Lauantainen toinen ratsastus hurahti viiden ratsukon estetunnilla. Ratsukseni sain Silviiran, kuten ennakkoon uumoilin. Silviiran kanssa olen hypännyt kerran aikaisemmin, joten tiesin pääseväni treenaamaan hevosen tukena olemista sekä päättäväistä ratsastusta.
Kävin aluksi kaikki askellajit läpi. Silviira oli vähän kiireinen ja sitä myöten aika etupainoinen. Yritin saada Silviiraa etenemään vähän rauhallisemmin, jotta se voisi samalla ryhdistyä etuosastaan paremmin. Verryttelimme ennen hyppyjä tulemalla kahta puomia noin 20 metrin suoralla linjalla. Tulimme puomeja molemmista suunnista ja väliin pistimme ensin kuusi askelta ja sitten viisi. Molemmat askelmäärät onnistuivat ensimmäisillä yrityksillä.
Puomiverryttelyn jälkeen siirryimme estetehtävän pariin ja sen jälkeen tulimmekin jo radan. Tehtävällä oli kahden pystyn kaareva linja kuudella askeleella sekä puomin ja pystyn suora linja viidellä askeleella. Meillä Silviiran kanssa matka katkesi heti ensimmäiseen pystyyn, jonka alla oli valkoinen laatikko. Lähestymisessä esteelle Silviira lähti viettämään oikealle tarkoituksena ohittaa este. Sain estettyä tämän ja ohjattua Silviiran estettä kohti, mutta harmillisesti samalla menin nojaamaan etukenoon. Silviira sitten käännähti esteen edessä vasemmalle, jolloin minä jatkoin matkaa esteen yli. Pääsin melkein laskeutumaan maahan jaloilleni, mutta tasapaino petti lopulta sen verran, että kolautin oikean sääreni mojovasti puomiin, auts. Mutta hei, sainpahan estettyä ensimmäisen ohimenon. Tämän jälkeen otimme lähestymisen ravissa ja pääsimme ensimmäisen esteen yli. Kaareva linja meni kuuden askeleen sijasta seitsemällä ja vähän hassuilla hypyillä. Suora linja puomilta pystylle meni sentään viidellä, ja Silviira hyppäsi laatikkoesteen tästä suunnasta ihan hyvin. Tulimme tehtävän vielä kokonaan laukassa. Ensimmäinen väli meni edelleen seitsemällä askeleella, ehkä jopa vähän ravia väliin pistäen. Toinen väli meni edelleen viidellä.
Sitten hyppäsimmekin pariin kertaan radan: lävistäjäokseri, pitkä kaareva linja laatikkopystyltä pystylle, yksittäinen okseri sekä laatikkopystyltä kuuden askeleen kaareva linja pystylle. Radan korkeus oli noin 50 senttiä. Molemmilla kierroksilla yhteistä oli epätasainen meno. Välillä ponnistuspaikka osui kohdilleen, ja sain tuettua Silviiran hyppäämään asiallisesti. Välillä taas Silviira pudotti lähestymisessä raville, ja rämmimme epämääräisesti esteen yli. Välillä taas Silviira mittaili 50 sentin esteet isommiksi ja loikkasi ilmavaralla yli. Molemmilla radoilla menimme kuitenkin kaikesta kerralla yli. Ensimmäisellä kierroksella otimme kaksi puomia mukaan, toisella kierroksella menimme puhtaasti.
Tulimme loppuun vielä radan kolme ensimmäistä estettä. Mitään suurempaa muutosta ei tapahtunut, vaan menimme esteet edelleen kerralla, mutta aika haparoiden. En saanut tunnin aikana Silviiraan niin hyvää ja varmaa otetta, että se olisi ollut tasainen ratsastaa. Silviiran kanssa varmasti olisi hyötyä, jos itse olisi todella rutinoitunut hyppääjä ja osaisi innostaa ratsun siihen hommaan. Putoamisen jälkeen en alkanut kummemmin jännittää, mutta varmasti ratsastukseni muuttui vähän aremmaksi. Yritin kuitenkin läpi tunnin rohkaista Silviiraa ja kehua aina, jotta sille jäisi tunnista enemmän hyvä kuin huono mieli. Vaan kylläpä sitä treenattavaa vielä riittää. Niin tässä esteratsastuksessa kuin näemmä putoamisessa. Jospa sitä vielä jokin kerta pakkolaskeutumisen yhteydessä sattuisi tulemaan jaloilleen. Tai vielä parempaa, jos sitä vaikka vain pysyisi siellä satulassa.
