Ratsastusleirin 9. tunti: paineet ja seuraukset

Perjantai eli ratsastusleirin viimeinen päivä tuli taas aivan liian nopeasti. Onneksi luvassa oli vielä yksi estetunti, jolle sain toivomani Luckyn. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja pääsimme menemään ulkokentällä. Tunnin aiheena oli toiveen mukaisesti rataharjoitus.

Alkuverryttelyssä opettaja piiskasi ihanasti lyhentämään ja pidentämään niin ravia kuin laukkaa. Olihan se vaikeaa! Ravin pidentämisessä Lucky rikkoi laukalle, kun en saanut tehtyä tasapainottavia pidätteitä. Lyhyempään raviin emme myöskään päässeet riittävän nopeasti, vaan opettajalta sateli ansaitusti huutia. Hevosen kun pitäisi reagoida niin pohkeeseen kuin jarrutukseen nyt, ei hetken päästä. Laukassa opettajan prässäys alkoi toimia, ja sain tsempattua itseni ja Luckyn yrittämään kunnolla. Laukka piteni vallattoman helposti, ja sen sai lyhennettyä myös, kun ratsasti tarkasti. Olisin saanut tosin viritellä Luckyn vielä nopeammaksi reagoimaan, mutta toisaalta olin itse pyynnöissäni armottoman hidas. Vaikea hevosen on reagoida, jos kuski ei ole ehtinyt edes antaa apuja.

Verryttelyhypyt otimme molemmissa kierroksissa pystylle ja kerran vasemmassa kierroksessa okserille. Pystylle tuli muutama roikaisu, jolloin jäin hypyissä jälkeen. Sen jälkeen muistin vähän ratsastaa, jolloin siis maltoin, ja Lucky lähti hyppyihin paremmin. Okseri onneksi sujui kerralla kivasti. Huomasin kuitenkin keränneeni itseeni painetta siitä, että leirin viimeisen tunnin pitäisi sujua hyvin, ettei päällimmäiseksi fiilikseksi jäisi harmitus. Huomasin siksi yrittäväni jo verkkahypyissä säätää liikaa, mikä sai Luckynkin vähän epätasaiseksi, kuskin mielentilaan siis sopivaksi. Rentous ja rauhallisuus olivat vähän hakusessa, mutta yritin taas ajatella homman paranevan myöhemmin. Sitten pääsimmekin radan kimppuun, ja se oli noin 80–90 sentin tuntumassa.

Kaisalle kiitos tästä!

Ykkösenä ollut pysty ylittyi vähän laiskasti ja pienellä kolautuksella. Laukka pysyi vasempana, ja matka jatkui kakkoselle. Yritin virittää Luckyä, mutta mitään kummempaa ei tapahtunut. Myös kakkoselle tullut hyppy oli vähän ponneton, ja mukautumiseni kamala. Tämän jälkeen sisuunnuin hieman ja sain Luckyn liikkumaan paremmin. Kolmonen ylittyikin jo vähän paremmin, ja laukka vaihtui siinä toivotusti oikeaan. Energia säilyi neloselle, mutta hypyssä minulla oli kiire häseltää, jolloin mukauduin taas hirveästi. Lucky kuitenkin vaihtoi laukan hienosti vasemmaksi. Opettaja muistutti, ettei Lucky saanut päästä pitkäksi, vaikka se olikin nyt energisempi. Sain tehtyä ohjeiden mukaan, jolloin viitoselle tuli asiallinen hyppy, ja laukka vaihtui siinä oikeaksi.

Tässä vaiheessa unohduin matkustamaan, jolloin Lucky pääsi pitenemään. En tajunnut tätä, mikä kostautui kuutosella. Lucky ampaisi hyppyyn jättäen laskemani miniaskeleen välistä. En odottanut tätä yhtään, jolloin jäin hypystä aivan täysin. Tuloksena rytkähdin hypyn jälkeen komeasti kaulalle vailla toista jalustinta. Siinäpä esitin sitten kanssatuntilaisille ohjelmanumerona hidasta laukkaa pitkän tovin kaulalla makoillen. Opettaja yritti huudella minua nousemaan ylös, mutta olin niin varma putoamisesta, että saatoin vain pidellä kaulasta kaksin käsin kiinni ja äänellä koettaa saada Luckyä hidastamaan. Lopulta tajusin yksinkertaisesti työntää itseni takaisin satulaan, jolloin Luckykin malttoi siirtyä raviin ja käyntiin. Hevosraukka! Kiltisti se kyyditsi ratsastajaansa, joka mitä ihmeellisimmin roikkui sen mukana. Videolta katsottuna tuo meno on niin huvittavan näköistä! Aivan kuin ihan vain ajanvietteeksi makoilisin siellä sen sijaan, että kyydissä ollessa minua huoletti pahemman kerran. Tämän show'n jälkeen saimme ottaa uudelleen vielä radan viimeiset hypyt eli kuutosen ja seiskan suoran linjan. Tällä kertaa ratsastin, jolloin näin ponnistuspaikat, Lucky pysyi kuulolla, ja suora linja meni mukavasti.

Lopuksi saimme toivoa jonkin kohdan radasta uusiksi. Toivoin tietysti esteet 5–7. Ilmeisesti aikaisempi episodi huoletti sen verran, että viitoselle tuli vähän hassumpi hyppy. Onneksi suora linja meni asiallisemmin. Viitoselle tekemäni moka häiritsi ja pyysin opettajalta luvan saada tulla se uudelleen. Ensimmäisellä yrittämällä Lucky pääsi liian lähelle, jolloin puomi lähti mukaan. Toisella yrittämällä sain ratsastettua paremmin, jolloin viitonen ylittyi viimein asiallisesti. Onneksi rohkenin pyytää vielä tämän esteen uusintaan, sillä muuten olisin jäänyt harmittelemaan tuntia melkoisesti. Toki siinä nytkin olisi ollut vaikka millä mitalla parannettavaa, mutta enpähän antanut pienen kaulailuepisodin pilata keskittymistäni kokonaan, vaikka se vähän kummittelikin mielessä. Lucky teki tehtävät niin kuin sen pyysin, ja se paljasti hienosti perusvirheeni. Se kuitenkin pyrki myös parhaansa mukaan paikkaamaan niitä, mistä se ansaitsi suuret kiitokset. Hieno hevonen se on, minun pitäisi vain osata ratsastaa vähän tarkemmin ja täsmällisemmin. Tunnin mokat kaihersivat vielä mielessä, mutta päätin keskittyä siihen, että menimme kaikesta yli ja saimme loppujen lopuksi korjattua menoa parempaan suuntaan. Sitä ajatellen leirin viimeinen tunti oli jälleen opettavainen. Aina pitää yrittää!



Siinä oli sitten tämän kesän ratsastusleirin viimeinen tunti. Leiri oli taas käymisen arvoinen. Toki olisin halunnut hypätä enemmän, mutta sitä oli luonnollisesti vähemmän, kun kyseessä oli koulu- ja esteleiri. Hevoset olivat kukin toimivia ja opettavaisia, ei mitään hommaansa tympääntyneitä kehäraakkeja. Tykkäsin pääopettajien opetuksesta paljon, ja he osasivat kertoa ja selittää asioita selvästi. Tilat ja puitteet sekä ennen kaikkea seura olivat myös enemmän kuin kohdillaan. Enpä pistä pahakseni, vaikka löytäisin itseni ensi vuonnakin Ypäjältä hevosten parissa. Sitä odotellessa on onneksi aikaa ratsastaa ja toivottavasti kehittyäkin vaikka millä mitalla.

Videoista kiitos Jennille!

Ratsastusleirin 8. tunti: hurjan kivoja maastoesteitä

Leirin kahdeksas tunti oli toivetunti. Koska viime vuonna emme päässeet maastoesteille, oli vahinko korjattava. Onneksi tänä vuonna se onnistui. Ratsukseni toivon varmaa ja vakaata, jolloin sain vuonna 2000 syntyneen ratsun nimeltä Vopros II, tutummin Valtsu. En ollut mennyt ruunalla ollenkaan eikä minulla ollut siitä juuri hajua, mutta päätin luottaa hevoset jakaneen opettajan ratkaisuun.

Kävelimme maastoestepaikalle, ja siinä kesti noin 20 minuuttia. Siellä saimme odotella tovin, kun edellinen ryhmä hyppäsi vielä. Sen jälkeen pääsimme verryttelemään kaikissa askellajeissa kahdella hiekkakentällä, joilla oli erilaisia maastoesteitä. Verryttelyssä Valtsu tahtoi olla vähän liian reipas, valui pahasti alas ja oli vähän raskas. Laukassa pidätteet eivät menneet aina ihan heti läpi, jolloin aloin ajatella jo kauheuksia. Valtsulla oli kovasti menohaluja, ja näin jo, kuinka se kiikuttaisi minua pitkin Ypäjän peltoja minun vikistessä mukana tai katsellessa menoa jonnekin pusikkoon muksahtaneena. Mutta sitten tajusin taas kerran, että pentele, minähän voin ratsastaa! Sitten aloin huolehtia siitä, että Valtsu ymmärsi minun olevan tosissaan niinä hetkinä, kun halusin sen myös jarruttavan. Tämän jälkeen Valtsu alkoi kuunnella paremmin, ja aloin uskoa maastoesteiden voivan mennä myös kivasti.

Ensimmäisenä ravasimme ylämäki-alamäkireitin ja jatkoimme siitä kentällä olleelle tukkiristikolle. Vallu yritti karata laukalle mäkiosuudella, mutta sain sen takaisin raviin. Laukka nousi sen jälkeen helposti, joskin Valtsu pääsi vähän ottamaan vauhdin omiin nimiinsä. Tukkiristikko kuitenkin ylittyi ihan hyvin. Tämän jälkeen tulimme saman mäkireitin, mutta nyt laukassa. Sen jälkeen jatkoimme tukkiesteelle, joka oli kahden kentän välissä. Mäkiosuus meni kivasti, mutta unohdin ratsastaa tilaa käyttäen ja yritin lähestyä tukkiesteelle liian lyhyellä tiellä. Sain vähän pelastettua menoa opettajan komennuksen jälkeen, jolloin tämäkin este ylittyi asiallisesti. Hyvä, Valtsu!

Näiden jälkeen tulimme kahdenlaisia banketteja, joissa toisessa lähestyminen oli laukassa, toisessa ravissa. Molemmissa oli ylös- ja alashypyt, joista jälkimmäisiä en ole koskaan treenannut. Valtsu kuitenkin hoiti hommat ammattilaisen tavoin, ja minun tarvitsi vain pysyä kyydissä ja olla häiritsemättä sitä. Alashypyt olivat kyllä jänniä. Yritin olla makaamatta kaulalla ja enemmänkin suoristautua, mutta olla menemättä liian takakenoon ja joutua siten liikaa liikkeen taakse. Ihan kammottavia mukautumiseni alashypyissä eivät olleet, mutta niitä pitäisi kyllä opetella.

Sitten tulimme oman lyhyen maastoesteurani pisimmän radan. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa hypäten tutun tukin. Se meni mukavasti, ja matka jatkui trakehnerhaudalle, jolle ei myöskään tullut ongelmia. Valtsu yritti vähän reipastua, mutta sain sen kuuntelemaan pidätteet. Sitten tulimmekin ensimmäisen banketin, josta matka jatkui metsäosuudelle, jossa emme olleet käyneet ollenkaan. Kun banketilla ei tullut ongelmia, jatkoin metsään huolettomin mielin. Valtsu oli kivasti kuulolla, ja vastaan tulleet tukit olivat todella pieniä ja helppoja. Niiden jälkeen pääsimme palaamaan taas hetkeksi kentälle. Mietin etukäteen, miten Valtsu reagoisi nähdessään kaverinsa, mutta se otti asian lunkisti eikä kiihdellyt turhia. Edessä oli reitin hauskin este: keinu. Eli tukeista koostunut kasa, jossa oli myös kehykset. Se meni sekä sutjakasti että iloisesti. Olin niin fiiliksissä jo tässä vaiheessa. Tämän jälkeen piti jarruttaa raviin pehmeämmän kohdan takia. Meillä jarrutusmatka venyi melkoisesti, mutta lopulta Valtsu malttoi ravata. Sitten jatkoimme mäkireitille, jossa saimme mennä reitin kahden tukkiesteen siivittämänä. Valtsu laukkasi sopivalla tahdilla, joloin tukkihypyt menivät ihanan vaivattomasti. Niiden jälkeen tulimme taas kentälle ja hyppäsimme yksittäisen tukkiesteen. Ongelmia ei tullut, vaan hyppy oli kiva. Sen jälkeen piti taas pehmeän kohdan takia siirtyä raviin. Meillä oli edelleen jarrutusmatkaa melkoisesti, mutta lopulta olimme toivotussa askellajissa. Turvallisen matkan päästä nostin taas laukan. Matka jatkui siitä toiselle banketille, joka meni kohtuullisesti. Sitten edessä oli enää sama trakehnerhauta, jonka hyppäsimme alussa. Valtsu eteni mainiosti sitä kohti, loikkasi sujuvasti yli, ja niin olimme päässeet pisimmän maastoratani turvallisesti ja kohtuullisen kivasti ongelmitta läpi. Jes!

Tässä kohtaa luulin, että hyppelyt olisivat tässä. Vaan ei! Jatkoimme lammikolle, jonka polskuttelimme kertaalleen kaikissa askellajeissa läpi. Lammikolla hyppäsimme niin yksittäistä tukkia kuin samantyylisiä esteitä kahden ja kolmen esteen putkina. Niiden aikana oli myös laukkaa vedessä. Tehtävät sujuivat muuten hyvin, mutta lopussa otimme kaksi kieltoa vettä kohti hypätylle tukille, joka oli kaiken lisäksi hyvin pienessä alamäessä. Arvoin itse, miten ihmeessä mukaudun esteelle, jolloin Valtsu tuntui huokaavan ja sitten kieltäytyi esteelle. Se vissiin arveli, että oli parempi antaa kuskin vähän miettiä ja hypätä este vasta, kun kuskikin oli oikeasti menossa. Kolmannella kerralla tämä onnistui, ja matka jatkui lyhyen vesipätkän ja hyvin loivan ylämäkipätkän jälkeen toiselle tukille, jonka jälkeen oli taas pieni alamäki, vesi ja ylämäkeen sijoittunut tukki. Ne sujuivat hyvin, ja maastoestehyppelyt päättyivät tähän.



Tässä vielä maastoesterata Noran kypäräkameran vinkkelistä katsottuna.



Porukassa oli kyllä jokaisella melkoinen virne. Sen verran kivaa oli. Loppuverryttelyt sujuivat hyvin paluumatkalla, johon meni kävellen taas se noin parikymmentä minuuttia. Valtsulla oli askel vieläkin keveä, ja se veti ratsuletkaa reippain askelin. Tallille päästyä selvisi, että reissuumme oli mennyt liki kaksi tuntia. Miten MAHTAVA reissu! Hitsit! Oli aivan älyttömän kivaa hypätä esteitä, kun ei pelottanut saati jännittänyt. Valtsu oli kyllä niin turvallinen maastoesteratsu, ettei paremmasta ollut väliä. Oli myös tosi kiva huomata, etteivät parit kiellot keikauttaneet luottamustani. Niissä olikin helppo pysyä kyydissä, mikä varmasti vaikutti huolettomuuteeni. Oli niin oikea valinta lähteä maastoesteille. Onneksi menin! Kunpa kotiseudullakin olisi monta Valtsun kaltaista ratsua, niin rohkenisin maastoesteille sielläkin paljon useammin. Onneksi nyt kuitenkin pääsimme, ja näillä fiiliksillä mennään taas pitkälle!

Videoista kiitos kypäräkameralla varustetulle Noralle!

Ratsastusleirin 7. tunti: toivottu positiivinen yllätys

Leirin seitsemäs tunti oli koulua. Ratsukseni olin toivonut yksinkertaisesti sellaista, jolla en ollut aiemmin mennyt. Arpaonni sattui 2004 syntyneen Turnipsin kohdalle. Tammasta en muistanut mitään erityisempää, joten saatoin lähteä tunnille vailla kummempia odotuksia. Säkäkorkeutta tammalla oli jotain 150-155 sentin tuntumassa.

Pääsimme menemään ulkokentällä ensimmäistä kertaa koko leirin aikana. Tunnilla treenasimme sitäsuntätä-tyylisesti vähän jotain, mutta ei ihan kunnolla mitään. Teimme siirtymiä harjoitusravista laukkaan neliöllä, ratsastimme kulmia vähän tarkempia kulman ratsastuksia sekä laukannostoja keskihalkaisijalta ravissa suoruus säilyttäen.

Alkuverryttelyssä minusta tuntui, että koko homma menisi päin prinkkalaa. Jäin Turnipsin kanssa vetokisaan, mikä ei johtanut mihinkään muuhun kuin kipeisiin käsiin. Niinpä siirtymät ravista laukkaan ja takaisin olivat pääsääntöisesti kamalia, kun en saanut valmisteltua niitä huolellisesti. Turnipsi ei nostanut laukkaa, vaan lähinnä räpelsi itsensä siihen. Laukasta taas se pääsi pudottamaan itsensä raville. Ratsastin liian huolimattomasti ja liikaa hevosen kanssa kinastellen, jolloin aloin jo manailla kamalaa koulutuntia. Pari hitusen parempaa hetkeä mahtui tälle tehtävälle, mutta ne eivät juuri jaksaneet lohduttaa.

Onneksi tunnin toinen päätehtävä onnistui lopulta paremmin. Siinä nostimme keskihalkaisijalta ravissa laukan, jatkoimme mahdollisimman suorana ja siirryimme käyntiin, kun olimme tulleet lyhyen sivun sekä pätkän pitkää sivua. Lopulta tajusin lakata vetokisailun Turnipsin kanssa ja aloin ratsastaa napakammin. Pyysin hidastukset tarkemmin ja kiitin heti, kun Turnipsi reagoi. Näin en voinut jäädä ohjaan roikkumaan, ja Turnipsi alkoikin palkita ratkaisujani. Niinpä saimme keskihalkaisijalla pari aika makeaa laukannostoa. Sain tehtyä puolipidätteen oikein ja vähän lyhennettyä ravia, jolloin Turnipsi nosti, oikeasti nosti, laukan. Sen jälkeen laukkaa saattoi ratsastaa hyvin, ja Turnipsi reagoi istuntaan hienosti. Kulmissa sain tosin olla tarkkana sisäpohkeella, ettei Turnipsi oikaissut. Kun sain Turnipsin kuulolle, onnistuivat siirtymät raviin muutaman kerran myös ihanan pehmeästi. Laukka lyheni ennen siirtymää, jolloin Turnipsi laskeutui pehmeästi raviin. Oikeat siirtymät ovat varmasti kovasti tällaisia! Ei sellaisia rytkähdyksiä tai valumisia.

Loppuravissa Turnipsi olikin pidempiä hetkiä kiva ja pyöreä. Välillä se pyrki painumaan kuolaimen alle, mutta kerrankin olin hereillä enkä vain ihastellut hevosen pyöreää kaulaa. Sukellushetkinä tein pieniä kohottavia pidätteitä ja ratsastin pohkeilla, jolloin *tadaa* Turnipsi kohottautui ja palasi enemmän oikeaan kohtaan. Turnipsi oli kyllä aivan oikea vastaus toiveeseeni positiivisella tavalla yllättävästä ratsusta. Olisin voinut heittää koko tunnin hukkaan, jos olisin tyhmyyksissäni jäänyt vetokisailemaan tamman kanssa. Sen sijaan alkuhäsellysten jälkeen tajusin muuttaa ratsastustapaani, ja se tuotti juuri oikeanlaisia tuloksia. Näinä hetkinä tykkään kouluratsastuksesta, kun kerrankin ymmärrän sen päälle edes muutamien hetkien ajan. Turnipsista paljastuikin herkkä ja kiva ratsu, joka toimi pienillä avuilla. Ihana ja opettavainen ratsu!

Ratsastusleirin 6. tunti: jänniä hetkiä esteillä

Leirin kuudes tunti oli esteitä (jee!). Toivoin tälläkin kertaa jo tuttuun tapaan joko Luckyä, jotain sen kaltaista tai superestesuokkia. Valintani sattui koulutunnilta tuttuun Laamaan. Odotin tuntia vähän jännittyneenä, sillä koulutunnilla huomasin, että Laama voisi halutessaan viedä minua kuin märkää rättiä. Kiitos olemattomien oikeaoppisten jarrutustaitojeni. Olin kuitenkin pääosin positiivisin mielin menossa. Ainahan uusi ratsu estetunnilla on vähän jännä juttu.

Alkuverryttelyssä tulimme koko ajan kevyessä istunnassa pysyen kolmen puomikasan linjaa, jossa ensimmäisen puomin yli pyöräytettiin ympyrä, sen jälkeen siirryttiin käyntiin, ylitettiin keskimmäinen puomi, jonka jälkeen siirryttiin takaisin raviin ja ylitettiin vielä viimeinen puomi ympyrällä. Sen jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin tovi. Kevyt istuntani oli ravissa aivan hukassa! Keikuin ihan holtittomasti enkä pysynyt istunnassa nimeksikään. Laama taas halusi mennä ravia eikä jarruttaa käyntiin, vaan hiippaili miniravissa yli. Tehtävän sain ehkä kertaalleen edes vähän sinnepäin, muut kerrat olivat yksinkertaisesti kauheita. Laukassa sentään kevyt istuntani toimi, huh.

Tämän jälkeen tulimme laukassa pääty-ympyrällä olleen kavaletin, pudotimme jalustimet pois ja tulimme suoran linjan pieninä esteinä. Pääsimme kavaletin ihan hyvin, ja sain nakattua jalustimet pois. Laama tuntui innostuvan nähdessään edessä olevat esteet. Linjan ensimmäinen este meni vielä hyvin, mutta sitten tunsin Laaman innostuvan liikaa. Yritin pidättää, mutta ruuna oli jo menossa. Toinen este meni vielä ok, mutta kolmannelle Laama säntäsi kahden ja puolen askeleen kautta. Jäin hypystä ja horjahdin, mikä sai Laaman vähän spurttamaan. Minulle iski tietysti kauhu ja unohdin kaiken ratsastamisesta. Niinpä yritimme teilata opettajan, jonka aikana yritin keikata satulasta alas. Siitä matka jatkui vielä pienen kierroksen verran ja päättyi Laaman jarrutettua kaverin luo. Huh, mikä aloitus! Jännitys löi sen verran päälle, että pyysin luvan tulla lopputunnin jalustimien kanssa. Nynnyys vei voiton rohkeudesta.

Tämän jälkeen tulimme ravilähestymisellä askeleen sarjan ja jatkoimme linjalle, johon sain ilman jalustimia menemisen sijasta korvaavaksi tempuksi tulla linjan oikea käsi sivulle ojennettuna. Tehtävää tultiin kerran näin, sitten normaalisti. Sarja meni jokaisella kerralla mukavasti, pari kolautusta taisi tulla, mutta lähestyminen ravissa onnistui minuksi mainiosti. Linjalla Laama malttoi myös kuunnella pidätteet eikä enää hötkyillyt, joilloin hypyt olivat asiallisia. Itse tosin olin vähän kiireinen niin käden kuin suoristautumisen kanssa. Lopuksi okserin ja linjan viimeinen este olivat metrissä. Hui jännä! Sain kerrankin kasattua pääni ja todettua, ettei se ole korkeus eikä mikään ja lähdin tehtävälle. Ja tehtävä meni kivasti! Metri ei tuntunut pahalta, ja Laama oli niin kiva! Oli ihana saada lopettaa tunti onnistuneeseen harjoitukseen, vaikka alkutunti alkoi itselleni jännittävästi.



Tunti päättyikin tähän. Olipas kaikenlaista yhden tunnin aikana. Laama oli niin kuin oikean esteratsun kuuluukin: reipas ja valmis menemään. Minä taas kehtasin jännittää, kun ratsu lähti liikkumaan enemmän, kun minulla ei ollut jalustimia. Nynnyilylleni en mitään mahda, mutta sitä kyllä pitää koettaa rajoittaa. Laama kun ei tahtonut mitään pahaa, se vain innostui hyppäämisestä. Onneksi tunti parani loppua kohti, niin minun ei tarvinnut kerätä itsetuntoni rippeitä hiekasta. Hieno Lamaro!

Videoista kiitos Kaisalle ja Annelle!

Ratsastusleirin 5. tunti: maastoon!

Leirin viidennen tunnin sai valita maaston ja kouluväännön väliltä. Koska jokaisen oli käytävä edes kerran maastossa, nappasin oman vuoroni näin keskiviikon ratsastukset aloittavaksi kerraksi. Ratsutoiveeksi pistin sellaisen ratsun, jolla voisi mennä myös maastoesteitä. Tällä kertaa arpaonni sattui viime vuoden Ypäjän esteleirin suosikkini kohdalle: Stikkan. Tätä ruunaa olikin jo ollut vähän ikävä ja oli kiva päästä sen selkään tälläkin leirillä. Keli oli kaukana hyvästä, sillä alle kymmenen minuutin päästä lähdöstä olin kastunut jo litimäräksi. Onneksi plussa-asteita oli riittävästi, niin ei tullut kylmä.

Opettajan lisäksi maastoon lähti kuusi ratsukkoa. Me Stikkanin kanssa olimme heti opettajan ja vetohevosen takana. Lenkki sujui rauhallisesti ja taisi olla aika lyhyt kilometreissä mitattuna. Onneksi pääsimme tekemään pikkuisia "tehtäviä" matkan aikana. Menimme niin vesilammikon läpi kaikissa askellajeissa kuin kiipeilimme mäkeä ylös ja menimme ylämäki-alamäkireitin pariin otteeseen. Ne olivat kivoja, mutta suosikkini oli tietysti vesilammikon läpi laukkaaminen. Stikkan meni koko reissun oikein järkevästi, mitä nyt vähän tuijotti paria maastoestettä. Lyhyessä laukkapätkässä Stikkan oli tasaisen varma ja hallittavissa, jolloin menosta sai vain nauttia.

Tunti hurahti nopeaa, kuten yleensä ratsailla, ja niin palasimme takaisin tallille. Olin aivan uitettu, mutta iloinen virne pysyi silti mukana. Reissun täytyy olla onnistunut, jos sateesta huolimatta on hymy huulilla. Oli ihana päästä menemään edes yksi tunti Stikkanilla. Olihan se yhtä kiva ja ihana suomenhevosruuna kuin muistinkin.

Ratsastusleirin 4. tunti: koulua vapaaehtoisesti

Leirin neljäs tunti oli koulua. Maastoon olisi myös päässyt, mutta päivän epävakaa keli ei houkutellut. Olin toivonut ratsukseni sellaista hevosta, jolla mahdollisesti voisi päästä maastoesteille. Liekö kohdalleni sattunut ratsu toiveeni mukainen, mutta sainpahan taas uuden ratsun testiin. Tällä kertaa vuorossa oli 1998 syntynyt kimo puoliveriruuna Lamaro, tuttujen kesken kauniisti Laama. Ruunasta ehdin udella sen verran, että se on hevosopiston A-hevonen, mikä ilmeisesti tarkoittaa sillä tehtävän näyttöjä. Tämän lisäksi se on hankittu estekäyttöön, ja sillä onkin aikanaan kisattu 130 senttiä. Säkäkorkeutta Laamalla oli arvioni mukaan noin 170 senttiä.

Alkukäynneissä Laama tuntui siltä, että saattaisi ottaa kierroksia. Päätin ennakoida kaiken varalta ja jätin kouluraipan kokonaan matkasta. Ratkaisu oli hyvä, sillä en olisi sitä tunnin aikana tarvinnutkaan. Tunnin aikana pyörittelimme melkoisesti voltteja sekä teimme niin käynnissä kuin ravissa avotaivutuksia. Alussa pyörittelimme voltteja pitkälle sivulle ravissa ja niiden välissä piti tehdä siirtymät käyntiin. Tässä tehtävässä aloin enteillä ongelmia, sillä Laama meni voltit kivasti, mutta ravissa tahtoi olla kiireinen eikä ottanut pidätteitä helpolla vastaan, kun halusin sen siirtyvän käyntiin. Muistuttelin itselleni kovasti, etten voi jäädä tekemään kaikkea ohjalla, mutta valitettavan paljon siihen tukeuduin. Lamaro vastasi siihen olemalla edestä aina melkoisen raskas, kun unohdin kaiken muun paitsi ohjan halaamisen.

Tunnin pääkuvio oli tehdä toiselle pitkälle sivulle kolme volttia, joiden välissä mentiin avotaivutusta. Toiselle pitkälle sivulle ratsastettiin alkuun ja loppuun voltti. Oikeassa kierroksessa avotaivutus tehtiin käynnissä, vasemmassa kierroksessa ravissa. Toisella pitkällä sivulla tehdyt voltit mentiin niin ravissa kuin laukassa. Yllätyin siitä, että avotaivutukset onnistuivat kohtuullisesti niin käynnissä kuin ravissa. En ole taas toviin niitä treenannutkaan. Molemmissa askellajeissa sain keskittyä siihen, etten vääntänyt kaulaa turhan mutkalle enkä poikittanut Laamaa liikaa. Kun sain avut kevyemmiksi ja etenkin vasemmassa kierroksessa peilin avuksi, näytti Laama kulkevan aika kivasti. Parannettavaa olisi ollut käynnissä tahdin säilyttämisessä. Ravissakin oli vähän samaa ongelmaa, mutta siinä sain tahdin säilymään paremmin. Laama tuntui tajuavan, mitä haluan ja tarjosi sitä minua ymmärtäessään mieluusti ilman, että pyrki katoamaan omille teilleen.

Ravi- ja laukkavolteilla puolestaan oli samat ongelmat: Laama pääsi välillä kipittämään, jolloin aloin säätää ohjalla liikaa, ja sitten Laama olikin taas edestä raskas eikä kuunnellut pidätteitä. Välillä tuskastuin pahasti, sillä tällaiset hevoset paljastavat armotta ohjissa roikkumiseni ja puutteellisen pohjeratsastukseni. Välillä onneksi sain petrattua, jolloin Laama esitti niin ravissa kuin laukassa hyviä hetkiä. Volteilla sain tosin taas kerrata ulkoapujen sekä sisäpohkeen käyttöä, mutta kun ne löytyivät, tuli etenkin laukassa aika kivoja, rentoja hetkiä. Laukassa tuntui olevan säätelyvaraa mukavasti.

Tunti olikin ohi taas kerran pikaisesti. Loppuraveissa Laamalla olin taas vähän kiire, mutta onnekseni välillä osasin ratsastaa. Koulutunti hurahti loppujen lopuksi ihan siedettävästi eivätkä kuvittelemani kauheudet onneksi ihan toteutuneet. Laama paljasti virheeni, mutta toimi heti kivasti, kun tajusin korjata omaa ratsastustani. Ihanan opettavaista, vaikka joskus pahimpina hetkinä kaipasin automaattia, joka olisi lukenut ajatukseni ja tehnyt kaiken tiptop. Sellaisia ei taida kovin montaa olla, joten ehkä pitää vain keskittyä opettelemaan tämän ratsastuksen saloja.

Ratsastusleirin 3. tunti: esteitä!

Leirin kolmannella tunnilla luvassa oli esteitä. Sain tosiaan Luckyn niin kuin olin toivonutkin. Menimme taas maneesissa niin kuin leirin aiemmat kaksi tuntia.

Alkuverryttelyssä saimme mennä kaikki askellajit aika omatoimisesti. Yritin herätellä Luckyn takajalkoja pitäen sen samalla lyhyenä. Liikettä ja eteenpäinpyrkimystä löytyi, mutta kunnon terävyys jäi puuttumaan. Lucky tykkäsi myös olla puolittainen hirvi, mutta en alkanut stressata sitä. Pyörittelimme ympyröitä, jotka sujuivat ihan hyvin. Otin muutamia reippaampia pätkiä pitkille sivuille, jolloin opettaja kertoi käteni jäävän kovaksi eikä Lucky voinut lähteä silloin kunnolla eteen. Kättä piti tuoda harjaa pitkin eteen, melkein jopa laittaa ohja roikkumaan ennen kuin opettaja oli tyytyväinen. En omasta mielestäni vetänyt ohjasta vastaan, vaan pyrin säilyttämään tuntuman. Lucky kuitenkin liikkui hyvin myös vähän löysemmällä tuntumalla reippaissa pätkissä. Se tuli myös hyvin takaisin.

Ensimmäisenä tulimme oikeassa kierroksessa kahta kavalettia ympyrällä. Ennen estettä oltiin esteistunnassa tavallisesti, mutta hypyn jälkeen piti pysyä hetki kevyessä istunnassa. Niin hyvä tehtävä minulle, sillä tykkään istua kesken hypyn satulaan. Tehtävä meni keskittymällä aika kivasti. Muistin jäädä kevyeen istuntaan ja siinä pysyminen onnistui aika helposti. Lucky liikkui hyvin, ja näin kohtuullisesti paikat kavaleteille ilman, että jäin tuijottamaan niitä.

Tämän jälkeen tulimme vasemmassa kierroksessa kavaletin suoran linjan, jonka jälkeen tehtiin vielä pääty-ympyrä. Linjan väli oli 12 metriä. En saanut aluksi Luckyä riittävästi etenemään, jolloin opettaja huuteli ratsastamaan pohkeella eikä jäämään puristamaan sillä. Raippaa en jostain syystä tohtinut käyttää, sillä tiesin itse aiheuttavani hevosen hitauden. Väli kolmella askeleella ja hypyt menivät onneksi ihan asiallisesti. Sain myös vähän tultua reippaammin, jolloin tehtävä sujui vaivattomammin.

Seuraavaksi tulimme kuuden esteen radan vasemmassa kierroksessa aloittaen. Ensimmäisenä hyppäsimme aiemmasta tutun kavaletin ja pystyn. Kavaletille Lucky pääsi lähtemään kaukaa, mutta väli meni ihan hyvin, samoin psyty. Kolmosena oli pysty, jolle päästin Luckyn vähän ehkä hyytymään. Se kuitenkin hyppäsi hyvin. Sen jälkeen se liikkui hyvin, jolloin lähdimme vähän lentoon. Nelosena ollut okseri tuli vastaan, ja lähdimme hyppyyn turhan kaukaa. Esteen jälkeen Lucky pääsi kaartamaan oikealle liikaa, jolloin viitoselle tuli aika karmea tie. Opettaja komensi jatkamaan eikä minua varsinaisesti tie huolettanut. Lucky menikin viitosen asiallisesti, jälleen kerran. Edessä oli enää kuutonen. Pientä lentoa oli ilmassa, mutta Lucky meni esteen varmasti. Radan jälkeen tehdyllä pääty-ympyrällä Lucky kuunteli taas tosi kivasti.

Lopuksi hyppäsimme vielä suoran linjan sekä molemmat okserit. Estekorkeus oli noin 80-85 senttiä. Kavaletin ja pystyn linja meni nyt kivasti. Pääsimme jatkamaan siitä okserille, ja muistin nyt odottaa kunnolla. Lucky kuunteli, ja saimme paremman hypyn okserille. Sen jälkeen saimme jatkettua myös suoraan paremmin emmekä oikaisseet. Toiselle okserille tuli myös hyvä lähestyminen ja odotin, jolloin Lucky pääsi rauhassa hyppyyn. Teimme loppuun taas pääty-ympyrän, jolla Lucky oli taas niin ihanan asiallinen. Minulla oli vain taas hölmösti hirveä kiire suoristautua hypyssä, jolloin oma mukautuminen oli kehno.



Tunti oli siinä eikä ole varmasti yllätys, että tykkäsin todellakin hypätä Luckyllä! Olihan meillä pari banzai-lähtöä, mutta molemmat olivat menossa, niin mikäpä siinä. Lucky kuitenkin kuunteli tismalleen, mitä halusin, jolloin paremmin ratsastamalla meno olisi varmasti parempaa. Lucky on kyllä näppärä ratsu, jolle nämä esteet olivat kyllä ihan risuja. Sen verran lennokasta ja kepoista meno sillä kyllä olikin. Toivon kyllä, että pääsisin hyppäämään sillä leirin aikana vielä toiste. Ehkä jopa leirikisoissa? Saa nähdä, kuinka käy.

Videoista kiitos katsomossa olleille leiriläisille!

Ratsastusleirin 2. tunti: onnekas ratsuvalinta

Leirin toinen tunti meni puomien ja kavalettien parissa. Olin toivonut kolmea hyvänä hyppääjänä tunnettua suokkia tai sitten ratsua määritelmällä superestesuokki. Ratsukseni sain kuitenkin 2005 syntyneen puoliveriruunan nimeltä Lucky Star II, lyhyesti vain Lucky. Sain kuulla ratsusta sen verran, että sillä on aiemmassa elämässään kisattu 120 sentin ratoja, ja että sillä on sekä jarrut että kaasu. Säkäkorkeutta ruunalla oli varmaan jotain 165 sentin tuntumassa. Luckyllekin tuli thiedemannit.

Aluksi saimme vähän aikaa verrytellä itsekseen käynnissä ja ravissa. Lucky eteni mukavasti eikä tuntunut kauhealta rautakangelta kumpaankaan suuntaan. Ravi tuntui alussa isolta, mutta mukautumishetken jälkeen se oli ihan ok. Käsilläni tosin oli oma elämä, sillä ne halusivat liikkua turhan paljon kevennyksen mukana.
Ensimmäisenä tehtävänä tulimme aluksi aivan mahdottomalta tuntunutta pujottelutehtävää puomeilla. Puomit olivat suorassa linjassa, mutta toisiinsa nähden vinoittain. Puomien keskikohdissa oli puolestaan tötsiä, joita piti siis pujotella. Tehtävää tultiin ravissa ilman jalustimia. Lisäksi siihen lisättiin pujottelun jälkeen nostettu laukka, jossa tehtiin oikeassa kierroksessa voltti pitkälle sivulle ja vasemmassa kierroksessa kaksi volttia pitkän sivun alkuun ja loppuun. Pujottelussa sai tosissaan treenata pohkeiden avulla kääntämistä, sillä pelkän ohjissa roikkumisen avulla Lucky valui tehtävältä ulos. Hiljalleen aloin itse tajuta homman päälle, ja Lucky oli tajunnut sen jo tovi sitten. Tämän jälkeen pääsimme molemmissa kierroksissa tehtävää aika asiallisesti. Ravia sai tosin lyhentää kunnolla, sillä liian pitkällä askeleella puomit jäivät pahasti jalkoihin. Ennen tehtävää pois nakatut jalustimet eivät häirinneet, mutta välillä en meinannut millään löytää oikeaa jalustinta takaisin.

Pujottelun jälkeen nostetut laukat nousivat ihan kivasti. Luckyn laukka oli aika tasaista. Kevyessä istunnassa oli helppo olla, ja ohjattavuus tehdyillä ympyröillä oli ihan hyvä. Opettaja toivoi tosin vähän sujuvampaa laukkaa, mikä löytyi helposti pyytämällä. Laukan jälkeen Lucky oli aina tovin vähän kiireisempi ravissa, mutta tuli kuulolle ajatuksella tehtyjen puolipidätteiden avulla. Laukassa ehdinkin jo fiilistellä, että tämän hevosen täytyy hypätä aika kepoisesti. Sen verran sen takapäässä tuntui olevan potkua samoin kuin siinä, miten Luckyn laukkaa varmasti osaavampi ratsastaja voi säädellä.

Puomien jälkeen siirryimme kavalettien ja laukan pariin. Tulimme aina alkuun ja loppuun noin kymmenen metrin laukkavoltin. Siitä jatkoimme suoralle linjalle, jossa oli kolme kavalettia. Ne kaikki piti hypätä kertalleen ympyrällä. Tehtävä sujui ihan mukavasti, vaikka yksittäinen puomi voltilla tuntui etenkin kavalettisuoran jälkeen mahdottomalta käännettävältä. Tärkeää oli muistaa taas kunnolla ulkoavut. Sitten tehtävää tultiin jättämällä kavaleteille tehdyt ympyrät pois. Väleihin pisteltiin niin 4 ja 2 kuin 3 ja 2 askelta. Lyhennys neljään askeleeseen onnistui ihan hyvin, mutta takapää tahtoi sammua. Kahden askeleen väliin tuli ensin ekstra-askel, kunnes sain laukkaa rullaamaan. Vähän olin myös hidas siinä, että lyhennetyn laukan jälkeen muistin olla pyytämässä ajoissa eteen. Pari kertaa istuin aivan liian syvällä satulassa, jolloin en ehtinyt hyppyihin mukaan, vaan retkahdin ikävästi. Luckyllä olikin aika vahva hyppy, joten sen jälkeen muistinkin olla paremmin esteistunnassa.



Loppuraveissa Lucky oli hereillä ja vähän kipitti, mutta palasi kuulolle taas, kun sitä tajusin pyytää enkä lähtenyt kipitykseen mukaan. Tunnin tehtävät olivat älyttömän hyviä, etenkin kieputtelutehtävä oli ihanan haastava! Tulipahan kunnon kääntelytreeniä. Lisäksi laukansäätely kavalettisuoralla oli tosi tarpeellista. En muistakaan, milloin tällaista olisi treenattu viimeksi kunnolla. Luckystäkin tykkäsin. Se kuunteli kyllä, kun asiat sanoi sille selvästi eikä huitonut puolittain menemään. Opettajalta tuli kiva kehu, kun hän sanoi ratsun sopineen minulle. Parannuskommenttia tuli siitä, että saisin paremmin olla esteistunnassa ja muistaa pitää lonkkakulman kiinni. Nyt jotenkin hairauduin aina pois esteistunnasta, jolloin tämä virhe pääsi sattumaan. Tunnin jälkeen toivoin Luckyä vielä seuraavan päivän estetunnille, ja toiveeni toteutui. Jännä nähdä, miten estetuntimme sujuu.

Videoista kiitos Jennille!

Ratsastusleirin 1. tunti: suokkitammalla tarkasteltavana

Terveisiä Ypäjältä! Tänään siis käynnistyi Ypäjän hevosopiston senioreiden koulu- ja esteleiri. Leiriläisiä on yhteensä 29, ja joukossa oli oma seitsemän hengen porukkamme, johon kuuluivat tietysti Nora ja Kaisa. Leiriläiset jaettiin viiteen ryhmään, joista omassani on kuusi ratsastajaa. Ratsukseni ensimmäiselle tunnille sain 2003 syntyneet suomenhevostamma Soolemiion, lyhyemmin vain Sole. Noin 154-senttistä tammaa luonnehdittiin perusratsuksi, joka menee sekä koulua että esteitä. Tämän enempää perustietoja en siitä saanut, mutta lähdin koulutunnille positiivisin mielin. Solelle tuli thiedeman-apuohjat.

Tunti hurahti peruskouluratsastuksen parissa. Aloitimme ratsastamalla kulmat huolellisesti käynnissä. Tehtävään sisältyi myös pääty-ympyrät. Tehtävää jalostettiin myöhemmin siten, että pitkät sivut ja voltit tehtiin ravissa, kunnes lopulta koko tehtävää tultiin ravissa. Oikeassa kierroksessa Sole tykkäsi kenottaa turpansa kanssa vasemmalla, tulipa kovasti Hilanteri mieleen. Opettaja muistutti suoristamaan ensin kaulan, jonka jälkeen hevosta voisi muutenkin suoristaa. Kulmat menivät lopulta kohtuullisesti, kun sain Solen vähän malttamaan niiden aikana, ettei se kipittänyt menemään. Ulkopuolet avut olivat välillä mukana, välillä hukassa, mikä teki kulmista vähän vaihtelevia. Raviosuuksissa Solella tahtoi olla vähän kiirus. Opettaja muistutti pitämään pohkeet pidätteidenkin aikana tuntumalla, mikä pääsi välillä unohtumaan. Solen sai malttamaan, kun tosiaan muisti pohkeet eikä ohjaan jäänyt veto päälle.

Ratsastimme tunnin aikana myös käännöksiä käynnissä ja ravissa pitkältä sivulta keskelle, jossa teimme ensin siirtymän käyntiin ja sitten siitä laukannoston. Toisessa kierroksessa teimme saman kuvion, mutta nyt laukannosto tehtiin ravista. Sole nosti kertaa lukuun ottamatta laukat tosi nätisti ja helposti. Opettaja neuvoi viemään ulkopohjetta vähän taakse, kun pitkältä sivulta käännyttiin keskelle. Tämä siksi käsittääkseni, että ulkopohje paikkasi olemattoman seinän paikkaa, jotta hevoset eivät lähtisi valumaan ulos. Tämä ei tuntunut olevan Solen kanssa ongelma. Tunnin suurimmat riemut olivat juuri laukannostot käynnistä. Sole nosti jokaisen laukan tosi nätisti eikä yrittänyt kipata heti laukan suuntaan karkuun, vaan jatkoi asiallisesti suoraan. Ravista nostetuissa laukoissa annoin avut kertaalleen siten, ettei Sole kuunnellut, vaan kipitti, jolloin laukannosto lähti vähän vyöryen.

Laukkaa ehdimme työstää noston jälkeen pääty-ympyrällä. Sole laukkasi reippaasti, mutta tuntui kuuntelevan hyvin istuntaa. Sain pidettyä ulko-ohjan kohtuullisesti tuntumalla, mikä auttoi pitämään Solen hyvin reitillä. Olisin toki saanut vähän lyhentää ja rauhoittaa Solen laukkaa, mutta ei se mitään kaahausta onneksi ollut. Enemmänkin sellaista, että aloin jo miettiä, millainen tamma mahtaisi esteillä olla. Laukka rullasi mukavasti ja tasaisesti eikä Sole haaveillutkaan pudottelevansa omia aikojaan raville. Laukka olikin varsin miellyttävää istua.

Lopussa ravasimme tovin pääty-ympyrällä. Sole oli kiireinen, ja sain melkoisesti neuvotella sen kanssa vauhdista. Nyt pidätteet tahtoivat vähän jo kaikua kuuroille korville, jolloin Sole pääsi kiiruhtamaan ja kipittämään paikoin turhankin paljon. Välillä aina muistin pohkeen ja ohjan yhteistyön merkityksen, jolloin pidätteet menivätkin paremmin läpi. Kaiken kaikkiaan tunnista jäi ihan hyvä fiilis. Sole pyrki mukavasti itse eteenpäin, mutta otti oikein tehdyt pidätteet vastaan. Ravi oli mukavan pehmeää istua, ja laukka nyt oli vain todella kivaa. Olisin toki toivonut, että olisin saanut Solen vähän rennommaksi ja suoremmaksi, mutta ei tämä yhtään hullumpi aloitus leirille ollut.

Esteleirin 9. eli viimeinen tunti: leirikisat 85 sentin korkeudessa

Keskittymistä. Kuva: Tuomas Jaakkola

Niin vain koitti perjantai, joka oli esteleirin viimeinen päivä. Luvassa oli enää vain leirikisat, jotka tietysti olivat estekisat. Opettajat olivat antaneet luokkavaihtoehtoiksi 50, 70, 85 ja 95 sentin. Harmittelin hieman, sillä 90 senttiä olisi ollut oma toiveeni. 95 senttiä meni taas oman mukavuusalueen ulkopuolelle hurjalla viiden sentin erolla, joten osallistuin 85 sentin luokkaan. Ratsutoiveekseni pistin tietysti Stigun ja kaikeksi onneksi sain sen. Luokassamme oli seitsemän kisaajaa, ja luokat ratsastettiin korkeusjärjestyksessä. Kisarata suunniteltiin tosiaan iltaohjelmana pienemmissä ryhmissä, joiden ehdotuksista opettajat valitsivat sopivimman ja muokkasivat toimivaksi. Rata oli todella mukava eikä siihen pistetty edes mitään erikoisempia esteitä. Arvosteluna oli A.2.0 eli perusradalta nopeimman ajan ja virheettömimmän suorituksen tehnyt voittaisi.

Ratapiirros kuvana. Kuvattu itse.

Verryttelyyn pääsimme kävelyttämään hevosia selästä käsin noin vajaaksi kymmeneksi minuutiksi, kun odotimme 70 sentin luokan viimeisten hyppääjien suoritukset. Radan korotuksen ajan katselin suosiolla muualle, sillä minulle tuppaa iskemään rimakauhu, jos katselen sen. Sitten pääsimmekin verryttelemään radalle. Ensin menimme ravia hyvän tovin. Keskityin ajattelemaan Stigua lyhyeksi, mutta takaa teräväksi. Stigu taas keskittyi tuijottamaan kentän pusikkoisen päädyn yhtä kulmaa sekä sen lähellä majaillutta pientä yleisöä. Hassu ruuna. Kääntelin myös erilaisia kaarevia teitä sekä ympyröitä tarkoituksena aktivoida omat ulkoavut töihin. Stigu liikkui kivasti, mutta ei ollut niin reipas kuin alkuviikosta. Silti ihanan kaukana mistään laiskasta. Laukassa saimme myös hetken aikaa verrytellä itsenäisesti, ja hain siinäkin samoja juttuja kuin ravissa: kääntymistä, pidätteitä ja kaasua. Kaikki tuntuivat olevan mukana, joten pääsimme aloittamaan verkkahypyt, jotka tultiin vasemmassa kierroksessa radan ykköspystylle sekä oikeassa kierroksesssa nelosokserille. Hypyt menivät ok, ja sain testattua, kääntyisikö Stigu nelosen jälkeen sujuvasti kasin ja kakkosen välistä. Kyllähän se kääntyi, joten sekin reitti tuli tarkistettua. Sitten jäin kentälle seuralaiseksi, kun Kaisa Lissu-suomenhevostammalla aloitti luokan. Itse olin toisena.

Radalle lähdimme vasemmassa laukassa ykköselle suunnaten. Hyödynsin kevyttä istuntaa etenemismatkoilla, mutta estelinjalla olin esteistunnassa. En halunnut vaarantaa omalla keikkumisellani puhdasta rataa, vaan pyrin olemaan menemättä itse etupainoiseksi, jotta Stigu ei siksi keilaisi puomeja alas. Ykköselle saimme hyvän lähestymisen, mutta jostain syystä en muistanut johtaa. Laukka ei vaihtunut, mutta tajusin korjata sen ravin kautta. Kakkosen ja kolmosen linja meni ihan sujuvasti viidellä askeleella. Lähestyminen neloselle tuntui kaartavan vähän turhan paljon vasemmalta, mutta sain tien kuntoon. Luulin, että tulimme hyppyyn liian lähelle ja ajattelin, että nyt keilaamme puomin alas. Stigu kuitenkin nosti kaikki jalkansa vaivattomasti okserin yli, ja matka saattoi jatkua. Laukkakin vaihtui hypyssä, joten saatoin jatkaa viitoselle kasi- ja kakkosesteiden välistä.
 

Kuvat: Tuomas Jaakkola

Siellä tein jonkin ylimääräisen mutkan, kun hain lisää tilaa. Lähestyminen tuli kuitenkin hyvin, mutta laukan jätin taas vaihtamatta. Niinpä tulimme vastalaukassa kaarevan linjan kuutoselle kuudella askeleella, mikä aiheutti hyppypaikan jäämisen vähän kauas. Kannustin Stigua lähtemään silti siitä kohdasta, ja se venytti itsensä hienosti esteestä yli, ja laukka vaihtui hypyssä. Tässä vaiheessa ajattelin, että jos haluan ratsastaa aikaa, teen sen nyt. Spurttasin maltillisesti, ja Stigu eteni hyvin. Seiskalle tulimme kuitenkin aika pitkänä ja mietin, että nyt tuli töpättyä pahemman kerran. Stigu kolauttikin puomia takasillaan, ja käännyin vielä hölmönä katsomaan, miten kävi. Puomi pysyi ylhäällä, jes!

Kuvat: Matti Kallio

Kasille kaarsin hieman nopeasti ja yritin miettiä laukan säilyttämistä sen ajan. Jokin kuitenkin jäi matkasta, ja ehdin nähdä, että esteelle tulee vielä miniaskel. Ehdin murehtia sitäkin jo, että miniaskeleen takia Stigu varmaan ei ehdi nostaa kavioitaan tarpeeksi, ja puomi putoaa. Ja mitä vielä! Stigu taisi päättää ennen estettä, ettei enää kuuntele neuvojani, sillä se harppasi hyppyyn jättäen miniaskeleen ja osittain minutkin matkasta. Kaukaa lähtö yllätti minut tällä kertaa, joten en päässyt hyppyyn parhaiten mukaan. Kiitin kuitenkin heti hypyn jälkeen Stigua, kun se kiidätti meidät maaliin puhtaalla suorituksella. Hieno Stigu!

Oman ratani jälkeen kävin hoitamassa Stigun ja kirmasin takaisin katsomaan vielä 95 sentin luokan, jossa Nora oli. Se hurahti nopeasti ohi, mikä tarkoitti samalla leirin olevan ihan viime metreillään. Kisojen jälkeen saimme vielä ruokailla, ja sen jälkeen oli päätöstilaisuus. Siellä selvisi lopulta se, että Stigu kiidätti minut oman luokkamme voittoon. Aikamme olisi riittänyt toiseen sijaan, jos meitä nopeampi ratsukko ei olisi saanut neljää virhepistettä pudotuksesta. Itse olin suorituksessamme tyytyväinen siihen, kuinka pyrin välttämään omaa etukenoa enkä sitä myöten vienyt Stigua niin pahasti etupainoiseksi. Radalle mahtui yksi kolautus, mutta ei onneksi enempää. Kaikkinensa olin rataan tyytyväinen, vaikka se ei mallisuoritus kaikin osin ollutkaan. En kuitenkaan sortunut pahasti hätiköintiin, en häirinnyt Stigun menoa eivätkä esteet tuntuneet pahoilta. Tähän oli kiva päättää leiri. Saimme kaikki vielä todistukset leirillä olemisesta sekä vihreä-valkoiset ruusukkeet. Sitten edessä olikin auton pakkaus ja kahdeksan tunnin ajomatka kotiin. Kovasti onneksi jo puhuimme, että eiköhän tänne ensi vuonnakin voisi tulla.

Iha-ha-nia hetkiä! Kuvat itse otettuja paitsi vasen ja oikea alakulma (Kaisa).

Loppuun vielä leirin plussat ja miinukset. Olin itse leiriin tyytyväinen ja rustasinkin nimeni listaan, jotta saan ennakkoon tietoa ensi kesän leireistä. Näillä näkymin toivon löytäväni itseni sieltä ensi vuonnakin.

+ hyvät ja monipuoliset puitteet, hevoset ja opettajat
+ sopivankokoiset ryhmät (6 ratsastajaa / ryhmä)
+ sai toivoa ratsua (ja samalla pieni miinus, sillä olisi ollut mukava kokeilla myös sellaisia, joiden opettaja arveli sopivan ratsastajalle)
+ esteleiri oli nimensä mukainen eli päästiin hyppäämään hyvin
+ itselle sattuneet ratsut olivat mukavan reippaita

- ryhmissä eritasoisia ratsastajia (toisaalta oma moka, kun saimme toivoa ryhmät)
- teoriatunneilla paljon tuttua asiaa
- hevoset olivat ratsastustunteja lukuun ottamatta tallissa koko viikon

Videosta kiitos leiriläiselle ja kuvista Tuomas Jaakkolalle, Matti Kalliolle ja Kaisalle!

Esteleirin 8. tunti: toivetunnilla tietysti esteitä

Esteleirin kahdeksas tunti oli 1,5 tunnin mittainen toivetunti. Koska opiston maastoesteet olivat valmennuskäytössä, eivät ne olleet vaihtoehto. Harmi, sillä täällä olisi ollut melkoinen valikoima niitä. Vaihtoehtoina oli koulua, esteitä ja maastolenkki. Vähemmän yllättäen raksin omaksi toiveekseni esteet ja ratsutoiveeksi Stigun. Toive meni läpi, ja niin suuntasimme hieman muutetulla kokoonpanolle alakentälle hyppäämään.

Itsenäisen alkuravailun jälkeen aloimme tulla puomin, kavaletin, puomin ja kavaletin kokoonpanoa, joka oli pistetty keskihalkaisijalle lyhyen sivun suuntaisesti. Siinä tuli vaihtaa aina suuntaa eli tehtävää tultiin kahdeksikolla. Suuntaa vaihtaessa tuli johtaa reilusti. Yllättäen tämä tehtävä oli kuin tehty minulle ja yli-innokkaalle johtamiskädelleni. Opettaja oli hyvin tyytyväinen menoomme, ja pääsimme tehtävässä aika helpolla. Sitten tehtävää vaikeutettiin ja sitä tultiin laukassa. Ups. Sepäs vaikeutuikin sitten. Saimme laukat oikeasta vasemmalle vaihtumaan, vaikka minulle on henkisesti vaikeampaa yrittää vaihtaa laukkaa ilman selvää hyppyä sellaisella hevosella, joka ei tiettävästi osaa vaihtoja lennosta. Sen sijaan vasemman laukan vaihtuminen oikeaan tökki. Se suunta on minulle vaikeampi, mutta lopulta saimme sen kertaalleen vaihtumaan, ja olin tyytyväinen. Melkoista johtamista se vaati, mutta ennen kaikkea kunnon suoristamista tehtävän alussa.

Sitten tulimme ratapiirroksesta esteet 6, 4, 2 ja 3 aloittaen oikeasta kierroksesta. Kuutonen ylittyi ihan kivasti, kun se oli ensimmäinen este, ja maltoin keskittyä. Kaarre neloselle tuli kohtuullisen asiallisesti, ja reilulla johtamisella sain Stigun vaihtamaan oikean laukan vasemmaksi. Kaarre kakkoselle pääsi valumaan, kun ulkoavut eivät olleet kunnolla kääntämässä, ja niinpä laukka ei vaihtunut hypyssä, vaan vasta ravin kautta. Lähestyminen kolmosesteelle oli hurjan pitkä, ja siinä keskittyminen meinasi karata. Onneksi Stigu malttoi edetä tasaisesti kohti tulevaa hyppyä, jolloin sekin lopulta ylittyi hyvin.

Tämän jälkeen tulimme koko radan aloittaen vasemmasta laukasta. Ykkösen ja kakkosen linja meni hyvin viidellä askeleella, mutta valuin itse kenottamaan liian aikaisin ja häiritsin Stigun etenemistä. Niinpä keilasimme kakkospuomin alas eikä laukka ei vaihtunut hypyssä. Koska kyseessä oli kaareva linja, en malttanut alkaa korjata laukkaa kolmannen esteen lähestyessä muka niin nopeasti. Kolmosella Stigu sitten vaihtoi laukan oikeaksi. Tie neloselle tuli mukavasti, mutta taas hätiköin, päästin Stigun etupainoiseksi, ja niin puomi kolahti alas eikä laukka ei vaihtunut taaskaan. Höh. Onneksi oli tilaa vaihtaa, joten käytin Stigun nopeasti ravissa, ja siirryimme siitä myötälaukkaan. Viitoselle tulimme vähän turhan lähelle, jolloin sain pyytää Stigua hypyn jälkeen eteen. Jäimme kuitenkin kuutosesta hieman kauas, ja keilasimme sitten senkin alas. Kaikkien pudotusten jälkeen olisi voinut kuvitella, että olimme Stigun kanssa keilaamassa sen sijaan, että leikimme esteratsastusta.

Opettaja kommntoi rataamme siten, että ylävartaloni oli menossa liikaa mukana, mikä teki Stigun etenemisestä etupainoista. Sen seurauksena puolestaan puomitkin tulivat alas. Radan aikana käytimme kevyttä istuntaa hetken hypyn jälkeen, mutta palasimme esteistuntaan estelinjalle päästyämme. Tuntuipa vaikealta pysyä taas lähellä satulaa, kun aiemmat päivät olin nauttinut menosta kevyessä istunnassa läpi tehtävien. Saimme korjata menoamme tulemalla vielä esteet 4-6. Opettajan neuvojen mukaisesti keskityin pitämään ylävartaloani suorempana. Se auttoi todella paljon, sillä niin vain pääsimme nämä kolme estettä ilman minkäänlaisia kolautuksia tai puomien pudotuksia.

Tunnin aikana oli todella opettavaista huomata, kuinka pienellä korjauksella sai ison eron aikaiseksi. Paikoin meno tuntui niin minun kuin Stigun puolelta vähän väsyneeltä, mikä ei kyllä ollut ihme. Päivät ovat olleet täynnä kaikkea niin ratsastajille kuin ratsuille useiden hyppytuntien takia. Stigu kyllä suoriutui omasta osuudestaan aina moitteetta, kunhan vain itse ratsastin enkä matkustanut. Tunnin esteet huitelivat maksimissaan siellä 90 sentissä, mikä ei taaskaan tuntunut pahalta, kun alla oli reipas ja rehti hevonen. Hypyissä sattuneet kolautukset ja keilauksetkin olivat valitettavasti minun aiheuttamia virheitä. Onneksi saimme tosiaan ottaa uusinnan siitä ja selvittää osan tehtävästä niin paljon paremmin. Eipähän jäänyt kummallekaan huono mieli tunnin päätteeksi.

Esteleirin 7. tunti: 90 sentin yli

Ihana Stikkan.

Esteleirin 7. tunnilla oli vuorossa leirin teemaan sopivasti esteitä. Olin toivonut Stigua ja sainkin sen, jes! Pääsimme hyppäämään kentälle kuuden ratsukon voimin. Alkuverryttelyssä pyörittelimme päätyihin voltteja ravissa ja laukassa tarkoituksena lyhentää niiden aikana askelta. Pitkät sivut puolestaan sai edetä reippaammin. Meillä Stigun kanssa ei ollut kovin suurta intoa mennä rauhallisemmin, joten emme kovin loistaneet volteilla. Opettaja komensi ottamaan Stigun lyhyemmäksi kunnolla, vaikka sitten sillä uhalla, että ratsu pudottaisi kerran raville. Näin kävikin pariin otteeseen. Lopulta saimme vähän rauhallisempaa menoa volteilla, mutta ei se nyt parasta mahdollista ollut. Pitkät sivut puolestaan menivät helposti vähän reippaammin, sehän meillä ei ole ollut ongelma.

Alkuverryttelyn jälkeen tulimme vasemmasta kierroksesta ristikon (ratapiirroksen este 1), siitä sitten lävistäjällä olleen kavaletin (keskimmäinen harmaa viiva), jossa vaihdettiin laukka oikeaksi ja lopuksi vielä maapuomin yli (vasemmalla oleva harmaa viiva). Sen jälkeen piti pysäyttää. Meillä ristikko ja kavaletti menivät hyvin, ja laukkakin vaihtui, mutta puomin jälkeinen pysäyttäminen venyi railakkaasti. Stigu ei halunnut jarruttaa raviin päästyään, ja niin leikimme vetokisaa. Huutelinkin opettajalle, että meille menee muuten hyvin, mutta jarruttaminen ei ole juttumme. Sitten vaihdoimme suuntaa eli ensin maapuomi, siitä kavaletin yli vasen laukka oikeaksi vaihtaen ja jatkettiin ristikolle, jonka jälkeen tultiin vielä maapuomin ja kavaletin välistä okserille. Alku meni taas kivasti, mutta okserille askel ei sopinut. Tein ratkaisun ja pyysin Stigua vähän kauempaa, ja se totteli. Opettaja kehui ratkaisun olleen oikea, mutta itse jäin miettimään, että saisin opetella ratsastamaan ajoissa askelta sopivammaksi. Olisi kiva joskus saada vaikka lyhennettyä askelta hieman sen sijaan, että valitsee hieman kauempaa hyppäämisen.

Lopuksi tulimme kertaalleen radan, jonka korkeus oli noin 80-90 senttiä. Ykkösen ja kakkosen väliin pistettiin viisi askelta, mikä onnistui ihan mukavasti. Sarja jännitti minua jostain syystä, ja niinpä ajauduin vähän etukenoon, ja Stigu hämäytyi lähtien hieman kauempaa. Niinpä yhden laukan väli meni kehnosti ihmeellisellä miniaskeleella. Laukka ei tainnut vaihtua, mutta en alkanut säätää sitä, kun oli ratsastettavana kaareva linja neloselle. Siihen piti laittaa kuusi askelta, mutta teimme hieman tiukemman tien, joten pistimme väliin viisi askelta. Se ei kuitenkaan tuntunut holtittomalta, joten se sujui ihan hyvin. Lopuksi kaarsimme viitosokserille, jolle sain katsottua askeleet hyvin, ja rata päättyi sopivan tasaiseen hyppyyn.

Saimme kuitenkin sujuvuuden kannalta tulla uusintana vielä linjan ja sarjan. Esteet 1 ja 2 sujuivat nyt kivasti, kun maltoin odottaa. Sain myös opettajan neuvoilla tien sarjalle kuntoon, jolloin se meni ihanan sujuvasti. Aiemmalla kerralla olimme päässeet reitillä valumaan vähän reunaan, jolloin paikka ei ollut paras mahdollisin. Onneksi oli aikaa korjata virheet ja saada tunnin päätteeksi paljon parempi mieli. Opettaja tuumasikin palautteessaan, että Stigu sopii minulle kuin nenä päähän. Näinhän se on. Se on ihanan varma ja tasainen eikä vedä hernettä helposti turpaansa. Sen kanssa uskallan yrittää ja luottaa siihen, mitä tarvitsekin vielä estetreeneissä. Kiva tunti taas, harmiksi vain leirin kolmanneksi viimeisin.

Kuvasta kiitos Kaisalle!

Esteleirin 6. tunti: kinkkiset kavaletit

Oonikaa kiinnosti kaikki muut paitsi kuvaaja.

Esteleirin kuudennella tunnilla oli vuorossa kavaletteja. Toivoin taas uusia ratsuja, mutta jostain syystä toiveeni eivät menneet läpi. Sain ratsukseni 2000 syntyneet suomenhevostamma Oonikan. 156-senttiseksi mitattu Oonikka tuntui kyllä vähän isommalta. Menimme taas Ypäjä-hallin puolikkaassa, ja ratsukoita oli tutut kuusi.

Alkuverryttelyssä tulimme käyntiväistöjä uralta keskemmäs ja takaisin. Sen jälkeen nostimme ravin ja jatkoimme pääty-ympyrällä olleiden puomien yli. Sen jälkeen nostimme laukan, laukkasimme pitkän sivun ja pyöräytimme vielä toiselle pääty-ympyrälle samanlaisen kuvion puomeilla kuin aiemmin. Oonika liikkui ihan kivasti, mutta yritti paikoin valua etupainoiseksi. Yritin välttää tätä ja keskityin tekemään pohkeillani jotain hyödyllistä. Ravipuomeja hassu tamma katsoi ensin hetken aikaa, kunnes totesi ne vaarattomiksi. Ne sujuivatkin sitten ihan asiallisesti. Väistöt olivat hieman nihkeitä, ja Oonika yritti hieman puskea vain lavoilla karkuun. Opettaja muistutti tekemään pidätteet hyvin, jotta takapää ehtisi mukaan. Menoa toppuuttelemalla sain Oonikan takajalat liikkeelle, mutta sitä myöten tahti hiipui. Kaikkea ei voinut saada kerralla.

Ravissa tulimme vielä toisena tehtävänä pääty-ympyrän puomit ravissa, jatkoimme uraa myöten ja käännyimme pitkän sivun keskeltä ja ylitimme keskihalkaisijalla olleen matalan kavaletin ja jatkoimme siitä uuteen suuntaan nostaen laukan ja laukaten puolikkaan ympyrän verran, kunnes homma alkoi taas alusta. Muuten meni ihan hyvin, mutta laukan jälkeen meno oli hieman kiireistä. Laukka tuntui jotenkin hassulta ja koko ajan tuntui, että Oonika olisi pudottamassa raviin. Meno oli siis etupainoista mönkimistä, jota yritin rajoittaa ohjissa roikkumalla.

Sitten siirryimme työstämään laukkaa. Ensin tulimme vasemmassa kierroksessa ympyrän kaarella olleet puomit sekä vähän isomman ympyrän aikana yksittäisen kavaletin. Meno oli edelleen aika tahditonta enkä saanut heräteltyä Oonikaa pyörittämään laukkaa paremmin, mutta en löytänyt säätöruuvia. Kinastelimme välillä taas siitä, saiko mennä etupainoisena vai ei. Välillä Oonika pääsi pudottamaan raville tai säheltämään puomit ihan ihmeellisillä harppauksilla. Olipas työlästä. Onneksi yrittämisen kautta saimme muutaman asiallisen kerran tehtyä. Oikeassa kierroksessa tulimme vain yksittäistä kavalettia ja parin töppäyksen jälkeen saimme taas pari asiallista suoritusta, ja se riittikin kivasti.

Sitten pääsimme ottamaan vielä laukanvaihtoja yksittäistä kavalettia menemällä sitä kahdeksikolla. Meno ei sinällään ollut muuttunut, mutta opettaja yritti muistuttaa minua tekemään ne pidätteet ajoissa. Huomasin monesti antavani Oonikan mennä omia menojaan, kunnes hetkeä ennen kavalettia aloin muka yrittää jotain. Hoho, ei toiminut. Saimme kuitenkin vaihdot onnistumaan vasemmasta oikeaan, mutta toisinpäin ei onnistunut. Opettaja antoi onneksi vielä uuden mahdollisuuden tulla tehtävää. Lopulta jokin napsahti kohdilleen, ja ajattelin, että pentele, nyt homma haltuun. Sittenpä sopiva pidäte, uuden sisäpohkeen ratsastaminen läpi ja vielä todella selvä johtaminen, niin johan Oonika ymmärsi, että halusin sen oikean laukan vasemmaksi. Jes! Piinallisen vaikeaa, mutta tulihan se onnistuminen.

Loppuraveissa tulimme vielä pääty-ympyrällä yhtä puomia välillä askelta lyhentäen ja sitten pidentäen. Oonika oli alkuun vähän tahditon, mutta aikaisempi napsahdus sai minut keskittymään niin hyvin, että johan alkoi tammaan löytyä paikoin kivaa pyöreyttä samoin kuin tasaisuutta. Melkein ehdin jo ajatella, että tämähän saattaisi olla kiva ratsu kouluväännössäkin. Jos siis saisin pohkeet kunnolla hommiin ja lopetettua itse etukenossa könöttämisen. Opettaja antoi tunnin lopussa kaikille yksittäin palautetta ja tuumi kohdallamme, että kyllähän meillä oli hyviä hetkiä ja tekee vain hyvää ratsastaa erilaisemmilla hevosilla. Niinhän se on. Ei tämä mikään onnellisuustunti ollut, mutta ei onneksi ollut ihan naamakaan mutrulla tunnin jälkeen. Aina sitä jotain positiviista tunnista löytää, jos oikeasti tahtoo. Sitä tahtoo vain helposti jäädä kaivelemaan niitä pieleen menneitä hetkiä niiden hyvien pätkien kustannuksella. Siitä tavasta sietäisi oppia pois. Huomenna luvassa onkin aamusta estetunti ja iltapäivästä 1,5 tunnin kerta, jolla saa mennä toiveiden mukaan. Itse olen suuntaamassa maastoesteiden pariin, ellei pupu eksy pöksyihin. Toivottavasti ei.

Kuva on itse napattu.

Esteleirin 5. tunti: maastolenkki

Urali poseerasi nätisti.

Leirin keskiviikon aamutunnilla oli vuorossa maastolenkki. Lähdimme opettajan ja kuuden ratsukon voimin katselemaan opiston aluetta vähän enemmänkin. Ratsukseni oli toivonut sellaista, jolla ei kevene perä. Opettajat olivat sitten valinneet minulle ratsuksi 2005 syntyneen Urali-tamman. Karsinassa tamma oli vähän häijy ja yritti näperrellä hampaillaan, kun laitoin sitä kuntoon. Ei onneksi ollut kunnon lohikäärme.

Maastolenkki oli sangen tavallinen. Ehdimme nähdä mukavasti muun muassa derbykentän ja raviradan sekä käppäillä varsin kivoja maastoreittejä. Matkan varrelle sattui myös erilaisia maastoesteitä. Tahdiltaan lenkki oli rauhallinen. Kävelimme valtaosan ajasta, sitten ravasimme ja otimme kaksi laukkapätkää. Kivoin hetki oli, kun kävimme ensin kahlaamassa ja ravaamassa maastoesteiden vesihaudan läpi. Lopuksi saimme tulla sen pariin kertaan laukassa. Kivaa! Uralille pisteet siitä, että se laukkasi veden mukisematta. Odottelussa se ei ollut niin hyvä, vaan hermostui ja nosti maltillisesti pari kertaa etu- ja takapäätään.

Lenkki sujui kivasti eikä mitään kummallisempaa tapahtunut. Ratsuista oli varmaan kiva päästä tuulettumaan pois tallista, kun leirin aikana ne eivät jostain syystä ulkoile ollenkaan. Viikonloppuna ne onneksi kuitenkin pääsevät takaisin laitumelle. Iltapäivän tunnilla onkin luvassa kavaletteja. Laitoin pari uutta ratsutoivetta, mutta katsotaan, mitä sieltä sitten lopulta tulee.

Kuva on itse napattu.

Esteleirin 4. tunti: Stigu rocks!

Tiistai oli erityisen ihana leiripäivä, sillä päivän toisellakin tunnilla oli hyppäämistä. Ratsukseni olin toivonut kaikessa optimistisuudessani Stigua, ja toive meni läpi. Vähän mietin, kerjäsinkö verta nenästä hinkumalla uudelleen samalla ratsulla hyppäämään. Toisaalta en sitten halunnut ottaa pahan mielen tuntia, joten annoin opettajien päättää. Stiguhan sieltä tuli, ja hyrisin tyytyväisyydestä. Jostain syystä emme hypänneet vieläkään kentällä, vaan menimme ensimmäistä kertaa tallin viereisessä puolikkaassa Ypäjä-hallissa (koko 24 x 100 m).

Aluksi ravailimme itsenäisesti pyöritellen isoja ympyröitä ja erikokoisia kaarteita. Stigu vähän yritti kipittää, mutta otti pidätteet ihan asiallisesti vastaan. Käytin välillä kevyttä istuntaa, jotta saisin kroppani taas lämmiteltyä siihen. Huomasin palatessani kevyeen raviin, että ylävartaloni meni tahtomattanikin vähän suoremmaksi. Ihmeen hyvin kuitenkin sain muistuteltua itseäni pitämään polvet irti satulasta ja keskityin siihen, että pohkeeni pysyivät tuntumalla. Sitten aloimme tulla vasemmassa kierroksessa kavaletin (ratapiirroksen ylempi harmaa viiva) ympyrällä kevyessä ravissa. Sen jälkeen nostettiin laukka ja jäätiin kevyeen istuntaan ja laukattiin pääty-ympyrä, jonka aikana tultiin toinen kavaletti (alempi harmaa viiva). Raviosuus meni kivasti, mutta laukassa Stigu kiihdytteli hieman. Opettaja huomauttikin tasoittamaan menoa. Stigu kuuntelikin hienosti, kun tajusin sitä siltä pyytää. Olin itse jäänyt vähän humputtelemaan ja nauttimaan kyydistä, hyi minua.

Vasemmassa kierroksessa tulimme suoraan kavaletit kaarevalla, pitkällä linjalla kevyessä istunnassa ja niiden jälkeen siirryttiin raviin ja pyöräytettiin toiselle pitkälle sivulle voltteja ravissa. Kavalettien välissä Stigu pyrki vähän kiihdyttämään tahtia, mutta kun aloin keskittyä itse paremmin, toimi Stigukin taas hyvin. Ravi oli paikoin aina vähän kiireistä, mutta volttien avulla meno tasoittui. Volteilla olisin saanut ehkä paremmin taivuttaa Stigua. Nyt vain käänsin sentään ulkoavuilla, mutta en oikein jumpannut hevosta muutoin. Esteillä tahdon vähän laiskistua hevosen muodon suhteen. Toisaalta tärkeintä olisi, että hevonen työskentelee takaa eteen ja on edestä kevyt. Ei siinä mitään koulumuotoa enää varmaan tarvita.

Tämän jälkeen siirryimme kolmen pystyn suoralle linjalle (esteet 1-3), jonka välit olivat 12 metriä. Ensin tulimme oikeassa kierroksessa. Väliin piti saada kolme askelta, ja Stigun kanssa saimme tämän onnistumaan. Jopa niin, että toinen väli kävi melkein ahtaaksi. Vasemmasta kierroksesta tulimme saman, ja sekin sujui kivasti. Suorat linjat ovat niin kivoja. Sitten lisäsimme suoran linjan jatkoksi laine-esteen (este 4), jossa laukka tuli vaihtaa vasemmasta oikeaksi. Esteelle piti myös kaiken varalta lähestyä hieman liikkeen takana. Stiguhan ei lopulta piitannut laine-esteestä tuon taivaallista, joten pääsimme siitä mainiosti, ja laukkakin vaihtui nätisti johtamalla. Ihan kuin olisin sanonut tämän ennen, mutta vielä kerran: ihanan helppoa!

Lopuksi tulimme viereisen radan kertaalleen. Meille Stigun kanssa korkeimmat esteet olivat 85 senttiä (esteet 5 ja 7). Ensimmäinen suora linja meni vähän kolistellen, vaikka ehdin ottaa laukkaa alle. Vähän vissiin tasapainotus jäi matkasta. Heräsin kuitenkin ja ratsastin ihan asiallisesti. Jännitin kuitenkin itse vissiin jotain enkä johtanut kunnolla, niin laukka ei vaihtunut. Ravin kautta sitten vaihto, ja matka jatkui. Okseri näytti pelottavalta, ja Stigun askel ei näyttänyt sopivan. Tein ihmeen nopeasti ratkaisun ja pyysin Stigua lähtemään kauempaa. Ihana ruuna hyväksyi päätökseni, ja opettajakin kehui ratkaisua. Laukka ei tosin vaihtunut, joten ravin kautta. Laine ylittyi taas hyvin, mutta mihin ihmeeseen se johtaminen nyt katosi? Ei muuta kuin kolmannen kerran ravin kautta. Suora linja toiseen suuntaan menikin sitten helposti ja sujuvasti. Ei mitään ongelmaa siinä enää, joten siihen oli hyvä lopettaa tunti.



Loppuraveissa Stigu oli ihan asiallinen, ja päätin toivoa sitä kisaratsukseni. Toivottavasti toiveeni menee läpi. Stigun kanssa en jännitä estekorkeuksia tai muutenkaan, joten olen paljon rauhallisempi. Muutenkaan en osaa (vielä) olettaa Stigusta pahaa, joten luotan siihen paremmin kuin moneen tutumpaan hevoseen. Hassua. Mitä ihmismieli ei tiedä, sitä se ei osaa pelätä. Leirin toinen päivä pulkassa, ja kiva päivä tosiaan olikin! Päivän ihanin (ja puolueellisin) kommentti tuli Noralta: rataamme oli kuulemma ollut ihana katsoa, kun näki, että kun jotain piti tehdä, sain tehtyä oikeat ratkaisut. Kommentti lämmitti tosi paljon mieltä, kun itselläkin oli ollut sama fiilis. Huomenna luvassa on aamusta maasto ja iltapäivästä kavalettitunti.Vielä kolme leiripäivää jäljellä, jes!

Videoista kiitos jollekin leiriläisistä!

Esteleirin 3. tunti: sydämiä ilmassa

Esteleirin kolmannella eli tiistain aloittaneella aamutunnilla oli luvassa esteitä. Edellisiltana ja yön aikana oli satanut sen verran, etteivät kentät olleet sopivassa kunnossa, joten menimme hyppäämään Haimi-halliin (koko 37 x 100 m). Matka hevosten selässä tallilta maneesille kesti kymmenisen minuuttia, joten siinä tuli varsin hyvät alkukäynnit. Ratsunani oli toiveeni mukaan Stigu, sillä halusin nähdä ruunan estetunnin käytöksenkin. Ratsukoita edelleen kuusi.

Alkuverryttelynä menimme ensin ravia hetken aikaa itsenäisesti, ja opettaja kehotti hakemaan siinä jo oman istunnan kuntoon, ettei sitä erikseen tarvitse esteillä alkaa kasata. Stigu liikkui mukavan reippaasti kaahaamatta. Menin hetkiä kevyessä istunnassa hakien itselleni kunnon tuntumaa, jolla sitten mennä esteillä. Onnistui aika kivasti. Tulimme ravissa kevyessä istunnassa ollen myös kolmikaarista kiemurauraa kahden juuri ja juuri maasta irti olleen puomin ja yhden maapuomin yli. Stigu vähän kiirehti, mutta opettajan ohjeilla tajusin pidättää sitä tasaisempaan menoon. Kiemuraura ja tiet puomeille sujuivat aika hyvin. Tehtävään lisättiin myös kiemurauran päättymisen jälkeisellä lyhyellä sivulla laukannosto ja pitkän sivun laukkaaminen, edelleen koko tehtävä kevyessä istunnassa ollen. Laukannostot onnistuivat hyvin, ja istunta pysyi mukavasti. Tiet eivät kärsineet eikä Stigu edes yrittänyt ryykätä kunnolla laukan jälkeisessä ravissa. Hiljalleen oma kunto alkoi loppua, ja kevyessä istunnassa pysyminen alkoi poltella jalkoja mukavasti. Tulipahan olo, että nyt muuten treenattiin. Tulimme myös vielä ympyrällä vasemmassa kierroksessa kahden minikavaletin yli. Muutamia epäsopivia askelia sattui matkaan niinä hetkinä, kun heittäydyin ennen ylitystä matkustajaksi, mutta muutoin meno oli kohtuullisen helppoa.



Tämän jälkeen siirryimme 15 metrin suoralle linjalle, jossa aluksi oli puomi, pieni pysty ja puomi. Tunnin kuluessa lopulta kaikki kolme olivat pystyjä. Oikeasta kierroksesta tulimme ensin välit niihin neljä askelta pistäen. Ensimmäinen yritys oli melkoista räpeltämistä, kun välit tahtoivat jäädä jopa ahtaiksi. Toisella kerralla petrasin hyvin, ja esitin Stigun kanssa tehtävän paljon tasaisemmin välit neljällä askeleella tullen. Vasemmasta kierroksesta piti ensin tulla neljällä askeleella ja huomioida se, että hevoset saattaisivat tulla reippaammin, kun suoran linjan jälkeen aukeni valtavasti tilaa. Otin vähän liikaa Stigua kiinni, jolloin tehtävä ei mennyt kovin sujuvasti. Sitten esteitä hieman nostettiin, ja väli tultiin kolmella. Kolmannelle pystylle tuli huono paikka, jolloin Stigu otti siihen raviaskeleen. Huomasin jääneeni siinä matkustajaksi, jolloin hevonenkin varmasti hetken aikaa mietti, mitä tapahtui. Se kuitenkin kelpasi opettajalle, jotta ehdimme tehdä tunnilla muutakin.

Sitten pääsimmekin radan pariin. Hyppäsimme sen kahdesti, ensimmäisen kerran korkeus oli noin 60-65 senttiä ja toisella kerralla sellaiset 75 senttiä. Kummallakaan kierroksella ei ollut oikeastaan mitään suurempaa ongelmaa. Ensimmäisellä kerralla Stigu pääsi hyppäämään ykkösen kauempaa, mutta se oli oma virheeni. Olin vähän epävarma, nojauduin eteenpäin, ja Stigu tulkitsi sen pyynnöksi lähteä. Muut esteet menivätkin helposti, ja kakkosesteenä ollut söötti sydäneste meni hienosti laukka vaihtuen molemmilla kerroilla. Suorillekin linjoille saatiin vaaditut kolme askelta. Ratsastaminen oli taas kerran ihanan helppoa. Jotenkin eteneminen kevyessä istunnassa tuntuu auttavan minua pysymään matkassa ja olemaan hääräämättä kovin paljon ylimääräistä. Sitten suurena apuna ja varmasti isona tekijänä on se, että Stigu yksinkertaisesti mennä paukuttaa tasaista laukkaa eikä edes yritä hyytyä. Mikäpä siinä on ratsastaa, kun hevonen etenee ja paikoin tietää paremminkin, mitä pitää tehdä. Ihanaa!

Tunti oli siis sangen kiva, ja varmasti pulppusin ilmaan pinkkejä sydämiä Stigua kiitellessäni. Ihanan kiltti ja yritteliäs hevonen. Niin ja reipas. Oma pakkakin oli taas sen verran kasassa, ettei tarvinnut hävetä ja töpeksiä sitä myöten enempää. Opettaja tosin vähän hyydytti intoani tuumaamalla, että Stiguhan nyt hoitaa hommat kuskista piittaamatta. Kieltäydyin kuitenkin uskomasta, että Stigu olisi ihan täysin itse hoitanut hommaa. Eiköhän se ilman minun olemista selässä olisi tyytynyt seisoskelemaan ja kuluttamaan aikaa. Joka tapauksessa loppukäynnit maneesilta tallille sujuivat hymyillen. Aloin jo haaveilla, kuinka voisin leirin päättävissä kisoissa perjantaina mennä sillä meille sopivan luokan.

Videosta kiitos jollekin leiriläisistä!

Esteleirin 2. tunti: puomeilla pieni ihastuminen

Esteleirin toisella tunnilla luvassa oli puomeja (ja kavaletteja, mutta niitä en nähnyt tunnin aikana yhtään, toisesta päästä hieman ilmaan nostettua puomia en sellaiseksi laske). Olin toivonut jo yhtä suomenhevosta nimeltä, mutta opettaja jakoi minulle toisen ehdottamansa ratsun. Nyt testiin pääsi 2003 syntynyt suomenhevosruuna Stikkan, lempinimeltään Stigu. Ratsastusryhmä pysyi edelleen samana eli kuuden ratsukon voimin menimme tällä kertaa alakentällä.

Kaveri vinkkasi, että Stigun kanssa kannattaa hakea pidätteet kunnolla läpi. Alkukäyntien aikana teinkin muutaman pysähdyksen, joista Stigu ei liiemmin innostunut. Ensin se ei malttanut pysähtyä, sitten se yritti valua hitaasti eteenpäin. Lopulta sain sen malttamaan ja seisomaan ilman, että se yritti hiljalleen valua takaisin liikkeelle. Aamun tunnin kaltaisesti asetusten saaminen oli vähän vaikeaa. Näpersin ihan liikaa ohjalla sen sijaan, että olisin ratsastanut pohkeella. Mikä ihme viehätys siinä ohjassa oikein on? Tiedän kyllä teoriatasolla, että ohjissa roikkuminen vain pahentaa mahdollisesti etupainoista hevosta, mutta tämän tiedon vieminen käytännön tasolle onkin sitten eri juttu. Käynnissä ja ravissa testailimme pääty-ympyrällä kevyttä istuntaa, joka löytyi ihan kivasti taas. Opettaja muistutti pitämään kevyessäkin ravissa saman fiiliksen, minkä kevyessä istunnassa sai. En saanut kevyen istunnan fiilistä ihan täysin kevyeen raviin, kun ylävartaloni tuppasi suoristumaan liikaa. Ravissa Stigu liikkui kivan reippaasti, mutta paikoin pidätteet kaikuivat kuuroille korville.

Seuraavaksi tulimme kuta kuinkin vastakkaisiin kulmiin ympyrän kaarelle laitettuja kolmea puomia ravissa. Stigu kiihdytteli hieman puomeilla, ja opettaja kehotti ottamaan se haltuun topakalla pidätteellä. Jäin vähän vetokilpailemaan sen sijaan paikoin, mikä ei yllättäen ollut oikea ratkaisu. Sitten puomien toiset päät nostettiin ilmaan, ja niitä alettiin tulla kevyessä istunnassa. Toisen pitkän sivun keskelle pyöräytettiin ympyrä. Stigu kiihdytteli edelleen, mutta hiljalleen pidätteet menivät perille. Kevyessä istunnassa oleminen oli aika helppoa. Ihme kyllä. Kuvioon lisättiin lopulta myös laukannosto kevyestä istunnasta ja siinä jatkaminen ympyrällä puomi ylittäen. Laukat nostettiin vasemmassa kierroksessa, ja Stigu laukkasi aika kivan rullaavasti. Olin edelleen ihan ihmeen hyvässä tasapainossa kevyessä istunnassa ja parin opettajan hoksautuksen jälkeen aloin saada pidettyä katseenkin sopivasti tehtävää seuraten. Sitten opettaja vielä lisäsi tehtävään mausteen: ennen toiselle puomitehtävälle tuloa piti nakata jalustimet ravissa pois, mennä puomit yli ja sitten edelleen ravissa pysyen poimia jalustimet takaisin. Jopa oli vaikeaa! Kyllähän ne jalustimet lähtivät jalasta, mutta olipa hankala saada ne takaisin jalkaan. Toisen sai suunnilleen nopeasti takaisin, mutta toista, etenkin oikeaa, sai kaivella melkoisesti. Tehtävän idea oli opetella esimerkiksi esteratoja varten saamaan jalustimet nopeasti takaisin.

Lopuksi tehtävä hiottiin vielä seuraavanlaiseksi oikeassa kierroksessa: ensimmäiset ravipuomit mentiin ilman jalustimia, sen jälkeen nostettiin laukka, tultiin toiset puomit laukassa, kalastettiin niiden jälkeen jalustimet jalkaan ja tehtiin pitkän sivun keskeltä ympyrä puomin yli kevyessä istunnassa. Mietin hetken, että jopa pääsen maistelemaan hiekkaa nopeasti, mutta ei onneksi. Ravissa meno olikin melkoisen tasapainotonta, mutta ihmeen hyvin sinnittelin mukana. Etenkin kun jalustimia ei tarvinnut kaivaa ennen kuin vasta laukassa takaisin. Laukassa Stigu puolestaan hurjasteli puomit kunnolla kolistellen yli. Opettaja totesi, että rauhallisempaa saisi tulla, ja sainkin sen eteen tehdä melkoisesti töitä. Muualla Stigu kuunteli hyvin laukassakin pidätteet, mutta puomeilla innostui liikaa. Opettaja kertoikin, että esteillä Stigu on hyvä, mutta innostuu melkoisesti ja kiihdyttää. Laukassa meno oli kuitenkin paljon helpompaa, ja jalustimetkin löytyivät nopeammin. Stigukin virittyi ravipuomien jälkeen seuraamaan muiden ratsujen menoa ja yritti itsekseenkin nostella laukkoja. Onneksi malttoi kuunnella lopulta, kun pyysin tomerasti.

Lopuksi tulimme vielä kahden puomin 17 metrin suoraa linjaa ensin viidellä askeleella, sitten kuudella. Viisi askelta meni hyvin, ja pääsimme myös linjan suoraan. Sen jälkeen käännettiin aina vastakkaiseen suuntaan kuin mistä oli tultu. Stigu ei osannut vaihtaa lennosta, joten saimme tehdä vaihdot aina ravin kautta. Kun siis Stigu suostui siirtymään raviin. Ei se onneksi pahemmin vastustellut, joten saimme aina myötälaukankin nostettua. Kuuden askeleen välin ehdimme tulla vain kerran ja pääsimme sen huijaamalla eli Stigu pääsi ylittämään ensimmäisen puomin ravissa, mutta nosti heti sen jälkeen laukan. Askelia tuli toivotut kuusi, mutta ei puhtaasti. Hieman harmitti, ettemme ehtineet ottaa uusintaa siitä. Tulipahan taas muistutus siitä, että vaikka hevonen on reipas, pitää pohkeet pitää kiinni.

Ehdin jo tunnin aikana huudella opettajalle, aivan mahtava tunti. En muista, milloin kevyttä istuntaa ja ilman jalustimia menemistä olisi treenattu näin ajatuksella. Tunnilla ehti treenata niin istuntaa, tasapainoa, kääntämistä kuin rytmin säilyttämistä. Huippua! Stigu liikkui laukassa niin rytmikkäästi, että ihastuin siihen ihan hieman. Siksipä toivoinkin sitä huomisen ensimmäiselle tunnille, jolla luvassa on esteitä. Loppuviikon ohjelmakin näytti kivalta: tiistaina esteitä ja maasto/este, keskiviikkona kavalettitunti ja maasto/este, torstaina esteitä ja 1,5 tunnin toivetunti (maastoesteet) ja perjantaina sitten leirikisat. Nyt kuulostaa siltä, että olemme oikeasti esteleirillä. Kyllä kelpaa!



Videoista kiitos Jaanalle!

Esteleirin 1. tunti: perusasiat syynissä

Terveisiä Ypäjän esteleiriltä! Täällä siis on ihanasti netti käytössä, joten yritän parhaani mukaan kirjoittaa tuntien sujumiset ylös ja saada julkaistua ne jo täällä. Tähän mennessä on selvinnyt sen verran, että käytössä on 38 ratsua, joista suurin osa on suomenhevosia. Ratsastajia on 33, joista neljällä on omat hevoset mukana. Tunnin ratsastetaan viidessä ryhmässä. Leirin ensimmäinen tunti alkoi maanantaina yhdeksältä kuuden ratsukon ryhmässä. Olimme saaneet itse toivoa ryhmiä, ja niinpä oma porukkamme oli yhdessä eli Kaisa ja Nora olivat minun kanssani samassa. Opettajat olivat jakaneet ratsut, ja sain alleni 1997 syntyneen suomenhevostamma Lumillan. Säkäkorkeus hevosella on 158 senttiä. Koulutustasosta en saanut tietoa, mutta opettajan kanssa jutellessa selvisi, että ainakin rataesteillä kaikki opiston suomenhevoset menevät osaavalla kuskilla metrin. Eipähän jää tämän leirin korkeudet hevosesta kiinni.

Suuntasimme tunnille yläkentälle (kaksi isoa kenttää vierekkäin, ylä- ja alakenttä nimiltään). Kuten olin arvellutkin, oli tunnin teemana perusratsastus. Ilmeisesti opettaja halusi saada kuvaa, millaista meidän ratsastuksemme on. Alkukäynneissä huomasin jo, kuinka Lumilla tuntui edestä raskaalta, ja se yritti kovasti ehdotella, että kantaisin sen päätä. Halusin välttää tämän, joten tein kohottavia pidätteitä aina, kun tamma yritti alkaa painaa. Samalla yritin huolehtia siitä, että ratsuni myös etenisi eikä pääsisi siten laahustamaan etupainoisena. Käynnissä ja ravissa menimme aluksi ihan vain uraa myöten, kunnes aloimme tehdä pääty-ympyröitä. Lumilla oli todella jäykkä vasemmalta eikä mieluusti asettunut oikealle. Sisäpohkeeni yritti säätää jotain, mutta kohtuullisen onnettomasti. Vasemmassa kierroksessa asetus meni hieman paremmin läpi, mutta edelleen sisäpohkeeni olisi saanut olla paremmin töissä. Lumilla liikkui muuten ihan kivasti eikä kummemmin laiskotellut. Paikoin ravissa se jopa yritti kiihdyttää tahtia, jota opettaja kehotti toppuuttelemaan. Omasta istunnastani sain kommenttia siitä, että saisin keventää enemmän satulan takakaarta kohti ja että oikea kantapää pitäisi saada paremmin alas. Jonkin verran kyllä tsemppasinkin ja pyrin huolehtimaan oman pakettini pysymisestä kasassa, mikä saattoi auttaa. Tai sitten opettaja ei vielä alkanut prässätä ihan täydellä teholla.

Seuraavaksi jakauduimme vasemmassa kierroksessa kahdelle pääty-ympyrälle ja aloimme tehdä laukannostoja ravista. Nosto tuli tehdä kevyen ravin satulaan istumisen hetkellä, ei siis pitkän harjoitusravissa istumisen jälkeen. Laukkaa mentiin aina puolikas ympyrä, jonka jälkeen taas toinen puolikas mentiin kevyessä ravissa. Lumilla oli aika mukavasti kuulolla ja hyvin tehdyn valmistelun jälkeen nosti sangen helposti vasemman laukan. Se alkoi selvästi innostua hommasta, sillä ennakoi muutamia kertoja nostoja jo hyvissä ajoin. Niinä kertoina tajusin ottaa kipitysravin pois ja pyytää hevosta malttamaan ennen kuin pyysin laukannostoa uudelleen. Hyvä minä, ei ajamista laukkaan! Siirtyminen laukasta raviin onnistui paikoin istunnalla, paikoin jouduin pidättämään ohjalla. Lumilla ei kuitenkaan kaahottanut laukassa, vaan eteni ihan perussujuvasti.

Oikeassakin kierroksessa teimme laukkatyöskentelyn pääty-ympyrällä. Laukkaa mentiin aluksi vain puolet ympyrästä ja toinen puoli ravia. Laukka nostettiin edelleen kevyestä ravista, mutta noston jälkeen pysyttiin kevyessä istunnassa. Oikeat laukannostot eivät lähteneet ihan niin sujuvasti kuin vasemmat, mutta Lumilla palkitsi kyllä valmistellut nostot. Hutiloiden tehdyt nostot se puolestaan kuittasi kiihdyttämällä ravia. Kevyt istunta laukassa löytyi ihan hyvin, vaikka jalustimet olivatkin koulupituudella. Aluksi vähän tasapaino oli hukassa, mutta sitten sain vietyä takamusta takakaarta kohti, jolloin asento vakautui. Opettajalta tuli kommenttia siirtää käsiä alemmas, kun ne olivat liian ylhäällä. Minä taas luulin kantavani kädet hyvin. Löysin kuitenkin käsien paikan kohtuullisesti, mutta helposti ne nousivat ylemmäs. Tähän pitää kyllä kiinnittää jatkossa huomiota. Siirtymiset takaisin raviin piti myös pysyä kevyessä istunnassa, kunnes hevonen oli ravissa, jolloin sai taas keventää. Nämä sujuivat kohtuullisen hyvin eli ilmeisesti painoni ei roikkunut kovin väärässä kohdassa.

Lumilla ei halunnut poseerata korvat hörössä.

Lopuksi saimme vielä ravailla tovin ja sitten oli loppukäyntien vuoro. Ravissa Lumilla vähän kaahotti ja yritti unohtaa, mitä asettuminen tarkoitti. Sitä sai toppuutella hetken ennen kuin se ymmärsi rauhoittua. Mitään ravihevosravia emme onneksi menneet, mutta kuitenkin turhan kiireistä. Käynnissä sitten sain vähän asetuksia oikeallekin läpi, jolloin Lumilla vähän pyöristyi. Tuntui vain, että kunnon jumppatunti olisi voinut tehdä terää. Opettajalta tuli kohtuullisen vähän kommenttia, joten toivottavasti sitä saa rakentavassa hengessä muilla tunneilla enemmän. Lumilla oli ihan mukava perussuokki, joka ei tosin vielä ainakaan herättänyt kovin suuria tunteita kumpaankaan suuntaan. Ihan kiva, se kuvaa tätä tuntia parhaiten.

Leiriviikon ohjelmamme.

Kuvien ja videoiden saaminen tältä leiriltä on ainakin nyt pieni kysymysmerkki, sillä tosiaan oma poppoomme on toistaiseksi samalla tunnilla eivätkä toisen ryhmän ihmiset kovin kauaa ehdi olla kuvaamassa. Pitää kuitenkin toivoa, että kunnon hyppytunneilta tallentuisi materiaalia katseltavaksi. Yritän muistaa ilmoitella seuraavissa kirjoituksissa, mikäli vanhat teksti ovat saaneet kuvia tai videoita katsottavaksi.

Kuvat on napattu itse.