torstai 21. heinäkuuta 2022

Tasan sen verran

Reilun viikon loman jälkeen teki mieli taas satulaan. Niinpä kyselin paikkaa ja pääsin Oulunsalon ratsastuskoulun sennujen jatko 1 -tunnin seitsemänneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain 2008 syntyneen Magyar-ruunan. Tunnin vietimme kuviolla, joka alkoi päätyyn pyöräytetyllä kymmenen metrin voltilla. Sitten kulman jälkeen tehtiin lyhyt lävistäjä, uralle päästyä voltti ja siitä heti toinen lyhyt lävistäjä. Toiseen päätyyn pyöräytettiin taas voltti ja tehtiin kuvio samoin, mutta nyt toiselta pitkältä sivulta aloittaen. Tunnin loppupuolella muutimme toisen pitkän sivun laukkapätkäksi. Tulimme kuviota siten, että päätyvoltit teimme aina oikealle ja pitkien sivujen voltit vasemmalle.

Magyar oli mainio tapaus siinä mielessä, että se teki tasan sen, mitä osasin siltä pyytää. Opettavainen tuntiratsu siis. Se oli minun taidoillani hieman diesel-mallin tapaus, mutta olenhan julistanut pärjääväni (ja tykkääväni) enemmän moisista, joten pääsinpähän taas treenaamaan pohkeiden käyttöä. Volteilla Magyar vaikutti aika tasaiselta molempiin suuntiin. Jos hankalampi suunta pitäisi sanoa, niin kai se sitten vasen olisi. Ihan jo oman vinouteni takia. Elämä oikeassa kierroksessa on minulle yleensä hevosesta riippumatta helpompaa. 

Tällä tunnilla en juuri esittänyt tarkkuusratsastusta noilla kuvion teillä, sillä keskittymiseni meni Magyarin pitämiseen liikkeellä. Tehtävää tultiin tosiaan käynnissä ja harjoitusravissa, mutta jälkimmäisessä minun oli kevennettävä. En saanut taaskaan istuttua harjoitusravissa ilman perunasäkiksi muuttumista, joten joko istuin alas ja Magyar hiippaili tai sitten kevensin ja Magyar pääsi liikkumaan edes vähän paremmin. Hiljalleen alkaa tuntua siltä, että istuntatreeniputki olisi enemmän kuin tarpeen, vaikka se ei tämän perunasäkkeilyn takia kauheasti houkutakaan. Tarpeellista tosin olisi juuri siitä syystä.

Laukkaa olisin tahtonut työstää enemmän, sillä siinä oli helpompi istua ja pääsin vaikuttamaan Magyariin paremmin. Pitkä sivu vain loppui meillä aina juuri, kun olin saamassa laukasta kiinni. Magyar nosti laukat asiallisesti, kun vain valmistelin ne. Aika yllättävää, hah. Laukan jälkeen ravikin eteni paremmin, ja loppuraveissa saimme jo vähän energisempää menoa. Siitä olisi ollut jälleen kerran hyvä aika aloittaa itse tunti. Kunpa sitä osaisi ratsastaa sen energisyyden alkuverryttelyn aikana, niin sitä työstöaikaa jäisi enemmän. Mutta nyt meni näin. Magyarista jäi hyvä fiilis kuitenkin. Se eteni tasaisesti juuri sen verran kuin siltä pyysin eikä vaikuttanut pahastuvan, vaikka kuski välillä sääti omiaan ja hytkyi kyydissä. Jospa pääsisin menemään Magyarilla toistekin, niin voisi katsoa, saanko säädettyä itseäni vähän nopeammin hevosen kanssa samalle taajuudelle.

tiistai 12. heinäkuuta 2022

Suvi ja suokki

Sain järjestettyä itseni ensimmäistä kertaa Jäälintallille edullisen kokeilutunnin houkuttelemana. Luvassa oli koulua kahdeksan ratsukon tunnilla, jonka taso oli perusmerkki/C. Ratsukseni sain 2014 syntyneet suomenhevosruuna Nuuttipeikon eli Nuutin

Tunnilla mentiin hyvin perusratsastuksen parissa, mikä toki sopi minulle. Pyöräytimme käynnissä ja ravissa pitkän sivun keskelle voltin ja pyrimme ratsastamaan kentän kulmat tarkasti. Alkuverryttelyn ravissa sai hyödyntää kentällä olleita puomeja ja myöhemmin tunnin laukkaosuudessa sai ylitellä yksittäistä puomia.

Nuutti oli oikein mainio tapaus. Sopivan reipas ja ymmärtäväinen kuskin heikunkeikun-menoa kohtaan. Voltit lähtivät molempiin suuntiin aika kivasti enkä huomannut erityisemmin puolieroja Nuutissa. Jostain syystä voltin loppuosat tahtoivat kuitenkin aina vähän tulla oikaistua. Arvelen, että voltin alkuosan puuhassa unohdin pitää istuntani keskellä ja lähdin valumaan sisälle, jolloin Nuutti seurasi perässä. Ravissa voltit tuntuivat menevän aika vikkelästi, vaikka ei Nuutti mitenkään erityisen kiireinen ollut. Toki laukan tultua kuvioihin meno vähän reipastui, mutta Nuutti edelleen kuunteli pidätteet, kun sain tehtyä ne oikein.

Laukannostoissa sain olla tarkempana, jotta Nuutti nosti laukan eikä vain kiihdyttänyt ravia. Oman istunnan pulmat näkyivät tässä erityisen hyvin. Niin ja valmistelun puute. Itselläni oli vissiin taas niin kiire laukkaan, että en muka malttanut valmistella sitä, vaan lähes tyhjästä ehdotin Nuutille, että mitä jos mentäisiin jo. Hätähousu, pah. Nuutti oli laukassakin oikein lysti. Kun sain taas omia istuinpalikoita kohdilleen, tarjosi Nuutti mukavan tasaista menoa. Siitä olikin helppo ylitellä puomia, jolle jopa näin askeleet! Mitä nyt pari kertaa en nähnytkään ja hienosti ratkaisin tilanteen olemalla tekemättä mitään tai korkeintaan panikoimalla. Nuutti pudotti näinä kertoina laukan raville, kun kuskista ei ollut sille apua. Onneksi valtaosa puomin ylityksistä meni sangen kivasti, mikä sai kyllä haaveilemaan vahvasti estetunnista tai ainakin puomeista ja kavaleteista.

Kentällä pyörittelimme vielä tovin ravia. Nuutti oli aavistuksen kiireinen, mutta tasoittui nopeasti. Sen jälkeen saimmekin iloista puuhaa: uittamista. Talli kun sijaitsee ihan veden lähellä. Ei siis muuta kuin satulat sekä omat kengät ja sukat pois ja takaisin hevosen selkään. Olipa muka hutera olo ilman satulaa, hah! Vedessä kiersimme pientä rinkiä rantaa myöten. Nuutti vaikutti tykkäävän ja hakeutui vähän syvemmälle, vettä oli puoleen reiteen saakka. Olipa kiva päästä läträämään veteen hevosen kanssa. Selvä kesän merkki kyllä. Muutenkin oli ihana päästä suomenhevosen kyytiin. Olenhan aina ollut vähän niihin kallellaan.

maanantai 11. heinäkuuta 2022

Viikon vaikutus

Maanantaina menin kuudenneksi ratsastajaksi Oulunsalon ratsastuskoulun tunnille. Luvassa oli koulua tasolla B-. Ratsukseni sain toisen kerran Bondin. Tunnin tehtävinä oli kulmien ja ympyröiden ratsastaminen. Kulmat ratsastettiin puolen kentän kokoisella neliöllä ja ympyrätyöskentely tehtiin pääty-ympyrällä.

Tunnin suurin anti oli huomata, miten neljä ratsastuskertaa oli jo vähän vetreyttänyt kroppaa. Viikko sitten Bond tuntui kapoiselta enkä löytänyt pohkeillani kunnolla sen kylkiä, mutta tänään moista ongelmaa ei ollut. Lisäksi se tuntui paljon pehmeämmältä, ja sain vaikutettua siihen paremmin kuin viimeksi. Tajusin heti alkutunnista olla napakampi vaatimaan liikettä, niin Bond heräili hommiin ihan hyvin. Oli mukava huomata pientä kehitystä ja vain viikossa. 

Kulmien ratsastaminen onnistui tänään paremmin, kun pohkeeni tosiaan löysivät hevosen kyljet ja sain jopa hetkittäin vaikutettua niillä. Kulmaratsastuksen askellajeina olivat käynti ja ravi. Yritin istua harjoitusravissa, mutta siitä ei valitettavasti tullut vielä(kään) mitään, joten päädyin keventämään. Bond tahtoi paikoin olla kiireinen ravissa etenkin, kun palasimme kulmatehtävälle työstettyämme laukkaa pääty-ympyrällä. Kun sain sen malttamaan ja pidettyä istuntani paketissa, menivät kulmat molempiin suuntiin ihan kohtuullisesti. Paketin levitessä Bond pääsi oikaisemaan mutkat, kun epävakaa istuntani kertoi sille vaikka ja mitä.

Ympyrätyöskentelyä teimme kaikissa askellajeissa. Olin ihan mielissäni, kun saimme ravissa ja laukassa pyöreämpiä hetkiä, joissa Bond oli rehellisesti enemmän oikeinpäin eikä vain nyökännyt niskasta tai painunut kuolaimen alle. Tämä vaati kuitenkin sen, että sain pidettyä itseni paketissa, kannettua kädet ja ratsastettua pohkeella. Niin ja hei, sain myös viime kerralla mahdottomaksi jääneen oikeankin laukan nostettua. Minussa on toivoa, hah! Laukka oli itse asiassa hetkittäin aika mainiota. Bond oli hyvä kertomaan heti, kun käteni lähtivät seilailemaan. Se nimittäin seurasi alas painuvia käsiäni painumalla kuolaimen alle.

Loppuravissa Bond tahtoi olla kiireinen, mutta kun sain sen malttamaan, löytyi sieltäkin varsin asiallista menoa. Hitsit, Bondhan on aika kiva! Vaikka tekemisessäni on vielä valtavasti korjattavaa erityisesti istunnan vakauden ja käsien kanssa, niin kyllä tässä on jo pientä edistymistä havaittavissa. Vai pitäisikö sanoa, että paluuta siihen säännöllisen ratsastusaikani menoon? No kuitenkin, eteenpäin tämä on nykytilanteesta katsottuna joka tapauksessa. Ratsastuslihakset ovat vain selvästi kadonneet, jolloin istunnan korjaaminen on työlästä. Vaan eivätköhän nekin hiljalleen heräilisi säännöllisellä treenillä. Bondin kanssa jatkaisin itse asiassa treenejä mieluusti, tosin sitä harjoitusravia vielä vältellen.

perjantai 8. heinäkuuta 2022

Tältähän se tuntuu

Perjantaina olin Oulunsalon ratsastuskoulun sennujen C-tunnilla. Ratsukoita oli kahdeksan, ja tunnin aiheena hevosen suoruus sekä kulmien ratsastaminen. Ratsukseni sain Preluden, 2010 syntyneen tamman.

Kuviona oli ratsastaa kenttä isona kulmikkaana kahdeksikkona eli molemmat päädyt ratsastettiin isoina neliöinä. Kuviota tultiin kaikissa askellajeissa ja päätyihin lisättiin myös alun jälkeen ympyrät. Alkutunnin hoin taas itselleni tuttua mantraa: kädet, katse, pohkeet. Tänään suurimmat pulmat olivat käsien ja harjoitusravissa istumisen kanssa. Kädet eivät taaskaan halunneet pysyä kannettuina tai oikeassa kohdassa, vaan seikkailivat minne sattuu. Istuntani taas levisi harjoitusravissa enkä siten saanut keskityttyä kunnolla itse tehtävään.

Prelude ei vaikuttanut erityisen jäykältä kumpaankaan suuntaan, jolloin kulmien ratsastaminen meni ihan mukavasti. Mitä nyt oma istuntani oli aina johonkin suuntaan vinkkarassa, ja ylävartalo tahtoi painua kasaan. Käsien lisäksi opettaja muistutteli katseestakin, mutta ihmeen hyvin sain pidettyä sen eteenpäin, vaikka välillä tunnustan ihastelleeni myös hevosen niskaa.

Kuvio oli ehdottomasti hankalin harjoitusravissa. Preluden ravi ei ollut sinällään kovin isoa, mutta eipä istuntani rippeet pitäneet siinäkään kovin kehuttavasti. Jäimmekin vähän sellaiseen hiippailevaan hirviraviin, mikä ei ainakaan auttanut. Jos olisin osannut ratsastaa Preluden käyttämään itseään oikein, olisi ravikin varmasti tasoittunut. Kulmat tahtoivatkin vähän lipsua miten sattuu, kun istuntani kertoi hevoselle vaikka mitä kummallisuuksia. Kulmien jälkeen kuitenkin pääsimme aika asiallisesti suoraan.

Tehtävän parhaimmat hetket tulivat laukassa. Preluden laukka oli oikein mukavaa, ja sain istuttua siinä paljon paremmin. Käteni löysivät myös paremmin paikkansa, jolloin sain houkuteltua Preluden vähän pyöristymään, jolloin meno parani entisestään. Laukka rullasi, Prelude oli kuulolla, kulmat ehti ratsastaa ja niiden jälkeen meno jatkui suoraan. Hitsit, tältähän sen ratsastuksen pitäisi tuntua ja vitsit, miten kivalta se tuntuikaan! 

Loppuraveissa sain vielä istuntapakkaani keventäen kasaan, jolloin Prelude pääsi tarjoamaan pätkiä rennon pyöreähköä menoa. Tästä olisi ollut itse asiassa hyvä aloittaa koko tunti. Enää tarvitsee oppia tekemään liki koko tunnin työn vaatinut onnistuminen heti alkuverryttelyssä. Helppoa, eikös? Tunnin tehtävät olivat taas hyvää perusratsastusta, jossa kyllä riittää hiottavaa loputtomiin. Tykkäsin Preludesta, ja se taisikin kiilata kärkeen tallin hevosista. Monta on tosin vielä kokeilematta, mutta olipa mukava törmätä ratsuun, josta pääsi jo tunnissa aavistuksen jyvälle.

torstai 7. heinäkuuta 2022

Ensin kaasu, sitten jarru hukassa

Viikon kolmannella ratsastustunnilla mahduin sennujen C-ryhmän koulutunnille. Neljän ratsukon tunnilla oli luvassa siirtymiä, ja ratsunani oli edelliskerralta tuttu Tessika, mikä sopi oikein hyvin.

Siirtymiä teimme käynnistä ja ravista pysähdyksiin ja ravista käyntiin ja siitä laukkaan. Siirtymät teimme keskihalkaisijalle, jolle käänsimme aina pitkiltä sivuilta. Yritin tunnin alusta lähtien ratsastaa pohkeella ratsun aktiiviseksi. Samalla pyrin huolehtimaan, etten istunnalla jarruttaisi liikettä. Onnistuminen oli niin ja näin. Tessika tuntui tajuavan, mitä haen, mutta vauhti tuppasi loppumaan aina muutaman reippaamman askeleen jälkeen. Siis mitä, eikö ratsussa olekaan vakionopeudensäädintä? Kas kummaa.

Siirtymät alaspäin tuppasivat olemaan vähän venyviä. Tiedostin toki, että ennen siirtymää pitäisi liikkeen olla sopivan aktiivinen, mutta pohdinta ei juuri mennyt toteutuksen tasolle. Tessika oppi kuvion aika nopeasti, jonka myötä siirtymät hieman helpottuivat. Pysähdyksistä raviin pääsimme paikoin kohtuullisesti. Vähän toki piti taas ensin nohitella, mutta toistot paransivat asiaa.

Tunnin parhaimmat hetket tulivat käynnistä tehdyissä laukannostoissa. Muutamia kertoja Tessika nosti oikean laukan oikein nätisti ja pienellä merkillä. Jes! Toki mukaan mahtui kertoja, kun itse kiirehdin laukkaan enkä valmistellut siirtymää. Homma levisi silloin käsiin, ja Tessika siirtyi joko vain raviin tai nosti laukan laahaavien raviaskelien kautta. Valmistele, valmistele ja vielä kerran valmistele! Miten sen niin helposti unohtaakaan. 

Laukkapätkät herättivät ratsua sen verran, että niiden jälkeinen ravi oli sangen kiireistä. Tässä kohdassa minulla sitten katosi jarru, hah. Tessika tikitti ravia menemään minun ihmetellessä, miten sitä hommaa taas tasapainotettiinkaan. Yritin aina hakea tasaisemman ravin ennen kuin lähdin tehtävälle uudelleen. Tehtävän aikana huomasin taas sen, miten istuntani ei pitänyt ja jouduin turvautumaan liian paljon ohjaan. Loppuravissa saimme vielä muutamia tasaisempia pätkiä, kun sai keventää eikä keskittymiseni mennyt harjoitusravissa istumiseen.

Hitsit, että tässä lajissa onkin niitä palikoita muistettavaksi ja säädettäväksi. Pohkeiden käyttöni on kyllä surkuhupaisaa. Miten saisin siirrettyä kaiken sen ohjien halailemiseen kuluvan energian niihin? Sen kun tietäisi. Siirtymiä oli kuitenkin niiden hetkittäisestä hankaluudesta huolimatta kiva treenata. Laukkaa olisin mielelläni työstänyt enemmänkin kuin sen pienen pätkän. Tulipahan kuitenkin taas yritettyä kaivaa kropasta ja muistista sitä, mitä kaikkea tällaisten tehtävien parissa tulisi tapahtua. Niin ja kauhisteltua sitä, miten hukassa ne asiat ovatkaan, apua. Tunnin päätteeksi tuumailin, että kyllähän se Tessika on minun makuuni. Se itse asiassa muistuttaa hieman Jettiä. Ilmankos siellä selässä on kohtuullisen kotoisa olo, vaikka taidot ovatkin vielä tauolla.

tiistai 5. heinäkuuta 2022

Kaikki valmiiksi heti-just-nyt-mieluusti-jo-eilen

Näemmä entinen himoheppailijapuoleni yrittää nostaa päätään. Tai sitten nykyinen suorittajapuoleni haluaa kerralla ottaa selvää, olenko palaamassa lajin pariin vai en. Joka tapauksessa tänäänkin suuntasin Oulunsalon ratsastuskoululle. Luvassa oli taas koulutunti, ja tunnin tasona oli jatko 1/C. Ratsukseni sain 2012 syntyneen Tessika-tamman.

Tunnin aikana ratsastimme kulmia, päätyvoltteja sekä lyhyitä lävistäjiä. Nämä kaikki yhdistettiin kuviolle, jossa päätyihin pyöräytettiin voltit, kulman jälkeen tehtiin lyhyt lävistäjä, josta jatkettiin heti toiselle lyhyelle lävistäjälle. Sitten oltiin maneesin toisessa päässä, jonka lyhyelle sivulle pyöräytettiin taas voltti ja tehtiin taas lyhyet lävistäjät. Tehtävää tultiin käynnissä ja ravissa.

Kulmat piti ratsastaa tietysti tarkasti, samoin voltit ja lyhyillä lävistäjillä piti puolestaan muistaa hevosen suoruus. Tällä tunnilla ei laukattu, mikä jäi vähän harmittamaan. Tessikan liikeet kun olivat niin ihanan tasaiset, että laukkakin olisi ollut varmasti nautinto istua kyydissä. 

Tällä kertaa sain tsempattua hyvin katseen kanssa. Toki ensin tovin alkutunnista tuijotin hevosen niskaa, mutta ihan itse tajusin korjata katseen ylös. Jos en ihan kuvittele omiani, se pysyi pääasiassa aika hyvin enemmän eteen kuin alas. Käsiäkin yritin korjata, mutta niillä oli odotetusti oma elämänsä. Jos sain pidettyä ulko-ohjan tuntumalla, seilasi sisäkäsi missä sattuu. Jos sisäkäsi oli ok (tätä ei valitettavasti tapahtunut tunnin aikana kovin montaa kertaa), niin ulkokäsi puolestaan seikkaili menemään. Ihan kuin niillä olisi omat, erilliset elämänsä. 

Asetukset ja taivutukset olivat niin kulmissa kuin volteilla hukassa. Pohkeeni eivät viitsineet tehdä hommiaan, joten pelkillä ohjilla ei yllättäen hommaan tullut tolkkua. Yritin kyllä tsempata ja saada jalkojani töihin, mutta aika ponnettomiksi yritykseni harmillisesti jäivät. Muutamia asiallisempia pätkiä saimme molempiin suuntiin, mutta vähäiseksi ne jäivät. Jotain kuitenkin pohkeillani sain välillä aikaan, sillä hetkittäin sain Tessikan etenemään vähän tarmokkaammin. Laiska se ei missään nimessä ollut, mutta oli kuitenkin enemmän sunnuntaihölkällä kuin oikeasti liikkumassa. Vaan minkäs teet, kun kuski ei osaa.

Tajusin tässä kirjoittaessani sen, että jotenkin yritän tauosta huolimatta hypätä suoraan takaisin siihen pisteeseen, jossa olin ennen taukoa. Niin ja vielä siihen pisteeseen, joka onnistui oikeastaan vain itselleni hyvin tutuilla hevosilla. Yritän yhden tunnin aikana ehkä korjata liikaa kaikkea, jolloin minkään korjaamiseen ei jää riittävästi aikaa, keskittymisestä puhumattakaan. Mihin minulla on kiire? Hyvä kysymys. 

Tessika oli oikein mainio ratsu, sillä se kesti kaiken säätämiseni urhoollisesti. Ja tosiaan, se ravi. Aijai, että Bondin selässä tehdyn perunasäkkeilyn jälkeen oli kiva kyetä vähän pitämään istuntaa kasassa ja tosiaan istumaan siellä selässä. Tunnista jäi silti pieni harmitus kalvamaan. Pohdiskelin tunnetta hetken ja päätin, että kokeillaanpa vielä kolmas kerta. Seuraava tunti olisi sitten torstaina. Sen tavoitteena on keskittyä korjaamaan vain paria asiaa, ei yrittää saada kaikkea valmiiksi sillä ensimmäisellä minuutilla, joka tunnista ehtii kulua.

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Vasen, vasen, vasen laukka

No hups. Ei mennyt kuin kahdeksan päivää, kun löysin itseni jälleen satulasta. Tällä kertaa Oulunsalon ratsastuskoulusta kuuden ratsukon koulutunnilta, jonka tasona oli jatko 1/C. Pitihän sitä nyt päästä muistelemaan, millaista se kouluratsastuksen kaltainen meno olikaan. Ratsukseni sain 2015 syntyneen Love Me Now Or Neverin eli Bondin. Tunnilla treenasimme voltteja ja siirtymiä. Perusratsastusta, mutta juuri sopivaa näin tauon jälkeen.

Opettaja bongasi mainiosti kaikki helmasyntini: pelkän etuosan ratsastamisen ohjia halaillen, hevosen niskan tuijottamisen sekä liian eteen jäävät jalat eli niin sanotun tuoli-istunnan. Bond oli minun taidoillani hieman heräteltävää mallia, mitä en tosin ihmettele. Liikupa siinä, kun kuski roikkuu ohjissa kuin marakatti toivoen ilmeisesti, että se vastaus kaikkeen löytyy ohjista. Varalta tiedoksi: ei löydy.

Volteilla suurin haaste oli muistaa ulkopuolen tuki ja olla painamatta käsiä alas. Bond reagoi liian alhaalla olleisiin käsiini painumalla kuolaimen alle. Kun taas sain kannettua kädet, se pyöristyi hetkittäin rehellisemmin. Menimmepä me toki hyvät pätkät myös puolittaisessa hirvimoodissa. Jotenkin takaraivossani kolkutteli parhaimmat kouluvääntöhetket ja kuvittelin, että saisin taiottua itsestäni sen puolen esiin tuosta noin vain. Hah, hah ja vielä kerran hah! 

Siirtymiä teimme käynnistä ja ravista pysähdyksiin sekä ravista laukkaan. Bondin ravi ja laukka olivat hivenen mutkikkaita istua ainakin näin tauon jälkeen. Siirtymät ravista pysähdyksiin olivat aika kamalia, kun tasapainoni ei pitänyt enkä saanut istuttua harjoitusravissa. Saimme kuitenkin muutamia asiallisia siirtymiä pysähdyksistä raviin. 
 
Laukannostot vasemmalle onnistuivat kohtuullisesti, kun muistin valmistella enkä vain karauttaa laukalle. Sen sijaan oikeaa laukkaa en saanut nostettua kertaakaan, hah taas kerran! Kuulemma oikea laukka on Bondille vaikeampi eikä tilannetta helpottanut se, että oma istuntani oli niin vinossa, että se kannusti hevosta entisestään nostamaan vasemman laukan. Laukat tosiaan nostettiin pitkän sivun alusta. Yritin vähän kikkailla ja käyttää kulmaa apuna, mutta eipä sitä oikeaa laukkaa tullut. Olisi tehnyt mieli helpottaa tehtävää ja tehdä jokin oikean laukan alleviivaava valmistelu, mutta enpä lennosta muistanut siihen mitään vinkkiä. Enkä toisaalta kehdannut alkaa sooloilla omiani. 

Tunnin tehtävät olivat kyllä riittävän haastavia. Keskittymiseni kun valui pitkälti siihen, että sain ylipäänsä pysyttyä satulassa. Kerran hukkasin ravissa jalustimen ja enköhän heti lähtenyt kippaamaan kaulaa kohti, miten noloa! Kyllä se aikaisempi heppaminäni olisi ulvonut naurusta menoa seuratessa. Bond oli kuitenkin oikein lupsakka tapaus ja juuri sopiva tälle tunnille. Se oli vähän hitaammin syttyvä, mutta teki heti oikein, kun sain omat palikkani kohdilleen. Sangen mainio opettaja siis sekin. 

sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

989 päivän päästä

Se tuli hiljalleen. Kun olin Noran mukana tallilla ja kisoissa. Kun aina välillä vilkuilin blogiani. Se tunne, että halusin ratsastamaan. Hiljalleen se kypsyi lisää mielessäni, kunnes tällä viikolla se iski kunnolla: satulaan oli päästävä. 

Juhannusviikonloppu rajasi hieman vaihtoehtoja, mutta sitten löytyi Kirstinän tila ja sieltä kolmen hengen jatkotason tunti. Tasoluokituksella ei ollut minulle mitään väliä, etenkään pienessä ryhmässä, koska halusin vain ratsastamaan. Enhän edes tiennyt, pysyisinkö satulassa. Halusin vain päästä kokeilemaan, miltä siellä satulassa istuminen tuntuisi vaatimattomasti liki kolmen vuoden tauon jälkeen.

Ratsukseni sain 18-vuotiaan Eqin, lempinimeltään Pansku. Rotevana eestinhevosten edustajana se tuntui oikein passelilta, eipähän ainakaan päässyt huimaamaan noin 155 sentin korkeudessa. Pansku oli kaikin puolin oiva valinta, kun tunnin ohjelmassa oli hellekelin takia hyvin rauhallinen maasto. Kävimme käppäilemässä peltojen vieressä mennyttä tietä ja otimme sille kaksi ravipätkää. Selvisin näistä kunnialla ja kieltämättä jäi vähän kytemään, että olisihan tässä voinut enemmänkin puuhata. Laukkaakin olisi ollut kiva päästä testaamaan. Pansku puksutti tasaisen varmasti ja kuunteli kaikki pyyntöni mainiosti. Ihana humma!

Ratsastuksen aikana ja sen jälkeen hymyilin kilpaa auringon kanssa. Miten olinkaan niin kotonani, vaikka viime kerrasta oli niin pitkä aika? Ennen maastoon lähtöä ehdin kentällä vähän tunnustella Panskua, ja se vaikutti siltä, että olisihan sillä kouluakin voinut kokeilla vääntää. Mutta nyt tällainen humputtelukerta oli ehkä juuri sitä, mitä tauon jälkeen halusinkin. Oli ihana tuntea hevosen liike ja tuntea samalla se, miten oma kroppa muisti tehneensä tätä ennenkin. Vähän toki paikat kinnasivat vastaan ja esimerkiksi keventämisessä tuntui tarvitsevan ihan eri lihaksia kuin muissa lajeissa. Se ei toki yllättänyt, kyllä se tauko on tehnyt tuolta osin tehtävänsä. Vaan eiköhän se kroppa siitä vetristyisi, jos tätä tekisi taas säännöllisesti. Säännöllisyydestä en tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että saatan löytää itseni satulasta uudelleen vähän lyhyemmällä tauolla kuin mitä nyt oli.