Ei ruunikkommekaan nyt enää talliin jää

Mitä kivaa voi tehdä lauantaina, kun on -20 astetta pakkasta? No suunnata tietenkin tallin joulumaastoon! Ratsukseni olin toivonut vastoin kaikkia normaaleja toiveitani Tapsaa ja sainkin sen. Sillä on kiva mennä maastossa, kun siellä se yleensä liikkuu ihan vapaaehtoisesti. Toppauduin melkoisen hyvin, mutta arvelin kasvojen, varpaiden ja sormien paleltuvan silti todennäköisimmin. Olinpa onnellisesti väärässä, sillä vasta loppumatkasta meinasi vähän jaloissa tuntua viileyttä.

Ratsuletkassa sijoitumme opettajan ohjeiden mukaan Jussin jälkeen viimeiseksi. Mukana oli opettajan ja hänen vetohevosensa lisäksi yhdeksän ratsukkoa. Aurinkoa ei enää näkynyt, mutta muutoin oli ihanan valoisaa. Jonon hännillä kelpasi ihastella maisemia, sillä Tapsa eteni viilipyttymäisesti turhia kiirehtimättä. Kävelypätkissä se tuppasi jäämään Jussista, mutta ei ottanut stressiä siitä. Vasta, kun muut hevoset edellä ottivat välimatkoja kiinni, jaksoi Tapsakin vähän ravata väliä lyhyemmäksi. Yrittipä papparainen alkaa syödäkin kesken matkanteon lumihangesta törröttäneitä varpuja.

Ravi- ja laukkapätkissä Tapsa puolestaan esitti, kuinka letkeää ja pitkää askelta siltä parhaimmillaan löytyy. Otimme kaksi laukkapätkää, joiden aikana Tapsa viiletti kuin nuori varsa konsanaan. Askel venyi ja lyheni sen mukaan, miten välimatka Jussiin muuttui. Ei näyttänyt ikä tai keli vaivaavan, kun Tapsa pisti kaviota toisen eteen. Sellaista energisyydestä ja aktiivisuudesta saan vain haaveilla, kun normaalilla tunnilla yritän saada tätä hevosta liikkeelle. Sen sain myös kokea, kun tulimme tallin pihalle sen verran ajoissa, että ehdimme ravata ja laukata hetkisen. Kenttä hyydytti välittömästi Tapsan menohalut, ja jouduin lainaamaan raippaa, jotta ratsu viitsi vielä vähän aikaa työskennellä. Kaukana oli se itsestään laukkaava Tapsa, josta vielä muutamia hetkiä sitten sain nauttia. Siksi onkin kiva käydä vähän turhankin rauhallisten ratsujen kanssa maastoilemassa, sillä siellä nekin saavat kavionsa maasta helpommin irti.

Ihanan rentouttava kerta, jota ei edes pieni pakkanen kaikeksi onneksi pilannut. Hevosetkin näyttivät nauttineen matkanteosta, sillä onhan metsässä suhailu maneesin seinien tuijottamiseen verrattuna huomattavasti kiinnostavampaa. Nyt sitten luvassa olisi kolmen päivän tallitauko ennen kuin suuntaan taas tallin maastoon. Hevosetkin saavat huilailla koko sen ajan ja on jännä nähdä keskiviikkona, kuinka paljon virtaa ne ovat ehtineet kerryttää. Vai ovatko päässeet ihan kokonaan lomailun makuun ja ihmettelevät innokkaita ratsastajiaan. Uskomattoman taidokkaasti käsitellyn jouluisen kuvan myötä toivotan ihanaa ja lämpöistä joulua!

Varsin karmeaa ratsastusta

Estevalmennuksen hevostoiveeni eli Kaapo ei sitten mennyt lähellekään läpi. Sen sijaan minulle oli pistetty Tapsa, ja saatoin vain ajatella, että tämä polle tekee hyvää kesäkuntoon 2012 -kampanjalleni. Tapsa sattui ennen valmennuksen alkua olemaan maneesissa kuskinaan tallin entinen viikonloppuopettaja. Jäin mielenkiinnolla seuraamaan, kuinka Tapsa meni laukassakin hetkittäin varsin pyöreänä ja teki välillä laukanvaihtoja jopa kolmen askeleen välein. Ruunasta löytyi myös melkoisen sutjakkaat pohkeenväistöt jokaisessa askeleessa samoin kuin varsin liitävä lisätty ravi. Saatoin vain toivoa, että Tapsa jaksaisi mennä esteetkin samoilla fiiliksillä.

Alkukäynneissä meno vaikutti hyvältä. Tapsa kulki itse pitkällä, vetävällä askeleella, ja saatoin vain nauttia. Ohjat kerätessä meno vähän hyytyi, mutta polle kulki silti enimmäkseen omalla moottorilla. Sitten huomasin, että mitä enemmän vaikutin hevoseen, sitä laiskemmaksi se alkoi käydä. Minulla on kaksi tulkintaa tähän. Ensimmäinen on se, että jäin pyynnöissäni puristamaan enkä ollut looginen. Toinen on puolestaan se, etten pyytänyt tarpeeksi tomerasti, jotta polle olisi viitsinyt totella. Epäilen vähän enemmän tuota ensimmäistä, sillä monissa laukkahetkissä huomasin puhkuvani ja puskevani hevosta liikkumaan sen sijaan, että olisin vain komentanut napakasti, että nyt muuten laukataan. Tallin entinen opettaja tuumasikin tunnin lopuksi, ettei Tapsaa ratsasteta kannuksilla tai raipalla, vaan asenteella. Minun asenteeni on ilmeisen olematon näiden haastavimpien hevosten kanssa.

Tunti meni suurimmaksi osaksi päin prinkkalaa. Siksipä kertaan vain muutaman keskeisimmän kohdan ja mietin, mikä meni vikaan ja mitä olisin voinut tehdä toisin. Tunnin keskeisin treeni oli laukkojen vaihtaminen esteellä. Vasemmassa laukassa esteelle lähestymisen suurimmat ongelmat olivat vauhdin puute ja vinkkarallaan oleva hevonen. Jostain syystä yritin päästä ylipäänsä esteelle ja kuvitella, että siinä johtamalla hevonen vipsauttaa toivotun laukan. Tapsahan ei alkanut ilmaiseksi hommia tehdä, joten kerta toisen jälkeen tulimme edelleen vasemmassa laukassa alas. Kaikki keskittymiseni meni siihen, että sain hevosen hoputettua esteelle, jolloin hevosen suoristaminen kärsi pahemman kerran. Mistä saisi lisää keskittymiskykyä?

Lopulta toivotut seitsemän askelta.

Oikeasta laukasta oli paljon helpompi saada vaihdettua esteellä vasen laukka. Vauhtia ei vieläkään kummemmin ollut, ja ajauduimme kerta toisen jälkeen liiaksi vasemmalle, mutta sentään menimme yli ja laskeuduimme toivotussa laukassa. Olisin kuitenkin saanut olla todella paljon aktiivisempana vasemman pohkeeni kanssa, jotta Tapsa olisi lopettanut valumisen vasemmalle. Mutta jälleen kerran en kyennyt keskittymään kuin yhteen asiaan eli esteen yli pääsemiseen, jolloin korjaustoimenpiteitä ei tullut tehtyä.

Onnistunut vaihto esteellä.

Toinen koko tunnin ajan vaivannut ongelma oli vauhdin puute. Sain alkutunnista edellisen kuskin jäljiltä reippaana kulkeneen pollen hyydytettyä pahemman kerran. Laukat nousivat pääsääntöisesti, mutta ratatempoa tai muutenkaan sujuvaa laukkaa en saanut pollesta kaivettua oikeina hetkinä. Vaikka yritin kyllä, niin onnistuminen jäi tulematta. Ratsastukseni vauhdin hakemiseksi oli jo varsin karmeaa. Hoputin, heiluin, huidoin ja vieläpä äänellä vähemmän sievistelemättä komensin. Tapsa taas ei korvaansa lotkauttanut eikä imenyt yhdellekään esteelle. Stoppasipa se yhdelle esteellekin, kun oma kuntoni loppui kesken enkä jaksanut enää hoputtaa sitä. Niin ja toiselle esteelle se hyytyi puolittain sen päälle. Onneksi oli ristikko kyseessä, niin sain pollen nostelemaan pysähdyksen jälkeen takajalatkin siitä yli. En vain tajunnut, miten Tapsan saa laukkaamaan. Muutaman kerran se oma-aloitteisesti reipastui, mutta nämä hetket sijoittuivat jo hypättyjen esteiden jälkeen. Enkä silloin tunnusta itse tehneeni asian eteen mitään. Olisiko näissä hetkissä avainsanana ollut juuri oma rentous ja hevoselle rauhan antaminen?

Aina on aikaa halia heppaa.

Tunti ei ollut kauhean kiva, sillä tykkään esteistä ja haluaisin myös ehtiä nauttia niistä tunnin aikana. Laiskempien hevosten kanssa tämä usein ei onnistu, sillä en vieläkään tajua, missä niiden starttinappula sijaitsee. Tosin Tapsa meni kuitenkin kaikesta muusta yli kerralla paitsi niistä kahdesta esteestä. Sinällään siis ihan ok, mutta tyyli ja sujuvuus olivat kaukana. Hepalle pisteet kuitenkin siitä, että se jaksoi kuskia koko tunnin. Herneilyyn taipuvaisempi ratsu olisi tainnut jättää näin pahasti häseltäneen kuskin matkasta jo tunnin ensimmäisen puolikkaan aikana. Olipahan kunnon paluu maanpinnalle -tunti, jos ei muuta.

Videoista kiitos Noralle!

Puomeja tahmakavion kanssa

Kesäkuntoon 2012 -kampanja tallilla sen kuin jatkuu, sillä perjantain tunnille sain minun taitoihini nähden tallin haastavimman ratsun eli Tapsan. Rakkaalla hevosella on toki monta nimeä, ja minun hellittelylistalleni tämä hevonen on päässyt terva- ja tahmakaviona. En kerrassaan osaa ratsastaa Tapsaa liikkumaan, vaan polle yleensä päättää, mitä tahtia edetään, jos edetään ollenkaan. Kaikeksi onneksi opettaja kysyi, haluaisimmeko mennä koulua vai puomeja, ja puomitunti sai enemmistön taakseen. Myönnän, että saatoin hihkua sen verran reilusti, että vastalauseet hukkuivat alle.

Tunti kuitenkin aloitettiin kolmikaarisella kiemurauralla, hetken ajan käynnissä ja sitten ravissa. Lopuksi verryteltiin myös laukassa menemällä kuvioon kuulumaton toinen pitkä sivu laukassa. Olin ennen tuntia kuullut, kuinka tallin entinen opettaja oli päivemmällä käynyt ratsastamassa Tapsaa. Kuulemma vanha herra oli kulkenut varsin mallikkaasti ja esittänyt jopa laukanvaihtoja. Ajattelin sitten, että joko polle on kaikkensa antaneena väsynyt tai sitten innoissaan päästessään taas esittämään taitoja. Yllättäen arvauksistani ensimmäinen oli enemmän oikeassa. Tapsa liikkui, mutta melkoisen hitaasti. Kiemurauralla asetusten teko tuntui hyydyttävän menoa vielä entisestään, jolloin en saanut niitä oikein läpi. Muutamia pätkiä sain asetuksia oikealle paremmin, jolloin Tapsa vähän antoi myöten. Mutta etenkin vasemmalle meno oli tihkasta.

Ravissa meno ei parantunut, sillä en vieläkään keksinut, miten Tapsan saisi liikkumaan itse eteen. Niinpä välissä yritin asetella ja sitten taas pitää hevosta edes jonkinlaisessa ravissa. Olin tässä vaiheessa todella onnellinen, ettei koko tunti ollut kouluvääntöä. En vain vieläkään käsitä, missä tuon hevosen starttinappi on. Kannukset ja raippa ovat sille yhtä tyhjän kanssa, mutta äänellä sitä saa hetkellisesti reippaammaksi. Taisinkin tämän tunnin aikana olla melkoinen satakieli kaikkine maiskutuksineni ja hoputushuutoineni. Kuvion lopulta nostetuissa laukoissa oma keskittyminen katosi taas siihen, kun nauraa räkätin liki paikoilleen junnaavalle laukalle, kun en saanut polleen virtaa muutamia askeleita pidempään.

Sitten siirryttiin erilaisiin puomi- ja miniestetehtäviin. Muistelin, ettei Tapsa välttämättä edes esteiden parissa reipastu. Tapsan kuitenkin sai kuitenkin aina laukkaan, mutta hyvän vauhdin löytäminen olikin toinen juttu. Kilometripostausta tuttuun tapaan välttäen kirjoittelen muutamien tehtävien huomiot videoiden kera, kun olin saanut tallille ihanan ystäväni mukaan kuvaamaan.

 

Yhtenä harjoituksena oli kolmen puomin tehtävä, jota tahkottiin molempiin suuntiin. Oikeassa kierroksessa tavoitteena oli saada ensimmäisen ja toisen puomin väliin neljä askelta ja toisen ja kolmannen väliin viisi. Meillä oli alussa ollut vaikeuksia tässä, sillä Tapsa tykkäsi joko pudottaa raville tai mennä niin hidasta laukkaa, että askelia tuli liikaa. Aloin sitten tsempata hevosta äänellä, ja hiljalleen Tapsa liikkui sen verran, että saimme välit oikeilla askelilla tehtyä. Tässä vaiheessa arvelin, että puserran ja sähellän selässä niin paljon, ettei hevonen koe voivansa laukata rennosti eteen. Pitäisi opetella pyytämään selvästi, hellittämään ja pyytämään sitten selkokielisemmin uudelleen eikä jäädä koko ajan varmistelemaan.

Sitten kokeiltiin laukanvaihtoja miniokserilla. Sain taas Tapsan liikkumaan kohtalaisesti ennen estettä, mutta esteen bongatessaan se hyytyi selvästi. Jäin sitten itse vissiin matkustajaksi, kun näin pääsi tapahtumaan kerta toisen jälkeen. Yritin myös omasta mielestäni johtaa, mutta hyytyneestä laukasta ei ollut suuria toiveita saada laukkaa vaihtumaan. Sen sijaan Tapsa yllätti minut ja vipsautti kertaalleen tehtävän aikana itse kaarteessa oikean laukan vasemmaksi. Ensimmäinen kerta, kun Tapsa päättää helpottaa elämäänsä minun kanssani itse ja tekee laukanvaihdon.

Loppuun hypätty kuusiosainen rata meni ihan ok. Ensimmäiselle miniesteelle päästiin ihan kivasti ja yli myös, mutta laukka jäi vaihtumatta. Luullakseni pyysin Tapsaa vaihtamaan laukan lennosta, mutta epäilen sen tehneen sen omasta halustaan. Kiva juttu silti. Kakkonen ja kolmonen menivät ok, samoin neljä ja viisi. Laukka jäi kuitenkin vaihtumatta viitosella, mutta optimistisesti yritin pyytää hevosta vaihtamaan laukan lennosta. Pieleen meni, ja jouduimme pyöräyttämään voltin, sillä lähestyminen viimeiselle kavaletille meni häseltäessä mönkään. Myötälaukka nousi nohituksen jälkeen, jolloin pääsimme menemään viimeisenkin kohdan.

Tällainen tunti Tapsan kanssa. Ei onneksi ihan niin kauheaa kuin ehdin kuvitella, mutta hitaammat hevoset pysyvät minulle vieläkin mysteerinä. Tunnista jäi kuitenkin ihan hyvä mieli, sillä suurin osa tehtävistä saatiin kuitenkin jossain vaiheessa tehtyä oikein. Sujuvuudesta ei tosin välttämättä kannata puhua, mutta eipähän jäänyt mieletöntä harmitusta. Tosin en ihan heti hingu uudelleen tämän hevosen kyytiin muutoin kuin maastotunneilla. Siellä tästäkin herrasta lähtee kuitenkin vähän enemmän liikettä.

Videoista kiitos Lauralle!

Tyylipuhtaus kaukana, mutta yli mentiin

Olisihan se pitänyt tietää, että estetunti koittaa heti, kun unohdan turvaliivin. Näin kävi perjantai-illan kunniaksi. Pollevalinnan nähtyäni teki mieli nakata hanskat tiskiin. Tapsa. Tarvitseeko sanoa muuta? Tällä kertaa tarvitsee, sillä onneksi ennakoiva murehtinen oli valtaosaksi turhaa.

Olin jättänyt jalkaani pidemmät kannukset, mutta nakkasin ne alkuverkan aikana pois. Jalkani eivät tahtoneet pysyä kunnolla paikoillaan, joten olisin sohinut niillä tahtomattakin hevosta. Ja Tapsan ollessa kyseessä, otin mieluummin riskin hitaudesta kuin sen, että hevonen joutuu kärsimään kuskin hallitsemattomista jaloista. Onneksi päätöstä ei juuri tarvinnut katua, sillä Tapsa liikkui ihan siedettävästi ilman niitäkin. Kunhan kuski uskoi itseensä ja kykyyn saada hevonen liikkumaan. Alkuverkassa mentiin laukassa kahta kaarevalla uralla olevaa kavalettiä, joiden väliin tuli saada kolme askelta. Mentiin parit kerrat neljällä, mutta pienellä vauhdittamisella sekä reitin muutoksella saimme hyvät kolme askelta.

Tämän jälkeen jatkettiinkin kahden aikaisemman kavaletin kautta suoralla olleille kavaletille ja pystylle. Kaarevalla uralla olleiden kavalettien väliin kolme askelta, toisen ja kolmannen kavaletin väliin viisi ja kavaletin ja pystyn väliin taas kolme. En saanut kertaakaan jokaista laukkapätkää oikeilla laukka-askelilla, mutta opettaja armahti. Yhden kerran taisin saada ekan välin hyvin nappiin, toisella kerralla ehkä suoralta linjalta yhden välin. Hyvää suorituksessamme oli kuitenkin se, että Tapsa liikkui, vaikkakin lyhyesti, ja kuski tuijotteli eteenpäin. Hypyt olivat pieniä, joten mukautumisessa ei ollut mitään ongelmaa.

Tämän jälkeen kokeiltiin kavaletin avulla laukanvaihtoa. Kavaletti oli lävistäjällä ja sille kaarrettiin vasemmassa laukassa seinän kautta ja koetettiin vaihtaa laukka oikeaan. Kaarre hyydytti Tapsan niin pahoin, etten saanut sitä enää sellaiseen laukkaan, että laukka olisi vaihtunut. Ei ollut meidän heiniämme tämä treeni, onnistumatta jäi. Onneksi sitä tahkottiin vain kaksi kertaa, niin ei jäänyt harmittamaan kummemmin.

Sitten vuorossa oli kavaletin ja ensin pystyn, sitten okserin suora yhden laukka-askeleen välillä. Tässä saikin tehdä hommia. Tapsa lähti ihan normaalisti, mutta alkoi hyytyä kavalettia lähestyessä. Siinä yhden laukka-askeleen välissä se kerkesi kieltämäänkin, mutta onneksi niin hitaasti, ettei ollut mitään ongelmia. Ei muuta kuin uusiksi kunnon nohituksella. Tällä kertaa mentiin yliin, mutta madellen. Sitten pysty muuttuikin korkeammaksi okseriksi, ja kuskia alkoi  huolettaa vielä enemmän sen yli pääseminen. Tapsapa nappasi kuskin huolen ja hidasteli entisestään. Opettaja komensi napauttamaan kavaletin jälkeen raipalla. Tein työtä käskettyä ja lisäsin myös melkoisia ääniapuja mukaan. Lopulla porukalla oli kyllä hauskaa niitä kuunnellessa.

Tunnin hauskin sattumus oli se, kun Tapsa tuli okserille niin hitaasti, että tajusin sen kieltävän ja nakkasin hanskat tiskiin. Mutta pollepa otti ja jarrutti liki pysähdyksiin, kunnes päättikin lähteä hyppyyn. Minähän olin jo muissa maailmoissa, joten hyppy tuli yllätyksenä ja lähdin Tapsan vetämänä hyppyyn. Livahti siinä yllätyksessä ponnekas ja perinteikäs kirosanakin huulilta. Kaikeksi onneksi ohjat oli sen verran löysällä, etten kiskaissut suusta pollea. Jälkikäteen nauratti, olihan se varmasti näyttänyt hullunkuriselta. Samalla oli taas arvokas oppitunnin paikka: ajatus esteen yli eikä saa luovuttaa.

Lopuksi mahdutettiin pieni rata. Aloitettiin laukanvaihtokavaletilla, mentiin yhden laukkavälin kavaletti ja okseri ja siitä jälkimmäinen kaarevan uran kavaletti sekä toinen suora. Laukka ei vaihtunut, ja Tapsa alkoi tuttuun tapaan hidastella kavaletin ja okserin suoralla. Niinpä karjaisin, opettaja karjaisi, ja lopulta Tapsa heräsi. Okseri ylittyi hienosti ja kaarevan kavaletin aloittama suora sujui oikeilla askelilla niin kevyesti ja helposti, että kuski vain hymyili kyydissä.

Tunti ei siis tosiaan ollut tyylipuhdasta nähnytkään. Ääntä tuli käytettyä aika paljon, sillä raipalla hevosta ei eteen saanut. Ääniavut olivat kuitenkin niissä kohdin, jolloin hevonen oikeasti suunnitteli omiaan eli hidastamista, mahdollisesti kieltämistä. Vaikka kaikki treenit eivät mennetkään putkeen, Tapsa kulki paljon paremmin kuin aikaisemmin. Se myös tuntui välillä itsekin muistavan, ettei hyppääminen olekaan yhtään hullumpaa puuhaa. Itsessä olin tyytyväinen siihen, että istunta pysyi hypyissä ihan hyvin, ja katsekin muisti useana kertana olla oikeaan suuntaan. Ei siis yhtään hullumpi kerta, joten hyvä mieli jäi. Tapsa ansaitsi runsaat kehut ja rapsutukset, joten eiköhän papalle jäänyt myös hyvä mieli tunnista.

Kaksi ja puoli tuntia hevosen selässä

Tänään vietin otsikon mukaisesti 2,5 tuntia hevosen selässä. Ruinasimme viikonloppuopettajan viemään meidän päivänvalossa erilliselle maastolenkille 1,5 tunniksi eikä omaa tuntia tietenkään raskinut perua. Maastoon olin saanut Tapsan ja kouluvääntöön alun perin Potterin, mutta vaihdoksen kautta löytin itseni jälleen Tapsan selästä. Maasto meni oikein mukavasti, ja Tapsassa oli virtaa. Ravi ja laukka kulkivat sellaista kyytiä, että leukaani sai kaivella sieltä lumikinoksesta. Oli kuitenkin tosi mukava lenkki, ja oli kiva nähdä, että hevosetkin selvästi nauttivat pienestä vaihtelusta maneesin tuijotteluun.

Kouluväännön aiheena oli puolestaan takapään kontrollointi sekä avotaivutukset. Takapäätä kontrolloitiin ottamalla käynnissä ja ravissa sitä hieman lyhyemmälle askeleelle ja vuoroin taas pidemmälle. Tapsan kanssa lyhyemmälle askeleelle vienti kyllä onnsitui, mutta pidennyksestä ei juuri ollut tietoa. Pohkeista ja raipasta sain aina parin askeleen kiihdytyksen, kunnes Tapsa taas palasi kömpimisvauhtiinsa. Opettaja onneksi otti meidän hetkeksi vahdittavaksi ja komensi ottamaan ohjalla etupäätä paremmin kiinni ja samalla pyytämään pohkeilla eteenpäin. Ja kas kummaa, käynnissä Tapsa alkoi loksahdella pyöreäksi ja käytti opettajan sanojen mukaan selkää aivan oikein. Pitkiähän ne pyöreät hetket eivät olleet eikä niitä joka mutkassa tullut vastaan, mutta olipahan se kuitenkin ensimmäisiä kertoja, kun kyseisen hevosen sain oikeinpäin. Ravissa ei tullut niin suuria onnistumisia, jostain syystä pohkeet ja raippa menivät ohi pollen ymmärryksen.

Sitten siirryttiinkin avojen pariin, ja niitä tehtiin sekä käynnissä että ravissa. Kuviona oli lähteä lyhyen sivun keskeltä keskihalkaisijalle sen suuntaisessa avotaivutuksessa kuin oli sille lähtenyt. Eli vasemmassa kierroksessa vasemmalla ja oikeassa oikealle. Keskelle päästyä tuli pyöräyttää edelleen samaan suuntaan voltti ja sitten vuorostaan toiselle puolelle voltti eli ikään kuin kahdeksikko keskelle. Siitä taas jatkettiin viimeisen voltin suuntaisesti avossa loppuun.

Sekä käynnissä että ravissa vauhti tahtoi hiipua pahemman kerran, mutta muutoin Tapsa teki avot aika kivasti ja kohtuullisen helposti. Opettajan ohjeiden mukaan yritin hoputtaa pollea äänellä ja ulkopohkeella, mutta eivätpä ne avut paljoa perille menneet. Mutta ravissa Tapsa palkitsi kaiken. Se loksahti hetkeksi paikoilleen pyöreäksi, työskenteli selällään, ja opettajakin kehui avon menneen kaikin puolin kohdilleen. Siis kaiken muun paitsi vauhdin, mutta ei se minun iloani enää pilannut. Olin saanut annettua hevoselle sellaiset avut kuitenkin, että se liikkui pyydetyssä asennossa, vaikkei mennytkään vauhdilla. Nämä hetket palkitsivat koko tunnin muun ahertamisen ja osittaisen vaikertamisen. Kuvion loppuun nostettiin loppupäässä laukat, mutta niissä ei tehty mitään sen kummempaa.

Lopussa palasimme alkuverkan harjoitukseen eli takapään liikuttamiseen. Tässä tulivatkin tunnin loppuhuipennukset. Opettaja otti meidän taas ympyrälle tarkkailuun ja auttoi hoputtamaan Tapsaa liikkeelle. Ja niinpä Tapsa keräsi itsensä kasaan ja humputteli menemään niin vaivatonta ja etenevää ravia, että olin yhtä hymyä. Tapsa oli löytänyt raviinsa viimein liitovaiheenkin! Olin ihan mielissäni, sillä näinä hetkinä allani ei ollut se tervakavio-Tapsa, vaan juuri se tallin polle, joka on teknisesti osaavimmasta päästä. Olihan se melkoinen elämys, saada ratsastettua Tapsaa hetkittäin oikeinpäin ja sitten vielä etenemään lopussa. Tuumasipa pari tuntia seurannuttakin, että polle ryhdistäytyi ja meni pätkittäin oikein hienosti. Ilmeisesti maastoilu virkisti vanhan herran mieltä sen verran, että se viitsi esitellä osaamistaan myös maneesin seinien sisällä.

Tämä oli kyllä hieno kerta, ehkä sitä vielä joskus tulevaisuudessa tohtii mennä Tapsalla uudelleen. Tai kuten opettajalle tuumasin, niin enköhän tuossa puolen vuoden päästä voi taas mennä kyseisellä pollella. Onhan se hieno hevonen, mutta ratsastajan pitää vielä opiskella vähän enemmän ennen seuraavaa kertaa.

Kun taidot eivät riitä

Jotta kisamaailmasta pääsisi taas sujuvasti perusratsastukseen, en raskinut jättää sunnuntain tuntia väliin. Ehkä olisi kannattanut, sillä hevosenani oli Tapsa, jonka kanssa ei yhteistyöstä ole toivettakaan. Sillä on moottori siellä jossain syvällä, mutta en taida koskaan sitä löytää.

Tunnin aiheena oli aluksi voltit, joilla haettiin asetusta ja taivutusta ja sitten avo- ja sulkutaivutukset. Yritin harjoittaa tunnin alussa positiivista ajattelua ja saada Tapsaa liikkumaan, mutta onnistuin niissä yrityksissä aina vain parin askeleen verran. Noiden spurttien jälkeen Tapsa palasi takaisin raahusteluun huolimatta siitä, millä keinolla yritin saada sitä liikkumaan. Volteille en saanut asetuksia saati taivutuksia läpi. Jokainen pienikin kosketus ohjaan sai pollen jarruttamaan menoa entisestään. Opettaja komensikin meidät laukkaamaan kenttää ympäri kevyessä istunnassa. Haha, sitä laukkaa, eihän se mihinkään edennyt. Tätä myöten ei käynti- tai ravivoltit parantuneet minnekään.

Näiden kehnojen yritysten jälkeen sitten jatkettiin samalla linjalla. Pitkän sivun alkuun sai tarvittaessa pyöräyttää voltin, josta lähdettiin avotaivutukseen. Pitkän sivun keskellä tehtiin voltti, jonka loppupäässä piti saada takapäätä vähän sisemmäs ja siten jatkaa pitkä sivu loppuun sulkutaivutuksessa. Juu ei. Vauhti katosi eikä mikään mahti maailmassa tuntunut saavan Tapsaa ymmärtämään, että haluan sen avo- tai sulkuväistöön. Pää kääntyi, mutta muuten homma jäi siihen. Kertaalleen opettaja kävi ottamassa toisen ohjan ja raipan kätösiinsä, jolloin Tapsa tsemppasi ja teki työtä käskettyä. Mutta kun opettaja lähti, katosi Tapsan halu tehdä töitä. Yhteensä tämän treenin aikana sain onnistuneit askelia ehkä viisi, jos vielä liioittelen. Sulkuväistön jälkeen myös nosteltiin laukat, jotka nousivat tahmeasti, mutta etenivät loppua kohden melkein jopa liikkuen.

Minulle tuli tunnin puolivälissä paha mieli Tapsan puolesta. Sillä oli selässään kuski, joka ei osannut ratsastaa sitä mitenkään ja kommunikaation pulassa raippa koetti saada hevosta ymmärtämään vääriä pyyntöjä. Enkä valitettavasti ole ainoa, joka ei osaa tätä hevosta ratsastaa. Paljon vaikeampaa on löytää hyvä kuski tälle hevoselle. Tapsasta vain huokuu se, että sen kilometrit tuntipollena ovat ainakin sen itsensä mielestä täynnä. Opettajan kanssa keskustelin aiheesta ja hän sanoi samaa. Tarhassa Tapsa saattaa esitellä vaikka mitä kuvioita (täältä voi tarkistaa tämän asian), mutta kun selkään laitetaan kuski, katoavat sen halut liikkua melkein aina. 17-vuotias Tapsa ansaitsisi eläkepäivien kodin, jossa se pääsisi maastoon ja saisi mielenvirkistykseksi hypellä joskus ja vähän vääntää koulua.

Onnistumiset tällä tunnilla jäivät tosiaan vähiin. Opettaja yritti alussa auttaa, mutta jotenkin tuntui antavan periksi. Ehkäpä opettaja huomasi, kuinka itse lannistuin ja kuinka hevonen ei oikeasti tahdo liikkua. Tunnin paremmat hetket olivat parit laukkapätkät, joissa kevyessä istunnassa mennen sain Tapsan oikeasti laittamaan kaviota toisen eteen. Toinen kohta oli sulkutaivutuksissa ja lopun käynneissä, kun sain Tapsan ensimmäistä kertaa ikinä kantamaan oman päänsä ja pyöristymään. Tällä hyväntahtoisella eleellä vanhus lämmitti sydäntäni. Tapsa on hieno hevonen, kun sillä on oikea ratsastaja selässä. Minä en ole sellainen, joten nämä pari pikkuriikkistä onnistumista ilahduttivat kuitenkin vähän. Kiitoksena nappailin Tapsalle loppukäynneissä sitä taluttaessani vähän vihreää herkkua naposteltavaksi.

Huono, huonompi, minä

Lauantain tunti yhdisteltiin taas C- ja B-tunneista. Aiheena oli esteitä, mutta minut oli vahingossa unohdettu listasta. Ainoa mahdollinen polle oli sitten Tapsa, joten motivaationi tuntia kohden notkahti pahasti. Minä ja Tapsa emme vain tule toimeen. En saa sitä reippaaksi millään opilla ja turhaudun. Se tarttuu hevoseen ja viimeinenkin toive yhteistyöstä katoaa taivaan tuuliin.

Treeninä oli todella tarpeeseen tulevaa istuntaharjoittelua, jossa jumppasarjalla tahkottiin istuntaa ja käsien paikkaa. Olin taas huonompi kuin viimeksi. Kyömyselkä, kantapäät liian painuneena ja kädet väärässä paikalla. Tapsa liikkui nihkeästi, joten totta kai pelkäsin kieltäytymisiä ja varauduin niihin tuolla kyömyasennolla. Loogisesti tästä myös seurasi sitten kieltäytymisten sarja. Ensimmäinen jumppasarjan este ylittyi, mutta sitten Tapsa kerta toisen jälkeen stoppasi toiselle esteelle. Lopulta sain nohitettua pollen matkaan ja este ylittyi myös opettajan tahdituksen avulla.

En tuntunut millään saavan hyppelyiden aikana itseäni oikeaan asentoon. Välillä alkoi jo tuntua siltä, että tosiaan pitää vaihtaa tämä laji johonkin helpompaan. Könötin aina miten sattuu ja polle humputteli omalla tahdillaan. Sitten ehkä viimeisellä hyppykierroksella sain kyömyselän muutettua sopivasti notkolle ja kädet oikeaan paikkaan kaulalle. Siinä asennossa olikin ihmeen hyvä hypätä ja vaikka Tapsa vähän menikin epätasaisesti, kehui opettaja minun pysyneen selässä oikein hyvin. Kauan se kesti, mutta oli silti kiva onnistua edes kerran. Jäipähän vähän tuntumaa siihen oikeaan asentoon ja vielä hyvä mieli loppujen lopuksi.

Shchuuschuuhophopargh!

Otsikko kuvastaa mukavasti tunnin menon. Puomitunti ja minulle oli pitkästä aikaa jaettu Tapsa. Juuri se polle, joka esittelee upeaa liitoravia, mutta tarhassa. Voin kertoa, ettei seitsemän kuukauden tauko kyseisestä hepasta ole ainakaan parantanut yhteistyötämme.

Tunti aloitettiin vapaalla lämmittelyllä. Tapsa oli tuttu oma itsensä eli käyntivauhti oli hiipivää. Yllätyin tosin siitä, että polle reagoi pyyntöihin ja eteni välissä ihan normaalisti. Mutta kuten aina, Tapsan spurtit ovat muutamien askelien mittaisia ja sen jälkeen polle taas palasi hiippailemaan. Ravissa sama meininki jatkui ja kuskille alkoi yllättäen tulla lämmin kaikesta siitä huhkinnasta. Laukkalämmittelyssä yllätyksenä tuli Tapsan laukka, johon mukautuminen vei aikaa. Alussa pompin ihan oudosti kyydissä mukana eivätkä jalustimet tuntuneet olevan hyvin yhtä pidempänä saati yhtä lyhyempänä. Laukka pysyi kyllä suunnilleen yllä, mutta ei se kyllä ollut eteenpäinpyrkimystä nähnyt enkä keksinyt, millä ilveellä hevosen saa liikkumaan.

Kuusi puomia oli aseteltu ellipsin muotoon ja pyrkimyksenä oli tietenkin saada sujuva ravi ja hyvä reitti. Tapsahan nyykähteli puomien kohdalla ja vaati paljon saada se säilyttämään tasaisinen ravi. Löytyihän sitä välillä, mutta vauhti oli edelleen kateissa. Jospa Tapsassa onkin vain yksi vaihde, muissa hevosessa kolme? Harmikseni olen nähnyt tämän pollen menevän oikein hienosti, joten taas kerran vika löytyy täältä näppäimistön puolelta.

Tämän jälkeen sama homma lähdettiin menemään laukassa. Voi sitä tuskien ja hien taivalta! Eihän sitä sujuvaa laukkaa löytynyt kuin pätkittäin ja lopun ajan kuski vietti vaikka miten yrittäen saada pollea liikkumaan. Kuntohan siinä loppui ja tauot toisten mennessä olivat paikallaan. Enpä muista, milloin viimeksi olisi näin pahasti pistänyt hengästyttämään. En tosin ollut ainoa, sillä Hilanteri oli päättänyt olla tykkäämättä kuskistaan ja sehän näkyi siinä, ettei se kavio kulkenut oikein minnekään. Pusken Tapsan selkään kaikki ne, jotka eivät usko ratsastuksen menevän kuntoilusta. Onneksi kaiken puskemisen lomaan mahtui onnistumisia. Välillä kolmen laukka-askeleen puomivälit menivät ihan kivasti, kun reitit sai tähdättyä kohdilleen.

Lopuksi opettaja pisti meidät tutulle kahden puomin suoralle, johon normaalilla laukalla upposi kuusi askelta (Tapsalla tähänkin sai tsempata). Askelmääriksi tuli totta kai viisi ja me Tapsan kanssa saatiin seitsemän ja jopa kahdeksan komennukset. Viiden askeleen väli meni tietenkin kuudella ja vasta toisella kerralla käytin kaiken äänirepertuaani ja raipan muistuttamassa asiasta ja jotain tapahtui. Tapsa heräsi ja alkoi liikkua! Olin ihan fiiliksissä ja väli meni näppärästi viidellä. Hieno polle! Seitsemän askeleen välissä ei ollut mitään ongelmaa, kunhan istuskeli ja polle teki työnsä.

Opettaja innostui prässäämään Tapsaa vielä ja saimme tosiaan sen kahdeksan askeleen välin suoritettavaksi. Kaksi ensimmäistä kertaa taisi mennä sillä seitsemällä. Opettaja ohjeisti pitämään pohkeet lähellä, istumaan vähän taaksepäin ja vain menemään. Ihme tapahtui toistamiseen. Tapsa lyhensi laukkaa, mutta eteni silti ja väliin meni toivotut kahdeksan askelta. Todella odotettu kiitos työstä ja polle saikin paljon rapsutuksia tästä hyvästä. Tästä huomaa sen, kuinka oma väärä asennoituminen näkyy pollessa. Miksipä se yrittäisi, jos kuskikin tuntuu ajattelevan, että ei tästä mitään tulee? Oikea asennoituminen onkin taas yksi asia opeteltavien listalle, joka tuntuu vain kasvavan entisestään.

Taaaapsaaaarrgghhh!

Jos kemiat eivät osu kohdilleen, niin ne eivät osu. Piste. Näin on käynyt minun ja Tapsan kanssa. Katselin pollelistaa toivottomana ja mietin, kehtaanko ruinata eri pollen. Sitten keräsin järkevyysrippeeni ja totesin, että pitää sitä välillä palautua kunnolla maanpinnalle näiden ratsastustaitokuvitelmien kanssa. Ja kukas muu kuin Tapsa olisi parempi näyttämään kaapin ja ratsastajan paikan.

Ensin ratsastettiin kulmat mahdollisimman tarkkaan. Tämähän oli helppoa: Tapsahan ei millään minun opillani mene lujaa, joten sain pysähdykset kohdilleen ja käännökset myös. Sitten hölskyteltiin ravissa. Tai ainakin ne muut menivät ravia, minä menin Tapsan kanssa jotain etanatipuaskelia, argh. En vain tajua, missä tämän pollen kaasu on. Ei ole havaintoakaan, joten kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan.

Ravissakin kulmat menivät kivasti. Sitten piti nostaa ihan pitkän sivun lopusta laukka, pyöräyttää pääty-ympyrä ja pysäyttää heti lyhyen sivun loppuun. Siitä taas uusi laukka ja pysäytys pitkän sivun päätyyn ja niin edelleen. Voi taivas, sitä hidastetun elokuvakohtauksen laukkaa ja sehän putoili auttamattomasti raville vähän väliä. Pakko myöntää, että kirosanoja livahteli muutamia tusinoita näiden huulien välistä, kun homma ei vain sujunut. Niin no, kyllähän Tapsa pysähtyi. Hiphei ja hurraa.

Sitten siirryttiin pohkeenväistöön. Pitkän sivun alusta lähdettiin väistättämään käynnissä, pysäytettiin keskellä ja taas siitä suoraan väistöön. Tapsa väisti ihan kivasti, kunhan kuski ei vääntänyt kaulaa mutkalle (onnistuin muuten jopa välissä tässä). Pysähdys sujui ja lähtö liikkeelle kankeasti, mutta sinne päin. Tämä tehtiin myös ravissa, jolloin vaihdettiin käyntiin ja siitä takaisin raville. Joo, ei ollut minun juttuni. Ravi takkuroi, vaihtui kyllä käyntiin, mutta nousi nihkeästi, jos ollenkaan ajoissa, raviin. Pari kertaa ehkä onnistui, mutta hyvä mieli oli karannut jo kauas.

Lopuksi laukkailtiin taas vähän. Pitkän sivun alusta nostettiin ensin vastalaukka, loppupuolella käyntiin ja taas uuden sivun alusta laukka, tällä kertaa myötäversio. Tässä tuli tunnin onnistumiset meillä. Laukat nousivat oikein (ei todellakaan reippaasti) ja jatkuivat pyydetysti pitkän sivun loppuun aika hyvin. Jeejee, pakko iloita jostain. :)

Mutta huh. Kyllä kuskia puuskututti, kiroilutti ja harmitti oma käsittämättömän huono ratsastus"taito". Ei vain suju sävelet Tapsan kanssa, vaikka olisi nimenomaan hienoa oppia ratsastamaan sitäkin hevosta. Siitä tietäisi jo osaavansa jotain, mutta ehei. Ei ole minun heinänkorsiani moinen, ei ainakaan vielä. Täytyy pysytellä näiden helpompien heppojen parissa, kunnes jokin päivä on sen verran taitoa, että edes käynti menee Tapsan kanssa reippaasti kohdilleen.

Vauhdikasta opittavaa

Jaaha. On vissiin ollut "kiirettä", kun ei ole ehtinyt blogia päivitellä. Mitäs tässä nyt onkaan rästissä, neljä ratsastuskertaa? Kyllä. Ensin pitää nähdä vaivaa, että muistan kaikki pollet. Olisikohan järjestys jotain tällaista, että Tapsa, Eetu ja sitten Rappen kahdesti. No, näillä mennään ja hyvin tiiviillä kerronnalla.

12.11. Teema: hevonen ja ratsastaja rennoiksi

Pollekseni tuli Tapsa, voi kauhistus. Eihän siinä muu auttanut kuin toivoa, ettei tunnin teemana ole mikään vauhdikas asia. Onneksi ei ollut, vaan perusratsastuksen avaintekijöitä: rentous. Käytimme tunnin keskittyen omaan istuntaan ja siihen, kuinka se vaikutti hevoseen.

Tavoitteena oli saavuttaa rentous, jonka myötä hevonen pyöristyisi ja alkaisi työskennellä itsekin. No, ei paljoa tarvitse selittää sitä, että olen auttamattamattoman huono näissä asioissa, mutta jotain positiivista. Parina kolmena hetkenä tunnin aikana huomasin, että nyt teen jotain oikein. Tapsa pehmeni alla sopivasti ja haki itseään kunnolla. Se oli hieno fiilis, vaikka muu osa tunnista menikin miettiessä, miten ihmeessä tämä tehdään.

Tärkeä pointti oli se omakin asento, totta kai. Opettaja sanoi, että hevonen on aina sellainen kuin ratsastajansa: jos kuski on ihan pinkeänä, hevonen on myös. Ei polle ala tehdä asialle mitään, jos kuski välittää tuollaista pinkeysviestiä. Tästä siis opiksi pitäisi ottaa jatkoa varten.

19.11. Teema: vauhdin hallinta

Olen tosi kiitollinen tässä vaiheessa opettajalleni. Hän on alkanut kiinnittää huomiota siihen, että olen hukannut jarrut aivan täysin. Siihen lääkkeenä hän on nyt kolmen kerran ajan pistänyt minulle sellaisia polleja, joiden kanssa jarruja saa etsiä. Uskomattoman hienoa, että vaikka joskus luulee olevansa unohtunut ja piiloutunut sinne kaviouralle opettajan silmistä, ei se kuitenkaan niin ole.

Sain pollekseni Eetu-ponin. :) Se on ihastuttavan reipas, mutta samalla saattaa innostua niin, että minunlaisella jarruttomalla kuskilla homma menee vähän plörinäksi. Tunnin treenejä en varsinaisesti muista. Taisipa olla peruskauraa eli vauhdin säätämistä eri askellajeissa.

Muistan kuitenkin lopputunnin treenin. Siinä laukkasimme pitkää sivua myöten päätyä kohden, josta teimme täyskaarrosmaisen tempun, jotta pääsimme takaisin toista päätyä kohden. Tässä piti päästä takaisin uralle pysyen vastalaukassa. No, Eetu oikaisi käännökset oikein tehokkaasti (esteillä tästä olisi hyötyä) ja suunnilleen piti vastalaukkansa. Eli ei ihan höpöksi mennyt, vaikka käännöksistä sainkin tiukkaa komentoa moneen otteeseen. Unohdan aina hallita sitä hevosen toista puolta, kun pyydän toiselta jotain. Taas uusi oppi, jippii.

26.11. Teema: puomeilla vauhdit hallintaan

Vauhdikkaat tunnit jatkuivat, kun sain pollekseni pitkästä aikaa (kahdeksan kuukautta) Rappenin. Aiheena olivat puomit ja yllättäen taas se, että vauhti saadaan siihen tahtiin kuin halutaan. Tarkat treenit ovat taas kadonneet mielestä. Taisi olla puomisuoraa, johon ympättiin toivottuja vauhteja ja sitten peruskipityksiä.

Meillähän se meni aika höpöksi, kun minä en tajua jarruista mitään. Rappen lämpeni hivenen ja teutaroi jarrutuskomennoilleni hyvin. Paikallaankin seisominen oli tälle pollelle hurjan vaikeaa, mutta vauhtia löytyi senkin edestä.

Muistan tunnista sen, että aika höpöksi treenit menivät. Rappen pudottaa vielä laukasta aika herkästi raville ja korvaa laukassa tasapainon toisinaan vauhdilla. Se on vähän mahdoton yhtälö minunlaiselle kokemattomalle kuskille. Mutta ainakaan ei ollut hidas tunti, jotain hyvää.

3.12. Teema: rytmi ja laukanvaihdot

Minulle on jäänyt kammo esteistä. Olin tunnin aikana moneen kertaan niin peloissani, että harkitsin vakavasti sanovani opettajalle, etten uskalla hypätä. Onneksi noiden sanojen tuominen mielestä ulos ei onnistunut. Pelosta ei pääse yli muuten kuin kohtaamalla se.

Tunnin alussa treenattiin taas vauhtia. Uraa ympäri eri askellajeissa ja tsekattiin, että meillä on hevonen matkassa. Uskomatonta, mutta totta. Rappen ravaili uskomattoman hitaasti! :) Olin ihan mielissäni siitä, koska silloin se pysyi hallussa. Toki piti kokeilla, ettei se sentään nuku. Ihan hereillä oli ja vastasi pyyntöön reippaudesta kivasti. Laukkakin pysyi hallussa ja sain siihen vauhtia, mutta myös hitautta. Hyvä alku!

Kyllä on myönnettävä, että ennen tuntia selasin muiden osallistujien pollet läpi ja mietin, vaihtaisiko joku päikseen. Harmi, että polletarjonta ei ollut kovin hyvä, joten pitäydyin Rappenissa, vaikka huolestuttikin. Yritin vain ajatella, että tällä tavalla sitä oppii.

Hyppäsimme ristikkoa, joka muuttui pystyksi ja vähän korkeammaksi verryttelynä ympyrällä. Huoleni vain kasvoi, kun Rappen pudotti laukasta vilkkaasti raville ennen estettä. Kyllähän se yli pääsi, mutten ole tottunut moiseen. Rappen pysyi kuitenkin laukassa kivasti hanskassa ja ylitti esteen hyvin.

Sitten päästiinkin jälleen treenaamaan laukanvaihtoja ja kiemuraista estereittiä. Oikeassa laukassa vinon esteen yli ja siitä heti vasemmalle uutta estettä kohden. Sen jälkeen taas oikealle. Epävarmuuteni kierrähti ihan uuteen ulottuvuuteen, kun huomasin harjoituksessa, etten saanut Rappenia pysymään esteen keskellä. Auttamattomasti se valui ulos ja siitä seurauksena menin toisen esteen ohi toistuvasti. Lopussa minusta tuntui, että olin jo niin valmistautunut esteen ohitukseen, että suorastaan pyysin sitä Rappenilta. Opettaja tuli seisomaan ohitusreitille ja kas, Rappen hyppäsi nätisti esteen. Laukkakin vaihtui aina välillä.

Tämän jälkeen otettiin kahden esteen suoraa, johon piti saada toivotut laukka-askeleet, kuusi ja viisi. Kuusi meni hyvin, kunhan vähän keräsin Rappenin menohaluja kasaan. Onnistuin muuten kohtuudella pitämään pollen hallussani, sillä muistin itse rentoutua suunnilleen aina, kun Rappen oli innostumassa liikaa. Se tuntui auttavan, vaikka kyllähän polle vähän tepasteli odotuskohdissa omiaan, mutta ei lähtenyt kummemmin kaahailemaan. Laukassakin sain Rappenin malttamaan ja odottamaan vähän pyyntöjäni. Se kruunasi kyllä tunnin. :) Suoralla minua hirvitti ihan hulluna pyytää Rappenia viiden askeleen laukkaan. Minua pelotti niin uskomattoman paljon, että se kieltää. Näin ei onneksi käynyt, vaikka hypyt lipuivat taas kauhistuttavan lähelle esteen reunoja. Sykemittarini näyttikin esteiden jälkeen uskomattomia lukuja: sydän pamppaili kevyesti 175 tuntumissa.

Sivuhuomio tässä kohden. Jalustimieni mitat taisivat kerrankin osua kohdilleen. Hypyissä ei ollut ongelmia asennon kanssa muuten kuin se, että olen taas alkanut harrastaa sukeltelua. Huonompi homma, sillä siitä asennosta lentää niin helposti maahan, jos polle kieltää. Mutta muuten ei jaloilla ollut hypyissä ongelmia.

Hyppäsimme myös pienen radan, joka oli pitkä ja harvaesteinen. Lähdimme oikeassa laukassa aiemmin hypätyn vinon esteen yli. Siitä laukan piti vaihtua vasemmaksi ja suuntasimme kahden esteen suoralle. Siitä pitkä laukkapätkä toisen vinon esteen yli ja ensimmäisenä hypätyn vinon yli. Meillä meni tosi hienosti! Rappen vaihteli laukat käsittääkseni joka kohdassa ja vauhti pysyi toivottuna. Toki taas pelotti kuin pientä hiirtä, mutta hitto, että olin ylpeä meistä molemmista! Siinä tuli kyllä niin loistava kruunaus tunnille, etten olisi uskonut alkutunnista moiseen. Hyvä, Rappen!

Vaikeampana treeninä otimme ns. uusintaradan. Suoran linjan esteet piti hypätä niin, että siirrymme esteiden välistä ensimmäiseen hyppyyn ja teimme todella tiukan käännöksen esteeltä oikeassa laukassa tultuna vasemmalle ja siitä heti toista estettä kohden ja päädyssä sama homma. Ei sujunut minulta. Rappen osaisi homman, mutta minä en osannut ja sille ei mahtanut mitään. Uskalsin kuitenkin toisella yrittämällä ottaa tiukan käännöksen, mikä vähän palveli treeniä. No, ensi kerralla paremmin taas. :)

Rappen on kyllä mainio polle, ehkei tällaiselle estekammoiselle moiselle tunnille, mutta muutoin. Vauhtia ja virtaa löytyy, mutta myös herkkyyttä. Kiva pollekaveri, ei siinä mitään. Etenkin kun se palvelee todella mainiosti kuskin ongelmien selvittelyssä.

Pohkeet läpi kahden kertoimella

Taas on rästissä sekä viime viikon kerta että eilinen. Ei muuta kuin kahden kerran opetukset samaan merkintään. Sinällään ihan aiheellista, sillä tämän viikon tunnilla jatkettiin edellisviikon aiheista.

Keskiviikko 17.9.

Minulle sattui yllättäen Montana eli Mortti. Hiljalleen tämä polle on tulossa näemmä yhdeksi vakiratsukseni. En ole vielä päättänyt, tahtooko opettaja kiusata minua vai onko hän huomannut, että minulla ja Mortilla saattaisi vielä jokin päivä loksahtaa palaset kohdilleen. :) Sen näkee sitten myöhemmin.

Tunnilla lähdettiin treenaamaan sitä, saadaanko pohjeavut oikein läpi. Tätä testattiinkin ensin volteilla, joilla pysyttiin ilman sisäohjan vaikutusta. Olin alussa ihan hädissäni jo valmiiksi. Minulla ja Mortilla on ollut kääntämisvaikeuksia ja ennustelin, että koko treeni menee plörinäksi. Ja miten kävikään! Mortti kääntyi aika sujuvasti eikä lähtenyt pahemmin häröilemään omille teille. Olin todella onnessani. Kerrankin pelasimme Mortin kanssa yhteen. Taas pollen pisteet kasvoivat silmissäni.

Toisena treeninä olikin vähän meidän hataralle yhteisymmärrykselle vaikea tapaus. Voltilla piti muutamien askelien aikana pyytää hevosta kulkemaan takajaloilla ulompana kuin etujaloilla. Tämähän meni höpöksi. En saanut pohjeapua vietyä niin, että Mortti olisi tehnyt toivotusti. Osoittaisin syyttävällä sormellani vaihteeksi itseäni. Tuntui, että välissä olin itse niin vinossa satulassa, ettei pohkeella enää paljon väliä ollut. Koetin vissiin viestiä Mortille, että haloo, menepä niin kuin minä täällä vinksotan. Yllättäen emme lukeneet toistemme kieltä oikein ja hommat sujuivat kehnommin. Tosin muutamia kertoja sain Mortin pistämään takajalat oikein ja olihan se kivaa. Tietääpähän ensi kerralla taas, mihin panostaa lisää.

Keskiviikko 24.9.

Kaikkea sitä! Ei sattunut enää Morttia, mutten kyllä kehuisi paljoa pollella. Sepä sattui olemaan herra tervakavio eli Daimler ja taas tuttujen kesken Tapsa. Kyllähän minä taas voivottelin polletuuriani, sillä olin haikaillut vähän nopsakavioisten seuraan. Ehkäpä ensi viikolla, kun on puomeja.

Edellisviikon treenit jatkuivat. Nyt keskityttiin viemään pohjeavut läpi neliöllä, joiden kulmat mentiin etu- ja takaosakäännösmäisesti. Elikäs takaosakäännöksessä polle stopattiin kulmaan ja ulkoavuilla pyydettiin siirtämään etukaviot neliölle takaisin. Tässähän Tapsan kuvaus osui kohdilleen: se on teknisesti osaava, mutta hidas. Avut menivät aikasta kivasti perille. Etuosakäännöksessäkin homma toimi kivasti, kunhan maltoin pyytää täsmällisesti. Tapsahan teki ja hyvä mieli tuli. Hitaasti, mutta varmasti, Tapsan taattuun tyyliin.

Sitten siirryttiin temmon vaihteluun. Ravissa Tapsa loisti suorastaan! Se pisti sellaiset lisätyt ravit, ettei ikinä. Taputtelin hurjan mieluissani pollea, kerrankin toimimme yhteen! Laukassa kävi vähän höpösti ja osasin ennakoidakin asiaa. Koetin jo ennen omaa volttitarkkailua saada polleen virtaa, mutta heikosti. Voltilla opettajan silmän alla piti saada lyhennettyä ja pidennettyä laukkaa. Pidennys onnistui kohtalaisesti, mutta lyhennys meni ihan petäjään. Yritin hillitä laukan myötä, mutta Tapsa pudotti hyvin herkästi raville. Pari kertaa sain järkevät lyhennykset, mutta siihen se jäi. Tuumasinkin, että minulle tulee vielä ongelma tästä hidastamisesta, kun en piittaa siitä. Vauhti kelpaa, mutta jarrujen käyttö on vähän nihkeää.

Tapsa taisi tuolloin tehdä mieluisimman tunnin minulle niistä harvoista kerroista. Onneksi, sen kanssa sai puskea itsensä hengästyksiin muutenkin, niin en olisi jaksanutkaan vaikeilevampaa tapausta. Ensi viikolla olisi puomitunti ja sitten esteitä, jes! Arvailenkin, että puomitunnilla paneuduttaisiin taas tempoon. Se olisi hyvä juttu, on se aika minunkin oppia, että kaasun lisäksi on se jarrukin. Kunpa nyt saisi pollen, jolla sitä jarrutreeniä voisi harjoitella. :)

Tervapollea väistättämässä

Eilisen C/B-tunti ei ainakaan ensimmäisellä kerralla pelottanut minua vaihtamaan takaisin C-tuntiin. Treeniohjelmassa kun oli luvassa samaa, mitä treenasimme jo edellisellä viikolla C:n porukassa. Lisäksi tuntilaisissa oli jonkin verran niitä, jotka ovat aiemmin tahkonneet saman tasoista tuntia kuin minä. Annan siis itselleni luvan kokeilla, jos tuo tunti olisi tarpeeksi vaativa, muttei liian vaikea vakitunnikseni.

Pollelistaa vilkaistessa kasvoille nousi epätoivoinen hymy. Daimler eli Tapsahan se minulle napsahti. Mikäpä siinä, Tapsa osaa, mutta edelleen tykkää liikkua minun kanssani kuin täi tervassa. Hitaasti, hitaammin, liki minimoiden koko vauhdin.

Tunnin treeninä oli pohkeenväistö pitkän sivun myötäisesti. Aluksi käynnistä. Sehän sujui hyvin, Tapsa liikkui kyllä tahmeasti, mutta ainakin oli aikaa korjata, jos se lähti jonnekin valumaan. Sitten ravia. Siihenpä se kaatuikin. Osaan asian teoriassa, mutta se rysähtää siihen, kun vaikuttaminen hevoseen on ihan onnetonta. Täytyy opetella kunnolla se järjestelmällisyys ja loogisuus. Ehkä sillä saan apuni perille niin, että polle myös tottelee.

Ravissa suurimmat ongelmat olivat vauhdin pysähtyminen eli käyntiin siirtyminen. Toisena se, että jos vauhti pysyi, valui Tapsa jalkojeni ja pohkeeni väistämisestä pois. Mutta tunnin aikana sain pari kelvollista väistätystä, vaikka ne vaativat melkoisen mittelyn Tapsan kanssa. Mutta pari onnistunutta on parempi kuin kaikki huonoja.

Tapsa ei muuten silti ollut NIIN paha kuin yleensä olen ajatellut. Kyllä, se liikkui hitaasti ja oli laiska, mutta ei niin laiska kuin muilla kerroilla. Mikä parasta, se ei liiemmin pudotellut esimerkiksi laukkaa eikä alkanut vängätä kanssani siitä, että mihin suuntaan käännytään. Ei jäänyt siis kovin paha mieli tunnista, se on aina hyvä merkki.

Mietiskelen vielä, käynkö varalta testaamassa tämän viikon C-tunninkin. Eri opettaja olisi luvassa ja olen ollut yhden viikon pois, joten siksi olisi ihan hyväksyttävää ottaa ylimääräinen kerta. Mutta pitää katsoa. Sehän on kuulemma katumista parempi. :)

Hidastetun juoksun polle

Daimler, Tapsa, Tapio. Rakkaalla kiitomyyrällä on monta nimeä. Hevoslistauksessani kuvailen tätä tapausta seuraavasti:

"Minä ja Tapsa emme tykkää toisistamme. Se on fakta. Sen talliesittelyssä lukee, kuinka se on kiltti varusteita laitettaessa. Minä törmäsinkin sen happamaan naamaan. Tapsa on teknisesti osaava, mutta laiska. Oikeasti LAISKA. Se ei reagoi raippaan enää eikä kulje ykkösnopeuttaan lujempaa. Tosin tallin omistaja kehui hevostaan uudelle ratsastajalle näin: "Kyllä Tapsa liikkuu reippaasti ja väläyttelee hienoja liikkeitä - tarhassa!" Se kertoo oikeasti paljon! Mikä lie hevoseen mennyt, mutta se tosiaan tuntuu nukahtelevan, vaikka turvan eteen laitettaisiin esteitä. Jos joku keksisi tälle pollelle piristysruiskeen, se pääsisi nopeasti tuntilaisten suosioon taidoillaan."

Kyllähän minä myönnän saman tien, että minussahan se on vika. Olen nähnyt Tapsan kyllä ihan toisenlaisena pollena, kun sillä oli osaava kuski. Aikaisempi merkintäni pollelistauksessani oli, että se on jääräpää. Liekö johtunut hyvästä heinästä ennen tuntia vai mistä, mutta ei se koettanut jääräpäillä kuin pari kertaa. "En muuten varmana käänny tuonne, hulluja kuvittelet" ja sitten se koetti puskea omaan suuntaansa. Ei paha jääräpäily laisinkaan.

Tunnin teemana oli hevosen suoruus. Käynnissä, ravissa ja laukassa menimme pitkät sivut mahdollisimman suorana ja kulmassa lyhyelle sivulle piti käännöksen onnistua niin, ettei hevonen jää vinkkaralle senkään jälkeen. Tapsan vauhti ei tosiaan päätä huimannut, ei edes laukassa. Tosin löysin siitä positiivisen puolen: ehdin katsoa vallan hyvin reitin ja tehdä tarvittavat korjaukset, kun pollelta meni tovi, jos toinenkin, ehtiä oikeaan paikkaan. :) Tapsan sai myös kivasti kääntymään. Jos huomasin, että nyt menee vinkkaralle, äkkiä vain korjaavaa apua ja polle, tadaa, suoristui.

Tosin laukka otti pitkästä aikaa ratsastajankin kunnon päälle. Kauhea puuskutus laukkapätkän jälkeen, kun tuntui, että minä pusken sitä pollea eteen eikä se itse. Kuka taas väittikään, ettei ratsastus käy liikunnasta? Sen ihmisen pusken mieluusti Tapsan selkään ja pyydän reippaaseen laukkaan. Tapsa toki varmaan piruilisi minulle sitten ja vetäisi sellaiset kiitolaukat, että leukaani saisi etsiä jostain maan tasalta.

Muina harjoituksina oli täys- ja vastakaarto, joiden lopuksi laukannostot. Sitten myös jokin kuvio, jonka nimeä en muista. Siitä kuitenkin muodostuu S-kirjaimen muotoinen kuvio, jossa on ikään kuin voltteja, muttei mitään kokonaan. Päätelkää siitä sopiva nimi kuviolle. Tapsahan meni hienosti, sillä se ohjautuu kivasti eikä oikaise, jos vain muistaa antaa selvät avut.

Ei kyllä jäänyt tästä tunnista niin ikävä mieli kuin alussa ehdin manata. Hidasta, hidasta ja hyvin hidasta tahtia, mutta ainakin oli aikaa keskittyä eikä vauhti päässyt pelottamaan. Tapsa petrasi nyt vähän pisteitään, joskin taidan vielä mennä mieluummin noilla muilla puoliautomaateilla. Jos Mantan ja Tapsan taidot risteyttäisi, olisi jalkojen välissä melkoinen pakkaus. Todentotta.