Testissä Keravan ratsastuskoulu

Sen sijaan, että olisimme Noran kanssa tyytyneet HIHS-viikonloppuna pelkkien katselijoiden rooliin, suuntasimme lauantaina ennen näytöstä Keravan ratsastuskoulun viiden ratsastajan koulutunnille. Talli yllätti minut pienoisella vanhanaikaisuudella, sillä karsinat olivat pieniä ja osa hevosista majaili vielä pilttuissa. Ratsumme selvisi näppärästi ilmoitustaululta, ja ystävällisen kanssatuntilaisen avulla myös tavarat löytyivät helposti. Ratsuksi sain 2004 syntyneen Wichita-tamman, joka leikki hetken alun harjauksessa kiukkuista lohikäärmettä, kunnes kyllästyi. Tammalla on ollut imppari, jonka seurauksena sen takajalat keräävät nestettä, joka laskee liikutuksen avulla. Ehdinkin kauhistella varusteidenlaitossa tamman tukkijalkoja ennen kuin asia selvisi. Tallin sivuilla tammasta kerrotaan sen verran, että se on laadukas ja sillä on kilpailtu kaikissa lajeissa aluetasolla. Kapasiteettia sillä on 120-130 sentin luokkiin. Tammaa kehutaan myös mukavaksi ja herkäksi ratsastaa sekä kiltiksi hoitaa.

Tallin maneesissa pyörii yleensä yhtä aikaa hevos- ja ponitunnit, mutta nyt toinen puolisko oli remontissa, joten vain yksi ryhmä mahtui kerralla tunnille. Tunnin taso jäi vähän epäselväksi, mutta varovaisen arvion mukaan se saattoi olla jotain C:n tasoa. Tunnilla ehdittiin treenata askeleen lyhentämistä ja pidentämistä, siirtymiä sekä kolmikaarista kiemurauraa. Alkukäynneissä Wichita liikkui mukavasti itse, mutta oli aika häseltävä päänsä kanssa. Mieleen tuli heti Pera, joka alkaa mutkitella heti, jos sillä on liikaa aikaa. Hiljalleen tamma alkoi vähän malttaa ja kulkea vähän tasaisemmin pyöreänä. Pitkät sivut ratsastettiin käynnissä askelta pidentäen ja lyhyet sivut puolestaan selvästi lyhentäen. Lyhennys oli haastavaa, sillä Wichita olisi mieluusti harpponut menemään. Sitä sai pidätellä aika toistuvasti ennen kuin se alkoi yhtään uskoa. Pidennyksessä ei oikeastaan tarvinnut ajatella muuta kuin rentona olemista, niin tamma kyllä meni liki itsestään. Opettaja tosin huomautti pitämään tahdin tasaisena.

Ravissa pyörittelimme päätyihin ympyröitä. Opettaja patisteli hakemaan Wichitalle asetukset selvästi läpi, kun jäin taas puolitiehen pyyntöjeni kanssa. Kommenttia tuli myös siitä, että hetkittäin tamma kipitti turhan reipasta ravia. Itse olin vain tyytyväinen, että ratsu liikkui. Wichitan helpomman suunnan olisi pitänyt kuulemma olla oikea, mutta en juuri huomannut eroa. Asetuksia oli hieman vaikea saada läpi ilman, että tamma yritti puskea ulkoa karkuun. Ulkopohkeeni ei siis juuri ollut hereillä, kun näin pääsi käymään. Hiljalleen aloin itsekin huomata, kuinka vauhtia lisäämällä ratsu yritti päästä tehtävistä helpolla. Sitten sainkin taas alkaa neuvotella sen kanssa, kuljetaanko nyt minun vai sen mielen mukaan. Tässä vaiheessa huomasin, että Wichitahan muistutti kovasti aikaisempaa vuokrahevostani Veronaa. Vauhtia kyllä piisaa, mutta ei kuskin, vaan hevosen oman halun mukaan. Muutamia hetkiä ravissa onnistui niin, että Wichita pysyi pyytämässäni vauhdissa ja vähän jopa asettui, mutta kovin tasapainoista menoa ei tullut. Ehdimme myös laukana muutamia kierroksia pääty-ympyrällä oikeassa laukassa. Taannuin taas alkeisratsastajaksi, kun en millään meinannut saada nostettua laukkaa. En tajua, mitä ihmettä tein väärin. Opettaja neuvoi ottamaan selvän pidätteen ennen nostoa, mutta siitäkin huolimatta Wichita tarjosi ensin kiitoravia ennen kuin nosti laukan. Kun lopulta sain laukan, oli meno parempaa, mutta en juuri päässyt vaikuttamaan siinä, kun pelkäsin tamman pudottavan taas raville.

Tämän jälkeen tahkosimme kolmikaarista kiemurauraa molemmista suunnista. Sen lisäksi, että tulimme sitä kokonaan ravissa, teimme myös siirtymiä suoristuskohdissa käyntiin ja lopulta myös keskimmäisen kaaren laukassa. Wichitan harjoitusravi oli kohtuullista istua, mutta vielä helpommaksi se olisi muuttunut, mikäli olisin saanut sen kulkemaan pyöreämpänä. Siirtymät käyntiin suoristuskohdissa onnistuivat aika kivasti ja ravikin nousi helposti. Olisin saanut tehdä asetukset paljon selvemmin, mutta enpä ehtinyt niiden kohdalla valaistua tunnin aikana. Tunnin parhaimmat onnistumiset tulivat kiemurauralla, jossa nostimme keskimmäiselle kaarelle ravista oikean laukan ja siirryimme toisessa suorituksessa takaisin raviin. Wichita nosti laukan todella nätisti ja laukkasi kaarteen rauhassa täsmällisesti. Meno oli mukavan helppoa, ja opettajalta tulikin kehuja suorituksestamme. Wichita ei edes innostunut kipittämään, vaikka olisin arvellut laukan aiheuttavan lisähöyryjä raviin. Enpä silti vieläkään tajunnut, mitä nyt tein oikein, kun laukka nousi huomattavasti pääty-ympyrän yrityksiä paremmin.

Lopuksi kääntyilimme vielä ravissa pitkältä sivulta keskelle ja siirryimme keskihalkaisijan kohdalla käyntiin ja nostimme parin askeleen jälkeen uudelleen ravin. Wichita oli tässäkin tehtävässä aika kiva, sillä siirtymät sekä käyntiin että takaisin raviin onnistuivat aika suorina. Tamma ei edes yrittänyt oikaista siirtymisessä raviin, vaan ravasi kiltisi seinää kohti ennen kuin käänsin sen. Loppuraveissa koetin houkutella sitä pyöristymään enemmän, mutta kovin hyvin yritykseni eivät onnistuneet. Tunnin lopuksi opettaja kyseli mietteitäni, ja tuumasin, että reipas hevonen, jolla huomaa hyvin pohkeiden tarkoituksen. Olin sen verran valaistunut tamman kipityshetkissä, että pidätteet menivät paremmin läpi, jos pohkeet pysyivät samalla tuntumalla. Jos pohkeet olivat irti, lähti tamma vetokisaan. Tunnin aikana huomasinkin, kuinka pohkeeni olivat kerta toisen jälkeen irti tuntumasta, mikä vaikeutti menoa kummasti. Tunnista ei jäänyt siis kovin superfiilistä, mutta eipähän ainakaan tarvinnut patistella hevosta liikkumaan. 42 euron tuntihinta oli kuitenkin hitusen suolainen, mutta testimielessä käynti oli sen arvoinen. Onneksi ainakin toistaiseksi täällä pohjoisempana saa hevostella paljon halvemmalla.