torstai 25. syyskuuta 2008

Pohkeet läpi kahden kertoimella

Taas on rästissä sekä viime viikon kerta että eilinen. Ei muuta kuin kahden kerran opetukset samaan merkintään. Sinällään ihan aiheellista, sillä tämän viikon tunnilla jatkettiin edellisviikon aiheista.

Keskiviikko 17.9.

Minulle sattui yllättäen Montana eli Mortti. Hiljalleen tämä polle on tulossa näemmä yhdeksi vakiratsukseni. En ole vielä päättänyt, tahtooko opettaja kiusata minua vai onko hän huomannut, että minulla ja Mortilla saattaisi vielä jokin päivä loksahtaa palaset kohdilleen. :) Sen näkee sitten myöhemmin.

Tunnilla lähdettiin treenaamaan sitä, saadaanko pohjeavut oikein läpi. Tätä testattiinkin ensin volteilla, joilla pysyttiin ilman sisäohjan vaikutusta. Olin alussa ihan hädissäni jo valmiiksi. Minulla ja Mortilla on ollut kääntämisvaikeuksia ja ennustelin, että koko treeni menee plörinäksi. Ja miten kävikään! Mortti kääntyi aika sujuvasti eikä lähtenyt pahemmin häröilemään omille teille. Olin todella onnessani. Kerrankin pelasimme Mortin kanssa yhteen. Taas pollen pisteet kasvoivat silmissäni.

Toisena treeninä olikin vähän meidän hataralle yhteisymmärrykselle vaikea tapaus. Voltilla piti muutamien askelien aikana pyytää hevosta kulkemaan takajaloilla ulompana kuin etujaloilla. Tämähän meni höpöksi. En saanut pohjeapua vietyä niin, että Mortti olisi tehnyt toivotusti. Osoittaisin syyttävällä sormellani vaihteeksi itseäni. Tuntui, että välissä olin itse niin vinossa satulassa, ettei pohkeella enää paljon väliä ollut. Koetin vissiin viestiä Mortille, että haloo, menepä niin kuin minä täällä vinksotan. Yllättäen emme lukeneet toistemme kieltä oikein ja hommat sujuivat kehnommin. Tosin muutamia kertoja sain Mortin pistämään takajalat oikein ja olihan se kivaa. Tietääpähän ensi kerralla taas, mihin panostaa lisää.

Keskiviikko 24.9.

Kaikkea sitä! Ei sattunut enää Morttia, mutten kyllä kehuisi paljoa pollella. Sepä sattui olemaan herra tervakavio eli Daimler ja taas tuttujen kesken Tapsa. Kyllähän minä taas voivottelin polletuuriani, sillä olin haikaillut vähän nopsakavioisten seuraan. Ehkäpä ensi viikolla, kun on puomeja.

Edellisviikon treenit jatkuivat. Nyt keskityttiin viemään pohjeavut läpi neliöllä, joiden kulmat mentiin etu- ja takaosakäännösmäisesti. Elikäs takaosakäännöksessä polle stopattiin kulmaan ja ulkoavuilla pyydettiin siirtämään etukaviot neliölle takaisin. Tässähän Tapsan kuvaus osui kohdilleen: se on teknisesti osaava, mutta hidas. Avut menivät aikasta kivasti perille. Etuosakäännöksessäkin homma toimi kivasti, kunhan maltoin pyytää täsmällisesti. Tapsahan teki ja hyvä mieli tuli. Hitaasti, mutta varmasti, Tapsan taattuun tyyliin.

Sitten siirryttiin temmon vaihteluun. Ravissa Tapsa loisti suorastaan! Se pisti sellaiset lisätyt ravit, ettei ikinä. Taputtelin hurjan mieluissani pollea, kerrankin toimimme yhteen! Laukassa kävi vähän höpösti ja osasin ennakoidakin asiaa. Koetin jo ennen omaa volttitarkkailua saada polleen virtaa, mutta heikosti. Voltilla opettajan silmän alla piti saada lyhennettyä ja pidennettyä laukkaa. Pidennys onnistui kohtalaisesti, mutta lyhennys meni ihan petäjään. Yritin hillitä laukan myötä, mutta Tapsa pudotti hyvin herkästi raville. Pari kertaa sain järkevät lyhennykset, mutta siihen se jäi. Tuumasinkin, että minulle tulee vielä ongelma tästä hidastamisesta, kun en piittaa siitä. Vauhti kelpaa, mutta jarrujen käyttö on vähän nihkeää.

Tapsa taisi tuolloin tehdä mieluisimman tunnin minulle niistä harvoista kerroista. Onneksi, sen kanssa sai puskea itsensä hengästyksiin muutenkin, niin en olisi jaksanutkaan vaikeilevampaa tapausta. Ensi viikolla olisi puomitunti ja sitten esteitä, jes! Arvailenkin, että puomitunnilla paneuduttaisiin taas tempoon. Se olisi hyvä juttu, on se aika minunkin oppia, että kaasun lisäksi on se jarrukin. Kunpa nyt saisi pollen, jolla sitä jarrutreeniä voisi harjoitella. :)

torstai 11. syyskuuta 2008

Laukka, hyppy, vaihto!

Ei ihan askel, vaihto, hyppy -meininkiä, mutta lähelle. Estetunti siis, jes! Opettaja ilmeisesti halusi vähän pedata varman päälle ja pisti minulle Hervan Pokun polleksi. Onhan Poku hivenen rauhallisempi ja teknisesti osaava estepolle, joten mikäpäs siinä. Tällä kertaa pysyinkin onnellisesti selässä, ehkä maistelin riittävästi nöyryyttä taas hetkeksi.

Minun ja herran ongelma on vain se ikuisuuspulma nimeltä kääntäminen. En oikein tiedä, mikä meidän kommunikaatiossa on vinksallaan, mutta jokin pahemman kerran. Poku tykkää puskea menemään oman mielensä mukaan ja minulla on täysi työ uskotella sille, että minä määrään nyt.

Pääteemana olivat laukanvaihdot. Nämä olisi kiva tosiaan oppia, esteradalla säästyisi, kun saisi vaihdettua laukat kohdilleen suoraan oikeassa askellajissa eikä ravin kautta. Alussa tosin testailtiin jälleen, miten jarrut ja kaasut toimivat. Poku ei ollut pahemmin tervassa, joskaan ei intoillutkaan. Sain kuitenkin muutaman kierroksen jälkeen irti toivotut pidemmät laukka-askeleet ja samoin lyhennetyt. Pulmana oli vain se, että lyhennyksissä päästin Pokun pariin kertaan raville. Ei näin, mutta ensi kerralla paremmin.

Laukanvaihtoja lähdettiin treenaamaan hyvin järkiperäisellä tavalla, jossa opettajan mukaan heppa itsekin huomaa, että nyt on parempi vaihtaa. Kavaletille suunnasta riippuen oikeassa tai vasemmassa laukassa ja käännös oli aina vastakkaiseen, jolloin vaihto tuli tehdä. Pari ensimmäistä kertaa meni vähän höpöksi eli ravin kautta, mutta sitten alkoi toimia. Epäilenpä tosin hieman, että polle vaihteli hommat ihan itse minusta piittaamatta. :)

Tämän jälkeen siirryttiinkin kavaletin ja kahden esteen hyppelyyn, jossa taas tarvittiin vaihtoja. Ensimmäisenä tultiin luontevasti oikeaa laukkaa pystylle. Siitä suunta jatkui vasemmalle eli laukkaa vaihtoon. Siitä kavaletille ja taas suuntaa niin, että laukka piti laittaa vaihtoon. Siitä puolestaan pystylle kahteen otteeseen eri suunnista, jotta laukka vaihtui. Meillä meni Pokun kanssa oikein mainiosti! Kiitän tästä edelleen enemmän heppaa kuin itseäni. Muutamissa kohden kyllä annoin mielestäni selvät ohjeet siitä, että nyt mennään tuohon suuntaan. Poku totteli muitta mutkissa. Neuvona olikin, että reipas vauhti on tarpeen. Silloin hevonenkin tsemppaa vaihtaakseen laukat kohdilleen.

Tunti meni ihan kivasti. Poku innostui esteistä ja otti niille tultaessa tutut pidemmät laukat ja hyppäsi moitteetta. Mutta. Kuskia pelotti. Ainakin hivenen. Vissiin viime torstain mätkähdykset olivat hyvin tuoreessa muistissa ja vauhdikkaat laukat esteelle laittoivat muutamia pelkoajatuksia pyörähtämään päässä. Onneksi Poku ei jaksannut noteerata tätä ja suoritti hommat täysin pistein kotiin. Toivottavasti tämä pieni pelko hälvenee sopivasti. Niin, että jatkossa kiinnitän huomiota enemmän tuollaiseen, mutten kuitenkaan hysteerisesti. Poku olisi muuten kiva estepolle, kunhan saisimme kääntymisongelman ratkottua. Siihen myös tähdäten.

lauantai 6. syyskuuta 2008

Paluu maanpinnalle kirjaimellisesti

Tällä viikolla hyppäsinkin estevalmennustunnille mukaan, oma tunti piti perua työvuoron takia. Mikäpä siinä, etenkin kun sain toivoa mieluisan pollen alle ja tämähän oli toki herra Perillus.

Ensimmäisenä treeninä oli suoralinjainen estekaksikko, joiden välissä oli vielä kavaletti. Harjoitus lähti lämmittelyjen jälkeen siten, että ensimmäisen esteen jälkeen olisi pitänyt saada polle pysäytettyä ennen kavalettia. No, minun intoilu ja Perilluksen tottelevaisuus toki tarkoittivat sitä, että ensimmäinen kerta meni höpöksi eli kavalettikin tuli pompattua samoilla vauhdeilla. Yksi uusi ongelmani on se, että tykkään vain kaahottaa sen sijaan, että malttaisin ottaa rauhallisemmin. Sehän toki kostautui myöhemmin tunnilla, mutta palataan siihen hieman tuonnempana. :) Toisella kierroksella homma onnistui juuri ja juuri. Perillus pysähtyi, muttei kaikkein näppärimmin.

Treeni jatkuikin sillä, että nyt pompittiinkin kavaletin yli, mutta siitä kurvattiin laukkaympyrä ja uudelleen kavaletin yli kolmatta estettä kohden. Hui kauhea, se ympyrä oli hevosen kanssa tosi pieni. Kyllähän polle kääntyi, mutta jumppasarjaa hipoen. Toisella kierroksella meni vähän siedettävämmin, mutta pitäisi osata ottaa tilaa niistä suunnista, missä sitä on.

Jumppasarjalla keskityttiin siihen, että polle tuli esteille oikein ja hypyissä tarkkailtiin istuntaa. Olipa outoa köpötellä sarjalle ravissa, mutta se opetti kyllä lähestymisestä paljon. Istunnassa sain lähinnä mainintaa käsistä. Pera venyttää hypyissä kaulaansa, joten silloin käsienkin täytyy myödätä reippaasti. Parilla kierroksella itsekin tunsin, että kaiken huipuksi seisoin jalustimilla taas kerran. Mutta kun huomasin myödätä käsistä reippaasti, takamuskin muisti olla lähempänä satulan taka- kuin etukaarta ja se tuntuikin yllättävän tukevalta!

Korkeutta nostettiin mukavasti, sillä missäpä muualla sitä hyppyyn mukautumista voi treenata, jos ei hyppäämällä sellaisia esteitä, joissa sitä jo tarvitaan. Olin ihan onnessani jo, kun estekorkeus oli jossain 75-80 sentin välillä, mutta paras oli tulossa! Joukossa oli sitä polletasoa, joille metrikään ei ollut minkäänlainen ongelma. Opettaja nostikin viimeisen jumpan metriin ja olin ihan täpinöissäni. Ensin tosin tuli maininta, että vain kaksi saisi mennä esteen. Kumma kyllä opettaja tuumasikin hetken päästä, että jos tahdon, voin mennä Peran kanssa, sillä sille metri ei ole mikään este. Huippua! Kieltämättä vähän jännitti odotella vuoroa ja katsoa sitä estettä. Mutta ei muuta kuin pari syvää henkäystä ja rauhallisesti matkaan. Ohjeeksi tuli kannustaa toisen esteen jälkeen vähän jaloilla pollea kolmanteen ja korkeimpaan hyppyyn. Hetken aikaa pelkäsin, että epävarmuuteni tarttuu Peraan, mutta toisella esteellä kannustin ja Pera hyppäsi uskomattoman hienosti ja minä pysyin kyydissä! Aivan huippua! Istuntakaan ei antanut pahemmin periksi, olisin toki halunnut toisen kerran, mutta kyllä tuo oli riittävä maistiainen noista korkeuksista taas hetkeen. Huh, hieno kokemus.

Sitten palattiinkin takaisin kahden esteen ja kavaletin muodostelmalle. Tarkoituksena oli saada laukkavälit kolmeen ja neljään eli vähän reippaampaa vauhtia, mutta hallitusti. No, hallittuus ei kuulu sanavarastoihin. Kannustin Peran pitkällä sivulla reippaaseen laukkaan, mutta enpä tietenkään muistanut ottaa sitä haltuuni enää. Olen liian tottunut siihen, että polle korjaa mokani. Tällä kertaa Pera tosin tuumasi, että on aika palauttaa minut maanpinnalle näistä haahuiluista. Kavaletin jälkeen huomasin, kuinka Pera lipui oikealle pois esteestä. Viime hetkellä kuitenkin katsoin, että se mahtuu hyppäämään ja valmistauduin siihen. Sittenpä Pera pistikin stopin ja päädyin kerämään kadonnutta nöyryyttäni esteiden päälle. Puomit vain romisivat paikoiltaan, kun teilasin niitä selälläni. Pakko myöntää, että hivenen sattui se putoaminen, mutta onneksi ei käynyt mitenkään! Tulipahan taas palauduttua siihen, että kyllä, ratsastaessa täytyykin tehdä jotain.

Takaisin satulaan vain, ettei kammo ala kolkutella päässä. Tosin toinen yrittäminenkään ei mennyt nappiin. Pera oli tunnin alussa vähän kyttäillyt maneesin toista päätyä, jonka ovi oli hivenen raolla. Sitten se lakkasi sen ja unohdin koko asian. Ei olisi kannattanut. Laukka lähti soljumaan pitkää sivua myöten, kunnes pääsimme lähemmäs tätä avonaisen oven päätyä. Pera ilmeisesti säikähti jotain tai luuli muuttuneensa rodeopolleksi ja vetäisi sellaisen pukin, että herra Hilanteri olisi kateellinen. Kuulemma Pera pomppasi oikein kunnolla ilmaan ja takamus vielä korkeammalle. Enhän minä tällaista ollut suunnittellut ja taas maistelin maneesin pohjaa. Kyllä, nöyryydeltä ja oppimiselta se maistui. Pera jatkoi hullua laukkaa itsekseen toista pitkää sivua myöten ja nakkasi vielä yhden itsenäisenkin pukin. Jännä homma, miten noissa hetkissä sitä mietti ensimmäisenä, että toivottavasti se ei loukkaa itseään. Arvojärjestys kohdillaan. :)

Tässä vaiheessa jo vähän huolestutti nousta selkään, mutta ei sitä maahankaan voinut jäädä. Kolmas kerta ja otin pitkän sivun rauhallisesti. Jämäkät avut ja ha, estettä kohti. Kolmikko menikin itse asiassa näppärästi. Välit taisivat mennä suunnilleen oikein ja suoritus oli tasainen. Huh, positiivinen kokemus sekä minulle että Peralle. Sitä tarvittiin tunnin lopuksi.

Putoamiset opettivat kyllä taas paljon eikä särkevät paikat heti annakaan unohtaa. Olisihan se kiva oppia ihan selässä pysyen, mutta ilmeisesti tällaista jämäkämpää palautusta maanpinnalle tarvittiin. Ensi viikolla omalla tunnilla olisi esteitä, jiihaa! :) Eipähän pääse kammoa kehkeytymään, mutta toivottavasti olen ottanut taas opikseni enkä mokaile näin näyttävästi aikoihin. Oli muuten ensimmäiset putoamiset tuolla tallilla. Saisi kyllä siihen jäädäkin. Toivottavasti.