sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Voi polle-raukkaa

Lauantain tunti ja ihanainen Kaapo-nuorukainen. Kolmas kerta tällä pollella ja vaikka kuski ei osaa juuri yhtään ratsastaa tätä hevosta, on sen kanssa silti todella mukava mennä. Pitäisi kysäistä viikonloppuopettajalta, josko tämä voisi pitää yhden yksityistunnin minulle ja juuri Kaapolle aiheesta asettaminen ja vauhdin hallinta. Tulisi tarpeeseen ja sen myötä kuski ehkä vähän paremmin osaisi mennä nuorukaisella.

Tunnin aiheena oli myötä- ja vasta-asettaminen. Näitä tehtiin kolmella ympyrällä käynnissä, ravissa ja laukassa. Oikea kierros takkusi pahasti, vasen oli hitusen verran parempi. Kuviohan meni niin, että aluksi pääty-ympyrät olivat myötäasetuksessa ja keskiympyrä vasta-asetuksessa. Vasta-asetus meni oikeassa kierroksessa piirun verran paremmin kuin myötäasetus, mutta kyllä siinä oli ollut paljon työstettävää. Viikonloppuopettajaa tuurannut viikko-ope muistutti tästä asiasta kyllä, mutta kuski tuntui olevan avuton. Olisin ehkä kaivannut tarkempia pollekohtaisia apuja enemmän. Kaapon puolesta harmitti kyllä, kun se pyrki tekemään asiat oikein, mutta huonoja apuja antanut kuski ei osannut auttaa hevosta kunnolla.

Ravissahan Kaapo tuttuun tapaan liikkui oikein reippaasti ja kuskilla katosivat taas jarrut. Pääty-ympyrät pienennettiin, jolloin ne oikein ratsastettuina hidastivat hevosta sopivasti, jotta asetukset saatiin kohdille. Muutamat ympyrät menivät nätisti ravissakin, mutta välissä polle karkasi hyppysistä ja sitten mentiinkin valtavaa ympyrää.

Kuuden muun ratsukon kanssa maneesi alkaa tuntua kumman ahtaalta hevosella, jonka laukassa ei toistaiseksi ole säätämisen varaa. Niinpä monet ympyräyritykset piti jättää välistä, sillä muut pollet olisivat jääneet jalkoihin. Muistan vielä aiempia tunteja, kun Kaapolle annettiin etuajo-oikeus, mutta kenties se aika alkaa olla ohi ja kuskin pitäisi kyetä pitämään hevonen hyppysissä. Laukassa kuitenkin tuli muutamia onnistumisia ja esimerkiksi vasta-asetus meni aika kivastikin ajoittain. Kaapo pyrkii helposti kaatumaan laukassa omaan suuntaansa, joten olisi hyvin tärkeää osata pitää molemmat ohjat ja pohkeet töissä, jotta tällä tavoin tukisi hevosen pyrkimystä kulkea kuitenkin oikeinpäin.

Pari onnistumista tuli myös aiemmassa harjoituksessa, jossa ravista tehdyn pääty-ympyrän jälkeen ratsastettiin kulmaan ja asetus seinään päin nostettiin tavallaan vastalaukka. Kaapo oli, että ok, nyt mennään ja niin nousi oikea laukka. Mielenkiintoista oli myös se, ettei Kaapoa vaivannut lähestyvä lyhyt sivu, vaan kertaalleen porskuttelimme vastalaukassa senkin kaarteen. Useimmat muut tuntipollet järkyttyvät moisesta ajatuksesta ja vaihtavat raville viimeistään itse, jos kuski ei muista pyytää.

Tunnin jälkeen oli kyllä osittain hyvä fiilis, mutta toisaalta alkoi huolettaa. Opettaja varmaan pian huomaa, ettei minulle Kaapoa todellakaan kannata antaa. Onhan se tietenkin niin, että nuori hevonen kaipaa oikeasti osaavan kuskin selkään, mutta toisaalta se on harmi. Haluaisin oikeasti oppia ratsastamaan tuota hevosta, sillä vika on niin satulassa istujassa, ei hevosessa. Mutta toisaalta en halua sitäkään, että Kaapo oppii asioita väärin, kun kuski ei täysin osaa. No, tähän varmasti auttaa vain se, että treenaa, treenaa ja treenaa vielä vähän päälle. Eli yksityistunnista haaveilemaan vain.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Peltoilua

Helveilyä heti aamusta. Sää näytti lupaavalta ja aamuaurinko pilkisti pilven takaa, joten päätin vaihtaa maneesin peltojen reunoilla kävelyyn ja ravailuun. Oli kieltämättä ainakin kuskille virkistävää katsella muutakin kuin maneesin seinää. Helvi myös liikkui vähän innokkaammin kuin maneesissa, joskin keksi muutamia kertoja säikkyä asioita. Pellon varrella oli parikin paikkaa, josta pienen sillan ylittämällä olisi päässyt metsään. Reitti houkutteli hurjasti, mutta koska en tiennyt Helvin reagointia siltaan, jätin testaamatta.

Harmiksi peltoa ei kauhean paljon ollut käveltäväksi, joten kävin vielä maneesilla laukkailemassa. Siitä hetkestä alkaen, kun aloimme suunnata maneesille, Helvi muuttui täysin. Jokainen asia oli pelottava, askel ei tahtonut kulkea ja pollea ei vain huvittanut. Meno ei parantunut maneesiin päästyämme. Siellä jokainen este, tolppa ja sanko oli todella pelottavia ja niitä piti hypähdellä karkuun. Laukannostot myös olivat niin takkuisia, että huh. Tällä kertaa myös kiinnitin huomiota siihen, että laukannostossa raipalla muistuttaessa Helvi vetäisi korvat tiiviisti niskaa myöten. Sitä ei todellakaan huvittanut, ei sitten yhtään. Sain kuitenkin laukkaa vähän pyörimään, mutta en kyllä tarmokkaasti. Sen sijaan käynnissä ja ravissa Helvi löysi palasensa kohdilleen ja kulki nätin pyöreänä.

Helvihän aloitti jo jokin aikaa sitten luimistelun ja puru-uhittelun satuloidessa. Tästä en ole piitannut, mutta kun kävin tarhassa oikomassa loimea, uhittelu oli jo asteen pahempaa. Helvi napsutteli ilmaa siihen malliin, että päätin nähdä parhaaksi kiskaista loimen suoraksi vauhdilla ja häipyä. Käytös on minulle ihan uutta ja outoa. En muista Helvin aiemmin tehneen mitään tuollaista, mutta nyt kuukauden tai parin aikana siitä on kuoriutunut kiukkuinen tamma. Onhan se voinut oppia, että minun ja toisen vuokraajan läsnäollessa kärsii kärttyillä ja on ehkä voittanutkin sillä jotain. Toinen vuokraaja lopettaa tosiaan ja omistaja kysyi, mikäli voisin ottaa lisäpäivän. Mietin asiaa pitkään ja tulin siihen tulokseen, etten voi ottaa toista päivää. Kerran viikossa voin mennä itsenäisesti ilman, että alan oppia valtavasti omalaatuisia ratsastustapoja. Lisäksi Helvin kärttyisyys kuorii minusta pelokkaan kuskin, mikä ei ole hyvä asia.

Tänään taas koulua tallilla. Jospa saisin alleni vaikkapa Mantan, niin saisin taas testailla sitä, osaanko ratsastaa sen tamman oikeinpäin, lakkaamaan päänviskelyn ja tekemään oikeasti töitä.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Liikaa jännitystä

Keskiviikko ja taas esteitä, mikäs sen mukavampaa. Iloa tosin vähän hyydytti se, että polleksi oli valikoitunut Jussi. Vaikka olinkin mennyt pollella jo pari kertaa, ei varmuuten sen kohdalla riittänyt ihan esteille asti. Niinpä se varmuuden puute kostautuikin tunnilla, moneen kertaan.

Alussa alkulämmittelyn tehtiin itsekseen. Tein siirtymisiä sekä pyörittelin ympyröitä. Jussi liikkui ihan kivasti, joskin välillä kaipasi vähän muistutusta. Laukkalämmittely tehtiin tekemällä puomin avulla ympyrä ja jatkamalla suora väli toiselle puomille. Alussa askeleet eivät ihan menneet kuuteen, mutta pienellä tsempillä sain pidetty laukan kurissa ja mahdutettua ne vaaditut askeleet väliin. Viisi meni ihan kuin vettä vain.

Aiemmalla tunnilla oli tosiaan hepat ottaneet säikkylähtöjä ja kun Jussin kyydissä oli vielä ratsastaja, joka oli noussut selkään yli 30 vuoden tauon jälkeen, oli polle päässyt virittäytymään ihan omille taajuuksilleen. Estetunti sai lisämaustetta siitä, että Jussi lähti hyvin monta kertaa käsistäni säikähtäen jotain ja minä hädissäni ptruuta huutelemassa selässä. Voin sanoa, että putoaminen oli monta kertaa lähellä, mutta jollain ihme rutistuksella pysyin selässä ja onneksi Jussi teki vain muutamien metrien kestoisia lähtöjä. Jos se ei olisi pysähtynyt, olisin hyvinkin ollut kahmimassa maneesin pohjaa suuhuni. Arvaamattomuus pollessa nosti heti pelkoni täysillä pintaan eikä lopputunnista tahtonut tulla mitään. Jussi lähti käsistä ihan sileällä ja kykeni vielä hypyssäkin tulemaan alas niin vinosti, että kuski todellakin oli menossa eri suuntaan. Ilmeisesti sille oli liikaa olla aika tyhjässä maneesissa (kaverina vain kaksi muuta pollea) ja voimakkaan tuuleen aiheuttama oven lepatus.

Lopussa hyppäsimme (muut hyppäsivät, minä yritin) sellaisen esteradan, joka alkoi pääty-ympyrällä olevalla esteellä, joka hypättiin kaksi kertaa. Muut sujuvasti, minä töksähdellen ja Jussin tehdessä säikkylaukkojaan. No, jollain ilveellä pääsin esteen kahdesti ja suuntasin kahden esteen suoralle. Ensimmäinen meni kutakuinkin, mutta toista kohti ratsastaessa polle yritti väistää ja hypättyään teki tiukan pyörähdyksen vasemmalle. Kuski ihaili maailmaa kaulalla roikkuen ja toivoen, että se hidastaa nopeasti. Tästä hypystä olisi pitänyt jatkaa päätyä kohden ja hypätä lävistäjän suuntaisesti oleva este. Joo ei. En saanut Jussia yksinkertaisesti jatkamaan esteeltä päätyä kohti, jossa se pelottava ovi oli. Opettaja armahti ja antoi minun nostaa laukka vasta pelottavan oven jälkeen, josta jatkettiin taas tuolle suoran ensimmäiselle esteelle ja hypättiin se ensimmäinen este kahdesti. Se meni ihan ok, joskin en enää uskaltanut pyytää Jussia liikkumaan niin aktiivisesti, että hypyt olisivat olleet sulavia, ei ihmeellisiä pomppuja.

Tällä tunnilla taas pelotti ja tosissaan. Sehän ei tietenkään ole hyvä asia, sillä hevonen aistii sen varmasti eikä se rauhoita ainakaan sitä. Onneksi Jussi oli kohtuullisen helppo saada hallintaan säikähdyspyrähdyksestä, mutta kyllä ne lähdöt koettelivat istuntaa pahemman kerran. Jos jotain positiivista haetaan, niin tällä tunnilla istuin kyllä todellakin enemmän takajaloilla kuin suunnilleen koskaan. Esteillekin tultaessa en kuvitellut sukeltavani, vaan kykenin odottamaan hevosen hyppyä. Tämähän tuli toki pelkäämisestä, ei niinkään osaamisesta, mutta sentään kiinnitin asiaan huomiota. Opettaja ohjeisti pistämään hevosen heti tekemään jotain, kun sen saa säikähdyksen jäljiltä hallintaan. Tämä siksi, ettei se oppisi saavansa olla rauhassa moisen jälkeen. Tässä vaiheessa hakkasi kyllä pahasti itsesuojeluvaistoa vastaan pyytää hevosta liikkumaan rivakasti, kun se juuri oli yrittänyt lähteä käsistä. Mutta ravailua vain, ja hevonenkin vähän rauhoittui.

Harmi, ettei tunnista tullut kovin kiva, kun sykkeetkin huitelivat taivaissa. Sain sentään opettajalta vähän kehua siitä, että hoidin säikähtämistilanteita ihan hyvin. Itse olen iloinen myös siitä, että pysyin kyydissä ja sain hypättyä radan loput esteet, vaikka pelko oli jossain määrin voiton puolella. Sanoin kyllä opettajalle, että nyt alkaa uskallus loppua, mutta onneksi se laittoi minut hyppäämään loput esteet vähän helpommasta kohdasta. Pelko kun voisi jäädä pahemman kerran päälle, jos lopettaisi kesken.

Nyt lähdenkin katsomaan, mitä Helvi tykkää normaalia aikaisemmasta ratsastelusta.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Viisivuotiaan kyydissä

Lauantain estetunti ja pelosta kankea kuski. Pollelistaa piti tuijotella pitkään ja hartaasti, kun nimeni kohdalla oli Kaapo toisen kerran koskaan. Osaltaan olin iloinen. Tarkoittihan se sitä, että opettajan mielestä meillä meni viime kerralla sem verran hyvin, että pollen saattoi hyvin mielin laittaa minulle esteillekin. Pelko puolestaan nousi siitä, että viimeksi en kyennyt pitelemään pollea minun tahdissani edes sileällä, joten esteet siihen lisättynä vaikuttivat tarjoavan aineksia katastrofiin.

Mutta jestas, että olin onneksi väärässä pahemman kerran! Toki Kaapolla oli virtaa ja se halusi nostella laukkansa ihan omaan tahtiin, mutta esteillä se oli itse herra järkevyys. Kuviona aloitimme tosiaan keskihalkaisijalla olevalla esteellä, joka hypättiin suunnanvaihtokuviolla. Eli oikeassa laukassa hypättiin vasemmalle ja toisinpäin. Ohjeena oli ottaa ohjat käsiin ja pyytää takapäätä liikkumaan. Aiemmin samaa kuviota sekä pääty-ympyröillä olleita puomeja mentiin ravissa, myöhemmin nämä siis nousivat esteiksi, kuten keskikohdankin tapaus.

Takaisin itse hyppelyyn, alkukuviot saa nyt unohtaa. Vaihdot menivät aina nappiin niinä kertoina, kun kuski piti itsensä oikeassa asennossa ja tätä myöten myös pollen. Lisäksi kun ohjat pysyivät tuntumalla ja takapäätä pyysi liikkumaan, meni kaikki sujuvasti. Muutamia kertoja löysin itseni makoilemasta pollen kaulalla, mutta onneksi lopputuntia kohti aloin pysyä jo paremmassa asennossa. Vieläkin vissiin kuvittelen meneväni niitä 160 sentin esteitä.

Suunnanvaihtoesteen jälkeen lähdettiinkin pomppimaan kaikkia kolmea estettä kerralla sekä lopuksi vielä suunnanvaihtoesteen neljäntenä. Kerran kuskille sattui kömmähdys ja liian korostetulla ohjauksella Kaapo tottelevasti kirmasi esteen ohi. Minun pitäisi todella oppia rajoittamaan apujeni voimakkuutta miettien sillä hetkellä alla olevaa pollea. Onhan apujen käyttö ihan erilaista esimerkiksi Tapsan ja juuri Kaapon välillä. Muutoin ratahyppelyt menivät oikein kivasti. Ihan joka kerralla laukka ei vaihtunut, mutta kun kuski oli kartalla yhdessä pollen kanssa, laukat vaihtuivat näpsäkästi, reitti pysyi hyvänä ja laukka rullasi. Kaapossa parhainta oli se, että se todellakin oli järkevä esteillä. Se humputteli tasaista laukkaa, ei spurtannut esteelle tai jarrutellut ennen sitä. Ihanan tasainen ja varma! Yhdellä kerralla laukka vaihtui myös sileällä, kiitos hienon hevosen.

Oli ihan huippua, kun alkutunnin pelko vaihtui taas nauttimiseksi. Tätä sen esteiden hyppäämisen pitää olla. Liian monta kertaa tunneilla on pelottanut ihan liikaa eikä lempiasiasta ole voinut enää pitää. Nyt tämä nuori viisivuotias hevonen tarjosi minulle todella upean tunnin. Vuodatin kyllä hevoselle kaikki kiitokset opettajan kysyessä tunnin sujumista. Häneltä tuli myös kommenttina aika pitkälti samaa kuin viimeksi, että ei yhtään hullummin. Tunnista jäi ihan mahtava fiilis, nytkin vielä hymyilyttää. :) Ei muuta voi sanoa kuin sen, että tästä hevosesta kuoriutuu vielä todella hieno tapaus, sillä jo nyt se on kerrassaan mainio.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Aika kiva tamma

Helveilyä jälleen kerran. Lueskelin toisen vuokraajan merkkaukset vihkosta ja siellä olikin yllättävää tekstiä. Helvi oli laukassa vetäissyt valtaisat pukit ja ratsastaja oli löytänyt itsensä ensimmäistä kertaa maasta sen hevosen kanssa. Mistä lie Helvi moisen rodeohetken löytänyt, mutta pelkäsin pahoin, että onnistuisin itsekin kaivamaan pollesta sen puolen esille.

Maneesissa oli menossa yksityistunti, joten kohteliaasti hiippailin pienemmällä alueella Helvin kanssa alkuverkkana. Kunnon asetukset, pysähdyksiä, peruutuksia sekä väistätyksiä käynnissä. Asettuminen sujui ihmeen hyvin samoin kuin pohkeenväistöt, joissa tamma hyvin pienillä avuilla teki aika jyrkkääkin väistöä. Vauhtia ei tosin ollut, mutta se ei liene yllätys tässä vaiheessa enää kenellekään.

Alkupyörittelyiden jälkeen lähdin ravailemaan. Vauhtia ei taaskaan ollut, joten tein jonkin verran siirtymisiä. Niiden pitäisi vähän paremmin aktivoida pollea kuin tasainen humputtelu. Sain kaivettua muutamia reippaampia pätkiä, mutta ei mitään oikeasti vauhdikasta ollenkaan.

Tämän jälkeen siirryin taas lempiaiheeseeni eli siirtymiin. Pysähdyksestä raviin mahdollisimman nopeasti ja ravista taas seis. Ei lähelläkään täydellistä, mutta paljon paremmin kuin pitkään aikaan. Yleensä ravista Helvi on jäänyt vaappumaan eteenpäin, mutta tällä kertaa pysähdyskin löytyi aika näppärästi muutaman käyntiaskeleen jälkeen.

Lempikuvioni eli seis-peruutus-laukka-asetelma sujui oikein kivasti. Peruuttamisessa tosin neuvottelimme Helvin kanssa muutamaankin otteeseen sitä, tarvitseeko tehtävää suorittaa vai ei. Sain tahtoni onneksi läpi. Helvi tekee peruuttamisen juuri hyvin laukannostoa ajatellen. Se vie painoaan takajaloille, joilloin laukan tulisi nousta keveämmin. Niinhän se muutamia kertoja tekikin. Oli hienoa tuntea, kuinka hevosen paino on hieman selvemmin takana ja kuinka kevyesti laukka nousi sen takia. Toinen tunnin ilon hetkistä oli laukasta käyntiin siirtyminen. Muutamat siirtymiset menivät mainiosti nappiin ja hehkutin tammaa taputellen.

Lopuksi koetin vielä säädellä laukkaa, mutta kovin merkittävää eroa en lyhennyksen tai pidennyksen kanssa onnistunut saamaan. Mutta se ei onneksi latistanut hyvää mieltä. Pukkipelkojen sijaan sain mukavan tunnin tamman kanssa. Tämä piristi kyllä mieltä niiden muutaman tervakahlauksen jälkeen.

Huomenna esteitä tunnilla, jännää. Jospa polleksi tulisi tasainen ja varma, kuten vaikkapa Poku.

torstai 19. marraskuuta 2009

Jarrut hukassa jälleen kerran

Puomitunti ja Rappen. Olipas kiva päästä reippaamman pollen kyytiin Helvin tahmakavioiden jälkeen. Puomeilla tehtiinkin taas kivoja harjoituksia.

Alkuhumputtelujen jälkeen siirryttiin neljän puomin suoralle, joka ratsastettiin ylittämällä ensimmäinen puomi keskeltä, mutta vinosti. Tästä kiepsautettiin ympyrä ja taas toisen puomin yli vinosti keskeltä ja loput puomit samalla tavalla. Todella mukava treeni kokeilla tiukempaa kääntämistä ja sitä, että saa ohjattua hevosen kunnolla puomille oikeaan kohtaan. Rappen kanssa tämä meni ihan kivasti ilman suurempia ongelmia.

Puomeja mentiin myös ihan normaalisti ravissa yli humputellen eikä niissä ollut sen kummempaa pulmaa. Sen sijaan laukassa vinosti puomin keskeltä mennessä Rappen pyrki puskemaan omaan suuntaansa, jolloin tie ei ollut yhtään oivallinen. Tämä yllättäen korjautui sillä, että kuski muisti pitää molemmat kätensä ja jalkansa hommissa.

Laukassa treenattiin tuttuun tapaan myös 17 metrin puomien väliä eri askelmäärillä. Kuskihan ei osannut yhtään mitään, sillä en saanut Rappea taipumaan kuuden askeleen laukkaan millään opilla aluksi. Joko koko homma plörähti raville tai polle kiskoi välin viidellä. Kuutta askelta haettiin tekemällä puomien väliin stopit muutamaan kertaan. Kuuden askeleen väli onnistui juuri ja juuri kerran. Sen sijaan viiden ja neljän askeleen väleissä ei ollut mitään ongelmaa. Siitä kun vain vähän painoi kaasua ja antoi mennä.

Aika kinkkinen tilanne, kun kuskilla ei ole hitaiden hevosten kanssa kaasua, mutta toisaalta ei reippaiden kanssa jarrua. Tympeää hommaa, mutta onpahan taas yksi asia, johon keskittyä jatkossa entistä enemmän.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Hiipivä polle, piilotettu ratsastustaito

Maanantaille tuli ekstrakerta Helveilyä, kun omistaja ei päässytkään. Vaikka pyyntö ratsastelemaan tulikin samana päivänä, en malttanut jättää sitä väliin. Niinpä tieni vei tallille.

Kuten aina, alku oli taas niin tuskaisaa, hidasta ja ponnetonta, että alkoi ottaa oikeasti päähän. Miksi en saa hevosta liikkumaan? En hyvällä enkä pahalla. En maanittelemalla, rukoilemalla, lahjomalla, kiristämällä enkä uhkaamalla. Ai, mitä? Siis taitoako siihen tarvitaan? No se selittää paljon jo. Mutta oikeasti, millä konsteilla hevosen saa liikkumaan muutoinkin kuin loppuraveissa? Mietin jo puhkuessani selässä, että kiitti, mulle riitti. Mutta ei luonne anna vielä myöten. Ihan vielä, ei kyllä paljoa puutu.

Jatkoin hommaa siirtymisillä. Voin kyllä ylitsevuotavasti kehua Helvin taitoa siirtyä aina hitaampaan askellajiin, mutta niistä nopeammista en hyvää sanaa valitettavasti päässyt sanomaan. Laukannostot ensimmäisillä kerroilla menivät myös ihan tappeluksi. Tammaa ei huvittanut, joten joko se yritti karata tilanteesta ravaamalla tai nosti laukan noin puoleksitoista askeleeksi ja pudotti. Huhhei. Lopulta tapeltuamme aikamme, sain erävoiton ja tamma laukkasi. Hiphei.

Koska vauhtia ei ollu luvassa, päätin tehdä tuttuja väistöjä pitkää sivua myöten. Ensin pää seinää kohden ja siitä suoristus ja vuorostaan takapää seinää kohden. Helvi väisti kohtuullisen näppärästi, mutta takapää seinää kohden sujui kehnommin. Kuskissa oletettavasti vika. Kenotan selässä minne sattuu ja annan ulkopuolen karata hyppysistäni.

Tämän jälkeen päätin, että nyt taas laukataan. Tällä kertaa tamma oli kohtalaisesti samaa mieltä asiasta. Pitkältä sivulta siirryin vähän keskemmäs ja palasin takaisin uralle. Vähän kiemurauramaisesti enemmän kuin väistättäen ja Helvi meni tämän oikein mukavasti. Myös pääty-ympyröille riitti vauhtia ja niitäkin tuli pyöriteltyä muutamia. Ei kyllä kovin pyöreästi tässä vaiheessa.

Tämän jälkeen Helvi löysi reippautensa ja ravi oli mukavan etenevää. Tamma tosin juoksi altani pois sen sijaan, että olisi ollut allani. Siitä miinuksia, mutta pidin silti menosta. Tästä oli hyvä lähteä hakemaan ympyrällä asetusta ja niinpäs sekin löytyi monta kertaa helpommin. Lisäksi tamma pyöristyi nyt paljon helpommin. Tästä tuli niin onnistumisen fiilis, etten malttanut olla kokeilematta samaa laukassa. Kannatti, sillä ympyrät menivät laukassakin aika nätisti ja se sama pyöristyminen löytyi ajoittain niilläkin.

Tallille kävellessä mietin tosissani, että pitäisi koettaa vaihtaa jokin arkipäivä ennen perjantaina yhden kerran ja selvittää, saisinko viikonloppuopettajan käymään neuvomassa minua. Hän käy pitämässä toiselle vuokraajalle tunteja, joten hän tuntisi pollen ja voisi neuvoa minua enemmän. Se olisi hyödyksi, sillä nyt alkaa tuntua liian usein, että koko ratsastus tämän tamman kanssa on sellaista tervassa kahlaamista, ettei siitä kumpikaan enää nauti. Se ei ole hyvä merkki, joten sen eteen on tehtävä töitä, jotta tilanne paranisi.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Ei yhtään hullumpaa

Uusien heppojen taival jatkuu. Piti oikein pollearvonnan tuloksen kuultua raksuttaa hetki, jonka jälkeen suusta pääsi lausahdus "oho". Polleksi puomitunnille oli valittu Kafar eli Kaapo.

Kaapo on käynyt ahkerasti lauantain tunneilla ja sivusta seuranneena olen tuumannut, että kivalta vaikuttaa, mutta minun käsissäni se ei varmaan pysyisi. Pollella kun on menohaluja oikein kiitettävästi ja kuskilla puolestaan puuttuvat jarrut. Vähän tietenkin tästä lähtökohdasta hermostutti nousta satulaan, mutta olihan se kokeiltava. Kaapo oli muuten oikein sutjakka tapaus, jalat saivat vähän hakea, että pollen kyljet löytyivät.

Ensin liikkeelle lähdettiin muutamien pysähdysten treenailulla. Tämä ei lähtenyt kovin hyvin, kun eihän kuski ollut saada pollea seisahtumaan. Ohjeena oli pysyä tiiviisti satulassa kiinni, pidätteitä ja totta kai myötäystä. Tulihan sitä muutamat pysähdykset saatuakin. Tämän jälkeen lähdettiin ravailemaan ja pyörittelemään ympyröitä. Asettumisesta ei ollut tietoakaan. Tuli olo, että olenkohan koskaan ikinä ratsastanutkaan, kun mikään ei tuntunut sujuvat. Opettaja ohjeisti naputtelemaan sisäpohkeella tomerasti, jotta Kaapo ottaisi vihjeen onkeensa. Pätkittäin homma toimikin, mutta muutoin olisi voinut mennä monta kertaa paremmin.

Tästä lähdettinkin ympyrälle, joka oli muodostettu neljän puomin avulla. Tarkoitus oli saada sujuvat reitit ylittäen puomit keskeltä. Asettuminen oli taas hukassa, mutta tiet tulivat kohtuullisesti. Asettaminen on kyllä jotain ihan käsittämättömän vaikeaa minulle. Alan oikeasti kypsytellä ajatusta asetusyksityistunnista ehkäpä Pokun kanssa. Siinä olisi kivasti haastetta ja yksikin onnistuminen palkitsisi tunnin edestä.

Takaisin tuntiin kuitenkin. Ravipuomien jälkeen sama homma lähdettiin tekemään laukassa. Vasemmassa laukassa minulla ei ollut mitään kontrollia hommaan kyllä. Kaapolle laukka oli vaikeampi, joten se mieluusti kaatui vasemmalle ja olisin onnistunut laukkapirueteissa todennäköisesti paremmin kuin niiden puomien ylityksessä. En käsitä, miten sisäpuoleni aina unohtaa toimia noissa tilanteissa ja oikein annan hevoselle tilaa mennä niin kuin se itse haluaa. Muutamat puomit ylittyivät kohtalaisesti ja sitten vaihdettiin suuntaa.

Opettaja oli jo tunnin alussa sanonut, että Kaapo saattaa alkaa intoilla, mikäli joutuu odottamaan. Pitkällä ohjalla se kävelikin ihan maltillisesti, mutta auta armias, kun otin ohjat taas tuntumalle. "Joko saa mennä, jokojokojoko, entä nyt?" Näin polle varmasti mietti, kun nosteli omaan tahtiinsa raveja ja oli kuuro kuskin pidätteille. On oikeasti hyvä, että hevosella itselläänkin on eteenpäinpyrkimystä, mutta huono, jos kuski ei osaa jarruttaa. Muutamat seinäavut piti ottaa, jotta sain pollen pysähtymään. Mutta oikea laukka sujuikin monin verroin vasenta paremmin. Puomit ylittyivät aika kivasti ja jopa oikeasta kohdasta. Muutamaa kertaan laukka putoili raville, mutta Kaapo nosti sen kyllä takaisin ja matka saattoi jatkua. Oikean laukan kierrosten jälkeen oli vaikea muistaa, että vasen laukka oli ihan kauheaa takkuilua.

Kaaposta jäi kyllä ihan hyvä mieli ja hermoilin ehkä liikaa ennen tuntia. Olin sivusta seuranneena oppinut sen, että jos Kaapo kaahottaa oman mielensä mukaan, kannattaa antaa vähän löysää ohjaa ja taputella sitä kaulalle. Siitä se rauhoittuu ja on taas paremmin kuulolla. Niinpä minut näkikin useaan otteeseen taputtelemassa molemmin käsin Kaapoa kaulalle tunnin aikana. :) Polle oli tosiaan sutjakka tapaus ja ehkäpä sen kyydissä oppisi olemaankin. Tai sitten polle voisi vähän muodostua täyteläisemmäksi, jotta tämäkin kuski löytäisi pohkeilleen oikeat paikat helpommin.

Kiva tunti, hieno hevonen. Opettajakin tunnin lopussa tuumasi, ettei meillä Kaapon kanssa mennyt yhtään hullummin lainkaan. Opettaja kävi vielä kertomassa sen, että estevalmennuksessa Kaapon kanssa käydessä se ylitti erikoisesteetkin siinä, missä muut jo kisanneet pollet kielsivät niiden eteen. Minulle jäi sellainen fiilis tästä pollesta, että ajan kanssa siitä tulee oikein mainio tapaus. Sillä oli halua tehdä töitä eikä se ottanut ylimääräistä paniikkia mistään. Nuo kaksi asiaa ovat hyviä ominaisuuksia hevosessa.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Jussista Helviin

Tiivistänpä keskiviikon ja tämän perjantain, sillä jos taas alan lipsua päivittämisessä, joudun tiivistelemään useiden kertojen antia. Se ei yllättäen toimi, joten naputtelenpa nämä kaksi kertaa nyt alta pois keskittyen suurimpaan ahaa-elämykseen tai sitten voi ei -ajatuksiin.

Keskiviikkona oman tallin tunti ja revanssi Jussin kanssa. Taivun nyt kutsumaan pollea tuoksi, kun nimi oli johdonmukaisesti kaikkialla. Olin tietenkin alussa heti, että jepjep, tappelua luvassa, mutta sitten pari samaa tuntilaista ohjeisti, että tomerasti vain. Niinpä otin sen asenteen ja Jussistahan kuoriutui ihan kiva polle.

Tunnin aiheena oli avo- ja sulkutaivutusten kaltaisia liikkeitä sekä myötä- ja vasta-asettamista. Vasta-asettamisia tehtiin ympyrällä ja käynnissa ja ravissa ne menivät Jussin kanssa kivasti. Laukassa ei ollut kauheasti puhettamaan moisesta, mutta onneksi tällä kertaa pelkkä ajatus muusta kuin myötäasetuksesta riitti.

Avo- ja sulkutaivutuksen kaltaiset liikkeet menivät myös kohtalaisesti. Koen sulkutaivutuksen huomattavasti vaikeammaksi, mutta opettaja sitten tuumasi kaikkien menevän tätä paljon paremmin kuin avoa. Jussi ei edes alkanut hermoilla, vaikka näitä jauhettiin ihan riittävästi. Ehkäpä kuskilla oli ripaus tomeruutta mukana?

Jussista jäi hyvä fiilis tämän kerran pohjalta. Ehkäpä yhteistyö alkaa sujua tästä eteenpäinkin.

Tänään kävin taas Helveilemässä. Odotin viime viikon kaltaista matelua, mutta onneksi tamma oli jo reippaampi. Päätin ottaa kevyen treenailun, josta jäisi hyvä mieli. Aiheina siis siirtymät. Tunnin alussa Helvi kyllä mateli tuttuun tapaansa ja kiemurtelukin oli ilmeisesti tämän tamman omassa harjoittelulistassa vuorossa.

Ravaillessa aloin patistella tammaa liikkumaan ja kyllähän se välissä etenikin kivasti. Kokeilin muutamia kertoja lisäyksiä lävistäjälle, mutta ei ne nyt niin hyvin lähteneet kuin olisin toivonut. Kyllä se askel vähän piteni, mutta ei hurrattavasti.

Sen sijaan suurin treenin anti oli seis-peruutus-laukkakuvio. Tamma peruutti juuri toivotusti tuoden painoaan takajaloille ja tämän ansioista muutamat laukat nousivat ilahduttavan näppärästi. Laukka muutoinkin rullasi kohtuullisen kivasti. Ei kaikkein energisimmin, mutta viime viikosta huomattavasti parantuneena.

Loppuraveissa Helvillä oli taas virtaa, vaikka muille jakaa. Hyödynsin tätä pohkeenväistöillä, jotka menivät näppärästi eikä vauhtikaan hiipunut lähellekään yhtä paljon kuin tavallisesti. Tästä tunnista jäi hyvä mieli. Tehtiin meille (lue: kuskille, koska tammahan osaa varmasti) vähän haastavia juttuja ja onnistuttiinkin. Siitä oli hyvä lähteä talsimaan talvi-iltaan kohti kotitallia.

Huomenna olisi puomitunti, joka onkin ihanan toivottua vaihtelua.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Otuksen kyydissä

Arpaonni oli tällä kertaa valinnut minulle tallin uusimman tuntipollen eli Pupun/Jussin/Puten/Otuksen. Pudzickhan polle on oikealta nimeltään, mutta sen lempinimi Pupu ei ilmeisesti maistunut nykyisen tallin suuhun ja nyt sitä nimitellään vähän miksi sattuu. Taisi Otus olla useimmiten lauantaiopettajan suusta kuultu tunnin aikana. Mutta sitten itse tuntiin. Taidan pitäytyä nyt Pupussa kuitenkin jonkin aikaa.

On todella jännää ratsastaa uutta hevosta, kun ei yhtään tiedä, miten se kulkee, millaisilla avuilla ja mitä vinkeitä sillä voi olla mielessä. Olin nähnyt Pupun menoa pari kertaa muiden ratsastamana ja se vaikutti ihan kivalta peruspollelta.

Alkukäynneissä se ei kyllä vakuuttanut, sillä se mateli kuin Tapsa konsanaan. Reippaamman vauhdin pyyntö tehosi onneksi kohtuullisen helposti. Verryttelyravissa se tarjosi taas lyhyttä köpöttelyä, kunnes opettaja komensi kuskin tekemään siellä selässä jotain. Niinpä taas pyytämällä tomerammin löytyi myös vähän reippaampi ravi. Parasta oli se huomio, että kun vauhtia kerran pyysi, se yleensä pysyi pidemmänkin aikaa päällä. Ei nyt tietenkään koko aikaa, mutta ei ollut sellaista kolmen askeleen spurttia, josta olisi taas voinut rymähtää mateluvaihteelle. Kuski ei myöskään osannut asettaa tätä pollea, joten kulmat menivät oikoen. Kuski-ressukka, sen tässä pitäisi käydä ravailemassa ja asettumassa itse ensin, että oppisi oikeasti jutut.

Tunnin treeninä oli pohkeenväistö ja vähän sulkutaivutuksen kaltainen liike. Pohkeenväistöön lähdettiin pitkällä sivulla tuomalla takapää ensin uran sisäpuolelle ja siitä väistättäen. Tästä sitten muunnettiin menoa sulkutaivutuksen kaltaiseksi eli unohdettiin varsinainen väistättäminen, pyydettiin tähän asti suorana ollut hevosta asettumaan ja taipumaan menosuuntaan.

Pohkeenväistön Pupu teki ihan kelvollisesti, se vähän protestoi hommaa vastaan, mutta teki kyllä. Mutta sulkutaivutuksessa se osoitti muutaman kerran jälkeen, että sille riittää asia just nyt ja enempään se ei ala. Yritin saada sulkutaivutusta onnistumaan, mutta polle joko seisahti, otti omia askeleitaan eteen ja taakse sekä hypähteli mielensä mukaan. Siitä tosiaan huomasi, ettei homma napannut yhtään ja minähän kauhistuin samantien ja olin varmaan ihan tikkuna selässä. Ajattelin tietenkin heti, että voi ei, en osaa mitään ja hevonen hermostuu siitäkin. Opettaja kyllä tuumasi, että aiemmalla tallilla sillä oli ollut samanlaista käyttäytymistä havaittavissa, kun se sai omasta mielestään tarpeeksi treenistä.

Sulkutaivutukset onnistuivat pariin kertaan ihan kivasti. Loput yritykset menivät mönkään, kun polle osoitti mieltään ja kuski hätääntyi selässä. Ei kovin hyvä yhdistelmä kyllä. Jäi harmittamaan, etten osannut komentaa hevosta tomerasti töihin, vaan annoin sen komennella minua liiankin onnistuneesti.

Tunnista jäi tuon parin toimineen sulkutaivutuksen lisäksi hyvä mieli Pupun laukan nostoista. Se nosti aika vaivattomasti käynnistä kulkevan laukan, joskin huhhei, se oli aika isoa moista. Kyllähän siihen varmasti tottuu, mutta ei tallilla ole toista vastaavanlaista laukkaa kulkevaa pollea. Laukassa se kulki kohtuullisesti, kääntyi ympyrälle ihan hyvin ja totteli myös pidättäviä apuja. Vauhtia en tällä kertaa tohtinut kummemmin kokeilla.

Pupusta jäi tuosta mielenosoituksesta huolimatta ihan hyvä peruspollen näkemys. Lisäbonuksena polle saa kiitosta siitä, että se tuntui kulkevan kohtuullisesti oikeinpäin ja välillä pyöristelevän itseään. Allekirjoitan kyllä ihan hyvin tuon linkittämän sivun lauseen siitä, että Pupusta saa hienon näköisen kouluhevosen, kun vain ratsastaja osaa.

Takaisin arkeen osa 2

Jaahas, nyt sitten on huonoa ratsastustaitoa jaettu oikein urakalla. Kun Hiltsun kanssa ei keskiviikkona toiminut oikein mikään, ei kyllä Helvinkään kanssa perjantaina. Lueskelin omistajien ja toisen vuokraajan muutamat kerrat vihkosta ja siellä oli samaa kerrottu: hevosella ei ole liikkumishalua näkynyt.

Maneesille siis testaamaan, oliko polle vieläkin samoilla linjoilla. Taas kävi tuuri, sillä sain treenata kolmisen varttia ainoastaan toisen ratsukon kanssa ja vasta lopussa pelmahti kolme muuta. Päätin keskittyä kunnon lämmittelyyn, jotta liikkuminen ei ainakaan sen puutteesta katoaisi. Hölkkäilyä ja vähän tarmokkaampaa (hahhah, tätä sai kyllä kaivella) ravailua sekä isoja ympyröitä. Ravailu oli normaalia tihkaampaa ja jos jotain positiivista löytyy, niin siirtymät käyntiin olivat upeita. Ehdin ehkä päässä ajatella tavun "käyn-", kun polle oli jo siinä askellajissa. No, onhan tätä koettu ennenkin, joten en sen kummemmin ihmetellyt. Lisäksi ravailussa keskityin tarmokkaan ravin etsimiseen ja sainkin muutamia ihan hyviä kierroksia kumpaankin suuntaan.

Sitten laukkakuviot. Joo ei, sanoi polle ja oli ymmärtämättä, mitä moinen askellaji on. Tätä ei ole tapahtunut aikoihin kyllä. Yleensä ensimmäisen pyynnön jälkeen Helvi on tajunnut, että nyt kuskia kuunnellaan ainakin noston verran, mutta ei nyt. Kauheaa vängerrystä vastaan ja hyvin ponneton nosto laukkaan ja pudotus raville. Jollain ihmeellä sain laukan nousemaan, mutta ei se kyllä kulkenut. Seurasin peilistä ja tunnustelin kyydissä, josko pollen kintuissa olisi pulmaa, mutten kyllä huomannut mitään kummempaa. Toivottavasti polle reipastuu levolla eikä kyseessä ole mitään vakavampaa.

Lämmittelyn jälkeen päätin väistätellä. Tein samaa kuviota kuin omalla tunnilla ja helpompi suunta eli pää seinää kohti meni tietenkin helposti. Vauhti vain katosi täysin sekä käynnissä että ravissa. Väistöissä ei ollut edes vänkäystä, vaan polle teki ihan kiltisti näitä asioita, kun kuski osasi antaa selvät avut. Pitäisi vain kiinnittää huomiota siihen, ettei vauhti karsiutuisi noin paljoa pois.

Tämän jälkeen päätin kokeilla taas, kuinka laukka kulkisi. No, ei mainittavaa parannusta aikaisempaan paitsi sen verran, että kun laukan sai nousemaan, se myös pysyi. Ei aktiivisesti, mutta kuitenkin. Sain myös muuten ensimmäisen pukin Helviltä ikinä, kun pyysin napakammin laukkanostoa. Se viesti jo vähän sitä, että ei tällä tammalla huvita tämä homma yhtään. Sain pyöriteltyä myös pääty-ympyrät, joiden aikana tamma pyöristyi ehkä noin promillen verran, mutta sekin tuntui suurelta palkinnolta koko tunnin taso huomioiden.

Loppuraveissa tamma kaikesta huolimatta kirmaili niin tyytyväisenä ja vauhdilla, että epäilyni katosivat niiden tarmokkaiden kaivoiden töminään. Tamma tunnistaa kyllä loppuravit ja niiden aikana kulkee niin reippaasti, että koko tunnin aikana moisesta saa vain haaveilla. Jospa ensi viikolla olisi tarmoa hevosessakin enemmän.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Takaisin arkeen osa 1

Niinhän se menee, että kun sujuu hyvin, tulee palauttava kerta nopeasti. Koska lauantai meni superkivasti, oli keskiviikkona vähän erilaiset tuulet. Pollena ikisuosikkini Hilanteri, treeninä hieman väistätystä sekä siirtymisiä.

Tunti aloitettiin suoraan väistöissä. Tarkoituksena oli tsekata, että polle tottelee pohkekäskyä ja se riitti. Käynnissä siis lyhyen sivun kulma katkaisten pitkälle sivulle, väistätystä, suoristus, hevosen kääntö sisäpuolelle ja siitä väistätystä. Ensimmäinen väistöpätkä meni ihan hyvin ja Hiltsu väisti oikein nätisti ja kevyesti. Toisessa väistöpätkässä kuskilla oli vähän taas vaikeuksia, mutta kyllä aina pari askelta meni nappiin.

Tämän jälkeen siirryttiinkin jo siirtymiin. Tietyissä kohdissa käynnistä seis, takaisin käyntiin ja raviin ja taas seis. Toisella kierroksella ei ravista käyntiin tai pysähdykseen. Meni ihan kivasti, tietenkin ravista seis meni tepasteluksi, mutta ei nyt ihan mittavissa määrin.

Sitten laukka mukaan. Tästähän ne tutut Hiltsun vikuroinnit alkoivat. "Laukka? Mikä se on, jotain syötävää? Ai ei, no sitten en osaa moista juttua." Piti siis nostaa käynnistä laukka ja toisekseen parin peruutusaskeleen jälkeen myös. Juu ei. Hiltsu unohti myös, kuinka peruutetaan ja kuski oli ihan onneton. Ei mikään pyyntö mennyt läpi kiltisti pyydettynä eikä aluksi edes muistutuksen kanssa. Hilanteri on maailman paras hevonen, myös itsepäisyydessä. Mutta kaikki tappelu palkittiin pariin kertaan, sillä Hilanteri peruutti nätisti tuoden painoaan nimenomaan takapäälle, josta oli ihan näppärä nostaa laukka. Ei mitenkään täysin unelmasti, mutta yllättävän hienosti. En kyllä ehtinyt tajuta, mitä tein noissa vikurointikohdissa väärin, mutta harmitti pirusti. Olisi kiva saada polle ojennukseen, kun se alkaa osoittaa mieltään.

Kun pollen myös sai laukkaan, en saanut sitä kulkemaan yhtään järkevästi. Pienikin asetuspyyntö tai suoristusyritys tarkoitti stoppia sillä kertaa ja eihän siitä mitään tullut. Ärh!

Mutta tällaisia kertoja sattuu aina matkan varrelle. Ne kasvattavat luonnetta, toivottavasti enemmän kuskin kuin hevosen.