lauantai 28. helmikuuta 2015

Heiluvien pohkeiden pulmat

Lauantain hyppelyt jatkuivat Hiliman jälkeen heti putkeen Jetillä. Tunnin tehtävät olivat mukavasti samat kuin edellistunnilla. Hiliman jälkeen Jetti oli tietysti aivan erilainen ratsu, mutta äkkiä sen kyytiin taas mukautui. Ratsukoita tunnilla oli kolme. Verryttelyt olivat samat kuin aiemmalla tunnilla eli ravipuomit ja laukkakavaletit. Jetin kanssa ei ollut ongelmia siirtyä laukasta raviin. Vaikeampaa oli päästä ravista takaisin sujuvaan laukkaan. Kehtasipa Jetti hiippailla kerran ravipuomeista ohi. Opettajakin naureskeli, kuinka pelottava ja vaikea tehtävä oli Jetille. Ruuna on kyllä oppinut jujuttamaan minua.

Verryttelyn jälkeen tulimme 14 metrin suoran linjan. Ensin Jetti venytti sen omasta halustaan kolmella askeleella. Toisella kierroksella saimme otettua siihen neljä askelta. Sitten tulimme kahden pystyn kaarevan linjan, jonka toisesta esteestä Jetti meni vasemmalta ohi näyttäen siltä kuin niin olisi pitänytkin. Toisella kierroksella sentään pääsimme toisestakin pystystä kerralla yli. Olen hidas sakottamaan Jettiä näistä ohimenoista, jolloin se ilmeisesti on alkanut nähdä ne kannattaviksi. Ohimenoja on alkanut tulla enemmän, mikä on huonompi juttu. Tulimme saman kaarevan tien vielä kuudella askeleella, kun aiemmin olimme tulleet sen seitsemällä. Tie löytyi hyvin, jolloin kuusi askelta riitti mainiosti. Hyppäsimme vielä innarikavaletit ja siitä okserin, josta Jetti meni jälleen luontevasti vasemmalta ohi. Nyt karehduin sille ja kerroin, ettei ratkaisu ollut oikea. Sen jälkeen tulimme tehtävän äkkiä uudelleen. Nyt Jettikin tiesi, mitä piti tehdä, ja pääsimme okserinkin yli, vaikka vähän rämpien. Tulimme tehtävän vielä toisinpäin. Jetti arpoi hitusen okseria, mutta ärähdin sille kirjaimellisesti, jolloin se valitsi hyppäämisen. Kavaletitkin se meni vähän kauempaa ponnistaen. Taisi viimein uskoa, ettemme ole pujottelutunnilla.

Sitten lähdimme varsinaisen radan kimppuun, joka oli maltillisesti noin 70 sentin tuntumassa. Oikeassa laukassa ylitetyt innarikavaletit menivät asiallisesti, samoin niitä seurannut okseri. Opettaja muistutteli pitämään pohkeen tuntumalla, sillä ne tuppasivat heilumaan irrallaan. Yritin petrata tässä. Meno jatkui asiallisesti, ja pääsimme kolmosenkin yli hyvin. Neloselle tuli hieman jarruttava viimeinen askel, mutta olimme kuitenkin selvästi menossa yli. Pääsimme siitä silti kuudella askeleella viitoselle, joka sujui ihan hyvin. Olimme jo aiemmin radan aikana esittäneet ristilaukkapätkiä, jotka Jetti oli lopulta korjannut aina jompaankumpaan laukkaan. Lähestymisessä kuutoselle olimme taas ristilaukassa, kunnes Jetti korjasi itsensä vasempaan laukkaan. Kuutosen yli pääsimme kuitenkin ongelmitta ja sitä seuranneet innarikavaletit samoin. Viimeisenä ollut kasieste ylittyi myös, vaikka Jetti hieman vilkaisi pystyn koristeena ollutta valkoista porttia. Tulimme saman radan vielä noin 70–80 sentin korkeudessa. Se meni aika tasaisesti eikä uusia pulmia tullut. Ainoastaan viimeiselle esteelle eli kasille ratsastin äänellä vahvasti eteen, kun Jetti tuntui hitusen arpovan. Todennäköisesti se olisi mennyt esteen ilman tätä puuttumista, mutta en halunnut ottaa pienintäkään ohimenon riskiä.

Lopuksi hyppäsimme Jetin kanssa vielä putkeet esteet 4–6 ja 8 noin 80–90 sentin korkeudella. Ensimmäiselle esteelle tullessa panikoin hieman ja purin sen sitten äänijänteiden käyttöön. Onneksi Jetillä on korvahuput vaimentamassa näitä mölinöitäni. Este kuitenkin ylittyi ihan asiallisesti samoin kuin kaarevan linjan päässä ollut toinen pysty. Kolmannelle ja viimeiselle eli neljännelle esteelle laskin askeleet ääneen. Ne sopivat hyvin esteille, jolloin hypyt olivat onnistuneita. Alan laskea ponnistuspaikkoja ääneen monesti silloin, kun haluan rauhoittaa omaa menoani ja uskoa siihen, että olemme menossa hevosen kanssa esteistä yli yhtä aikaa. Tätä olen tehnyt myös kisaradoilla, joten onneksi ääniavut eivät ole estekisoissa kiellettyjä. Muuten olisin aika pulassa, vaikka ei sillä äänellä tietysti ainoastaan pidä ratsastaa.



Tunnissa petrattavaa olisi ollut sujuvan laukan löytäminen heti eikä ääniapujen ja muun häseltämisen jälkeen, jos sittenkään. Lisäksi olisin saanut ottaa vaikka pikaliimapuikon avuksi, jotta olisin saanut ne pohkeet pidettyä tuntumalla. Videolta katsottuna ne lepattavat kamalasti, joten ei ihme, että Jetillä on vaihtoehtoisia reittejä esteillä. Mutta mahtui tuntiin hyviäkin juttuja. Saimme korjattua ohimenot, ja laukka parani kuitenkin alusta hieman. Lisäksi loppuun hypätyt parit 90 sentin esteet eivät kammottaneet. Viilattavaa löytyy tietysti aina, joten siitä syystä on parempi muistaa myös iloita niistä pienistä onnistumisista. Seuraavalle estetunnille Jetin kanssa otan kyllä päätavoitteeksi sen, ettemme mene yhdestäkään esteestä ohi. Olemme nyt pujotelleet sen verran, että on korkea aika hypellä ne esteet kerralla.

Videoista kiitos Noralle!

Hieno Hilima

Näin se istuntani pitää, kun Hilima löysi maasta syötävää.
Lauantaina oli luvassa kaksi estetuntia Tallinmäellä, jes! Ensimmäisen tunnin menin Hilimalla, jolla olen menossa tuleviin kotiestekisoihin. Treeni sen kanssa oli siis tarpeen. Toisen tunnin menin tietysti Jetillä. Päivän kruunasi se, että Nora tuli katsomaan ja kuvaamaan tuntiamme, jeij!

Alkuverryttelystä lähtien Hilima oli tavallisen reippaana ja muutoinkin oma itsensä. Verryttelimme ennen varsinaisia hyppyjä ravipuomeilla ja laukkakavaleteilla. Laukassa Hilima oli sangen reipas, ja jarrut jäivätkin matkasta. Niinpä vähän lensimme tehtävien läpi. Esimerkiksi siirtyminen kahden innarisarjana olleen laukkakavaletin jälkeen raviin puomien ylittämistä varten ei meinannut onnistua. Hilimassa ihanaa on se, että vaikka se kipittääkin, ei se mene aivan holtittomaksi. Sen juttu vain on reippaasti meneminen, jos sille se mahdollisuus annetaan. Ihanaa on myös se, etten Hiliman kanssa pelkää vauhtia. Siksipä lähinnä Hiliman meno naurattaa, vaikka toki olisi tietysti hyvä oppia rauhoittamaan tilanne, jos se menee liian kierroksille. 

Ensimmäisenä hyppytehtävänä tulimme kavaletin ja ristikon 14 metrin suoran linjan vasemmassa laukassa. Ensimmäisellä kerralla jäin jarruttelemaan liikaa lähestymisessä, jolloin jäimme ristikolta hieman kauas. Hilima hyppäsi kuitenkin rohkeasti kauempaa. Toisella kerralla annoin laukan sujua, jolloin väli meni paremmin neljällä askeleella. Molemmilla kerroilla laukka vaihtui turhaan oikeaksi, mutta korjasin sen ristikon jälkeen ravin kautta vasemmaksi. Seuraavaksi tulimme kahden pystyn kaarevan linjan. Ensimmäisen esteen jälkeen sai muistaa mennä tovin suoraan, jotta tie toiselle pystylle tuli hyvin eikä oikoen. Tulimme tehtävän pari kertaa, ja se sujui ihan hyvin. Ensimmäisellä kierroksella toisen esteen puomi putosi alas, mutta toisella kierroksella Hilima korjasi hienosti ja nosti kaviot toisestakin esteestä puhtaasti yli. Tämän jälkeen tulimme lävistäjällä olleen okserin oikeassa laukassa ja jatkoimme siitä innarikavaleteille. Laukka ei vaihtunut okserihypyssä, mutta ehdin korjata sen ravin kautta. Innarikavaletit menivät vähän kolistellen, mutta muuten kohtuullisesti.

Sitten tulimmekin jo radan noin 50–60 sentin korkuisena. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ensimmäisenä olleet innarikavaletit menivät sujuvasti. Samoin kakkosena ollut okseri. Kolmosena olleelle kavaletille oikaisimme melkoisesti, mutta sain suoristettua riittävän ajoissa. Laukankin Hilima vaihtoi siinä hienosti. Neloselle tultaessa Hilima oli päässyt vähän venymään, ja aloin arpoa itse ponnistuspaikkaa. Päätin istua tiivisti, etten ajaisi Hilimaa hyppyyn kaukaa. Se ottikin toivotut askeleet, mutta jäin itse vähän hypystä odottaessani liikaa. Kaareva linja viitoselle kuitenkin sujui hyvin. Kuutosena ollut okseri sujui myös asiallisesti, vaikka itse olin taas vähän hidas. Innarikavaletit menivät toisestakin suunnasta mainiosti. Viimeisenä esteenä ollut pysty meni myös mukavasti, ja ratamme oli siinä. Kaiken kaikkiaan aika helppoa ja sujuvaa, vaikka pari kolautusta tulikin. Hilima oli menossa eikä tuntunut yhtään miettivän, pitääkö esteestä mennä yli vai ohi.

Tulimme radan vielä toisen kerran. Korkeus oli suunnilleen sama kuin aiemmin, mutta yksi este oli peräti 75 senttiä. Se taisi olla tähän asti isoin Hilimalla hyppäämäni este. Rata lähti hyvin liikkeelle, ja esteet 1a–b sekä 2 menivät sujuvasti. Kolmoselle tultaessa huomasin toisen ratsukon ovan vähän tiellä, mutta onneksi se ehti huuteluideni myötä alta pois. Laukan korjasin kolmosen jälkeen ravin kautta oikeaksi. Nelonen meni myös nätisti, mutta jostain syystä viitosen lähestymisessä pyysin Hilimaa eteen. Olisimme tulleet ilman sitä esteelle hyvin, mutta nyt ajauduimme vähän liian lähelle ja otimme puomin mukaan. Tämä sekoitti pasmojani, jolloin kuutoselle lähdin hyppäämään ennen Hilimaa. Se kuitenkin selvitti mokastani huolimatta esteen pelkällä kolautuksella. Innarikavaletit menivät ihan kohtuullisesti, vaikka ponnistuspaikka ensimmäiselle jäi hitusen kauas. Radan viimeiselle esteelle eli seiskalle Hilima lähti rohkeasti, ja niin saimme radan päätökseen. Tästäkin jäi hyvä mieli, vaikka selvästi itse tein tässä enemmän virheitä kuin ensimmäisellä kierroksella.



Siinäpä olivat tunnin hyppelyt. Olen kyllä ennenkin tämän sanonut, mutta hitsit, että tykkään Hilimasta! Se on rohkea ja reipas tamma, jolla on ilo hypätä. Tänään emme muuten menneet yhdestäkään esteestä ohi, jee! Saisin tietysti opetella säätelemään Hiliman laukkaa, jottei jokainen tehtävä menisi ihan täysillä paahtaen. On kuitenkin mukava hypätä, kun saa enemmänkin jarrutella kuin kiihdyttää eikä vauhtiakaan tarvitse silti jännittää. Jos vain olisi enemmän aikaa ja rahaa, niin treenaisin kyllä tämän tamman kanssa enemmän. Kun saisimme asioita sujumaan koulupuolella, menisivät esteet varmasti vielä paremminkin. On minulla silti ajan ja rahan puutteesta huolimatta suunnitelmia tämän tamman varalle. Nähtäväksi jää, mitä niistä voin toteuttaa.

Kuvasta ja videoista kiitos Noralle!

perjantai 27. helmikuuta 2015

Itsenäistä jumppaamista

Perjantaina vuorossa oli itsenäinen tunti Tallinmäellä Jetillä. Maasto olisi ollut mainio juttu, mutta en tällä kertaa ehtinyt riittävän aikaisin tallille. Niinpä sain luvan keksiä jotain puuhaa kentälle, joka oli edelleen vain käynti- ja ravikelpoinen. Treeniaiheiksi valikoituivat siirtymät sekä jumppaaminen pohkeenväistöjen ja sulkutaivutusten avulla.

Tein aluksi pysähdyksiä käynnistä, sitten käynti-ravi-käyntisiirtymiä sekä vielä muutamia peruutuksia, joista siirryin raviin. Siirtymisissä pyrin säilyttämään tuntuman. Pysähdykset olivat ihan ok, kuten yleensä. Käynnistä raviin siirtyminen vaati nohittelua, mutta tuntuma pysyi niissä kohtuullisesti. Valmistelin siirtymää ravista käyntiin tavallista huolellisemmin tuntumaa miettien, jolloin saimme muutamia asiallisia siirtymisiä. Peruutuksesta raviin siirtyminen oli nihkeää, mutta ei pahimmasta päästä. Siinä oli jostain syystä vaikein säilyttää tuntuma. Muutoin tuntumaa miettiessäni pyrin pitämään käteni rentoina enkä lukitsemaan niitä paikoilleen. Tämä tuntui toimivan paremmin. Yleensä jännitän käteni, kun ajattelen haluavani säilyttää tuntuman. Tuolloin rentous katoaa, ja kädestä tulee joustamaton. Pieni ajatus käden "eläväisyydestä" auttoi.

Pohkeenväistöjä tein pitkää sivua myöten vuorotellen etu- ja takaosan paikkaa uralla. Keskityin siihen, etten tekisi väistöstä liian jyrkkää, mihin sorrun usein. Jetti on hyvä kertomaan, milloin väistö on liian jyrkkä. Se nimittäin alkaa tahmailla selvästi enemmän, jos väännän sen kovin mutkalle. Tämän ja oman tarkkailun avulla sain tehtyä väistöjä, jotka taisivat olla aika pitkälti sopivia. Paikoin toki menin liian jyrkkiä pätkiä, mutta ihme kyllä tajusin ne itsekin ja loivensin niitä. Väistöt sujuivat käynnissä ja ravissa aikani niitä tahkottuani. Väistöt vasemmalle tuntuivat taas helpommilta. Väistöissä oikealle sain huolehtia etuosasta enemmän, ettei se päässyt omille teilleen.

Sulkutaivutuksissakin pyrin miettimään sitä, etten tehnyt niitä liian jyrkkinä. Keskityin enemmän oikealle tehtyihin sulkutaivutuksiin, sillä ne olivat haastavampia. Kuten väistöissä, sulkutaivutuksetkin sujuivat, kun tein ne maltillisesti. Myös oikealle tehtyinä ne alkoivat hahmottua, kun sain pidettyä Jetin ulkopuolen hallinnassa. Vasemmalle tehtyinä ne toki olivat vaivattomampia. Siirryin käyntisuluista nopeasti ravisulkuihin, sillä käynnissä minulle jää liikaa aikaa ähertää omiani. Ravisuluissa meno hyytyi paikoin turhankin paljon. Yritin nohittaa Jettiä, mutta en saanut sitä kovin virkeäksi. Vasemmalle tehdyissä sulkutaivutuksissa meno säilyi parempana. Lopulta päätin keskittyä siihen, että liike tulee tehtyä mahdollisimman hyvin ja tingin tahdista ja eteenpäinpyrkimyksestä. Kun en jäänyt nyhertämään Jettiä niin paljon eteen, sujui osa sulkutaivutuksista rennommin.

Loppuraveissa Jetti tuntui tosi kivalta. Molemmat kierrokset menivät mukavan mutkattomasti, ja Jetti ravasi tasaisella tuntumalla hyvin rennosti. Nyt olisi ollut taas tarvetta videokuvaajalle, sillä olisin mielelläni nähnyt, miltä meno näytti. Selkään se tuntui mainiolta. Vaihtelin ravissa vielä suuntaa ja fiilistelin hyvää menoa. Kokeilin myös istumista harjoitusravissa ja sain pidettyä itseni siinäkin sen verran kasassa, ettei Jetin letkeä meno häiriintynyt. Hitsit, olipa kivaa! Maltoin siirtyä käyntiin ajoissa, jolloin pääsimme lopettamaan tunnin treenit molempien hyvään mieleen. Taputtelin Jetin hyväksi ja kävelytin sen maasta käsin. Jumppaaminen taisi auttaa, sillä niin selvä ero Jetin alku- ja lopputunnin ravissa oli. Tällainen on niin palkitsevaa!

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Ryhdittömät puomeilla

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli puomeja, jee! Ratsuarpajaisissakin kävi hyvä tuuri, sillä sain Epperin. Olen jostain syystä kovin mieltynyt tähän ruunaan. Varmaankin siksi, että se on varma ja tasainen menijä. Sellaiset ratsut kun ovat minun mieleeni. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja pääsimme treenaamaan perusasioita puomeilla.

Käynnissä ja ravissa tehdyn alkuverryttelyn jälkeen tulimme ensin ympyrällä oikeassa laukassa yksittäistä puomia. Ponnistuspaikka piti nähdä, mutta olla säätämättä sitä turhia. Epper ei ollut alkutunnin laukassa ihan napakimmillaan, jolloin tämä tehtävä meni vähän venyen ja vanuen. Ponnistuspaikan kyllä näin, mutta jouduin pusertamaan Epperin pari kertaa puomin yli. Opettaja neuvoi hakemaan Epperin etuosaan ryhtiä ja takajalkoja alle. Olin tämän itsekin jo tunnin alussa tajunnut, mutta enpä vain osannut tehdä sitä. Tätä asiaa pitäisi varmasti harjoitella sileällä, jotta saisin vähän vihiä siitä.

Vasemmassa laukassa tulimme ympyrällä olleen puomin ja jatkoimme kahden puomin 17 metrin suoralle linjalle. Niin Epper kuin minä röhnötimme menemään, jolloin laukka ei pyörinyt eikä meno ollut kovin sujuvaa. Yritin kuumeisesti miettiä, miten Epperiä ryhdistetään, mutta en valaistunut vieläkään. Väli oli paras kuudella askeleella, vaikka yritin villitä Epperiä ensin viiteen askeleeseen. Epperistä kuitenkin saa hyvän laukan irti vasta sitten, kun se on vähän lyhyempi. Muutoin hoputtamalla se vain venyy ja venyy pitkäksi tavarajunaksi, mutta meno ei kyllä parane.

Seuraavaksi puomit nousivat minikavaleteiksi. Tulimme nyt vasemmassa laukassa suoran linjan, josta jatkoimme lävistäjällä olleelle minikavaletille. Siinä laukka piti yrittää vaihtaa oikeaksi. Linja meni nyt ihan mukavasti, kun en hoppuillut. Tie lävistäjäkavaletille oli asiallinen, mutta laukka ei vaihtunut. Sain kuitenkin hetken päästä Epperin vaihtamaan laukan lennosta oikeaksi. Sitten tulimme vasemmassa laukassa yksittäisen puomin ympyrällä, jatkoimme lävistäjäkavaletille ja tulimme vielä suoran linja toisesta suunnasta. Toistimme saman tehtävän vielä siten, että alun ympyrä jätettiin pois. Tiet kavaleteille olivat kunnossa, ja linjakin sujui asiallisesti. Vaihtoa kavaletilla ei tosin tullut vieläkään, mutta sain Epperin tekemään vaihdon lennosta oikeaan laukkaan.

Tunnin tehtävät olivatkin siinä. Päällimmäisenä mielessä oli pieni harmistuminen siitä, etten saanut Epperiä ryhdistettyä. Yritin istua itse ryhdikkäästi ja saada Epperiä seuraamaan esimerkkiä, mutta välillä kyllä itsekin sorruin könöttämään. Enemmän pohkeita, enemmän etuosaa kontrolliin? Ehkä. Jotain tuollaista kokeilinkin, mutta ilmeisen haparoivasti. No, täytyy yrittää ensi kerralla enemmän. Ehkä jopa toivon Epperiä koulutunnille, jossa asiaa voisi miettiä keskittyneemmin, kun edessä odottavat puomit eivät villitse kuskia.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Teräviä kulmia ja sulkutaivutuksia

Tiistain Tallinmäen koulutunnilla pääsimme Jetin kanssa treenaamaan kulmien ratsastamista sekä sulkutaivutuksia. Kentän kunnon takia askellajeina olivat käynti ja ravi. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä. Alkuverryttelyssä teimme muutamia pysähdyksiä sekä siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin. Pysähdykset ja siirtymät alaspäin onnistuivat, ja siirtymät ylöspäin paranivat toistoilla. Niitä haluaisinkin joskus hinkata ihan kunnolla, samoin kuin tuntuman säilyttämistä alaspäin tehdyissä siirtymisissä.

Tämän tunnin ensimmäinen varsinainen tehtävä oli kulmien ratsastaminen tarkasti ja terävästi. Apuna sai käyttää ajatusta takaosakäännöksestä. Muotoilimme kentän kahdesta neliöstä koostuneeksi kahdeksikoksi, jolla ratsastimme kulmia käynnissä ja ravissa. Meille Jetin kanssa kulmat olivat helpompia vasemmassa kierroksessa. Siinä saimme tehtyä hyvin asiallisia kulmia, jotka menivät aika helposti ja niiden jälkeen oli helppo jatkaa suoraan. Kulmat oikeassa kierroksessa olivat hieman hankalampia. Kääntäviä apuja tuntui tarvitsevan paljon enemmän, ja kulman jälkeen oli hankalampi jatkaa heti suoraan. Apua pulmaan sai pitämällä ulkopuolen tarkemmin hallussa ja varmistamalla, että Jetti otti kääntävät avut vastaan kunnolla. Kuulostaapa tuo yksinkertaiselta näin kirjoitettuna, vaikka ei se selästä käsin niin vain sujunut. Käännökset oikealle paranivat kuitenkin tehtävän loppupuolella.

Sulkutaivutuksia teimme pitkille sivuille käynnissä ja ravissa. Olen jostain syystä aina tykännyt sulkutaivutuksista enemmän kuin avotaivutuksista. Niitä olikin kiva päästä treenaamaan. Sulkutaivutukset vasemmassa kierroksessa olivat helpompia, sillä Jetti kulkee luontaisesti siinä kierroksessa jo valmiiksi takaosa vähän sisempänä. Lisäksi opettajan avustuksella sain tehtyä liikkeen maltillisesti enkä vääntänyt hevosta mutkalle. Niinpä käynti- ja ravisulkutaivutukset olivat ihan toimivia. Oikeassa kierroksessa hommia sai tehdä enemmän. Saatoin saada sulkutaivutuksen lähtemään hyvin, mutta Jetti pääsi muutaman askeleen jälkeen pullahtamaan suoraksi. Sain pohtia tätä arvoitusta monta kierrosta, kunnes aloin tajuta ulkopuolen tuen pettävän ja aiheuttavan ongelman. Kun sain Jetin ulkopuolesta otteen, tuli sulkutaivutus tai ainakin kovasti sen kaltainen liike helpommin. Tahti tosin kärsi niin käynnissä kuin ravissa, kun vasemmassa kierroksessa se säilyi paremmin.

Tunnin tehtävät olivat mielekkäitä, jälleen kerran. Laukkaa tosin jäin kaipaamaan, mutta jospa kenttä tulisi vielä siihen kuntoon. Toisaalta näinä kertoina käyntiä tulee työstettyä enemmän, mikä on vain hyvä. Se kun kehtaa tuntua niin kamalan vaikealta askellajilta! Siinä minulla on lisäksi aivan liian paljon aikaa säätää kaikkea ylimääräistä, jolloin meno ei aina ole kaikista rennointa. Ravissa ja laukassa onneksi en ehdi tehdä niin paljon ylimääräistä. Opetukselliset koulutunnit ovat kyllä tulleet tarpeeseen. On niin älyttömän kiva treenata, kun kaikki tehtävät tulevat valmiiksi mietittyinä ja oman pohdinnan sijasta saa opettajalta kommentteja ja neuvoja.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Sujuvuutta edelleen hakien

Lauantaina oli vuorossa estetunti Jetin kanssa Tallinmäellä. Hyppytaukoa oli tullut parisen viikkoa, joten tunti kehtasi jännittää hieman. Tiesin mahdollisen tahmeuden tuovan aiheuttavan pulmat, joten pyrin karsimaan sitä pois alkuverryttelystä alkaen. Siinä työstimme ravia ja laukkaa sekä teimme väistöjä. Jetti oli tuttuun tapaansa alussa jähmeä, ja etenkin puomin yli tehdyt voltit olivat melkoista mönkimistä. Pihisin ja puhisin selässä, mutta tämä nyt ei yllättäen herättänyt ratsua. Meno ei ollut kokonaisuudessaan matelemista, mutta ei myöskään riittävää estetunnille. En tiedä, hyydyttääkö maneesi minut vai Jetin, mutta menomme on viime aikoina ollut siellä melkoisen hyytynyttä.

Kaisalle kiitos tästä!
Alkutuntiin mahtui tehtäviä puomeilla ja kavaleteilla ravia ja laukkaa käyttäen. Tunnin pisin tehtävä oli minirata, jonka esteet olivat maksimissaan 70-senttisiä. Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa ylittäen ravissa lävistäjällä olleet puomit. Sen jälkeen nostimme oikean laukan ja suuntasimme suoralle linjalle. Ravipuomit menivät ihan ok, mutta laukka ei lähtenyt pyörimään tarmokkaasti. Saimme kuitenkin humputeltua ensimmäisen osan radasta siedettävästi. Siitä matka jatkui kolmoselle, joka oli lävistäjäpysty. Olimme ottaneet tälle esteelle aiemmin tunnilla ohimenon huonosta tiestä johtuen. Nyt ratsastin tien paremmin, mutta edelleen sitä olisi voinut viilata. Pääsimme kuitenkin kolmosen yli kohtuullisesti, ja tie neloselle oli myös ihan ok. Nelosen jälkeen pyrin ratsastamaan laukan taas sujuvaksi, jotta pääsisimme edessä odottaneelle sarjalle rauhassa. Yritys onnistui osittain, mutta jouduin vielä sarjan välissä vähän kannustamaan äänellä. Rata oli kokonaisuudessaan rauhallinen, joten pontevuutta olisi saanut olla. Ratkaisu olisi tietysti ollut aloittaa koko tehtävä jämäkästi eikä jäädä pumppaamaan vauhtia kohdassa, jos toisessakin. Vielä kun ymmärtämisen lisäksi oppisin toteuttamaan tämän.

Radan jälkeen hyppäsimme vielä sarjan yksittäisenä kisavälein mitoitettuna. Jetti sai joukon ainoana hevosena tietysti pisimmän välin. Unohdin tosin metrimäärän jo. Sain yksittäiselle tehtävälle laukan pyörimään, jolloin sarja meni sujuvasti. Tämän jälkeen otimme vielä yksittäisille pystyille molemmista suunnista hyppyjä ympyrällä. Tiet tuntuivat aluksi tiukilta, mutta Jetti oli onneksi riittävästi menossa. Se taisi epäilyksistäni huolimatta ehtiä nähdä esteen aina ajoissa, ja kaiketi olin itsekin menossa esteen yli. Tehtävässä auttoi kummasti se, että laukan pisti kuntoon tarvittaessa heti hypyn jälkeen, jolloin uuden lähestymisen pääsi tekemään paljon rennommin. Fiilis tunnista oli jälleen vähän valju. Jetin sopiva viritys ei onnistunut kunnolla, vaikka paikoin sentään yritin kunnolla. Turvauduin myös ääniapuihin tavallista enemmän, sillä suuni on yksinkertaisesti pohkeitani vikkelämpi. Jetti kyllä reagoi ääneen hyvin, mutta olisi silti kiva oppia ratsastamaan niillä pohkeilla. Treenit jatkukoot.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Kahden ratsukon maastossa

Perjantaina luvassa oli pitkästä aikaa arkimaasto. Kylläpä nämä pitenevät päivät ilahduttavat tavalla, jos toisella. Tässä maastossa erikoista oli se, että lähdimme sinne kahdestaan Kaisan kanssa. Niin no, oli meillä tietysti Jetti ja Vake mukanamme.

Kävimme kiertämässäparilta aiemmaltakin kerralta tutun lenkin. Lähestyvä kevät plussakeleineen oli muuttanut tiet ja osan metsäpolustakin luistinradaksi, joten askellajeinamme olivat vain käynti ja ravi. Kaisa ja Vake tekivät reissun työläimmän osuuden eli johdattelivat kulkueemme pois tallilta. Vake ja Jetti kun ovat tunnetusti molemmat hyvin rauhallisia menijöitä etenkin alkumatkasta. Jetti oli tyytyväinen saadessaan köpötellä rauhassa Vaken perässä. Kun pääsimme metsäpolun alkuun, vaihdoimme paikkoja. Jetti sai nyt vuorostaan ottaa vetohevosen vastuun. Se herättikin Jetin, joka ryhdistäytyi heti ja alkoi tarkkailla ympäristöä. Käynti- ja raviaskelkin saivat kummasti uutta ponnua.

Reissu oli mukavasti ravipainotteinen eli hevoset saivat varmaankin ihan hyvän peruskuntolenkin. Jetin piti vetohevosena vähän kytätä lumen alta paljastuvia kiviä, kantoja ja loppumatkasta vielä postilaatikkoa ja jotain, mitä en itse edes nähnyt. En kuitenkaan itse lähtenyt kyttäysleikkiin niin pahasti mukaan kuin olisin luullut, joten reissu sujui loppujen lopuksi kivasti. Mikäpä siinä oli iltapäivän auringonpaisteella tallustella.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Sätkynukkekäsiä ihmettelemässä

Keskiviikon valmennusryhmän tunnille toivoin mielessäni jo esteitä, kavaletteja tai edes puomeja. Toiveeni ei toteutunut, vaan jatkoimme vielä koulutreenejä. Ratsukseni sain Lennin, ja ratsukoita oli yhteensä kuusi. Treeniaiheita olivat pohkeenväistö ja sulkutaivutus tai sen kaltainen liike. Kuviona oli tehdä ensin pohkeenväistö ja myöhemmin sulkutaivutus lävistäjällä. Kuvion alkuun palattiin toista lävistäjää myöten. Väistöt ja sulkutaivutukset tehtiin onneksi vain käynnissä. Ravia ja laukkaa työstettiin sitten tehtävän ulkopuolisilla alueilla.

Lenni on herkkä kaveri erityisesti ohjasotteille. Suurin pulma tunnin aikana olikin Lennin levoton pää. Yritinpä pitää käsiäni miten tahansa, ruuna ei tuntunut olevan kovin tyytyväinen. Opettaja neuvoi kehumaan ja kiittämään Lenniä aina, kun se tasoittui vähänkin. Yritin mukauttaa käsiäni monella eri tavalla, mutta en päässyt perille, mikä niistä olisi miellyttänyt Lenniä. Niinpä valtaosa tunnista meni tuskaillessa levotonta Lenniä ja sen pään mukana vispanneita käsiäni. Tulipahan kunnolla harjoiteltua ohjastuntuman löytämistä, vaikka siinä valaistuminen jäi pimentoon.

Pohkeenväistöt ja meidän kohdallamme sulkutaivutuksen kaltaiset liikkeet sujuivat vaihtelevasti. Suurin oppi oli taas muistaa kontrolloida niin etuosaa kuin ei-väistätettävää puolta, jotta liikkeen sai tehtyä paremmin. Sulkutaivutusta en meinannut alussa osata hahmottaa lävistäjälle, joten esitimme Lennin kanssa aika mielenkiintoisia yritelmiä. Opettajan avustuksella tajusin liikkeen paremmin, jonka jälkeen saatoin alkaa yrittää taiteilla Lenniä ja itseäni siihen oikein. Molempien liikkeiden pulmana oli se, etten aluksi uskaltanut vaikuttaa normaalisti. Niinpä Lenni ei aina tajunnut, mitä hain ja tarjosi jotain muuta tai ei mitään. Toistojen kautta aloin ymmärtää, että herkkis-Lenniäkin voi ratsastaa kuin oikeaa hevosta, ei niin kuin lasista tehtyä versiota. Pyrin olemaan mahdollisimman rento ja kiittämään kaikista hyvistä hetkistä. Levottomat hetket pyrin jättämään huomiotta, mikäli en varmasti tiennyt itse pahentavani niitä. Tämä kikka tuntui toimivan, sillä pätkittäin Lenni toimi ihan asiallisesti. Lennin kanssa saa olla yhtä aikaa sekä herkkä että riittävän jämäkkä. Moisen yhdistelmän hallitseminen ei vielä ihan täysin onnistu, mutta tässähän sitä treenataan.

Kuvion ulkopuolella tehty ravi- ja laukkatyöskentely ei tuonut uutta ihmeteltävää. Ravissa Lenni oli kaikista levottomin päänsä kanssa, mutta sain rauhoitettua menoa hetkittäin. Laukassa Lenni puolestaan oli tasaisempi. Sillä on liki keinuhevosen laukka, jossa on aika mukava istua. Laukkatyöskentelyssä huomasin Lennin rauhoittuvan aina, kun sain pidettyä etenkin pohkeet tuntumalla. Olisikohan tämä samalla rauhoittanut muuta istuntaani? Se voisi olla yksi selitys. Lennin laukka tuntui myös säädeltävältä, vaikka en siitä tällä tunnilla niin kiinni saanutkaan. Saimme kuitenkin muutamia mukavan rauhallisia ja tasaisia laukkapätkiä, jotka olivat aika kivoja.

Loppuraveissa Lenni palasi taas aika epätasaiseksi, mutta yritin olla zen ja hakea tilanteeseen sitä kautta ratkaisua. Opettaja oli tunnin aikana neuvonut ajattelemaan, että minun tehtäväni on vain säilyttää tuntuma. Kaikki ylimääräinen häsellys hevosen puolelta oli sen ongelma, ei minun. Olipa kyllä erikoista mennä pitkästä aikaa hevosella, joka on noin eläväinen edestä. Välillä tuntui ihan toivottomalta tehdä mitään, kun en millään keinolla saanut Lenniä tasoittumaan. Välillä taas Lenni meni rentoja pätkiä, joiden aikana kaikki tuntui niin paljon helpommalta. Lenniä on ilmeisesti joskus ratsastettu myös kuolaimettomilla suitsilla. Olisipa jännä kokeilla itsekin, miten niillä meneminen vaikuttaisi meidän yhteistyöhömme.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Asetusten askartelua

Tallinmäen tiistain koulutunnilla pääsimme Jetin kanssa askartelemaan niin myötä- ja vasta-asetuksia kuin laukannostoja käynnistä. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä viisi. Kenttä oli vähän edellisviikkoa parempi, mutta laukkaaminen jätettiin silti vielä vähäiseksi.

Alkuverryttelyn ravissa opettaja kertaili istunta-asioita ja muistutti minua pitämään pohkeet koko ajan tuntumalla. Sain korjattua pohkeideni paikkaa paikoin hyvin, mutta tein sen edelleen jotenkin väärin. Nimittäin aina, kun sain pohkeet tuntumalle, koko muu istunta jännittyi. Tämän huomion jälkeen aloin rentouttaa tietoisesti istuntaani ajattelemalla jalat ja muun kropan toisistaan irrallisiksi. Näin en siis ainakaan mielikuvissani antanut jalkojen korjauksen vaikuttaa muuhun kroppaan. Tämä ajatus tuntui auttavan hieman.

Treenasimme myötä- ja vasta-asetuksia käynnissä ja ravissa niin pitkillä sivuilla kuin pääty-ympyröillä. Ideana oli saada hevosia rentoutumaan ja pyöristymään viimeistään sitten, kun vasta-asetuksesta palattiin joko myötäasetukseen tai kokonaan suoruuteen. Vasta-asetukset sujuivat mukavasti oikealle, kun taas vasemmalle ne olivat tihkaampia. Jetti hoksasi tehtävän jujun nopeasti ja tarjosi mukavan rentoja ja pyöreitä hetkiä rauhassa tehtyjen asetusten avulla. Vasta-asetuksesta oli apua etenkin oikeassa kierroksessa, jossa olen antanut Jetin alkaa liirailla ulos. Kun en voinut vasta-asetuksen ansiosta vääntää hevosta ylimyötäasetukseen, oli ulkopuoli kummasti paremmin hallussa. Kun lisäsin siihen vielä oman istuntani korjausta, saimme muutamia ihanan vaivattomia ympyröitä oikealle. Kun asetukset alkoivat sujua, sai tehtävään ripotella oman mielen mukaisesti pieniä temponvaihteluita. Ne sujuivat ihan kohtuullisesti.

Asetusaherruksen jälkeen poimimme sen tarjoaman pyöreyden ja pyrimme jalostamaan sen käynnistä tehtyihin laukannostoihin. Sain Jetin pyöristymään nätisti, mutta se tahtoi kadota aina noston aikana. Yritin ajatella kädet tasaiselle tuntumalle, mutta jotenkin Jetti pääsi tekemään nostot aina hieman jännittyen. Sain kuitenkin laukkapätkän aikana palautettua pyöreyttä hieman, joten se lohdutti. Harmitti kuitenkin, kun en tajunnut, missä ongelma piili. Tämä tehtävä olisi ollut hyvä nähdä videolta. Itsestä tuntui, että nostot menivät liki väärinpäin olevalla hevosella, mutta opettajan palaute oli positiivisempaa. Muutamat nostot olivat kuitenkin takapään osalta aika kivoja. Jetti selvästi ponnisti laukkaan eikä valunut pyydettyyn askellajiin. Itselleni voin antaa plussaa siitä, että maltoin istua nostokohdissa kohtuullisesti. Bravuurini on joko pusertaa hevosta istunnalla tai sitten "avittaa" nostoa soutamalla itse satulassa. Nyt vältin pahimmat karikot molemmista, jeij!

Loppuraveissa teimme vielä vähän temponvaihteluita. Varsinaista keskiravia ei haettu, mutta jotain sen kaltaista kuitenkin. Jetti toimi tässä vaiheessa mukavasti. Opettaja kehui Jetin ravanneen ryhdikkäänä, ja siltä se kyllä hyvinä hetkinä tuntui. Sain tehtyä temponlisäyksen mukavasti pala kerrallaan, mikä varmasti auttoi säilyttämään Jetin tasaisena. Tässä tehtävässä sain taas vihiä siitä, miltä Jetin tulisi tuntua esimerkiksi kouluaitojen sisäpuolella. Ehkä vielä jokin päivä saan tuosta samasta fiiliksestä kiinni, ja pääsemme Jetin kanssa esittämään oikein asiallisen kouluohjelman.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Kiva rentoilumaasto

Lauantaina kävimme päivämaastossa Tallinmäellä. Minun ja Jetin lisäksi matkaan lähti neljä ratsukkoa. Sijoituimme näppärästi keskelle letkaa. Kävimme köpöttelemässä minulle uusimman reitin toiseen kertaan. Reissu oli käynti- ja ravipainotteinen, vaan mikäpä kaunista talvipäivää oli rauhallisessa menossa ihastella. Otimme alkumatkasta yhden laukkapätkän, joka sujui ihanan asiallisesti. Muutenkin Jetti oli mainio maastoratsu. Mitään ylimääräistä säpsähdystä tai hötkyilyä ei tullut, joten kyydissä oli ihanan rentoa istua. Reissu hurahti noin tunnissa ohi, ja tallille sai palata taas iloisin mielin. Maastoratsastus, mikä mainio keksintö!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Treenit käynnissä ja ravissa

Tällä viikolla Tallinmäen toinen opetuksellinen tunti Jetin kanssa oli perjantaina. Tarkoituksena oli ollut jättää viikonlopun maneesivuorot pois ja siirtyä kokonaan kentälle. Sää kuitenkin pisti pakan sekaisin, kun plussakelit ja niitä seuranneet parin asteen pakkasen tekivät kentästä luisteluradan. Niinpä menimme tällä tunnilla koulua kentällä ja palaamme vielä muutamaksi viikoksi maneesiin hyppäämään. Kenttä oli päällystetty hyvällä kerroksella kivituhkaa, joten pääsimme treenaamaan käynnissä ja ravissa. Ratsukoita tunnilla oli neljä. Treeniaiheina olivat istunta, etuosakäännökset sekä pohkeenväistöt.

Tunnin alussa verryttelimme pitkät sivut ravaten. Opettaja muistutti hakemaan jalustintenkin kanssa mahdollisimman matalaa kevennystä. Pääsin taas vähän perille tästä kevennyksestä, mutta tuppasin tekemään sen silti väärin eli etureisiä käyttäen. Tähän auttoi ajatus lonkkien paremmasta avaamisesta sekä jalkojen rentouttamisesta kevennyksessä. Samalla sain miettiä ylävartaloani, jotta se pysyisi suorana. Tämän tehtävän parissa olen aina saanut huomata, kuinka pieni Jetinkin ravin antama pomppu loppujen lopuksi on. Aika paljon olen pumpannut itse kevennyksen mukana ylös ilman, että siihen on ollut oikeasti tarvetta.

Teimme pitkästä aikaa etuosakäännöksiä. Koska hokit pureutuivat kivituhkan alla olevaan jäähän turhankin hyvin, sai käännökset tehdä tavallista isompana. Näin pyrittiin välttämään napakäännöksiä, jotta hevosten jalat eivät joutuisi jäähän pureutuessaan koville. Etuosakäännöksiä en olekaan treenannut hyvään toviin. Siksipä ne aluksi tuntuivat haastavilta. Etuosan jarrutus pääsi unohtumaan, jolloin Jetti pyörähteli käännöksissä enemmänkin taka- kuin etuosan kautta. Opettaja muistutti pitämään Jetin riittävän suorana, jolloin käännöksetkin olisi helpompi tehdä. Kun sain etuosaan kontrollia sekä takaosan mukaan, lähtivät parit käännökset ihan asiallisesti. Tarmokkuutta niissä toki olisi saanut olla, mutta nyt saatoin keskittyä vain itse käännökseen.

Pohkeenväistöjä teimme käynnissä ja ravissa toisella pitkällä sivulla vuorotellen etu- ja takaosa uraa seuraten. Opettaja hoksautti, että tulimme välillä Jetin kanssa liian jyrkästi, jolloin vauhti sammui eikä väistö ollut enää oikeanlainen. Korjattuna väistö tuntui tosi mitättömältä, mutta opettaja vakuutti meidän menevän aivan oikein. Ravissa oli helpompi tuntea, milloin väistö lähti oikein ja etenkin se, milloin se lipsahti liioitelluksi. Ravissa saimme käyntiä paremmat pätkät, kun olin itsekin paremmin kartalla. Pyrin raviväistöissä olemaan riittävän rento ja hyvällä tavalla puolihuolimaton, jottei tahti hyytyisi. Paikoin tämä onnistui, ja raviväistöt kulkivat kohtuullisesti. Sorruin kyllä välillä hätyyttelemään Jettiä, jolloin sekä väistö että eteneminen kärsivät. Raviväistöissä hyvää oli kuitenkin se, että parhaimmillaan ne olivat tasaisia molempiin suuntiin.

Työstimme vielä hieman harjoitusravia. Opettaja ohjeisti minua keskittymään pohkeiden pitämiseen tuntumalla ja sitä kautta niiden lepattamisen vähentämiseen. Ohjeeksi sain ajatella, että 50 euron setelin pitäisi pysyä pohkeideni ja hevosen välissä. Neuvoksi tuli myös kantapään painamisen sijasta ajatella sen kannattelua. Tämä vinkki oli tuttu aikaisemmasta, joten sain siitä hyvin kiinni. Lisäsin tähän vielä kunnon ajatuksen lonkkien aukaisusta, jotta pohkeeni pääsisivät lähemmäs hevosta. Näiden vinkkien avulla sainkin pohkeitani pysymään paremmin tuntumalla. Välillä pakotin ne hevosen kylkiin kiinni, jolloin muusta istunnasta katosi rentous. Kun taas sain luontevammin käännettyä niitä paikoilleen, ei muu istunta hajonnut samalla tavalla. Tässäkin avainsana oli rentous. Vaikka keskityinkin selvästi yhteen osaan, sain samalla muistaa hallita muuta kroppaa.

Lopuksi venyttelimme vielä hevosia tekemällä ensin paikoillaan reiluja taivutuksia. Houkuttelimme ne venyttämään kaulaansa liki meidän polveemme kiinni molempiin suuntiin. Sama idea siis, mitä esimerkiksi voi porkkananpalalla tehdä maasta käsin. Jetti venyi molempiin suuntiin aika mukavasti, kuten olen maastakäsinkin huomannut. Teimme samoja venytyksiä vielä käynnissä, jolloin niitä sai vähän loiventaa. Jetti seurasi ohjaa aika pienillä houkutuksilla, ja saimme tehtyä hyvät venytykset. Vielä kun joku venyttelisi ratsastajatkin jokaisen tunnin jälkeen, niin kyllä tällaisenkin rautakangen kelpaisi.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Tuntuman työstöä

Keskiviikon valmennusryhmän koulutunnille sain Peran. Piti ihan blogista tarkistaa, että olen mennyt sillä viimeksi kymmenisen kuukautta sitten. Aikamoinen tauko siitäkin on tullut. Tunnilla ratsukoita oli neljä. Pääsimme treenaamaan tuntumaa ja sen säilyttämistä.

Ensimmäisenä tehtävänä oli tehdä pysähdyksiä ja hakea hevoset seisomaan pyöreinä. Kun tämä onnistui, peruutettiin pyöreästä pysähdyksestä askel tai pari. Siitä puolestaan siirryttiin raviin. Meillä Peran kanssa pelkkä seisominen tuotti ensin vaikeuksia. Sitten sain Peran seisomaan, mutta se ei viitsinyt pyöristyä. Kun taas sain vähän pyöreyttä, lähti Pera ennakoimaan joko eteen- tai taaksepäin. Olipas siinä säädettävää. Sain taiteilla tuntuman kanssa melkoisesti ennen kuin Pera teki asiat edes sinnepäin. Oli opettavaista tehdä tätä tehtävää hevosella, joka oli sekä herkkä että välillä omissa ajatuksissaan. Muutamat peruutukset onnistuivat tosi kivasti, mutta siirtymät raviin tahtoivat viedä pyöreyden mennessään. Opettaja neuvoi säilyttämään tuntuman myös siirtymisissä ylöspäin, mutta käteni herpaantuivat niissä liki aina.

Toisena tehtävänä oli tehdä siirtymiä ravista laukkaan ja takaisin. Ravista piti nostaa laukka pontevasti takaosan avulla ja laukassa haettiin ajatusta kootummasta menosta ravisiirtymistä varten. Laukannostot ravista eivät onnistuneet niin kuin olisin halunnut. En saanut Peraa lyhyeksi ja pontevaksi, jolloin nostot olivat jotain noston ja ajautumisen välimuotoja. Ei hyvä. Olin ehtinyt mielessäni hifistellä, millaisia nostoja tekisin, mutta toteutus jäi pahasti puutteelliseksi. Peran laukassa puolestaan olisi ollut säätövaraa vaikka mihin. Hetkittäin sain vähän lyhyempää ja pontevampaa laukkaa, mutta pääosin menimme liian pitkänä. Pera kuitenkin kuunteli hyvin pidätteitäni ja teki muutamat siirtymät raviin asiallisesti. Jarrutin tosin paikoin turhan voimakkaasti, jolloin Pera melkein siirtyi käyntiin. Peran herkkyys näkyy tällaisessa tehtävässä hyvin, mikä oli jälleen opettavaista.

Näiden tehtävien ulkopuolella työstimme ravia ja laukkaa. Istuntani oli heikunkeikun-fiiliksellä mukana, mikä heijastui Peraan epätasaisuutena. Mielikuvitussilinterini kiristi pahemman kerran, sillä allani olisi ollut vallan mainio kouluratsu, mutta omat taidot eivät olleet terässä. Ravissa ongelma oli tahdin epätasaisuus, laukassa puolestaan ratsun suoruuden puute. Perassa oli liikkuvia osia enemmän kuin tarpeeksi. Muistin tämän kyllä tunnin alussa, mutta silti se muka tuli yllätyksenä. Hassua on se, että Pera oli yksi suosikeistani, kun aloitin ratsastuksen. Nyt Pera puolestaan tuntuu vaikeammalta. Kyllähän sitä nykyisin kiinnittää eri asioihin huomiota ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Mutta vaikka tunnin tehtävät aiheuttivatkin päänvaivaa, jaksoin olla kohtuullisen sinnikäs. Siitä pisteet ja papukaijamerkki.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Istuntatreenin kertaus

Tiistain Tallinmäen koulutunnilla pääsimme Jetin kanssa kertaamaan viikonlopun Airan istuntatunnin oppeja. Ratsukoita tunnilla oli viisi. Istuntasyynäyksen lisäksi pääsimme työstämään myös pohkeenväistöjä.

Tunnin alussa nakkasimme hetkeksi jalustimet pois ja haimme kevennystä ravissa. Tarkoituksena oli saada tehtyä eleetön kevennys, joka lähtisi hevosen askelluksen voimasta. Ei siis ollut tarkoitus ponnistella itseään korostetusti irti satulasta. Kevennykseni muuttuikin matalammaksi ilman jalustimia. Aluksi oma asento tuntui hieman etupainoiselta, kunnes sain haettua vatsalihaksista tuen. Sen jälkeen kevennys tuntui toimivan mukavasti. Jalustinten kanssa sain hakea jalkoihin rentoutta, jonka jälkeen matalampi kevennys onnistui paremmin. Keventäessä saisin aina muistaa ajatella jalat mahdollisimman rennoiksi, jotta en alkaisi ponnistaa jalustimien avulla satulasta ylös.

Istuntaa viilattiin myös laukkaympyrällä. Tarkoituksena oli istua tietysti keskellä hevosta. Oikea kierros lähti meillä Jetin kanssa toheloiden liikkeelle. Jetti halusi liirata ympyrältä ulos, minä taas mielelläni roikuin sisäohjassa. Sain taas kerrata sekä ulkokyljen avulla kääntämistä että pohkeiden pitämistä oikeassa kohdassa. Oikea kierros parani, mutta tällä kertaa vasen kierros oli rutkasti helpompi. Siinä sain istuttua aika tasapainossa, jolloin Jettiä oli tietysti helpompi ohjata pysymään ympyrällä. Tämä on kyllä hassua. Ennen oikea kierros on ollut liki hevosella kuin hevosella helpompi. Nyt muutamien viikkojen aikana se on puolestaan ollut selvästi hankalampi. Jokin on muuttunut, mutta mikä? Kehoni kiertyy helpommin vasemmalle kuin oikealle, mikä saattaa selittää tätä asiaa. Mutta miksi ongelma on ilmestynyt vasta nyt? Salapoliisille olisi töitä.

Pohkeenväistöjä teimme toisella pitkällä sivulla vuoroin etuosa ja vuoroin takaosa uraa seuraten. Menimme parit väistöt käynnissä, kunnes tulimme tehtävää ravissa. Väistöt vasemmalle sujuivat aika asiallisesti. Väistöissä oikealle sain huolehtia Jetin oikeasta puolesta, ettei se pullahtanut sitä kautta mutkalle. Ravin tahti säilyi väistöissä kohtuullisesti. Parhaat onnistumiset sain juuri oikealle tehdyissä väistöissä, kun sain Jetin palikat kohdalleen, jolloin väistö meni mukavan tasaisesti ja sujuvasti.

Tunnin haastavin osuus oli oikea laukka ympyrällä. Sen vaikeus jäi nakertamaan, mutta onneksi sain pientä vihiä oikeasta asennosta. Pitää kyllä tarkkailla tätä asiaa ja alkaa huomata ne hetket, kun saan kroppani oikealla tavalla kuosiin. Pohkeillakin on tietysti iso osa tässä, joten saan syynätä niitäkin. Väistöjä oli taasen mukava tehdä pitkästä aikaa. Omaa istuntaa en tosin ehtinyt niissä juuri miettiä, mutta asia kerrallaan. Ehkäpä treenin myötä saan vielä joskus mietittyä kaksikin asiaa kerralla.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Energisyyden kaipuu

Minuun näyttää iskevän kerran tai pari vuodessa sellainen mielihalu, että koulukisoihin on päästävä ihan vapaaehtoisesti. Tämän mielihalun seurauksena löysin itseni ja uskottavaksi kouluratsuksi puunatun ja sykeröidyn Jetin ABC Ratsastajien koulukisoista. Seura nimitti kisoja harjoituskisoiksi, mutta kai ne uuden kilpailujärjestelmän mukaan olivat silti 1-tason karkelot. Oli miten oli, menimme kisoissa vain yhden luokan, joka oli K.N. Special.

Lähdin Jetin kanssa kentälle verryttelemään noin puolta tuntia ennen arvioitua suoritusaikaani. Kentän toinen pääty oli Jetille kyttäilypaikka, joten päädyin välttelemään sitä. Muuten tein siirtymiä ja haeskelin Jettiä kuulolle. Jetti oli oma itsensä eli ei liidellyt ylimääräisiä. Yritin nohittaa sitä hereille, sillä en halunnut menon hyytyvän täysin, kun siirtyisimme maneesiin. Kunnon liikettä en saanut Jetistä irti, mutta sentään se oli aika tasainen. Laukassa se väläytteli mukavaa muotoa, mutta liikkeessä olisi saanut olla enemmän potkua. Maneesiin siirryin siinä vaiheessa, kun ennen minua oli vielä kolme ratsukkoa. Maneesissa haeskelin omaa istuntaani harjoitusravissa sekä yritin pitää Jettiä hereillä. Jetti otti maneesin mukavan lunkisti ja toimi hetkittäin aika kivasti. Olisin silti kaivannut lisää terävyyttä menoon, mutta temppuni sen saamiseksi loppuivat kesken.

Kirmasin radalle heti, kun sinne sai mennä ja kiikutin Jetin tutustumaan tuomaripäätyyn. Se oli tällä kertaa Jetillä enemmän hui kuin ehkä koskaan aiemmin. Jetti onneksi vain jännittyi ja pyrki painamaan vastakkaiseen suuntaan, mutta ei tehnyt mitään lennokkaampia pakoratkaisuja. Pyöräytin Jetin tuomaripäädyn ohi molemmista suunnista ja päätin luottaa siihen, ettei se radalla jaksa sitä enää ihmetellä. Tässä vaiheessa tuomari vihelsikin pilliin, pyöräytimme vielä ympyrän ja suuntasimme ohjelman alkuun.

Kun istahdin harjoitusraviin, katosi Jetin ravista heti energiaa. En saanut omaa istuntapakkaani aivan kuntoon, mikä heijastui heti liikkeeseen. Yritin kuitenkin olla rento ja murehtimatta turhia. Alkutervehdykseen tulimme ja siitä lähdimme hiippaillen. Ensimmäinen loiva kiemura meni aika asiallisesti. Keskiravi arvelutti jo etukäteen eikä se lähtenytkään kovin hyvin. Istuntani hajosi, jolloin Jetti ei päässyt juuri edes yrittämään keskiravia. Taisimme tämän pätkän ravata vasta tavallisesti. Tuomarin kommentti oli yksinkertainen: enemmän. Oikealle tehty voltti tuomarin eteen meni aika mönkien, kun Jetti vähän punki tuomaria tuijotellen. Toinen loiva kiemura oli tieltään vajavainen, mistä tuomarilta tulikin huomautus. Lävistäjällä oli helppo siirtyä ravista käyntiin, mutta siirtymä raviin oli hidas. Tuomari jatkoi tutulla linjalla: energisemmin, terävämmäksi. Tuomarin eteen tehty voltti vasemmalle oli oikeaakin hatarampi. Tuomari toivoi parempaa taivutusta, minä taas edes hitusen parempaa eteenpäinpyrkimystä. Siirtymä ravista käyntiin oli taas helppo tehdä: kunhan vain suunnilleen lakkasi yrittämästä pitää Jetin liikkeessä. Neljän sekunnin pysähdys ja paluu käyntiin menivät ihan ok. Siitä saimme parhaimman numeron: 6,5. Tuomari kehui käyntiä kauniiksi.

Siirtymä käynnistä raviin oli hidas. Panikoin hieman tulevaa oikean laukan nostoa, mikä menikin höpöksi. Jetti ei vastannut pohkeeseen, ja sain tuupattua sen laukkaan roimasti pisteen jälkeen. Laukka ei lähtenyt pyörimään, ja sitä ährätessäni unohdin ratsastaa pääty-ympyrän järkevästi. Niinpä siitä tuli turhan pieni pyörähdys. Lävistäjällä sain varmistella aika paljon, jotta Jetti pysyi laukassa. Se kuitenkin pääsi pudottamaan raville liian aikaisin. Vasemman laukan nosto I:ssä meni oikean laukan tavoin pisteestä roimasti ohi. Laukka ei rullannut tähänkään suuntaan, mutta sentään pääty-ympyrä oli suunnilleen toivotunlainen. Lävistäjällä sain taas pinnistellä pitääkseni Jetin laukassa. Laukka putosi taas Jetin päätöksestä, ja siirtymä käyntiin tuli valuen. Onneksi edessä oli enää lopputervehdys. Siinä kohdassa opettaja kehui jälkeen Jetin käyntiä. Kävelimme siis tuomarin sanoja lainaten kauniisti I:hin, tervehdimme, ja suorituksemme oli siinä.



Omat fiilikset radan jälkeen olivat aika neutraalit. Tuollaistahan se menomme yleensä on: vähän turhan rauhallista. Olin tosin ehkä odottanut, että emme ihan noin nihkeilisi, mutta istuntani epävakaus söi varmasti Jetin halua liikkua. Tiet ratsastin harmittavan oikoen, kun ähersin niin paljon pitääkseni Jetin liikkeellä. En tosin muutenkaan ole täydellisten teiden ratsastaja, mutta nyt olin kyllä tavallista huolimattomampi. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että saimme esitetty kaikki asiat. Kaikista paras juttu oli se, etten juuri jännittänyt! Tajusin tämän jossain vaiheessa rataa. Olipa siistiä ratsastaa ilman, että tutisutti. Tämä oli kyllä ison ilon aihe. Jospa jatkossakin osaisin suhtautua koulukisoihin yhtä lunkisti. Tuomarin kommentit radastamme eivät myöskään yllättäneet: Lisää rohkeutta, energiaa ja tarkkuutta suoritukseen. Pisteitä saimme 137,5 ja prosentteja tasan 55. Tulos hymyilytti, sillä opettaja on joskus tuumannut, että luokasta riippumatta Jetillä voi paukuttaa noita 55 prosentin tuloksia. Tällä tuloksella olimme jaetulla 13. sijalla 15 ratsukon luokassa. Nyt sitten odotellaan, milloin seuraavan kerran erityisesti hingun koulukisoihin. Oman seurani kisat huhtikuussa taitavat muutoin olla seuraavat karkelot, joissa valkoinen huopa ja sopivan tiukka nuttura ovat paikallaan.

Videosta kiitos Hanskille!

lauantai 7. helmikuuta 2015

Istunnan viilaus jatkuu

Lauantain ratsastukset Jetin kanssa jatkuivat pienen huilin jälkeen minulle kolmannella Aira Toivolan tunnilla. Kävin viime joulukuussa Airan kaksipäiväisen kurssin, ja tämä kerta oli ikään kuin kertauskurssi sille. Ratsastuksen lisäksi päivään sisältyi vielä mattopilatestunti, joka oli ratsastusten jälkeen. Jaoin istuntatunnin Kaisan ja Vaken kanssa. Pääsimme treenaamaan ympyröitä, loivia kiemuroita, lävistäjiä sekä siirtymiä.

Aloitimme kevyessä ravissa, jossa opettaja tarkasteli istuntaa ja korjasi sitä. Sain tutut kommentit: lantio alle, rintakehä päälle ja yläselkään pituutta. Hyvänä muistutuksena sain kommenttia myös pohkeistani, jotka olivat liian takana. Niiden oikea paikka oli lähempänä satulavyötä. Opettaja muistutti myös kantamaan kädet. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka korjattu asento ei tuntunut yhtään niin vaikealta kuin joulukuussa. Toki se vaati ylläpitoa ja tuntui niin vatsa- kuin selkälihaksissa, mutta tunne etukenokönötyksestä ei ollut niin iso kuin aiemmin. Ilmeisesti omatoimiset istuntakorjailut ovat vieneet asentoa oikeampaan suuntaan.

Siirtymisissä sain kiinnittää erityisesti huomiota lantion ja rintakehän asentoon. Se paketti tuppasi vähän horjumaan siirtymisissä alaspäin. Siirtymisissä ylöspäin puolestaan se pysyi kohtuullisesti kasassa, mutta pohkeeni elivät omaa elämäänsä. Ympyröillä ja loivilla kiemuroilla opettaja muistutti lähtemään käännökseen ulkokyljen kautta. Samalla piti muistaa pitää pohkeet oikeassa kohdassa. Oikeassa kierroksessa sain ulkokylkeen tuntuman ja käytettyä sitä käännöksissä apuna, mutta oikeaa kylkeäni en saanut hommiin. Niinpä käännökset vasemmassa kierroksessa olivat hankalampia. Pohkeiden oikean paikan löytäminen auttoi kuitenkin hyvin pitämään Jetin oikealla tiellä, jolloin esimerkiksi hankaluuksia aiheuttaneet ympyrät oikeassa kierroksessa paranivat kummasti.

Laukassa teimme ympyröitä ja parit lävistäjät. Tässä askellajissa oman kropan hallinta oli haastavampaa, mutta muutamia kulmia sain ratsastettua asiallisesti ja tasapainoisesti. Istunnassa suurin ongelma oli paketin hajoaminen, kun en saanut tuettua keskivartaloa ja sitä kautta pidettyä lantion ja rintakehän linjaa oikein. Pohkeetkin tahtoivat välillä seilata omille teilleen, mutta paikoitellen myös ne löysivät oikean paikkansa. Saisin rutistaa vatsalihakset paremmin töihin laukassa, jotta saisin hyvän tuen ja sitä kautta korjattua palikoita kohdilleen.



Loppuravissa hevoset saivat venyttää pidemmän ohjan perässä, kun kuskit vielä keskittyivät tovin keventämiseen oikein. Tunti hurahti ihan älyttömän nopeasti! Tunnissa kivaa oli se, etteivät korjaukset tuntuneet liian vaikeilta tehdä. Lisäksi Jetti reagoi hyvin petraukseeni, mikä tietysti motivoi yrittämään enemmän. Opettajakin kommentoi, ettei istunnan korjaamisessa tarvinnut lähteä liikkeelle alusta asti niin kuin joulukuun kurssilla. Unohdin tosin kysyä painoni jakautumisesta satulassa. Viime kurssilla sain kommenttia vasemmalle valuvasta istunnastani, tällä kertaa siitä ei tullut lainkaan puhetta. Pitääpä muistaa ensi kerralla kysyä tästä. Tämän tunnin innoittamana sitä jaksaa taas työstää itsenäisestikin omaa istuntaa.

Videoista kiitos Annelle!

Kunnolla kääntämistä

Lauantaina oli tuplahevostelun vuoro Tallinmäellä Jetillä. Päivä alkoi puomi-kavalettitunnilla maneesilla. Ratsukoita oli neljä, ja pääsimme treenaamaan kunnolla kääntämistä sekä tempon säilyttämistä. Verryttelyn menimme omaan tahtiimme. Jetti oli aika nihkeä pohkeelle, mutta koetin sinnikkäästi ratsastaa sitä terävämmäksi. Apuna käytin siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin sekä temponvaihteluita. En ollut riittävän napakka, jolloin Jettikään ei alkanut itsestään liidellä. Kyllä se aavistuksen heräsi, mutta olimme kaukana kunnon etenemisestä.

Tunnin ensimmäisen tehtävän kuvio oli maneesin keskelle oli tehty neliö, jossa oli aina kahdella puomilla rajattu kuja. Lähdimme tahkoamaan tehtävää ravissa tavoitteena ratsastaa kulmat huolellisesti. Apuna sai käyttää ajatusta takaosakäännöksestä. Pääsimme mukavasti käyttämään ulkoapuja. Suunnista oikea kierros oli ehkä hitusen vaikeampi. Meillä on viime aikoina oikea kierros ollut muutenkin hankalampi, kun Jetti on päässyt valumaan siinä suunnassa ulos. Ulkopuolen apuni eivät ole siinä suunnassa siis juuri toimineet. Sen kyllä huomasi tässäkin tehtävässä. Vasen kierros sujui ihan asiallisesti. Oikeassa sai tehdä enemmän töitä, mutta ei se pahasti onneksi takkuillut. Muutamissa kulmissa kuitenkin huomasin unohtaneeni sisäpuolen kokonaan, kun Jetti pääsi oikaisemaan. Mietittävää riittii, kun niin ulko- kuin sisäpuolen kontrollin piti olla yhtä aikaa hallussa.

Ravitehtävän jälkeen verryttelimme tovin laukassa ihan uraa myöten. Hyödynsin temponvaihteluita tässäkin. Opettaja hoksautti, että Jetin kanssa on parempi keskittyä hakemaan isompaa laukkaa enemmän kuin turhaan jarrutella sitä lyhyeen laukkaan. Halusin kuitenkin vähän hakea kontrollia myös hitaammassa tempossa. Se hidastus toki onnistui, mutta samalla katosi pontevuus. Hups. Suunnat vaihdoimme kertaalleen lävistäjillä olleiden kavalettien avulla. Jetti teki vaihdot tällä kertaa näppärästi molempiin suuntiin, vaikka tulimme kavaletille vähän alitempossa ja ei aivan täydellisen tiellä.

Laukkaverryttelyn jälkeen palasimme samalle neliölle kääntämään. Jaiks! Oikea kierros meni hämmästyttävästi kohtuullisesti. Emme liirailleet pahemmin ulos tai sisään. Toki pontevuus katosi kääntötehtävässä, mutta sentään saimme mentyä sieltä, mistä piti. Vasemmassa kierroksessa meno olikin vaikeaa. Aloitimme tehtävän liiraamalla kulmasta komeasti oikealta ohi, kun Jetti ei uskonut minun haluavan kääntyä. Sen jälkeen se vielä pääsi pudottelemaan laukasta raville, ja kaikki tuntui yhtäkkiä hankalalta. Nohittelin sitten Jettiä enemmän, jolloin laukka alkoi säilyä. Samalla herättelin omaa oikeaa puoltani eli tässä suunnassa ulkopuolta hommiin. Kun sain ulkopuolta niin itsestä kuin hevosesta haltuun, alkoivat kulmat sujua hitusen paremmin. Melkoisen hankalaa kyllä oli, mutta älyttömän hyödyllistä.

Sitten tulimme pitkän sivun suuntaisia suoria linjoja, joilla oli aina kaksi kolmen puomin rypästä. Aloitimme ravista. Tavoitteena oli tulla tehtävää tasaisesti ja sujuvasti. Hyvä ravi piti saada alusta alkaen, ei tuupata hevosta siihen viime metreillä. Kolisuttelimme alussa hieman puomeja, kunnes sain Jettiä nostelemaan kavioitaan paremmin. Kaarteissa ravi pääsi vähän sammumaan, jolloin jouduin vaikuttamaan vähän turhan myöhässä. Tämän tajuamisen jälkeen ymmärsin huolehtia siitä, että ravi jatkui asiallisena puomienkin jälkeen. Näin kaarre meni tasaisemmin, jolloin toisellekin pitkälle sivulle pääsi paremmassa ravissa.

Tulimme samaa tehtävää vielä laukassa. Vasemmassa kierroksessa tulin menneeksi puomiryppäiden välit aina neljällä askeleella. Oikeassa kierroksessa puolestaan askeleita piti käsittääkseni ottaa väleihin kolme. Vasen kierros meni ihan kohtuullisesti. Laukka oli helppo pitää neljässä, jolloin välit menivät ihan hyvin. Vasemmassa kierroksessa sen sijaan tasaisten kolmen askeleen saaminen oli haastavaa. Jetti pääsi välillä venähtämään, välillä lyhentämään. Kaarteet menimme miten sattuu ja kolisuttelimme ja rämmimme puomeilla välillä ihan naurettavasti. Saimme pienen hengähdystauon jälkeen ottaa vielä uusinnan tehtävästä. Opettaja muistutti tasaisuuden merkityksestä, ja keskityin nyt siihen parhaani mukaan. Tämän tehtävän ahaa-hetki oli tajuta istua kaarteet rauhassa satulassa. Jos jäin puomien jälkeen hillumaan irti satulasta, oli Jetti yhtä epätasainen. Kun taas tajusin tasapainottaa menon kaarteissa, sujuivat puomit ja välit paljon asiallisemmin.

Loppuverryttelyssä en tehnyt enää ihmeempiä. Tämän tunnin treeni oli taas kerran tehokas. Pääsimme kääntämään kunnolla sekä huolehtimaan etenemisen tasaisuudesta. Tärkeitä juttuja molemmat esteradalla. Nämä tehtävät paljastivat puutteet myös armottomasti. Ne tosin olivat palkitsevia, kun onnistumisen näki heti. Jatkossa saan luvan kiinnittää paremmin huomiota ulkoavuilla kääntämiseen sekä tasaisuuden säilyttämiseen. Veikkaan tuota tasaisuutta tavoitellessani sortuvani yliratsastamiseen. Pumppaan Jettiä liikaa, kunnes se lopulta venähtää pitkäksi. Parempi vaihtoehto olisi mennä riittävän rennosti, mutta silti napakasti. Näin laukka pysyisi kasassa ja olisi varmasti säädeltävämpää. Tätäpä täytyy pohtia jatkossa vähän enemmän.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Pientä vastalaukkatreeniä

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli koulua, ja ratsukseni sain Manun. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja pääsimme treenaamaan lävistäjien, volttien ja pienten vastalaukkapätkien ratsastamista. Vietimme liki koko tunnin kahden lävistäjän kuviolla pysyen. Ensimmäinen lävistäjä alkoi tavallisesti pitkän sivun alusta ja päättyi toisen pitkän sivun keskikohtaan. Siitä puolestaan lähti toinen lävistäjä, joka päättyi puolestaan aiemman pitkän sivun loppuun.

Haimme ensin kuvion pikaisesti kohdilleen käynnissä. Sen jälkeen siirryimme raviin tehden lävistäjien keskikohdissa siirtymät käyntiin. Lävistäjien lisäksi sai pyöräyttää voltteja niin lyhyjen sivujen keskelle kuin lävistäjien risteyskohtaan. Ravin suurin pulma oli se, etten saanut Manua lyhyeksi ja jänteväksi. Se joko kipitti pitkänä tai mateli aavistuksen lyhyempänä. Siirtymät käyntiin menivät vetokisan puolelle, kun en saanut istuntaani jämäkäksi ja Manua sitä kautta kuulolle. Takaisin raviin pääsimme sentään kinastelematta, mutta olisin saanut aktivoida ravin lähtemään takajaloista paremmin. Välillä saimme vähän parempia hetkiä ravityöstössä, mutta aika vähäisiä ne olivat. Manun kanssa pohkeideni laiskuus korostuu sangen selvästi.

Raviosuuden jälkeen otimme vuoroon laukan. Kuviona oli nostaa laukka, pyöräyttää pääty-ympyrä ja päästä molemmat lävistäjät sekä niiden välissä ollut pieni suora pätkä nostetussa laukassa pysyen. Haihattelin menemään, että tehtävähän olisi helppo Manulla, joka ei juuri esteilläkään lähde turhia vaihtamaan laukkaa. Vaan ei. Ensin en saanut ylipäänsä laukkaa nousemaan, vaan Manu tarjosi ravia. Turhautumismittari välkähti pahasti punaisella, kun näin perusasiassa kehtasi tulla pulmia. Lopulta sain Manun laukkaan, ja pääsimme tehtävän pariin. Esitimme turhan monet pudotukset raviin juuri lävistäjien taitteessa, vaikka pyrin ratsastamaan sen loivana. En tainnut säilyttää laukkaa, vaan unohduin miettimään liikaa tietä ja jännäämään, miten laukan kävisi. Lopulta sain hiottua tietä paremmaksi sekä kannustettua Manua, jolloin saimme parit asialliset laukkalävistäjät tehtyä. Ihan vettä valaen ne eivät menneet, joten kaikki ei ollut kohdalla, mutta sentään laukka säilyi. Pakko tunnustaa, etten kauheasti ehtinyt miettiä omaa asentoani, kun tarmo meni hevoseen ja tiehen.

Loppuraveissa yritin vielä hakea Manua lyhyemmäksi ja jäntevämmäksi. Pari pientä hyvää hetkeä mahtui mukaan, mutta muuten menimme aika pitkänä puikulana. Tunnista jäi vähän ankeat fiilikset. Jotenkin meno tuntui paikoin liian hankalalta eikä asiaa auttanut se, etten saanut ratkottua tilanteita paremmiksi. Opettaja tosin kehui, että menossamme oli ollut kovasti oikeaa ajatusta. Kyllähän se lohdutti, mutta joskus olisi kiva päästä myös ajatuksista tekoihin. Vaikka onhan se opettavaista mennä tällaisella hevosella, joka ei anna kaikkea ilmaiseksi. Täytyy vain keksiä tapa saada ne pohkeet käyttöön ja oma kroppa jänteväksi, niin varmasti meno Manunkin kanssa paranee.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Paluu koulutunnille

Ratsastusviikkoni alkoi tavallisesta poiketen jo tiistaina, kun kävin ratsastamassa Jetin Tallinmäellä. Jatkossa tiistait hurahtavatkin opetuksellisella koulutunneilla, jotka tulevat tarpeeseen. Ratsukoita tunnilla oli kolme. Tulevia koulukisoja silmällä pitäen opettaja pisti meidän treenaamaan K.N. Specialin asioita. Tunnin aikana ehdimme tehdä siirtymiä, loivia kiemuroita, keskiravipätkiä, laukkalävistäjiä sekä kymmenen metrin ravivoltteja.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme ravissa molempia pitkiä sivuja loivana kiemuraurana. Pyöräyttelin lyhyille sivuille tarpeen mukaan ympyröitä. Jetti ravasi kohtuullisesti, ja loiva kiemura teineen oli suunnilleen hallussa. Vasen kierros tosin takkusi kulmien ja oikea ulos valumisen suhteen. Säätöä sai siis tehdä molemmissa kierroksissa erityisesti ympyröillä. Oikea kierros kehtasi olla melkoisen vaikea ilman, että tajusin siihen syytä. Jetti vain lähti valumaan etenkin ympyröillä ulos ilman, että sain juuri estettyä sitä. Ulkopohje ja ulko-ohja taisivat yrittää tehdä jotain, mutta eivät tarpeeksi. Hämmentävää.

Seuraavaksi ratsastimme toiselle pitkälle sivulle siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin. Toisella pitkällä sivulla ratsastimme keskiravia. Siirtymisissä kävin käynnissä noin kolmen askeleen verran niin kuin K.N.:ssäkin on. Jetti teki siirtymät ravista käyntiin mukavan pehmeästi, ja toistojen myötä ravikin alkoi nousta asiallisesti. Siirtymät alaspäin olivat mukavia, sillä ne onnistuivat Jetille tyypillisesti helposti. Kunhan vain vähän jarrutti istunnalla, niin Jetti siirtyi mielissään käyntiin. Siirtymisissä ylöspäin sain ensin herätellä ruunaa, mutta aika nopeasti se nappasi tehtävän jujun. Keskiravipätkät lähtivät ihan kohtuullisesti, mutta olisin saanut osata pitää Jetin vähän pyöreämpänä niiden aikana. En onneksi nakannut ohjia kokonaan pois, mutta pientä epävakautta niissä oli. Sain kuitenkin tehtyä siirtymän harjoitusravista keskiraviin maltilla, jolloin ne olivat aika tasaisia. Lisäksi paluu harjoitusraviin onnistui aika helposti.

Laukkakuviona oli oikeassa kierroksessa nostaa laukka lyhyen sivun keskeltä, pyöräyttää pääty-ympyrä ja laukata sitten lävistäjä. Uralle pääsyn jälkeen sai vielä mennä pari askelta suoraan, jotta laukka varmasti säilyi eikä hevonen alkanut ennakoida siirtymää raviin. Vasemmassa kierroksessa laukannosto tehtiin puolestaan pituushalkaisijalla. K.N.:ssä vastaava kohta tehdään I:ssä eli tämä oli oiva tapa harjoitella tietyn laukan nostamista ilman aidan tukea. Laukannostot suunnasta riippumatta olivat ihan ok. Toki ne olisivat voineet olla pontevampia, mutta pari sellaistakin mahtui mukaan. Oikeassa kierroksessa Jetti valui ympyrällä railakkaasti ulos enkä meinannut saada sitä korjattua. Oli hyvin hämmentävää, kun hevonen vain meni omille teilleen. Yritin ties mitä keinoa korjatakseni tilanteen, mutta ei se epämääräisellä puuhastelulla korjaantunut kunnolla. Lävistäjät sentään menivät asiallisesti. Koko tehtävän aikana Jetti pääsi pudottamaan tasan kerran ravilla ennen aikojaan. Oikeassa laukassa tehdyt lävistäjät olivat helpompia. Vasemman laukan lävistäjillä sain tosissani tyyrätä Jettiä uralle, sillä se olisi mieluusti oikaissut reittiä. Tähänkin suuntaan saimme lopulta ihan asiallisia pätkiä, kun otin pohkeenväistöajattelun mukaan.

Loppuraveissa pyörittelimme vielä kymmenen metrin voltteja lyhyille sivuilla. Olivatpa ne voltit pieniä! Alussa hurruuttelin niitä vallattoman kokoisina, mutta onneksi opettaja oli merkkipaaluna auttamassa. Unohdan ilmeisesti kääntää riittävän aktiivisesti, jolloin jo parissa askeleessa ehdin valua oikealta reitiltä ulos. Täytyy muistaa olla tässä tarkempi ilman, että jään kääntämään koko ajan. Kun voltteja oli pyöritelty riittävästi, annettiin hevosten vielä venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Jetti teki tämän tuttuun tapaan hyvin. Vaan olipa kiva olla Jetin kanssa ohjatulla koulutunnilla! Tunti hurahti kuin siivillä, kun opettaja huolehti tehtävistä ja taukojen rytmityksestä. Koulutreeni tekee meille varmasti hyvää ja siitä on takuulla apua myös esteillä. Seuraavaa koulutuntia innolla odotellen.

Ps. Blogini mittariin napsahti 2.2. tasan seitsemän vuotta. Melkoista!

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Joo ei

Sunnuntaina vuorossa oli Oulun Ratsastajien 1-tason estekisat. Ilmoitin meidät Jetin kanssa niin 80 kuin 90 senttiin, kun arvosteluna oli ihana A.0.0. Kisarata oli mukavasti sama jokaisessa luokassa, joten yksi kävely ennen kisojen ensimmäisen luokan alkua riitti. Rata vaikutti asialliselta. Ainoa jännempi kohta oli reitti toiseksi viimeiseltä esteeltä viimeiselle, sillä se edellytti tarkkaa kääntämistä toiseksi viimeisen esteen jälkeen. Ei se pahalta loppujen lopuksi näyttänyt, joten en antanut sen huolettaa.

Molempien luokkien verryttelyissä tein pitkälti siirtymiä ja temponvaihteluita. Jetti oli hitaammalla tuulella, joten keskittymiseni meni sen herättelyyn. Yritin olla ratsastamatta liikaa kädellä ja aktivoida sen sijaan pohkeitani. Oikeassa kierroksessa Jetti pääsi valumaan kaarteissa ja ympyröillä ulos. Yritin viedä vasemman pohkeeni läpi lyhyillä väistöillä, mutta kovin näppärästi se ei onnistunut. Otin molemmissa verryttelyissä muutamat hypyt ristikolle ja pystylle. Okserin jätin suosiolla väliin. Hypyt sujuivat pääosin kohtuullisesti. Jälkimmäisessä verryttelyssä tosin hukkasin koko ajan ponnistuspaikan, mutta sain pysyttyä tuntumalla, jolloin Jetti hyppäsi esteet itse valitsemastaan paikasta. Pienet hyppypulmat eivät haitanneet. Sen sijaan olisin saanut ratsastaa Jetin virkummaksi, mutta arastelin Jetin protesteja, jolloin nynnyilin ja tyydyin rauhalliseen menoon. Näillä eväillä starttasimme sitten molemmat luokat.

80 sentin luokka lähti vähän töksähtäen liikkeelle. Yritin nostaa laukan, mutta Jetti protestoi nykäisemällä päänsä alas. Kävimme sitten seinän äärellä, kunnes sain Jetin oikeaan suuntaan ja laukan nousemaan. Ykköselle pääsimme ihan hyvin, ja se ylittyi ongelmitta. Laukan Jetti korjasi oikeaksi hypyn jälkeen. Kakkosta kohti vauhti vähän hiipui, mutta Jetti selvitti esteen pienellä kolautuksella. Laukka vaihtui hypyssä toivotusti vasempaan. Kolmosen ja nelosen suora linja meni ihan mukavasti kuudella askeleella. Viitoselle tuli tehtyä vähän äkkinäinen käännös, kun olin menossa linjalta ohi. Tämä sotki ponnistuspaikan, mutta Jetti ratkaisi tilanteen lähtemällä positiivisen eli hieman kauempaa otetun askeleen kautta hyppyyn. Sen jälkeen olimmekin ensin vasemmassa ja sitten ristilaukassa, kunnes Jetti pudotti kokonaan raville. Sain sen siitä sitten nostamaan oikean laukan. Kuutoselle tulimme ehkä hitusen lähelle, mutta matka jatkui. Seiskalle tie oli tulossa kohtuullisesti, mutta Jetti päätti olla hyppäämättä. Se jarrutti selvästi ja luikahti hitaasti vasemmalta ohi. En ehtinyt tehdä mitään (ihan kuin toteaisin näissä kohdilla aina näin). Lähdin siitä hakemaan uutta lähestymistä esteelle valitsemalla tieksi ympyrän. Jetti pääsi lähestymisessä valumaan vasemmalle, jolloin sen oli sangen helppo hurauttaa toistamiseen esteestä yli. Kisastartit alkoivat sitten hylkäyksellä. Voi pah! Sain luvan yrittää hypätä radan loppuun ja kokeilin päästä seiskaesteen yli vielä kerran. Se ei onnistunut, joten jätimme homman siihen.

Tässä vaiheessa sain käydä tiukkaa keskustelua itseni kanssa. Minua kiukutti, turhautti ja nolotti. Puntaroin hetken, että jättäytyisin 90 sentistä pois. Menomme Jetin kanssa ei ollut tuntunut hyvältä enkä uskonut juuri sillä hetkellä siihen, että 90 sentissä olisi mitään järkeä. Tovin tuulessa ja tuiskussa Jettiä talutettuani sain ajatukseni järjestykseen. Korkeus ei edelleenkään ole se ongelma, joten en voi sen verukkeella jättäytyä pois. Niinpä päätin ainakin yrittää hypätä 90 sentin luokan enkä suostunut jättämään sitä väliin ja leikkimään loppupäivän jossittelu-leikkiä.

90 sentin radalle pääsimme matkaan kohtuullisesti. Ykköselle tuli kuitenkin hieman jarruttava hyppy, ja laukka piti korjata sen jälkeen oikeaksi. Sama meno jatkui kakkosesteelle. Kannustin äänellä, jolloin Jetti mönki senkin yli. Laukka sentään vaihtui hypyssä toivotusti vasemmaksi. Kolmosen ja nelosen suora linja meni ponnistuspaikkojen suhteen paremmin, mutta kolauttelimme molempien puomeja. Viitosella jatkui sama kolautteluteema, vaikka hyppy oli muuten ihan ok. Hypyn jälkeen laukka korjaantui lopulta kokonaan oikeaan. Kuutoselle tuli taasen aavistuksen jarruttava hyppy, mutta pääsimme siitäkin yli. Sitten edessä oli se numero seitsemän. Mitä me teimme? No menimme siitä vasemmalta ohi. Videolta katsottuna Jetti tekee tämän tempun liki hidastetettuna. Enkä silti ehdi tehdä mitään! Ohimenon jälkeen lähdin ottamaan taas samanlaisen reitin kuin 80 sentin luokassa. Jetti tosin ei suostunut heti nostamaan laukkaa, vaan köpötelimme melkoisen pätkän ravia. Toinen lähestyminen ei parantunut, jolloin Jetti teki niin kuin oli jo aiemmin parhaaksi nähnyt: meni esteestä vasemmalta ohi. Piip-piip, sanoi pilli hyläten meidät tästäkin luokasta. Voi argh! Tällä kertaa en jäänyt yrittämään, vaan poistuin saman tien radalta.



Että näin. Joo ei. Sain jumpata mieltäni melkoisesti, että pääsin isoimmista harmituksista eroon. Oli tympeää tulla hylätyksi molemmista luokista vieläpä saman virheen takia. Olisi pitänyt toimia kunnolla heti ensimmäisen ohimenon jälkeen, jolloin jotain olisi ollut vielä tehtävissä. Se jäi tällä kertaa tekemättä enkä voi tehdä muuta kuin niellä katkerat opit. Nyt kuitenkin on vielä löydettävä jotain hyvää tästä päivästä. Olkoot ne nämä: 1) korkeus ei tuntunut missään kummassakaan luokassa, 2) pääsimme kuitenkin molemmissa luokissa kuuden esteen yli ja 3) en perunut 90 sentin starttiani, vaan uskalsin yrittää. Noistakin saa olla tyytyväinen niin kuin aion olla. Epäonnistumisten murehtiminen ei auta mitään, mutta niistä sisuuntuminen ja onnistumisiin keskittyminen voivatkin olla avain positiivisiin muutoksiin.

Videoista kiitos Annulle ja Kaisalle!