perjantai 28. huhtikuuta 2017

Avoja ja keskiaskellajeja

Perjantaina oli Artsin koulutunnin vuoro. Jaoin sen toisen ratsukon kanssa. Ratsunani oli Gia, ja pääsimme harjoittelemaan avotaivutuksia sekä keskiaskellajeja. Alkuverryttelyn kävimme vapaasti kaikissa askellajeissa. Gia oli hieman alussa kankea, mutta vertyi hiljalleen.

Avotaivutukset teimme heti ravissa. Käänsimme lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle ja ratsastimme sitä avotaivutuksessa noin kolme neljäsosaa. Viimeisen neljänneksen ratsastimme suoraan valmistellen tulevan kulman. Avotaivutukset oikealle olivat aika helppoja. Sain tosin houkutella Giaa pysymään niissä vähän pyöreämpänä. Avotaivutukset vasemmalle olivat hankalampia meille molemmille. Gia oli jäykempi asettumaan ja taipumaan vasemmalle enkä oikein itsekään osannut istua tässä suunnassa oikein, vaikka kierrynkin vasemmalle helpommin. Sain neuvoksi päästää vähän oikeasta ohjasta, jotta Gia lähtisi halukkaammin seuraamaan vasenta ohjaa. Lisäksi sain kääntää etuosaa selvemmin, jotta Gia oli kolmella uralla.

Tämän tehtävän päätteeksi teimme muutamat keskiravilävistäjät. Pyysin ensin liian vaatimattomasti, kun keskiraviyritelmässä katoava pyöreys sai minut nyhräämään ohjilla ja unohtamaan liikkumisen. Saimme yhden vähän paremman yritelmän, vaikkakin pyöreys puuttui edelleen, ja Gia pääsi vähän hiihtämään. Istuntanikin levisi samalla ihan naurettavasti ja pompin selässä kuin pahainen perunasäkki.

Toisena tehtävänä tulimme laukassa keskihalkaisijalle mahdollisimman suorana sillä pysyen. Sen jälkeen ratsastimme toiselle pitkälle sivulle pätkän keskilaukkaa. Oikeassa laukassa Gia pysyi keskihalkaisijalla mukavan suorana ilman kummempia säätöjä. Vasemmassa laukassa Gia taas haki vähän tilaa oikealta, jos en keskittynyt ratsastamaan koko matkaa suoraan. Vasemmassa laukassa sain myös muistaa ajatella vähän avotaivutuksen kaltaista menoa, jotta Gia ei jäänyt kenottamaan oikealle. Keskilaukan kaltaiset pätkät otin aluksi liian vaatimattomasti. Arvelin Gian innostuvan tehtävästä, joten taisin himmailla sen takia. Gia kuitenkin kuunteli mukavasti ja tuli keskilaukkayritelmästä aika asiallisesti takaisin. Kovin suurta eroa en harjoitus- ja keskilaukan välille saanut, mutta jotain yritystä siinä oli. Teimme parit keskilaukkalävistäjätkin. Oikean laukan lävistäjällä Gia pääsi vaihtamaan laukan. Tämän jälkeen tajusin keskittyä ajattelemaan oikeaa laukkaa selvemmin, vaikka lävistäjän loppu läheni. Vasemman laukan lävistäjät menivät ihan ok. Toki ero harjoitus- ja keskilaukan välillä oli edelleen maltillinen.

Loppuravissa emme tehneet kummempia, vaan säilytimme hyvän ravin. Gian kanssa sain olla tarkkana, ettei se valunut liian etupainoiseksi. Muutoin Gia ravasi mukavalla energialla. Gian kanssa on niin kiva treenata, kun se osaa koulukiemurat sekä yrittää ymmärtää kuskia. Olisin saanut tsempata keskiaskellajeissa vähän selvemmin, sillä ne tuntuivat nyt jäävän minulta vähän keskeneräisiksi. Avotaivutuksissa tuli kuitenkin korjattua asioita oikeaan suuntaan myös hankalammassa kierroksessa. Kaikkinensa tunti oli jälleen kerran mukava.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Puomeja ilman jalustimia

Tiistaina änkesin ratsastamaan, ja sattumusten kautta meitä oli peräti kahdeksan ratsastajaa. Ratsukseni sain Gian. Tunnilla pääsimme tahkoamaan puomeja askeleen lyhennyksia ja vähän myös pidennyksiä miettien. Opettaja suunnitteli tunnin tehtävät hyvin, sillä mahduimme maneesiin sangen näppärästi.

Alkuverryttelyssä tulimme suoralla linjalla olleita puomeja ravissa. Välit pääsi tulemaan ihan tavallisella ravilla. Alussa Gia hieman kolisteli ja sovitteli askeltaan, mutta parin kierroksen jälkeen alkoi tulla puomeja sujuvammin. Puomit menivät mukavasti molemmista suunnista. Pidimme nämä puomit edelleen matkassa ja lisäsimme tehtävälle kulmassa ympyrän kaarella olleet puomit. Näille puomeille pyrittiin pyöräyttämään voltti, mikäli oli tilaa. Puomit olivat sangen lyhyillä väleillä eli pääsimme lyhentämään ravia. Nakkasimme tällä tehtävällä jalustimet pois.

Aloitimme tehtävän vasemmassa kierroksessa. Puomikulman jälkeen tulleelle pitkälle sivulle ratsastimme vähän lyhyemmän loivan kiemuran. Oikeassa kierroksessa loiva kiemura ratsastettiin siis ennen puomikulmaa. Loiva kiemura sujui molemmissa kierroksissa ihan asiallisesti, vaikka kovin tarkkaan en sitä ratsastanut (koska oli kiire puomeille). Kaarteet vasemmalle vaativat hieman enemmän työtä, mutta Gia alkoi pehmetä siihenkin suuntaan mukavasti. Suoralla linjalla olleita puomivälejä venytettiin vissiin ihan aavistuksen. Gian kanssa ne sujuivat hyvällä ravilla asiallisesti. Jos ravi pääsi vähän sammumaan, kolisteli Gia hieman. Saimme kuitenkin aika hyvin otteen tehtävälle sopivasta ravista.

Kulmassa olleet puomit lyhyemmillä väleillä olivatkin haastavammat. En saanut Giaa rehellisesti lyhentämään askelta, vaan enemmänkin vähän sammuttamaan etenemistä. Niinpä emme aina päässeet puomeja kovin sulavasti, vaan Gia joutui tikkaamaan askelia miten sattuu. Tajusin kuitenkin alkaa yrittää lyhennystä paremmin ajoissa, jolloin ravi ehti lyhentyä hieman. Tällä tavalla Gia pääsi puomeille tasaisesti ja selvitti ne rämpimättä. Raviaskeleeseen tuli mukavasti korkeutta näinä kertoina.

Laukkatyöskentely jäi tällä tunnilla vähäiseksi. Tulimme vain muutamia kierroksia per suunta suoran linjan puomeja laukassa. Gia innostui puomeista, jolloin sain vähän toppuutella sitä. Sain sen tulemaan tehtävälle asiallisesti, mutta salakavalasti se jokaisen ylitetyn puomin aikana venytti askelta hieman, kunnes tehtävän jälkeen olikin alkua reippaammassa laukassa. Hassu tamma. Se vissiin luuli, että seuraavaksi puomit nousevat maasta ja päästään hyppäämään. Sen verran innokkaalta se vaikutti. Gia kuitenkin kuunteli pidätteet ihan hyvin, ja venähtäminen tehtävällä ja sen jälkeen johtui kuskin huolimattomuudesta. Jotenkin taas alun jälkeen unohdin ratsastaa ja heittäydyin matkustajaksi. Hups ja silleen.

Tämän tehtävän jälkeen olikin enää loppukäynnit jäljellä. Olipa jännää mennä taas pidempi pätkä tunnista ilman jalustimia. Yritin pitää polvet rentoina ja irti satulasta, mutta niin vain aina yllätin itseni vähän puristautumasta satulaan. Sain myös ajatuksen kanssa miettiä istuntaa, sillä ilman jalustimia keskivartalon tuki tuntui katoavan vielä pahemmin. Niinpä sain kääntää lantiota aina selvemmin alle ja napakoittaa vatsalihaksia tueksi. Gian helppo ravi antoi paljon anteeksi, vaikka istuntani on selvästi mennyt huonompaan suuntaan. No, sentään ongelma on (taas) tiedostettu, paraneminen siis alkakoon.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Länkkäfiilistä

Maanantain toinen tunti meni Paven kanssa itsenäisesti. Pave oli sopivasti jo hypännyt edeltävällä tunnilla Noran kanssa, joten sain hevosen kaikin puolin valmiina ratsastettavaksi. Vaikka viimeksi kovasti suunnittelin keksiväni treeniaiheet jatkossa paremmin, niin ei se vielä toteutunut. Humputteluksi meni siis tämäkin kerta.

Pave tuntui tänään vähän hitaalta pohkeelle. Raippamerkeistä se lähinnä pyöräytti häntää tai otti pari vähän reippaampaa askelta. En saanut sitä kovin energiseksi eikä epävakaa istuntani varmaan auttanut asiassa yhtään. Pave kuitenkin kulki aika tasaisesti eikä tarjoillut kummempia hirvipätkiä.

Ratsastuksen ainoa vähän keskittyneempi hetki oli, kun tulin kolmikaarista kiemurauraa ravissa suoristuskohtiin parin askeleen käyntisiirtymät tehden. Jostain päähäni pälkähti tehdä tämä puolipitkällä ja loppua kohti vielä vähän pidennetyllä ohjalla. Meillä Paven kanssa siirtymiset alaspäin ovat kinkkisiä ja menevät hirveillen. Pidemmällä ohjalla Pave jätti hirveilyn siirtymisissä vähemmälle, kun en voinut roikkua ohjissa. Samalla sain itse miettiä, miten istunnalla oikein jarrutettiinkaan. Annoin Paven tietoisesti mennä rentoa hölkkää, sillä se auttoi tekemään siirtymiset ilman suurempia pulmia. Pave pysyikin siirtymisissä aika rentona eikä turhaan nostellut päätään. Sen muoto oli sellainen wannabe-länkkämoodi eli pää rennosti alhaalla.

Länkkäfiilistä tavoitellen piti myös ottaa vähän laukkaa keskiympyrällä mahdollisimman pitkällä ohjalla. Oikeassa laukassa Pave pääsi kertaalleen liirailemaan omille teilleen, mutta kun taas tajusin ratsastaa pohkeilla, pysyi se sen jälkeen ympyrällä. Pave laukkasi mukavasti pää rennosti alempana, ja sain itse mietiskellä satulassa omaa vaikuttamistani istunnalla ja pohkeilla. Tekipä muuten hyvää jättää kerrankin ne ohjat kunnolla paitsioon. Kaiken lisäksi oli kiva huomata, kuinka helposti se onnistui. Turvaudun niin paljon ohjiin, että tällaista pitäisi oikeastaan harjoitella paljon enemmän.

Treenit eivät tosiaan sisältäneet mitään ihmeellistä, mutta pidemmällä ohjalla meneminen oli jotenkin hauskaa. Se tekee myös hyvää tällaiselle ohjiin rakastuneelle apinalle. Täytyypä jatkossakin versioida tätä ajatusta muihin tehtäviin. Jospa saisin jossain vaiheessa pidettyä ohjat tuntumalla, mutta silti säilyttämään saman rentouden käsissä. Siinäpä tavoitetta.

Hitusen parempi uusinta

Maanantain ollessa pyhä ehti mukavasti taas tuplaheppailla. Ensimmäinen tunti meni Noralle ja minulle pidetyllä estetunnilla. Ratsukseni sain Tupun. Yritin kyllä vinkua koulutunnin perään, mutta yritykseksi se jäi. Vaan enkö juuri uhonnut, kuinka minun vain pitää alkaa taas hypätä enemmän? Se toive siis toteutui.

Verryttelin Tupun pitkän kaavan mukaan kaikissa askellajeissa. Käynti ja ravi toimivat mukavasti (mikä sai taas haikailemaan koulutunnin perään). Laukassa tein muutamat temponvaihtelut. Tupu lähti ihan mukavasti eteen ja tuli myös takaisin kohtuullisesti. Olisin saanut tehdä temponvaihteluita oikeastaan jokaisessa askellajissa, jotta oppisin, miten Tupun saa sekä eteen että nopeasti takaisin. Pistetäänpä tämä treenilistalle.

Ennen rataa hyppäsimme yksittäisiä tehtäviä. Tulimme ympyrällä yksittäisenä niin pystyä kuin okseria, sitten kaarevalla linjalla olleita kahta estettä sekä askeleen sarjaa yksittäisenä ja siltä kahden esteen kaarevalle linjalle jatkaen. Hypyt menivät niin kuin aiemmin: kaikesta kerralla yli ja mieluummin kaukaa kuin läheltä ponnistaen. Kertaalleen Tupu meinasi tuiskahtaa turvalleen, kun lähti hyppyyn hieman kauempaa. Pienen virhearvion seurauksena se kolautti kavionsa okseriin, mutta sai pidettyä itsensä tolpillaan, vaikka kyntikin esteen jälkeen pari askelta. Onneksi pysyttiin pystyssä. Tupu on kuitenkin kiva siitäkin syystä, ettei se ole tuollaisista moksiskaan, vaan jatkaa yhtä luottavaisesti seuraavaa estettä kohti. Esteille tulot ja niiden jätöt menivät taas välillä pahemman kerran oikoen. Sain tätä vähän karsittua, mutta emme olleet vielä lähelläkään asiallisia lähestymisiä ja jättöjä. Sisäpohje pitäisi saada vaatimattomasti noin sata kertaa paremmin läpi. Askeleen sarja meni ensin kahdella askeleella, mutta nohittamalla Tupun sai venyttämään sen yhdellä. Aika pitkäksi se väli tuntui silti jäävän.

Lopuksi tulimme radan: lävistäjäpysty, okserin ja pystyn suora linja, askeleen sarja, pystyn ja okserin kaareva linja sekä lävistäjäpysty. Radan korkeus oli huimasti noin 65 senttiä. Se sujui kuitenkin meiksi kohtuullisesti. Tupu laukkasi ihan hyvin, joskin pääsi edelleen oikomaan kaarteita. Sain kuitenkin sen verran vaikutettua siihen, ettemme joutuneet ottamaan yhtään lähestymistä uudelleen, vaan pääsimme jokaiselle esteelle ensimmäisellä yrityksellä. Muutamat roikaisut Tupu pääsi esittämään, mutta vastineeksi myös odotti hienosti parit lähestymiset. Ainakin yhden kaarteen taisimme hurruutella väärässä laukassa, vaan laukka se on sekin.

Rata meni ehkä paremmin kuin olin tohtinut ajatella. Ennakoin meidän kanttailevan vielä pahemmin, vaan onneksi niin ei käynyt. Tosin harjoiteltavaa niissä oikeasti tilaa hyödyntävissä teissä meillä on vielä ja rutkasti. Tulipahan kuitenkin taas siedätettyä omaa päätä hyppäämiseen, vaikka tahtoihan se olla muka jännää. Vaan jospa se siitä taas suttaantuisi, kun lakkaan välttelemästä ja sinnikkäästi hyppelen vaikka sitten maahan kaivettuja risuja.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Taantumista

Perjantain toinen tunti meni esteiden parissa Tupulla. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kolme. Alkuverryttelyssä kävin kaikki askellajit itsenäisesti läpi. Tupu tuntui mukavasti itseltään eikä kiirehtinyt. Molemmat suunnat menivät hyvin. Laukassa jäin ehkä vähän himmailemaan, mutta toisaalta tiesin Tupun kyllä innostuvan, ehkä liikaakin, hyppyjen alkaessa.

Ensimmäisenä tehtävänä pyöräytimme ympyröitä kahden kavaletin yli, jotka olivat keskihalkaisijalla. Ensin tulimme siten, että pyöräytimme pääty-ympyrän tai pari ensimmäisen kavaletin yli, sitten vaihdoimme sillä suuntaa ja tulimme nyt molemmat kavaletit keskiympyrällä, sitten taas hyppäsimme toisen yksittäisen kavaletin ja vaihdoimme samalla suunnan pyöräyttäen vielä toiseen päätyyn ympyrän. Sitten tulimme tehtävän ilman ympyröitä eli vaihtoja jokaisella kavaletilla tavoitellen. Lähdin tehtäville vähän turhan rauhallisessa laukassa, jolloin emme osuneet ensimmäiselle kavaletille kovin hyvin ja saimme sakkokierroksia. Hiljalleen laukka alkoi pyöriä hitusen paremmin, ja saimme jatkaa matkaa. Tupu nappaili väliin tehtävällä laukat oikein, välillä piti korjata ravin kautta. Kavaletit putkeen hypättynä Tupu alkoi jo vähän innostua ja kanttailla mutkia suoriksi. Ponnistuspaikat tällaisten jälkeen olivat sangen mielenkiintoisia. Kertaalleen olimme myös lähdössä kavaletilta ihan eri suuntiin. Keikuin satulassa hieman hatarasti, mutta kaikeksi onneksi pysyin kyydissä.

Sitten tulimme kavaletin, pystyn ja okserin sarjaa oikeassa laukassa. Tupu tiesi esteiden odottavan, jolloin se kippasi railakkaasti sisään ja oikaisi aina lähestymisessä esteelle. Yritin estää tätä, mutta en saanut viestiä perille. Tupu tohotti esteitä kohti aina innoissaan, minä taas matkustelin. Esitimme kertaalleen sangen kamalan rämpimisen sarjalle, mutta jotenkin selvisimme siitä ilman puomien pistämistä tikuiksi. Kylläpä se ote hyppäämiseen katoaa nopeasti! Saimme onneksi kursittua hommaa vähän kasaan. Sarjalla tuli kommentiksi viedä kevyessä istunnassa takamusta enemmän taakse sen sijaan, että kurouttaudun eteen. Selkää piti myös olla päästämättä pyöristymään. Sain korjattua istuntaa hieman, mutta tuntuipa se hassulta. Sitä kun on niin tottunut siihen tiettyyn mukautumiseen.

Lopuksi tulimme vielä pari kertaa radan: kavaletti ympyrällä, lävistäjällä ollut suora linja, yksittäinen kavaletti lävistäjällä, sarja, lävistäjällä ollut suora linja toisesta suunnasta sekä vielä radan aloittanut kavaletti. Ensimmäisellä kierroksella muistini riitti tasan ensimmäiseen kavalettiin. Sen jälkeen hurautinkin jo sarjan, jonka jälkeen aloin ihmetellä, minne sitten piti mennä. Hoh! Pienen käyntipaussin jälkeen sain iskostettua radan päähän ja jatkoin lävistäjän suoralta linjalta. Toisella kierroksella muistin sentään jo radan. Molemmat radat menivät samaan tapaan: Tupu pisti mutkia suoraksi, ja minä lähinnä kikattelin selässä. Olisiko voinut vaikka vaikuttaa hevosen? Kenties, nyt jäi tekemättä. No yritin minä siellä selässä jotain tehdä, mutta en vieläkään saanut viestiä riittävän selkeästi perille. Muutamia kertoja piti ottaa ylimääräinen ympyrä, sillä emme millään osuneet esteelle. En osannut silti pahastua Tupulle, sillä se kyllä meni jokaisen esteen yli, kunhan vain tiesi, mikä niistä oli seuraava.

Tupulla oli kiva hypätä, vaikka tietysti harmitti, kuinka railakkaasti se pääsi menemään oman mielensä mukaan. Ote hyppäämiseen on kyllä pahasti hukassa. Estetuntien välttely on aiheuttanut pahemman kerran taantumista. No, sentään mentiin kaikesta kerralla yli. Tyyli sen sijaan oli aika vapaa, paikoin jopa olematon (ainakin kuskilla). Pitäisi kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa käydä taas säännöllisesti hyppäämässä. Tällä välttelyllä ei näemmä mennä tässäkään lajissa eteenpäin.

Humputtelua vailla suunnitelmia

Pitkäperjantain kunniaksi kelpasi tuplaheppailla. Ensimmäinen tunti meni Paven kanssa itsenäisesti. Tällä kertaa unohdin suunnitella tunnille jonkin teeman, joten ratsastus meni vähän humputteluksi. Ennen maneesiin siirtymistä kävimme käppäilemässä hyvät alkukäynnit ulkona Noran ja Hempan seurassa.

Ratsastus meni aika päämäärättömästi. Käynnissä yritin hakea hyvää ja tasaista etenemistä. Ravissa taas pyörittelin ympyröitä asetuksia haeskellen. Oikea kierros oli ihan ok, vasen oli hieman nahkeampi. Lopulta tajusin tyyrätä vähän Paven etuosaa sisemmäs, kun se tuntui menevän ulompana kuin takaosa. Tällä korjauksella Pavea oli hieman helpompi houkutella myös asettumaan.

Laukassa hurruuttelin muutamia loivia kiemuroita. Oikeassa laukassa Pave pääsi pari kertaa pudottamaan kiemuralla raville, mutta nosti myötälaukan takaisin todella nopeasti. Vasemmassa laukassa Pave puolestaan vähän yritti kiihdyttää, kun lähdimme kiemuralle. Näitä olisi ollut hauska tahkota enemmänkin, jos maneesi olisi ollut kokonaan tyhjä ja oma keskittyminen paremmin mukana. Laukassa otin vielä muutamat pitkät sivut vähän sujuvammin antaen Paven samalla venyttää vähän matalammalle kaulalle.

Loppuravissa pyörittelin vielä muutamat ympyrät. Pave eteni ihan mukavasti ja tuntui myös vasemmassa kierroksessa alkua paremmalta. Siihen olikin hyvä lopettaa humputtelut. Seuraavalle kerralle pitää miettiä vähän tarkempi treenisuunnitelma, niin tulee tehtyä vähän enemmän ajatuksen kanssa.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Oikea ok, vasen vaikeampi

Keskiviikkona lyöttäydyin koulutunnin kuudenneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain mukavasti Akun. Tunnilla pääsimme työstämään asetuksia sekä ratsastamaan volttikahdeksikkoa niin ravissa kuin laukassa.

Alkuverryttelyyn humpsahti puolet tunnista. Siinä työstimme hevosia sekä uraa myöten menemällä että pääty-ympyröillä. Molempiin suuntiin piti saada ratsastettua asetukset selvästi läpi. Akun kanssa sain myös hakea hieman aktiivisempaa etenemistä. Ei Aku laiska ollut, mutta tahtoi jäädä vähän sellaiseen mukavuusetenemiseen. Vasen kierros oli odotetusti hankalampi. Aku ei kovin notkeasti lähtenyt asettumaan sisälle. Päädyin aluksi tekemään johtavia otteita sisäohjalla ja antamaan vähän ulko-ohjasta periksi. Tämä tuntui auttavan hieman. Hiljalleen Aku asettui vasemmalle vähän paremmin. En kuitenkaan saanut pehmiteltyä sitä kunnolla. Asetukset vasemmalle vaativat aina oman houkuttelun eivätkä ne pitkään pysyneet itsestään. Oikeassa kierroksessa Aku melkein asettui itsestään eli sain muistaa pitää ulko-ohjan tuntumalla. Kävimme alkuverryttelyssä kaikki askellajit läpi.

Loppuosan tunnista tahkosimme keskihalkaisijalle tehdyn volttikahdeksikon parissa ravissa ja laukassa. Sille käännyttiin pitkän sivun keskeltä, kuvio tehtiin siis kouluradan kirjaimia ajatellen I:ssä. Tehtävältä poistuttiin samaan tapaan kuin sille tultiin eli ratsastamalla selvä kulma. Volttikahdeksikolla elämä oli odotetusti helppoa oikeassa kierroksessa ja vähän työläämpää vasemmassa. Volteilla vasemmalle sain taas kerran houkutella ja pehmitellä Akua. Yleensä voltin ensimmäinen puolikas meni ilman kunnon asetusta, kunnes sain houkuteltua Akun asettumaan voltin loppupuoliskolle. Suoristushetket volttien välillä menivät ihan ok, mutta olisin saanut ratsastaa tehtävälle ja siltä pois tarkemmin suoraan. Nyt Aku pääsi vähän ennakoimaan uutta suuntaa etenkin vasemmalle lähdettäessä.

Tulimme volttikahdeksikon myös kertaalleen laukassa ja pysyimme sillä useamman kierroksen. Laukka vaihdettiin suoristuskohdassa ravin kautta. Kuten arvattua, oikeassa laukassa tehty voltti sujui ihan hyvin. Toki sain siinä muistaa edelleen ulko-ohjan merkityksen. Aku teki siirtymiset laukan ja ravin välillä paria kertaa lukuun ottamatta aika kivasti ja nopeasti, joten ne eivät tuottaneet pulmia. Sen sijaan lähdöt vasemmalle voltille sekä itse voltti vaativat työstöä. Aku pääsi kaatumaan vasemman laukan nostossa liian nopeasti vasemmalle enkä saanut sitä aina asettumaan rehellisesti voltilla. Loppuun saimme hieman parsittua voltteja vasemmalle, mutta aika paljon viilattavaa niihin vielä jäi. Olin tehtävällä kuitenkin tyytyväinen siihen, miten siirtymiset sujuivat.

Loppuverryttelyssä emme enää tehneet ihmeempiä, ja hyppäsinkin taluttamaan Akua maasta käsin. Akulla oli kyllä taas kiva mennä pitkästä aikaa. Vasenta asetusta olisi tosin pitänyt jaksaa työstää enemmän ja saada Aku antamaan sillekin puolelle rehellisesti periksi. Nyt työ jäi kesken, vaikka parempiakin hetkiä mahtui mukaan. Aku on kuitenkin mukavan rehti kaveri, jonka kanssa on kiva harjoitella. Jospa saisin sen taas kohtuullisen piakkoin uudelleen.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Lantio alle ja kädet ylös

Maanantain toinen tunti meni Gian kanssa istuntapainotteisella koulutunnilla. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kuusi. Ensimmäisen puoliskon tunnista käytimme istunnan korjaamiseen kaikissa askellajeissa. Sen kummempaa tehtävää ei ollut, vaan pääsimme opettajan tarkempaan syyniin aina pääty-ympyrällä.

Minä sain tehtäväkseni kääntää lantion paremmin alle, pysyä lähempänä satulan etukaarta, viedä vähän ylävartaloa etukumarasta taaemmas sekä kantaa kädet. Melkoinen korjauslista, vaan eipä noista mikään ihan puskista tullut. Lantio löytyi alle kohtuullisesti aina liikkeessä, mutta siirtymisissä erityisesti alaspäin keskivartalon tuki katosi, lantio keikahti ja selkä pääsi notkolle. Sain ajatuksen kanssa keskittyä pitämään lantion alla myös siirtymisissä. Ylävartalo tykkäsi myös unohtua vähän liian eteen etenkin, kun nohittelin Giaa liikkumaan. Käsiä en aluksi muistanutkaan, mutta onneksi opettaja hoksautteli niistäkin tiiviisti. Etenkin laukassa istunnan korjaaminen oli haastavinta. Yritin kyllä korjata istuntaani, ja hetkittäin se meni parempaan suuntaan, mutta tuntui sen verran vieraalta, että itsestäni tuntui aivan kuin olisin jarruttanut sillä. Vaan oikeasti Gia laukkasi paremmin, kun sain hilattua omia palikoitani enemmän kohdilleen. Käsien kantamisessa huomaan edelleen sen, kuinka selvän keskivartalon tuen siinä onnistuminen vaatii. Jos tukea ei ole, eivät kädetkään pysy ylhäällä.

Jatkoimme istunnan miettimistä ravitehtävällä, joka oli edellistunnilta tuttu. Pyöräytimme pitkän sivun loppuun voltin, tulimme keskihalkaisijalle, pyöräytimme sen keskelle tulosuuntaan nähden vastakkaisen voltin, jatkoimme keskihalkaisijan loppuun ja käännyimme sille tehdyn voltin kanssa samaan suuntaan. Harjoitusravissa sain pidettyä lantion kohtuullisesti alla ja sitä kautta pysyin lähempänä satulan etukaarta enkä valunut liian taakse. Jännitin kuitenkin vääriä paikkoja, sillä jalkani kipristyivät samalla. Keskivartalon tuki oli kuitenkin paremmin mukana, sillä kädet pysyivät nyt paremmin ylhäällä. Gian kanssa suoraan meneminen samoin kuin voltit onnistuivat mukavasti. Sen ansiosta saatoinkin keskittyä enemmän istunnan korjaamiseen. Olin erityisen tyytyväinen siihen, kuinka asiallisesti pääsimme keskihalkaisijalta vasemmalle, vaikka se minulle hankalampi suunta onkin. Gia oli kuitenkin mukavan tasainen molempiin suuntiin, mikä helpotti omaa menoani selvästi.

Siinäpä olivatkin tunnin tehtävät. Istuntatunnilla ei kummempia tehtäviä tarvitsekaan, keskittyminen kun menee hyvin pitkälti siihen omaan kroppaan. Tällä tunnilla uutena korjauksena istuntaani tuli se, että minun pitäisi pysyä enemmän etukaaren luona. Tätä en olekaan kummemmin tullut ajatelleeksi. Paitsi tietyissä, joskin harvoissa, satuloissa huomaan laskevani liukumäkeä takakaarta kohti. Lantion kääntäminen kunnolla alle auttoi pysymään oikeammassa kohdassa satulaa. Kivaa oli se, että sain tunnin aikana vähän jämäköitettyä keskikroppaa, jolloin myös kädetkin pysyivät paremmin kannettuina. Vaan työtähän tässä istunnassa silti on. Siksipä onkin kiva, että siihen paneudutaan joskus ihan kunnolla.

Mukavan kevyttä

Maanantaina tuli taas ahmittua tuplat. Ensimmäiselle koulutunnille sain Tupun ja tunnin jaoin viiden muun ratsukon kanssa. Treeniaiheena olivat kääntöpisteajattelu ympyröillä, voltit sekä suoraan ratsastaminen.

Alkuverryttelyssä tahkosimme pääty-ympyröitä kääntöpisteajattelulla. Ympyrä ratsastettiin kahdeksankulmiona eli siihen mahtui myös suoraan mentyjä pätkiä. Tehtävää tulimme ravissa ja laukassa. Tupu oli tänään alkutunnista saakka mukavan tasainen. Se asettui molempiin suuntiin eikä kiirehtinyt. Laukassa oli tosin edelleen pientä painamista sisälle, mutta ei mitään kovin kamalaa. Kääntöpisteajattelu auttoi minua jättämään sisäohjan sopivasti rauhaan. Meno oli aika tasaista ja helppoa, ja opettajakin oli suoritukseemme tyytyväinen.

Tunnin pääkuviona pyöräytimme pitkän sivun loppuun voltin, tulimme keskihalkaisijalle, pyöräytimme sen keskellä voltin tulosuuntaan nähden vastakkaiseen suuntaan ja jatkoimme keskihalkaisijalta sillä tehdyn voltin kanssa samaan suuntaan. Keskihalkaisijalla oli tarkoitus päästä suoraan, voltit taas ratsastettiin tavallisesti. Voltit sujuivat molempiin suuntiin aika mukavasti, joten niitä ei niin tarvinnut miettiä. Suoraan menemistä saikin työstää hieman enemmän. Sinällään Tupu pysyi keskihalkaisijalla hyvin, kunnes tuli aika valmistella uuteen suuntaan lähteminen. Jos lähdimme oikealle, pysyi Tupu reitillä ihan hyvin. Sen sijaan vasemmalle lähtemisen valmisteluissa Tupu ennakoi ja yritti valua uuteen suuntaan omia aikojaan. Hinasin näissä omaa painoani hieman enemmän oikealle ja estin Tupun valumiset sisäpohkeella. Nämä kikat auttoivat, vaikka selvä puoliero tehtävään jäikin.

Loppuravissa testasimme vielä pitkille sivuille muutamat askeleen pidennykset ravissa. Tupu malttoi tämänkin tehtävän hienosti. Lyhyellä sivulla sain sen odottamaan vähän lyhyemmässä ravissa, jolloin se lähti pidentämään askelta ihan vain päästämällä. Tupu tuli myös lyhyempään raviin kivasti takaisin. Ennen tehtävää ehdin ajatella Tupun innostuvan kipittämään, vaan olinpa mukavasti väärässä. Tunnin tehtävät päättyivätkin tähän ja samalla hyviin fiiliksiin. Tupu oli läpi tunnin mukavan kevyt ja tasainen. Se työskenteli hyvin eikä alkanut kiirehtiä tai ehdotella omia ratkaisujaan. Olipa kiva ratsastaa tällaista Tupua. Seuraavaksi pitää keksiä, miten sen saa houkuteltua samanlaiseksi toistekin.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Lyhyemmällä lenkillä

Sunnuntaina lähdimme kahden ratsukon voimin maastoon. Minulla ratsuna oli Gia. Päätimme käydä Kotakankaan lenkin. Tieosuus oli pääosin sula, joten pääsimme menomatkalla ottamaan ravia ja lyhyen pätkän rauhallista laukkaa. Tien päästä lähtenyt metsäpolku oli kuitenkin edelleen jäinen lumikerroksella varustettuna. Lumi alkoi paakkuuntua heti kavioihin tilsoiksi, joten metsäosuus jäi sitten käymättä. Käännyimme kiltisti kotiin, ja tilsatkin onneksi jäivät tiellä matkasta. Kotimatkan taitoimme ravissa ja käynnissä. Kävimme vielä köpöttelemässä tallin peltolenkin, jotta reissu ei jäänyt ihan miniksi. Alku- ja lopputalven maastoilut ovat kyllä vähän höpöjä. Vaan jospa ne maastot hiljalleen sulaisivat, niin pääsisi taas vähän monipuolisemmille lenkeille.

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Alkeilla alkuun

Perjantaina tuli tuplaheppailtua. Toisen tunnin menin itsenäisesti Pavella. Treeniaiheeksi päätin ottaa hyvän mielen pohkeenväistöyritelmät sekä ihan vain perusratsastuksen.

Tein väistöjä käynnissä ja ravissa aina uraa kohti. Väistöaskeleet olivat välillä hukassa, mutta positiivista oli se, kuinka vähän Pave nihkeili vastaan. Toki pieniä hirvihetkiä mahtui mukaan, mutta ne olivat lyhyitä eivätkä kaataneet kummankaan kuppia nurin. Odotin hankaluuksia väistöyritelmissä erityisesti ravissa, vaan ei. Pave yllätti tänään. Väistöt tuli tehtyä tosiaan hyvällä mielellä eli en lähtenytkään vaatimaan oppikirjamaisia suorituksia, vaan sivulle pääseminen liikettä muistuttaen riitti. Heikkohermoisena tapauksena minulle on helpompi laskea rimaa suosiolla sen sijaan, että alan viilata pilkkua ja epäonnistumisten kohdalla herneillä. Toki niihin kunnon väistöaskeliinkin täytyy päästä, mutta ensin pitää vain osata lähteä sopivasti alkeista liikkeelle.

Laukkaa hurauttelin molempiin suuntiin pääosin ympyröillä ja aika lyhyesti aina suuntaansa. Pave laukkasi ihan asiallisesti, joskin olisi sitä varmaan voinut vähän prässäillä enemmän. Keskityin kuitenkin nyt miettimään omaa istuntaani ja erityisesti käsiäni. Kun Pave laukkasi itse enkä jäänyt varmistelemaan, oli minun helpompi hakea istuntaa pois etukenosta, ottaa keskivartaloa tueksi ja sitä kautta pitää kädetkin vähän paremmin kannettuina. Jos taas Pave jäi vähän hitaaksi ja aloin nohittaa sitä, levisi oma istuntapakka samaa vauhtia. Oli kiva huomata, että kyllä ne kädet sieltä reisistä voivat nousta irti, vaikka eivät ne vielä itsestään oikealla paikalla pysy.

Loppuravissa hain sujuvaa etenemistä ja Pavea venyttämään eteen ja alas. Pave tekikin tämän kivasti ja ravasi itse asiassa aika mukavan rennosti. Tässäkin pääsin vielä miettimään lopuksi käsien kantamista, ja ne tulikin kannettua kohtuullisesti. Vielä kun olisin saanut pidettyä ne hieman lähempänä toisiaan, mutta ei sitä kaikkea kerralla. Treeni sopivan leppoisin vaatimuksin meni kivasti. Pave antoi ratsastaa itseään hyvin, ja herneilyhetket olivat ihanan vähäisiä. Itsenäisen ratsastuksen ilo on kyllä ehdottomasti se, etten pingota niin pahasti. Silloin Pavenkaan ei tarvitse herneillä, ja homma on molemmille mieluisampaa.

Etuosaa takaosaa kohti

Perjantain Artsin koulutunnille menin Gialla. Tunnin jaoin kahden muun ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan lyhyessä askeleessa tehtyjä avotaivutuksia tavoitteena ryhdistää hevosen etuosaa ja tuoda sitä ikään kuin takaosaa kohti. Tämän tehtävän avulla haettiin myös lyhyempää ja pidempää askelta.

Avotaivutukset teimme pitkille sivuille. Ensin käynnissä, sitten käynnin ja ravin välillä vaihdellen ja lopuksi kokonaan ravissa. Oikea kierros oli avotaivutuksen osalta minulle helpompi. Gia oli helppo saada oikeaan asentoon. Sen sijaan lyhyemmän askeleen saaminen avotaivutuksessa oli hieman hankalaa. Gia pääsi vähän nihkeilemään pidätteitä vastaan ja yritti astella oman mielensä mukaan. Yritin muistaa tehdä pidätteitä ulko-ohjalla ja istua jämäkästi, mutta taisin halailla sitä sisäohjaa ja olla etukenossa. Sinnikäs yrittäminen toi kuitenkin tulosta, ja Gia lyhensi askelta hetkittäin. Avotaivutukset vasemmalle olivat tosiaan vähän hankalampia. En saanut Gian etuosaa aina siirrettyä uralta sisemmäs. Oma istunta ei oikein alkanut hommiin mukaan, jolloin jäin säätämään ohjilla liikaa.

Avotaivutuksen aikana tehdyt siirtymiset käynnin ja ravin välillä sujuivat vähän vaihtelevasti. Gia tuli aika kivasti ravista aina käyntiin avotaivutuksessa kohtuullisesti pysyen. Sen sijaan käynnistä raviin siirtyminen ja avotaivutuksessa pysyminen ei oikein ottanut onnistuakseen. En saanut säpäköitettyä Giaa siten, että se olisi ollut ensin lyhyessä käynnissä ja siirtynyt siitä lyhyeen raviin. Sen sijaan meillä meni aina melkoinen pätkä pitkästä sivusta ennen kuin sain nohiteltua Gian raviin. Arvelen vahvasti, että avotaivutusta näpertäessä roikuin niin paljon ohjissa, että Gia otti sen jarruttavana apuna myös siirtymistä yrittäessäni.

Tehtävällä lyhyet sivut ratsastettiin ensin ihan tavallisesti rentoutta hakien. Kun tehtävää tultiin kokonaan ravissa, aloimme ratsastaa lyhyet sivut enemmän eteen. Tarvittaessa sai pyöräyttää pääty-ympyrän. Tässä vaiheessa lyhennykset olivat alkaneet mennä paremmin läpi, ja Gia lähti mukavasti vähän isompaan raviin. Sitä ei tarvinnut pyytää, kunhan vain rentouduin ja annoin sen mennä. Oli kiva huomata, kuinka Giaan löytyi sitä tehtävän avulla haettua haitaria.

Työstimme ravia vielä keskiympyrällä oikeassa kierroksessa hakien lyhyempää ja pidempää askelta. Lyhyen ravin hakeminen oli vähän haastavaa, sillä Gia olisi mielellään edennyt reippaammin. Yritin istua sinnikkäästi ja jarrutella ulko-ohjalla sekä rentoutua aina, kun Gia jäi lyhyempään raviin. Mukaan mahtuikin parempia hetkiä, mutta olihan se isomman ravin hakeminen niin paljon helpompaa. Gia ravasi oikein asiallisesti ja oli selvästi mielissään saadessaan edetä piipertämisen sijaan.

Keskiympyrällä työstimme vielä lyhyempää ja pidempää askelta vasemmassa laukassa. Tällä tehtävällä palaset kyllä loksahtivat kohdilleen. Gia tuntui tajuavan homman idean heti ja tarjosi alusta pitäen mainion lyhyttä laukkaa. Se myös pysyi lyhyessä askeleessa kohtuullisesti, ja osasin antaa sen tehdä työn enkä varmistellut liikaa. Enpä muista, milloin viimeksi olen mennyt yhtä lyhyttä laukkaa. Pakko myöntää, että Gia yllätti minut. Luulin, että se haluaa vain paahtaa menemään, mutta niin vain se tuntui tietävän tehtävän ihan itse. Se lyhyt laukka oli kyllä siistiä! Gia ryhdistäytyi ja lyheni sekä tuntui olevan juuri eikä melkein allani. Tein parhaani ja yritin istua niin rauhassa ja hiljaa kuin saatoin, sillä Gia teki osuutensa moitteetta enkä halunnut häiritä sitä. Kun olimme lyhennelleet tarpeeksi, otimme vielä vähän pidempää laukkaa antaen hevosten venyttää ohjan perässä. Gia teki tämänkin asiallisesti.

Loppuravissa jatkoimme eteen ja alas venyttämisen parissa, ja Gia tuntui venyttelevän oikein tyytyväisenä. Olipa tunti. Aivan älyttömän kiva harjoitus ja vielä kivempia sen avulla saadut onnistumiset. Oli kiva huomata, kuinka lyhentämisen jälkeen Gia lähti rennon tasaisesti pidentämään askelta. Gia oli tänään läpi tunnin mukava ja pääosin aika rento. Kylläpä kouluratsastus osasi olla kivaa!

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Paluu punkemiseen

Keskiviikkona tuppauduin seitsemänneksi ratsastajaksi puomi- ja ristikkotunnille. Ratsukseni sain Hiliman. Pääsimme tahkoamaan vähän puomeja ja ristikoita sekä nauttimaan vielä aurinkoisesta illasta ulos.

Alkuverryttelyssä tulimme kahta puomia soikiolla. Hilima oli vähän kiireinen eikä oikein antanut edestä periksi. Kovin erilainen Hilima siihen nähden, mitä se viime aikoina on ollut. Hilima pyrki vähän kippaamaan sisälle, mutta oli vielä kohtuullisesti korjattavissa. Tulimme myös kolmen puomin loivaa kiemuraa ravissa. Siinä Hilima pääsi oikaisemaan railakkaammin erityisesti kaarteessa vasemmalle. En saanut asetusta enkä sisäpohjetta läpi, vaikka koetin ympyröiden aikana työstää niitä molempia.

Tulimme kahta puomia soikiolla myös laukassa. Vasemmassa laukassa Hilimalla meni tällä tehtävällä kuppi niin sanotusti nurin. Se punki sisälle niin railakkaasti, että hyvä, jos osuimme puomille. En tiedä, mitä ihmettä tapahtui, mutta Hilima vain tohotti ja punki. Minä taas leikin selässä räsynukkea. Yritin saada hommaan jotain järkeä ylimääräisillä ympyröillä, vaan eivätpä ne juuri auttaneet. Yritin tyyrätä istuntaani enemmän oikealle ja olla roikkumatta sisäohjassa, vaan ei muutosta. En tajua, mutta hankalaa oli. Oikeassa laukassa Hilima tohotti edelleen, mutta kippasi sisälle vasenta laukkaa vähemmän. Pyrkimys punkemiseen silti oli, joten sain taas yrittää olla pahentamatta tilannetta. Kovin tasaista tai helppoa menostamme ei tullut, mutta sentään osuimme puomeille joka kerta.

Sitten tulimme suoralla linjalla olleet kaksi ristikkoa, väli piti tulla viidellä askeleella. Tulimme tehtävälle oikeassa laukassa. Sain suunnilleen pidettyä Hiliman alkumatkan laukassa kontrollissa, mutta kun ristikot tulivat näköpiiriin, kippasi ja kiihdytti Hilima niitä kohti. Tasaisuus oli aika kaukana. Illan aurinko sattui vielä paistamaan niin ovelasti, että se häikäisi minua niin lähestymisessä kuin pari kertaa linjankin aikana. Olipa aika mielenkiintoinen kokemus, kun lähestymisessä ei hetkeen nähnyt mitään. Onneksi Hilima näki ja porhalsi menemään. Saimme tultua välin viidellä askeleella, vaikka viimeinen askel meinasi käydä muita lyhyemmäksi.

Lopuksi tulimme kertaalleen suoran linjan oikeassa laukassa ja jatkoimme siitä kaarevan linjan lävistäjäristikolta suoran linjan ensimmäiselle ristikolle. Siihenkin väliin laitettiin samat viisi askelta. Tehtävän alku meni samaan tapaan eli Hilima pääsi kippaamaan ja vähän kiihdyttämään. Suora linja meni kuitenkin viidellä askeleella. Sen jälkeen Hilima kuunteli paremmin, mutta laukka ei ihan pyörinyt riittävästi. Niinpä ajauduimme lävistäjäristikolle vähän pohjaan. Tajusin kuitenkin odottaa enkä tuupannut Hilimaa. Jarruttavampi hyppy auttoi siinä mielessä, että saimme tultua kaarevan linjan viidellä askeleella. Muutoin se olisi saattanut tuntua ahtaammalta.

Siihen päättyivät tunnin varsinaiset tehtävät. Loppukäynnit lähdimme käppäilemään ulos peltolenkille. Me jäimme Hiliman kanssa letkan viimeiseksi. Mieli olisi kyllä tehnyt jäädä maneesiin hakemaan kontrollia, mutta ehkä tällainen nollaavampi lopputunti oli paikallaan. Peltolenkki sujui muuten hyvin, mutta joku ratsuista muka säikähti jotain, jolloin kaikki keksivät vähän pompsahtaa. Hilimakin hyppäsi raville, mutta ei onneksi sen enempää. Tällä kerralla tuli valitettava paluu kipittämiseen ja punkemiseen enkä edes tiedä syytä. No, aina voi toivoa, että seuraavalla kerralla menee vähän paremmin.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Antaa mennä vaan

Tiistaina tuppauduin kuudenneksi ratsastajaksi koulutunnille. Ratsukseni sain Tupun. Hommiin aloimme heti alkuverkassa. Siinä valmistelimme tulevan kulman ratsastamalla viimeisen neljänneksen pitkästä sivusta myötäasetuksessa. Ideana oli saada asetus ajoissa, jolloin kulmassa pääsi rentoutumaan. Pitkän sivun aloittavaan kulmaan pyöräytimme noin 15 metrin ympyrän. Tupu asettui oikealle ihan mukavasti, jolloin kulmat pääsimme aika rennosti. Ympyrätkin menivät ihan asiallisesti. Ulkopuolen olisin toki saanut pitää vähän paremmin hanskassa. Vasemmassa kierroksessa asetukset olivat enemmän hukassa, samoin kuin se kovin usein paitsioon jäävä ulkopuolikin. Yritin saada asetuksen vasemmalle ajoissa, mutta kulmat menivät kuitenkin useimmiten asetusta vielä hakiessa.

Tulimme samaa tehtävää myös ravissa. Uusia pulmia ei ilmaantunut, mutta harmittelin kovasti vasemman asetuksen puutteellisuutta. Yritin sekä johtavalla ohjalla että epäsuorilla sisäohjan otteilla saada Tupua asettumaan, mutta emme puhuneet tässä asiassa juurikaan samaa kieltä. Muutamia sanoja ymmärsimme puolin ja toisin, mutta kuten aina, jäi vasen kierros minulle hankalammaksi.

Laukkatehtävässä maneesista muokkautui kahdeksikko, jossa suuntaa vaihdettiin lyhyillä lävistäjillä. Työstimme pääty-ympyröillä laukkaa ja suuntaa vaihdoimme ravissa. Lävistäjän loppupuolella sai tarvittaessa ajatella vähän pohkeenväistöä uraa kohti, mikäli hevonen yritti ennakoida ja kipata uuteen suuntaan. Oikea laukka oli taas Tupun kanssa aika kivaa. Siinä se tuntuu loksahtavan itsestään pyöreämmäksi ja siten kevyeksi edestä. Pientä punkemista sisälle oli havaittavissa, mutta se oli kohtuullisesti korjattavissa. Vasemmassa laukassa ei tullut niin tasaista menoa, koska olihan se kierros takkuillut jo muissa askellajeissa. Muutamia rennompia ja pyöreämpiä hetkiä saimme myös siihen suuntaan, mutta vähän vääntämiseksi se jäi. Ravilävistäjillä Tupu odotetusti yritti ennakoida tulevaa laukkaa kipittäen. Sain kuitenkin tyyrättyä sen kohtuullisesti aina lävistäjän loppuun ennen kuin pyysin siltä laukkaa.

Ehdimme pohtia pitkästä aikaa erikseen istuntaa. Tehtävänä siinä oli siirtymiset käynnin ja ravin välillä. Minä sain ohjeeksi olla istunnallani jämäkämpi eli pitämään niin sanotusti oman tonttini. Odotetusti Tupu oli laukan jälkeen vähän kiireinen. Niinpä pääsimme kyllä raviin, mutta jarrutusmatkat siitä käyntiin olivat aika pitkiä. Yritin istua jämptisti ja jarruttaa istunnalla, mutta Tupun siirtymisissä oli aina viive. Ei se sinällään jyrännyt pidätteistä läpi, sillä vain oli oma reagointiaikansa. Toistot saivat Tupua vähän kiirehtimään lisää, jolloin jarrutusmatkat pääsivät edelleen pitenemään. Sain neuvoksi yrittää istua siirtymisissä entistä syvemmälle satulaan sen sijaan, että kipristyin pidätteitä tehdessä siitä irti. Tässä auttoi ajatus ilman jalustimia menosta. Näin en lähtenyt ottamaan niin paljoa jalustimista tukea, vaan yritin vähän jopa ajatella jalkojen painon vievän minua tiiviimmin satulaan. Kovin suuria muutoksia en alaspäin tehtyihin siirtymiin kuitenkaan saanut, mutta kivaa oli se, että tajusin lopettaa jarruttamisen ajoissa enkä jäänyt roikkumaan koko siirtymistä.

Loppuravissa tulimme vielä laukkatehtävän kahdeksikkoa. Tupulla meni kipitysvaihe silmään, ja sain ohjeeksi antaa sen tohottaa ja olla piittaamatta tuon taivaallista. Muutamia kierroksia siedin tätä, kunnes päätin siinä samalla alkaa pohtia, millä ilveellä (ja istunnalla) saisin Tupua vähän rauhoitettua ilman ohjissa roikkumista. Täydellistä vastausta en löytänyt, mutta vähemmän yllättäen napakalla keskivartalon tuella oli asian kanssa tekemistä. Ympyröillä Tupu malttoi paremmin, mutta lävistäjillä se tuppasi aina kiihdyttämään. Työstimme kuviota hartaasti, ja hiljalleen muiden ratsukoiden lopettaessa Tupukin alkoi tajuta, että ehkä päivän työt oli tehty. Sitten se kehtasi alkaa ehdotella siirtymistä käyntiin, mutta hurauttelin vielä kuvion muutamaan kertaan rauhallisemmassa ravissa ennen käyntiin siirtymistä. Tupu on minulle kyllä edelleen mysteeri, erityisesti pyöreyden suhteen. Vaan kai se on opettavaista, kun yritän etsiä sen säätönappuloita tämänkin asian suhteen.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Pohkeita, pohkeita ja vielä vähän pohkeita

Maanantain koulutunnille sain yllättävästi Ekin. Vaan mikäpä siinä, vaihtelu virkistää. Viiden ratsukon tunnilla pääsimme tekemään siirtymisiä sekä voltteja. Alkuverryttelyssä sain ohjeeksi ratsastaa Ekiä reippaasti pohkeella, mutta olla päästämättä sitä edestä karkuun. Siinäpä sainkin hommia tehtäväksi. Pohkeeni tuppaavat laiskottelemaan, kun taas käteni joko roikkuvat ohjissa tai antavat hevosen valua pitkäksi. Ekiä sai nohitella liikkumaan, mutta hetkittäin se eteni myös itse. Hankalinta oli napata takapään liike sopivasti ohjilla vastaan. Tuppasin lähinnä varomaan ohjastuntumaa ja päästämään Ekin edestä pitkäksi. Niinpä pyöreyttä ei alkutunnista juuri löytynyt.

Ensimmäisenä tehtävänä pyörittelimme kentän keskelle kahdeksikkoa. Tehtävälle tultiin pitkältä sivulta huolellisesti kääntäen, jonka jälkeen ratsastettiin ensin samaa suuntaan voltti, käytiin suoristuskohdassa ja lähdettiin toisen suunnan voltille. Sen jälkeen ratsastettiin tehtävältä pois suorana ja selvän kulman tehden pitkälle sivulle liityttäessä. Ekin kanssa kivaa oli se, että ravissa se oli kohtuullisen tasainen molempiin suuntiin. Volteilla ehti kääntää (koska emme liikkuneet riittävän energisesti) ja suunnitella reittiä. Volttien välisessa suoristuskohdassa hätiköin itse välillä liikaa. Oikeasti olisi pitänyt rauhassa mennä pari askelta suoraan ja valmistella uuteen suuntaan kääntyminen. Sen sijaan tuppasin lähtemään heti uudelle voltille. Eki ravasi säästöliekillä, ja minä yritin ratsastaa pohkeella siihen hieman energiaa. Pisteet siitä, että tällä kertaa yritin kunnolla pistää pohkeitani samoin kuin Ekiä töihin. Kivaa oli se, että kun sain pohkeet hommiin ja pidettyä silti tuntuman, tarjosi Eki parempaa ja pyöreämpää ravia.

Seuraavaksi nostimme volttien suoristuskohdasta ravista laukan ja jatkoimme pari askelta suoraan ennen pitkälle sivulle liittymistä. Päädyssä sai pyöräyttää ympyrän tai pari ennen kuin tuli uudelleen tehtävälle ja siirtyi raviin laukannostoa varten. Eki nosti paria kertaa lukuun ottamatta laukat oikein. Pari väärää olivat vasen laukka, kun yritin saada oikeaa, joka on Ekille hieman hankalampi ilmeisesti. Pääsimme vaihtelevasti suoraan. Yleensä aloin itse ennakoida uutta suuntaa, jolloin Eki pääsi lähtemään sinne. Ympyröillä sain taas palasia järjestykseen, kun yksinkertaisesti vain pyysin Ekiä sinnikkäästi pohkeella etenemään. Tuntuma pysyi nyt jo paremmin, jolloin Eki alkoi tarjota pyöreämpää laukkaa molempiin suuntiin. Oikeassa laukassa sain aktivoida vasenta takajalkaa, jotta Eki laukkasi paremmin eikä lähtenyt valumaan oikealle. Laukkaan tuli mukavaa keveyttä, kun sain Ekiä liikkumaan paremmin ja enemmän oikeinpäin.

Tulimme myös laukassa volttikahdeksikkoa. Suoristuskohdassa teimme laukanvaihdon ravin kautta. Volteilla pysyminen tuntui hankalalta. Jotenkin jäin apinoimaan sisäohjaan, jolloin Eki ei luonnollisesti kääntynyt, vaan liirasi ulos. Kun tajusin vähän päästää sisäohjasta ja pitää ulkopohkeen tuntumalla, alkoivat voltit luonnistua kohtuullisesti. Laukka tosin pääsi sammumaan niiden aikana, mutta hain sen aina vähän rullaavammaksi, kun pääsimme tehtävältä pääty-ympyrälle. Siirtymiset laukasta raviin ja uuteen laukkaan sujuivat ihan kivasti. Niitä olisin voinut tahkota enemmänkin, jotta olisin saanut oman vaikuttamiseni kuntoon. Eki kun tuntui kuuntelevan tarkasti, ja olisimme voineet esittää vielä vähän parempia siirtymisiä ajatuksen kanssa ratsastettuna.

Loppuravissa menimme koko kentän kokoista kahdeksikkoa. Hevoset sai päästää venyttämään ohjan perässä. Eki ravasi mukavan kevyesti ja venytti hyvin ohjan perässä. Yritin antaa Ekille tilaa liikkua eli keventää rauhassa ja pitää polvet irti satulasta. Tunti hurahti kyllä sangen tehokkaasti töitä tehdessä. Ekin kanssa tarvitsee pohkeita ja vielä vähän lisää pohkeita. Samalla pitäisi tietysti pitää tuntuma ja istua niin, ettei vahingossakaan jarruta Ekin etenemistä sillä. Ekin kanssa sain pääosin sellaista potkukelkkamallista etenemistä eli yhdellä pyynnöllä Eki eteni tovin, kunnes alkoi hidastaa. En saanut sitä siten hereille, että se olisi mennyt pyydettyä vauhtia seuraavaan pyyntöni saakka. Pieniä tällaisia pätkiä mahtui kuitenkin mukaan, joten jonkinlaista vihiä asiasta onneksi oli. Eki olisi varmasti liikkunut paremmin, jos olisin saanut istuttua tasaisemmin. Nyt tuppasin korvaamaan väsyviä jalkojani sillä, että heijasin Ekiä istunnalla. Oikeasti olisi pitänyt vain istua kaikessa rauhassa, jolloin hevosellakin olisi ollut työrauha. Hienosti Eki kuitenkin teki hommia ja väläytteli hyviä hetkiä, kun kuski hetkittäin tajusi olla säätämättä liikaa.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Käynnistä kävelyyn

Sunnuntain toinen heppailu meni kahden ratsukon maastoilun merkeissä. Ratsukseni sain Gian. Plussakeli pisti kapuloita rattaisiin, sillä viikonlopun aikana satanut lumi kerääntyi sinnikkäästi kavioihin tilsoiksi. Lumen alla oli vielä jäätikkö, joten pito ei ollut kovin hyvä.

Giaa kavioiden lipsahtelu ei näyttänyt haittaavan. Se olisi mielellään askeltanut reippaamminkin. Köpöttelimme toiveikkaana metsälenkin alkuun, mutta se oli yhtä kurjassa kunnossa kuin tien pahimmat kohdat. Hyväksyimme sitten kehnon kelin ja hyppäsimme hevosten selästä alas. Kotimatka taittui maasta käsin hevosia taluttaen. Gia tallusteli tyytyväisen näköisenä silmät lupsahdellen perässä. Hyväähän se kävely onneksi tekee, niin kuskille kuin ratsulle.

Haitarin hakemista

Sunnuntaina taas tuplaheppailin. Päivä alkoi itsenäisellä tunnilla Paven kanssa. Treeniaiheeksi päätin ottaa siirtymiset askellajin sisällä. Halusin löytää askellajin sisällä haitaria eli vähän sekä lyhyempää että pidempää askelta.

Päädyin tekemään harjoitusta ympyrällä, josta toinen puolikas oli lyhyemmän askeleen tavoittelua, toinen joko normaalia menoa tai vähän pidemmän askeleen hakemista. Käynnissä Pave lyhensi ja vähän pidensi askelta ihan mukavasti. Yritin muistaa myös aktiivisuuden säilymisen molemmissa, mutta en ottanut sitä pääajatukseksi. Sen sijaan tavoittelin sitä, että Pave säilytti pyydetyn askelluksen itse eikä minun tarvinnut pidellä tai nohittaa sitä koko ajan. Näitä pätkiä mahtuikin mukaan, etenkin lyhennyksen jälkeen Pave käveli sangen mukavasti itse.

Ravissa sain muistaa ratsastaa pohkeella lyhennyksissä, jotta Pave ei ehdottanut siirtymistä käyntiin. Lyhennyksissä pääsin taas hetkittäin vain istumaan, kun Pave otti pyynnöt hyvin vastaan. Onnistuneista lyhennyksistä olikin helppo palata tavalliseen raviin samoin kuin pyytää vähän isompaa ravia. Hyvinä hetkinä Pave lähti vähän pidempäänkin raviaskeleeseen aika rennosti.

Näiden tahkoamisen jälkeen päätin ottaa testinä muutamia siirtymisiä ravista käyntiin ja takaisin. Siirtymiset alaspäin kun ovat meille vielä hankalia. Hain ravin aina aika lyhyeksi, josta olikin helppo antaa Paven siirtyä käyntiin. Ei se jokaisessa siirtymisessä alaspäin pyöreänä pysynyt, mutta kaukana olivat ne pahimmat hirveilyt. Siirtymiset ylöspäin menivät ihan mukavasti myös. Niissä sain tosin miettiä tuntumaa, jotta en nakannut ohjia kokonaan pois. Siirtymisissä ylöspäin olisin saanut tavoitella käynnissä vähän pontevampaa menoa, jotta siirtyminen olisi ollut tarmokkaampi.

Laukassa lyhennysten ja pidennysten tavoittelu oli haastavinta. Oma istuntani ei pitänyt yhtään, vaan löysin itseni kerta toisen jälkeen etukenosta. Etenkin yrittäessäni lyhentää laukkaa. Oikeassa laukassa saimme muutamia onnistuneempia yrityksiä, mutta vasemmassa laukassa en saanut itseäni toimimaan yhtään. Pavella tuntui olevan virtaa, sillä se lähti halukkaasti aina sujuvampaan laukkaan. Laukassa huomasin myös roikkuvani erityisesti sisäohjassa. Ei puhettakaan siitä, että olisin saanut lyhennettyä laukkaa istunnalla ja ulko-ohjan pidätteillä. Istunnasta ei nyt ollut mitään apua ja vielä vähemmän siitä, että yritin jarrutella Pavea sisäohjasta. Siihen tarrautuminen kun vain söi viimeisenkin pontevuuden yrityksissäni saada lyhyempää laukkaa. Tässä askellajissa tehtävä ei siis onnistunut, vaan onneksi syyt siihen olivat aika selvät. Äherryksen jälkeen tuuletin molempien päitä antamalla Paven laukata molempiin suuntiin pitkät sivut vähän reippaammin.

Loppuun päätin vielä kokeilla muutamat ravilävistäjät askelta pidentäen. Valmistelin lävistäjän lyhentämällä ravia hieman. Pave oli kuitenkin laukan jälkeen vähän täpinöissään, jolloin se oli ehtinyt unohtaa alkutunnin tehtävän idean. Niinpä se yritti hypähtää laukalle, kun pyysin sitä vähän ravissa eteen. Yritin kyllä istua ja pitää tuntuman, mutta jotenkin Pave sai nykäistyä minua sen verran irti satulasta, että se sai tilaa yrittää rikkoa laukalle. Tajusin sitten lähteä lävistäjälle lyhyemmässä ravissa. Näin Pave ei alkanut niin pahasti ennakoida. Noin puoliväliin tullessa pyysin aina vähän enemmän ravia, mikä onnistui nyt paremmin. Toki Pave hetkittäin vielä yritti tarjota laukkaa, mutta pidempään pienemmässä ravissa pysyminen auttoi sitä malttamaan.

Sellainen treeni tällä kertaa. Siirtymisten harjoittelu askellajin sisällä oli kivaa. Laukassa se ei tosin ottanut onnistuakseen, mutta ravin hyvät hetket ilahduttivat. Kun nämä alkavat sujua paremmin, arvelen myös siirtymisten askellajien välillä helpottuvan. Tunnin aikana muistin taas sen, kuinka pitäisi osata palkita hevonen yhdestä hyvästä suorituksesta eikä jäädä ahneuksissa hinkkaamaan toistoja liikaa. Pave kun on kamalan näppärä oppimaan tehtävät ulkoa etenkin sen suhteen, missä kohdassa pitää mennä vauhdikkaammin. Sen kanssa olisi tärkeä osata vaihdella tehtäviä sekä tietysti palkita se aina onnistuneesta suorituksesta. Näin se ehkä vähentäisi ennakoimista ja alkaisi hoksata, mitä siltä oikein olen pyytämässä.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Pontevuuden merkitys kantapään kautta

Lauantaina lyöttäydyin estetunnin neljänneksi ratsastajaksi. Ratsukseni toivoin etukäteen Gian. Ajattelin hyvän menon jatkuvan ihan edellispäivän ansioilla, mutta tällä haihattelulla taisin jäädä matkustelemaan ja odottamaan ihmettä. Niinpä en oikein saanut Giaa alkuverryttelyssä notkeaksi ja pontevaksi. Värkkäsin liikaa käsillä enkä ratsastanut pohkeella ollenkaan riittävästi. Jotenkin hyydyin odottamaan, että Gia loksahtaa itsestään hyväksi. Ei oikea ratkaisu.

Ensimmäiset hypyt otimme ponnistuspuomilla varustetulle askeleen sarjalle. Lähestymisen teimme ravissa eli tehtävällä yhdistyi kaksi inhokkiani: ravilähestyminen ja ponnistuspuomi. Giankin mielestä ravilähestyminen oli mälsä, joten se yritti hypähdellä laukalle. Se taisi päästä loppujen lopuksi nappaamaan laukan aina juuri ennen ponnistuspuomia. Se siitä ravilähestymisestä, hups. Sarja sinällään meni kuitenkin ihan hyvin, ja Gia paikkasi, jos askel ei ihan sopinutkaan. Sarja oli lävistäjällä, joten b-osalla piti myös yrittää napata oikea laukka. Gia hoiti tämän kotiin.

Seuraavaksi tulimme kahden pystyn 20 metrin suoraa linjaa. Väliin pistimme kuutta ja viittä askelta. Kuusi askelta onnistui, kun tulin riittävän rauhassa tehtävälle. Viisi taas tuli ihan ilmaiseksi. Sitten yhdistelimme tehtävistä pienen radan: lävistäjän sarja, suora linja ensin kuudella askeleella ja sitten viidellä, keskihalkaisijalla ollut kavaletti suunnanmuutoksen kera ja suora linja toisesta suunnasta samoilla askemäärillä kuin aiemmin. Saimme tulla Gian kanssa sarjalle suoraan laukassa. Se sujui hyvin, ja Gia nappasi siinä oikean laukan. Suora linja oikeassa laukassa onnistui ensin kuudella ja sitten viidellä. Kavaletti meni asiallisesti, ja laukka vaihtui siinä toivotusti vasempaan. Suora linja vasemmassa laukassa onnistui myös kahdella askelmäärällä.

Lopuksi tulimme vielä tehtävän ilman sarjaa. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa suoralle linjalle. Jäin nyhertämään laukkaa ihan tolkuttomasti vieden siitä kaiken pontevuuden ja jarrutin vielä estettä kohti. Ponnistuspaikka ajautui ihan naurettavan lähelle eikä Gia lähtenyt kiskomaan itseään hankalasti hyppyyn. Niinpä se stoppasi, mutta aina yhtä optimistisena ihmisenä olin jo itse puolittain hypyssä. Niinpä löysin itseni makoilemasta Gian kaulalta. Gia oli onneksi kiltti ja piti päänsä ylhäällä, jolloin sain tuupattua itseni satulaan takaisin. Uudessa yrityksessä tajusin antaa Gian laukata vähän paremmin enkä häirinnyt sitä lähestymisessä. Näin pääsimme esteestä yli ja saimme väliin toivotut kuusi askelta. Viisi askelta onnistui taas vaivatta. Suunnanmuutos kavaletilla meni hyvin, ja Gia nappasi siinä oikean laukan. Suora linja toisesta suunnasta meni ensin tahattomasti viidellä askeleella, jolloin sain toiseen kierrokseen pistää ne kuusi. Ne löytyivät, kun hain laukan ajoissa vähän lyhyemmäksi ja muistin ensimmäisen pystyn jälkeen hieman jarruttaa jäämättä kuitenkaan ohjaan kiinni.

Olipas taas opettavainen estetunti. Laukan lyhentäminen, mutta silti pontevuuden säilyttäminen on minulle vielä melkoinen pähkinä purtavaksi. Mummolaukalla esteille ei kannattaisi tulla, kuten tälläkin kertaa nähtiin. Takajalat töihin, etuosa hallintaan. Jollain tuollaisella kaavalla se lyhyt, mutta energinen laukka varmaan löytyisi. Tällä hetkellä pulmana on kuitenkin se, etten ratsasta pohkeella riittävästi, mutta päästän hevosta senkin edestä valumaan edestä pitkäksi. No, sentään pulma on havaittu. Sellaista on helpompi yrittää ratkoa kuin vain ihmetellä, mistä ongelmat johtuvat.