maanantai 30. syyskuuta 2013

Laukansäätelyä miniesteillä

Maanantain Tallinmäen tunnille opettaja oli pistänyt kolme hevosta ratsastajien kesken jaettavaksi. Ennätin listalle ensimmäisenä ja nopeat syövät hitaat -periaatetta käyttäen nappasin Melban, Karan ja Tupun joukosta Tupun. Sillä menemisestä onkin kulunut yli vuosi, joten oli hauska päästä taas sen kyytiin ja vasta neljännen kerran. Tunnin aiheeksi toivoimme esteitä ja saimmekin kahden suoralle linjalle laitetun miniesteen kanssa harjoitella laukansäätämistä. Ratsukoita tunnilla oli neljä.

Alkuverryttelyssä ehdimme mennä tovin itsekseen, jonka jälkeen opettaja pisti meidät vielä tulemaan ravissa koko kenttää kahdeksikkona hevosia ympyröillä asetellen ja taivutellen. Opettaja kertoi Tupun kyllä kulkevan kohtuullisen helposti oikeinpäin, mutta karkaavan sieltä kyllä aina, kun oli mahdollista. Ohjeena oli ratsastaa pohkeilla se kantamaan vatsalihaksillaan itseään ja asetuksilla pyöristää se. Oikeaan kierrokseen sain hetkittäin rennompia hetkiä, kun pidin ohjat tuntumalla ja ratsastin pohkeilla. Yhtä nopeasti kuitenkin Tupu taas karkasi hyvästä muodosta, kun lakkasin ratsastamasta. Vasempaan kierrokseen sain korjailla omaa istuntaani taas melkoisesti ennen kuin kykenin vaikuttamaan hevoseen paremmin. Vasen kierros oli odotetusti taas vähän hankalampi, mutta kunnon sisäpohkeen työskentelyllä meno parani hieman. Ehdin myös humputella sunnuntairavia, jossa oli aivan ihana istua. Se oli yhtä vaivatonta ja mukavaa kyytiä kuin jo vihreimmille laitumille laukannut Poku kykeni tarjoamaan. Ei muuta kuin lännensatula Tupulle selkään ja kohti auringonlaskua!

Alkuverryttelyn jälkeen pääsimme suoran linjan ja sillä olleiden kahden miniesteen pariin. Väli oli muistaakseni 17 metriä, jota tultiin molemmista suunnista viidellä ja neljällä askeleella. Viiden lisäksi olisi saanut pistää enemmänkin askeleita, mutta meillä Tupun kanssa jarrut jäivät vähän matkasta. Ennen suoralle linjalle tuloa haettiin hyvä ja tehtävään sopiva laukka pääty-ympyrällä. Alusta alkaen Tupulla oli hyvä imu esteelle, jolloin se selvästi veti ja vähän kiihdyttikin huomatessaan miniesteen olevan edessä. Ympyrällä se sen sijaan laukkasi ihan nätisti apuja kuunnellen. Viiden askeleen väli alkoi onnistua, kun muistin pitää pohkeet tuntumalla ja annoin hevosen edetä. Tupu innostui aina esteen nähdessään, mutta ei kiihdyttänyt vauhtia sen kummemmin, jolloin laukka pysyi normaalin rajoissa.

Neljän askeleen väli olikin sitten kinkkisempi. Koetin nohittaa Tupun laukkaamaan ja vaikka kuinka tuntui, että nyt menimme reippaasti, niin aina se viides askel sattui mukaan. Lopulta jätin ympyrän välistä, jolloin sain enemmän aikaa ratsastaa reippaammin eteen, ja johan se neljäkin askelta onnistui! Vauhti kehtasi tuntua selkään turhankin reippaalta, mutta onneksi Tupu oli niin varmasti menossa, etten alkanut jännittää mitään ylimääräistä. Kun saimme neljä askelta onnistumaan oikeassa kierroksessa, sujui se vasemmastakin kierroksesta kokeiltuna tuosta noin vain. Tupu oli selvästi mielissään, kun sai edetä reippaasti eikä tarvinnut turhaan himmailla. Tulimme loppuun muistaakseni vielä välin kertaalleen viidellä, ja intoilusta huolimatta Tupu malttoi rauhoittua ja pistää väliin toivotut askelmäärät. Huomasin ratsastaneeni nyt vähän keskittyneemmin, jolloin en ihan täysin antanut Tupun viilettää, vaan pyysin sitä odottamaan ja sitten oikealla hetkellä annoin sille luvan mennä. Yleensä reippaampien hevosten kanssa jään pitelemään niitä melkein koko tunnin ajaksi, mutta onneksi tällä kertaa onnistuin ratsastamaan toisella ja itse asiassa vähän paremmalla tavalla.

Loppuverryttelynä teimme ravissa pitkän sivun alkuun voltin, väistätimme sen jälkeen hevosia keskemmäs, siitä sitten takaisin uralle ja vielä saman pitkän sivun loppuun pyöräytimme voltin. Tupulla oli ensin kova kiire, jolloin saimme pyöritellä aika paljon voltteja, jotta suurin kipitys katosi. Väistötkin alkoivat sujua paremmin, kun Tupu malttoi odottaa rauhassa. Paikoin sain Tupua myös hetkeksi aina oikeinpäin, jolloin se tuntui hyvin lystiltä ratsastettavalta. Sitten seuraavassa hetkessä, kesken aiemman onnistumisen ihailun, Tupu olikin jo viilettämässä mitenpäin sattuu, ja saimme palata taas alkuun. Keskittymiskyky, mitä se on? Minulta sitä ei ainakaan näytä riittävästi aina löytyvän. Tunti oli kuitenkin tosi kiva, ja Tupulla oli mukava mennä pitkästä aikaa. Olihan se hauskaa vaihtelua mennä hevosella, joka ei kytännyt mitään ja innostui kunnolla miniesteistäkin. Kyllä niissä suomenhevosissa vain on sitä jotain.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kiva kavalettitunti

Sunnuntain kisojen jälkeen ehdin huokaista tovin, kunnes vuorossa oli valmennusryhmän tunti. Koska estekisat alkavat häämöttää tulevaisuudessa eli tasan kahden viikon päässä, oli tunnilla vuorossa kavaletteja. Sain ratsukseni Loren, ja ratsukoita oli tunnilla yhteensä seitsemän. Pääsimme menemään vielä kentällä.

Alkuverryttelyssä saimme ensin työstää hevosia hetken käynnissä. Keskityin hakemaan omaa istuntaani kohdilleen ja pitämään ohjat käsissä ja pohkeet töissä. Lore liikkui ihan kivasti ja paikoin pyöristyi, mutta hiljalleen huomasin sen etupään kiirehtivän ja takapään vähän laahustavan. Pienillä puolipidätteillä ja pohkeella ratsastamisella pyrin aktivoimaan takaosaa paremmin. Suurta onnistumista ei tullut, mutta etuosa kuitenkin rauhoittui hieman. Ravissa saimme tulla kahta ympyrää, joiden kaarilla oli kummallakin kaksi puomia. Oikeassa kierroksessa oli helppo ohjata Lore ylittämään puomit keskeltä, ja meno oli tasaista. Vasemmassa kierroksessa Lore ei puolestaan halunnut asettua juuri nimeksikään, ja asetusta ährätessäni päästin Loren puskemaan sisälavan kautta karkuun. Pyrin pistämään sisäpohkeeni estämään moisen, mutta en kovin onnistuneesti. Seuraavaksi sitten taiteilin, millaisella ohjasotteella saisin asetusta edes hieman läpi. Pieni johtava ohjasote sisäohjasta yhdistettynä sisäpohkeen pitämiseen tuntumalla auttoi hieman. Suurin apu oli kuitenkin se, että tajusin pitää ulko-ohjan kädessäni.

Laukassa tulimme ensin oikeassa kierroksessa samoja ympyröitä, joskin nyt puomit olivat nousseet juuri ja juuri ilmaan, jotta niitä saattoi kutsua kavaleteiksi. Lyhyempään väliin tuli saada kaksi askelta, pidempään taas neljä. Aluksi sain taas totutella istumaan Loren laukassa, joka tuntuu oikeassa kierroksessa olevan vaikeampi kuin vasemmassa. Onneksi kavaleteilla sai hyödyntää kevyttä istuntaa, ja myönnän kyllä paikoin käyttäneeni sitä muuallakin. Molemmat välit onnistuivat, kun tajusin säätää tien menemään hieman sisäreunasta täysin keskeltä menemisen sijaan, jolloin Loren laukka ylsi nätisti. Neljän laukan väliin ehdimmekin esittää viisi askelta, kun yritin ensin sihdata tarkasti keskeltä keskelle. Kertaalleen esitimme turhan laukanvaihdon pidemmän välin kavaleteilla, kun ponnistuspaikka jäi kauas, ja Lore venytti itsensä silti sieltä kavaletin yli. Lyhyemmällä välillä puolestaan esitimme pienen ravimökellyksen, kun en nähnyt paikkaa ensimmäiselle kavaletille ja tästä kauhistuneena hyydyin selässä täysin.

Seuraavaksi tulimme kahden askeleen välin ja jatkoimme siitä kahden puomin suoralle linjalle, joka tuli päästä viidellä askeleella. Kahden askeleen väli meni muuten ok, mutta välillä jäädyin, kun en nähnyt ponnistuspaikkaa, jolloin Lore rämpi ensimmäisen kavaletin yli epätasaisesti. Viiden askeleen väli sentään meni hyvin nätisti. Sitten tehtävään lisättiin alkuun vielä neljän askeleen väli ja pistettiin aiempaan viiden askeleen väliin kuusi askelta. Tehtävä sujui kivasti aina, kun näin ponnistuspaikan, ja Lore meni kuudenkin askeleen välin tosi tasaisesti. Tehtävää tultiin myös toisinpäin eli ensin oli kuuden askeleen väli, sitten kahden ja lopuksi vielä neljän. Sekin sujui ilman uusia ongelmia. Oli mukava huomata, kuinka hyvin Lore kuuntelee ratsastajaa. Vaikein osuus koko tehtävässä oli jostain syystä tuo kahden askeleen väli. Liekö tie sille sitten tullut aina niin vinosti, kun en aina nähnyt ponnistuspaikkaa vai mitä ihme oli vikana. Välillä kuitenkin sain annettua noina hetkinä Loren tehdä ratkaisun, jolloin pääsimme kavalettien yli, vaikka paikka ei aina paras mahdollinen ollutkaan.

Loppuraveissa yritin pyöristellä ja rentouttaa Lorea paikoin siinä onnistuen. Ohjastuntumani oli vähän hutera eivätkä pohkeeni heränneet ratsastamaan kunnolla koko aikaa. Mutta kun sain vähänkään otetta itsestäni, oli Lorekin heti paremmin kuulolla. Lore on aika mukava ratsu kavaleteilla ja esteillä, vaikka sen laukassa istuminen tuottaakin minulle vielä vähän vaikeuksia. Muutoin se on aika tolkku ja asiallinen hyppykaveri ja tekee kyllä osuutensa, jos se sille se mahdollisuus annetaan.

Tavoite saavutettu: 61,2 prosenttia helposta B:stä

Sunnuntaina koittivat vihdoin ja viimein O-Rin syyskauden ensimmäiset koulukisat. Olihan niitä odotettu ja ennen kaikkea jännitetty jo hyvä tovi. Ratsukseni sain toiveeni mukaisesti Peran, joka yllättäen meni vain kaksi rataa: minun kanssani ohjelman helppo B:0 2009 ja toisella ratsastajalla A-merkin kouluohjelman. Sain siis pitkästä aikaa olla laittamassa hevosta kuntoon ja verrytellä sen alusta alkaen itse. Onneksi aikaa oli hyvin, sillä talkoohommanani oli olla vain viimeisen luokan sihteeri.

Verryttelyssä pysyin valtaosan ajasta kentällä, jossa oli riittävästi tilaa. Itse kisat pidettiin maneesissa, sillä kenttä ei ollut sadepäivien jälkeen parhaimmillaan. Verryttelyssä humputtelin ensin tovin käyntiä ja ravia, kunnes tein käynnissä ympyrällä takaosan väistätyksiä ulommas. Keskityin huolehtimaan siitä, että saan Peran molemmat lavat kuriin, mikä onnistui aika kivasti. Tehtävässä Pera keskittyi myös hyvin ja pyöristyi nätisti. Tämän jälkeen otin summittaisesti ravi- ja laukkavoltteja, siirtymiä ja peruutuksia. Muistuttelin itseäni ratsastamaan reippaasti Peraa eteen ja uskaltamaan pitää ohjat tuntumalla. Pera toimi aika mukavasti, vaikka ravi ei lähtenyt rullaamaan kovin kehuttavasti. Yritin kyllä nohittaa, mutta paras onnistuminen jäi tavoittamatta. Maneesin verryttelyalueelle pääsin heti luokan alkaessa, sillä seitsemän ratsukon luokassa olin lähtövuorossa kolmantena. Maneesissa testasin vielä takaosan väistätystä ulommas sekä otin vähän ravia ja laukkaa, kunnes jäin odottamaan omaa vuoroani. Huomasin jännittäväni paljon vähemmän kuin yleensä. Olisivatkohan hermoni viimein ja vähitellen tottumassa kisaamiseen? Kouluradalle päästyäni kävin esittelemässä Peralle tuomaripäädyn molemmista suunnista ja otin vähän ravia ja laukkaa. Sitten jäin odottamaan lähtömerkkiä, joka tuli sopivan vikkelästi.

Oma istuntani oli läpi radan sangen epätasainen, vaikka hetkittäin yritin muistaa kääntää lantiota alle. Pohkeenikin tykkäsivät elää omaa elämäänsä vispaten ja ylävartalon ryhti oli onneton. Ongelmat olivat suurimpia ravissa, kun taas laukassa sain itseäni istumaan paremmin. Keskiravit jäivät tälläkin kertaa puutteellisiksi, kun en tohtinut kehnon istuntani takia pyytää kunnolla. Tuomari toivoikin enemmän venymistä ja moitti siitä, ettei eroa näkynyt. Ravivolteilla puolestaan tsemppasin ja sain niistä kerrankin enemmän ympyröitä ja muutenkin uskalsin ratsastaa. Tuomari huomasi tämän ja kehui hyvää taivutusta, mutta toivoi parannusta siihen, että hevonen olisi paremmin apujen välissä. Minulla oli myös ilmeisesti vähän kiire suorittaa kohdat, sillä lävistäjällä tehdyn kolmen käyntiaskeleen pilasin sillä, etten yksinkertaisesti malttanut antaa Peran kävellä. Heti ensimmäisen käyntiaskeleen jälkeen olin hoputtamassa sitä raviin, jolloin esitimme ehkä juuri ja juuri kaksi kiireistä käyntiaskelta, hups.

Pera oli tuijotellut tuomaripäätyä, ja niinpä se esitti ennen keskikäyntiin siirtymistä säikähdyksen maltillisella sivuliikkeellä. Ihmeen hyvin se jatkoi sen jälkeen etenemistä, vaikka oli jännittynyt. Olin yrittänyt itse tietoisesti rentoutua aina tuomaripäädyssä, mutta en näemmä saanut samaa fiilistä Peraan. Peruutuksessa esitin taas malttamattomuuteni eli jätin pysähtymisen välistä ja peruutin heti. Mutta tällä kertaa emme sentään menneet niin vinoon kuin monena muuna kertana. Onneksi laukkaohjelma oli pääsääntöisesti kivoin ja rennoin osuus ohjelmasta. Tuomari kehuikin rohkeita keskilaukkoja, jotka lähtivät mielestäni mukavasti. Muutenkin Pera tuntui rennommalta kuin käynti- ja raviosuuksissa, ja pystyin itsekin istumaan paremmin. Laukkaohjelmassa jostain syystä pystyn keskittymään paremmin, mikä näkyy vähän tasaisempana menona. Laukkaosuuksien jälkeen pääsimmekin jo lopputervehdykseen, ja suorituksemme oli siinä.

Suorituksen jälkeen oli hyvä mieli, vaikka Peran säikähdys vähän harmittikin. Itsestä tuntui, etten jäätynyt tai suolapatsastellut lähellekään niin paljon kuin aikaisemmin, jolloin saatoin ratsastaa vähän paremmin. Valtavia virheitä emme onneksi tehneet, mutta rentoutta olisi silti saanut olla enemmän. Tuomari kommentoi suoritustamme seuraavasti: Alkuohjelma hieman jännittynyt, laukassa rentoa ja tahdikasta menoa. Hevonen voisi liikkua vielä paremmin takaa eteen ohjaa kohti, muutoin tarkkaa työtä. Tuomari oli tosiaan uusi tuttavuus, mutta hänen kommenttinsa olivat hyvin linjassa muilta tuomareilta saamaani palautteeseen. Muistin itsekin radalla jännittyneessä ravissa ajatelleeni, että laukassa voimme sitten toivottavasti väläytellä parempia hetkiä, kun siinä osaan itsekin rentoutua paremmin. Tuloksemme oli lopulta 153 pistettä eli 61,2 prosenttia, mikä tarkoitti sitä, että sain kuin sainkin saavutettua tavoitteeni vähintään 60 prosentin tuloksesta helpon B:n ohjelmasta. Jes! Treeni on siis kannattanut, se oli todella mukava huomata. Luokassa sijoituksemme oli kolmas, ja ero toiseksi hienosti Jussilla ratsastaneelle Kaisalle oli kolme pistettä. Eroa neljänneksi tulleeseen oli 1,5 pistettä, ja luokan voittaja nappasi 160,5 pistettä. 


Tulosten selvittyä olin hyvin iloinen ja naureskelinkin, kuinka voin nyt hyvillä mielin eläköityä halutessani koulukisoista. Seuraavaksi luvassa onkin seuran estekisat 16.10. eli jo kahden viikon päästä. Vielä ei ole tietoa, mitä luokkia kisoihin on tulossa enkä ole täysin varma ratsustanikaan, mutta onhan tässä onneksi muutamia päiviä aikaa miettiä ja ennen kaikkea rentoutua ja unohtaa kisamaailma ihan kokonaan hetkeksi.

Videosta kiitos Alekseille! Kuva napattu videolta.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Aina ei mene nappiin

75 sentin radan este numero 5a.
Tulipahan hankittua ihan uudenlaista kokemusta harjoitusestekisoista eikä valitettavasti sillä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Tänään oli siis vuorossa toisen kerran osallistuminen Penttilän tallin harjoitusestekisoihin Jetin kanssa. Kisaradoiksi valikoituivat 65 ja 75 senttiä, ja arvosteluna molemmissa oli A.1.0. Tallinmäeltä matkasimme kisapaikalle ratsain viiden ratsukon voimin pääosin käynnissä, ravia vähän mukaan ottaen. Matkaa oli reilu neljä kilometriä suuntaansa eli saimme todella mainiot alku- ja loppuverryttelyt.

65 sentin verryttely oli vähän sellaista humputtelua. Jetti pällisteli kaikkea maneesissa, ja jännityin itse siitä saman tien. Otimme oikeassa kierroksessa hypyt ristikolle, pystylle ja okserille. Ristikko meni hyvin, pystylle tuli vähän haparoiva hyppy, ja okserista menimme ensin vasemmalta ohi. Hups. Toisella yrittämällä pääsimme yli, kun tajusin ratsastaa rutkasti paremman tien. Vasemmassa kierroksessa en muistaakseni ottanut hyppyjä ollenkaan, kun lopulta olin saanut oikeassa kierroksessa yhden hypyn onnistumaan. Silti olo oli epävarma. En tajua, mitä ihmettä ajattelin, kun jätin verryttelyn tuollaiseksi ja lähdin radalle kuvitellen, että kyllä se meno siellä paranee. Hohhei, taisin olla pahemman kerran unessa. Radan opettelelussa ei onneksi ollut ongelmia, sillä 65 ja 75 sentin radat olivat muutoin samat, mutta isommassa luokassa oli sarjaeste, josta vain b-osa oli 65 sentissä. Pienemmässä luokassa esteet olivat pelkistä puomeista tehtyjä, kun taas 75 sentissä kolmosesteenä ollut okseri sai portin koristeeksi.

Ratapiirros pätee 65 senttiin, kun poistaa siitä 5a-esteen.
65 sentin radalle pääsin odottelemaan vuorossa olleen ratsukon aikana. Ravailin hetken ja sitten pysyin vain poissa tieltä. Kuljin myös kentän laidalla olleen portin ohi molemmista suunnista. Jettihän pällisteli sitäkin, mutta suostui pienellä kylkimyyryllä ohittamaan sen. Sitten oli oma vuoroni. Yritin nohittaa Jetin laukkaamaan, mutta yritykseni oli ponneton. Vasemmassa laukassa pääsimme ykkösen yli ja muistaakseni pysyimme samassa laukassa hypyn jälkeen. Kakkonen ylittyi ihan ok, mutta laukka muistaakseni piti vaihtaa oikeaksi erikseen. Kolmoselle tuli vähän huono tie, kun laidalla ollut portti vei molempien huomion. Kolmosen yli kuitenkin pääsimme, mutta sittenpä Jetti hurahtikin nelosesta ohi vasemmalta. Olin ihan puulla päähän lyöty, en yhtään osannut odottaa tätä. Ei muuta kuin uusi lähestyminen, ja nyt Jetti meni esteestä yli.

Viitosen kanssa ei tainnut olla ongelmaa, ja pääsimme jatkamaan siltä vasemmassa laukassa. Kuutonen ylittyi myös, mutta sitten olimmekin ristilaukassa. Yritin saada Jettiä vaihtamaan, mutta seiskaeste tuli jo eteen, jolloin rämmimme sen yli ristilaukassa. Meno ei ollut sujuvaa enkä minä näemmä hereillä, sillä niinpä vain Jetti livahti radan viimeisen eli kahdeksannen esteen ohi vasemmalta. Tuomari vihelsi pilliin kahdesti, ja tajusin, että meidät oli hylätty. Hylätty! 65 sentin radalta! Kysyin nopeasti luvan yrittää hypätä vielä kasin ja luvan saatuani komensin Jetin siitä yli, ja niin saimme sentään hypättyä radan loppuun. Kylläpä hävetti radan jälkeen ja teki mieli vajota maan alle. Tässä vaiheessa tajusin, ettei Jetti missään vaiheessa rataa herännyt saati varmaan edes tajunnut olevansa esteradalla. Meno oli niin uneliasta ja ponnetonta, jolloin virheitä luonnollisesti pääsi tapahtumaan runsaasti. Loppujen lopuksi viiden ratsukon luokassa kolme sai puhdasta suoritusta, ja ihanasti kaikki ruusukkeen saaneet ratsukot olivat Tallinmäen tiimistä. Jes!

75 sentin verkassa pyrin herättämään Jetin, mutta olin ilmeisesti niin pölmästynyt vieläkin, ettei meno parantunut. Otin muutaman hypyn ristikolle ja pystylle, ja molemmista pääsimme yli, mutta emme kovin sujuvasti. Jetille tuli myös ikävä kavereita, jolloin se huuteli paikoin niiden perään eikä keskittynyt minuun yhtään. Koetin hakea ratsua kuulolle, mutta oma keskittyminen oli yhtä hukassa. Kun sain yhden sinnepäinkään menneen hypyn, päätin poistua pihalle odottamaan vuoroani. Ennen omaa vuoroani ehdin jutella opettajan kanssa ja mietin ääneenkin, jättäisinkö radan välistä. Olo oli sama kuin Pikkaralan seuraestekisojen 85 sentin radan odotuksessa: ei mitään otetta hevoseen ja mielessä valtava epäilys, tuleeko tästä mitään. Opettaja tuumasi, että ratkaisu on minun, ja lopulta päätin, etten ole onnellinen yhden hylsyn kanssa, vaan mieluusti kokeilen vielä toisen radan. Ihan jo sen takia, etten ala antaa periksi liian helposti. Radalle päästyäni kävin heti näyttämässä portin Jetille, mutta sillä ei kiinnostanut se, vaan mielenkiinto oli jossain ihan muualla. Sitten tulikin vihellys, ja lähdimme matkaan.

Laukka tuntui rullaavan nyt paremmin, kun lähdimme liikkeelle. Sittenpä olimmekin lähestymässä kolmosesteen vierestä suunnaten ykköselle, kun Jetti keksi, ettei se voi ohittaa sitä porttia ilman kunnon kylkimyyryä. En ollut odottanut tätäkään yhtään, jolloin en ehtinyt reagoida, vaan minun oli pakko pyöräyttää voltti, joka meni väistämättä lähtöviivan yli. Saimme siis heti radan alkajaisiksi neljä virhepistettä, hohhei. Videolta tätä ei näy, sillä kuvaajalla oli kameran lisäksi pidettävänä hevonen, joka ei halunnut olla ihan paikoillaan. Onneksi sisuunnuin tästä sen verran, että sain kerättyä viimeiset keskittymisrippeeni ja pistin Jetin tulemaan ykkösen yli järkevästi. Vasen laukka pysyi vasempana, ja jatkoimme kakkosesteelle. Se ylittyi hyvin, mutta esteen jälkeen olimme ristilaukassa, jonka korjasin ravin kautta oikeaksi. Kolmonen portin kanssa ylittyikin sitten ongelmitta, vaikka häpeäkseni voin tunnustaa odottaneeni sille ongelmia. Neloselle pääsimme neljällä askeleella, joista viimeisin oli vähän töksähtävä. Sen jälkeen Jetti teki jonkin minimaalisen vikurointipompun, mutta sain jatkettua matkaa enkä jäänyt kauhistelemaan.

Viitosena olleen sarjan a-osan pääsimme miniaskeleella yli, ja siitä seurasi tietenkin se, että kahden askeleen väliin survoimme kolme askelta. Jetti vaihtoi kuitenkin hienosti b-osalla laukan vasemmaksi. En tiedä, mitä sähelsin selässä, kun käytin Jetin ravissakin ennen kuutoselle pääsemistä. Kuutonen ylittyi tuttuun tapaan eli vähän ponnettomasti, mutta sentään menimme yli. Laukka ei vaihtunut oikeaksi, vaan rämmimme ristilaukassa. Koetin saada vaihtoa, mutta jälleen kerran este lähestyi niin nopeasti, että jätin vaihdon hevosen harteille. Sitä ei tullut, joten seiskan yli menimme ristilaukalla. Sen jälkeen Jetti vaihtoi vasempaan, ja pääsimme radan viimeiselle esteelle eli kahdeksikolle viidellä askeleella, joista viimeisin oli taas mini. Niinpä tuloksena tältä radalta oli heti alussa napatut neljä virhepistettä, mutta olin silti tyytyväinen, ettei radalla ollut yhtään kieltoa. Onhan se kuitenkin vähän eri asia kylkimyyryillä ihan toisen esteen kanssa kuin mennä selvästi edessä olevasta esteestä ohi tai stopata sen eteen. Tietysti kaiveli aika pahasti alun moka, mutta olin kuitenkin iloinen siitä, että menin toisenkin radan. Tässä luokassa ratsastaneista yhdeksästä ratsukosta vain kolme sai puhtaan radan, mikä oli vähän hassua. Rata kun ei ollut kovin tekninen eikä siellä ollut muita erikoisempia esteitä kuin se portti, ja senkin pitäisi kyllä olla niin monelle loppujen lopuksi selvää kauraa.



Että sellaiset kisat tällä kertaa, tuloksina hylkäys ja neljä virhe pistettä. Pääsinpähän sentään starttaamaan molemmat radat enkä tehnyt samaa kuin vuosi sitten lokakuussa, kun putosin verryttelyssä, ja kisat jäivät kokonaan välistä. Tietysti harmitti, mutta ihmeen vähän siihen nähden, mitä olisin kuvitellut. Olen aina ollut valitettavasti kantapään kautta oppiva ihminen, joten toivottavasti tämäkin kerta opetti minulle asioita. Ainakin jatkossa tiedän, että 1) verryttelystä ei lähdetä pois "mitähän tästä tulee" -fiiliksellä, vaan siellä herätetään sekä ratsastaja että ratsukko, 2) radalla ei nukuta, vaan ratsastetaan ja 3) huonomminkin menneet kisat ovat kokemusta, jota tarvitsee kehittyäkseen. Oli opettavaista huomata, ettei maailmani kaadu siihenkään, että estekisat menevät mönkään. Kuten opettajakin tuumasi, ei pieniä töppäyksiä kannata jäädä murehtimaan. Aina ei suju eikä se ole niin vakavaa, jos siihen osaa suhtautua oikein. Treeniä, treeniä ja lisää treeniä, niin jospa seuraavalla kerralla menee paremmin.

Videosta kiitos Elinalle ja kuvasta kiitos Hanskille!

perjantai 27. syyskuuta 2013

Jälleen kisavalmistautumista

Perjantaina kävin Tallinmäellä ratsastamassa Jetin lauantain harjoitusestekisoja varten. Tuleva viikonloppu onkin tehokas, sillä ensin lauantaina ovat nuo harjoitusestekisat ja sitten sunnuntaina seurakoulukisat. Jetin kanssa pidin treenin pääosin samana kuin aiemminkin ennen kisoja eli tekemällä siirtymiä, temponvaihteluita sekä laukanvaihtoja. Lisäpuuhana otin takaosan väistätystä ympyrällä ulommas sekä rentoa pohkeenväistöä ravissa.

Alkuverryttelyssä humputtelin tovin rauhassa käynnissä ja ravissa. Kun Jetti tuntui heräävän hieman, tein muutamia takaosan väistätyksiä ulommas ympyrällä. Jäin ilmeisesti nyhertämään tehtävässä aika paljon, sillä Jetti kyllä teki liikkeen oikein, mutta melkoisen hitaasti. Kaiketi tehtävää tehdessä omakin rentous katosi hieman, jolloin jäin jännittyneeksi ja estin Jettiäkin liikkumasta. Molemmissa kierroksissa muistin kohtuullisesti huolehtia lavoista, etteivät ne pullahdelleet minnekään. Etenkin oikeassa kierroksessa sain olla tarkkana, sillä Jetti helposti yritti vasemman lapansa kautta karkuun. Vasemmassa kierroksessa lapoja oli helpompi hallita, jolloin se suunta tuntui vähän helpommalta. Tehtävä ei tuntunut loksahtavan niin hyvin kohdilleen kuin esimerkiksi Peran kanssa, mutta näinpähän kuitenkin, että pohkeet menivät mukavasti läpi. Tehtävä oli myös mukavaa tasapainottelua ohjas- ja pohjeapujen kanssa.

Seuraavaksi tein siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin sekä temponvaihteluita. Aluksi siirtymät raviin olivat hitaita, jolloin tajusin alkaa ratsastaa jo käyntiä paremmaksi. Siirtymät ravista käyntiin onnistuivat helposti, mutta olisin saanut huomata ratsastaa heti käyntiä eteen sen sijaan, että lössähdin siirtymässä hetkeksi lakaten ratsastamasta. Kun lopulta sain käyntiä paremmaksi, alkoivat siirtymiset raviin onnistua paremmin. Sitten jäinkin ravaamaan tehden temponvaihteluita. Hain Jettiä aina ensin vähän lyhyempään askeleeseen, jonka onnistuttua se lähti itse helpommin etenemään reippaammin. Lyhyemmässä askelluksessa olisin saanut hakea vielä vähän aktiivisempaa poljentaa, sillä paikoin lyhennyshetket tuntuivat hyytyneiltä. Jetti kuitenkin tuntui kuuntelevan pyyntöjäni kohtuullisesti, minkä seurauksena saimme muutamia ihan reippaita ravipätkiä. Ohjat olisi toki voinut olla hyvä pitää kädessä, mutta vieläkin käteni tykkäävät herpaantuvat, kun pohkeeni tekevät jotain.

Laukassa annoin Jetin ensin vertyä pidemmällä ohjalla. Kun laukka alkoi rullata kohtuullisesti, tein laukanvaihtoja lävistäjien loppupuolella. Oikea laukka vaihtui heti alusta alkaen helposti vasemmaksi, mutta pari ensimmäistä vaihtoa vasemmasta laukasta oikeaan olivat vähän hitaita. Toistojen myötä Jetti kuitenkin paransi, jolloin sekin laukanvaihto alkoi sujua. Harjoituslaukka löytyi helposti, joten halusin vielä tarkistaa, että toimiihan kaasu tässäkin askellajissa. Niinpä otimme muutamat spurtit pitkillä sivuilla, ja Jetti lähti mukavasti eteen. En yhtään muistanut treenata laukan säilyttämistä kaarteissa, mikä varmasti olisi ollut aiheellista. No, kaikkea ei voi muistaa, mutta jatkossa saan kyllä luvan treenata sitäkin.

Loppuun otin vielä puolihuolimattomasti pohkeenväistöjä ravissa aina uralta keskemmäs ja sieltä takaisin uralle palaten. Jetti liikkui vapaaehtoisesti reippaasti, ja sain jo välillä toppuutella sitä. Väistöt oikealle lähtivät tosi helposti ilman, että tahti kärsi. Vasemmalle puolestaan tuntui, että Jetti pullautti ulkolapansa omille teilleen ja viiletti mutkalla kohti uraa ilman väistöaskelia. Siitä tajusin lopulta alkaa ottaa sopivia pidätteitä ulko-ohjalla ja pitää ulkopohkeen selvemmin tuntumalla, jolloin väistöt paranivat. Silti väistöt oikealle olivat huomattavasti sujuvampia. Tässä vaiheessa huomasin myös sen, kuinka paikoin annan Jetin kulkea kaula vasemmalle mutkalla. Ei ihme, jos asetus vasemmalle tuntuu vaikealta, kun en ylipäänsä saa pidettyä hevosta suorana. Tämäkin asia pitää ottaa työstettäväksi, niiden sadan(tuhannen) muun asian kanssa.

Treeni oli taas purkissa ihan hyvillä mielin. Kisojen arvostelua on A.1.0 eli kaikki puhtaan radan tehneet ovat tasavertaisia keskenään. Tämä arvostelu on kiva siitä, että yleensä maltan keskittyä ratsastamaan mahdollisimman siististi, kun ei tarvitse miettiä tiukkoja teitä eikä ratsastaa aikaa vastaan. Tällaisella arvostelulla saakin arvokasta kokemusta perusradan ratsastamisesta. Sehän oli syytä hallita melkoisen hyvin, mikäli meinaa niillä muilla arvosteluilla päästä jatkamaan toiseen vaiheeseen.

torstai 26. syyskuuta 2013

Palauttelua maastossa

Torstain piti olla ihan hevoseton päivä, mutta sitten tuli pyyntö hoitaa ja liikuttaa Easy. Ohjeeksi tuli käydä kevyt maastolenkki, mikä sopi oikein hyvin. Keli tosin ei ollut parhaimmillaan, kun taivas oli harmaata pilvimattoa, ja lämpöasteita oli ehkä +5. Lenkin keveyden takaamiseksi menin suurimman osan matkasta käynnissä ja ravia otin yhden pidemmän pätkän. Maastossa oli bongattu hirvi alkuviikosta, mutta me emme onneksi sitä nähneet. Reissu hurahti rauhallisesta tahdista huolimatta vikkelästi, ja tallin häämöttäessä huomasin, kuinka hyvin omat ajatukset nollautuvat tällaisilla lenkeillä. En miettinyt tulevan viikonlopun este- saati koulukisoja enkä listannut mielessäni tekemistä odottavia arjen askareita, vaan nautin siitä, kun hevosen askel keinutti, ja syksy teki tuloaan. Ihanan rentouttavaa!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kauan kaivattuja hyviä hetkiä

Keskiviikon valmennusryhmän tunti oli viimeinen treeni tulevan sunnuntain koulukisoja varten. Ratsukseni sain kisahevoseni eli Peran. Ratsukoita tunnilla oli mukavasti kuusi, ja treenin tavoitteena oli saada onnistumisten kautta hyvä mieli. Tunnin tehtävinä oli siirrellä käynnissä hevosen takaosaa ympyrällä ulommas, työstää ravia niin uralla kuin ympyröillä sekä tehdä laukannostoja käynnistä ja ratsastaa niin harjoitus- kuin keskilaukkaa. Laitoin tunnille kannukset, sillä halusin tauon jälkeen varmistaa, että pohkeeni osaavat asettua aloilleen niidenkin kanssa. Pera tuli tunnille tallista, jossa se oli ehtinyt huilia yhden tunnin.

Alkuverryttelyssä olimme ympyröillä, joilla siirsimme hevosen takaosaa ulommas ja käänsimme myös etuosaa ympyrän keskiosaa kohti. En tiedä, mitä ihmettä tapahtui, mutta tehtävä tuntui olevan just nappivalinta Peran pyöristämiseksi ja saamiseksi kuulolle. Aluksi etuosa pääsi karkaamaan, kun halusin takaosaa ulommas, mutta sitten tajusin, että hevosen lapoja pitää ja ennen kaikkea voi hallita. Vau! Tätähän opettajat ovat toitottaneet minulle vuosikaudet, mutta nyt vasta tajusin, että asialle voi tehdäkin jotain. Niinpä aloin ratsastaa paljon tarkemmin, kun Pera reagoi pyyntöihini mukisematta, kun sain tehtyä ne selvästi. Etuosaa sai paikoin jarruttaa pienillä ulko-ohjan pidätteillä, jotta takaosa ehti mukaan. Pera loksahti paikoin niin mukavan rennolle tuntumalle, että olisin ollut valmis lopettamaan tunnin jo siihen. Se tuntui työskentelevän ja vetreytyvän mukavasti, jolloin molemmat kierrokset olivat kohtuullisen tasaisia. Oli myös kiva huomata, kuinka tällä kertaa sain pidettyä ulko-ohjankin kädessäni enkä vispannut sen kanssa miten sattuu.

Ravissa puolestaan sain taas hakea itseäni kohdilleen ennen kuin saatoin olettaa samaa Peralta. Ohjastuntuma muuttui taas epätasaisemmaksi, mikäli en kiinnittänyt siihen huomiota. Ympyröillä ja volteilla unohdin välillä kääntää ulkoavuilla, jolloin Pera lähti valumaan ulommas. Ulko-ohja pysyi paikoin tavallista paremmin tuntumalla, jolloin Perankin oli helpompi pyöristyä. Epätasaisuus lisääntyi kuitenkin, kun pohjetyöskentelyni hyytyi. Opettaja muistutti pyytämään aina pohkeella eteen, kun Pera jännittyi ja lakkasi käyttämästä selkäänsä. Hevosen muotoa myös vaihdeltiin eli välillä sai mennä vähän lyhyemmässä muodossa ja välillä taas vähän pidemmässä. Aluksi meillä oli vaikeuksia saada pyöreää, pidempää muotoa, mutta opettajan täsmäkommenttien avulla muistin ratsastaa kunnolla pohkeella ohjat tuntumalla säilyttäen, jolloin meno parani kummasti. Taisimme kokeilla ympyröillä myös pätkiä keskiravia. Pera lähti liikkumaan paikoin kivasti, kun en pilannut tahtia keventämällä itse liian hätäisesti. Muutoinkin Peran ravi oli jo tässä vaiheessa sellaista, mitä se yleensä on ehkä loppuraveissa ollut. Liekö hevosella ollut reipas päivä muutenkin vai auttoiko tosiaan tunnin aloittanut tehtävä notkistamaan hevosen näin? Oli, miten oli, niin hyvältä tuntui.

Laukkaa työstettiin pääty-ympyröillä ja keskiympyrällä sai puolestaan tehdä käynnissä sulkutaivutuksia. Tein muutamia sulkutaivutuksia, mutta enimmäkseen hyödynsin alkutunnilta tuttua takaosan siirtämistä ulommas, kun se oli toiminut niin kivasti. Laukannostot käynnistä sujuivat kohtuullisen hyvin, kunhan tein selvät valmistelut ja annoin sitten vasta avut. Pari kertaa yritin yhtäkkiä vain nostaa laukan, jolloin Pera tarjosi vain ravia. Kun taas huolehdin käynnin aktiiviseksi, hevosen pyöreäksi ja oman istuntani kuntoon, nousi laukka asiallisesti. Aluksi sain laukassa työstää aika paljon omaa istuntaani, kun lantio tuppasi karkaamaan alta ja kierryin itse korkkiruuviksi. Kun sain itseäni suoremmaksi, saatoin pyytää Peralta samaa. Jälleen ulkoavuilla sai kääntää melkoisesti ja varoa, etten jäänyt liikaa sisäohjaan kiinni. Sisäkäden piti puolestaan ajatella laukassa myötäämistä joka askeleella, mitä pyrin toteuttamaan enemmän ja vähemmän onnistuen. Joka tapauksessa opettajan silmän alla esitimme taas muutamat hyvät harjoitus- ja keskilaukkapätkät. Parhainta oli, että molemmissa laukoissa Pera oli paikoin rento, aktiivinen ja pyöreä. Siirtymät noiden kahden välillä olivat vähän kinkkisiä, mutta toistoilla ne paranivat. Laukassa sain muutaman niin makean hetken, kun Pera oli rehellisesti töissä itseään kantaen, jolloin saatoin vain hymyillä leveästi selässä. Siis vau! Tällaisia hetkiä ei olekaan ollut taas toviin, siksi ne varmasti maistuivat niin makeilta. Siirtymät laukasta raviin puolestaan olivat tuttuun tapaan vähän töksähtäviä ja jännittyneitä, kun oma istuntani ei pysynyt niiden aikana niin paketissa. Tämä ei onneksi enää pilannut tosi hyvää fiilistä.

Loppuraveissa hevosen sai antaa venyttää eteen ja alas. Muistin taas ratsastaa pohkeella reippaasti, jolloin Pera lähtikin aina paikoin venyttämään. Välillä hain sen takaisin lyhyempään muotoon, kun venytys olikin muuttunut vain pitkänä juoksemiseksi. Pera työskenteli tunnin läpi mukavan keskittyneesti ja oli paljon aktiivisempi kuin monena muuna kertana. Ehkä sillä oli ollut päivän ensimmäisellä tunnilla joku superratsastaja, jolloin se meni melkein samoilla säädöillä tämän tunnin tai sitten ehkä ymmärsimme toisiamme tänään jostain syystä paremmin, jolloin hommatkin onnistuivat paremmin. En tiedä, mikä selitti hyvän tunnin, mutta tunnin tavoite kyllä onnistui: kotiin sain lähteä todella iloisella mielellä. Ehdin jo miettiäkin, että jos vain saisin tällaisen fiiliksen kouluradalle, niin jopa kelpaisi ratsastaa ohjelma läpi. Oma jännitykseni tosin vie aina parhaimman rentouden suorituksesta, mutta eiköhän sitäkin vielä toivottavasti opi hallitsemaan nykyistä paremmin.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Tasapainon tavoittelua

Maanantain Tallinmäen tunnille olin haaveillut esteitä, mutta luvassa oli ihan aiheellisesti koulua. Ratsu sentään sattui aivan oikein eli Jetinhän tietysti sain. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja treeniaiheena puolestaan hevosen ratsastaminen pyöreäksi ja käsittääkseni sitä kautta tasapainoon. Pyöreyttä puolestaan haettiin asetusten ja taivutusten kautta. Suurimman osan tunnista vietimme pääty-ympyröillä, joita vaihdettiin lävistäjien kautta omaan tahtiin.

Käynnissä sain ensin huolehtia pitkälti siitä, että Jetti liikkuu, vaikka käynti saikin olla rentoa. Oikeassa kierroksessa asetuksen saaminen oli helpompaa, kunhan vain muistin pitää ulko-ohjastakin kiinni enkä nakannut sitä menemään. Vasemmassa kierroksessa oma kroppani vänkäsi vastaan, jolloin Jetti seurasi vasemmalle kenottanutta istuntaani valumalla aina hienoisesti ympyrällä sisemmäs. Istuntaa korjaamalla Jetti kulki taas paremmin oikeaa reittiä, mutta asetuksen saaminen oli edelleen työlästä. Jäin näpertämään sisäohjalla tosi paljon, jolloin ulko-ohjassa ei varmasti ollut mitään tuntumaa. Huomasin samalla, kuinka asetusta pyytäessäni vasen kylkeni tuntui menevän ruttuun ja kellahdin sitä myöten entistä enemmän kenottamaan vasemmalle. Paikoin sain kuitenkin molempiin suuntiin Jettiä pyöristymään rennosti, mutta aktiivisuutta olisi toki saanut olla enemmän. Ei siis vauhtia, vaan sitä, että takajalat oikeasti työntävät liikettä eteen eivätkä hiippaile hiljalleen perässä. Huomaan vain helposti herpaantuvani ohjista, kun pyydän pohkeella ja päinvastoin. Kun ohjasote on puolestaan kunnossa, pohkeeni lamaantuvat. Minussa lienee liian monta liikkuvaa osaksi hallittavaksi kerralla, hah.

Ravissa meno jatkui aika pitkälti samanlaisena. Kiinnitin huomiota siihen, kuinka myötäyksestäni on tullut selvä ohjan nakkaaminen löysäksi. Tietysti hevosta saa ja pitää kiittää myötäämällä, mutta en usko senkään arvostavan ohjaa, joka yhdessä hetkessä on tuntumalla, toisessa hetkessä täysin tyhjä ja sitten taas yhtäkkiä tuntumalla. Sellainen käden rentouttaminen toisi varmasti paremman tuloksen siinäkin, ettei minulla mene turhaa aikaa siihen, kun keräilen ohjaa takaisin tuntumalle tämän ylimyötäykseni jälkeen. Paikoitellen Jetti liikkui ravissa mukavasti, ja liikkeessäkin oli jo vähän pontevuutta. Jäin silti monena hetkenä tyytyväisenä humputtelemaan höpöravia, kun sen tahdissa oli niin helppo keventää sekä istua harjoitusravissa. Vasemman kierroksen vaikeudet korostuivat toki vähän reippaammassa askellajissa, mutta ei sentään mitään uutta pulmaa tullut. Itseä vain harmitti kerta toisen jälkeen, kuinka toispuoleinen sitä onkaan. Jetillekin vasen kierros on hankalampi, joten saamme melkoisen sekamelskan muodostettua yhdessä jäykistelemällä.

Laukka on toistaiseksi vielä sellainen askellaji, jossa en saa Jettiä juuri pyöristymään muutamaa askelta enempää. Jetti kaikeksi onneksi ei osaa mennä täysin väärinpäin, jolloin lähtökohdat pyöreydenkin löytämiselle ovat aika hyvät. Laukassa huomasin, kuinka ohjastuntumani oli kaikista askellajeista epätasaisin. Opettajakin hoksautti, että monesti ratsastajat eivät muista pitää ulko-ohjaa hyvin tuntumalla. Kuulostaa vähän minulta, sisäohja is the best vai miten se meni. Laukassa pienenä ongelmana on myös se, etten saa haettua Jettiä liikkumaan tasaisesti pontevana pysyen. Istuntani pääsee leviämään silloin, kun Jetti liikkuu hyvin, jolloin annan sen palata humputtelulaukkaan. Näemmä luvassa on istuntatreeniä, niin en sen huteruuden takia jäisi aina ponnettomampaan menoon. Ympyröitä vaihdoimme lävistäjillä laukanvaihtojen kautta. Oikeasta vasempaan pääsimme ihan asiallisesti, mutta vasemmasta oikeaan tuotti odotetusti vähän ongelmia. Tai lähinnä hitautta, sillä Jetti vaihtoi kyllä aina lopulta, mutta ei ensimmäisestä merkistä. Ihan kuin istunnallani olisi ollut jotain tekemistä tämänkin pulman kanssa.

Loppuraveissa kolmikaarisella kiemurauralla Jetti liikkui jo aika mukavasti eteen pysyen rentona. Pyöreys ei toki säilynyt koko aikaa toivotusti, mutta saimme silti monta hyvää hetkeä. Jokin tunnissa varmasti oli mennyt oikein, kun ratsu oli löytänyt etenemisvaihteensa. Vielä kun saisin oman istuntani niinä hetkinä kasaan ja ohjat käteen pohkeiden osuutta unohtamatta, niin siinähän alkaisi olla jo hyvä paketti. Tällainen tunti oli kiva, sillä tehtävä oli haastava ilman, että siinä oli mitään vaikeaa kuviota suoritettavana. Perusratsastus on muutenkin kaiken a ja o, joten sitä saisi jaksaa tehdä niin paljon enemmän.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Levotonta laukkaa

Sunnuntain valmennusryhmän tunnille sain alun perin Elmon, mutta Kaisan kanssa tehdyn vaihdon seurauksena ratsastin tunnin Rappenilla. Tunnilla oli kuusi ratsastajaa, ja treeniaiheina kolmikaarinen kiemuraura sekä siirtymät niin käynnistä kuin ravista laukkaan ja taasen laukasta raviin. Rappenin kanssa halusin yrittää saada parannusta laukkaan, jossa meillä on yleensä mennyt hommat häseltämiseksi.

Kolmikaarista kiemurauraa tultiin ensin käynnissä ja sitten ravissa. Asettaminen vasemmalle tuntui hankalammalta, ja Rappen pääsi aina oikaisemaan siinä suunnassa kaaria. Oikealle asetukset menivät paljon paremmin läpi, jolloin Rappen rentoutui. Sain muistutella itseäni aika paljon suoristamaan huolella, sillä tahdoin helposti unohtaa sen vaiheen ja siirtyä suoraan uuteen kaareen. Yritin myös työstää kovasti Rappenia asettumaan paremmin vasemmalle, mutta en keksinyt sopivaa ratkaisua siihen pulmaan. Ravissa opettaja neuvoi aktivoimaan takajalkoja, sillä Rappen tarjosi mieluusti hiippailua. Kun sain ratsun liikkumaan paremmin, löysi se omia palikoitaan kohdilleen ja pyöristyi. Sitten seuraavassa kaarteessa olinkin jo antanut menon hiipua ja jäänyt nyhertämään ohjilla, jolloin Rappen olikin hetkessä lyhyessä askeleella pää ylhäällä. Teimme myös muutamia siirtymisiä kiemurauran suorituskohdissa käyntiin ja takaisin raviin. Nämä onnistuivat ihan kohtuullisesti, vaikka menosta olisi voinut saada paljon sujuvampaakin.

Kiemuraura saatiin lopulta tahkottua siltä erää, ja pääsimme siirtymään laukannostojen pariin. Rappenin ja minun laukkatyöstelyä haittaa kovasti se, että sekä ratsastaja että ratsu alkavat häseltää. Rappenilla tämä näkyy siinä, että se lisää kierroksia kipitysvaihteelle saakka, ja minä taas alan törkkiä ja puskea koettaessani keksiä, miten ratsun saa kuulolle. Laukannostot onnistuivat tällä kertaa vähän järkevämmin käynnistä kuin ravista. Käynnissä Rappen ei alkanut niin ennakoida, ja ehdin itsekin valmistella avut huolella. Ravissa Rappen taas otti pienestäkin pohkeen heilahduksesta lisäkierroksia, jolloin sain aina toppuutella sitä tovin ennen kuin saatoin kuvitellakaan pyytäväni sitä laukkaan. Olisi ollut kiva valaistua siinä, millä saan Rappenin aina rentoutumaan, kun se puhkui ja puhisi valmiina säntäämään pienimmästäkin merkistä laukkaan. Nyt taisimme molemmat ähkiä ja puhkua, jolloin täydennämme toisiamme hyvin ikävällä tavalla. Kokeilinpa väliin myös helppo B:0 2009 -kouluohjelmasta tuttua kohtaa eli ravista pysähdyksiin, siitä peruutus, takaisin raviin ja sitten laukannosto. Peruutukset olivat jännittyneitä, ja aktiivisuus puuttui siirtymisissä, mutta kyllä niistä liikkeet tunnisti. Videolta nolotti nähdä, kuinka hienoiselta vaikuttanut istuntamerkkini peruutuksessa onkin vain valtava kippaus etunojaan. Se vaatinee vähän hienosäätöä, näin nätisti sanottuna.

Loppuraveissa pyrin sitten saamaan Rappenia liikkumaan kunnolla ja pyöristymään rehellisemmin. Välillä sain oman istuntani pakettiin, mikä auttoi Rappenia liikkumaan oikein. Sitten taas itse pullahdin, ja Rappen seurasi välittömästi perässä. Rappen on hurjan yritteliäs, joten sen kanssa on kiva mennä. Harmillista on vain se, etten osaa itse rauhoittua silloin, kun se vähän häseltää. Onneksi tämä ongelma ilmenee enimmäkseen vain laukassa, jolloin käyntiin ja raviin mahtuu meilläkin välillä ihan asiallisia pätkiä.



Videoista kiitos Alekseille!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Onnistumisia ja epäonnistumisia kisoissa

Lauantaina oli vuorossa Tallinmäen harjoitusestekisat, joihin olin ilmoittautunut Jetillä 367.1-arvostelulla pidettyyn 75 sentin luokkaan ja A.1.0-arvostelulla olleeseen 90 sentin luokkaan. Olin tallilla hyvissä ajoin, jolloin ehdin rauhassa katsella aiempia luokkia, opetella radat ja laittaa Jetin kuntoon. 75 ja 90 sentin perusradat olivatkin samat. 75 sentissä oli tietysti vielä toinen vaihe, mitä 90 sentissä ei tietenkään ollut. Osallistujiakin oli mukavasti, 75 sentissä muistaakseni 12 ja 90 sentissä viisi.

75 sentin verryttelyn este 1.
Ensimmäisessä verryttelyssä Jetti oli aika unessa. Yritin antaa sen heräillä rauhassa, mutta oma kisajännitykseni ja ympärillä verrytelleet ratsukot saivat minut hätistelemään. Se ei siitä tykännyt eikä alkanutkaan heti virkuksi, vaan hiippaili menemään. Pitkästä aikaa verryttely tuntui kamalalta, ja yhtäkkiä olikin jo aika ottaa hyppyjä. Oikeassa kierroksessa tulimme radan ykkösestettä ja vasemmassa puolestaan viitosestettä, joka oli se usein mainitsemani musta-valkoinen, kiinteä portti. Oli kyllä ihana päästä hyppäämään se jo verryttelyssä.

Toinen verryttelyeste eli este numero 5.
Ykköselle taisin ottaa pari hyppyä, joista ensimmäinen tuli tosi lähelle ja toinen oli asiallisempi. Laukka tosin vaihtui molemmissa hypyissä ristilaukkaan, mutta Jetti korjasi sen aina lopulta oikeaksi. Viitosen kanssa ei ollut ongelmia, vaan Jetti hyppäsi sen pari kertaa ihan asiallisesti. Ensimmäisen onnistuneen hypyn jälkeen saatoin uskoa, ettei Jetti tee siitä esteestä ongelmaa, ellen minä ala kytätä sitä. Muutamat hypyt riittivät, ja niin luokka pääsi jatkumaan. Olin toisessa ryhmässä luokan viimeinen ratsastaja, ja kaikki ryhmän ratsukot saivat odottaa radan kulmissa muiden suoritukset niin halutessaan. Me jäimme nököttämään Jetin kanssa yhteen kulmaan, josta näki mainiosti muiden suoritukset ja sai samalla kerrata tulevaa rataa.

Itse napattu kuva ratapiirroksesta.
Meidän vuoromme tultua otimme pienen spurtin alle ja suuntasimme sitten oikeassa laukassa ykköselle. Jetti tuli hieman lähelle estettä, mutta meni kolauttamatta yli. Esteen jälkeen olimme ennalta-arvatusti vasemmassa laukassa, mutta sain sen vaihdettua oikeaksi. Toisena ollut portilla varustettu pysty ylittyi hyvin, mutta sen jälkeen Jetti oli vuorostaan ristilaukassa. Senkin sain korjattua takaisin oikeaksi. Kolmonen ylittyi hyvin, ja Jetti vaihtoi laukan siinä toivotusti vasempaan. Nelonen ylittyi hieman vasemmasta reunasta, ja viitoselle pääsimme viidellä askeleella. Siellä ollut portti ylittyi vaivatta, vaikka hieman kyllä jännitin sitä ja varmistin äänellä ylitystä. Kuutoselle tuli pienempi askel eikä laukka vaihtunut oikeaksi, mutta sen sai korjattua taas lennosta. Seiskan ja kasin väli meni hyvin neljällä askeleella, ja niin saimme puhtaan perusradan.

Toiselle vaiheelle lähtiessä spurttasin hieman, ja suuntasin ysiesteelle viitosen ja kuutosen välistä. Jäin jostain syystä ajamaan Jettiä eteen kohti estettä, jolloin tulimme huonoon paikkaan, ja puomi putosi. Harmitti! Sain kuitenkin jatkettua ratsastusta, ja kympin yli pääsimme pienen miniaskeleen avulla. Yhdelletoista ylsimme taas viidellä askeleella, ja ylitys oli hyvä. Kahdelletoista käänsin ennen kakkosestettä, ja Jetti kääntyi aika kivasti. Este ylittyi sujuvasti, ja taas Jetti kääntyi tosi mainiosti radan viimeiselle esteelle. Itse jäin hypyssä hieman, mutta Jetti selvitti sen puhtaasti. Niinpä tuloksena 75 sentin luokasta oli neljä virhepistettä toiselta vaiheelta. Pintaan yritti puskea paha keljutus oman puskemiseni ja siitä aiheutuneen pudotuksen takia, mutta muistuttelin myös, että vähän tiukemmin tehdyt käännökset onnistuivat paremmin kuin ehkä koskaan. Lopullista sijoitusta en tajunnut tarkistaa eikä tuloksia julkaistu erikseen.


90 sentin verryttelyn este numero 1.
90 sentin luokan verryttelyssä Jetti oli tietysti jo hereillä. Niinpä otin kevyesti laukkaa ennen kuin otimme verryttelyhypyt samoille esteille kuin 75 sentin verryttelyssä. Muutama lähelle sattunut ponnistuspaikka tuli, mutta muutoin meno oli samanlaista. Oikea laukka tuppasi vaihtumaan vasemmaksi, mutta sen sai korjattua aina takaisin. Oli kuitenkin kiva huomata, että vaikka esteiden noustua ne muka näyttivät isoilta, katosi jännitys hyppyjen jälkeen. Jetillehän tämän korkeusluokan esteet ovat vielä melkein risuja, joten senkään takia en varmasti ottanut turhia tutinoita. Vaikka olihan tämä vasta toinen kerta, kun tätä korkeutta Jetin kanssa olen hypännyt. Olin luokassa ensimmäisenä, joten pääsin näppärästi verryttelyn jälkeen starttaamaan.

Verryttelyn este numero 5. Korvista kiinni!
Ykkönen ylittyi nyt sujuvammin kuin aikaisemmalla radalla, mutta siitä huolimatta Jetti vaihtoi itsensä vasempaan laukkaan. Nyt en saanut korjattua laukkaa oikeaksi, vaan tulimme kakkosesteelle ristilaukassa käyden ja vasempaan taas päätyen juuri ennen hyppyä. Tämä sotki ponnistuspaikkaa, ja Jetti kopsauttikin etukavionsa puomiin, joka kuitenkin pysyi ylhäällä, huh. Kakkosen jälkeen olimme edelleen ristilaukassa, joka korjaantui lopulta valmiiksi vasemmaksi laukaksi. Kolmoselle lähestyin nyt aiemmasta virheestäni oppien rauhassa, jolloin Jetti pääsi ylittämään sen puhtaasti. Nelonen meni hyvin, ja viitoselle pääsimme viidellä askeleella. Siinä ollut portti ei ollut taaskaan onneksi ongelma, vaan Jetti liiti helposti sen yli. Kuutoselle tuli miniaskel, mutta se ei onneksi aiheuttanut ongelmia. Sen jälkeen olimme vasemmassa laukassa, jota yritin korjata oikeaksi. Etupää vaihtoi, mutta takapää ei. Sitten seiskaeste olikin niin lähellä, että päätin hevosen saavan selvittää itsensä järjestykseen tai hypätä esteen ristilaukassa. En halunnut jäädä vänkäämään vaihtoa viime hetkeen asti hevosta häiriten. Jetti vaihtoikin itsensä viime tipassa vasempaan laukkaan, jolloin ponnistuspaikka ei sattunut parhaiten, mikä aiheutti taas kolautuksen esteelle. Puomi pysyi taas onneksi paikoillaan, ja pääsimme viimeiselle eli kahdeksannelle esteelle neljällä laukassa, ja se ylittyi puhtaasti. Jes, elämäni toinen puhdas 90 sentin rata!



Olipahan taas opettavaiset kisat. Tutussa paikassa järjestettyjä kisoja näemmä alan hiljalleen jännittää paljon vähemmän kuin aikaisemmin, mikä on hyvä juttu. Jettihän on siitä kiva, että se toimii pitkältä samalla tavalla riippumatta siitä, ovatko kisat kotikentällä vai eivät. Molemmat radat olivat mukavia ratsastaa, ja oli kiva päästä kokeilemaan myös aikaratsastusta. Videoita katsoessa kiinnitin huomiota jälleen kerran siihen, kuinka käteni tuppaavat jäämään pahemman kerran paikoilleen. Välillä taas myötään niin, että ihan kuin yrittäisin tarttua hevosta korvista kiinni. Pitäisi löytää sopiva välimuoto noista kahdesta, niin saisi kädetkin toimivimmiksi. Lisäksi lisätreeniä vaatii se, että opettelen tuntemaan ja säilyttämään hyvän rytmin läpi radan, jolloin en ala tehdä ylimääräisiä nohituksia turhaan enkä ennen kaikkea ajaudu puskemaan hevosta. Sitten tietysti saisi vieläkin hioa omaa istuntaa niin, ettei Jetti turhaan vaihtele laukkoja vääriksi tai ristilaukoiksi. Paljon siis on työnsarkaa edessä, mutta uskallan silti väittää, että kehitystäkin on tapahtunut.

Videoista ja kuvista kiitos Elinalle!

Kunnon kurvailua

Puppe yltää nelosesteen yli kauempaakin.
Lauantai lähti käyntiin kello 9 estetunnilla Kaisan ja Noran kanssa Helin luona. Ratsunani oli Puppe, ja tunnin treeniaiheena uusintaradan tiet. Alkuverryttely oli niin järjettömän tahmeaa, että uskoni meinasi loppua pahemman kerran kesken. Käyntiin ja raviin en saanut mitään aktiivisuutta, vaan matelimme menemään. Koetin kovasti pinnistellä ja ponnistella, mutta taisin vain alkaa puskea ja pusertaa. Pupestakin näki sen ajattelevan, että puuhaa kuski omiasi, minua ei nyt kiinnosta. Laukassakaan meno ei juuri parantunut, mutta onneksi aloimme ottaa verryttelyhyppyjä ennen kuin tuskastuin täysin.

Verryttelyhyppyjä tulimme oikeassa kierroksessa ristikolle (ratapiirroksen este numero 2) ja vasemmassa kierroksessa pystylle (este 1). Oikeassa kierroksessa aktiivisuuden puute vaivasi vielä, mutta pääsimme ristikosta aina ihan asiallisesti yli. Näin ponnistuspaikan enkä hätäillyt omiani. Vasempaan kierrokseen vaihdettaessa tapahtui jotain kummaa, sillä yhtäkkiä Puppe alkoi liikkua. Samalla oivalsin itse, ettei minun ole järkeä usuttaa sitä liikkumaan kevyessä istunnassa, sillä vaihtaessani istuntani joko este- tai perusistuntaan onnistun hyydyttämään Pupen liikkumisen. Niinpä aloin mukautua laukkaan enemmän esteistunnassa, jotta oppisin olemaan siinäkin mukana Pupen liikkuessa. Kun ratsuni heräsi, sujuivat kaksi otettua hyppyä pystylle ihanan vaivatta, ja se riittikin meille siitä suunnasta. Olipa kiva pätkä, kun Puppe kerrankin liikkui ilman, että jokaisen askeleen eteen sai tehdä älyttömästi töitä.

Kaisalle kiitos ratapiirroksesta!
Lopputunti hurahtikin sitten kolmeen kertaan ratsastetun radan parissa. Ensimmäisellä kierroksella sai ratsastaa pidemmät tiet, ja esteet olivat noin 60 sentissä. Toisella ja kolmannella kierroksella piti ottaa jo tiukat tiet esteiden ollessa ensin noin 70 sentissä ja lopulta noin 80 sentissä. Ensimmäinen kierros oli melkoista köröttelyä, kun Puppe ei viitsinyt ottaa kierroksia pikkuradasta. Pääsimme viitoselle asti nätisti, kunnes sekoitin kuudentena olleen esteen väärään ja lopulta tulin oikealle kuutosesteelle vähän ylimääräisen mutkan kautta. Siitäkin pääsimme yli samoin kuin kaikista muista radan esteistä, ja Puppe vaihtoi vielä jokaisen laukan hypyssä oikein. Siihen olin hurjan tyytyväinen, sillä oikeiden laukkojen saaminen läpi radan on ollut minulle pulmallista.

Toiselle kierrokselle nohitin Puppea, ja se liikkui hieman paremmin. Emme vieläkään kyllä menneet mitään kunnon ratalaukkaa, mutta ainakin etenimme emmekä ihan körötelleet. Esteet 1-5 menivät ihan mukavasti, mutta edelleen kaarre viitosesteeltä kuutoselle oli hurjan vaikea. Nyt tiesin kyllä, että este tulee pian, mutta silti kääntäminen meinasi unohtua. Puppe kuitenkin lopulta kääntyi, ja pääsimme kuutosen yli. Siitä matka jatkui hyvin seiskalle, jossa kääntäminen oli taas haasteellista. Opettaja muistutti moneen otteeseen tunnin aikana ulkoavuilla kääntämisestä, mutta kerta toisen jälkeen huomasin roikkuvani sisäohjassa ulkopuolen unohtaen. Puppe oli silti ihanan kiltti ja kääntyi, vaikka ratsastinkin kaarteet aika kaukana oppikirjan ohjeista. Seiskan jälkeen Puppe oli hetken aikaa oikein vasemmassa laukassa, mutta kaarre sekoitti menon, ja Puppe olikin yhtäkkiä ristilaukassa. Sitten hieno ratsu vipsauttikin itsensä lennosta kokonaan oikeaan laukkaan, ja matka saattoi jatkua. Kasille Puppe lähti hieman kaeumpaa, mutta se ei onneksi aiheuttanut enää ongelmia. Toinen kerta oli parannusta ensimmäiseen, mutta onneksi oli vielä kolmas yritys jäljellä.

Puhtaasti viimeisen eli kasiesteen yli.
Kolmannella kierroksella ei kaikeksi onneksi tullut mitään uusia ongelmia. Puppe lähti muutamaan hyppyyn vähän kauempaa kuin olisi tarvinnut, mutta sentään se oli menossa. Tie viitoselta kuutoselle tuli ratsastettua tällä kertaa hieman kehnommin, mutta olin niin hyvin itse menossa melkoisilla äänitehosteilla varustettuna, että Puppekin hyppäsi kiltisti. Paikkahan oli aika kurja, mutta niin vain ratsu päätti siitä selviytyä. Seiskan jälkeen mökelsimme taas jotain ristilaukkaa, mutta hienosti Puppe vaihtoi itsensä lennosta kokonaan oikeaan laukkaan. Kasille eli radan viimeiselle esteelle tulimme mielestäni tosi näppärästi ja helposti, jolloin rata päättyi hyvään mieleen. Taputtelin ja kiittelin Pupen hyväksi. Kyllähän se yllätti tänään todella positiivisesti!



Tunnin päättyessä olikin tosi hyvä mieli. Alun nihkeilyn jälkeen sain tsempattua enkä jäänyt angstailemaan, minkä Puppe palkitsi toimimalla kivasti. Vielä kun saisin moottorin kunnolla käyntiin, niin pääsisimme etenemään suorillakin vähän näppärämmin. Mutta olipa taas kivaa! Lisää tällaista, kiitos.

Videoista kiitos Alekseille! Kuvat on napattu videoilta.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Tarkistusratsastus

Perjantaina kävin ratsastamassa Tallinmäellä Jetin itsenäisesti lauantaina olevia tallin harjoitusestekisoja silmällä pitäen. Menin samalla kaavalla kuin viimeksi eli testasin, että siirtymät, temponvaihtelut ja laukanvaihdot onnistuvat, ja että hevosessa on jarru, kaasu ja ratti. Aluksi annoin Jetin lämmetä hommiin ihan rauhassa käppäillen käynnissä ja ravissa pitkin ohjin. Kun Jetti suunnilleen oli herännyt, laukkasin vielä molempiin suuntiin hetken puolipitkällä ohjalla. Suunnat vaihdoin lennosta tehdyillä laukanvaihdoilla lävistäjien loppupuolella. Oikean laukan vaihto vasemmaksi luonnistui tietysti helposti, mutta vasen laukka ei meinannut vaihtua oikeaksi. Napsautin sitten raipalla muistutuksen. Jetti ei arvostanut, vaan nakkasi pienen pukin, mutta niinpä vain se laukkakin sitten vaihtui oikeaksi. Käynnistyipä se moottorikin siinä samalla, joten siitä oli hyvä aloittaa napakka treeni.

Ravissa aloin pyöritellä ympyröitä, joiden aikana hain Jettiä vähän lyhyempään askeleeseen aktiivisuutta kovasti yrittäen pitää yllä. Kun lyhennys tuntui menevän läpi ilman, että vauhti sammui, poistuin ympyrältä ja päästin Jetin etenemään reippaammin. Jetti hoksasi tehtävän jujun mukavasti ja lähti itse etenemään ilman kummempaa nohitusta. Tämän jälkeen tein muutamia ravi-käynti-ravisiirtymiä. Siirtymät käyntiin onnistuivat helposti istunnalla, kun taas raviin palaaminen kesti aluksi tovin. Toistojen myötä ravi alkoi lopulta nousta paremmin, jolloin sekin tehtävä riitti.

Laukassa tein vaihtoja lävistäjien loppupuolella, ja nyt Jetti oli herännyt niin hyvin, että laukat vaihtuivat ihan näppärästi molempiin suuntiin. Oli kiva huomata, etteivät vaihdot vasemmasta oikeaankaan tökkineet enää niin kuin alkuverryttelyssä oli käynyt. Vielä kun saisin esteillä tiedotettua vaihdot Jetille yhtä selvästi, niin emme toivottavasti esittäisi radan aikana niin paljon vääriä ja ristilaukkoja. Vaihtojen jälkeen otin vielä muutamat spurtit pitkillä sivuilla. Ihan sellaista jiihaa-meininkiä emme saaneet, mutta kyllähän ne Jetin kaviot alkoivat irrota kentästä, kun vähän hoputti. Jetin kanssa kivaa on se, ettei sillä kentällä hirtä kaasu pohjaan, jolloin sen kanssa voi hyvin mielin sekä kaasutella että helposti jarrutella takaisin.

Loppuraveissa pyörittelin vielä tovin kahdeksikkoa yrittäen keskittyä siihen, että selvisimme käännöksestä ilman, että vauhti sammui. Huomasin jääväni liikaa käännöksessä sisäohjaan kiinni, kun en ilmeisesti luottanut siihen, että Jetti kääntyy pelkillä ulkoavuilla. Kun tajusin vähän höllätä sisältä, tuntui aktiivisuus säilyvän käännöksissä paremmin. Siinäpä hyvä huomio laukassa jalostettavaksi. Sisäohjalla varmaan voi johtaa käännöksessä, mutta siihen ei saa jäädä roikkumaan saati luulemaan, että se on ainoa kääntävä apu.

Loppukäynnit käppäilin taas peltolenkin kautta. Treenin saimme pakettiin reilussa puolessa tunnissa, kun en halunnut jäädä nyhräämään, vaan tarkistaa nopeasti, että hevonen on kuulolla. Tarkistus tuli kyllä ihan tarpeeseen, sillä tunnin alussa Jettiä ei tuntunut kiinnostavan keskittyä minuun, vaan se kiemurteli ja hidasteli. Lopputunnista puolestaan se oli mukavasti kuulolla ja reagoi apuihin asiallisesti. Peltolenkillä saimme nollata kivasti ja vain humputella. Tämän treenin perusteella odotan kisoja hyvillä mielin. Luokkina meillä on tosiaan 75 senttiä arvostelulla 367.1 sekä 90 senttiä arvostelulla A.1.0. Toivottavasti molemmista luokista saamme puhtaat ja asialliset radat.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Ei ihan niin epätoivoista

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla sain jatkaa Peran kanssa työskentelyä. Ratsukoita tunnilla oli taas ihanasti vain viisi, joten tilaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Tunnin ratsastajista kaikki ovat menossa tuleviin koulukisoihin, joten pääsimme treenaamaan hyvin niitä varten. Tunnin aikana ehdimmekin harjoitella pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa, laukannostoja käynnistä, kymmenen metrin laukkavoltteja sekä keskilaukan hakemista ja siitä harjoituslaukan kautta raviin palaamista. Pera oli ollut jo edellistunnilla, joten se oli valmiiksi hyvin verrytelty tulevaa tuntia varten.

Pohkeenväistökuviona oli kääntyä lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle ja väistättää siitä hevoset pitkälle sivulle. Käynnissä väistöt olivat ensin aika tahmeita, ja Pera jännittyi niiden aikana. Opettaja tuumasi, että rehellisen väistön tekeminen vaati Peraa suoristumaan, mikä ei taas luonnollisestikin vähän vinon hevosen mielestä ollut kivaa. Ohjeena oli tehdä pidätteitä edestä, jotta takapää ehtisi mukaan. Samalla piti rohkeasti vain pyytää, vaikka hevonen yritti hetken aikaa kiemurrella karkuun. Molemmissa kierroksissa sain myös olla tarkkana ulkolavan hallinnasta, sillä muutoin Pera pullahti sieltä karkuun. Loppujen lopuksi saimme käynnissä sinnepäin olleita väistöjä, mutta kovin paljoa Pera ei niiden aikana rentoutunut. Uskalsin kuitenkin paremmin pitää sitä edestä pyytäessäni väistöaskelia, jolloin itse väistö parani mukavasti. Ravissa oli aluksi samat ongelmat eli Pera vähän nihkeili vastaan, kunnes topakammin ratsastettuna sain sitä kuulolle. Suurin vaikeus oli kyetä hallitsemaan taas kerran sekä etu- että takaosaa yhtä aikaa. Tuntui, että oma keskittymiseni riitti kerrallaan vain toiseen, jolloin pakka levisi aina sen paitsioon jäävän osan kautta.

Väistöistä vapaaksi jääneellä pitkällä sivulla sai tehdä sitä, minkä parhaaksi näki. Käynnissä kokeilin hakea keskikäyntiä, mutta en saanut siihen oikein tuntumaa. Pera ei tuntunut kovin jäntevältä saati aktiiviselta, joten epäilen, ettemme esittäneet oikeasti yhtään keskikäyntiaskelta. Yritin muistuttaa itselleni, että hevosta ei pidä puskea keskikäyntiin, vaan ikään kuin päästää se venyttämään. Hieno muistutus, mutta käytännön toteuttaminen jäi vähän puolitiehen alkujaankin puutteellisen eteenpäinpyrkimyksen takia. Ravissa puolestaan kokeilin pyöritellä asiallisia kymmenen metrin voltteja. Ulkopuolen hallinta oli onnetonta, minkä Pera paljasti liirailemalla sieltä ulos. Volttimme olivat taas melkoisia esityksiä, ympyrän muoto ainakin oli sangen vinksahtanut. Opettaja muistutti varomaan, etten asettaisi hevosta liikaa, jolloin se vääntyisi turhan mutkalle. Etenkin oikeassa kierroksessa Pera helposti meni itsekin oikealta linkkuun, jolloin liiraminen vain paheni. Asiallisempi asetus yhdistettynä ulkopuolen hallintaan paransi tilannetta hieman.

Tunnin laukkakuviona oli nostaa lyhyen sivun keskeltä käynnistä myötälaukka, pyöräyttää pääty-ympyrä tai kymmenen metrin voltti ja esittää pitkällä sivulla keskilaukkaa siitä ajoissa harjoituslaukkaan ja lopulta sen kautta puolestaan harjoitusraviin siirtyen. Myös pitkän sivun alkuun sai pyöräyttää kymmenen metrin voltin. Laukat nousivat aika huonosti siihen nähden, kuinka hyvin Pera parhaillaan sen osaa tehdä. Syytän tästä taas sitä, etten saanut pidettyä Peraa hereillä ja aktiivisena. Laukassa pyrin huomioimaan tarkasti ulkopuolen, jotta Pera ei liirailisi ylimääräistä. Paikoin onnistuin tässä, paikoin jokin kinnasi vastaan, ja ympyrämme ja volttimme olivat taas melkoisia väkerryksiä. Keskilaukkaan lähtö onnistui helposti, sillä Peralla on hyvä ja säädeltävissä oleva laukka. Sen sijaan paluu harjoituslaukkaan ja myöhemmin siitä harjoitusraviin aiheutti ongelmia. Aluksi keskityin vain jarruttamaan, jolloin Pera pudotti suoraan raviin. Sitten muistin sekä pidättää että pitää pohkeet tuntumalla, jolloin saimme parempia ajatuksia harjoituslaukasta. Siirtymät raviin puolestaan olivat aluksi töksähtäviä, kunnes muistin alkaa korjata istuntaani kunnolla. Se pehmensi siirtymiä, mutta paikoin pakka pääsi leviämään samoin kuin koko tehtävä. Opettaja muistutti työstämään ravia heti eikä vain jäädä ihmettelemään, mitä juuri tapahtui. Tämä oli hyvä vinkki, sillä se auttaa keskittymään tulevaan eikä murehtimaan menneitä. Tehtävä oli aika haastava, mutta opettaja lohdutti sanomalla, että menostamme kyllä tunnisti kaikki askellajit eikä siinä ollut mitään todella isoa pielessä. Siirtymät etenkin alaspäin tehtyinä tahtovat vain olla minulle vielä kurjan hankalia.

Laukkatehtävästä vapaaksi jääneellä toisella sivulla sai taas tehdä parhaaksi näkemiään asioita. Kokeilin hakea siellä keskiravia. Opettaja neuvoi pyöräyttämään aina voltin, kun Pera tahtoi alkaa leikkiä hirveä ja jatkamaan matkaa sitten taas, kun hevonen oli paremmin päin. Aluksi keskiravit eivät meinanneet lähteä millään, kun jäin pusertamaan ja puskemaan. Lopulta muistin taas rentoutua hieman ja yrittää uskoa siihen, että Pera lähtee, kun sen antaa mennä. Hiljalleen saimme muutamia kovasti sinnepäin menneitä yritelmiä, joissa istuntanikaan ei levinnyt ihan pahasti. Pera ei tosin kovin oikeinpäin niiden yritelmien aikana ollut, mutta ei se nyt ihan pää ylhäälläkään mennyt. Oli hyödyllistä huomata, että keskiravi onnistui paremmin, jos uskalsin antaa hieman tilaa ohjalla sen sijaan, että jäin puristamaan niitä. Tällöin Pera lähti keskiravin kaltaiseen vähän rennommin. Paluu harjoitusraviin onnistui myös ihan asiallisesti.

Loppuravissa houkuttelin Peraa venyttämään vähän eteen ja alas, mutta kovin suuria onnistumisia en saanut. Peralla oli liikettä taas mukavasti, mutta tällä kertaa se ei kipittänyt itsekseen menemään. Hiljalleen Pera kuitenkin vähän venyttikin, jolloin saatoimme siirtyä käyntiin. Vaikka tälläkään tunnilla meno ei ollut ihanan hattaraista ja vaaleanpunaista, ei meno ollut lähellekään niin epätoivoisen tuntuista kuin edelliskerralla. Tällä kertaa sain kiinnitettyä kohtuullisen paljon huomiota istuntaan, ja kenties sen seurauksena muun muassa harjoitusravi tuntui paljon helpommalta. Onneksi tässä on silti vielä kaksi koulutuntia edessä ennen itse kisoja. Jospa saisin tsempattua itseni siihen mennessä sellaiseen fiilikseen, että voin lähteä kisoihin hyvällä mielellä ilman valtavia jännityksiä ja suorituspaineita.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Vaikea yhtälö ratkottavaksi

Koska sunnuntain vakiotuntini jäi kisojen takia väliin, korvasin sen näin jälkijunassa tiistaina menemällä B/A-tunnin seitsemänneksi ratsastajaksi. Väkersin vielä ilmoittautumislappuun ratsutoiveeksi Peran, jotta ehtisin treenata kisoja varten. Toive meni kivasti läpi, ja niin pääsimme treenaamaan takaosan aktivointia sekä vasta- ja myötälaukan nostamista käynnistä.

Alkuverryttelyssä opettaja neuvoi aktivoimaan pohkeella hevosen takaosaa töihin ja yrittämään samalla tuntea itse, missä takaosa on, ja mitä se parhaillaan tekee. Pera tuntui vähän laiskalta, ja koetin nohittaa sitä hommiin pohkeilla. Opettaja hoksautti pitämään näitä hetkinä etupään lyhyempänä, kun tahdoin unohtaa aina ohjastuntuman. Tavoitteena oli saada hevoset käyttämään vatsalihaksiaan, jotta alalinja lyhenisi, ja selällä olisi mahdollisuus päästä töihin. Huomasin tässä taas sen, kuinka vaikea minun on erottaa tasaisen ohjastuntuman pito siitä, että alan huomaamattani vetää vastaan. Murehdin tätäkin opettajalle, ja hän tuumasi, että ohjissa on siedettävä pieni paine silloin, kun hevonen itse kaatuu niitä vasten. Taaksepäin ei tietenkään saa vetää, mutta tasaisen ohjastuntuman kautta hevonen myös jossain vaiheessa ymmärtää, mihin raamiin sen tulisi mahtua.

Tehtävään lisättiin myös parin askeleen siirtymiset raviin, jotka olivat aika toivottomia meillä. Pera oli tahmea eikä reagoinut pohkeeseen terävästi, vaan laahustaen. Samalla ravia pyytäessäni herpaannuin taas ohjilla, jolloin koko pakka levisi käsiin. Huoh! Tehtävää tahkottiin molempiin suuntiin, ja hiljalleen sai jäädä kokonaan raviin, mikäli siltä tuntui. Ravissa ei tapahtunut mitään yllätyskäännettä, kun en ratsastanut kunnolla, jolloin Pera löysäili menemään. Harjoitusravissa istuminen oli työlästä, kun Pera ei kulkenut oikeinpäin eivätkä pohkeeni suostuneet pysymään nätisti kyljissä kiinni, vaan heiluivat minne sattuu. Kevyessä ravissa sain vähän omaa istuntaa tasaisemmaksi, vaikka pohkeet jatkoivat edelleen omaa elämäänsä. Turhautumismittari oli pahasti punaisella, ja mietin tosissani, että on ihan päätöntä lähteä näin huonolla yhteistyöllä koulukisaradalle leikkimään suolapatsasta ja hirveä.

Tunnin laukkatehtävänä oli nostaa pitkän sivun alusta vastalaukka käynnistä, laukata hetki suoraan ja siirtyä sitten hallitusti ravin kautta käyntiin. Pääty-ympyröille puolestaan nostettiin käynnistä myötälaukka. Oikeat laukat vasemmassa kierroksessa saimme nousemaan kaikki oikein, mutta nostot olivat kaukana terävistä ja ponnekkaista. Käynti itsessään ei ollut kunnossa, joten nosto ei voinutkaan lähteä hyvin. Muutamana kertana kuitenkin tajusin kääntää taas lantion alle ja olla muuten istunnalla ja etenkin ylävartalolla hiljaa, jolloin nosto tuntui vähän paremmalta. Vasemmat laukat oikeassa kierroksessa onnistuivat kahta kertaa lukuun ottamatta. Heikoilla valmisteluilla tehtynä Pera pääsi nostamaan myötälaukan. Muutoin nostoissa oli sama ongelma kuin toisessakin suunnassa: kun käynti ei ollut kunnossa, ei nosto saati laukkakaan voinut toimia kunnolla. Siirtymisissä raviin opettaja muistutti pitämään lantion alla, jolloin siirtymä onnistuisi pehmeämmin eikä töksähtävästi. Parina kertana sain istuntani kuntoon, jolloin siirtymä tosiaan oli parempi kuin muina kertoina. Enää en pompsahtanutkaan satulasta irti, kun Pera pääsi siirtymään pehmeämmin, jolloin istuntani pysyi mukana.

Myötälaukan nostoyritykset eivät juuri parantuneet. Pääty-ympyröillä pääsi tosin tovin työstämään myötälaukkaa, mikä kyllä tuli tarpeeseen. Pera tuntui puskevan pahasti molemmissa kierroksissa ulos, oikeassa jopa pahemmin. Opettaja hoksautti kääntämään Peran etuosaa sisemmäs, mutta jotenkin en vain saanut kunnolla otetta laukan työstämiseen. Käytin välillä vasta-asetusta apuna, jolloin hetkittäin sain Peraa vähän suoristumaan, jolloin se löysi itseään paremmin oikeinpäin. Laukka parani noina hetkinä kummasti, mutta hyvin nopeasti olin päästänyt Peran pullahtamaan jostain karkuun. Opettaja muistutti tässäkin antamaan Peralle ohjilla raamit, joihin mukautua. Mutta ei, ohjani löystyivät jatkuvasti enkä siten saanut tarjottua Peralle tasaista tuntumaa, jolle pyrkiä. Tarvitsisin varmaankin sellaiset raviohjat, joissa on silmukat käsille, kun sormeni eivät näemmä osaa pysyä nyrkissä ohjien ympärillä. Minulla onkin melkoinen yhtälö ratkottavana: kuinka saan ohjastuntuman pysymään tasaisena ja tukevana, vaikka ratsastan pohkeilla eteen? Nyt jompikumpi herpaantuu aina, kun toinen toimii.

Loppuraveissa Pera olikin sitten löytänyt tunnin ajan etsityn takaosansa, sillä ravi oli hyvin pontevaa ja aktiivista. Kun sain itseni rytmiin mukaan ja istunnan kuntoon, loksahti Pera oikeinpäin säilyttäen aktiivisuuden. Opettaja tuumasikin, että nyt Pera käytti rehellisesti selkäänsä ja kulki oikeinpäin. Tässäkin piti tietysti olla lopuksi vielä ongelmaa, sillä paikoin Pera vähän jopa kipitti menemään eikä kuunnellut pidätteitä lainkaan. Ravin tahti pääsi turhaan kiireiseksi, kun en saanut tasapainotettua menoa. Nyt kuitenkin tunsin selvästi, kuinka takaosa työnsi liikettä eteenpäin eikä etuosa vain raahannut loppua hevosesta mukanaan. Tämä tuntemisen kautta saatu pieni ahaa-elämys vähän kirkasti muutoin synkkää mieltä, mutta paljon jäi hampaankoloonkin omasta tumpeloinnistani. Mieleni tekisi niin skipata tulevat koulukisat, mutta onneksi tiedän patistelevani itseni niihin, onhan nimenikin jo ilmoittautuneiden joukossa. Lisäksi on kuitenkin mukava saada palautetta uudelta tuomarilta ja toivottavasti sitä myöten puhtia treenaamiseen.

Maasto liikkuvana kuvana

Tänään olikin sitten Easy-putkeni päätöskerta. Sen kunniaksi suuntasimme maastoon, ja halusin vielä höpötellä joutavia kameralle. Nauttikaa siis: maasto liikkuvana kuvana!



Loppumatkakin hurahti ongelmitta, ja niinpä palasimme tallille hyvin mielin. Helppoa ja kivaa tämä ratsastus, kun jättää kenttätyöskentelyn välistä ja suuntaa maastoon tuulettumaan.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Turhaa jännittämistä

Maanantain Tallinmäen tunnilla arvelin olevan joko koulua tai sitten esteitä jollain muulla kuin Jetillä. Lopputulemana oli estetunti, ja ratsuksi sain Melban, mikä aiheutti pienen hui-reaktion. Melba on alkanut kyllästyä vaihtuviin, epävarmoihin ratsastajiin, jolloin se on välillä tehnyt hilanterimaisia stoppeja ja pukkeja. Arvelin, että saattaisin suolapatsastella selässä niin pahasti, että Melba näkisi parhaaksi jäädä keskelle kenttää miettimään syntyjä syviä tai protestoida häsellystäni pukeilla. Varustauduin pahimpaan laittamalla satulaan kauhukahvan varmuuden vuoksi. Tunnin alussa opettaja tuumasi, että Melbaan toimivat samat kikat kuin Hilanteriin eli se kulkee paremmin kehumalla kuin komentamalla. Niinpä läpi tunnin olin ylivuolas kiittelemään Melbaa melkein siitäkin, että se oli ylipäänsä olemassa. Taktiikka tehosi, sillä Melba mennä puksutti tunnin tasaisesti omana, kivana itsenään. Melbahan on myynnissä, joten toivottavasti se löytää hyvän oman ihmisen itselleen.

Alkuverryttelyssä tulimme ravipuomeja, joiden välejä opettaja pidensi hiljalleen. Lyhyimmillä väleillä pääsimme ne Melban kanssa näppärästi ilman, että mitään ylimääräistä tarvitsi tehdä. Vähän tosin sain tehdä pieniä puolipidätteitä, jotta Melba kannatteli itseään edestä eikä yrittänyt keikahtaa niin etupainoiseksi. Kun puomivälit pitenivät, saimme alkaa jo tosissamme hakea isompaa askelta. Tähän auttoi pyytäminen pohkeilla ja sopivasti tilan antaminen kädellä. Tämä ei tarkoittanut sitä, että olisin nakannut ohjat pitkiksi, vaan keskityin siihen, että käteni oli pehmeä eikä jarruttanut vahingossakaan. Melba kolisteli ensin puomeja, kunnes toiston myötä huomasi, että tehtävä oli paljon kivempi vähän pidemmällä askeleella otettuna.

Ennen rataa hyppäsimme yksittäistä estettä molemmista suunnista ympyrällä, tulimme pystyn ja sarjan suoraa linjaa sekä kahden esteen suoraa linjaa siten, että ensimmäinen este ylitettiin kerran ympyrällä ennen kuin jatkettiin suora linja normaalisti. Paikoin Melba eteni vähän turhan rauhassa, jolloin hypyt eivät olleet sujuvimpia. Kun muistin kaasuttaa ajoissa ja antaa sitten rauhan, toimi Melba paremmin. Suorilla linjoilla otimme aina yhden askeleen enemmän kuin tunnin muut ratsut, vaikka pienellä virityksellä Melba olisi sujahtanut myös yhtä askelta vähemmälläkin. Tällä kertaa ei kuitenkaan alettu prässätä askelmääriä, sillä väli meni meillä asiallisesti myös sillä määrällä. Kertaalleen yhden askeleen sarjalle tosin lipsahti kaksi askelta, kun unohduin matkustamaan, mutta uusinnalla saimme ongelman korjattua. Hypyt menivät muutoin pääosin ihan kivasti, ja jännitykseni lieveni hurjaa kyytiä. Melba ei antanut pienintäkään merkkiä siitä, että sitä kenkuttaisi, vaan se teki sen, mitä siltä pyysinkin.

Lopuksi hyppäsimme radan noin 60 sentin korkuisena. Matkaan lähdimme oikeassa kierroksessa. Ykkösokseri ylittyi, ja laukkakin vaihtui siinä samalla. Kakkoselle oli matkaa hieman, joten pyysin Melbaa liikkumaan, ettei se ehtisi hyytymään kesken kaiken. Se etenikin ihan hyvin. Kakkosen ja kolmosena olleen sarjan a-osan väliin meni tasaiset viisi askelta, ja askeleen sarjaväli meni hyvin sillä yhdellä askeleella. Laukka pysyi edelleen vasempana, joten jatkoimme neloselle. Nelosen ja viitosen linja meni seitsemällä askeleella ongelmitta. Sitten luulin kuulleeni, että minua huudettiin odottamaan ja pysäytin kesken kaiken. Oikeasti opettaja oli huutanut ratsastamaan tulevan esteen tarkasti. Luvassa oli siis kahdella tynnyrillä varustettu pysty, jota Melba ei ole aiemmin hypännyt. Uusi lähestyminen antoi lisäpontta selviytyä esteestä, ja napakasti vielä äänellä muistutettuna Melba pomppasi esteen kerralla yli. Laukka piti korjata erikseen ravin kautta, mutta se tapahtui nopeasti, ja matka jatkui seiskalle. Siellä esteen alla oli puolestaan autonrenkaita. Melba meni kuitenkin tästäkin hienosti yli, ja luvassa oli radan viimeinen este. Se ei tuottanut ongelmia onneksi, vaan Melba hyppäsi sen tasaisen varmasti, ja ratamme oli siinä. Muistaakseni keilasimme kaksi puomia, mutta sekään ei häirinnyt minua. Olin tyytyväinen siitä, että Melba eteni eikä jäänyt miettimään sen kummemmin mitään. Samalla huomasin, että jännitykseni oli lientynyt melkein olemattomiin, mikä ilahdutti kovasti. Ehkä siksikin Melba toimi asiallisesti, kun en ollutkaan ihan niin kauhusta tönkkönä kuin olin pelännyt.

Loppuraveissa pyörittelin paljon ympyröitä, joilla asetusten ja taivutteluiden avulla hain Melbaa pyöristymään. Hiljalleen se alkoikin pehmetä mukavasti ja venyttää vähän eteen ja alas, jolloin tunti sai mukavan päätöksen. Melban askeleeseenkin oli tullut mukavasti aktiivisuutta, ilmeisesti se oli pitänyt hyppäämisestä. Tunti oli kiva päättää hyvään mieleen ja huokaista vielä helpotuksesta, kun pahimmat ajatukset tunnin kulusta eivät toteutuneet lähellekään. Osaltaan varmasti ainakin yritin ratsastaa napakammin, mikä saattoi myös auttaa siihen, että Melba meni eikä meinannut. Paljon se tosiaan onkin kiinni omasta pääkopasta, miten tunti loppujen lopuksi sujuu.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Päivän väreinä sininen ja punainen

Kisaratsukko. © Riikka
Sunnuntaina suuntasin Jetin kanssa Team Ratsurinteen järjestämiin harjoitusestekisoihin. Luokkavaihtoehtoina olivat ristikko sekä 60, 75 ja 90 senttiä. Halusin mennä kaksi rataa, joten noista hypättäviksemme valikoituivat 60 ja 75 sentin radat. Kisapaikalle saavuimme juuri sopivasti, sillä 60 sentin rataan tutustuminen alkoi ihan lyhyen odotuksen jälkeen. Tätä ennen olin ehtinyt talutella Jettiä tovin maasta käsin. Varsinaisen verryttelyn tein yhteisverryttelyssä. Jetti oli kisapaikalla oma, ihana itsensä eli keskittyi syömiseen ja antoi minun hoitaa jännittämisen. 60 sentin luokka oli jaettu junnujen a-osaan ja sennujen b-osaan, jossa oli yhteensä seitsemän ratsukkoa. Arvosteluna oli A.2.0 eli ratsukot sijoittuivat perusradan ajan ja virhepisteiden mukaan. Ratsastin nyt ensimmäisen kerran tällä arvostelulla. 75 sentin luokka oli puolestaan kaikille avoin arvostelulla 367.1 eli puhtaan perusradan tehneet jatkoivat suoraan toiseen vaiheeseen, ja siinä kisasi 14 ratsukkoa.

Verryttelyhyppyjä ja käsistä päätellen tiputanssia. © Riikka
60 sentin verryttelyryhmässä oli ihanasti vain neljä ratsukkoa, kun taas 75 sentin verryttelyssä oli seitsemän. Se tuntui jo melkoisen paljolta, sillä kenttä on Noran muinoin tekemän arvion mukaan noin 45 x 45 metriä. Verryttelyssä hyppäsimme vasemmassa kierroksessa pystyä (60 sentin ratapiirroksen este numero 6) ja oikeassa kierroksessa okseria (este 5). Pystylle tuli asialliset hypyt, okserille Jetti lähti molemmilla kerroilla kaeumpaa kuin ajattelin. Suomennettuna: minä odotin kuin odotin rauhassa (lue: vähän unessa, sillä myöhästyin molemmista hypyistä). Koska Jetti kuitenkin hyppäsi minun viivästyksestäni huolimatta, riittivät nämä parit hypyt per este vallan hyvin. Annoin kentän koon vähän hyydyttää ratsastustani, mutta siitä huolimatta Jetti tuntui olevan kohtuullisesti hereillä. Oma vuoroni oli kolmentena, ja pääsin radalle jo toisena lähtövuorossa olleen ratsukon suorituksen ajaksi.

60 sentin ratapiirros. Itse napattu.
Otin pitkän kiihdytysmatkan lähtiessäni 60 sentin radalle vasemmassa laukassa. Jetti liikkui ihan mukavasti, mutta jostain syystä ykkösesteelle tuli pieni jarrutus. En onneksi ollut sukeltamassa, jolloin se ei menoa haitannut. Laukka säilyi vasempana, joten jatkoimme kakkosesteelle. Tie oli kohtuullinen, ja sain Jetin vaihtamaan hypyssä laukan oikeaksi, jes! Tie sarjalle oli puolestaan aika kehno, en malttanut käyttää tilaa kunnolla, joten tulimme vinosti ja lähelle. Laukka hidastui, mutta Jetti selvitti yhden askeleen välin toivotusti yhdellä askeleella. Laukan se tosin vaihtoi vasemmaksi turhaan a-osan jälkeen. B-osan jälkeen olimme puolestaan ristilaukassa, mutta onneksi Jetti suostui korjaamaan sen aika pian oikeaksi laukaksi. Neloselle tulimme riittävän hyvin, ja Jetti vaihtoi siinä mielellään laukan vasemmaksi.
 

60 sentin radan esteet 3b ja 5. © Tiia-Riina
Viitosella ei ollut mitään ongelmaa, joten suuntasimme kuutoselle, joka oli samalla radan ainoa erikoisempi este roikkuvine kukkakoristeineen, jotka pääsivät heilumaan tuulessa hieman. Tämä este oli onneksi hypätty jo verryttelyssä, joten en jännittänyt sitä enää. Suoristus kuutoselle jäi puutteelliseksi, ja hypyssä Jetti vaihtoi ristilaukaksi, mutta korjasi sen pian oikeaksi laukaksi. Edessä oli enää viimeinen este, ja kannustin Jettiä etenemään. Seiska ylittyi ongelmitta, ja usutin vielä hieman Jettiä eteen, jotta ylittäisimme maaliviivan vikkelästi. Ei Jetti tosin kovin kierroksia ottanut pyynnöistäni, mutta eipähän sentään ollut sunnuntairetkelläkään. Niinpä 60 sentin tuloksena oli puhdas rata, jolla sijoituimme sennuluokassa toiseksi. Voittajalle hävisimme 1,7 sekuntia, ja eroa kolmanteen oli 6,43 sekuntia ja neljä virhepistettä. Jos sennut ja junnut olisivat olleet yhdessä, olisimme olleet kuudensia. Junnujen luokassa ponit vipelsivät sellaista kyytiä, ettemme me vanhukset olisi perässä pysyneet.

Jetti meditoi verryttelyssä. © Venla
75 sentin luokassa olin 11. lähtijä eli pääsin verryttelemään toisessa ryhmässä. Verryttelyssä tahtoi olla ahdasta niin monen muun ratsukon kanssa, mutta lopulta sain otettua muutamat hypyt. Verryttelyesteinä olivat vasemmassa kierroksessa pysty (75 sentin ratapiirroksen este numero 2) ja oikeassa kierroksessa riippuvin sydämin koristeltu okseri (este 8). Jetti tuntui vähän hyytyneemmältä aiempaan nähden, mutta alkoi liikkua, kun pyysin kunnolla. Pysty vasemmassa kierroksessa ylittyi nätisti eikä siinä ollut ongelmaa. Sen sijaan oikeassa kierroksessa ollut sydänokseri aiheutti pulman. Ensimmäisellä lähestymisellä luulin olevani menossa mukana, kunnes huomasin Jetin alkavan valua oikealle. Olin näyttänyt esteen sille etukäteen, joten ajattelin, että kyllähän me hyppäämme tämän vaikka sitten vähän reunasta. No hups, emmepä hypänneet, vaan Jetti tosiaan vilahti oikealta ohi. Näytin esteen sille uudestaan ja tulin pikaisesti uuden lähestymisen. Nyt jämäkällä komennuksella Jetti pomppasi esteen vähän sitä vielä tuijotellen, mutta ei enää arponut onneksi ylityksen kanssa. Päätin, että tämä ylitys sai riittää samoin kuin verryttely ylipäänsä ja siirryin odottamaan vuoroani.

75 sentin sentin ratapiirros. Itse napattu.
75 sentin kisaradan perusvaihe oli mukavasti sama kuin 60 sentin rata lisättynä vielä kahdeksannella esteellä. Matkaan lähdimme taas vasemmassa laukassa. Jetti liikkui ihan hyvin, mutta taas jostain syystä esitimme miniaskeleen ykköselle. Kakkoselle tuli ratsastettua nyt parempi tie, kun perusradalla en tahtonut pilata mitään turhalla kiirehtimisellä. Sain Jetin kakkosella vaihtamaan vasemman laukan oikeaksi, jihuu! Kolmosena olleelle sarjalle tuli myös paljon asiallisempi tie eikä sarjassa ollut muuten mitään pulmaa. B-osalla Jetti tosin vaihtoi laukan taas vasemmaksi, mutta korjasi sen lopulta ristilaukan kautta oikeaksi. Nelonen ylittyi hyvin, joskin nyt laukka vaihtui vasta hypyn jälkeen vasemmaksi. Viitonen meni ongelmitta, kuutoselle tuli taas hieman vino tie, mutta laukka vaihtui kuitenkin siinä oikeaksi. Seiskalle tuli pieni jarrutus ennen hyppyä, mutta pääsimme silti yli. Sitten edessä oli enää perusvaiheen viimeinen este eli se verryttelyssä ohimenon aiheuttanut sydänokseri, este numero kahdeksan. Sisuunnutin itseäni lähestymisessä ja päätin, että tästä menemme yli kerralla ja puhtaasti. Ääni- ja pohjeavuilla Jetti pomppasikin esteen ilman, että ehti alkaa miettiä siitä mitään muuta. Tai oikeastaan ilman, että itse aloin arpoa, voiko tätä sittenkään hypätä.

Perusrata loppui siihen, ja edessä oli toinen vaihe. Oma keskittymiseni meni perusradan viimeisen esteen ylittämiseen niin täysin, etten enää muistanut kääntää suunnittelemalleni tielle ennen sarjaa ajan säästämiseksi. Jetti oli myös matkan aikana niin ristilaukassa kuin vasemmassa laukassa, ja tällä sekoituksella pääsimme ysiesteelle. Se ylittyi ihan ok, ja Jetti korjasi itsensä siinä vasempaan laukkaan. Kymppi meni hyvin, ja yhdelletoista tuli pieni miniaskel, mutta laukka vaihtui taas nätisti oikeaksi. Sarjalle ratsastin käännöksen huonosti, ja kävimme turhaan valumassa estelinjasta vasemmalla. Usutin Jettiä äänellä jatkamaan tästä huolimatta, minkä se tekikin hyvin. A-osan jälkeen olimme vasemmassa laukassa, b-osan jälkeen ristilaukassa. Sarjalla näemmä painoni heittelehtii oikein kunnolla. Jetti korjasi itsensä vähän myöhemmin oikeaan laukkaan. Edessä oli enää viimeinen este eli numero 13. Se ylittyi ongelmitta, ja niin pääsimme puhtaasti 75 sentin radan maaliin. Kisapaikan palkintojenjaossa olivat paperit menneet sen verran sekaisin, että vasta illalla selvisi, että sijoittunut 14 ratsukon luokassa neljänneksi eli olisimme päässeet Jetin kanssa toisen kerran palkintojenjakoon nappaamaan punaisen ruusukkeen. Se nyt jäi välistä, ja myönnän, että harmitti. Näemmä minulla ei ole riittävästi kisoja takana, kun väliin jäävät ruusukkeet ja kunniakierrokset harmittavat. Lopulta tajusin, että hitsit, mehän pärjäsimme hyvin! Kolmanneksi tulleelle hävisimme vain 0,47 sekuntia ja eroa viidenneksi tulleeseen oli 1,02 sekuntia. Pienet olivat erot.



60 sentin luokan palkintojenjako. © Venla
Kisapäivä oli taas ehdottomasti kokemisen arvoinen. Opettajakin tuntui hyvin tyytyväiseltä suoritukseemme, ja olin itsekin sangen iloinen puhtaista radoistamme. Keksin tosin heti ison asian, jota alkaa treenata: laukan säilyttäminen kaarteiden läpi. Nyt en tohtinut ottaa aivan tiukimpia teitä, sillä tiesin, etten saa ylläpidettyä laukkaa niiden aikana. Jatkossa saan oppia sekä kääntämään että kaasuttamaan, jolloin pääsemme kurvailemaan paremmin. Samalla huomasin, kuinka jännityspaukkuni muuntuvat sopivasti ensimmäistä rataa varten tarmokkuudeksi, kun taas toisen radan koittaessa olen jo vähän hyytyneempi. Toisaalta löytyihän minusta tällä kertaa päättäväisyyttä myös toiselle radalle, sillä verryttelyn kielto ei saanut minua ihan sekaisin eikä se näkynyt enää radalla huonolla tavalla. Kisat sujuivat mukavasti eikä kentän koko ainakaan näillä korkeuksilla haitannut. Harjoituskisoissa oli leppoisa tunnelma, ja itse asiassa 75 sentin rata oli hyvin kiltisti tehty, sillä siinä taisi olla este, ehkä kaksi 75 sentin korkeudessa ja muut reilusti pienempiä. Urhea ja uljas kisaratsuni Jetti ansaitsi taas sellaiset kiitokset ja rapsuttelut, että sillekin täytyi jäädä hyvä mieli. Tai ainakin viimeistään hyvä mieli tuli leipäpalasta, melassivedestä ja pääsystä takaisin laitumelle. Kivat kisat! Seuraavat olisikin sitten jo ensi viikon lauantaina Tallinmäen harjoitusestekisojen muodossa.

Videoista kiitos Hanskille ja kuvista kiitos Tiia-Riinalle, Riikalle ja Venlalle!