Maanantain Tallinmäen tunnilla arvelin olevan joko koulua tai sitten esteitä jollain muulla kuin Jetillä. Lopputulemana oli estetunti, ja ratsuksi sain
Melban, mikä aiheutti pienen hui-reaktion. Melba on alkanut kyllästyä vaihtuviin, epävarmoihin ratsastajiin, jolloin se on välillä tehnyt hilanterimaisia stoppeja ja pukkeja. Arvelin, että saattaisin suolapatsastella selässä niin pahasti, että Melba näkisi parhaaksi jäädä keskelle kenttää miettimään syntyjä syviä tai protestoida häsellystäni pukeilla. Varustauduin pahimpaan laittamalla satulaan kauhukahvan varmuuden vuoksi. Tunnin alussa opettaja tuumasi, että Melbaan toimivat samat kikat kuin Hilanteriin eli se kulkee paremmin kehumalla kuin komentamalla. Niinpä läpi tunnin olin ylivuolas kiittelemään Melbaa melkein siitäkin, että se oli ylipäänsä olemassa. Taktiikka tehosi, sillä Melba mennä puksutti tunnin tasaisesti omana, kivana itsenään. Melbahan on myynnissä, joten toivottavasti se löytää hyvän oman ihmisen itselleen.
Alkuverryttelyssä tulimme ravipuomeja, joiden välejä opettaja pidensi hiljalleen. Lyhyimmillä väleillä pääsimme ne Melban kanssa näppärästi ilman, että mitään ylimääräistä tarvitsi tehdä. Vähän tosin sain tehdä pieniä puolipidätteitä, jotta Melba kannatteli itseään edestä eikä yrittänyt keikahtaa niin etupainoiseksi. Kun puomivälit pitenivät, saimme alkaa jo tosissamme hakea isompaa askelta. Tähän auttoi pyytäminen pohkeilla ja sopivasti tilan antaminen kädellä. Tämä ei tarkoittanut sitä, että olisin nakannut ohjat pitkiksi, vaan keskityin siihen, että käteni oli pehmeä eikä jarruttanut vahingossakaan. Melba kolisteli ensin puomeja, kunnes toiston myötä huomasi, että tehtävä oli paljon kivempi vähän pidemmällä askeleella otettuna.
Ennen rataa hyppäsimme yksittäistä estettä molemmista suunnista ympyrällä, tulimme pystyn ja sarjan suoraa linjaa sekä kahden esteen suoraa linjaa siten, että ensimmäinen este ylitettiin kerran ympyrällä ennen kuin jatkettiin suora linja normaalisti. Paikoin Melba eteni vähän turhan rauhassa, jolloin hypyt eivät olleet sujuvimpia. Kun muistin kaasuttaa ajoissa ja antaa sitten rauhan, toimi Melba paremmin. Suorilla linjoilla otimme aina yhden askeleen enemmän kuin tunnin muut ratsut, vaikka pienellä virityksellä Melba olisi sujahtanut myös yhtä askelta vähemmälläkin. Tällä kertaa ei kuitenkaan alettu prässätä askelmääriä, sillä väli meni meillä asiallisesti myös sillä määrällä. Kertaalleen yhden askeleen sarjalle tosin lipsahti kaksi askelta, kun unohduin matkustamaan, mutta uusinnalla saimme ongelman korjattua. Hypyt menivät muutoin pääosin ihan kivasti, ja jännitykseni lieveni hurjaa kyytiä. Melba ei antanut pienintäkään merkkiä siitä, että sitä kenkuttaisi, vaan se teki sen, mitä siltä pyysinkin.
Lopuksi hyppäsimme radan noin 60 sentin korkuisena. Matkaan lähdimme oikeassa kierroksessa. Ykkösokseri ylittyi, ja laukkakin vaihtui siinä samalla. Kakkoselle oli matkaa hieman, joten pyysin Melbaa liikkumaan, ettei se ehtisi hyytymään kesken kaiken. Se etenikin ihan hyvin. Kakkosen ja kolmosena olleen sarjan a-osan väliin meni tasaiset viisi askelta, ja askeleen sarjaväli meni hyvin sillä yhdellä askeleella. Laukka pysyi edelleen vasempana, joten jatkoimme neloselle. Nelosen ja viitosen linja meni seitsemällä askeleella ongelmitta. Sitten luulin kuulleeni, että minua huudettiin odottamaan ja pysäytin kesken kaiken. Oikeasti opettaja oli huutanut ratsastamaan tulevan esteen tarkasti. Luvassa oli siis kahdella tynnyrillä varustettu pysty, jota Melba ei ole aiemmin hypännyt. Uusi lähestyminen antoi lisäpontta selviytyä esteestä, ja napakasti vielä äänellä muistutettuna Melba pomppasi esteen kerralla yli. Laukka piti korjata erikseen ravin kautta, mutta se tapahtui nopeasti, ja matka jatkui seiskalle. Siellä esteen alla oli puolestaan autonrenkaita. Melba meni kuitenkin tästäkin hienosti yli, ja luvassa oli radan viimeinen este. Se ei tuottanut ongelmia onneksi, vaan Melba hyppäsi sen tasaisen varmasti, ja ratamme oli siinä. Muistaakseni keilasimme kaksi puomia, mutta sekään ei häirinnyt minua. Olin tyytyväinen siitä, että Melba eteni eikä jäänyt miettimään sen kummemmin mitään. Samalla huomasin, että jännitykseni oli lientynyt melkein olemattomiin, mikä ilahdutti kovasti. Ehkä siksikin Melba toimi asiallisesti, kun en ollutkaan ihan niin kauhusta tönkkönä kuin olin pelännyt.
Loppuraveissa pyörittelin paljon ympyröitä, joilla asetusten ja taivutteluiden avulla hain Melbaa pyöristymään. Hiljalleen se alkoikin pehmetä mukavasti ja venyttää vähän eteen ja alas, jolloin tunti sai mukavan päätöksen. Melban askeleeseenkin oli tullut mukavasti aktiivisuutta, ilmeisesti se oli pitänyt hyppäämisestä. Tunti oli kiva päättää hyvään mieleen ja huokaista vielä helpotuksesta, kun pahimmat ajatukset tunnin kulusta eivät toteutuneet lähellekään. Osaltaan varmasti ainakin yritin ratsastaa napakammin, mikä saattoi myös auttaa siihen, että Melba meni eikä meinannut. Paljon se tosiaan onkin kiinni omasta pääkopasta, miten tunti loppujen lopuksi sujuu.
