Huomaamisen ja korjaamisen välinen kuilu

Suuntasimme taas Noran ja Kaisan kanssa Helin luo estetunnille, ja ratsuna minulla oli Puppe. Menomatkalla toivoin ääneen jonkinlaisia istuntaharjoituksia jumppasarjalla. Toive meni lähelle, sillä kentällä oli niin yhden kuin kahden laukka-askeleen sarjat kuin neljän esteen sarja. Alkuverryttelyssä menimme käynnin ja ravin omatoimisesti opettajan neuvoessa. Puppe ei koskaan minun ratsastamanani ole kovin virkku verryttelyssä, mutta tällä kertaa se tuntui tavallistakin tahmeammalta. Ravissa aktiivisuutta ei ollut nimeksikään, vaikka opettaja nohitteli meitä liikkumaan. En vain keksinyt, millä Pupen olisi saanut hereille, joten köröttelimme mummoravissa. Välillä sain vähän heräteltyä ratsua, mutta opettaja huomautti sitten, ettei tavoitteena ollut saada Puppea ampaisemaan pitkänä eteen, vaan tekemään töitä takajaloilla. Enpä enää ihmettele, miksi minulla on kilometriratsuja, kun useimpina kertoina vain törkkään niitä takaa liikkeelle päästäen ne edestä karkuun. Laukassa ylitimme pääty-ympyrällä ollutta puomia, jolle meno tahtoi aina hyytyä. Pari järkevää yritystä saimme lopulta onneksi. Samalla puomilla yritimme vaihtaa laukan vasemmasta oikeaksi, mutta se jäi yhtä ainoaa ristilaukkaa huomioimatta yritykseksi. En vain saanut Puppea niin aktiiviseksi, että se olisi vipsauttanut itsensä uuteen laukkaan. Yritin kyllä, mutta en näemmä tarpeeksi.

Ensimmäisenä estetehtävänä tulimme yhden laukan sarjaa (ratapiirroksen kohta 1) oikeassa kierroksessa. Ensimmäisellä yrittämällä mummoilimme menemään, ja aloin sitten puskea. Puppe hyppäsi ensimmäisen esteen vähän kauempaa, mutta ei enää venynyt toiselle minun roikkuessa puoliksi sen kaulalla. Puppe sitten stoppasi b-osalle, ja minä valuin taas kokonaan kaulalle roikkumaan. Apinarefleksini sen sijaan olivat terässä, sillä nappasin heti tukevan otteen Pupen kaulasta ja päätin, että tästähän en muuten putoa. Puppe nosti kiltisti päätään ja jäi paikoilleen, jolloin sain kammettua itseni takaisin satulaan. Noloa, taas kerran! Muilla yrittämillä pääsimme tehtävän yhdellä askeleella, mutta melkoista nohitusta se vaati. En saanut laukkaa rullaamaan ajoissa, vaan sorruin hätistelemään Puppea aina viime metreillä.

Seuraavaksi tulimme kahden askeleen sarjaa (kohta 3) vasemmassa laukassa. Tämä sujui paremmin, sillä väli oli lyhyehkö, jolloin Pupen ei tarvinnut alkaa venyä kummemmin, vaan laukata aika normaalisti. Laukkakin säilyi vasempana läpi tehtävän enkä kovin pahasti kipannut etukenoon nököttämään. Tiessä tosin olisi ollut viilattavaa, sillä Puppe pääsi aina vähän valumaan oikealle. En tainnut muistaa huolehtia kääntämisestä yhtään, kun kaikki tarmo meni siihen, ettei laukka päässyt hyytymään pahemmin. Oli kuitenkin kiva päästä yksi tehtävä asiallisesti ilman hirveitä töppäilyjä. Parasta oli huomata se, että vaikka Puppe olikin esittänyt yhden stopin, en alkanut jännittää oikeastaan yhtään. Mitä ihmettä? En osaa vieläkään analysoida, miksi en alkanut jännittää Puppea, vaikka niin monien muiden hevosten kanssa menee ensimmäisestä tuollaisesta mokasta pupu välittömästi pöksyihin. Tietysti tämä oli tosi hyvä juttu, mutta olisi ollut kiva huomata, mikä sen sai aikaan.

Ratapiirroksesta kiitos Kaisalle!

Lopuksi tulimme kaikki suorat linjat putkeen aloittaen oikeasta kierroksesta. Ensimmäisellä kierroksella estekorkeus oli noin 60 senttiä. Olimme ehtineet Pupen kanssa seisoskella, kun kuvasin Noran ja Kaisan radat selästä käsin. Muistin tämän asian kyllä odotellessa, mutta enpä sitten jostain syystä huomioinut sitä lähtiessäni liikkeelle. Olisin saanut herättää Pupen hommiin niin paljon tehokkaammin. Unohdukseni kostautui heti ykkösesteellä. Puppe ei liikkunut, jolloin aloin puskea. Sen seurauksena Puppe tuumasi, että hän ei tällaiseen pelleilyyn lähde mukaan ja stoppasi ensimmäiselle esteelle ihanan maltillisesti. Ihmettelin asiaa siinä pari hassua sekuntia, joiden aikana Puppe olikin jo pudottanut puomit esteeltä ja käveli sitten tyynesti niiden yli. Hassu ruuna! Opettaja muistutti etenemään kuin kouluratsastaja: satulassa istuen, kunnes oli aika lähteä hyppyyn mukaan ja koko ajan laukkaa työstäen. Uudella aloituksella pääsimme sarjan kohtuullisen asiallisesti, mutta Puppe laskeutui b-osalta vasemmassa laukassa alas. Korjauksen teimme ravin kautta, ja matka jatkuin kakkoselle eli neljän hypyn sarjalle, jossa ensimmäinen väli oli yhden askeleen, toinen kahden ja kolmas taas yhden. Siinä jäimme vähän jokaiselta esteeltä, mutta kiltisti Puppe hyppäsi menemään. Saimme oikean laukan vaihdettua d-osalla vasemmaksi, jolloin pääsimme jatkamaan kolmoselle suoraan. Sen a-osalle tulimme turhan lähelle enkä saanut enää ratsastettua eteen, joten kahden askeleen väliin otimme kolme askelta, ja laskeuduimme väärässä eli oikeassa laukassa. Se korjattiin taas ravin kautta. Nelossarja meni nyt ihan asiallisesti, ja Puppe vaihtoi laukan oikeaksi jo sen c-osalla. Ensimmäinen rata oli vähän rämpimistä, mutta parani hieman lopussa.

Toiselle kierrokselle esteet nousivat noin 70-80 sentin korkeuteen. Olin vähän sisuuntunut aiemmista mokailuistani, joten nyt pääsimme paremmin liikkeelle. Ykkösarja ylittyi helposti, ja laukkakin pysyi sen läpi oikeana. Kaarre kakkoselle eli nelossarjalle söi vähän laukkaa, vaikka opettaja muistutti etenemään. Pääsimme sen kuitenkin paremmin kuin aikaisemmin, ja laukka vaihtui jo c-osalla valmiiksi vasemmaksi. Kolmoselle tie tuli taas vähän valumisen kautta, mikä aiheutti sen, että Puppe tuli viimeisellä askeleella taas liian lähelle. Taisin kuitenkin olla hereillä ja ratsastaa, sillä nyt Puppe venytti välin kahdella askeleella, vaikka joutuikin lähtemään kauempaa toiseen hyppyyn. Laukka oli tästä johtuen laskeutumisessa vaihtunut vääräksi eli oikeaksi, mutta korjasimme sen mutkitellen ravin kautta. Nelosella Puppe keilasi etujaloillaan a-osalta puomin alas, mutta se ei ihme kyllä sekoittanut rytmiä enempää. Muut esteet ylittyivät hienosti, ja Puppe vaihtoi taas laukan oikeaksi jo c-osalla. Suoritus ei ollut täydellinen, mutta se oli rutkasti aikaisempia parempi, joten saatoin olla vähän tyytyväisempi.



Tunnin aikana huomasin suurimmaksi ongelmaksi sen, että päästin laukan hyytymään kaarteissa. En saanut ratsastettua alun perin hyvää laukkaa, vaan yritin aina epätoivoisesti spurtata juuri hetki ennen hyppyä. Puppe ei tyylistäni innostunut, jolloin menomme olikin sitä rämpimistä paikoin. Kippasin myös tosi helposti hevosta puskiessani etukenoon, jolloin tein Pupesta sangen etupainoisen. Ärsyttävintä oli tajuta se, että vaikka huomasin virheeni jo hyvissä ajoin, en saanut korjattua sitä ajoissa. Siitä tämän tekstin otsikkokin juontuu. Minulla on vielä pitkä matka siihen, että sekä huomaan virheen että saan ratkaistua sen ajoissa. Nyt lähinnä huomaan, että oho, ei mene niin kuin pitäisi, mutta sitten mitään ei juuri tapahdukaan sen korjaamiseksi tai jos tapahtuu, niin sangen myöhässä. Onneksi en alkanut jännittää, vaikka Puppe kielsikin pariin otteeseen. Jos sen olisi vielä lyönyt tähän kaiken muun joukkoon, niin menomme olisi mennyt täysin päin honkia. Positiivista oli myös se, että hyppyihin mukautuminen tuntui silti onnistuvan pääosin ihan asiallisesti. Aina näemmä voi löytää jotain hyvää kehnonkin keskeltä. Onneksi niin.

Videoista kiitos Noralle!