Maanantain Tallinmäen tunnille opettaja oli pistänyt kolme hevosta ratsastajien kesken jaettavaksi. Ennätin listalle ensimmäisenä ja nopeat syövät hitaat -periaatetta käyttäen nappasin Melban, Karan ja Tupun joukosta Tupun. Sillä menemisestä onkin kulunut yli vuosi, joten oli hauska päästä taas sen kyytiin ja vasta neljännen kerran. Tunnin aiheeksi toivoimme esteitä ja saimmekin kahden suoralle linjalle laitetun miniesteen kanssa harjoitella laukansäätämistä. Ratsukoita tunnilla oli neljä.
Alkuverryttelyssä ehdimme mennä tovin itsekseen, jonka jälkeen opettaja pisti meidät vielä tulemaan ravissa koko kenttää kahdeksikkona hevosia ympyröillä asetellen ja taivutellen. Opettaja kertoi Tupun kyllä kulkevan kohtuullisen helposti oikeinpäin, mutta karkaavan sieltä kyllä aina, kun oli mahdollista. Ohjeena oli ratsastaa pohkeilla se kantamaan vatsalihaksillaan itseään ja asetuksilla pyöristää se. Oikeaan kierrokseen sain hetkittäin rennompia hetkiä, kun pidin ohjat tuntumalla ja ratsastin pohkeilla. Yhtä nopeasti kuitenkin Tupu taas karkasi hyvästä muodosta, kun lakkasin ratsastamasta. Vasempaan kierrokseen sain korjailla omaa istuntaani taas melkoisesti ennen kuin kykenin vaikuttamaan hevoseen paremmin. Vasen kierros oli odotetusti taas vähän hankalampi, mutta kunnon sisäpohkeen työskentelyllä meno parani hieman. Ehdin myös humputella sunnuntairavia, jossa oli aivan ihana istua. Se oli yhtä vaivatonta ja mukavaa kyytiä kuin jo vihreimmille laitumille laukannut Poku kykeni tarjoamaan. Ei muuta kuin lännensatula Tupulle selkään ja kohti auringonlaskua!
Alkuverryttelyn jälkeen pääsimme suoran linjan ja sillä olleiden kahden miniesteen pariin. Väli oli muistaakseni 17 metriä, jota tultiin molemmista suunnista viidellä ja neljällä askeleella. Viiden lisäksi olisi saanut pistää enemmänkin askeleita, mutta meillä Tupun kanssa jarrut jäivät vähän matkasta. Ennen suoralle linjalle tuloa haettiin hyvä ja tehtävään sopiva laukka pääty-ympyrällä. Alusta alkaen Tupulla oli hyvä imu esteelle, jolloin se selvästi veti ja vähän kiihdyttikin huomatessaan miniesteen olevan edessä. Ympyrällä se sen sijaan laukkasi ihan nätisti apuja kuunnellen. Viiden askeleen väli alkoi onnistua, kun muistin pitää pohkeet tuntumalla ja annoin hevosen edetä. Tupu innostui aina esteen nähdessään, mutta ei kiihdyttänyt vauhtia sen kummemmin, jolloin laukka pysyi normaalin rajoissa.
Neljän askeleen väli olikin sitten kinkkisempi. Koetin nohittaa Tupun laukkaamaan ja vaikka kuinka tuntui, että nyt menimme reippaasti, niin aina se viides askel sattui mukaan. Lopulta jätin ympyrän välistä, jolloin sain enemmän aikaa ratsastaa reippaammin eteen, ja johan se neljäkin askelta onnistui! Vauhti kehtasi tuntua selkään turhankin reippaalta, mutta onneksi Tupu oli niin varmasti menossa, etten alkanut jännittää mitään ylimääräistä. Kun saimme neljä askelta onnistumaan oikeassa kierroksessa, sujui se vasemmastakin kierroksesta kokeiltuna tuosta noin vain. Tupu oli selvästi mielissään, kun sai edetä reippaasti eikä tarvinnut turhaan himmailla. Tulimme loppuun muistaakseni vielä välin kertaalleen viidellä, ja intoilusta huolimatta Tupu malttoi rauhoittua ja pistää väliin toivotut askelmäärät. Huomasin ratsastaneeni nyt vähän keskittyneemmin, jolloin en ihan täysin antanut Tupun viilettää, vaan pyysin sitä odottamaan ja sitten oikealla hetkellä annoin sille luvan mennä. Yleensä reippaampien hevosten kanssa jään pitelemään niitä melkein koko tunnin ajaksi, mutta onneksi tällä kertaa onnistuin ratsastamaan toisella ja itse asiassa vähän paremmalla tavalla.
Loppuverryttelynä teimme ravissa pitkän sivun alkuun voltin, väistätimme sen jälkeen hevosia keskemmäs, siitä sitten takaisin uralle ja vielä saman pitkän sivun loppuun pyöräytimme voltin. Tupulla oli ensin kova kiire, jolloin saimme pyöritellä aika paljon voltteja, jotta suurin kipitys katosi. Väistötkin alkoivat sujua paremmin, kun Tupu malttoi odottaa rauhassa. Paikoin sain Tupua myös hetkeksi aina oikeinpäin, jolloin se tuntui hyvin lystiltä ratsastettavalta. Sitten seuraavassa hetkessä, kesken aiemman onnistumisen ihailun, Tupu olikin jo viilettämässä mitenpäin sattuu, ja saimme palata taas alkuun. Keskittymiskyky, mitä se on? Minulta sitä ei ainakaan näytä riittävästi aina löytyvän. Tunti oli kuitenkin tosi kiva, ja Tupulla oli mukava mennä pitkästä aikaa. Olihan se hauskaa vaihtelua mennä hevosella, joka ei kytännyt mitään ja innostui kunnolla miniesteistäkin. Kyllä niissä suomenhevosissa vain on sitä jotain.
