Pieni haave, iso ilo

Kun haaveilee sopivan pienesti, voi haave toteutua kymmenessä päivässä. Näin kävi tänään, kun pääsin pitkästä aikaa kaikkien askellajien maastoon Tallinmäelle. Pakko myöntää, että sateinen keli nyrpistytti enemmän kuin aikoinaan, kun olin vielä säänkestävämpi heppatyttö. Tuuri oli onneksi puolella, ja pääsimme kahden ratsukon voimin taittamaan reissun vain pienen tihkusateen ropinassa.

Ratsunani oli Aku, ja saimme nautiskella huolettomasta menosta vetovastuun ollessa toisella ratsukolla. Kävelimme ja ravasimme Kotakankaan lenkin reittiä myöten metsään, jossa otimme laukkapätkän. Vetoratsukko ehdotti uuden reitin tutkimista, ja niin samoilimme kinttupolkua pitkin takaisin varsinaiselle Kotakankaan lenkin metsäreitille. Siellä otimme toisen laukkapätkän. Ja taas hymyilin. Leveästi. Ihanaa iloita pienistä asioista.

Kotimatkalla otimme vielä tiellä kolmannen laukkapätkän. Mikä siinä laukkaamisessa onkin niin kivaa? Sen kun tietäisi. Loppumatkan taitoimme ravissa ja käynnissä. Aikaa reissuun hurahti noin tunteroinen, ja koska sade ei päässyt kastelemaan pintaa enempää, olin reissun jälkeen oikein mielissäni. Pieni haave, mutta sitäkin isompi ilo.

Tuleekohan minusta puskaratsastaja? En tiedä. Pakko kyllä myöntää, että nyt vähän harmittaa se, että maastoilu alkoi kutkutella ajatuksissani vasta nyt talven odottaessa jo nurkan takana. Tauon aikana säänkestävyyteni on heikentynyt (tai mukavuudenhaluni noussut), joten kevät, alkukesä sekä alkusyksy olisivat siinä mielessä olleet maastoilun kannalta minulle otollisempaa aikaa. Hassua murehtia tällaista. Jollain tavalla hassua on myös se, että naputtelen näitä harvoja ratsastuksiani vielä tänne blogiin. Alkaako uinuva heppatyttöni heräillä? En tiedä sitäkään. Sen kuitenkin tiedän, että voin onneksi aina innostuessani palata hevosen selkään. Ja tällä hetkellä se on just hyvä niin.

Laukkaa leveällä virneellä

Niin se aika lentää. Jälleen kerran. 433 päivää hurahti ennen kuin kiipesin taas satulaan. Tässä tauon aikana olen kisaturisteillut, mutta kipinää satulaan ei ole kummemmin tullut. Ennen kuin nyt. Syksyisin tavataan aloittaa uusia harrastuksia, joten kaipa minun teki mieli soveltaa tätä ja käydä taas kokeilemassa, miltä se vanha leipälaji tuntuu. Paikkana oli tietysti edelleen kotitalliksi mieltämäni Tallinmäki. Toiveeksi esitin tätiratsun ja sain passelisti Gian.

Mitään kummempia treenejä en suunnitellut. Tavoitteenani oli vain tunnustella, miltä satulassa istuminen taas pidemmän tauon jälkeen tuntuisi. Köpöttelimme Gian kanssa kentälle peltolenkin kautta. Kentällä pyörittelin ympyröitä ja kolmikaarisia kiemurauria vähän asetuksia läpi hakien. Vasen kierros oli edelleen takkuisempi. Käsillänikin oli edelleen oma elämänsä. Hyvä tietää, että joidenkin asioiden pysyvyyteen voi luottaa, hah. Testasin lyhyesti muutamat pohkeenväistötkin, ja Giahan tietysti väisti. Teknistä onnistumista en lähde tosin arvailemaan. Laukassa en malttanut olla testaamatta, lähtisivätkö vaihdot tuosta noin vain. Giahan on ihana laukanvaihtokone, joten vaihdot onnistuivat muitta mutkitta. Tamma tuntui jopa heräävän niiden aikana hiljalleen hommiin. Loppuraveissa en tehnyt (vieläkään) mitään kummempaa, ja loppukäynnitkin köpöttelimme peltolenkin kautta.

Olipa mukava käydä taas satulassa asti. Pari kolme ensimmäistä askelta horjuttivat hassusti, mutta sitten kroppani taisi muistaa, että onhan tämän lajin parissa tullut oltua pari kertaa aiemminkin. Tauko tuntui kyllä, erityisesti pohkeissa ja takareisissä. Keskivartalon tuki oli myös ihan hukassa. Gia ei kuitenkaan kuskin haparoinnista pahastunut, vaan kuljetti tätä tätiä ihanan tasaisesti ja varmasti. On se vain mainio, 20-vuotias mummo. Ratsastuksesta jäi hyvä fiilis. Erityisesti laukassa virnuilin sangen leveästi. Kivaa oli, vaikka en vielä(kään) hurahtanut hommaan kunnolla. Ajatus koulun vääntämisestä tosissaan tuntui sangen vieraalta. Vaan sen verran myönnän, että kentällä olleet pienet esteet näyttivät sangen houkuttelevilta. Lisäksi ajatus maastoilusta alkoi myös kutkutella. Saa nähdä, milloin ja missä merkeissä löydän itseni seuraavan kerran satulasta.

Kolmas kerta

Toden sanoo? Ehkä, ehkä ei. Kun kesälomallaan meitä samalla paikkakunnalla ilahduttanut Kaisa huhuili käyntimaastoseuraa hänelle ja Vakelle, nappasi taas sisäinen heppatyttöni ohjakset käsiinsä (oikeasti, olen ilmiömäinen näissä sanavalinnoissa ihan yrittämättä). Niinpä löysin itseni ihanan Elviiran kyydistä ja tutuilta kotitallin maastoreiteiltä.

Kävimme köpöttelemässä Kaisan ja Vaken seurassa tuttuakin tutumman Kotakankaan lenkin. Elviira sai kunnian olla vetohevosena. Se suoriutui konkarina kenttäratsuna tehtävästä mainiosti, mitä nyt hieman sääteli vauhtiaan oman mielensä mukaan: välillä vähän madellen, sitten taas hetkellisesti reipastuen.

Reissu meni oikein mukavasti, mutta metsäosuudella ötökät hyökkäsivät Elviiran kimppuun, ja sillä oli mennä kuppi niiden kanssa pahemman kerran nurin. Tamma pistikin kaviota käynnissä vauhdilla toisen eteen ja kertoi selvästi, että jos se olisi saanut päättää, olisi metsälenkki a) jätetty välistä tai b) hurautettu vauhdilla laukaten läpi. Vaan kilttinä tammana se tyytyi pysymään käynnissä, vaikka selvästi herne ja parikin oli ötököiden takia pahemman kerran turvassa.

Olipa kiva käydä köpöttelemässä mainiossa seurassa. Ajatella, kolmas kerta hevosen selässä tälle vuodelle, aika ahkeraa! Vaan mikäpä sitä kesäkeleillä on hevostella. Vieläkään en lupaa tai vanno jatkoa, mutta hieman epäilen, että heppatyttöpuoleni ei aio enää ainakaan kokonaan hautautua ihan (tallin) vintille.

Mitä saadaan ynnäämällä helle ja hevoset?

Vastaus on tietysti, että uittaminen. Kun kotitalli ilmoitteli uittoretkestä merelle, tällä hetkellä sivussa oleva heppatyttöni pulpahti pintaan (ajattelematta tullut, mutta varsin sopiva sanavalinta) ja hihkui mukaan. Ratsukseni sain Tupun.

Yhteensä ratsukoita uittamassa oli viisi. Tupu kuulemma suostuu uimaan, mutta ei mene sinne itse pää kolmantena, öh, viidentenä jalkana. Minä halusin vain nautiskella, joten en stressannut enkä alkanut pakottaa Tupua sen syvemmälle. Pääsimme sentään sen verran rannasta irti, että vesi ylsi Tupua mahaan, jolloin minä sain vilvoiteltua nilkkojani. Erittäin tarpeellista noin +30 asteen kelissä. Kävin myös uittamassa itse itseäni ja sain nakattua talviturkkini tälle kesälle.

Olipa kivaa köpötellä sekä merihevostella. Tupun selässä kelpasi istuskella ja nauttia ihanasta kesäpäivästä muiden varsinaista uittoa sekä rannalla laukkaamista seuraten. Kesä ja hevoset, kyllä ne vain kummasti sopivat yhteen.

Kuvasta kiitos Hanskille!

295 päivää

Niin se aika on rientänyt. 295 päivää sitten olin viimeksi hevosen selässä. Tänään sitten jälleen, ihan vain testimielessä. Paikkana tietysti kotitallini Tallinmäki, ja ratsunani oli ihana Gia. Ainoana tavoitteena oli vain köpötellä menemään ja tunnustella, miltä elo hevosen selässä maistuisi. Tämä toteutui hyvin: köpöttelin peltolenkillä, hyvin lyhyesti kentällä ja sitten vielä vähän pellolla ennen paluuta tallin pihaan.

Liki kymmenen kuukauden tauon jälkeen ensimmäiset Gian käyntiaskeleet keinuttivat ihan hassun oudosti! Enpä olisi uskonut, että ote katoaa näin vikkelästi. Tai no, vikkelästi ja vikkelästi. Onhan tässä tosiaan hurahtanut hyvä tovi välissä. Oman kropan tuki tuntui kaikin puolin horjuvalta, joten käyntiköpöttely oli juuri oikea vaihtoehto. Jalatkin tuntuivat ihan spagetilta, mutta sentään yksi asia oli (valitettavasti) säilynyt: ohjissa oli kiva roikkua, hah!

Kentällä pyöräytin testimielessä muutamat ympyrät asetuksia haeskellen ja parit pohkeenväistöt. Ihan vain uskotellakseni itselleni, että en ole unohtanut aivan kaikkea. Onneton pohjeratsastaminen ei ollut tauon aikana parantunut, joten aloin sitten vastineeksi värkätä ohjalla tuplasti. Eivätkö helmasynnit voisi kadota tauon aikana ja korvautua maagisesti ratsastustaidolla? Ei näemmä. Mutta löytyiväthän ne asetukset ja pohkeenväistöt sieltä, vaikka Gia jäikin sangen etupainoiseksi ja hivenen hitaaksi. Vaan enpä stressannut tästä, köpöttely kun oli päätavoite.

Pellolla oli mukava kuljeskella menemään ja antaa hevosen askeleen keinuttaa. Selässä oli yhtä aikaa sekä kotoisa että sangen vieras olo. Satulassa oli mukava istua, mutta en ainakaan vielä hurahtanut lajin pariin täysillä takaisin. Oli silti todella mukava tehdä paluu hevosen selkään. En tiedä, milloin seuraavan kerran nousen taas ratsaille, vaan enhän missään vaiheessa ole kirkossa kuuluttanutkaan, että vaihtoehtoina olisi joko kokonaan lopettaminen tai paluu aktiiviharrastajaksi. Katsellaan siis, mitä tapahtuu.

Vanhana bloggaajana en voinut olla naputtelematta tätäkin kertaa talteen, vaikka mitään ihmeellisyyksiä ei tässä ollutkaan (ihan kuin kaikissa muissa muka olisi). Yhteenvetona todettakoon: hevoset ovat edelleen ihania, ja satulassa on mukava sulkea silmät, tuntea ratsun askelten keinutus sekä nauttia kesäauringon paisteesta ja lintujen liverryksestä. Kyllä kannatti käydä!

Hyvällä mielellä tauolle

Keskiviikkona lyöttäydyin puolestaan koulutunnin viidenneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain ilahduttavasti Masan. Tunnilla työstimme asetuksia, teiden ratsastamista sekä suoruutta.

Alkuverryttelyssä tahkosimme käynnissä ja ravissa keskiympyrää siinä asetuksia haeskellen. Masa vähän yliasettui itsestään oikealle, joten pyrin nappaamaan sen paremmin vasemman eli ulko-ohjan tuntumalle. Vasemmalle se ei taaskaan asettunut niin hyvin, joten sain houkutella sitä siinä kierroksessa enemmän. Masa liikkui käynnissä ja ravissa hyvin, kunhan ensin herättelin sen.

Seuraavana tehtävänä keskityimme tarkkojen teiden ratsastamiseen. Nostimme käynnistä laukan lyhyen sivun keskeltä ja käänsimme pääty-ympyrälle, jolla pysyimme kaksi kierrosta. Sen jälkeen ratsastimme kulman tarkasti ja pitkän sivun loppupuolella siirryimme raviin. Masa nosti laukat käynnistä näppärästi. Pääty-ympyrällä sain itse vähän hahmotella kuviota ja kääntää tarkemmin, niin senkin reitti löytyi. Pääty-ympyrän jälkeen saimme jatkettua molemmissa laukoissa kulman helposti eikä Masa yrittänyt liirailla omille teilleen. Tehtävä sujui kaikin puolin sangen helposti. Laukkakin pyöri ihan kivasti, vaikka toki Masaa hieman sai nohitella. Hyvin se kuitenkin yritti, joten kyllä sekin oli hommassa mukana. Tehtävällä heikoin kohta taisi olla siirtyminen laukasta raviin. En juurikaan jaksanut valmistella sitä, minkä kyllä huomasi. No, ei sitä kaikkeen pysty. Kerralla ainakaan.

Lopuksi tulimme vielä pari kertaa käynnissä ja sitten harjoitusravissa keskihalkaisijalle mahdollisimman suorana sekä ajoissa kääntymisen lyhyelle sivulle valmistellen. Masa pysyi keskihalkaisijalla ihan hyvin, vaikka pientä valumista tuli paikoin. Oikealle kääntyminen oli helppo valmistella, asettuihan Masa sinne puoliksi itsestään. Vasemmalle kääntymistä sain valmistella selvästi enemmän, jotta sain asetuksen paremmin läpi. Sekin suunta alkoi toimia ihan hyvin, vaikka puoliero jäi silti tuntumaan. Tämä tehtävä päättyi siihen, että teimme pysähdyksen, edelleen mahdollisimman suorana. Jos se onnistui, sai siitä siirtyä suoraan loppukäynteihin pitkin ohjin. Masa taisi kuulla tämän porkkanan, sillä se pysähtyi valumatta minnekään. Siitä pääsimmekin käppäilemään loppukäynnit. Masa oli kyllä taas niin kiva ja mutkaton. Se myös liikkui asiallisesti eikä ollut yhtään kuntopyörä. Mukava tunti mukavalla hevosella. Tästä tunnista jäi oikein hyvä mieli.

Loppuun kirjoitan vielä sellaista, jota en jossain vaiheessa olisi millään voinut kuvitellakaan kirjoittavani. Ratsastusharrastukseni jää nyt määrittelemättömälle tauolle. Tässä noin vuoden aikana innostukseni lajia kohtaan on ollut laskusuunnassa eikä ratsastus ole enää napannut niin kuin ennen. Se on tuntunut enemmän pakkopullalta. Sellaisessa ei ole mitään tolkkua, joten otan suosiolla nyt ihan kokonaan taukoa. Viikon, kuukauden vai minkä ajan? En tiedä, sen näkee sitten. Koska en käy ratsastamassa, en luonnollisesti päivitä tätä blogiakaan. Palataan siis joskus, ehkä.

Haahuilua hypätessä

Tiistaina lyöttäydyin estetunnin viidenneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain Tupun. Pääsimme treenaamaan askeleen pidentämistä ja lyhentämistä, laukanvaihtoja sekä kaarevia linjoja.

Ensimmäisenä tehtävänä säädimme askelta 20,5 metrin suoralla puomilinjalla. Tupun kanssa saimme väliin askelhaitaria kahdeksasta viiteen. Tavallinen laukka oli yllättäen odottamaani lyhyempää, ja Tupu tikkasi väliin seitsemän askelta. Luulin, että olisimme menneet tavallisella laukalla välin kuudella. Kuuteen ja viiteen askeleeseen Tupua saikin pyytää laukkaamaan selvästi reippaammin. Yllätyin aika valtavasti, että saimme survottua väliin kahdeksan askelta. Ne löytyivät itse asiassa aika helposti, kun vain sain pidettyä Tupun lähestymisessä kuulolla.

Seuraavaksi tulimme kahdeksikolla kahta kavalettia, molemmilla oli puomit ennen ja jälkeen innarivälein. Me Tupun kanssa taisimme tulla tätä pari kierrosta. Tupu vaihtoi kyllä laukan molemmilla lävistäjillä, mutta aina vähän eri kohdissa: ensimmäisellä puomilla, kavaletilla ja jopa vasta toisella puomilla. Vaan vaihtuipa se laukka eikä tarvinnut korjata ravin kautta.

Sitten yhdistimme lävistäjäkavaletit suoraan linjaan, jonka puomit olivat nyt nousseet pystyiksi. Tulimme lävistäjäkavaleteilta kaarevat linjat pystyille. Tätä tulimme Tupun kanssa kierroksen, olisi kyllä pitänyt tajuta jatkaa toinen perään. Tällä tehtävällä kehtasimme nimittäin esittää ristilaukkaa. Laukka ei vaihtunut kavaletilla, mutta jatkoin kaarevan linjan pystylle arvellen laukan korjaantuvan siinä. No ei, puksutimme pätkän ristilaukkaa, kunnes Tupu korjasi itsensä kokonaan oikeaan laukkaan. Toisellakaan lävistäjäkavaletilla laukka ei vaihtunut, joten toinenkin kaareva linja pystylle meni väärässä laukassa. Tällä kertaa Tupu kuitenkin korjasi ja nappasi vasemman laukan jo pystyllä. Ei mikään mallisuoritus, mutta tulipahan mentyä. Kaarevan linjan teissäkin oli aika paljon sanomista. En juuri käyttänyt tilaa hyväksi, vaan vetelimme Tupun kanssa mutkat suoriksi ja esteet vähän vinosti ylittäen.

Loppuravissa pyörittelimme vielä tovin kahdeksikkoa. Tupu yritti kiirehtiä, mutta sain sen malttamaan kohtalaisesti. Enempiä en jaksanut sitä prässätä, kunhan Tupu vain ravasi rauhassa eikä kipittänyt. Tupun kanssa oli kivaa hypellä, mutta tarkkuutta olisi saanut olla enemmän. Nyt vähän haahuilimme menemään vailla kunnon ajatusta. Mutta mentiinpä kaikesta kerralla yli emmekä sentään keilanneet miniesteitä. On se onnistuminen sekin.

Voihan siirtymiset alaspäin

Viikon toinen tunti sattui taas torstaille. Viiden ratsukon tunnilla pääsimme harjoittelemaan tallin koulukisoja silmällä pitäen helpon C:n asioita. Ratsukseni sain Akun, ja pääsimme treenaamaan pitkälti siirtymisiä.

Siirtymisiä teimme läpi tunnin. Ensin muutamat pysähdykset, jotka onnistuivat pysähtymisen suhteen ihan hyvin. Pyöreydestä tai tasajaloista ei tosin ollut toivetta. En saanut viilattua pysähdyksiä siten, että käynnissä paikoin saatu pyöreys olisi säilynyt pysähdyksen ja siitä liikkeelle lähtemisen ajan. Siirtymisiä käyntiin teimme toisen tehtävän osana neljän askeleen verran ravista. Nämä olivat rasittavan kinkkisiä. En saanut Akun raviin tolkkua, mikä ennakoi käyntiinkin siirtymisen menevän heikommin. Aku pääsi vähän kipittämään ja painoi pidätteiden läpi. Yritin peruutusten avulla saada Akua kuulolle, vaan ei se oikein ottanut vihjeestä onkeensa. Saimme yhden sinällään asiallisen siirtymisen ravista käyntiin, kun Aku suostui siirtymään apujeni mukaisesti. Pyöreydestä ei vieläkään ollut tietoa, mutta sentään ruuna pysähtyi sitä pyytäessäni eikä painanut vielä muutaman askeleen oman mielensä mukaan niin kuin muina kertoina.

Siirtymiset ylöspäin olivat sentään parempia. Erityisesti laukannostot käynnistä Aku teki mukavan täsmällisesti. Pyöreyttä ei niissäkään ollut, mutta sen puute taisi vahingossa olla tuntini oma teema. Muoto se on hirvimuotokin, joskin ei Aku ihan sellainenkaan osaa olla. Myös siirtymiset käynnistä takaisin raviin olivat aika ahkeria. Aku tosin pääsi niissä vähän kiirehtimään, mutta ainakin se kuunteli silloin, kun valmistelin siirtymistä raviin. Siirtymiset laukasta raviin olivat odotetusti muiden alaspäin tehtyjen siirtymisten kaltaisia eli sangen epätasapainoisia ja kiireisiä, eivät yhtään hyviä siis. Keskiympyrällä pyöräytetty laukka ei myöskään tarjonnut suuria iloja. Oikeassa laukassa oli vähän yritystä jo, mutta loksahdus jäi puuttumaan siitäkin. Vähän niin kuin koko tunnista.

Tunnin aikana hurauttelimme myös muutamia askeleen pidennyksiä ravissa. Tällä tehtävällä Aku oli taas aika hyvä. Se lähti pienestä merkistä vähän pidentämään askelta ilman, että kiristi tahtia. Se myös jatkoi pidentämistä pitkälti omasta halustaan eikä yrittänyt ehdotella parin askeleen välein lyhyempään askeleeseen palaamista. Sain valmisteltua lähtemiset askeleen pidennyksiin kohtuullisesti, mikä toivottavasti näkyi tehtävän sujumisena. Askeleen pidennyksen jälkeen tavalliseen raviin palaaminen vaati vähän enemmän pidätteitä, olivathan ne siirtymiset alaspäin vaikeita näemmä myös näin askellajin sisällä.

Loppuravissa yritin vielä pehmitellä Akua antamaan edestä periksi ja pyöristymään, vaan paria pikkuisen parempaa hetkeä lukuun ottamatta en saanut siitä mitään irti. Tänään meno pyöreyden osalta oli kyllä hyvin tihkasta. Taisinpa jättää niin omat jalkani kuin sitä myöten Akun takajalat toimettomiksi. Eipä siinä sitten auta muuten värkätä, jos ne takajalat eivät ole hommissa. Tämän tiedon ei pitäisi tulla enää yllätyksenä, hah. Siirtymiset alaspäin olivat myös ärsyttävän hankalia, ja harmistuinkin niissä paikoin toden teolla. Onneksi Aku nakutti muutamia muita tehtäviä sen verran tasaisesti, että tuntiin saatiin vähän parempiakin hetkiä. On se vain vaikea laji tämä ratsastus. Välillä sitä onnistuu, toisinaan taas otetaan takapakkia ihan kunnolla.

Suoristuspuuhissa

Maanantain koulutunnilla ratsukoita oli neljä. Ratsukseni sain Akun. Pääsimme työstämään tunnin aikana hevosten suoruutta keskiympyrällä. Ideana oli tuoda ympyrällä etuosaa vähän sisemmäs ja tarvittaessa väistättää takaosaa sen jälkeen vähän ulospäin, jotta takasisäjalka saatiin astumaan paremmin alle.

Ympyrällä suoristaminen toi tehtävään omat haasteensa. Olisin niin tykännyt tehdä kaiken sisäohjalla niin kuin yleensäkin. Ympyrällä oleminen sai minut halailemaan sisäohjaa vielä tuplasti enemmän. Tajusin hiljalleen antaa siitä aina periksi, jotta sain houkuteltua Akua enemmän ulko-ohjan tuelle. Etuosan siirtäminen sisemmäs onnistui niin ja näin. Oikea kierros tuntui ehkä hieman helpommalta vasempaan verrattuna. Takaosan väistätys tuppasi unohtumaan, sillä keskittymiseni tuntui menevän ihan etuosan hanskaamiseen. Akun suoremmat hetket tunsi satulaan kuitenkin hyvin. Ruuna tuntui niinä lyhyinä hetkinä vähän ryhdistäytyvän ja loksahtavan oikeinpäin. Ympyrällä auttoi opettajan vinkki ajatella käännöksiä aina kolmen askeleen välein. Näin suoristaminen ei päässyt unohtumaan, kun ei jäänyt vain koko ajan kääntämään.

Tulimme samaa tehtävää myös laukassa. Tässäkin keskityin edelleen enemmänkin etuosaan. Ravityöskentely oli osittain tehnyt tehtävänsä, sillä Aku tarjoili molemmissa laukoissa mukavia, joskin edelleen sangen lyhyitä hyviä hetkiä. Säätönappulani eivät ole olleet toviin Akun asetuksilla, joten tunti menikin niitä etsiessä. Yritin muistutella itseäni, ettei Akua jäädä pitelemään, vaan siltä pyydetään ja myödätään heti. Onnistuin toteuttamaan muistutuksiani osittain. Niinpä onnistumiset jäivät aika lyhyiksi ja yleinen meno aika kauas parhaimmista hetkistä Akun kanssa. Ajatusta hommassa kuitenkin aina välillä oli, ja opettaja kehui Akun näyttäneen rennolta ja tyytyväiseltä.

Loppuravissa pyörittelimme vielä koko kentän kahdeksikkoa ja annoimme hevosten venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Aku lähti venyttämään ohjan perässä ihan asiallisesti, vaikka suunnanmuutoksissa se aina nousikin. Sen sai kuitenkin houkuteltua takaisin aika nopeasti. Oma työskentelyni tunnilla oli vähän puolitehoista, mikä varmasti näkyi tuloksissa. En saanut otettua Akua kunnolla työstettäväksi, vaan sain oikeastaan ajateltua ja korjattua vain etuosaa. Takaosa jäi hieman paitsioon. Aku pääsi myös vähän laiskottelemaan, mikä tarkoitti sitä, ettei se edennyt kovin pontevasti. Laiska se ei toki ollut, välillä jopa yritti kipittää, mutta ilmavuus puuttui jokaisesta askellajista. Aku tarjosi sellaista tätimenoa, ja taisin olla siihen tietämättäni ihan tyytyväinen. Aku kuitenkin teki työnsä muutoin tuttuun tapaan tunnollisesti, joten olihan sillä kiva mennä. Vaikka ne omat säädöt vähän hukassa olivatkin.

Aika kivoja väistöjä

Viikon toisen Tallinmäen tunnin kävin torstaina. Viiden ratsukon tunnilla oli koulua, aiheina ympyrät, pohkeenväistöt sekä laukannostot ravista. Ratsukseni sain Tupun.

Alkuverryttelyssä ratsastimme koko kenttää kahdeksikkona eli pääsimme pyöräyttelemään ympyröitä huolella. Kun tehtävää oli tahkottu tovi ravissa, tulimme toisen ympyrän aina laukassa. Näin saimme käytyä molemmat laukat läpi. Tupu malttoi ravissa mukavasti, mutta asetukset olivat hieman molempiin suuntiin hukassa. Enemmän kuitenkin vasemmalle, kuten odotettua. Pientä punkemista sisälle oli myös havaittavissa ravissa, mutta siinä sitä sai korjattua. Laukassa punkemista sisälle oli vähän enemmän etenkin vasemmassa kierroksessa. Sain korjattua tätä vähän, ja vasenkin kierros hieman helpottui, mutta laukassa sellainen hyvä loksahdus jäi saamatta. Yleensä se on tullut edes oikeassa laukassa, vaan ei.

Sitten siirryimme väistötehtävän pariin. Tulimme keskihalkaisijalle ja keikautimme siinä kertaalleen hevoset väistämään molempiin suuntiin. Itse yritimme pysyä keskihalkaisijalla ja väistättää hevoset siitä. Tulimme tehtävää käynnissä ja ravissa. Tupu teki väistöt molempiin suuntiin mukavan helposti. Ensin liioittelin väistössä ja poikitin liikaa, kunnes opettajan ohjeilla maltoin väistättää Tupua loivemmin. Väistöissä korjattavaksi jäi asetusten saamiset läpi. Jotenkin vähän unohdin ratsastaa ne, kun keskityin säätämään väistöaskelia. Sain keskityttyä asetuksiinkin hieman, mutta en saanut Tupua houkuteltua niihin kovin hyvin. Hyvää oli kuitenkin se, että väistöt sujuivat niin käynnissä kuin ravissa aika tasaisesti ja kiirehtimättä.

Tulimme keskihalkaisijaa vielä siten, että ravasimme sen puoliväliin ja nostimme tulosuuntaan nähden vastakkaisen laukan. Tupu pääsi kertaalleen nostamaan väärän laukan, kun valmistelin noston hieman hätäisesti. Muina kertoina laukka nousi toivottuna. Tupu alkoi vähän ennakoida tulevaa laukkaa ja yritti kiirehtiä ravissa. Sain toppuutella sitä hieman, jotta nostot eivät kärsisi hätäisyydestä. Nostot olivatkin sinällään ihan ok. Molemmissa laukoissa sain miettiä Tupun etu- ja takaosaa samalle raiteelle. Se kun tuppasi jättämään molemmissa laukoissa takaosan aina vähän sisemmäs. Sain korjattua tätä kohtuullisesti ja oli hauska tuntea selkään ero siinä, kun Tupun etu- ja takaosa olivat samalla raiteella. Jotenkin laukka tuntui satulaan suoremmalta niin kuin se olikin.

Loppuravissa palasimme vielä alun kahdeksikolle. Aluksi Tupu yritti kiirehtiä, mutta uskoi nopeasti jarrutteluni ja tasoittui. Ravissa se väläytteli muutamat mukavan rennot pätkät, joissa tahti oli ihanan tasainen ja suuntaa oli helppo vaihtaa minkään asian häiriintymättä. Ravi rullasi rennosti eteenpäin, ja se tuntui oikein kivalta. Tunti Tupun kanssa oli kokonaisuudessaankin kiva. Väistöt olivat mukavan helppoja niin käynnissä kuin ravissa, ja laukannostotkin onnistuivat. Harmittamaan jäi tosiaan se, etten saanut laukassa niin hyviä hetkiä kuin olisin halunnut. Jokin jäi loksahtamatta paikoilleen enkä tällä kertaa hoksannut, mikä se oli. Jospa se loksahdus löytyisi taas seuraavalla kerralla.

Protesteja ja parempia hetkiä

18 hevosettoman päivän jälkeen palasin ratsaille. Maanantain tunnilla oli puomeja kuuden ratsukon voimin. Ratsukseni sain Hempan, jolla olen mennyt viimeksi joulukuussa. En kovin hihkunut ratsuarpajaisten tulosta, mutta tyydyin ratsuun.

Tunnilla tahkosimme puomeja. Tulimme niitä niin ravissa kuin laukassa. Puomeilla ideana oli katsoa, säilyikö meno niidenkin aikana tasaisena. Hempan kanssa tasaisuus ei kuulunut sanavarastoon. Heti tunnin alussa ohjia ottaessani (ja mitään muuta vaatimatta) Hemppa esitteli nihkeilynsä eli jumitteli ja peruutteli. Olisin ymmärtänyt protestit, jos olisin yrittänyt kiskaista sen heti pakettiin, mutta olin tosiaan vain ottamassa ohjia. Samanlaisia protesteja tuli läpi tunnin vaihtelevasti, mutta jokaisesta pääsimme aina yli. Yritin kehua Hemppaa aina, kun se antoi vähän periksi ja kulki siivosti. Niitäkin hetkiä onneksi tuntiin mahtui. Samalla yritin pohtia, mikä laukaisi Hempan nihkeilyt. En keksinyt, sillä kovin suuria en siltä tunnilla vaatinut enkä yrittänyt vääntää sitä pakolla pyöreäksikään.

Joka tapauksessa ravipuomeilla Hemppa yritti aina vähän hyytyä. Sain ratsastaa sen aktiivisesti ihan puomin yli, jotta hommassa pysyi tekemisen meininki. Puomien väliin pyöräytetyllä ympyrällä Hemppa tarjoili ihan mukavia pyöreitä hetkiä etenkin vasemmassa kierroksessa. Oikea tuntui olevan hankalampi Hempan tasoittumisen suhteen. Yritin saada Hempan ravaamaan tasaisesti huolehtimalla, etten vahingossakaan puristanut polvilla tai muuten jarruttanut menoa. Hetkittäin Hemppa tarjosikin parempaa etenemistä ja samalla unohti nykiä ohjia ja tasoittui siten kummasti.

Laukassa pyöräytimme yksittäisen puomin yli pari ympyrää ja jatkoimme siitä toisessa päädyssä olleille kahdelle puomille. Oikea laukka oli selvästi vasenta hankalampi. Laukka ei myöskään tahtonut pyöriä kunnolla, joten yritin viritellä Hempan ensin etenemään ja sitten vasta säätää laukkaa vähän lyhyemmäksi. Oikeassa laukassa kovin kummoista menoa emme saaneet aikaiseksi, vaan se jäi selvästi hankalammaksi. Puomit sentään ylittyivät, vaikka hieman vaisusti. Vasen laukka olikin paljon helpompi, ja siinä Hemppa tarjoili useampia kivoja hetkiä. Laukka rullasi paremmin, ja Hemppa antoi vaikuttaa itseensä enemmän. Nyt sitä sai jo vähän pyöristettyä ja ajateltua lyhyempää, mutta edelleen etenevää laukkaa. Puomeille pääsimmekin tällä laukalla kivasti.

Tulimme vielä parit laukanvaihtotehtävät. Vasemmassa laukassa vaihtoa yritettiin puomin, ristikon ja puomin lävistäjätehtävällä. Jos siinä ei onnistunut, niin sitten korjaus jätettiin kulmassa olleelle kavaletille, joka alleviivasi vaihtoa. Oikeassa laukassa vaihto tehtiin puomin, kavaletin ja puomin lävistäjätehtävällä. Siitä jatkettiin vielä toisessa kulmassa olleet puomit. Vasen laukka ei vaihtunut oikeaan laukkaan lävistäjätehtävällä ensimmäisellä kerralla, mutta Hemppa nappasi odotetusti kavaletilla oikean laukan. Toisella kierroksella Hemppa oli jo sisäistänyt tehtävän ja nappasi jo lävistäjällä toivotun laukan. Oikea laukka vaihtui vasempaan heti kerralla lävistäjätehtävällä. Tehtävää ei hinkattu enempää, kun se kertaalleen onnistui.

Loppukäynnit kävimme peltolenkin kautta. Tunti Hempan kanssa meni yllättävän asiallisesti, vaikka toki se protestoi. On se kyllä näyttänyt voivan olla kauheampikin, vaikka en toki juuri sen jumihetkistä nauttinut. Eniten harmitti se, etten tajunnut, mistä ruuna herneili. Hemppa oli hyvinä hetkinä kuitenkin kiva, ja osasin iloita niistä hetkistä. Kovin mielekästä Hempan kanssa ei kuitenkaan ollut, sillä se pysyi läpi tunnin aika epätasaisena. Hyviä hetkiä oli, mutta yhtä nopeasti olimme taas huonommassa hetkessä. En tajua Hemppaa vieläkään, mutta onneksi sinällään ei tarvitsekaan. Tulipahan kuitenkin taas pitkän tauon jälkeen käytyä senkin selässä.

Ok+++

Keskiviikkona oli tuplaheppailun vuoro. Ensimmäinen tunti meni esteiden parissa kolmen ratsukon voimin. Ratsukseni nappasin Paven. Alkuverryttelyn sileän osuuden menimme omaan tahtiimme. Pave oli hieman uneliaana, mutta laukassa eteni ihan kivasti. Asetukset ja taivutukset eivät juuri menneet läpi, ja Pave oli jäykkä etenkin oikealle.

Ennen kertaalleen tultua rataa tulimme yksittäisiä tehtäviä: ravipuomeilta ympyrällä hypätylle ristikolle, ristikolta lävistäjäesteelle ja ympyrällä hypätylle kavaletille, suora linja kera lävistäjäesteen ja ristikon sekä askeleen sarja. Puomit ja esteet menivät ihan ok, vaikka opettaja toivoi meiltä laukkaan terävyyttä. Yritin herätellä Pavea, mutta olla päästämättä sitä pitkäksi. Kovin napakkaa laukkaa en löytänyt, mutta pientä petrausta ehkä kuitenkin. Kaikessa säätämisessä menin hassusti unohtamaan tehtävän, jolla oli suora linja sekä sen perään hypätyt lävistäjäeste ja ristikko. Sain muistettua suoran linjan, jonka jälkeen lopetinkin tehtävän tyytyväisenä. Ei muuta kuin perään vielä lävistäjäeste ja ristikko. Askeleen sarja meni ihan ok, vaikka olisin saanut ratsastaa laukan aktiivisemmaksi.

Rata oli noin 70-senttinen: suora linja, lävistäjäeste, pysty, kavaletti, askeleen sarja sekä kaareva linja. Sain Paven laukkaamaan nyt vähän paremmin, ja suora linja meni ihan hyvin. Lävistäjäpysty samoin. Toiselle pystylle ajauduimme lähelle, ja vähän hyydyin. En uskaltanut ratkaista tilannetta, vaan jätin sen Paven hoidettavaksi. Koska ponnistuspaikka ajautui lähelle, nappasi Pave pystyltä puomin takasillaan. No, matka jatkui. Kavaletti meni ok, ja sarjalle saimme tultua nyt sujuvammin. Edessä oli radan päättävä kaareva linja, joka meni hyvin.

Rata oli minulta kaikin puolin asiallinen suoritus. Perisuomalaiseen tapaan totesin, että aika ok. Tunnilla myös hyppäämässä ollut Nora totesi kivasti, että enemmänkin ok+++. Laukka pyöri ihan ok, ja yhtä vaille ponnistuspaikat olivat toimivia. Laukatkin taisivat yhtä tai kahta kertaa lukuun ottamatta vaihtua. Parasta oli kuitenkin se, että ratsastin suunnitelmallisesti enkä vain tärissyt jännityksestä ja heittäytynyt matkustajaksi. Hyppääminen oli taas itse asiassa kivaa. Pave meni jokaisen esteen mutkitta, ja muistin aika hyvin pitää pohkeet lähestymisissä tuntumalla. Se alkaa onnistua kerta kerralta paremmin, mikä on oikein hyvä juttu. Tunti oli taas hyvä kokemus esteiden parissa. Tällaisia hyppytuntien kuuluukin olla.

Touhottamista tunnilla

Maanantain koulutunnilla luvassa oli pohkeenväistöjä sekä askeleen pidentämistä ja lyhentämistä. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja ratsukseni sain jo edellisellä tunnilla hommissa olleen Tupun.

Pohkeenväistöt teimme pitämällä etuosan uralla ja väistättämällä takaosan vähän keskemmäs. Teimme väistöjä niin käynnissä kuin ravissa. Käynnissä ne sujuivat molempiin suuntiin kivan tasaisesti. Tupu säilytti väistöissä tahdin hyvin, ja pääsin miettimään niissä istuntaani. Sekä sitä, etten liioitellut väistön poikitusta. Ravissa takaosan väistätys vasemmassa kierroksessa hankaloitui. En meinannut saada Tupua aina ottamaan takaosaansa siinä suunnassa mukaan. Kaiken lisäksi Tupu päätti ravissa alkaa hidastella väistökohdissa. Väistöt oikealle menivät ravissa vähän paremmin, mutta käyntiin verrattuna paljon epätasaisemmin. Mahtoikohan istuntani antaa ravissa niin pahasti periksi? En tiedä, mutta paikoin oli sangen hankalaa. Etenkin vasemmassa kierroksessa, jossa piti ensinnäkin yrittää saada Tupu väistämään ja toiseksi pitää se vielä liikkeellä.

Ravissa tehtyyn väistötehtävään otimme pian mukaan laukassa tehdyt pääty-ympyrät. Toinen ympyrä mentiin hieman lyhyempää laukkaa, toinen vähän pidempää. Myöhemmin työstimme laukkaa siten, että pitkät sivut mentiin vähän pidemmällä askeleella ja pääty-ympyrät taasen lyhyemmällä. Meillä Tupun kanssa pidemmän askeleen laukka taisi enimmäkseen muistuttaa hyvää peruslaukkaa. Ympyrällä en niin saanut askelta pidentymään, pidemmillä sivuilla hieman paremmin. Kivaa oli se, että Tupu lähti lyhyemmästä laukasta vain päästämällä vähän pidentämään. Lyhennyksissä sain rytmittää pidätteitä ja pohkeita sekä istua napakasti, jotta sain Tupua lyhentämään. Se tarvitsi aika paljon pohkeen tukea, jotta ei pudottanut lyhyemmästä laukasta raville. Saimme molempiin suuntiin kohtuullisia lyhyemmän laukan pätkiä ja muutaman sellaisenkin, jossa Tupu tuntui kantavan itsensä edestä. Pääosin se kuitenkin lyhyemmässä laukassa tuntui edestä hieman raskaalta etenkin, jos unohdin tukea sitä pohkeella.

Loppuravissa hurauttelimme koko kentän kahdeksikkoa. Tupu yritti touhottaa edelleen niin kuin se oli läpi tunninkin vähän tehnyt. Paitsi niissä matelevissa raviväistöissä. Toppuuttelin sitä sinnikkäästi, ja hetkittäin se muistikin osaavansa ravata rauhallisesti. Tunnissa jäi kaivelemaan Tupun touhottaminen. Ei se nyt kaikista pahin ollut, mutta kuitenkin sen verran, että erityisesti ravissa se pääsi paikoin kipittämään oman mielensä mukaan. Käynnissä se kuitenkin malttoi hyvin ja pääosin laukassakin. Touhottamistakin enemmän minua taisi harmitti se, etten saanut Tupua loksahtelemaan niin kuin parhaimpina hetkinä. Ravissa en saanut sitä muutamaa pätkää enempää antamaan periksi, laukassa sentään hyviä hetkiä tuli useampia. Käynnissä loksahdukset olivat myös vähäisiä, väistöissä olemattomia. Kun se rima on kerran noussut ylemmäs, sitä jää aina tavoittelemaan samaa fiilistä. Siinä ei tietenkään ole mitään väärää, mutta ehkä niitä sen kerran tavoitteita pitäisi osata myös säätää sillä hetkellä vallitsevien olosuhteiden mukaan.

Mihin se malttaminen jäi?

Perjantaina oli vuorossa estetunti neljän ratsukon voimin. Ratsukseni sain Ekin. Alkuverryttelyn menimme pitkälti itsenäisesti. Eki liikkui ihan ok kaikissa askellajeissa, mutta hyppyjä ajatellen olisin saanut hakea sen terävämmäksi. Tulimme laukassa pari kertaa puomin. Kertaalleen sain Ekin menemään siitä ohi, kun juuri katsomaani kolmea askelta ennen päätin komentaa Ekiä kunnolla eteen. Mihin jäi se viime kirjoituksessani kaavailemani malttamisen ja hiljaa olemisen taito? Vissiinkin talliin. Eki säikähti yhtäkkistä kommennustani niin, että liirasi puomista vasemmalta ohi. Hah kuskille! Tämän jälkeen tajusin hetkellisesti nollata, ja saimme tultua puomin asiallisesti.

Estetreenin menimme kisatyyliin eli muutamat verryttelyhypyt ja sitten jo radalle. Vasemmassa kierroksessa hyppäsimme pystyä, oikeassa okseria. Hypyt olivat ihan ok, mutta opettaja kaipasi laukkaan iskevyyttä. Kevensin istuntaa ja yritin saada Ekin samalla hereille. Ponnistuspaikat näin ihan hyvin, mutta laukka ei lähtenyt pyörimään tasaisen varmasti. Enemmänkin hieman hyytyen ja siitä taas hetken edeten.

Ratamme oli 60-senttinen: pysty, lävistäjätrippeli, kahden pystyn suora linja lävistäjällä, askeleen okseri-pystysarja, kaareva linja pystylle, lävistäjäpysty sekä toinen suora linja pystyltä okserille. Ykkönen ylittyi ihan ok, mutta laukka oli vaisu. Kakkoselle tuli ihan ihmeellinen pellehyppy, kun vauhti loppui kesken. Eki oli onneksi allani, kun laskeuduin korkeuksistani. Tämän jälkeen minulla hirtti tuuppaaminen päälle ja yritin töniä Ekin kolmoselle mistä sattuu. No eihän se lähtenyt, ja taas möngimme esteen vähemmän tyylikkäästi. Kolmoselta pääsimme suoralla linjalla neloselle vissiin ylimääräisen askeleen avulla, kun huonon hypyn jälkeen ei ollut enää mahdollista venyä ehkäpä toivottuun kuuteen askeleeseen. Askeleen sarja meni ihan ok, sen jälkeen tosin taisimme olla ristilaukassa. Meinasin unohtaa kaarevan linjan sarjalta pystylle, mutta hoksin sen sopivasti viime tipassa. Se ylittyi sitten hassun ravipätkän kautta. Matka kuitenkin jatkui yksittäiselle lävistäjäpystylle, joka ylittyi ihan ok. Myös radan viimeinen pätkä eli suora linja pystyltä okserille meni ihan ok, vaikka siihenkin saattoi tulla ylimääräinen askel tai sitten ne toivotut viisi.

Saimme uusia pätkän radasta. Opettaja ehdotti koko rataa, mutta päätin säästää meidän molemmat ylimääräiseltä rääkiltä ja ehdotin tulevani esteet 2–6 eli lävistäjätrippeli, suora linja lävistäjällä, askeleen sarja sekä siitä kaarevan tien päässä ollut pysty. Esteet 2–5 menivät nyt ihan hyvin, ja Eki laukkasi hieman paremmin. Sai sitä toki edelleen nohitella, mutta yritin olla nyt sekoilematta niin paljon tuuppamisen kanssa kuin aiemmalla radalla. Nelosen jälkeen olimme taas jossain ristilaukassa enkä alkanut korjata sitä, luulin sarjan korjaavan sen. Vaan ei, senkin jälkeen menimme jotain rymylaukkaa, jolloin toinen kierros päättyi vähän hassuun hyppyyn pystylle. Vaan onneksi muut esteet menivät ihan ok, joten kyllä tämä toinen kierros oli kuitenkin ensimmäistä parempi.

Siihen päättyivät hyppelyt. Loppukäynnit kävimme peltolenkin kautta. Tunnin jälkeen totesin mielessäni, ettei minua kuulu päästää Ekin kyytiin estetunnille. Minulla näyttää hirttävän tuo tuuppaaminen sen kanssa pahemman kerran päälle. Ei hyvä. Tietysti Eki pitää saada liikkeelle, mutta ei sitä pidä jäädä ajamaan ja päättömästi yrittää hyppyyttää sitä mistä sattuu. Ekille pisteet siitä, kuinka kiltisti se hyppäsi jokaisen esteen, vaikka kuski touhotti selässä vaikka ja mitä.

Talviturkin heitto merellä

Suomenhevosesta merihevoseksi.
© Riikka Lamberg

Maanantain toinen hevostelu oli uittoreissu merellä. Olipa kiva päästä heittämään talviturkki! Tallilta meitä lähti täysi kuorma-autollinen eli viisi hevosta. Minun uittohevosenani oli Tupu.

Tupun leveässä ja aika tasaisessa selässä kelpasi kyllä istuskella. Tupu seurasi myös mukavasti kavereita syvemmälle, mutta emme ihan kunnolla uimaan heittäytyneet. Yhdessä siis. Minä kävin nakkaamassa oman talviturkkini ihan virallisesti ilman hevostakin. Sen jälkeen olikin kiva kiivetä Tupun selkään lämmittelemään. Sain nohiteltua Tupusta rantavedessä pari raviaskelta irti, mutta enempään se ei villiintynyt. Kaipa se hoksi vedessä ravaamisen olevan tavallista selvästi työläämpää. Laukasta en siis haaveillutkaan. Sain kuitenkin tolskata vedessä ihan riittävästi muutenkin.

Riemuidiootti ja ihanat hevoset.
© Riikka Lamberg

Tupu oli oikein hyvä uittokaveri. Oikein tolkku ja rauhallinen, ja sellainenhan passaa minulle oikein hyvin. Olipa kyllä kiva päästä tekemään tämä kesään kuuluva uittoreissukin ja vielä mukavan lämpimänä päivänä.

Kuvista kiitos Riikalle!

Peruutuksista puomeille

Torstaina menin viidenneksi ratsastajaksi tunnille, jolla oli sekä koulua että puomeja. Ratsukseni sain Tupun. Tunnilla ehdimme treenata askeleen lyhentämistä ja pidentämistä sekä pyöreyden hakemista peruutusten avulla.

Aloitimme lyhentämällä ja pidentämällä askelta käynnissä ja ravissa. Aluksi turvauduin liikaa ohjaan, kun Tupu ei ensin joko ymmärtänyt istuntajarrutuksiani tai sitten en vain saanut käytettyä istuntaa oikein. Hiljalleen pidätteet alkoivat mennä läpi istunnalla, ja Tupu reagoi niihin hyvin. Erityisesti ravissa Tupu tuli lyhyempään askeleeseen aika kivasti. Tällä kertaa en kuitenkaan saanut lyhennyksiä niin hyvin läpi, että Tupu olisi lähtenyt pidentämään askelta vain päästämällä. Nyt jouduin käyttämään pohkeita apuna.

Seuraavaksi haeskelimme hevosia pyöreämmiksi peruutusten avulla. Ideana oli saada hevonen peruuttamaan pyöristyen. Peruutuksiin lähdimme käynnistä tehtyjen pysähdysten kautta. Sain Tupua pyöristettyä käynnissä aina pätkittäin, mutta se katosi aina pysähdyksissä. Niissä Tupu nosti aina päänsä. Yritin pähkäillä, mitä tein pysähdyksissä väärin, mutta en keksinyt syytä. Jonkinlainen tahaton istunnalla puristaminen lienee lähellä oikeaa vastausta. Peruutuksiin Tupu lähti ensin ihan tomerasti, mutta ei oikeinpäin. Sain peruutella melkoisen monta askelta ennen kuin Tupu antoi vähän periksi, ja pääsin kiittämään sitä. En saanut tehtävää toimimaan niin kuin se olisi pitänyt, vaan pyöreimmät hetket tulivat ihan käynnissä työskennellen. Peruutukset alkoivat toistojen myötä myös tökkiä, ja Tupu alkoi nihkeillä niitä vastaan. Kaipa se kyllästyi tai sitten aloin itse säätää niissä liikaa.

Sitten siirrymmekin puomien pariin. Molemmilla pitkillä sivuilla oli kaksi samanmittaista kahden puomin suoraa linjaa. Ensimmäiselle linjalle pyrittiin saamaan askel tai pari enemmän kuin toisena olleelle linjalle. Vasemmassa laukassa naputtelimme Tupun kanssa tehtävän tasaisen varmasti kuudella ja neljällä askeleella ilman pulmia. Intoilin itse ehkä vähän liikaa neljän askeleen kanssa. Se ei vaatinutkaan niin hulvatonta laukkaa kuin ensin kuvittelin. Kuusi askelta löytyi, mutta selvästi jarruttelemalla. Oikeassa laukassa neljä askelta meni edelleen näppärästi. Kuuden askeleen väli meinasi alkaa käydä ahtaaksi Tupun innostuessa. Sain tuoda sen aika lyhyessä laukassa ensimmäiselle puomille ja muistaa jarruttaa topakasti heti sen jälkeen. Tehtävälle tuli kertaalleen ravirikko, kun apinoin ohjissa pohkeet unohtaen. Oikeassa laukassa Tupu pääsi vähän painamaan sisälle, minkä arvelen aiheuttaneen hankaluuden lyhentää laukkaa.

Loppuravissa hurauttelimme vielä kahdeksikkoa. Sain Tupun tarjoamaan kivan rentoja pätkiä tällä kertaa melkeinpä enemmän vasemmalle tehdyillä ympyröillä, vaikka yleensä oikea kierros toimii paremmin. Nyt se kierros jäi kuitenkin jotenkin puutteelliseksi. Ei Tupu siinä mitenkään hirveillyt, mutta ei kyllä aivan kunnolla loksahtanutkaan. Loppukäynneissä Tupu taasen oli molempiin suuntiin oikein kiva ja pehmeä. Tunnin peruutustehtävä osoittautui odotettua kinkkisemmäksi, mutta puomitehtävä taas sujui yllättäen ihan hyvin. Olin arvellut, että Tupu villiintyy reippaammasta laukasta enkä saa sitä enää rauhallisempaan laukkaan. Vaan olinpa mukavasti väärässä. Tällaisissa asioissa ei yllättäen haittaa veikata vähän pieleen. Pessimisti ei pety, mutta toisaalta optimisti osaa aina vain ilahtua lisää.

Hyvällä tavalla vastoin odotuksia

Maanantain tunnilla oli koulua viiden ratsukon voimin. Olin toivonut ratsukseni pitkästä aikaa Masan, ja toive meni läpi. Nyt sen kanssa tuli vasta seitsemäs kerta, ja viimeksi olen mennyt sillä joulukuussa. Tunnilla pääsimme treenaamaan kulmia pohkeenväistöjä apuna käyttäen.

Alkuverryttelyssä työstimme kaikissa askellajeissa vähän lyhyempää ja pidempää askelta. Masa tarjosi kohtuullista muotoa, mutta tuppasi vähän sukeltelemaan kuolaimen alle ja sitä myöten valumaan etupainoiseksi. Keskityin sitten kantamaan käsiäni ja istumaan satulassa takapenkkiajatuksella. Masa teki lyhennykset ja pidennykset hieman vaatimattomasti. En halunnut pusertaa sitä, jotta sen liike ei kadonnut kokonaan. Olinhan ennen tuntia leimannut Masan kuntopyöräksi, jonka kanssa hommia saisi huhkia hiki kypärässä. Vaan olinpa mukavasti väärässä. Vaikka Masa ei mikään liitokavio ollutkaan, alkoi se vähän heräillä tekemään muutoksia askeleeseen niin käynnissä kuin ravissa. Lyhennykset olisin saanut ratsastaa tarkemmin, jotta Masa olisi lähtenyt niistä enemmän itsestään pidentämään askelta. Nyt lyhennys ei mennyt aivan läpi, jolloin sain ratsastaa Masan pidennykseen pohkeella. Laukassa Masaa sai vähän nohitella, mutta kohtuullistakin liikettä alkoi löytyä. Pontevuutta olisi saanut lyhyemmässä laukassa olla edelleen enemmän.

Verryttelyn jälkeen siirryimme tunnin pääkuviolle eli kulmien ratsastamiseen pohkeenväistöjä apuna käyttäen. Ideana oli ratsastaa kulma tavallisesti, mutta tehdä heti sen jälkeen pari askelta pohkeenväistöä uralta keskemmäs. Näin hevosia suoristettiin estämällä niiden mahdolliset aikeet valua ulos. Tehtävää tulimme kaikissa askellajeissa, joskin laukassa teimme pohkeenväistöt vain pitkät sivut aloittavien kulmien jälkeen. Masa teki väistöt molempiin suuntiin kivasti. Jos helpompi suunta pitäisi sanoa, niin kaipa se oli väistäminen oikealle. Väistöt vasemmalle lähtivät myös, mutta niissä en saanut Masaa asettumaan niin selvästi. Varsinainen väistö siihenkään suuntaan ei tuottanut ongelmia, ja Masa oli sangen kevyt väistätettävä. Välillä sain jopa varoa väistättämästä liian isosti, jotta Masa ei lähtenyt väistöön takaosa edellä. Kulmat sujuivatkin aika mukavasti, ja sain enemmänkin kiinnittää huomiota siihen, että Masa eteni käynnissä ja ravissa. Välillä se tuppasi jäämään haaveilemaan, mutta reipastui kyllä pyynnöstä. Ainakin toviksi.

Laukassa saimme kiinnittää vielä enemmän huomiota siihen, että ratsastimme erityisesti lyhyillä sivuilla koko tilan emmekä kurvanneet liian aikaisin. Tämä onnistuikin meiltä Masan kanssa molemmissa suunnissa mukavasti. Vasemmassa laukassa sai ehkä vähän enemmän vartioida sitä, ettei Masa katkaissut kulmaa omin lupineen. Muutoin Masa väisti laukassakin asiallisesti, ja meno oli sangen helppoa. Masa keräsi kyllä tällä tunnilla pisteet kotiin. Vaikka se ei liidellytkään, oli se kaukana tervakaviosta. Eteneminen oli ihan kohtuullista, ja ennen kaikkea Masa antoi ratsastaa itseään oikein mukavasti ja teki pyydetyt asiat tunnollisesti.

Loppuravissa pyörittelimme vielä koko kentän kahdeksikkoa. Huolehdin vielä Masan hyvään raviin, jota se tarjosikin aika helposti. Sitten annoinkin Masan venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Olipa kiva tunti ja ennen kaikkea kiva Masa! Ihan turhaan maalailin piruja seinille ennen tuntia. Ei Masa ollut yhtään niin tahmea kuin muistelin ja kuvittelin. Kyllä sitä sai vähän nohitella, mutta ei mitenkään mahdottomasti. Toki sitä olisi saanut prässätä enemmän, mutta toisaalta nyt onnistuin olemaan pusertamatta ja punkematta, mikä varmasti sai Masan pysymään liikkeellä. Tunnista ja ratsusta jäi oikein kiva mieli. Pitääpä toivoa, että samanlaisen Masan kyytiin pääsee toistekin.

Aikaa ajatella ja korjata

Sunnuntaille tarjolle tuli estetunti ja olihan sille osallistuttava. Ratsukoita oli yhteensä kolme, ja ratsukseni sain Gian. Alkuverryttelyssä kävin askellajit itsenäisesti läpi. Pyrin ratsastamaan Giaa alusta alkaen vähän pyöreämpää menoa tavoitellen. Onnistuin saamaan sellaista matalahkoa pyöreyttä, mutta en saanut viriteltyä Giaa ryhdikkään pyöreäksi. Giaa sai myös hieman nohitella, mutta laukassa meno alkoi jo sujua.

Tunnilla hyppäsimme muutamat yksittäiset tehtävät, kunnes tulimme niiden pohjalta kasatun radan kahdesti. Yksittäisinä tehtävinä tulimme ympyrällä pystyä, kaarevia linjoja kahdeksikolla ja askeleen sarjaa. Tehtävät menivät hyvin, ja laukanvaihdot onnistuivat joko suoraan hypyissä tai lennosta pian hypyn jälkeen. Muuten sain kiinnittää huomiota siihen, että ratsastin Giaa myös ennen ja jälkeen esteitä. Gia kun pääsi vaivihkaa vähän pitenemään, jolloin ponnistuspaikat ajautuivat hieman lähelle. Tsemppasin myös käsien rentouden kanssa.

Lopuksi hyppäsimme noin 70 sentin radan kahdesti: kahden pystyn suora linja, okserin ja pystyn kaareva linja, askeleen sarja sekä pystyn ja kavaletin kaareva linja. Ensimmäiselle kierrokselle lähdimme aavistuksen hitaassa laukassa. Tämä aiheutti kaksi liian lähelle tullutta ponnistuspaikkaa, joista Gia joutui melkein kiipeämään hyppyihin. Hyvää oli kuitenkin se, että tajusin noiden tilanteiden jälkeen ratsastaa laukkaa hieman eteen, jotta eteneminen löytyi taas emmekä jääneet himmailemaan liikaa. Laukanvaihdot tulivat jälleen joko suoraan hypyissä tai nopeasti lennosta niiden jälkeen korjaten.

Toiselle kierrokselle tajusin lähteä selvän korjausajatuksen kanssa: Giaa pitäisi muistaa ratsastaa pohkeella, mutta olla päästämättä edestä pitkäksi. Lisäksi päätin yrittää muistaa tehdä radan aikana pieniä tarkistuksia, että Gia pysyi kuulolla. Rata menikin nyt tasaisemmin, vaikka aloitin sen häröilemällä suoran linjan ykköseltä kakkoselle. Yritin tulla sen nyt toivotusti viidellä, kun ensimmäisellä kierroksella laitoimme siihen kuusi. Ponnistuspaikka ykköselle ajautui kuitenkin hieman liian lähelle enkä saanut Giaa venyttämään, vaikka pyysin sitä hypyn jälkeen eteen. Saimme kuitenkin rytmistä kiinni, ja väli meni kuudella askeleella ihan ok. Tämän jälkeen tsemppasin paremmin, ja loppurata sujui asiallisesti. Kivaa oli se, kuinka ehdin ajatella ennen estettä sekä tehdä tarvittavia korjauksia heti hypyn jälkeen. En jäänyt siis miettimään pelkästään tulevaa hyppyä, vaan muistin ratsastaa esteiden välissä. Mukava onnistuminen, sillä joskus tuntuu, ettei radalla ehdi ja muista edes hengittää.

Loppuun saimme tulla vielä suoran linjan nyt viimein sillä viidellä askeleella. Yksittäisenä tehtävänä sain keskittyä vain siihen, jolloin hain Gian heti sopivaan laukkaan. Ponnistuspaikka ykköselle tuli nyt hyvään kohtaan, ja pienen kannustuksen kera Gia meni välin kepoisasti viidellä askeleella. Siihen päättyivät tunnin hyppelyt, ja loppukäynnit kävimme käppäilemässä peltolenkin kautta. Tunnin jälkeen oli taas ilo huomata se, etten ollut jännittänyt tunnin aikana ollenkaan. Sen sijaan tunsin olevani tutuilla vesillä ja kaiken huipuksi nautin hommasta. Gian kanssa on kyllä ilo hypätä. Se on niin konkari siinä hommassa, että kuskikin voi kuvitella osaavansa jotain.

Kertauksen hyvä anti

Lauantaina vuorossa oli estetunti. Ratsukseni sain Paven ja tunnin jaoin ylellisesti vain toisen ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan viime keskiviikolta tuttua jumppasarjaa, jolla oli kolme ravipuomia, kolme innaripystyä sekä askeleen välein esteet, jotka lähtivät ristikoista ja muuttuivat lopulta pystyksi ja okseriksi. Välit olivat edelleen tarkoituksella hieman lyhyet, jotta hevoset joutuivat jumppaamaan enemmän eivätkä voineet mennä hyppyjä laakana.

Alkuverryttelyssä ravailimme ensin itsenäisesti. Annoin Paven ravata alussa ihan vain ajatuksella etenemisestä enkä puuttunut sen tarjoamaan hirvimuotoon. Ährään tunnetusti liikaa ohjalla ja unohdan ne pohkeet, joten päätin kokeilla lähteä liikkeille pohkeista ja ottaa ohjat peliin myöhemmin. Pave liikkuikin ihan kohtuullisesti, vaikkakin väärinpäin. Kun lähdin hakemaan samaa liikettä tuntuman kanssa, yritti Pave heti hidastaa. Enemmän siis pohjetta, vähemmän ohjaa, vaikkakin tuntuma silti pitäen. Siinäpä minulle opettelemista. Laukassa tulimme kolmikaarista kiemurauraa, jonka suoristuskohdissa oli kavaletit. Päätin tulla tehtävää kevyessä istunnassa ja testata, liikkuisiko Pave siten paremmin. Ja kyllähän se liikkui. Ponnistuspaikat löytyivät mukavasti, ja Pave nappasi joka ikisen laukan kavaletilla oikein. Jes! Olenhan minä tiennyt, että Pave on hyvä vaihtamaan, mutta enpä silti aina saa sitä niitä vaihtoja tekemään. Vaan nytpä sattui kaikki kohdilleen.

Sitten siirryimme jumppasarjan pariin. Lähestymiset teimme ravissa, ja muistin viime kerran perusteella tulla tehtävälle pyöreässä ravissa. Olimme tainneet Paven kanssa molemmat haudutella viime kerran oppeja, sillä tänään tehtävä sujui alusta alkaen aika kivasti. Niin ravipuomit kuin innaripystyt sujuivat kerta toisen jälkeen asiallisesti. Välillä sain kannustaa Pavea hieman äänellä, jotta se ponnisti jokaisen esteen hyvin, mutta isoja rohkaisuja se ei tarvinnut. Kertaalleen okserin tultua mukaan Pave ei aivan jaksanut nostaa jalkojaan ja rymisteli, mutta pysyi onneksi pystyssä ja oppi virheestä. Tämän rymistelyn jälkeen se korjasi hienosti ja tuli jumppasarjan nyt jalat hypyissä hyvin nostaen. Koska Pave hanskasi lähestymisen ja esteet itse hyvin, minulle jäi kaivattua aikaa miettiä omaa mukautumistani. Pohkeet pysyivätkin paremmin tuntumalla eivätkä jalkani siten heilahdelleet hypyissä niin pahasti kuin joskus. Opettaja hoksautti myös myötäämään hieman selvemmin, ja tätäkin asiaa ehdin hypyissä korjata. Vähän ehkä meni liioittelun puolelle, mutta ainakin tuli muutosta. Siitä on hyvä hakea sitä kultaista keskitietä.

Loppukäynnit hoituivat peltolenkin kautta. Olipa kiva tunti! Oli niin mukava huomata, miten samalla viikolla hankaluuksia tuottanut tehtävä sujui nyt niin paljon paremmin. Kertaus on opintojen äiti. Jumppasarjan okseri nousi 80 senttiin, ja se oli omalle päälle aivan hyvä korkeus. Olisimme saaneet tulla isompanakin, mutta päätin, että tuo korkeus riittää meille tällä kertaa. Ei pidä haukata liian isoa palasta kerralla. Pave oli muutenkin tehnyt hommansa niin hyvin, etten hennonnut vaatia siltä enää enempää. Me vedimme tänään hyvin, hyvä me!

Elviira, kaikkien itsetuntobuustia janoavien sankari

Hillu tallilla joka päivä -viikkoni jatkui torstaina koulutunnilla. Ratsulistaa lukiessani ilahduin valtavasti, sillä minulle oli merkitty Elviira. Se tekee nykyisin tunteja harvakseltaan, joten sen kyytiin pääseminen on erityisen kivaa. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä viisi, ja pääsimme treenaamaan avotaivutuksia.

Käynnissä ja ravissa tehdyn alkuverryttelyn jälkeen siirryimme avotaivutustehtävälle. Kuviona oli pyöräyttää pitkän sivun alkuun voltti, jonka jälkeen jatkettiin puolet sivusta avotaivutuksessa. Puolivälissä suoristettiin ja tehtiin avotaivutus toiseen suuntaan. Toinen pitkä sivu meni saman kaavan mukaan. Teimme avotaivutuksia niin käynnissä kuin ravissa.

Elviiran kanssa pääsin tekemään sitä, mistä viime kirjoituksessa haaveilin: säätämään omaa istuntaani ja apujeni käyttöä. Avotaivutukset oikealle onnistuivat mukavan helposti. Osasin olla ähertämättä liikoja ja enemmänkin vain istua. Avotaivutukset vasemmalle taas vaativat minulta enemmän pohdintaa. Oma kroppani ei niin vain taipunutkaan siihen suuntaan enkä saanut istuttua saati vaikutettua oikein. Elviira ei tajunnut pyyntöjäni siinä suunnassa niin helposti, vaan tyyräsi takaosaansa sisälle. Minulla menikin hyvä tovi siihen, että sain hahmoteltua omaa olemistani avotaivutuksessa vasemmalle. Jotenkin pohkeeni tekivät siinä ihan mitä sattuu. Lopulta tajusin, että jotenkin hämärästi tuuppasin Elviiran takaosan pohkeella liirailemaan. Avut piti antaa paljon pienemmin samoin kuin ajatella avotaivutus paljon pienempänä liikkeenä kuin mitä siihen saakka olin tehnyt. Tämä pieni valaistuminen auttoi korjaamaan vaikuttamistani. Kun jätin pohkeilla ähertämisen vähemmälle, sain Elviiran tajuamaan avotaivutuksen vasemmallekin paremmin. Olipa kiva hoksaus! Avotaivutustehtävässä todella kivaa oli myös se, kuinka asiallisia pätkiä saimme myös ravissa. Elviira oli todellakin juuri oikeanlainen opetusmestari minulle tähän tehtävään.

Kun teimme avotaivutuksia ravissa, lisäsimme tehtävälle laukkaa. Se nostettiin pitkän sivun päättävästä kulmasta. Toinen pitkä sivu jatkettiin laukassa pari volttia sille pyöräyttäen. Laukannostot ravista sujuivat erityisesti oikeassa kierroksessa mukavan tasaisesti. Muutenkin laukka pyöri hyvin, Elviira oli kuulolla, ja selässä saatoin fiilistellä ratsastamisen helppoutta. Vasemmassa kierroksessa Elviira alkoi vähän ennakoida laukkoja, mutta malttoi aika helposti. Vasemmassa laukassa minulla oli vähän enemmän tekemistä istumisen kanssa, mutta muistelin Elviiran laukan olleen pahempaa kuin mitä se oli. Vasempaankin laukkaan löytyi mukavan rentoa menoa, ja taas sain istua selässä ja ihmetellä lajin ihanuutta.

Olipa tosissaan kiva tehdä avotaivutuksia Elviiran kanssa. Juuri tätä kaipasin! Opetusmestaria, joka osaa auttaa minua ratsastamaan paremmin. Elviiran kanssa tunti oli ihanan vaivaton. Elviira eteni hyvin, pysyi kuulolla ja tuntumalla sekä oli kevyt ja mutkaton ratsastaa. Mikäpä siinä oli istua kyydissä, kantaa käsiä ja yrittää omalta osalta palkita hevosen toimivuus olemalla mahdollisimman hiljaa. Elviira tarjosi ihanan itsetuntobuustin, joka tuli tarpeeseen. Sen kanssa saa kyllä niin makeita onnistumisen tunteita, että jos voisin, kloonaisin koko tallin täyteen elviiroita.