Elviira, kaikkien itsetuntobuustia janoavien sankari

Hillu tallilla joka päivä -viikkoni jatkui torstaina koulutunnilla. Ratsulistaa lukiessani ilahduin valtavasti, sillä minulle oli merkitty Elviira. Se tekee nykyisin tunteja harvakseltaan, joten sen kyytiin pääseminen on erityisen kivaa. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä viisi, ja pääsimme treenaamaan avotaivutuksia.

Käynnissä ja ravissa tehdyn alkuverryttelyn jälkeen siirryimme avotaivutustehtävälle. Kuviona oli pyöräyttää pitkän sivun alkuun voltti, jonka jälkeen jatkettiin puolet sivusta avotaivutuksessa. Puolivälissä suoristettiin ja tehtiin avotaivutus toiseen suuntaan. Toinen pitkä sivu meni saman kaavan mukaan. Teimme avotaivutuksia niin käynnissä kuin ravissa.

Elviiran kanssa pääsin tekemään sitä, mistä viime kirjoituksessa haaveilin: säätämään omaa istuntaani ja apujeni käyttöä. Avotaivutukset oikealle onnistuivat mukavan helposti. Osasin olla ähertämättä liikoja ja enemmänkin vain istua. Avotaivutukset vasemmalle taas vaativat minulta enemmän pohdintaa. Oma kroppani ei niin vain taipunutkaan siihen suuntaan enkä saanut istuttua saati vaikutettua oikein. Elviira ei tajunnut pyyntöjäni siinä suunnassa niin helposti, vaan tyyräsi takaosaansa sisälle. Minulla menikin hyvä tovi siihen, että sain hahmoteltua omaa olemistani avotaivutuksessa vasemmalle. Jotenkin pohkeeni tekivät siinä ihan mitä sattuu. Lopulta tajusin, että jotenkin hämärästi tuuppasin Elviiran takaosan pohkeella liirailemaan. Avut piti antaa paljon pienemmin samoin kuin ajatella avotaivutus paljon pienempänä liikkeenä kuin mitä siihen saakka olin tehnyt. Tämä pieni valaistuminen auttoi korjaamaan vaikuttamistani. Kun jätin pohkeilla ähertämisen vähemmälle, sain Elviiran tajuamaan avotaivutuksen vasemmallekin paremmin. Olipa kiva hoksaus! Avotaivutustehtävässä todella kivaa oli myös se, kuinka asiallisia pätkiä saimme myös ravissa. Elviira oli todellakin juuri oikeanlainen opetusmestari minulle tähän tehtävään.

Kun teimme avotaivutuksia ravissa, lisäsimme tehtävälle laukkaa. Se nostettiin pitkän sivun päättävästä kulmasta. Toinen pitkä sivu jatkettiin laukassa pari volttia sille pyöräyttäen. Laukannostot ravista sujuivat erityisesti oikeassa kierroksessa mukavan tasaisesti. Muutenkin laukka pyöri hyvin, Elviira oli kuulolla, ja selässä saatoin fiilistellä ratsastamisen helppoutta. Vasemmassa kierroksessa Elviira alkoi vähän ennakoida laukkoja, mutta malttoi aika helposti. Vasemmassa laukassa minulla oli vähän enemmän tekemistä istumisen kanssa, mutta muistelin Elviiran laukan olleen pahempaa kuin mitä se oli. Vasempaankin laukkaan löytyi mukavan rentoa menoa, ja taas sain istua selässä ja ihmetellä lajin ihanuutta.

Olipa tosissaan kiva tehdä avotaivutuksia Elviiran kanssa. Juuri tätä kaipasin! Opetusmestaria, joka osaa auttaa minua ratsastamaan paremmin. Elviiran kanssa tunti oli ihanan vaivaton. Elviira eteni hyvin, pysyi kuulolla ja tuntumalla sekä oli kevyt ja mutkaton ratsastaa. Mikäpä siinä oli istua kyydissä, kantaa käsiä ja yrittää omalta osalta palkita hevosen toimivuus olemalla mahdollisimman hiljaa. Elviira tarjosi ihanan itsetuntobuustin, joka tuli tarpeeseen. Sen kanssa saa kyllä niin makeita onnistumisen tunteita, että jos voisin, kloonaisin koko tallin täyteen elviiroita.

Auktoriteetin ilo

Perjantaina oli vuoden ensimmäinen Artsin koulutunti. Ratsukseni otin Paven ja tunnin jaoin kolmen muun ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan niin sulkutaivutuksia kuin vastataivutuksia sekä hevosen suoristamista. Alkuverryttelyn teimme aika itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Pave oli vähän ponneton eikä ensin asettunut oikein kumpaankaan suuntaan. Hiljalleen sain asetukset oikealle kohtuullisesti läpi, mutta asetukset vasemmalle jäivät menemättä läpi. Sitten siirryimmekin jo tehtävien pariin.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme pitkät sivut kolmessa osassa: ensimmäinen kolmannes suoraan, toinen sulkutaivutuksessa ja viimeinen taas suoraan. Aloitimme oikeassa kierroksessa ja käynnissä. Pitkälle sivulle tuleminen suorana olikin hankalampaa kuin olin ajatellut. Jotenkin kulman jälkeen jätin Paven edelleen asettuneeksi, vaikka se olisi pitänyt suoristaa. Sulkutaivutuksen kaltainen oikealle onnistui kohtalaisesti käynnissä. Sen jälkeen suoristaminen oli helpompaa, pääsihän sillä vaikeammasta liikkeestä vähän helpompaan (vaikka oikeasti suorana meneminen ei ole kovin helppoa). Parin käyntikierroksen jälkeen siirryimme raviin. Voi jee. Kuinka hirvi hevonen voikaan olla? Vastaus: todella hirvi. Pave ei ensin alkanut ravissa ajatellakaan mitään sulkutaivutuksen kaltaista, kun yritin sitä pyytää. Sen sijaan se nakkasi päänsä kattoon ja jäkitti menemään. Tavallisella tunnilla olisin nakannut pyyhkeen ja ohjat kehään, mutta Artsin ihana auktoriteetti sai herneet pysymään poissa nenästäni. Vaikka Pave herneili, jatkoin sinnikästä pyytämistä ja yritin opettajan ohjeen mukaisesti istua sitä enemmän takajaloille, mitä enemmän Pave yritti jäkittää ja kiskoa minua eteen. Kierros kierrokselta saimme hieman parsittua menoa, vaikka rehellinen sulkutaivutus jäi kauas. Sain kuitenkin ohjattua Pavea parempaan suuntaan, mikä oli kuitenkin parannusta.

Vasemmassa kierroksessa aloitimme heti ravissa. Jaiks. Enteilin ongelmia ja niitä tietysti sain. Pave hirveili ja jäkitti vastaan pahemmin kuin oikeassa kierroksessa. En meinannut millään saada asetusta läpi eikä Paven takaosakaan oikein halunnut siirtyä uralta sisemmäs. Mutta jälleen kierros kierrokselta yritin uudelleen ja uudelleen enkä lähtenyt jupisemaan (paria mutinaa lukuun ottamatta). Opettaja jaksoi huomata pienetkin parannukset ja kehua niistä. Se motivoi yrittämään. Samalla tosin sain taas huomata sen, kuinka huonosti tunnen pienet liikkeet oikeaan suuntaan. Siksi teen tahattomasti monet liikkeet liioiteltuna, koska en tunne niitä ennen sitä vaihetta. Teimme sulkutaivutukset vielä muutamia kertoja lävistäjillä. Siinä sain taas pohtia tovin oikeaa asentoa, kun ei ollutkaan seinää antamassa suuntaa. Sulkutaivutuksen kaltainen oikealle tehtynä sujui edelleen paremmin kuin vasemmalle.

Laukassa lähdimme korjaamaan hevosia suoremmaksi vastataivutuksen avulla. Pitkillä sivuilla asetimme ulos sekä tyyräsimme takaosaa hieman seinää kohti. Lyhyet sivut piti tämän jälkeen kyetä ratsastamaan mahdollisimman suoraan. Hevosta ei saanut päästää oikaisemaan pitkälle sivulle, vaan jokainen lyhyen sivun metri tuli käyttää hyödyksi. Aloitimme vasemmassa laukassa. Tässä suunnassa Pave asettui asiallisesti oikealle, ja sain vietyä sen takaosaa vähän seinää kohti. Kun tämä liike onnistui, tuli Paveen ryhtiä ja laukkaan tasapainoa. Tämän jälkeen lyhyet sivut oli paljon helpompi ratsastaa, kun Pave ei niin ennakoinut, vaan enemmän odotti reittiohjeita.

Oikeassa kierroksessa elämä oli hankalampaa, koska asetus vasemmalle ei vieläkään meinannut mennä läpi. Otin ensin liikaa tilaa menemällä uralta sisempänä. Tämä sai Paven himoitsemaan kohti uraa, jonne se painoi menemään minua juuri kuuntelematta. Sitten tajusin hilautua vähän enemmän uralle, jolloin Pavella ei ollut enää hinkua yrittää punkea seinästä läpi. Tämän jälkeen sain sen taas kuuntelemaan vähän paremmin. Asetukset vasemmalle olivat vaikeita, mutta hetkittäin ne onnistuivat kohtalaisesti. Tällöin myös Paven takaosaa sai siirrettyä oikealle pohkeella vähän ulommas. Tehtävän loppupuolella palaset napsahtivat toviksi todella hyvin kohdilleen. Pave loksahti oikeinpäin, ryhdistyi ja kantoi itsensä edestä kunnolla. Laukka muuttui pehmeäksi ja pyöriväksi, ja Pave tuntui pysyvän aivan allani. Sen jälkeen niin asetus kuin takaosan siirtäminen sujuivat liki tuosta noin vain. Tätä menoa kesti noin kierroksen, mutta kyllä se tuntui aivan helkkarin hienolta! Fiilistelin menoa Pavea rutkasti kehuen, mutta en kuitenkaan heittäytynyt matkustajaksi. Hyvä Pave, hyvä minä!

Loppuravissa haimme vielä hyvää etenemistä. Sain vielä muistaa istua takajaloilla ja olemaan kippaamatta eteen. Tunnin tehtävät olivat ihanan haastavia ja puristivat mehut meistä Paven kanssa juuri oikealla tavalla. Hommia tuli paiskittua ihan kunnolla. Olin tunnissa todella tyytyväinen siihen, kuinka jaksoin yrittää enkä repinyt pelihousujani, vaikka hankalia pätkiä oli vaikka kuinka monta. Tuntiin mahtui kuitenkin pieniä parannuksia, ja etenkin oikeassa laukassa tullut kunnon onnistuminen tallentui hyvin mieleen. Tällainen tuli tarpeeseen, sillä koulutreenit Paven kanssa ovat jo tovin olleet melko kamalia. Nyt tuli taas olo, että voimme me Paven kanssa toimia yhteenkin, vaikka erimielisyyksiäkin mahtuu mukaan.

Vaivatonta vastalaukkaa

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli koulua tehoryhmässä, sillä ratsukoita oli vain neljä. Toivoin mielessäni ratsua, jonka kanssa pääsisin enemmän hienosäätämään. Pollearpajaisten tulos osui Loreen, mikä oli ihan ok. Ainakin sillä on oma moottori. Opettaja antoi meidän toivoa kahden vaihtoehdon väliltä: avotaivutuksia tai vastataivutuksia sekä vastalaukkaa. Hihkuin tietenkin vastalaukan sisältänyttä vaihtoehtoa, sillä aiemmin viikolla se jäi Jetin kanssa pahasti hampaankoloon.

Ensin jumppasimme hevosia ympyröillä, joilla tehtiin niin myötä- kuin vasta-asetuksia. Kun ne alkoivat sujua, sai tehdä myös vastataivutuksia. Lore tuntui hyväksyvän vasta-asetuksen ja -taivutuksen paremmin oikealle. Vasemmalle tehtynä Lore hangoitteli hieman vastaan eikä rentoutunut niin helposti. Asetusten työskentelyssä sain Lorea aina välillä hakeutumaan enemmän oikeinpäin, vaikka hetket olivat lyhyitä. Opettaja muistutteli hakemaan pyöreyttä siten, että Lore nostaisi etuosaansa, ei valuisi sinne. Sain muistaa pitää pohkeet mukana sekä käyttää tarvittaessa kohottavia puolipidätteitä. Ravissa meno oli käyntiä epätasaisempaa, mutta muuten aika samanlaista. Hyviä hetkiä mahtui mukaan, mutta ne olivat lyhyitä. En keksinyt keinoa, millä saisin Loren tarjoamaan parempaa menoa pidempään. Verryttelimme vielä tovin oikeassa laukassa, joka oli melkoista linkousta. Istuntani ei pitänyt yhtään, joten en voinut juuri vaikuttaa Loreen tai saada sitä rentoutumaan. Saimme pari aavistuksen verran tasaisempaa pätkää, mutta muutoin oikean laukan työstö jäi puolitiehen.

Vastalaukkakuviona oli nostaa vastalaukka pitkän sivun alusta ja mennä lyhyet sivut vähän soikiomaisesti. Aloitimme vasemmasta kierroksesta eli oikeasta laukasta. Lore laukkasi menemään ongelmitta, mitä nyt hieman kiireisesti. Saimme mentyä laukkaa ilman kummempia säätöjä myös ne oikeat vastalaukkakohdat. Opettaja neuvoi ratsastamaan laukkaa hieman lyhyemmäksi, jotta vastalaukkakaarre menisi tasapainoisemmin. Kun aloin säätää laukkaa, unohdin pitää pohkeet töissä ja turvauduin ohjaan. Niinpä Lore pääsi pudottamaan muutaman kerran raville. Niiden kertojen jälkeen muistin taas pohkeiden merkityksen, ja saimme vielä parit asialliset vastalaukat vasemmassa kierroksessa. Oikeassa kierroksessa eli vasemmassa laukassa meno oli helppoa, sillä olimme Loren lempilaukassa. Se olisi todennäköisesti mennyt vaikka mitä kuvioita vasemmassa laukassa pysyen. Tässä suunnassa sain säädettyä laukkaa paremmin, jolloin pääsimme tulemaan vastalaukkakaarteita tasaisemmin ja rauhallisemmin. Oli todella mainiota saada keskittyä istumaan rauhassa ja lähinnä vain pitämään vanhan laukan avut paikoillaan ja tarvittaessa hieman kannustamaan hevosta ylläpitämään laukan. Muuten ei tarvinnut panikoida mahdollisista pudotuksista raville saati pelätä hevosen alkavan tarjota vaihtoja. Lore oli aika ässä tässä tehtävässä, joten myhäilin selässä tyytyväisenä.

Loppuraveissa haimme vielä hevosia venyttämään eteen ja alas. Lorella oli hieman kiire, jolloin se ei juuri malttanut venyttää ohjan perässä. Sinnikkäällä houkutteluilla sain sen venyttämään aina pienen pätkän, kunnes se taas nousi sieltä ylös. Venytteleminen ei ilmeisesti ole Loren lempijuttu, ainakaan minun ohjauksessani. Vaan olipa kiva tunti! Oli niin mukava saada onnistuneita vastalaukkapätkiä etenkin, kun ne aiemmin Jetin kanssa olivat menneet pääosin mönkään. Loren kanssa tajusin hieman sen päälle, kuinka minun pitäisi istua rauhassa ja luottaa siihen, että hevonen kyllä osaa. Loren kanssa harjoittelu oli myös helpompaa, sillä se ei ole herkkä tarjoamaan laukanvaihtoja. Niitä se esittää lähinnä itsenäisesti esteradalla ollessaan kunnolla menossa. Nyt kyllä polttelee päästä pian Jetin selkään treenaamaan samaa asiaa. Ihanaa olla tällaisilla tunneilla, joista saa ideoita jalostettavaksi toisenkin hevosen kanssa.

Raskaspäinen polle

Hessu + minä = ei hyvä, ei todellakaan hyvä. Viikon mittainen ratsastustaukoni päättyi, kun sunnuntai koitti ja arpaonni oli lätkäissyt minulle Hessun. Nätti polle, menee monilla tosi hienosti ja näin, mutta me emme vain osaa tehdä yhteistyötä keskenämme.

Tunnilla treenailtiin siirtymiä mahdollisimman vähän ohjalla vaikuttaen sekä vastataivutusta suoralla käynnissä ja ravissa. Hessu oli tuttuun tapaan hidas hiippailija, joka ei piitannut reipastua. Siirtymät ravista käyntiin menivät ihan kivasti ilman ohjassa roikkumista, mutta käynnistä en saanut takaisin raviin nätisti. Oli pakko turvautua napakampiin apuihin ja vielä raipalla muistuttamiseen.

Yritin alusta asti ratsastaa Hessua kulkemaan oikeinpäin, mutta menestyminen ei ollut kovin hurrattavaa. Opettaja kyllä tuumasi, että kyllä se keskivertoisen hyvin menee, mutta kunhan se vielä työskentelisi selällään, olisivat palaset kohdillaan. Tunnin yritin, mutta ehei.

Vastataivuttaminen tökki pahemman kerran etenkin vasemmassa kierroksessa. Hessu käänsi vain päätään, mutta muutoin jatkoi suorana uraa myöten. Pidäte sisäpuolelle ei mennyt läpi ollenkaan ja turhauduin pahemman kerran. Harmistuin vielä enemmän, kun hevonen sinnikkäästi painoi lähes koko tunnin ohjille.Oikeassa kierroksessa Hessu oli onneksi vähän paremmin ratsastettavissa vastataivutuksessa, mutta ei sekään kovin hyvin mennyt. Jälleen pidätteet eivät menneet läpi, vaan jouduin kerta toisen jälkeen muistuttamaan vahvemmin, että hei, kuuntele. Ja Hessuhan kuunteli, mutta vain jos sille päälle sattui.

Ravissa tehtyjen vastataivutusten jälkeen nostettiin lopulta laukka. Alkulaukat olivat nihkeää menoa, mutta jostain onnistuin kaivamaan esiin vähän reippaammin etenevän hevosen. Pätkittäin sain Hessua pyöristymään kohtuullisen kivasti laukassakin, jolloin se jaksoi itse kantaa päänsä ja sai kuskin vähän paremmalle mielelle.

Yleisfiilis tunnista oli kootusti ja rakentavasti plää. Miksi en osaa ratsastaa tätä hevosta, mitä teen väärin, miten opin oikean tavan ratsastaa oikein? Kyllähän Hessu varmaan vähän paremmin kulki oikeinpäin kuin monilla aikaisemmilla kerroilla, mutta se ei ollut yhtään helppoa saati yhteisymmärryksessä tehtyä. Ehkä jumiudun liikaa vaatimaan sen sijaan, että myötäisin. Se selittäisi sen, miksi hevonen jää puskemaan vastaan. Sekään ei anna periksi, kun minä en anna. Jälleen opettavainen kerta. Ehkäpä sitä parin kuukauden päästä ratsastaisi tätäkin hevosta kuitenkin edes piirun verran paremmin.