lauantai 29. kesäkuuta 2013

Viimeistelyhypyt ennen leiriä

Lauantaiaamun aloittaneen estetunnin jälkeen huilasin hetken, kunnes lähdin Tallinmäelle ratsastamaan korttini viimeisen kerran alta pois. Olipa mahtavaa, että sain käytettyä korttini eikä yhtään kertaa jäänyt vanhentumaan. Toivoin kovasti, että tunnilla olisi esteitä, kun vähän tällaisesta oli ollut aiemmin viikolla puhetta. Onni oli myötä, sillä puheet eivät jääneet puheiksi, vaan luvassa oli hyppelyitä viiden ratsukon voimin. Luulin saavani Jetin, mutta pääsinkin hyppäämään Akulla.

Verryttelyssä tulimme kolmea suoralla linjalla ollutta puomia laittaen vasemmassa kierroksessa ensimmäiseen väliin enemmän askelia kuin toiseen väliin. Akulla oli kivasti menohaluja eivätkä jarrutkaan ihan hukkuneet, vaikka välillä eivät ottaneetkaan niin hyvin kiinni. Saimme kuitenkin aina askeleen eron väleihin, joten tulipahan kuitenkin ero. Oikeasta kierroksesta ensimmäinen puomiväli tultiin vähemmillä askeleilla ja toinen taas useampia askeleita tavoitellen. Hoksasin ihmeen hyvin alkaa ottaa Akua kiinni jo ensimmäisen välin aikana, jolloin sain sen vähän malttamaan, ja raviaskelia tupsahti yksi tai kaksi lisää toiseen väliin. Muualla pyörittelin ympyröitä ja teimme temponvaihteluita. Ympyröillä asetukset olivat vähän hakusessa, mutta temponvaihtelut sujuivat kivasti.

Ennen rataa hyppäsimme ensin oikeassa laukassa ympyrällä kavaletin (ratapiirroksen este 2) ja jatkoimme siitä suoran linjan toiselle kavaletille (este 3). Lisäksi tulimme suoran linjan esteillä 4 ja 5 sekä treenasimme oikeita tievalintoja tulemalla kavaletteja 7 ja 8 tarkemmin. Aku laukkasi sangen mukavasti, jolloin ympyrällä hyppääminen sujui, kunhan itse muistin kääntää. Suoraan jatkaminen toimi myös kivasti, ja laukkakin vaihtui aina hypyssä. Pelkän suoran linjan tulemista kokeiltiin ensin viidellä askeleella, mutta väli jäi vähän ahtaaksi. Niinpä saimme tulla sen neljällä, johon Aku venyi hienosti. Tietkin saatiin kavalettitehtävällä kuntoon, kun opettaja pisti puomit ohjaamaan ratsukoita. Aiemmin tuli hieman oiottua, kun pieniä esteitä en osaa kunnioittaa niin, että saisin aina ratsastettua niille yhtä hyvät tiet kuin isommille. Vaikka pitäisi. Opettajakin sanoi, ettei hevosen pidä joutua tekemään kaikkea työtä, jos ratsastaja tuo sen esteelle miten sattuu.

Loppuun tulimme vielä radan, jonka korkeus taisi olla siitä kavaletista ehkä 65-70 senttiin. Ennen ensimmäistä estettä sain Akun mukavasti heräämään, joten siitä oli hyvä aloittaa koko rata. Ykköselle saimme kivan tien, ja laukankin Aku vaihtoi siinä hienosti vasemmasta oikeaksi. Kakkos- ja kolmoskavaletin suora linja meni edelleen neljällä askeleella, ja taas hieno ratsuni vaihtoi oikean laukan vasemmaksi. Neloselle kaarsimme hieman turhan vikkelästi, kun tilaa olisi voinut käyttää paremminkin. Sain kuitenkin suoran lähestymisen, jonka jälkeen oli helppo antaa Akun edetä ja mennä välin neljällä askeleella. Viitosen ylityksessä ei myöskään ollut ongelmaa. Kuutosta jännitin itse jostain syystä, mutta Aku ei sitä murehtinut. Hieman ei niin suoralla tiellä saimme sen ylitettyä. Päästin Akun viurahtamaan turhan aikaisin oikealle, mutta sain kuitenkin ratsastettua lopulta tien seiskalle siten kuin sitä erikseen oli harjoiteltu. Seiskan ja kasin väliin Aku pisti edelleen ne neljä sujuvaa askelta ja ylitti kasinkin laukan vasemmaksi vaihtaen ongelmitta. Kasin jälkeen käännyimme turhan vikkelästi vasemmalle, kun oikein tehtynä olisi pitänyt malttaa jatkaa asiallisemmin suoraan. Emme nyt onneksi mitenkään kamalasti siitä kääntyneet, mutta saisin harjoitella silti suoraan menemistä tarkemmin. Rata sujui kuitenkin ihanan helposti, ja super-Aku vaihtoi kaikki laukat, vaikka en ihan jokaisella kerralla ehtinyt sille asiasta tiedottaa. Ruuna tuntui itse olevan hommassa niin mukana, että oli perillä suunnistakin itse. Hieno hevonen!

Siinäpä tunnit anti olikin. Opettaja korosti tunnin aikana pariin otteeseen sitä, kuinka esteratsastus on muutakin kuin vain sitä esteiden hyppäämistä. Tämä tahtoo minullakin vielä monesti unohtua. Usein keskityn vain ajattelemaan, että kohti estettä ja yli, vaikka mikä olisi. Jotenkin skippaan ajattelemattomuuttani sen, että päästäkseni esteelle ja siitä yli, on minun myös ratsastettava tarkasti. Ellei sitten allani ole robottihevonen, joka on ohjelmoitu viemään minut kaikista esteistä yli riippumatta siitä, ratsastinko selässä vai nautin kello viiden teetä. Tällä tunnilla koin, että olin menossa niin hyvin, että Akukin uskoi siihen. Muutamia kertoja oikaisin teitä edelleen ikävästi matalien estekorkeuksien yllyttämänä. En voi kuvitellakaan pääseväni hyppäämään mitään isompaa, jos tiet eivät ole kunnossa. Kyllähän nämä pienet vielä hutiloiden ylittyvät, mutta siihen se sitten jääkin. Muutoin ratsastin tänään aktiivisuuden näkökulmasta aika hyvin. Akuhan tosin on helppo saada liikkumaan, ruuna kun tuntuu tykkäävän etenemisestä. Ehkä siksi osaltaan sujuikin kivasti, kun vauhdin kanssa ei ollut ongelmia.

Tunnin jälkeen oli kiva lähteä kotiin, joskin luvassa oli pakkaamista. Mutta onneksi hyvän asian takia, sillä sunnuntaina suuntaamme Noran, Kaisan ja kahden muun kaverimme kanssa kohti Ypäjää ja viiden päivän esteleiriä. Onhan tätä jo yli puoli vuotta odotettukin! Toiveissa on mukava ja opettavainen leiri, jonka jälkeen on kiva palata kotiin ja jatkaa treenailua. Toivottavasti siellä on netti käytössä, niin voin mahdollisesti saada jo siellä päivityksiä julkaistua. Jos ei, odottaa teitä lukijoita isompi tekstipompsi sitten leirin jälkeen luettavaksi. I-ha-ha-naa!

Edistystä kuitenkin havaittavissa

Lauantaina kello 7.15 herääminen tuntuu yleisesti ottaen ihan päättömältä, mutta ei silloin, kun kello 9 on luvassa estetunti. Näin oli tänä lauantaina, kun hurautimme taas Noran ja Kaisan kanssa Heli Pensonin luo estetunnille. Ratsunani oli tuttu Puppe, ja kelin suosiessa pääsimme hyppäämään ulkokentällä. Itsenäisessä alkuverryttelyssä keskityin kertomaan Pupelle, että aiomme liikkua tunnin aikana ja lisäksi koetin muistaa ratsastaa etenkin oikeaa pohjetta läpi. Aiempina kertoina Puppe on päässyt liirailemaan esteillä oikealle, joten halusin yrittää välttää sitä tällä kertaa. Puppe oli puppemainen taas, mikä tarkoitti käytännössä tahmeutta niin käynnissä kuin ravissa. Laukassa sitten kevyttä istuntaa hyödyntämällä sain Puppea paikoin liikkumaan hieman, mutta opettaja toivoi lisää aktiivisuutta ja keulan pitämistä ylhäällä. Parin pitkän sivun ajan kokeilin kaasuttaa kunnolla, mutta vasta toisella yrittämällä Puppe vähän heräsi. Ei suhissut tuuli korvissa, mutta eipä tarvinnut jokaista askelta työntää ratsuakaan, joten jotain sentään tapahtui.

Ensimmäisenä hyppytehtävänä tulimme ristikon kertaalleen kahdeksikolla tavoitteena saada laukat vaihdettua. Homma onnistui meillä Pupen kanssa kivasti, ja vasen laukka vaihtui hypyssä oikeaksi ja oikea vasemmaksi. Puppe eteni kohtuullisesti, ja tiet olivat ihan ok, hieman toisen hypyn tulimme vinosti, mutta sangen maltillisesti. Ihan hyvä aloitus kuitenkin. Toisena tehtävänä oli tulla kaksi kierrosta vesimatolla varustettua pystyä vasemmasta kierroksesta ja hypyssä laukka oikeaksi vaihtaen. Pupelle vesimatto ei ollut mikään juttu, ja niin pääsimme siitä hyvin yli laukat oikein vaihtaen. Kolmantena tulimme kahden esteen 23 metrin suoran linjan mahdollisimman suorana pysyen kuudella askeleella. Ensimmäisellä kierroksella pysyimme hyvin suorana, mutta laukka oli ponnetonta. Saimme väliin kuusi askelta, mutta niistä viimeinen jäi aika kauas. Opettaja neuvoi tulemaan pontevammin, ja toisella yrittämällä puolestaan laukka oli ihan kohdillaan, mutta ohjaaminen ei, ja Puppe pääsi valumaan linjalta oikealle ja vaihtamaan hypyssä laukan turhaan vasemmaksi. Onpa vaikeaa hallita niin kaasu kuin ratti yhtä aikaa.
 
Sitten tulimme radan kahdesti, ensin pienempänä ja sitten 50-80 senttisenä. Ensimmäisellä kierroksella ykkönen ylittyi hyvin, kakkoselle Puppe pääsi taas valumaan oikealle ja tuli liian lähelle estettä. Möngimme siitä kuitenkin yli, ja Puppe vaihtoi hienosti siinä oikean laukan. Esteiden 3 ja 4 suora linja taisi olla 17 metriä, ja se piti tulla viidellä askeleella. Luulin onnistuvani tässä ongelmitta, mutta niin vain päästin Pupen menemään sen neljällä. Viitosena ollut sarja meni hyvin, mutta laukka ei vaihtunut. Puppe hangoitteli raviin siirtymistä vastaan, jolloin korjaamiseenkin meni turhan pitkään. Kuutonen oli vesimaton sisältänyt pysty, jolle ajoin Puppea turhaan, ja niinpä se tuli turhan lähelle eikä laukka vaihtunut. Kopsautuksen kanssa ylitys kuitenkin, ja vaihto ravin kautta onnistui onneksi nopeammin. Esteiden 7 ja 8 suora linja meni sitten nätin tasaisesti kuudella askeleella.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä olin kohtuullisen varmoin mielin. Esteet eivät näyttäneet isoilta, joten niistä ei tarvinnut huolehtia. Ykköselle tuli vähän minihyppy, kun päästin Pupen hyytymään. Yritin kyllä nohittaa, mutta liian myöhässä. Kakkoseste ylittyi reitin puolesta paremmin, mutta Puppe kolautti kuitenkin puomia. Laukkakaan ei vaihtunut, mutta ravin kautta korjaus onnistui riittävän vikkelästi. Ensimmäisellä suoralla linjalla paikkasin edellisradan virheeni ja sain Pupen tulemaan välin vaadituilla viidellä askeleella. Puppe keksi kuitenkin vaihtaa laukan esteellä 4 vasemmaksi, joten pääsin taas korjaamaan ravin kautta. Sarja meni myös paremmin, kun sain laukankin vaihdettu b-osalla vasemmaksi. Kuutoselle tulikin sitten kielto. Askel ei sopinut, joten Puppe ei halunnut hypätä hirveästä kohdasta. Videolta katsottuna taisin ratsastaessani huomata jotain sopivuusongelmaa ja ratkaisuksi hain eteenratsastamisen yrityksen. Pupen kielto oli ihanan maltillinen ja suora, joten tyydyin halaamaan kaulaa ilman, että olisi oikeasti tuntunut, että siitä olisi voinut pudota. Ei muuta kuin uusi lähestyminen, ja nyt pääsimme yli, mutta taas hieman läheltä. Laukka ei vaihtunut, joten taas ravin kautta vaihto. Radan päättänyt suora linja meni muuten hyvin, mutta Puppe päätti vielä viimeiseen esteeseen kopsauttaa kavion. Pientä löysyyttä oli siis ilmassa, mutta onneksi tästäkin radasta selvittiin.



Kielto kuva kuvalta.
Siinäpä tunnin hyppelyt olivatkin. Plussaa siitä, etteivät itse hypyt olleet pahoja, vaan mukautuminen oli aika kivasti kuosissa. Sen sijaan laukkojen vaihtumisongelmat ja nuo muutamat liian lähelle ajautuneet hypyt sekä kielto jäivät vähän kaihertamaan. Kaukana kuitenkin ollaan niistä ajoista, kun Puppe esitti miniaskeleita melkein joka esteelle. Opettajakin tuumasi, että edistystä on kyllä tapahtunut. Jatkossa siis tarkempaa tiedottamista laukanvaihtoesteillä ja sitten paremmin sujuvaa laukkaa, jotta miniaskeleita ei pääsisi tulemaan. Ulkona oli taas kiva hypätä, sillä Puppe liikkuu siellä kuitenkin hieman paremmin kuin maneesissa. Toivottavasti ehdimme käydä vielä useamman kerran hyppäämässä kentälläkin, ja toivottavasti edistyminen ei jää tähän, vaan parannamme Pupen kanssa molemmat.

Videoista kiitos Alekseille! Kuvat on napattu videolta.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Takajalkojen ratsastamista töihin

Tallinmäen tunnin jälkeen ehdin käydä vaihtamassa kotona vaatteet ja huristella vakiotallille. Ratsukseni koulutunnille sain Epperin, joka lähti mukaani tallista. Ratsukoita tunnilla oli yhdeksän, ja tunnin aikana pyrittiin saamaan hevosten takajalat töihin niin pohkeenväistöjen kuin askeleenpidennysten ja -lyhennysten kautta.

Pohkeenväistöjä tehtiin pitkältä sivulta keskemmäs ja siitä takaisin. Käynnissä sain Epperiä väistämään kohtuullisesti, joskin tahti hiipui joka kerta. Opettaja hoksautti huomioimaan myös, että etupää lähti väistöön mukaan, mutta ei pullahtamalla vain ulos. Tasapainottavat pidätteet ulkoa auttoivat Epperiä pitämään etuosan suorempana, jolloin takapääkin pysyi mukana. Väistöt vasemmalle tuntuivat helpommalta. Yritin aktivoida Epperiä väistämään tahdikkaammin napsuttelemalla pieniä merkkejä raipalla pohkeen taakse, mutta Epper ei oikein innostunut ajatuksesta. Huomasin väistättävän pohkeeni lipuvan aina pyynnöissä turhaan liian taakse, jolloin sain korjata sitäkin.

Ravissa väistöt olivat tihkaampia. Monina kertoina Epper taisi pääsi valumaan uralta sisemmäs ja takaisin ilman, että varsinaisesti otti väistöaskelia. Aktiivisuus oli pahasti miinuksen puolella, jolloin meno oli vetelää enkä saanut motivoitua ratsuani piristymään. Vasemmalle taisimme saada pari pohkeenväistöä esittävää liikettä, mutta oikealle meno oli käyntiäkin takkuisempaa. Voi myös olla, että Epper väisti, mutta sen verran hitaasti ja loivasti, etten sitä itse osannut takamustuntumallani huomata. Hieman kyllä epäilen. Ravissa huomasin Epperin ovelasti saavan hivutettua ohjia pidemmäksi, kun se salakavalasti lähti valumaan etupainoiseksi. Sain keräillä ohjia toistuvasti takaisin lyhyemmäksi ja samalla yrittää uskotella Epperille, että on kivempaa kantaa itsensä edestä ratsastajan käsillä roikkumisen sijaan. Tähän olisi tarvittu hyvin aktiiviset pohkeet, mutta onnettomat jalkani olivat jo väsyksissä. Ne eivät jaksaneet toimia niin paljon kuin Epperin etupään keventämiseksi olisi tarvittu. Lisää treeniä siis!

Väistöjen jälkeen aloimme säädellä askelta vuoroin sitä lyhentäen ja sitten pidentäen. Tarkoitus oli saada hevonen jälleen takajalkojen päälle kantamaan itsensä. Tätä harjoiteltiin kaikissa askellajeissa. Kuten arvata saattaa, askeleiden lyhentäminen kyllä onnistui, mutta ei aktiivisuuden kanssa. Koetin pitää avut ominaan enkä sekoittaa ohjia ja pohkeita samaan syssyyn, mutta ajoittain huomasin pyytäväni molemmilla yhtä aikaa. Sitten taas jaksotin apuja ja yritin houkutella Epperiä reipastumaan. Askeleiden pidentäminenkin tökki melkoisesti. Milläpä sitä pontevuutta yhtäkkiä taikoo, jos sitä ei ole ollut koko tunnin aikana. Vieterimäisyys jäi siis pahasti saavuttamatta, jolloin menomme Epperin kanssa oli enemmänkin laahustamista hitaasti ja aavistuksen verran vähemmän hitaasti.

Lopulta laukassa aloin saada tehtävästä vähän jujua. Muutaman kerran ympyrällä opettajan neuvoessa sain ratsastettua Epperiä sekä lyhyemmäksi että aktiiviseksi. Niinä hetkinä kuvittelen tunteneeni ja nähneeni, kuinka Epperin etuosa vähän kohosi, ja takajalat olivat töissä. Molemmissa suunnissa Epper vaati melkoisen ulkopuolen tuen, jotta sen sai ylipäänsä ensin suoristumaan ennen kuin asettamista saattoi ajatella. Pohkeilla sai myös ratsastaa niin, että paikoin ne olivat hätää kärsimässä. Kun kuitenkin sinnikkäästi jaksoin työstää, saimme muutamia kertoja palasia loksahtelemaan paikoilleen, ja ratsastaminen oli paljon helpompaa. Epper ei kuitenkaan syttynyt laukkatehtävästäkään, vaan vaati kannustusta liikkuakseen. Sen se osoitti pudottelemalla raville aina, kun keskittymiseni herpaantui. Sitä muuten tapahtui hävettävän usein. Epäilen myös pohkeiden käytön lomassa jääneeni punkemaan istunnalla, mitä Epper osaltaan varmasti protestoi pudottamalla raviin. Mitä pidempiaskeleiseen laukkaan tuli, niin sitä emme juuri päässeet esittämään. Opettaja neuvoi tulemaan pätkiä sellaista laukkaa, jossa olisi voinut hypätä 80 sentin okserin. Meidän laukallamme olisi ehkä ylittynyt maapuomi. Aktiivisuutta ei vain löytynyt riittävästi.

Loppuraveissa saimme hakea vielä keskiravia. Keskityin ensin suoristamaan Epperin ja hakemaan sen pyöreäksi ennen kuin kuvittelin moista. Kun sain näitä palasia paikoilleen, aloin hiljalleen vaatia pitkille sivuille vähän aktiivisuutta ohjat tuntumalla pitäen. Muutamia kertoja eroja ei juuri tullut, ja Epper pääsi pullahtamaan jostain suunnasta siten, että paketti levisi. Lopulta nyhräyksen ja yrittämisen tuloksena sain Epperin pari kertaa kohtuulliseen keskiraviin. Tällöin tunsin istunnalla, kuinka Epperin takajalat lähtivät työntämään askelta keskiraviin. Kauaa hetki ei kestänyt, mutta kokemus oli todellakin sen arvoinen. Ilmaiseksi Epper ei sitä antanut, vaan vaati uskottavat pyynnöt liikkuakseen. Harmikseni jäin varmasti varmistelemaan liikettä myös, jolloin hyvin alkanut keskiravi pääsi pusertamiseni takia sammumaan ennen aikojaan.

Tunnin pääongelmana oli juuri aktiivisuuden puute. Minun olisi pitänyt keksiä topakka tapa kertoa Epperille, että aiomme liikkua. Sen sijaan taisin jäädä pyyntöjeni kanssa sekä puolitiehen että epämääräiseksi. Minun olisi pitänyt saada pidettyä ohjat kädessä lyhentäen kilometriratsuani ja sitten vain pohkeilla saada hevonen tarmokkaaksi ilman, että istunnallani jarrutin tai puristin. Toistaiseksi osaan vain joko pitää ohjia tai sitten ratsastaa pohkeilla. Jostain syystä toinen tuppaa aina jäämään matkasta, jolloin tulos on pitkälti tällaista. Onneksi tunnista ei silti jäänyt pahaa mieltä, sillä pienenpienet onnistumiset jaksoivat ilahduttaa sen verran.

Puomeja, ihania puomeja

Tämän hevostytön saa iloiseksi helpolla. Se onnistuu esimerkiksi sillä, että koulutunniksi luullulla tunnilla mennäänkin puomeja. Jihuu! Näin kävi viikon neljännellä Tallinmäen tunnilla, jolle pääsin Pokun kanssa. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja puomeilla haettiin niin askeleen säätämistä ja suoruutta etenkin ennen ja jälkeen tehtävän kuin lopuksi vielä laukanvaihtoja kavalettien avulla.

Alkuverryttelyssä tulimme suoraa kahta puomin linjaa tavoitteena päästä ennen ja jälkeen niiden suoraan. Poku kulki suoruuden puolesta siivosti, mitä nyt vasemmassa kierroksessa halusi pistää kulmia suoremmiksi. Ratsua sai kuitenkin nohitella liikkumaan, sillä Poku on tunnetusti hitaammin syttyvää sorttia. Seuraavana tehtävänä oli kolmen puomin suora linja, jota tultiin ravissa. Oikeasta kierroksesta tultuna ensimmäiseen väliin piti saada enemmän raviaskelia kuin toiseen. Vasemmasta kierroksesta puolestaan juuri toisinpäin eli ensin vähemmän askelia, sitten enemmän. En muistakaan, milloin viimeksi olisin pelannut askelmäärillä ravissa, yleensä tällaiset tehtävät on tehty lähes aina laukassa. Joka tapauksessa oikeassa kierroksessa en ensimmäisellä yrityksellä saanut Pokua hereille, jolloin esitimme molempiin väleihin kuusi raviaskelta. Kahdella seuraavalla kerralla sainkin sitten yhden askeleen vähennettyä, joten jotain muutosta tapahtui. Ei isoa, mutta pienikin muutos parempaan on hyvä. Vasemmasta kierroksesta saimme tultua kerralla välit oikein eli ensimmäiseen meni viisi, toiseen kuusi. Hieman laiskemmalla hevosella koen helpommaksi tulla ensin reippaasti, sillä jarrut harvoin katoavat. Sen sijaan kaasun löytäminen rauhallisemman menon jälkeen on vaikeampaa. Tällainen tehtävä auttaa kyllä etsimään niitä molempia.

Ravitehtävien jälkeen palasimme takaisin kahden puomin suoralle linjalle, jota tultiin molemmista suunnista laukassa. Tehtävänä oli päästä hyvin suoraan koko linjan ajan sekä sovittaa väliin tasaiset kuusi askelta. Poku pyrki edelleen vasemmassa kierroksessa painamaan hieman sisälle, mutta oli silti ohjattavissa. Vasemmassa kierroksessa puolestaan sain muistaa kääntää ulkoavuilla kunnolla tehtävälle tullessa, jotta linja lähti oikein. Väli kuudella askeleella meni molemmista suunnista ihanan helposti. Tahti saattoi hieman hiipua loppua kohti, mutta askeleet sopivat kuitenkin väliin hyvin. Osasin itse tällä kertaa nohittaa hevosen riittävän ajoissa etenemään, jolloin minun ei tarvinnut viime metreillä enää yhtäkkiä komentaa. Muistin jopa ajatella pohkeita kunnolla tuntumalle, jotta Poku säilyttäisi vaaditun laukan eikä keksisi esimerkiksi pudottaa kesken kaiken raville. Tämä tehtävä menikin ihmeen kivuttomasti, kivaa!

Viimeisenä tehtävänä tulimme kahta kavalettia kahdeksikolla tarkoituksena saada laukat vaihdettua pienten hyppyjen avulla. Tulimme tehtävää kahden kierroksen eli neljän hypyn ajan. Otin tosin tästä tietämättömänä alle yksittäisen hypyn, jossa vasen laukka ei vaihtunut oikeaksi. Sitten kuulin tehtävän oikean kulun, ja pääsimme yrittämään Pokun kanssa uudelleen. Kahden kierroksen aikana saimme molemmat laukat vaihtumaan kertaalleen hypyssä. Yhdellä kerralla vasen laukka ei vaihtunut hypyssä puhtaasti oikeaksi, vaan Poku jäi ristilaukkaan. Ympyrän ja raipan avustuksella sain Pokun järjestelemään takajalatkin oikein. Toisella kerralla Poku jäi ristilaukkaan, kun yritin vaihtaa kavaletilla oikeasta vasempaan. Yritin sinnikkäästi korjata tätä, mutta en suostunut ympyrälle. Tila kuitenkin loppui kesken, ja niin päädyimme hyppäämään toisen kavaletin ristilaukassa. Kummasti sen aikana Poku sai kavionsa taas oikeaan järjestykseen. Ristilaukka oli sen verran mukellusta, että olisin luullut Pokun itsekin haluavan siitä pois. Vaan ei, tämä suomenhevosruuna suuntasi korvat tötteröllä kavalettia kohti piittaamatta enempää siitä, missä järjestyksessä ne kaviot nyt olivat.

Loppuravissa tahkosimme vielä kolmikaarista kiemurauraa. Poku asettui ja antoi mukavasti myöten oikealle, mutta vasemmalle ei juuri halunnut alkaa yhteistyöhön. Koetin houkutella ja pohkeella muistutella, mutta kovin selvästi Poku ei lähtenyt siihen suuntaan asettumaan. Ei se onneksi vängännyt vastaankaan saati leikkinyt hirveä, mutta selvä puoliero kyllä oli. Poku yritti kyllä ihan kivasti ja tarjosi paikoin asiallista raviakin puomi- ja kavalettitehtävistä syttymisen ansiosta. Itse taasen muikistelin tyytyväisyydestä selässä. Hassua, miten maahan läntätyt puukappaleet muuttavatkin koko tunnin niin paljon mielenkiintoisemmaksi. Lisäksi Poku on edelleen mainio tapaus aina, kun tunnilla on edes kavaletteja luvassa. Silloin tämä vanha ruuna innostuu ja antaa mennä kummempia kyselemättä. Sellaisella hevosella on ilo ratsastaa.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

11. kerta jotain sanoo

Keskiviikon toinenkin tunti hurahti kouluväännön parissa. Estekuskipuoleni rääkyi jo turhautumista eikä ratsuarpajaisten tuloskaan miellyttänyt, kun se oli Manu. Ratsussa ei ole vikaa, mutta en ole päässyt siitä itse jyvälle. Lähinnä olen vain leikkinyt sen kanssa veto- ja kipityskisoja. Olin aika hyytynyt edellistunnin ja helteen jäljiltä, mutta kaikeksi onneksi epäluuloni ratsua ja kouluvääntöä kohtaan hälvenivät tunnin aikana. Tunnin treeniaiheina olivat vasta-asetukset ja avotaivutukset. Ratsukoita oli yhdeksän.

Avotaivutuksia ratsastettiin ainakin toisella pitkällä sivulla ja kaikeksi onneksi vain käynnissä. Oikeassa kierroksessa maltoin aloittaa avotaivutukset pala kerrallaan, jolloin Manulla oli aikaa vetristyä ja ymmärtää, mitä halusin. Aika paljon sain pelata pidätteillä, sillä vaikka Manu ei juuri kiirehtinyt, pyrki se silti venymään pitkäksi. Sain muutamissa avotaivutuksissa Manua mukavasti kohdilleen, jolloin se vähän haki itseään parempaan muotoon ja tuntui ryhdikkäämmältä. Paikoin taas asetuksen saaminen oikealle oli hankalaa, kun Manu mieluusti tavoitteli turvallaan vasemmalle könöttämistä. Aiempi tunti oli opettanut pyytämään asiaa kerrallaan ja palkitsemaan yritykset, joten näiden takia varmaan saimme rennompia hetkiä.

Ihanan, kamalan paljastava kuvakulma.
Sepä meno muuttuikin aivan täysin, kun vuorossa olivat avotaivutukset vasemmassa kierroksessa. Eihän siitä meinannut tulla mitään! Manu kieltäytyi siirtämästä etuosaansa sisemmäs ja pyrki nakkaamaan takaosansa aina etuosan kanssa samalle uralle. Tämän lisäksi Manu reagoi sekaviin pyyntöihini jopa pysähtymällä ja paikoin peruuttamallakin. Opettaja kannusti ratsastamaan sisäpohjetta kunnolla läpi ja palkitsemaan heti, kun Manu tarjosi sinnepäinkään. Vaan olihan se vaikeaa. Avuksi otettiin myös asetuksen pyytäminen oikealle, mutta emme päässeet Manun kanssa koko tehtävän aikana paria askelta enempää yhteisymmärrykseen. Kierros oli toki minullekin vaikeampi, mutta enpä ole hetkeen näin kehnosti yrittänyt selittää hevoselle, mitä halusin. Opettaja neuvoi parhaansa mukaan, mutta en vain saanut järjesteltyä itseäni kohdilleen ja sitä kautta Manua. Välillä zenmäisyyteni oli koetuksella, kun en voinut tajuta, miten yksi tehtävä saattoi muuttua näin vaikeaksi. Olisin kaivannut melkein kädestä pitäen tehtyä tukiopetusta, mutta enpä tajunnut sitä pyytää. Ensi kerralla kyllä kinun moista, sillä turhautumismittarini välkkyi paikoin pahasti punaisella.

Ryhdikkäämpi hetki laukassa.
Vasta-asetuksia haettiin puolestaan pääty-ympyröillä kaikissa askellajeissa. Oikeassa kierroksessa sain olla hyvin tarkkana, että Manu kääntyi myös ulkoa eikä pyrkinyt suurentamaan ympyrää sieltä ulos valumalla. Vasemmassa kierroksessa taasen sain huolehtia siitä, etten vääntänyt ratsua mutkalle sen asettuessa helpommin. Vasen kierros onnistui tässä tehtävässä sitten jostain syystä paremmin, ja muutamia pätkiä Manu esitti mukavan rentoa ja tasaista laukkaa, jossa ei ollut tietoakaan kipityshaluista. Olin aika mielissäni ja fiilistelin antaumuksella meillä toiminutta yhteistyötä. Oikea kierros laukassa ei tuonut niin hyviä hetkiä, vaikka opettaja totesi, että kovasti työstimme asiaa oikeaan suuntaan. Hassua, että itselleni yleensä vahvempi oikea kierros olikin nyt Manun kanssa se vaikeampi suunta. Ulkoavuilla kääntäminen tahtoi ilmeisesti kuitenkin aina unohtua, jolloin Manu pääsi mutkalle eikä voinut tasoittua laukkaamaan tasaisesti, kun ei ollut alun perinkään suorana. Paikoin tajusin tasapainottaa menoa ulko-ohjan pidätteillä ja kääntää kunnolla ulkopohkeella, mikä oli jo kuitenkin edistystä. Opettaja vielä neuvoi korjaamaan omaa istuntaa ajattelemalla napaa vähän Manun vasenta korvaa kohti, jolloin sain lantiota suoristettua. Istunnan korjaaminen oli taasen vähän haastavaa, mutta palkitsevaa, kun oikea asento tuntui näkyvän Manun kulkemisessa hyvällä tapaa.



Jalka nousee, kun paarma kiusaa.
Loppuraveissa Manu kiirehti taas jonkin verran, mutta tarpeeksi uskottavilla toppuutuksilla malttoi rauhoittua. Menimme oikeaan kierrokseen, joten kunnon hetkiä en saanut enää esiin. Yritin muistaa ulkoavuilla kääntämisen merkityksen, mutta paikoin jäin sisäpuolelta nyhertämään omiani, jolloin pakka aina vähän levisi. Tunnista tuli kuitenkin hyvin vahvasti positiivisen puolelle jäänyt fiilis. Ennen tuntia pyörittelin jo silmiäni ja mietin, kuinka hirveää onkaan edessä. Manu yllätti kivasti olemalla sangen asiallinen tapaus. Vaikka avotaivutukset vasemmassa kierroksessa eivät juuri onnistuneetkaan, ja Manu pääsi loppua kohti kipittämään enemmän, oli meno silti kaukana niistä kauheimmista kerroista. Blogista tarkistin, että meille tuli tällä tunnilla 11. yhteinen kerta. Jos kolmas kerta ei kertonut meille mitään, niin onneksi tuli tämä 11. kerta vastaan. Tämän tunnin pohjalta voin toivottavasti seuraavalla kerralla nousta valmiiksi luottavaisemmin mielin Manun selkään.

Kuvista ja videoista kiitos Alekseille ja Noralle!

Vaikuttamisen ja olemisen suhde

Keskiviikkona vuorossa oli ratsastustunnit tuplana, kun ensin kävin Tallinmäellä tunnin ja siitä pienen huilin jälkeen vakiotallini tunnin. Tallinmäellä luvassa oli koulua, ja ratsunani oli *rumpujen pärinää* Jetti. Kelinä oli puolestaan +27 ja paahtava auringonpaiste lisänä. Nyt alkoi jo tuntua, että lämpöasteita oli hiukkasen liikaa. Eikä asiaa yhtään helpottaneet ne ketkut, verenhimoiset ja äkäiset paarmat, joiden hätistelyyn meni paikoin hermot niin ratsastajalla kuin ratsulla. Tunnilla puolestaan treenattiin kääntämistä ympyröitä kahdeksankulmiona ajatellen, pohkeenväistöjä ja laukanvaihtoja. Ratsukoita oli kolme.

Ensimmäisenä treenasimme asettamisen, kääntämisen ja myötäämisen kombinaatiota menemällä pääty-ympyrää kahdeksankulmiona käynnissä ja ravissa. Tarkoituksena oli muistaa aina välillä ratsastaa suoraan eikä jäädä pitelemään hevosta koko ympyrän ajan. Tunnustan usein jääväni väkertämään ympyröilläkin kaikkea ylimääräistä, kun en osaa pyytää hevosta oikein ja enkä malta puuttua menoon vasta sitten, kun jokin kohta on leviämässä. Oikeassa kierroksessa sain Jettiä aika hyvin niin, että osasin jättää töitä senkin tehtäväksi. Vasemmassa kierroksessa puolestaan opettajakin huomautti, kuinka saisin antaa sisäkädellä nopeammin periksi. Suunta oli asetuksen kannalta minulle vaikeampi, joten se näkyi turhana ohjassa roikkumisena. Pyydä & hellitä -komentoketju ei oikein toimi minulla, jos jokin asia ei ala sujua. Sen sijaan alan helposti junnata pelkän pyytämisen kohdalla ilman, että pyrkisin palkitsemaan pienetkin onnistumiset. Kaiken ei tarvitse loksahtaa yhdellä kertaa kohdalle, se olisi hyvä oppia.

Ympyröiden ohella teimme toiselle pitkälle sivulle myöskin käynnissä ja ravissa kahden portaan verran pohkeenväistöjä. Jälleen oppikirjamaista suoritusta tärkeämpää oli se, että hevonen reagoi pohkeeseen ja liikkui sivulle. En tosin malttanut olla tekemättä väistöjä ihan ajatuksella, ovathan ne hyvää jumppaa. Opettaja muistutti myös huolehtimaan siitä, että Jetti ei hyydy väistöjen aikana, vaan etenee silloinkin. Tämä oli aiheellinen muistutus, sillä Jetillä on tapana jäädä vähän omiin ajatuksiin, jos sitä ei huomaa pitää hereillä. Väistöt käynnissä sujuivat ihan hyvin, samoin suoristukset. Helpompaa oli tehdä väistöt oikealle, vasemmalle Jetti pääsi aina vähän vinksalleen. Oikea käteni ja pohkeeni toimivat aina vasempia paremmin, mikä ilmeisesti näkyy näissä väistöpuolieroissa. Vasen puoleni ei vain osaa huolehtia hevosesta, vaan on enemmänkin koristeena. Ravissa Jetti yritti hyytyä väistöissä, mutta nohituksella ja pienillä raipanmerkeillä alkoi muistaa, ettei tehtävässä ollutkaan tarkoitus torkahtaa. Vasemmalle väistäminen oli edelleen kinkkisempää, mutta keskittymällä sain aina muutaman hyvän askeleen.

Pääty-ympyrät ja väistöt tehtiin myös laukassa. Oikeaan kierrokseen saimme aika mukavia hetkiä, ja Jetti esitti paikoin letkeää laukkaa ilman, että sitä tarvitsi nohittaa joka hetki liikkumaan. En tiedä, mikä palikka meni kohdilleen, mutta kivaa oli! Väistötkin lähtivät hyvin eikä suoristamisenkaan kanssa ollut ongelmia. Varsin helppoa siis. Sittenpä vaihdoimmekin vasempaan kierrokseen, jossa Jetillä on hieman tapana mennä etu- ja takaosa eri raiteilla. Väistöissä auttoi asetuksen pyytäminen oikealle samalla, kun varmistin takaosan todella tulevan mukaan. Suoraan laukatulla toisella pitkällä sivulla puolestaan otin jälleen vasta-asetuksia ja hain etuosaa takaosan eteen. Nyt en saanut samanlaista palikoiden loksahtamista paikoilleen kuin oikeassa kierroksessa, mutta muutamissa väistöissä Jetti vähän suoristui kulkemaan yhdellä raiteella.

Saimme vielä bonustehtävän Jetin kanssa, ja luvassa oli keskihalkaisijalla laukanvaihtoja. Vaihto piti ennättää tehdä niin, että sen jälkeen ehti ratsastaa vielä suoraan ennen kuin lyhyt sivu tuli vastaan. Vaihdot vasemmasta laukasta oikeaan alkoivat sujua, kun en tehnyt asiasta numeroa. Vaikeampaa olikin saada vaihto oikeasta vasempaan. En tiedä, mitä nyhräsin, mutta Jetti ei meinannut tajuta minua kuin vasta viime tipassa lyhyen sivun tullessa eteen. Puolihuolimattomuus on avainsana Jetin kanssa useissa tehtävissä, mutta itselleni haastavammissa kuvioissa lipsahdan ikävästi yliyrittämisen puolelle. Lopulta pienen raipankosketuksen kautta ulkopohkeeni vaihtopyyntö selkeni Jetille, ja saimme vaihdot siihenkin suuntaan toimimaan. Jetti myös vaihtoi puhtaasti, mikä oli hyvä juttu. Esteillä kun olen alkanut esittää sen kanssa jostain syystä aika paljon ristilaukkoja.

Loppuraveja kevennellessä opettaja vielä tarkasteli istuntaamme. Minulle tuli kommenttia alaselän notkosta, ja korjauskehotuksena ottaa lantio alle ja vatsalihakset töihin. Tällä kertaa kroppa oli ihmeen hyvin lämmennyt ja vetreä, jolloin sain vahvemman tunteen siitä, miltä lantio oikeassa asennossa tuntui. Asennon sain myös säilytettyä pidempiäkin aikoja, kunhan vain keskityin. Huomasin jalkojeni hieman jännittyvän, kun korjasin istuntaa, mutta kai se on ihan luonnollista. Olenhan könöttänyt virheellisessä asennossa jo sen verran pitkään, että koko kehoni on mukautunut sen ympärille. Hikinen tunti päättyikin tähän. Mukavaa perusratsastusta sekä niitä ihania laukanvaihtoja, joita voisin harjoitella vaikka koko tunnin. Tosin en ihan tällaisella kelillä, ellei välissä voisi käydä pulahtamassa järvessä. Mutta ei parane valittaa, kun pian sitä kuitenkin ihmetellään taas puolestaan -30 asteen kelejä.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Portaittaisia väistöjä ja laukanvaihtoja

Tiistaina olin taas Tallinmäen tunnilla. Tavoitteenani on saada käytettyä kymmenen kerran korttini viisi viimeistä kertaa vielä tämän viikon aikana, kun kortin käyttöaika lähenee loppuaan. Maanantaina sainkin kulutettua sen ensimmäisen viidestä, ja tänään puolestaan hurahti toinen. Koulutunnille sain Melban, joskin oli opettaja laittanut Jetinkin vaihtoehdoksi. Halusin kuitenkin vähän vaihtelua, joten Jetti tuli tunnille toisen ratsastajan kanssa. Helteen lisäksi hikeä pintaan nostattivat lukuisat paarmat, jotka pörräsivät ärsyttävästi kimpussa. Onneksi ravissa ja laukassa niistä sai aina hetken taukoa.

Tunti aloitettiin hakemalla hevosia käynnissä ja ravissa vieterimäiseksi askelta lyhentämällä ja sen onnistuessa siitä rennosti eteen päästämällä. Tavoitteena oli saada hevosia vähän ryhdistymään ja pyöristymään. Melban kanssa aloin pyöritellä avuksi ympyröitä, sillä asetusten ja taivutusten avulla se pyöristyy parhaiten. En tosin ole vielä löytänyt niitä nappuloita, joista pääsisi nopeiten tavoitteeseen. Askeleen lyhentämisessä huomasin näprääväni sekä pohkeilla että ohjalla yhtä aikaa, vaikka apuja ei saisi olla päällekäin käytössä. Sitten huomasin, kuinka pidätteitä tehdessäni en ollut pohkeilla tuntumalla, jolloin askel ei lyhentämisen aikana vieteröitynyt, vaan pelkästään lyheni ja muuttui ponnettomammaksi. Näiden huomioiden jälkeen yritin paremmin säilyttää aktiivisuuden myös lyhentämisessä, mutta kovin hyvää jälkeä en saanut aikaan. Ympyröiden avulla sen sijaan Melba vähän pehmeni molempiin suuntiin, kunhan muistin ajoissa itse rentoutua enkä jäädä pyytämään loputtoman kauan.

Verryttelyn jälkeen siirryimme tekemään pohkeenväistöjä portaittain aloittaen aina pitkän sivun alusta ja keskihalkaisijalle päätyen. Pari ensimmäistä kertaa väistöt tehtiin käynnissä oikealle, kun niitä tultiin molempiin suuntiin ravissa. Aluksi Melba ei ymmärtänyt, kun pyysin sitä väistämään oikealle. Väistöaskelten sijaan se kiihdytti vauhtia. Opettaja neuvoi ottamaan asetuksen väistön puolelle, mikä auttoi kummasti. Melba jätätti takaosaansa kuitenkin mieluusti matkasta, joten sain olla tarkkana, että sekin osa hevosesta lähti mukaan. Vasemmalle tehdyissä väistöissä puolestaan sain kontrolloida väistön vastakkaista puolta melkoisesti ennen kuin Melba malttoi kuunnella ja alkoi ottaa ristiaskeleita paremmin. Paikoin unohdin vartioida tätä vastakkaista puolta, jolloin Melba pääsi pullahtelemaan vasemmalta puolen ulos, kun keskityin vain pyytämään väistöä oikealla pohkeellani. Suoristukset portaittaisissa väistöissä onnistuivat aika helposti, mutta olisin saanut ratsastaa viimeisen väistöosuuden jälkeen tarkemmin keskihalkaisijalta lyhyelle sivulle tulemisen.

Väistöjä otettiin myös laukassa. Opettaja korosti, että tärkeää ei ollut se, kuinka jyrkkiä väistöaskeleita sai otettua, vaan se, että hevoset tottelivat ulkopuolen apuja. Kuvio oli siis sama, ja omalla ratsastuksellani ehdin ottaa laukassa kaksi väistöporrasta ennen kuin tila loppui kesken. Aluksi Melba ilmaisi taas kiihdyttämällä, ettei ymmärtänyt minua. Hieman menoa toppuuttelemalla aloin saada apuni perille, ja Melba teki erityisesti oikealle väistöt sangen tasaisesti. Suoristuksissa sain olla nyt tarkempi, sillä Melba jatkoi valumista väistön suuntaan, jos en ollut tarkkana. Vasemmalle väistöt olivat vähän vaikeampia, ilmeisesti puutteellisen vasemman puolen kontrollin takia. Niinpä vauhtia tahtoi tulla enemmän, kunnes lopulta apuni alkoivat mennä läpi, ja Melba ymmärsi tehtävän olevan sama kuin aiemmin, nyt vain eri suuntaan.

Laukassa työstimme vielä vaihtoja lävistäjien kautta. Melba vaihtaa hyvin näppärästi oikean laukan vasemmaksi, mutta vasemman vaihtaminen oikeaksi on vielä työstössä. Niinpä saimme valtaosan kerroista laukan vaihtumaan tasaisesti aina oikeasta vasempaan, mutta toiseen suuntaan esitimmekin sitten vaikka mitä. Muun muassa hienon tasapainoisia vastalaukkoja ilman mitään epäröintiä ja kulmikasta ristilaukkaa. Sitten lopulta Melban saatua palaset taas kohdilleen niitä oikeitakin vaihtoja esitimme kerran tai pari, sen pienen vaihtopotkun avulla. Melba innostui kivasti tehtävästä ja reipastui aina lävistäjälle lähdettäessä. Helpompaan suuntaan se tuntui suorastaan sanovan, että annahan kuski olla, kyllä minä tiedän, mitä tässä tehdään, ja niin vain se oli kevyesti vaihtanut laukan. Mieleni olisi tehnyt pakertaa tovi pelkkää vasemman laukan vaihtamista oikeaan, mutta kun saimme lopulta onnistuneenkin yritelmän, niin se riitti.

Loppuverryttelynä menimme ravissa kolmikaarista kiemurauraa. Melba liikkui siinä mukavan letkeästi, ja asetuksetkin menivät kivasti läpi rentouttaen ja pyöristäen ratsua. Yritin olla tarkempana siinä, etten pitäisi turhaan liian pitkään, vaan myötäisin ajoissa. Paikoin onnistuin, paikoin taas huomasin varmistelevani liikaa, mutten osannut korjata tilannetta nopeasti. Jotenkin en huomaa niitä pieniä merkkejä, jolloin myödätä, vaan odotan aina ehkä tovin liian pitkään. Onneksi kuitenkin muistan jossain vaiheessa aina myödätä, pahempi olisi unohtaa se kokonaan. Mutta täytyy kuitenkin harjoitella tätäkin, niin ehkä sitä myöten rentoutta alkaa löytyä aina vähän nopeammin eikä vasta loppuverryttelyssä.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Muista herättää hevonen

Kolmen päivän tallitauon jälkeen pääsin onneksi Tallinmäen tunnille. Luvassa oli ihanasti esteitä, joten ratsuksi sain enempää arvailematta Jetin. Ihanaa, että opettaja jaksaa sinnikkäästi pistää sen minulle, vaikka en ainakaan vielä saa siitä ihan parhaimpia puolia esiin. Treeniä vain siis lisää. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja kelinä mitä paahtavin +25 ja puolipilvistä. Lisäksi kiusana olivat paarmat, jotka yrittivät syödä niin ratsut kuin ratsastajat.

Alkuverryttelynä tulimme ravissa pohkeenväistöjä omaan tahtiimme sekä laukassa sekä uraa myöten verryttelyä että ristikon hyppäämistä ympyrällä. Jetin kanssa ei tullut mitään uutta vastaan, vaan se otti kaiken aivan rauhassa (lue: oli hieman laiska) ja tarkkaili ympäristöään aktiivisesti (lue: kyttäsi ka-ma-laa selkäännousujakkaraa). Kannustin ja nohitin, ja paikoin jotain edistystä tapahtui. Ainakin aina sen jälkeen, kun olimme päässet ohi pieniä, kimoja hevosia syövästä jakkarasta. Väistöt oikealle lähtivät ihan kivasti, mutta vasemmalle Jetti pyrki painamaan ulkolavan kautta karkuun väistämättä kunnolla. Ulkopuolen tuki, olisiko mitään? Molemmista suunnista tehdyt ristikkohypyt (ratapiirroksen este 2) menivät myös valitettavan tutulla tavalla eli en saanut patisteltua Jettiä liikkumaan ja toiseksi unohdin pitää reitin ympyränä. Loppua kohti parani hieman, mutta olisi kiva saada homma toimimaan nopeammin kuin noin hieman kärjistettynä miljoonannen yrityksen jälkeen.

Verryttelyn jälkeen pääsimme tahkoamaan kolmoissarjaa, jossa oli kavaletti, pysty (este 5a) ja okseri (este 5b). Ensimmäinen kierros oli kunnon räpellystä, kun pukkasin Jetin liikkeelle ja jäin odottamaan, mitä se tuumaa. Jettihän hämmentyi kuskin ratkaisusta hiiteen, mutta kilttinä ratsuna möngersi esteet sangen vaivalloisesti yli. Opettaja tuumasi, että minun on vain muistettava herättää Jetti joka ainoa kerta liikkeelle. Tämähän ei tullut yllätyksenä. Toistoja onneksi otettiin sen verran, että aloin saada Jettiä hereille, ja se itsekin suoran avautuessa alkoi muistaa, mitä edessä oli luvassa. Silti sekoitin useampaan otteeseen hevoselle työrauhan antamisen ja matkustajaksi heittäytymisen, minkä Jetti peilasi heti hidastamalla. Niinpä hypyt eivät lähteneet niin sulavasti, jolloin mukautumiseni oli puolestaan aika kamalaa. Hyppäsimme vielä ennen rataa jotain, mutta helle näemmä sulatti ne tiedot päästäni.

Rata meni sitten suurinpiirtein näin, ei tosin lähellekään yhtä ahtaasti. En nyt vain saanut järjesteltyä palikoita piirrokseen niin, että se olisi ollut väljempi. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa. Sain Jetin heräteltyä ihan kivasti, mutta esteille tultaessa tapahtui aina pieni hyytyminen. Ykkönen ylittyi kuitenkin hyvin, ja laukkakin vaihtui siinä oikeaksi. Lähestyminen kakkosesteelle meni vähän puskemiseksi (se kam-mot-ta-va jakkara), mutta sain kuitenkin tien kohtuullisen järkevästi. Laukka tosin piti vaihtaa lennosta hypyn jälkeen. Kolmonen meni ihan ok, mutta neloselle en saanut suoristettua kunnolla kuin vasta viime tipassa, mikä kostautui pienenä hidastuksena ennen hyppyä. Viitossarjalle sain viriteltyä Jetin hyvin, jolloin se sujui kivasti. Kuutoselle kaartaessa Jetti kompastui, ja otin lähestymisen kokonaan uusiksi. Vastoin odotuksiani, Jetti ei tuijottanut kavalettiestettä, jonka alla oli kaksi rengasta, vaan pomppasi sen muitta mutkitta laukankin vielä vaihtaen. Seiskalle tuli turhan tiukka tie (se ketku jakkara!), mutta pienellä nohituksella Jetti loikkasi senkin yli, jolloin tarvitsi enää vain ohjata suoraan ja ylläpitää laukka, ja niiden avulla pääsimme vielä kasiesteen yli, ja rata oli siinä.

Vaikka rata ei ollut lähelläkään kurjimpia suorituksiamme, murehdin silti opettajalle hyppyihin mukautumisen ongelmaa. Esteetkään eivät olleet niin suuria, että ongelmat olisivat voineet johtua siitä. Korkeudet olivat maltillisesti aina ristikosta noin 75 senttiin. Niinpä opettaja kasasi kolmoissarjan takaisin, ja saimme tulla sitä Jetin kanssa vielä pari kertaa. Ohjeena oli edelleen herättää Jetti ajoissa liikkeelle ja antaa sille sitten työrauha. Sarjalla sain ihanasti sitten keskittyä vain olemaan hypyissä paremmin mukana, mikä onnistuikin. Huomasin kyllä vieläkin jonkinlaista hidastumista ennen ensimmäistä hyppyä, joten ilmeisesti pohkeeni eivät olleet tuntumalla tai sitten mahdollisesti lähdin nojaamaan hyppyyn liikaa ja etuajassa. Meno kuitenkin parani hieman, joten kannatti ottaa vielä radan jälkeen pari ekstrahyppyä. Jumppasarjaa toivoisin melkein joka hyppytunnille, sillä siinä on niin näppärä treenata omaa istuntaa.

Loppuverryttelynä ravasimme vielä tovin tavoitteena saada Jetti venyttämään eteen ja alas. Ravia lyhentämällä ja siitä rentoutumalla ja pidempää askelta hakemalla tämä onnistuikin kivasti. Pureskelin samalla tunnin kulkua ja tulin siihen tulokseen, että Jetti loppujen lopuksi liikkui paremmin kuin yleensä. Sain sen startattua aina hyvin matkaan, mutta sitten jotain hidastavaa tapahtui melkein aina ennen estettä. Voi hyvin olla, että sukellan sen verran itse ennakkoon, että se jarruttaa Jettiä. Tai sitten vain heittäydyn itse selässä juuri ennen hyppyä olemattomaksi, jolloin hevonen kokee olevansa hyppäämässä ihan yksin. En ole oikein varma, voiko jompikumpi teorioistani pitää paikkaansa vai onko vielä jokin muu selitys. Pitää päästä taas toiste testaamaan. Tällä kertaa osasin paremmin herättää Jetin alussa, mutta sitten en jatkanut samaa ratsastusta täsmällisesti koko aikaa. Ensi kerralla siis herätyksen lisäksi tehtävänä on ylläpitää aktiivisuus. Jospa ne esteet ylittyisivät sitten hieman sujuvammin.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Kouluratakurssin 4. päivä: hyväksytty A-merkin kouluohjelma

Torstai-ilta huipentui kouluratakurssin viimeiseen kertaan, jolla luvassa oli yritys ratsastaa A-merkin kouluohjelma 2006 hyväksytysti läpi kangilla varustetulla Peralla. Alkutunnin saimme verrytellä itsenäisesti, ja pieni kisajännitys alkoi tarttua minuun, vaikka varsinaista syytä ei ollut. Yleisöä ei ollut paria ihmistä enempää, tuomarina oli oma tuttu opettaja, ja muutenkin tilanne oli kaukana oikeista koulukisoista. Verryttelyssä ratsastin silti niin kuin koulukisoissa: vähän sitä sun tätä ilman kunnon suunnitelmaa ja samalla tulevaa suoritusta jännittäen. Sateisen kelin takia menimme maneesissa.

Taisimme ehtiä verrytellä hyvinkin puolen tunnin ajan, mikä on rutkasti enemmän kuin oikeissa kisoissa on yleensä aikaa. Pera oli mukavasti itse hereillä ja eteni aika kivasti. Voltit onnistuivat kivasti, ja peruutukset lähtivät kohtuullisen rauhassa. Siirtymissä ei ollut tapahtunut läpimurtoa, vaan niissä oli edelleen mukana pieni vetelyys ja jännittyneisyys. Pohkeenväistöt lähtivät aika asiallisesti, kun sain vartioitua myös hevosen ulkopuolta enkä turhaan vääntänyt sitä tuhannen mutkalle. Laukka rullasi sangen kivasti, ja Pera pysyi suurimman osan ajasta aika mukavan rennolla tuntumalla. Niinpä annoin Pera käveleskellä pitkin ohjin sekä seisoa huilimassa, kun katsoimme muiden ratsukoiden suorituksia. Kuudesta ratsastajasta kolme meni K.N. Specialin ja loput kolme A-merkin. Oma vuoroni oli viides eli toiseksi viimeinen, joten sain odotella hyvän tovin ennen omaa vuoroani. Ennen starttia jännitin erityisesti sitä, muistaisinko ohjelmaa. A:n ohjelma tuntui muka niin paljon pidemmältä, ja tuppasin aina unohtamaan, miten laukkaosuus pitikään mennä. Onneksi kavereilta sai tukea, ja lopulta rata alkoi upota minunkin muistiini. Sitten olikin vuoro mennä radalla ja tehdä parhaansa. Ennen lähtömerkkiä kertasin pikaisesti vielä radan mielessäni ja kävin näyttämässä Peralle tuomaripäätyä, joka oli hassun ruunan mielestä taas hurjan jännä. Olihan siellä ihmisiä tuoleilla!

Alkutervehdyksen pysähdykseen pääsimme aika kivan aktiivisesti, ja Pera seisahtui melkein tasan. Itse en huomannut, mutta opetuomari kommentoi takaosan jääneen oikealle. Minulla oli myös kiire liikkeelle, joten varsinainen pysähtyminen oli sangen lyhyt, ja Pera pääsi tepastelemaan käyntiä. Ennen raviin siirtymistä esitimme myös aika monta käyntiaskelta. Voltti oikealle sujui aika mukavasti Peran taipuessa hyvin. Vaihtouralla muistin suoristaa parin askeleen ajaksi, kunnes käänsin voltille vasempaan kierrokseen. Vaikeammassa suunnassa en saanutkaan asetusta kunnolla läpi, vaan Pera jäi hieman oikealle asettuneeksi. Uralle päästyämme Pera vähän jännittyi ja pyrki kulkemaan vinossa turpa selvästi oikealle osoittaen. Pohkeenväistössä vasemmalle takaosa pääsi johtamaan hetkeksi, kunnes sain korjattua. Opetuomari kommentoi väistön alkaneen hyvin, mutta takaosan jääneen loppua kohti. Keskiravi oli hyvin vaatimaton, mutta kaikeksi onneksi Pera pysyi edestä silti tasaisena. Kommentti opetuomarilta oli odotettu: saisi venyä enemmän. Väistö oikealle pysyi edelleen hankalana, ja esityksemme oli aika valju. Olisimme saaneet poikittaa selvemmin.

I:ssä tehty pysähdys tuli jännittyneen töksähtävästi ja epätasajaloin. Peruutus lähti hyvin, mutta pari viimeistä askelta jäivät lyhyiksi. Raviin pääsyn jälkeen Pera kuitenkin tasoittui kivasti. Siirtymä harjoitusravista keskikäyntiin oli töksähtävä, mikä ei jäänyt opetuomariltakaan näkemättä. Kääntämiseni lyhyelle sivulle oli puutteellinen, jonka seurauksena Pera kopsautti takajalallaan aitaa leikkinyttä puomia. Siitä puolestaan seurasi mutkittelua. Ensimmäinen vastalaukka eli vasemman laukan nosto lähti kivan helposti. Kommenttina tuli, että se oli suora ja tasapainoinen. Siirtymä harjoitusraviin oli ihan ok ilman suurempaa oman istunnan leviämistä tai Peran töksähtämistä. Oikea laukka nousi helposti, ja kymmenen metrin volttikin sujui ihan asiallisesti. Toiveeksi tuli kuitenkin saada sitä enemmän ylämäkeen. Keskiympyrä keskilaukassa meni aika tasaisesti, mutta opetuomari olisi halunnut selvemmän eron. Laukasta harjoitusraviin siirtyminen olikin taas tutusti töksähtävä, mutta ihmeen hyvin sain jatkettua siitä eteenpäin. Keskiravi lävistäjällä oli vähän kiemurteleva eikä se oikein lähtenyt, kun en osannut pyytää. Opetuomari näki siinä kuitenkin tahdikkuutta, mutta toivoi enemmän venymistä.

Keskikäyntiin siirryimme piirun ennen pistettä, mutta Pera jatkoi käyntiä mukavan jäntevästi. Aloin hätäillä toista vastalaukan nostamista, minkä seurauksena en valmistellut sitä kunnolla, ja niin Pera nosti oikean laukan sijasta vasemman eli myötälaukan. Voi että harmitti! Mietin paniikissa selässä, mitä teen, mutta päädyin menemään kohdan myötälaukassa, sillä en olisi ehtinyt lyhyellä matkalla korjata sitä välttämättä oikein ilman, että olisin säheltänyt avuillani Peran jännittyneeksi. Harmittelin tätä kohtaa todella paljon jo radalla, mutta sain kerrankin tsempattua itseni unohtamaan sen, kun lopulta uskoin, että se on vain yksi kohta koko ohjelmasta. Vasen laukka nousi sitten ravin jälkeen edelleen hyvin. Pera vähän jännittyi ennen kymmenen metrin voltille kääntymistä, mutta tasoittui sen aikana. Itse pidin keskilaukkaympyrästämme, mutta tuomari toivoi vielä enemmän venymistä. Lävistäjä laukassa sujui ihanan tasapainoisesti ja rauhassa. Pera laukkasi kuuliaisesti, ja saatoin alkaa valmistella siirtymistä harjoitusraviin. Olin itse hieman hätäinen, ja niin Pera pääsi hetken ennen pistettä siirtymään raviin. Harjoitusravi oli nyt mukavan rentoa, ja pääsimme siinä kivasti lopputervehdykseen. Siinä olin taas vähän hätäinen, mutta saimmepahan ohjelman ratsastettua.



Ohjelman jälkeen kaivelin tuttuun tapaan vain huonosti menneet kohdat enkä osannut heti iloita siitä, että saimme kuin saimmekin tahkottua A:n ohjelman läpi. Hiljalleen aloin muistaa radasta hyviäkin hetkiä, ja helpotus radan olemisesta ohi alkoi tuntua. Loppuverryttelyn jälkeen kurssi päättyikin, ja veimme hevoset talliin. Sopivasti Peran hoitamisen jälkeen opettaja jakoi pöytäkirjat katsottavaksi. Meille opettaja oli kirjoittanut seuraavaa: "Upea laukkaohjelma! Hyvää vaikuttamista, raviin vielä pontevuutta lisää." Numerohaitari oli aina nelosesta kasiin eli oman ratsastuksen ja tarkkuuden epätasaisuus näkyi. Opettajan kanssa juttelin vielä siitä, kuinka käynti ja laukka ovat Peralle luontaiset vahvuudet, kun taas ravia saisi todellakin työstää. Jos oppisin itse istumaan siinä tasaisesti tuntumalla pysyen, luulisi senkin paranevan.


Videota katsoessa viimeistään huomasin, että olihan radalla hyviäkin hetkiä muutamien kömmähdysten lisäksi. Pera oli pääosin ihanan tasainen ja eteni. Istuin itse kohtuullisesti matkassa, mitä nyt ravi tuotti edelleen ongelmia. Siirtymissä sain pidettyä itseäni hieman paremmin kasassa, joten ne eivät loppujen lopuksi aivan hirveitä olleet. Laukassa oli paljon hyviä hetkiä, ja kokonaisuutena suoritus näytti siltä, että tiesin itse suunnilleen, mitä olin tekemässä ja sain kerrottua siitä aika selvästi Peralle. Ei yhtään hullumpi kokemus ensimmäiseksi helpon A:n kouluohjelmaksi. Opetuomari oli mielestäni aavistuksen ylikiltti pisteiden suhteen, mutta varmasti tarkoituksena oli nähdä suorituksissa hyvää ja kannustaa treenaamaan lisää. Ihan heti en ole A:ta kisoissa ratsastamassa enkä oletakaan saavani ihan tällaisia pisteitä, mutta tämän perusteella uskon, että kyllä me vielä Peran kanssa kohtuullisessa ajassa osallistumme siihenkin luokkaan. Sitä ennen vain treeniä treenin päälle rennosti, niin eivätköhän palikat ala hiljalleen loksahda kohdilleen. Tämä kurssi oli kyllä niin jokaisen sentin arvoinen, että voin vain olla supertyytyväinen, että pääsin tälle osallistumaan. Lopuksi on tietysti vielä todettava, että onhan se Pera nyt ja aina kerrassaan hieno ratsu!

Videosta kiitos Alekseille!

Varovaista ratsastusta

Maastoestekurssin päättäneen tunnin jälkeen ehdin huilailla hyvän tovin ennen kuin suuntasin takaisin tallille ensin omalle tunnilleni ja siitä suoraan kouluratakurssin viimeiselle tunnille. Ratsukseni omalle tunnille sain Hilanterin enkä pahastunut ollenkaan. Sainpahan mennä selvästi erilaisella ratsulla ennen kuin kiipesin taas Peran kyytiin. Ratsukoita tunnilla oli ihanasti vain viisi, ja koulutunnin tehtävinä oli tuttu ympyrällä työskentely, jossa siirrettiin hevosen takaosaa vuoroin ulommas, vuoroin sisemmäs asetus aina takaosan myötäisesti pyydettynä. Hilanteri oli saanut huilia edellispäivän, ja tämä tunti oli sille samalla niin päivän ensimmäinen kuin viimeinen.

Takaosan siirtelyt tehtiin kaikeksi onneksi käynnissä. Tietysti niin ravi- kuin laukkatyöskentelyssä sai käyttää apuna hyväksi havaittuja siirtelyitä, mutta meille Hilanterin kanssa jo käynnissä tehtävä osoittautui riittävän haastavaksi. Hilanteri oli helpompi saada molemmissa kierroksissa myötäasetukseen ja siirtämään takaosaa sisemmäs. Tahti tosin sammui pahasti paikoin, vaikka opettaja neuvoi pyytämään takaosaan aktiivisuutta. Hilanteri tosin halusi harkita askeleensa tarkoin eikä juuri noteerannut reipastumispyyntöjäni. Hilanteri tykkäsi myös kenottaa turvallaan vasemmalle, joten myötäasetuksen saaminen oikeassa kierroksessa olikin melkoisen houkuttelun takana. Yritin muistaa pitää istuntani tasaisena ja rentona, etten olisi lähtenyt puskemaan Hilanteria sillä liikkeelle. Tämä ratsu kun on sangen tarkka ratsastajan istunnasta ja muistuttaa kyllä heti, mikäli kokee tulevansa puristetuksi tai pusketuksi istunnalla. Paikoin jäin nyhräämään istunnallani omiani, jolloin Hilanteri alkoi uhkaavasti sammua ja viestiä, että jumitusprotesti olisi tuloillaan. Noina hetkinä sain ihmeen hyvin nollattua istuntani takaisin perustilaan, jolloin Hilanteri suvaitsi taas edetä hieman.

Vasta-asetuksen saaminen sekä takaosan siirtäminen ulommas olivat vaikeita molemmissa kierroksissa, mutta etenkin vasemmassa kierroksessa. Hilanteri vastusteli pyyntöjäni, vaikka kuinka yritin niitä sille selventää. Vastustelu näkyi moneen kertaan siinä, että ratsuni yksinkertaisesti töksähti paikoilleen. Välillä olin melkoisen epätoivon partaalla, kun en saanut pyyntöjäni ollenkaan läpi, ja Hilanteri oli hyvin vastahakoinen. Toki se on jäykkä, mutta juuri tällainen jumppa saisi sitä vetreämmäksi. Tosin mikäpä minä olen sitä moittimaan haluttomuudesta venytellä, kun en voi itsekään kovin kehuskella omalla venyttelyinnollani. Opettajan ollessa apuna saimme Hilanterin kanssa muutamia askeleita sinnepäin, mutta jäimme aika kauas oikeasta suorituksesta. Opettaja kuitenkin lohdutti sanomalla, että Hilanteri yritti välillä mennä oikeaan suuntaan, vaikka ei aivan siihen lopulliseen asentoon päässytkään. Yritystä siis ainakin oli, joten on sekin tyhjää parempi.

Ravia ja laukkaa työstimme myös ympyrällä. Molemmissa askellajeissa huomasin Hilanterin liiraavan välittömästi ulkolavan puskemisen avulla karkuun, mikäli hetkeksikään unohdin pitää ulkopuolen hallinnassa. Ihanan opettavaista! Opettaja neuvoi pitämään ulko-ohjan lähempänä hevosen kaulaa, jotta tuki pysyisi kunnolla koko ajan. Ulkokäteni ja -pohkeeni eivät harmillisesti osaa tehtäviään vielä sangen hyvin, vaan unohtuvat välillä toimettomiksi. Mutta kun sain ne pidettyä hommissa, palkitsi Hilanteri yritykseni pyöristymällä ja rentoutumalla, kun se viimein oli saatu suoremmaksi. Opettaja muistutti pyöreämpinä hetkinä olemaan antamatta Hilanterin kuitenkaan vajota liian alas. Sen sijaan tavoitteena oli saada sitä kantamaan etuosa ja olemaan takajalkojensa päällä. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä jäin ihastelemaan pyöreänä kulkevaa hevosta ja kiitoksena myötäsin ohjasta aina liikaa antaen Hilanterin valua etupainoiseksi. Sentään muutamina kertoina sain jatkettua ratsastusta siitä, kun Hilanteri antoi periksi, ja muutamat askeleet menivät mukavan kevyenä.

Loppuraveissa Hilanteri oli taas reippaimmillaan. Yritin hyödyntää tätä virtaa parhaani mukaan siten, että saisin Hilanterin rennoksi ja takaa aktiiviseksi. Jäin hakemaan tätä asiaa liian paljon ohjalla ja etuosaan keskittyen, jolloin aktiivisuus tahtoi sammua. Muutamina kertoina tajusin kuitenkin käyttää pohjettani tukemassa liikettä enkä ottanut ohjalla liikaa, jolloin Hilanteri jäikin kivasti tuntumalle. Kunnes taas suoran avautuessa tai minun jäädessä matkustamaan ratsu päätti, että nyt oli aika pistää taas tohinalla kaviota toisen eteen. Niinä hetkinä huomasi kyllä, että Hilanteri on ravisuvusta. Sen isähän on Vekseli, joka raviurallaan tahkosi reilun 420 000 euron tilin. 

Hilanterin kanssa en koskaan tiedä varmasti, miten tunti menee. Tällä tunnilla ratsastin aika varovaisesti, kun jo alkutunnista esiintyneet pienet jumittelut saivat minut pelkäämään kunnon paikoilleen juurtumisia. Niissähän Hilanteri on tunnetusti hyvä. Olen tyytyväinen siihen, kuinka osasin nollata omaa ratsastustani siten, että Hilanteri unohti jumittelunsa aina hetkeksi ja eteni. Samalla kuitenkin olin ehkä liian arka vaikuttamaan, jolloin en saanut motivoitua Hilanteriakaan kunnolla. Ratsastukseni olikin melkoista tasapainottelua pyytämisen ja melkein anelun väliltä. Hilanterin kanssa saisin oppia ratsastamaan päättäväisesti, jolloin sekään tuskin viitsisi oikutella kunnolla, kun tajuaisi minun olevan tosissaan.

Maastoestekurssin 2. päivä: arkailua ja onnistumisia

Silloin on jotain kohdillaan, kun hymyilyttää.
Maastoestekurssin toinen ja samalla viimeinen päivä sujui myös kivasti. Edellispäivästä olin oppinut sen, että Potter voi hätääntyä kavereiden kadotessa piiloon, mutta minun tehtävänäni oli silti saada pidettyä se kurissa. Keli oli onneksi puolellamme, ja pääsimme hyppelemään pilvisessä noin +18 asteen lämpötilassa. Hyttysiä oli taas kiusaksi asti, mutta onneksi seisoskelua ei ollut tälläkään kertaa kohtuuttomasti. Verryttelynä kävimme lyhyen lenkin ravissa, ja Potter käyttäytyi ihanan asiallisesti.

Tältä näyttää "hieman" huonolla tiellä tehty hyppy.
Ensimmäiset hypyt otimme lautalankulle, joka oli maastoesteille tyypillisesti puskassa. Ensimmäisellä yrittämällä Potter ajatteli hetken ajan lähtevänsä esteen sijasta vasemmalle kavereiden luo, mutta pienen sivuaskeleen jälkeen sain sen kuitenkin tuotua hyppyyn. Sen jälkeen laukkasimme vielä veden läpi, mikä hieman arvelutti Potteria. Toisella yrittämällä lautalankku ylittyi sujuvasti, vaikka ehkä hieman alitempoisesti. Huomasin jännittäväni ja varmistelevani liikaa, mikä taas sai Potteria hidastamaan. Näiden hyppyjen jälkeen tehtävää jatkettiin tulemalla veden jälkeen vielä keltainen lankkukolmio kertaalleen. Puskassa ollut lautalankku meni muitta mutkitta, mutta veteen tulimme vanhaa reittiä myöten, joka taas ei ollut yhtään linjassa lankkukolmiolle vievän tien kanssa. En tajunnut korjata reittiä heti virheen huomatessani, vaan arvelin Potterin kyllä menevän esteen tuosta noin vain, vaikka vähän sitten vinosti. No, eipäs Potter mennytkään, vaan laukkasi vasemmalta ohi. Sitten tein liian vinon uusintatien hevonen mutkalla ja oho, emme menneet siitä vieläkään yli. Vasta kolmannella kerralla sain Potterin suunnilleen esteelle päin ja toivoin parasta (todella hyvä taktiikka!). Lopputulemana Potter lipui vasemmalle, mutta hyppäsi esteen sangen vinosti. Minähän en pysynyt matkassa, vaan mätkähdin kaulalle. Siitä oli onneksi lyhyt matka taputtaa hienosti kuskinsa esteen yli kiikuttanutta ratsua.

Ilmavara, paras vara.
Sitten siirryttiin hyppäämään kaksi kertaa harmaa lankkupuolipöytä (haha, näitä epämääräisiä selityksiäni, tietävä saa laittaa kommenttia ja korjata esteille oikeat nimet). Potter oli vähän täpinöissään, kun lähtö tapahtui kavereiden kadottua puskan taakse. Sinnehän piti päästä kiireesti. Opettaja neuvoi ottamaan pidätteen ja rentoutumaan, etten jäisi vetämään koko ajan. Hiljalleen uskalsin antaa Potterin laukata, kun reippaudesta huolimatta se tuntui pysyvän käsissä. Lähestymiset esteelle tulivat molemmilla kerroilla hyvin, ja mukautuminen oli helppoa. Opettaja muistutti rauhallisemmasta myötäyksestä. Potter ei edelleenkään tuntunut vaativan lisäohjaa, joten maltoin olla aika maltillinen myötäyksessä enkä aivan nakannut ohjaa pois. Se tuntui riittävän Potterille hyvin.

Seuraavaksi tulimme kertaalleen yksittäisenä minulle aivan uutta maastoestetyyppiä eli kahta porrasta ylöspäin. Opettaja kertoi esteen olevan kuin sarja, mikä helpotti käsittämään, miten siinä pitäisi olla. Tutustumishyppy meni kivasti, joskin hieman annoin Potterin tulla vähän hitaasti ja mukauduin liikaa ylävartalolla eteenpäin nojaten. Sitten tulimmekin aiemmasta tutun lankkuportin ja jatkoimme siitä portaille. Hypyt menivät edelleen hyvin, joskin opettaja toivoi parempaa sujumista. Jännitin taas itse hieman, mikä näkyi tällaisena töppäyksenä. Tehtävää jatkettiin vielä tulemalla ensin keltainen lankkukolmio, siitä puskan lankkuportti ja lopuksi vielä portaat. Lankkukolmio uudesta suunnasta ylittyi hyvin, samoin puskan lankkuportti, mutta sitten vähän hyydyin, ja portaat menivät vähän kivuten, ei hypäten. Harmillista, kuinka unohdin ratsastaa pienen jännityksen vähän vaivatessa. Onneksi Potter jaksoi ponnistella esteiden yli, vaikka varmasti huomasi kuskin olevan hieman varovainen.

Portaita tötterökorvaruunalla.
Tämän jälkeen luvassa oli pieni rata, jossa olivat mukana lankkupuolipöytä, keltainen lankkukolmio, puskassa ollut lankkuportti sekä portaat. Ensimmäinen este meni tosi kivasti eikä Potter kauheasti lähtenyt ryykäämään, sillä kaveri oli sopivasti näkyvillä. Minä taas jäin tämän takia matkustamaan, jolloin lähestyminen toiselle esteelle vähän unohtui. Potter pääsi itse valitsemaan, hyppääkö se esteen vai ohittaa sen mennen kaveria kohti. Arvata voi, kuinka kävi. Niinpä lipsahdimme tästä keltaisesta kataluudesta oikealta ohi. Ei muuta kuin uusi lähestyminen, ja nyt Potter jo hyppäsi, kun ohjeistin paremmin. Heräsin tämän jälkeen ratsastamaan, jolloin vesi meni kivasti, samoin puskaeste ja portaatkin hurahtivat vaivatta.

Lopuksi tulimme vielä lankkukolmion, lankkuportin ja portaat sekä toisena tehtävänä saman ilman lankkukolmiota. Ensimmäisellä tehtävällä ainoa korjauksen aihe oli tie ensimmäiselle esteelle, joka jäi vähän vinoksi. Potter onneksi hyppäsi sen eikä muita ongelmia ollut. Toisella tehtävällä ei tullut uusia ongelmia, vaan aloin viimein loppua kohti rentoutua ja uskalsin taas ratsastaa paremmin. Potter viiletti menemään asiallisen hallitusti eikä hyppyihin mukautumisissa ollut taaskaan ongelmia. Päinvastoin, meno tuntui ihanan helpolta. Tähän oli enemmän kuin hyvä päättää tämä kurssi, joka oli todella kiva ja opettavainen. Aika varmasti olen ensi kesänäkin pyrkimässä uudelleen maastoesteiden pariin tutun hevosen kanssa. Sitten toivottavasti olen taas asteen verran rohkeampi ja osaavampi ratsastaja.



Videoista kiitos Noralle ja kuvista Lauralle!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kouluratakurssin 3. päivä: pakan kasaamista

Keskiviikon kouluratakurssin tunnin menin Peralla jälleen kangilla. Koska Pera toimii niillä hyvin ja helpon A:n kouluohjelmassa saa käyttää niitä, oli harjoittelu paikallaan. Tällä tunnilla treenattiin ensin yhteisesti käynnissä ja ravissa pohkeenväistöjä, kunnes tultiin yksitellen osia helpon A:n tai B:n kouluohjelmasta. Ennen omaa vuoroa sai treenata kentän toisessa päädyssä itsenäisesti.

Pohkeenväistöjä tehtiin A-merkin kouluohjelman mukaisesti keskihalkaisijalta noin viisi metriä uraa kohti, jonka jälkeen suoristettiin. Väistöt vasemmalle olivat taas helpompia, kun oikealle tehtyihin väistöihin mahtui paljon säätämistä. Perusongelmana oli se, ettei tunnin huilannut Pera ollut heti reippaimmillaan, vaan tarjosi hiippailua. Väistöissä oma keskittyminen meni niiden ristiaskelten pyytämiseen, mikä hidastutti edelleen Peraa. Oikealle väistimme paikoin enemmänkin vain puskemalla ulkolavalla ulos unohtaen ristiaskeleet kokonaan. Pera oli aika jännittynyt väistöjen aikana, minkä ratkaisemiseksi olisin saanut hakea sitä tehtävän ulkopuolella ensin kunnolla aktiiviseksi. Lisäksi olisin edelleen saanut olla rutkasti tarkempi myös ulkopuolen hallinnan kanssa. Yritysten ja erehdysten kautta saimme pari kohtuullista väistöä molempiin suuntiin, mutta olisin voinut hinkata näitä vielä tovin lisääkin.

Tämän jälkeen ratsukoista helpon B:n ohjelman suorittavat treenasivat opettajan silmän alla ohjelman osia, kun me kolme A:n ratsastajaa saimme verrytellä toisessa päässä itsenäisesti. Tein kaikkea vähän sillisalaattimaisesti. Ehdin kokeilla siirtymiä, peruutuksia, keskiaskellajeja ja muutamia vastalaukkoja. Pera toimi ihan hyvin, mutta siirtymät olivat edelleen sangen jännittyneitä, kun oma istuntapakkani hajosi. Keskilaukka löytyi ihan hyvin, ja saimme palattua siitä muutaman ravirikon jälkeen myös harjoituslaukkaan. Peruutukset eivät olleet nyt niin kiireisiä, mutta valitettavan jännittyneitä. Vastalaukat puolestaan yllättivät taas positiivisesti, sillä ne nousivat ongelmitta. Vuoroa odottaessa annoin Peran myös kävellä pidempiä hetkiä pitkin ohjin, sillä en halunnut turhan säätämiseni jännittävän sitä enempää.

Kun pääsimme opettajan silmän alle, ratsastimme A-merkin kouluohjelman alkupuolen kohtaan 7. saakka. Pysähdys ravista oli sangen epämääräinen ja kiireinen käyntihutaisu. Raviin pääsimme vasta useamman käyntiaskeleen kautta, kun aktiivisuus loisti poissaolollaan. Voltti oikealle, S:n muotoinen vaihtoura ja voltti vasemmalle olivat vähän epämääräisiä kooltaan. Sentään vaihtouran aikana muistin parin askeleen suoristuksen ennen kuin kaarsin vasemmalle. Volttien pyöreän reitin säilyttäminen onkin minulle aika hankalaa. Väistö vasemmalle sujui harjoituksia paremmin, ja vaikka tahti hiipui hieman, eteni Pera silti ihan asiallisesti. Keskiravi oli sangen vaatimaton. Istuntani oli hajallaan, ja pohkeeni liitelivät irti hevosen kyljistä. Väistö oikealle oli odotetusti hankalampi eikä kunnon ristiaskeleita tainnut tulla. Tahti ei kuitenkaan tässäkään suunnassa hyytynyt niin pahasti kuin harjoituksissa, joten jotain parannusta. Pera ei myöskään jännittynyt yhtä paljon, vaikka olisi voinut olla paljon rennompi.

Kävimme huilaamassa taas hetken ja työskentelemässä itsenäisesti ennen kuin palasimme tekemään vielä laukkaosuutta. Toiselle pitkälle sivulle teimme vastalaukan nostot ja toiselle puolestaan ensin kymmenen metrin voltin ja siitä keskiympyrän keskilaukassa. Vastalaukat käynnistä nousivat kerta toisen jälkeen oikein. Siirtymät niistä raviin olivat edelleen kinkkisen töksähtäviä, ja opettaja muistutti ajattelemaan heti eteen, kun Pera oli ravissa. Laukkavoltti ja -ympyrä onnistuivat tällä kertaa paremmin kuin edellispäivänä. Pera eteni aika tasaisesti eikä liiraillut sen kummemmin. Opettaja kehuikin, että laukka näytti siltä, että siinä tarvitsi vain istua ja nauttia. Keskilaukastakin Pera tuli kohtuullisesta takaisin harjoituslaukkaan, kun muistin pitää pohkeet tuntumalla enkä nakannut niitä kyljistä irti, kun pyysin lyhentämään askelta.



Tämä tunti oli aika kiva. Koska Pera tuli tallista huilattuaan yhden tunnin, tajusin ratsastaa sitä paremmin alusta alkaen. Nyt en voinut jäädä matkustelemaan ja nauttimaan edellisen ratsastajan aikaansaannoksista, mikä oli vain hyvä. Pera vertyikin loppua kohti kivasti, ja etenkin laukkaosuuksien onnistuminen lämmitti kovasti mieltä. Videoita katsellessa huomasin, kuinka saisin kankien kanssa opetella pitämään ohjat paremmin tuntumalla. Paikoin varon varmuuden vuoksi kankiohjaa, jolloin en saa pidettyä niveltäkään kunnolla tuntumalla. Kangilla ei tosin ole tullut ennen tätä kurssia mentyä taas pitkään aikaan, joten varmasti harjoittelulla tässäkin tulee parempaa tulosta. Alkuviikon jatkunut sopiva zen-henki jatkui myös edelleen, mistä nautin suunnattomasti. Ihanaa voida olla ratsun selässä ilman, että kaikki-pitää-saada-onnistumaan-nyt-just-heti-asenne vaivaa. Maltilla ja rauhallisuudella pääsee kumman paljon pidemmälle.

Videoista kiitos Alekseille!

Rauhassa vähän kerrallaan

Keskiviikkona minulla olikin tehokas ratsastuspäivä, sillä aamun maastoestetunnin jälkeen huilasin hetken, kunnes suuntasin tallille ensin omalle tunnilleni ja sitä kouluratakurssille. Oman tunnin ratsukseni sain Loren, joka oli jo edellistunnilla hommissa. Ratsukoita tunnilla oli kahdeksan, ja tehtävinä olivat toisella pitkällä sivulla tehdyt sulkutaivutukset niin käynnissä kuin ravissa sekä toisella pitkällä sivulla tehdyt voltit ja askeleenpidennykset.

Sulkutaivutukset käynnissä onnistuivat kohtuullisesti, vaikka Lore hieman jännittyikin niiden aikana. Maltoin itse pyytää Lorea sulkuun kaikessa rauhassa ja korjasin mahdollisia ongelmia maltilla. Olin ihan ihmeen zen, mikä varmasti auttoi ratsuakin keskittymään. Varsinaisia puolierojakaan en huomannut, joten sekin oli vain plussaa. Sen sijaan ravissa meno meni niin jännittyneen pinkeäksi, että mistään ei meinannut tulla mitään. Vaikka Lore jännittyi, olin itse edelleen ihmeen rauhallinen ja pyysin aina yhtä pientä asiaa kerralla ja muistin kehua, kun Lore yritti edes sinnepäin. Opettaja kertoi ravisulkutaivutusten olevan Lorelle vaikeita, mutta sangen hyödyllisiä, jotta se oppisi käyttämään selkäänsä ja takajalkojaan eikä etenisi etupainoisena etujalkojensa varassa.

Vasemmassa kierroksessa opettaja muutti tehtävää meille enemmänkin pohkeenväistöksi, jossa asetus oli oikealla. Tämä helpotti Loren etenemistä, ja se saattoi paremmin yrittää päästä toivottuun asentoon. Muutamia kertoja se jopa vähän rentoutui, kun sai itsensä järjesteltyä ja huomasi, että asennossahan saattoi liikkuakin ilman ongelmia. Tehtävää vaikeutti osaltaan se harjoitusravissa eteneminen. Kun Lore oli jännittynyt, sen ravi oli aika vaikeaa istua, ja hölskyinkin inhottavan häiritsevästi mukana. Sulkutaivutustehtävän ulkopuolella kevensinkin suosiolla, ettei ratsu turhaan jännittänyt itseään väärinpäin epävakaan istuntani takia.

Toiselle pitkälle sivulle pyöräytimme alkuun voltin, sitten pidensimme askelta ja sitten taas loppuun teimme voltin. Volteilla sain paikoin Lorea vähän rennommaksi, mutta takaosa ei silti alkanut kovin hevillä töihin. Lorea ei tarvinnut silti nohittaa hommiin, mutta olisin saanut keksiä, miten Loren olisi saanut paremmin kevenemään edestä. Ulkopuolen tuki oli taas aika olennainen, sillä ilman sitä Lore ei halunnut mennä volttia täsmällisesti, vaan vähän kiemurteli. Askeleenpidennykset eivät lähteneet kovin hyvin, vaan enemmänkin päästin tahdin kiihtymään sen sijaan, että askel olisi venynyt tahdin säilyessä. Pyrin pitämään tuntumaa ja ratsastamaan pohkeella eteen, mutta jokin palanen jäi puuttumaan. Muistaakseni kerran tai maksimissaan kahdesti sain ravissa vähän pidennysajatuksesta kiinni, kun keskityin pyytämään vähän kerralla sen sijaan, että pyrin pääsemään nopeasti täyteen pidennykseen.

Laukkaa työstimme niin uralla kuin volteilla. Vasemmassa laukassa saimme volteilla aika kivoja hetkiä, kun Lore tuntui olevan kuulolla ja vähän jopa rentoutuvan. Laukka pyöri myös hyvin ilman, että Lorea täytyi patistella. Loressa kivaa onkin se, että valtaosan ajasta se liikkuu itse eikä vaadi kannustamista jokaisen askeleen eteen. Oikea laukka olikin sitten melkoista vatkausta, mikä tuli taas järkytyksenä. Loren oikea ja vasen laukka tosiaan eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Niinpä istuminen oli haastavaa, jolloin vaikuttaminen hevoseen oli vähän huteraa. Tähän suuntaan kovin suuria onnistumisia ei tullut, ellei sitä lasketa, että sisuskaluni pysyivät toivottavasti oikeassa järjestyksessä. En oikein voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin jonkinlaiseen mukautumiseen, jolloin Lore jäi vähän paitsioon. Tietysti olisi pitänyt keskittyä työstämään ratsua, jolloin laukka olisi voinut parantua hieman, mikäli olisin saanut hevosta oikeinpäin.

Loppuraveissa ei ollut sen ihmeellisempää, vaan Lore kulki ihan asiallisesti. Pyöreyden kanssa oli vähän niin ja näin, mutta ympyröillä saimme paikoin ihan kohtuullisia hetkiä. Tunnista jäi itselle hyvä fiilis sen takia, kuinka rauhallinen osasin vaikeimmissakin hetkissä olla. Kerrankin maltoin enkä lähtenyt jännittymään hevosen mukana, vaan pyrin olemaan maltillinen ja kehumaan hevosta heti, kun se yritti sinnepäinkään. Tällä asenteelle kinkkisetkin kohdat menivät riittävän kivuttomasti, ja samalla oma fiilis pysyi selvästi koko ajan plussan puolella, kun en antanut turhautumiselle tilaa. Tällaisella asennoitumisella varmasti moni tunti menisi paljon paremmissa tunnelmissa, joten täytyy yrittää löytää tämä keskittyminen jatkossakin.

Maastoestekurssin 1. päivä: odotus palkittiin

Maastoesteratsu korvat tötteröllä.
Hyppäsin ensimmäisen kerran elämässäni maastoesteitä kesällä 2010 ratsastusleirillä Pudasjärvellä. Siitä asti olen haaveillut, että pääsisin hyppäämään vakiotallin hevosella maastoesteitä ja tänään, melkein kolmen vuoden odotuksen jälkeen, se toteutui! Ratsukseni kahden päivän maastoestekurssille olin toivonut Potteria, sillä halusin alleni sellaisen hevosen, jonka kanssa olen hypännyt muutenkin ja joka on kohtuullisen tasainen. Toiveeni meni läpi, ja niin suuntasimme viiden ratsukon voimin maastoon hyppäämään. Alkuverryttelynä käppäilimme ensin maasto-osuuden risteykseen ja ravasimme siitä lyhyen lenkin ympäri. Potter oli vähän täpäkkänä ja tarjosikin aluksi hyvin lyhyttä laukkaa pysyäkseen muiden perässä. Pidätteet eivät menneet läpi, vaan Potter sinnikkäästi eteni minilaukalla, kunnes lopulta uskoi minua ja saattoi jatkaa matkaa ravissa. Muun osan lenkistä se ravasikin kivan maltillisesti.

Hyppäsimme valtavia maastoesteitä.
Ensimmäisenä hyppynä otimme yksittäisenä tukin tallilta metsää kohti. Potter eteni reippaasti, sain katsottua askeleet eikä hypyssä ollut mitään ongelmaa. Tämän jälkeen tulimme pikaisesti kyhätyn miniesteen, josta jatkoimme ensimmäisenä hypätylle tukille. Potterille tuli alussa kiire päästä nopeasti kavereiden luo, joten se hitusen kiihdytti. Pidätteet menivät kuitenkin miniesteen lähestyessä läpi, jolloin se ylittyi ihan kivasti eikä Potter enää kavereiden ollessa jo lähempänä hätäillyt. Niinpä tukkikin ylittyi maltillisen näppärästi. Näiden jälkeen hyppäsimme kolme estettä putkeen: rengaseste, puskassa ollut este sekä jo tutuksi tullut tukki. Rengasta Potter vilkaisi viimeisellä askeleella ennen hyppyä, mutta ei piitannut siitä enempää. Omaa menoa tämä ei häirinnyt, sillä olin nähnyt askeleet oikein ja maltoin odottaa hyppyä. Puskaankin Potter meni ongelmitta eikä siellä ollut este tuottanut ongelmia. Potter liikkui kivasti, kun kavereita oli sopivasti kaikkialla, jolloin tukkikin ylittyi helposti. Pääsinkin ihastelemaan, kuinka tolkusti Potter liikkui silloin, kun sitä ei huolestuttanut.

Iso tukki.
Sitten hyppäsimme isomman tukin, tukkikasan ja lopuksi keltaisen lankkukolmion (en tiedä esteiden virallisia nimiä, joten nimittelen niitä näin). Tukille tultiin hieman siten, ettei sitä nähnyt kuin pienen kaarteen jälkeen. Huolehdin ennen omaa vuoroani, että jos en muistaisi ohjata, pyyhältäisimme esteestä vasemmalta ohi. Huoli oli turha, kun Potter laukkasi vanhan tekijän tavoin maltillisesti, jolloin sain ohjattua sen tukille.
Tukki ja chillaava Manu.

Edessä ollut tukkikasa vähän jännitti, olihan se tämän päivän isoin ja levein este, vaikka ei se nyt niin iso ollut. Ehkä 70-75 senttiä ja leveyttä ihan normaalin okserin verran. Jännitin estettä kuitenkin sen verran, etten ollut Potterin tukena eikä hyppy lähtenyt sulavimmin. Suoristauduin liian aikaisin ja oikaisin käteni oudosti hypyssä, ja siitä tulikin päivän huonoin hyppy. Lankkukolmiolle Potter imi innokkaana, sillä sen takana odottivat kaverit. Hyppy olikin sujuva, vaikka hieman ehkä olisi voinut lähestyä tasaisemmin eikä loppua kohti kiihdyttäen. 

Näiden tehtävin jälkeen pääsimme tulemaan seitsemän esteen radan: iso tukki, tukkikasa, rengas, risu, puskaeste, tukki ja keltainen lankkukolmio. Iso tukki ylittyi edelleen ongelmitta, ja petrasin hyvin tukkikasalla, jolloin mukautuminen oli kunnossa. Renkaatkin ylittyivät hyvin eikä Potter lähtenyt kiihdyttämään, vaikka etenimme tallia kohti. Sen sijaan se meni ihan maltillisesti, ja pääsimme pienen nyppylän ylös ja alas helposti. Sitten Potter tajusikin kavereiden olevan hurjan kaukana ja ampaisi kunnon kiitolaukkaan. Lähtö (alla olevalta videolta kohta 1:48) tuli niin puskista, että menin lukkoon. Äänellä yritin reppanana ptruutailla Potteria, mutta eihän se kuunnellut. Opettaja huuteli ottamaan ronskin pidätteen, mutta en vain kuullut sitäkään. Tuijotin vain paniikissa vauhdilla lähestyvää risuestettä ja mietin, mitähän hevonen mahtaa tehdä (tosi fiksu ratkaisu tuo matkustajaksi heittäytyminen). Tätä ajatellessani Potter loikkasi risun yli, ja viimein sain pidätteen läpi ja pääsin kääntämään Potteria ympyrällä. Kaverit olivat myös niin lähellä, että Potter varmasti rauhoittui jo sen takia. Opettaja muistutti, että hevosen lähtiessä tuolla tavalla otetaan sellainen pidäte, että se kanssa menee läpi. Niin olisi pitänyt tehdä jo yleisen turvallisuuden takia, mutta enpä osannut tällä kertaa toimia oikein. Onneksi Potter ampaisi vain suoraan eteenpäin eikä edes ehdotellut pukkeja tai sivuaskelia. Muuten olisin lentänyt kuin leppäkeihäs. Pienen nollauksen jälkeen nostin laukan ja jatkoin loput radasta. Koska kaverit olivat taas hyvällä etäisyydellä, oli Potter kuuliainen. Puskaeste meni muitta mutkitta, samoin tukki ja siitä sain käännettyä yllättävän hyvin vasemmalle kohti viimeistä eli keltaista lankkukolmiota kohti. Potter laukkasi rauhassa ja hyppäsi viimeisen esteen asiallisesti.

Jihuu!
Ehdimme vielä kivasti hypätä kolme estettä putkeen. Ensimmäisenä tulimme renkaan, siitä jatkoimme puskaesteelle ja lopuksi vielä jo moneen kertaan hypätyn tukin. Nyt esteet olivat sen verran lähekkäin, ettei Potterilta kadonneet kaverit näköpiiristä, joten se puksutti kolmen hypyn tehtävän ihanan rauhassa. Tähän oli todella hyvä päättää tämän päivän hyppelyt, kun hevonen oli kuulolla, eteni sopivasti, ja pääsin siten mukautumaan hyppyihin helposti. Oikein jees!



Loppuun otimme lyhyet ravit ja sitten käppäilimme tallille. Kyllä odotus palkittiin! Tietenkin tuo Potterin kiihdytyshetki pisti jännittämään, mutta onneksi siinä selvittiin vain säikähdyksellä. Muuten ei juuri jännittänyt, vaan uskalsin luottaa hevoseen. Se auttoi kummasti, jolloin en panikoinut tulevia esteitä, vaan ratsastin niitä kohti. Kivaa oli ja huomenna uudestaan, toivottavasti vielä vähän paremmin!

Videoista kiitos Noralle! Kuvat on napattu videoilta.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kouluratakurssin 2. päivä: paluu lähtöruutuun

Kouluratakurssin toiselle päivälle varustin Peran kangilla opettajan luvalla. Pera jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta, jossa oli tehty samoja asioita, joilla me tunnin aloitimme. Ensin luvassa oli siis hevosen jumppaamista ympyrällä takaosaa sisemmäs ja ulommas siirtelemällä. Jumppaamisen lisäksi ehdimme työstää kymmenen metrin voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia sekä keskiaskellajeja. Varsin tehokas puolitoistatuntinen siis.

Pera oli ratsastettu edellisellä tunnilla hyvin kuulolle, joten alkutunnista sain fiilistellä mainiosti avuilla olevaa ratsua. Samalla tein perusvirheeni eli en alkanut ratsastaa, vaan ihastelin menoa matkustajana. Tämä valitettavasti kostautui tunnin edetessä. Takaosan siirtäminen ulommas ja sisemmäs onnistuikin tässä vaiheessa ihanan helposti Peran tehdessä siirrot vaivattoman helposti. Pera oli myös mukavan aktiivinen eikä sitä tarvinnut hoputtaa liikkeelle. Niinpä ravikin rullasi mainiosti, ja siinä istuminen oli helppoa. Pohkeenikin taisivat pysyä hitusen verran paremmin tuntumalla, kun en joutunut säätämään niillä ylimääräistä, vaan saatoin keskittyä niiden paikkaan kunnolla.

Seuraavaksi työstimme kymmenen metrin ravivoltteja sekä ravista siirtymisiä pysähdykseen, siitä peruutuksen ja lopulta taas takaisin raviin. Voltit menivät ihan kivasti, mitä nyt tuttu ongelma eli vasemmassa kierroksessa turvan jäkittäminen oikealla alkoi tehdä paluuta. Muutoin voltit näyttivät ihan volteilta eikä Pera jännittynyt tai mutkitellut niiden aikana sen kummemmin. Pysähdyksissä huomasin kankien jarruttavan vaikutuksen, vaikka meninkin valtaosan tunnista kankiohjat hieman nivelohjia löysemmällä kaiken varalta. Koska jarrut olivat tehostuneet, Pera suorastaan töksähti ravista käyntiin, jolloin itse kippasin aina vähän eteen pikaisesta pysähdyksestä yllättyneenä. Yritin valmistella siirtymistä pehmeämmäksi, mutta en ollut kovin etevä siinä. Sain kuitenkin hallittua omaa ylävartaloa paremmin, jolloin en kippaillut enää pahemmin eteen.

Peruutuksissa Peralla oli jostain syystä valtava kiire, ja se harppoi askeleet taakse melkoisella vauhdilla. Yllätyin tästäkin niin paljon, etten meinannut perässä pysyä. Peruutukset tuppasivat myös menemään vinoon, kun en saanut askelia otettua hallitusti. En osannut päätellä sitä, miksi Peralla oli niin kova hoppu. Onneksi toistojen kautta saimme pari rauhallisempaa hetkeä. Energisyys alkoi kuitenkin kadota samalla toistojen lisääntyessä, sillä siirtymät raviin eivät olleet varsinaisesti kovin näppäriä. Pontevuus puuttui, joten Pera enemmänkin valui raviin kuin ponnisti siihen. Tässä vaiheessa aloin huomata, mitä matkusteluni oli aiheuttanut ja pyrin heräämään ja ratsastamaan itse aktiivisemmin.

Laukkatyöskentelyssä teimme A-merkin kouluohjelmasta tuttua kuviota eli pyöräytimme pitkän sivun keskelle ensin kymmenen metrin voltin, josta jatkoimme keskiympyrälle esittäen sen aikana keskilaukkaa. Ympyrän jälkeen piti tietysti siirtyä takaisin harjoituslaukkaan, ja siirtymän harjoitusraviin teimme lyhyen sivun keskellä. Aluksi pelkkä laukannosto tuntui vaikealta. Alan ilmeisesti ährätä sitä valmistellessani niin paljon, ettei hevonen enää tiedä, mitä ihmettä haluan. Vähemmän eleettömästi tehtynä sain Peran lopulta aina käsittämään, mitä siltä pyysin. Voltit menivät ihan ok, ja keskilaukkakin irtosi ihan kivasti. Vaikeampaa olikin siirtyä takaisin harjoitusraviin. Joko en saanut Peraa enää maltillisempaan laukkaan tai sitten se siirtyi suoraan raviin. Pohkeet liitelivät siis taas jossain muualla kuin tuntumalla. Lopulta laukka alkoi vähän sekä pidentyä että palautua paremmin, mutta siirtymät harjoitusraviin olivat edelleen turhan töksähtäviä. Opettaja muistutti pitämään oman istunnan paketissa ja ratsastamaan heti siirtymisen jälkeen eteen, jotta töksähdys ei vaikuttaisi niin kauaa. Inhottavasti istuntani hajoaminen pääsi silti vaikuttamaan siihen, että kesti aina tovin ennen kuin olin itse tasapainossa ja saatoin pyytää Peraa liikkumaan.

Lopuksi otimme vielä keskiravia lävistäjille. Pera oli päässyt palautumaan alkutunnin automaattiasetuksista takaisin ratsastettavan hevosen taajuuksille, kun en ollut tajunnut ratsastaa sitä alusta alkaen aktiivisesti. Niinpä keskiravit olivat vähän heikkoja yritelmiä, kun istuntani hajoili Peran ravatessa paikoin hirvenä. Silloin en tietenkään saanut pyydettyä ravia eteen, kun en itsekään pysynyt kasassa. Tuppasin myös unohtamaan ohjan tuen ja pyysin hevosta vain pohkeella tulemaan kohti ei mitään, tuntuma kun oli puutteellinen. Oli vähän harmillista, kuinka tunti loppua kohti oikeastaan palautui takaisin lähtöruutuun siinä mielessä, että oli kuin en olisi ollutkaan selässä. Tämä tunti muistuttikin oikein kantapään kautta, mitä siitä matkustelusta seuraa. Toki hevonen voi vähän aikaa jaksaa tehdä töitä itsenäisesti, mutta kyllä senkin mielenkiinto lopahtaa, jos kuskikaan ei ole menossa mukana. Zen-henki oli onneksi vielä jossain määrin mukana, jolloin en mennyt paniikkiin virheistä saati kiristellyt hermojani, kun jokin ei mennytkään kerralla nappiin. Kangilla oli myös kiva ratsastaa pitkästä aikaa ja huomata, kuinka hyvin Pera toimii niilläkin. Niiden kanssa olen myös tuplasti tarkempi käteni kanssa, mikä ei koskaan ole pahitteeksi.