Kouluratakurssin toiselle päivälle varustin Peran kangilla opettajan luvalla. Pera jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta, jossa oli tehty samoja asioita, joilla me tunnin aloitimme. Ensin luvassa oli siis hevosen jumppaamista ympyrällä takaosaa sisemmäs ja ulommas siirtelemällä. Jumppaamisen lisäksi ehdimme työstää kymmenen metrin voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia sekä keskiaskellajeja. Varsin tehokas puolitoistatuntinen siis.
Pera oli ratsastettu edellisellä tunnilla hyvin kuulolle, joten alkutunnista sain fiilistellä mainiosti avuilla olevaa ratsua. Samalla tein perusvirheeni eli en alkanut ratsastaa, vaan ihastelin menoa matkustajana. Tämä valitettavasti kostautui tunnin edetessä. Takaosan siirtäminen ulommas ja sisemmäs onnistuikin tässä vaiheessa ihanan helposti Peran tehdessä siirrot vaivattoman helposti. Pera oli myös mukavan aktiivinen eikä sitä tarvinnut hoputtaa liikkeelle. Niinpä ravikin rullasi mainiosti, ja siinä istuminen oli helppoa. Pohkeenikin taisivat pysyä hitusen verran paremmin tuntumalla, kun en joutunut säätämään niillä ylimääräistä, vaan saatoin keskittyä niiden paikkaan kunnolla.
Seuraavaksi työstimme kymmenen metrin ravivoltteja sekä ravista siirtymisiä pysähdykseen, siitä peruutuksen ja lopulta taas takaisin raviin. Voltit menivät ihan kivasti, mitä nyt tuttu ongelma eli vasemmassa kierroksessa turvan jäkittäminen oikealla alkoi tehdä paluuta. Muutoin voltit näyttivät ihan volteilta eikä Pera jännittynyt tai mutkitellut niiden aikana sen kummemmin. Pysähdyksissä huomasin kankien jarruttavan vaikutuksen, vaikka meninkin valtaosan tunnista kankiohjat hieman nivelohjia löysemmällä kaiken varalta. Koska jarrut olivat tehostuneet, Pera suorastaan töksähti ravista käyntiin, jolloin itse kippasin aina vähän eteen pikaisesta pysähdyksestä yllättyneenä. Yritin valmistella siirtymistä pehmeämmäksi, mutta en ollut kovin etevä siinä. Sain kuitenkin hallittua omaa ylävartaloa paremmin, jolloin en kippaillut enää pahemmin eteen.
Peruutuksissa Peralla oli jostain syystä valtava kiire, ja se harppoi askeleet taakse melkoisella vauhdilla. Yllätyin tästäkin niin paljon, etten meinannut perässä pysyä. Peruutukset tuppasivat myös menemään vinoon, kun en saanut askelia otettua hallitusti. En osannut päätellä sitä, miksi Peralla oli niin kova hoppu. Onneksi toistojen kautta saimme pari rauhallisempaa hetkeä. Energisyys alkoi kuitenkin kadota samalla toistojen lisääntyessä, sillä siirtymät raviin eivät olleet varsinaisesti kovin näppäriä. Pontevuus puuttui, joten Pera enemmänkin valui raviin kuin ponnisti siihen. Tässä vaiheessa aloin huomata, mitä matkusteluni oli aiheuttanut ja pyrin heräämään ja ratsastamaan itse aktiivisemmin.
Laukkatyöskentelyssä teimme A-merkin kouluohjelmasta tuttua kuviota eli pyöräytimme pitkän sivun keskelle ensin kymmenen metrin voltin, josta jatkoimme keskiympyrälle esittäen sen aikana keskilaukkaa. Ympyrän jälkeen piti tietysti siirtyä takaisin harjoituslaukkaan, ja siirtymän harjoitusraviin teimme lyhyen sivun keskellä. Aluksi pelkkä laukannosto tuntui vaikealta. Alan ilmeisesti ährätä sitä valmistellessani niin paljon, ettei hevonen enää tiedä, mitä ihmettä haluan. Vähemmän eleettömästi tehtynä sain Peran lopulta aina käsittämään, mitä siltä pyysin. Voltit menivät ihan ok, ja keskilaukkakin irtosi ihan kivasti. Vaikeampaa olikin siirtyä takaisin harjoitusraviin. Joko en saanut Peraa enää maltillisempaan laukkaan tai sitten se siirtyi suoraan raviin. Pohkeet liitelivät siis taas jossain muualla kuin tuntumalla. Lopulta laukka alkoi vähän sekä pidentyä että palautua paremmin, mutta siirtymät harjoitusraviin olivat edelleen turhan töksähtäviä. Opettaja muistutti pitämään oman istunnan paketissa ja ratsastamaan heti siirtymisen jälkeen eteen, jotta töksähdys ei vaikuttaisi niin kauaa. Inhottavasti istuntani hajoaminen pääsi silti vaikuttamaan siihen, että kesti aina tovin ennen kuin olin itse tasapainossa ja saatoin pyytää Peraa liikkumaan.
Lopuksi otimme vielä keskiravia lävistäjille. Pera oli päässyt palautumaan alkutunnin automaattiasetuksista takaisin ratsastettavan hevosen taajuuksille, kun en ollut tajunnut ratsastaa sitä alusta alkaen aktiivisesti. Niinpä keskiravit olivat vähän heikkoja yritelmiä, kun istuntani hajoili Peran ravatessa paikoin hirvenä. Silloin en tietenkään saanut pyydettyä ravia eteen, kun en itsekään pysynyt kasassa. Tuppasin myös unohtamaan ohjan tuen ja pyysin hevosta vain pohkeella tulemaan kohti ei mitään, tuntuma kun oli puutteellinen. Oli vähän harmillista, kuinka tunti loppua kohti oikeastaan palautui takaisin lähtöruutuun siinä mielessä, että oli kuin en olisi ollutkaan selässä. Tämä tunti muistuttikin oikein kantapään kautta, mitä siitä matkustelusta seuraa. Toki hevonen voi vähän aikaa jaksaa tehdä töitä itsenäisesti, mutta kyllä senkin mielenkiinto lopahtaa, jos kuskikaan ei ole menossa mukana. Zen-henki oli onneksi vielä jossain määrin mukana, jolloin en mennyt paniikkiin virheistä saati kiristellyt hermojani, kun jokin ei mennytkään kerralla nappiin. Kangilla oli myös kiva ratsastaa pitkästä aikaa ja huomata, kuinka hyvin Pera toimii niilläkin. Niiden kanssa olen myös tuplasti tarkempi käteni kanssa, mikä ei koskaan ole pahitteeksi.
