Pahan mielen kerta

Lauantai meni taas tuplahevostelun parissa, kun tuli mahdollisuus osallistua Thulella Tallinmäen puomi-/kavalettitunnille. Se sopi mainiosti, sillä sain näin rästittyä väliin jääneen kerran sen lisäksi, että suunnitelmissa oli maasto Jetin kanssa. Matka maneesille Thulen kanssa taittui ripeästi kävellen. Thule oli kiinnostunut ympäristöstä, mutta oli muutoin aika rennosti. Ratsukoita tunnilla oli viisi. Kävelytin Thulea maneesissa parin kierroksen verran, kunnes kipusin selkään. Alkuverryttelyn ravissa jarrut olivat kadoksissa. Thule oli innokkaana menossa, mutta ei juuri halunnut kuunnella pidätteitäni. Huolestuin tästä hieman, mutta toisaalta arvelin menon tasoittuvan, kun tamma pääsisi uuden paikan kanssa sinuiksi. Ei se tosin ollut maneesia tai sen nurkkia kummemmin katsellut. Haeskelin jarruja sekä pyörittelin ympyröitä avuksi. Meno ei juuri tasoittunut.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme molemmista suunnista kahden puomin suoraa linjaa. Puomien välissä tuli tehdä siirtymä käyntiin ja jatkaa sen jälkeen matkaa. Myöhemmin samaan tehtävään yhdistettiin laukannosto toisen puomin jälkeen. Alussa hukassa olleet jarrut eivät löytyneet kovin hyvin, sillä puomien väli meinasi loppua kesken ennen kuin sain Thulen käyntiin. Raviin se kyllä ponkaisi innoissaan. Yritin saada pidätteet läpi ja rentoutua, mutta en osannut tehdä niitä oikein. Niinpä Thule ärsyyntyi ohjasotteistani ja jännittyi edestä. Toistojen myötä sain ehkä kerran Thulen siirtymään käyntiin oikeassa kohtaa, mutta muuten tehtävä meni päin prinkkalaa.

Tehtävä ei helpottunut, kun siihen lisättiin laukka. Lopulta se tultiin kokonaan laukassa. Thule hilpaisi vikkelästi laukkaan, jolloin minua alkoi jännittää. Ei Thule nyt kaahannut, mutta minusta tuntui, ettei minulla ollut yhtään jarrua käytettävissä. Tämä sai minun henkisen käsijarrun päälle, mikä ei tietysti auttanut. Opettaja yritti neuvoa ja sanoa, että minun pitäisi antaa Thulen laukata isommin, jolloin laukka vasta pääsisi pyörimään kunnolla. Käsijarruni söi kaiken energian ja teki laukasta kehnosti kulkevaa. Harmi vain, että olin jo tässä vaiheessa hyvin huolestunut menosta, johon en tuntunut olevan millään tavalla kykeneväinen vaikuttamaan. Thule protestoi jarrutuksiani olemalla päästään levoton. Yritin antaa kädellä aina myöten kuin saatoin, mutta samalla käsijarrun päällä pitäen tein yrityksistäni toivottomia. Laukkaa sain tehtyä vain ympyrällä, mutta en sielläkään nätisti. Thule pääsi painamaan sisäpohkeeni läpi, jolloin ympyrät olivat kaukana toivotusta kuviosta. Tulimme suoran linjan pari kertaa laukassa. Minun makuuni se oli taas liian vauhdikasta, jolloin jännitin entisestään. Kertaalleen Thule taisi nakata pienen innostuspukinkin, mikä lopulta heitti jännitykseni pelon puolelle. Tässä vaiheessa en enää luottanut siihen, että osaisin hallita tilanteen ja keskityin vääriin asioihin: pelkäämiseen ja jännittämiseen.

Työstin Thulea tovin sillä välin, kun muut tekivät toista tehtävää. Opettaja kysyi muiden suoritusten jälkeen, haluaisinko tulla saman. Olin jo ehtinyt todeta ääneen, että minua jännitti pahemman kerran ja ettei hommasta nyt tullut mitään. Päätin kuitenkin yrittää. Kysehän oli kuitenkin vain kavaletin ja pienen esteen suorasta linjasta. Thule ampaisi laukkaan reippaasti, ja minua yksinkertaisesti pelotti. Kavaletin yli pääsimme, mutta esteestä Thule meni oikealta ohi. Askel ei olisi sopinut enkä ollut kyllä itse yhtään menossa esteestä yli. Tamma ei voinut olla tuntematta sitä. Tässä vaiheessa yksinkertaisesti luovutin. En vain uskaltanut jatkaa. Itku kurkussa yritin selittää opettajalle, kuinka jännittämiseni ja pelkäämiseni pahensivat tilannetta eikä se ollut hevoselle reilua. Luovuttamista se silti oli, mutta en vain voinut jatkaa. Olin jo niin henkisesti luovuttanut, etten olisi saanut kerättyä yhtään ripausta rohkeutta jatkaakseni.

Tuntia taisi olla tässä vaiheessa vielä puolet jäljellä. Käytin loput siitä muita väistellen ja samalla Thulen kanssa työskennellen. Tein vähän siirtymiä, pyörittelin ympyröitä ja kokeilin muutamia väistöjä. Hetkittäin Thule rentoutui, kun sain oltua itse rento. Muuten menimme valtaosan ajasta edelleen hyvin jännittyneesti. Nieleskelin samalla rehellisesti sanottuna itkua, kun jännitys ja pelko alkoivat purkautua ja pettymyksen tunteet omasta epäonnistumisesta nousivat pintaan. Minä olen arka ratsastaja. Sitä ei karsita noin vain pois, vaikka haluaisin tietysti olla rohkeampi. Minä jännitän ja pelkään, jos en koe olevani kontrollissa. Jos jännitykseni valuu pelon puolelle, en osaa pelastautua sieltä pois. En ainakaan vielä. Silloin minä luovutan. Se ei tunnu hyvältä, mutta niin minä vain teen. En halua aiheuttaa hevoselle pahan mielen tunteja sen takia, että en yksinkertaisesti saa kasattua itseäni.

Kaikki nyt kirjoittamani asiat kuulostavat niin tekosyiltä. Näin jälkikäteen kirjoitettuna suurimmat tunteet ovat jo väljähtyneet ja välillä jopa mietin, oliko meno muka niin pahaa. Mutta kyllä se minun kantilleni oli. Ensimmäinen vaihtoehtoni kun ei ole luovuttaa heti. Minä yritän, kunnes vastaan tulee seinä, jota en sillä hetkellä voi ylittää. Tämä oli todella pahan mielen kerta, mutta ei hevosen takia. Reipas hevonen on se, mitä monet toivovat. Itsekin olen monesti naureskellut hitaille hevosille ja vinkkaillut niille reipastumisesta. Kun sitten saan reippaan hevosen, olen melkein heti vääntämässä itkua. Kyllä maailmankaikkeus osaa olla vitsikäs. Ps. Ei jaksa naurattaa vielä. Minulla lienee kaksi vaihtoehtoa: opetella ratsastamaan erilaisia hevosia tai sitten valikoida alleni vain sellaisia hevosia, joiden kaviot juurtuvat enemminkin maahan kuin liihoittelevat kepoisasti menemään. Kumman valitsen? En vielä tiedä. Nähtäväksi jää.

Uusi tammakokelas

Lauantain ratsastukset jatkuivat maastolenkin jälkeen. Laitoin tallin uuden ratsukokelaan eli 2005 syntyneen Thulen kuntoon ja siirryin kentälle. Tamma on se sama, jota olin mukana koeratsastamassa. Säkäkorkeutta Thulella on noin 163 senttiä, ja koulutustaso esteillä on 90 senttiä, koulussa helppo B+. Tammaa kehuttiin tasaiseksi ja rohkeaksi, joka ei turhia tuijottele. Koska tämä oli vasta toinen kerta tällä ratsulla, menin aika kevyesti perusratsastuksen puitteissa. Halusin lähinnä tutustella tamman kanssa.

Thule oli alusta alkaen reippaampi kuin mitä se koeratsastuksessa oli ollut. Yritin muistaa olla kädellä pehmeä ja rento, sillä jo koeratsastuksessa se selvästi jännitti ratsastajan kättä. Alussa ja pääosin ratsastuksen aikana hirveilimmekin, mutta yritin lohduttautua sillä, että tämä oli vasta toinen kerta selässä. Muuten Thule oli kyllä järkipeli. Se oli ensimmäistä kertaa vieraalla kentällä tuulisena päivänä eikä se kertaakaan säikähtänyt mitään. Tästä voisi tallin kimo ruuna ottaa vähän mallia, että vinkkiä vaan siihen suuntaan.

Käynnissä sain Thulea vähän rentoutumaan ja pyöristymään sekä kulkemaan niin kuin piti. Ravissa ja laukassa se oli sen sijaan jännittyneempi ja pääsi etenkin ympyröillä puskemaan lapa edellä sisään. Niin mikä sisäpohje tai keskellä satulaa oleva istunta? Minulla oli liian kiire quasimodoilla selässä, kiitos turvaliivin ja yleisen innostuksen uuden ratsun testaamisesta. Eikä muuten edes ajatella niitä käsiä. Videolta huomaa, etten minäkään uhrannut niille ajatusta. Jos ei lasketa sitä, että puhua papatin niistä sen sijaan, että olisin keskittynyt korjaamaan niiden asentoa. Hups ja silleen.



Taisin olla Thulen selässä puolisen tuntia. Ihmeitä en tosiaan tehnyt, kunhan humputtelin askellajit läpi ja intoilin uudesta ratsusta. Thule oli kyllä mukavan asiallinen, ja energisyys oli vain plussaa. Näin toisen kerran jälkeen aloin tietysti jo haaveilla esteistä, vaikka muutamat koulutunnit uuden tuttavuuden kanssa ei olisi yhtään pahasta ennen hyppelyitä. Mutta ainahan sitä saa haaveilla jo vähän etukäteen.

Videoista kiitos Kaisalle!

Kolmea hevosta koeratsastamassa

Maanantaina pääsin Tallinmäen porukan mukaan, kun he lähtivät katsastamaan uutta tuntiratsua. Testattavana oli kolme ratsua: 2009 syntyneet suomenhevosruuna ja puoliveriruuna sekä 2005 syntynyt puoliveritamma. En ole aiemmin ollut mukana koeratsastuksissa, joten kokemus oli mielenkiintoinen.

Ensin kävimme katsomassa suomenhevosruunaa. Se oli ikäisekseen ihanan tolkku ja sympaattinen. Pyörähdin sen selässä varmaan kymmenisen minuuttia. Hassu ruuna ehdotteli kovasti laukkaamista, kun minä taas yritin ravata. Unohdin ratsastaa kunnolla pohkeilla, jolloin ratsu pääsi vähän oikomaan oman mielensä mukaan. Askellajit olivat mukavan tasaiset. Laukka olisi saanut olla pontevampaa, mutta noin nuorella hevosella on aikaa kehittyä sen suhteen. Tykästyin ruunan persoonaan. Suomenhevosissa vain on sitä jotain.

Seuraavaksi kävimme testaamassa puoliveristen edustuksen eli ruunan ja tamman. Kiipesin ensin nuorukaisen kyytiin, joka myös oli tolkku ikäisekseen. Se oli hieman levoton päänsä kanssa, mutta malttoi heti, kun sain käteni kunnolla tasaiseksi. Ruuna hakeutui helposti perusmuotoon, mutta minun ratsastamana tahtoi välillä painua turhan alas ja jäädä edestä tyhjäksi. Ihastuin sen laukkaan. Olihan se isoa, mutta siinä tuntui olevan ponnua ja tarvittaessa potkua melkoisesti. Sellaisella laukalla kelpaisi suunnata esteille. Hyppäsimmekin pari kertaa pienen ristikon. Ruuna ylitti sen tasaisen varmasti eikä intoillut ylimääräisiä ennen tai jälkeen. Tästä hevosesta taitaa tulla vielä tosi kiva ratsu, kun se jo näin nuorena vaikuttaa oikein asialliselta.

Lopuksi kipusin vielä tamman kyytiin. Se oli testatuista ratsuista rauhallisin, mutta ei missään nimessä laiska. Enemmänkin sellainen minulle sopiva hevonen, joka ei ole liian nopea liikkeissään. Tamma eteni tasaisen varmasti ja oli herkkä kädelle. Se varmasti alkaa liikkua rennommin ja pontevammin, kun se uskaltaa luottaa ratsastajan olevan kädellä pehmeä. Sen laukka oli ruunaan verrattuna vähän ponimaisempaa ja aavistuksen pompottavaa, mutta kyllä siinä istua saattoi. Hyppäsimme tammankin kanssa pari estettä, tällä kertaa pieniä pystyjä. Kaikki sujui helposti ja tasaisesti. Tamma vakuutti minut asiallisuudellaan.

Koeratsastusreissu oli kyllä mukava kokemus. Jokaisen hevosen selässä taisin olla enintään 10–15 minuuttia, joten tietenkään niiden todellista ratsastettavuutta en ehtinyt saada selville. Muutenkin tarvitsen useamman tunnin uuden hevosen kanssa ennen kuin pääsen siitä enemmän hyvälle. Nyt sainkin sellaisen pienen esikatselun, millaista meno näiden ratsujen kanssa voisi olla. Samalla toimin opettajalle esimerkkinä siitä, miten ratsu saattaisi toimia hänen oppilaillaan. Onneksi minun ei tarvitse tehdä lopullisia päätöksiä, vaan voin jännätä, mahtaako jokin näistä ratsuista reissata Tallinmäelle. Jäämme seuraamaan tilannetta.