tiistai 30. heinäkuuta 2013

Eteen!

Sain todella mukavan mahdollisuuden lähteä Jetillä kahden ratsukon estevalmennukseen Kiimingin ratsastuskeskukseen. Valmentajana toimi paikan omistaja eli Pia Lidström. Valmennukseen pääsy oli enemmän kuin onni, sillä näin pääsin hyppäämään samalle kentälle, jossa tämän viikon sunnuntaina on tarkoitus selviytyä 70 sentin seuraluokasta. Paikkahan on Jetille samoin kuin minulle tuttu entuudestaan, mutta oli silti kiva päästä yhdessä treenaamaan sinne. Ennen kuin opettaja tuli paikalle, ehdimme verrytellä itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Jetti oli oma itsensä eli eteni verkkaiseen tahtiin ja välillä tuijotteli omiaan. Kyllä se onneksi liikkuikin, kun sitä siltä osasin pyytää.

Opettajan tullessa paikalle aloitimme verryttelyhypyt tulemalla kavalettia (ratapiirroksen este 2) sillä aina suuntaa vaihtaen. Heti alkumetreistä opettaja komensi meitä toistuvasti liikkumaan ja ratsastamaan Jetin lähtemään pohkeesta eteen. Piiskaus oli juuri minulle sopivaa, sillä sain aina noottia, kun tahti hyytyi, mutta myös kommenttia, kun ratsastin oikein. Vaihdot kavaletilla onnistuivat kivasti, mutta paikoin Jetti yritti aina ennen hyppyä hyytyä. Opettaja muistutti pitämään pohkeet tiivisti tuntumalla läpi hypynkin. Paikoin huomasin, kuinka pohkeeni pääsivät irtoamaan hypyssä, mikä vaikeutti taas esteen jälkeistä ratsastamista.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa laukassa muutamia kertoja maapuomin, värikkään portin ja kavaletin yhdistelmää (ratapiirroksen harmaa viiva sekä esteet 1a ja 1b). En tiedä, mikä iski, mutta pari ensimmäistä kertaa Jetti väisti esteen oikealta ohi. En yhtään osannut odottaa tätä, joten ilmeisesti matkustin. Samalla huomasin, ettei oikea pohkeeni pysynyt tuntumalla, kun Jetti niin helposti vilahti sieltä ohi. Opettaja tsemppasi olemaan jämäkkä, ja kolmannella yrityksellä pääsimmekin esteestä yli. Portin jälkeen ollut kavaletti auttoi huolehtimaan siitä, etten yrittänyt istua liian aikaisin satulaan, vaan maltoin pysyä keveämmin mukana toisenkin hypyn ajan. Parin ohimenon jälkeen Jetti ei enää piitannut esteestä mitään, joten kai se vain otti ilon irti matkustavasta kuskistaan menemällä aluksi ohi.

Seuraavaksi tulimme kuuden laukka-askeleen suoraa linjaa (esteet 5 ja 6) vasemmasta kierroksesta. Viitosesteellä oli keltainen mökki. Taisin itse kauhistella sitä sen verran, että Jetti viurahti siitäkin kertaalleen oikealta ohi. Voi huoh! Hävetti ratsastaa niin huonosti. Kasasin itseni kuitenkin ihmeen hyvin, ja toisella yrittämällä Jetti päätti pienen hidastuksen jälkeen hypätä esteen. Ohjat pääsivät livahtamaan tässä vaiheessa löysiksi, kun koko tunnin ajan jatkunut sade oli kastellut hanskani eikä niissä ollut enää mitään pitoa. Jatkoin kuitenkin etenemistä ensimmäisen hypyn jälkeen ja keräsin siinä samalla ohjat takaisin tuntumalle. Toinen este menikin helposti. Toisella kerralla Jetti epäröi ehkä hetken estettä, mutta hyppäsi sitten. Väli meni edelleen hyvin kuudella askeleella, mutta olisin toivonut lähestymisen sujuvan vähän tasaisemmin. Hyppäsimme vielä oikeasta kierroksesta suoran linjan (esteet 8 ja 9) viiden askeleen välillä. Kasiesteellä oli valkoinen portti, mutta aiemmista mokistani oppineena ratsastin Jetin niin päättäväisesti, ettei se kuvitellutkaan viurahtavansa tältä esteeltä minnekään. Niinpä pääsimme tämän suoran linjan asiallisesti viidellä askeleella ja kerralla oikein tehtynä.

Lopuksi tulimme vielä radan, joka ei oikeassa maailmassa ollut noin sekava kuin mitä ratapiirros antaa ymmärtää. Tunnilla aiemmin tekemäni töppäykset saivat minut sisuuntumaan sen verran, että halusin suoriutua radasta kerralla ilman ohimenoja tai kieltoja. Ykkössarjan portin ja kavaletin pääsimme ihan asiallisesti yli, kun ehdin kerätä vauhtia hyvin. Kakkoskavaletilla saimme laukan vaihtumaan vasta hypyn jälkeen, mutta onneksi kolmoselle oli matkaa. Kolmosristikko oli varustettu kapealla vesimatolla, ja kauhistelin sitä hetken. Sitten tajusin olla päättäväinen, jolloin Jetti meni sen yli muitta mutkitta. Nelosella olikin sitten vastassa täysleveä vesimatto. Samalla päättäväisyydellä sekin meni yli, vaikka Jetti hieman hidastikin sen kohdalla. Laukka kuitenkin vaihtui hyvin hypyssä, ja jatkoimme viitosesteelle, jolla oli siis se talo. Se ylittyi tällä kertaa ihan asiallisesti, mutta oma istuntani petti hieman. Pääsimme kuitenkin jatkamaan ja etenimme kuudella askeleella kuutosokserille ja siitä yli ongelmitta. Seiskasarja meni kivasti, ja Jetti tuntui heräävän tässä vaiheessa. Kasille pääsimme edelleen ihan hyvin eikä siinä onneksi tullut mitään ongelmia, joten pääsimme sujuvasti viidellä askeleella ysille, ja rata oli siinä. Nolla pudotusta ja ennen kaikkea nolla kieltoa tai ohimenoa, jes!

Tunnista jäi loppujen lopuksi hyvä mieli, vaikka pieni pelko erikoisesteitä kohtaan jäikin kytemään. Opettaja neuvoi vielä tunnin lopuksi olemaan kisaradallakin yksinkertaisesti päättäväinen, jämäkkä ja ratsastamaan Jetin pohkeesta eteen. Hän myös ohjeisti kiertelemään omaa vuoroa odottaessa mahdollisia erikoisesteitä, jotta ne eivät tulisi Jetille yllätyksenä. Oli kiva huomata, kuinka Jetti paikoin heräsi mukavasti liikkumaan itse, kunhan vain pyysin riittävän napakasti. Opettajakin oli ihanan sinnikäs huomauttamaan heti, jos yritimme alkaa madella. Kunhan en vain itse kyttää niitä erikoisesteitä, vaan ratsastan niitä kohti päättäväisen tarmokkaasti tuntumalla pysyen, niin kyllä Jetin niistä pitäisi yli mennä. Sen sijaan jos alan arpoa ja jännittää, niin Jetti peilaa käyttäytymistäni täysin. Pitää toivoa, että sisäinen esteratsastajani pääsee sunnuntaina taas esille, niin toivottavasti kisoista jää hyvä mieli.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Rauhoittumisen ja matkustamisen ero

Maanantaina oli jälleen Tallinmäen tunnin vuoro. Olin edellisviikolla jo erikseen toivonut, että hyppäisimme, ja toive meni kaikeksi onneksi läpi. Ratsunani oli tietysti Jetti, ja muita ratsukoita oli lisäkseni kolme. Alkuverryttelyssä saimme mennä tovin itseksemme. Jetti halusi tällä kertaa kytätä ihan uutta paikkaa, nimittäin kentän porttia. Ottipa se kertaalleen pari sivuaskeltakin, kun samalla puolen tarhassaan ollut hevonen liikkui. Aika järkyttävää moinen. Muualla Jetti liikkui ihan kohtalaisesti, ja kuvittelin itse saaneeni pohkeita pidettyä tavallista paremmin tuntumalla.

Verryttelyhyppyjä otimme kahden kavaletin noin 20 metrin suoralle linjalle. Aluksi tulimme sitä kokonaan kevyessä istunnassa. Esitimme Jetin kanssa väliin peräti seitsemän köröttelyaskelta, jonka jälkeen sain jätettyä yhden pois, ja pääsimme sen kuudella. Sitten tarkoituksena oli tulla niin monella askeleella kuin pystyi. Seitsemän pysyi meillä tässä järkevänä. Sitten esitimme kuusi, ja lopulta onnistuimme vielä löytämään hyvän ratalaukan ja pääsimme välin viidellä. Olisin vain saanut pyytää Jetin jo hyvissä ajoin oikeaan laukkaan, sillä nyt jouduin vielä välin aikana hoputtamaan sitä, jotta laukka ei hyytynyt. Herätä ajoissa, anna työrauha. Siinäpä sisäistämistä.

Seuraavaksi teimme laukanvaihtoja tulemalla ratapiirroksen esteet 1 (hypättiin toisesta suunnasta) ja 2a (2b;tä ei ollut vielä tässä vaiheessa) oikeasta laukasta aloittaen. Ykköseste oli portti, jota Jetti kehtasi tuijottaa ottamalla vielä yhden miniaskeleen. Sukelsin oikein reippaasti, kun en tajunnut odottaa tätä, huoh. Laukka joka tapauksessa vaihtui hypyssä. Kakkoselle pääsimme järkevästi, ja laukka vaihtui siinäkin vasemmasta oikeaan. Tulimme vielä kertalleen portin uudelleen, jotta saimme sille paremman hypyn. Sehän onnistui, kun Jetin ei enää tarvinnut ihmetellä porttiakaan, ja laukka vaihtui jälleen ongelmitta.

Lopuksi tulimme viereisen radan kahdesti, ensin noin 50-60 sentin, sitten noin 70 sentin korkeudella. Ensimmäisellä kierroksella päätin taas sukellella parille esteelle. Kuvittelin Jetin muka lähtevän kauempaa, kun se taas viisaammin päätti lähteä lähempää. En tajua, miksi kuvittelin taas omiani näin pahasti. Jouduimme myös vaihtamaan laukkoja lennosta, kun ne eivät vaihtuneet hypyissä. Onneksi Jetti on hyvä siinä. Toiselle kierrokselle opettaja käski lähteä alun perinkin reippaammin liikkeelle. Nyt sain Jetin hereille, jolloin hypyt menivät paremmin, ja laukatkin vaihtuivat yhtä lukuun ottamatta. Maltoin myös paremmin odottaa esteitä, kun olin taas tajunnut, ettei näin pienillä esteillä eikä yleensä muutoinkaan ole järkevää lähteä liian kaukaa. Sain ratsastukseeni taas vähän enemmän rentoutta, jolloin en puskenut ja häseltänyt turhaan. Se varmasti osaltaan auttoi vähän paremman suorituksen saamisessa.

Tunnin keskeisimpänä ongelmana oli se, että kun omasta mielestäni rauhoituin, taisin silti useampana kertana heittäytyä samalla matkustajaksi. Jalat heilahtelivat joissain hypyissä eli ne eivät ainakaan tuntumalla pysyneet. Sukelluksia en osaa selittää muulla kuin sillä, että sillä hetkellä kaukaa lähteminen vaikutti vain niin tajuttoman hyvältä idealta, mitä se ei tietenkään ollut. Toinen ongelma oli taas se, etten malttanut tai osannut herättää Jettiä aina ennen tehtävää, jolloin minun ei olisi tarvinnut joka hetki olla varmistamassa, että se ottaa myös sen seuraavan laukka-askeleen. Tunnen Jettiä jo sen verran kuitenkin, että liika prässääminen ja viime hetken vaikuttaminen vain saavat senkin jännittymään, mikä ei paranna asiaa. Kyllä siihen saa vaikuttaa, mutta se myös ansaitsee työrauhan. Vielä kun oppisin pysymään tuntumalla silloinkin.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Testissä Ratsutila Jarmin

Vaikka hieman tiukille veti, ehdimme käydä Noran kanssa testaamassa Muhoksella toimintansa tauon jälkeen uudelleen käynnistäneen Ratsutila Jarminin vielä, kun heillä oli heinäkuun tutustumistarjouksena tunti 20 eurolla. Hinguimme tietysti estetunnille, mikä osaltaan pidensi odotusta. Se kuitenkin palkittiin, ja niinpä suuntasimme sopivasti festarihumun välissä lauantaina Muhoksella sijaitsevalle tallille kolmen ratsukon estetunnille. Opettaja oli tiedustellut ennakkoon ratsutoiveita, ja itselleni toivoin omalla moottorilla varustettua, mutta silti tasaista ja varmaa menijää. Ratsukseni tämän perusteella sain 2003 syntyneen suomenhevostamma Sorvan Suseten eli pelkistettynä Suseten. Sukupostista selvisi, että tamma on kokeillut ravihevosenkin elämää, mutta nykyisin se toimii ratsuna niin koulussa, esteillä kuin kentässäkin. Tamman taso on koulupuolella heB-A, rataesteillä 90-100 cm ja kentässä harraste.

Verryttelimme aluksi käynnissä ja ravissa tulemalla pitkille sivuille laitettuja puomeja. Toisella sivulla oli suoralla linjalla kaksi puomia, toisella tiheämpään useampi, määrää en muista. Susette oli ollut edellisellä tunnilla ja oli siellä ilmeisesti päässyt hieman kipittämään oman mielensä mukaan. Niinpä sain ravissa toppuutella tammaa, jotta se ei vain höseltänyt menemään puomeista juuri piittaamatta. Susette otti kuitenkin pidättävät avut nätisti vastaan ja tasoittui helposti. Opettaja muistutti rentouttamaan käsiä puomeilla ja antamaan hevosen suoriutua niistä liiallisen auttamisen sijaan. Paikoin puutuin peliin, kun Susette ei viitsinyt nostella kavioitaan, vaan kolisutti ne puomeihin. Muuten huomasin rentoutumisen antavan Susetelle työrauhan, jolloin pyrin muistamaan sen mahdollisimman usein.

Tämän jälkeen aloimme tulla vasemmassa kierroksessa parilla maapuomilla varustettua jumppasarjaa, jonka ensimmäinen este pysyi ristikkona, ja toinen muuttui hyppyjen jälkeen ristikosta pystyn kautta okseriksi. Sarjalle lähestymiset tehtiin aina ravissa, mikä jostain syystä sekoittaa pakkani aina todella hyvin. Aluksi esitimme Suseten kanssa melkoisia rämpimisiä ja taisimme pistää yhden laukka-askelen väliin kaksikin. En saanut tuotua Susettea tehtävälle riittävän aktiivisesti ja jäin vähän jarruttamaan itse menoa, jolloin ratsukaan ei selvinnyt siitä itsekseen häiritsemiseni takia. Opettaja muistutti antamaan ohjalla tilaa ja luottamaan siihen, että hevonen hoitaa tehtävän. Hän myös lisäsi, että Susette reagoi herkästi siihen, jos ratsastaja yhtään vihjaakaan hidastamisesta. Toistojen myötä aloin saada itseäni kasaan, jolloin Susettekin sai liikkua paremmin. Ravilähestymisissä itselleni vaikeaa on nähdä se ponnistuspaikka, jolloin en itse pääse hyppyyn kunnolla aina mukaan. Onneksi se alkoi hiljalleen näkyä tällekin puusilmälle, jolloin lopulta saimme tehtävälle pari järkevämpääkin suoritusta. Jälkimmäisenä ollut este nousi maksimissaan 70 senttiin.

Seuraavaksi tulimme oikeassa kierroksessa ensin noin 20 metrin suoran linjan, jossa oli kavaletti ja pysty. Väli piti tulla viidellä askeleella. Ensin esitimme Suseten kanssa kuusi, seuraavalla kerralla neljä ja puoli ja lopulta järkevämmät viisi. Sitten tehtävä muutettiin siten, että ensin tulimme saman kavaletin, mutta jatkoimmekin siitä oikealle johtavalla kaarevalla linjalla vesimatolle, jonka hyppäsimme kahdesti ihan pelkkänä mattona ilman mitään puomia. Molemmilla kerroilla tulimme kavaletilta vesimatolle kuudella askeleella, ja sain Suseten aina vaihtamaan hypyssä oikean laukan vasemmaksi. Opettaja naureskeli, että olisi porukan ratsuista luullut juuri Suseten laukkaavan matosta yli ilman hyppäämistä, mutta sepä vain yllätti, kun taas porukan kaksi puoliveristä ottivat tehtävän lunkisti ja laukkasivat molemmat ensimmäisellä kerralla maton yli. Sitten opettaja pisti vielä puomin vesimaton ylle kavalettipalojen päälle, ja tulimme sen vielä niin. Ei mitään ongelmaa, vaan Susette selvitti tehtävän edelleen tosi nätisti. Arvata varmasti saattaa, että olin jo tässä vaiheessa aika tykästynyt tammaan.

Lopuksi tulimme vielä muutaman kerran vasemmasta kierroksesta muuriestettä, jossa ensin oli pelkkä muuri, lopulta myös puomi sen päällä. Pariin kertaan ponnistuspaikka tuli huonommin, mutta Susette lähti hyppyyn silti. Itseä ärsytti ensimmäisellä kerralla se, että näin tilanteen selvästi, mutta en osannut ratkaista sitä. Olin vain, että oho, askel ei sovi, minäpä matkustan. Mikä ratkaisu se tuo on? Niinpä, ei mikään! Toisella kerralla sitten katsoin, että nyt tulee miniaskel, odotan sen rauhassa. Mutta estepä olikin tuossa vaiheessa metrin korkeudessa, jolloin Susette ratkaisi tilanteen lähtemällä kauempaa hyppyyn. Sain päästettyä ohjat löysiksi, mutta muutoin jäin hypystä jälkeen. Taas olisi pitänyt tajuta, ettei Susette lähde kiipeämään tuollaista estettä juuresta, vaan hyppää mieluummin kauempaa. Olin kuitenkin itse jäänyt viimein kiltisti odottamaan miniaskelta, jota ei koskaan tullut. Metrin esteen ensimmäisellä yrityksellä olin kuitenkin itse kaikin puolin kasassa, mutta Susette ei vain nostanut itse jalkojaan, jolloin tuli pudotus. Toisella kerralla tamma korjasi hienosti, mutta kuski tosiaan töpeksi. Niinpä saimme tulla vielä muurin kertaalleen pienempänä, jolloin sain itseni taas kohdilleen, ja tunti päättyi hyvään fiilikseen.

Loppuraveissa Susette yritti taas innoissaan kipittää hieman, mutta rauhoittui taas nopeasti. Tuumasinkin opettajalle, että hevostoiveeni täyttyi kyllä oikein hyvin. Metrin estekään ei tuntunut yhtään pahalta, vaan saatoin luottaa Suseten menevän senkin yli ongelmitta. Muutenkin tammalla oli mukavasti oma moottori käytössä, kunhan vain annoin sen liikkua menemättä silti kaahauksen puolelle. Opettajakin huomasi tyypilliset virheeni (kädet, katse, tahaton jarruttaminen) hyvin ja korjasi niitä ystävällisesti, mutta sopivasti muistutellen. Varmasti huomautettavaa tai ainakin viilattavaa olisi ollut enemmänkin, mutta tällä kertaa opettaja keskittyi noihin asioihin. Testireissu oli kyllä kiva ja etenkin tuohon tutustumishintaan. Matkaa kertyi puolisen tuntia suuntaansa, joten talli on hieman turhan kaukana siihen, että siellä alkaisin sen aktiivisemmin käydä. Toisaalta hevoset, opetus ja vielä mahdollisuus päästä kilpailemaan ovat varmasti monelle hyvät houkuttimet tuon tallin valitsemiselle.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Rauhassa tekemisen taika

Torstaina vuorossa oli kouluvääntöä Tallinmäellä. Ratsunani oli kukas muukaan kuin Jetti. Alan pian huolestua, sillä parina viime kouluvääntökertana olen hymissyt ihmeen tyytyväisenä. Jetistä on noina kertoina löytynyt jotain sellaista rentoa letkeyttä, joka on löysentänyt puristavaa koulusilinteriäni, ja olen ehkä siksi nähnyt kouluratsastuksen ilojakin sen kammottavuuksien sijaan. Tällä kertaa treenasimme neljän ratsukon voimin avotaivutuksia sekä vasta-asetuksia.

Alkuverryttelyn aikana opettaja pisti meidät seisomaan jalustimien varassa ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tällä tavalla tarkistettiin istunta. Huomasin seisoessani selkäni notkon pahenevan, ja opettaja neuvoikin ajattelemaan häntää koipien väliin eli lantiota paremmin alle. Yritin kyllä toteuttaa tätä, mutta tasapaino petti useammin kuin kerran. Koetin liimata pohkeita tuntumalle puristamatta polvilla, mutta jotenkin ylävartaloni oli niin väärässä kohdassa, etteivät jalkani voineet kannatella sitä horjahtelematta. Ilmeisesti en saanut lantiota alle, vaan nojauduin liikaa eteen, jolloin painopiste ei pysynyt jalkojen päällä, ja siitä seurasivat tasapaino-ongelmat.

Avotaivutuksia teimme keskihalkaisijan loppupuolelle ensin käynnissä ja sitten ravissa. Käynnissä suurin ongelma oli aktiivisuuden puute. Kun sitä ei ollut, ehti Jetti pullahdella kaikkialta karkuun, kun yritin asetella sitä avotaivutukseen. Seuraavaksi aloinkin ratsastaa käyntiä paremmaksi ennen kuin haaveilinkaan mistään avotaivutuksen kaltaisesta. Lopulta saimme ihan kohtuullisia yritelmiä molempiin suuntiin. Oikealle tehtynä asetus tahtoi jäädä puutteelliseksi ja vasemmalle puolestaan Jetti yritti tyrkätä takaosaakin samaan suuntaan. Rauhassa tekemällä saimme kuitenkin lopulta ainakin kovasti sinnepäin olleita yritelmiä, jos ei aivan puhtaita avotaivutuksia. Tärkeintä oli tehdä mahdollisimman vähän, sillä muutoin Jetti alkoi ehdotella liikettä vaikka minne.

Ravissa takaosan pullahtelu vasemmalle korostui entisestään samoin kuin se, etten kumpaankaan suuntaan saanut aluksi kunnolla etuosaa haltuun. Jetti tarjosi myös alussa ponnettomampaa ravia, jolloin opettajakin tuumasi sille jäävän liikaa aikaa mutkitteluun. Aktiivisempi ravi löytyi onneksi vain pyytämällä eikä tarvinnut jäädä nohittelemaan. Kun ravi alkoi toimia, oli Jettiä helpompi houkutella avotaivutukseenkin. Vasemmalle tehdyissä avotaivutuksissa en ensin saanut käännettyä etuosaa kunnolla ja oikealle puolestaan en asettanut riittävästi. Pohkeeni olivat paikoin hukassa tehtävistään, jolloin mutkittelimme edelleen paikoin. Apuja yksinkertaistamalla ja ennen kaikkea niitä rauhoittamalla tehtävään tuli taas tolkkua. Yllättäen se häseltäminen ei auttanut, taaskaan.

Laukkatehtävässä tulimme keskihalkaisijalle harjoitusravissa ja nostimme vuorotellen eri laukkoja. Avotaivutusta tehtiin enemmänkin suoristavana liikkeenä ja ajatuksen tasolla. Oikea laukka toimi aika mukavasti, kun muistin ratsastaa sitäkin. Parina kertana jäin matkustamaan, ja Jetti alkoi arpoa lyhyen sivun lähestyessä suuntaa, jolloin se pääsi karkaamaan vähän vasemmalle, vaikka oikealle oli tietysti tarkoitus jatkaa. Keskittymällä taas ratsastamiseen tämäkin ongelma korjaantui. Vasemmassa laukassa Jetti puolestaan yritti tyyrätä takaosaansa sisemmäs, jolloin etuosaa piti korjata moottorin eteen eli vasemmalle. Sitä saikin korjata useamman kierroksen ennen kuin aloin hahmottaa apuja ja sain Jettiä suoremmaksi. Laukka kyllä parani kummasti, kun hevonen kulki suorana. Toistojen myötä osasin myös rentoutua, kun Jetti oli aseteltu oikein enkä jäänyt punkemaan apujani koko aikaa ihan vain varmuuden vuoksi.

Loppuraveissa pyörittelimme isoa kahdeksikkoa, jossa suuntaa vaihdettiin lävistäjän kautta. Pääty-ympyröillä puolestaan tehtiin välillä vasta-asetuksia, joista palattiin sitten takaisin myötäasetukseen. Jetti tuntui mukavan rennolta, ja molemmat asetukset menivät ihan kivasti läpi. Pienoista puskemista sisälle tapahtui vasemmassa kierroksessa tuttuun tapaan, mutta moneen muuhun kertaan verrattuna se oli ihanan maltillista. Videolta tarkistettuna ravi olisi saanut olla pontevampaa, mutta toisaalta loppuverryttelyssä saanee olla jo vähän letkeämpää menoa. Lopussa annoin Jetin vielä venyttää ohjan perässä ennen kuin päästin sille kokonaan pitkät ohjat. Tunti hurahti vikkelästi ohi eikä tehtäväkään käynyt puisevaksi, vaikka samaa kuviota tahkottiinkin valtaosa tunnista. Oikeastaan ihan kiva välillä tykätä mennä koulua, niin sen ei tarvitse aina tuntua pakkopullalta.



Videoista kiitos Tiinalle!

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Mainio maastolenkki

Keskiviikkona lähdin Tallinmäen maastoreissulle mukaan. Ratsuni sain valita Uunon ja Melban väliltä, joista jälkimmäinen voitti tällä kertaa. Opettajan vetämään letkaan lähti kolme ratsukkoa, ja me Melban kanssa otimme peränpitäjän paikan. Tallinmäen alueella on kieltämättä oikein kivat maastot. Hetki pitää mennä tietä pitkin, mutta aika nopeasti siitä pääsee kangas- ja hiekkapoluille, joita pitkin kelpaa painatella. Melba oli ihanan tasainen maastoratsu eikä hätääntynyt, vaikka kaverit menivät reippaammin edeltä. Päinvastoin oikeastaan, sillä Melbaa kiinnosti välillä syöminen seuraa rutkasti enemmän.

Melban ravissa oli ihanan helppoa mennä myös maastossa, ja laukkakin oli sopivan etenevää. Paikoin Melba tosin jäi vähän etupainoiseksi ja kompuroi, jolloin ehdin jo kuvitella sen tekevän vielä kuperkeikat. Ei onneksi sentään, ja tajusin nopeasti alkaa tehdä pieniä, kohottavia pidätteitä, jos Melba pyrki vetämään itseään edestä pidemmäksi ja valumaan etupainoiseksi. Muutoin ruuna eteni kivasti eikä takapääkään yrittänyt keventyä kertaakaan. Juuri minulle sopiva maastoratsu siis. Maastolenkiltä päästiin takaisin hyvillä mielin. Onhan se kyllä sangen mukavaa vaihtelua.



Tallinmäellä käynnin yhteydessä on myös näppärä aina vilkaista, mitä vakkaritallin ratsuille kuuluu. Ne kun lomailevat siellä, pienimmät ponit yhdellä laitumella ja loput toisella. Siellähän ne nytkin napottivat lämpimästä päivästä nauttien.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

On se kääntäminen vaikeaa

Sennuleirin jälkeen oli mukava palata Tallinmäenkin tunnille. Ratsukseni sain odotetusti Jetin, ja tunnilla oli mukavasti lisäkseni vain yksi ratsastaja. Tunnin aiheena oli vähän kaikkea niin koulusta puomeihin kuin kavaletteihin. Jettikin oli ihan täpinöissään, ei tosin itse tunnin vuoksi. Sen sijaan ruuna oli omasta mielestään erotettu julmasti tarhaan jääneestä uudesta tyttöystävästään, jonka seuraksi kehdattiin pistää toinen ruuna. Jetin piti sitten huudella tytölleen vähän väliä ja pällistellä kovasti vieressä olleeseen tarhaan, että pitihän toinen ruuna kavionsa omalla puolellaan. Oli vaihteeksi kivaa olla jo itsestään hereillä olevan Jetin kyydissä, vaikka ruunaparan huomio ei tahtonut joka hetkiä pysyäkään minussa. Onneksi tällainen tohelointi siltä pisti vain naurattamaan.

Raviverryttelyssä tulimme toiselle pääty-ympyrälle laitettujen kahden puomin yli molemmissa kierroksissa. Oikeassa kierroksessa sain Jetin kääntymään ihan hyvin enkä edes roikkunut sisäohjassa pahemmin kiinni. Vasemmassa kierroksessa sitten Jetti lähtikin liiramaan ulos, jolloin palasin hetkittäin sisäohjan halailuun vain todetakseni, ettei se tietysti mitään auttanut. Sen sijaan vaihdoin halimisen johtamiseen ja pistin ulkopohkeeni töihin, niin johan alkoi Jettikin kääntyä, ainakin hieman. Jostain syystä se sinnikkäästi pungersi itseään tässä kierroksessa ulos, vaikka kuinka yritin sille kertoa, että oikea reitti oli vähän enemmän ympyrää muistuttava.

Laukkaverryttelyssä tulimme samoja puomeja sekä ylitimme toisessa päädyssä olleen kavaletin. Jetti ei tahtonut laukata kovin sutjakkaasti, jolloin puomien ylitys oli vähän rämpimistä. Vasemmassa kierroksessa Jetti lähti taas liirailemaan, ja kesti aikansa ennen kuin taas muistin, miten niillä ulkoavuilla taas käännettiin. Opettaja toivoi useampaan otteeseen meiltä parempaa laukkaa, ja sitä löytyi kohtuullisesti pitkillä sivuilla, mutta kaarteet ja ympyrät pääsivät aina syömään sitä. Kavalettikin ylittyi vähän epämääräisesti, kun laukka tahtoi syttymisen sijaan sammua sille. En sitten tiedä, heittäydyinkö sitä lähestyttäessä matkustajaksi vai puskijaksi, kun homma ei alkanut onnistua. Askeleetkin hyppyyn olivat hankalampia nähdä, kun laukka ei rullannut sujuvasti.

Verryttelyiden jälkeen tulimme vielä kavalettia kahdeksikolla vaihtaen hypyissä laukat sekä lävistäjille pistettyjä kavaletteja sekä toista niistä seurannutta ristikkoa. Kahdeksikolla saimme laukat vaihtumaan hypyissä, mutta itse laukkaaminen oli edelleen vähän takkuista. Jetti ei pitänyt kavalettia minkään reipastumisen arvoisena enkä saanut itse sille sitä uskoteltuakaan. Toiselle kavalettitehtävälle lähdettiin vasemmassa laukassa, vaihdettiin ensimmäisellä lävistäjällä olleella kavaletilla laukka oikeaksi, jatkettiin siitä toista lävistäjäkavalettia kohtaan vaihtaen siinä tai viimeistään neljän laukka-askeleen päässä olleella ristikolla laukka taas vasemmaksi. Oikean laukan saimme molemmilla kerroilla, mutta sitten vauhti pääsi taas hyytymään. Niinpä laukka ei vaihtunut kavaletilla, vaan vasta ristikolla. Toisella yrittämällä sain vähän rentoudesta kiinni, kun Jetti alkoi laukata itse hieman paremmin. Sitten en enää puskenutkaan, vaan annoin Jetin tehdä osuutensa pysyen itse tuntumalla. Pieni muutos, mutta selvästi ratsastukseen vaikuttanut hetki: rentous. Sen jälkeen oli helppo olla ja vaikuttaa, kun ei koko aikaa tuntunut siltä, että kaiken piti onnistua just än, yy, tee, nyt.

Lopuksi tulimme muutamia kertoja avotaivutuksia käynnissä ja ravissa keskihalkaisijan loppupuolella. Käynnissä oli taas riittävästi aikaa minulle, jotta sain palikoita kasattua kohdilleen. Avotaivutus vasemmalle oli luonnollisesti vaikeampi, kun Jetti on oikealta jäykempi. Oikealle avotaivutus sujui helpommin, mutta tahdoin paikoin unohtaa asetuksen. Ravissa Jetti ei aluksi liikkunut kunnolla, joten avotaivutukset jäivät surkeiksi yritelmiksi. Hiljalleen Jetin moottori käynnistyi, ja se tarjosi aika kivan letkeää ravia. Siinä sain sitten kasailla taas palikoita oikeinpäin välillä onnistuen, välillä jääden puolitiehen. Jotain ilmeisesti meni oikein, sillä loppuraveissa kenttää kahdeksikkona tahkottaessa Jetti meni vasempaankin kierrokseen aika kivasti. Etenkin ravi tuntui niin kivan rennolta, ja Jettikin venytti eteen ja alas tyytyväisen oloisena. Kaiken kaikkiaan kiva tunti, johon mahtui pieniä hyviä ja opettavaisia hetkiä.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Seitsemän vuotta täynnä

Tänään tuli tasan seitsemän vuotta siitä, kun aloitin säännöllisen ratsastuksen Saaran tallilla. Juhlistin päivää luonnollisesti menemällä seitsemänneksi ratsastajaksi B-A-tunnille. Ratsukseni sain päivään hyvin sopivasti seitsemänvuotiaan Elmon. Opettajana oli minulle uusi, tallilla harjoitteluaan tekevä ohjaajaopiskelija. Opettaja kysyi toiveita, ja taisin ainoana hinkua jotain, ja niinpä pääsimme treenaamaan toiveeni mukaisesti siirtymiä.

Tunnin kuviona toimi kolmikaarinen kiemuraura, jonka suoristuskohdissa tehtiin siirtymiä. Kiemuralla asettaminen sujui oikealle oikein mukavasti, mutta ennakkoon tiesin oman istuntavirheeni takia vasemmalle asettamisen olevan vaikeampaa niin kuin se olikin. Opettaja toivoi kerta toisen jälkeen selvempää asetusta, mutta en saanut Elmoa houkuteltua tuomaan turpaa vasemmalle ilman, että se yritti samalla pienentää ympyrää. Lopulta aloin käyttää apuna kunnon kiertoa ylävartalolla käännettävään suuntaan ja päästin kunnolla sisäjalkaani auki, jotta se ei estäisi Elmoa kääntymästä. Samalla muistuttelin itseäni olemaan jäämättä sisäohjaan kiinni ja kääntämään ulkoavuilla, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli nykiä sisäohjaa. Paikoin sainkin palikoita kohdilleen kovan yrittämisen jälkeen, ja vasemmallekin tehdyt kaarteet alkoivat näyttää vähän paremmilta.

Siirtymät menivät vähän niin ja näin. Alaspäin tehdyt siirtymät olivat valuvia, kun en saanut Elmoon riittävää ponnekkuutta. Pyrin käyttämään istuntaa paljon, ja paikoin Elmo kuunteli sitä kivasti. Siirtymät ylöspäin luonnistuivat pariin kertaan kohtuullisesti, mutta laukannostot olivat ponnettomia eikä meno juuri parantunut tunnin aikana. Laukasta piti yrittää siirtyä myös suoraan käyntiin, mutta meidän esityksemme eivät kyllä mitään siirtymiä olleet nähneetkään. Enemmän ne olivat venymisvanumisia. Olisi pitänyt keskittyä tekemään asialliset siirtymät raviin mieluummin kuin tuhlata aikaa liian vaikeisiin siirtymiin suoraan käyntiin. Laukkaa tulimme lopulta pyöräyttäen aina kiemurauran alkuun ja loppuun voltit. Olisin kaivannut laukan työstämistä pääty-ympyrällä, jotta kuvion pienuus ei olisi vaikeuttanut menoa. Nyt laukkaosuus jäi vähän harmittamaan, kun en saanut Elmoa kunnolla töihin.



Valitsemaanne ponia ei juuri nyt kiinnosta.
Tunnin suurimpana ongelmana oli tahdikkuuden puute. Elmo pääsi pudottelemaan laukasta raville ja hiippailemaan jokaisessa askellajissa enkä saanut kerrottua sille, että nyt työskentelemme oikeasti. Keskittyminen taisi olla vähän molemmilta hukassa, ja liekö Elmo ollut jo vähän väsynyt, kun se jatkoi suoraan edellistunnilta. Tunnin aikana tallin muita hevosia myös lastattiin laitumelle vievään autoon, mikä osaltaan aiheutti pällistelyjä ja keskittymisen herpaantumisia niin Elmossa kuin minussakin. Ruuna huuteli kavereiden perään aiheuttaen ihania hirnuntaketjuja niin kentällä kuin tallissa. Väkisinhän se nauratti, kun töissä olleet ratsut ihmettelivät suuresti, minne ihmeeseen vapaalla olleet kaverit oikein olivat menossa. Tunnista ei kuitenkaan jäänyt mitään kunnon harmistusta päälle, vaan hyvillä mielin päästin Elmon ja muut kumppanit hyvin ansaitulle kolmen viikon laidunlomalle.

Videoista kiitos Noralle ja kuvista kiitos Alekseille!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Sennuleirin 9. eli päätöstunti: toivetunnilla esteitä

Sennuleirin yhdeksäs ja samalla viimeinen ratsastus oli 1,5 tunnin toivetunti. Hinguin tietenkin hyppäämään, ja saimmekin kivasti vain viiden ratsukon ryhmän. Opettajakin oli vielä leirin lopuksi uusi. Ratsukseni olin onnistuneesti toivonut Stokkiksen, ja pääsimme hyppäämään kentällä. Toisen kerran ulkona siis tälle leiriä. Saman toivetunnin olivat valinneet myös tietysti Nora ja Kaisa. Stokkis lähti ensimmäistä kertaa suoraan tallista kanssani tunnille, joten oli jännä nähdä, miten se vaikuttaisi tamman liikkumiseen.

Verryttelyssä saimme ravata niin ympyröitä kuin jumppasarjalla olleita puomeja ja minikavaletteja. Opettaja pyysi lyhentämään ohjia useampaan kertaan (missä vaiheessa olen alkanut länkkäratsastajaksi?) ja toivoi Stokkikseen enemmän aktiivisuutta. Tamma tahtoikin olla paikoin hieman hidas, mutta uskoi kyllä, kun reippaasti pyysin. Yritin myös samalla huolehtia siitä, etten päästäisi ratsua valumaan kilometrin mittaiseksi, vaan löytäisin siitä sellaisen lyhyen ja pontevan etenemisen. Se nyt jäi vähän puolitiehen, kun pohkeeni ja käteni eivät ilmeisesti osaa tehdä yhteistyötä. Jumppasarjalla käytettiin kevyttä istuntaa, mikä löytyi kohtuullisesti. Pääosin Stokkis meni jumppasarjan hyvin kavioitaan nostellen, mutta pari kertaa oma ote hevoseen herpaantui, ja tamma pääsi löysäksi ja kompuroi siten hieman.

Verryttelyn jälkeen tulimme jumppasarjan kolmelle esteelle ravi- ja laukkalähestymisillä ja jatkoimme siitä toiselta pitkältä sivulta kääntäen kaksi estettä ympyrällä ylittäen. Paikoin rämmimme jumppasarjan esteitä, kun ravi saati laukka eivät olleet pontevia, mutta hiljalleen paransimme, kun annoin Stokkiksen tehdä osuutensa, mutta pysyin itse tuntumalla. Vasemmassa kierroksessa ympyrällä olleet kaksi estettä menivät ihan kohtuullisesti, mutta oikea kierros oli haastava. Jäin vieläkin yrittämään kääntämistä oikeassa ohjassa roikkumalla, mikä luonnollisesti ei toiminut, ei nyt eikä koskaan. Niinpä tie oli paikoin aika hirveä, ja Stokkis joutui rämpimään välin kolmellakin askeleella. Välillä tahdoin puolestaan unohtaa kääntämisen ensimmäisen esteen jälkeen, jolloin ratsu pääsi taas vähän reitiltä pois, ja väli kävi vähän vaikeaksi. Onneksi saimme kuitenkin asialliset suoritukset molempiin suuntiin, kun muistin ratsastaa rennommin.

Lopputunnin tulimmekin sitten jumppasarjan kolmea innarivälein ollutta pystyä ja askeleen päässä ollutta okseria oikeasta kierroksesta opettajan okseria aina hiljalleen korottaen. Viimeisenä korkeutena saimme Stokkiksen kanssa tulla okserin 90 sentin korkeudessa. Pystyt pysyivät samassa korkeudessa koko tehtävän ajan. Kommentiksi tuli myödätä kädellä paremmin, kun tahdoin jättää sen turhan paikoilleen. Lisäksi opettaja neuvoi olemaan menemättä liian paljon etukumaraan. Muutoin menomme oli ilmeisesti ihan toimivaa, kun suurempia korjauksia ei enää tullut. Stokkis alkoi vähän innostua ja yritti aina nostella itsenäisesti laukkoja, kun edeltävä ratsukko lähti tehtävälle. Jostain syystä se monesti nosti myös vasemman laukan, vaikka olimme oikeassa kierroksessa. Videoita katsoessa huomasin, että käteni oli edelleen okserihypyissä aika kiireinen palautumaan, vaikka kuinka koetin rauhoittaa sitä hypyissä. Pitäisi opetella jatkamaan hyppyä rauhassa hieman pidempään, niin en hätäilisi suoristumisen kanssa ennen aikojani. Pääosin jumppasarja kuitenkin meni hyvin, ja mukautumiseni okserille parani vähän toistojen myötä. 90 sentin este ei ihme kyllä näyttänyt suurelta, mutta jännitin sitä ilmeisesti sen verran, että ensimmäisellä yrityksellä toin Stokkiksen tehtävälle löysänä. Niinpä okserin ylitys oli hieman vetelä, ja saimme onneksi ottaa sen uusiksi. Toinen kierros meni jo sujuvammin, kun saatoin luottaa Stokkiksen menevän mutkattomasti, kunhan annoin sen liikkua. Harmikseni nämä hypyt eivät tulleet videolle.


Loppuraveissa Stokkis olikin taas herännyt kunnolla ja ravasi oikein tarmokkaasti. Se kuitenkin uskoi pidätteet ja rauhoittui nopeasti asialliseksi eikä enää kiirehtinyt. En jaksanut enää säätää kummemmin, vaan annoin Stokkikselle hieman ohjaa aina, kun se malttoi rauhassa venyttää sen perässä. Opettajan kommenttina oli, että menomme oli toimivaa. Kuulemma hän olisi voinut nostaa esteitä meille lisääkin, jos tamma ei olisi vaikuttanut hänen silmäänsä väsyneeltä. Sitä en kyllä ihmettele, sillä juoksihan Stokkis ainakin kahtena päivänä peräti neljä tuntia, tammaparka. Vieläkin sekä opettaja että minä jäimme kaipaamaan sitä, että olisin saanut viriteltyä Stokkiksen napakaksi vähän lyhyempänä. Se olisi vaatinut kunnon pohjetyötä, mihin en näemmä vielä pysty. Niin ja niiden ohjien pitoa järkevällä tuntumalla. Joka tapauksessa olin itse tyytyväinen tuntiin, vaikka olivathan tehtävät vähän yksitoikkoisia. Saimmepahan kuitenkin hypätä sentään toisen tunnin leirin aikana. Stokkiksesta aloin tykätä näillä estetunneilla, kun se vaikutti niin ihanan kiltiltä, että olisi kiipeillyt vaikka mistä, kunhan sen vain ohjasi oikeaan kohteeseen.

Tähän tuntiin sennuleiri sitten päättyi, ja viisi päivää hurahti taas nopeasti. Yleisfiilis leiristä jäi loppujen lopuksi plussalle, vaikka olin odottanut monipuolisempia tunteja. Nyt tosiaan menimme seitsemän koulutuntia (pääosin käynnissä ja ravissa) ja kaksi estetuntia. Kaipasin puomitunteja ja maastoesteitä tai ehkä ihan tavallista maastolenkkiäkin. Opetus oli tarkkaa ja vaativaa, ja alkutotuttelun jälkeen opin kestämään sitä. Leiriläiset olivat kivoja, ja oman poppoon kanssa on tietysti aina hauskaa. Testaamani ratsut Melvis, Pate, Stokkis ja Jäpä vaikuttivat kaikki oikein kelvollisilta tuntiratsuilta ja olivat käytökseltään moitteettomia. En kuullut muiltakaan ratsastajilta kummempia mutinoita ratsuista, joten sen pohjalta niistä muodostui hyvä kuva. Puitteet olivat ihan hyvät, mutta ikävää oli kuitenkin huomata, kuinka leirin aikaan pyörineet iltatunnit aiheuttivat sen, että osa ratsuista joutui painamaan jopa neljää tuntia päivässä. Onneksi hevoset pääsivät aina laitumelle tai tarhaan eivätkä joutuneet kököttämään karsinassaan ratsastuksia lukuun ottamatta kellon ympäri. Kaikkiallahan on aina niin jotain hyvää kuin jotain pahaakin. Tärkeintä on, että hevosten hyvinvoinnista pyritään silti huolehtimaan parhaan mukaan.

Videoista ja kuvista kiitos Jennille!

torstai 18. heinäkuuta 2013

Sennuleirin 8. tunti: kentällä viimein

Sennuleirin torstain toiselle tunnille sain jälleen Jäpän pienen väärinymmärryksen seurauksena, mikä ei tosin haitannut minua onneksi. Menimme leirin ensimmäisen kerran kentällä. Kouluvääntö oli vähemmän yllättävästi aiheena, ja tälläkin kertaa jatkoimme asettamisen ja ulkoavuilla kääntämisen ihmeellisessä maailmassa. Tunnin kuvioina olivat pääty-ympyrät sekä 15 ja kuuden metrin voltit. Niitä työstettiin käynnissä ja ravissa.

Pääty-ympyrällä minulla oli taas kivasti aikaa ehtiä kääntää ja pidättää Jäpää, jotta se jäisi kuulolle tasaiseksi. Oikeassa kierroksessa tämä oli aika helppoa, vaikka ajoittain unohdin kyllä taas ulkoavut. Opettaja onneksi oli hyvin hereillä ja muistutteli kääntämään oikein. Vasemmassa kierroksessa väänsin itseäni parhaani mukaan kääntymään yhdessä Jäpän kanssa, ettei istuntani jäisi estämään hevosen kääntymistä. Aika vaikeaahan se oli eikä asetusta oikein irronnut, mutta paikoin sain ulkoetujalkaa kääntymään eikä ympyrä ollut ihan ihmeellinen pyörähdys. Ravissa tahtoi paikoin tulla kääntämisen kanssa vähän kiire, mikäli en hoksannut puolipidätteillä pyytää Jäpää odottamaan.

Sitten siirryimme kahden ratsukon volteille, joista suurempi oli 15 ja pienempi 6 metriä. Oikeassa kierroksessa menimme käynnissä kertaalleen vuorotellen isompaa ympyrää ja sitten pienempää. Isommalla voltilla ei ollut mitään uutta pulmaa, mutta pienemmällä sain olla hyvin tarkka, että oikeasti käänsin ilman, että jäin sisäohjaan kiinni. Jäpä alkoikin rentoutua kivasti aina, kun sain myödättyä sisältä, mutta olin silti kääntämässä ulkoa. Vasemmassa kierroksessa tulimme puolestaan pientäkin volttia harjoitusravissa, ja huh, olihan se vaikeaa. Istuntani levisi täysin, ja opettaja komensi minua tasaamaan istuntani keskemmäs sen sijaan, että painoni oli sisällä. Itsestä tuntui, että hölskyin todella kamalasti enkä voinut siksi vaikuttaa Jäpään kunnolla. Sain melkoisesti komentaa itseäni keskittymään, jolloin meno parani hieman. Taas ulkoa reilusti kääntämällä ja sisäohjasta rentouttamalla meno parani, ja saimme Jäpän kanssa pari kierrosta pientä volttia aika kivan tasaisesti.

Työstimme myös laukkaa vasemmassa kierroksessa niin suoraa uraa kuin pääty-ympyröitä käyttämällä. Jäpällä tahtoi olla melkoisen kiire, ja jäin roikkumaan sisäohjaan, jolloin se muuttui sieltä painavaksi. Opettaja komensi kerta toisen jälkeen kokoamaan laukkaa, jotta meno ei olisi kaahaamista. Jäpä vaati laukassa käyntiä ja raviakin selvemmän ulkopuolen hallinnan ennen kuin se yhtään malttoi. Muutamia hetkiä sain ympyrällä menoa hallintaan, jolloin Jäpä liki hetkessä keveni ja muuttui taas kivaksi. Mutta sitten oma pakkani levisi, ja ratsu lähti omille teilleen. Olisin kovasti halunnut työstää laukkaa oikeaankin kierrokseen, mutta se jäi tällä kertaa välistä. Tällä leirillä on kyllä laukattu ihan ihmeellisen vähän. Enemmän on keskitytty todelliseen perusratsastukseen käynnin ja ravin parissa.



Loppuraveissa Jäpällä tahtoi olla kiire, mutta selvillä puolipidätteillä se tasoittui taas. Opettajalle kommentoin, että saimme nyt aamutuntia paremmin kääntymisen toimimaan myös vasemmassa kierroksessa, vaikka asetus oli puutteellinen. Opettaja oli samaa mieltä parannuksesta, mutta tuumasi myös asetukseen olleen riittävä. Yleisesti hän tuumasi meillä menneen aika kivasti, joten omat tuntemukseni taisivat olla siis hyvistä hetkistä aika kohdillaan. Jäpä oli edelleen kiva, mutta kaipaisin itse melkoisen jumppaamisen ja venyttelyn, että voisin omilla avuillani olla edes kohtuullisesti samanveroinen vasemmassa kierroksessa, mitä nyt oikeassa kierroksessa olen.  

Videoista kiitos leiriläisille!

Sennuleirin 7. tunti: kulmien ratsastamista

Sennuleirin torstain ensimmäiselle tunnille sain Jäpän, vaikka en ollut osannut odottaa sitä. Tunnin piti taas vakiopettajamme, joka ehti edellispäivänä kysellä, mitä olin Jäpästä tykännyt. Arvelen opettajan jakaneen Jäpän minulle juuri sen takia, kun paljastin kärsineeni taas liian liian hitaasta sisäkädestä, ja kuinka Jäpä oli sen takia liiraillut omille teilleen. Sellainenhan ratsu on minulle juuri oiva opetusmestari. Tunnilla mentiin taas koulua, ja tällä kertaa aiheena oli kulmien ratsastaminen. Jäpälle laitoin kankien sijasta olympiat, kun kaksien ohjien kanssa selkkaus ei houkutellut.

Aluksi saimme ratsastaa ison uran kulmat vähän pyöreämpinä keskittyen ulkoavuilla kääntämiseen. Opettaja hoksautteli, kuinka Jäpän ulkolapa ei lähtenyt kääntymään, vaan se viurahti sisäetujalalla kulmasta karkuun. Ohjeeksi tuli tehdä ulko-ohjalla pidätteitä ja ratsastaa ulkojalalla ulkolapaa kääntymään. Pidäte, jalka, pidäte, jalka -mantra auttoi paikoin kivasti, ja oikeaan kierrokseen saimme hyviä hetkiä. Lisäksi jatkoimme kääntämistä pääty-ympyröillä. Asetus tosin meinasi aina unohtua, kun keskityin ulkoapuihin.

Seuraavaksi jakauduimme kahdelle pääty-ympyrälle, jota ensin ratsastettiin tovi ihan normaalisti. Sitten siitä tehtiin neliö, jonka kulmat ratsastettiin mahdollisimman tarkasti. Oikeassa kierroksessa teimme tätä käynnissä. Opettaja muistutti pitämään Jäpän askeleen lyhyenä, mutta napakkana, jotta se ei valuisi etupainoikseksi. Jäpä otti aika kivasti pidätteet vastaan, kun muistin pitää pohkeet tuntumalla. Oikeassa kierroksessa aloin saada kivasti ulkoavuilla kääntämisen jujusta kiinni, jolloin ainakin omasta mielestäni saimme muutamia hyviä kulmia. Niinä hetkinä Jäpä pysyi tasapainoisena eikä valunut suuntaan eikä toiseen, vaan kääntyi hienosti ulkoetujalalla aloittaen. Kulman jälkeen oli myös helppo jatkaa suoraan. Opettaja kertoikin, että kulman ratsastamisen pitäisi onnistua noin kuuden askeleen aikana, ja se tuntui näinä kertoina menevän nappiin.

Tämän jälkeen vaihdoimme kierroksen vasemmaksi ja menimme hetken aikaa pääty-ympyrää harjoitusravissa ihan ympyränä. Jo tässä meno vaikeutui sen kinkkisen istuntavirheeni takia. Asetusta en tahtonut saada läpi ilman, että päästin Jäpän valumaan sisemmäs ja niinpä sitä värkätessä unohdin kääntää ulkoavuilla. Sitten ympyrä muutettiin taas neliöksi ja alettiin tulla kulmia taas tarkasti. Vai-ke-aa! Vasen pohkeeni ei saanut pidettyä Jäpää kulmissa pysymään suorana eikä asetustakaan saanut järkevästi. Paikoin unohdin ulkoavuilla kääntämisen, kun sisäpuolen hallinnassakin oli vaikeuksia. Etenkin päädyn kulmat menivät hirveästi. Ilmeisesti seinät saivat Jäpän viurahtamaan nopeammin kulman läpi, kun taas seinän ja puomin rajaamassa kulmassa se malttoi odottaa paremmin. Kai sillä ei ahdistanut siinä, kun tilaa oli enemmän. Niissä kohdissa sain ehkä kerran tai pari Jäpän sisäpuolen haltuun, jolloin saatoin taas muistaa kääntää ulkoa. Asetus oli kuitenkin aika onneton, ja Jäpä tahtoi jäädä sojottamaan turvan kanssa vasemmalle. Harjoitusravissa istuminen ei helpottunut vieläkään, sillä en juuri saanut Jäpää tasaiseen, pyöreään raviin, jossa olisi ollut helpompi istua.



Sittenpä tunti hurahtikin päätökseen. Opettaja tuumasi loppupalautteessa, että sain Jäpää takaosan päälle, mutta askel olisi saanut olla vähän napakampi. Kehuja sain siitä, kuinka oikeassa kierroksessa onnistuin kääntämään sen vaikeampaa lapaa eli vasenta. Siinä kierroksessa huomasin onnistumisen itsekin. Muutenkin opettaja vaikutti ihan tyytyväiseltä menoomme, joten tunnilta sai poistua hyvin mielin (huh!). Petrattavaahan toki oli, mutta kyllä tämä toinen tunti Jäpän kanssa meni luonnollisesti vähän paremmin. Jäpä on kyllä kiva suomenhevosruuna, joka ei onneksi ole yhtään suokkeihin liitetyn kauhukuvan kaltainen, vaan kevyt ja omalla moottorilla kulkeva herrasmies.

Videoista kiitos leiriläisille!

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Sennuleirin 6. tunti: kanget ja kunnon koulusatula

Keskiviikon toisella tunnilla vuorossa oli taas koulua. Ratsuksi toivoin mielessäni uutta testiin, ja estetunnin ja tämän koulutunnin pitänyt opettaja jakoikin minulle 2002 syntyneen, noin 165-senttisen suomenhevosruuna Jäpälän eli lyhyemmin Jäpän. Olin nähnyt Jäpän menoa toisella ratsastajalla, ja se oli näyttänyt kivalta. Vähän tosin jännitti, sillä Jäpällä oli sekä aiemmin yhden tunnin ajan testaamani, hurjilla polvituilla varustettu satula että kanget. Olipahan kerrassaan muutama muuttuja mukana.

Koko tunti mentiin samaa kuviota, jossa pitkille sivuille pyöräytettiin kuusi noin kymmenen metrin volttia sekä päätyihin samanlaiset. Tätä kuviota mentiinkin sitten kaikissa askellajeissa. Käynnissä minulla oli riittävästi aikaa antaa avut rauhassa, jolloin saatoin keskittyä korjaamaan omia virheitäni ja parantamaan ulkoavuilla kääntämistä. Jäpä kulki aika kivasti itse, joskin yritti paikoin olla vähän kiireinen. Opettaja neuvoikin hakemaan Jäpällä lyhyttä, mutta terävää askelta, ettei se vain kiihdyttäisi ja venyisi pitkäksi. Tämä olikin paikoin vaikeaa, kun en oikein saanut tasaista pidätettä tehtyä niin, että se olisi mennyt perille. Käynnissä kuitenkin saimme kivoja hetkiä aina, kun muistin olla rento sisältä ja kääntää ulkoa. Kuulostaa niin ihanan yksinkertaiselta, mutta on se vain niin pirun vaikeaa toteuttaa.

Ravissa kääntämisongelmat sitten näkyivätkin railakkaasti. Monena kertana en ehtinyt kääntää Jäpää kunnolla, jolloin reittimme meni pieleen, ja Jäpä-reppana töksähti seinää kohti siirtyen käyntiin. Välillä Jäpä myös keljuuntui sisäohjassa roikkumiseeni ja puski välillä onnettomista ulkoavuistani läpi. Niinpä töpeksin välillä tehden vaikka millaisia kuvioita ja sattuen muiden tielle. Onneksi huumorintajuni oli löytänyt takaisin kesälaitumelta, joten osasin suhtautua mokailuuni nauramalla. Jäpän ravi oli myös hieman korkeaa, joten olin harjoitusravissa vähän ongelmissa. Kun Jäpän sai vähän lyhyemmäksi, ravissa istuminen helpottui todella paljon.

Lopuksi tehtävää sai tulla myös laukassa siten, että muutoin tehtävä mentiin ravissa, mutta pitkän sivun toisen ja kolmannen voltin sai tulla laukassa. Laukka nostettiin siis vasempaan kierrokseen nähden "vääränä" eli oikeana volttien suuntaan. Meillä oli Jäpän kanssa ensin vähän ongelmia laukannostossa, kun valmisteluni olivat vähän puolittaisia. Edelleen olisin saanut olla paremmin ohjalla tuntumalla ennen kuin vain törkkäsin epämääräisillä pohjeavuilla hevosta eteen. Jäpähän ihan oikein tulkkasi pyyntöni vauhdin lisäämiseksi ja kipitti menemään. Lopulta sain tehtyä yhden(!) laukkavoltin, ja se oli kyllä sen arvoinen. Käänsin kunnolla ulkoa, en roikkunut sisäohjassa, ja Jäpä löysi takajalkansa alle ja lyhensi laukan säilyttäen pontevuuden. Tuntuihan se hienolta! Muutoin Jäpän laukka oli mukavan pehmeää ja pyörivää, ja olisinkin mieluusti laukannut ensin uraa myöten, jotta olisin päässyt siitä vielä paremmin jyvälle ennen pienille volteille kääntämistä.



Loppuraveissa Jäpällä oli vähän kiire, mutta oikein tehdyillä puolipidätteillä se jäi kuuntelemaan. Opettajalle tilitin ongelmani etu- ja takaosan yhteishallinnan puutteesta ja siitä, kuinka kankien takia jännitin melkoisesti käden käyttöä. Jäpä ei tosin kangista sen kummempaa piitannut, vaan meni niiden kanssa ihan leppoisasti. Opettaja tuumasi, että ratsastin ihan mukavasti kankien suhteen ja hetkittäin sain Jäpää kulkemaan vähän lyhyempänä. Hetket olivat kyllä lyhyitä pituudeltaan, mutta olipahan kuitenkin. Jäpä ei ehkä ollut minulle ihan helpoin ratsu, mutta vaikutti silti aika kivalta. Etenkin kun se on myös aktiivisessa ravikäytössä, mutta sitä ei kyllä sen ollessa ratsumoodissa huomannut. Kivointa tunnissa oli ehkä kuitenkin se, ettei vanne puristanut päätäni, vaikka tehtävät eivät menneetkään ihan nappiin. Se on niin paljon parempi kuin se, että ottaa päähän ja kaikki menee tuplasti pahemmin sen takia. Raipatirai ja lisää ratsastusta.

Videoista kiitos leiriläisille!

Sennuleirin 5. tunti: esteitäkin samalla tammalla

Sennuleirin keskiviikon ensimmäisellä tunnilla pääsimme hyppäämään. Kaisakin pääsi leirille tästä tunnista alkaen mukaan, joten bloggaajakolmikkomme oli mukavasti taas kasassa. Ratsukseni sain Stokkiksen, mikä oli kiva. Mieluummin hyppäsin hevosella, jolla olin jo mennyt aiemmin. Tunnin treeninä olivat tekniikkatehtävät ja tarkemmin sanottuna kääntäminen. Alkuverryttelyssä pyörittelimme pääty-ympyröitä ravissa ja laukassa. Stokkis oli mennyt alle edellisen estetunnin, joten pääosin se liikkui hyvin. Kääntäminen oli taas vaikeaa, jos jäin nykimään sisäohjalla. Etenkin oikeassa kierroksessa tallin toinen opettaja (joka piti meille ensimmäisen kerran tunnin) hoksautti kääntämään Stokkiksen etuosaa vasemmalta oikealle kunnolla. Stokkis oli edelleen pahasti oikeassa ohjassa kiinni, ja olisin kovasti halunnut jäädä näpertelemään sitä sieltä, mutta en ihme kyllä sortunut siihen. Otimme myös askelta pidemmäksi ja lyhyemmäksi ravissa pitkillä sivuilla. Olisin saanut ottaa selvemmät erot, vaikka jotain muutosta tapahtui kuitenkin.

Sitten aloimme tulla loivalla s-kirjaimen kaltaisella kuviolla kolmea pientä pystyä. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa. Ensimmäisen hypyn jälkeen pyöräytettiin voltti vasemmalle, hypättiin toinen este, jonka jälkeen tehtiin voltti oikealle ja sitten ylitettiin vielä kolmas pysty ja sen päätteeksi vielä tehtiin lyhyelle sivulle voltti oikealle. Stokkis laukkasi vähän ponnettomasti, ja opettaja muistutteli edelleen ottamaan ohjia lyhyemmäksi ja saamaan hevosta lyhyemmäksi. Itsekin kaipasin pientä terävyyttä menoon, mutta etukenottamisella en sitä tietenkään saanut. Muutoin hypyt olivat helppoja ja ponnistuspaikat näkyivät hyvin. Voltit vasemmalle onnistuivat aika asiallisesti. Sen sijaan oikealle tehdyllä voltilla kääntäminen oli hirveän hankalaa. Halusin nypertää sisäohjaa, vaikka kovasti opettaja muistutti ulkoavuista. Vasen pohkeeni ei vain tajunnut, jolloin voltti oli aina vähän minkä muotoinen, mutta ei ainakaan pyöreä. Pari kertaa laukka jäi vaihtumatta vasemmasta oikeaksi hypyissä, jolloin Stokkis joko vaihtoi itse tai sitten korjasin päätyvoltilla sen. Kertaalleen tosin puksuttelin voltin ristilaukassa, ja Stokkis korjasi sitten kolmannella pystyllä laukan oikeaksi.



Sitten tulimme saman tehtävän pari kertaa ilman voltteja. Uusia ongelmia ei tullut, vaan samat vaivasivat. Kertaalleen keilasimme ensimmäisen pystyn puominkin alas. Taisin vähän sukeltaa siinä aiheuttaen sen. Laukatkin jäivät vaihtumatta keskimmäisellä esteellä, mutta kolmannessa hypyssä Stokkis ja minä tsemppasimme, ja laukka vaihtui. Lopuksi lisäsimme tehtävään vielä neljännen pystyn, jossa oikea laukka vaihdettiin vasemmaksi. Neljän esteen minirata meni kivasti, ja Stokkis vaihtoi helposti oikean laukan vasemmaksi siinä. Hyppypaikat ja hyppyihin mukautuminen oli edelleen kivan helppoa. Esteet eivät olleet korkeita, maksimissaan 70 senttiä. Stokkiksesta jäi kiva fiilis esteillä. Opettaja neuvoi, että jatkossa se kannattaa ratsastaa lyhyemmäksi, jolloin se nyt puuttunut terävyyskin löytyy. Nyt minulla oli vähän vaikeuksia pitää riittävän napakka ote ohjista, jotta reipastumispyynnöissäni Stokkis ei olisi päässyt valumaan pitkäksi, vaan olisi lyhentynyt. Muutoin tunnista jäi hyvä mieli. Riittävästi ajateltavaa, mutta sopivan haasteellista olematta liian vaikeaa.

Videoista kiitos Tiinalle!

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Sennuleirin 4. tunti: sama tamma, eri tehtävät

Tavarajuna ja soutaja.
Sennuleirin tiistain toiselle tunnille sain kuin sainkin Stokkiksen uudelleen. Olisin ehkä mieluummin ottanut toisen ratsun testiin, mutta toisaalta odotin myös mielenkiinnolla, osaisinko nyt yhden tunnin pohjalta työstää sitä paremmin. Tunnin treeninä olivat avotaivutukset, joita ennen työstimme taas tuttuun tapaan käyntiä ja ravia ympyröillä ja volteilla. Tunti oli Stokkikselle kurjasti päivän neljäs, mutta ilmeisesti tamma on rautaisessa kunnossa, sillä sitä ei olisi tietämättä huomannut ratsusta itsestään.

Aluksi pyörittelimme käynnissä vasemmassa kierroksessa jokaiseen kulmaan voltit ja aloimme pian tehdä pitkille sivuille avotaivutuksia. Volteilla keskityin edelleen käteeni todella paljon, mutta myös siihen, että käänsin kunnolla ulkoa. Paikoin saimme ihan kivoja voltteja, mutta pyöreydestä ei juuri ollut puhetta. En onneksi osannut haikaillakaan sen perään. Opettaja muistutti taas pitämään ulko-ohjan vakaalla tuntumalla, sillä se tahtoi elää omaa elämäänsä silloin, kun en siihen kiinnittänyt huomiota. Sitten aloimme tehdä avotaivutuksia käynnissä edelleen vasemmassa kierroksessa pysyen. Volteilla sai valmisteltua tulevaa avoa aika hyvin, ja muutamia kertoja sain Stokkista kohtuulliseen avotaivutukseen. Opettajakin tuntui kelpuuttavan menomme palikat, mutta toivoi aktiivisuuden säilyvän liikkeenkin ajan. Se pääsi tosiaan tahattomasti vähän hiipumaan, kun keskityin pyytämään hevosta oikeaan asentoon. Ihmeen hyvin sain myös tehtyä korjauksia nopeasti silloin, kun ne olivat tarpeen. Olisin tosin saanut rutkasti enemmän keskittyä olemaan rento, kun asiat olivat hyvin. Nyt jäin vähän jännittyneeksi koko liikkeen ajan.

Käyntiavojen jälkeen vaihdettiin suunta oikeaan kierrokseen ja siirryttiin ensin kevyeen raviin ja siitä harjoitusraviin. Pyörittelimme edelleen voltit kulmiin ja aloimme tehdä pitkille sivuille avotaivutusta ravissa pysyen. Stokkikselle oikeassa kierroksessa asettuminen on hyvin työlästä, sillä se on melkoisen jäykkä vasemmalta puoleltaan. Niinpä pyrin volteilla houkuttelemaan asetuksia läpi käsiä joustavina ja pehmeinä pitäen, mutta sisäpohkeeni ei halunnut alkaa hommaan mukaan. Niinpä Stokkis pääsi aina valumaan sisemmäs, kun halusin sen asettuvan. Paikoin unohdin myös ulkoavuilla kääntämisen, kun jäin turhan paljon miettimään vain sisäpuolen ajatuksia. Plussaa minulle kuitenkin siitä, että sain kiinnitettyä kohtuullisesti välillä huomiota myös siihen, että rintakehäni kääntyi myös mukana.

Ravissa tehdyt avotaivutukset olivatkin sitten hyvin, hyvin kinkkisiä. Suurimpia ongelmia oli saada Stokkiksen etuosa sisemmäs ilman, että takaosa pullahti mukana. Asetuksesta ei juuri ollut puhetta, ja avotaivutuksen kaltaista liikettä saimme ehkä yhden pitkän sivun aikana askeleen tai kaksi. Opettajan neuvojenkaan avulla en saanut menoa parannettua, kun yksinkertaisesti sisäpohkeeni ei kyennyt vartioimaan riittävästi hevosta, jolloin se sai vapaasti pullahdella. Olisin niin kovasti halunnut siirtyä tekemään harjoitusta käynnissä jonkin tolkun saamiseksi, mutta se jäi tekemättä. Olisin ollut vain muiden tuntilaisten tiellä siinä tapauksessa.

Lopuksi saimme vielä laukata oikeassa kierroksessa. Jännitin laukannostoa hurjasti, sillä kolmen muun tunnin aikana olen laukannut yhteensä yhden laukka-askeleen verran kerrallaan. Teinkin sitten melkoisen turhan jämäkän laukannoston, jolloin Stokkis vähän säikähtämällä siirtyi laukkaan. Missä se hienosäätö ja apujen mukauttaminen hevosen mukaan? Joka tapauksessa Stokkiksen laukka oli aika kivaa. Toki se oli paikoin aika ponneton ja pyrki kilometrijunaksi, mutta jotenkin pääty-ympyröillä sain viimein otetta ulkoavuilla kääntämiseen ja asettamiseen. Kuvittelen Stokkiksen muutamina kertoina jopa pyöristyneen ja kulkeneen vähän paremmin. Laukassa istuminen oli myös ihanan helppoa. Paikoin tuntui siltä kuin takamukseni olisi ollut liimattu satulaan. Sen verran vähäistä se liikkuminen siinä oli. Ylävartalo tosin hieman souti, mutta ei ainakaan niin pahasti, että opettajalta olisi tullut noottia. Laukka olikin kivointa tunnilla.


Stokkis laitumella.
Loppupalautteessa opettaja oli mukavan positiivinen. Hän oli edellistunnilla arvellut, että seuraavalla kerralla Stokkiksen kanssa osaisin jo paremmin vaikuttaa siihen, ja hänen mielestään se tavoite toteutui hyvin tällä tunnilla. Hän myös kehui sitä, että olin pyrkinyt vaikuttamaan Stokkikseen mahdollisimman nopeasti, kun se vaati sitä. Raviavoista opettaja tuumasi, että eiväthän ne täydellisiä olleet, mutta yritystä kuitenkin oli. Eiväthän ne kyllä edes avotaivutuksia muistuttaneet, jos rehellisiä ollaan, mutta voin olla samaa mieltä siitä, että kovasti pyrin niihin. Enpähän luovuttanut, vaikka olikin kinkkistä. Opettaja tuntui myös tunnin aikana olevan vähemmän terävä kommenteissaan, jolloin en jännittänyt tuntia niin paljon kuin aikaisempia. Ehkä vielä tämän leirin aikana uskallan rentoutua kunnolla enkä joka hetki jännitä niin paljon.

Ensimmäisestä kuvasta kiitos tuntia videoineelle leiriläiselle ja toisesta kuvasta kiitos Noralle! En sattunut muutaman sekunnin pätkiä enempää videoille, joten siksi niitä ei ole tässä kirjoituksessa.

Sennuleirin 3. tunti: tamman takaosan väistättelyä

Sennuleirin tiistain ensimmäisellä tunnilla olimme varsinaisessa ryhmäkoossa eli seitsemän ratsukon porukassa. Opettaja oli jakanut meille ratsut, ja sain mukavasti uuden hevosen testiin, kun vuorossa oli kimo, 2001 syntynyt puoliveritamma Stokrotka eli Stokkis. Sain tammasta sellaiset kommentit, että se on kyllä ihan reipas, mutta kovin rautakanki eli ei juuri halua taipua suuntaan saati toiseen. Olin jo edellispäivänä ehtinyt katsoa tamman menoa ja tuumata, että ulkopuolisen silmin se näytti vähän vetelältä ja pyrki venymään pitkäksi. Oli kuitenkin kiva päästä testaamaan taas uusi ratsu ja samalla tämän leirin ensimmäinen tamma. Stokkis jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta, joten ainakin se oli ehtinyt lämmetä hyvin.

Tunnin treeniaiheena oli takaosan väistättäminen ulommas pääty-ympyrän puolikkaalla. Sitä ennen kuitenkin työstimme hevosia käynnissä ja ravissa pääty-ympyröillä ja niiden sisälle pyöräytetyillä volteilla. Stokkis liikkui ihan kohtuullisesti, mutta vaati välillä pientä aktivointia. Keskityin itse miettimään kunnolla omia käsiäni ja pyrin pitämään ne kevyinä ja pehmeinä. Käynnissä suorissa kohdissa sain käsiä liikkumaan aika rennosti, mutta sitten ympyröillä asetuksissa sisäkäteni tahtoi jäädä pitämään, ja ulkokäteni puolestaan ei pysynyt paikoillaan, mistä opettaja huomauttikin. Yritin sitten aina muistaa ohjasotteen jälkeen rentoutua, jotta unohtaisin staattisen pitämisen ja antaisin käden rentoutua. Vasemmassa kierroksessa meno onnistui aika kivasti, ja Stokkis asettui ihan asiallisesti. Oikeassa kierroksessa sen sijaan meno oli kunnon rautakankeilua. Stokkis ei yhtään halunnut asettua saati antaa periksi, jolloin sisäkäteni tahtoi jäädä kovaksi. Sisäpohkeen pyynnöt menivät paikoin läpi, mutta ilmeisesti en niiden jälkeen saanut palkittua niin hyvin, että Stokkis olisi kokenut järkeväksi tehdä sitä toiste.

Ravissa oli aluksi hankala keventää, kun pohkeeni eivät löytäneet paikkaansa. Lonkkia avaamalla sain vähän pohkeita tuntumalle, jolloin keventäminenkin helpottui. Paikoin Stokkis vähän kipitti edestä karkuun, jolloin opettaja neuvoi ottamaan pidätteet paremmin läpi. Kummasti pidätteet menivät helposti läpi, kun sain pidettyä pohkeetkin tuntumalla. Pääty-ympyrän sisälle pyöräytetyillä pienemmillä volteilla istuttiin puolestaan harjoitusravissa. Se oli hieman pompottavaa, mutta ei onneksi pahimmasta päästä. Keskityin katsomaan reittiä, jotta rintakehäni kääntyisi mukana. Välillä ulkopuolen avut jäivät puolitiehen, ja Stokkis näppärästi valui sieltä karkuun. Paremmalla tien suunnittelulla ja ulkopuolen avuilla kääntämisellä voltit kuitenkin menivät paikoin aika tasaisesti. Aktiivisuus tosin hieman sammui niiden aikana, kun keskittyminen valui kääntämiseen.

Tunnin loppupuolella aloimme tehdä pääty-ympyrän puolikkaalla käynnissä takaosan väistätyksiä ulommas oikeassa kierroksessa. Ympyrän alkupuolikkaalla piti taivuttaa hyvin ja juuri ennen väistöä koota käyntiä hieman. Aluksi kiirehdin enkä koonnut käyntiä yhtään, jolloin väistöt lähtivät aika epämääräisesti. Sitten jarruttelin ilman, että ratsastin takaosaa, jolloin aktiivisuus hyytyi. Sisäkäteni tahtoi taas jäädä näpertämään omiaan, vaikka opettaja muistutteli rentouttamaan sitä. Sitten aloin ajatella tehtävää hyvin hitaasti pala kerrallaan, jolloin sain pidettyä Stokkista liikkeellä, tein pidätteitä ilman, että jäin ohjaan kiinni ja huipennuksena sain vielä pyydettyä takaosalta väistöaskelia. Selkään askeleet eivät tuntuneet kovin selvästi, mutta opettaja todisti niiden tapahtuneen. Onneksi toisella ympyrällä näki tehtävää peilistä, jolloin saattoi tarkistaa, että väistöaskeleet tulivat tehtyä.



Sittenpä tunti jo loppuikin. Väistötehtävää ehdimme tehdä kymmenisen minuuttia ennen loppukäyntejä. Muutoin tunti kuluikin käynnin ja ravin työstämisessä. Laukkaa ei tällä tunnilla otettu ollenkaan. Stokkis vaikutti ihan kivalta, mutta ei oikein sytyttänyt sen kummemmin. Olihan se melkoisen jäykkä oikeassa kierrosessa, mutta ei onneksi yhtään niin paha vasempaan kierrokseen. Muutoin se oli ihan kohtuullisen halukas liikkumaan itse. Ei siis suurempaa valittamista, mutta eipä ole suurta hinkua uudelleen sen satulaan. Nähtäväksi tosin jää, napsahtaako minulle uusinta sen kanssa, sillä tällä tunnilla en saanut niin paljon noottia kuin kahdella aikaisemmalla. Sen sijaan opettaja loppupalautteessa sanoi huomanneensa, että yritin kovasti korjata käsiäni ja keskityin siihen hyvin, jolloin parannustakin tuli. Jotain edistystä, kun tunnin jälkeen ei itkettänyt tai ollut mieli ihan mustana.

Videoista kiitos leiriläisille!

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Sennuleirin 2. tunti: sisäkäden suuret ongelmat

Sennuleirin toisella tunnilla teemana oli hevosen taivuttaminen. Ratsukseni sain 2008 syntyneen pv-ruuna Patricon eli Paten. Tunnin kuviona oli ratsastaa molempiin päätyihin puomeilla merkitty kiemuraura, jonka aikana hevosia aseteltiin ja taivuteltiin. Menimme vielä tämän tunnin pienryhmissä eli neljän ratsukon porukassa. Patella oli kummallisilla polvituilla varustettu satula, jossa ei ainakaan voinut pelätä, että jalat pääsisivät liian eteen. Satula auttoi osin säilyttämään jalan paikan oikein, mutta paikoin se tuntui myös haittaavan rentoa istuntaa, kun tuet ottivat totutteluvaiheessa vastaan vääntäen väärään asentoon tottunutta kroppaani parempaan suuntaan.

Alkutunnista Pate vaati hieman nohittelua liikkuakseen aktiivisemmin, mutta laiska se ei missään nimessä ollut. Sen sijaan se hakeutui kivasti itse pyöreäksi ja alkoi kulkea paremmin, kun vain pohkeilla pyysi. Opettaja neuvoi olemaan mahdollisimman kevyt kädellä, sillä Pate oli herkkä suustaan. Tämä sai minut jähmettymään, minkä seuraukseni käteni lakkasivat tekemästä liki mitään. Paitsi tietenkin olemaan kovat. Siinäpä sitten sainkin taiteilla koko tunnin ajan sitä, milloin käteni oli kivikova, milloin liian levoton. Käynnissä ja harjoitusravissa työstetyllä kiemuralla suurimmat ongelmani olivat kova sisäkäsi ja unohtuvat ulkoavut. Pate pääsi aina valumaan puolelta toiselle, kun tulevan ulkopuolen avut eivät olleet tuntumalla. Reittikin oli aluksi vähän hakoteillä, kunnes aloin hahmottaa sitä paremmin. Opettaja sinnikkäästi kerta toisen jälkeen kommentoi sisäkäteni ongelmia ja käski paikoin aina taputtamaan sillä hevosen kaulaa, jotta antaisin sillä periksi. Vaikka kuinka yritin, ei sisäkäteni oppinut olemaan rennompi, ja sain opettajalta noottia nootin perään. Ihan aiheesta varmasti, mutta välillä mieli oli pahasti mustana, sillä yritykseni tuntuivat olevan ihan turhia. Näemmä otin opettajan kommentit herkkänahkaisena pahasti vastaan enkä osannut ajatella niitä rakentavana palautteena. Olisin kaivannut enemmän positiivista kannustusta, mutta mistäpä sitä antaa, jos mikään ei onnistu.

Lopulta aloin purra hammasta yhteen enkä enää jäänyt sadattelemaan satelevia korjauskehotuksia. Sen sijaan keskityin ratsastamaan paremmin ulkoavuilla, jolloin saimme Paten kanssa paljon parempia reittejä kiemurauralla enkä ihan joka hetki ainakaan ollut sisäohjassa kiinni. Oikealle tehdyissä kaarteissa olikin helpompaa olla pehmeämpi sisäkädellä, kun Pate kulki siihen suuntaan helpommin. Vasemmassa kierroksessa sen sijaan vasemmalle valuva istuntani houkutteli Pateakin nojaamaan sisälle, jolloin virheellisesti yritin korjata menoa sisäohjalla sisäpohkeen sijasta. Tämä(kään) ei jäänyt tarkkasilmäiseltä opettajalta huomaamatta, vaan sain taas noottia perustellusti asiasta.

Lopuksi jäimme pääty-ympyrälle oikeaan kierrokseen ja treenasimme taas laukannostoja harjoitusravista. Tai siis muut treenasivat, minä en osannut yhtään. Opettaja neuvoi kerta toisen jälkeen ottamaan pidätteen, asetuksen ja sitten pyytämään laukannostoa. Pate ei kuulemma jaksa vielä koota itseään hyvin, joten sen piti antaa nostaa laukka vähän reippaammasta ravista, ei kuitenkaan kaahottaen. Tein valmisteluita valmisteluiden perään ja koetin nostaa laukkaa, mutta ainoaksi saavutukseksi jäi kiihtyvä ravi. Tällä kertaa en onnistunut saamaan esiin edes yhtä laukka-askelta. Opettaja analysoi ongelmieni johtuneen kovasta sisäkädestä ja hitaudestani. Pate ei vain ymmärtänyt, että halusin laukkaa ja tulkitsi pohjeapuni tarkoittavan vauhdin lisäämistä. Kovasti se varmasti koetti ymmärtää, mutta siansaksani teki siitä tällä kertaa mahdotonta.



Tunnin loppukäynneissä totesin opettajalle, että Pate vaikutti oikein hienolta hevoselta. Se pyrki liikkumaan hyvässä muodossa, mutta puutteellisen pohjeratsastukseni takia se ei alkanut pyörittää liikettä takapäästä alkaen. Muutamina hetkinä saimme kuitenkin ihan asiallista raviakin, jossa oli kiva istua mukana. Opettaja puolestaan kommentoi, että meillä oli taas hyviä hetkiä. Olisin ehkä kaivannut selvemmin kannustuksia näinä kertoina jo tunnin aikana, jotta olisin oppinut itsekin huomaamaan ne hetket, kun kaikki ei mennyt päin prinkkalaa. Patesta jäi kuitenkin hyvä mieli, ja se tuntui varsin tolkulta viisivuotiaalta. Sillä olisi hauska mennä uudestaan sitten, kun joskus opin olemaan pehmeä ja joustava kädelläni.

Videoista kiitos leiriläisille!

Sennuleirin 1. tunti: Siirtymisiä pienryhmässä

Ylirannan ratsutilan sennuleirin ensimmäinen tunti mentiin poikkeuksellisesti pienryhmissä. Kaikkinensa leiriläisiä oli 14, ja loppuviikon tunnit oli tarkoitus mennä pääosin kahdessa ryhmässä. Meidän ensimmäisen tunnin ryhmässämme oli neljä ratsastajaa, mukana tietysti Nora. Hevoset oli jaettu valmiiksi, ja minulle napsahti 1999 syntynyt, noin 170-senttinen pv-ruuna Melvis. Ratsua luonnehdittiin rauhalliseksi tapaukseksi, mutta ei kuitenkaan täysin tervakavioksi. Aamu ennen tuntia alkoikin kivasti, kun hevoset haettiin laitumelta ratsain, jos halusi. Minähän tietysti kiikuin Melviksen kyydissä laitumelta tallille.

Maneesissa pidetyllä tunnilla pääsimme tekemään siirtymiä. Opettaja oli minulle aivan uusi, joten odotin mielenkiinnolla hänen opetustaan. Melvis liikkui alusta alkaen sangen nahkeasti ja sitä sai hoputella toistuvasti liikkeelle. Opettajakin ohjeisti ratsastamaan napakasti pohkeilla ja antamaan ohjasta myöten ajoissa. Pääty-ympyröillä huomasin vasemman kierroksen olevan tuskaisan vaikeaa. Asetus ei mennyt läpi oikein millään, ja Melvis pääsi puskemaan sisemmäs. Opettaja muistutti taas olemaan rennompi sisäohjalla eikä jäämään sillä kiinni. Samalla ohjeeksi tuli muistaa kääntää ulkoavuilla. Ravissa aloimme tehdä siirtymiä lyhyempään raviin ja siitä takaisin pitkien sivujen aikana. Aluksi Melvis pääsi siirtymään käyntiin, kun en käyttänyt tarpeeksi pohjetta ja roikuin ohjissa. Ei ollut yllätys, mutta keljutti tietysti. Sitten aloin saada vähän parempia esityksiä, kun muistin olla pohkeillanikin hereillä. Istuntaakin yritin hyödyntää, mutta jotenkin jäin sillä jännittyneeksi enkä osannut rennosti sitä käyttää. Kivaa oli kuitenkin se, että Melviksen ravissa istuminen oli helppoa eli ravi ei onneksi ollut korkeaa.

Seuraavaksi teimme pitkille sivulle siirtymiset ravista pysähdyksiin. Opettaja muistutti taas pidätteiden ja valmistelun merkityksestä. Pysähdystä ei kannattanut yrittää, mikäli hevonen ei ollut valmisteltu oikein, sillä tuloksena olisi ollut vain ei-toivottu etupainoinen nyykähdys. Aluksi en saanut valmisteltua kunnolla eivätkä pidätteet menneet toivotusti läpi, jolloin pysähdykset olivat valumisia. Sen jälkeen pyrin ratsastamaan ravin ajoissa lyhyemmäksi ja napakaksi, jolloin pysähtymisissä oli jo vähän yritystä ja ajatusta. Opettaja kuitenkin hoksautti käyttämään pohkeita kunnolla myös pysähdyksessä. Tämän kommentin jälkeen huomasin hyytyneeni taas niiden käytössä. Siirtyminen pysähdyksistä takaisin raviin oli melkoisen hidasta. En saanut aktiivisuutta kaivettua niin hyvin kuin olisin toivonut, ja Melvis otti tilanteesta ilon irti.

Lopuksi jäimme pääty-ympyrälle vasempaan kierrokseen tekemään käynnistä laukannostoja. Opettaja antoi jokaiselle vuoron nostaa laukan. Tässä vaiheessa iski lopullinen paha mieli, kun töpeksin niin lahjakkaasti. En saanut Melvistä laukkaamaan, vaan esitimme muutaman hassun yhden laukka-askeleen noston. Opettaja kertoi noston onnistuvan, mutta sen jälkeen oma ratsastukseni repsahti eikä Melvis nähnyt tarpeelliseksi jatkaa. Mutisinkin jo, että olen kyllä ihan oikeasti joskus laukannutkin, vaikka sitä ei olisi uskonut. Opettajalle kuitenkin riitti, että itse nosto onnistui, mutta itseäni harmitti oman töpeksinnän todella selvät seuraukset. Melvis ei ollut anteeksiantavimmasta päästä, mikä toisaalta on erittäin opettavaista.



Tunnin jälkeen opettaja kyseli fiiliksiä, ja myönsin reilusti, että olipa pahan mielen tunti. Syyksi sanoin kyvyttömyyteni ratsastaa pohkeella ja intoni roikkua ohjissa. Opettaja lohdutti sanomalla, ettei ratsastus kauhealta näyttänyt ja tein paljon oikeita korjauksiakin. Se paransi mieltä vähän, mutta melkoisella pohjanoteerauksella aloitin leirin. Toivottavasti tästä voi vain parantaa. Lämmittyään Melvis esitti paikoin ihan letkeää etenemistä ja pyöristyikin, joten kyllä me paikoin ymmärsimme toisiamme. Ei ihan toivoton lähtökohta, joten tästä on suunta vain ylöspäin.

Videoista kiitos leiriläisille!

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Paluu esterämpijäksi

Keskiviikon vakiotunnillani oli odotetusti esteitä. Ratsukoita oli seitsemän, ja ratsukseni sain Potterin. Esteleirillä kohentunut esteratsastajan itsetuntoni oli saanut jo viikon aloittaneella tunnilla sellaisen palautuksen maanpinnalle, etten odottanut kovin suuria tästäkään tunnista. Potter tuli tunnille mukavasti edellistunnilta, joten se oli valmiiksi hyvin lämmitelty. Omassa mukautumisessani sen sijaan oli vaikka kuinka paljon petrattavaa. Ravia keventäessä pompsahtelin hassusti mukana ja kevyessä istunnassa laukkaaminen oli hyvin huteraa. Tunnilla hypättiin muutama yksittäinen tehtävä ennen kuin ne yhdistettiin pieneksi radaksi. Tiiviimmän tekstin saamiseksi naputtelen ylös vain kokonaisen radan sujumisen.

Radan korkeus oli noin 70-80 senttiä pois lukien kavalettiesteet 2 ja 5. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa tulemalla yhden laukka-askeleen sarja. Hyödynsin radan läpi kevyttä istuntaa ja palasin esteistuntaan estelinjalle päästyäni. Sarja meni mukavasti ilman ongelmia. Siitä jatkoimme kakkoskavaletille, jossa yritin vaihtaa laukan, mutta se epäonnistui. Onneksi Potter vaihtoi hypyn jälkeen oikean laukan lennosta vasemmaksi. Kolmos- ja nelosesteen suora linja meni tasaisesti kuudella askeleella. Kaarteessa pyrin säilyttämään laukan, jotta saisimme viitoskavaletilla laukanvaihdon. Ilmeisesti tie, tahti ja johtaminen toimivat, sillä Potter esitti radan viimeisessä hypyssä tunnin ainoaksi esteellä onnistuneeksi vaihdoksi jääneen suorituksen. Esteiden korkeus ei tuntunut missään, mutta itsellä oli olo, ettei laukka pyörinyt riittävästi, ja meno oli takkuista.



Vaikka tunnilla oli paikoin ainakin opettajan mielestä ihan hyvää menoa, olin aika harmistunut omaan suoritukseeni. Välillä jäin pusertamaan Potter-raukkaa liki hampaat irvessä, jolloin rentous ja helppous olivat kaukana. Huomasinpahan taas, kuinka pulassa olen sellaisen ratsun kanssa, jossa ei ole sitä vakionopeudensäädintä. Ehkä harmitustani lisäsi se, että aiemmin olemme Potterin kanssa toimineet ihan hyvin yhteen, mutta sitä oli vaikea uskoa tällä tunnilla. Ilmeisesti sorruin lopulta yliyrittämään, jolloin Potter jännittyi liian painostavasta kuskista. Lohdullista oli kuitenkin se, ettei yksikään puomi pudonnut, vaikka kolautuksia tuli, hypyt eivät tuntuneet pahoilta, ja lopulta saimme sen yhden onnistuneen laukanvaihdon hypyssä. Ei se koko tunti siis puihin mennyt, vaikka siltä saattoi heti sen jälkeen tuntuakin. Zenmäisyyteni on näemmä jäänyt matkasta. Jospa löydän sen myös estetunneille, niin en ota turhia paineita ja häsellä sen takia asioita pieleen.

Seuraavat blogipäivitykset käsittelevätkin sitten Ylirannan ratsutilan sennuleirin tunteja. Nettiä ei siellä taida olla käytössä, joten saatte sitten vähän myöhemmin leiritunnit luettavaksenne.

Videoista kiitos Noralle!

Istuntasyyni jatkuu

Otin keskiviikkona kivan tuplatunnin, kun korvasin etukäteen välistä jäävän torstain tuntini vakiotuntia edeltävällä tunnilla. Olin haaveillut puomitunnista, mutta järkipuoleni veikkasi oikein: kouluvääntöähän sitä oli luvassa. Yhdeksän ratsukon tunnin aiheena oli istuntatreeni, ja ratsukseni sain Loren. Kirjoituslaiskuuksissani päätän taas naputella hyvin tiiviin selostuksen.

Tunnilla treenattiin siis istunnalla ratsastamista ja erityisesti kääntämistä. Tunnin aikana tehtiin kulmien ratsastamisia ihan pysähdyksistä liikkeellä pysymiseen ensisijaisesti omaa rintakehää ja lantiota kääntämällä, ei ohjalla tai pohkeella vaikuttamisella. Itselleni tuli taas mielettömänä ahaa-elämyksenä istunnan käyttäminen. Unohdun niin helposti vaikuttamaan suoraan ohjalla tai pohkeella, että harvemmin muistan hyödyntää istuntaani kunnolla. Etenkin pysähdyksistä tehdyt kääntymiset pelkän istunnan avulla olivat niin helppoja, että saatoin vain hämmästellä. Lore tulkkasi istuntapyyntöni oikein ja lähti toivotusti kääntymään ulkoetujalalla aloittaen. Opettajakin kehui, kuinka hyvin Lore osasi hommansa.

Samaa kääntämistä teimme myös pääty-ympyröillä niin ravissa kuin laukassakin. Välillä unohduin tekemään liikaa ohjalla ja unohdin treenata istuntaani, mutta ihmeen hyvin palauduin aina ottamaan senkin mukaan. Vasen kierros oli taas sangen takkuisa, kun oma lantio ei antanut siihen suuntaan periksi. Lantioni ei suostunut kääntymään hitustakaan menosuuntaan, vaan jäkitti kunnolla vastaan. Niinpä vasen jalkani ei myöskään päässyt antamaan Lorelle tilaa kääntyä, ja meno oli sen mukaista. Opettaja muistutteli saamaan lonkkia paremmin auki ja pohkeita kiinni hevoseen. Yritys oli kova, ja oikeaan kierrokseen tuli onnistumisia, mutta ei tuohon kinkkiseen vasempaan kierrokseen.

Käynnissä ja ravissa saimme tunnin aikana Loren kanssa mukavan rentojakin hetkiä, ja opettaja kehui Loren näyttävän hyvin tyytyväiseltä. Siltä se paikoin kyllä tuntuikin, ja eteneminen vaikutti helpolta. Oikea laukka oli edelleen melkoista linkousta, vaikka kuinka yritin siihen mukautua. Ero vasempaan laukkaan oli taas melkoinen, sillä siinä pystyi olemaan mukana sangen helposti. Opettaja hoksautti myös olemaan myötäilemättä liikettä selällä, vaan tekemään se lantiolla. Kovasti yritin petrata tässä ja hetkittäin sain vähän vihiä siitä, miten sain selkäni asettumaan rauhallisemmaksi.

Tuntiin mahtui muutama hyvä ahaa-hetki, mutta paljon hetkittäisiä harmituksiakin, kun oma kroppa ei taipunutkaan niin kuin olisi pitänyt. Oli kuitenkin mukava syynätä taas istuntaa, vaikka sen treenaaminen vaikeaa onkin. Seuraavaksi saisin keksiä, millaisella jumpalla ja venyttelyllä saisin etenkin vasemman puoleni vetristymään. Jos siellä ruudun takana on hyviä vinkkejä, otan niitä ilomielin vastaan!

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Istu ja hengitä

Tiistaina menin korvaamaan Tallinmäelle ensi viikolla väliin jäävän tuntini ja pääsin Jetin kanssa treenaamaan istuntaa. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja sen aikana keskityttiin miettimään istunnan parantamista. Opettaja kertaili alussa, kuinka hengitys pitäisi saada lähtemään alhaalta asti, ja kuinka uloshengityksessä pitäisi muistaa rutistaa vatsaa hieman sisään, jotta se tarjoaisi istunnan vaatiman tuen. Oma tyyppivirheeni istunnassa on alaselän notko, joka paljastaa heikosti toimivat vatsalihakseni. Lisäksi tuppaan olemaan ylävartalolla hieman liikkeen takana, jolloin minun tulisi muistaa tuoda ylävartaloa hieman eteenpäin.

Saimmekin tunnustella hengittämistä, pehmeän katseen säilyttämistä sekä tietysti koko kehon asennon säilyttämistä jämäkkänä niin käynnissä kuin kevyessä ravissa. Sain korjata edelleen ylävartaloani hieman edemmäs, jolloin se ilman peilien vahvistavaa tukea tuntui siltä kuin kenottaisin pahasti etukumarassa. Vanhaan asentoon kangistuneena pienetkin muutokset tahtovat tuntua kropassa suurilta, vaikka tälläkin korjauksella pääsin vasta enemmän oikeaan asentoon. Hengittämisessä huomasin helposti jääväni pinnalliseen hengittämiseen, jolloin varmasti vähän jännityin kehosta. Opettaja kehottikin tarkkailemaan, miten hevoset reagoivat tekemiimme muutoksiin. Moni tuumasikin, että kun sai korjattua omaa menoa, rentoutui hevonen enemmän.

Tunnin päätehtävänä teimme siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin sekä käynnistä laukkaan ja siitä raviin. Opettaja muistutti tekemään pidätteet ja avut uloshengityksen aikana. Aluksi oli melkoisen vaikeaa osata sekä hengittää että pyytää avut oikeaan aikaan. Käynnistä raviin pääsimme siirtymään aika nahkeasti. Olisin saanut herättää Jetin paremmin, jotta ravi olisi noussut ponnekkaammin. Siirtymät käyntiin sen sijaan onnistuivat pitkälti pelkän uloshengityksen avulla tehdyn istuntapidätteen kautta. Ravissa istuminen oli kohtuullisen helppoa ilman, että annoin alaselän mennä notkolle. Ylävartalo sen sijaan halusi kovasti valua taaemmas, ja pohkeet puolestaan lepattaa hevosen kyljistä irrallaan. Paikoin Jetti tarjosi mukavan rentoa ravia, kun sain omia palikoitani kohdilleen.

Siirtymät käynnistä laukkaan olivat aluksi vähemmän yllättävästi ponnettomia. Terävöitin muutaman kerran pyyntöjäni raippamerkillä, jolloin Jetti löysi kadonnutta pontevuutta paremmin. Paremmat nostot tulivat oikeassa kierroksessa, kun olin itse riittävän selvä avuissani. Vasemmassa kierroksessa Jetti ei muutamaan kertaan ymmärtänyt pyyntöjäni, vaan kiemurteli miten sattuu. Samassa kierroksessa ongelmana oli myös sisäpohkeen läpi puskeminen, mitä sattuu liki jokaisella tunnilla. Sen sijaan ihan puskista tuli se, ettei Jetti nähnyt tarpeelliseksi tuijottaa selkäännousukoroketta muutamia sivusilmäyksiä enempää. Oho! Olisikohan syynä voinut olla se, että omaa istuntaa korjatessani en itse jaksanut alkaa kytätä sitä, sattuisiko Jetti kyttäämään koroketta? Ehkä pieni noidankehä murtui siitä syystä täksi tunniksi. Laukasta pääsimme raviin edelleen helposti, mutta sen tahti oli sangen kiireistä. Paikoin huomasin ohjastuntumani käyvän siirtymisissä löysänä, jolloin Jetillä ei ollut tukea niiden aikana. Taisin jäädä myös istunnalla jännittyneeksi, mikä vaikeutti nopeaa mukautumista harjoitusraviin.

Lopuksi ravasimme vielä uraa myöten ja vaihdoimme suuntaa pitkän sivun keskeltä kentän poikki kääntämällä. Istuin sinnikkäästi harjoitusravissa, kun Jetti tarjosi viimein tarmokkaampaa ravia. Oikeaan kierrokseen aloin saada hyviä hetkiä istuntapalikoiden pysyessä kohdillaan ja asetusten mennessä läpi. Niinä kertoina tuntui, että Jetti keveni edestä ja pyöristyi rehellisemmin. Vasemmalle meno oli edelleen aika vaikeaa, kun sisälle valuva istuntani ja toimimaton sisäpohkeeni tekivät elämästä vaikeaa. Korjasin asiaa parhaani mukaan, mutta lopullinen onnistuminen jäi puolitiehen. Paikoin sain korjattua menoa, mutta oikea kierros oli vain niin paljon parempi. Huomasin myös Jettiin tehoavan ohjan pienet puristelut kohtuullisen hyvin sen sijaan, että jäin pitämään ohjasta tasaisesti kiinni. Joskus muinoin sainkin kommenttia paikoilleen jäävistä käsistäni ja siitä, kuinka kuolaimen välityksellä pitäisi olla koko ajan jonkinlaista keskustelua hevosen kanssa. En silloin ihan ymmärtänyt tätä, mutta nyt vähän pääsin ehkä jyvälle.

Oli mukavaa syynätä istuntaa taas vähän tarkemmin. Korjattavaahan siinä löytyy ja edelleen tuntuu, että yhden kohdan toimiessa kaksi muuta menee ihan päin prinkkalaa. Lopputunnin paremmat hetket kuitenkin ilahduttivat ja palkitsivat mukavasti. Luin jostain, että jokaisesta ratsastuksesta pitäisi kyetä epäonnistumisten luettelemisen sijaan löytämään kolme hyvää asiaa ja yksi parannuskohde, johon voi paneutua seuraavalla kerralla. Kuulostaa tällaiselle voivottelijalle haastavalta, mutta yritetäänpä. Hyviä asioita olivat alaselän notkon onnistuneet korjaukset, siirtymät ravista käyntiin sekä pehmeämmän ja liikkuvamman käden löytäminen. Parannuskohteena seuraava kertaa varten on puolestaan aktiivisuuden ja pontevuuden saaminen siirtymisissä ylöspäin. Kieltämättä itselle jää parempi mieli, kun ei jää vetistelemään surkeiden hetkien pariin, vaan tosiaan yrittää nähdä tunnissa aina jotain hyvää.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Manuaalisäätämisen vaikeus

Se parhaiten nauraa, joka hevosen selässä nauraa.
Paluu arkeen tapahtui todellakin kantapään kautta maanantaina. Tallinmäen tunnilla oli luvassa esteitä neljän ratsukon voimin, ja sain ratsukseni odotetusti Jetin. Esteratsastajan itsetuntoni hipoi taas pilviä, mikä oli ehkä ensimmäinen monista virheistä, joita tunnin aikana tein. Alkuverryttelyssä menimme ensin itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Keskityin herättämään Jettiä liikkumaan, mikä onnistui kohtuullisesti. Temponvaihteluissakin sain eroja ravissa ja siirtymisillä pyrin saamaan Jetin vastaamaan pohkeisiin nopeasti. Vasen kierros oli taas melkoista punkemista, ja etenkin se legendaarinen selkäännousukoroke oli jälleen Jetille hyvin, hyvin, hyvin paha asia. Huumorintajuni oli kesälomilla, jolloin vähän ärsyynnyin punkemiseen ja kyttäilyyn, mikä ei varmasti auttanut korjaamaan tilannetta.

Tunnin teemana oli rataharjoitus, joten emme hypänneet kaikkia esteitä alle, vaan ainoastaan radalla olleet esteet 5 sekä 2 ja 3. Viitosestettä tulimme ympyrällä laukaten molemmista suunnista ristikkona. Opettaja muistutti kolmen viimeisen askeleen aikana valmistautumaan jo esteen jälkeiseen elämään etenkin katseen kanssa. Sain Jetin liikkumaan aina muualla, mutta sitten lähestymisissä ristikolle tapahtui jotain hyytymistä. Työnnänkö istunnallani hevosen sammuksiin, nojaanko etuvartalolla könötysasentoon, jäänkö puristamaan polvilla vai mitä ihmettä tapahtuu? En tiedä, ja sekös on turhauttavaa! Esitimme aika tönkköjä hyppyjä paikoin, kun vauhti katosi juuri sopivasti ennen estettä. Niistä huolimatta näin ponnistuspaikat ja saatoin jättää hypättävän esteen ajoissa rauhaan ja keskittyä ajattelemaan tulevaa.

Ristikkohyppyjen jälkeen tulimme vielä neljän laukka-askeleen väliä esteeltä 2 esteelle 3. Esitimme ensimmäisellä kerralla väliin viisi askelta, kun laukka sammui selkäännousukorokkeen päädyssä Jetin puskiessa sitä karkuun ja minun sitä puolestaan siitä ohi hoputtaen. Toisella kerralla sisuunnuin sen verran, että ratsuni tuijottelusta huolimatta sain pidettyä vauhdin kohtuullisesti ja vielä muistutettua estelinjan aikana, että nyt muuten etenemme. Näin saimme välin tultua sillä neljällä askeleella ilman vaikeuksia ja paljon sujuvammin kuin mitä viiden askeleen esitys oli. Ensimmäisen yrityksen rämpimisestä huolimatta ja toisen kerran petrauksen tuloksena Jetti vaihtoi vasemman laukan toisessa hypyssä kiltisti oikeaksi, vaikka en juuri ehtinyt siitä sille ennakkoon kertoa.

Perusradalle opettaja korotti meille esteet maksimissaan 80 senttiin, ja rimakauhu yritti iskeä jo siinä vaiheessa. Koska tunnin aiemmat tehtävät eivät olleet menneet kuin vettä vain, arvelin perusradastakin tulevan vähän epämääräistä. Ykköselle tulimme kohtuullisen hyvällä laukalla ja pääsimme siitä yli, mutta laukka ei vaihtunut. Jetti vaihtoi sen itse lennosta hypyn jälkeen. Kakkoselle hyppy lähti hieman kaukaa, kun puskin hevosta läpi kaarteen. Kolmoselle pääsimme neljän laukka-askeleen avulla, ja tällä kertaa laukka vaihtui ristilaukaksi hypyssä. Neloselle tulimme lähelle, samoin viitoselle, jonka jälkeen Jetti viimein korjasi itsensä myötälaukkaan. Minähän en selässä ristilaukkoja tajunnut. Sitten usutin taas Jettiä etenemään jostain syystä, kun opettaja edelleen ohjeisti rauhoittumaan. Häsellykseni tuloksena menimme kuutosesta kahdesti oikealta ohi, kun Jetti ei edes ehtinyt vilkaista koko estettä, niin vinkkarallaan sen sille toin. Kolmannella kerralla maltoin petrata lähestymisen kanssa, jolloin Jetti pääsi viimein hyppäämään esteen. Se ylittyi lopulta hyvin, mutta laukka jäi siinä vaihtumatta. Jetti vaihtoi sen hypyn jälkeen lennosta. Sarjalle hoputin taas, vaikka opettaja komensi rauhoittumaan. Jetti selvitti kahden laukka-askeleen sarjan ihan asiallisesti, mutta oma mukautumiseni oli aika onnetonta. Radan jälkeen hävetti oma rämpimiseni ja ennen kaikkea hevosen kimppuun jääminen. Opettaja sanoikin, että riittävän korkeat esteet saavat Jetin kyllä heräämään, jolloin se laukkaa. Silloin sitä ei tarvitse jäädä puskemaan, vaan päinvastoin tulee malttaa olla satulassa ja antaa rauha.

Tuosta tuonne, sieltä tänne ja näin pois päin.
Uusintaradalle lähdimme perusradan viimeiseltä esteeltä eli seiskasarjalta vasemmassa kierroksessa. Siitä jatkoimme esteet 8-12. Ensimmäisellä lähdöllä esitin sarjan väliin kolme laukka-askelta (haha!) ja unohdin sen jälkeen radan (huoh!). Opettaja pisti meidät aloittamaan uudelleen, jolloin sarja meni lopulta nätisti kahdella askeleella. Kasikavaletti ylittyi kivasti, ja laukka vaihtui sillä. Ysiesteelle tultaessa vauhti hieman hiipui, mutta pääsimme siitäkin yli. Kympille pääsimme kuuden askeleen kaarevalla tiellä, viisi askelta olisi ollut sujuvampi. Sen jälkeen saimme kaarrettua tiukemman tien viitosesteen edestä, vaikka Jetti olikin hypyn jälkeen vielä vanhassa laukassa. Se kuitenkin vahtoi kiltisti lennosta. Saimme myös kaarrettua esteelle 11 ysiesteen edestä, mutta Jetti selvästi luuli minun tuovan sitä sille toiselle esteelle, kun ohjaukseni ei ollut kunnossa. Pääsimme kuitenkin oikeasta esteestä hyvin yli, ja matka jatkui viimeiselle esteelle. Sille ei onneksi enää tullut uusia ongelmia, vaan uusintaratamme oli siinä. Hieman siistimpänä kuin perusrata, kun esteet olivat nyt taas pienempiä. Vauhti ei päätä huimannut, mutta halusinkin asiallisemman suorituksen, mikä onneksi onnistui.

Huomatkaa tuo pieniä jettejä syövä selkäännousukoroke.
Tunnin jälkeen harmitti vietävästi. Mietin jo, onko minulla mitään järkeä kiusata Jetti-parkaa, kun en selvästikään sitä osaa ratsastaa. Sitten koin pienen ahaa-hetken ja tajusin, että Jetti ei ole ihan niin automaatti, vaan vaatii nimen omaan sitä ratsastamista. En voi loppuelämääni luottaa siihen, että pääsen aina automaatin selkään, vaan hiljalleen minun on opeteltava menemään manuaalisäätöisilläkin hevosilla. Jetti on siihen hyvä opettaja, joten päätin sisuuntua ja alkaa sinnikkäämmin opetella ratsastamaan tätäkin hevosta. Opettajakin ehti tunnin aikana puhella, että Jetin kanssa voisin mahdollisesti osallistua tallin ulkopuolisiinkin kisoihin, jos haluaisin. Ja tietysti haluan! Nyt täytyy siis lakata selittelemästä ja voivottelemasta tuntien sujumista jo niiden aikana ja mieluummin keskittyä oppimaan, miten tämä esteratsu toimii. Lisää yhteistä treeniä siis, herra Jetson II, niin kyllä se siitä.

Kuvista kiitos Nooralle! Videoita toivottavasti tulossa.