tiistai 30. joulukuuta 2014

A niin kuin apua ja avotaivutus

Tiistaina kävin korvaamassa väliin jäävän keskiviikon tuntini. Lyöttäydyin kahdeksanneksi ratsastajaksi yhdistetylle B:n ja B–A:n tunnille. Ratsukseni sain ihanasti Hilanterin. Opettaja oli muistanut, kuinka aiemmalla kerralla olin haikaillut tämän ruunan perään. Treeniaiheena olivat avotaivutukset ja sitä kautta haettu hevosen suoruus. Avotaivutukset, jaiks! Niitä en olekaan hetkeen treenannut.

Teimme avotaivutukset käynnissä pitkien sivujen alusta noin puoliväliin saakka. Sen jälkeen hevoset suoristettiin ja alun jälkeen siirrettiin raviin, myöhemmin laukkaan. Ravia ja laukkaa työstettiin pääty-ympyröillä. Avotaivutuksissa tuppasin huijaamaan kontrolloimalla takaosaa etuosan sijasta. Jotenkin etuosan siirtäminen yksistään oli vaikeaa. Opettaja kehotti ajattelemaan säkää siten, että etuosan kontrollointi lähtisi ihan siitä alkaen. Ei siis vain niskasta tai kaulasta. Avotaivutukset tuntuivat aavistuksen verran helpommilta vasempaan kierrokseen tehtyinä. Läpihuutojuttuja ne eivät olleet. Opettaja neuvoi ratsastamaan Hilanteria avotaivutuksissa siten, että se kantaisi etuosaansa ja pyöristyisi sitä kautta. Tasapainottavilla puolipidätteillä sain vähän vihiä tästä asiasta. Tahti tosin kärsi melkoisesti, ja välillä Hilanteri hiippaili avotaivutuskohdat askel kerrallaan. En antanut sen tällä kertaa häiritä, sillä halusin keskittyä tekemään liikkeen mahdollisimman sinnepäin. Siispä tahti sai tällä kertaa väistyä tuon päämäärän tieltä.

Ravityöskentelyssä Hilanteri yritti ensin juosta alta. Yritin korjata istuntaani parhaani mukaan, sillä Hilanteri on sille herkkä. Samalla pyrin pitämään ulko-ohjan tuella ja Hilanterin riittävän suorana. Palikoita oli siis järjesteltäväksi aika monta, mutta välillä ne loksahtelivat hetkeksi paikoilleen. Niinä kertoina Hilanteri tasoittui mukavasti, pyöristyi ja tarjosi rentoa ravia. Hetket eivät olleet pitkiä, mutta sitäkin kivempia. Ulko-ohjan tuki olisi tosin saanut olla tasaisempi ja Hilanteri ryhdikkäämpi edestä, mutta onnekseni havaitsin nämäkin asiat ja pyrin korjaamaan niitä. Harjoitusravissakin istumista kokeilin, mutta en saanut istuntaani niin jämäkäksi, joten kevensin suosiolla.

Laukannostot olivat alussa surkuhupaisia. Hilanteri tarjosi ravia ja mutkitteli sitä ennen. Nollasin tilanteen nopeasti ja tein nostopyynnön korostetun selvästi. Tämä auttoi, ja Hilanteri nosti laukat. Aluksi laukka ei rullannut, vaan oli aika tahmeaa ja kulmikasta. Keskityin kuitenkin suoruuteen ja sitä kautta pyrin saamaan Hilanteria laukkaamaan paremmin. Kun sain sitä suoremmaksi, alkoi laukka rullata itsestään paremmin. Paikoin sain istuntaani sen verran kasaan, että saatoin mukautua Hilanterin laukkaan helposti. Tämä taas helpotti Hilanterin etenemistä, ja muutamat laukkapätkät olivatkin rentoja ja pyöreitä. Suurin ahaa-elämys oli taas se hyvä ulkopuolen tuki. Ilman sitä Hilanteri pääsi mutkalle, jolloin laukka sammui heti. Laukassa saimme molempiin suuntiin muutamia kivoja ja ilahduttavia hetkiä.

Loppuraveissa Hilanteri oli taas reippaana menossa. Toppuuttelin sitä malttamaan, mutta yritin olla ottamatta energiaa pois. Jälleen ulko-ohjan ja suoruuden muistamalla sain Hilanterin ravaamaan hetkittäin aika kivasti. Tunnista jäikin hyvät fiilikset. Tästä ruunasta tykkään yksinkertaisesti paljon. Opettajakin kehui Hilanterin kuunnelleen ja tehneen hommia hyvin. Itse huomasin Hilanterissa olleen tänään paljon vähemmän liikkuvia osia kuin yleensä. Monesti on tuntunut, että Hilanterissa on ainakin 101 liikkuvaa osaa turvan ja hännän välillä, mutta ei onneksi nyt. Ilahduttavinta tunnissa oli kuitenkin ehkä se, että säästyimme kunnon jumituksilta. Pari kertaa Hilanteri varoitti ylimääräisestä säätämisestäni nihkeilemällä, mutta tajusin niiden ansiosta nollata tilannetta, ja niin matka jatkui ilman kunnon juntturointia. Näihin mukaviin fiiliksiin päättyi ratsastusvuoteni 2014. Ei yhtään hullumpi päätös. Tästä on hyvä jatkaa treenejä ensi vuonna!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Kolmea hevosta koeratsastamassa

Maanantaina pääsin Tallinmäen porukan mukaan, kun he lähtivät katsastamaan uutta tuntiratsua. Testattavana oli kolme ratsua: 2009 syntyneet suomenhevosruuna ja puoliveriruuna sekä 2005 syntynyt puoliveritamma. En ole aiemmin ollut mukana koeratsastuksissa, joten kokemus oli mielenkiintoinen.

Ensin kävimme katsomassa suomenhevosruunaa. Se oli ikäisekseen ihanan tolkku ja sympaattinen. Pyörähdin sen selässä varmaan kymmenisen minuuttia. Hassu ruuna ehdotteli kovasti laukkaamista, kun minä taas yritin ravata. Unohdin ratsastaa kunnolla pohkeilla, jolloin ratsu pääsi vähän oikomaan oman mielensä mukaan. Askellajit olivat mukavan tasaiset. Laukka olisi saanut olla pontevampaa, mutta noin nuorella hevosella on aikaa kehittyä sen suhteen. Tykästyin ruunan persoonaan. Suomenhevosissa vain on sitä jotain.

Seuraavaksi kävimme testaamassa puoliveristen edustuksen eli ruunan ja tamman. Kiipesin ensin nuorukaisen kyytiin, joka myös oli tolkku ikäisekseen. Se oli hieman levoton päänsä kanssa, mutta malttoi heti, kun sain käteni kunnolla tasaiseksi. Ruuna hakeutui helposti perusmuotoon, mutta minun ratsastamana tahtoi välillä painua turhan alas ja jäädä edestä tyhjäksi. Ihastuin sen laukkaan. Olihan se isoa, mutta siinä tuntui olevan ponnua ja tarvittaessa potkua melkoisesti. Sellaisella laukalla kelpaisi suunnata esteille. Hyppäsimmekin pari kertaa pienen ristikon. Ruuna ylitti sen tasaisen varmasti eikä intoillut ylimääräisiä ennen tai jälkeen. Tästä hevosesta taitaa tulla vielä tosi kiva ratsu, kun se jo näin nuorena vaikuttaa oikein asialliselta.

Lopuksi kipusin vielä tamman kyytiin. Se oli testatuista ratsuista rauhallisin, mutta ei missään nimessä laiska. Enemmänkin sellainen minulle sopiva hevonen, joka ei ole liian nopea liikkeissään. Tamma eteni tasaisen varmasti ja oli herkkä kädelle. Se varmasti alkaa liikkua rennommin ja pontevammin, kun se uskaltaa luottaa ratsastajan olevan kädellä pehmeä. Sen laukka oli ruunaan verrattuna vähän ponimaisempaa ja aavistuksen pompottavaa, mutta kyllä siinä istua saattoi. Hyppäsimme tammankin kanssa pari estettä, tällä kertaa pieniä pystyjä. Kaikki sujui helposti ja tasaisesti. Tamma vakuutti minut asiallisuudellaan.

Koeratsastusreissu oli kyllä mukava kokemus. Jokaisen hevosen selässä taisin olla enintään 10–15 minuuttia, joten tietenkään niiden todellista ratsastettavuutta en ehtinyt saada selville. Muutenkin tarvitsen useamman tunnin uuden hevosen kanssa ennen kuin pääsen siitä enemmän hyvälle. Nyt sainkin sellaisen pienen esikatselun, millaista meno näiden ratsujen kanssa voisi olla. Samalla toimin opettajalle esimerkkinä siitä, miten ratsu saattaisi toimia hänen oppilaillaan. Onneksi minun ei tarvitse tehdä lopullisia päätöksiä, vaan voin jännätä, mahtaako jokin näistä ratsuista reissata Tallinmäelle. Jäämme seuraamaan tilannetta.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Jännityksen ja pelon yhtälö

Sunnuntaina oli vuorossa Tallinmäen estetunti. Suuntasin treeneihin Jetin kanssa, ja ratsukoita oli yhteensä viisi. Tunnin tavoitteeksi asetin sen, etten hätäilisi ylimääräisiä. Tuppaan helposti jäämään vielä säätämään, vaikka meno olisi riittävää. Siksipä moinen tavoite oli hyvin paikallaan.

Alkuverryttelyssä tulimme ensin ravissa kahdeksikkoa, jonka aikana ylitimme päädyissä sekä keskellä olleet puomit. Jetti oli tahmea, mutta yritin olla panikoitumatta. Yritin ylimääräisiä pusertamatta nohittaa Jettiä liikkumaan, minkä se teki paikoin. Sitten se taas sammui. Turhauduin ennätysajassa ja lakkasin yrittämästä kunnolla. Kai luulin, että hevonen alkaisi toimia itsekseen, kun aikaa olisi kulunut riittävästi. Tulimme saman tehtävän myös laukassa. Tai me Jetin kanssa tulimme pilailuversiolla laukasta. Tässä vaiheessa opettaja karehtui ja komensi meidät töihin. Minä taas käyttäydyin kuin pahainen murrosikäinen ja urputin vastaan älyttömän rakentavilla kommenteilla, kuten "kai me nyt laukkaisimme kunnolla, jos vain osasin ratsastaa". Ihan tarpeetonta nillitystä minun osaltani, mutta näemmä minulle sattui takauma murrosikään juuri tälle päivälle. Lopulta sain komennettua Jettiä tosissani liikkeelle. Siihen se tosin reagoi nykäisemällä päänsä alas. Horjahdin tietysti mukana ja ehdin miettiä taas tovin putoamista. Kampesin kuitenkin takaisin satulaan, ja tehtävä jatkui. Tämän episodin jälkeen laukka alkoi paikoin rullata paremmin, mutta annoin silti Jetin hiipua. Opettaja yritti ohjeistaa ratsastamaan Jetin sellaiseksi, että sitä tarvitsi korkeintaan tasapainottaa puolipidätteillä. Toisin sanoen Jetin olisi pitänyt liikkua rutkasti energisemmin.

Seuraavaksi hyppäsimme kavaletin ja renkailla varustetun pystyn 17 metrin suoran linjan. Ensin sen sai tulla viidellä, sitten neljällä. Opettaja muistutti hakemaan oikeanlaisen laukan ajoissa, ei vasta suoralle tultaessa. Viiden askeleen väli meni ok, vaikka spurttasin tietysti myöhässä. Neljän laukan yritys ei onnistunut, kun emme vain liikkuneet ajoissa. Sakkokierroksella sain viriteltyä Jetin siten, että neljäkin askelta onnistui. Tämän jälkeen hyppäsimme kaksi pystyä kaarevalla tiellä (ratapiirroksen esteet 2 ja 3). Ensimmäisen pystyn jälkeen piti muistaa mennä tovi suoraan ennen kuin käänsi toiselle esteelle. Ensimmäisellä yrittämällä meno oli hidasta. Ensimmäinen este ylittyi, joten käänsin toiselle. Jetille toinen este tuli muka täysin yllätyksenä, jolloin se teki pikastopin. Horjahdin kaulalle, mutta pysyin kyydissä. Tätä kieltoa en osannut odottaa. Uusintayrityksellä pääsimme molemmat esteet, mutta toisen hypyn jälkeen Jetti ei tiennyt, minne jatkaa. En sitten kertonut sitä sille, jolloin se arpoi tovin ja valitsi kaartamisen oikealle, kun vasemmalle piti mennä. Kolmannella kierroksessa pääsimme ihme kyllä oikeaan suuntaan. Lisäsimme tehtävään vielä kolmannen esteen (ratapiirroksen este 4), joka oli silmukkatien päässä. Ykkönen ja kakkonen menivät ok, mutta kolmoselle tuli hassu tie. Esteelle pitikin kääntyä nopeammin kuin olin ajatellut. Jetti kuitenkin eteni ja hyppäsi kolmosena olleen pystyn vähän kauempaa.

Näiden hyppyjen jälkeen yhdistelimme niistä pienen radan. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ykkönen ylittyi ok, vaikka olimmekin vähän hitaita. Kakkoselle tuli turhan lyhyt tie, mutta Jetti kömpi siitä yli. Tie kolmoselle tuli myös oikaistua, mutta kolmosen jälkeen matka jatkui asiallisesti. Nelonen tuli jälleen nopeasti eteen, mutta tällä kertaa se ylittyi asiallisesti samoin kuin viitonen. Kuutoselle tuli oikaistua jälleen, mikä söi laukan. Jetti kuitenkin kömpi hitaasti pienestä pystystä yli. Positiivista oli se, että pääsimme jokaisen esteen yli kerralla. Viilattavaa tietysti olisi ollut pitkä lista, mutta löysinpähän kuitenkin yhden hyvän asian suorituksestamme.

Loppuun hyppäsimme vielä yksittäistä pystyä siten, että oikeassa laukassa menimme kerran sen yli soikiolla ja toisella kerralla hypättiin toiseen suuntaan vaihtaen laukka. Vasemassa laukassa taas hyppäsimme sen vain soikiolla suuntaa vaihtamatta. Saimme oikeassa kierroksessa pari sakkokierrosta soikiolla, kun tie ei ollut aivan kunnossa. Kun se onnistui, saimme vaihtaa suuntaa, mikä onnistui ihan ok. Vasemmassa laukassa sain samoten pari sakkokierrosta, kunnes opettajan avulla löysin oikean tien ja tajusin kääntää ilman sisäohjassa roikkumista. Oma havaintoni oli tajuta istua siellä satulassa käännöksen aikana, ei lähteä lentämään.

Mikä oli fiilis tunnista? Ensimmäisen parinkymmenen minuutin jälkeen rehellisesti sanottuna vain itketti. En vain osannut saati halunnut kunnolla yrittää. Jetin pieni protesti komennustani vastaan myös pisti jännittämään, vähän myös pelottamaan. Istuntani ei pidä juuri yhtään, jos hevonen testaa sitä minkään vertaa. Jetissä kuitenkin hyvää on se, ettei se tähän asti ainakaan ole vetänyt kunnon rodeota. Ei sen tosin tarvitsisi ohjien nykäisyn jälkeen kuin pikkuisen nakata takapäätään, niin pääsisin tutustumaan maneesin pohjaan tarkemmin. Siksipä minun yksinkertaisesti tulee oppia istumaan siellä satulassa, ei hillumaan ja leijailemaan. Kun opin sen, ei Jetin pienet protestit hetkauta istuntaani. Samalla ehkä en häiritse hevosta huonolla istunnallani, vaan se saa työskentelyrauhan. Kaikista isoin juttu on kuitenkin opetella hallitsemaan mieli noina hetkinä, kun vähän jännittää tai pelottaa. Mieleni syöksähtää tuolloin välittömästi miettimään kaikki kauhuskenaariot, jolloin tutisen satulassa tuplasti. Ratsastus on mitä suurimmissa määrin laji, jossa mielenhallinta on valttia. Siinä ei yksinkertaisesti auta pelätä tai jännittää liikaa. Mutta minua jännittää ja joskus jopa pelottaa. Kai sen myöntäminen on osa paranemisprosessia? Toivottavasti. Muuten saan pian siirtyä talutusratsastuksen pariin.

Oikein lämpöisää joulua kaikille!

lauantai 20. joulukuuta 2014

Tauon jälkeen taas maastossa

Lauantaina suuntasimme Tallinmäen maastoon viiden ratsukon voimin. Ratsunani oli tietysti Jetti. Parin asteen pakkanen ja lumisade muutenkin jo valkoiseen maisemaan sopi kuvioon mainiosti. Valittu reitti oli hyvässä kunnossa, jolloin pääsimme käynnin ja ravin lisäksi ottamaan kaksi laukkapätkääkin. Ensimmäinen sujui rauhallisessa tahdissa mainiosti. Toisessa pätkässä Jetti olisi ilmeisesti halunnut mennä lujempaa eikä tykännyt hitailla kahden muun ratsukon takana. Yhden pienen pukinkin se taisi nakata, mutta asettui sitten. Edessä mennyt suomenhevostamma olikin mainio jarrutehostin Jetille.

Kuten muulloinkin, maastossa Jetistä irtosi niin paljon parempaa liikettä. Laukassakin kaviot takoivat mukavasti vauhtia eikä nihkeilystä ollut tietoakaan. Ravikin oli irtonaista ja tarmokasta kotia kohti. Lenkki teki siis enemmän kuin hyvää Jetille, joka on päässyt tahmailemaan kenttä- ja maneesityöskentelyssä. Maastossa moisesta käytöksestä ei ollut tietoakaan, kun matkaa oli taitettu sopivan matkan päähän tallilta. Toivottavasti lumi jää nyt maahan, jolloin pääsemme tekemään kunnon maastolenkkejä. Niiden aikana on aina mukava fiilistellä hevosta, joka on hyvällä tapaa aivan erilainen kuin aitojen sisällä.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Harjoituksia istuntaakin miettien

Perjantaina kävin Tallinmäellä ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Kenttä oli hyvässä kunnossa, joten kaikki askellajit olivat käytössä. Treeniaiheiksi valikoituivat siirtymät, pohkeenväistö sekä istunnan korjaaminen. Yritän muistaa joka kerralla treenata istuntaani ainakin tovin. Sekin vie varmasti enemmän eteenpäin kuin kokonaan vanhaan istuntaan kangistuminen.

Alkuverryttelyssä tein heti siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin, jotta Jetti heräisi hommiin. Yritin olla panikoitumatta siitä, ettei Jetti toiminut kuin napin painalluksesta. Alussa se nihkeili aika hyvin, mutta sinnikkäästi ratsastettuna sain pyyntöni läpi. Lopulta siirtymät luonnistuivat kohtuullisesti, joten siirryin kokonaan ravissa verryttelyyn. Siinä Jetin huoleksi jäi liikkua, kun keskityin itse korjaamaan asentoani oikeinpäin. Meno oli aika jäykkää, joten saisin selvästi lämmitellä ja venytellä ennen satulaan istahtamista. Olen vain edelleen tuhottoman laiska. Ihmeitä siis odotellessa.

Verryttelyn jälkeen tein pohkeenväistöjä ravissa molempiin suuntiin. Väistöt vasemmalle olivat jälleen vähän helpompia. Tosin tällä kertaa en saanut Jettiä tekemään väistöjä niin helposti kuin joskus. Muistin sentään korjata istuntaani tässäkin tehtävässä. Erityisesti keskityin istumaan keskellä satulaa, jotta Jetin olisi helpompi lähteä väistöihin. Muutamat väistöt lähtivät mukavan kevyesti, mutta useimmat olivat vähän nihkeitä. Selvät ristiaskeleet jäivät puuttumaan samoin kuin hyvä eteneminen. Taisin arvattavasti säätää liikaa ja yrittää korjata kaiken kerralla. Pienemmän palasen haukkaaminen olisi ollut parempi vaihtoehto.

Seuraavaksi työstin hieman laukkaa. Ensin meillä tosin piti Jetin kanssa neuvotella siitä, laukkaammeko vai emme. Ruuna kehtasi nihkeillä melkoisesti ennen kuin suostui köröttelylaukkaan. Laukkaan päästyämme pyrin taas korjaamaan istuntaani. Pahin ongelma oli valuminen satulassa aina enemmän vasemmalle. Sen korjaaminen oli helpompaa vasemmassa kierroksessa. Oikeassa kierroksessa saatoin saada takamukseni keskelle satulaa, mutta muu kroppani ei suostunut suoristumaan. Niinpä jäin etenkin hartioista kiertyneeksi vasemmalle, jolloin koko kroppa kinnasi vastaan. Laukassa tein myös muutamia vaihtoja. Vasemmasta laukasta vaihto oikeaan sujui aika kivasti. Sen sijaan vaihdot oikeasta vasempaan tökkivät hyvän tovin ennen kuin sain loppuun pari järkevämpää esitystä. Tämä on kyllä hassua. Ennen nimenomaan vaihdot vasempaan laukkaan sujuivat helposti. Nyt taas ne ovat vaikeampia. Saisin tehdä vaihtotreenejä sileällä ihan ajatuksen kanssa. Niissäkin istunnan treenaaminen on hyvin paikallaan.

Laukan jälkeen Jetin ravi oli tuttuun tapaan parempaa. Tein vielä muutamat pohkeenväistöt, jotka lähtivät aiempaan verrattuna hieman paremmin. Ne eivät siltikään olleet samaan tapaan kohtuullisen sujuvia kuin yleensä. Mikä lie mättänyt. Lopuksi annoin Jetin vielä mennä puolipitkällä ohjalla ja keskityin keventämään ravissa mahdollisimman oikeinpäin. Tässä vaiheessa olin sen verran vertynyt, että palaset löytyivät paremmin. Yläselkä jäi tosin kumaraan, mutta lantio ja rintakehä löysivät paikoin yhteisen kohdan. Peili olisi tosi hyvä apu näissä harjoituksissa. Sen avulla näkisi, miten sitä siellä selässä on ja voisi hakea tuntemuksilleen tukea sitäkin kautta. Toisaalta on kyllä hyvä oppia myös tuntemaan menoa ilman apuvälineitä. Sitä ennen tosin saan treenata tovin, jos toisenkin, mutta jospa se sieltä vielä joskus tulisi.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Odottamisen opettelua

Keskiviikon valmennusryhmän tunti yhdistettiin aiemman tunnin kanssa. Tuntilistaa lukiessa tuli mukava yllätys: esteitä! Harmikseni olin jättänyt turvaliivini kotiin, kun en huomannut ajatella toisella ryhmällä voivan olla muuta kuin koulua. Ratsukseni oli merkitty Rappen, mutta sain luvan myös vaihtaa. Vapaina olivat Jussi ja Dille. Ilman turvaliiviä halusin ratsun, joka tarjoaisi vähiten yllättäviä tilanteita. Niinpä Rappen sai jäädä talliin, ja Jussi lähti kanssani hyppyhommiin. Ratsukoita oli kahdeksan.

Alkuverryttelyssä yritin korjailla istuntaani. Palaset olivat hieman unohduksissa eivätkä lyhyemmät jalustimet ilmeisesti auttaneet. En oikein saanut vatsalihaksiani töihin, vaan yritin muilla väärillä keinolla keplotella kroppaani oikein. Sehän ei tietysti onnistunut. Erityishuomiota kiinnitin satulan keskellä istumiseen eli korjasin istuntaani enemmän oikealle. Muutoin verryttelyssä pyrin saamaan Jussia edestä kevyeksi sekä liikkumaan riittävän tarmokkaasti. Sellainen perusmeno löytyi, mutta kaasua ja jarrua olisi saanut prässätä enemmän. Laukassa otimme lyhyen verryttelyn, sillä liki kaikki tunnin hevosista olivat olleet jo liikkeellä. Laukassa Jussi eteni edelleen tasaisen varmasti. Ei mitenkään lennokkaasti, mutta ei myöskään laiskasti. Ehkä juuri sopivasti tulevia tehtäviä ajatellen. Tunnin esteet olivat maneesin keskiosassa toisiinsa nähden linjassa. Kaksi niistä oli lyhyen sivun suuntaisia, yksi loivasti lävistäjällä.

Verryttelyhypyt otimme oikeassa laukassa yksittäiselle ristikolle pitkällä lähestymisellä. Jussi laukkasi ihan mukavasti, ja ponnistuspaikat sattuivat hyviin kohtiin. Laukka tosin vaihtui hypyssä turhaan vasemmaksi. Korjasin sen ravin kautta takaisin oikeaksi. Seuraavaksi tulimme oikeasta kierroksesta aloittaen juuri hypätyn esteen sekä jatkoimme siitä lävistäjäpystylle. Molemmat esteet menivät kivasti. Laukka ei tosin vaihtunut toisella esteellä, mutta Jussi korjasi sen itse hypyn jälkeen. Jussi taisi olla hypyn jälkeen ristilaukassa, josta se sai pistettyä kavionsa oikeaan järjestykseen.

Sitten otimme hypätyn kahden esteen putkeen vielä kolmannen pystyn. Eli oikeassa laukassa ensimmäinen pysty, siitä lävistäjäpysty ja laukka vasemmaksi ja loppuun vielä kolmas pysty. Ensimmäinen este meni hyvin. Sitten toiselle tulimmekin vähän pitkänä ja löysänä, jolloin Jussi pääsi lähtemään hyppyyn hitusen liian kaukaa. Ehdin huomata tämän, mutta en reagoida. Kaiken huipuksi esitimme tämän saman tempun kolmannelle esteelle, vähän kauempaa vielä lähtien. Taas ehdin ajatella, että oho, nyt se aikoo lähteä, vaan en tehnyt mitään. Nerokasta! Ei Jussi onneksi niitä bravuureitaan eli järjettömän kaukaa lähteneitä roikaisuja tehnyt, mutta olisi silti ollut kiva olla hereillä ja ratsastaa nuokin höpökohdat pois. Lopuksi pyöräytimme saman kuvion vielä toisesta suunnasta aloittaen. Nyt tajusin ratsastaa, jolloin Jussi odotti kiltisti, ja jokainen ponnistuspaikka tuli parempaan kohtaan. Kierros oli varsin tasainen ja laukka riittävä noin 50–60 sentin esteille.

Loppuraveja varten pidensin jalustimet ja keskityin vielä istuntaan. Aktivoin vatsalihaksia töihin ja hain rintakehää ja lantiota oikealle kohdalle. Lisäksi yritin pysyä satulan keskellä. Jussi ravasi mukavasti ja oli edestä kevyempi kuin alkutunnista. Taisin olla itsekin sen verran lämmennyt, että sain paremmin tuntumaa oikeaan asentoon. Tunti oli kyllä kiva, kun tehtävät olivat ihanan yksinkertaisia ja esteet niin pieniä. Jussin kanssa on hyvä opetella odottamaan. Sillä ja minulla yhteistä on se, että saatamme yrittää lähteä hyppyihin ihan päättömistä paikoista. Niinpä meillä on hyvä harjoitella yhdessä sitä asiaa.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Neiti negatiivinen ja ruuna rauhallinen

Tiivis talliviikonloppu Tallinmäellä huipentui sunnuntain estetuntiin. Ryhmässämme oli viisi ratsukkoa. Pohdin etukäteen tunnin sujumista, kun Jetti oli päässyt parina päivänä olemaan tavallista tahmeampi. Samalla mietin, miten saisin sovitettua kahden päivän istuntakurssin anteja estetunnille. Aika paljon oli siis mielen päällä ennen kuin treenit olivat alkaneetkaan.

Maneesille käppäily hoiti alkukäyntien roolin. Maneesille päästyäni aloin työstää ravia. Samalla yritin korjata istuntaani  istuntakurssin oppien mukaisesti. Jetti nihkeili edelleen, joten turvauduin siirtymiin. Ne auttoivat hieman, kun samalla pyrin istumaan paremmin. Erityisesti kiinnitin huomiotani satulan keskellä pysymiseen. Hankalaahan se oli enkä ihan löytänyt palikoita, mutta sentään yritin. Laukassa opettaja pisti meidät tekemään pieniä temponvaihteluita. Alkunahkeuden jälkeen sain Jetistä hieman parempaa laukkaa irti, mutta lyhyempi ja napakampi laukka jäi vaiheeseen. Laukassakin pyrin muistamaan istunnan korjaamista, mutta paitsioonhan se tahtoi vielä jäädä. Parempi kuitenkin pari yritystä kuin ei mitään.  Ennen loppuun hypättyä rataa tulimme yksittäisiä tehtäviä, jotka sisälsivät suoria ja kaarevia linjoja. Koska ne olivat mukana myös radalla, kertaan vain sen sujumisen.

Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa. Katsomopäätyyn ilmestyneet ihmiset olivat Jetistä kyttäyksen arvoinen asia. Niinpä tulimme ykkösenä olleelle kavaletti-innarille melkoisesti oikoen. Ne ylittyivät aika kömpien, mutta matka jatkui. Tie kakkosokserille oli ihan ok, ja laukka sujui kohtalaisesti. Hypyn jälkeen sain vaihtaa Jetin lennosta oikeaan laukkaan. Kolmantena ollut lävistäjäkavaletti meni ihan ok, mutta tie neloselle oli kamala. En saanut oikaistua Jettiä suoraksi, vaan tulimme esteelle vinosti. Katsomopäädyn ihmiset saivat Jetin edelleen puskemaan karkuun, mutta onneksi sain sen tuotua askeleen sarjan a-osalle riittävän suorana. Viitosen a-osa ylittyi ok, ja rohkaisin Jettiä välissä hieman. B-osa meni sen ansiosta kivasti. Kuutoselle tulimme ihan asiallisesti. Tie seiskana olleille kavaletti-innareille kärsi hieman, kun päästin Jetin valumaan oikealle. Katsomopäädyssä liirailimme taas, jolloin kasille tuli hyytyminen ja huono tie. Pääsimme esteestä kuitenkin yli, mutta radan viimeiselle esteelle eli ysille tulimme yhdellä ylimääräisellä askeleella eli viidellä. Neljä olisi ollut passelimpi. Saimme uusia vielä omana tehtävänään esteet 8–9. Yksittäisenä sain ne onnistumaan, jolloin Jetti tuli suoran linja toivotusti neljällä askeleella.

Kaikkien tehtävien ja vielä radankin jälkeen oli aika apea fiilis. En saanut Jettiä liikkumaan kunnolla eikä huumorintajuni ollut mukana. Opettaja totesi menomme näyttäneen ihan asialliselta, vaikka minusta oli nähnyt ja puhinastani kuullut, etten ollut menoon yhtään tyytyväinen. Hän lisäsi myös, että ainahan parannettavaa löytyy, mutta ei menomme ollut sieltä kamalimmasta päästä. Hän totesi samalla, että taidan keskittyä huomaamaan useimmiten ne huonot hetket ja keskittymään niihin. Olen tämän tiedostanut, mutta oli kyllä herättävää kuulla se toisen suusta. En ole ehkä tajunnutkaan, kuinka näkyvästi ja elämöiden sen teenkään.

Tässä asiassa minun on kyllä tehtävä muutos. Fakta on se, ettei aina voi mennä putkeen, vaan välillä menee penkin alle, päin mäntyä ja ihan päin prinkkalaa. Toinen fakta taasen on se, että liki jokaisessa kerrassa on ainakin yksi hyvä juttu. Minun on vain opeteltava huomaamaan se ja keskittymään siihen ainaisen angstaamisen sijasta. Tässäpä seuraavaksi sitten ne positiiviset huomiot tästä tunnista: 1) menimme jokaisesta esteestä kerralla yli ilman ajatustakaan muusta, 2) sain tehtyä välillä pieniä korjauksia, joihin Jetti reagoi toivotusti ja 3) muistin ajatella välillä istuntaani ja opetella korjaamaan sitä. Ainakin kolme asiaa tälläkin kertaa meni kivasti. Eli tunti ei millään voinut mennä täysin penkin alle, vaikka fiilikset olivatkin paikoin aika synkeät. Treeneissä harjoitellaan paremmiksi, joten siellä ei tarvitse olla täydellinen. Minun on kyllä aika luopua neiti negatiivisuuden viitasta ja yrittää olla välillä vähän aurinkoisempi tapaus.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Istunta tehosyynissä, osa 2

Lauantaina oli vuorossa Aira Toivolan istuntakurssin toinen päivä, joka alkoi ratsastuspilatestunnilla. Sen aikana teimme eiliseltä tuttuja harjoituksia, mutta myös paljon uusia. Omaa kehoa sai taas käännellä itsenäisesti ja ohjattuna. Lihaksia löytyi, mutta oli myös hukassa. Tunnilla sain kuitenkin vähän lisävihiä siitä, millä tavoin kehon saisi korjattua oikein. Työtä vaatii muun muassa se, että saan lantion ja rintakehän korjauksen jälkeen säilytettyä riittävän ryhdin enkä painu etukumaraan pää alhaalla. Niin monta palasta hallittavana, mutta ehkä vielä jokin kaunis päivä saan ainakin parista niistä kiinni yhtä aikaa.

Jumppatunnin ja pienen tauon jälkeen pääsimme ratsaille. Jetti oli mennyt tänäänkin jo yhden tunnin alle ja ollut kuulemma hivenen tahmea. Arvelin ruunan tahmailevan minulle tänäänkin, sillä jo edellispäivänä se oli ottanut ilon irti selässä itseensä keskittyneestä ratsastajasta. Ratsastustunnin teema oli tietysti sama kuin aiemmin eli oikean istunnan hakeminen. Tänään otimme käynnin ja ravin lisäksi laukkaa. Alussa saimme haeskella asentoa itse ja Airan avustuksella. Hain lantiota alle, rintakehää sen päälle ja riittävää suoruutta selkään. Samalla yritin saada lonkkia takareisien avulla auki sekä pohkeita pysymään oikeassa kohdassa. Haastavaahan se oli, mutta välillä jokin kohta sentään käväisi oikeassa paikassa. Ratsuni sen sijaan oli aivan unessa. Yritin olla stressaamatta siitä, mutta väistämättä ajauduin nohittamaan ratsuani ja unohdin keskittyä itseeni.

Aira kyseli meiltä, kumman suunnan koimme vaikeammaksi. Minä vastasin vasemman, koska se on inhokkisuuntani eikä tunnu toimivan liki millään hevosella. Aira ihmetteli vastaustani ja sanoi arvelleensa oikean kierroksen olevan vaikeampi. Minä puolestani kummastelin tätä, kunnes Aira kertoi minun olevan selvästi kiertynyt vasemmalle ja painon olevan sillä puolella. Olen kyllä tiedostanut sen, että vasemmassa kierroksessa lantioni tuntuu olevan vasemmalta puolelta edessä yhdessä sen puolen hartian kanssa. Jotenkin tämä kiertymä ei silti ole haitannut oikeassa kierroksessa. Sen olen myös tajunnut, että painoni valuu vasemmalle. Ilmeisesti oikea kierros on silti tuntunut paremmalta, sillä siinä suunnassa osaan käyttää käsiäni ja pohkeitani paremmin kuin vasemmassa. Korjausohjeeksi tuli viedä istuntaa oikealle, kunnes olisin satulan keskellä. Kun sain kommentin istuvani keskellä satulaa, itsestäni tuntui kuin olisin roikkunut vallattomasti oikealla. Tämän lisäksi sain suunnasta riippuen muistaa korjata ulkopuolen hartiaa vähän edemmäs, jotta kiertoni hartioista suorenisi. Käynnissä nämä korjaukset onnistuivat kohtuullisesti. Niiden seurauksena Jetti liikkui molempiin suuntiin aika helposti ilman puskemisia kumpaankaan suuntaan. Jopa se tavallisesti vaikeampi vasen kierros meni paremmin.

Ravissa Aira muistutti käyttämään kevennyksessä takareisiä. En osaa keventää saati tehdä juuri mitään takareisilläni, vaan käytän tilanteesta riippumatta etureisiäni. Tämän kerrottuani sainkin nakata jalustimet pois ja keskittyä keventämään takareisien avulla. Tämä yhdistettynä istunnan suoristamiseen oli älyttömän hankalaa. Lopulta aloin ajatella kevennystä lonkan avaamisen kautta, jolloin sain ajatusta takareisiinkin. Tämän oivalluksen aikana muun istunnan korjaus pääsi unohtumaan, jolloin meno oli taas vaikeampaa. Asiaa ei auttanut tahmaileva Jetti, johon kiinnitin taas aivan liian paljon huomiota. Aika paljon sain myös huolehtia siitä, etten jännittänyt etureisiäni ja polviani, vaan pidin ne rentoina.Kun sain ottaa jalustimet takaisin, minun piti miettiä kevennys edelleen takareisien kautta. Olla niin kuin jalustimia ei olisikaan. Ajauduin tietysti heti keventämään etureisillä jalustimista tukea ottaen. Välillä sain pikkuriikkisen korjattua menoa, mutta hankalaa se oli. Ehkä hieman liian lyhyet jalustimet antavat minulle mahdollisuuden tähän? Vähän pidemmät voisivat pistää jalkani venymään eikä olemaan liikaa tukeva, vaan enemmänkin kevyesti tuntumalla. Tätä täytyy miettiä. Samoin kuin jatkaa takareisien etsimistä. Istunnan korjaaminen satulan keskelle ja suoremmaksi onnistui muutamien askeleiden ajan. Silloin Jetti oli taas helpompi ratsastaa myös vasemmassa kierroksessa. Se liikkui rennommin silloin, kun sain pakkaani korjattua.

Seuraavaksi siirryimme laukkaan. Tai me Jetin kanssa kovasti yritimme. Ei mitään mahdollisuutta! En yksinkertaisesti saanut Jettiä alussa millään laukkaan. Hätäännyin tietysti ja lässähdin selässä kamalaksi perunasäkiksi, joka heilui ja tuuppasi. Sarjassamme kuinka paljon voi nolottaa. Vastaus on aivan älyttömästi. Lopulta jouduin ärähtämään Jetille kunnolla, mikä ei ollut hieno hetki. Se kuitenkin sai ruunan lopulta laukkaan, jotta pääsin treenaamaan istuntaani siinäkin. Vähemmän yllättäen istunnan korjaaminen ei helpottanut nopeammassa askellajissa. Onneksi olen tiennyt laukan olevan minulle Jetin kanssa vaikeinta. Jostain syystä en saa siinä istuntaani vakaaksi enkä pohkeita tuntumalle, vaan soudan selässä laukan mukana. Tämä taas jarruttaa Jettiä, mikä saa minut nohittamaan sitä ja unohtamaan viimeisetkin rippeet paremmasta istunnasta, ja kamala noidankehä on valmis.

Sain laukkaan samat ohjeet kuin muissakin askellajeissa: lantio alle, rintakehä päälle, selkään riittävä suoruus, pohkeet oikeille paikoille, istunta keskelle satulaa ja hartiat oikeaan paikkaan. Korjauslista oli pitkä, mutta tarpeellinen. Yritin parhaani mukaan pysyä keskellä, mutta seilasin aina takaisin vasemmalle. Ylävartalollani oli oma elämä, ja lantioni oli lähtenyt lomille. Pohkeet sentään roikkuivat, paino tällä sanalla, mukana. Jetti nihkeili edelleen, jolloin keskittymiseni herpaantui myös sen komentamiseen. En vain saanut sitä tänään hereille, jolloin en osannut keskittyä vain itseeni. Kummassakin suunnassa meno oli vaikeaa, mutta yritin sentään kovasti. Mieli tosin alkoi olla jo aika musta, kun tunsin itseni aivan naurettavaksi ratsastajaksi, joka ei saanut ratsuaan edes liikkeelle. Lisäksi hajoileva istunta synkensi mieltä entisestään. Loppujen lopuksi sain oikeaan kierrokseen pienen hetken, jossa palikat olivat enemmän oikeaan suuntaan. Jetti palkitsi yritykseni laukkaamalla sen hetken rennosti ja paremmin kuin koko tunnin aikana. Aira käytti hyvää kikkaansa eli kehotti käymään vanhassa asennossa. Siinä huomasin lantioni lähtevän soutamaan ja Jetin laukan muuttuvan vähemmän rullaavammaksi. Samalla tunnuin jarruttavan menoa istunnallani eikä satulan keskellä istumisesta ollut toivoakaan. Kaikesta epätoivoisuudesta huolimatta olin kuin olinkin saanut palasia vähän korjattua laukassakin. Jes!



Loppuraveissa sain pakkaani kasaan, ja Jetti tarjosi rentoa ja kivasti rullaavaa ravia. Onneksi tämä hyvä hetki tuli, sillä muutoin olisin ollut valmis menemään nurkan taakse pillittämään. Keskityn edelleen ärsyttävän paljon huonosti menneisiin hetkiin enkä tajua iloita hyvistä kohdista. Onneksi sain nyt taottua päähäni sitä, etten voi kahdessa päivässä korjata vuosien ajan kehittämiäni istuntavirheitä, mutta voin silti yrittää parhaani. Tekemällä ja yrittämällä sitä juuri oppii. Ei angstaamalla ja valittamalla. Tiivistetysti kahden päivän kurssin anti: todella hyvä! Voin kyllä lämpimästi suositella Airaa muillekin istuntapulmista kärsiville. Kannustava, tarkka ja oppilaitaan kuunteleva opettaja on kyllä loistava juttu! Kaikeksi onneksi seuraava tunti hänen opissaan onkin jo sovittu, joten helmikuussa jatkuu taas. Sitä ennen tietysti pitää muistaa itsenäisestikin haeskella istuntapalikoita kohdilleen.

Videoista kiitos Päiville!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Istunta tehosyynissä, osa 1

Kun Tallinmäki ilmoitti järjestävänsä Aira Toivolan kahden päivän istuntakurssin, viimeisetkin tekosyyni olla tekemättä jotain istuntani eteen karisivat pois. Aira käy säännöllisesti Oulun seudulla ja Tallinmäellä, mutta en tähän mennessä ollut saanut aikaiseksi ilmoittautua tunnille. Kurssi onnistui houkuttelemaan mukaansa, sillä siinä samalla sai niin teoriaa, ratsastuspilatesta kuin ratsastusta. Kunnon starttikurssi siis. Tämän jälkeen Airan yksittäisistä tunneista saa varmasti enemmän irti, kun on jo vähän perillä aiheesta. Tietoa tuli jo ensimmäisen päivän aikana niin paljon, että pääni on aivan pyörällä. Onneksi on blogi, jonne voin yrittää kirjoittaa tulkintojani ja ymmärryksiäni kuulemastani.

Teorian mielenkiintoisin osa oli se, kun Aira taitteli pari kurssilaista seisomaan ja istumaan oikein. Näin havainnollistettuna teoria avautui uudella tavalla. Ratsastuspilatestunnilla teimme erilaisia harjoituksia, joissa opettelimme oman vartalon korjaamista ja oikeanlaisen asennon löytämistä. Molemmat ratsastuksenopettajani ovat Airan vakioppilaita, joten he ovat käyttäneet tunneilla paljon samoja neuvoja ja vinkkejä. Niinpä harjoitukset eivät onneksi olleet täysin vieraita. Peruskaava olikin tuttu: lantio oikein alle ja rintakehä sen päälle. Tämän lisäksi tuli vinkkejä siihen, mitä lihaksia käyttämällä omaa kehoa sai oikeinpäin. Lisäksi tietysti sai miettiä hengittämistä sekä rentouden säilyttämistä. Tunnin aikana saimme tehdä mukavan paljon toistoja, ja Aira kävi neuvomassa kädestä pitäen. Sen avulla sain taiteiltua itseäni oikeaan suuntaan, vaikka työlästähän se oli. Keho pyrki kovasti palaamaan vanhaan asentoon, johon vuosien aikana on tottunut.

Pienen huilin jälkeen pääsimme ratsaille. Ratsunani oli tietysti Jetti, ja jaoin tunnin Kaisan kanssa. Aira pisti meidät ensin menemään käyntiä ja ravia oman tapamme mukaan. Sen jälkeen hän käsitteli meidät molemmat toivottuun asentoon kädestä pitäen. Korjaukseni olivat tutut: lantio alle, rintakehä päälle, lonkat auki takareisillä avaten, jalat rennoiksi, pohje lähemmäs satulavyötä, yläselkä suoremmaksi ja pituutta ylävartaloon takaraivoa ylemmäs nostaen. Tämän jälkeen Aira testasi jo ennen korjauksia tehdyn pienen vedon ohjista. Aikaisemmin heilahdin heti ohjan mukana, mutta uuden asennon kanssa veto ei horjuttanut niin paljoa. Sitten pääsimmekin harjoittelemaan uutta asentoa käynnissä ja ravissa.

Tunnin vietimme pääty-ympyrällä käynnissä ja ravissa. Mihinkään muuhun ei juuri tarvinnut kiinnittää huomiota kuin omaan istuntaan ja sen korjaamiseen. Ravia menimme niin keventäen kuin alhaalla istuen. Aira kommentoi minun tavallisen tapani keventää ja istua alas olevan vähän raskas, mikä heijastui tietysti Jettiin. Lisäksi Aira korjasi ihanan sinnikkäästi pohjettani vähän edemmäs kohti satulavyötä. Huomasin vieväni pohjetta aina taaemmas, kun käytin sitä. Opettavaista oli huomata, että oikeaan kohtaan käytettynä Jetti reagoi pohkeeseen paremmin. Jetti otti muutoin tunnista ilon irti ja laiskotteli lahjakkaasti. Välillä en meinannut saada sitä liikkumaan hiippailua enempää tai siirtymään raviin, kun ruuna oli jo puoliksi nukuksissa.

Jalkojen ja istunnan korjaaminen oli työlästä, mutta jaksoin kuitenkin yrittää. Lössähdin toki aina parin hyvän sekunnin jälkeen takaisin väärään asentoon, mutta Aira jaksoi sinnikkäästi korjata ja muistuttaa. Lisäksi hän palautti meidät aina sallitusti vanhaan asentoon ja pyysi kertomaan, miten se ja uusi asento erosivat ja miltä ne tuntuivat. Vanha asento teki istunnastani pomppivampaa ja irtonaisempaa sekä hidastutti Jettiä. Lisäksi ravissa pääni vispasi hulvattomasti. Sen sijaan uudessa asennossa pääsin istumaan vähän tiiviimmin satulaan, mutta kevyemmin. Lisäksi mukautumiseni oli eleettömämpää, ja vartaloni pysyi paremmin hallinnassa. Myös se aiemmin heilunut pää.

Lopputunnista Jetti tarjosikin paljon parempaa ravia, kun sain korjattua itseäni parempaan asentoon. Päivän ylimääräinen bonus oli se, että oma opettajamme seurasi oppilaidensa tunnit. Emme siis hänenkään syynissä pääse lössähtämään takaisin entiseen asentoon, vaan treenit jatkuvat. Mainiota! Ensimmäinen tunti hurahti älyttömän nopeasti. Keskittymiseni oli ihan omaa luokkaansa, kiitos siitä todella hyvän opettajan. Onhan sitä korjattavaa, mutta ihan toivoton olo ei silti iskenyt. Pienet onnistumiset tuntuivat niin hyviltä, että niiden voimalla toivottavasti jaksaa säätää tätä istuntaa kohti parempaa.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Edelleen mainio poni

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla hyppäsimme sovitusti toisen kerran putkeen. Olin toivonut ratsukseni Epperiä, ja toiveeni toteutui. Ratsukoita tunnilla oli ihanasti vain neljä. Tunnin treenit teimme suoralla linjalla, ympyröillä sekä lävistäjällä.

Alkuverryttelyssä pyrin pitämään Epperin riittävän suorassa. Tämä onnistui kohtuullisesti, vaikka välissä huomasin jääneeni nyhertämään sisäohjalla ja unohtaneeni ulko-ohjan. Epperiä sai tänään nohitella edelliskertaa enemmän, mutta laiska se ei onneksi ollut. Ylittelimme ravissa pääty-ympyrällä olleita puomeja, ja ne sujuivat ihan hyvin. Verryttelimme laukassa nostamalla sen lyhyen sivun keskeltä ja tulemalla ympyrällä olleet minikavaletit. Pitkät sivut menimme ravissa. Epper laukkasi hieman uneliaasti, mutta sain sen herätettyä kohtuullisesti. Minikavaletit menivät hyvin, kun muistin olla hätäilemättä ja antaa Epperin tehdä osuutensa.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme pääty-ympyrällä kavaletin, siitä kaksi estettä suoralla linjalla ja lopuksi vielä kaksi kavalettia pääty-ympyrällä. Tehtävä meni ihan kivasti, vaikka Epper olisi saanut laukata tarmokkaammin. Yritin itse välttää turhaa ajamista ja luottaa siihen, että poni herää muilla avuilla paremmin. Seuraava tehtävä oli tulla alkuun pääty-ympyrä kavaletin yli, siitä lävistäjäpysty ja loppuun vielä kaksi kavalettia pääty-ympyrällä. Laukkaa en hypyissä saanut vaihtumaan, mutta sain vaihdot tehtyä lennosta. Jälkimmäisellä pääty-ympyrällä Epper pääsi myös vähän valumaan ulos ennen kuin tajusin ohjata sitä paremmin.

Tämän jälkeen hyppäsimme suoran linjan esteet ensin vasemmassa laukassa. Epper pääsi ensin vähän venymään pitkäksi, jolloin ensimmäinen hyppy ei ollut sujuvin. Poni kuitenkin meni välin kolmella askeleella mainiosti. Sitten vaihdoimme suuntaa ja tulimme pari kertaa suoran linjan oikeassa laukassa ja jatkoimme vielä lävistäjäpystyn. Opettaja nosti esteet lopuksi siten, että linjan pystyt olivat noin 75–80 sentissä ja lävistäjäpystyn tolppien mukaan 90 sentissä. Maasta käsin tehty mittaus tosin laski esteen ehkä noin 85 senttiin. Tunnin viimeisellä kierroksella en saanut Epperiä vastaamaan lähestymisessä ensimmäiselle esteelle pohkeeseen, jolloin sorruin tuuppaamaan. Tämä hyydytti Epperin liki täysin, mutta superkilttinä ponina se kömpi esteen yli. En ajatellutkaan matkan keskeyttämistä, vaan ryhdistäydyin, ja menimme Epperin kanssa vielä suoran linjan toisen esteen yli neljällä askeleella. Pyysin sen jälkeen luvan aloittaa tehtävän alusta. Nyt tein tarvittavan herätyksen ajoissa ja lähestyin ensimmäistä estettä rauhallisemmin. Näin Epper sai laukata paremmin, ja suoran linjan esteet ylittyivät kivasti. Lävistäjäpystylle tuli myös ihan asiallinen hyppy, ja Epper vielä vaihtoi laukan siinä toivotusti vasempaan. Siihen päättyivät tunnin hyppelyt. Onneksi oli aikaa korjata aikaisempi sössimiseni, sillä näin tunti päättyi hyvään mieleen.



On se vain mainio poni tuo Epper! Niin kiltti ja yritteliäs, että siitä on vain tykättävä. Itse taas saisin oppia ratsastamaan, ihan sellainen pikkujuttu vain. Oli tässä tunnissa hyvääkin. En koko aikaa kuitenkaan häseltänyt, vaan sain annettua Epperille työrauhan. Opettajakin kehui Epperiin hypänneen tänään mainiosti. Kun Epperin etuosaa saa vähänkään kevenemään, paranee ponin meno paljon. Sen jälkeen esteet ylittyvätkin kivasti ilman suurempia häsellyksiä. Kerrassaan kiva tunti!

Videoista kiitos Alekseille!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Mainio poni

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli kuin olikin esteitä. Koulua oli minun mittapuullani väännetty ihan riittävästi, joten oli korkea aika päästä hyppäämään. Ratsuvalinta ilahdutti erityisesti, sillä sain Epperin. Haihattelin muka, etten ollut mennyt sillä vuoteen, kunnes blogi paljasti minun hypelleen sillä viimeksi tämän vuoden heinäkuussa. Ratsukoita tunnilla oli viisi.

Verryttelimme ensin hetken ravissa ylittäen kahta puomia ympyrällä. Opettaja muistutti hakemaan reitin katseella puomille ajoissa. Epper tarjosi ensin köpötysravia, mutta uskoi nohitukseni helposti. Sen jälkeen se kulkikin koko tunnin aika mukavasti vaatien ihanan vähän nohitusta. Puomien ylittäminen sujui mukavasti. Tiet olivat kunnossa eikä Epper muuttanut sen kummemmin tahtia puomeja ylittäessään. Muutimme kuviota siten, että ylitimme oikeassa kierroksessa ravissa yksittäisen puomin ympyrällä. Ylityksen jälkeen nostettiin laukka ja tultiin vielä ympyrällä kaarella ollut toinen puomi, jonka jälkeen jatkettiin uraa myöten. Epper pyrki vähän puskemaan sisälle, mutta toimi heti, kun osasin korjata sitä pohkeella. Laukannostot olivat aluksi hitaita, kunnes vähän nohitin ratsua. Sen jälkeen tehtävä sujui mukavasti, kun muistin pitää Epperin riittävän suorana. Tulimme saman tehtävän vielä kokonaan laukassa. Ongelmia ei tullut, vaan tehtävä sujui helposti.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa laukassa pyöräyttäen pääty-ympyrän yksittäisen kavaletin yli ja jatkoimme siitä kahden esteen suoralle linjalle. Väli oli 11 metriä. Ensimmäisellä kierroksella väli meni ahtaasti neljällä askeleella. Päätin Epperin venyvän sen seuraavaksi kolmeen askeleeseen. Opettaja muistutti hakemaan sellaisen laukan jo ympyrän aikana eikä vain paahtamaan linjalle kovaa. Tämä onnistui aika mukavasti. Epper vastasi pohkeeseen hyvin, ja sain itse oltua menossa mukana. Opettaja tosin ohjeisti varomaan liiallista kippausta etukenoon, jolloin muutenkin etupainoisena mielellään menevän Epperin olisi vaikea kantaa meitä molempia.

Tunnin lopuksi tulimme vielä pelkän suoran linjan oikeassa laukassa. Aluksi ponnistuspaikka ensimmäiselle pystylle ei osunut millään. Kertaalleen ajattelin lähteä hoputtamaan Epperiä ihan järjettömästä paikasta yli, mutta onneksi tajusin hölmöyteni ennen kuin yllytin ratsua. Väli kuitenkin meni sinnikkäästi kolmella askeleella, vaikka jouduin pyytämään Epperiä heti ensimmäisen hypyn jälkeen eteen. Lopulta opettaja ehdotti lähestymisen lyhentämistä, jotta ponnistuspaikka löytyisi. Kaarsin vähän lyhyemmän tien ensimmäiselle esteelle ja tadaa, ponnistuspaikka löytyi kuin itsestään. Näin pääsimme päättämään tunnin hyppelyt vaivattomasti sujuneeseen suoraan linjaan. Tietysti olisi ollut kiva tajuta, miksi ponnistuspaikka ei löytynyt pidemmällä tiellä, mutta ei sitä kaikkea kerralla voi oppia.

Olipa kiva tunti! Epper oli niin sympaattinen menijä, ettei toista. Siksi kehtasin toivoa sitä ensi kerrankin tunnille. Pääsin myös muutaman kerran korjaamaan vääriä laukkoja, ja Epperhän veteli vaihdot lennosta kuin vanha tekijä. Mukava hypätä noin mainiolla ponilla, joka menee eikä keksi omia vinkeitään tai ihan hyydy paikoilleen. Vaikka sen möhkömäinen ulkokuori voi hämätä, löytyy sen alta mainio ratsastuskouluponi.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Juuri oikeanlaisen kisaratsun kyydissä

Sunnuntaina vuorossa oli Oulun Ratsastajien seuraestekisat. Kaikissa luokissa oli sama rata, ja arvosteluna oli A.0.0. Mikä mainio tapa kisata itseä vielä jännittäviä korkeuksia maneesissa ilman aikaratsastuksen miettimistä ja useamman radan opettelua. Opettajan kannustamana ilmoitin meidät Jetin kanssa niin 80 kuin 90 sentin luokkiin.

Molempien luokkien verryttelyssä minulla oli yksi asia tehtävänä: herättää Jetti oikeasti. Tiesin, että jos onnistuisin siinä, molemmat radat sujuisivat todennäköisesti hyvin. Jos taas yrittäisin lähteä radalle puoliunisen ratsun kanssa, ei suorituksessa olisi mitään hurrattavaa. Kun pääsimme 80 sentin verryttelyyn, olimme kävelleet ulkona jo hyvän tovin. Molemmissa verryttelyissä hyödynsin siirtymiä sekä temponvaihteluita. Jetti vilkaisia alussa maneesin nurkkia vähän pälyillen, mutta tokeni hommasta nopeasti. Taisin onnistua saamaan sen huomion enemmän itseeni kuin muuhun maailmaan. Ratsastin aika päättäväisesti, mikä toivottavasti oli osasyy Jetin heräämiseen. Toinen vaihtoehto on tietysti tuuri, ja sen varaan en mielelläni ihan jokaista kisaa laskisi. Verryttelyhypyt otimme molempia luokkia varten niin pystylle kuin okserille. Hypyt sujuivat ihan hyvin, mikä osaltaan rakensi luottamustani siihen, että radat menisivät hyvin. Odottelun jälkeen pääsin viimein ensimmäiseen suoritukseeni eli 80 sentin radalle.

Kaisalle kiitos tästä!
80 sentin radalle päästyäni ravasin nopeasti näyttämässä Jetille seiskaesteen valkoisen portin sekä kasiesteen sateenkaarikoristeen sekä katsomopäädyn avonaisen oven, josta porukkaa lappasi sisään ja ulos. Jetti oli tolkku eikä piitannut esteistä tai ovesta enempiä. Niinpä pyöräytin sen oikeaan suuntaan ja nostin oikean laukan. Jetti eteni ihan hyvin, joten suuntasimme ykköselle. Näin kauempaa, ettei askel sovi, jolloin osasin ihanasti odottaa hyppyä. Jetti ottikin miniaskeleen, mutta hyppäsi varmasti vaihtaen laukan toivotusti vasempaan. Kakkoselle tuli ihan asiallinen hyppy. Jetti piti vasemman laukan, mutta korjasi itsensä lopulta oikeaan laukkaan. Rohkaisin Jettiä äänellä hyppäämään kolmosen vähän kauempaa miniaskeleen sijaan. Se uskoi ratkaisuni ja lähti hyppyyn. Kolautimme puomia, joka onneksi pysyi paikallaan. Kolmosen ja nelosen suoran linjan selvitimme seitsemällä askeleella. Nelosena ollut okseri ylittyi ongelmitta. Jetti oli tovin ristilaukassa, kunnes vaihtoi kokonaan oikeaan laukkaan. Viitoselle tultaessa rohkaisin Jettiä vähän, ettei esteelle tulisi turhaan miniaskelta. Jetti kuunteli taas hyvin ja ylitti viitosen puhtaasti. Laukkakin vaihtui vasemmaksi. Kuutoselle tuli sujuva hyppy, jolloin pääsimme seiskalle viidellä askeleella. Sama hyvä meno jatkui, jolloin sekin ylittyi mukavasti. Viimeiselle eli kahdeksannelle esteelle ratsastin napakasti, sillä en halunnut Jetin viurahtavan esteestä ohi. Jetti hidastikin lähestymisessä hieman, mutta hyppäsi esteen silti mainiosti. Puhdas ja sujuva rata, jes!

Olimme opettajan kanssa sopineet, että 80 sentin sujuminen päättäisi sen, starttaisimmeko 90 sentin luokassa. Koska 80 sentistä saimme hyvän suorituksen, varmistui lupa 90 sentin radalle. Verryttelyssä otimme pari hyppyä kisakorkeudessa, ja se riitti. Jetti oli herättelyn jälkeen taas kuulolla ja etenemässä, joten yritin rentoutua ja uskoa, että selviämme radasta. Radalla lähdimme matkaan taas oikeassa laukassa. Ykkönen ylittyi mainiosti ja samoin kakkonen, jos puomin kolautusta ei lasketa. Kolmosen ja nelosen välin menimme jälleen seitsemällä askeleella ihan asiallisesti, ja Jetti jopa laskeutui toivotusti oikeassa laukassa neloselta. Viitoselle tulin ajaneeksi Jettiä turhaan eteen, joten kiitin sitä heti hypyn jälkeen esteen puhtaasta ylityksestä. Kuutoselle en saanut ratsastettua täysin suoraa tietä, jolloin Jetti tuli hyppyyn hieman vinosti. Tämä virhe kostautui, kun Jetti kopsautti takasillaan puomin alas. Tämä ei onneksi sekoittanut rytmiä, vaan pääsimme seiskalle viidellä askeleella ja sen yli sujuvasti. Kasille Jetti tulikin jo varmasti, jolloin sain oltua selässä rauhassa. Niin Jetti pääsi hyppäämään viimeisen esteen puhtaasti, ja ratamme oli siinä. Neljä virhepistettä ei jäänyt harmittamaan, sillä muutoin rata oli meidän suoritukseksemme oikein sujuva. Ehdin jo selässä ollessa fiilistellä, kuinka helppoa meno olikaan. Jes, jes, jes!



Kaiken kaikkiaan kisapäivä oli onnistunut. Molemmat radat olivat tasaisia ja sujuvia ja mikä parasta, minua ei juuri jännittänyt. Jetti oli kyllä todella mainio! En tiedä, mikä ruunan sai tällaiseksi, mutta kunpa se olisi aina yhtä hyvä ja luotettava. Sillä oli niin mukana hypätä, kun se eteni ja tuntui menevän kaikesta muitta mutkitta yli. Ylistin ja taputtelin Jetin kyllä hyväksi, sillä olin niin iloinen. Kyllähän tässä lajissa joutuu välillä paukuttelemaan päätä seinään, mutta onneksi nämä onnistumiset silottavat kuhmut saman tien. Tämä taisikin olla kisavuoden päätös, joten sain ainakin mainiot fiilikset loppuun. Tällä innolla on hyvä treenata ja odottaa ensi vuoden kisoja!

Videoista kiitos Kaisalle, joka oli samoissa kisoissa Vaken kanssa!

lauantai 29. marraskuuta 2014

Hieman hyytynyttä hyppäämistä

Tallinmäen viikottainen maneesiestetunti oli tällä kertaa jo lauantaina seuraavan päivän estekisojen takia. Alkukäynnit hoituivat taas näppärästi matkalla tallilta maneesille. Jetillä ei ollut kiire minnekään, vaan se hiippaili menemään. Pääsimme kuitenkin lopulta perille ja saimme aloittaa verryttelyn. Ratsukoita tunnilla oli neljä. Alussa väänsimme tovin koulua, jonka jälkeen otimme muutamia hyppyjä.

Sileän verryttelyssä tulimme keskihalkaisijaa suoraan sekä pyöräytimme kulmiin voltit. Tämän lisäksi teimme ravissa pohkeenväistöä uralta keskemmäs, jonka jälkeen nostimme myötälaukan. Suoraan meneminen onnistui kohtuullisesti. Jetti pyrki lähinnä halkaisijan loppupuolella ennakoimaan tulevaa käännöstä. Voltit sen sijaan olivat alussa melkoisia esityksiä. Jetti pääsi oikomaan sekä hidastamaan. Yritin reipastuttaa ratsua, mutta aika laihoin tuloksin. Pohkeenväistöt sen sijaan sujuivat kivasti. Laukat nousivat myös kohtuullisesti, ja onnistuimme pysymään irti urasta. Vasemmassa laukassa Jettiä sai korjata oikealta vasemmalle, kun taas oikeassa laukassa se meni melko suorana.

Ensimmäinen hyppykuvio oli tulla kaksi kavalettia ympyrän kaarella. Tehtävä tultiin molemmista suunnista, ja kavalettien väli tuli päästä kahdella askeleella. Jetti oli vähän unessa, mutta selvitimme tehtävän toivotusti. Olisin silti toivonut napakkuutta enemmän, mutta en onnistunut pyytämään sitä Jetiltä oikein. Ruuna tuntui olevan kovin nukuksissa. Sain sen liikkumaan pari askelta, jonka jälkeen palattiinkin jo hyytyneeseen hurruutteluun.

Seuraavaksi tulimme pari kertaa S-kiemuran kavalettien yli. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa hypäten pienen pystyn. Siitä matka jatkui lävistäjälle, jossa oli kaksi kavalettia innarivälillä. Siitä matka jatkui vielä aiemmassa tehtävässä hypättyjen kahden kavaletin yli. Ensimmäisellä kerralla Jetti jarrutti ensimmäiselle pystylle ja pällisteli sitä kuin se olisi ollut sapelihammastiikeri. Saimme kuitenkin kömmittyä esteen yli. Yritin nohittaa Jettiä, mutta huonosti onnistuen. Lävistäjäkavaletit menivät vähän hitaasti, jolloin oikea laukka ei vaihtunut vasemmaksi. Ehdin korjata sen lennosta. Lopuksi mummoilimme vielä ympyrän kaarella olleet kaksi kavalettia. Toisella kierroksella pääsimme ykkösestä sujuvammin yli, mutta muuten meno oli edelleen aika hidasta. Ehkä hitusen parempaa, mutta sangen ponnetonta silti. Herätyskello ei ilmeisesti ollut pirissyt tätä ruunaa tähän päivään enkä minäkään onnistunut sitä vällyjen välistä kaivamaan päivän puuhiin mukaan.

Lopuksi tulimme vielä vasemmassa kierroksessa muutaman kerran yhden askeleen väleillä olleen ristikon, pystyn ja okserin jumppasarjan. Apuna oli ponnistuspuomi. Jetti tuntui viimein heräävän vähän, jolloin ehdin jumppasarjalla keskittyä pohtimaan liikkumattoman käteni arvoitusta. Sain korjattua sitä hieman, mutta hyvin helposti käteni unohtui paikoilleen. Jetti ei onneksi ole tästä pahastunut, mutta toivoisin voivani antaa sille joka tapauksessa tilaa ihan varmuuden vuoksi. Jumppasarjan okseri nousi lopulta 90 senttiin, mikä ei edes hirvittänyt. Jetti meni epäröimättä siitäkin yli, joten sain taas luottoa siihen, että se kyllä tekee osuutensa. Kunhan siis osaan antaa sille sen mahdollisuuden enkä häsellä hommaa sekaisin.

Loppuraveissa pyörittelimme vielä kahdeksikkoa. Jetti liikkui ihan riittävästi, ja houkuttelin sitä venyttämään ohjan perässä. Tunnin treeni oli juuri sopiva kisavalmistautuminen. Saimme hypätä hieman, mutta ei liikaa, jotta into säilyisi kisoissakin. Jetin pieni hyytyminen tosin huoletti kisoja ajatellen. Toisaalta nämä Jetin yltiörauhalliset päivät ovat enemmän kuin tuttuja. Siksipä päätin olla murehtimatta ja keskittyä kisaverryttelyssä herättämään Jetin oikeasti.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Huhkimista

Viikon tauko ratsastuksesta hurahti helposti, mutta oli kyllä silti kiva käydä perjantaina ratsastamassa Jetti itsenäisesti. Ideana oli ihan perusratsastus, jossa keskityin eniten kaasun löytämiseen. Kenttää oli huollettu hyvin, jolloin siinä pääsi menemään kaikissa askellajeissa.

Jetti kuvitteli alussa hyvän tovin, ettei minua tarvitse totella. Niinpä se tahmaili ja yritti mutkitella. Korjasin tilannetta alkamalla herätellä Jettiä liikkumaan. Se vaati melkoista työtä ennen kuin mitään tapahtui. Yritin olla nopea ja looginen, mutta taisin silti enemmän olla hidas ja epäjohdonmukainen. Hiljalleen Jetti alkoi silti uskoa, että yritin tarkoittaakin jotain. Laukassa pyrin herättämään Jetin tekemällä kahdeksikolla vaihtoja. Jetti tosin ei ihan ollut kartalla tehtävästä, vaan yritti tarjota vastalaukkapätkiä. En siis ollut saanut sitä oikeasti vielä hereille tai sitten apuni olivat niin epämääräiset, että ruuna tulkkasi minut näin. Nyhersin vaihtoja sen verran, että sain vähän sinnepäin menneet yritelmät.

Koska meno oli nihkeää, palasin takaisin ravityöskentelyyn ja otin siirtymät käyntiin ja takaisin raviin käyttöön. Suivaannuin sopivasti, jolloin ratsastin päättäväisemmin. Sen avulla Jetti alkoi viimein herätä hommiin ja esitti siirtymiä aika asiallisesti. Yritin itse olla tarkkana, etten jäänyt yhtään pusertamaan, vaan olin nopea hellittämään. Paikoin taisin onnistua tässä, minkä seurauksena Jetti tuntui liikkuvan paremmin. Sen johdosta päätin ottaa vielä muutamat laukanvaihdot. Ensin tosin laukkasin tovin ihan vain uraa myöten hyvää etenemistä hakien. Nyt vaihdot onnistuivat paremmin, mutta viilattavaa niihin silti jäi. Sentään Jetti ei tarjonnut enää vastalaukkaa. Silti se oli vähän hidas reagoimaan vaihtopyyntöön, joten taisin jäädä jotenkin jarruttamaan ja estämään vaihtoja.

Jälkimmäinen laukkatyöskentely kuitenkin herätti Jetin viimein. Niinpä loppuraveissa se eteni jo aika kivasti eikä vaatinut muistuttelua joka hetki. Annoin sen venyttää ohjan perässä, minkä se teki mukavasti. Ratsastaessa tuli kyllä kuuma, kun hommia sai huhkia kunnolla. Oli kuitenkin mukava huomata, että jaksoin yrittää, ja että se tuotti tulosta. Ratsastus päättyikin hyvään fiilikseen, vaikka tietysti monissa asioissa olisi ollut petrattavaa. Kaikkea ei nyt vain kerralla saa kuntoon, mutta onneksi sentään jotkin palaset sattuvat aina toisinaan kohdilleen.

torstai 20. marraskuuta 2014

Nihkeähköä menoa

Torstaina kävin ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Keli oli sen verran kohdillaan, että suolauksen avulla kenttä oli monin paikoin asiallisessa kunnossa. Niinpä kaikki askellajit olivat käytössä. Treeniaiheiksi valikoin kevyesti käsitellyt pohkeenväistöt ja laukanvaihdot.

Jetti oli tänään nihkeämpi kuin toviin. Eteneminen missään askellajissa ei oikein ollut herralle mieleen. Sain hoputtaa Jettiä ihan kunnolla ennen kuin se tarjosi mitään reaktiota. Yritin olla nopea ja looginen, mutta taisin silti jäädä enempään pusertamaan ja puskemaan. Mitenhän omaa reaktiokykyä voisi parantaa? Johdonmukaisuus auttaisi tietysti. Ei saisi hyväksyä kerta toisen jälkeen uneliasta vastausta. Toisaalta taas tiedän omassa vaikuttamisessani olevan vikaa, jolloin en koe oikeudenmukaisesti ärähtää kaikesta. Siinäpä yhdistelmä.

Koska Jetti oli kuuro pohkeille, päätin työstää niitä läpi pohkeenväistöjen avulla. Tein niitä käynnissä ja ravissa. Tänään väistöt oikealle lähtivät paremmin. Väistöt vasemmalle tahtoivat mennä joko takaosa tahattomasti johtaen tai Jetti vasemman lavan kautta karkuun pullahtaen. Tahti kärsi alussa, mutta parani hieman toistojen myötä. Oma keskittymiseni valuu vielä liikaa sivulle vievän avun saamiseen läpi, jolloin tahdin säilyttäminen kärsii.

Seuraavaksi otin laukkaa, jossa Jetti nihkeili pahiten. Se kehtasi pudottaa ravillekin muutamia kertoja. Sen jälkeen terävöidyin ja vahdin tiukasti, ettei ruuna päässyt enää moista tekemään. Laukka ei silti lähtenyt pyörimään kunnolla. Ei, vaikka yritin usuttaa Jettiä pitkillä sivuilla rennompaan ja pidempään laukkaan. Päätin silti kokeilla muutamia laukanvaihtoja lennosta. Aluksi Jetti tarjosi pätkiä vastalaukkaa molemmissa vaihtoyrityksissä. Näiden nihkeilyjen jälkeen tajusin taas ratsastaa napakammin, jolloin vaihdot alkoivat mennä läpi. Työstin niitä vielä sen verran, että sain parit asialliset vaihdot ilman odotusaikaa ja oikomisyrityksiä.

Loppuravissa hain Jetiltä reippaampaa etenemistä, jota löytyi kohtuullisesti. Annoin sen vielä venyttää ohjan perässä, minkä se teki vähän puolihuolimattomasti. Tämä kerta oli kyllä taas tavallista nihkeämpi. Jettiä ei tainnut huvittaa enkä minäkään tainnut jaksaa olla riittävän napakka motivoidakseni sitä. Eihän jokainen kerta voi edes ollakaan yhtä ruusuilla tanssimista. Tai ainakin näin on hyvä selitellä itselle. Plussaa kuitenkin siitä, etten heittänyt hanskoja tiskiin, vaan yritin ainakin vasemmalla kädellä korjata vikoja. Olihan siellä niitä kuuluisia pieniä, kovasti sinnepäin olleita ajatuksia, jotka ovat aina tyhjää parempia.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Pitkästä aikaa Atella

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli viisi ratsukkoa ja aiheena koulua. Ratsukseni sain pitkästä aikaa Aten. Viimeksi olen mennyt ruunalla kesäkuussa 2013. Melkoinen tauko! Muutenkin olen tällä ratsulla mennyt todella vähän, nyt tuli vasta yhdeksäs kerta täyteen. Tämän tunnin pääidea oli volteissa. Ratsastimme niitä kolmeen kohtaan yhden pitkän sivun aikana. Ensin tulimme kuviota käynnissä, sitten lisäsimme siihen ravin sekä käyntisiirtymät. Lopuksi tulimme vielä tehtävää ravin ja laukan yhdistelmänä.

Opettaja antoi selkeän ohjeen Aten ratsastukseen: se tulisi saada kantamaan itsensä edestä, jotta se saisi otettua takajalkansa töihin. Lisäksi asetukset tuli tietysti ratsastaa läpi myötäyksiin erityisesti huomiota kiinnittäen. Näin ei tarvitsisi sortua vetokisaan eikä tehdä Atesta turhaan etupainoisempaa. Käynnissä opettajan neuvoja oli kohtuullisen helppo toteuttaa, ja Atte asettui vasemmallekin houkuttelun jälkeen ihan kivasti. Kulmissa ja volteilla se tosin oikoi heti, jos unohdin pitää sen oikealla reitillä. Muutoin kuvio ja volttien pyöritteleminen sujui hyvin.

Ravissa pohkeeni heittäytyivät matkasta, jolloin Atte pääsi oikomaan enemmän. Asetukset menivät kohtalaisesti läpi, mutta pohkeeni jätin tyhjänpantiksi. Niinpä meno hankaloitui kummasti. Käyntisiirtymät taasen venyivät melkoisesti. En varmaan saanut ryhdistettyä Attea saati jämäköitettyä omaa istuntaani. En tainnut esittää yhtäkään asiallista siirtymää käyntiin, vaan jokainen meni valumisen kautta. Ravityöskentely puolestaan parani aina, kun sain Attea vähän kevyemmäksi edestä. Raskas se ei missään nimessä ollut, mutta tykkäsi silti edetä enemmän etuosaa kuin takaosaa käyttäen.

Seuraavaksi verryttelimme vasemmassa laukassa koko uraa ja pääty-ympyröitä hyödyntäen. Aten laukka tuntui selkään hassulta. Kyllähän se eteni, mutta hieman nelitahtisesti. Se kuitenkin ohjautui eikä kiirehtinyt turhia, jolloin meno oli ihan asiallista. Sitten siirryimme takaisin volttikuviolle ja ravisiirtymien pariin. Atte innostui laukasta sen verran, ettei se enää oikein malttanut mennä rauhassa. Ravin ja laukan välillä sai vaihdella sen mukaan, miten itse halusi. Minulla aika tahtoi mennä siihen, että sain Aten rauhallisemmaksi. Siinä tosin onnistuin aika heikosti. Oikeassa kierroksessa meno ei todellakaan parantunut. Ehdin ottaa tähän suuntaan vain pari hassua laukkapätkää. Muut hetket sain keskittyä toppuuttelemaan Attea ja työskentelemään pätkiä käynnissäkin ravin ollessa päätöntä kipitystä. Olinpa taas kerran ihan mahdottoman hukassa! Reippaampien hevosten kanssa näin käy aika usein. Laiskat pohkeeni vielä pahentavat asiaa. Niinpä tässä tehtävässä ei kovin montaa onnistumisen hetkeä koettu. Epätoivoa ja raskaita huokauksia senkin edestä. Yritin noudattaa opettajan aikaisempia vinkkejä, mutta en yksinkertaisesti sillä hetkellä osannut.

Loppuraveissa Atte kipitti edelleen. Mieleni teki nakata ohjat kokonaan pois ja perunasäkkeillä loput tunnista. Sitten suuntaa vasemmaksi vaihtamalla tapahtui pieni ihme: Atte rauhoittui itsestään hieman. Eihän se nyt vieläkään ihan kuulolla ollut, mutta hieman enemmän hallittavissa. Liekö Atte tähän suuntaan tasapainoisempi vai mikä tämän muutoksen teki? En tiedä, mutta onneksi tunti päättyi parempaan suuntaan mentynä. Atte oli silti lupsakka kaveri. Paljon kevyempi kuin olin muistellut, vaikka se melkoinen muhku rakenteeltaan onkin. Atesta pitäisi vain päästä enemmän jyvälle. Omalla tavallaan se on manumainen, mutta ehkä en vain osannut soveltaa Manun kipitykseen tepsiviä kikkoja tällä kertaa ihan tälle ruunalle sopivaksi.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Köpötellen maastossa

Sunnuntaina kävin Jetin ja kolmen muun ratsukon kanssa köpöttelymaaston Tallinmäellä. Jetti oli tehnyt aamusta yhden koulutunnin ja pääsi nyt vielä palauttavalle lenkin, joten kisapäivän jälkeinen liikutus oli kohdillaan. Plussa- ja miinusasteiden välillä seilaava keli oli tietysti pistänyt reitit koppuraksi, joten askellajeinamme olivat käynti ja ravi.

Köpöttelimme tutun, lyhyen lenkin, joka meni kivasti. Ihanan helppoa ja vaivatonta näin ratsastajan näkökulmasta. Keli oli leppoisa, ja Jetti oli riittävän rohkealla tuulella. Ainoastaan kotimatkalla tiessä ollut kuoppa aiheutti pienen sivuaskeleen. Hassu ruuna. Ihanan leppoisa lenkki sopi kyllä sunnuntaihin niin mainiosti. Hyvä ratsastus, parempi mieli.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Kiukusta keskittymiseen

Lauantaina oli Tallinmäen ensimmäiset naapuritallin maneesilla pidetyt harjoitusestekisat. Tämän talven aikana niitä on luvassa vielä kahdet lisää. Ilmoittauduin Jetillä 70 ja 80 sentin luokkiin, joissa arvosteluna oli 367.1. Kisoista tuli mukavan kokoiset, sillä lähtöjä oli 56. Ensimmäisessä luokassani eli 70 sentissä lähtöjä oli 12, 80 sentin luokassa taasen 14.

Alkukäynnit hoituivat näppärästi matkalla tallilta maneesille. Kävin tutustumassa rataan ja käppäilin koppuraisella kentällä sen aikaa, että ensimmäinen ryhmä sai verryteltyä ja startattua. Sen jälkeen pääsin toisessa ryhmässä verryttelemään. Olin tainnut ottaa tarhasta mukaan urhean Jetin, sillä se ei pällistellyt maneesissa oikeastaan mitään. Ensimmäistä kertaa avonainen ovi, ei mitään. Katsomopäädyssä ihmisiä ja kolisteluita, ei reaktiota. Olin ihan ihmeissäni ja tietysti tosi tyytyväinen. Näin pääsin verryttelemään ilman, että keskittyminen meni hevosen kyttäilyn karsimiseen. Jetti nihkeili vähän alussa, mutta topakalla komennuksella alkoi liikkua ihan ok. Laukassa hain sujuvaa etenemistä, jota löytyi pätkittäin ihan hyvin. Hyppäsin kertaalleen oikeassa kierroksessa ristikon (70 sentin ratapiirroksen este 4), joka meni hyvin. Sitten este nostettiin pystyksi, jolle otimme Jetin kanssa kiellon. En nähnyt ponnistuspaikkaa ja jäin arpomaan, jolloin Jetti heitti hanskat tiskiin ja opetti kuskia ratsastamaan. Toisella yrittämällä este ylittyi vaivatta. Vasemmassa laukassa tulimme kerran okserin (este numero 6), joka meni hyvin. Tämän jälkeen siirryin ulos odottamaan toviksi omaa vuoroani, kunnes pääsin maneesiin vuorossa olleen Kaisan ja Vaken ajaksi.

70 sentin rata.
Kun oma vuoroni tuli, tervehdin ja lähdin oikeassa laukassa matkaan. Nohituksen jälkeen Jetti tuntui laukkaavan ihan riittävästi, joten suuntasimme ykköselle. Sille tuli ihan kelvollinen hyppy, ja laukka vaihtui vasempaan. Kakkoselle tie oli kohtuullinen, ja ponnistuspaikkakin oli mielestäni osumassa, mutta Jetti oli eri mieltä ja pääsi valumaan vasemmalta ohi. Argh! Ärsytti! Uudessa lähestymisessä ratsastin sen verran napakasti, että Jetti meni esteen muitta mutkitta yli. Älyttömän turha ohimeno ja heti radan alussa. Kakkosen jälkeen vaihdoin laukan lennosta oikeaksi. Kolmoselle ponnistuspaikka oli jäämässä kauas, mutta yritin rohkaista Jetin lähtemään hyppyyn positiivisen askeleen kautta. Se kuitenkin ratkaisi tilanteen ottamalla miniaskeleen sekä vaihtamalla laukan turhaan vasemmaksi. Laukka sammui minihypyssä sen verran, että nelonen ylittyi hitaasti. Sen jälkeen Jetti oli ristilaukassa, jonka korjasin taas lennosta oikeaksi. Laukka ei oikein lähtenyt enää rullaamaan, joten viitosellekin tuli jarruttava hyppy. Laukka sentään vaihtui vasemmaksi. Kuutoselle sitten tulikin taas sujuvampi hyppy, ja perusradan viimeiselle esteelle eli seiskalle sain Jetin lähtemään vähän kauempaa. Niinpä ylitimme viimeisen esteen vähän sujuvammin ja suorituksemme oli siinä. Kamala, että olin itselleni kiukkuinen suorituksen jälkeen. Inhoan näitä perusvirheitäni, jotka kostautuvat toisen vaiheen menettämisellä. Luulisi, että olisin jo oppinut Jetin menevän ohi, jos sille se mahdollisuus tarjotaan. Niin ja ohituspuolen olevan nimenomaan vasen. Vaan ei, aina menen kantapään kautta. Tällä suorituksella jäin luokassa sijalle 11/12.

Pienen odottelun jälkeen kävelin 80 sentin radan, jonka perusvaihe oli uusi, toinen vaihe sama kuin 70 sentissä. Tässä vaiheessa olin saanut purettua pahimmat kiukkuni ja muutettua sitä päättäväisyydeksi. 80 sentissä Jetin olisi turha kuvitella menevänsä mistään ohi, ja minähän ratsastaisin sen toisenkin vaiheen! Verkkaesteet olivat samat kuin 70 sentissä, ja ne sujuivat ilman muttia. Jetti myös laukkasi asiallisesti eikä vaikuttanut haahuilevan omissa maailmoissaan. Olin luokassa ensimmäinen lähtijä eli sain jäädä maneesiin.

80 sentin rata.
Radalle lähdimme oikeassa laukassa. Jetti tuntui taas liikkuvan ihan kivasti, joten pääsimme lähestymään ykköstä. Se ylittyikin hyvin, vaikka Jetti laskeutui sen jälkeen ristilaukassa. Korjasin sen lennosta oikeaksi. Kakkoselle askel ei sopinut, mutta pidin päättäväisesti pohkeet tuntumalla ja olin menossa esteen yli. Jetti otti miniaskeleen, mutta lähti hyppyyn kummempia miettimättä. Laukkakin vaihtui tässä vasemmaksi. Kolmoselle tulimme hyvään paikkaan, ja se ylittyi asiallisesti. Neloselle ratsastin vähän eteen, jotta Jetti ei ottaisi miniaskelta. Ratkaisu toimi, ja Jetti lähti vähän kauempaa hyppyyn. Viitosena oli se sama este, jolta Jetti viurahti 70 sentissä ohi. Nyt liimasin pohkeeni niin tukevasti Jettiin kiinni ja rohkaisin äänellä, jolloin se jätti puolittain jo ottamansa miniaskeleen välistä ja ponnisti sittenkin hyppyyn. Jäin tästä roikaisusta jälkeen, mutta kiitin heti hypyn jälkeen Jettiä. Laukka ei vaihtunut hypyssä oikeaksi, joten yritin saada Jetin vaihtamaan sitä lennosta. Se suostui korjaamaan etuosan, mutta ei takaosaa. Niinpä tulimme kuutoselle ristilaukassa. Se ei onneksi aiheuttanut ongelmia, ja kuutosen jälkeen Jetti oli tovin ristilaukassa, kunnes vaihtoi vasempaan laukkaan. Kaarteeseen nähden väärä, mutta onneksi siitä selvittiin. Edessä oli enää perusvaiheen viimeinen este eli seiska. Sille Jetti lähti rohkeasti hyvästä kohtaa, ja pääsimme perusvaiheen virheettä maaliin. Jes!

Toiselle vaiheelle lähdin edelleen päättäväisesti ratsastaen. Ratsastin vähän pienemmän tien ensimmäiselle esteelle eli kasille. Jetti otti hieman jarruttavan viimeisen askeleen ennen hyppyä, mutta selvitti esteen hyvin ja vaihtoi laukan vasemmaksi. Ysille en tohtinut ottaa miettimääni vielä tiukempaa tietä, vaan kaarsin suosiolla toisen reitin. Ysille Jetti hyppäsi taas hyvin enemmän positiivisen askeleen kautta. Laukka vaihtui hypyssä oikeaksi, mutta sen jälkeen tuli pieni kompastuminen. Jetti onneksi keräsi itsensä nopeasti tasapainoon, ja matka jatkui. Kympille tuli asiallinen hyppy, ja edessä oli enää uusinnan kaksi viimeistä estettä. Yhdelletoista laitoin Jetin hyppäämään nyt vähän turhan kaukaa, jolloin se kolautti puomia. Se pysyi onneksi kannattimilla. Laukka sujui hyvin kohti viimeistä estettä, joka ylittyi ihanan varmasti. Hihkuin jo Jetin lähtiessä hyppyyn sille kehuja, sillä olin niin älyttömän tyytyväinen suoritukseemme. Tavoite puhtaasta radasta täyttyi, ja sitä sieti riemuita aiemman harmituksen jälkeen. 14 ratsukon luokassa aikamme riitti yllätyksekseni toiseen sijaan. Siistiä! Olin ajatellut muiden kurvailevan niin piukeat tiet reippaasti edeten, ettei meidän vauhtimme riittäisi. Tämä olikin älyttömän hyvä päätös tälle kisapäivälle.



Olipas kisapäivä taas tunteiden sekamelskaa laidasta toiseen. Tällaistahan tämä tosiaan on. Joskus menee metsään, sitten taas suunnitellusti hyvin. 80 sentin rata tuntui selkään sujuvammalta kuin mitä se sitten videolla näytti. Itselle rohkaisevinta oli se tunne, että Jetti tuntui olevan itsekin nyt menossa. Sitä oli kummasti helpompi ratsastaa, kun se oli menossa mukana. Jälleen oli kiva huomata, kuinka se 80 senttiä oli mukavuusalueella. Ei niitä esteitä edes sen kummemmin ajatellut. Nyt vain pitäisi taas päästä sopivin aika ajoin näkemään niitä 90 sentin esteitä, jotta ne eivät alkaisi näyttää ihan valtavilta. Sitä ennen on hyvä huokaista hetki ja olla tyytyväinen siihen, että kisapäivään mahtui myös onnistumisen kokemuksia.

Videoista kiitos Katrille ja Kaisalle!

perjantai 14. marraskuuta 2014

Satulatta ja kuolaimetta

Perjantaina kävin Tallinmäellä ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Kenttä oli muuten koppurainen, mutta keskiympyrä oli pidetty suolan avulla vähän pehmeämpänä. Treeniaihetta en ollut miettinyt etukäteen. Tallille päästyäni keksin jättää satulan pois sekä laittaa tavallisten suitsien sijasta sidepullit. Jetillä mennään nyt enemmän kuolaimettomilla, kun se toimii niilläkin pitkälti samoin kuin kuolainten kanssa. Kuolaimettomilla sen herkkä suu saa kuitenkin olla rauhassa, mikä on hyvä.

Koppurainen kenttä ja treeni-ideoista tyhjä pää eivät houkutelleet kummoisiin suorituksiin. Aluksi pyöräytin muutamat kolmikaariset kiemuraurat käynnissä. Ne sujuivat rehellisesti sanottuna kamalasti. Jetti ei liikkunut, minä säädin ylimääräistä eikä vaatimattomasti sanottuna mikään oikein toiminut. En vielä oikein osaa toimia sidepullien kanssa, vaan käteni elävät omaa elämäänsä. Niihin pitäisi toki suhtautua kuin tavallisiin suitsiin, mutta jostain syystä teen niistä elämää suuremman asian. Eli tavallisestikin epävakaa käteni on tuplasti pahempi vaihdellen tuntuman ja olemattoman ohjasotteen välillä.

Kiemurauramöngerryksen jälkeen kävin keskiympyrällä ravailemassa. Voi mun jee! Istuntani oli ihan päin mäntyä, kun satula ei ollut paikkaamassa virheitäni. Istuin takakenossa jalat vuoroin vallattomasti hölskyen tai kohti omia korvia kivuten. Olisi naurattanut, jos kaikki ei olisi ollut niin vaikeaa, että huumorintaju ei mahtunut mukaan. Jetin selkäranka tuntui vielä kahdenkin satulahuovan jälkeen, mikä varmasti sai minut pakenemaan taaemmas. Seuraavalla kerralla pitää laittaa jotain vielä pehmeämpää, niin takamus ei joudu näin kovalle koetukselle. Jetti menikin mummoravia, kun en saanut istuttua vakaasti. Yritin kyllä korjata tilannetta, kun virheet olivat niin ilmiselviä, mutta yrittämiseksi se jäi. Jalkani ovat kyllä ihme juttu. Miten ne eivät osaa olla itsekseen rennosti? Jos en käytä niitä, annan niiden roikkua. Jos taas käytän, ne jännittyvät välittömästi ja leikkivät olevansa näkymättömissä jockey-mitan jalustimissa. Kraah! Asetuksista en puhua, sillä keskittymistä ei juuri riittänyt niihin.

Seuraavaksi taiteilin muutamia siirtymisiä käynnistä raviin ja takaisin. Testasin myös muutamia peruutuksia, joista meillä oli melkoisesti erimielisyyksiä ruunan kanssa. Siirtymät eivät toimineet kovin upeasti, sillä istuntani sössi ne hienosti. Jetti oli kuitenkin vallan kilttinä, sillä nohittelun jälkeen se alkoi reagoida ylöspäin tehtyihin siirtymisiin aika kivasti. Peruutusten ongelma oli taasen se, ettei Jetti oikein lähtenyt taaksepäin. Ihan pikkujuttu siis. En tiedä, mitä tein väärin, mutta ne maanittelemani askeleet olivat hyvin raahustavia ja vieläpä vinoja. Ymmärrykseni saati kärsivällisyyteni ei riittänyt, joten jätin peruutukset noihin tekeleisiin.

Lopuksi palasin vielä keskiympyrälle humputtelemaan ravia. Tavoitteena oli saada Jetti vastaamaan pohkeeseen sekä pidätteeseen. Pienen kertauksen jälkeen homma alkoi toimia itse asiassa kivasti. Mitään energiapommia Jetistä ei toki tullut, mutta pohkeeni oikeasti tarkoittivat jotain! Oli kiva pyytää hevosta eteenpäin, kun sieltä oikeasti tuli reaktio ilman pitkää pohdintaa. Hidastamisessa ei tietysti ollut mitään ongelmaa. Jetti tarjosikin lopuksi aika mukavaa ravia, jossa yritin parhaani mukaan istua häiritsemättä sitä. Välillä onnistuin, välillä en. Takakeno oli vieläkin niin houkutteleva, että kippasin sinne säännöllisesti ihailemaan maailman menoa. Jaloistani en sano mitään. Tiedätte varmasti, mitä ne puuhasivat.

Humputtelin noin puolisen tuntia. Ilman satulaa meneminen on muka ihan liian vaikeaa! Taidan joko tyytyä ilman jalustimia menemiseen tai sitten pumpuloin Jetin selän sellaiseksi, että pääsen istumaan siinä paremmin. Tasapainotreeni ilman satulaa kun on hyvinkin paikallaan. Tulipas taas kirjoitettua melkoinen valitusvirsi. Korjataan tilanne tuumaamalla, että opettavaista oli, vaikka haastavaa. Oli myös kiva saada vaikutettua Jettiin, vaikka omat palikat eivät kohdillaan olleetkaan. Vikoja on vain niin helppo huomata, että pienet, hyvät hetket jäävät joskus niiden jalkoihin.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kohti parempaa

Keskiviikon valmennustunti ja B-tunti yhdistettiin jälleen, kuten ounastelin. Ratsunkin arvasin oikein: Manuhan sieltä tuli. Ratsukoita tunnilla oli yhdeksän, mutta mahduimme yllättävän hyvin vääntämään koulua. Tällä kertaa treenasimme kolmikaarista kiemurauraa, voltteja sekä myötä- ja vasta-asetuksia.

Tunti aloitettiin tahkoamalla kolmikaarista kiemurauraa käynnissä ja ravissa. Kiemurauran mutkiin pyöräytettiin lisäksi voltit. Mieleeni juolahti tunnin alussa ajatus mennä pitkästä aikaa ilman jalustimia, kiitos blogini kommenttiosiossa Annastiinan kanssa käydyn keskustelun. Halusin nähdä, saisinko jalkani rennommin hevosen kylkiin tuntumalle, kun en voisi turvautua jalustimiin. Veikkaan meneväni liki poikkeuksetta liian lyhyillä jalustimilla koulua. Selittelen tätä jäykkyydelläni sekä laiskuudellani. En vain veny ja olen tuhottoman laiska venyttelemään. Tekosyyt, mikä ihana keksintö.

Kolmikaarinen kiemuraura oli hyvä harjoitus niin suoruuden kuin asetuksien suhteen. Aluksi ratsastin aika suurpiirteisesti, jolloin Manu ei juuri mennyt suorissa kohdissa suoraan saati asettunut sitä vaatineissa kohdissa. Tämän huomion jälkeen skarppasin. Asetukset ja voltit vasemmalle olivat vaikeampia. Asetus ei mennyt läpi, ja Manu kulki takaosa sisempänä. Opettaja muistutteli mukavan usein siitä, että Manun etuosa pitäisi saada oikeaan kohtaan eli vähän sisemmäs. Tätä työstämällä voltit paranivat tähänkin suuntaan. Tehtäväkseni jäi muistaa hallita myös sisäpuoli silloin, kun vaikutin ulkopuoleen.

Ravissa Manu tahtoi olla kiireinen, jolloin sitä sai pidätellä melkoisesti. Opettaja neuvoi saamaan Manua silti rentoutumaan edestä, vaikka sitä toppuuttelisi. Yritin tehdä pohkeiden ja ohjan kanssa yhteistyötä, etten pelkillä ohjilla säätämällä yllyttäisi Manua vetokisaan. Manun ravi on onneksi aika helppoa istua, joten ilman jalustimiakin onnistuin pysymään kyydissä aika asiallisesti. Huomasin kuitenkin, kuinka helposti pohkeeni lepattivat irti hevosen kyljistä. Kun rentouduin, nakkasin samalla jalat irti kyljistä. Eihän niitä pidä koko aika pusertaakaan kiinni hevoseen, mutta tuntumalla ne saisivat pysyä. Sain kuitenkin pätkittäin itseäni hallintaan, jolloin Manu toimi kivasti niin kolmikaarisella kiemurauralla kuin volteilla ja suorissa kohdissa.

Kiemurauran jälkeen siirryimme kolmen ratsukon ympyröille. Tässä vaiheessa nappasin jalustimet takaisin jalkaan. Ensin haimme käynnissä hevoset asettumaan sekä sisään että ulos. Asetuksen ei tarvinnut olla liioiteltu, vaan pienikin myötäys riitti. Sen jälkeen asetus haettiin toiselle puolelle. Kun hevoset oli saatu käynnissä ymmärtämään tehtävä, siirryimme työstämään samaa laukassa. Asetus vasemmalle oli edelleen kinkkinen. Opettajan ohjeiden mukaan pyrin palkitsemaan Manun pienestäkin myötäyksessä siihen suuntaan enkä jäänyt nyhertämään sitä loputtomiin. Tehtävä oli laukassa mielenkiintoinen ja opetti hyvin tuntuman merkitystä. Aluksi nakkasin aivan liikaa ohjaa pois myötäyksissä, jolloin vähän paremmaksi rakennettu kokonaisuus lässähti. Oikeastaan vain nyrkin rentoutuksena tehty myötäys toimi paremmin. Tällöin Manu pysyi rennompana ja hetkittäin pyöreämpänä eikä valahtanut pitkäksi. Laukassa saimme molempiin suuntiin hetkiä, joissa Manu laukkasi rauhassa ja odotti pyyntöjäni. Hetket tuntuivat kivoilta. Oma istuntani oli tosin tänään harmillisen levoton etenkin ylävartalosta. Keskikropan hallinta ei ollut kohdillaan.

Loppuraveissa Manu yritti kipittää niin kuin minun kanssani aina. Sain kerrottua sille yllättävän nopeasti, etten halunnut moista. Sen jälkeen pääsin työstämään paremmin ravia, jossa Manu kantaisi itsensä edestä. Manu väläyttelikin sellaisia hetkiä, joissa se tuntui olevan kuulolla ja rento. Ne pätkät olivat varsin mukavia. Ilman jalustimia meneminen sai jalkani olemaan vähän rennommat, mutta aika onnettomasti sain pidettyä pohkeita tuntumalla. Jalustimien kanssa jalkani eivät ihme kyllä jännittyneet niin paljon kuin olin arvellut. Joskus jalustimien laitto takaisin on saanut koko istunnan jännittymään, mutta ehkä minulla tällä kertaa oli sittenkin liki oikeanmittaiset jalustimet. Pohjeratsastukseni on kuitenkin vähän parantunut, mikä auttaa kummasti. Seuraavana haasteena on opetella ratsastamaan Manu niin, etten törkkää sitä etupainoiseksi ihaillen sen pyöreäksi niksautettua kaulaa takaosan laahatessa perässä. Opittavaa siis on melkoisesti. Kuvittelen kuitenkin saaneeni vähän vihiä Manun ratsastamisesta. Kai tämä on menossa enemmän parempaan kuin pahempaan suuntaan.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Sinnillä maaliin

My little Jetson II.
Sunnuntaina vuorossa oli Iin Hevosharrastajien naamiaisteemalla viritetyt harjoitusestekisat. En ole aiemmin ollut naamiaiskisoissa, joten olihan se aikakin. Puunasin vähän Jettiä teemalla My Little Pony. Tulihan siitä aika söpö.

Arvoin pitkään, menisinkö kisoissa yhden vai kaksi luokkaa. Lopulta päädyin vain 80 senttiin, jonka arvosteluna oli 367.1. Osallistujia oli 12. Me olimme Jetin kanssa luokan toiseksi viimeisiä lähtijöitä ja samalla toisessa verkkaryhmässä. Kisat siis käytiin maneesissa, jossa oli myös yhteisverryttely.

Verryttelyssä Jetti ei oikein keskittynyt. Seinällä olleet koristeet olivat aluksi aivan kamalia, kunnes siedätyksen jälkeen Jetti suostui ohittamaan ne jännittyneesti, mutta uralla pysyen. Verryttelyssä oli kahdeksan ratsukkoa, mutta sekaan sopi tällä kertaa ihmeen hyvin. Sileällä pyrin hakemaan Jettiä liikkumaan, sillä se oli tahmea. Ravissa se alkoi kulkea kohtuullisesti, mutta laukassa sitä sai prässätä tovin ilman kunnon onnistumista. Lopulta sain hypättyä pystyn (ratapiirroksen este 7) vasemmassa kierroksessa ensin pienempänä ja sitten kisakorkeudessa. Hypyt olivat vähän tahmeita, mutta pääsimme kuitenkin yli. Sitten kierros vaihdettiin oikeaan. Hain taas laukkaa, joka ei vieläkään lähtenyt aivan kunnolla. Ei se enää niin tahmeaa ollut, mutta Jetti tuntui olevan silti omissa ajatuksissaan. Lähdin kuitenkin tulemaan pienempää okseria (este 6). Jetillä karkasi keskittyminen katsomopäädyssä, jolloin okseri tuli sille vähän yllätyksenä. Niinpä se livahti vasemmalta ohi. Uusi lähestyminen pikaisesti, ja tällä kertaa vartioin haukkana vasenta puolta. Niinpä Jetti ei päässyt livahtamaan minnekään, mutta onnistui nyt pysähtymään esteen eteen. Kolmannella lähestymisellä olin jo sen verran äkäinen, että Jetti näki parhaaksi vaihtoehdoksi mönkiä esteen yli, vaikka jarruttikin lähestymisessä melkoisesti. Kiitin sitä ylityksestä runsaasti. Samalla tein ratkaisun, etten lähde hyppäämään samaa okseria kisakorkeudessa, vaan menen loput verryttelystä sileää. Sen aikana työstin laukkaa ja koetin herätellä ruunaa. Nyt se jo vähän eteni, joten yritin uskoa meidän selviävän radasta.

Sain odotella maneesissa vuorossa olleen ratsukon aikana, mutta siinä ei juuri mahtunut kävelemään. Oman vuoron koittaessa pyöräytinkin ensin pääty-ympyrän ravissa, sitten laukassa. Pyrin herättämään Jetin, mutta se ei oikein vastannut pyyntöihini. Suoralla uralla nohitin vielä kunnolla, jolloin Jetti viimein käväisi hereillä. Harmi vain, että se oli hetkellinen olotila.

Este 3 ja 12. © Eeva
Ykköselle tulimme oikeassa laukassa. Katsomopääty sai Jetin jarruttamaan, jolloin ykköselle tulimme hitaasti. Ajattelin silti esteen ylittämistä, jolloin Jetti kömpi ensimmäisen esteen puhtaasti. Kakkoselle tuli ihan asiallinen tie, mutta hevonen oli armottoman nukahduksissa. Silti siitäkin päästiin yli. Yritin äkkiä herättää Jettiä, mutta kolmonen ehti vastaan. Senkin yli möngimme nolosti. Laukan taisin saada korjattua kuitenkin lennosta oikeaksi. Nelonen meni kohtuullisesti, ja sitten edessä oli viitosena ollut kahden askeleen sarja. Jetti ei reagoinut pohkeeseen yhtään, joten kiipesimme a-osan yli hidastetusti. Laukka ei tietenkään enää venynyt kahteen askeleeseen, vaan Jetti otti kolmannen. B-osa ylittyi kuin hidastetussa kohtauksessa. Sitten edessä oli kuutoseste. Se sama, jolle Jetti kehtasi verkassa kieltää. Tällä kertaa olin niin hereillä ja pohkeet kylkiin liimannut, että Jetti meni esteestä yli. Ei tosin lennokkaasti, vaan hyvin taloudellisesti. Edessä oli enää perusradan viimeinen este eli seiska. Sinne oli matkaa, ja käytin sen hevosta epätoivoisesti herätellen. Mutta ei mitään! Jetti jatkoi matkaansa puolinukuksissa, mutta kaikeksi onneksi keräsi vielä kavionsa seiskankin yli. Puhdas perusrata eli pääsimme jatkamaan uusintaan.

Sen kamalan sarja a-osa. © Eeva
Uusinnan ensimmäinen este eli kasi tuli kaarevalla linjalla nopeasti vastaan. Jettiä ei juuri enää kiinnostanut, joten se jatkoi mönkimislinjallaan. Ihme kyllä este ylittyi puhtaasti. Olin jo hyvän tovin sitten unohtanut kaikki aikaratsastukset ja keskityin tavoittelemaan vain puhdasta suoritusta. Niinpä en kurvaillut ysille oikotietä, vaan kiersin kaikessa tahmaudessa pidemmän reitin. Samalla tietysti yritin puhkua ratsuuni vähän energiaa. Ei varmaan tule yllätyksenä, että huhkin ja puhkin, mutta Jetti ei juuri siitä kummemmaksi muuttunut. Ysi kuitenkin ylittyi varmalla mummolaukkataktiikalla. Kymppinä oli sarja uudelleen, ja yritin nyt saada Jetin hereille edes sen ajaksi. Vaan ei. Menimme sarjan taas kolmella askeleella kiipeillen. Kaarre yhdelletoista tuli vähän oikaistua, mikä söi olematonta laukkaa entisestään. Jetti kuitenkin jatkoi uhrautuvaa linjaansa ja selvitti esteen virheettä. Kahdelletoistakaan en kääntänyt tiukasti, vaan otin pidemmän reitin. Esteenkin yli pääsimme taas puhtaasti. Nyt edessä oli enää viimeinen este. Omat voimani olivat ihan loppuneet, joten annoin Jetin körötellä. Arvelin meidän pääsevän viimeisestäkin esteestä, kun olimme jo 12 muuta selvittänyt samalla tavalla. Niinpä onneksi se viimeinenkin este meni puhtaasti, ja niin pääsimme hyvin rauhallisella, suorastaan uneliaalla suorituksella maaliin.

Ihan siis melkein keskeltä estettä, köh. Este 8. © Eeva
Olipa se suoritus! Sijoituksemme oli lopulta viides kahdentoista ratsukon luokassa. Tulos jaksoi kyllä vähän naurattaa. Mummoillen puolivälin paremmalle puolelle! Muut olivat toki ajaltaan reilusti nopeampia, mutta keräsivät sitten virhepisteitä. Analysoin suoritustamme sihen, että Jetti pääsi siihen mielentilaan, jossa en saa sitä kuuntelemaan itseäni tippaakaan. Rehellisesti sanottuna kyllä yritin. En vain keksinyt, mikä kikka olisi saanut Jetin kuulolle. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että tällä kertaa Jetin haihattelut eivät aiheuttaneet meille hylätyksi tulemista. Sen sijaan sain sinnillä vietyä Jetin radan läpi. Hyvä minä! Parempi minä olisi tietysti kiskaissut ratsun päiväunilta hereille, vaan tällä kertaa en sitä osannut. Tätä on kuitenkin syytä pohtia. Eihän tästä mitään tule, jos maneesikisamme ovat tällaista tervassa möngertämistä. Seuraava näytönpaikka onkin jo vajaan viikon päästä lauantaina Tallinmäen kotikisoissa. Ne pidetään naapurimaneesilla, jossa olemme jo pari kertaa ehtineet treenata. Siellä toivottavasti sekä ratsu että kuski ovat rutkasti skarpimpia.

Estekuvista kiitos Eevalle!

lauantai 8. marraskuuta 2014

Oikeanlaista ajatusta

Tallinmäen estetunti oli tänä viikonloppuna jo lauantaina, sillä sunnuntaina oli vuorossa Iin Hevosharrastajien naamiaisestekisat. Jetti ahkeroi jo edellisellä koulutunnilla, joten se oli sekä mukavasti liikutettu että saanut tunnin ajan toljotella maneesia mielin määrin. Ilmeisesti tämän jälkimmäisen asian takia sain oltua itsekin rennompi, jolloin Jetti meni tunnin aika mitättömästi kyttäillen. Ratsukoita tunnilla oli viisi.

Alkuverryttelyssä ravasimme ensin tovin molempiin suuntiin jokaiseen kulmaan voltin pyöräyttäen. Jetti liikkui suoralla uralla hyvin, mutta volteilla eteneminen sammui. Nohitin ja komensin, mutta taisin jäädä pusertamaan liikaa, jolloin meno ei parantunut. Jetin tarjoama ravi pitkillä sivuilla oli kuitenkin sen verran hyvää, etten osannut jäädä murehtimaan volttien hitautta. Seuraavaksi tulimme kolmea ympyrän kaarella ollutta puomia ravissa muutaman kerran molemmista suunnista. Puomit menivät ihan hyvin, kun sain Jetin ravin pyörimään ajoissa ennen tehtävälle tuloa. Tulimme samat puomit minikavaleteiksi nostettuina myös laukassa. Ne sujuivat niin kuin ravipuomit: ensin vähän hitaasti, sitten parantaen. Ennen rataa hyppäsimme yksittäisiä tehtäviä, jotka kertautuivat aika pitkälti radan aikana. Niinpä kertaan vain kisakorkeudessa eli 80 sentin tuntumassa hypätyn radan.

Ratapiirros pitkästä aikaa käsin piirrettynä.
Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa hypäten ykkösenä olleen kavaletin. Sain Jetin etenemään kohtuullisesti, mutta en jäänyt ajamaan, jolloin ykkönen meni ok. Tie kakkosesteelle oli kunnossa, mutta laukan sain korjata pois ristilaukasta kokonaan oikeaan laukkaan. Tie kolmoselle vei katsomopäädyn kautta, jota Jetti oli tykännyt tuijotella. Niinpä laukka pääsi sen aikana sammumaan enkä saanut spurtattua ajoissa. Kolmonen ylittyi silti hyvin, mutta laukka ei riittänyt välin menemiseen kolmella askeleella, vaan otimme siihen neljännen askeleen. Se ei onneksi aiheuttanut neloselle ongelmia. Viitoskavaletille pääsimme myös ihan asiallisesti. Kaarre kuutoselle tuli ratsastettua aika järkevästi, jolloin hyppy sille oli ok, ja laukka vaihtui siinä vasemmaksi. Edessä oli vielä viimeinen este eli seiska. Tie sille vei taas sen katsomopäädyn kautta, joten laukka pääsi hyytymään yrityksistäni huolimatta. Seiskalla oli vielä se samainen laatikkokoriste, joka pelotti Jettiä viime hyppykerralla kahden ohimenon verran. Tällä kertaa olin näyttänyt esteen molemmista suunnista, joten Jetti pääsi seiskastakin kerralla yli.

Radan hyviä puolia olivat tietenkin jokaisen esteen ylittäminen kerralla. Toinen plussa tuli kohtuullisista teistä, jos päätykatsomon pieniä puskemisia ei lasketa. Kolmas plussa siitä, että vaikka laukka ei päätä huimannut, oli se tälle korkeudelle riittävän etenevää. Petrattavaa olisi ollut ristilaukkojen karsiminen kokonaan pois sekä kuitenkin sen vähän säpäkämmän laukan hakeminen. Muuten olin radan sujumiseen aika tyytyväinen. Ei kamalaa mönkimistä eikä sen kummempia jännitystutinoita. Tämä treeni oli paikallaan juuri päivää ennen kisoja. Riittävä päättäväisyys yhdistettynä sopivaan rentouteen ovat kyllä avaimia Jetin kanssa hyppäämiselle. Niitä taitoja pitää kyllä kehittää vielä melkoisesti, mutta onneksi niitä on jo ripauksina tallessa.