lauantai 31. lokakuuta 2015

Jänskäilyä ja letkeilyä

Lauantaina kävimme taas Kaisan kanssa ratsuillamme Tallinmäen maastossa. Jetti lähti kotipihasta taas sangen valppaana ja pälyilevänä liikkelle, mutta tyytyi onneksi lähinnä kiemurtelemaan ja tollottelemaan. Positiivista oli taasen se, että se liikkui melkein itse.

Lämpöasteet olivat taas kivunneet plussan puolelle, mutta osa tutusta lenkistä oli vähän koppuraista. Onneksi laukkapätkämme olivat asiallisessa kunnossa, ja pääsimme liikuttamaan hevosia myös siinä askellajissa. Jettikin malttoi viimein ensimmäisessä laukkapätkässä vähän rentoutua. Hevosemme eivät tosin olleet kovin reippaita tänään, mutta etenivät toisessa laukkapätkässä ihan kohtuullisesti. En raskinut edes vaatia Jetiltä kauheasti vauhtia, sillä arvelin joko koppuraisella kentällä köpöttelyn tai vähän vielä kohmeessa olleen pohjan vaikuttaneen sen etenemishaluihin. Se kuitenkin laukkasi mukisematta, joten päätin pitää osuuden hyvän mielen hurruutteluna.

Kotimatkalla erehdyimme käymään mutkan vesipolulla. Emme hoksineet ajatella, mitä parit pakkasasteet olivat osuvasti vesipoluksi nimetylle reitille tehneet. Siellä olleet lätäköt olivat jäässä, joten aikamme asiaa mietittyämme ja paria vaihtoehtoista reittiä testattuamme päätimme kiltisti palata takaisin. Tallille huristelimme siis tietä ja lyhyttä peltolenkkiä myöten.

Reissu meni kivasti, vaikka viime kerran liitävää laukkaa ei nyt irronnutkaan. Vaan eipä sitä aina tarvitse paahtaa menemään. Välillä voi vähän letkeillä. Niin ja jänskäillä niin kun Jetti alkumatkasta oikein keskittyneesti tekikin. Onneksi sekin rentoutui puolivälin jälkeen oikein mukavasti, joten tämäkin reissu saatiin tehtyä oikein hyvällä mielellä.

torstai 29. lokakuuta 2015

Ratsutestaukset jatkuvat

Viime aikoina on kyllä mukavasti riittänyt vilinää uusien ratsujen testauksessa. Nyt vuoroon tuli Tallinmäellä asuva Half Moon Bay. Hemppa on 2007 syntynyt puoliveriruuna, joka on yksityisomistuksessa, mutta tekee tunteja säännöllisesti. Opettaja oli jo aiemmin suositellut minua testaamaan Hemppaa, joten pitihän senkin selkään kiivetä. Hempalla on aiemmassa elämässään menty muutaman kenttäkisat. Rataesteillä sen taso on ainakin se metri ja koulupuolella helppo B.

Tämä testaus jäi vähän puutteelliseksi, sillä koppuran kentän takia askellajeina olivat vain käynti ja ravi. Ratsukoita tunnilla oli kolme. Tunnin aikana teimme pohkeenväistöjä niin käynnissä kuin ravissa sekä tahkosimme aiemmalta kerralta tuttua voltteja ja ympyröitä sisältänyttä kahdeksikkoa siirtymisten kera. Loppuun jumppasimme niin hevosia kuin kuskeja.

Väistöissä keskihalkaisijalta uralle Hemppa tahtoi ensin vähän jännittyä ja väistää joka toisella tai kolmannella askeleella. Ratsastin sitä aluksi niin kuin yleensä ratsastan itselleni uusi hevosia eli vähän varoen. Eihän sitä tiedä, vaikka Hemppa olisi tehty lasista! Lopulta tajusin, että kyllä Hempalta sai pyytää asiat ihan tavallisesti, ja väistöt alkoivat sujua paremmin. Hemppa väistikin ihan asiallisesti, vaikka sain ehkä vähän enemmän varmistella jokaista askelta. Ravissa sain erityisesti miettiä sitä, että Hemppa eteni sivulle eikä pyrkinyt välillä menemään pari askelta suoraan. Haeskelun jälkeen ravissakin alkoi löytyä asiallisia pätkiä, joten pääsimme tehtävästä vähän perille.

Sitten tahkosimme tovin aiemmalta kerralta tuttua kahdeksikkoa. Ensin pyöräytimme voltin käynnissä, tulimme suoristuskohtaan ja siirryimme raviin. Sitten pyöräytimme samaan suuntaan ympyrän ja suorituskohdassa palasimme taas takaisin käyntiin. Sen jälkeen teimme saman toiseen suuntaan. Lopuksi tulimme pelkkää kahdeksikkoa koko ajan ravaten. Tehtävällä ei tullut mitään sen kummempia ongelmia. Lähinnä naureskelin tovin Hempan ravia. Tuntui, että takamus pysyi satulassa, mutta keskivartalo aaltoili ravin mukana. Ei se mahdotonta ollut istua, vähän erilaista vain. Hemppa teki siirtymiset raviin asiallisesti eikä kummemmin yrittänyt mutkitella. Siirtymiset alaspäin onnistuivat myös eikä volteilla tai ympyröillä ollut kummempia ongelmia. Ihan asiallista menoa tälläkin tehtävällä.

Tunnin lopuksi jumppasimme niin hevosia kuin itseämme. Hevoset saivat jumppailla suoralla puomi- ja minikavalettilinjalla askeleitaan katsoen ja jalkojaan nostellen. Meidän ei pitänyt auttaa niitä mitenkään, vaan antaa niiden pähkäillä tehtävä kuntoon. Hemppa meni tehtävän kivasti ja suurempia kolistelematta. Tämän jälkeen ratsastajat pääsivät jumppaamaan. Irrottelimme taas jalkoja satulasta, pyörittelimme nilkkoja ja nappailimme jalustimia takaisin jalkaan, jännitimme ja rentoutimme hartioita sekä seisoimme jalustimilla eri asennoissa. Jumpat sujuivat ihan hyvin. Jalustimilla seisoessa tosin nauratti, sillä Hemppa tarjosi aina ravia. Kai se ajatteli minun siirtyneen kevyeen istuntaan ja haluavan enemmän liikettä.

Loppukäynnit kävimme käppäilemässä pellolla. Hemppa veti kolmen hevosen poppoota muuten urheasti, mutta parille peltotyövälineelle piti muka puhista. Tämän tunnin perusteella Hempasta muodostui positiivinen kuva. Se liikkui ihan itsestään eteenpäin ja teki asiat, kun ne pyysi järkevästi. Tunti meni aika mutkattomasti. Laukkaa jäin kaipaamaan, mutta seuraavalla kerralla sekin tulee testattua. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa yhteistä tuntiamme.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Puikulana puomeilla

Keskiviikon tunnille sain toisen kerran putkeen Hessun, mikäpä siinä. Ratsukoita tunnilla oli kahdeksan, ja pääsimme tahkoamaan niin käyntiväistöjä kuin puomeja. Käyntiväistöt teimme pitkälle sivulle etuosan uralla pitäen. Väistön jälkeen suoristettiin ja siirryttiin ensin raviin. Siinä pyöräytimme kahden minikavaletin yli pääty-ympyrän, jatkoimme neljän puomin suoran linjan sekä pyöräytimme vielä toisen pääty-ympyrän yksittäisen puomin yli. Tulimme ravissa tehdyn osuuden myös laukassa.

Käyntiväistöissä ongelmana oli Hessun hyytyminen ja pullahtaminen väistön vastakkaiselta puolelta. Lopulta tajusin alkaa ajatella liikettä hieman avotaivutusmaisesti, jolloin sain otetta myös väistön vastakkaiseen puoleen. Tahtipulmaa en saanut korjattua, mutta pullahtamisen minimoiminen ilahdutti kuitenkin. Väistöt vasemmalle tuntuivat tänään helpommilta kuin väistöt oikealle. Ehdin jopa välillä miettiä omaa istuntaani, kunhan se ensin oli kiertynyt selvästi mutkalle. Mutta sainpahan tehtyä siihenkin vähän muutoksia, mikä varmasti helpotti Hessun elämää.

Ravipuomit sujuivat arvattavasti eli hieman hiippaillen. Yritin saada Hessua hereille ja tahdikkaammaksi, vaan menomme oli sangen epätasaista. Hessu oli pitkä puikula enkä saanut sitä juuri kerittyä lyhyemmäksi. Sen moottori pitäisi saada ensin kunnolla käyntiin ennen kuin lyhentämisestä voi oikeastaan edes haaveilla. Kun moottori ei käynnistynyt, sai toiveet hevosen pienestäkin lyhentymisestä unohtaa sitä myöten. Tajusin kuitenkin yrittää rentoutua aina, kun Hessu vähänkin liikkui itse. Sinällään saimme tultua ainakin suoraa puomilinjaa ihan kohtuullisesti. Ympyröillä vauhdin katoaminen näkyi ja tuntui eniten yhdessä sen kanssa, etteivät ulkopuolen apuni olleet ihan terävimmillään.

Laukassa minikavalettien väliin pistettiin ensin kaksi askelta, sitten kolme. Suoralla puomilinjalla laukkaa piti taas saada lyhennettyä niin, että väleihin meni aina yksi askel. Kuten arvata saattaa, meille molemmat tehtävät tuottivat pulmia. Aluksi en meinannut saada Hessua venyttämään minikavalettien väliä kahdella askeleella, vaan se joko pudotti raville tai survoi kolmea. Kun taas sain sen onnistumaan, oli paluu kolmeen askeleeseen muka vaikeaa. Tietä sai suurentaa selvästi ennen kuin sain taas kolme askelta survottua väliin. Puomilinja oli myös kinkkinen. Koska Hessun moottori ei ollut käynnissä, ei hevosen lyhentämisestä tullut oikein mitään. Jäin pitelemään liikaa ohjalla ja unohdin useimmiten pohkeet matkasta, jolloin esitimme linjalle mielenkiintoisia rämpimisiä. Muutaman kerran sain Hessun hitusen lyhenemään, jolloin saimme pistettyä puomilinjan väleihin ne toivotut askeleet kohtalaisesti. Meno ei kuitenkaan ollut kovin rentoa ja jäin varmistelemaan liikaa, mikä teki etenemisestä hieman tönkköä.

Loppuraveissa yritin vielä keräillä Hessua lyhyemmäksi ja pontevammaksi. Sinällään se liikkui ihan ok, mutta en vieläkään valaistunut siinä, miten sitä keritään kasaan. Jospa vielä pääsisin siitä kärryille, sillä sitä kautta Hessun liikkuminenkin varmasti paranee. Toistaiseksi se on vielä mysteeri, vaan eipähän tule liian helppoja tunteja. Vaikka joskus kyllä kaipaisin niitäkin sen kanssa.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Koulua koppuran kentän ehdoilla

Tallinmäen tiistain tunnilla oli koulua. Kenttä oli päässyt koppuroitumaan, kun lämpöasteet olivat painuneet juuri ja juuri nollan alle. Pääsimme siis silti treenaamaan ihan kohtuullisesti, vaikka ravia ja laukkaa ei otettukaan tavallista määrää. Minun ja Jetin lisäkseni tunnilla oli viisi ratsastajaa. Treeniaiheina olivat käyntiväistöt, voltit ja ympyrät, peruutukset sekä siirtymät. Loppukäynneissä jumppasimme vielä itseämme.

Käyntiväistöt teimme suunnilleen keskihalkaisijalta uralle. Ne sujuivat ihan ok, mitä nyt tahti tuttuun tapaan hiipui. Jetti kuitenkin teki väistöt molempiin suuntiin asiallisesti, ja sain itse pidettyä myös väistön vastakkaisen puolen hallinnassa. Väistättävä pohje olisi tosin saanut pysyä paremmin oikealla kohdalla, sillä vein sitä helposti turhaan taaemmas.

Sitten teimme volttien ja ympyröiden kahdeksikkoa, johon yhdistettiin myös suoristus- ja suunnanvaihtokohdassa tehty siirtymä. Siinä ideana oli saada siirtymä tehtyä suorana pysyen, ei uuteen suuntaan kallistuen. Teimme siirtymiä käynnistä raviin sekä laukkaan. Pyöräytimme käynnissä pienemmän voltin, jonka jälkeen tulimme suoristuskohtaan, nostimme ravin ja pyöräytimme ympyrän samaan suuntaan. Sitten taas jarruttelimme käyntiin, tulimme suoristus- ja suunnanvaihtokohtaan ja pyöräytimme käynnissä voltin toiseen suuntaan. Siitä taas tulimme suoristuskohtaan, nostimme ravin ja pyöräytimme vielä ympyrän samaan suuntaan. Kuvio pysyi laukkasiirtymisissä samana muutoin, mutta voltit sai halutessaan jättää pois ja laukkaa otettiin noin puolikas ympyrä. Siirtymät tehtiin edelleen käynnistä. Tehtävässä haastavinta oli Jetin suoristaminen. Se pääsi usein ennakoimaan uutta suuntaa ja valahtamaan sinne. Ravisiirtymisissä sain sen vielä pysymään suunnilleen suorassa, mutta etenkin oikean laukan nostoissa se pääsi kaatumaan uuteen suuntaan. Sen sijaan vasemman laukan nostoja saimme tehtyä kivasti. Olisin saanut suoristella Jettiä tarkemmin aina, kun olimme lähdössä oikeaan kierrokseen. Ehkäpä pieni ajatus pohkeenväistöstä vasemmalle olisi tuonut sitä pois nojaamasta oikealle puolelle. En tosin älynnyt tätä tunnin aikana hyödyntää. Muutenkin saisin pitää pohkeeni paremmin suoristuskohdissa mukana, nyt ne vähän tahtovat jäädä irralleen.

Otimme myös muutamat peruutukset. Jetti lähti niihin ihan asiallisesti ensimmäisten askelien aikana, mutta tuppasi niiden jälkeen pyrkimään vähän vinoon. Samalla huomasin, että Jetti teki peruutukset aika kiireisesti. Ikään kuin se tiennyt vaaditun askelmäärän ja halunnut tehdä ne vikkelästi alta pois. Opettaja hoksauttikin vaihtelemaan askelten määrää, etteivät hevoset alkaisi ennakoida. Tämä oli hyvä huomio. Jetti kun lähti peruutukseen tuntuen siltä, että se itsekin tavoitteli tiettyä askelmäärää. Tästä tosin on hyvä tehdä se päätelmä, että kenties apuni peruutuksessa olivat sen verran korostetut, että Jetti koki minun haluavat nopeita ja useampia askelia taaksepäin. Täytyypä muistaa tehdä peruutuksia eri askelmäärillä.

Loppukäynneissä hevoset saivat köpötellä rauhassa, kun me ratsastajat vähän jumppasimme. Pääsimme muun muassa pyörittelemään nilkkoja, venyttelemään etureisiä, seisomaan jalustimilla sekä jännittämään ja rentouttamaan hartioita. Näinkin lyhyt jumppa teki hyvää. Esimerkiksi tovi ilman jalustimia jalkoja venytellen paljasti sen, että oikeasti jalustimeni ovat hieman liian lyhyet. Näinkin lyhyt venyttelyhetki kun sai jalkoja sen verran auki, että takaisin otetut jalustimet tuntuivat hassun lyhyiltä. Venyttely olisi edelleen hyvin tärkeää ratsastajallekin, joten siihenkin saisi kiinnittää huomiota myös muulloin kuin satulassa istuen. Kiva oli kuitenkin vähän jumpata satulassakin. Sitä voisikin tehdä joskus alkukäynneissä, jolloin itsekin vähän vertyisi.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Sumun seassa

Lauantaina lähdimme Tallinmäen maastoon Kaisan kanssa. Otimme Jetin kanssa vetovastuun, ja pääsimme samoilemaan sumussa, vaan eipä se menoa haitannut. Jetti oli alusta asti vähän tarkempana. Liekö sumu ja pieni maastotauko sitten saaneet sen vähän pälyilevämmäksi, vaan olipa siinä hyväkin puoli. Jetti kun oli vähän reippaampi kuin yleensä.

Kävimme muutoin tutun lenkin, mutta samoilimme ottamaan ensimmäisen laukkapätkän niin sanotulle laukkabaanalle. Ratsumme eivät tosin siitä kierroksia ottaneet, vaan laukkasivat sangen rauhallisesti. Vastaan tuli myös ravuri, jonka ajaksi otimme käyntiin. Sen kohtaamisen jälkeen laukka lähtikin rullaamaan vähän paremmin. Tämän jälkeen käppäilimme ja kävimme vielä tutun ravilenkin. Sitten otimmekin toisen laukkapätkän, joka sujui niin hyvin! Jetti lähti laukkaamaan heti alusta asti paremmin ja mikä parasta, se kuunteli kaikki pyyntöni. Sain otettua sen nätisti raviin ja vaihdettua laukan sekä hidastettua laukkaa hetkellisesti ihan älyttömän helposti. Jetti myös lähti isompaan laukkaan ihan tuosta noin vain, kun sen antoi mennä. Jonkinlaisen pienen ilosivuaskelpompunkin se tarjosi, vaan olin niin fiiliksissä, etten antanut sen haitata. Hitsit, että tämä laukkaosuus meni hyvin ja tuntui todella kivalta!

Loppumatkan menimme valtaosin käynnissä. Otimme lyhyehkön ravipätkän tiellä, kunnes taas sujahdimme metsäpolulle. Tallille sai palata tavallista paremmallakin mielellä. Jetti oli niin kiva tänään! Ihanaa, kun pääsee menemään rennosti ja silti edeten. Kyllä se vain tuo maastoilu tekee hyvää, niin kuskille kuin ratsulle.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Taas uusi tamma testissä

Se jokin näissä kimoissa on. Kaisalle kiitos kuvasta!
Perjantaina pääsin testaamaan yhden Tallinmäen tuoreimmista ratsuista, 1999 syntyneen puoliveritamman nimeltä Gia. Se toimii sekä mainiona kisahevosena että tuntiratsuna. Olenkin monella estetunnilla katsellut sen varmaa ja vakaata menoa ja haaveillut kovasti, että pääsisin sen selkään joskus. Esteille sitä taitaa olla turha toivoa, vaan olin hurjan tyytyväinen siihen, että pääsin kuitenkin ratsastamaan sen itsenäisesti kouluhumputtelun parissa.

Alkukäynnit hoituivat peltolenkin kautta. Kentällä ravasin nopeasti pari kertaa kentän ympäri ja siirryin verryttelemään ratsua laukassa. Gia oli alusta asti niin kiltti ja kuuliainen, etten voinut olla tykästymättä siihen. Se ei tehnyt mitään ylimääräistä, vaan kuunteli tarkkaavaisesti ratsastajan pyynnöt ja teki niiden mukaan. Tasainen ja kiva, hevonen minun makuuni. Mitään syvällisempää treeniaihetta en ollut miettinyt, vaan menin lyhyesti sitä sun tätä. Tähän yhdistelmään sisältyi pohkeenväistöjä, kolmikaarisia kiemurauria sekä laukanvaihtoja.

Pohkeenväistöjä tein uralta keskemmäs ja takaisin niin käynnissä kuin ravissa. Väistöt vasemmalle lähtivät helposti. Väistöjä oikealle sain hieman hioa apujeni osalta ennen kuin ne lähtivät yhtä helposti. Kivaa väistöissä oli se, kuinka hyvin Gia säilytti tahdin niiden aikana niin käynnissä kuin ravissa. Kun olin saanut apuni mukautettua oikein, teki Gia väistöt molempiin suuntiin helposti ja kevyesti. Olipa kiva hurruutella väistöjä tarvitsematta miettiä hevosen pitämistä koko ajan liikkeellä.

Laukassa päädyin tekemään laukanvaihtoja kolmikaarisella kiemurauralla sekä pyöräyttelemään pääty-ympyröitä. Gialta tämäkin sujui helposti. Sain vain itse olla tarkkana vaihdoissa vasemmasta laukasta oikeaan, että valmistelin sen enkä huitaissut. Muutoin Gia saattoi vaihtaa ensin etuosan ja vasta parin askeleen päästä takaosan. Kivaa kiemurauralla tehdyissä vaihdoissa oli se, että maltoin tehdä suoristukset aika asiallisesti enkä hätäillyt vaihtoa. Pääty-ympyröillä taas hain asetuksia läpi. Gia tuntui mukavasti samanlaiselta kierroksesta riippumatta enkä tuntenut siinä kummempia puolieroja.

Loppuraveissa pyöriskelin vielä tovin kolmikaarisella kiemurauralla, jonka jälkeen annoin Gian venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Tunnin fiilikset? Lysti tamma! Gia oli niin mutkaton ja kiva, että se varmasti kerää ihailijakaartin tuntiratsastajien joukossa. Kunpa sillä pääsisi joskus hyppäämäänkin, pitäähän niitä toiveita olla.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Toiveratsulla tahkoamassa

Ennen keskiviikon toista tuntia totesin ääneen, että tahtoisin sille tunnille Epperin tai Hessun. Sattumien kautta tunnin alkuperäinen ratsuni oli vaihtunut, ja ratsukseni tuli kukapa muukaan kuin Hessu. Hah! Tunnilla oli vain neljä ratsukkoa, joten pääsimme tehosyyniin. Tunnin aiheena olivat pohkeenväistöt sekä hieman yllättäen laukanvaihdot puomeilla. Sellaisia ei ole kyllä toviin tullut tällä tallilla treenattua.

Ensimmäisenä teimme pohkeenväistöjä käynnissä siten, että käänsimme lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle ja teimme pohkeenväistöä uralle edeten. Siitä käänsimme maneesin poikki ja ylitimme samalla kaksi puomia ja tulimme tehtävän toisesta suunnasta. Teimme väistöjä myös ravissa uralla pysyen puomit suunnanvaihdoksessa edelleen mukana pitäen. Lopulta tehtävä muuttui siten, että väistöt tehtiin oman valinnan mukaan käynnissä tai ravissa pitkää sivua myöten. Suorituksen jälkeen nostettiin laukka ja tultiin puomit laukanvaihtoa niillä yrittäen. Väistöt tosin jätettiin aika pian pois ja keskityttiin hakemaan vaihtoja.

Pohkeenväistöt käynnissä menivät ihan ok, joskin ulkopuolen kontrolli olisi saanut olla parempi. Muutoin Hessu vain pullahti ulkolavan kautta karkuun ja jätti väistöaskeleet tekemättä. Käynnissä sain korjailtua palikoita kohdilleen, ja saimme asiallisempia väistöpätkiä. Ravissa uralla tehdyt väistöt olivat yksinkertaisesti kamalia. Väistön vastakkaisen puolen kontrollointi ei ottanut ollenkaan onnistuakseen, jolloin Hessu meni tehtävän valtaosan kerroista lapa edellä liiraten. Hoh! Jäin nyhräämään liikaa väistättävän puolen kanssa, jolloin en enää saanut otettu sen vastakkaisesta puolesta. Väistöt kehtasivat olla ihan naurettavan vaikeita ja sekös keljutti. Hessu-parka, se joutui kyllä tulkkaamaan kuskin ihmeellisiä höseltämisiä ihan urakalla. Pisteet sille siitä, kuinka viilipyttynä se arveli apujeni merkitystä ja teki vastineeksi aina jotain. Vaikka sitten sen kylkimyyryn. Sainpahan hyvin alleviivattuna taas huomata sen, ettei Hessu ainakaan osaa lukea ajatuksia, vaan pyynnöt on tehtävä sille selkeästi.

Laukanvaihdot puomeilla eivät myöskään olleet bravuurimme. Myönnän, että hämmennyin itse tehtävästä ja ajattelin, että eihän me Hessun kanssa tällaisia voida osata. En oikein itse uskonut, että Hessu vaihtaisi laukkoja helposti puomeilla, mikä varmasti vei parhaimman terän omasta yrittämisestä. Yritin saada Hessun aina aktiiviseen laukkaan, mutta sorruin hätyyttämään sitä liikaa. Niinpä tulimme puomeille pitkänä tavarajunana, mikä ei ollenkaan auttanut. Yritin antaa selkeitä vaihtoapuja, vaan eivätpä ne kovin selkeitä olleet. Meidän paras yritelmämme oli raviaskeleen kautta tehty vaihto, joten kovin suurta hurraamista tehtävässä ei ollut. Jotenkin fiilis oli koko ajan liian hätäinen, ja oma usko loppui jo ennen kuin tehtävä oli alkanut. Ei hyvä yhdistelmä, joten tulos oli siinä mielessä arvattavissa. Mieluusti treenaisin kyllä muillakin hevosilla laukanvaihtoja, mutta toistaikseksi tarvitsisin sellaisia idioottivarmoja tehtäviä, joissa hevosellekin käy selväksi, että tarkoituksena on tehdä vaihto. Tämä ei ollut ihan niin helppo tehtävä, joten sepä meni vähän metsään tällä kertaa.

Tunti meni vähän höpsösti kaiken kaikkiaan. Väistöt olivat kimurantteja, ja laukanvaihdot vähintäänkin vaikeita. Hessu silti yllätti taas pienen tauon jälkeen. Eihän se ole yhtään niin laiska kuin muistelin. Eihän se toki mikään duracellpupukaan ole, mutta kyllä sen saa liikkeelle. Se tosin pitäisi myös saada kerittyä niin paljon lyhyemmäksi, jotta sitä olisi helpompi ratsastaa. Nyt se tahtoo mennä siinä tavarajunapituudessa, mikä tekee monesta tehtävästä hankalampaa. Vaan onpahan taas yksi pähkinä purtavaksi.

Ja takaisin tuttuun

Keskiviikon tuplahevostelut alkoivat Tallinmäen puomi- ja kavalettitunnilla Jetin kanssa. Ratsukoita tunnilla oli neljä. Satuin ottamaan tarhasta mukaani Käikyn, sillä kenttä oli taas ruunalle hurjan jännä paikka. Etenkin se toinen pääty, joka on pelotellut Jettiä sinnikkäästi jo useamman viikon putkeen. Tai lähinnä sen kyttäilyt siellä ovat iskostuneet minulle mieleen, jolloin töllötän sitä vähintään yhtä aktiivisesti kuin Jetti. Pata, kattila ja niin edelleen.

Tunnilla pääsimme tahkoamaan alkuverryttelyn jälkeen puomeja. Tulimme kolmikaarista kiemurauraa niin ravissa kuin laukassa siten, että keskikaaren molemmissa suoristuskohdissa oli puomit. Tehtävällä olennaista oli päästä tulemaan suoristuskohta oikeasti suoraan eikä hätäillä ja lähteä valumaan uuteen suuntaan liian aikaisin. Ravissa tehtävä sujui ihan hyvin, kunhan nappasin Jetin oikean puolen haltuun. Se kun pyrki valumaan oikealle oikeastaan suunnasta riippumatta. Vaan kun sen puolen sai haltuun, sujui kiemuraura ihan hyvin.

Laukassa hurautimme puomeilta aina yhden kierroksen myötälaukassa niiden ympäri, kunnes tulimme puomeille uudelleen ja vaihdoimme niillä laukan ja suunnan. Sitten taas pyöräytimme myötälaukassa ympyrän, kunnes toisilla puomeilla teimme taas laukanvaihdon ja suunnanmuutoksen. Puomit sujuivat ihan ok, mutta vaihdot tahtoivat tulla aina niiden jälkeen, ei niiden aikana. Positiivista oli kuitenkin se, että sain tehtyä vaihdot kohtuullisen asiallisesti ilman, että horjahdimme Jetin kanssa nopeasti uuteen suuntaan. Toistojen myötä sain myös parit vaihdot jo puomien aikana, mikä oli kiva juttu. Tehtävä oli oikein mielenkiintoinen. Puomeille sattumisen lisäksi laukka piti pitää sellaisena, että laukanvaihto saattoi onnistua siitä helposti. Ei voinut siis kaahailla saati madella, vaan piti löytää oikeanlainen, napakka laukka. Jetin kyttäily auttoi siinä mielessä hieman, että ainakin kentän toisesta päästä pääsimme aina hyvällä energialla eteenpäin.

Seuraavaksi hurauttelimme kahden kavaletin suoraa linjaa, joka oli noin 17,5 metriä. Askeleita pistimme väliin viisi ja neljä. Vasemmassa kierroksessa Jetti otti pieniä kiihdytyksiä pelottavan päädyn takia, vaan ihmeellisesti sain oltua itse hätäilemättä ja pidettyä toivotut askelmäärät. Oikeassa laukassa elämä olikin kavaleteilla helpompaa, kun taas niiden jälkeen olimme mörköpäädyssä, ja Jetin piti jännittyä ja kyttäillä. Onneksi kavalettilinja oli sen verran kaukana päädystä, ettei mörköpääty päässyt sotkemaan sitä enempää.

Lopuksi treenailimme vielä kääntämistä ja vaihtoja kavaleteilla tullen niille niin täys- kuin vastakaartojen avulla. Laukanvaihdot vasemmasta oikeaan eivät ottaneet onnistuakseen kavaleteilla, mutta sain sentään korjattua niitä välillä pois niiden jälkeen. Vaihdot oikeasta vasempaan onneksi onnistuivat ihan kivasti. Hyvää tehtävässä oli se, että Jetti kyllä kääntyi helposti. Välillä jopa itsenäisesti liian tiukasti, kun olimme jälleen ruunan mielestä liian lähellä mörköpäätyä. Vaan eipähän otettu turhia askeleita. Muutenkin Jetin laukka pysyi kivan lyhyenä, jolloin nopeammat käännökset oli helppo tehdä. Jetti onkin kokoisekseen aika näppärä kääntymään, kunhan sen saisi pysymään sekä lyhyenä että terävänä.

Kaiken kaikkiaan (ja Jetin kyttäilyt pois lukien) tunti oli mukava. Puomi- ja kavalettitehtävät ovat aina kivoja, sillä keskityn niihin paremmin kuin esimerkiksi pelkkään kouluvääntöön. Vaihtojen harjoittelu on minulle aina tarpeen, laukansäätelystä nyt puhumattakaan. Toivottavasti menemme pian toistekin esimerkiksi puomeilla varustettua kolmikaarista kiemurauraa. Sen verran hyvällä tapaa haastava tehtävä se oli.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Kultamurun kanssa taas

Tiistaina olin kovin onnellinen: Jetti palasi tunneille! Se oli huilinut kahdeksan päivää, joten odotin mielenkiinnolla, miltä se mahtaisi selästä käsin tuntua. Tallinmäen tunnilla oli neljä ratsukkoa, ja tehtävinä olivat myötä- ja vasta-asetukset, ravi- ja laukkapuomit sekä kolmikaarinen kiemuraura.

Ensimmäisenä tehtävänä teimme myötä- ja vasta-asetuksia kaikissa askellajeissa. Vasta-asetukset teimme pääosin pitkän sivun keskivaiheilla, mutta tarvittaessa niitä sai käyttää muuallakin apuna. Jetti teki vasta-asetukset vasemmalle mukavan pehmeästi, oikealle tehtyinä ne olivat hieman jäykempiä. Pehmittelemällä Jetti alkoi kuitenkin asettua sinnekin ihan asiallisesti ja kaikissa askellajeissa. Ympyröillä sain muistutella itseäni ulkoapujen merkityksestä, jotta en jäänyt näpräämään vain sisäohjaa. Ympyröillä oikeassa kierroksessa oli tänään vähän enemmän tekemistä, että sain Jetin ensin vähän suoremmaksi ja vasta sitten ajateltua asetuksia enemmän. Ulkoavut olivat etenkin siinä kierroksessa tarpeen samoin kuin vasta-asetukset.

Puomitehtävänä oli kaksi erillistä puomirykelmää kaarevalla linjalla. Tulimme niitä ensin ravissa ja sitten laukassa. Jetti oli mukavasti lämmennyt aiemmassa tehtävässä ja liikkui pitkälti omalla moottorilla. Oli ihan villiä, kun sain jopa pidättää sitä! Oikeasti oli tosi ihana kerrankin saada säätää Jettiä vähän tähän suuntaan. Pyrin kuitenkin olemaan pidätteissä maltillinen, etten sammuttaisi Jetin eteenpäinpyrkimystä. Ravissa saimmekin tultua puomeja sangen tahdikkaasti ja tasaisesti. Laukassa sain ensin vähän haeskella Jetin askelta, jotta siihen tuli vähän säätövaraa. Kun se löytyi enkä turhia säädellyt enää puomeilla, sujuivat nekin mukavasti.

Lopuksi tahkosimme vielä kolmikaarista kiemurauraa ravissa. Tämäkään tehtävä ei tuottanut enää kummempia ongelmia, vaan sujui aika kivasti. Teimme myös pieniä lyhennyksiä raviin suoristuskohdissa vieteriajatusta hakien eli päästimme hevoset aina lyhennyksen mennessä läpi takaisin normaaliin raviin. Näitä olisin voinut itse vielä prässätä hieman lisää, jotta olisin saanut oman ajoitukseni ja apuni paremmin kuntoon. Muutoin kaartelimme tehtävän asiallisesti ja edelleen aika tahdikkaasti. Näemmä lepopäivät olivat ladanneet Jetin akkuja tässä mielessä mukavasti.

Tunnin aikana ja sen jälkeen olin kyllä yksi auringonpaiste. Oli ihana päästä taas Jetin selkään! On se vain niin tuttu kaveri, että ikävähän sitä pidemmän tauon aikana tulee. Jetti oli lomailun takia hieman jäykähkö ja pyrki vähän kiertymään banaaniksi vasemmalle, mutta ei se ollut yhtään niin tönkkö kuin olin pelännyt. Positiivista oli Jetin oma moottori, joka löytyi ainakin tämän tunnin ajaksi. Olisipa näppärä osata startata sen moottori käyntiin joka tunti, niin pääsisi fiilistelemään useamminkin. Etsinnät jatkukoon tämän asian parissa.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Joukolla köpöttelemässä

Lauantaina kävimme peräti yhdeksän hengen poppoolla köpöttelymaastossa Tallinmäellä. Tämän päivän tuuraajana minulla toimi Ellu. Reissun nimen mukaisesti menimme valtaosan lenkistä käynnissä. Otimme vain kaksi ravipätkää, ja nekin olivat aika lyhyitä.

Ellu oli virkeä maastoratsu. Paikoin vähän liiankin virkeä, sillä se ei välillä meinannut kuunnella pidätteitä ollenkaan, vaan olisi mielellään mennyt turpa kiinni edellä menevän hännässä. Eipähän sitä ainakaan tarvinnut nohitella eteenpäin, ja kerrankin sain mennä siellä letkan kärkipäässä reippaiden hevosten joukossa.

Kävimme köpöttelemässä tuttuja reittejä niin tie- kuin metsäosuuksilla. Keli oli ihanan aurinkoinen, joten hevosen selässä keinuminen oli mitä parhainta ajanvietettä tällaiselle aamulle. Reissuun hurahti noin tunti, ja tallille palattiin taas hyvillä mielin.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Rentoutta etsimässä

Perjantaina oli vuorossa Artsin koulutunti, jonka menin myös tuuraavalla hevosella. Ratsukseni valikoitui Hilima, jolla olenkin kerran aikaisemmin Artsin tunnilla ollut. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja pääsimme treenaamaan niin pohkeenväistöjä kuin nelikaarista kiemurauraa ravin ja laukan kanssa tehtynä. Alkuverryttelyssä ehdin hurautella kaikki askellajit nopeasti läpi. Hilima oli oma reipas itsensä niin kuin aina. Odotin tuntia hieman jännittäen, sillä koulupuolella emme Hiliman kanssa ole päässeet vielä niin hyvin juttuun.

Hyppäsimmekin heti tehtävien kimppuun ja aloitimme ravissa tehdyillä pohkeenväistöillä lävistäjää pitkin. Hiliman kanssa sain keskittyä siihen, ettei se kipittänyt jännittyneesti, vaan malttoi hidastaa reilusti. Vasta sen jälkeen saatoin ajatella väistöaskelia. Hiliman ravia sai hidastuttaa melkoisesti ennen kuin se malttoi rentoutua. Väistöapuni saivat sen pääosin jännittymään, mutta yleensä lävistäjien loppupuolelle saimme asiallisempia askeleita molempien ymmärrettyä toisiaan. Opettaja hoksautti olemaan kädellä mahdollisimman nopea myötäämään ja varoa jäämistä pitelemään kädellä. Huomasinkin, kuinka jätin käteni paikoilleen odottaen, että Hilima mukautuisi sen perusteella. Tämä kikkapa ei toiminut, vaan se sai Hiliman jännittymään vain lisää. Niinpä sain alkaa väistön ohella treenata omaa kättäni. Pyyntö ja hellitys -mantraa sainkin toistella melkoisesti, mutta onneksi joitain pilkahduksia onnistumisesta mahtui mukaan. Varsinaiset väistöt sanoisin meidän tehneen aika vaatimattomasti, sen verran puuhaa oli etenemisen ja rentouden hallitsemisessa.

Nelikaarisen kiemurauran tulimme ravin ja laukan yhdistelmänä. Ensimmäisen kaaren tulimme ravissa ja suoristuskohdassa lyhensimme ravia laukannostoa varten. Toisen kaaren laukkasimme ja suoristuksessa siirryimme raviin ja taas samalla tavalla uudelleen. Eli kiemurauralle mahtui kaksi laukkaosuutta. Me tosin Hiliman kanssa saimme tehdä laukannostot käynnistä, sillä meillä jäi muuten vähän kipittäminen päälle. Laukkaosuuksien jälkeen saimme myös aina nollailla tilannetta, jotta pääsimme taas tehtävälle vähän rauhallisemmin mielin. Laukannostoissa sain miettiä Hiliman suoruutta sekä pyrkiä jatkamaan aina vähän aikaa suoraan heti nostosta kääntymisen sijasta. Muutamat laukat Hilima nostikin tosi näppärästi, jolloin sain myös ohjattua sitä aika asiallisesti. Siirtymiset laukasta raviin olivatkin aika venyviä, ja niiden jälkeen sain rauhoitella menoa taas hyvän tovin. Mutta loppujen lopuksi pääsimme aina jatkamaan kiemurauran loppuun, vaikka se vaatikin välillä ylimääräisiä voltteja ja käyntihetkiä. Positiivista tunnin laukkaosuuksissa oli se, että myös oikea laukka sujui aika kohtuullisesti ilman kummempia kaatumisia sisälle. En tiedä, mikä oli muuttunut, mutta onneksi oli näin. Muissakin asioissa oli sen verran puuhaa, etten kaivannut enempää pulmia ratkottavaksi.

Loppuravit menivätkin aika mukavasti. Hilima rentoutui ja malttoi hienosti, jolloin se oli varsin mukava. Muistin vielä tässäkin vaiheessa olla jämähtämättä käsistäni, mikä varmasti auttoi. Hiliman kanssa saan keskittyä niin paljon enemmän kaikkeen muuhun paitsi sen ratsastamiseen eteen. Rentous on varmasti avain moneen pulmaan, joten sitä täytyy miettiä jatkossakin. Artsin tunti Hilimankin kanssa oli siis hyödyllinen, vaikka jäimmekin enemmän painimaan perusasioiden kanssa kuin viilaamaan yksityiskohtia. Vaan tulipahan mietittyä taas erilaisia asioita kuin esimerkiksi Jetin kanssa. Vaihtelu tekee kuitenkin ihan hyvää, vaikka sitä silloin joutuisikin vähän vieraammille vesille.

torstai 15. lokakuuta 2015

Puomien ja esteiden yhdistelmiä

Torstaina oli vuorossa Pian estetunti. Ratsunani toimi Aku Jetin ollessa levossa toivottavasti nopeasti ohi menevän ontumisen takia. Jaoimme tunnin tällä kertaa Kaisan kanssa kahdestaan, joten saimme paiskia mukavasti hommia. Tunnilla pääsimme yhdistelemään niin puomeja kuin esteitä.

Alkuverryttelyssä tulimme kahta erillistä kolmen puomin sarjaa kaarevalla tiellä. Puomit piti päästä tasaisessa, hieman lyhyemmässä askeleessa. Tulimme tehtävää ensin ravissa. Se sujui ihan ok, kunhan sain Akun malttamaan puomeilla ja enemmänkin venyttämään askelta kuin tiivistämään tahtia. Laukassa sitten saimmekin tehdä paljon enemmän. Väliin laitoimme seitsemää ja kahdeksaa askelta. Jotenkin en saanut otetta laukasta enkä tuntenut, oliko se puomeille tultaessa sopivaa. Niinpä rämmimme melkoisesti yleensä siksi, että tulimme puomeille liian kiireisesti. Pidätteet eivät menneet ihan oikeaoppisesti läpi, joten puomeille jäi vielä säädettävää sen sijaan, että olisin päässyt menemään ne rennommin. Tehtävä oli sangen opettavainen ja paljasti hyvin, säilyikö laukka tasaisena vai ei. Hyvä vinkki puomien välin ratsastamiseen oli se, että vaikutti laukkaan heti ensimmäisten puomien jälkeen ja sitten rentoutui toisia puomeja kohti. Tämä edellytti sen, että pyynnöt menivät oikeasti läpi.

Sitten yhdistelimme näiden puomien lisäksi esteitä mukaan. Tulimme ensin puomit vasemmassa laukassa. Niiden jälkeen jatkoimme ensimmäiselle lävistäjäesteelle, jossa oli puomeilla ohjattu oikea linja. Siitä nappasimme oikean laukan ja ylitimme ensimmäisen puomirykelmän. Siitä taas jatkoimme toiselle lävistäjäesteelle, jolla nappasimme vasemman laukan ja tulimme toisena olleet puomit perään. Muokkasimme tehtävää vielä siten, että tulimme nämä kaikki sekä lisäsimme vielä mukaan ensimmäisen lävistäjäesteen sekä siitä kolmen puomin, askeleen ja pystyn tehtävälle. Tasaisuuden puute oli näilläkin tehtävillä isoin ongelma. Lisäksi en saanut hyvää tietä vasemman laukan lävistäjäpystylle, vaan joko käänsin liian aikaisin tai liian myöhään. Keilasimmepa kertaalleen oikean puolen tolpat mukaan jalallani, kun ylitimme esteen niin reunaa hipoen. Oli kyllä hassua, miten vaikeaa olikin ratsastaa sekä puomeja että esteitä samalla tehtävällä. Mutta ihanan opettavaista! Tämä tehtävä paljastikin hyvin sen, kuinka paljon nopeampi saisin olla reagoimassa tuleviin tehtäviin. Nyt jäin ehkä vähän siihen uskoon, ettei minun tarvitsisi tehdä mitään. Väärin. Erityisesti puomit olisin saanut ratsastaa tarkemmin rauhallisemmalla laukalla, kun taas esteet enemmän sujuen. Sitten kaiken lisäksi esteen ja puomien kaarevalla tiellä olisin taas saanut nopeasti hakea laukkaa hieman kiinni. Toistojen myötä saimme loppuun ihan asiallisen suorituksen, johon oli hyvä lopettaa tunnin antoisat treenit.

Hitsit, tällaiset tehtävät ovat kyllä ihanan kamalia ja niin opettavaisia. Eipähän pääse noin vain hurruuttelemaan, vaan joutuu oikeasti tekemään hommiakin. Tässä samalla saa vähän vihiä siitä, miltä hevosen pitäisi tuntua, jotta sitä voi ratsastaa nopeasti joko eteen tai ottaa vähän kiinni. Akun kanssa näitä oli ilo treenata, sillä se on mukavan reipas menijä eikä mieti kahta kertaa, mennäkö eteenpäin vai ajatellako vielä asiaa kolmannen kerran. Akun kanssa saan kuitenkin varoa sitä, etten turhia patistele sitä, kun se menee valmiiksikin jo ihan mukavasti. Sen sijaan saan opetella ratsastamaan sitä myös vähän rauhallisemmassa tahdissa ja hakemaan laukkaan myös lyhyyttä.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Hermoheikko ja hiihtelijä

Keskiviikon koulutunnilla ratsukoita oli kahdeksan, ja treenit jatkuivat pohkeenväistöjen ja ympyröiden parissa. Ratsukseni sain pitkästä aikaa Aten, joka jatkoi edelliseltä tunnilta. Tunnin vietimme samalla kuviolla vain askellajia muuttaen. Pitkän sivun keskeltä pyöräytimme voltin, jonka jälkeen jatkoimme tovin pohkeenväistöä. Ennen kulmaa suoristimme sekä siirryimme ensin raviin, myöhemmin laukkaan. Ravissa ja laukassa pyöräytimme aina pääty-ympyrän, kunnes palasimme tehtävälle.

Tunnin haasteen arvasin aivan oikein: pidätteiden läpimeno. Atte on reipas menijä, joka tykkää jäädä minun kanssani vähän hiihtelemään, kun en saa tehtyä pidätteitä oikein. Yritin kyllä soveltaa erilaisia pidätetaktiikoita, mutta mikään ei tahtonut onnistua. Noloa tunnustaa, mutta tällä tunnilla minä olin se, joka veteli herneitä nenäänsä. Huumorintajuni oli jäänyt matkasta, ja pinnani venyi ja paukkui, kun yritin keksiä tavan saada Aten kuuntelemaan pidätteitä. Tämä taktiikka oli toki kehno valinta, mutta jotenkin tänään kehtasi ärsyttää oma osaamattomuus, vaikka ongelma oli enemmän kuin hyvin paikallistettu. Ei tosin ole salaisuus, että osaan ratsastaa paremmin hevosia eteen kuin saada reippaampia malttamaan.

Pohkeenväistöt tehtiin onneksi vain käynnissä. Molempiin suuntiin oli sama pulma: Atte tahtoi hiihdellä lapa edellä menemään juurikaan väistöaskelia ottamatta. Opettaja muistutti pitämään väistön vastakkaisen puolen pohkeen kiinni, mutta olemaan puristamatta polvilla. Samalla ohjeeksi tuli rentouttaa hartiat ja olkapäät. Sinällään Atte lähti väistöihin ihan oikean ajatuksen kanssa, mutta koska en saanut kontrolloitua vastakkaista puolta, oli lopputuloksena aina mutkalla menevä hevonen vailla väistöaskelia. Pah ja Atte-parka! Säädin väistöissä välillä niin railakkaasti, että minut olisi saanut pistää jäähylle. Tyynen vakaa mielentila olisi ollut tarpeen, mutta nyt kaikki opit zen-meiningistä olivat kyllä unohtuneet. Tunnin aikana taisimme saada hyviä hetkiä yhden käden sormilla laskettavan määrän. Niissä kuitenkin oli jo vähän ideaa: en roikkunut ohjissa, pohkeet tekivät työnsä ja ennen kaikkea sain rentouduttua Aten tehdessä väistön oikein. Niinä kertoina Atte tuntui mukavan pehmeältä ja rauhalliselta. Ne hetket palkitsivat, vaikka harvassa olivatkin.

Ennen väistöä tehdyt käyntivoltit sujuivat ihan ok, kun sain Aten odottamaan. Voltti kaikeksi onneksi vähän jarruttikin Aten menoa, jolloin se pulma helpottui puolittain itsestään. Väistön jälkeen tehdyillä pääty-ympyröillä hevosia haettiin venyttämään eteen ja alas sekä pyydettiin niitä siitä hieman pidentämään askelta. Meillä nämä onnistuivat ihan ok. Kunhan ensin olin vääntämättä Attea yliasetukseen, muistin ratsastaa paremmin ulkoavuilla enkä roikkunut sisäohjassa, vaan rohkenin antaa sieltä tilaa. Atte bongasi tehtävän idean mukavasti. Itse asiassa laukassa taisi tulla tunnin kivoimmat hetket. Atte laukkasi aika hyvin itse ja venytti ihan kivasti eteen ja alas. Laukka tuntui myös pyörivän paremmin eikä Atte väsähtänyt saati sen seurauksena alkanut painaa ohjille. Saimme yllättävän kevyitä ja helppoja hetkiä, jotka ilahduttivat. En itse asiassa muistanutkaan, että Aten laukka voi olla myös näin toimivaa. Elämä laukan jälkeen toki oli aina tovin kiireistä, ja jarrutusmatkat käyntiin saakka venyivät välillä hulvattoman pitkiksi. Opettaja neuvoi olemaan siirtymisissä rento ja vaikka taputtelemaan Attea, jotta sekään ei jäisi kipittämään, vaan hoksisi hidastamisen olevan sallittua. Välillä kuitenkin leikimme Aten kanssa vetokisaa, välillä taas tajusin ottaa höllemmin, kunnes olimme oikeassa askellajissa.

Loppuraveissa pyörittelin vielä vähän ympyröitä ja työstin vasenta kierrosta, joka oli meille vähän hankalampi. Ei tosin yhtään niin paha kuin olin muistellut. Atte oli edelleen reippaana, ja jarrut katosivat välillä, mutta onneksi mitään uutta pulmaa ei enää tullut. Tunnin jälkeen vähän harmitti oman pinnan lyhyys ja avuttomuus tällaisen menijän kanssa. Olen ilmeisen hyvin tottunut nohittelemaan hevosia enemmän eteen kuin miettimään, miten ne saadaan odottamaan. Vaan olipahan taas hyvää treeniä. Ehkä jokin päivä huomaan kehittyneeni myös tässä asiassa.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Uusi tamma testissä

Tiistain Tallinmäen tunti poikkesi hieman tavallisesta, sillä Jetin sijasta menin uudella tuttavuudella. Nimittäin Tähti-Gabriellalla eli Ellulla, joka on 2002 syntynyt suomenhevostamma. Ellu on asustellut Tallinmäellä jo tovin, mutta se on jäänyt minulta testaamatta. Onneksi tilanne korjaantui tänään. Ellusta tiedän sen verran, että sillä on aiemmin kisattu jonkin verran esteitä muistaakseni 80 sentin tasolle saakka, ja se onkin siinä hommassa ihan näppärä. Säkäkorkeus sillä taitaa olla jossain 150 sentin tuntumassa, pieneltä se maasta käsin vaikutti.

Kaikissa askellajeissa tehdyn nopeahkon alkuverryttelyn aikana Ellu tuntui ihan lystiltä. Se eteni kohtuullisesti ja pysyi toivotulla reitillä asiallisesti. Laukassa siihen sai hakea hieman vauhtia, jotta laukka alkoi pyöriä eikä jäänyt epämääräiseksi mökellykseksi. Rattikin toimi ihan hyvin, joskin vasemmassa kierroksessa oli ehkä hitusen enemmän työtä. Tunnin ajan pyörimme pitkälti kolmen ympyrän kuviolla. Pääty-ympyröillä oli sama suunta ja keskiympyrällä vastakkainen. Tulimme kuvion nopeasti käynnissä, kunnes tulimme sitä ravissa. Ensin teimme suunnanmuutoskohdissa muutaman askeleen käyntisiirtymät. Sitten puolestaan teimme edelleen pääty-ympyrät ravissa, mutta keskiympyrän tulimme laukassa.

Ympyrät ravissa sujuivat ihan mukavasti. Sain muistaa tuttuun tapaan ulkopuolen avut sekä varoa, etten jäisi roikkumaan ohjiin ja saisi Ellua tekemään samoin. Oikeassa kierroksessa löysimme mukavia hetkiä samoin kuin vasemmassa, mutta siinä suunnassa sain houkutella asetuksia vähän enemmän läpi. Siirtymiset ravista käyntiin olivat hieman venyviä. Yritin valmistella niitä, mutta lopullinen loksahdus niiden osalta jäi saamatta. Muutamat siirtymät onnistuivat tosin ihan kivasti istunnalla jarruttamalla. Istunnan jämäkkyys tai sen puute oli todennäköinen syypää siirtymisten venymiseen. Samoin kuin se, että valmistelut saattoivat jäädä puolitiehen. Siirtymät käynnistä raviin sen sijaan sujuivat ihan kivasti. Pientä pontevuutta niissä toki olisi voinut olla.

Laukannostot ravista takkusivat aluksi. Ellu tahtoi kiihdyttää noston sijasta. Kun ravin sai oikeasti lyhennettyä, onnistuivat nostotkin paremmin. Aika tarkasti ne silti sai ratsastaa. Humputteluravista nostot eivät tosiaan onnistuneet. Laukka keskiympyrällä sujui molempiin suuntiin ihan ok. Vauhtia tosin sai olla melkoisesti, että laukka pyöri eikä Ellu jäänyt ihmeelliseen mökellyslaukkaan. Vauhdin takia ympyrät tuntuivat vain hurahtavan ohi ilman, että ehdin oikein vaikuttaa menoon. Muutaman hetken sain Ellua sekä laukkaamaan isommin että hitusen rentoutumaan, jolloin meno parani heti. Mutta silti valtaosa ympyröistä meni vähän huitaisten. En muka pysynyt reippaammassa menossa mukana. Tai sitten en vain osannut pyytää kuin yhtä asiaa kerralla. Joka tapauksessa kivaa oli se, että meno oli aika samanlaista suunnasta riippumatta. Siirtymiset laukasta raviin olivat vähemmän yllättäen venyviä ja kipittäviä. Onneksi siirtymisistä pääsi nopeasti jatkamaan ympyrälle, jossa Ellun sai malttamaan nopeasti.

Loppuraveissa annoimme hevosten vielä venyttää eteen ja alas. Ellu teki tämän pääosin mukavasti. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen kerta Ellulla oli aika kiva. Laukka toki oli hassua, mutta muuten Ellu oli aika mutkaton. Hauska uusi tuttavuus, jonka kanssa voisi käydä kokeilemassa myös hyppelyitä.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Maneesimörköjä taltuttamassa

Tallinmäen kisaviikonloppu jatkui sunnuntaina 1-tason estekisoilla, jotka myös pidettiin naapurimaneesilla. Olin ilmoittautunut kisoihin Akulla 70 sentin taitoarvosteluluokkaan ja Jetillä 90 sentin luokkaan arvostelulla 367.1.

Alkulämmittelyt molempien ratsujen kanssa hoituivat taas näppärästi kävelemällä kotitallilta maneesille. Kisapäiväni alkoi Akun kanssa, joka oli oma reipas itsensä. Verryttelyt tehtiin kentällä, joka oli aamusta koppurainen, mutta pehmeni onneksi kisojen edetessä. Alkupään luokissa sai ennen omaa vuoroa ottaa pari hyppyä maneesissa, mikä oli hyvä juttu. Tosin Aku oli kentälläkin mainio. Ratti, jarrut ja kaasu olivat mukana, ja ottamani hypyt ristikolle ja pystylle menivät mukavasti. Akun kanssa ei tarvinnut säätää mitään, jolloin menin hyvillä mielin maneesiin vuoromme koittaessa. Maneesissa Aku oli jopa vähän reippaampi kuin ulkona. Otin kaksi hyppyä okserille, ja ne sujuivat ihan ok. Niin pääsin aloittamaan 70 sentin luokan sen ensimmäisenä ratsastajana.

Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ykköselle tuli hyvä tie, ja Aku hyppäsi sen hyvin napaten siinä vasemman laukan. Kakkoselle tuli hieman huono tie, jolloin ponnistuspaikka tuli lähelle. Aku selvitti esteen puhtaasti, mutta otti suoralle linjalle oikean laukan. Kolmoselle pääsimme kuitenkin kuudella askeleella, ja hyppy sille oli hyvä. Laukkakin korjaantui takaisin vasemmaksi. Neloselle Aku lähti positiivisen askeleen kautta, ja nappasi esteellä toivotusti oikean laukan. Kaarre viitoselle tuli kulman jälkeen sen verran nopeasti, että myöhästyin hieman käännöksestä. Aku selvitti kuitenkin viitosen hyvin ja eteni neloselle suunnittelemani mukaan neljällä askeleella, vaikkakin niistä viimeisin oli vähän lyhyempi. Aku hyppäsi kuutosenkin siitä huolimatta puhtaasti ja otti siinä vasemman askeleen. Seiskalle tuli taas vähän huono ponnistuspaikka, mutta Aku lähti pyynnöstäni hyppyyn hieman kauempaa. Kaarevan tien radan viimeiselle esteelle eli kasille tulimme ristilaukassa. Ponnistuspaikkaa ei näkynyt, joten ratkaisin tilanteen rohkaisemalla Akua. Sen ja ristilaukan seurauksena otimme sitten puomin mukaamme. Harmi, mutta kiltti Aku vain totteli kuskin virheellistä pyyntöä.



Olin rataan kuitenkin muutoin tyytyväinen. Aku eteni riittävän reippaasti ja ennen kaikkea tasaisesti ja oli ihanan näppärä nappaamaan toivotut laukat. Se ei myöskään pällistellyt mitään maneesissa, vaan oli oikein mukava kisakumppani. Taitoarvostelulla olleesta luokasta saimme pisteitä 107,5. Niistä 57,5 oli estepisteitä ja loput 50 yleisvaikutelmapisteitä. Tuomarin kommentoi menoamme seuraavasti: "Hyvä kokonaisuus. Hieman aktiivisuutta lisää läpi radan. Katse eteenpäin -> rauhallisuutta ylävartalon asentoon." Tällä tuloksella sijoituksemme olimme kahden muun ratsukon kanssa jaettuna 9/23. Akun kanssa oli kyllä lysti käydä kisoissa, kelpo kaveri siihen puuhaan.

Akun jälkeen kisat jatkuivat Jetin kanssa. Tällä kertaa Jetti oli oma itsensä eli sangen heräteltävissä. Sain jo nohitella sitä matkalla kotitallilta maneesille, mikä ei lupaillut hyvää. Kenttä oli pehmennyt mukavasti, joten siitä ei tarvinnut huolehtia. Sen sijaan Jetin liikkumisesta sai huolehtia kaiken muun edestä. Nihkeilyn lisäksi Jetti liiraili ympyröillä reilusti kylkimyyryllä ulos. Oma virkeystasoni oli tässä vaiheessa jo alarajoilla, mikä toi hommaan lisäpulmia. Mietin jo, että jos en saa Jettiä verryttelyssä hereille, tulee radasta katastrofi. Sain nieleskeltyä nämä mietteet kuitenkin ja vähän tsempattua. Hyppyjä otin muutamat ristikolle, pystylle ja okserille. Ne sujuivat ihan ok ilman uusia ongelmia. Vanhana pulmana Jetti nappaili oikean kierroksen hypyissä vasenta laukkaa, mutta sain kohtuudella korjattua niitä lennosta. Hyppyjen lisäksi teinkin vaihtoja erityisesti vasemmasta oikeaan laukkaan, jotta minulla olisi radalla jotain toivoa korjata laukka. Maneesiin pääsi jo vuorossa olleen ratsukon ajaksi, ja käytin odotteluajan hyödyksi näyttämällä Jetille parit esteet sekä ennen omaa starttia vielä katsomopäädyn, joka oli Jetille tänään ihan ok.

Matkaan lähdimme oikeassa laukassa, ja nohittelin Jetin etenemään. Jetti laukkasi ihan asiallisesti, mutta kaarre ykköselle hidasti menoa hieman. Napautin tässä äkkiä raipalla, ja selvitimme ykkösen ihan hyvin. Suoran linjan päässä olleelle kakkoselle pääsimme viidellä askeella. Välin olimme menneet vasemmassa laukassa, mutta kakkosella Jetti nappasi oikean laukan takaisin. Kaarre kolmoselle oli mietityttänyt minua jo rataan tutustuessani, sillä este tuli nopeasti kulman jälkeen. Yritin pitää laukan läpi kaarteen, mutta käännös kolmoselle söi kuitenkin etenemisen pois. Yritin vielä usuttaa Jettiä, vaan myöhässä olin. Tulimme kolmoselle aivan pohjaan, mutta Jetti yritti vielä nousta hyppyyn. Puomi tuli kuitenkin etujaloilla kolisten alas. Yritin tsempata hypyn jälkeen, sillä edessä oli hyvällä laukalla kolmen ja hitaalla neljän askeleen päässä oleva okseri. Jetti kuitenkin oli pahastunut kolmosen mokasta ja vilahti nelosesta oikealta ohi. Pysäytin sen karkuretken, kävelin esteen ohi ja otin uuden lähestymisen. Nyt tulimme esteelle paremmin, vaikkakin vähän hitaassa laukassa. Jetti kuitenkin hyppäsi nelosen, ja matka saattoi jatkua. Viitosellekin tuli jarruttava hyppy, mutta yli mentiin. Sen jälkeen olimme ristilaukassa, joka korjaantui kulmassa oikeaksi. Kuutoselle tuli kohtuullinen hyppy, ja pääsimme siitä seiskalle eli radan viimeiselle esteelle kahdeksalla askeleella hieman estelinjalta ulkona käyden. Jetti hyppäsi seiskan asiallisesti, ja näin pääsimme 90 sentin radalta kahdeksan virhepisteen kanssa maaliin. Tällä tuloksella olimme yhdeksän ratsukon luokassa viimeisiä.

Radan jälkeen minua mietitytti kovasti. Lopulta kysyin opettajalta, voisinko kuitenkin hypätä vielä metrin. Niinpä loppujen lopuksi jälki-ilmoittauduin metriin. Hetken ajan mietin, olenko nyt ihan hullu lähtiessäni hyppäämään isompaa luokkaa, kun alla oli virhepisteellinen suoritus pienemmästä. Sitten totesin, etteivät 90 sentin radan virheet olleet mitään uutta tai ihan käsittämätöntä, joten minun oli parempi lähteä hyppäämään vielä metri kokemuksen kannalta. Verryttelyssä otin muutaman hypyn, jotka sujuivat ihan ok. Muun ajan keskityin pitämään Jetin hereillä. Metrissä arvosteluna oli A.0.0, ja ratsukoita oli yhteensä kuusi. Pääsimmekin nopeasti takaisin maneesiin. Metrin radan esteet olivat 90 sentin radan esteet 1–8.

Matkaan lähdimme taas oikeassa laukassa. Nohittelin Jetin taas liikkeelle ajoissa. Ykkönen ylittyi hieman hitaalla hypyllä, mutta matka kakkoselle meni asiallisesti viidellä askeleella. Ristilaukan ehdin korjata pois ennen kuin edessä oli kulman jälkeen tuleva kolmonen. Ratsastin sitä kohti napakammin, sillä tietysti mielessäni kummitteli edellisen radan moka. Kolmonen ylittyi kuitenkin nyt ihan ok. Yritin ratsastaa Jettiä kunnolla sen jälkeen eteen, jotta pääsisimme neloselle kolmella askeleella. Se ei kuitenkaan onnistunut ja taisin itse vähän miettiä aiempaa ohimenoa. Sen seurauksena Jetti livahtikin taas oikealta ohi. Ei muuta kuin uusi lähestyminen. Se tuli hieman lähelle, mutta Jetti selvitti tilanteen ja hyppäsi nelosen puhtaasti. Viitoselle tuli hyvä hyppy, ja laukkakin vaihtui oikeaksi. Kuutoselle puolestaan tuli taas jarruttava hyppy, mutta Jetti keräsi kavionsa siitä puhtaasti yli. Seiskalle pääsimme kahdeksalla askeleella, ja sekin ylittyi puhtaasti. Edessä oli enää radan viimeinen este eli kasi. Korjasin ristilaukan pois ravin kautta, ja sain vielä nostettua oikean laukan juuri ajoissa. Kasille näin ponnistuspaikan sattuvan hyvään paikkaan. Jetti hyppäsikin esteen hyvin ja puhtaasti. Näin pääsimme metrin radalta maaliin neljällä virhepisteellä. Radan jälkeen olin niin iloinen, etteivät neljä virhepistettä haitanneet mitään. Me Jetin kanssa hyppäsimme metrin radan maneesissa, jes, jes ja jes!



Näin se estekausi maneesissakin on avattu. Metrin radan jälkeen saan kyllä luvan uskoa treeneissäkin, että maneesissa voi kuin voikin hypätä muutakin kuin maahan kaivettuja puomeja. Kokemusta tuli taas näistä kisoista mukavasti. Kaikkein arvokkaimpana oli kuitenkin rohkeus hypätä isommat luokat eikä maneesin takia vaihtaa niitä pienempiin. Toki puhtaat radat olisivat olleet kivoja, mutta kyllä näissäkin radoissa oli hyviä hetkiä. Näin me Jetin kanssa nujersimme maneesimöröt tällä kertaa ja toivottavasti vielä jatkossakin. Hyvä me!

Videoista kiitos Noralle, Hanskille ja Kaisalle!

lauantai 10. lokakuuta 2015

Maneesimörköjen peloteltavana

Viikonlopun ohjelmassa oli Tallinmäen kaksipäiväiset kisat, jotka järjestettiin naapurimaneesilla. Lauantaina vuorossa olivat 1-tason koulukisat, joissa menin Jetillä K.N. Specialin. Samalla avasimme maneesikauden, sillä viimeksi olemme siellä käyneet treenaamassa kevättalvella. Jännitin kieltämättä hieman sitä, miten kisaratamme neljän seinän sisällä sujuisi. Ratsukoita luokassa oli yhteensä 14, ja meidän vuoromme oli seitsemäntenä.

Alkulämmittely hoitui kätevästi kävelemällä ja ravaamalla kotitallilta maneesille. Jetti oli itsekseen ihmeellisen reippaana menossa. Loput verryttelystä teimme ulkokentällä, joka oli pinnastaan hieman koppurainen. Ahdistelin itse pohjan kuntoa, mikä ei varmasti auttanut herra pohjantarkastajana oloa. Jettihän osaa olla nirso pohjan suhteen. Verryttelyssä keskityin hakemaan Jettiin liikettä. Himmailin ensin tovin, kunnes tajusin, etten voisi mennä maneesiin puolinukuksissa. Meno kun ei siellä yhtäkkiä paranisi, päinvastoin. Tämän myötä tajusin herätellä Jettiä paremmin, ja se alkoikin liikkua ihan hyvin. Voltit onnistuivat kohtuullisesti, ja laukkalävistäjät saimme tehtyä asiallisesti. Keskiravit eivät oikein lähteneet, ja pysähdyksissä sekä niistä tehdyistä siirtymisistä raviin olisi ollut melkoisesti viilattavaa. Jetti kuitenkin tuntui aika rennolta ja kuuliaiselta, joten yritin olla ajautumatta paniikkiin. Kun pääsin vuorollani maneesiin, hurautin Jetin kanssa heti tuomaripäätyyn. Oikeassa kierroksessa se oli Jetille pienen jännittymisen arvoinen, mutta vasemmassa kierroksessa Jetin kuppi meni nurin. Ka-ma-la nurkka! Jetti ei suostunut aluksi millään ohittamaan tuomaripäädyn oikeaa kulmaa ilman teatraalista peruutusta. Ei auttanut, vaikka kulmassa olleet ihmiset jutustelivat Jetille, ja minä yritin kaikin keinoin kertoa nurkan olevan ihan okei. Sain tyyrätty Jetin hampaat irvessä kulman läpi kertaalleen, kunnes päätin vielä hurauttaa vähän laukkaa, jottemme joutuisi lähtemään ohjelman pariin tutinoissa ja hyytyneenä. Tuomarin vihellys tulikin sen jälkeen nopeasti, joten siirryin raviin, huokaisin syvään ja lähdin ratsastamaan ohjelmaa.

Alkutervehdykseen tulimme kiemurrellen. Jetti pysähtyi hyvin, mutta tervehtiessäni se yritti lähteä vasemmalle. Pieni poikitus siis heti alkuun, numeroksi 5. Vaan siitä Jetti suoraksi ja ravia eteenpäin. Tuomarin ohi pääsimme kohtuudella. Ensimmäinen loiva kiemura meni tieltään ihan ok, mutta vaikka yritin taivuttaa Jettiä kaarteisiin, eivät ne menneet läpi. Videolta tämän näki hyvin selvästi, numeroksi 6,5. Keskiravi lähti ihan ok, mutta hyydyin ennen lävistäjän loppua. Jetti myös alkoi jännittyä tuomaripäätyä lähestyttäessä, numeroksi 6. Kymmenen metrin voltti oikealle oli asiallinen, tahti säilyi ja taivutus meni läpi, numeroksi 7. Toisen loivan kiemuran sain ratsastettua paremmin, ja tuomari kehui sitä tahdilta, tieltä ja taivutuksilta hyväksi, numeroksi peräti 8! Lävistäjälle tehty kolmen askeleen siirtymä käyntiin meni vähän kättä vasten sekä loppupätkä lävistäjästä jännittyen, sillä tulimme sinne mörkönurkkaan, numeroksi 5,5. Kymmenen metrin voltti meni hieman ulos valuen, numeroksi 6. Siirtyminen käyntiin venyi minun vinkkelistäni hieman, numeroksi silti 7.

Neljän sekunnin pysähdyksessä maltoin ihmeen hyvin odottaa. Jetillä tosin keskittyminen herpaantui muualle, mutta se kuitenkin seisoi kiltisti. Käyntiosuuksiin taas toivottiin rentoutta, näistä numeroksi 6,5. Raviin pääsimme ihan ok, ja myös oikea laukka nousi kohtuullisesti, numeroksi 6. Pääty-ympyrällä unohdin taas taivuttaa kunnolla, numeroksi 6,5. Lävistäjällä laukka pääsi putoamaan hieman liian aikaisin, koska olimme taas mörkönurkkauksessa, numeroksi 5,5. Satulaan Jetin jännittyminen tuntui pahemmalta kuin mitä se lopulta videolla näytti. Sain lopulta tyyrättyä jännittyneen Jetin kulman ohi. I:ssä tehdyn vasemman laukan nostamisen mokasin huolella. Kauhistelin jo etukäteen sitä, että tulisimme pian uudelleen mörkönurkkaukseen. Sitä kauhistellessani Jetti nostikin vasemman laukan sijasta oikean enkä edes pitkään toviin tajunnut tätä! Hoh, liian tasaisen vastalaukan haittapuoli. Numeroksi tästä esityksestä tuli hyvin armeliaasti 4. Mörkönurkkauksessa Jetti jännittyi ja puski pahemmin, mutta silti hassun sinnikkäästi piti itsensä oikeassa eli vastalaukassa. Minulla kesti ympyrän alkupuolelle saakka tajuta, että olemme vastalaukassa. Että nolotti, kun sen tajusin! Mietin vielä tovin, teenkö vaihdon lennosta vai ravin kautta. Lopulta tajusin siirtää Jetin raviin ja korjata viimein sen myötälaukkaan. Näin pääsimme esittämään sentään puolikkaan pääty-ympyrästä vasemmassa laukassa, hoh. Tästä sekoilusta numeroksi edelleen todella armeliaasti 5. Lävistäjällä menimme aika mutkalla laukkaa, numeroksi 5,5. Laukka putosi ennen lävistäjän loppua raville eli siirtymisestä laukasta käyntiin ei ollut tietoakaan, numeroksi 5. Lopputervehdykseen pääsimme kuitenkin aika rauhassa ja suoraan, numeroksi 6,5. Huh, olinpa helpottunut, kun rata oli ohi!



Suorituksen jälkeen minua harmitti. Jetti jaksoi kytätä mörkönurkkaa sinnikkäästi läpi suorituksen enkä saanut sen ajatuksia siitä pois. Pisteitä saimme kiltillä arvostelulla 151,5 eli prosenteissa 60,6. Koin meidän alisuoriutuneen, sillä ilman kyttäilyjä ohjelma olisi ollut tasaisempi. Lisäksi vastalaukkakirmailu oli kyllä pohjanoteeraus. Tuomari kommentoi suoritustamme seuraavasti: "Mukavan energinen suoritus ja raviohjelma erityisen hyvä! Vas. laukka tänään hankalampi, muuten hyvin ratsastettu tasainen suoritus!" Kyllä minua nauratti, kun luin kommentit. Me Jetin kanssa olimme mukavan energisiä! Tällaista ei ole kyllä ennen kuultu, vaan meihin on toivottu sitä energiaa läpi ohjelman. Näemmä se kyttäily tuo Jettiin vähän puhtiakin. Loppujen lopuksi 14 ratsukon luokassa nappasimme viimeisen sijoituksen, jonka jaoimme toisen ratsukon kanssa. Neljäs sija ja punainen ruusuke. Vaikka rata ei mennyt ihan niin kuin olisin toivonut, oli siinä onneksi hyviäkin hetkiä. Paras juttu suorituksessamme oli se, että muistin läpi radan miettiä Artsilta saatuja vinkkejä ja pyrkiä toteuttamaan niitä. Ihanaa, kun kaikki keskittyminen kouluradalla ei enää mene vain hengissä pysymiseen ja hengittämiseen. Lisää kisakokemusta (ja siedätystä mörköihin), niin kyllä se siitä.

Videosta kiitos Hannakaisalle!

perjantai 9. lokakuuta 2015

Nauti, mutta älä nukahda

Akun jälkeen oli vuorossa estetunti Jetin kanssa. Kuulemma Jetti oli viikon muilla tunneilla vähän laiskotellut, joten asennoiduin herättelemään sitä tuplasti. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja hyppelimme samoja tehtäviä kuin aiemmalla tunnilla: suoraa linjaa, kaarevia linjoja sekä askeleen sarjaa. Jetti tosiaan oli unessa ja kehtasi vielä keskittyä kaikkeen muuhun menoon paitsi siihen, joka tapahtui kentällä. Niinpä hypyt olivat vähän ponnettomia ja muutenkin nihkeitä. Ei nyt mitään sellaista, jota ei olisi ollut ennen, mutta kuitenkin sellaista turhaa nyhräystä. Lopulta kimmastuin ja sain heräteltyä Jettiä, jolloin saimme rämpimisen sijaan suunnilleen tehtyä tehtävät oikein.

Hyppäsimme myös saman radan kuin edellistunnilla ja vielä samassa, noin 60–70 sentin korkeudessa. Ykkösen ja kakkosen linja meni nukuksissa enkä nyt edes muista, pääsimmekö sitä neljällä askeleella. Kakkosen jälkeen olimme ristilaukassa, jonka taisin saada korjattua ennen kolmosta. Kolmoselle tulikin sitten jo jarruttava hyppy, olihan sillä hurja valkoinen portti. Neloselle tultaessa huomasin Jetin alkavat tollotella muualle ja unohtavan olevansa esteradalla. Yritin sulkea siltä pakotiet sivuille, vaan niin se kuitenkin vilahti vasemmalta esteestä ohi. Tyyräsin sen vikkelästi takaisin esteen eteen ja puhisin siinä tovin. Sitten otimme uuden lähestymisen, ja tällä kertaa Jetti suvaitsi nähdä esteen ja tollottaa siinä ollutta muurilaatikkoa, mutta hypätä sentään sen ylikin. Viitosellakin Jetti kehtasi tollottaa sitä porttia, vaan menimme siitä sentään kerralla yli. Sarjalla sain taas ratsastaa eteen, ettemme alkaneet survoa kahta askelta väliin. Seiskan ja kasin kaareva linja meni nyt ihan ok, ja pääsimme vielä ysin ja kympinkin suoran linjan suunnilleen neljällä askeleella. Ei mitään sujuvaa ja tasapainoista, vaan mentiinpähän lopulta kaikesta yli.

Saimme uusia koko radan, kun meno oli ollut sen verran höpöä. Nyt sisuunnuin sopivasti ja päätin ratsastaa tarmokkaammin. Samalla muistuttelin itseäni, etten silti saisi jäädä jahtaamaan Jettiä, vaan minun pitäisi myös rentoutua. Ykkösen ja kakkosen linja meni nyt neljällä askeleella ihan ok. Kolmosen ja nelosen linja samoin, vaikka hypyt olivat hieman jarruttavia. Viitonen meni ihan ok, ja kuutosena ollut sarja viimein sujuvasti. Seiskan ja kasin kaareva linja tuli hieman jarruttaen, mutta muuten ihan ok. Ysin ja kympin suora linja menikin sitten jo ihan sujuvasti, joten tämä rata päättyi parempiin fiiliksiin.

Tunnin aikana Jetti itse asiassa laukkasi pätkiä hyvin, mutta tuppasin itse aina nukahtamaan niiden aikana. Toisin sanoen heittäydyin matkustajaksi, jolloin Jetti teki saman. Muistan useampaankin otteeseen miettineeni, että nytpä se laukka pyörii kivasti. Siinä samalla lakkasin ratsastamasta. Ei Jettiä ole toki tarkoitus tuupata jokaista askelta eteen, mutta ei sen kanssa voi ihan matkustajaksikaan ruveta. Sellainen hyvä tuntuma ja pohkeet kiinni, mutta ei ylimääräistä varmistelua. Sitä sain nyt toisen radan aikana tehtyä paremmin, mikä sujuvoittikin menoa. Tästä samasta menosta pitäisi saada ote myös sunnuntain kotiestekisoissa, jotka ovat maneesissa. Minähän en tunnetusti maneesissa hyppäämisestä juuri tykkää, sillä viimeinenkin vauhti tahtoo kadota siellä. Vaan nyt täytyy järjestellä omat ajatukset kuosiin ja uskoa, että myös maneesissa voi hypätä hyviä ratoja. Näillä ajatuksilla siis niihin kisoihin.

Ei ihan automaattiasetuksilla

Perjantain tuplahevostelut menivät Tallinmäen estetunneilla. Ensimmäisen tunnin menin Akulla, jolla on tarkoitus hypellä viikonlopun kotikisoissa 70 sentin taitoarvosteluluokka. Ratsukoita tunnilla oli neljä. Parin asteen yö- ja aamupakkaset vaikuttavat jo hieman kenttään, mutta pääosin se oli ihan hyvässä kunnossa.

Ennen rataa hyppelimme suoraa linjaa eri askelmäärillä sekä kaarevia linjoja ja sarjaa. Suora linja sujui ihan hyvin, vaikka hukkasin hieman ponnistuspaikkoja. Aku liikkui ihan hyvin, mutta sellainen tasainen reippaus oli tänään hieman hukassa. Laiskaa meno ei kuitenkaan ollut, Aku ei taida onneksi edes moista sanaa ymmärtää. Kaarevat linjat olivat ihan ok, ja saimme niillä myös laukkoja vaihtumaan. Sarjalle esitimme yhden ohimenon, kun lähestyminen oli kehno. Kaiken lisäksi aloin itse arpoa sarjan välissä, pitikö se nyt tulla yhdellä vai kahdella askeleella. Vastaus oli yksi askel, mutta en sitä tajunnut ja hyydyin. Aku peilasi heti mielentilani ja vilahti ymmärrettävästi oikealta ohi. Yhdellä askeleella emme olisikaan enää tehtävää venyneet.

Radan hyppäsimme varmaan noin 60–70 sentin tuntumassa. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ykkösen ja kakkosen suora linja meni neljällä askeleella, mutta hieman hätäisesti. Ponnistuspaikka ykköselle ei sattunut kunnolla, joten jouduin ratsastamaan välissä selvästi eteen. Kakkosen jälkeen olimme ristilaukassa, jonka tajusin vasta kaarteessa kolmoselle, joten en ehtinyt korjata sitä. Kolmosen ja nelosen kaareva linja meni ihan ok, ja nelosen jälkeen olimme toivotusti vasemmassa laukassa. Viitonenkin ylittyi ihan asiallisesti. Kuutosena olleen askeleen sarjan pääsimme nyt nyt yhdellä askeleella, mutta jouduin ratsastamaan sen aika vahvasti. Sarjan jälkeen olimme joko valmiiksi oikeassa laukassa tai sitten korjasin sen ravin kautta. Seiskan ja kasin kaareva linja meni ihan hyvin samoin kuin radan päättänyt ysin ja kympin suora linja. Nyt neljä askelta meni sille paljon sujuvammin ja ennen kaikkea helpommin.

Ratamme oli siinä, ja se sujui hieman vaihtelevasti. Tänään ponnistuspaikat olivat aika pitkälti hukassa eli laukka ei tainnut pyöriä riittävän sujuvasti. Sain myös enemmän varmistella Akun hyppäämistä etenkin, kun se kerran pääsi livahtamaan esteen ohi. Tänään emme siis menneet ihan automaattiasetuksilla, mutta oli ihan hyvä tässä vaiheessa herätä ja tajuta, ettei Akukaan välttämättä joka kerta mene ihan itsestään. Vaan kyllä se sitten taas menee, kun kuskikin suunnilleen tietää, mitä on tekemässä. Hauska kaveri Aku kuitenkin on. Jännä nähdä, miten ensimmäiset yhteiset estekisamme sunnuntaina menevät.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Kielimuurin pulmat

Keskiviikon koulutunnille sain Lennin, joten luvassa oli jälleen ruunalle sopivan tuntuman hakemista. Lennin kanssa olen kokeillut tavallista tuntumaani soveltaen sekä tuntuman jättämistä liki kokonaan pois. Ensimmäinen vaihtoehto sai Lennin levottomaksi edestä. Toinen vaihtoehto piti ruunan kohtuullisen tyytyväisenä, mutta kuskin hukassa. Kahdeksan ratsukon tunnilla treenasimme pohkeenväistöjä, kolmikaarista kiemurauraa, ympyröitä ja siirtymisiä.

Pohkeenväistöt teimme käynnissä noin puolikkaan pitkän sivun verran. Kolmikaarista kiemurauraa tahkosimme ravissa tehden suoristuskohtiin siirtymiset ensin käyntiin. Sitten tulimme kiemurauralle laukassa ja teimme ensimmäisessä suorituksessa siirtymisen raviin ja toisessa siirtymisen käyntiin, josta nostettiin taas laukka. Ympyröitä pyöräyttelimme väistöosuuksien alkuun ja loppuun.

Pohkeenväistöt oikealle olivat Lennille hankalampia. Muutenkin väistöissä se tahtoi jännittyä ja vastustella sekä yrittää pullahtaa lavan kautta karkuun. Kun nappasin lavan haltuun ja tukin pakoreitin, turhautti Lenniä selvästi. Yritin tehdä väistöt rauhassa ja rennosti, jotta kaikki herneet eivät menisi Lennin turpaan, ainakaan kerralla. Väistöt olivat aika levottomia ja epätasaisia, mutta saimme molempiin suuntiin pari rennompaakin yritystä. Opettajan ohjeiden mukaan koetin olla mahdollisimman rento ja antaa Lennin tehdä väistöt rauhassa. Yritin noudattaa vinkkejä, mutta kunnon zen-fiilistä en saanut itseeni enkä Lenniin. Niinpä väistöt menivät pääosin takkuisesti, ja meitä molempia Lennin kanssa turhautti paikoin selvästi. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että sain kontrolloitua väistön vastakkaista puolta paremmin.

Kolmikaarisella kiemurauralla meno oli edelleen epätasaista. Opettaja muistutteli käyttämään ulkoapuja kunnolla ja antamaan tilaa sisältä. Lenni ei tahtonut tasoittua eikä hyväksyä mitään ehdottamaani tuntumaa. Paitsi sen, jossa ei ollut tuntumaa ollenkaan. Yritin haeskella ja selvitellä, miten saisin pidettyä ohjat käsissä siten, että Lenni hyväksyisi tuntuman ja vähän rauhoittuisi päästään. En valaistunut tässä, mutta yritin kohtuullisen sinnikkäästi. Yritin myös tavallista enemmän ratsastaa pohkeilla, mutta kaiketi käteni jäivät liian paikoilleen ja hitaiksi. Muut kiemurauran haasteet olivat siirtymisissä. Ne pääsivät venymään, kun en saanut valmisteltua niitä kunnolla. Suurin osa keskittymisestäni meni levottoman Lennin ihmettelyyn.

Tunnin helpoimmat hetket sattuivat muutamaan laukkapätkään. Niissä Lenni oli edestä tasaisempi, vaikka ehti toki herneilläkin. Laukassa sain paremmin ulkoavut käyttöön, mikä varmasti tasoitti menoa. Hetkittäin Lenni oli lyhyen pätkän ajan rento ja rauhallinen, jolloin se tuntui mukavalta. Seuraavassa hetkessä se olikin taas jännittynyt ja yritti lisätä vauhtia. Kaahaamiseksi se ei mennyt, mutta Lenni tuntui tavallista hätäisemmältä. Opettajakin kommentoi samaa tunnin lopuksi. Olisipa jännä tietää, miksi Lenni malttaa hieman paremmin käynnissä ja laukassa, mutta ei ravissa. Kenties saan istuttua niissä vakaammin kuin ravissa. Kun sitten perunasäkkeilen ravissa, on sekä istuntani että tuntumani epävakaa. Siinä on kyllä ihan hyväksyttävä syy hevosen herneilyyn. Nyt täytyy alkaa tuntuman lisäksi keskittyä siihen, että istun mahdollisimman hiljaa ravissakin.

Tunti meni kyllä aika tavalla penkin alle. Minun ja Lennin välinen kielimuuri aiheutti sellaisia väärinymmärryksiä, että herneitä sinkoili sinne ja tänne. Osa niistä sujahti myös omaan nenääni. Lenni on herkkä jätkä, mutta joskus toivoisin siltä vähän ymmärrystä. Vaan samalla se on hyvä, joskin armoton opettaja. Minä vain tarvitsisin aika monta tukiopetustuntia ennen kuin oppisin edes yhteisen kielen alkeet Lennin kanssa.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Voltit ja kiemurat kuntoon

Tiistaina kävimme Jetin kanssa Artsin koulutunnilla, jonka jaoimme kahden muun ratsukon kanssa. Tunnin treeniaiheet olivat tulevien koulukisojen mukaan K.N. Specialista napattuja: voltteja, loivia kiemuroita ja laukannostoja ravista.

Ensimmäisenä kuviona pyöräytimme lyhyille sivuille kymmenen metrin voltit. Niiden lisäksi teimme pitkille sivuille muutaman askeleen käyntisiirtymiset. Sitten muokkasimme kuviota lisäämällä pitkille sivuille siirtymisten sijasta loivat kiemurat. Jetti oli tänään edelliskertaa reippaampi, mutta silti hieman tavallista enemmän patisteltavissa. Yritin olla panikoitumatta Jetin hitaudesta, mutta aika paljon silti sitä hyperventiloin tunnin aikana. Sain sentään vähän keskityttyä tehtäviinkin. Voltit sujuivat tänään aika kivasti, kunhan ensin mietin niiden tien kuntoon sekä valmistelin ne ajoissa. Niissä ei ollut kummempaa pulmaa, mikä oli hyvä juttu. Ajateltavaa kun riitti muissakin tehtävissä.

Loivilla kiemuroilla sain myös miettiä reitin kuntoon sekä huolehtia asetusten säilyttämisestä riittävän kauan oikeaan suuntaan. Tie löytyi aika nopeasti, ja Jettikin alkoi toimia kivasti, jolloin saimme sangen sujuvia loivia kiemuroita. Parasta niissä oli se, kuinka pehmeästi Jetti teki ne ja vaihtoi asetuksen toiseen. Sangen helppoa, ellen sanoisi. Tulimme loivia kiemuroita vielä siten, että lähdimme niille alkutervehdyksen kautta. Pysähdykset ja liikkeelle lähtemiset olivatkin hankalampia. Jetti olisi saanut tehdä ne vähän energisemmin, ja minä olisin puolestaan saanut huolehtia Jetin suoruudesta enemmän. Samalla sain tovin haeskella näin tehtynä loivalle kiemuralle pääsyä, mutta löytyihän sekin reitti lopulta. Kunhan en siis tunkenut meitä ihan nurkkaan, jossa sekä vauhti katosi että reitti vaikeutui.

Laukkakuvioina oli oikean laukan nostaminen ravista lyhyen sivun keskeltä, pääty-ympyrän pyöräyttäminen sekä laukkalävistäjä. Vasemman laukan nostimme keskihalkaisijalta eli K.N. Specialissa olevaa laukan nostamista I:ssä mukaillen ja jatkoimme laukkaa vain pikkuisen matkan, kunnes siirryimme taas raviin ja tulimme nostokohtaan uudelleen. Oikean laukan nostaminen tehtiin valmistelemalla ympyrälle lähtö ajoissa ja nostamalla se siitä. Oikeat laukat nousivat ihan kohtuullisesti. Ympyrällä sain taas miettiä reittiä sekä ajatella laukan esittämistä kiirehtimisen sijaan. Samalla sain varoa ympyrän jälkeen sitä, etten tehnyt liian jyrkkää kulmaa ja sammuttanut siten laukkaa ennen lävistäjää. Laukkalävistäjät menivät tällä kertaa ihan mukavasti, kun en panikoinut niitä. Olisin kuitenkin saanut valmistella lävistäjän lopun paremmin, sillä Jetti pääsi siirtymään laukasta raviin töksähtäen. Muutenkin siirtymät alaspäin vaatisivat melkoisesti viilausta.

Vasemman laukan nostamiset keskihalkaisijalta eivät sujuneetkaan niin hyvin. Jetti tarjosi toistuvasti oikeaa laukkaa. Ohjeeksi tuli ajatella vasemmalle tehdyn voltin valmistelua ja hyödyntää sitä nostossa. Tämä kikka auttoi, ja vasenkin laukka alkoi nousta paremmin. En tiedä, miten tein tästä tehtävästä näin vaikean, mutta sellainen se kyllä oli. Ilmeisesti harrastan paljon sellaisia nostoja, joissa esimerkiksi tie auttaa saamaan toivotun laukan. Nyt kun ei ollut tietä eikä aitoja apuna, paljastui apujeni selkeyden puute. Tai sitten vain hätäilin tämän tehtävän harakoille. Täytyy kyllä vähän miettiä näitä nostoja, jotta niistä tulee sujuvampia paikasta riippumatta.

Loppuraveissa Jetti alkoi viimein liikkua ihan itsekin eteenpäin pyrkien. Eihän se mikään patalaiska tunnilla ollut, mutta pientä pontevuutta olisin tietysti kaivannut, kuten niin monesti muulloinkin. Tunnin hyvät hetket sijoittuivat kyllä ehdottomasti loiville kiemuroille. Ne sujuivat aika vaivattomasti, ja Jetti tuntui niissä mukavan pehmeältä. Kerrankin sain ratsastettua sekä teitä että hevosta yhtä aikaa, mikä palkitsi mukavasti. Ehkei niiden teiden ratsastaminen olekaan ihan rakettitiedettä, vaikka siltä joskus tuntuukin. Tästä on hyvä jatkaa niiden parissa.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Nihkeää, tahmeaa ja kaikin puolin takkuisaa

Sunnuntaina oli luvassa iltapäiväratsastus, kun Pia tuli pitämään Tallinmäelle estetunnin. Me Jetin kanssa jaoimme tunnin kolmen muun ratsukon kanssa. En tiedä, painoiko Jetillä eilinen maasto vai oliko se vain muuten vain ihan viikonloppufiiliksissä, mutta tämä tunti meni niin tahmailuksi, että ei pitkään aikaan. Yksi sana: huh! Tunnin tehtävillä yhdistelimme tehokkaasti niin ympyröitä, ravia kuin laukkaa. Tekemistä siis riitti etenkin, kun ratsu ei tahtonut edetä juuri ollenkaan.

Tunnin yksittäiset tehtävät yhdistyivät lopulta yhdeksi radaksi. Korkeudella ei juuri pelattu, sillä pienimmät olivat jotain 40–50-senttisiä ja pari estettä oli noin 80–85 sentin tuntumassa. Matkaan lähdimme oikeassa kierroksessa ravissa. Ensimmäisenä oli kolme ravipuomia, jotka menivät hieman hidastellen. Niiden jälkeen pyöräytettiin ympyrä oikealle, jonka aikana nostin laukan sangen hitaasti. Siitä jatkoimme hitaassa laukassa innaripystyille, jotka menivät edelleen puolinukuksissa. Niiden jälkeen sain korjata laukan takaisin oikeaan ja yrittää nohittaa Jettiä eteenpäin vailla onnistumista. Kolmosena ollut pysty ponnistuspuomilla ja esteen jälkeen olleella puomilla ylittyi kohtuullisesti. Sen jälkeen pyöräytimme ympyrän vasemmalle samaan kohtaan kuin aiemmin ja siirryimme sen aikana raviin. Jetti ravasi odotetusti sangen tahmeasti, mutta selvisimme ravipuomeista toiseenkin suuntaan. Niiden jälkeen nostin vasemman laukan ja yritin taas herätellä Jettiä. Joo ei, mutta matka jatkui silti lävistäjäpystylle. Laukka ei vaihtunut esteellä, joten saimme pyöräyttää sen tutun ympyrän tähänkin ja korjata laukan oikeaksi. Innaripystyt menivät hitusen paremmin samoin kuin lävistäjäpysty, mutta reippautta olisi saanut olla enemmän. Radan lopuksi tulimme vielä askeleen sarjan sekä siitä neljän askeleen päässä olleen okserin. Hyydyimme ennen sarjaa, mutta jotenkin räpiköimme sen sekä suoran linjan päässä olleen okserin. Neljällä piti tulla, mutta en ole varma, pistimmekö siihen kuitenkin viidennenkin askeleen. Saimme uusia vielä sarjan ja suoran linjan yksittäisenä, mikä sujui nyt hieman paremmin. Tulimme myös muutaman kerran viitosena olleen lävistäjäpystyn laukanvaihtoa vasemmasta oikeaan tavoitellen, mutta sitä ei tällä tunnilla irronnut.

Hngh. Siinäpä tunnin mietteet tiiviisti. Tänään ei vain sujunut. Sellaista se on joskus on, mutta ei se silti kivalta tunnu. Positiivista kuitenkin oli se, että menimmepä kuitenkin kaikesta kerralla yli ja saimme tehtyä tehtävät niin kuin piti, vaikkakin vähän tahmeasti. No, jospa taas seuraavalla kerralla olisi sekä minussa että Jetissä enemmän puhtia olla vähän reippaampia. 

lauantai 3. lokakuuta 2015

Mainion vetohevosen matkassa

Lauantain hevostelut Tallinmäellä jatkuivat vielä Jetin, Kaisan ja Vaken sekä kolmannen ratsukon kanssa tehdyllä maastolla. Me Jetin kanssa otimme tuttuun tapaan keskimmäisen paikan. Vetohevosena oli siinä hommassa konkari ruuna, joka on aiemmin vetänyt nuorten hevosten maastoja.

Alkumatka oli sangen huvittava. Emme pysyneet käynnissä saati ravissa vetohevosen perässä. Välimatkaa kertyi melkoisesti etenkin käynnissä, ja saimme kuroa sitä ravipätkillä kiinni. Nauratti kyllä, kun vetohevonen meni rennon letkeästi menojaan, kun me taas yritimme roikkua poniaskelilla perässä. Jupisinkin Jetille, kuinka se on puoliverinen ja kuinka senkin olisi mahdollista venyttää askelta ja pysyä toisen puoliverisen perässä. Vaan eipä Jetti ottanut jupinoitani kuuleviin korviinsa.

Kävimme tutun lenkin, jonka aikana otimme kaksi pidempää laukkapätkää. Olin etukäteen vähän jännittänyt, kuinka lujaa menisimme ja millaisia vaikeuksia Jetillä olisi pysyä perässä. Suomennettuna: kuinka paljon minua jännittäisi mennä vauhdikkaampaa laukkaa. Vaan niin vetäjä kuin vetohevonen hoitivat homman ihanan näppärästi. Vetohevosesta taisi myös huokua minun ja Kaisan ratsuihin rentoa reippautta, sillä molemmat laukkapätkät menivät todella hyvin. Jetti pysyi mukana helposti ja laukkasi mukavan pitkää askelta rennosti. Otimme pari reippaampaakin pätkää enkä jännittänyt yhtään, vaan nautin menosta. Jee! Selkään vauhti ei jostain kumman syystä tuntunut edes hurjalta, joten mitään mahdottomia kiitolaukkoja emme painaltaneet menemään. Kuitenkin sellaista hyvää ja etenevää menoa. Olin ihan mielissäni, kun kaikki sujui niin kivasti ja sain taas vain nauttia menosta.

Kotimatka taittui kävellen. Olin laukan ansiosta niin hyvissä fiiliksissä, että virnuilin vain höhlänä. Täytyy kyllä uudelleenkin päästä tämän saman vetohevosen kanssa maastoon, jos sen kanssa on silloinkin näin leppoisaa. Hyvä maasto, todella hyvä mieli.

Hyvän mielen ratsulla hyppelemässä

Tuntuuko sinusta joskus siltä, että ratsastus on avaruustiedettä etkä koskaan voi oppia sitä? Tai siltä, että voisit lyödä ratsastushanskat tiskiin ja alkaa vaikka nyplätä pitsiä? Minä myönnän, että joskus minusta tuntuu juuri tuolta. Mutta tänään lauantaina tajusin, että juuri noita pohjamutahetkiä varten on olemassa Aku. Tuo ihana suomenhevosruuna, jonka kanssa esimerkiksi hyppääminen on sujuvaa, kivaa ja helppoa. Aku, tuo kaikkien huonojen päivien pelastaja. Tämän oivalluksen sain ollessani Akulla Tallinmäen viiden ratsukon estetunnilla.

Alkuverryttelyn menimme itsenäisesti. Testailin taas ratin, kaasun ja jarrun, ja ne kaikki olivat mukana. Aku oli mukavan leppoisa, mutta hereillä, joten en jäänyt säätämään kummemmin omiani. Ennen rataa tulimme yksittäisiä tehtäviä, kuten suoraa linjaa kahdella eri askelmäärällä ja kahden askeleen sarjaa. Näillä tehtävillä sain varoa sitä, etten turhaan lähtenyt usuttamaan Akua liikaa eteen. Minusta muka tuntui, ettei se voinut noin vain yltää vaadittuihin askeleisiin, mutta niin se vain ylsi. Akun laukka ei ole pitkää, mutta näemmä kuitenkin ihan riittävää. Hyppyihin mukautuminen oli myös aika sujuvaa, kun ponnistuspaikat olivat useimmiten kohdillaan. Puomi tai pari pudotettiin tässä vaiheessa, vaan mitäpä niitä miettimään. Treeneissä nyt ainakaan.

Lopuksi hyppäsimme radan noin 70 sentin korkeudella. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ykkösen ja kakkosen kaareva linja meni ihan hyvin, mutta sen jälkeen aloin huolehtia laukan riittävyydestä edessä olevaa suoraa linjaa ajatellen. Aloin siinä säätää jotain, jolloin tulimme kolmoselle hieman hidastellen. Aku hyppäsi sen ihan ok, ja pääsimme neloselle kuudella askeleella, mutta koko ajan oikealle valuen. Niinpä nelosen hyppäsimme oikeaa reunaa hipoen, kun kaiken muun puuhan aikana olin unohtanut ohjata. No, matka kuitenkin jatkui. Viidentenä ollut kahden askeleen sarja sujui mukavasti, ja laukkakin rullasi hyvin. Kuutosen ja seiskan kaareva linja oli muuten ok, mutta jäin vähän arpomaan askelta. Otimme siihen seitsemän askelta, joista viimeisin oli lyhyin. Ei nyt pahasti, mutta olisin saanut tehdä ratkaisun askeleesta tai tiestä vähän paremmin. Aku ei onneksi ottanut asiasta nokkiinsa, vaan hyppäsi radan viimeisenkin esteen puhtaasti muitta mutkitta.

Vaikka radalle sattui pari pientä mokaa omasta ratsastuksestani johtuen, hoiti Aku osuutensa hienosti. Se ei turhia murehdi, vaan menee sinne, minne pitää ja sitä vauhtia, mitä pyydetään. Sellaisen ratsun kanssa on kyllä niin helppoa ja kivaa. Tunnista innostuneena löysinkin itseni rustaamasta ilmoittautumista Akulla kotiestekisoihin. 70 senttiä, täältä tullaan! Onhan se kieltämättä mukavaa vaihtelua mennä sellaisilla hevosilla, joiden kanssa jokaista askelta ei tarvitse miettiä niin prikulleen. Siinä saa oppia sitä sopivaa huolettomuutta, joka joskus unohtuu muunlaisten ratsujen kanssa. Aku tuntuisikin olevan sellainen hyvän mielen hevonen. Se pitää muistaa niitä kertoina, kun tämä laji tuntuu mahdottoman vaikealta.