lauantai 10. lokakuuta 2015

Maneesimörköjen peloteltavana

Viikonlopun ohjelmassa oli Tallinmäen kaksipäiväiset kisat, jotka järjestettiin naapurimaneesilla. Lauantaina vuorossa olivat 1-tason koulukisat, joissa menin Jetillä K.N. Specialin. Samalla avasimme maneesikauden, sillä viimeksi olemme siellä käyneet treenaamassa kevättalvella. Jännitin kieltämättä hieman sitä, miten kisaratamme neljän seinän sisällä sujuisi. Ratsukoita luokassa oli yhteensä 14, ja meidän vuoromme oli seitsemäntenä.

Alkulämmittely hoitui kätevästi kävelemällä ja ravaamalla kotitallilta maneesille. Jetti oli itsekseen ihmeellisen reippaana menossa. Loput verryttelystä teimme ulkokentällä, joka oli pinnastaan hieman koppurainen. Ahdistelin itse pohjan kuntoa, mikä ei varmasti auttanut herra pohjantarkastajana oloa. Jettihän osaa olla nirso pohjan suhteen. Verryttelyssä keskityin hakemaan Jettiin liikettä. Himmailin ensin tovin, kunnes tajusin, etten voisi mennä maneesiin puolinukuksissa. Meno kun ei siellä yhtäkkiä paranisi, päinvastoin. Tämän myötä tajusin herätellä Jettiä paremmin, ja se alkoikin liikkua ihan hyvin. Voltit onnistuivat kohtuullisesti, ja laukkalävistäjät saimme tehtyä asiallisesti. Keskiravit eivät oikein lähteneet, ja pysähdyksissä sekä niistä tehdyistä siirtymisistä raviin olisi ollut melkoisesti viilattavaa. Jetti kuitenkin tuntui aika rennolta ja kuuliaiselta, joten yritin olla ajautumatta paniikkiin. Kun pääsin vuorollani maneesiin, hurautin Jetin kanssa heti tuomaripäätyyn. Oikeassa kierroksessa se oli Jetille pienen jännittymisen arvoinen, mutta vasemmassa kierroksessa Jetin kuppi meni nurin. Ka-ma-la nurkka! Jetti ei suostunut aluksi millään ohittamaan tuomaripäädyn oikeaa kulmaa ilman teatraalista peruutusta. Ei auttanut, vaikka kulmassa olleet ihmiset jutustelivat Jetille, ja minä yritin kaikin keinoin kertoa nurkan olevan ihan okei. Sain tyyrätty Jetin hampaat irvessä kulman läpi kertaalleen, kunnes päätin vielä hurauttaa vähän laukkaa, jottemme joutuisi lähtemään ohjelman pariin tutinoissa ja hyytyneenä. Tuomarin vihellys tulikin sen jälkeen nopeasti, joten siirryin raviin, huokaisin syvään ja lähdin ratsastamaan ohjelmaa.

Alkutervehdykseen tulimme kiemurrellen. Jetti pysähtyi hyvin, mutta tervehtiessäni se yritti lähteä vasemmalle. Pieni poikitus siis heti alkuun, numeroksi 5. Vaan siitä Jetti suoraksi ja ravia eteenpäin. Tuomarin ohi pääsimme kohtuudella. Ensimmäinen loiva kiemura meni tieltään ihan ok, mutta vaikka yritin taivuttaa Jettiä kaarteisiin, eivät ne menneet läpi. Videolta tämän näki hyvin selvästi, numeroksi 6,5. Keskiravi lähti ihan ok, mutta hyydyin ennen lävistäjän loppua. Jetti myös alkoi jännittyä tuomaripäätyä lähestyttäessä, numeroksi 6. Kymmenen metrin voltti oikealle oli asiallinen, tahti säilyi ja taivutus meni läpi, numeroksi 7. Toisen loivan kiemuran sain ratsastettua paremmin, ja tuomari kehui sitä tahdilta, tieltä ja taivutuksilta hyväksi, numeroksi peräti 8! Lävistäjälle tehty kolmen askeleen siirtymä käyntiin meni vähän kättä vasten sekä loppupätkä lävistäjästä jännittyen, sillä tulimme sinne mörkönurkkaan, numeroksi 5,5. Kymmenen metrin voltti meni hieman ulos valuen, numeroksi 6. Siirtyminen käyntiin venyi minun vinkkelistäni hieman, numeroksi silti 7.

Neljän sekunnin pysähdyksessä maltoin ihmeen hyvin odottaa. Jetillä tosin keskittyminen herpaantui muualle, mutta se kuitenkin seisoi kiltisti. Käyntiosuuksiin taas toivottiin rentoutta, näistä numeroksi 6,5. Raviin pääsimme ihan ok, ja myös oikea laukka nousi kohtuullisesti, numeroksi 6. Pääty-ympyrällä unohdin taas taivuttaa kunnolla, numeroksi 6,5. Lävistäjällä laukka pääsi putoamaan hieman liian aikaisin, koska olimme taas mörkönurkkauksessa, numeroksi 5,5. Satulaan Jetin jännittyminen tuntui pahemmalta kuin mitä se lopulta videolla näytti. Sain lopulta tyyrättyä jännittyneen Jetin kulman ohi. I:ssä tehdyn vasemman laukan nostamisen mokasin huolella. Kauhistelin jo etukäteen sitä, että tulisimme pian uudelleen mörkönurkkaukseen. Sitä kauhistellessani Jetti nostikin vasemman laukan sijasta oikean enkä edes pitkään toviin tajunnut tätä! Hoh, liian tasaisen vastalaukan haittapuoli. Numeroksi tästä esityksestä tuli hyvin armeliaasti 4. Mörkönurkkauksessa Jetti jännittyi ja puski pahemmin, mutta silti hassun sinnikkäästi piti itsensä oikeassa eli vastalaukassa. Minulla kesti ympyrän alkupuolelle saakka tajuta, että olemme vastalaukassa. Että nolotti, kun sen tajusin! Mietin vielä tovin, teenkö vaihdon lennosta vai ravin kautta. Lopulta tajusin siirtää Jetin raviin ja korjata viimein sen myötälaukkaan. Näin pääsimme esittämään sentään puolikkaan pääty-ympyrästä vasemmassa laukassa, hoh. Tästä sekoilusta numeroksi edelleen todella armeliaasti 5. Lävistäjällä menimme aika mutkalla laukkaa, numeroksi 5,5. Laukka putosi ennen lävistäjän loppua raville eli siirtymisestä laukasta käyntiin ei ollut tietoakaan, numeroksi 5. Lopputervehdykseen pääsimme kuitenkin aika rauhassa ja suoraan, numeroksi 6,5. Huh, olinpa helpottunut, kun rata oli ohi!



Suorituksen jälkeen minua harmitti. Jetti jaksoi kytätä mörkönurkkaa sinnikkäästi läpi suorituksen enkä saanut sen ajatuksia siitä pois. Pisteitä saimme kiltillä arvostelulla 151,5 eli prosenteissa 60,6. Koin meidän alisuoriutuneen, sillä ilman kyttäilyjä ohjelma olisi ollut tasaisempi. Lisäksi vastalaukkakirmailu oli kyllä pohjanoteeraus. Tuomari kommentoi suoritustamme seuraavasti: "Mukavan energinen suoritus ja raviohjelma erityisen hyvä! Vas. laukka tänään hankalampi, muuten hyvin ratsastettu tasainen suoritus!" Kyllä minua nauratti, kun luin kommentit. Me Jetin kanssa olimme mukavan energisiä! Tällaista ei ole kyllä ennen kuultu, vaan meihin on toivottu sitä energiaa läpi ohjelman. Näemmä se kyttäily tuo Jettiin vähän puhtiakin. Loppujen lopuksi 14 ratsukon luokassa nappasimme viimeisen sijoituksen, jonka jaoimme toisen ratsukon kanssa. Neljäs sija ja punainen ruusuke. Vaikka rata ei mennyt ihan niin kuin olisin toivonut, oli siinä onneksi hyviäkin hetkiä. Paras juttu suorituksessamme oli se, että muistin läpi radan miettiä Artsilta saatuja vinkkejä ja pyrkiä toteuttamaan niitä. Ihanaa, kun kaikki keskittyminen kouluradalla ei enää mene vain hengissä pysymiseen ja hengittämiseen. Lisää kisakokemusta (ja siedätystä mörköihin), niin kyllä se siitä.

Videosta kiitos Hannakaisalle!