perjantai 28. helmikuuta 2014

Istumista väistöissä ja vaihdoissa

Viikon toisen kerran kävin ratsastamassa Jetin perjantaina. Treeniaiheina olivat siirtymät ja pohkeenväistöt sekä lopuksi muutamat laukanvaihdot. Helmikuun viimeinen päivä tarjosi kelin puolesta paria plusastetta, ja kentän urakin oli sulana. Kaikkea sitä, melkoinen ”talvi”.

Siirtymisiä tein käynnistä raviin ja takaisin sekä välillä ihan pysähdyksiin asti. Tuttuun tapaan alku oli hieman nihkeää, mutta ajan kanssa siirtymät alkoivat parantua. Huomasin välillä jääväni taas puristamaan pohkeella ihan varmuuden vuoksi, mutta huomion jälkeen osasin välillä pyytää ja lakata vaikuttamasta sen jälkeen nopeammin. Siirtymät alaspäin toimivat jälleen aika mukavasti. Muistin myös ratsastaa käyntiä ravin jälkeen eteen, jotta tahti ei turhaan hyytyisi. Kun sain oltua siirtymän ajan rento ja jatkettua siitä ratsastusta, eteni Jetti käynnissä kohtuullisesti. Saisin kehittää omaa reaktionopeuttani, jotta siirtymät ja niiden jälkeinen askellaji säilyisivät aktiivisina.

Seuraavaksi tein pohkeenväistöjä pitkää sivua myöten. Aloitin pitämällä etuosan uralla ja väistättämällä takaosan sisemmäs, kunnes tovin jälkeen suoristin ja tein saman toisinpäin eli etuosa jäi sisemmäs takaosan ollessa uralla. Väistöt vasemmalle olivat odotetusti vähän helpompia, ja väistöt oikealle taas vähän hankalampia. Tein väistöjä hyvän tovin käynnissä, jotta sain mukautettua apuni ja ratkottua pulmia rauhallisessa tahdissa. Keskityin erityisesti tekemään väistättävällä pohkeella mahdollisimman vähän ja kevyesti, mikä tuntui toimivan. Jetti kuunteli aika hyvin istuntaa, ja kuvittelen saaneeni muutamia väistöpätkiä aika pitkälti sitä apuna käyttäen. Etuosaa piti myös muistaa hallita ajoittain pienillä pidätteillä etenkin oikealla ohjalla, mutta tällä kertaa puskemista väistöissä ei ollut niin paljon kuin joskus aiemmin.

Ravissa oma pakkani hajoili taas kerran, jolloin väistöt vaikeutuivat. Jotenkin minulle oli kinkkistä säilyttää sekä eteneminen että saada Jetti väistämään. Niinpä monesti sain tehtyä jommankumman, mutta en molempia kovin hyvin yhtä aikaa. Rentous ja apujen keveys olivat kuitenkin suurimmat avut tähän, ja taisimme lopulta saada muutamia hyviä väistöaskelia myös vaikeampaan suuntaan eli oikealle. Etuosan kontrollin puute tuntui ravissa vähän enemmän, mutta en keksinyt siihen ratkaisua satulassa istuessani. Voisin ainakin helposti väittää, että istuntani epätasaisuus hankaloittaa raviväistöjä. Muutakin on varmasti vähän vinksallaan, joten täytyypä miettiä asiaa seuraavalla kerralla vielä siellä satulassa ollessa.

Laukassa en tehnyt muuta kummempaa kuin vaihdoin laukkaa lennosta muutamia kertoja. Ensin annoin Jetin toki laukata muutamia kierroksia ennen kuin aloitin vaihtotreenit. Omana tavoitteenani oli istua satulassa mahdollisimman paikoillaan, sillä jostain syystä alan heilua heinämiehen lailla pyytäessäni vaihtoa. Aluksi vaihdot tulivat pienellä viiveellä, ja hilluin selässä omiani. Kun Jetti ymmärsi tehtävän jujun, helpottuivat vaihdot, ja sain keskittyä istumaan itse hiljaa. Vähän vaikeaa kyllä oli, sillä jostain syystä innostuin aina vaihdon lähestyessä seikkailemaan satulassa, lähinnä yritin jostain syystä keventää istuntaani tai muuten könöttää etukumarassa. Höhlää. Muutamia kertoja onnistuin kuitenkin pitämään itseni paremmin paikoillaan, jolloin vaihdot tulivat aika pitkälti oikeassa kohdassa ja aika sujuvasti. Jetillekin lienee rutkasti helpompaa vaihtaa, kun kuski pysyy paikoillaan eikä heilu painonsa kanssa joka suuntaan. Joskus olisi hauska testata vaihtoja ihan suoralla uralla. Nyt tein ne tosiaan kahdeksikolla suuntaa vaihtaessani, jolloin uusi suunta tuli nopeasti hevosellekin tiedoksi.

Loppuraveissa pyörittelin vielä kahdeksikkoa tehden vasta-asetuksia. Ne menivät aika mukavasti läpi, ja sain Jettiin kivan tuntuman. Suunnanvaihdot onnistuivat aika helposti, mitä nyt Jetti pääsi hieman oikomaan vasemmalle lähdettäessä. Oikealle jatkaminen onnistuikin paremmin, ja toisenkin kaarteen sai kohdilleen ajattelemalla pientä väistöä ennen uuteen suuntaan lähtemistä. Kaikkiaan päivän treenit sujuivat ihan asiallisesti eikä mukaan mahtunut mitään maata kaatavaa. Väistöt toki olivat kinkkisiä edelleen, mutta sentään sain niistä vähän vihiä. Niitä pitää kyllä treenata jatkossa aktiivisemminkin, jotta saan hallittua niin hevosen etu- kuin takaosan. Olen kuullut, että normaali hevonen tulee molemmilla osilla varustettuna, joten parempi varmasti osata ratsastaa ihan koko pakettia.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Opit käytössä

Keskiviikkona oli luvassa valmennusryhmän estetunti, jolle sain toiveen mukaisesti Peran. Ratsukoita oli seitsemän, ja pääsimme treenaamaan niin jumppasarjaa kuin laukanvaihtoja hypyissä. Pera tuli tunnille tallista, mutta oli muistaakseni tehnyt aiemmin päivällä yhden tunnin.

Lämmittelyn jälkeen otimme verryttelyhypyt oikeassa kierroksessa kolmeen kertaan ristikolle (ratapiirroksen este 4). Sain sovellettua Jetin kanssa oppimaani odottamista mukavasti Perankin kanssa, jolloin maltoin odottaa rauhassa jokaisen lähestymisen, näin paikat ja sain mukauduttua pieneen hyppyyn hyvin. Tästä tulikin heti tunnin ensimmäiset hyvät fiilikset, sillä toisinaan Peran kanssa olen sortunut säätämään liikaa ponnistuspaikkaa, vaikka ruuna osaa kyllä vallan hyvin katsoa sen itse. Oli tosi kiva huomata, että kykenen ylipäänsä oppimaan uutta ja vieläpä soveltamaan oppimaani muidenkin kuin vain sen yhden ratsun kanssa.

Seuraavaksi tulimme esteet 1-2 ja 5 aloittaen vasemmassa laukassa. Ensimmäisen esteen Pera tuli ihan ok, vaikka liikkuikin vähän pitkänä sekä kenotti tuttuun tapaansa turpa oikealla. Opettaja neuvoi lyhentämään Peraa tekemällä oikealla ohjalla pidätteitä. En saanut pyyntöjä ihan läpi, joten kakkosesteellä vasen laukka ei vaihtunut, vaan korjasin sen sitten ravin kautta oikeaksi. Viitoselle tultaessa sain hommaa haltuun, jolloin Pera pääsi esteelle hyvin ja vaihtoi pyynnöstä laukan siinä oikeasta vasemmaksi. Nyt en äkkiseltään muista, kumman laukan Pera vaihtaa helpommin, mutta tämän tunnin perusteella väittäisin sen olevan vaihdon oikeasta vasempaan ainakin minun kanssani. Tämän tehtävän jälkeen hyppäsimme vielä putkeen esteet 1-3. Ykkönen meni ok, mutta kakkoselle tulimme vähän pitkänä. En enää muista, reagoinko vanhaan tapaani eli pyysin Peraa lähtemään kauempaa, mutta joka tapauksessa siihen tulokseen ratsu tuli. Laukka sentään vaihtui siinä nyt vasemmasta oikeaksi, mutta jäin itse vähän hypystä. Kolmoissarja menikin ihan kivasti Peran osalta, mutta itse tuppasin turhaan suoristumaan hypyissä liian nopeasti. Jonnekin oli taas kiire, mutta minne?

Kaisalle kiitos tästä!
Lopuksi tulimme vielä kokonaisen radan noin 60 sentin korkeudessa eli putkeen esteet 1-6. Ykkönen meni muuten hyvin, mutta tuntemattomasta syystä Pera vaihtoi siinä vasemman laukan turhaan oikeaksi. Maltoin kuitenkin rauhassa vaihtaa laukan vasemmaksi ravin kautta. Opettaja muistutti lyhentämään Peraa oikealta, ja minulla jäi työ kesken kakkosesteen tullessa jo vastaan. Niinpä sille tuli vähän kömpelö hyppy läheltä eikä Pera päässyt vaihtamaan laukkaa oikeaksi. Ravin kautta taas siis korjaus. Kolmoissarja meni nyt rauhallisemmin enkä ihan niin kiirehtinyt suoristumaan ylävartalolla. Nelonen meni ihan ok, mutta jostain ihmeen syystä kurvasin sen jälkeen vasemmalle päästäkseni uralle. Ilmeisesti halusin hakea rutkasti tilaa viitoselle, reilusti liioitellen vieläpä. Viitoselle tuli hyvä hyppy, ja laukkakin vaihtui siinä oikeasta vasemmaksi. Kuutoselle eli toiseen suuntaan hypätylle kolmoissarjalle tuli vähän pitkä tie, mutta se ei onneksi haitannut. Hypyissä oli taas vähän kiire suoristautua, mutta muuten radan viimeinen tehtävä meni ihan mukavasti. Loppuun saimme uusia vielä yhden kohdan radasta. Otimme esteen kaksi, sillä halusin saada sille hyvän vaihdon. Lähestyminen ei lopulta onnistunut hyvin, vaan tulimme taas vähän turhan pohjaan. En kuitenkaan puskenut tippaakaan, vaan maltoin odottaa, jolloin vähän töksähtävästä hypystä huolimatta Pera vaihtoi vasemman laukan hypyssä hienosti oikeaksi. Ei ihan sujuvin lopetus tunnille, mutta sentään onnistunut vaihto.



Tunti meni loppujen lopuksi aika mukavasti. Olin erityisen onnellinen siitä, kuinka pääosin maltoin olla tosi rauhassa enkä säheltänyt omiani. Olisin toki saanut ratsastaa Peraa paremmin lyhyeksi ja sitä kautta aktiiviseksi, mutta näillä korkeuksilla pärjäsimme onneksi tälläkin menolla. Ihanaa aina välillä päästä huomaamaan, että oppi on uponnut tähänkin päähän! Tunnin jälkeen tuntuikin, että ehkeivät estekisat Peralla olekaan aivan tuulesta temmattu ajatus. Ei ainakaan, jos maltan jatkossakin olla rauhallinen ja antaa myös Peran tehdä osuutensa.

Videoista kiitos Alekseille!

maanantai 24. helmikuuta 2014

Vaikeahkoja väistöjä

Maanantaina oli paluu arkeen Jetin ja kouluväännön merkeissä kahden ratsukon tunnilla. Treeniaiheina olivat pohkeenväistöt käynnissä ja ravissa, laukannostot käynnistä sekä lopuksi vielä kiemurauran tahkoaminen.

Pohkeenväistöt tehtiin pitkälle sivulle väistättämällä ensin takaosa sisemmäs ja jättämällä etuosa uralle. Noin puolivälissä pitkää sivua suoristettiin ja vipsautettiin puolestaan takaosa uralle, ja etuosa sai jäädä sisemmäs. Väistöt vasemmalle tuntuivat luonnistuvan paremmin, kun taas väistöt oikealle olivat paikoin aika vaikeita. Niissä unohdin vartioida ei-väistättävää puolta ja pyysin turhan tomerasti väistöä, jolloin Jetti pääsi pullahtamaan oikealta karkuun. Ravissa ongelmat pahenivat tietysti, ja välillä menimme pätkiä mutkalla, jossa väistöstä ei ollut tietoakaan. Samalla myös väistöt vasemmalle vaikeutuivat jostain syystä. Taisin jäädä vääntelemään ja kääntelemään Jetin etuosaa piittaamatta juuri muusta. Ratkaisuna olisi ollut ottaa myös ei-väistättävä puoli paremmin haltuun. Toisena ongelmana molemmissa askellajeissa oli vauhdin hyytyminen. Puolihuolimattomuus taisi unohtua, kun aloin säätää liikaa.

Laukannostot teimme käynnistä pitkille sivuille. Tavoitteena oli saada lyhyt, terävä käynti, josta laukka nousisi pontevasti, ei raahautuen. Tässä tehtävässä suurin ongelma oli saada ylipäänsä käynti hyväksi. En osaa ratsastaa sitä askellajia nimeksikään ja kun oikein alan prässätä sitä, jännityn istunnallani virittäen hevosen samaan mielentilaan. Oikeaa laukkaa en saanut nousemaan oikeastaan kertaakaan niin hyvin, että olisin osannut riemuita. Jäin ylivalmistelemaan ja ylivarmistelemaan, jolloin Jetti alkoi vähän vängätä prässäystäni vastaan. Muistin kyllä hyvin, kuinka yhdellä itsenäisellä istuntatunnillani olin saanut muutamat tosi kivat nostot, mutta nyt en osannut rentouttaa itseäni samaan fiilikseen. Vasemman laukan sain nousemaan pari kertaa kovasti sinnepäin, mutta ei vieläkään täydellisesti. En tosin osaa analysoida, mitä tein eri tavalla tässä suunnassa, mikä auttoi Jettiä nostamaan laukan paremmin. Ehkä en säätänyt niin paljon tai sitten Jetti oli vain ehtinyt vähän virittäytyä tehtävään, sillä aloitimme sen juuri oikean laukan nostoyrityksillä.

Lopuksi tulimme vielä noin kolmikaarista kiemurauraa kertaalleen käynnissä ja sitten ravissa. Kiemuroita sai tehdä kohtuullisen vapaasti, mutta itselle kolme kaarta per kiemura olivat riittävästi. Suoristuskohdissa piti muistaa olla tarkkana, ettei hevonen pyrkinyt kaatumaan uuteen suuntaan, ja apuna sai käyttää tarvittaessa väistöajatusta. Kaarteet oikealle menivät aika kivasti, ja hetkittäin sain tuntumaa Jetin suoruuteen. Kaarteet vasemmalle tahtoivat välillä mennä vähän kaatuen, kun sisäpohkeeni ei tykännyt tehdä hommiaan. Istuntanikin taisi olla vähän levällään. Myös ulkopuolesta huolehtiminen auttoi tässä suunnassa. Istuntaakin pyrin korjaamaan, mutta nolosti unohdin sen aina tasaisin väliajoin. Liian monta palikkaa taas kerran. Jetti kuitenkin asettui molempiin suuntiin aika pehmeästi, kun sain valmisteltua kaarteet paremmin.

Tunnin jälkeen harmitti hieman. Väistöt olivat jotenkin todella tihkaita tänään emmekä loistaneet laukannostotehtävässäkään. Oma keskittyminen taisi olla hieman puutteellista, sillä sorruin taas häseltämään pienen nollauksen sijasta. Aina ei voi onnistua, mutta onneksi tämä ei kerta sentään ollut ihan pohjamudissa pyöriskelyä. Ensi kerralla voi sitten taas mennä paremmin.

torstai 20. helmikuuta 2014

Pienesti puomeja

Torstaina kävin vielä kertaalleen tälle viikkoa ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Laitoin kentän keskihalkaisijalle kolme puomia noin 15 metrin välein ja päätin tehdä niiden avulla siirtymiä ja ympyröitä. Sen lisäksi tein laukannostoja käynnistä sekä loppuun kevyesti takaosan siirtelyitä puolelta toiselle muutoin suoraan edetessä.

Alkuverryttelyn jälkeen tein puomiväleissä siirtymät ravista käyntiin ja takaisin. Alussa Jetti ei ollut ihan hereillä eikä jaksanut nostella kavioitaan, jolloin ne kopsahtelivat puomeihin. Keskityin itse tehtävällä miettimään istuntaani ja rentouttamaan käsiäni. Kun sain Jetin ravaamaan hyvin jo ennen ensimmäistä puomia, sujuivat välit sekä siirtymiset varsin mukavasti. Jetti palasi takaisin raviin aika tarmokkaasti enkä jäänyt itse hinkuttamaan ylimääräistä. Alaspäin pääsimme luonnollisesti siirtymään myös helposti. Omassa istunnassani huomio kiinnittyi taas siihen, etteivät pohkeet pysyneet riittävästi tuntumalla. Niinpä aloin irrotella polvia satulasta ja kääntämään lonkkia auki, jolloin pohkeet pääsivät paremmin paikoilleen. Tulin puomisuoraa vielä kokonaan ravissa siten, että pyöräytin ensimmäisen ja toisen puomin yli ympyrän. Vasemmalle Jetti tahtoi päästä pienentämään ympyrää ja oikealle puolestaan kasvattamaan. Ohjaaminen oli siis vähän puutteellista, mutta parani oikeassa kierroksessa. Vasen jäi vielä vähän kaivelemaan, kun en saanut siihen kunnon tolkkua.

Seuraavaksi verryttelin laukassa ensin koko uraa myöten kevyttä istuntaa samalla treenaten. Lantion saaminen alle oli taas haastavaa, mutta polvet tuntuivat pysyvän paremmin irti satulasta. Välillä tuntui vähän siltä, että kippasin painoni kanssa turhan paljon eteen, mutta pääasiallisesti kyydissä oli ihan helppo olla. Verryttelyn jälkeen nostin laukkoja käynnistä kierroksesta riippumatta. Aluksi Jetti esitti perinteiset eli tarjosi ravia. Nollasin tilanteen, tarkistin oman istuntani ja tein pyynnön selvemmin. Tällä kaavalla laukat nousivat parhaiten, mutta mukaan mahtui silti ravirikkoja. Jäin taas aika hitaaksi pohkeen kanssa, kun oikeasti olisi pitänyt olla napakampi pyynnöstä alkaen. Jetti kuitenkin nosti jokaisella kerralla pyytämäni laukan, joten ainakin avut siinä mielessä olivat kohdillaan. Hain lopuksi vielä vähän pidempää laukkaa pitkille sivuille ja taas lyhyille sivuille tasapainotin menoa. Kovin pitkää askelta en saanut irti, mutta kuitenkin pieni muutos oli havaittavissa. Maastolaukka on siis enemmän kuin tarpeen tauon jälkeen.

Lopuksi tein vielä käynnissä takaosan siirtelyitä puolelta toiselle muuten suoraan edeten. Jetti siirsi takaosansa etenkin vasemmalle tosi helposti, mutta tahti hidastui aina harmittavan paljon. Takaosan siirto oikeallekin onnistui, mutta ei niin sulavasti kuin toiseen suuntaan. Eniten tehtävässä jäi kaivelemaan tahdin paha hyytyminen. Yritin kyllä kovasti ajatella tekeväni tehtävän puolihuolimattomasti etenemistä unohtamatta, mutta jotenkin sain Jetin silti aina jarruttamaan. Pah! Opettaja on joskus tuumannut, että Jetti tahtoo jäädä ajattelemaan liikaa ja hidastaa siksi, joten siitä syystä puolihuolimaton fiilis tehtävissä olisi plussaa. Jäinkö sitten tuuppimaan ja vaatimaan liikaa, jolloin Jetti halusi miettiä asioita tarkkaan ja hyytyi siksi? Vai enkö vieläkään osaa sekä ratsastaa eteen että tehdä tehtävää? Mikä lie, mutta kinkkistä oli.

Loppuraveissa hurruuttelin menemään kolmikaarista kiemurauraa. Kiemurat vasemmalle tökkivät edelleen, joten jäin hinkkaamaan sitä suuntaa ympyrälle. Keskityin huolehtimaan ympyrällä siitä, että etuosa pysyisi takaosan edellä eikä valuisi minnekään, ja että sisäpohkeeni olisi töissä. Hetkisen asiaan keskityttyä meno alkoi olla helpompaa onneksi. Pyörin vielä tovin myös oikean kierroksen ympyrällä. Siihen suuntaan ei ollut kummempaa ongelmaa, joten päivän tunti oli siinä. Loppukäynnit hoituivat näppärästi maasta käsin samalla, kun vein puomit paikoilleen. Tämä kerta oli aika tasainen ilman kummempia jee-fiiliksiä, mutta onneksi ei ollut mitään aivan kamalaakaan ongelmaa. Kohtuullinen tasapaino asioiden välillä siis.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kevyen istunnan treenausta

Keskiviikon valmennusryhmän kuuden ratsukon tunnilla oli luvassa istuntatreeniä puomeilla. Ratsukseni sain Peran, jonka kanssa oli kiva päästä puomeille. Alkuverryttelyssä haimme ensin istuntaa kohdilleen käynnissä, kunnes aloimme ravata ja ylitellä kolmen puomin suoraa linjaa. Käynnissä ja kevyessä ravissa sain käännettyä lantiota alle välillä alavatsalihaksilla enkä pyöristänyt selkääni, mutta ylävatsan ruttu oli vaikea saada. Koko ajan tuntui vain, että kenotin pahassa etukenossa, vaikka peili kerta toisen jälkeen todisti toisin. Pohkeet taas pysyivät välillä tuntumalla ja välillä taas lepattivat menemään. Pera liikkui vähän hätäisesti enkä saanut pidätteitä ensin kovin hyvin läpi. Istuntaa ja pidätteitä jämäköittämällä meno parani, mutta mitään superfiilistä siitä ei irronnut.

Laukassa verryttelimme ratsastamalla kevyessä istunnassa maneesia ympäri vasemmassa kierroksessa. Lantion kääntäminen laukassa alle tuntui alussa vaikealta. Samalla etureiteni tuntuivat tekevän kaiken työn. Lopulta sain polvet irti satulasta ja pohkeet paremmin tuntumalle, jolloin viimein löysin takareiteni, jes! Nyt kerrankin sain niihin tuntumaa, jolloin etureidet saivat vuorostaan huilata. Kevyt istunta alkoikin löytyä ihan mukavasti, mutta ote Peraan oli vähän hukassa. Se meni mieluusti sellaista hökellyslaukkaa, jossa kyllä eteni, mutta ei rennosti saati tasaisesti. Opettaja neuvoi lyhentämään laukkaa istunnalla vatsalihaksia käyttäen, mikä onnistui välillä. Aika nopeasti oma pakettini kuitenkin antoi periksi, ja Pera palasi hökeltämään.

Laukkaverryttelyn jälkeen siirryimme puomien pariin. Tulimme niitä ensin oikeassa laukassa pysyen kevyessä istunnassa mahdollisimman paljon. Puomien välit olivat 15 metriä, jolloin niihin tuli laittaa viisi askelta. En tiedä, mitä tapahtui, mutta kevyessä istunnassa oleminen oikeassa laukassa oli yksinkertaisesti vaikeaa. Opettaja neuvoi kääntämään etenkin vasenta jalkaa siten, että saan sen vähän taaemmas ja kylkeen tuntumalle. Neuvo tuntui yksinkertaiselta, mutta vasemmalla jalallani oli aivan oma elämä. Se kinnasi niin pahasti vastaan, ettei tasapainosta ollut juuri toiveita. Etenkin kaarteissa olin melkoisesti epätasapainossa. Välillä sain käännettyä vasemmankin jalan paremmin, mutta oli se melkoista vääntämistä. Puomit menivät pääsääntöisesti ihan ok, mutta tasainen ja helppo meno oli kaukana.

Sitten tulimme puomisuoran vielä vasemmassa laukassa. Ensin välit tultiin viidellä askeleella, ja kun se sujui, tultiin ne vielä neljällä askeleella. Kevyt istunta toimi vasemmassa laukassa paremmin, vaikka sitä sai korjailla siinäkin säännöllisin väliajoin. Ylävartalo tuntui hyvältä, mutta jaloilla oli edelleen oma elämä. Jostain syystä tässä suunnassa oli kuitenkin vähän helpompaa. Peraa sai taas vähän toppuutella, ja välillä se otti pyyntöni turhan hyvin vastaan ja pudotti raville. Ote oli siis hukassa, sillä Pera on tavallisesti hyvin näppärä niin pidentämään kuin lyhentämään laukkaa. Kun sain pidettyä pohkeet tuntumalla ja pidätteet läpi, tarjosi Pera asiallisempaa laukkaa. Niinpä välit menivät lopulta hyvin sekä viidellä että neljällä askeleella. Etenkin neljän askeleen väleissä onnistuin olemaan rennosti mukana enkä säätänyt ylimääräistä, jolloin Pera sai keskittymisrauhan.



Loppuraveissa Peralla oli kiire eikä se kovin malttanut kulkea oikeinpäin saati rennosti. Etuosaan en tuntunut saavan mitään kontrollia, mutta hetkittäin onnistuin istumaan harjoitusravissa aika kivasti. Välillä Perakin tasoittui, mutta jokin palanen jäi loksahtamatta paikoilleen. Takaosa ei varmasti herännyt kunnolla koko tunnin aikana, jolloin Pera ei käyttänyt selkäänsä ja oli tyhjä edestä. Käynnissä se sitten loksahti paremmin kohdilleen ja kulki kivasti hetkittäin. Käynnissä minulla itsellänikin on enemmän aikaa laitella istunta kohdilleen, mikä varmasti auttoi Peraa löytämään omat palikkansa. Tunnissa kivaa oli kevyen istunnan syynääminen kunnolla, mitä ei ole taas hetkeen tehty. Mitään suuria ahaa-elämyksiä tai onnistumisia ei tullut, mutta ei nyt onneksi ollut ihan pohjamudissakaan rämpimistä. Ensi viikolla onkin vuorossa estetunti, jonka ratsuvalintaa odotan mielenkiinnolla.

Videoista kiitos Alekseille!

Sinne sun tänne -istunta

Keskiviikkona vuorossa oli tuplaratsastuspäivä, jonka aloitin ratsastamalla Jetin päivällä auringon paistaessa (kesäkesäkesä!). Pää löi hieman tyhjää koulutunnin aiheen kanssa, mutta ennen satulaan nousemista valaistuin: siirtymät ja niissä huomio istuntaan. Nerokasta, tarpeellista ja ah, niin vaikeaa. Ideana oli siis harjoitella siirtymiä niin, että Jetti vastaa pyyntööni riittävän nopeasti enkä ala tuupata sitä istunnalla. Viime aikoina olenkin huomannut, kuinka paljon ylimääräistä ehdin tehdä nimenomaan siirtymisissä.

Tunnin aikana minulla ei ollut mitään erityistä kuviota, vaan tein niin peruutuksia kuin siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin sekä käynnistä laukkaan ja siitä ravin kautta käyntiin. Arvelin onnistuneiden siirtymisten avainsanoina olevan riittävän aktiivisuuden sekä oman istunnan rauhallisuuden. Halusin myös saada Jetin reagoimaan siirtymään nopeasti, sillä usein istuntatuuppimiseni alkaa juuri silloin, jos hevonen vastaa pyyntöön hitaasti. Toisin sanoen halusin oppia tekemään pyynnön niin, että hevosella olisi mahdollista vastata siihen helposti.

Tunnin keskeisin huomio oli se, että siirtymästä riippumatta toistin samoja virheitä. Niin siirtymisissä ylös kuin alas jännitin istuntani ja sitä myöten itseni irti satulasta. Kuvittelin tekeväni niissä kohdissa istunnan jämäköittämisen, mutta oikeasti menin kokovartalokipsiin. Huomasin tämän jo ratsailla ollessani ja välillä sain vähän rentouduttua. Keskeisin syy tähän lienee se, että haen jämäkkää istuntaa enemmänkin pyöristämällä alaselkää, jolloin pakarat jännittyvät sen sijaan, että kääntäisin lantion alavatsalihaksilla alle.

Toinen huomio oli se, että käteni lähtivät omille teilleen etenkin siirtymisissä ylöspäin. En vieläkään tajua, miten ihmeessä ne eivät voineet pysyä paikoillaan, vaan nousivat aina siirtymää tehdessä vähän ylemmäs. Tämä luultavasti johtui siitä, että muu kehoni jännittyi, joten kädetkään eivät voineet jäädä rennoiksi. Tasaisen ohjastuntuman säilyttäminen muutenkin on aika vaikeaa. Lisäksi istunnassa kaikki vaikuttaa kaikkeen, joten siinäpä onkin melkoinen pulma ratkottavana.

Miten ne siirtymät sitten? Tunnin onnistumiset taisivat tulla peruutuksissa siinä mielessä, että ne lähtivät kohtuullisen rennosti ja aika suorina. Peruutuksissa sain korjattua istuntaani aika mukavasti eikä minulla ollut kiire niitä tehdessä. Sen seurauksena en tuuppinut tai pusertanut, vaan maltoin olla aika hiljaa istunnalla. Siirtymisissä ylöspäin jäin melkein aina tuuppimaan ja pusertamaan, jos Jetti ei reagoinut riittävän nopeasti. Yritin kyllä tehdä apuketjua selkeämmäksi ja tarvittaessa muistuttaa raipalla pusertamisen sijaan, mutta jokin tökki vastaan etenkin alussa. Voisin kuvitella, että kaiken takana oli jälleen kerran – yllätys, yllätys – istuntani. Toistojen avulla siirtymät kuitenkin paranivat, ja Jetti teki muutamia ihan mukavia siirtymiä ravista pysähdyksiin ja takaisin raviin. Parit laukannostot käynnistä Jetti teki sen verran nopeasti, etten edes osannut odottaa niitä enkä siten pysynyt matkassa. Jetti tietysti pudotti sen takia heti raville. Kun tajusin noston voivan lähteä niin helposti, onnistuin pari kertaa olemaan mukana, ja laukka nousi aika sulavasti. Kuvittelen jopa tunteneeni, että nosto lähti takaosalla, ei etuosalla raahautumalla.

Siirtymät istuntaan huomiota kiinnittäen olivat enemmän kuin paikallaan, vaikka ne ovatkin vaikeita. Tietynlaisen rennon jämäkkyyden säilyttäminen tuntuu kinkkiseltä, ja yleensä pystyn vain toiseen. Rentouteenkin enemmän vahingossa kuin tarkoitetusti. Istuntaan keskittyminen tekee kyllä hyvää, sillä niin monet pulmat johtuvat siinä olevista virheistä. Jetti on hyvä opettaja tässä treenissä, sillä se kyllä reagoi istuntavirheisiin, mutta ei vedä niistä herneitä turpaansa. Sen kanssa onkin hyvä opetella istumaan. Voin vain kuvitella, mitä lajia harrastamattomat miettivät, kun ratsastajat murehtivat istumisongelmiaan. Eihän siinä mitään tarvitse tehdä, sen kuin vain on. Niinpä, vielä kun löytäisin sen olemisen ja vaikuttamisen täydellisen yhtälön.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Valokeilassa takaosa

Maanantain Tallinmäen kolmen ratsukon koulutunnilla pääsimme Jetin kanssa perehtymään takaosan väistättämiseen. Alkuverryttelyssä ravasimme koko uraa tavallisesti muutoin, mutta keskityimme erityisesti pitkillä sivuilla tarkkailemaan hevosen suoruutta. Jetti kulki kohtuullisen mukavasti suoraan, joskin vasemmassa kierroksessa sain vähän korjata etuosaa oikealta takaosan eteen. Oikeassa kierroksessa puolestaan paikoin näytti siltä, että Jetti pullistaisi kaulaansa vasemmalle. Etu- ja takaosa pysyivät kuitenkin kohtuullisesti peräkkäin.

Takaosan työstöä varten siirryimme pääty-ympyrälle. Tehtävänä oli niin käynnissä kuin ravissa väistättää takaosaa aina hetkeksi ympyrältä ulommas etuosan pysyessä edelleen ympyrällä. Käynnissä sain vaikutettua takapäähän molemmissa suunnissa toivotusti, mutta Jetti tahtoi aina vaikutuksen aikana unohtaa liikkua eteen. Matelimme monia pätkiä melkoisesti, vaikka opettaja huomauttikin asiasta. En tiedä, jäänkö nyhertämään tehtävää liikaa, jolloin Jetti reagoi jarruttamalla vai enkö vain kykene sekä ratsastamaan tehtävää että samaan aikaan säilyttämään etenemisen.

Ravissa tehtävä vaikeutui huomattavasti. Oikea kierros meni vielä ihan kohtuullisesti, mutta takaosaan vaikuttaminen vasemmassa kierroksessa oli todella vaikeaa. Jetti ei halunnut siirtää takaosaansa minnekään eikä kunnolla edes pysyä etuosalla ympyrällä. Tahti pääsi myös hidastumaan, ja ehtipä Jetti välillä aina pudottaa ravista käyntiin. Aika paljon ongelmia tuotti se, etten aina muistanut kontrolloida etuosaa ensin ja siirtyä vasta sitten takaosaan. Yritin nollailla tilannetta, kun aloin säheltää, mutta kovin hyviä onnistumisia en saanut. Jetti pääsi luikertelemaan tehtävällä vähän turhan vapaasti, kun en vain tajunnut, millä keinoin saan ensin itseni ja sitä myöten hevosen vaaditusti. Olipa kyllä kinkkistä!

Laukassa teimme muutaman askeleen verran pitkillä sivuilla väistöjä uralta keskemmäs ja pyrimme säilyttämään sitten sen linjan sivun loppuun. Väistöt olivat aluksi vähän tihkaita, mutta paranivat. Tällä kertaa väistöt vasemmalle tuntuivat helpommilta. Oikeassa laukassa Jetti pyrki valumaan keskemmäs ja karkaamaan lyhyelle sivulle ennen aikojaan. Vasemmassa laukassa puolestaan oli helpompaa pysyä suorempana pidempään. Oikeakin kierros parani, kun aloin ajatella ihan kuin haluaisinkin palata uralle. Varsinaisesti en sen eteen tehnyt mitään, mutta pelkkä ajatus auttoi vartioimaan hevosen oikeaa puolta paremmin, jolloin se ei päässyt ennakoimaan omiaan.

Loppuraveissa tulimme kiemurauraa, ja tehtävän alkuun palatessa sai ratsastaa keskiravia pitkän sivun verran. Itse kiemuraura meni aika kivasti, ja Jetti asettui molempiin suuntiin kohtuullisen pehmeästi. Hieman kyllä kaarteet vasemmalle tuntuivat välillä menevän vähän oikoen, jos en ratsastanut tarkasti. Keskiravit sen sijaan olivat aika ponnettomia. Ohjastuntumani oli niinä hetkinä hukassa ja taisin työntää istunnalla melkoisesti pyytäessäni keskiravia. Ero kiemurauran raviin syntyi, mutta ei menoamme kyllä hyvällä tahdollakaan kovin keskiraviksi voinut kutsua.

Koulutunti takaosateemalla tuli kyllä tarpeeseen. En ole hetkeen jaksanut itsekseni vääntää näitä tehtäviä Jetin kanssa, vaikka ne todella hyödyllisiä ovatkin. Nyt tuli kamalan mukava muistutus siitä, että saisin nähdä itsenäisillä ratsastuskerroillani myös vaivaa näiden asioiden eteen. Hankalaahan se on, mutta tarpeellista.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Vastoin odotuksia

Sunnuntaina oli vuorossa Tallinmäen estetunti Jetin kanssa. Mietin vähän jännittäen, mitä tunnista tulisi, sillä olimme Jetin kanssa molemmat lomailleet edelliset kaksi päivää. Opettaja on kertonut, ettei Jetti ole parhaimmillaan hyppyhommissa, mikäli sitä ei ole liikutettu edellispäivänä. Kaiken huipuksi olin itsekin vähän puoliunessa, joten lähtökohdat olivat ainakin sangen mielenkiintoiset. Maneesille meitä suuntasi kolmen ratsukon letka.

Alkuverryttelyssä pääsimme taas aika ihmeellisen vähällä kyttäyksellä. Jetti alkaa kohtuullisesti uskoa, etteivät reikä seinässä ja erivärinen kohta ole mörköjä. Katsomopääty sen sijaan on vielä selvästi pohdinnassa. Jetin liikkuminen oli vähän uneliasta, joten pyrin herättelemään ratsua ja itseäni hommiin. Herättely onnistui ehkä parhaiten tekemällä lyhyitä temponvaihteluita. Aluksi ne lähtivät vähän tahmeasti, mutta paranivat siitä. Muutoin kiinnitin huomiota siihen, että Jetti tahtoi vähän jäädä asettuneeksi vasemmalle ja pyrki valumaan sinne. Muutamilla pohkeenväistöillä hain sitten pohkeita läpi, mikä onnistui ihan ok. Otimme alle erilaisia verryttelyhyppyjä sekä lyhyitä radanpätkiä ennen kuin tulimme kokonaisen radan muutamaan kertaan. Hypyt menivät aika hyvin. Ensimmäinen hyppy-yritys tosin päättyi ohimenoon, jota en onneksi itse osannut odottaa. Se ei onneksi sotkenut pakkaa, vaan heti uudella yrittämällä pääsimme esteestä yli. Muuten osasin taas ihmeen hyvin odottaa sekä totella, kun opettaja komensi meidät tulemaan heti alusta alkaen hyvää ratatempoa eikä aloittamaan ratsastusta madellen.

Päivän rata oli tällainen. Taisimme tulla tätä pari kolme kertaa, ja peräti minulle hurjilla 80 sentin esteillä. Sain herätettyä Jetin aika mukavasti aina ennen rataa, jolloin sain odotettua hyppyjä enkä puuhannut juuri omiani. Ykköselle ja kakkoselle tuli yleensä hyvät tiet, ja kolmosen ja nelosen suoran 20 metrin linjan pääsimme aina viidellä. Viitonen onnistui aina hämämään, ja hyppäsin sen aina vähän liian paljon oikealle valuen. Niinpä laukka ei vaihtunut siinä eikä yleensä kuutosellakaan, vaan korjasin sen sitten ristilaukasta pois myötälaukaksi. Seiskalle pääsimme myös yleensä ihan mukavasti, ja jos en ollut saanut aikaisempaa ristilaukkaa korjattua pois, huomasi Jetti vaihtaa tällä esteellä laukan vasemmaksi. Radoissa hienoa oli juuri se odottaminen, sillä silloin muutamat minihypyt eivät yllättäneet, kun en ollut itse säntäämässä ennen aikojani matkaan. Loppuun saimme tulla vielä muistaakseni kahdesti radan loppupätkän eli esteet 5-7. Olin valitellut opettajalle sen olevan vaikein kohta teiden puolesta, joten saimme mukavasti treenata sitä vähän lisää. Tie parani lopulta opettajan avustuksella, mutta ristilaukka säilyi viitosen ja kuutosen välin. Sen onneksi sai lopulta korjattua pois lennosta ennen seiskalle tuloa, joten parannusta tuli siinäkin.

Kuten arvata saattaa, olin aika mielissäni tunnista. Huonon tapani mukaan olin ehtinyt kuvitella, kuinka kamala tunnista voisi tulla. Onneksi Jetti heräsi hommiin enkä itsekään torkkunut saati matkustanut koko tuntia. Olen aika innoissani näistä onnistumisen kokemuksista ja etenkin näistä hyvistä odottamisen, mutta ei matkustamisen hetkistä. Homma toimii niin paljon paremmin, kun muistan tehdä riittävästi, mutta en liikaa. Lisäksi oli tosi mukavaa tohtia hypätä taas pienen tauon jälkeen Jetillä 80 sentin esteitä. Nyt ne eivät edes näyttäneet niin kamalan suurilta enkä alkanut jännittää sen kummemmin. Näillä fiiliksillä on mukava odottaa seuraavaa estetuntia. Toivottavasti treenit ovat kääntymässä taas parempaan suuntaan, sillä kesä kisoineen alkaa lähestyä.

torstai 13. helmikuuta 2014

Ihmeellistä heilumista

"Olisikohan sillä kuitenkin porkkanaa?"
Viikon toisen tunnin Jetillä kävin torstaina. Huomasin taas päätyneeni satulaan ilman järkevää ajatusta tunnin tehtävistä, mikä ei ole kovin hyvä juttu. Sain kuitenkin alkuverryttelyn ajan käynnissä ja ravissa kertailtua edellispäivän istuntatreeniä. Ylävatsan ruttu tuntui taas siltä, että kenotin etukumarassa, mutta totuttelun jälkeen aloin uskoa olevani ihan oikein. Hankalaa tällä kertaa oli saada kannateltua oma pää, sillä sorruin aina tuijottelemaan Jetin niskaa, jolloin ryhti oli kehno. Harjoitusravissa oli vähän ajatusta pohkeiden oikeasta paikasta ja tuntumalla pysymisestä, ja kevyessä ravissa puolestaan oli muutamia helppoja pätkiä ilman liioiteltua keventämistä. Etureidet tosin pääsivät taas tekemään suurimman osan työstä, kun en saanut takareisiä heräteltyä. Yritin hakea niitä hommiin myös keventämällä ilman jalustimia, mutta ne jäivät silti löytymättä. Alkuverryttely oli kyllä hyvä paikka tehdä tällaista kertausta.

Keskihalkaisijalla oli sopivasti kaksi puomia suoralla linjalla, joten suunnitelmattomuuteni vaihtui haahuiluun puomeilla. Väliä en tarkistanut, mutta pitkältä se vaikutti. Ravissa tein puomien välillä siirtymiä käyntiin sekä pyörittelin ympyröitä puomien yli. Yleisenä ongelmana oli saada raviin riittävä aktiivisuus, jotta turhat hidastukset ennen puomeja jäivät pois. Tähän ongelmaan yllättäen auttoi, kun yksinkertaisesti ratsasti hyvän ravin ajoissa ja piti pohkeet tuntumalla. Hämmentävän yksinkertaista, mutta niin vaikeaa toteuttaa. Siten siirtymätkin paranivat, ja käyntiinhän pääsimme aina ongelmitta. Paluu raviin oli alussa hidasta, mutta parani aktiivisuuden säilyessä. Puomien yli pyöräytetyt ympyrät tahtoivat alussa olla vaikka millaisia muodoiltaan. Ohjaaminen oli vähän epämääräistä, mutta parani keskittymisellä.

Tulin puomeja myös siten, että ylitin ne ravissa, nostin laukan ja pyöräytin ympyrän puomin yli. Sitten taas siirryin toisen puomin ylitystä varten raviin, kunnes sen jälkeen taas tulin laukassa ympyrällä vielä kertaalleen puomin yli. Ensimmäiset laukannostot olivat vähän hitaita, mutta sitten tehtävä alkoi sujua ihan hyvin. Huomasin kuitenkin monessa nostossa heiluvani ihan omiani sekä päästäväni ohjastuntuman löystymään turhaan. Aloin siis vähän aina välillä puskea Jettiä laukkaan. Onneksi tein tämän huomion jo selässä ollessani, jolloin saatoin vähän korjata menoa. Tulin puomeja myös ihan vain suoraan laukassa, jolloin rauhallisella ja aika lyhyellä laukalla meni muistaakseni kahdeksan askelta väliin. En jaksanut alkaa säätää eri askelmääriä, vaan päätin, että tunnin isommat tehtävät saivat olla tässä.

Keskimmäisenä ratsastuksesta jäi mieleen juuri tuo ylimääräinen heijaaminen ja epävakaa ohjastuntuma laukannostoissa. En tiedä, mikä nyt kiinnitti huomioni siihen, mutta hyvä näin. Seuraavalla itsenäisellä kerralla voisinkin ottaa siirtymätreeniä kiinnittäen erityisesti huomiota siihen, mitä itse siellä satulassa teen. Kaikenlainen puskeminen ja pusertaminen luonnollisesti pilaavat noston, joten sellaisesta on syytä päästä eroon. Edelleen on mukavaa huomata näitä omia virheitä ja ehkä niitä ajan kanssa oppii myös korjaamaan.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Pieniä, isoja korjauksia

Keskiviikkona valmennusryhmän tunti yhdistettiin illan toiseksi viimeisen tunnin kanssa, ja ratsukoita oli kahdeksan. Tunnilla keskityttiin pitkästä aikaa kokonaan istuntaan, mikäli oli kamalaa, mutta todella tarpeellista. Istuntatunnit eivät todellakaan ole lempituntejani, mutta onneksi tajuan niiden hyödyllisyyden ja osaan iloita niistä loppujen lopuksi. Ratsukseni sain Loren. Tunnin aikana työskentelimme vain käynnissä ja ravissa sekä aika paljon ympyröillä pysyen. Teimme muutamia siirtymiä käynnistä pysähdyksiin ja takaisin sekä käynnistä raviin ja takaisin. Koska tehtävät eivät sinällään olleet mitään perusratsastuksesta poikkeavampaa, kirjaan niiden sijaan ylös opettajalta saamani kommentit istunnasta ja sen korjaamisesta.

Olen tiedostanut alaselkäni notkon pitkään ja pyrkinyt korjaamaan sitä kääntämällä lantion alle, mutta vihdoin opettajan avustuksella tajusin tekeväni aivan liian ison korjauksen. Sen sijaan, että olisin kääntänyt lantion alle käyttämällä alavatsalihaksia, olen yrittänyt vääntää sen oikeinpäin pyöristämällä selkää. Tämän väärän tavan seurauksena lantio on kääntynyt liikaa, ja olen tehnyt työn siten, että takamus on jännittynyt. Tämä taas puolestaan on nostanut minut irti satulasta. Lantion kääntämisen lisäksi olen unohtanut ajatella pienen rutun ylävatsaan, jotta ylävartaloni tulee luontevasti lantion päälle. Opettaja havainnollisti kädestä pitäen oikean asennon, joka tuntui löytämisen jälkeen tosi tukevalta. Aiemmin opettaja testasi istuntani vakautta nykimällä ohjia, minkä seurauksena kippasin helposti etukenoon. Korjatun istunnan avulla nykiminen ei onnistunut vaikuttamaan juuri ollenkaan. Oli mahtava tuntea ero näin selvästi. Peilit olivat myös hyödyksi, sillä ylävatsaan ajateltu ruttu sai tuntemaan asennon etukenotukseksi, mitä se ei todellakaan ollut. Lopuksi istunta viimeisteltiin ajattelemalla niska pitkäksi, jolloin koko istunta ryhdistyi samalla.

Jalkojeni kanssa keskimmäinen ongelma on ollut niiden oleminen liian edessä ja polvien puristuminen satulaan. Opettajan avustuksella sain tuntumaa siihen, minkä verran lonkkia pitäisi saada kierrettyä auki, jotta pohkeet asettuisivat luonnollisesti tuntumalle. Oikea paikka tuntui tosi hyvältä, mutta kireät lihakseni kinnasivat pahasti asennon säilyttämistä vastaan. Käynnissä sain vielä kohtuullisesti pidettyä jalat oikein, mutta ravissa pakka tahtoi aina hajota. Harjoitusravissa opettaja muistutti olemaan painamatta kantapäitä turhan alas, etten ottaisi jalustimista liikaa tukea. Sen sijaan piti ajatella hieman kantapään nostamista, jolloin se oikeastaan vasta tuli oikealle kohdalle. Tämän jälkeen sain taas ajatella jalkojen säilyttämistä vähän taaempana sekä tuntumalla pitämistä. Kun sain jalat oikein, onnistui matala ja aika eleetön kevennys kivasti. Alkutunnista kevennys oli ottanut etureisiin eli tein sen väärin, sillä takareisien pitäisi oikeasti olla töissä. Lopputunnista etureidet pääsivätkin jo paljon helpommalla. Opettaja muistutti myös tarkistamaan, etteivät jalustimet olleet liian lyhyet, sillä silloin kevennystä ei välttämättä saa tehtyä oikein. Lisäohjeeksi tuli treenata keventämistä ilman jalustimia, mikä auttaa takareisien saamisessa töihin.

Tunnissa antoisinta oli huomata onnistuneiden korjausten, ihan niiden pientenkin, vaikutus Loreen. Koko tunti itse asiassa tuntui just siltä, että itse korjaus saattoi olla tosi pieni, mutta vaikutus iso. Kun sain oman pakkani kuntoon, liikkui Lore heti rennommin. Etenkin ravissa se esitti muutamia tosi kivoja, letkeitä ja helppoja pätkiä. Opettaja tuumasi osuvasti niiden aikana, että jos hevonen liikkui noin, niin silloin ei kyllä voi selässä olla kovin väärin. Ihaninta oli tietysti se, että hyvät hetket tulivat ilman, että venkslasin hevosta sen kummemmin. Kunhan vain sain itseäni oikeinpäin, niin hevonen pyrki seuraamaan esimerkkiä. Laukkaa emme ottaneet, mutta opettaja kehotti varautumaan istuntatreenien jatkumiseen seuraavalla viikolla. Ihanan kamalaa, mutta onneksi niin tarpeellista.

Ja taas on yksi joukosta poissa. Tällä kertaa oli Daimlerin eli tutummin Tapsan vuoro lähteä. 20-vuotias Tapsa lopetettiin vanhuudenvaivojen takia 11.2. Tapsa ei koskaan ollut suosikkihevosiani, mutta tiesin kyllä sen olevan tallin teknisesti taitavimpia ratsuja. Vuodet eivät vain riittäneet siihen, että olisin sitä koskaan oppinut ratsastamaan.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Avotaivutusten ja suoruuden työstämistä

Tallinmäen maanantain koulutunnilla pääsimme Jetin kanssa treenaamaan askeleen lyhentämistä ja siitä rennompaan menoon siirtymistä, avotaivutuksia sekä laukassa suorana pysymistä. Ratsukoita tunnilla oli kolme.

Askeleen lyhentämisiä teimme käynnissä ja ravissa. Tarkoituksena oli saada hevonen hyväksymään tuntuma ja rentoutumaan eikä vain lyhentämään askelta pää ylhäällä jäkittäen. Jetti on hyvä ottamaan pidätteet vastaan, mutta minä saisin opetella säilyttämään aktiivisuuden myös lyhennysten aikana. Välillä tuntui vähän siltä, että Jetti pääsi hyytymään liikaa, kun en osannut sekä pyytää lyhyempää askelta että silti pitää ajatusta etenemisessä. Jetti kuitenkin alkoi mukavasti ottaa pidätteet rennosti vastaan. Käynnissä palaaminen vähän pidempään askeleeseen lyhentämisen jälkeen ei ollut niin selvä kuin ravissa. Siinä saimme muutamia mukavia kertoja, jolloin onnistuneen ja aika rennon lyhennyspätkän jälkeen Jetti lähti oma-aloitteisesti luvan saatuaan vähän pidempään, rentoon raviin.

Seuraavaksi teimme käynnissä ja ravissa avotaivutuksia toisella pitkällä sivulla. Suurin ongelmani tässä tehtävässä oli se, että kerta toisen jälkeen huomasin ratsastavani vain ja ainoastaan hevosen kaulaa enkä yhtään mitään muuta. Kuvittelin muka Jetin olevan avotaivutuksessa, kunnes sain avattua silmät ja huomasin, että olin vain vääntänyt sen kaulan mutkalle. Ei muuta kuin uusi yritys. Loppujen lopuksi avotaivutukset oikeassa kierroksessa olivat hieman helpompia. Siinä Jetti pyrki pullahtamaan oikealta karkuun, mutta oli hallittavissa. Avotaivutuksissa vasemmassa kierroksessa Jetti taas ei kovin mielellään siirtänyt etuosaansa vasemmalle. Jetillä on taipumus kulkea etuosa vähän oikealla, mikä selitti hankaluudet tässä kierroksessa. Sinnikkäällä yrittämisellä saimme kuitenkin vasemmassakin kierroksessa muutamia kohtuullisia esityksiä.

Tunnin viimeisenä tehtävänä tulimme laukkaa keskittyen pitkillä sivuilla pitämään ratsut suorassa. Tulimme pitkää sivua hieman keskempänä, jotta aidasta ei olisi tukea, ja huomaisimme helpommin hevosen mahdolliset liirailut. Oikeassa kierroksessa meno oli kohtuullisen helppoa eikä kummempia korjailua tarvinnut tehdä. Vasemmassa kierroksessa sen sijaan pääsin opettelemaan etuosan siirtoa oikealta kenottamasta takaisin takaosan eteen. Yleensä onnistuin korjaamaan etuosan oikealle paikalle vasta pitkän sivun loppupuolella. Yritin kyllä korjata jo pitkän sivun alkaessa, mutta mikä lie sitten kestänyt. Hienoa oli joka tapauksessa se, että hevosen suoristumisen tunsi selkään. Laukka tuntui rullaavan paremmin sen jälkeen, ja koko hevonen tietysti tuntui mutkattomammalta ollessaan suora. Nerokas huomio. Huomasin tehtävän aikana, kuinka vähän muistan perusratsastuksessani korjata tätä asiaa. Täytyypäs jatkossa muistaa tämäkin asia muun ohella.

Tähän päättyivät tunnin varsinaiset tehtävät eikä loppuraveissakaan enää tullut mitään kummempaa. Oli mukava pitkästä aikaa tehtä avotaivutuksia, vaikka ne tuntuivatkin aika vaikealta. Oli kuitenkin kiva tajuta jättää edes välillä se kaula rauhaan ja yrittää saada hevonen oikeasti taipumaan rungosta. Suoruuteen keskittyminen oli myös hyödyllistä, ja saisin panostaa siihen enemmän. Myönnän kyllä, etten lähellekään aina muista saati huomaa sitä kunnolla ratsastaessani. Ympyrätyöskentelyssä se tulee ehkä parhaiten vastaan, kun taas uraa myöten laukatessa tuppaan unohtamaan koko asian. Kaikkinensa tunti oli jälleen kerran hyödyllinen ja aika mukavakin.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ajatuksesta tekoihin

Sunnuntaina oli Tallinmäen estetunnin vuoro. Maneesille suuntasi kolme ratsukkoa, ja minun tavoitteenani oli löytää taas se tunne, jonka avulla esteet ylittyvät rämpimättä enkä ala säheltää. Alkuverryttelyssä olin vähän monttu auki, sillä Jetti ei kytännyt aikaisempaa kahta paikkaa juuri nimeksikään. Katsomopääty tosin oli vieläkin vähän hui sen mielestä. Tällä kertaa tajusin antaa Jetille tekemistä jännittävissä kohdissa, jolloin se keskittyi paremmin minuun. Lisäksi sain oltua kyttäämättä samoja paikkoja Jetin kanssa, niin en vahingossa tehnyt niistä suurempaa numeroa. Muutoin alkuverryttelyssä tein käynnissä ja ravissa muutamia väistöjä uralta keskemmäs ja takaisin sekä parit siirtymät. Laukassa testasin kaasun ja jarrun, jotka löytyivät molemmat ihan ok.

Verryttelyhyppyinä tulimme ympyrällä kolmea innarikavalettia. Aluksi esitimme molemmissa suunnissa rämpimistä, kun en herättänyt Jettiä liikkumaan. Taisin myös kavaleteille lähestyttäessä unohtaa ratsastaa. Parin kommelluksen jälkeen onneksi heräsin itse ja samalla sain herätettyä Jettiä paremmin. Sen seurauksena kavaletit ylittyivät kivasti, ja pysyin omasta mielestäni mukavasti tuntumalla ja sain pidettyä kädet aika pehmeinä. Seuraavaksi tulimme oikeasta kierroksesta aloittaen lävistäjällä olleet kaksi innarikavalettia ja niistä askeleen päässä olleen kolmannen kavaletin. Siinä viimeistään laukka piti saada vasemmaksi, jonka jälkeen jatkettiin vielä toisella lävistäjällä ollut pysty. Tehtävä onnistui ihan ok, kun maltoin ratsastaa tiet ja pitää Jetin hereillä. Laukatkin vaihtuivat molempiin suuntiin, kun nuo kaksi asiaa olivat kunnossa. Sitten tulimme vielä yksittäisenä 17 metrin suoran linjan, jonka toisena olleen okserin alla oli keltainen laatikko koristeena. Ensimmäisellä kierroksella Jetti jarrutti laatikko-okserille, mutta olin itse niin hyvin menossa, että komensin äänellä eikä Jetti töksähdystä enempää miettinyt estettä. Askelia tosin tuli parilla kierroksella viisi toivotun neljän sijaan. Lopulta uskalsin kaasuttaa, ja niin pääsimme välin sujuvasti neljällä askeleella. Näissä kaikissa hypyissä yhtenäistä oli se, että maltoin odottaa hyppyä ja sain kädet rentoutumaan. Parannettavaa olisi ollut siinä, että laukka olisi rullannut tasaisesti koko ajan.

Sitten tulimmekin muutamat radat. Ensimmäinen rata tultiin esteillä 1-4. Pari kierrosta sitä meni ihan mukavasti. Ykkösesteelle tulimme oikeassa laukassa ja pääsimme jostain syystä valumaan aina vähän vasempaan reunaan. Kakkoselle eli askeleen sarjalle saimme ratsastettua hyvän tien, jolloin laukkakin vaihtui vasemmaksi. Kolmosokserin alla ollut laatikko kiinnitti Jetin huomion ensimmäisellä kerralla, mutta miniaskeleen avulla Jetti kuitenkin hyppäsi esteen. Tie neloselle oli myös kunnossa, jolloin laukkakin vaihtui siinä oikeaksi.

Sitten rata tultiin kolmesti kokonaisuudessaan esteillä 1-6. Ensimmäisellä kierroksella tulimme taas ykkösen turhan paljon vasemmalla, mutta siitä päästiin jatkamaan. Tie kakkossarjalle oli edelleen kunnossa, ja laukka vaihtui siinä vasemmaksi. Kolmonen ylittyi nyt paremmin, kun Jetti ei enää kytännyt laatikkoa. Neloselle päästiin myös hyvin, mutta Jetti laskeutui sen hypyn jälkeen ristilaukassa. Pyrin korjaamaan sitä, mutta en ehtinyt, jolloin tulimme viitoselle vähän rämpien. Jetti sai jalkansa kuitenkin sen verran järjestykseen, että viitonen ylittyi ok, ja pääsimme kuutoselle neljällä askeleella. Itse olin rataan tyytyväinen, sillä en antanut ristilaukkojen pilata muuta suoritusta. Kerrankin sain hypättyä radan ilman useita töksähdyksiä ja ylimääräistä panikointia. Opettajakin oli menoon sen verran tyytyväinen, että korotti meille esteitä vähän. Keskikorkeus taisi olla jotain 70 senttiä, korkein ehkä 75-80 senttiä. Isolta näytti taas tauon jälkeen, joten jätin tarkemman tiirailun välistä.

Toisella kierroksella rata meni muuten ihan ok, mutta nyt mukaan mahtui parikin ristilaukkaa. Tällä kertaa sain korjattua niistä toisen pois, mutta toista en ehtinyt ennen kuin seuraava este oli jo edessä. Muutoin lähestymiset esteelle ja tiet niiden jälkeen olivat ihanan asiallisia. Hyppyihin mukautuminen oli parempaa kuin yleensä, ja etenkin kädet toimivat mukavan pehmeästi. En muista kertaakaan tunnin aikana tunteneeni Jetin nykineen ohjaa niin kuin yleensä on käynyt. Opettaja halusi meidän tulevan radan vielä kuitenkin kolmannen kerran jo sen takia, että Jetti alkoi mukavasti herätä hommaan. Samalla sain vielä mahdollisuuden yrittää karsia ristilaukkoja pois tai vähintään pyrkiä korjaamaan niitä heti hypyn jälkeen. Kolmas kerta sujui muuten hyvin, mutta nelosen jälkeen olimme ristilaukassa. Yritin kovasti korjata sitä pois, mutta en onnistunut. Viitonen lähestyi jo sen verran nopeasti, että päätin antaa asian olla. Samalla muistan herpaantuneeni aika kokonaan ja ajatelleeni, että enpä tee mitään ylimääräistä, niin Jetti selviytyy esteestä. Hups, Jettihän livahti esteestä oikealta ohi. Matkustajasti heittäytyminen ei todellakaan toimi. Sain kuitenkin hyvin tsempattua itseni, vaihdatettua laukan oikeaksi ja jatkettua viitoselle uudelleen. Tällä kertaa lähestyminen oli hyvä, ja olin hereillä säheltämättä kuitenkaan, jolloin Jetti eteni suoran linjan asiallisesti neljällä askeleella. Siinä olivatkin päivän hyppelymme.

Tänään tunnissa parasta oli se, ettei minua jännittänyt juuri nimeksikään. Sain ihmeen hyvin keskityttyä odottamaan ja muistan vain kerran lähteneeni vähän sukeltamaan hyppyyn. Muut kerrat odotin asiallisesti enkä heittäytynyt matkustajaksi kuin tuon yhden kerran. Melkoinen parannus minulta, joten olin syystä tuntiin todella tyytyväinen. Kun fiilis oli näin kohdillaan, en antanut sen ohimenon tai turhien ristilaukkojen häiritä. Niitä tärkeämpää oli se tunne, että Jetti teki asiat niin kuin pyysin ja hoiti oman osuutensa hyvin. Kun tämä toimi, ei minun tarvinnut alkaa päsmäröidä omiani ja sekoittaa pakkaa. Opettajallekin tuumasin, että tunti taisi olla paras melkein puoleentoista kuukauteen. Vihdoinkin alan tajuta sen odottamisen merkityksen ja saan vietyä sitä vielä käytäntöön. Jes! Tätä kautta myös annan hevosen tehdä oman osuutensa, sillä tässä vaiheessa Jetti todellakin on se, joka opettaa ja minä olen se, joka on vasta opettelemassa asioita. Toivottavasti saan pidettyä tämän hyvän kokemuksen mielessä ja saan jatkossakin samanlaista meininkiä myös hyppytunneilla Jetin kanssa. Tätä nimittäin on odotettu.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Kyllä Jetti auttaa

Lauantaina suuntasin ratsastamaan Jetin itsenäisesti päättäväisyyttä puhkuen. Keskiviikon kamala tunti oli niin pahasti hampaankolossa, että minun oli pakko päästä testaamaan sen tehtävät uudelleen. Ratsu oli eri, mutta kertaus tuli kyllä silti tarpeeseen. Niinpä Jetinkin kanssa tein pohkeenväistöjä ja vastalaukkaa.

Pohkeenväistöt tein aluksi käynnissä uralta keskihalkaisijalle edeten ja siitä aina tehtävän alkuun ravilla palaten. Väistöt alkoivat ensin hitaina, mutta en huolestunut siitä. Sen sijaan keskityin miettimään, lähtikö väistö oikein, ja eihän Jetti päässyt pullahtamaan jostain kohtaa. Molempiin suuntiin tehdyissä väistöissä sain kerrata taas ulkoapujen käyttöä, sillä muuten Jetti yritti vähän pullahtaa ulkolavan kautta. Pienet puolipidätteet ulko-ohjalla sekä ulkopohkeen pitäminen tuntumalla auttoivat mukavasti. Jetti teki väistöt käynnissä loppujen lopuksi tosi helposti enkä onneksi jäänyt ähertämään väistättävällä pohkeella ylimääräistä. Tahti alkoi säilyä vähän paremmin, mutta edelleen etenkin käynnissä minun on vaikea tajuta, milloin hevonen liikkuu hyvin. Kunnon matelun sentään erotan ja pyrin korjaamaan sitä.

Seuraavaksi tein väistöjä edelleen samalla kuviolla, mutta lisäsin niihin siirtymän raviin. Kas kummaa, Jetti tajusi nopeasti, mitä halusin ja alkoi siirtyä raviin edelleen väistössä pysyen. Toki siirtymä olisi saanut olla napakampi, mutta oli huojentava huomata, että Jetti ainakin tajusi pyyntöni. Väistötkin säilyivät siirtymissä ihan kohtuullisesti vasemmalle tehtyinä. Oikealle tehdyissä väistöissä taisi tulla välillä pieniä taukoja siirtymän aikana, mutta aika nopeasti raviin siirtymisen jälkeen olimme taas väistössä. Pohkeenväistön säilyttäminen samalla siirtymää valmistellessa vaatii kyllä minulta melkoista keskittymistä. Välillä muistan ratsastaa toista asiaa, jolloin toinen jää paitsioon. Välillä taas yritän varmaan pitää kaikki mahdolliset avut päällä ja lisätä siihen vielä pari uutta, jolloin hevonen on pyörällä päästä. Jetti kuitenkin sai tulkittua minua eikä kertaakaan tuntunut siltä, ettei se oikeasti tajuaisi pyyntöjäni. Tein vielä muutamat väistöt kokonaan ravissa. Tahti säilyi käyntiväistöjä paremmin, mutta suoristamisessa väistön jälkeen sai olla tarkempi. Muuten Jetti pyrki jatkamaan omille teilleen eikä suinkaan lähtenyt täysin suoraan. Olisikohan oma istuntani jäänyt noina hetkinä kenottamaan vai unohdinko yksinkertaisesti ajatella itse eteenpäin?

Ennen vastalaukkaharjoituksia otin myötälaukkaa molempiin suuntiin. Jetti laukkasi ihan hyvin, ja oma istuntani tuntui molempiin suuntiin pysyvän vähän paremmin paikoillaan, ja pohkeetkin tuntuivat olevan tuntumalla. Polviakin kääntelin vähän irti satulasta, mikä tietysti paransi niiden asentoa. Vastalaukkakuviona oli nostaa päädystä myötälaukka, tehdä lyhyt lävistäjä ja ratsastaa pääty muutaman kääntöpisteen kautta pitkälle sivulle päätyen. Siitä taas jatkoin vielä toisen lävistäjän päätyen takaisin myötälaukkaan. Jännitin vähän, miten tehtävässä kävisi, mutta onneksi aika turhaan. Kerran Jetti vaihtoi itsensä lennosta myötälaukkaan ja kerran pudotti raville, mutta muut kerrat se pysyi kiltisti vastalaukassa läpi lyhyen sivun. Kehuin sitä ylitsevuotavasti, sillä olin niin helpottunut, että sain karistettua keskiviikon kamalat kokemukset pois. Tietysti allani oli hevonen, joka varmaankin menee hieman näppärämmin vastalaukkaa kuin Pera, mutta silti. Enpähän ainakaan itse tehnyt sen etenemistä vaikeaksi, kun se saattoi pysyä pyydetyssä laukassa. Eiköhän Jettikin olisi tympääntynyt ja alkanut pudotella tai vaihtaa useammin, mikäli olisin vaikeuttanut omalla istunnallani sen etenemistä.

Vastalaukkakohdat eivät toki olleet näteimpiä mahdollisia, sillä esimerkiksi en tohtinut juuri säätää asetusta suuntaan nähden myötäiseksi. Taisin myös varmistella niiden aikana melkoisesti, vaikka Jetti ei tuntunut ajattelevan mitään muuta. Olisin myös saanut ajatella kääntöpisteet vähän selvemmin, sillä välillä menimme päädyn enemmän puoliympyrän kuviolla kuin suoraan ja kääntäen. Mutta mitäpä tuosta, kun tehtävän pääpointti eli pyydetyn laukan säilyttäminen onnistui. Kun tehtävän perusidean saa onnistumaan varmasti, niin vasta sitten varmasti kannattaa siirtyä hienosäätämisen pariin. Loppuun tulin vielä koko kenttää kahdeksikkona laukaten ja pyysin Jettiä vaihtamaan aina lävistäjän loppupuolella laukan lennosta. Tällä kertaa maltoin itse istua paremmin satulassa myös vaihtojen aikana enkä lähtenyt heilumaan siellä kovin paljon ylimääräistä. Jetti oli ihanasti hereillä ja teki vaihdot molempiin suuntiin ongelmitta. Tämä olikin mukava päätös tunnin laukkaosuudelle.

Loppuraveissa en tehnyt enää ihmeempiä, vaan annoin Jetin venyttää ohjan perässä ja fiilistelin mukavasti sujunutta treeniä. Kyllä Jetti auttaa, kun siltä osaa oikein tai ainakin kovasti sinnepäin pyytää. Keskiviikon kamalat fiilikset olivat jo unohtuneet, mutta kyllä nämä onnistumiset olivat silti tarpeeseen. Hitsit, että tykkään Jetistä näinä kertoina, kun se parhaansa mukaan yrittää ymmärtää minua. Mielessäni vilahti myös vähän kauhistunut ajatus siitä, että oikeastaan osaan ratsastaa Jetillä koulua paremmin kuin esteitä. Mutta toisaalta esteratsastus on yhä edelleen kouluratsastusta esteiden välissä, joten ei se todellakaan pahaa tee, että tulen juttuun ratsuni kanssa kouluväännössä. Jospa se synkkaaminen jatkuisi sitten joskus vielä sinne hyppelyiden pariin, niin olisi taas kaikki palaset kohdillaan.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Ka-ma-laa

Keskiviikon valmennusryhmän koulutunnin ainekset olivat kohdillaan: ratsukoita oli yhteensä viisi ja minulla ratsuna Pera. Olin mielissäni, sillä viimeksi olen mennyt Peralla marraskuun koulukisoissa eli pienen tauon jälkeen oli jo aika palata sen selkään. Jotenkin pääsin ennen tuntia ajattelemaan, että olisin oppinut yhtäkkiä ratsastamaan, joten kuuseen kurkottamisen seurauksena kapsahdin katajaan ja pyörin vielä sieltä ojasta allikkoon. Paluu maanpinnalle tuntui ikävältä, mutta oli taas aiheellinen. Treeniaiheina olivat pohkeenväistöt sekä vastalaukka.

Pohkeenväistöt tehtiin pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle. Ensin niitä tultiin käynnissä ja lopulta niiden aikana tehtiin siirtymä raviin. Ensimmäinen pulma oli saada Pera odottamaan etuosallaan, jotta takaosa ehti mukaan. Opettaja neuvoi ratsastamaan pidätteet huolella läpi, jotta Pera ei valuisi pitkänä tehtävän läpi. Olin tainnut alkuverryttelyssä ratsastaa Peran etenemään, mutta vötkylänä pitkulana. Niinpä pidätteet eivät millään tuntuneet menevän läpi, ja Pera pääsi vetkuilemaan väistöt mielensä mukaan. Olipa vaikeaa! Jarruja sai käyttää aina melkoisesti ennen kuin Pera uskoi, ja silti seuraavassa hetkessä olin jo päästänyt sen valumaan pitkäksi. En muistanutkaan, kuinka vaikeita väistöt pahimmillaan voivat olla.

Kun tehtävään lisättiin vielä siirtymä raviin väistössä pysyen, oli tehtävä liki mahdoton. Pera ei siirtynyt suosiolla raviin kertaakaan. Opettaja ohjeisti tekemään siirtymän niin, että Pera pysyy lyhyenä ja alkaa polkea raviin. Mutta ei, kerta toisen jälkeen Pera venähti tavarajunaksi tai ei siirtynyt ollenkaan raviin. Voin vain kuvitella, millainen apujen sekamelska sillä oli siedettävänä. Oma turhautumismittarini oli jo tässä vaiheessa pahasti punaisen puolella, mikä varmasti vaikeutti hommaa entisestään. Raviväistöt jäivät myös aika onnettomiksi, sillä tasapainottavat avut eivät menneet vieläkään läpi. En muistanutkaan, että Pera voi kuuroutua näin hyvin pidätteille. Kaiketi ristiriitaisuus ratsastuksessani sai hevosen lopulta hämilleen. Olin ennen tehtävään ryhtymistä miettinyt, että onpas helppoa. Juu ei, eipä ollutkaan.

Vastalaukkaa otimme verryteltyämme ensin tovin myötälaukassa. Se toimi ihan ok, mutta Pera olisi edelleen saanut olla lyhyempi ja terävämpi. Välillä sain ratsastettua sitä moiseksi, mutta sitten jokin osa pääsi karkuun, ja homma lässähti. Vastalaukkaa teimme vaihtamalla suuntaa lävistäjän kautta. Siitä piti jatkaa normaalisti vastalaukkaa myös lyhyen sivun läpi. Juu ei, kamalan vaikeaa! Pera ei halunnut laukata rauhassa ja lyhyenä, vaan venyi ja reippaili omaan tahtiinsa. Samalla se pääsi pudottamaan raville, kun tuli vähänkin vastalaukkaa. Sain valmisteltua uudet vastalaukannostot käynnistä, mutta kaarteet sössivät aina kaiken. Lopulta Pera alkoi vaihtaa niiden aikana etuosansa lennosta myötälaukkaan, ja takaosa seurasi ravimökellyksen kautta perässä. Tässä vaiheessa korvistani taisi nousta jo savua, sen verran turhautunut olin siihen, etten saanut mitään otetta ratsuun. Opettaja yritti parhaansa mukaan auttaa, mutta fiilikseni oli niin pohjamudissa, etten osannut enää keskittyä. Taisimme ehkä kerran saada onnistuneesti parin metrin matkan vastalaukkaa kaarteessa, mutta siihen se pakka aina levisi. Heitin hanskat tiskiin enkä enää jaksanut ähertää enempää. Tiesin olevani jo niin luovuttanut, ettei hevosta kannattanut kiusata enempää. Loppuun otimmekin vain yhden vastalaukannoston suoralla uralla pysyen, ja tehtävä oli osaltamme siinä. Aika karmeasti epäonnistuneena, saanen lisätä.

Loppuraveissa yritin puhallella itseäni vähän rennommaksi ratsastajaksi, mutta ketutus oli aivan valtava. En muistakaan, milloin viimeksi koulutunti olisi mennyt näin lahjakkaasti päin mäntyä ja että olisin ottanut siitä vielä näin pahat fiilikset. Otteeni Peraan oli aivan armottomasti hukassa enkä yhtään tajua, mistä moinen johtui. Onhan minulla ennenkin ollut taukoa Peralla ratsastamisesta, mutta eivät sen jälkeiset tunnit ihan näin mudissa möyrien ole menneet. Olinko oikeasti kiepsahtanut normaalin itsevarmuuden yli suoraan suuruudenhulluuteen ja ratsastin sitä myöten sinnepäin ja ärsyynnyin, kun hevonen ei luonnollisestikaan toiminut itsestään? Sen kun tietäisi. Hyh, kamala ratsastus ja kamala kokemus, mutta toivottavasti myös opin tästä jotain. Edes sen, että jokainen ratsastuskerta on otettava omana kokonaisuutenaan.

Iltapäivän maasto

Keskiviikolle tuli pyyntö käydä hoitamassa ja liikuttamassa Easy. Ehdin tallille vielä iltapäivän valossa. Pääni ei suostunut taipumaan mihinkään ajatukseen kenttätyöskentelystä, joten valitsin suosiolla maastolenkin. Alkumatka oli melkoisen tahmea, kun Easy hidasteli ja tuijotteli kaikkea mahdollista. Lopulta pääsimme jonkin maagisen metrimäärän päähän tallista, jolloin Easy saattoi alkaa taas edetä rennommin. Otimme muutamat mukavan reippaat laukkapätkät, joiden aikana tammasta olisi tuntunut irtoavan vieläkin lisää vauhtia. Ehtipä ratsu lenkin aikana tarjota myös kivan etenevää ravia ja käynnissäkin päästiin lopulta etenemään pitkin askelin alun sipsuttelun jälkeen. Kiva reissu maastossa ja vielä kivempaa on se, kuinka päivä pitenee kovaa vauhtia. Kesä tulee!

maanantai 3. helmikuuta 2014

Ihan rauhassa vain

Maanantaina vuorossa oli Tallinmäen tunti Jetillä kahden muun ratsukon seurassa. Arvelin meidän menevän koulua, mutta pääsimmekin tulemaan koulun lisäksi myös puomeja ja kavaletteja. Kerrassaan mukava sekoitus. Kelikin oli lauhtunut nollaan, jolloin tunnin pärjäsi mainiosti ilman takkia pelkällä pitkähihaisella ja fleecellä. Melkoinen ero niihin yli -20 asteen pakkasiin, mutta todellakin tervetullut vaihtelu.

Alkuverryttelyssä tulimme kertaalleen käynnissä koko kentän mittaisen kiemurauran, jossa sai kiemurrella niin paljon kuin vain ehti. Tehtävänä oli saada niin asetukset kuin suoristukset onnistumaan. Jetti mateli käynnissä enkä juuri saanut sitä heräteltyä. Sen sijaan asetukset vasemmalle menivät aika mukavasti. Kaarteet oikealle taas olivat tihkaampia, kun Jetti tahtoi jäädä asettuneeksi vasemmalle eikä halunnut heti kääntyä kunnolla. Ulkopuolen apuni pääsivät tosissaan hommiin ja sain jopa jätettyä sisäohjaa näinä hetkinä rauhaan. Kaaret tähänkin suuntaan paranivat, mutta vielä tässä vaiheessa en saanut jumpattua Jettiä tasaiseksi molemmilta puolilta. Ravissa menimme omaan tahtiimme uraa myöten ja ympyröitä pyöritellen. Opettaja kehui tässä välissä sitä, että olen kehittynyt ravityöskentelyssä. Nykyisin saan parempaa ravia jo heti alusta, kun vielä tovi sitten Jetti pääsi himmailemaan hyvin siinäkin. Olen varmaan oppinut vaatimaan vähän topakammin, mikä on kyllä mainio asia.

Verryttelimme vielä myös ravissa ja laukassa tulemalla 17 metrin kahden puomin suoraa linjaa. Pysyimme molemmissa askellajeissa mukavasti suorassa ennen ja jälkeen puomien ja sain treenattua käsien rentouttamista ja pohkeiden pitämistä tuntumalla puomien aikana. Vasemmassa laukassa tuli kertaalleen rikko ristilaukkaan, kun pyysin Jetin lähtemään toiselle puomille neljän askeleen jälkeen, kun viisi oli oikeasti parempi. En ottanut tästä stressiä, vaan pyysin vaihdon myötälaukkaan, ja homma saattoi jatkua. Kummasti tehtävät sujuvat paremmin, kun en ota niistä turhia paineita. Olin myös tietysti mielissäni siitä, kuinka helppoa ennen ja jälkeen tehtävän oli jatkaa suoraan. Jetti ei kyttäillyt tällä kertaa kumpaakaan päätyä nimeksikään, jolloin meno oli helppoa.

Puomiverryttelyn jälkeen siirryimme hetkeksi kouluväännön pariin. Kuviona oli tulla pitkän sivun loppuun täyskaarto. Eli kun ravasimme sivua esimerkiksi oikeassa kierroksessa, tehtiin täyskaarto vasemmalle pitkää sivua kohti. Jetti ravasi sangen mukavasti ja asettuikin molempiin suuntiin kohtuullisen pehmeästi. Sisäpohkeeni jäi välillä matkasta, jolloin Jetti yritti hieman valua sisälle täyskaarron aikana. Sen sai kuitenkin korjattua helposti pois, kun muistin pitää myös sisäpohkeeni töissä. Sitten lisäsimme tehtävään laukannoston täyskaarron alkupuolelle. Alun nostot olivat hieman hyytyneitä, mutta niiden jälkeen Jetti nosti laukan ihan kivasti. Lopulta tulimme koko tehtävän laukassa vaihdellen laukat lennosta täyskaarron alussa. Jetti pyrki hieman pienentämään kaartoa, mutta oli helposti korjattavissa moisista yrityksistä pois. Laukat vaihtuivat molempiin suuntiin ihan hyvin, joskin vaihto vasempaan oli tuttuun tapaan hieman helpompi. Kaikkineen aluksi vaikeahkolta tuntunut tehtävä menikin kohtuullisen mukavasti.

Tämän jälkeen siirryimme takaisin suoran linja pariin, jossa puomit nousivat nyt pieniksi esteiksi. Ensin tulimme tehtävää molemmista suunnista niin, että ensimmäisen esteen ympärille pyöräytettiin ympyrä, jonka jälkeen jatkettiin linja tavallisesti. Alussa hätiköin ja kiirehdin eli esitin karmeat tiet ja puskin istunnallani vielä kaiken huipuksi. Kun sain opettajan ohjauksella tien kuntoon ja muistin olla enemmän odottaja kuin sukeltaja, meni tehtävä paremmin. Viisi askelta oli suoralle linjalle edelleen ok, sillä esteet olivat pieniä. Sitten opettaja lisäsi tehtävään lävistäjille suunnanvaihtokavaletit. Tulimme tehtävän vielä kertaallen siten, että aloitimme vasemmmassa laukassa tulemalla suoran linjan. Sen jälkeen tuli suunnanmuutoskavaletti, jossa laukka piti saada oikeaksi. Tämän jälkeen laukkasimme hyvän tovin ja tulimme suoran linjan toisesta suunnasta. Siitä jatkoimme toisen suunnanmuutoskavaletin, jossa oikea laukka piti vielä vaihtaa vasemmaksi. Sain taas kiinni siitä odottamisesta, jolloin en hoppuillut niin paljoa. Vasemmalta tultuna suora linja meni ihan kohtuullisesti. Tie kavaletille oli kunnossa, jolloin laukka vaihtui siinä vasemmasta oikeaan. Pitkän laukan aikana pyrin olemaan rento ja antamaan Jetin edetä. Linja toisesta suunnasta meni muuten ok, mutta jostain syystä toisessa hypyssä tuli turha vaihto vasempaan laukkaan. Korjasin sen maltilla lennosta oikeaksi ja jatkoin vielä ajatuksella toiselle kavaletille. Tie sille oli kunnossa, jolloin pääsimme kavaletille hyvin, ja Jetti sai vaihtaa siinä oikean laukan vasemmaksi.

Vaikka tunnin viimeinen tehtävä ei ollut täydellinen napakymppi, oli siinä yrittämisen meininkiä. Onnistuin olemaan ja odottamaan taas paremmin enkä puskenut Jettiä koko ajan. Jetti tuntuikin liikkuvan rennommin ja pääsi tekemään muun muassa ne vaihdot hypyissä, kun en säheltänyt sille ristiriitaisia apuja. Tämä fiilis oli mukava kokea jo toisena päivänä peräkkäin. On muuten todella mukava saada vihiä siitä, miten siellä satulassa pitää olla. Toivottavasti en unohda sitä helposti, vaan pystyn löytämään aina edes pieniä hetkiä, jolloin pääsen samaan tunteeseen. Luulen, että se auttaa ratkaisemaan monta pulmaa, joita minun ja Jetin yhteistyössä on.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Se tunne

Onnea tänään kuusi vuotta täyttäneelle blogilleni! Näin se aika kuluu, niin siellä satulassa istuen kuin tässä näppäimistön äärellä niistä kerroista kirjoittaen.

Blogin merkkipäivä hurahti tuttuun tapaan Tallinmäen estetunnilla Jetin kanssa. Ratsukoita tunnilla oli tällä kertaa kolme. Alkuverryttelyssä olin tavallista topakampi, ja Jetti kyttäsikin todella vähän. Liekö topakkuudellani vai Jetin edellispäivän tuplaliikutuksella ollut osansa asiassa, mutta kivaa se joka tapauksessa oli. Verryttelyssä teimme raviväistöjä ja laukassa puolestaan tulimme kahta kavalettia, jotka olivat pitkän sivun alku- ja loppupuolella. Jetti laukkasi mukavan rullaavasti, jolloin saatoin olla ja antaa sen tehdä työnsä. Sen seurauksena kavaletit ylittyivät ongelmitta laukan säilyessä tasaisen sujuvana. Tässä kohtaa sain pitkästä aikaa kiinni siitä tunteesta, miltä hypätessä tulisi tuntua: sujuvalta ja vaivattomalta.

Sitten tulimme vasemmasta kierroksesta 14 metrin suoran linjan kaksi pystyä (ratapiirroksen esteet 7 ja 8) ja jatkoimme siitä vielä okserille (este numero 6). Alkuverryttelyssä saamani rentous katosi ihan itsestään, ja aloin säheltää. Miniaskeleita, huonoja teitä ja kerta kaikkisen kamalaa menoa. Hurautimme ensimmäisellä yrittämällä koko okserista vasemmalta ohi. Tätä en tosin ehtinyt edes ennustaa, mutta enpä tainnut myöskään ajatella esteen ylittämistä oikeasti. Suoran linjan sain toisella kerralla ratsastettua körötellen neljällä askeleella, vaikka siihen oli toivottu vain kolmelta askelta. Okseri oli edelleen hankala, ja pääsimme kunnon tukiopetukseen sen suhteen. Opettaja merkkasi hanskoillaan pisteen, jota kohti sai linjata tien ja menipä vielä itse seisomaan kierrettäväksi tötteröksi. Ensimmäisellä kerralla melkein keilasin opettajan, mutta onneksi Jetti tajusi väistää. Lopulta tajusin malttaa ratsastaa riittävästi suoraan ennen kuin käänsin estelinjalle ja tadaa, oikea tie löytyi. Ihmeellistä, miten ajatuksella ja rauhassa ratsastamisella saa muutoksia aikaan. Tulimme tehtävän myös toisinpäin edelleen vasemmasta kierroksesta aloittaen eli nyt hyppäsimme esteet 3-4 ja 1. Tiet pysyivät nyt aiemman tukiopetuksen seurauksena paremmin hallussa, mutta muuten oli melkoista räpeltämistä. Kiire ja hätäily eivät sovi Jetin kanssa yhteen. Jospa vielä oppisin sen.

Sitten tulimmekin radan muistaakseni kolmesti. Ensimmäinen kierros oli aika karmea. Ensimmäisellä esteellä yritin komentaa äänellä Jetin lähtemään hyppyyn kauempaa, mitä se ei uskonut puskemiseni takia ja möngersi miniaskeleella läpi. Opettaja pysäytti sähellyksemme ja käski aloittaa kokonaan alusta. Nyt en sentään huutanut kuin hinaaja, mutta ratsastin tosi huonosti. Minulla oli kiire puskea Jettiä kohti jokaista estettä enkä saanut annettua yhtään ohjalla myöten, mikä sai Jetin kiskomaan itselleen tilaa ja hyppäämään tosi varovaisesti mönkien. Ristilaukat kruunasivat koko kamaluuden, ja suorituksen jälkeen minua hävetti ja rehellisesti sanottuna keljutti pahasti.

Opettaja muistutti ratsastamaan rennommin ja odottamaan sitä hyppyä, sillä Jetti varmasti osaisi itse katsoa paikan. Vihdoin ja viimein sain nollattua oman pääni ja tajusin ottaa tehtävän paljon huolettomammin. Tällä tavalla ajateltuna toinen ja kolmas kierros menivät ensimmäiseen verrattuna todella paljon paremmin. Tiet ratsastin itsekseni melko mainiosti ja mikä parasta: en kiirehtinyt millekään esteelle, vaan odotin rauhassa. Kaikista hienointa oli tajuta, että kun en kiirehtinyt, ehdin myös tuntea hevosen ratkaisut. Niinpä minulle ei tullut yllätyksenä se, kun Jetti lähtikin suoralla linjalla kolmen laukan jälkeen hyppyyn, vaan pääsin mukaan. Pienempi askel ennen hyppyä ei myöskään aiheuttanut ongelmaa, sillä olin malttanut hienosti ja lähdin hyppyyn mukaan vasta, kun hevonenkin oli menossa. Tällä mielellä edes mukaan sattuneet ristilaukat eivät haitanneet, sillä korjasin ne rauhassa lennosta pois. Kaiken kaikkiaan fiilis näillä kerroilla oli kohdillaan ja rentous vihdoin ja viimein ratsastuksessani mukana. Ehdin radan aikana hengittää välillä ihan syväänkin, valmistautua tulevaan sekä jutella Jetille niitä näitä pitääkseni itseni rentona. Tämä oli hyvä parannus kaltaiselleni hätähousulle.

Ennen kahta viimeistä kierrosta olin paikoin jo melko synkissä fiiliksissä. Olen jo moneen otteeseen miettinyt, onko minun mitään järkeä yrittääkään hypätä Jetin kanssa, kun en saa muutettua omaa ratsastustapaani toimimaan Jetin tyylisen hevosen kanssa yhteen. Nämä onnistumisen kokemukset antoivat melkoisen ahaa-elämyksen siitä, millaista tunnetta minun pitäisi jatkossa tavoitella Jetin kanssa hypätessä. Jotenkin olen unohtanut, että Jetti on se konkari, jonka tehtävä on opettaa minua. Automaattihan Jetti ei ole, mutta kyllä se silti osaa asiat rutkasti minua paremmin. Minun ei siis todellakaan kuulu alkaa säätää niissä kohdissa, joita en vielä hallitse. Saan tietysti vaikuttaa, mutta kaikenlainen ylimääräinen säätäminen saisi jäädä pois. Meillä on varmasti edessä monta kömpelöä ja kamalaakin hyppyä vielä, mutta ainakin tiedän, mitä kohti yritän Jetin ratsastamisessa pyrkiä. Jospa se siitä hiljalleen.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Kolmikaarisen kiemurauran kimpussa

Lauantain ratsastukset aamun estetunnin jälkeen jatkuivat Jetin kanssa. Päätreenikuvioksi otin kolmikaarisen kiemurauran, jolla tein niin siirtymiä kuin laukanvaihtoja. Alkuverryttelyssä en tehnyt käynnissä ja ravissa kummempaa, vaan annoin Jetin herätä töihin ja yritin väännellä kroppaani mukautumaan poikkeuksellisesti koulusatulassa istumiseen. Vaikeaa oli, vaikka satula ei ollut mitenkään erityisesti tiettyyn asentoon pakottava, mutta poikkesi tietysti estesatulasta, jolla Jetin kanssa yleensä menen. Verryttelin myös laukassa tehden vaihdot lävistäjillä lennosta. Ne sujuivat ihan mukavasti, ja Jetti tuntui heräävän niiden ansiosta liikkumaan paremmin.

Aloitin kolmikaarisen kiemurauran tekemällä sitä ensin käynnissä ja lisäämällä suoristuskohtiin aluksi siirtymät pysähdyksiin ja sitten siirtymät raviin. Kuten aina, siirtymät alaspäin onnistuivat aika mukavasti, sillä Jetti reagoi hyvin istunnalla jarruttamiseen. Parannuksena olisi ollut ratsastaa ennen siirtymää askelta vähän lyhyemmäksi ja terävämmäksi, niin pysähtyminen olisi voinut olla enemmän takaosalla. Siirtymät käyntiin olivat hieman hitaita enkä toistaiseksi osaa ratsastaa käyntiin pontevuutta. Siirtymät raviin alkoivat sujua paremmin, kunhan ensin olin pyytänyt niitä topakammin Jetin tarjottua minulle hidasta valumista toiseen askellajiin. Tässäkin olisi varmasti auttanut, jos siirtymä käyntiin olisi tullut paremmin takaosalla ja aktiivisuus olisi säilynyt niiden muutaman käyntiaskeleen ajan kunnolla.

Seuraavaksi tein kuvion suoristuskohdissa siirtymiä käynnistä laukkaan ja takaisin. Toistojen ja Jetin herättelyn myötä laukat alkoivat nousta aika kivasti ja aina oikein. Siirtymät laukasta käyntiin tulivat raviaskelten kautta. Seuraavana treenilistallani saisi olla alaspäin tehtyjen siirtymisten tehotreenaus, sillä sen verran olen lipsunut niiden harjoittelusta. Tähän tietysti liittyy hyvin läheisesti myös laukan ratsastaminen lyhyeksi aktiivisuus säilyttäen, mikä myös on minulle vielä vaikeaa. Kaiken kruunaa sitten istuntani, joka ei pidä siirtymisissä, vaan retkahtaa aina minne sattuu. Melkoinen paletti hiottavaksi, mutta jospa saisin käytyä aina yhden asian kimppuun kerrallaan.

Lopuksi otin vielä samalla kuviolla suoristuskohdissa laukanvaihtoja lennosta. Ne onnistuivat molempiin suuntiin alun pienen kankeuden jälkeen ihan hyvin. Sain ratsastettua teitä vähän paremmin enkä itselleni tyypillisesti villiintynyt vaihdoista niin paljoa, että olisin täysin unohtanut samalla ohjata. Tietysti saisin keskittyä menemään vaihdonkin jälkeen tarkemmin suoraan, mutta kyllä tässä jotain parannusta selvästi on tapahtunut. Mukava huomata, etten ihan joka kerta toista samoja virheitä, vaikka tätä blogia kirjoittaessa kuulostankin välillä pahasti rikkinäiseltä levyltä. Lennosta tehdyissä laukanvaihdoissa saisin myös opetella pitämään istuntani paketissa, sillä nyt tahdon lähteä vähän heijaamaan. Muutoin Jetti joutuu tekemään tuplatyön, kun se itsensä tasapainossa pitämisen lisäksi joutuu kestämään satulassa hilluvaa painolastia. Istunnalleni on kyllä melkoiset treenit vielä edessä.

Loppuraveissa Jetti oli taas mukavasti menossa. Pyörittelin molempiin suuntiin ympyröitä ja hain vielä vähän rennompaa menoa. Se löytyi taas ihan mukavasti, ja noin kolmisen varttia kestäneet treenit saivat olla siinä. Tällä kertaa sain keskityttyä itsenäiseen ratsastukseen ihan kivasti. Asiaa taisi auttaa se, etten ottanut kovin montaa eri asia treenattavaksi enkä yhdistänyt niitä liian vaikeaan kuvioon, vaan pidin pakan aika yksinkertaisena. Haastetta kuitenkin riitti, mutta onneksi mukaan mahtui myös pieniä, palkitsevia onnistumisia.

Ei nappiin, mutta silti oli kivaa

Ilmeisesti omasta harrastuksestaan tykkää oikeasti, kun herätys lauantaiaamuna kello 6.20 ei tunnu pahalta. Suuntasimme Noran ja Kaisan kanssa taas Helin luo hyppäämään, mikä oli kyllä aikaisen heräämisen arvoista. Puppe olisi tosin varmaan valinnut heinät ennen minua, mutta hyvin sekin oli hereillä, vaikka olimmekin ratsailla jo kahdeksalta. Opettaja kyseli tunnin alkuun toiveitamme ja kasasi niistä sopivia tehtäviä ja kokonaisen radan hypättäväksi. Verryttelyssä Puppe liikkui mukavasti, ja sain vähän ajatusta keulan keventämisestä. Pohkeita reippaasti ja tuntuma ohjista ilman turhaa värkkäämistä, niin homma tuntui toimivan.

Ensimmäiset verryttelyhypyt otimme vasemmassa laukassa yksittäiselle pystylle (ratapiirroksen este 5). Ensimmäinen hyppy sujui hyvällä laukalla ihan tuosta noin vain. Toisella yrittämällä laukka vähän hyytyi, mutta en lähtenyt sukeltamaan saati puskemaan, vaan Puppe sai hypätä esteen rauhassa. Oikean laukan verryttelyhypyt otimme esteelle numero 4. Ensimmäinen hyppy oli taas ok, kun taas toisella kerralla tuli pieni hyytyminen. Mahdoinkohan vähän heittäytyä matkustajaksi? Saimme heti sakkokierroksena tulla vielä kerran este isommalla laukalla. Puppe totteli pyyntöni helposti, ja niin esteen kolmas hyppykerta menikin sujuvasti. Tulimme vielä kertaalleen peräkkäin esteet 4 ja 5 oikeasta laukasta aloittaen. Olin yli-itsevarma laukan vaihtumisesta hypyssä, jolloin en tainnut ratsastaa kunnolla. Niinpä esitin bravuurini nyt myös Pupen kanssa eli hypyn jälkeen olimme hetken vastalaukassa, kunnes Puppe vaihtoi ristilaukalle. Korjasin ravin kautta laukan vasemmaksi ja ehdin jatkaa vielä viitoselle.

Ratapiirroksesta kiitos Kaisalle!
Sitten tulimmekin kokonaisen radan kolmesti maltillisella korkeudella. Viimeisen kierroksen aikana esteet olivat maksimissaan 70 sentissä. Ensimmäinen kierros meni ihan kohtuullisesti. Hieman ehkä häselsin parissa kohtaa turhaan, mutta Puppe vaihtoi laukat pyydetysti. Tämä tosin piti tarkistaa videolta, sillä selässä ollessani kuvittelin Pupen menneen reitin neloselta viitoselle ristilaukassa. Toisella kierroksella ykkösesteellä tuli turha vaihto oikeaan laukkaan, jonka korjasin pois ravin kautta. Nelosella vaihto onnistui hypyssä, mutta videolta tarkistettuna Puppe vaihtoi kaarteessa viitoselle itsensä jostain syystä ristilaukkaan. Se onneksi sai viitosella jalkansa järjestykseen, ja matka jatkui. Sarjaväli kahdella askeleella tuntui nyt vähän ahtaammalta kuin ensimmäisellä kierroksella.

Tässä välissä saimme tulla sakkokierroksena esteet 4 ja 5 putkeen. Opettaja neuvoi vaihtamaan nelosestettä lähestyttäessä uuden ulkopohkeen paikoilleen, mikä vinkkaisi hevoselle tulevasta vaihdosta. Puppe ei tykännyt suurieleisestä pohkeen siirtämisestäni, vaan teki siitä pienen spurtin. Mutta oli siitä apuakin: Puppe vaihtoi laukan nelosella oikeasta vasemmaksi ilman mitään ongelmia ja säilytti sen läpi kaarteen viitoselle.

Sitten tulimme vielä radan viimeisen kerran tälle tunnille. Ykkösellä laukka vaihtui taas turhaan oikeaksi, mutta en ottanut siitä paineita ja korjasin sen ravin kautta. Kakkosen ja kolmosen sarjalle muistin vähän tehdä tasapainotusta, jolloin väli meni paremmin kahdella askeleella. Muu rata sujui aika tasapainoisesti. Radan viimeiselle esteelle eli 6b:lle tuli kuuluva kolaus, mutta puomi pysyi onneksi paikoillaan. Rata olisi ollut muuten mieleeni, mutta turha vaihto ykkösellä sekä tietysti tuo kolautus olivat vähän harmittavia. Tietysti olisi ollut mainiota saada laukanvaihdot kokonaan nappiin, mutta tulipahan näiden pulmien takia vähän keskityttyä apujen antamiseen paremmin. Pupen kanssa oli taas ilo hypätä. On se vain kiva ratsu!



Videoista kiitos Alekseille!