Ihmeellistä heilumista

"Olisikohan sillä kuitenkin porkkanaa?"

Viikon toisen tunnin Jetillä kävin torstaina. Huomasin taas päätyneeni satulaan ilman järkevää ajatusta tunnin tehtävistä, mikä ei ole kovin hyvä juttu. Sain kuitenkin alkuverryttelyn ajan käynnissä ja ravissa kertailtua edellispäivän istuntatreeniä. Ylävatsan ruttu tuntui taas siltä, että kenotin etukumarassa, mutta totuttelun jälkeen aloin uskoa olevani ihan oikein. Hankalaa tällä kertaa oli saada kannateltua oma pää, sillä sorruin aina tuijottelemaan Jetin niskaa, jolloin ryhti oli kehno. Harjoitusravissa oli vähän ajatusta pohkeiden oikeasta paikasta ja tuntumalla pysymisestä, ja kevyessä ravissa puolestaan oli muutamia helppoja pätkiä ilman liioiteltua keventämistä. Etureidet tosin pääsivät taas tekemään suurimman osan työstä, kun en saanut takareisiä heräteltyä. Yritin hakea niitä hommiin myös keventämällä ilman jalustimia, mutta ne jäivät silti löytymättä. Alkuverryttely oli kyllä hyvä paikka tehdä tällaista kertausta.

Keskihalkaisijalla oli sopivasti kaksi puomia suoralla linjalla, joten suunnitelmattomuuteni vaihtui haahuiluun puomeilla. Väliä en tarkistanut, mutta pitkältä se vaikutti. Ravissa tein puomien välillä siirtymiä käyntiin sekä pyörittelin ympyröitä puomien yli. Yleisenä ongelmana oli saada raviin riittävä aktiivisuus, jotta turhat hidastukset ennen puomeja jäivät pois. Tähän ongelmaan yllättäen auttoi, kun yksinkertaisesti ratsasti hyvän ravin ajoissa ja piti pohkeet tuntumalla. Hämmentävän yksinkertaista, mutta niin vaikeaa toteuttaa. Siten siirtymätkin paranivat, ja käyntiinhän pääsimme aina ongelmitta. Paluu raviin oli alussa hidasta, mutta parani aktiivisuuden säilyessä. Puomien yli pyöräytetyt ympyrät tahtoivat alussa olla vaikka millaisia muodoiltaan. Ohjaaminen oli vähän epämääräistä, mutta parani keskittymisellä.

Tulin puomeja myös siten, että ylitin ne ravissa, nostin laukan ja pyöräytin ympyrän puomin yli. Sitten taas siirryin toisen puomin ylitystä varten raviin, kunnes sen jälkeen taas tulin laukassa ympyrällä vielä kertaalleen puomin yli. Ensimmäiset laukannostot olivat vähän hitaita, mutta sitten tehtävä alkoi sujua ihan hyvin. Huomasin kuitenkin monessa nostossa heiluvani ihan omiani sekä päästäväni ohjastuntuman löystymään turhaan. Aloin siis vähän aina välillä puskea Jettiä laukkaan. Onneksi tein tämän huomion jo selässä ollessani, jolloin saatoin vähän korjata menoa. Tulin puomeja myös ihan vain suoraan laukassa, jolloin rauhallisella ja aika lyhyellä laukalla meni muistaakseni kahdeksan askelta väliin. En jaksanut alkaa säätää eri askelmääriä, vaan päätin, että tunnin isommat tehtävät saivat olla tässä.

Keskimmäisenä ratsastuksesta jäi mieleen juuri tuo ylimääräinen heijaaminen ja epävakaa ohjastuntuma laukannostoissa. En tiedä, mikä nyt kiinnitti huomioni siihen, mutta hyvä näin. Seuraavalla itsenäisellä kerralla voisinkin ottaa siirtymätreeniä kiinnittäen erityisesti huomiota siihen, mitä itse siellä satulassa teen. Kaikenlainen puskeminen ja pusertaminen luonnollisesti pilaavat noston, joten sellaisesta on syytä päästä eroon. Edelleen on mukavaa huomata näitä omia virheitä ja ehkä niitä ajan kanssa oppii myös korjaamaan.