Niin se aika lentää. Jälleen kerran. 433 päivää hurahti ennen kuin kiipesin taas satulaan. Tässä tauon aikana olen kisaturisteillut, mutta kipinää satulaan ei ole kummemmin tullut. Ennen kuin nyt. Syksyisin tavataan aloittaa uusia harrastuksia, joten kaipa minun teki mieli soveltaa tätä ja käydä taas kokeilemassa, miltä se vanha leipälaji tuntuu. Paikkana oli tietysti edelleen kotitalliksi mieltämäni Tallinmäki. Toiveeksi esitin tätiratsun ja sain passelisti Gian.
Mitään kummempia treenejä en suunnitellut. Tavoitteenani oli vain tunnustella, miltä satulassa istuminen taas pidemmän tauon jälkeen tuntuisi. Köpöttelimme Gian kanssa kentälle peltolenkin kautta. Kentällä pyörittelin ympyröitä ja kolmikaarisia kiemurauria vähän asetuksia läpi hakien. Vasen kierros oli edelleen takkuisempi. Käsillänikin oli edelleen oma elämänsä. Hyvä tietää, että joidenkin asioiden pysyvyyteen voi luottaa, hah. Testasin lyhyesti muutamat pohkeenväistötkin, ja Giahan tietysti väisti. Teknistä onnistumista en lähde tosin arvailemaan. Laukassa en malttanut olla testaamatta, lähtisivätkö vaihdot tuosta noin vain. Giahan on ihana laukanvaihtokone, joten vaihdot onnistuivat muitta mutkitta. Tamma tuntui jopa heräävän niiden aikana hiljalleen hommiin. Loppuraveissa en tehnyt (vieläkään) mitään kummempaa, ja loppukäynnitkin köpöttelimme peltolenkin kautta.
Olipa mukava käydä taas satulassa asti. Pari kolme ensimmäistä askelta horjuttivat hassusti, mutta sitten kroppani taisi muistaa, että onhan tämän lajin parissa tullut oltua pari kertaa aiemminkin. Tauko tuntui kyllä, erityisesti pohkeissa ja takareisissä. Keskivartalon tuki oli myös ihan hukassa. Gia ei kuitenkaan kuskin haparoinnista pahastunut, vaan kuljetti tätä tätiä ihanan tasaisesti ja varmasti. On se vain mainio, 20-vuotias mummo. Ratsastuksesta jäi hyvä fiilis. Erityisesti laukassa virnuilin sangen leveästi. Kivaa oli, vaikka en vielä(kään) hurahtanut hommaan kunnolla. Ajatus koulun vääntämisestä tosissaan tuntui sangen vieraalta. Vaan sen verran myönnän, että kentällä olleet pienet esteet näyttivät sangen houkuttelevilta. Lisäksi ajatus maastoilusta alkoi myös kutkutella. Saa nähdä, milloin ja missä merkeissä löydän itseni seuraavan kerran satulasta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gia. Näytä kaikki tekstit
tiistai 1. lokakuuta 2019
torstai 21. kesäkuuta 2018
295 päivää
Niin se aika on rientänyt. 295 päivää sitten olin viimeksi hevosen selässä. Tänään sitten jälleen, ihan vain testimielessä. Paikkana tietysti kotitallini Tallinmäki, ja ratsunani oli ihana Gia. Ainoana tavoitteena oli vain köpötellä menemään ja tunnustella, miltä elo hevosen selässä maistuisi. Tämä toteutui hyvin: köpöttelin peltolenkillä, hyvin lyhyesti kentällä ja sitten vielä vähän pellolla ennen paluuta tallin pihaan.
Liki kymmenen kuukauden tauon jälkeen ensimmäiset Gian käyntiaskeleet keinuttivat ihan hassun oudosti! Enpä olisi uskonut, että ote katoaa näin vikkelästi. Tai no, vikkelästi ja vikkelästi. Onhan tässä tosiaan hurahtanut hyvä tovi välissä. Oman kropan tuki tuntui kaikin puolin horjuvalta, joten käyntiköpöttely oli juuri oikea vaihtoehto. Jalatkin tuntuivat ihan spagetilta, mutta sentään yksi asia oli (valitettavasti) säilynyt: ohjissa oli kiva roikkua, hah!
Kentällä pyöräytin testimielessä muutamat ympyrät asetuksia haeskellen ja parit pohkeenväistöt. Ihan vain uskotellakseni itselleni, että en ole unohtanut aivan kaikkea. Onneton pohjeratsastaminen ei ollut tauon aikana parantunut, joten aloin sitten vastineeksi värkätä ohjalla tuplasti. Eivätkö helmasynnit voisi kadota tauon aikana ja korvautua maagisesti ratsastustaidolla? Ei näemmä. Mutta löytyiväthän ne asetukset ja pohkeenväistöt sieltä, vaikka Gia jäikin sangen etupainoiseksi ja hivenen hitaaksi. Vaan enpä stressannut tästä, köpöttely kun oli päätavoite.
Pellolla oli mukava kuljeskella menemään ja antaa hevosen askeleen keinuttaa. Selässä oli yhtä aikaa sekä kotoisa että sangen vieras olo. Satulassa oli mukava istua, mutta en ainakaan vielä hurahtanut lajin pariin täysillä takaisin. Oli silti todella mukava tehdä paluu hevosen selkään. En tiedä, milloin seuraavan kerran nousen taas ratsaille, vaan enhän missään vaiheessa ole kirkossa kuuluttanutkaan, että vaihtoehtoina olisi joko kokonaan lopettaminen tai paluu aktiiviharrastajaksi. Katsellaan siis, mitä tapahtuu.
Vanhana bloggaajana en voinut olla naputtelematta tätäkin kertaa talteen, vaikka mitään ihmeellisyyksiä ei tässä ollutkaan (ihan kuin kaikissa muissa muka olisi). Yhteenvetona todettakoon: hevoset ovat edelleen ihania, ja satulassa on mukava sulkea silmät, tuntea ratsun askelten keinutus sekä nauttia kesäauringon paisteesta ja lintujen liverryksestä. Kyllä kannatti käydä!
Liki kymmenen kuukauden tauon jälkeen ensimmäiset Gian käyntiaskeleet keinuttivat ihan hassun oudosti! Enpä olisi uskonut, että ote katoaa näin vikkelästi. Tai no, vikkelästi ja vikkelästi. Onhan tässä tosiaan hurahtanut hyvä tovi välissä. Oman kropan tuki tuntui kaikin puolin horjuvalta, joten käyntiköpöttely oli juuri oikea vaihtoehto. Jalatkin tuntuivat ihan spagetilta, mutta sentään yksi asia oli (valitettavasti) säilynyt: ohjissa oli kiva roikkua, hah!
Kentällä pyöräytin testimielessä muutamat ympyrät asetuksia haeskellen ja parit pohkeenväistöt. Ihan vain uskotellakseni itselleni, että en ole unohtanut aivan kaikkea. Onneton pohjeratsastaminen ei ollut tauon aikana parantunut, joten aloin sitten vastineeksi värkätä ohjalla tuplasti. Eivätkö helmasynnit voisi kadota tauon aikana ja korvautua maagisesti ratsastustaidolla? Ei näemmä. Mutta löytyiväthän ne asetukset ja pohkeenväistöt sieltä, vaikka Gia jäikin sangen etupainoiseksi ja hivenen hitaaksi. Vaan enpä stressannut tästä, köpöttely kun oli päätavoite.
Vanhana bloggaajana en voinut olla naputtelematta tätäkin kertaa talteen, vaikka mitään ihmeellisyyksiä ei tässä ollutkaan (ihan kuin kaikissa muissa muka olisi). Yhteenvetona todettakoon: hevoset ovat edelleen ihania, ja satulassa on mukava sulkea silmät, tuntea ratsun askelten keinutus sekä nauttia kesäauringon paisteesta ja lintujen liverryksestä. Kyllä kannatti käydä!
keskiviikko 19. heinäkuuta 2017
Leppoisa lenkki
Keskiviikon toinen heppailu meni maastossa. Ratsunani oli Gia, ja seuranamme olivat Nora ja Hemppa. Kävimme köpöttelemässä kevyen lenkin, joka kulki tietä pitkin lentokenttäreitille, siitä taas tietä pitkin niin kutsumalleni ravilenkille ja siitä samaa reittiä takaisin tallille.
Etenimme kaikessa rauhassa. Kaikki askellajit olivat käytössä, mutta laukkaa otimme vain pari lyhyttä ja rauhallista pätkää. Paarmat ja hyttyset kiusasivat hieman, mutta eivät onneksi ihan tolkuttomasti. Lenkki sujui kaikin puolin hyvin. Mikäpä siinä istuskellessa, kun ratsu ja seura ovat oikein kohdillaan.
Etenimme kaikessa rauhassa. Kaikki askellajit olivat käytössä, mutta laukkaa otimme vain pari lyhyttä ja rauhallista pätkää. Paarmat ja hyttyset kiusasivat hieman, mutta eivät onneksi ihan tolkuttomasti. Lenkki sujui kaikin puolin hyvin. Mikäpä siinä istuskellessa, kun ratsu ja seura ovat oikein kohdillaan.
sunnuntai 9. heinäkuuta 2017
Leppoisa maasto paarmoista huolimatta
Sunnuntaina oli harvinaista herkkua tarjolla, sillä pääsimme pitkästä aikaa JKH-tiimimme kera maastoon. Minun ratsunani oli Gia, Nora meni Hempalla ja Kaisa Vakella. Kesäinen keli oli oikein kohdillaan, mutta sen haittapuolena olivat sinnikkäät paarmat. Niistä onneksi pääsi aina hetkeksi ravissa ja laukassa eroon.
Kävimme tutun, vähän alle kymmenen kilometrin lenkin. Kävelimme kaikki tieosuudet, mikä hieman pidensi lenkin kestoa. Kankailla otimme yhden rauhallisen laukkapätkän. Muuten taivalsimme käynnissä ja ravissa. Reissu meni mukavasti, ja Gia käyttäytyi mainiosti. Maasto oli siis kaikin puolin leppoisa, jos vain niistä paarmoista olisi päässyt kokonaan eroon. Vaan kesä, kärpäset ja harmillisesti myös paarmat taitavat vain kuulua yhteen.
Kävimme tutun, vähän alle kymmenen kilometrin lenkin. Kävelimme kaikki tieosuudet, mikä hieman pidensi lenkin kestoa. Kankailla otimme yhden rauhallisen laukkapätkän. Muuten taivalsimme käynnissä ja ravissa. Reissu meni mukavasti, ja Gia käyttäytyi mainiosti. Maasto oli siis kaikin puolin leppoisa, jos vain niistä paarmoista olisi päässyt kokonaan eroon. Vaan kesä, kärpäset ja harmillisesti myös paarmat taitavat vain kuulua yhteen.
sunnuntai 25. kesäkuuta 2017
Aikaa ajatella ja korjata
Sunnuntaille tarjolle tuli estetunti ja olihan sille osallistuttava. Ratsukoita oli yhteensä kolme, ja ratsukseni sain Gian. Alkuverryttelyssä kävin askellajit itsenäisesti läpi. Pyrin ratsastamaan Giaa alusta alkaen vähän pyöreämpää menoa tavoitellen. Onnistuin saamaan sellaista matalahkoa pyöreyttä, mutta en saanut viriteltyä Giaa ryhdikkään pyöreäksi. Giaa sai myös hieman nohitella, mutta laukassa meno alkoi jo sujua.
Tunnilla hyppäsimme muutamat yksittäiset tehtävät, kunnes tulimme niiden pohjalta kasatun radan kahdesti. Yksittäisinä tehtävinä tulimme ympyrällä pystyä, kaarevia linjoja kahdeksikolla ja askeleen sarjaa. Tehtävät menivät hyvin, ja laukanvaihdot onnistuivat joko suoraan hypyissä tai lennosta pian hypyn jälkeen. Muuten sain kiinnittää huomiota siihen, että ratsastin Giaa myös ennen ja jälkeen esteitä. Gia kun pääsi vaivihkaa vähän pitenemään, jolloin ponnistuspaikat ajautuivat hieman lähelle. Tsemppasin myös käsien rentouden kanssa.
Lopuksi hyppäsimme noin 70 sentin radan kahdesti: kahden pystyn suora linja, okserin ja pystyn kaareva linja, askeleen sarja sekä pystyn ja kavaletin kaareva linja. Ensimmäiselle kierrokselle lähdimme aavistuksen hitaassa laukassa. Tämä aiheutti kaksi liian lähelle tullutta ponnistuspaikkaa, joista Gia joutui melkein kiipeämään hyppyihin. Hyvää oli kuitenkin se, että tajusin noiden tilanteiden jälkeen ratsastaa laukkaa hieman eteen, jotta eteneminen löytyi taas emmekä jääneet himmailemaan liikaa. Laukanvaihdot tulivat jälleen joko suoraan hypyissä tai nopeasti lennosta niiden jälkeen korjaten.
Toiselle kierrokselle tajusin lähteä selvän korjausajatuksen kanssa: Giaa pitäisi muistaa ratsastaa pohkeella, mutta olla päästämättä edestä pitkäksi. Lisäksi päätin yrittää muistaa tehdä radan aikana pieniä tarkistuksia, että Gia pysyi kuulolla. Rata menikin nyt tasaisemmin, vaikka aloitin sen häröilemällä suoran linjan ykköseltä kakkoselle. Yritin tulla sen nyt toivotusti viidellä, kun ensimmäisellä kierroksella laitoimme siihen kuusi. Ponnistuspaikka ykköselle ajautui kuitenkin hieman liian lähelle enkä saanut Giaa venyttämään, vaikka pyysin sitä hypyn jälkeen eteen. Saimme kuitenkin rytmistä kiinni, ja väli meni kuudella askeleella ihan ok. Tämän jälkeen tsemppasin paremmin, ja loppurata sujui asiallisesti. Kivaa oli se, kuinka ehdin ajatella ennen estettä sekä tehdä tarvittavia korjauksia heti hypyn jälkeen. En jäänyt siis miettimään pelkästään tulevaa hyppyä, vaan muistin ratsastaa esteiden välissä. Mukava onnistuminen, sillä joskus tuntuu, ettei radalla ehdi ja muista edes hengittää.
Loppuun saimme tulla vielä suoran linjan nyt viimein sillä viidellä askeleella. Yksittäisenä tehtävänä sain keskittyä vain siihen, jolloin hain Gian heti sopivaan laukkaan. Ponnistuspaikka ykköselle tuli nyt hyvään kohtaan, ja pienen kannustuksen kera Gia meni välin kepoisasti viidellä askeleella. Siihen päättyivät tunnin hyppelyt, ja loppukäynnit kävimme käppäilemässä peltolenkin kautta. Tunnin jälkeen oli taas ilo huomata se, etten ollut jännittänyt tunnin aikana ollenkaan. Sen sijaan tunsin olevani tutuilla vesillä ja kaiken huipuksi nautin hommasta. Gian kanssa on kyllä ilo hypätä. Se on niin konkari siinä hommassa, että kuskikin voi kuvitella osaavansa jotain.
Tunnilla hyppäsimme muutamat yksittäiset tehtävät, kunnes tulimme niiden pohjalta kasatun radan kahdesti. Yksittäisinä tehtävinä tulimme ympyrällä pystyä, kaarevia linjoja kahdeksikolla ja askeleen sarjaa. Tehtävät menivät hyvin, ja laukanvaihdot onnistuivat joko suoraan hypyissä tai lennosta pian hypyn jälkeen. Muuten sain kiinnittää huomiota siihen, että ratsastin Giaa myös ennen ja jälkeen esteitä. Gia kun pääsi vaivihkaa vähän pitenemään, jolloin ponnistuspaikat ajautuivat hieman lähelle. Tsemppasin myös käsien rentouden kanssa.
Lopuksi hyppäsimme noin 70 sentin radan kahdesti: kahden pystyn suora linja, okserin ja pystyn kaareva linja, askeleen sarja sekä pystyn ja kavaletin kaareva linja. Ensimmäiselle kierrokselle lähdimme aavistuksen hitaassa laukassa. Tämä aiheutti kaksi liian lähelle tullutta ponnistuspaikkaa, joista Gia joutui melkein kiipeämään hyppyihin. Hyvää oli kuitenkin se, että tajusin noiden tilanteiden jälkeen ratsastaa laukkaa hieman eteen, jotta eteneminen löytyi taas emmekä jääneet himmailemaan liikaa. Laukanvaihdot tulivat jälleen joko suoraan hypyissä tai nopeasti lennosta niiden jälkeen korjaten.
Toiselle kierrokselle tajusin lähteä selvän korjausajatuksen kanssa: Giaa pitäisi muistaa ratsastaa pohkeella, mutta olla päästämättä edestä pitkäksi. Lisäksi päätin yrittää muistaa tehdä radan aikana pieniä tarkistuksia, että Gia pysyi kuulolla. Rata menikin nyt tasaisemmin, vaikka aloitin sen häröilemällä suoran linjan ykköseltä kakkoselle. Yritin tulla sen nyt toivotusti viidellä, kun ensimmäisellä kierroksella laitoimme siihen kuusi. Ponnistuspaikka ykköselle ajautui kuitenkin hieman liian lähelle enkä saanut Giaa venyttämään, vaikka pyysin sitä hypyn jälkeen eteen. Saimme kuitenkin rytmistä kiinni, ja väli meni kuudella askeleella ihan ok. Tämän jälkeen tsemppasin paremmin, ja loppurata sujui asiallisesti. Kivaa oli se, kuinka ehdin ajatella ennen estettä sekä tehdä tarvittavia korjauksia heti hypyn jälkeen. En jäänyt siis miettimään pelkästään tulevaa hyppyä, vaan muistin ratsastaa esteiden välissä. Mukava onnistuminen, sillä joskus tuntuu, ettei radalla ehdi ja muista edes hengittää.
Loppuun saimme tulla vielä suoran linjan nyt viimein sillä viidellä askeleella. Yksittäisenä tehtävänä sain keskittyä vain siihen, jolloin hain Gian heti sopivaan laukkaan. Ponnistuspaikka ykköselle tuli nyt hyvään kohtaan, ja pienen kannustuksen kera Gia meni välin kepoisasti viidellä askeleella. Siihen päättyivät tunnin hyppelyt, ja loppukäynnit kävimme käppäilemässä peltolenkin kautta. Tunnin jälkeen oli taas ilo huomata se, etten ollut jännittänyt tunnin aikana ollenkaan. Sen sijaan tunsin olevani tutuilla vesillä ja kaiken huipuksi nautin hommasta. Gian kanssa on kyllä ilo hypätä. Se on niin konkari siinä hommassa, että kuskikin voi kuvitella osaavansa jotain.
perjantai 16. kesäkuuta 2017
Kangasreitit viimein korkattu
Koska perjantaina ei ollut kouluvalmennusta, oli se passeli päivä maastoreissulle. Lähdimme kahden ratsukon voimin korkkaamaan viimein tälle kesälle kangasreitit. Ratsunani oli Gia.
Tallustelimme kankaille tietä ja vesireittiä myöten. Hurauttelimme ala- ja yläpoluilla rauhalliset laukkapätkät. Toisessa laukkapätkässä Gia olisi halunnut vissiin mennä lujempaa, mutta malttoi hyvin. Kotimatkan taitoimme metsäosuudella vielä vähän ravaten, kunnes siirryimme kokonaan käyntiin loppumatkaksi.
Tallille menimme puskareitin kautta laitumen vierestä. Ruunalauma innostui meistä hiiteen ja rallitteli laitumella tovin laukassa. Gia meni vielä yllyttämään poikia hörisemällä niille kannustavasti. Hassut höhlät. Hyttysistä alkaa olla jo vähän kiusaa, mutta niistä huolimatta reissu oli jälleen kerran oikein mukava.
Tallustelimme kankaille tietä ja vesireittiä myöten. Hurauttelimme ala- ja yläpoluilla rauhalliset laukkapätkät. Toisessa laukkapätkässä Gia olisi halunnut vissiin mennä lujempaa, mutta malttoi hyvin. Kotimatkan taitoimme metsäosuudella vielä vähän ravaten, kunnes siirryimme kokonaan käyntiin loppumatkaksi.
Tallille menimme puskareitin kautta laitumen vierestä. Ruunalauma innostui meistä hiiteen ja rallitteli laitumella tovin laukassa. Gia meni vielä yllyttämään poikia hörisemällä niille kannustavasti. Hassut höhlät. Hyttysistä alkaa olla jo vähän kiusaa, mutta niistä huolimatta reissu oli jälleen kerran oikein mukava.
sunnuntai 11. kesäkuuta 2017
Koulusatulan kera maastossa
Sunnuntaina lyöttäydyin viidenneksi ratsastajaksi maastolenkille. Ratsukseni sain Gian, penkiksi ensimmäistä kertaa maastoon koulusatulan. Ennakoin kamaluuksia, mutta kyllähän siinä onneksi istui. Mitä nyt vähän jäykistellen.
Lenkkimme kulki tietä pitkin lentokenttäreitille, sieltä jälleen tietä pitkin kuntopolulle ja lopulta kangas-, vesipolku- ja metsäreittien kautta takaisin tallille. Laukkaosuuden otimme kuntopolulle, jossa pääsimmekin etenemään sujuvasti.
Kangaspolulla olisi saanut pomppia kolmen pienen puunrungon yli, mutta päätin mamoilla ja jättää välistä. Reipas laukkapätkä oli tarjonnut minulle jo sopivan annoksen vauhdin huumaa. Loppumatkan taitoimmekin käynnissä, ja mikäpä siinä oli lintujen laulaessa ja auringon paistaessa istuskella oikein hyvän maastohevosen kyydissä.
Lenkkimme kulki tietä pitkin lentokenttäreitille, sieltä jälleen tietä pitkin kuntopolulle ja lopulta kangas-, vesipolku- ja metsäreittien kautta takaisin tallille. Laukkaosuuden otimme kuntopolulle, jossa pääsimmekin etenemään sujuvasti.
Kangaspolulla olisi saanut pomppia kolmen pienen puunrungon yli, mutta päätin mamoilla ja jättää välistä. Reipas laukkapätkä oli tarjonnut minulle jo sopivan annoksen vauhdin huumaa. Loppumatkan taitoimmekin käynnissä, ja mikäpä siinä oli lintujen laulaessa ja auringon paistaessa istuskella oikein hyvän maastohevosen kyydissä.
lauantai 3. kesäkuuta 2017
Väistöjä, vaihtoja ja peltolenkki
Estetunnin jälkeen ratsastin vielä Gian itsenäisesti. Kunnon treeniaiheita ei tullut mieleen, joten päädyin humputtelemaan. Mukaan nakkelin vähän pohkeenväistöjä ja laukanvaihtoja.
Pohkeenväistöjä tein kaikissa askellajeissa kevyesti. Käynnissä ja ravissa väistättelin sekä uralta keskemmäs ja takaisin että keskihalkaisijalla takaosaa vuorotellen molempiin suuntiin väistättäen. Uralta pois ja sille takaisin tehdyt väistöt menivät mukavasti. Gia väisti kevyesti, ja sain viilata omia apujani vähemmän alleviivaaviksi. Myös takaosan keikutus puolelta toiselle onnistui ihan kohtuudella. Siinä sain tosin vähän varmistella enemmän, ettei Gia mennyt mutkalle, vaan otti väistöaskeleita rehellisemmin. Laukassa tein väistöjä uralta sisemmäs ja takaisin, ja ne onnistuivat myös asiallisesti.
Laukkatyöskentelyssä tein vaihtoja niin kolmikaarisen kiemurauran kuin täyskaartojen avulla. Kiemurauralla vaihdot vasemmasta laukasta oikeaan tuntuivat helpommilta. Vaihdoissa oikeasta vasempaan en saanut Giaa suoristumaan riittävästi, vaan se jäi vähän vinoksi. Niinpä vaihdossa tuli ensin selvä hidastus, kun Gia tajusi vaihtopyynnön ja järjesteli itsensä siten, että saattoi tehdä sen. Mukaan mahtui pari vaihtoa, joissa etu- ja takaosa vaihtoivat eri aikaan. Muutoin kuvittelen meidän tehneen pääosin puhtaita vaihtoja, vaan saatanpa olla väärässäkin. Täyskaarron tie auttoi Giaa hoksaamaan, että edessä oli vaihto, joten ne sujuivat myös asiallisesti.
Lopuksi laukkailin vielä molempiin suuntiin muutamat pitkät sivut kevyessä istunnassa ja Gialle etenemisluvan antaen. Gia tuntui innostuvan hommasta, mutta palasi aina lyhyiden sivujen ajaksi rauhallisempaan laukkaan. Pitkän sivun auetessa se kuitenkin lähti vain istuntaa keventämällä pidentämään askelta. Taisipa Gia tykätä siitä, että pääsi menemään vähän isommin.
Loppukäyntejä en jaksanut jäädä matelemaan kentälle, vaan lähdimme kiertämään tutun peltolenkin. Gia eteni muutoin oikein rennosti, mutta vähän risukkoisempi kohta sai sen kuulemaan jotain omiaan. Kehtasipa se muka säikähtääkin yhden pyörähdyksen verran, mutta kääntyi kiltisti takaisin oikeaan suuntaan. Jännemmästä paikasta pääsimme ohi, kun yksinkertaisesti ratsastin Giaa ja pysyin sen tukena enkä vain matkustellut. Arvelinkin, että Gia on oikein järkevä kaveri tutuilla reiteillä myös ilman kaveria. Vaikka treenikerta menikin humputellen, oli Gialla kiva mennä. Maastoon olisi kyllä tehnyt mieli, joten täytyypä sovitella se pian kalenteriin.
Pohkeenväistöjä tein kaikissa askellajeissa kevyesti. Käynnissä ja ravissa väistättelin sekä uralta keskemmäs ja takaisin että keskihalkaisijalla takaosaa vuorotellen molempiin suuntiin väistättäen. Uralta pois ja sille takaisin tehdyt väistöt menivät mukavasti. Gia väisti kevyesti, ja sain viilata omia apujani vähemmän alleviivaaviksi. Myös takaosan keikutus puolelta toiselle onnistui ihan kohtuudella. Siinä sain tosin vähän varmistella enemmän, ettei Gia mennyt mutkalle, vaan otti väistöaskeleita rehellisemmin. Laukassa tein väistöjä uralta sisemmäs ja takaisin, ja ne onnistuivat myös asiallisesti.
Laukkatyöskentelyssä tein vaihtoja niin kolmikaarisen kiemurauran kuin täyskaartojen avulla. Kiemurauralla vaihdot vasemmasta laukasta oikeaan tuntuivat helpommilta. Vaihdoissa oikeasta vasempaan en saanut Giaa suoristumaan riittävästi, vaan se jäi vähän vinoksi. Niinpä vaihdossa tuli ensin selvä hidastus, kun Gia tajusi vaihtopyynnön ja järjesteli itsensä siten, että saattoi tehdä sen. Mukaan mahtui pari vaihtoa, joissa etu- ja takaosa vaihtoivat eri aikaan. Muutoin kuvittelen meidän tehneen pääosin puhtaita vaihtoja, vaan saatanpa olla väärässäkin. Täyskaarron tie auttoi Giaa hoksaamaan, että edessä oli vaihto, joten ne sujuivat myös asiallisesti.
Lopuksi laukkailin vielä molempiin suuntiin muutamat pitkät sivut kevyessä istunnassa ja Gialle etenemisluvan antaen. Gia tuntui innostuvan hommasta, mutta palasi aina lyhyiden sivujen ajaksi rauhallisempaan laukkaan. Pitkän sivun auetessa se kuitenkin lähti vain istuntaa keventämällä pidentämään askelta. Taisipa Gia tykätä siitä, että pääsi menemään vähän isommin.
Loppukäyntejä en jaksanut jäädä matelemaan kentälle, vaan lähdimme kiertämään tutun peltolenkin. Gia eteni muutoin oikein rennosti, mutta vähän risukkoisempi kohta sai sen kuulemaan jotain omiaan. Kehtasipa se muka säikähtääkin yhden pyörähdyksen verran, mutta kääntyi kiltisti takaisin oikeaan suuntaan. Jännemmästä paikasta pääsimme ohi, kun yksinkertaisesti ratsastin Giaa ja pysyin sen tukena enkä vain matkustellut. Arvelinkin, että Gia on oikein järkevä kaveri tutuilla reiteillä myös ilman kaveria. Vaikka treenikerta menikin humputellen, oli Gialla kiva mennä. Maastoon olisi kyllä tehnyt mieli, joten täytyypä sovitella se pian kalenteriin.
lauantai 27. toukokuuta 2017
Rikkoja radoilla
Lauantaina olikin kisaviikonlopun ensimmäinen päivä koulukisojen merkeissä. Jossain hurmiossa ilmoitin itseni sekä Gialla että Pavella helpon B:n luokkaan, jossa ratsastettavana oli lasten esiohjelma A. Verryttelyn teimme maneesissa ja radan pääsimme ratsastamaan ulkona. Luokassa oli 14 lähtöä. Menin Gialla toisena, Pavella viimeisenä.
Gia meni sopivasti yhden radan aiemmassa luokassa alle, joten se oli päässyt jo vähän liikkumaan. Verryttelyssä yritin lähinnä hakea siihen terävyyttä ja sitä kautta pyöreyttä. Sainkin vähän prässättyä Giaa lyhentämisten avulla. Gia yritti hieman kiirehtiä, mutta sekä lyhentämiset että siirtymiset saivat sen kuuntelemaan paremmin. Maneesissa ratsastin vielä kohtuullisen rennoin mielin. Pieni jännitys kuitenkin hiipi mahaan, kun siirryimme ulos odottamaan vuoroamme. Mitä ihmettä koulukisoissa pitää jännittää? Kaikkea vissiinkin. Kun pääsimme radalle, kävin kiertelemässä tuomaripäädyssä ja hurruuttelin vielä pätkät ennen kuin saimme lähtömerkin.
Alkutervehdykseen tulimme ihan hyvin. Numeroksi 6,5. Sen jälkeen jatkoimme hieman hitaasti ja kulmassa taivutuksen unohtaen. Numeroksi 6. Ravilävistäjä meni ihan ok, vaikka Gia oli aiemmin yrittänyt hilpaista laukkaan. Numeroksi 6,5. Lävistäjän jälkeisessä kulmassa jatkoin taipumattomuuden teemaa. Numeroksi 5,5. Nelikaarinen kiemuraura oli tieltään kunnossa, mutta sitä sihdatessa jätin Gian taas yksin enkä juuri taivutellut sitä kaarteisiin. Numeroksi 5,5. Oikea laukka nousi asiallisesti. Numeroksi 6,5. Voltti ei mennyt ihan 15 metrin mukaan, sillä se pääsi hieman supistumaan toiselta puolikkaalta. Numeroksi 5,5.
Lävistäjällä tehty siirtyminen raviin oli ihan ok. Vasen laukka nousi myös kohtuullisesti. Numeroksi 6. Laukka toimi ihan hyvin, mutta en vieläkään ratsastanut kulmia hyvin. Tuomari toivoi edelleen notkeampaa taivutusta. Numeroksi 6. Toinen voltti meni ensimmäistä paremmin. Numeroksi 6. Siirtyminen laukasta raviin söi vähän etenemistä, ja tuomari toivoi sujuvampaa etenemistä siirtymisessä. Numeroksi 6. Ravista pääsimme käyntiin ihan hyvin, ja maltoin antaa Gian kävellä. Numeroksi 6,5. Puoliympyrä meni siinä samalla asiallisesti. Numeroksi 6. Raviin pääsimme suunnilleen pisteessä. Numeroksi 6. Lopputervehdykseen tulimme melko asiallisesti ja saimme esitettyä tervehdyksenkin. Numeroksi 7.
Tuomarin kommentit radastamme olivat seuraavat: "Melko täsmällistä ratsastusta! Toivoisin vielä notkeutta taivutuksiin ja aktiivisuutta takaosaan => pyöreämpää muotoa ja selkää!" Suorituksemme toi meille 60,577 prosenttia ja sijoituksemme luokassa oli siten 7/14. Olipa taas jännä huomata radalla, miten yhden asian muistamalla unohtaa vähintään yhden. Tiet olivat kohtuullisesti kunnossa, mutta sitten ne taivutukset jäivät ihan matkasta. Pyöreydestä nyt puhumattakaan, mutta arvelinkin kisatilanteen kipsiyttävän minut niin, etten saa Giaa pehmeäksi. Gian kanssa oli silti lysti käydä kouluradalla. Se kuitenkin meni tasaisesti eikä isommin motkottanut, vaikka kuski olikin selässä (kauhusta) kankea.
Gian jälkeen laitoin Paven kuntoon ja lähdin verryttelemään. Paven kanssa en tehnyt kovin kummoista, kunhan kävin kaikki askellajit läpi ja yritin saada rentoa etenemistä. Pave väläyttelikin hyviä pätkiä, vaikka siirtymiset alaspäin olivat odotetun hankalia. En myöskään Gian tasaisen ravin jälkeen saanut kiinni Paven ravissa istumisesta, vaikka se on ihan tavallista ravia. Vuoroa odottelimme kentän päädyssä. Kun vuoromme tuli, kävin Pavenkin kanssa pyörähtämässä tuomaripäädyssä ja hummailin vähän. Paven kanssa jännitin selvästi Giaa enemmän, minkä Pavekin huomasi ja muuttui epätasaiseksi. Ei silti auttanut muuta kuin lähteä matkaan lähtömerkin kuuluttua.
Alkutervehdykseen emme tulleet alussa ihan linjalla, mutta sain korjattua tien. Numeroksi 6,5. Jännityksissäni istuntani ei ollut kaikista tasaisin, ja Pave yrittikin alkutervehdyksen ja lävistäjän välissä lähteä laukalle. Numeroksi 5. Jouduin jarruttelemaan sitä, jolloin ravilävistäjä meni epätasaisesti. Numeroksi 5,5. Sen jälkeen ravi tasoittui ja pääsimme etenemään pätkän vähän tasaisemmin. Taivutus kulmassa tosin unohtui. Numeroksi 6. Nelikaarisen kiemurauran ratsastin itsekseni aika tarkasti, mutta samalla unohdin etenemisen. Numeroksi 6,5. Oikea laukka nousi kohtuullisesti, mutta Pave pääsi poikittamaan noston jälkeen. Numeroksi 5,5. Voltti taisi olla suunnilleen 15 metriä halkaisijaltaan, mutta siinä Pave puolestaan kaatui hieman sisälle. Numeroksi 5,5.
Etukäteen vaikeksi ajattelemani siirtyminen laukasta raviin lävistäjällä meni onneksi asiallisesti. Pyöreys toki katosi, mutta se oli pientä kauhukuviini verrattuna. Numeroksi 6,5. Vasen laukka nousi ja toimi ihan ok. Numeroksi 7. Toinen voltti oli myös kohtuullinen, taivutus tosin jäi puutteelliseksi. Numeroksi 6,5. Lyhyen sivun keskellä tehty siirtyminen harjoitusraviin meni venyen. Numeroksi 5,5. Käyntisiirtyminen meni tappeluksi ja siksi myöhästyi armotta pisteestä. Numeroksi 5. Puoliympyrän käynnille tuomari toivoi rennompaa etenemistä. Numeroksi 6. Raviin pääsimme suunnilleen pisteessä, mutta Pave yritti ehdotella taas laukkaa. Numeroksi 5,5. Sama rikkomisteema jatkui vielä keskihalkaisijalle lopputervehdykseen tullessa. Saimme kuitenkin pysähdyttyä suunnilleen pisteessä ja tervehdittyä. Numeroksi 5.
Tuomarin kommentit olivat seuraavat: "Huolellista ja siistiä ratsastusta! Hevosella vähän omia ajatuksia tänään ja olisi halunnut laukana enemmän. :D Lisää notkeutta taivutuksiin!" Esityksellämme saimme 58,269 prosenttia ja sijoituksemme oli 12/14. Epätasaisuus ja rikot harmittivat kovasti. Hitsit, kun osaisin istua kuin tatti ja pitää Pavenkin siten tasaisena. Vaan ei vielä. Kivaa oli kuitenkin se, että mukaan mahtui myös esimerkiksi laukassa ihan hyviä hetkiä. Hyvää harjoitusta tämäkin rata oli niin kuin rata Giankin kanssa. Oli myös hauska mennä ensimmäistä kertaa sama rata kahdella eri hevosella. Tätä voisi melkeinpä kokeilla joskus uudelleen. Ainakin saisi itse mahdollisuuden parsia omia virheitään, vaikka ratsu vaihtuisikin.
Videoista kiitos Noralle!
Gia meni sopivasti yhden radan aiemmassa luokassa alle, joten se oli päässyt jo vähän liikkumaan. Verryttelyssä yritin lähinnä hakea siihen terävyyttä ja sitä kautta pyöreyttä. Sainkin vähän prässättyä Giaa lyhentämisten avulla. Gia yritti hieman kiirehtiä, mutta sekä lyhentämiset että siirtymiset saivat sen kuuntelemaan paremmin. Maneesissa ratsastin vielä kohtuullisen rennoin mielin. Pieni jännitys kuitenkin hiipi mahaan, kun siirryimme ulos odottamaan vuoroamme. Mitä ihmettä koulukisoissa pitää jännittää? Kaikkea vissiinkin. Kun pääsimme radalle, kävin kiertelemässä tuomaripäädyssä ja hurruuttelin vielä pätkät ennen kuin saimme lähtömerkin.
Alkutervehdykseen tulimme ihan hyvin. Numeroksi 6,5. Sen jälkeen jatkoimme hieman hitaasti ja kulmassa taivutuksen unohtaen. Numeroksi 6. Ravilävistäjä meni ihan ok, vaikka Gia oli aiemmin yrittänyt hilpaista laukkaan. Numeroksi 6,5. Lävistäjän jälkeisessä kulmassa jatkoin taipumattomuuden teemaa. Numeroksi 5,5. Nelikaarinen kiemuraura oli tieltään kunnossa, mutta sitä sihdatessa jätin Gian taas yksin enkä juuri taivutellut sitä kaarteisiin. Numeroksi 5,5. Oikea laukka nousi asiallisesti. Numeroksi 6,5. Voltti ei mennyt ihan 15 metrin mukaan, sillä se pääsi hieman supistumaan toiselta puolikkaalta. Numeroksi 5,5.
Lävistäjällä tehty siirtyminen raviin oli ihan ok. Vasen laukka nousi myös kohtuullisesti. Numeroksi 6. Laukka toimi ihan hyvin, mutta en vieläkään ratsastanut kulmia hyvin. Tuomari toivoi edelleen notkeampaa taivutusta. Numeroksi 6. Toinen voltti meni ensimmäistä paremmin. Numeroksi 6. Siirtyminen laukasta raviin söi vähän etenemistä, ja tuomari toivoi sujuvampaa etenemistä siirtymisessä. Numeroksi 6. Ravista pääsimme käyntiin ihan hyvin, ja maltoin antaa Gian kävellä. Numeroksi 6,5. Puoliympyrä meni siinä samalla asiallisesti. Numeroksi 6. Raviin pääsimme suunnilleen pisteessä. Numeroksi 6. Lopputervehdykseen tulimme melko asiallisesti ja saimme esitettyä tervehdyksenkin. Numeroksi 7.
Gian jälkeen laitoin Paven kuntoon ja lähdin verryttelemään. Paven kanssa en tehnyt kovin kummoista, kunhan kävin kaikki askellajit läpi ja yritin saada rentoa etenemistä. Pave väläyttelikin hyviä pätkiä, vaikka siirtymiset alaspäin olivat odotetun hankalia. En myöskään Gian tasaisen ravin jälkeen saanut kiinni Paven ravissa istumisesta, vaikka se on ihan tavallista ravia. Vuoroa odottelimme kentän päädyssä. Kun vuoromme tuli, kävin Pavenkin kanssa pyörähtämässä tuomaripäädyssä ja hummailin vähän. Paven kanssa jännitin selvästi Giaa enemmän, minkä Pavekin huomasi ja muuttui epätasaiseksi. Ei silti auttanut muuta kuin lähteä matkaan lähtömerkin kuuluttua.
Alkutervehdykseen emme tulleet alussa ihan linjalla, mutta sain korjattua tien. Numeroksi 6,5. Jännityksissäni istuntani ei ollut kaikista tasaisin, ja Pave yrittikin alkutervehdyksen ja lävistäjän välissä lähteä laukalle. Numeroksi 5. Jouduin jarruttelemaan sitä, jolloin ravilävistäjä meni epätasaisesti. Numeroksi 5,5. Sen jälkeen ravi tasoittui ja pääsimme etenemään pätkän vähän tasaisemmin. Taivutus kulmassa tosin unohtui. Numeroksi 6. Nelikaarisen kiemurauran ratsastin itsekseni aika tarkasti, mutta samalla unohdin etenemisen. Numeroksi 6,5. Oikea laukka nousi kohtuullisesti, mutta Pave pääsi poikittamaan noston jälkeen. Numeroksi 5,5. Voltti taisi olla suunnilleen 15 metriä halkaisijaltaan, mutta siinä Pave puolestaan kaatui hieman sisälle. Numeroksi 5,5.
Etukäteen vaikeksi ajattelemani siirtyminen laukasta raviin lävistäjällä meni onneksi asiallisesti. Pyöreys toki katosi, mutta se oli pientä kauhukuviini verrattuna. Numeroksi 6,5. Vasen laukka nousi ja toimi ihan ok. Numeroksi 7. Toinen voltti oli myös kohtuullinen, taivutus tosin jäi puutteelliseksi. Numeroksi 6,5. Lyhyen sivun keskellä tehty siirtyminen harjoitusraviin meni venyen. Numeroksi 5,5. Käyntisiirtyminen meni tappeluksi ja siksi myöhästyi armotta pisteestä. Numeroksi 5. Puoliympyrän käynnille tuomari toivoi rennompaa etenemistä. Numeroksi 6. Raviin pääsimme suunnilleen pisteessä, mutta Pave yritti ehdotella taas laukkaa. Numeroksi 5,5. Sama rikkomisteema jatkui vielä keskihalkaisijalle lopputervehdykseen tullessa. Saimme kuitenkin pysähdyttyä suunnilleen pisteessä ja tervehdittyä. Numeroksi 5.
Videoista kiitos Noralle!
perjantai 26. toukokuuta 2017
Suorituspaineita kenraalissa
Perjantain Artsin koulutunnilla pääsimme odotetusti treenaamaan kisaohjelmaa eli lasten esiohjelma A:ta. Menin tunnin Gialla yhdessä kahden muun ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan ulkokentälle, jonne oli pistetty kouluaitoja ja puomeja rajaamaan rataa. Tunnilla ehdimme käydä läpi oikeastaan koko ohjelman, tehtävät mentiin toki tämän takia aika vähäisillä toistoilla.
Keskihalkaisijalle osuimme tänään paljon paremmin. En tosin tiedä tähän syytä. Vinkiksi tuli tulla keskihalkaisijalle hevosen jäykemmässä kierroksessa, niin kääntäminen sujuisi paremmin. Vinkki tuntui hassulta, mutta kai se sitten toimi.
Nelikaarinen kiemuraura oli reitiltään ihan ok, kun oli jo aitoja ja puomeja merkkeinä. Kiemurauralle sain vinkin ratsastaa Giaa kaarteissa vasemmalle pois kenottamasta vasemmalle. Kaarteet oikealle puolestaan sai istua ja säilyttää Gian etenemisen. Suoristuskohdat menivät nyt enemmän ajatuksella, jolloin en vain hypännyt niiden yli ja kiirehtinyt uuteen suuntaan.
Oikean laukan ohjelma oli muuten ok nostoineen ja voltteineen, mutta lävistäjän keskellä tehdyn laukasta raviin siirtymisen jälkeen Gia jäi kiireiseksi. Se piti muistaa ottaa ajoissa kiinni, mikäli halusi vasemman laukan nousevan tarkemmin. Lävistäjällä sain vähän hakea tietä, sillä sen keskikohdan jälkeen olin aina valumassa uralle kirjainta liian aikaisin. Ilmeisesti päässäni ratsastin lyhyellä radalla, vaikka pitkällä radallahan sitä oltiin. Vasen laukka voltteineen ja siirtymisineen oli ok, kunhan sain Gian malttamaan. Vasemmassa laukassa se mieluusti yritti vähän venähtää ja mennä sellaista hiihtelylaukkaa.
Ratsastimme myös kertaalleen siirtymisen ravista käyntiin, siitä heti käännetyn lyhyen lävistäjän sekä siitä jatkuneen puoliympyrän, siirtymisen takaisin raviin ja lopputervehdykseen jatkamisen. Lyhyt lävistäjä tuli tosiaan nopeasti, ja siirtyminen ravista käyntiin piti tehdä oikeastaan jo lävistäjälle kääntäen. Puoliympyrä käynnissä oli ok ja mukava hengähdyshetki. Siirtyminen takaisin raviin oli myös ihan hyvässä kohdassa eikä lopputervehdyskään tuottanut pulmia.
Siinä olivatkin tunnin treenit niputetusti. Oli mukava päästä harjoittelemaan ohjelmaa osissa ja huomaamaan, mihin asioihin pitää kiinnittää huomiota. Ratsastin kuitenkin jo tänään suorituspaineissa, jolloin en oikein saanut Giaa kuulolle. Pelkään pahoin olevani kisoissa vielä enemmän kierroksilla. Olisipa kiva osata hallita hermot! Hetkittäin sain Giaa rennoksi ja pyöreäksi, mutta aika paljon se meni myös pää ylhäällä hiihdellen. Paikoin kuitenkin löytyi mukavaa energiaa ja samalla sopivaa malttamista, että ei tämä kenraali nyt ihan penkin alle mennyt. Jotenkin siitä hommasta tulee kuitenkin vain niin kamalan totista, kun ne kamalan jännät koulukisat ovat ihan nurkan takana.
Keskihalkaisijalle osuimme tänään paljon paremmin. En tosin tiedä tähän syytä. Vinkiksi tuli tulla keskihalkaisijalle hevosen jäykemmässä kierroksessa, niin kääntäminen sujuisi paremmin. Vinkki tuntui hassulta, mutta kai se sitten toimi.
Nelikaarinen kiemuraura oli reitiltään ihan ok, kun oli jo aitoja ja puomeja merkkeinä. Kiemurauralle sain vinkin ratsastaa Giaa kaarteissa vasemmalle pois kenottamasta vasemmalle. Kaarteet oikealle puolestaan sai istua ja säilyttää Gian etenemisen. Suoristuskohdat menivät nyt enemmän ajatuksella, jolloin en vain hypännyt niiden yli ja kiirehtinyt uuteen suuntaan.
Oikean laukan ohjelma oli muuten ok nostoineen ja voltteineen, mutta lävistäjän keskellä tehdyn laukasta raviin siirtymisen jälkeen Gia jäi kiireiseksi. Se piti muistaa ottaa ajoissa kiinni, mikäli halusi vasemman laukan nousevan tarkemmin. Lävistäjällä sain vähän hakea tietä, sillä sen keskikohdan jälkeen olin aina valumassa uralle kirjainta liian aikaisin. Ilmeisesti päässäni ratsastin lyhyellä radalla, vaikka pitkällä radallahan sitä oltiin. Vasen laukka voltteineen ja siirtymisineen oli ok, kunhan sain Gian malttamaan. Vasemmassa laukassa se mieluusti yritti vähän venähtää ja mennä sellaista hiihtelylaukkaa.
Ratsastimme myös kertaalleen siirtymisen ravista käyntiin, siitä heti käännetyn lyhyen lävistäjän sekä siitä jatkuneen puoliympyrän, siirtymisen takaisin raviin ja lopputervehdykseen jatkamisen. Lyhyt lävistäjä tuli tosiaan nopeasti, ja siirtyminen ravista käyntiin piti tehdä oikeastaan jo lävistäjälle kääntäen. Puoliympyrä käynnissä oli ok ja mukava hengähdyshetki. Siirtyminen takaisin raviin oli myös ihan hyvässä kohdassa eikä lopputervehdyskään tuottanut pulmia.
Siinä olivatkin tunnin treenit niputetusti. Oli mukava päästä harjoittelemaan ohjelmaa osissa ja huomaamaan, mihin asioihin pitää kiinnittää huomiota. Ratsastin kuitenkin jo tänään suorituspaineissa, jolloin en oikein saanut Giaa kuulolle. Pelkään pahoin olevani kisoissa vielä enemmän kierroksilla. Olisipa kiva osata hallita hermot! Hetkittäin sain Giaa rennoksi ja pyöreäksi, mutta aika paljon se meni myös pää ylhäällä hiihdellen. Paikoin kuitenkin löytyi mukavaa energiaa ja samalla sopivaa malttamista, että ei tämä kenraali nyt ihan penkin alle mennyt. Jotenkin siitä hommasta tulee kuitenkin vain niin kamalan totista, kun ne kamalan jännät koulukisat ovat ihan nurkan takana.
sunnuntai 21. toukokuuta 2017
Kankailla taas
 |
| Kuski selittää ratsastusselfiestä, Gia etsii jotain syötävää. © Laura Junttila |
Ihan täysin kankaille emme lähteneet, sillä himoitsin kuntopolulle laukkaamaan. Etenimme sinne käynnissä ja ravissa tietä ja metsäreittejä pitkin (nämä toki olivat kankailla). Kuntopolun alkuun päästyämme siirryimme raviin ja siitä laukkaan. Giasta tuntui, että se olisi voinut painatella reippaamminkin, mutta hienosti se kuunteli kaikki pyynnöt. Olipa kivaa laukata vähän sujuvammin! Lujaa emme vieläkään menneet, mutta talvimaastojen köpölaukkoihin verrattuna sentään vähän rennommin. Pakko kyllä myöntää, että vähän olisi tehnyt mieli kaasutellakin. Kaikkea se kevät teettää tädille, hah.
Kuntopolun jälkeen samoilimme tielle, hurautimme niin sanotun ravilenkin ja köpöttelimme loppumatkan tietä pitkin. Vähän päälle 11 kilometrin reissullamme hurahti puolitoista tuntia, mutta menimmekin valtaosin käynnissä. Keväisessä kelissä kelpasi kyllä nautiskella ihan rauhassa. Ihanaa, että kangasreitit ovat taas talven jälkeen käytössä. Tätä on niin odotettu!
perjantai 19. toukokuuta 2017
Melkein kuin kouluratsastaja
Perjantain Artsin koulutunnin jaoin toisen ratsukon kanssa, ja ratsunani oli Gia. Tunnilla pääsimme treenaamaan oikein kunnolla askeleen lyhentämistä ja pidentämistä.
Aloitimme työstämällä pääty-ympyrällä käyntiä lyhyeksi, mutta aktiiviseksi. Gian kanssa pulmana tahtoi olla se, että kun sen sai vähän lyhyemmäksi, katosi aktiivisuus. Jos taas sain Giaa vähän aktiivisemmaksi, tahtoi se päästä pidemmäksi. Oma istunta oli isossa roolissa tässä. Ei paljoa auttanut kököttää etukenossa, jos halusi Giaa olemaan omilla takajaloillaan. Piti vain sinnikkäästi istua ja kertoa siten hevoselle, mitä halusi. Lisäsimme tehtävään lyhyitä siirtymisiä raviin. Tässä pulmana oli se, että siirtymisessä Gia tahtoi venähtää. Siirtymisessäkin piti vain istua ja pitää etuosa hallussa. Gia kuitenkin alkoi hoksata apujeni sekamelskasta olennaisen, ja ravipätkät sujuivat paremmin.
Seuraavaksi lähdimme työstämään ravia lyhyemmäksi ja pidemmäksi pitkillä sivuilla ja niiden loppupuolelle pyöräytetyillä volteilla. Pitkän sivun alku mentiin lyhyemmässä ravissa, sitten annettiin hevosten vähän pidentää ja pyöräytettiin voltti samalla energialla. Voltin jälkeen taas otettiin ravi lyhyemmäksi. Tässä kohtaa homma alkoi toimia. Gia otti lyhennykset hyvin vastaan. Tämän huomasi siitä, kuinka helposti se lähti vähän pidentämään askelta. Ei tarvinnut tehdä muuta kuin päästää ja oikeastaan vähän varoa sitä, ettei Gia lähtenyt kiirehtimään liikaa ja valunut etupainoiseksi. Tätä ongelmaa ei lopulta tullut, kun tajusin Gian lähtevän ihan päästämällä enkä tuupannut siihen turhaan lisää vauhtia. Meno oli pitkillä pätkillä niin ihanan sujuvaa ja kevyttä, että tunsin olevani melkein oikea kouluratsastaja. Kädet olivat kannettuina, Gia pyöreä ja rento, istunta pysyi kasassa, ja meno oli melkein ajatuksella ohjattavaa. Mahtavaa! Pientä säätöä piti tehdä välillä, mutta se oli kyllä pientä.
Lopuksi työstimme vielä vasenta laukkaa samalla ajatuksella keskiympyrällä. Teimme ensin siirtymisiä ravin ja laukan välillä. Aluksi sain Gian taas lyhyeksi, mutta löysäksi. Sitten sain petrattua omaa istuntaani sekä nohiteltua Giaa päästämättä sitä edestä pitkäksi. Ja sieltä löytyi se hyvä lyhyt laukka. Kaikista parasta tehtävässä oli se, kuinka herkkä Gia siinä oli. Se nosti laukat istuntamerkistä vaivatta ja kiirehtimättä. Se ei myöskään kiirehtinyt laukassa, vaan malttoi pysyä lyhyenä. Ja kuinka helposti se tulikaan lyhyestä laukasta takaisin raviin. Jumankekka! Tulipahan tehtyä parhaita siirtymisiä näiden askellajien välillä pitkään aikaan. Otimme laukassakin vielä uraa myöten lyhyempää ja pidempää askelta sekä pidemmässä askeleessa tehtyjä voltteja. Homma toimi niilläkin hyvin, ja jaksoin edelleen ihastella sitä, kuinka hienosti Gia lähti pidempään askeleeseen ja tuli helposti takaisin. On se hieno!
Tunnin tehtäviä taidettiin tehdä myös vähän lävistäjilläkin, mutta ne hetket eivät näemmä tarttuneet kovin vahvasti mieleen. Tulipahan kuitenkin naputeltua noita keskeisimpiä asioita ylös. Tunti oli kyllä älyttömän hyvä. Olin niin mielissäni siitä, miten kivasti meillä meni. Toki Gia välillä pääsi vähän laiskottelemaan ja vuorostaan myös hiihtämään, mutta se oli kuulolla heti, kun sain oman pakkani toimimaan. Kuinka siistiä olikaan ratsastaa niin pienillä ja kevyillä avuilla. Olen jossain kouluratsastajan hurmoksessa tällä hetkellä. Gia keräsi kyllä pisteet, plussat ja papukaijamerkit tästä tunnista. Jes!
Aloitimme työstämällä pääty-ympyrällä käyntiä lyhyeksi, mutta aktiiviseksi. Gian kanssa pulmana tahtoi olla se, että kun sen sai vähän lyhyemmäksi, katosi aktiivisuus. Jos taas sain Giaa vähän aktiivisemmaksi, tahtoi se päästä pidemmäksi. Oma istunta oli isossa roolissa tässä. Ei paljoa auttanut kököttää etukenossa, jos halusi Giaa olemaan omilla takajaloillaan. Piti vain sinnikkäästi istua ja kertoa siten hevoselle, mitä halusi. Lisäsimme tehtävään lyhyitä siirtymisiä raviin. Tässä pulmana oli se, että siirtymisessä Gia tahtoi venähtää. Siirtymisessäkin piti vain istua ja pitää etuosa hallussa. Gia kuitenkin alkoi hoksata apujeni sekamelskasta olennaisen, ja ravipätkät sujuivat paremmin.
Seuraavaksi lähdimme työstämään ravia lyhyemmäksi ja pidemmäksi pitkillä sivuilla ja niiden loppupuolelle pyöräytetyillä volteilla. Pitkän sivun alku mentiin lyhyemmässä ravissa, sitten annettiin hevosten vähän pidentää ja pyöräytettiin voltti samalla energialla. Voltin jälkeen taas otettiin ravi lyhyemmäksi. Tässä kohtaa homma alkoi toimia. Gia otti lyhennykset hyvin vastaan. Tämän huomasi siitä, kuinka helposti se lähti vähän pidentämään askelta. Ei tarvinnut tehdä muuta kuin päästää ja oikeastaan vähän varoa sitä, ettei Gia lähtenyt kiirehtimään liikaa ja valunut etupainoiseksi. Tätä ongelmaa ei lopulta tullut, kun tajusin Gian lähtevän ihan päästämällä enkä tuupannut siihen turhaan lisää vauhtia. Meno oli pitkillä pätkillä niin ihanan sujuvaa ja kevyttä, että tunsin olevani melkein oikea kouluratsastaja. Kädet olivat kannettuina, Gia pyöreä ja rento, istunta pysyi kasassa, ja meno oli melkein ajatuksella ohjattavaa. Mahtavaa! Pientä säätöä piti tehdä välillä, mutta se oli kyllä pientä.
Lopuksi työstimme vielä vasenta laukkaa samalla ajatuksella keskiympyrällä. Teimme ensin siirtymisiä ravin ja laukan välillä. Aluksi sain Gian taas lyhyeksi, mutta löysäksi. Sitten sain petrattua omaa istuntaani sekä nohiteltua Giaa päästämättä sitä edestä pitkäksi. Ja sieltä löytyi se hyvä lyhyt laukka. Kaikista parasta tehtävässä oli se, kuinka herkkä Gia siinä oli. Se nosti laukat istuntamerkistä vaivatta ja kiirehtimättä. Se ei myöskään kiirehtinyt laukassa, vaan malttoi pysyä lyhyenä. Ja kuinka helposti se tulikaan lyhyestä laukasta takaisin raviin. Jumankekka! Tulipahan tehtyä parhaita siirtymisiä näiden askellajien välillä pitkään aikaan. Otimme laukassakin vielä uraa myöten lyhyempää ja pidempää askelta sekä pidemmässä askeleessa tehtyjä voltteja. Homma toimi niilläkin hyvin, ja jaksoin edelleen ihastella sitä, kuinka hienosti Gia lähti pidempään askeleeseen ja tuli helposti takaisin. On se hieno!
Tunnin tehtäviä taidettiin tehdä myös vähän lävistäjilläkin, mutta ne hetket eivät näemmä tarttuneet kovin vahvasti mieleen. Tulipahan kuitenkin naputeltua noita keskeisimpiä asioita ylös. Tunti oli kyllä älyttömän hyvä. Olin niin mielissäni siitä, miten kivasti meillä meni. Toki Gia välillä pääsi vähän laiskottelemaan ja vuorostaan myös hiihtämään, mutta se oli kuulolla heti, kun sain oman pakkani toimimaan. Kuinka siistiä olikaan ratsastaa niin pienillä ja kevyillä avuilla. Olen jossain kouluratsastajan hurmoksessa tällä hetkellä. Gia keräsi kyllä pisteet, plussat ja papukaijamerkit tästä tunnista. Jes!
sunnuntai 14. toukokuuta 2017
Lunta tulvillaan on raikas kevätsää
Sunnuntaina oli taas maastoreissun vuoro, tällä kertaa kolmen ratsukon voimin. Minun ratsunani oli Gia. Olin kovasti haaveillut kangasreittien kiertämisestä, vaan tämä eriskummallinen kevät ei ollut kanssani samaa mieltä. Saimme nimittäin käydä maastossa lumisateen siivittämänä. Päädyimme sitten käymään mutkan Kotakankaantien päässä, jonka jälkeen samoilimme metsäreittiä pitkin Hangaksentielle ja siitä takaisin tallille.
Kotakankaantie oli onneksi hyvässä kunnossa, joten pääsimme etenemään siinä kaikissa askellajeissa. Laukkapätkiä otimme kaksi, yksi molempiin suuntiin. Gia laukkasi mukavan tasaisesti niin mennessä kuin tullessa. Mitä nyt jarrutusmatka hieman toisessa laukassa venyi, kun Gia olisi mielellään jatkanut vielä. Kunpa oikeasti pääsisimme pian kankaille ja pidempien laukkapätkien pariin!
Metsäreitti oli paikoin luminen ja jäinenkin. Käynnissä pääsimme kuitenkin sen ihan kohtuullisesti. Kotimatka taittui käynnissä sujuvasti. Sangen räntäisestä lumisateesta huolimatta tallille palattiin hyvillä mielin. Ei sitä onneksi sokerista olla, vieläkään.
Kotakankaantie oli onneksi hyvässä kunnossa, joten pääsimme etenemään siinä kaikissa askellajeissa. Laukkapätkiä otimme kaksi, yksi molempiin suuntiin. Gia laukkasi mukavan tasaisesti niin mennessä kuin tullessa. Mitä nyt jarrutusmatka hieman toisessa laukassa venyi, kun Gia olisi mielellään jatkanut vielä. Kunpa oikeasti pääsisimme pian kankaille ja pidempien laukkapätkien pariin!
Metsäreitti oli paikoin luminen ja jäinenkin. Käynnissä pääsimme kuitenkin sen ihan kohtuullisesti. Kotimatka taittui käynnissä sujuvasti. Sangen räntäisestä lumisateesta huolimatta tallille palattiin hyvillä mielin. Ei sitä onneksi sokerista olla, vieläkään.
sunnuntai 7. toukokuuta 2017
Kevätmaastossa
Sunnuntaina lähdimme maastoon peräti neljän ratsukon voimin. Ratsunani oli Gia. Päätimme käydä katsomassa, missä kunnossa Kotakankaan lenkki metsäosuuden kera oli.
Parin viikon maastotauon aikana kevätkin oli ehtinyt reiteille. Tiet olivat hyvässä kunnossa. Menomatkalla otimme lyhyen pätkän laukkaa, muutoin etenimme käynnissä ja ravissa. Metsäosuudesta pääsimme noin puolet, kunnes tulimme sangen vetiseen kohtaan. Päätimme suosiolla kääntyä takaisin, sillä vetisin osuus vaikutti olevan aika upottava. Kotimatkalla jakaannuimme kahteen ryhmään: toinen porukka meni suoraan kotiin, ja me jäimme ottamaan vielä toisen laukkapätkän tallilta poispäin. Se sujui ensimmäisen laukkapätkän tavoin hyvin.
Laukkapätkän jälkeen käännyimme mekin tallia kohti. Ratsuillamme tuppasi olemaan ensin kiire. Kaipa ne tiesivät kavereiden menevän jossain edellä ja ajattelivat kiriä ne kiinni. Giakin yritti sinnikkäästi ehdotella ravia, kunnes lopulta uskoi pääsevänsä kotiin myös käynnissä. Sen jälkeen Gia köpöttelikin kaikessa rauhassa. Olipa mukava lenkki keväisessä maastossa. Kankaiden reitit alkoivat houkuttaa niin paljon, että suunnittelimme menevämme tutkimaan niiden kuntoa ensi kerralla. Kunpa vain takatalvi malttaisi pysyä poissa.
Parin viikon maastotauon aikana kevätkin oli ehtinyt reiteille. Tiet olivat hyvässä kunnossa. Menomatkalla otimme lyhyen pätkän laukkaa, muutoin etenimme käynnissä ja ravissa. Metsäosuudesta pääsimme noin puolet, kunnes tulimme sangen vetiseen kohtaan. Päätimme suosiolla kääntyä takaisin, sillä vetisin osuus vaikutti olevan aika upottava. Kotimatkalla jakaannuimme kahteen ryhmään: toinen porukka meni suoraan kotiin, ja me jäimme ottamaan vielä toisen laukkapätkän tallilta poispäin. Se sujui ensimmäisen laukkapätkän tavoin hyvin.
Laukkapätkän jälkeen käännyimme mekin tallia kohti. Ratsuillamme tuppasi olemaan ensin kiire. Kaipa ne tiesivät kavereiden menevän jossain edellä ja ajattelivat kiriä ne kiinni. Giakin yritti sinnikkäästi ehdotella ravia, kunnes lopulta uskoi pääsevänsä kotiin myös käynnissä. Sen jälkeen Gia köpöttelikin kaikessa rauhassa. Olipa mukava lenkki keväisessä maastossa. Kankaiden reitit alkoivat houkuttaa niin paljon, että suunnittelimme menevämme tutkimaan niiden kuntoa ensi kerralla. Kunpa vain takatalvi malttaisi pysyä poissa.
perjantai 5. toukokuuta 2017
Voltteja ja vastalaukkoja
Perjantain Artsin koulutunnin menin Gialla kahden muun ratsukon seurassa. Pääsimme treenaamaan voltteja oikein huolella sekä vastalaukkaa.
Volttikuviolla tulimme maneesin yhden puolikkaan oikeassa ja toisen puolikkaan vasemmassa kierroksessa. Suuntaa vaihdoimme ratsastamalla pitkän sivun keskeltä radan poikki. Voltteja teimme molemmissa kierroksissa kaksi: ennen kulmaa ja sen jälkeen. Tulimme lyhyen pätkän tehtävää käynnissä, kunnes siirryimme tahkoamaan sitä ravissa. Alkupuolella ravitehtävää teimme radan poikki tehdyn kaarron aikana I-kirjaimessa muutaman askeleen käyntisiirtymisen. Myöhemmin jätimme siirtymisen käyntiin pois ja sen sijaan teimme siinä askeleen lyhentämisen.
Tehtävällä voltit oikealle sujuivat mukavasti. Toki niissä oli hiottavaa, pääosin Gian pitämisessä sopivassa ravissa hiihtämisen sijaan. Voltit vasemmalle vaativat selvästi enemmän työtä. Oli hassua huomata, miten oma asentoni muuttui suuntien välillä. Oikeassa kierroksessa sain kannettua käteni suunnilleen vierekkäin, mutta vasemmassa kierroksessa ne alkoivat hylkiä toisiaan. Huomasin pitäväni käsiä kuin ajaisin pyörää. Käteni karkasivat kauas toisistaan ja jäivät harottamaan kumpikin tahollaan. Vasemmalle tehdyillä volteilla sain myös työstää Giaa asettumaan selvemmin, sillä muutoin se jäi kenottamaan oikealle. Siirtymiset ravista käyntiin sujuivat pääosin ihan ok. Ravin lyhennykset taas menivät vähän vaihtelevasti. Gia tahtoi päästä välillä hiihtämään, jolloin se ei napannut pyyntöäni lyhentää askelta. Vaikka tehtävää tultiin ajan kanssa, en oikein saanut vasenta kierrosta sujuvaksi. Käteni ja kroppani eivät tajunneet, miten niiden piti siinä suunnassa olla. Pieniä pilkahduksia paremmasta menosta onneksi oli, mutta harmillisesti en valaistunut niiden kohdalla isommin siitä, mitä tein niissä oikein. Lohdullista oli kuitenkin päästä aina oikeaan kierrokseen, jossa meno oli helpompaa.
Volttityöskentelyn jälkeen pääsimme jatkamaan vastalaukan merkeissä. Ensin nostimme vastalaukan käynnistä pitkän sivun ajaksi. Kun nostot ja laukat alkoivat sujua, jatkoimme myös lyhyet sivut eli laukkasimme koko maneesia vastalaukassa. Gia alkoi vähän ennakoida laukkoja muutaman kerran jälkeen. Tämä paljasti hyvin sen, valmistelinko vastalaukan nostamisen kunnolla vai en. Jos tein noston huolimattomasti, tarjosi Gia luonnollisesti myötälaukkaa. Tarkemmalla valmistelulla Gia malttoi nostaa vastalaukan.
Kun pääsimme ratsastamaan myös lyhyet sivut laukassa, teki Gia parit vaihdot. Tajusin sitten skarpata ja kertoa Gialle, etteivät vaihdot olleet tämän tunnin juttu. Tämän se uskoi onneksi hyvin. Oikea laukka vastalaukkana oli Gialle hankalamman oloista. En saanut siinäkään sitä asettumaan vasemmalle kunnolla, vaan Gia pääsi kenottamaan oikealle ja vähän laukkaamaan sinne pyrkien. Pari kertaa sain tehtyä jotain oikein, ja Gia pehmeni ja antoi asettaa, mutta jälleen se valaistuminen jäi matkasta. Vasen laukka vastalaukkana puolestaan oli sujuvaa ja helppoa, se tuntui selkään liki myötälaukalta. Tässä suunnassa Gian myös sai asettumaan helposti. Työstimme vielä loppuun pätkän vasenta laukkaa ihan myötälaukkana. Siinä haimme hevosia lyhyeen laukkaan. Pidätteet piti muistaa ottaa ulko-ohjalla. Saimme Gian kanssa muutamia sangen kivoja hetkiä, kun maltoin itse istua, ja Gia puolestaan laukkasi rauhassa allani. Pätkät tuntuivat oikein kivoilta ja mikä parasta, en jäänyt pahemmin varmistelemaan niissä.
Loppuravissa emme enää tehneet kummempia, kunhan ravasimme vielä muutaman kierroksen ja ympyrän. Tunnilla pääsi kyllä taas miettimään vaikka mitä asioita. Tehtävää siis riitti enemmän kuin hyvin. Mukavaa oli, että molemmissa tehtävissä tuli myös hankalammassa suunnassa pilkahduksia paremmasta menosta. Nyt täytyy vain alkaa hoksia hyvien hetkien aikana, mikä omassa vaikuttamisessa on muuttunut ja mihin suuntaan. Ehkäpä sen myötä niitä hyviä hetkiä alkaisi tulla ehkä vähän nopeammin ja useammin.
Volttikuviolla tulimme maneesin yhden puolikkaan oikeassa ja toisen puolikkaan vasemmassa kierroksessa. Suuntaa vaihdoimme ratsastamalla pitkän sivun keskeltä radan poikki. Voltteja teimme molemmissa kierroksissa kaksi: ennen kulmaa ja sen jälkeen. Tulimme lyhyen pätkän tehtävää käynnissä, kunnes siirryimme tahkoamaan sitä ravissa. Alkupuolella ravitehtävää teimme radan poikki tehdyn kaarron aikana I-kirjaimessa muutaman askeleen käyntisiirtymisen. Myöhemmin jätimme siirtymisen käyntiin pois ja sen sijaan teimme siinä askeleen lyhentämisen.
Tehtävällä voltit oikealle sujuivat mukavasti. Toki niissä oli hiottavaa, pääosin Gian pitämisessä sopivassa ravissa hiihtämisen sijaan. Voltit vasemmalle vaativat selvästi enemmän työtä. Oli hassua huomata, miten oma asentoni muuttui suuntien välillä. Oikeassa kierroksessa sain kannettua käteni suunnilleen vierekkäin, mutta vasemmassa kierroksessa ne alkoivat hylkiä toisiaan. Huomasin pitäväni käsiä kuin ajaisin pyörää. Käteni karkasivat kauas toisistaan ja jäivät harottamaan kumpikin tahollaan. Vasemmalle tehdyillä volteilla sain myös työstää Giaa asettumaan selvemmin, sillä muutoin se jäi kenottamaan oikealle. Siirtymiset ravista käyntiin sujuivat pääosin ihan ok. Ravin lyhennykset taas menivät vähän vaihtelevasti. Gia tahtoi päästä välillä hiihtämään, jolloin se ei napannut pyyntöäni lyhentää askelta. Vaikka tehtävää tultiin ajan kanssa, en oikein saanut vasenta kierrosta sujuvaksi. Käteni ja kroppani eivät tajunneet, miten niiden piti siinä suunnassa olla. Pieniä pilkahduksia paremmasta menosta onneksi oli, mutta harmillisesti en valaistunut niiden kohdalla isommin siitä, mitä tein niissä oikein. Lohdullista oli kuitenkin päästä aina oikeaan kierrokseen, jossa meno oli helpompaa.
Volttityöskentelyn jälkeen pääsimme jatkamaan vastalaukan merkeissä. Ensin nostimme vastalaukan käynnistä pitkän sivun ajaksi. Kun nostot ja laukat alkoivat sujua, jatkoimme myös lyhyet sivut eli laukkasimme koko maneesia vastalaukassa. Gia alkoi vähän ennakoida laukkoja muutaman kerran jälkeen. Tämä paljasti hyvin sen, valmistelinko vastalaukan nostamisen kunnolla vai en. Jos tein noston huolimattomasti, tarjosi Gia luonnollisesti myötälaukkaa. Tarkemmalla valmistelulla Gia malttoi nostaa vastalaukan.
Kun pääsimme ratsastamaan myös lyhyet sivut laukassa, teki Gia parit vaihdot. Tajusin sitten skarpata ja kertoa Gialle, etteivät vaihdot olleet tämän tunnin juttu. Tämän se uskoi onneksi hyvin. Oikea laukka vastalaukkana oli Gialle hankalamman oloista. En saanut siinäkään sitä asettumaan vasemmalle kunnolla, vaan Gia pääsi kenottamaan oikealle ja vähän laukkaamaan sinne pyrkien. Pari kertaa sain tehtyä jotain oikein, ja Gia pehmeni ja antoi asettaa, mutta jälleen se valaistuminen jäi matkasta. Vasen laukka vastalaukkana puolestaan oli sujuvaa ja helppoa, se tuntui selkään liki myötälaukalta. Tässä suunnassa Gian myös sai asettumaan helposti. Työstimme vielä loppuun pätkän vasenta laukkaa ihan myötälaukkana. Siinä haimme hevosia lyhyeen laukkaan. Pidätteet piti muistaa ottaa ulko-ohjalla. Saimme Gian kanssa muutamia sangen kivoja hetkiä, kun maltoin itse istua, ja Gia puolestaan laukkasi rauhassa allani. Pätkät tuntuivat oikein kivoilta ja mikä parasta, en jäänyt pahemmin varmistelemaan niissä.
Loppuravissa emme enää tehneet kummempia, kunhan ravasimme vielä muutaman kierroksen ja ympyrän. Tunnilla pääsi kyllä taas miettimään vaikka mitä asioita. Tehtävää siis riitti enemmän kuin hyvin. Mukavaa oli, että molemmissa tehtävissä tuli myös hankalammassa suunnassa pilkahduksia paremmasta menosta. Nyt täytyy vain alkaa hoksia hyvien hetkien aikana, mikä omassa vaikuttamisessa on muuttunut ja mihin suuntaan. Ehkäpä sen myötä niitä hyviä hetkiä alkaisi tulla ehkä vähän nopeammin ja useammin.
maanantai 1. toukokuuta 2017
Avoista puomeille
Maanantain koulutunnille sain Gian, ratsukoita oli yhteensä viisi. Pääsimme treenaamaan avotaivutuksia käynnissä ja ravissa. Lopputunnista otimme yhden puomitehtävän, jossa säätelimme laukkaa. Verryttelytehtävänä kävimme kaikki askellajit läpi kahdeksikolla. Gia toimi ihan mukavasti, kunhan muistin vaikuttaa enkä olettanut asioiden tapahtuvan itsestään.
Avotaivutukset teimme käynnissä ja ravissa toiselle pitkälle sivulle. Ennen avotaivutukseen lähtemistä pyöräytimme sitä valmistelevan voltin pitkän sivun alkuun. Aloitimme oikeassa kierroksessa, jossa avotaivutukset menivät molemmissa askellajeissa mukavasti. Vasemmassa kierroksessa avotaivutukset olivat edelliskerran tapaan hankalia. Kunpa tajuaisin, miten ihmeessä könötän selässä ja siten vaikeutan avotaivutuksen onnistumista. Toki suunta voi olla Giallekin jäykempi, mutta epäilen silti eniten omaa istuntaani. Minulle oli vaikea tyyrätä Gian etuosaa pois uralta. En vain jotenkin saanut tehtyä asiaa oikein, jolloin Giankin oli hankala ymmärtää apujani. Muutamia kertoja sain etuosaa siirrettyä oikein, mutta samalla Gian takaosa yritti lähteä mukaan. Jotenkin en saanut jaettua Giaa kahteen osaan ja vaikutettua sitten haluamaani puoliskoon.
Avotaivutusten parissa vierähti mukavasti aikaa, mutta ehdimme vielä loppuun tulla kolmen puomin suoraa linjaa. Välien metrimääriä en muista, mutta pistimme niihin ensin viisi askelta ja sitten neljä. Tulimme tehtävän molemmista suunnista. Saimme molemmat askelmäärät onnistumaan Gian kanssa kerralla. Viisi askelta vaati pientä lyhennystä, neljä taas oli melkein tavallista etenemistä. Tosin siinä piti hieman vartioida sitä, ettei Gia venähtänyt huomaamatta ja neljäs askel käynyt siten ahtaaksi.
Tunnin treenit päättyivätkin siihen. Avotaivutuksissa vasemmalle pitää alkaa kyllä tarkemmin pohdiskella omaa istuntaa. Jospa sen korjaaminen oikeampaan suuntaan helpottaisi liikkeen tekemistä siihenkin suuntaan. Avotaivutukset oikealle kun kuitenkin onnistuvat ihan asiallisesti. Puomitehtävällä oli mukava vähän lyhentää ja pidentää laukkaa. Olisipa kyllä kiva pitkästä aikaa säädellä askelta ihan kunnolla ja hakea sitä haitaria molempiin suuntiin. Pitääpä muistaa jokin kerta toivoa tätä tunnilla treenattavaksi.
Avotaivutukset teimme käynnissä ja ravissa toiselle pitkälle sivulle. Ennen avotaivutukseen lähtemistä pyöräytimme sitä valmistelevan voltin pitkän sivun alkuun. Aloitimme oikeassa kierroksessa, jossa avotaivutukset menivät molemmissa askellajeissa mukavasti. Vasemmassa kierroksessa avotaivutukset olivat edelliskerran tapaan hankalia. Kunpa tajuaisin, miten ihmeessä könötän selässä ja siten vaikeutan avotaivutuksen onnistumista. Toki suunta voi olla Giallekin jäykempi, mutta epäilen silti eniten omaa istuntaani. Minulle oli vaikea tyyrätä Gian etuosaa pois uralta. En vain jotenkin saanut tehtyä asiaa oikein, jolloin Giankin oli hankala ymmärtää apujani. Muutamia kertoja sain etuosaa siirrettyä oikein, mutta samalla Gian takaosa yritti lähteä mukaan. Jotenkin en saanut jaettua Giaa kahteen osaan ja vaikutettua sitten haluamaani puoliskoon.
Avotaivutusten parissa vierähti mukavasti aikaa, mutta ehdimme vielä loppuun tulla kolmen puomin suoraa linjaa. Välien metrimääriä en muista, mutta pistimme niihin ensin viisi askelta ja sitten neljä. Tulimme tehtävän molemmista suunnista. Saimme molemmat askelmäärät onnistumaan Gian kanssa kerralla. Viisi askelta vaati pientä lyhennystä, neljä taas oli melkein tavallista etenemistä. Tosin siinä piti hieman vartioida sitä, ettei Gia venähtänyt huomaamatta ja neljäs askel käynyt siten ahtaaksi.
Tunnin treenit päättyivätkin siihen. Avotaivutuksissa vasemmalle pitää alkaa kyllä tarkemmin pohdiskella omaa istuntaa. Jospa sen korjaaminen oikeampaan suuntaan helpottaisi liikkeen tekemistä siihenkin suuntaan. Avotaivutukset oikealle kun kuitenkin onnistuvat ihan asiallisesti. Puomitehtävällä oli mukava vähän lyhentää ja pidentää laukkaa. Olisipa kyllä kiva pitkästä aikaa säädellä askelta ihan kunnolla ja hakea sitä haitaria molempiin suuntiin. Pitääpä muistaa jokin kerta toivoa tätä tunnilla treenattavaksi.
perjantai 28. huhtikuuta 2017
Avoja ja keskiaskellajeja
Perjantaina oli Artsin koulutunnin vuoro. Jaoin sen toisen ratsukon kanssa. Ratsunani oli Gia, ja pääsimme harjoittelemaan avotaivutuksia sekä keskiaskellajeja. Alkuverryttelyn kävimme vapaasti kaikissa askellajeissa. Gia oli hieman alussa kankea, mutta vertyi hiljalleen.
Avotaivutukset teimme heti ravissa. Käänsimme lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle ja ratsastimme sitä avotaivutuksessa noin kolme neljäsosaa. Viimeisen neljänneksen ratsastimme suoraan valmistellen tulevan kulman. Avotaivutukset oikealle olivat aika helppoja. Sain tosin houkutella Giaa pysymään niissä vähän pyöreämpänä. Avotaivutukset vasemmalle olivat hankalampia meille molemmille. Gia oli jäykempi asettumaan ja taipumaan vasemmalle enkä oikein itsekään osannut istua tässä suunnassa oikein, vaikka kierrynkin vasemmalle helpommin. Sain neuvoksi päästää vähän oikeasta ohjasta, jotta Gia lähtisi halukkaammin seuraamaan vasenta ohjaa. Lisäksi sain kääntää etuosaa selvemmin, jotta Gia oli kolmella uralla.
Tämän tehtävän päätteeksi teimme muutamat keskiravilävistäjät. Pyysin ensin liian vaatimattomasti, kun keskiraviyritelmässä katoava pyöreys sai minut nyhräämään ohjilla ja unohtamaan liikkumisen. Saimme yhden vähän paremman yritelmän, vaikkakin pyöreys puuttui edelleen, ja Gia pääsi vähän hiihtämään. Istuntanikin levisi samalla ihan naurettavasti ja pompin selässä kuin pahainen perunasäkki.
Toisena tehtävänä tulimme laukassa keskihalkaisijalle mahdollisimman suorana sillä pysyen. Sen jälkeen ratsastimme toiselle pitkälle sivulle pätkän keskilaukkaa. Oikeassa laukassa Gia pysyi keskihalkaisijalla mukavan suorana ilman kummempia säätöjä. Vasemmassa laukassa Gia taas haki vähän tilaa oikealta, jos en keskittynyt ratsastamaan koko matkaa suoraan. Vasemmassa laukassa sain myös muistaa ajatella vähän avotaivutuksen kaltaista menoa, jotta Gia ei jäänyt kenottamaan oikealle. Keskilaukan kaltaiset pätkät otin aluksi liian vaatimattomasti. Arvelin Gian innostuvan tehtävästä, joten taisin himmailla sen takia. Gia kuitenkin kuunteli mukavasti ja tuli keskilaukkayritelmästä aika asiallisesti takaisin. Kovin suurta eroa en harjoitus- ja keskilaukan välille saanut, mutta jotain yritystä siinä oli. Teimme parit keskilaukkalävistäjätkin. Oikean laukan lävistäjällä Gia pääsi vaihtamaan laukan. Tämän jälkeen tajusin keskittyä ajattelemaan oikeaa laukkaa selvemmin, vaikka lävistäjän loppu läheni. Vasemman laukan lävistäjät menivät ihan ok. Toki ero harjoitus- ja keskilaukan välillä oli edelleen maltillinen.
Loppuravissa emme tehneet kummempia, vaan säilytimme hyvän ravin. Gian kanssa sain olla tarkkana, ettei se valunut liian etupainoiseksi. Muutoin Gia ravasi mukavalla energialla. Gian kanssa on niin kiva treenata, kun se osaa koulukiemurat sekä yrittää ymmärtää kuskia. Olisin saanut tsempata keskiaskellajeissa vähän selvemmin, sillä ne tuntuivat nyt jäävän minulta vähän keskeneräisiksi. Avotaivutuksissa tuli kuitenkin korjattua asioita oikeaan suuntaan myös hankalammassa kierroksessa. Kaikkinensa tunti oli jälleen kerran mukava.
Avotaivutukset teimme heti ravissa. Käänsimme lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle ja ratsastimme sitä avotaivutuksessa noin kolme neljäsosaa. Viimeisen neljänneksen ratsastimme suoraan valmistellen tulevan kulman. Avotaivutukset oikealle olivat aika helppoja. Sain tosin houkutella Giaa pysymään niissä vähän pyöreämpänä. Avotaivutukset vasemmalle olivat hankalampia meille molemmille. Gia oli jäykempi asettumaan ja taipumaan vasemmalle enkä oikein itsekään osannut istua tässä suunnassa oikein, vaikka kierrynkin vasemmalle helpommin. Sain neuvoksi päästää vähän oikeasta ohjasta, jotta Gia lähtisi halukkaammin seuraamaan vasenta ohjaa. Lisäksi sain kääntää etuosaa selvemmin, jotta Gia oli kolmella uralla.
Tämän tehtävän päätteeksi teimme muutamat keskiravilävistäjät. Pyysin ensin liian vaatimattomasti, kun keskiraviyritelmässä katoava pyöreys sai minut nyhräämään ohjilla ja unohtamaan liikkumisen. Saimme yhden vähän paremman yritelmän, vaikkakin pyöreys puuttui edelleen, ja Gia pääsi vähän hiihtämään. Istuntanikin levisi samalla ihan naurettavasti ja pompin selässä kuin pahainen perunasäkki.
Toisena tehtävänä tulimme laukassa keskihalkaisijalle mahdollisimman suorana sillä pysyen. Sen jälkeen ratsastimme toiselle pitkälle sivulle pätkän keskilaukkaa. Oikeassa laukassa Gia pysyi keskihalkaisijalla mukavan suorana ilman kummempia säätöjä. Vasemmassa laukassa Gia taas haki vähän tilaa oikealta, jos en keskittynyt ratsastamaan koko matkaa suoraan. Vasemmassa laukassa sain myös muistaa ajatella vähän avotaivutuksen kaltaista menoa, jotta Gia ei jäänyt kenottamaan oikealle. Keskilaukan kaltaiset pätkät otin aluksi liian vaatimattomasti. Arvelin Gian innostuvan tehtävästä, joten taisin himmailla sen takia. Gia kuitenkin kuunteli mukavasti ja tuli keskilaukkayritelmästä aika asiallisesti takaisin. Kovin suurta eroa en harjoitus- ja keskilaukan välille saanut, mutta jotain yritystä siinä oli. Teimme parit keskilaukkalävistäjätkin. Oikean laukan lävistäjällä Gia pääsi vaihtamaan laukan. Tämän jälkeen tajusin keskittyä ajattelemaan oikeaa laukkaa selvemmin, vaikka lävistäjän loppu läheni. Vasemman laukan lävistäjät menivät ihan ok. Toki ero harjoitus- ja keskilaukan välillä oli edelleen maltillinen.
Loppuravissa emme tehneet kummempia, vaan säilytimme hyvän ravin. Gian kanssa sain olla tarkkana, ettei se valunut liian etupainoiseksi. Muutoin Gia ravasi mukavalla energialla. Gian kanssa on niin kiva treenata, kun se osaa koulukiemurat sekä yrittää ymmärtää kuskia. Olisin saanut tsempata keskiaskellajeissa vähän selvemmin, sillä ne tuntuivat nyt jäävän minulta vähän keskeneräisiksi. Avotaivutuksissa tuli kuitenkin korjattua asioita oikeaan suuntaan myös hankalammassa kierroksessa. Kaikkinensa tunti oli jälleen kerran mukava.
tiistai 18. huhtikuuta 2017
Puomeja ilman jalustimia
Tiistaina änkesin ratsastamaan, ja sattumusten kautta meitä oli peräti kahdeksan ratsastajaa. Ratsukseni sain Gian. Tunnilla pääsimme tahkoamaan puomeja askeleen lyhennyksia ja vähän myös pidennyksiä miettien. Opettaja suunnitteli tunnin tehtävät hyvin, sillä mahduimme maneesiin sangen näppärästi.
Alkuverryttelyssä tulimme suoralla linjalla olleita puomeja ravissa. Välit pääsi tulemaan ihan tavallisella ravilla. Alussa Gia hieman kolisteli ja sovitteli askeltaan, mutta parin kierroksen jälkeen alkoi tulla puomeja sujuvammin. Puomit menivät mukavasti molemmista suunnista. Pidimme nämä puomit edelleen matkassa ja lisäsimme tehtävälle kulmassa ympyrän kaarella olleet puomit. Näille puomeille pyrittiin pyöräyttämään voltti, mikäli oli tilaa. Puomit olivat sangen lyhyillä väleillä eli pääsimme lyhentämään ravia. Nakkasimme tällä tehtävällä jalustimet pois.
Aloitimme tehtävän vasemmassa kierroksessa. Puomikulman jälkeen tulleelle pitkälle sivulle ratsastimme vähän lyhyemmän loivan kiemuran. Oikeassa kierroksessa loiva kiemura ratsastettiin siis ennen puomikulmaa. Loiva kiemura sujui molemmissa kierroksissa ihan asiallisesti, vaikka kovin tarkkaan en sitä ratsastanut (koska oli kiire puomeille). Kaarteet vasemmalle vaativat hieman enemmän työtä, mutta Gia alkoi pehmetä siihenkin suuntaan mukavasti. Suoralla linjalla olleita puomivälejä venytettiin vissiin ihan aavistuksen. Gian kanssa ne sujuivat hyvällä ravilla asiallisesti. Jos ravi pääsi vähän sammumaan, kolisteli Gia hieman. Saimme kuitenkin aika hyvin otteen tehtävälle sopivasta ravista.
Kulmassa olleet puomit lyhyemmillä väleillä olivatkin haastavammat. En saanut Giaa rehellisesti lyhentämään askelta, vaan enemmänkin vähän sammuttamaan etenemistä. Niinpä emme aina päässeet puomeja kovin sulavasti, vaan Gia joutui tikkaamaan askelia miten sattuu. Tajusin kuitenkin alkaa yrittää lyhennystä paremmin ajoissa, jolloin ravi ehti lyhentyä hieman. Tällä tavalla Gia pääsi puomeille tasaisesti ja selvitti ne rämpimättä. Raviaskeleeseen tuli mukavasti korkeutta näinä kertoina.
Laukkatyöskentely jäi tällä tunnilla vähäiseksi. Tulimme vain muutamia kierroksia per suunta suoran linjan puomeja laukassa. Gia innostui puomeista, jolloin sain vähän toppuutella sitä. Sain sen tulemaan tehtävälle asiallisesti, mutta salakavalasti se jokaisen ylitetyn puomin aikana venytti askelta hieman, kunnes tehtävän jälkeen olikin alkua reippaammassa laukassa. Hassu tamma. Se vissiin luuli, että seuraavaksi puomit nousevat maasta ja päästään hyppäämään. Sen verran innokkaalta se vaikutti. Gia kuitenkin kuunteli pidätteet ihan hyvin, ja venähtäminen tehtävällä ja sen jälkeen johtui kuskin huolimattomuudesta. Jotenkin taas alun jälkeen unohdin ratsastaa ja heittäydyin matkustajaksi. Hups ja silleen.
Tämän tehtävän jälkeen olikin enää loppukäynnit jäljellä. Olipa jännää mennä taas pidempi pätkä tunnista ilman jalustimia. Yritin pitää polvet rentoina ja irti satulasta, mutta niin vain aina yllätin itseni vähän puristautumasta satulaan. Sain myös ajatuksen kanssa miettiä istuntaa, sillä ilman jalustimia keskivartalon tuki tuntui katoavan vielä pahemmin. Niinpä sain kääntää lantiota aina selvemmin alle ja napakoittaa vatsalihaksia tueksi. Gian helppo ravi antoi paljon anteeksi, vaikka istuntani on selvästi mennyt huonompaan suuntaan. No, sentään ongelma on (taas) tiedostettu, paraneminen siis alkakoon.
Alkuverryttelyssä tulimme suoralla linjalla olleita puomeja ravissa. Välit pääsi tulemaan ihan tavallisella ravilla. Alussa Gia hieman kolisteli ja sovitteli askeltaan, mutta parin kierroksen jälkeen alkoi tulla puomeja sujuvammin. Puomit menivät mukavasti molemmista suunnista. Pidimme nämä puomit edelleen matkassa ja lisäsimme tehtävälle kulmassa ympyrän kaarella olleet puomit. Näille puomeille pyrittiin pyöräyttämään voltti, mikäli oli tilaa. Puomit olivat sangen lyhyillä väleillä eli pääsimme lyhentämään ravia. Nakkasimme tällä tehtävällä jalustimet pois.
Aloitimme tehtävän vasemmassa kierroksessa. Puomikulman jälkeen tulleelle pitkälle sivulle ratsastimme vähän lyhyemmän loivan kiemuran. Oikeassa kierroksessa loiva kiemura ratsastettiin siis ennen puomikulmaa. Loiva kiemura sujui molemmissa kierroksissa ihan asiallisesti, vaikka kovin tarkkaan en sitä ratsastanut (koska oli kiire puomeille). Kaarteet vasemmalle vaativat hieman enemmän työtä, mutta Gia alkoi pehmetä siihenkin suuntaan mukavasti. Suoralla linjalla olleita puomivälejä venytettiin vissiin ihan aavistuksen. Gian kanssa ne sujuivat hyvällä ravilla asiallisesti. Jos ravi pääsi vähän sammumaan, kolisteli Gia hieman. Saimme kuitenkin aika hyvin otteen tehtävälle sopivasta ravista.
Kulmassa olleet puomit lyhyemmillä väleillä olivatkin haastavammat. En saanut Giaa rehellisesti lyhentämään askelta, vaan enemmänkin vähän sammuttamaan etenemistä. Niinpä emme aina päässeet puomeja kovin sulavasti, vaan Gia joutui tikkaamaan askelia miten sattuu. Tajusin kuitenkin alkaa yrittää lyhennystä paremmin ajoissa, jolloin ravi ehti lyhentyä hieman. Tällä tavalla Gia pääsi puomeille tasaisesti ja selvitti ne rämpimättä. Raviaskeleeseen tuli mukavasti korkeutta näinä kertoina.
Laukkatyöskentely jäi tällä tunnilla vähäiseksi. Tulimme vain muutamia kierroksia per suunta suoran linjan puomeja laukassa. Gia innostui puomeista, jolloin sain vähän toppuutella sitä. Sain sen tulemaan tehtävälle asiallisesti, mutta salakavalasti se jokaisen ylitetyn puomin aikana venytti askelta hieman, kunnes tehtävän jälkeen olikin alkua reippaammassa laukassa. Hassu tamma. Se vissiin luuli, että seuraavaksi puomit nousevat maasta ja päästään hyppäämään. Sen verran innokkaalta se vaikutti. Gia kuitenkin kuunteli pidätteet ihan hyvin, ja venähtäminen tehtävällä ja sen jälkeen johtui kuskin huolimattomuudesta. Jotenkin taas alun jälkeen unohdin ratsastaa ja heittäydyin matkustajaksi. Hups ja silleen.
Tämän tehtävän jälkeen olikin enää loppukäynnit jäljellä. Olipa jännää mennä taas pidempi pätkä tunnista ilman jalustimia. Yritin pitää polvet rentoina ja irti satulasta, mutta niin vain aina yllätin itseni vähän puristautumasta satulaan. Sain myös ajatuksen kanssa miettiä istuntaa, sillä ilman jalustimia keskivartalon tuki tuntui katoavan vielä pahemmin. Niinpä sain kääntää lantiota aina selvemmin alle ja napakoittaa vatsalihaksia tueksi. Gian helppo ravi antoi paljon anteeksi, vaikka istuntani on selvästi mennyt huonompaan suuntaan. No, sentään ongelma on (taas) tiedostettu, paraneminen siis alkakoon.
maanantai 10. huhtikuuta 2017
Lantio alle ja kädet ylös
Maanantain toinen tunti meni Gian kanssa istuntapainotteisella koulutunnilla. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kuusi. Ensimmäisen puoliskon tunnista käytimme istunnan korjaamiseen kaikissa askellajeissa. Sen kummempaa tehtävää ei ollut, vaan pääsimme opettajan tarkempaan syyniin aina pääty-ympyrällä.
Minä sain tehtäväkseni kääntää lantion paremmin alle, pysyä lähempänä satulan etukaarta, viedä vähän ylävartaloa etukumarasta taaemmas sekä kantaa kädet. Melkoinen korjauslista, vaan eipä noista mikään ihan puskista tullut. Lantio löytyi alle kohtuullisesti aina liikkeessä, mutta siirtymisissä erityisesti alaspäin keskivartalon tuki katosi, lantio keikahti ja selkä pääsi notkolle. Sain ajatuksen kanssa keskittyä pitämään lantion alla myös siirtymisissä. Ylävartalo tykkäsi myös unohtua vähän liian eteen etenkin, kun nohittelin Giaa liikkumaan. Käsiä en aluksi muistanutkaan, mutta onneksi opettaja hoksautteli niistäkin tiiviisti. Etenkin laukassa istunnan korjaaminen oli haastavinta. Yritin kyllä korjata istuntaani, ja hetkittäin se meni parempaan suuntaan, mutta tuntui sen verran vieraalta, että itsestäni tuntui aivan kuin olisin jarruttanut sillä. Vaan oikeasti Gia laukkasi paremmin, kun sain hilattua omia palikoitani enemmän kohdilleen. Käsien kantamisessa huomaan edelleen sen, kuinka selvän keskivartalon tuen siinä onnistuminen vaatii. Jos tukea ei ole, eivät kädetkään pysy ylhäällä.
Jatkoimme istunnan miettimistä ravitehtävällä, joka oli edellistunnilta tuttu. Pyöräytimme pitkän sivun loppuun voltin, tulimme keskihalkaisijalle, pyöräytimme sen keskelle tulosuuntaan nähden vastakkaisen voltin, jatkoimme keskihalkaisijan loppuun ja käännyimme sille tehdyn voltin kanssa samaan suuntaan. Harjoitusravissa sain pidettyä lantion kohtuullisesti alla ja sitä kautta pysyin lähempänä satulan etukaarta enkä valunut liian taakse. Jännitin kuitenkin vääriä paikkoja, sillä jalkani kipristyivät samalla. Keskivartalon tuki oli kuitenkin paremmin mukana, sillä kädet pysyivät nyt paremmin ylhäällä. Gian kanssa suoraan meneminen samoin kuin voltit onnistuivat mukavasti. Sen ansiosta saatoinkin keskittyä enemmän istunnan korjaamiseen. Olin erityisen tyytyväinen siihen, kuinka asiallisesti pääsimme keskihalkaisijalta vasemmalle, vaikka se minulle hankalampi suunta onkin. Gia oli kuitenkin mukavan tasainen molempiin suuntiin, mikä helpotti omaa menoani selvästi.
Siinäpä olivatkin tunnin tehtävät. Istuntatunnilla ei kummempia tehtäviä tarvitsekaan, keskittyminen kun menee hyvin pitkälti siihen omaan kroppaan. Tällä tunnilla uutena korjauksena istuntaani tuli se, että minun pitäisi pysyä enemmän etukaaren luona. Tätä en olekaan kummemmin tullut ajatelleeksi. Paitsi tietyissä, joskin harvoissa, satuloissa huomaan laskevani liukumäkeä takakaarta kohti. Lantion kääntäminen kunnolla alle auttoi pysymään oikeammassa kohdassa satulaa. Kivaa oli se, että sain tunnin aikana vähän jämäköitettyä keskikroppaa, jolloin myös kädetkin pysyivät paremmin kannettuina. Vaan työtähän tässä istunnassa silti on. Siksipä onkin kiva, että siihen paneudutaan joskus ihan kunnolla.
Minä sain tehtäväkseni kääntää lantion paremmin alle, pysyä lähempänä satulan etukaarta, viedä vähän ylävartaloa etukumarasta taaemmas sekä kantaa kädet. Melkoinen korjauslista, vaan eipä noista mikään ihan puskista tullut. Lantio löytyi alle kohtuullisesti aina liikkeessä, mutta siirtymisissä erityisesti alaspäin keskivartalon tuki katosi, lantio keikahti ja selkä pääsi notkolle. Sain ajatuksen kanssa keskittyä pitämään lantion alla myös siirtymisissä. Ylävartalo tykkäsi myös unohtua vähän liian eteen etenkin, kun nohittelin Giaa liikkumaan. Käsiä en aluksi muistanutkaan, mutta onneksi opettaja hoksautteli niistäkin tiiviisti. Etenkin laukassa istunnan korjaaminen oli haastavinta. Yritin kyllä korjata istuntaani, ja hetkittäin se meni parempaan suuntaan, mutta tuntui sen verran vieraalta, että itsestäni tuntui aivan kuin olisin jarruttanut sillä. Vaan oikeasti Gia laukkasi paremmin, kun sain hilattua omia palikoitani enemmän kohdilleen. Käsien kantamisessa huomaan edelleen sen, kuinka selvän keskivartalon tuen siinä onnistuminen vaatii. Jos tukea ei ole, eivät kädetkään pysy ylhäällä.
Jatkoimme istunnan miettimistä ravitehtävällä, joka oli edellistunnilta tuttu. Pyöräytimme pitkän sivun loppuun voltin, tulimme keskihalkaisijalle, pyöräytimme sen keskelle tulosuuntaan nähden vastakkaisen voltin, jatkoimme keskihalkaisijan loppuun ja käännyimme sille tehdyn voltin kanssa samaan suuntaan. Harjoitusravissa sain pidettyä lantion kohtuullisesti alla ja sitä kautta pysyin lähempänä satulan etukaarta enkä valunut liian taakse. Jännitin kuitenkin vääriä paikkoja, sillä jalkani kipristyivät samalla. Keskivartalon tuki oli kuitenkin paremmin mukana, sillä kädet pysyivät nyt paremmin ylhäällä. Gian kanssa suoraan meneminen samoin kuin voltit onnistuivat mukavasti. Sen ansiosta saatoinkin keskittyä enemmän istunnan korjaamiseen. Olin erityisen tyytyväinen siihen, kuinka asiallisesti pääsimme keskihalkaisijalta vasemmalle, vaikka se minulle hankalampi suunta onkin. Gia oli kuitenkin mukavan tasainen molempiin suuntiin, mikä helpotti omaa menoani selvästi.
Siinäpä olivatkin tunnin tehtävät. Istuntatunnilla ei kummempia tehtäviä tarvitsekaan, keskittyminen kun menee hyvin pitkälti siihen omaan kroppaan. Tällä tunnilla uutena korjauksena istuntaani tuli se, että minun pitäisi pysyä enemmän etukaaren luona. Tätä en olekaan kummemmin tullut ajatelleeksi. Paitsi tietyissä, joskin harvoissa, satuloissa huomaan laskevani liukumäkeä takakaarta kohti. Lantion kääntäminen kunnolla alle auttoi pysymään oikeammassa kohdassa satulaa. Kivaa oli se, että sain tunnin aikana vähän jämäköitettyä keskikroppaa, jolloin myös kädetkin pysyivät paremmin kannettuina. Vaan työtähän tässä istunnassa silti on. Siksipä onkin kiva, että siihen paneudutaan joskus ihan kunnolla.
sunnuntai 9. huhtikuuta 2017
Lyhyemmällä lenkillä
Sunnuntaina lähdimme kahden ratsukon voimin maastoon. Minulla ratsuna oli Gia. Päätimme käydä Kotakankaan lenkin. Tieosuus oli pääosin sula, joten pääsimme menomatkalla ottamaan ravia ja lyhyen pätkän rauhallista laukkaa. Tien päästä lähtenyt metsäpolku oli kuitenkin edelleen jäinen lumikerroksella varustettuna. Lumi alkoi paakkuuntua heti kavioihin tilsoiksi, joten metsäosuus jäi sitten käymättä. Käännyimme kiltisti kotiin, ja tilsatkin onneksi jäivät tiellä matkasta. Kotimatkan taitoimme ravissa ja käynnissä. Kävimme vielä köpöttelemässä tallin peltolenkin, jotta reissu ei jäänyt ihan miniksi. Alku- ja lopputalven maastoilut ovat kyllä vähän höpöjä. Vaan jospa ne maastot hiljalleen sulaisivat, niin pääsisi taas vähän monipuolisemmille lenkeille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)