torstai 31. heinäkuuta 2014

Yli joka tapauksessa

Viisi päivää ilman hevosia sujui yllättävän kivuttomasti. Apua, onko minusta tulossa kohtuukäyttäjä? Torstaina oli kuitenkin jo tosi kiva päästä takaisin ratsastamaan etenkin, kun luvassa oli Tallinmäen neljän ratsukon tunti Jetin kanssa. Tunti oli mukava sekoitus niin kouluvääntöä, puomeja, kavaletteja kuin lopulta vähän esteitäkin.

Tunnin aloitimme ratsastamalla huolellisia kulmia sekä keskiympyröitä kaikissa askellajeissa. Jetti tahmaili jokaisessa askellajissa tovin ennen kuin sain ratsastettua sitä hereille. Kulmat ja keskiympyrät oikeassa kierroksessa menivät aika kivasti. Muistin jopa tehdä puolipidätteitä valmisteluina enkä jättänyt kaikkea sisäohjan varaan. Vasemmassa kierroksessa sain taas vähän kertailla apuja, jotta sain Jetin ensin vähän suoremmaksi ja siitä sitten asettumaan rehellisemmin. Kulmissa Jetti pääsi välillä oikomaan, kun unohdin ulkoavut enkä saanut vartioitua sisäpohkeella riittävästi. Pienellä täsmennyksellä saimme tultua kulmia vähän paremmin, mutta olisin kaivannut niihin enemmän helpoutta. Ravissa Jetti esitti muutamia kivoja pätkiä. Laukka tuntui tihkaimmalta, vaikka sekin lähti tarpeeksi päättäväisesti ratsastamalla sujumaan ihan kohtuullisesti. Oma istuntani vain tuntui vähän jäävän matkasta, mikä varmasti söi laukan sujuvuutta.

Seuraavaksi tulimme kahta suoralla linjalla ollutta puomia ravissa pyöräyttäen alkuun ja loppuun voltit. Suuntaa myös vaihdettiin aina jatkamalla tehtävän jälkeen eri suuntaan kuin mistä sille oli tultu. Jetti alkoi liikkua ravissa aika mukavasti, jolloin sain keskittyä ratsastamaan teitä paremmin. Voltit oikealle menivät edelleen kivasti, kun taas volteilla vasemmalle esiintyi vähän valumista sisälle. Puomit kuitenkin ylittyivät kivan tahdikkaasti. Opettaja tosin hoksautti vartioimaan, että Jetti pysyy tehtävällä suorana, sillä välillä se pyrki kenottamaan vähän vasemmalle.

Sama tehtävä tultiin myös laukassa, mutta voltit muuttuivat vapaaehtoiseksi, ja puomit nousivat kavaleteiksi. Lisäksi suunnanmuutoksissa laukka vaihdettiin lennosta viimeistään kulman tullessa vastaan. Pääsimme välin kohtuullisen tasaisesti kuudella askeleella, mutta tahti ei säilynyt koko aikaa yhtä hyvin. Välillä Jetti pääsi hidastamaan, välillä taas tyrkkäsin sitä liikaa eteen. Ihmeellisesti sain vähän rauhoituttua aina tehtävälle, jolloin välin ratsastaminen onnistui. Laukanvaihdot sujuivat kohtuullisen kivasti, joskin edelleen oikean laukan vaihtaminen vasempaan oli hieman hankalampaa. Saimme kuitenkin tehtyä vaihdot puhtaasti. Maltoin myös itse istua kohtuullisesti, vaikka vähän ehkä yritinkin ottaa satulassa pieniä lentoja.

Lopuksi tulimme pariin kertaan kolme estettä putkeen. Ensin korkeus oli noin 70, sitten noin 80 senttiä. Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa hypäten lävistäjällä olleen pystyn. Siitä laukka vaihdettiin oikeaksi ja hypättiin toinen yksittäinen pysty, joka sijaitsi lyhyen sivun lähellä vähän kulmassa. Siitä laukka vaihdettiin takaisin oikeaksi ja tultiin vielä okseri toisella lävistäjällä vaihtaen laukka vielä vasemmaksi. Ensimmäiselle esteelle lähestyimme ihan asiallisessa laukassa, mutta viime hetkellä Jetti livahti vasemmalta ohi. Hölmistyin täysin enkä ehtinyt reagoida ollenkaan. Kasasin kuitenkin itseni nopeasti ja suuntasin esteelle päättäväisesti uudelleen. Nyt Jetti meni siitä yli ilman mitään ongelmia. Ruuna ei vissiin ymmärtänyt, että tällä tunnilla voi tulla esteitäkin vastaan ja hämmentyi hiiteen, kun moinen yhtäkkiä olikin turvan edessä. Loppurata meni ihan asiallisesti, vaikka jouduin korjaamaan ristilaukat pois kokonaan oikeaan laukkaan aina hyppyjen jälkeen.

Esteiden korotus sinne 80 senttiin vähän vissiin sotki pakkaani, sillä toinen kierros olikin melkoista kiipeämistä. Jotenkin jäin sähläämään ponnistuspaikkojen kanssa (vaikka ei pitäisi!), jolloin laukka pääsi hyytymään. Tässä lohdutti kuitenkin se, että olin menossa esteistä yli, jolloin Jettikin hyppäsi ne. Saimme lopulta uusia toisena ollutta lävistäjäokseria, sillä tie sille oli valunut vallattomasti vasemmalle. Jopa niin paljon, että kertaalleen nappasin tolpan puomeineen jalallani mukaan. Hups tai siis kas noin! Saimme onneksi uusia esteen parisen kertaa, jolloin lopulta sain siihen paremmalla tiellä siedettävämmän hypyn. Kohellusteni jälkeen tuumasin vain, että onneksi tämä ei ole tyylilaji!

Tunnin varsinaiset tehtävät loppuivat siihen, ja lyhyen ravipätkän jälkeen käppäilimme tallille peltolenkin kautta. Olipa taas mukavan monipuolinen tunti, tykkäsin! Vaikka meno esteillä olikin melkoisen haparoivaa, olin jokaisesta ylityksestä tyytyväinen. Vielä puoli vuotta sitten Jetti olisi hyvin todennäköisesti stopannut useamman kerran, sillä silloin oma asenteeni ei ollut se, että tästähän muuten mennään yli. Nyt en uhrannut ajatustakaan sille, että jokin muu kuin ylittäminen olisi vaihtoehto. Tietysti haluan oppia ratsastamaan useimmat hypyt sujuvasti yli, mutta on myös hyvä tietää, että Jetti auttaa tarvittaessa ja lähtee vähän huonommastakin paikasta, kun vain itse olen päättäväisesti menossa. Joka tapauksessa oli erityisen kivaa olla taas satulassa pienen tauon jälkeen! Ensi kerralla voi taas mennä sitä paitsi myös paljon sujuvammin.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Mukavuusalueen ulkopuolella

Jossain hullunrohkeuden puuskassa tuumasin Noralle lähteväni hänen ja toisen kaverimme seuraksi maastoesteille Aaltokankaan ratsutallien hevosilla. Ratsukseni sain 2004 syntyneen ruunan nimeltä My Black Dream, joka tuttujen kesken kulkee nimellä Remu. Säkäkorkeus tällä ruunalla on noin 163, ja koulutustasona heA. Estetasosta tallin nettisivuilla tuumataan vain, että "hyppää myös".

Ennen maastoon lähtöä ehdin ottaa kentällä hyvin lyhyen hetken käyntiä ja ravia. Remu tuntui asialliselta, vastasi pidätteisiin, mutta pienellä nohituksella liikkui myös. Maastossa otimme pienen ravi- ja laukkaverryttelyn. Ravi meni vielä kivasti, mutta laukassa Remu säntäili vähän. Olimme jonon viimeisenä, ja Remu olisi kovasti tahtonut kirmata vähintään kaverin rinnalle tai ohi. Loppuvaiheessa jarrumme katosivat hetkeksi, ja ehdinkin huudella muille ongelmasta. Sitten vähän tulistuin ja komensin Remua, joka tämän jälkeen muisti osaavansa mennä myös vähän rauhallisemmin. Tällainen aloitus pisti pakkani sekaisin ja löi jännitysmittarit vahvasti punaisen puolelle.

Rengas, pieni tukki, halkopino, isompi tukki,
alashyppy, tukkikasa ja risueste.
Kiitos näistä Noralle kypäräkameroineen!
Ensimmäisenä hyppäsimme rengasesteen ja pienen tukin. Remu vähän steppaili, jolloin sain rauhoitella itseäni melkoisesti, etten lähtisi villitsemään hevosta. Matkaan pääsimme asiallisesti, ja Remu eteni reippaasti, mutta kuunteli. En täysin uskaltanut keventää istuntaa, vaan pidin sellaisen puolivälimallin. Rengaseste ja tukki ylittyivät asiallisesti, ja sain Remun stopattuakin ja palattua kavereiden luo kohtuullisen rauhassa, vaikka ruunalla vähän olikin kipitysvaihe päällä.

Toisena tulimme ensimmäisen tehtävän toisinpäin eli pienen tukin ja rengasesteen, joiden jälkeen jatkoimme vielä pienessä ylämäessä olleelle halkopinolle. Tukki ja rengaseste menivät tähänkin suuntaan ihan hyvin. Pientä kiihdytystä kavereita kohti oli havaittavissa, mutta Remu kuunteli kohtuullisesti. Pääsimme halkopinolle laukassa, ja vaikka sille tuli pieni hidastus, hyppäsi Remu sen kiltisti.

Sitten siirryimme vähän edemmäs ja hyppäsimme isomman tukin ja jatkoimme siitä alashyppyyn. Remulla oli taas vähän vauhtia, sillä esteet hypättiin kavereiden luo suunnaten. Sain kuitenkin pidätteet läpi, ja isompi tukki meni kivasti. Sen jälkeen sain jarrutella hyvin, sillä halusin alashypyn ravista. Remu hieman arpoi laskeutumista, mutta liki kirjaimellisesti valui alashypyn pehmeästi alas. Sen jälkeen lähinnä vain nauratti, sillä alashyppy ei tuntunut hypyltä laisinkaan.

Lopuksi tulimme vielä pienen lenkin, joka sisälsi juuri hypätyt isomman tukin ja alashypyn. Sen jälkeen tuli pidempi laukkapätkä, jonka aikana siirryttiin pienemmälle polulle. Siellä hyppäsimme kaksi estettä, jonkinlaisen tukkipystyn ja sitten pienen risuesteen. Radan viimeisenä hyppäsimme vielä alussa hypätyn pienemmän tukin. Remu oli vähän tohinoissaan, kun lähdimme laukkaamaan kavereista pois. Se kuitenkin otti edelleen pidätteet läpi, jolloin isompi tukki meni hyvin. Sain jarrutettua sen raviin, ja pääsimme alashypyn taas hassusti valuen. Ennakkoon olin miettinyt, miten Remu käyttäytyisi, kun olisimme hyvin kaukana kavereista. Remu yllätti ja jopa tolkkuuntui. Pääsimme laukkaamaan mukavan rennosti kohti pienempää polkua. Meinasin hukata sen, joten siirryin raviin ja oikean kohdan näkyessä puikahdin polulle. Siellä taas nostin laukan, ja lähestyimme polun ensimmäistä estettä. Olimme aiemmin kävelleet tämän reitin, joten Remu vähän arveli meidän kiertävän esteet. Arvelu oli tosi maltillista, ja Remu hyppäsikin molemmat esteet kivasti, kun kerroin sille oikean reitin. Viimeiselle esteelle tultaessa kaveritkin näkyivät, ja taisin itse päästää helpotuksen huokauksen. Se tarttui Remuun, ja hyppäsimme pienen tukin sangen ponnettomasti. Joka tapauksessa ehjin nahoin perillä, jes!



Hyppelymme loppuivat siihen, ja saatoin huokaista helpotuksesta todella syvään. Ehdin jännittää tunnin aikana moneen otteeseen ja aika paljonkin, mutta sain aina jotenkin kasattua pääni. Remu oli toki paikoin vähän innokas, mutta loppujen lopuksi se kuunteli ja uskoi pyyntöni hyvin. Remun paras ominaisuus oli se, ettei se tuntunut epäröivän esteiden hyppäämistä ollenkaan. Oma ratsastukseni olisi saanut olla rennompaa ja huolettomampaa, mutta niin täysin zeniksi en päässyt. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, että sain mentyä mukavuusalueeni ulkopuolelle ja selviydyttyä siitä. Jes!

Videoista kiitos kypäräkameralla varustetulle Noralle!

Kivaa koulua

Perjantaina oli torstain tapaan luvassa kahden ratsastuksen päivä. Päivän aloitin käymällä ratsastamassa Jetin. Tällä kertaa nappasin treeniaiheeksi aiemmalta kerralta tutun kahdeksikon, jossa ratsastettiin niin molempia ympyröitä kuin niiden sisään pienemmät voltit. Kuviota tulin ravissa ja laukassa, joista jälkimmäisessä lisäsin vielä vaihdot mukaan. Alkukäynnit hoituivat näppärästi peltolenkin kautta.

Tehtävän raviosuuden alkupuolella Jetti nahkeili aika paljon, ja sain tosissani ratsastaa sitä hereille. Huomasin itse olevani epälooginen, kun en jokaiseen hidastamiseen ehtinyt saati jaksanut reagoida. Niinpä menikin hyvä tovi ennen kuin Jetti oikeasti uskoi minun olevan liikkumisen suhteen tosissani. Vauhti tuppasi hyytymään etenkin ympyröiden sisään pyöräytetyillä volteilla pahemman kerran. Topakammalla ratsastuksella Jetti alkoi myös liikkua, jolloin pääsin keskittymään ravityöskentelyyn paremmin. Oikea kierros sujui tutusti aika helposti. Jetti asettui mukavasti, ja ympyrät muistuttivat ympyröitä. Vasemmassa kierroksessa asetus ei mennyt ihan niin helposti läpi, mutta jaksoin sinnikkäästi yrittää korjata niin hevosta kuin itseäni. Oivalsin taas alkaa hakea hyvää ulko-ohjan tuntumaa ja välttää sitä, että vääntäisin Jetin kaulan mutkalle sisäohjalla. Yritin ajatella hakevani Jettiä ensin vähän suoremmaksi, jonka jälkeen sisäpohkeella ja ulko-ohjan työskentelyllä saada asetuksia läpi. Lopulta pienet kohottavat ohjasotteet sisäohjasta saivat asetuksia vähän läpi, ja kun yhdistin tähän vielä riittävän suoruuden, saimme muutamia kivoja hetkiä. Pienemmillä volteilla tosin en ehtinyt korjata kaikkea aina niin nopeasti, jolloin Jetti pääsi kaatumaan sisemmäs. Voltti toimi hyvänä testinä sille, olinko isomman ympyrän aikana saanut oikeasti ratsastettua. Sillekin saimme lopulta hyviä hetkiä, joten yrittäminen palkittiin mukavasti.

Laukkaosuuden sain aloittaa samaan tapaan kuin raviosuuden eli herättämällä Jetin liikkumaan. Se onnistui kohtuullisesti, mutta samalla paremmassa laukassa istuntani alkoi hajoilla. Siinä sain sitten tovin taas muistella, miten oma istunta kootaan jämäkämmäksi. Vatsalihasten aktivointi auttoi, samoin lonkkien kierto paremmin auki samalla pohkeita tuntumalle vieden. Tämän jälkeen saatoin siirtyä takaisin tehtävän pariin. Aloin pyöritellä ympyröiden sisälle voltteja sekä tehdä laukanvaihtoja aika nopeasti. Oikea kierros sujui taas ihan kivasti, ja vasemmassa sain tehdä vähän enemmän töitä. Sekin suunta toimi kuitenkin kohtuullisesti. Toki olisin saanut viilata voltteja vielä vähän tarkemmiksi, mutta eivät ne ihan kamalia olleet. Laukanvaihdot sujuivat tälläkin kertaa aika mukavasti, myös oikeasta laukasta vasempaan vaihtaessa. Tie tosin niiden aikana ei ollut ihan niin hyvä kuin olisin halunnut. Jetti pääsi aina vähän oikaisemaan uuteen suuntaan, kun pyysin siltä vaihtoa. Maltoin kuitenkin itse taas istua paremmin satulassa, mikä on aiempaan parannusta. Kivaa oli tietysti se, että laukat vaihtuivat mukavasti suunnasta riippumatta.

Loppuun tein vielä ravissa pohkeenväistöjä uralta sisemmäs ja siitä takaisin. Väistöt eivät lähteneet aluksi kovin hyvin, vaan Jetti pyrki hidastamaan. Keskityin sitten siihen, että sain siitä irti sekä etenemisen että sivuttaisliikkeen. Tämän jälkeen väistöt oikealle sujuivat mukavasti. Väistöissä vasemmalle takapää pääsi välillä johtamaan, ja Jetti tuntui vähän pullahtavan vasemmalta muutenkin karkuun. Tarkempi ei-väistävän puolen vartiointi auttoi tähän samoin kuin pienet pidätteet ulko-ohjasta. Hetkittäin Jetti oli väistöissä jopa liian kiireinen, minkä koin vain positiiviseksi ongelmaksi. Jettiä kun on kuitenkin helpompi vähän toppuutella kuin joutua pyytämään jokainen askel erikseen. Pienellä maltilla saimme muutamia aika kivoja ja rullaavia väistöjä. Hienosäätöä olisi tosin voinut tehdä ehkä siihen tahtiin vielä. Se taisi olla kuitenkin vielä pikkuisen liian kiireinen.

Loppuraveissa hain vielä hyvää eteenpäinpyrkimystä, korjailin istuntaani sekä nautin hyvistä hetkistä. Jetti ravasi paikoin mukavasti ja tuntui aika kivalta selkään. Pyörittelin muutamia ympyröitä molempiin suuntiin, ja ne menivät mukavasti. Hitsit, minähän jopa nautin tällä kertaa itsenäisestä kouluväännöstä! On tosi kiva huomata viimeistään ratsastuksen loppupuolella, että jotkin asiat on tullut tehtyä aiemmin oikein, kun meno tuntuu siinä vaiheessa kivalta. Jetti parani tehtävien myötä, jolloin yrittäminen palkittiin jälleen kerran. Kiva tunti! Sen perusteella aloinkin jo hassusti haaveilla kunnon ohjatusta kouluvääntötunnista Jetin kanssa. Ei olisi hullumpi ajatus saati yhtään pahitteeksi.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Kouluväännöstä rataharjoitukseen

Torstain Tallinmäen tunnilla saimme olla Kaisan kanssa kahdestaan. Jetti oli pitkästä aikaa valmiiksi edellisellä tunnilla, joten oli kiva päästä ratsastamaan jo töitä tehneellä ratsulla. Tunti piti sisällään niin kouluvääntöä kuin sen jälkeen ihanana palkkiona harjoitusestekisoissa huonon kelin takia väliin jääneen 85 sentin perusradan hyppäämisen.

Kouluväännön puolella ratsastimme ravissa ja laukassa kahdeksikkoa siten, että sen ympyröillä sai mennä halutessaan useamman kierroksen putkeen ennen kuin vaihtoi suuntaa. Teimme tehtävää lisäämällä ympyröille yhdet voltit sekä laukassa lisäsimme mukaan vielä laukanvaihdot suunnanmuutoksissa. Jetti yritti paikoin vähän hidastella, mutta suurimman osan ajasta taisin muistaa pitää sen liikkeellä. Vasemmassa kierroksessa sain vähän haeskella asetusta, mutta suunta ei ollut yhtään niin kamala kuin pahimmillaan. Molemmissa kierroksissa sain keskityttyä myös aika paljon ulkoavuilla ratsastamiseen enkä halaillut sisäohjaa ihan niin antaumuksella kuin joskus. Niin ravissa kuin laukassa tehdyt pienemmät voltit sujuivat aika mukavasti. Parasta oli se, ettei tahti juuri hyytynyt niiden aikana. Ihan automaattina Jetti ei liikkunut, mutta oli helposti heräteltävissä. Kouluväännön suurimmat onnistumiset olivat laukanvaihdot. Sain tehtyä ne ilman, että Jetti pääsi valumaan pahasti uuteen suuntaan, ja vaihdot onnistuivat molempiin suuntiin aika helposti. Jes! En yhtään tiedä, mitä tein paremmin kuin yleensä, mutta nytkin muistin istua paremmin satulassa enkä lähtenyt lentämään. Hitsit, että oli kiva tunne saada vaihdot onnistumaan vähän tavallista paremmin.

Näiden tehtävien jälkeen pääsimme hyppelyiden pariin. Otimme muutamia verryttelyhyppyjä, jotka sujuivat vaihtelevasti eli välillä hyvin, välillä vähän kömpien. Itselläni oli vähän ylisuorittamisen makua ratsastuksessa, mihin Jetti reagoi nihkeilemällä. Kun sain rentouduttua, saimme ihan asiallisiakin hyppyjä. Sitten pääsimmekin tulemaan perusradan eli esteet 1–7 noin 85 sentin tasolla.

Ykköselle tuli töksähtävä hyppy, kun tie ei ollut kunnossa. Sain tsempattua, jolloin kakkosen ja kolmosen suora linja meni asiallisesti viidellä askeleella. Nelosen hyppy oli ihan ok, ja laukka taisi vaihtua jo hypyssä. Viitoselle jäin taas arpomaan ponnistuspaikkaa, jolloin tulimme esteelle vähän miten sattuu. Laukka taisi silti vaihtua hypyssä toivotusti vasemmaksi. Viitosen jälkeen sain vähän rauhoituttua ja suunnattua ajatukset radan kahdelle viimeiselle esteelle. Kuutoselle aloin taas turhaan sihdata ponnistuspaikkaa ja kun en sitä nähnyt, heittäydyin matkustajaksi. Niinpä sillekin tuli vähän hassu hyppy, ja pääsimme seiskalle kahdella ylimääräisellä askeleella, kun viisi olisi ollut sopiva.

Saimmekin uusia radasta ykkösesteen sekä esteet 5–7. Ykkönen meni omanaan mukavasti, kun keskityin parempaan tiehen. Kolmen esteen putki yksittäisenä sujui myös paremmin. Tajusin jopa ratsastaa sopivan laukan ajoissa ennen kuutosta, jolloin pääsimme seiskalle viidellä askeleella. Loppua kohti hypyt paranivat, vaikka edelleen yritin säätää liikaa. En vain tuntunut saavan Jettiin ihan toivomaani otetta, jolloin jäin häseltämään liikaa. Mukava oli kuitenkin huomata, että Jetti meni mukisematta kaikesta yli, vaikka ponnistuspaikka ei ollut ihan paras. Tämä ei tietysti ole tavoite, mutta kiva silti tietää, että hevonen auttaa tarvittaessa, jos olen itsekin menossa. Tällainen koulun ja esteiden yhdistelmätunti kyllä toimii minulle. Maltan vääntää koulua paremmin, kun tiedän saavani palkkioksi esteitä. Samalla taas saan kouluosuudessa ratsastettua Jettiä täsmällisemmin, kun en niin intoile hyppyjen perään. Voisin kuvitella, että meille on tulossa enemmänkin tällaisia yhdistelmätunteja, mikä tekisi minulle vain hyvää.

Parempaa kohti

Torstaina päädyin jälleen Noran kautta pitkästä aikaa Aaltokankaan ratsutallien estetunnille. Ratsukoita oli yhteensä vain kolme, sillä tunti oli erikseen meille järjestetty. Ratsukseni olin toivonut varmaa, tasaista menijää, joka opettajan mielestä sopi Eemeliin hyvin. Tällä 2007 syntyneellä pienellä eestinhevosruunalla olenkin hypännyt kerran aikaisemmin syyskuussa 2012. En odottanut tunnilta suurempia, vaan lähdin sopivasti pää tyhjänä liikkeelle.

Alkuverryttelyssä Eemeli tykkäsi hidastella sekä viedä turpansa kenottamaan oikealle. Opettaja korjasi heti ohjastuntumaani tasaisemmaksi sekä käski vaikuttamaan paremmin sisäpohkeella, kun Eemeli pienensi ympyröitä oma-aloitteisesti. Lisäksi tuli huomautus hevosen liiallisesta kaulan taivuttamisesta. Opettajan ohjeiden avulla sain Eemeliä paremmin kuulolle. Suurin apu oli hevosen kunnollinen suoristaminen. Sen avulla Eemeli sai omia palikoitaan kohdille, jolloin liikkuminenkin helpottui. Laukassa verryttelimme tekemällä temponvaihteluita sekä siirtymiä raviin. Eemeli lähti eteen ihan kivasti, mutta laukan lyhentäminen jäi vähän puolitiehen. Siirtymät raviin tahtoivat olla hätäisiä, ja samoilla fiiliksillä esitin pari noloa tyrkkäystä laukkaan. Taas vähän malttamalla sain Eemelin nostamaan pari kertaa laukan aika asiallisesti.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme oikeassa laukassa aloittaen täyskaartotiellä oheisen piirroksen esteen numero 3, toisesta suunnasta siis. Siitä jatkoimme tuolle numeroimattomalle pystylle. Tavoitteena oli saada laukka vaihtumaan molemmilla esteillä. Me onnistuimme tässä Eemelin kanssa muistaakseni tasan kerran ja kaiken lisäksi vahingossa. En saanut Eemeliä suoristumaan ensimmäiselle esteelle eikä laukka rullannut, joten laukka ei vaihtunut. Toisella pystyllä oli samankaltaisia ongelmia. Opettaja kehotti johtamaan enemmän, mikä sai minut ihan hämilleni. Oma bravuurini kun on reilu johtaminen. En tiedä sitten, varoinko tekemästä sitä vieraamman opettajan silmän alla vai mikä tökki. Lopulta sain tehtävälle paremmat tiet ja Eemelin suoremmaksi, mutta vaihdot jäivät saamatta. Eemeli vaihtoi kuitenkin kohtuullisen nopeasti myötälaukan aina ravin kautta.

Seuraavaksi tulimme suoralla linjalla numeroimattomaa pystyä ja nelosnumerolla varustettua okseria muutaman kerran. Väli taisi olla noin 24 metriä. Esitimme Eemelin kanssa ensin välin seitsemällä askeleella siten, että viimeinen askel oli vähän töpö. Päätin seuraavalla yrittämällä tulla välin mieluummin kuudella. Eemeliä sai nohittaa sitä varten ajoissa ennen ensimmäistä pystyä sekä heti pystyn jälkeen. Se otti pyynnöt kuitenkin hyvin vastaan ja hurautti välin nätisti kuudella askeleella. Tälläkin tehtävällä yritimme laukanvaihtoa okserilla, mutta se taisi jäädä ehkä yhden onnistumisen, jos senkään, varaan. Tänään laukanvaihdot hypyissä eivät tosiaan olleet meidän juttumme.

Lopuksi tulimme vielä pienen radan esteillä 1–4 muutamaan kertaan, korkeimmillaan rata oli noin 70 sentin tuntumassa. Ykkösen ja kakkosen kaareva linja meni pääsääntöisesti hyvin, kun taas kolmosen ja nelosen linja meni oikaisten. Välillä pyysin Eemeliä myös roikaisemaan turhan kaukaa, mutta ratsu lähti luottavaisesti matkaan. Pari kertaa jäin itse arpomaan ponnistuspaikkaa ja päätin hevosen lähtevän kauempaa, mutta Eemeli otti vielä sen yhden askeleen. Sielläpä olin sitten kaulalla odottamassa hevosen ratkaisua. Onneksi tämä ei tuonut mitään suurempia pulmia, näytti lähinnä vain huvittavan nololta. Viimeisellä kierroksella sain kuitenkin tsempattua niin paljon, että molemmat kaarevat linjat menivät kohtuullisesti. Täydellisiä ne eivät olleet, mutta muuten parannusta oli aiempaan. Tähän päättyivät meidän hyppelymme tältä kertaa.



Opettaja kehui meitä siitä, että meillä osasin olla paikoin päättäväinen ja sain Eemelin liikkumaan aika hyvin. Sama fiilis jäi itselle. Eemeliä sai kyllä patistella, mutta laiska se ei ollut. Sen tarjoama laukka tosin ei riittänyt, vaan jätti ratsulle liikaa aikaa kiemurrella ja luikerrella. Kun Eemeliä patisti vielä vähän lisää siitä, alkoi löytyä parempaa menoa ja ratsuunkin tuntumaa. Tämän perusteella Eemeli oli kiva hyppykaveri. Se yritti sinnikkäästi ja uskoi myös päätöksiäni, ainakin välillä. Olihan se vähän ponimainen ruuna, mutta sopivissa määrin. Siksipä alkutunnista kovasti tuloaan tehnyt ketutus väistyi, kun tajusin voivani myös nurisemisen sijaan ratsastaa. Kaikkea sitä oppiikin, haha!

Videoista kiitos tuntia seuranneelle!

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Tarpeellisia perusharjoituksia esteillä

Ensinnäkin tittirii! Tänään tuli kuluneeksi tasan kahdeksan vuotta siinä, kun aloitin ratsastuksen säännöllisesti. Vieläkin vuosimäärä tuntuu vähäiseltä, mutta onneksi jotain edistystä on tapahtunut niiden aikana. Jännä nähdä, olenko vielä toisen moisen jälkeen ratsailla ja jos olen, millä tavalla sitten ratsastan.

Vuosipäivälle sattui sopivasti se, että suuntasin Noran houkuttelemana testaamaan ensimmäistä kertaa Ankki Engmannin hevosia ja tuntia. Ankin opetuksessa olen ollut muutaman kerran aikaisemmin, ja pidän hänen jämäkästä, mutta kannustavasta opetustyylistään. Olimme varanneet estetunnin, ja suuntasin Kiimingin ratsastuskeskukselle hieman jännittäen. Ratsukseni olin toivonut tasaista ja varmaa menijää. Tallille päästyä selvisi, että menisin tunnin vuonna 1996 syntyneellä Occasion C:llä eli tutummin Oskulla. Ruunan nimi olikin tuttu, sillä siihen olen törmännyt useamman kerran alueen estekisoissa. Säkäkorkeutta ruunalla oli arviolta jotain 160–165 sentin tienoilta. 

Ennen selkään nousemista kävelytin ratsua tovin, sillä sen satula oli vielä aiemmalla tunnilla. Satuloinnin jälkeen sain ohjeeksi alkaa ravata heti, jotta dieselmoottorilla varustettu ratsu pääsisi lämpenemään. Osku oli alussa vähän hitaanpuoleinen, mutta kaukana laiskasta. Perusravi löytyi kohtuullisesti ja säilyi, mikäli en itse nukahtanut selässä. Asetukset sen sijaan olivat hukassa. Osku pääsi rautakankeilemaan, kun en osannut notkistaa sitä. Omatoimisen raviverryttelyn jälkeen aloimme tulla kahta ravipuomisuoraa kahdeksikkomaisesti kiertäen. Opettaja muistutti, että oikea ravi oli löydettävä ajoissa ja sitten tahti oli säilytettävä puomien läpi. Osku oli aika näppärä tässä tehtävässä, ja kun sain sen sopivaan raviin, se säilytti sen puomien läpi kohtuullisesti. Välillä tosin huomasin varmistelevani liian viime tippaan saakka ja sitten hyytyväni puomien ajaksi. Miten hereillä pysyminen onkin niin vaikeaa?

Seuraavaksi verryttelimme laukassa tulemalla ympyrällä kavalettia molemmista suunnista. Opettaja neuvoi huolehtimaan siitä, että Oskun takapää olisi myös liikkeessä. Samalla hän kehotti ottamaan ohjat vähän lyhyemmäksi, säilyttämään kyynärkulman ja tuomaan liian leveälle valuneita käsiäni vähän lähemmäs toisiaan. Osku pysyi laukassa aika tasaisena, jolloin saimme lähes kaikki lähestymiset kivasti sopivalle etäisyydelle kavaletista. Pari kertaa taisimme rämpiä tai ampaista hieman kauempaa, kun en nähnyt ponnistuspaikkaa ja hyydyin vastoin kaikkia oppeja.

Tämän tehtävän jälkeen hyppäsimme ponnistuspuomeilla varustettua ristikkoa ja pystyä kahdeksikolla. Opettaja muistutti, että este tulee palkintona, kun askel osuu ponnistuspuomille oikein. Mikäli askel ei suju, ei este ylity sujuvasti. Esitimme pari rämpimistä tällekin, kunnes sain taas laukasta vähän otetta, ja ponnistuspaikat osuivat paremmin. Laukat vaihtuivat joko hypyssä tai pienehkön neuvottelun ja ylimääräisen ympyrän jälkeen lennosta. Opettaja kommentoi minun valuvan kierros kierrokselta enemmän kaulalle sen sijaan, että pysyisin suorempana. Perusvirheeni kukoisti siis jälleen.

Sitten vuorossa oli ponnistuspuomilla, ristikolla, pystyllä ja okserilla varustettu askeleen jumppasarja, jonka hyppäsimme pari kertaa vasemmassa laukassa. Ensimmäisellä kerralla mukauduin hyppyihin liikaa, tavoilleni uskollisena. Toiselle kierrokselle opettaja neuvoi vähän pidättämään Oskua ja olemaan menemättä itse liikaa mukaan. Lisäksi korjauksena tuli saada Osku jumppasarjalle suorempana, sillä aiemmalla kerralla se pääsi hieman valumaan oikealle. Uusintakierros paransi suoritusta kummasti. Odotin rauhassa, jolloin mukauduin hyppyihin sopivasti, ja esteet ylittyivät helposti. Sain myös pidettyä katseeni esteiden yli, mikä auttoi omalta osaltaan sopivan mukautumisen löytämisessä.

Lopuksi hyppäsimme vielä radan kertaalleen. Ensimmäisenä oli okseri oikeassa laukassa, siitä napattiin vasen laukka ja jatkettiin pystyn yli. Sen jälkeen tuli mökillä varustettu pysty, jonka jälkeen jatkettiin vielä aiemmalta tehtävältä tuttu jumppasarja vasemmassa laukassa. Ykköselle tuli vähän hassu hyppy, kun en nähnyt ponnistuspaikkaa ja vähän jäädyin. Osku oli kuitenkin menossa ja vaihtoi laukan hypyssä vasemmaksi. Kakkoselle sain kerättyä itseni, ja se ylittyi tasaisemmin. Laukkakin vaihtui taas jo hypyssä. Kolmosena ollut mökkieste jännitti minua, vaikka opettaja oli sanonut sen olevan peruskauraa Oskulle. Laskin ponnistuspaikkaa, mutta se osoittautuikin jäävän hieman liian kauas. Osku kuitenkin kuunteli ratkaisuni ja lähti kauempaa. Minä taas jäin matkasta, kun huomasin laskemisvirheeni. Kiitin heti hienoa ratsua, ja pääsimme jatkamaan vasemmassa laukassa jumppasarjalle. Osku pääsi vähän venymään sitä kohti, jolloin askel ei osunut parhaiten ponnistuspuomille. Olin kuitenkin menossa, vaikka vähän rämpien, jolloin Osku pelasti jumppasarjalla hienosti. Opettaja pisti meidät tulemaan vielä heti perään uudelleen kolmosen sekä nelosena olleet jumppasarjan. Tällä kertaa sain tsempattua niin, että molemmat tehtävät menivät hyvin. En ennakoinut, vaan maltoin odottaa, jolloin Osku sai tehdä työnsä hyvin.

Tunnin hyppelyt päättyivät siihen, ja palkkana oli hyvä mieli. Mitään maata mullistavaa ongelmaa ei tullut, vaan perusvirheeni pysyivät sinnikkäästi mukana. Osku oli minulle sopiva ratsu ainakin näillä korkeuksilla, sillä se lämpeni tehtäviin sopivasti, mutta ei innostunut liikaa. Opettaja huomasi jälleen kerran hyvin korjaustarpeeni, ja sainkin viilata niitä tämän tunnin aikana hyvin. Perustehtävien treenaus esteillä sopi enemmän kuin hyvin. Oli mukava huomata, että tunti uuden ratsun kanssa sujui mukavasti ja enempiä jännittämättä, vaikka osa esteitä nousikin 80 sentin tuntumaan.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Pientä otetta havaittavissa

Sunnuntaina kävin ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Keli oli paahteinen, ja paarmat enemmän kuin haitolla. Alkukäynneistä ei meinannut tulla mitään, sillä sekä minut että Jetti yritettiin syödä elävältä. Ravissa paarmoja pääsi vähän karkuun, mutta sinnikkäitä ne olivat. Alkuverryttely menikin hyvin ravipainotteisesti, sillä siinä saimme vähän olla rauhassa. Jetti liikkui tuttuun tapaan vähän tahmeasti, mutta selvästi rennommin kuin käynnissä, jossa paarmoja ei voinut vältellä. Ennen kuin hermoni loppuivat, ehdin tehdä vähän aikaa etu- ja takaosakäännöksiä ravissa sekä laukanvaihtoja.

Etu- ja takaosakäännöksissä annoin Jetin ensin valua käännöksestä ulos ennen kuin muistin kontrolloida koko hevosta. Sen jälkeen saimme muutamia asiallisia käännöksiä. Etuosakäännöksissä sain muistaa tehdä pieniä pidätteitä ulko-ohjasta sekä pitää ulkopohkeen tuntumalla, jotta Jetti ei päässyt pyörähtämään liikaa. Takaosakäännöksissä puolestaan sain rentoutua sisäpuolelta, etten vääntänyt Jettiä mutkalle samalla, kun pyysin sitä ulkoavuilla kääntymään. Ravin tahti pääsi joissain käännöksissä vähän hyytymään, mutta kunnon sammahtamista ei onneksi tapahtunut. Käännökset olisivat voineet olla vähän terävämpiä ja nopeampia, mutta onpahan taas viilattavaa seuraavalle kerralle niitä harjoitellessa.

Laukanvaihtoja tein lävistäjien lopussa. Tällä kertaa tavoitteenani oli pysyä vaihtoa yrittäessäni satulassa eikä lähteä lentämään kesken kaiken. Vaihdot vasemmasta laukasta oikeaan sujuivat taas helpommin. Vaihdot oikeasta vasempaan tökkivät edelleen. Sain kuitenkin sinnikkäästi istuttua vaihtojen aikana enkä lähtenyt heilumaan kovin pahasti. Toki taisin liioitella paikoillaan pysymistä muuttumalla suolapatsaaksi, mutta ainakin muutin aiempaa virhettäni toiseen suuntaan. Ehkä näiden välimallikin löytyy vielä joskus? Oma rauhoittumiseni tuntui silti auttavan, sillä vaihdot vaikeampaankin suuntaan sujuivat lopuksi vähän paremmin kuin yleensä. Seuraavana haasteena onkin muuttaa suolapatsastelu rennommaksi istunnaksi, jonka avulla sitten taas työstää vaihtoja paremmiksi. En malttanut lopuksi olla testaamatta vaihtoja keskihalkaisijalla ilman reitin selvää auttamista. Vaihto oikeasta laukasta vasempaan tökki pahemman kerran, ja se onnistui vasta pitkän sivun loppupuolella Jetin arvatessa suunnanmuutoksen. Vaihto vasemmasta oikeaan sen sijaan onnistui rehellisesti suoralla uralla, pienen maanittelun jälkeen tosin. Suoralla tehtävät vaihdot ovat itselleni vielä vaikeita, kun en saa hallittua kroppaani saati annettua apuja täsmällisesti. Saan kuitenkin luvan alkaa treenata näitäkin, jolloin kaarteissakin tehtävien vaihtojen pitäisi alkaa sujua paremmin.

Välikäyntien aikana hermoni ehtivät riekaloituivat täysin paarmoista, ja päätin laukkatehtävän jälkeen siirtyä loppuraveihin. Ravissa keskityin siihen, etten roikkuisi sisäohjassa, vaan käyttäisin ulkoapuja Jettiä suoristaen. Samalla tietysti odotin, että Jetti tekee osuutensa ja ravaa riittävän pontevasti. Ja kas kummaa! Liekö paarmat vai mitkä virittäneet Jetin, mutta siitä irtosi aika kivaa ravia. Sain itse tehtyä ympyröitä ja kulmia paremmin ulkoapujen avulla, jolloin yhtäkkiä tajusin vasemmankin kierroksen sujuvan aika helposti. Hitsit! Kun asioista ei tee ihan kamalan vaikeita, ne voivat loksahdella paikoilleen näemmä vähän helpommin. Jetti tarjosi todella kivoja ravipätkiä, joissa minun ei tarvinnut koko ajan nyhrätä jotain, vaan saatoin antaa Jetille työrauhan. Paras fiilis tuli tietysti siitä, kun tajusin vasemman kierroksen menevän ilman punkemista ja puskemista. Pieniä korjauksia sai toki tehdä, mutta en onneksi lyönyt niissä yli. Kerrankin tuntui siltä, että saatoin vaikuttaa enemmänkin silloin, kun tarve vaati. En koko aikaa ihan vain varmuuden vuoksi. Tähän tunteeseen oli hyvä päättää tämä kerta ja paeta paarmoja hyvillä mielillä tallin suojaan.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Nopea, mutta huolimaton

Leiriviikon jälkeen paluu arkiratsastukseen sujui kivasti Tallinmäen harjoitusestekisoissa. Ratsunani oli tietysti Jetti, ja luokkavalintani olivat 75 ja 85 senttiä. Molemmissa arvosteluna oli 367.1. Kisapäivän kelinä oli helteinen puolipilvinen, mikä sai paarma-armeijat niin ihmisten kuin hevosten riesaksi.

Ennen 75 sentin ryhmäverryttelyä olin ehtinyt kävellä ja ravailla Jetin kanssa. Se tuntui olevan hereillä, mikä varmasti oli osittain paarmojen ansiota. Verryttelyssä ehdin hypätä niin pystyn kuin okserin kahdesti. Ensimmäiset hypyt kummallekin olivat vähän hätäisiä ja löysiä. Sitten tajusin ratsastaa sopivan laukan ennen estettä, jolloin hypyistä tuli ihan hyvät. Se riitti verryttelyksemme, ja siirryimme odottamaan vuoroamme. Luokassa oli muistaakseni 17 osallistujaa, ja oma lähtövuoroni oli toiseksi viimeisenä.

Lähdimme matkaan vasemmassa laukassa. Komensin Jetin heti alussa liikkeelle, ja se vastasi pyyntööni kohtuullisesti. Sen jälkeen yritin muistaa rentoutua enkä jättää ajovaihetta päälle. Ykkönen ylittyi ok, ja vasen laukka säilyi. Hyvä meno jatkui myös kakkosen yli, ja Jetti teki puhtaan vaihdon jo hypyssä. Hurraa! Esteiden 3 ja 4 suora linja meni ensimmäisen esteen jälkeen vasemmassa laukassa, mutta muuten hyvin viidellä askeleella. Sain Jetin korjaamaan laukan lennosta oikeaksi ajoissa ennen viitosta. Viitoselle lähdin vähän ajamaan Jettiä, jolloin se lähti hyppyyn hieman liian kaukaa. Tästä ei onneksi tullut ongelmia, ja vasenkin laukka säilyi siitä huolimatta. Kuutosen ja seiskan kaarevan linjan esteet menivät mukavasti samoin kuin väli viidellä askeleella. Perusrata oli siinä, ja lähdimme uusintaan. Koska homma oli toiminut tähän asti, päätin lähteä ratsastamaan aikaa.


Este 7 ja 11.
Seiskan jälkeen pääsin kaartamaan kohtuullisen nopeasti kasia kohti. Tie sille oli vähän vino, ja Jetti ajautui lähelle, mutta ylitti esteen puhtaasti ja vaihtoi laukan taas jo hypyssä oikeaksi. Kaarre ysille söi laukkaa, mutta olin niin menossa, että Jetti ponnisti sen yli kiltisti vasempaan laukkaan vaihtaen. Kympille lähdin kääntymään lopulta liian aikaisin, kun ahneus iski. Päätin Jetin selviytyvän kaarteesta, mutta lopulta tulimme esteelle liian vinosti. Se tuli vähän Jetille yllätyksenä, mutta hieno ruuna hyppäsi sen silti. Harmiksi Jetin takajalka ei noussut tarpeeksi, vaan se kolautti puomin alas. Voi jehna! Ehdin todeta tilanteen hypyn jälkeen, mutta sain ihme kyllä jatkettua vielä viimeiselle esteelle eli numerolle 11. Sille tuli vähän jarruttava hyppy, mutta este ylittyi puhtaasti, ja olimme maalissa.

Este numero 6.
Ahneus ja siitä seurannut huolimattomuus poiki tällä kertaa toiselta vaiheelta neljä virhepistettä. Että harmitti! Asiaa ei auttanut se, että aikani oli luokan nopein. Kierin kyllä huolellisesti harmituksessani, kunnes tajusin jotain lohduttavaa. Uskallan ottaa riskejä tälläkin korkeudella, mikä on hyvä juttu. Jetti myös tuntui radalla mukavalta ja kääntyi aika asiallisesti, joten ratsuun sai olla oikein tyytyväinen. Riski on aina riski, jolloin voi käydä näin. Joskus taas puomit pysyvät paikoillaan. Noiden ajatusten voimin pääsin harmituksesta lopulta yli. Rauhalliset nollat ovat myös hyviä, mutta en halua loputtomiin niitäkään tahkota. Haluan oppia ratsastamaan nopeammin, mutta samalla puhtaasti. Treenit siis jatkukoot!



Minun oli ollut tarkoitus startata kisoissa vielä 85 sentin luokka, mutta kaatosade ja ukkonen pistivät pillit sen osalta pussiin. Ehkäpä pääsemme hyppäämään rataa ensi viikon estetunnilla, niin saisin senkin kokemuksen takataskuuni. Jos ei, niin kyllähän noita rataharjoituksia on vielä luvassa, niin yhden voi antaakin mennä ohi.

Videosta kiitos Noralle ja kuvista kiitos Kaisalle!

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Ratsastusleirin 9. tunti: paineet ja seuraukset

Perjantai eli ratsastusleirin viimeinen päivä tuli taas aivan liian nopeasti. Onneksi luvassa oli vielä yksi estetunti, jolle sain toivomani Luckyn. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja pääsimme menemään ulkokentällä. Tunnin aiheena oli toiveen mukaisesti rataharjoitus.

Alkuverryttelyssä opettaja piiskasi ihanasti lyhentämään ja pidentämään niin ravia kuin laukkaa. Olihan se vaikeaa! Ravin pidentämisessä Lucky rikkoi laukalle, kun en saanut tehtyä tasapainottavia pidätteitä. Lyhyempään raviin emme myöskään päässeet riittävän nopeasti, vaan opettajalta sateli ansaitusti huutia. Hevosen kun pitäisi reagoida niin pohkeeseen kuin jarrutukseen nyt, ei hetken päästä. Laukassa opettajan prässäys alkoi toimia, ja sain tsempattua itseni ja Luckyn yrittämään kunnolla. Laukka piteni vallattoman helposti, ja sen sai lyhennettyä myös, kun ratsasti tarkasti. Olisin saanut tosin viritellä Luckyn vielä nopeammaksi reagoimaan, mutta toisaalta olin itse pyynnöissäni armottoman hidas. Vaikea hevosen on reagoida, jos kuski ei ole ehtinyt edes antaa apuja.

Verryttelyhypyt otimme molemmissa kierroksissa pystylle ja kerran vasemmassa kierroksessa okserille. Pystylle tuli muutama roikaisu, jolloin jäin hypyissä jälkeen. Sen jälkeen muistin vähän ratsastaa, jolloin siis maltoin, ja Lucky lähti hyppyihin paremmin. Okseri onneksi sujui kerralla kivasti. Huomasin kuitenkin keränneeni itseeni painetta siitä, että leirin viimeisen tunnin pitäisi sujua hyvin, ettei päällimmäiseksi fiilikseksi jäisi harmitus. Huomasin siksi yrittäväni jo verkkahypyissä säätää liikaa, mikä sai Luckynkin vähän epätasaiseksi, kuskin mielentilaan siis sopivaksi. Rentous ja rauhallisuus olivat vähän hakusessa, mutta yritin taas ajatella homman paranevan myöhemmin. Sitten pääsimmekin radan kimppuun, ja se oli noin 80–90 sentin tuntumassa.

Kaisalle kiitos tästä!
Ykkösenä ollut pysty ylittyi vähän laiskasti ja pienellä kolautuksella. Laukka pysyi vasempana, ja matka jatkui kakkoselle. Yritin virittää Luckyä, mutta mitään kummempaa ei tapahtunut. Myös kakkoselle tullut hyppy oli vähän ponneton, ja mukautumiseni kamala. Tämän jälkeen sisuunnuin hieman ja sain Luckyn liikkumaan paremmin. Kolmonen ylittyikin jo vähän paremmin, ja laukka vaihtui siinä toivotusti oikeaan. Energia säilyi neloselle, mutta hypyssä minulla oli kiire häseltää, jolloin mukauduin taas hirveästi. Lucky kuitenkin vaihtoi laukan hienosti vasemmaksi. Opettaja muistutti, ettei Lucky saanut päästä pitkäksi, vaikka se olikin nyt energisempi. Sain tehtyä ohjeiden mukaan, jolloin viitoselle tuli asiallinen hyppy, ja laukka vaihtui siinä oikeaksi.

Tässä vaiheessa unohduin matkustamaan, jolloin Lucky pääsi pitenemään. En tajunnut tätä, mikä kostautui kuutosella. Lucky ampaisi hyppyyn jättäen laskemani miniaskeleen välistä. En odottanut tätä yhtään, jolloin jäin hypystä aivan täysin. Tuloksena rytkähdin hypyn jälkeen komeasti kaulalle vailla toista jalustinta. Siinäpä esitin sitten kanssatuntilaisille ohjelmanumerona hidasta laukkaa pitkän tovin kaulalla makoillen. Opettaja yritti huudella minua nousemaan ylös, mutta olin niin varma putoamisesta, että saatoin vain pidellä kaulasta kaksin käsin kiinni ja äänellä koettaa saada Luckyä hidastamaan. Lopulta tajusin yksinkertaisesti työntää itseni takaisin satulaan, jolloin Luckykin malttoi siirtyä raviin ja käyntiin. Hevosraukka! Kiltisti se kyyditsi ratsastajaansa, joka mitä ihmeellisimmin roikkui sen mukana. Videolta katsottuna tuo meno on niin huvittavan näköistä! Aivan kuin ihan vain ajanvietteeksi makoilisin siellä sen sijaan, että kyydissä ollessa minua huoletti pahemman kerran. Tämän show'n jälkeen saimme ottaa uudelleen vielä radan viimeiset hypyt eli kuutosen ja seiskan suoran linjan. Tällä kertaa ratsastin, jolloin näin ponnistuspaikat, Lucky pysyi kuulolla, ja suora linja meni mukavasti.

Lopuksi saimme toivoa jonkin kohdan radasta uusiksi. Toivoin tietysti esteet 5–7. Ilmeisesti aikaisempi episodi huoletti sen verran, että viitoselle tuli vähän hassumpi hyppy. Onneksi suora linja meni asiallisemmin. Viitoselle tekemäni moka häiritsi ja pyysin opettajalta luvan saada tulla se uudelleen. Ensimmäisellä yrittämällä Lucky pääsi liian lähelle, jolloin puomi lähti mukaan. Toisella yrittämällä sain ratsastettua paremmin, jolloin viitonen ylittyi viimein asiallisesti. Onneksi rohkenin pyytää vielä tämän esteen uusintaan, sillä muuten olisin jäänyt harmittelemaan tuntia melkoisesti. Toki siinä nytkin olisi ollut vaikka millä mitalla parannettavaa, mutta enpähän antanut pienen kaulailuepisodin pilata keskittymistäni kokonaan, vaikka se vähän kummittelikin mielessä. Lucky teki tehtävät niin kuin sen pyysin, ja se paljasti hienosti perusvirheeni. Se kuitenkin pyrki myös parhaansa mukaan paikkaamaan niitä, mistä se ansaitsi suuret kiitokset. Hieno hevonen se on, minun pitäisi vain osata ratsastaa vähän tarkemmin ja täsmällisemmin. Tunnin mokat kaihersivat vielä mielessä, mutta päätin keskittyä siihen, että menimme kaikesta yli ja saimme loppujen lopuksi korjattua menoa parempaan suuntaan. Sitä ajatellen leirin viimeinen tunti oli jälleen opettavainen. Aina pitää yrittää!



Siinä oli sitten tämän kesän ratsastusleirin viimeinen tunti. Leiri oli taas käymisen arvoinen. Toki olisin halunnut hypätä enemmän, mutta sitä oli luonnollisesti vähemmän, kun kyseessä oli koulu- ja esteleiri. Hevoset olivat kukin toimivia ja opettavaisia, ei mitään hommaansa tympääntyneitä kehäraakkeja. Tykkäsin pääopettajien opetuksesta paljon, ja he osasivat kertoa ja selittää asioita selvästi. Tilat ja puitteet sekä ennen kaikkea seura olivat myös enemmän kuin kohdillaan. Enpä pistä pahakseni, vaikka löytäisin itseni ensi vuonnakin Ypäjältä hevosten parissa. Sitä odotellessa on onneksi aikaa ratsastaa ja toivottavasti kehittyäkin vaikka millä mitalla.

Videoista kiitos Jennille!

torstai 17. heinäkuuta 2014

Ratsastusleirin 8. tunti: hurjan kivoja maastoesteitä

Leirin kahdeksas tunti oli toivetunti. Koska viime vuonna emme päässeet maastoesteille, oli vahinko korjattava. Onneksi tänä vuonna se onnistui. Ratsukseni toivon varmaa ja vakaata, jolloin sain vuonna 2000 syntyneen ratsun nimeltä Vopros II, tutummin Valtsu. En ollut mennyt ruunalla ollenkaan eikä minulla ollut siitä juuri hajua, mutta päätin luottaa hevoset jakaneen opettajan ratkaisuun.

Kävelimme maastoestepaikalle, ja siinä kesti noin 20 minuuttia. Siellä saimme odotella tovin, kun edellinen ryhmä hyppäsi vielä. Sen jälkeen pääsimme verryttelemään kaikissa askellajeissa kahdella hiekkakentällä, joilla oli erilaisia maastoesteitä. Verryttelyssä Valtsu tahtoi olla vähän liian reipas, valui pahasti alas ja oli vähän raskas. Laukassa pidätteet eivät menneet aina ihan heti läpi, jolloin aloin ajatella jo kauheuksia. Valtsulla oli kovasti menohaluja, ja näin jo, kuinka se kiikuttaisi minua pitkin Ypäjän peltoja minun vikistessä mukana tai katsellessa menoa jonnekin pusikkoon muksahtaneena. Mutta sitten tajusin taas kerran, että pentele, minähän voin ratsastaa! Sitten aloin huolehtia siitä, että Valtsu ymmärsi minun olevan tosissaan niinä hetkinä, kun halusin sen myös jarruttavan. Tämän jälkeen Valtsu alkoi kuunnella paremmin, ja aloin uskoa maastoesteiden voivan mennä myös kivasti.

Ensimmäisenä ravasimme ylämäki-alamäkireitin ja jatkoimme siitä kentällä olleelle tukkiristikolle. Vallu yritti karata laukalle mäkiosuudella, mutta sain sen takaisin raviin. Laukka nousi sen jälkeen helposti, joskin Valtsu pääsi vähän ottamaan vauhdin omiin nimiinsä. Tukkiristikko kuitenkin ylittyi ihan hyvin. Tämän jälkeen tulimme saman mäkireitin, mutta nyt laukassa. Sen jälkeen jatkoimme tukkiesteelle, joka oli kahden kentän välissä. Mäkiosuus meni kivasti, mutta unohdin ratsastaa tilaa käyttäen ja yritin lähestyä tukkiesteelle liian lyhyellä tiellä. Sain vähän pelastettua menoa opettajan komennuksen jälkeen, jolloin tämäkin este ylittyi asiallisesti. Hyvä, Valtsu!

Näiden jälkeen tulimme kahdenlaisia banketteja, joissa toisessa lähestyminen oli laukassa, toisessa ravissa. Molemmissa oli ylös- ja alashypyt, joista jälkimmäisiä en ole koskaan treenannut. Valtsu kuitenkin hoiti hommat ammattilaisen tavoin, ja minun tarvitsi vain pysyä kyydissä ja olla häiritsemättä sitä. Alashypyt olivat kyllä jänniä. Yritin olla makaamatta kaulalla ja enemmänkin suoristautua, mutta olla menemättä liian takakenoon ja joutua siten liikaa liikkeen taakse. Ihan kammottavia mukautumiseni alashypyissä eivät olleet, mutta niitä pitäisi kyllä opetella.

Sitten tulimme oman lyhyen maastoesteurani pisimmän radan. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa hypäten tutun tukin. Se meni mukavasti, ja matka jatkui trakehnerhaudalle, jolle ei myöskään tullut ongelmia. Valtsu yritti vähän reipastua, mutta sain sen kuuntelemaan pidätteet. Sitten tulimmekin ensimmäisen banketin, josta matka jatkui metsäosuudelle, jossa emme olleet käyneet ollenkaan. Kun banketilla ei tullut ongelmia, jatkoin metsään huolettomin mielin. Valtsu oli kivasti kuulolla, ja vastaan tulleet tukit olivat todella pieniä ja helppoja. Niiden jälkeen pääsimme palaamaan taas hetkeksi kentälle. Mietin etukäteen, miten Valtsu reagoisi nähdessään kaverinsa, mutta se otti asian lunkisti eikä kiihdellyt turhia. Edessä oli reitin hauskin este: keinu. Eli tukeista koostunut kasa, jossa oli myös kehykset. Se meni sekä sutjakasti että iloisesti. Olin niin fiiliksissä jo tässä vaiheessa. Tämän jälkeen piti jarruttaa raviin pehmeämmän kohdan takia. Meillä jarrutusmatka venyi melkoisesti, mutta lopulta Valtsu malttoi ravata. Sitten jatkoimme mäkireitille, jossa saimme mennä reitin kahden tukkiesteen siivittämänä. Valtsu laukkasi sopivalla tahdilla, joloin tukkihypyt menivät ihanan vaivattomasti. Niiden jälkeen tulimme taas kentälle ja hyppäsimme yksittäisen tukkiesteen. Ongelmia ei tullut, vaan hyppy oli kiva. Sen jälkeen piti taas pehmeän kohdan takia siirtyä raviin. Meillä oli edelleen jarrutusmatkaa melkoisesti, mutta lopulta olimme toivotussa askellajissa. Turvallisen matkan päästä nostin taas laukan. Matka jatkui siitä toiselle banketille, joka meni kohtuullisesti. Sitten edessä oli enää sama trakehnerhauta, jonka hyppäsimme alussa. Valtsu eteni mainiosti sitä kohti, loikkasi sujuvasti yli, ja niin olimme päässeet pisimmän maastoratani turvallisesti ja kohtuullisen kivasti ongelmitta läpi. Jes!

Tässä kohtaa luulin, että hyppelyt olisivat tässä. Vaan ei! Jatkoimme lammikolle, jonka polskuttelimme kertaalleen kaikissa askellajeissa läpi. Lammikolla hyppäsimme niin yksittäistä tukkia kuin samantyylisiä esteitä kahden ja kolmen esteen putkina. Niiden aikana oli myös laukkaa vedessä. Tehtävät sujuivat muuten hyvin, mutta lopussa otimme kaksi kieltoa vettä kohti hypätylle tukille, joka oli kaiken lisäksi hyvin pienessä alamäessä. Arvoin itse, miten ihmeessä mukaudun esteelle, jolloin Valtsu tuntui huokaavan ja sitten kieltäytyi esteelle. Se vissiin arveli, että oli parempi antaa kuskin vähän miettiä ja hypätä este vasta, kun kuskikin oli oikeasti menossa. Kolmannella kerralla tämä onnistui, ja matka jatkui lyhyen vesipätkän ja hyvin loivan ylämäkipätkän jälkeen toiselle tukille, jonka jälkeen oli taas pieni alamäki, vesi ja ylämäkeen sijoittunut tukki. Ne sujuivat hyvin, ja maastoestehyppelyt päättyivät tähän.



Tässä vielä maastoesterata Noran kypäräkameran vinkkelistä katsottuna.



Porukassa oli kyllä jokaisella melkoinen virne. Sen verran kivaa oli. Loppuverryttelyt sujuivat hyvin paluumatkalla, johon meni kävellen taas se noin parikymmentä minuuttia. Valtsulla oli askel vieläkin keveä, ja se veti ratsuletkaa reippain askelin. Tallille päästyä selvisi, että reissuumme oli mennyt liki kaksi tuntia. Miten MAHTAVA reissu! Hitsit! Oli aivan älyttömän kivaa hypätä esteitä, kun ei pelottanut saati jännittänyt. Valtsu oli kyllä niin turvallinen maastoesteratsu, ettei paremmasta ollut väliä. Oli myös tosi kiva huomata, etteivät parit kiellot keikauttaneet luottamustani. Niissä olikin helppo pysyä kyydissä, mikä varmasti vaikutti huolettomuuteeni. Oli niin oikea valinta lähteä maastoesteille. Onneksi menin! Kunpa kotiseudullakin olisi monta Valtsun kaltaista ratsua, niin rohkenisin maastoesteille sielläkin paljon useammin. Onneksi nyt kuitenkin pääsimme, ja näillä fiiliksillä mennään taas pitkälle!

Videoista kiitos kypäräkameralla varustetulle Noralle!

Ratsastusleirin 7. tunti: toivottu positiivinen yllätys

Leirin seitsemäs tunti oli koulua. Ratsukseni olin toivonut yksinkertaisesti sellaista, jolla en ollut aiemmin mennyt. Arpaonni sattui 2004 syntyneen Turnipsin kohdalle. Tammasta en muistanut mitään erityisempää, joten saatoin lähteä tunnille vailla kummempia odotuksia. Säkäkorkeutta tammalla oli jotain 150-155 sentin tuntumassa.

Pääsimme menemään ulkokentällä ensimmäistä kertaa koko leirin aikana. Tunnilla treenasimme sitäsuntätä-tyylisesti vähän jotain, mutta ei ihan kunnolla mitään. Teimme siirtymiä harjoitusravista laukkaan neliöllä, ratsastimme kulmia vähän tarkempia kulman ratsastuksia sekä laukannostoja keskihalkaisijalta ravissa suoruus säilyttäen.

Alkuverryttelyssä minusta tuntui, että koko homma menisi päin prinkkalaa. Jäin Turnipsin kanssa vetokisaan, mikä ei johtanut mihinkään muuhun kuin kipeisiin käsiin. Niinpä siirtymät ravista laukkaan ja takaisin olivat pääsääntöisesti kamalia, kun en saanut valmisteltua niitä huolellisesti. Turnipsi ei nostanut laukkaa, vaan lähinnä räpelsi itsensä siihen. Laukasta taas se pääsi pudottamaan itsensä raville. Ratsastin liian huolimattomasti ja liikaa hevosen kanssa kinastellen, jolloin aloin jo manailla kamalaa koulutuntia. Pari hitusen parempaa hetkeä mahtui tälle tehtävälle, mutta ne eivät juuri jaksaneet lohduttaa.

Onneksi tunnin toinen päätehtävä onnistui lopulta paremmin. Siinä nostimme keskihalkaisijalta ravissa laukan, jatkoimme mahdollisimman suorana ja siirryimme käyntiin, kun olimme tulleet lyhyen sivun sekä pätkän pitkää sivua. Lopulta tajusin lakata vetokisailun Turnipsin kanssa ja aloin ratsastaa napakammin. Pyysin hidastukset tarkemmin ja kiitin heti, kun Turnipsi reagoi. Näin en voinut jäädä ohjaan roikkumaan, ja Turnipsi alkoikin palkita ratkaisujani. Niinpä saimme keskihalkaisijalla pari aika makeaa laukannostoa. Sain tehtyä puolipidätteen oikein ja vähän lyhennettyä ravia, jolloin Turnipsi nosti, oikeasti nosti, laukan. Sen jälkeen laukkaa saattoi ratsastaa hyvin, ja Turnipsi reagoi istuntaan hienosti. Kulmissa sain tosin olla tarkkana sisäpohkeella, ettei Turnipsi oikaissut. Kun sain Turnipsin kuulolle, onnistuivat siirtymät raviin muutaman kerran myös ihanan pehmeästi. Laukka lyheni ennen siirtymää, jolloin Turnipsi laskeutui pehmeästi raviin. Oikeat siirtymät ovat varmasti kovasti tällaisia! Ei sellaisia rytkähdyksiä tai valumisia.

Loppuravissa Turnipsi olikin pidempiä hetkiä kiva ja pyöreä. Välillä se pyrki painumaan kuolaimen alle, mutta kerrankin olin hereillä enkä vain ihastellut hevosen pyöreää kaulaa. Sukellushetkinä tein pieniä kohottavia pidätteitä ja ratsastin pohkeilla, jolloin *tadaa* Turnipsi kohottautui ja palasi enemmän oikeaan kohtaan. Turnipsi oli kyllä aivan oikea vastaus toiveeseeni positiivisella tavalla yllättävästä ratsusta. Olisin voinut heittää koko tunnin hukkaan, jos olisin tyhmyyksissäni jäänyt vetokisailemaan tamman kanssa. Sen sijaan alkuhäsellysten jälkeen tajusin muuttaa ratsastustapaani, ja se tuotti juuri oikeanlaisia tuloksia. Näinä hetkinä tykkään kouluratsastuksesta, kun kerrankin ymmärrän sen päälle edes muutamien hetkien ajan. Turnipsista paljastuikin herkkä ja kiva ratsu, joka toimi pienillä avuilla. Ihana ja opettavainen ratsu!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Ratsastusleirin 6. tunti: jänniä hetkiä esteillä

Leirin kuudes tunti oli esteitä (jee!). Toivoin tälläkin kertaa jo tuttuun tapaan joko Luckyä, jotain sen kaltaista tai superestesuokkia. Valintani sattui koulutunnilta tuttuun Laamaan. Odotin tuntia vähän jännittyneenä, sillä koulutunnilla huomasin, että Laama voisi halutessaan viedä minua kuin märkää rättiä. Kiitos olemattomien oikeaoppisten jarrutustaitojeni. Olin kuitenkin pääosin positiivisin mielin menossa. Ainahan uusi ratsu estetunnilla on vähän jännä juttu.

Alkuverryttelyssä tulimme koko ajan kevyessä istunnassa pysyen kolmen puomikasan linjaa, jossa ensimmäisen puomin yli pyöräytettiin ympyrä, sen jälkeen siirryttiin käyntiin, ylitettiin keskimmäinen puomi, jonka jälkeen siirryttiin takaisin raviin ja ylitettiin vielä viimeinen puomi ympyrällä. Sen jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin tovi. Kevyt istuntani oli ravissa aivan hukassa! Keikuin ihan holtittomasti enkä pysynyt istunnassa nimeksikään. Laama taas halusi mennä ravia eikä jarruttaa käyntiin, vaan hiippaili miniravissa yli. Tehtävän sain ehkä kertaalleen edes vähän sinnepäin, muut kerrat olivat yksinkertaisesti kauheita. Laukassa sentään kevyt istuntani toimi, huh.

Tämän jälkeen tulimme laukassa pääty-ympyrällä olleen kavaletin, pudotimme jalustimet pois ja tulimme suoran linjan pieninä esteinä. Pääsimme kavaletin ihan hyvin, ja sain nakattua jalustimet pois. Laama tuntui innostuvan nähdessään edessä olevat esteet. Linjan ensimmäinen este meni vielä hyvin, mutta sitten tunsin Laaman innostuvan liikaa. Yritin pidättää, mutta ruuna oli jo menossa. Toinen este meni vielä ok, mutta kolmannelle Laama säntäsi kahden ja puolen askeleen kautta. Jäin hypystä ja horjahdin, mikä sai Laaman vähän spurttamaan. Minulle iski tietysti kauhu ja unohdin kaiken ratsastamisesta. Niinpä yritimme teilata opettajan, jonka aikana yritin keikata satulasta alas. Siitä matka jatkui vielä pienen kierroksen verran ja päättyi Laaman jarrutettua kaverin luo. Huh, mikä aloitus! Jännitys löi sen verran päälle, että pyysin luvan tulla lopputunnin jalustimien kanssa. Nynnyys vei voiton rohkeudesta.

Tämän jälkeen tulimme ravilähestymisellä askeleen sarjan ja jatkoimme linjalle, johon sain ilman jalustimia menemisen sijasta korvaavaksi tempuksi tulla linjan oikea käsi sivulle ojennettuna. Tehtävää tultiin kerran näin, sitten normaalisti. Sarja meni jokaisella kerralla mukavasti, pari kolautusta taisi tulla, mutta lähestyminen ravissa onnistui minuksi mainiosti. Linjalla Laama malttoi myös kuunnella pidätteet eikä enää hötkyillyt, joilloin hypyt olivat asiallisia. Itse tosin olin vähän kiireinen niin käden kuin suoristautumisen kanssa. Lopuksi okserin ja linjan viimeinen este olivat metrissä. Hui jännä! Sain kerrankin kasattua pääni ja todettua, ettei se ole korkeus eikä mikään ja lähdin tehtävälle. Ja tehtävä meni kivasti! Metri ei tuntunut pahalta, ja Laama oli niin kiva! Oli ihana saada lopettaa tunti onnistuneeseen harjoitukseen, vaikka alkutunti alkoi itselleni jännittävästi.



Tunti päättyikin tähän. Olipas kaikenlaista yhden tunnin aikana. Laama oli niin kuin oikean esteratsun kuuluukin: reipas ja valmis menemään. Minä taas kehtasin jännittää, kun ratsu lähti liikkumaan enemmän, kun minulla ei ollut jalustimia. Nynnyilylleni en mitään mahda, mutta sitä kyllä pitää koettaa rajoittaa. Laama kun ei tahtonut mitään pahaa, se vain innostui hyppäämisestä. Onneksi tunti parani loppua kohti, niin minun ei tarvinnut kerätä itsetuntoni rippeitä hiekasta. Hieno Lamaro!

Videoista kiitos Kaisalle ja Annelle!

Ratsastusleirin 5. tunti: maastoon!

Leirin viidennen tunnin sai valita maaston ja kouluväännön väliltä. Koska jokaisen oli käytävä edes kerran maastossa, nappasin oman vuoroni näin keskiviikon ratsastukset aloittavaksi kerraksi. Ratsutoiveeksi pistin sellaisen ratsun, jolla voisi mennä myös maastoesteitä. Tällä kertaa arpaonni sattui viime vuoden Ypäjän esteleirin suosikkini kohdalle: Stikkan. Tätä ruunaa olikin jo ollut vähän ikävä ja oli kiva päästä sen selkään tälläkin leirillä. Keli oli kaukana hyvästä, sillä alle kymmenen minuutin päästä lähdöstä olin kastunut jo litimäräksi. Onneksi plussa-asteita oli riittävästi, niin ei tullut kylmä.

Opettajan lisäksi maastoon lähti kuusi ratsukkoa. Me Stikkanin kanssa olimme heti opettajan ja vetohevosen takana. Lenkki sujui rauhallisesti ja taisi olla aika lyhyt kilometreissä mitattuna. Onneksi pääsimme tekemään pikkuisia "tehtäviä" matkan aikana. Menimme niin vesilammikon läpi kaikissa askellajeissa kuin kiipeilimme mäkeä ylös ja menimme ylämäki-alamäkireitin pariin otteeseen. Ne olivat kivoja, mutta suosikkini oli tietysti vesilammikon läpi laukkaaminen. Stikkan meni koko reissun oikein järkevästi, mitä nyt vähän tuijotti paria maastoestettä. Lyhyessä laukkapätkässä Stikkan oli tasaisen varma ja hallittavissa, jolloin menosta sai vain nauttia.

Tunti hurahti nopeaa, kuten yleensä ratsailla, ja niin palasimme takaisin tallille. Olin aivan uitettu, mutta iloinen virne pysyi silti mukana. Reissun täytyy olla onnistunut, jos sateesta huolimatta on hymy huulilla. Oli ihana päästä menemään edes yksi tunti Stikkanilla. Olihan se yhtä kiva ja ihana suomenhevosruuna kuin muistinkin.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Ratsastusleirin 4. tunti: koulua vapaaehtoisesti

Leirin neljäs tunti oli koulua. Maastoon olisi myös päässyt, mutta päivän epävakaa keli ei houkutellut. Olin toivonut ratsukseni sellaista hevosta, jolla mahdollisesti voisi päästä maastoesteille. Liekö kohdalleni sattunut ratsu toiveeni mukainen, mutta sainpahan taas uuden ratsun testiin. Tällä kertaa vuorossa oli 1998 syntynyt kimo puoliveriruuna Lamaro, tuttujen kesken kauniisti Laama. Ruunasta ehdin udella sen verran, että se on hevosopiston A-hevonen, mikä ilmeisesti tarkoittaa sillä tehtävän näyttöjä. Tämän lisäksi se on hankittu estekäyttöön, ja sillä onkin aikanaan kisattu 130 senttiä. Säkäkorkeutta Laamalla oli arvioni mukaan noin 170 senttiä.

Alkukäynneissä Laama tuntui siltä, että saattaisi ottaa kierroksia. Päätin ennakoida kaiken varalta ja jätin kouluraipan kokonaan matkasta. Ratkaisu oli hyvä, sillä en olisi sitä tunnin aikana tarvinnutkaan. Tunnin aikana pyörittelimme melkoisesti voltteja sekä teimme niin käynnissä kuin ravissa avotaivutuksia. Alussa pyörittelimme voltteja pitkälle sivulle ravissa ja niiden välissä piti tehdä siirtymät käyntiin. Tässä tehtävässä aloin enteillä ongelmia, sillä Laama meni voltit kivasti, mutta ravissa tahtoi olla kiireinen eikä ottanut pidätteitä helpolla vastaan, kun halusin sen siirtyvän käyntiin. Muistuttelin itselleni kovasti, etten voi jäädä tekemään kaikkea ohjalla, mutta valitettavan paljon siihen tukeuduin. Lamaro vastasi siihen olemalla edestä aina melkoisen raskas, kun unohdin kaiken muun paitsi ohjan halaamisen.

Tunnin pääkuvio oli tehdä toiselle pitkälle sivulle kolme volttia, joiden välissä mentiin avotaivutusta. Toiselle pitkälle sivulle ratsastettiin alkuun ja loppuun voltti. Oikeassa kierroksessa avotaivutus tehtiin käynnissä, vasemmassa kierroksessa ravissa. Toisella pitkällä sivulla tehdyt voltit mentiin niin ravissa kuin laukassa. Yllätyin siitä, että avotaivutukset onnistuivat kohtuullisesti niin käynnissä kuin ravissa. En ole taas toviin niitä treenannutkaan. Molemmissa askellajeissa sain keskittyä siihen, etten vääntänyt kaulaa turhan mutkalle enkä poikittanut Laamaa liikaa. Kun sain avut kevyemmiksi ja etenkin vasemmassa kierroksessa peilin avuksi, näytti Laama kulkevan aika kivasti. Parannettavaa olisi ollut käynnissä tahdin säilyttämisessä. Ravissakin oli vähän samaa ongelmaa, mutta siinä sain tahdin säilymään paremmin. Laama tuntui tajuavan, mitä haluan ja tarjosi sitä minua ymmärtäessään mieluusti ilman, että pyrki katoamaan omille teilleen.

Ravi- ja laukkavolteilla puolestaan oli samat ongelmat: Laama pääsi välillä kipittämään, jolloin aloin säätää ohjalla liikaa, ja sitten Laama olikin taas edestä raskas eikä kuunnellut pidätteitä. Välillä tuskastuin pahasti, sillä tällaiset hevoset paljastavat armotta ohjissa roikkumiseni ja puutteellisen pohjeratsastukseni. Välillä onneksi sain petrattua, jolloin Laama esitti niin ravissa kuin laukassa hyviä hetkiä. Volteilla sain tosin taas kerrata ulkoapujen sekä sisäpohkeen käyttöä, mutta kun ne löytyivät, tuli etenkin laukassa aika kivoja, rentoja hetkiä. Laukassa tuntui olevan säätelyvaraa mukavasti.

Tunti olikin ohi taas kerran pikaisesti. Loppuraveissa Laamalla olin taas vähän kiire, mutta onnekseni välillä osasin ratsastaa. Koulutunti hurahti loppujen lopuksi ihan siedettävästi eivätkä kuvittelemani kauheudet onneksi ihan toteutuneet. Laama paljasti virheeni, mutta toimi heti kivasti, kun tajusin korjata omaa ratsastustani. Ihanan opettavaista, vaikka joskus pahimpina hetkinä kaipasin automaattia, joka olisi lukenut ajatukseni ja tehnyt kaiken tiptop. Sellaisia ei taida kovin montaa olla, joten ehkä pitää vain keskittyä opettelemaan tämän ratsastuksen saloja.

Ratsastusleirin 3. tunti: esteitä!

Leirin kolmannella tunnilla luvassa oli esteitä. Sain tosiaan Luckyn niin kuin olin toivonutkin. Menimme taas maneesissa niin kuin leirin aiemmat kaksi tuntia.

Alkuverryttelyssä saimme mennä kaikki askellajit aika omatoimisesti. Yritin herätellä Luckyn takajalkoja pitäen sen samalla lyhyenä. Liikettä ja eteenpäinpyrkimystä löytyi, mutta kunnon terävyys jäi puuttumaan. Lucky tykkäsi myös olla puolittainen hirvi, mutta en alkanut stressata sitä. Pyörittelimme ympyröitä, jotka sujuivat ihan hyvin. Otin muutamia reippaampia pätkiä pitkille sivuille, jolloin opettaja kertoi käteni jäävän kovaksi eikä Lucky voinut lähteä silloin kunnolla eteen. Kättä piti tuoda harjaa pitkin eteen, melkein jopa laittaa ohja roikkumaan ennen kuin opettaja oli tyytyväinen. En omasta mielestäni vetänyt ohjasta vastaan, vaan pyrin säilyttämään tuntuman. Lucky kuitenkin liikkui hyvin myös vähän löysemmällä tuntumalla reippaissa pätkissä. Se tuli myös hyvin takaisin.

Ensimmäisenä tulimme oikeassa kierroksessa kahta kavalettia ympyrällä. Ennen estettä oltiin esteistunnassa tavallisesti, mutta hypyn jälkeen piti pysyä hetki kevyessä istunnassa. Niin hyvä tehtävä minulle, sillä tykkään istua kesken hypyn satulaan. Tehtävä meni keskittymällä aika kivasti. Muistin jäädä kevyeen istuntaan ja siinä pysyminen onnistui aika helposti. Lucky liikkui hyvin, ja näin kohtuullisesti paikat kavaleteille ilman, että jäin tuijottamaan niitä.

Tämän jälkeen tulimme vasemmassa kierroksessa kavaletin suoran linjan, jonka jälkeen tehtiin vielä pääty-ympyrä. Linjan väli oli 12 metriä. En saanut aluksi Luckyä riittävästi etenemään, jolloin opettaja huuteli ratsastamaan pohkeella eikä jäämään puristamaan sillä. Raippaa en jostain syystä tohtinut käyttää, sillä tiesin itse aiheuttavani hevosen hitauden. Väli kolmella askeleella ja hypyt menivät onneksi ihan asiallisesti. Sain myös vähän tultua reippaammin, jolloin tehtävä sujui vaivattomammin.

Seuraavaksi tulimme kuuden esteen radan vasemmassa kierroksessa aloittaen. Ensimmäisenä hyppäsimme aiemmasta tutun kavaletin ja pystyn. Kavaletille Lucky pääsi lähtemään kaukaa, mutta väli meni ihan hyvin, samoin psyty. Kolmosena oli pysty, jolle päästin Luckyn vähän ehkä hyytymään. Se kuitenkin hyppäsi hyvin. Sen jälkeen se liikkui hyvin, jolloin lähdimme vähän lentoon. Nelosena ollut okseri tuli vastaan, ja lähdimme hyppyyn turhan kaukaa. Esteen jälkeen Lucky pääsi kaartamaan oikealle liikaa, jolloin viitoselle tuli aika karmea tie. Opettaja komensi jatkamaan eikä minua varsinaisesti tie huolettanut. Lucky menikin viitosen asiallisesti, jälleen kerran. Edessä oli enää kuutonen. Pientä lentoa oli ilmassa, mutta Lucky meni esteen varmasti. Radan jälkeen tehdyllä pääty-ympyrällä Lucky kuunteli taas tosi kivasti.

Lopuksi hyppäsimme vielä suoran linjan sekä molemmat okserit. Estekorkeus oli noin 80-85 senttiä. Kavaletin ja pystyn linja meni nyt kivasti. Pääsimme jatkamaan siitä okserille, ja muistin nyt odottaa kunnolla. Lucky kuunteli, ja saimme paremman hypyn okserille. Sen jälkeen saimme jatkettua myös suoraan paremmin emmekä oikaisseet. Toiselle okserille tuli myös hyvä lähestyminen ja odotin, jolloin Lucky pääsi rauhassa hyppyyn. Teimme loppuun taas pääty-ympyrän, jolla Lucky oli taas niin ihanan asiallinen. Minulla oli vain taas hölmösti hirveä kiire suoristautua hypyssä, jolloin oma mukautuminen oli kehno.



Tunti oli siinä eikä ole varmasti yllätys, että tykkäsin todellakin hypätä Luckyllä! Olihan meillä pari banzai-lähtöä, mutta molemmat olivat menossa, niin mikäpä siinä. Lucky kuitenkin kuunteli tismalleen, mitä halusin, jolloin paremmin ratsastamalla meno olisi varmasti parempaa. Lucky on kyllä näppärä ratsu, jolle nämä esteet olivat kyllä ihan risuja. Sen verran lennokasta ja kepoista meno sillä kyllä olikin. Toivon kyllä, että pääsisin hyppäämään sillä leirin aikana vielä toiste. Ehkä jopa leirikisoissa? Saa nähdä, kuinka käy.

Videoista kiitos katsomossa olleille leiriläisille!

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ratsastusleirin 2. tunti: onnekas ratsuvalinta

Leirin toinen tunti meni puomien ja kavalettien parissa. Olin toivonut kolmea hyvänä hyppääjänä tunnettua suokkia tai sitten ratsua määritelmällä superestesuokki. Ratsukseni sain kuitenkin 2005 syntyneen puoliveriruunan nimeltä Lucky Star II, lyhyesti vain Lucky. Sain kuulla ratsusta sen verran, että sillä on aiemmassa elämässään kisattu 120 sentin ratoja, ja että sillä on sekä jarrut että kaasu. Säkäkorkeutta ruunalla oli varmaan jotain 165 sentin tuntumassa. Luckyllekin tuli thiedemannit.

Aluksi saimme vähän aikaa verrytellä itsekseen käynnissä ja ravissa. Lucky eteni mukavasti eikä tuntunut kauhealta rautakangelta kumpaankaan suuntaan. Ravi tuntui alussa isolta, mutta mukautumishetken jälkeen se oli ihan ok. Käsilläni tosin oli oma elämä, sillä ne halusivat liikkua turhan paljon kevennyksen mukana.
Ensimmäisenä tehtävänä tulimme aluksi aivan mahdottomalta tuntunutta pujottelutehtävää puomeilla. Puomit olivat suorassa linjassa, mutta toisiinsa nähden vinoittain. Puomien keskikohdissa oli puolestaan tötsiä, joita piti siis pujotella. Tehtävää tultiin ravissa ilman jalustimia. Lisäksi siihen lisättiin pujottelun jälkeen nostettu laukka, jossa tehtiin oikeassa kierroksessa voltti pitkälle sivulle ja vasemmassa kierroksessa kaksi volttia pitkän sivun alkuun ja loppuun. Pujottelussa sai tosissaan treenata pohkeiden avulla kääntämistä, sillä pelkän ohjissa roikkumisen avulla Lucky valui tehtävältä ulos. Hiljalleen aloin itse tajuta homman päälle, ja Lucky oli tajunnut sen jo tovi sitten. Tämän jälkeen pääsimme molemmissa kierroksissa tehtävää aika asiallisesti. Ravia sai tosin lyhentää kunnolla, sillä liian pitkällä askeleella puomit jäivät pahasti jalkoihin. Ennen tehtävää pois nakatut jalustimet eivät häirinneet, mutta välillä en meinannut millään löytää oikeaa jalustinta takaisin.

Pujottelun jälkeen nostetut laukat nousivat ihan kivasti. Luckyn laukka oli aika tasaista. Kevyessä istunnassa oli helppo olla, ja ohjattavuus tehdyillä ympyröillä oli ihan hyvä. Opettaja toivoi tosin vähän sujuvampaa laukkaa, mikä löytyi helposti pyytämällä. Laukan jälkeen Lucky oli aina tovin vähän kiireisempi ravissa, mutta tuli kuulolle ajatuksella tehtyjen puolipidätteiden avulla. Laukassa ehdinkin jo fiilistellä, että tämän hevosen täytyy hypätä aika kepoisesti. Sen verran sen takapäässä tuntui olevan potkua samoin kuin siinä, miten Luckyn laukkaa varmasti osaavampi ratsastaja voi säädellä.

Puomien jälkeen siirryimme kavalettien ja laukan pariin. Tulimme aina alkuun ja loppuun noin kymmenen metrin laukkavoltin. Siitä jatkoimme suoralle linjalle, jossa oli kolme kavalettia. Ne kaikki piti hypätä kertalleen ympyrällä. Tehtävä sujui ihan mukavasti, vaikka yksittäinen puomi voltilla tuntui etenkin kavalettisuoran jälkeen mahdottomalta käännettävältä. Tärkeää oli muistaa taas kunnolla ulkoavut. Sitten tehtävää tultiin jättämällä kavaleteille tehdyt ympyrät pois. Väleihin pisteltiin niin 4 ja 2 kuin 3 ja 2 askelta. Lyhennys neljään askeleeseen onnistui ihan hyvin, mutta takapää tahtoi sammua. Kahden askeleen väliin tuli ensin ekstra-askel, kunnes sain laukkaa rullaamaan. Vähän olin myös hidas siinä, että lyhennetyn laukan jälkeen muistin olla pyytämässä ajoissa eteen. Pari kertaa istuin aivan liian syvällä satulassa, jolloin en ehtinyt hyppyihin mukaan, vaan retkahdin ikävästi. Luckyllä olikin aika vahva hyppy, joten sen jälkeen muistinkin olla paremmin esteistunnassa.



Loppuraveissa Lucky oli hereillä ja vähän kipitti, mutta palasi kuulolle taas, kun sitä tajusin pyytää enkä lähtenyt kipitykseen mukaan. Tunnin tehtävät olivat älyttömän hyviä, etenkin kieputtelutehtävä oli ihanan haastava! Tulipahan kunnon kääntelytreeniä. Lisäksi laukansäätely kavalettisuoralla oli tosi tarpeellista. En muistakaan, milloin tällaista olisi treenattu viimeksi kunnolla. Luckystäkin tykkäsin. Se kuunteli kyllä, kun asiat sanoi sille selvästi eikä huitonut puolittain menemään. Opettajalta tuli kiva kehu, kun hän sanoi ratsun sopineen minulle. Parannuskommenttia tuli siitä, että saisin paremmin olla esteistunnassa ja muistaa pitää lonkkakulman kiinni. Nyt jotenkin hairauduin aina pois esteistunnasta, jolloin tämä virhe pääsi sattumaan. Tunnin jälkeen toivoin Luckyä vielä seuraavan päivän estetunnille, ja toiveeni toteutui. Jännä nähdä, miten estetuntimme sujuu.

Videoista kiitos Jennille!

Ratsastusleirin 1. tunti: suokkitammalla tarkasteltavana

Terveisiä Ypäjältä! Tänään siis käynnistyi Ypäjän hevosopiston senioreiden koulu- ja esteleiri. Leiriläisiä on yhteensä 29, ja joukossa oli oma seitsemän hengen porukkamme, johon kuuluivat tietysti Nora ja Kaisa. Leiriläiset jaettiin viiteen ryhmään, joista omassani on kuusi ratsastajaa. Ratsukseni ensimmäiselle tunnille sain 2003 syntyneet suomenhevostamma Soolemiion, lyhyemmin vain Sole. Noin 154-senttistä tammaa luonnehdittiin perusratsuksi, joka menee sekä koulua että esteitä. Tämän enempää perustietoja en siitä saanut, mutta lähdin koulutunnille positiivisin mielin. Solelle tuli thiedeman-apuohjat.

Tunti hurahti peruskouluratsastuksen parissa. Aloitimme ratsastamalla kulmat huolellisesti käynnissä. Tehtävään sisältyi myös pääty-ympyrät. Tehtävää jalostettiin myöhemmin siten, että pitkät sivut ja voltit tehtiin ravissa, kunnes lopulta koko tehtävää tultiin ravissa. Oikeassa kierroksessa Sole tykkäsi kenottaa turpansa kanssa vasemmalla, tulipa kovasti Hilanteri mieleen. Opettaja muistutti suoristamaan ensin kaulan, jonka jälkeen hevosta voisi muutenkin suoristaa. Kulmat menivät lopulta kohtuullisesti, kun sain Solen vähän malttamaan niiden aikana, ettei se kipittänyt menemään. Ulkopuolet avut olivat välillä mukana, välillä hukassa, mikä teki kulmista vähän vaihtelevia. Raviosuuksissa Solella tahtoi olla vähän kiirus. Opettaja muistutti pitämään pohkeet pidätteidenkin aikana tuntumalla, mikä pääsi välillä unohtumaan. Solen sai malttamaan, kun tosiaan muisti pohkeet eikä ohjaan jäänyt veto päälle.

Ratsastimme tunnin aikana myös käännöksiä käynnissä ja ravissa pitkältä sivulta keskelle, jossa teimme ensin siirtymän käyntiin ja sitten siitä laukannoston. Toisessa kierroksessa teimme saman kuvion, mutta nyt laukannosto tehtiin ravista. Sole nosti kertaa lukuun ottamatta laukat tosi nätisti ja helposti. Opettaja neuvoi viemään ulkopohjetta vähän taakse, kun pitkältä sivulta käännyttiin keskelle. Tämä siksi käsittääkseni, että ulkopohje paikkasi olemattoman seinän paikkaa, jotta hevoset eivät lähtisi valumaan ulos. Tämä ei tuntunut olevan Solen kanssa ongelma. Tunnin suurimmat riemut olivat juuri laukannostot käynnistä. Sole nosti jokaisen laukan tosi nätisti eikä yrittänyt kipata heti laukan suuntaan karkuun, vaan jatkoi asiallisesti suoraan. Ravista nostetuissa laukoissa annoin avut kertaalleen siten, ettei Sole kuunnellut, vaan kipitti, jolloin laukannosto lähti vähän vyöryen.

Laukkaa ehdimme työstää noston jälkeen pääty-ympyrällä. Sole laukkasi reippaasti, mutta tuntui kuuntelevan hyvin istuntaa. Sain pidettyä ulko-ohjan kohtuullisesti tuntumalla, mikä auttoi pitämään Solen hyvin reitillä. Olisin toki saanut vähän lyhentää ja rauhoittaa Solen laukkaa, mutta ei se mitään kaahausta onneksi ollut. Enemmänkin sellaista, että aloin jo miettiä, millainen tamma mahtaisi esteillä olla. Laukka rullasi mukavasti ja tasaisesti eikä Sole haaveillutkaan pudottelevansa omia aikojaan raville. Laukka olikin varsin miellyttävää istua.

Lopussa ravasimme tovin pääty-ympyrällä. Sole oli kiireinen, ja sain melkoisesti neuvotella sen kanssa vauhdista. Nyt pidätteet tahtoivat vähän jo kaikua kuuroille korville, jolloin Sole pääsi kiiruhtamaan ja kipittämään paikoin turhankin paljon. Välillä aina muistin pohkeen ja ohjan yhteistyön merkityksen, jolloin pidätteet menivätkin paremmin läpi. Kaiken kaikkiaan tunnista jäi ihan hyvä fiilis. Sole pyrki mukavasti itse eteenpäin, mutta otti oikein tehdyt pidätteet vastaan. Ravi oli mukavan pehmeää istua, ja laukka nyt oli vain todella kivaa. Olisin toki toivonut, että olisin saanut Solen vähän rennommaksi ja suoremmaksi, mutta ei tämä yhtään hullumpi aloitus leirille ollut.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Uittoreissulla

Helteiselle lauantaille oli juuri sopivat suunnitelmat, sillä luvassa oli Tallinmäen maastoreissu pienelle lammelle, jossa saattoi uittaa hevosia. Opettaja tosin kertoi jo ennakkoon, että Jetti kyllä suostuu kahlaamaan, mutta vesipetoa siitä tuskin saa. En antanut tämän tiedon häiritä, vaan lyöttäydyin kahdeksan ratsun jonossa neljänneksi, ja niin lähdimme matkaan.

Matkaa lammelle taisi olla jotain nelisen kilometriä. Otimme menomatkalla yhden pidemmän laukkapätkän, jossa pääsi etenemään mukavan reippaasti. Vastaantullut ravuri sekoitti vähän ratsujen päätä, ja Jettikin teki töksähtävän hidastuksen laukassa. Itse olin autuaasti tuijotellut maata suojatakseni kasvojani pikkukiviltä, jolloin tämä jarrutus tuli yllätyksenä. Sen seurauksena keikahdin kaulalle ja hukkasin molemmat jalustimeni. Jetti vähän steppaili vielä menemään, mutta sain tuupattua itseni satulaan ja löysin hukatut jalustimetkin. Hetken aikaa luulin kyllä ottavani taas maakosketusta, mutta tällä kertaa tuuri oli onneksi mukana.

Jetti tötterökorvana polskimassa. Ihanahan se on.
Laukkapätkän jälkeen olimmekin jo lammella ja nakkasimme satulat ja ylimääräiset kamppeet pois ja suuntasimme veteen. Sain maanitella Jettiä melkoisesti, että sain sen yhden kerran menemään syvemmälle. Silloinkin se tyytyi siihen, että omat jalkani peittyivät polvea myöten veteen. Sen jälkeen ruunalle riittikin virtahepoilu, ja se pysytteli tiivisti matalemmalla. Ei auttanut maanittelut tai nohittelut, joten tyydyimme patsastelemaan rannempana. Joukon vesipetoja olivat Kaisa ja Vake, jotka kävivät syvemmällä kepoisasti. Pari muutakin ratsukkoa sai käytyä pidempiä lenkkejä, mutta muut ottivat pulikoinnin Jetin tyylisesti vähään tyytyen. Oli kuitenkin kiva käydä itselle uudessa paikassa, vaikka Jetistä ei kuoriutunutkaan virtahepoa.

Kotimatkalla otimme yhden rauhallisen laukkapätkän, jonka jälkeen taitoimme loput matkasta käynnissä ja ravissa. Reissuun meni melkein kaksi tuntia, mutta aika hurahti kuin siivillä. Tallille palasi jälleen kerran iloinen seurue. Älyttömän kiva tapa viettää lauantaita! Nyt Jetti saakin lomailla minusta peräti kuusi päivää. On se kyllä lomansa ansainnutkin. Itse puolestaan suuntaan kohti Ypäjän sennuleiriä, joten seuraavat kirjoitukset tulevat sitten käsittelemään sen tunteja. Jihuu!

Kuvasta kiitos Hanskille!

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Heiluva hevostyttö

Perjantaina suuntasimme Kaisan kanssa ratsastamaan Tallinmäelle vuokrahevosemme. En olekaan taas toviin vääntänyt mitään itsenäisesti Jetin kanssa, joten johan oli aikakin. En tosin ollut hahmotellut treeniaiheita laukanvaihtoharjoituksia enempää, joten sen seurauksena tuli tehtyä vähän sitä sun tätä.

Tunnin aikana keskityin aika paljon siirtymiin. Tein muutamia siirtymiä käynnistä pysähdykseen ja takaisin sekä siirtymiä peruutuksesta raviin ja laukkaan. Siirtymät alaspäin käynnistä pysähdyksiin onnistuivat aika mukavasti istunnalla. Siirtymissä ylöspäin sain ensin nohitella ennen kuin Jetti alkoi reagoida vähän tarmokkaammin. Peruutukset lähtivät myös alussa maata viistäen, mutta siirtymät niistä ensin raviin ja myöhemmin laukkaan onnistuivat paremmin kuin ajattelin. Eivät siirtymät toki mitään räjähtäviä ja nopeita olleet, mutta niissä oli kovasti ajatusta ja yritystä. Toistojen myötä huomasin, kuinka tahattomasti kippasin istunnallani aina eteen, kun aloin pyytää Jettiä peruutuksesta eteenpäin. Yritin korjata tätä, mutta niin vain löysin itseni keikkumasta ihan väärässä paikassa. Aivoni tajuavat, ettei istunnalla heiluminen auta mitään, mutta ne eivät näemmä osaa vielä kertoa sitä kropalleni. Tämä asia loputtoman treenilistan jatkoksi: opettele istumaan paikoillasi.

Laukanvaihtoja tein lävistäjien sekä täyskaartojen avulla. Tälläkin kertaa Jetti vaihtoi poikkeuksellisesti vasemman laukan helposti oikeaksi, kun taas aiemmin helpompi vaihto oikeasta vasempaan tökki. En yhtään tajua, mitä on tapahtunut. Keikkuuko istuntani niin pahasti vinossa, ettei Jetti saa vaihdettua laukkaa tähän suuntaan? Olenko vinouttanut Jetin uudella tavalla? Mikä kuun ja tähtien asentoa vaivaa? Tätä asiaa pitää kyllä miettiä opettajan kanssa ja treenata myös valvovan silmän alla, jotta vaihdot alkavat taas sujua paremmin molempiin suuntiin. Vaihdoissakin huomasin sen, että aloin heilua ja huojua, mikäli ensimmäinen vaihtopyyntö ei mennyt läpi. Ihan kuin se mitään olisi auttanut, korkeintaan vain pahensi tilannetta. Molempiin suuntiin sain kuitenkin lopulta tehtyä vaihdot. Myös vaikeampi suunta oikeasta vasempaan sujui lopuksi asiallisesti, kun pääsin tekemään sen sopivan puolihuolimattomasti.

Lopuksi pyörittelin ravissa ympyröitä ja tein muutamia pohkeenväistöjä uralta keskemmäs ja takaisin. Jetti liikkui aika aktiivisesti, mutta ehkä vähän turhan lyhyellä askeleella. Väistöt lähtivät kuitenkin aika mukavasti ilman, että tahti katosi. Olisin saanut olla tarkempi pitämään hevosen sopivan suorassa, ettei takaosa olisi paikoin jäänyt niin paljon etuosasta. Muuten olin väistöihin aika tyytyväinen. Ympyröillä Jetti tuntui melko pehmeältä molempiin suuntiin. Toki asetusta sai hakea enemmän vasemmassa kierroksessa, mutta välillä sain ulko-ohjan tuntumalle, ja meno parani hieman. Kaiken kaikkiaan kentällä pyöriskely Jetin kanssa oli aika kivaa! Näemmä riittävä tauko tekee terää, jolloin kouluväännön kaltainenkin meno tuntuu kivemmalta kuin ensin muistaakaan.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Malttia ja tasaisuutta

Torstain toinen tunti hurahti myös esteiden parissa tuttuun tapaan Tallinmäellä Jetin kanssa. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä, ja pääsimme hyppäämään mukavasti tehtäviä sekä lopuksi lyhyen radan.

Omina tehtävinään tulimme esteitä niin ympyrällä, vähän vinoilla lähestymisillä laukkaa vaihtaen sekä sarjoina. Sain Jetin laukkaamaan alusta asti aika kivasti enkä jäänyt joka sekunti jahtaamaan sitä. Opettaja kommentoi olemaan menemättä ylävartalolla liikaa hyppyihin mukaan, ja tämän huomion jälkeen maltoin taas odottaa paljon paremmin. Ympyrällä hypätty este sujui kummastakin suunnasta ihan ok, jos paria pientä hyytymistä ei lasketa. Laukat saimme vaihtumaan toivotusti vähän vinolla tiellä tulleella pystyllä. Askeleen sarja puolestaan mentiin taas kertaalleen tai kahdesti kahdella askeleella, kunnes sain Jetin taas laukkaamaan oikeasti eikä hidastelemaan.

Tästä kiitos Kaisalle!
Sitten tulimmekin kuuden esteen radan noin 80–85 sentin korkuisena. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ensimmäinen este ylittyi ihan ok. Siitä jatkoimme sarjalle, jonne oli hyvin matkaa. Sen pääsimme nyt askeleella, vaikka jäimmekin b-osasta vähän kauas. Tämän jälkeen tulimme kolmosena olleen okserin yli. Hukkasin ponnistuspaikan, mutta maltoin olla saamatta paniikkikohtausta, jolloin Jetti hyppäsi esteen vähän läheltä, mutta kuitenkin helposti. Laukan saimme korjata hypyn jälkeen oikeaksi. Nelosena oli tuplakavaletti, joka meni myös ihan ok. Viitoselle tuli vähän vino tie, ja se söi laukkaa, jolloin viitosen ja kuutosen väli meni neljällä, ei toivotusti eli kolmella askeleella. Hypyt kuitenkin olivat ihan ok, ja ratamme oli siinä. Kohtuullisen helppoa, mutta ennen kaikkea aika tasaista.

Saimme loppuun uusia vielä esteet 4–6. Tavoitteena oli päästä esteiden 5 ja 6 väli kolmella askeleella. Uusintayrityksellä nelonen ylittyi ihan ok, ja tie viitoselle oli parempi. Pieni hyytyminen pääsi silti tulemaan viitosen hyppyyn, jolloin jo hetken mietin, ettei meillä ole mitään mahdollisuuksia venyä kolmeen askeleeseen. Sitten keksin voivani ratsastaa ja sen sekä minun että opettajan ääniavun kannustama Jetti venyi kuin venyikin kolmeen askeleeseen ja hyppäsi kuutosen rohkeasti vähän kauempaa. Löytyihän sitä venyvyyttä sittenkin! Minulle tekee kyllä hyvää opetella tulemaan välejä kunnon laukalla, jotta kisaradoilla löydän paremmin saman fiiliksen. Vielä vaan on hiottavaa siinä, etteivät kaarteet turhaan sammuta hyvin rullaavaa laukkaa.

Tämän päivän hyppelyistä jäi hyvä mieli. Omasta mielestäni olin kohtuulisen maltillinen enkä syöksynyt etukäteen hyppyihin. Jetti puolestaan eteni kohtuullisen tasaisesti. Pientä hyytymistä oli välillä havaittavissa, mutta kaukana pahasta jumimisesta. Jetillä tuntui Manun jälkeen niin tutulta hypätä, että tämä kokemus tuli kyllä tarpeeseen. Jetinkin kanssa olemme kyllä kehittyneet melkoisesti, vaikka sen välillä unohtaa. Tällä kerralla muistin taas, ettei alkumme Jetin kanssa hyppelyissä ollut kauhean ruusuinen, mutta nyt menee jo vähän paremmin. Ehkäpä siis voin kehittyä Manunkin kanssa, joten hanskat ovat kaukana tiskistä sen suhteen.

Estekurssin 3. päivä: hyviä välähdyksiä

Estekurssin kolmas eli sen viimeinen päivä Manun kanssa tuli nopeasti eteen. Tunnin treeniaiheena oli perus- ja uusintaradan hyppääminen. Ennen niitä tehtäviä hypeltiin yksittäisinä, mutta tällä kertaa naputtelen vain varsinaisen radan sujumisen. Se kun tuttuun tapaan sisälsi samat onnistumiset ja ongelmat kuin tunnin muut tehtävät. Radan korkeus oli noin 70 senttiä.

Varsinainen ratamme piti sisällään perusradan (esteet 1–5) sekä heti perään ratsastetun uusinnan (esteet 6–10). Lähdimme matkaan oikeassa laukassa. Ykkönen ylittyi ihan ok, ja pääsimme kakkoselle hyvin kuudella askeleella. Manu kuitenkin vaihtoi laukan siinä jälleen kerran turhan vasemmaksi. Sain toppuutella sitä tovin ennen kuin sain laukan korjattua oikeaksi. Kolmosta kohti annoin Laukan sujua, jolloin Manu vaihtoi jo hypyssä laukan vasemmaksi. Nelosena olleen sarjan a-osalle tulimme huonoon paikkaan, mutta Manu kiipesi esteestä kiltisti ylös. Vähän nohittamalla pääsimme b-osalle suunnitellusti yhdellä askeleella. Sen jälkeen tosin olimme väärässä laukassa. Korjaamiseen meni taas tovi, mutta lopulta pääsimme perusradan viimeistä estettä kohti. Ponnistuspaikka viitoselle osui hyvin, ja Manu vaihtoi hypyssä laukan toivotusti oikeaan. Perusrata oli puhtaasti siinä.

Uusintaan lähtiessä pääsin kurvaamaan nopeasti viitosen jälkeen oikealle ja suuntasin kuutosta kohti. Manun laukka pääsi sammumaan tiukassa kaarteessa, mutta yritin usuttaa sitä eteen. Tuloksena oli laukkaava, mutta pitkä Manu. Niinpä kuutoselle satuimme vähän niin ja näin, jolloin Manu otti puomin mukaansa. Ei kovin vahva aloitus uusintaradalle. Maltoin kuitenkin jatkaa ratsastusta, vaikka olimme kuutoshypyn jälkeen ristilaukassa. Yritin jarruttaa Manua, mutta sillä ei kiinnostanut, jolloin päädyimme seiskaa kohti ristilaukassa. Koska meno ei ollut sujuvaa, en yhtään nähnyt ponnistuspaikkaa ja sorruin tuijottelemaan estettä. Ei hyvä valinta, sillä sen seurauksena ampaisin kaulalle Manun ottaessa vielä yhden askeleen. Manu oli kiltillä tuulella, sillä kaulalla makoilevasta kuskista huolimatta se ponnisti esteen yli. Seiskan jälkeen luvassa oli jälleen sarja. Se sujui tällä kertaa mainiosti, mitä nyt taas väärässä laukassa hetken aikaa ollen. Ysille tuli pidempi tie kuin olin suunnitellut, sillä laukan korjaaminen vaati oman aikansa ja tilansa. Ysin jälkeen olin kuitenkin taas hereillä ja pääsin kääntämään kympille tiukemmin. Manuhan kääntyi, ja pääsimme hyvässä laukassa tulemaan uusinnan viimeiselle esteelle eli kympille. Se ylittyi mukavan helposti, vaikka laskeuduimme taas väärässä laukassa. Rata oli kuitenkin siinä. Tuloksena kohtuullisen turhat neljä virhepistettä, mutta muuten ihan hyvä mieli.

Opettaja kommentoi ratamme lähteneen sujumaan alun jälkeen ihan hyvin. Pudotuksen hän selitti johtuneen siitä, että Manu oli tiukan kurvin jälkeen turhan etupainoisena, jolloin se ei saanut kerättyä itseään enää hyvään hyppyyn. Opettaja neuvoi jatkossa olemaan rohkeampi lyhentämään Manua ja ratsastamaan ohjat tuntumalla pysyen pohkeella. Kolmen päivän kurssin aikana pääsin mukavasti hyppäämään Manulla, mutta samalla tuntui, ettei edistystä yhteistyössämme tapahtunut juuri. En vielä tajua, millä säädöillä Manun saa lyhyeksi ja teräväksi, jolloin olemme pitkiä ja joko löysiä tai kipittäviä. Kurssi oli kuitenkin tosi kiva, milloinpa oikeasti jurputtaisin hyppäämään pääsemisestä. Tykkään kyllä Manusta esteratsuna, joten treenit sen kanssa saavat luvan jatkua tästäkin eteenpäin.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Jatkotyöstöä ja kahlailua

Estekurssin toisen tunnin jälkeen ehdin huilia tovin, kunnes suuntasin takaisin tallille vakiotunnilleni. Sille tunnille sain ratsukseni *tättärää* Manun. Ovela ja erittäin tarpeellinen veto opettajalta. Lämpimän kesäpäivän takia opettaja kertoi tunnin sisältävän noin puolet kouluvääntöä, jonka jälkeen lähtisimme maaston lätäkköön kahlailemaan hevosten kanssa. Tämähän sopi oikein hyvin.

Kouluväännössä pyörittelimme voltteja jokaisessa askellajissa. Käynnissä ja ravissa kuviona oli pyöräyttää keskihalkaisijalta voltteja vuorosuuntiin. Manu liikkui aika mukavasti käynnissä, mutta oli ravissa kiireinen. Opettaja muistutti vaatimaan asetuksen rehellisesti eikä myötäämään jo ennen kuin hevonen oikeasti oli antanut periksi. Täsmällisemmällä ratsastuksella saimme muutamia aika asiallisia voltteja, mutta kaikki niiden tuoma hyöty tahtoi kadota aina suoraan ratsastetuilla pätkillä. Opettaja muistuttikin, että niiden aikana voi myös asettaa ja hakea hevosta kuulolle. Yritys hyvä, tulos liki pyöreä nolla.

Laukkakuviona oli nostaa laukka käynnistä pitkän sivun alusta, pyöräyttää keskikohdassa voltti ja siirtyä takaisin käyntiin pitkän sivun lopussa. Alussa hätiköin itse liikaa laukannostoissa, jolloin Manu siirtyi laukkaan parin raviaskeleen kautta. Kun maltoin olla rauhassa ja istua, nosti Manu muutaman kerran laukan aika asiallisesti. Vauhtia tosin tuppasi olemaan välillä liikaa, mutta volteilla sain Manua aina rauhoittumaan. Saimme molempiin suuntiin pari kohtuullista volttia, mutta kovin rentoja ne eivät olleet. Jäin varmasti pitelemään liikaa, kun oikea vastaus olisi ollut muistaa rentoutua eikä jäädä varmistelemaan. Siirtymät käyntiin tein ravin kautta, ja silloinkin jarrutusmatka tahtoi venyä melkoiseksi. Jarrutehostin, mistähän sellaisia saa hevosille? Niin tai sitten sitä ratsastustaitoa kuskille.

Tämän enempää emme onneksi ehtineet vääntää koulua, vaan järjestäydyimme possujonoon ja suuntasimme maaston lätäkölle. Hellepäivät olivat tehneet odotetun tempun eli pieni lätäkkö oli pienentynyt entisestään. Syvimmässä kohdassa nilkkani ylsivät veteen, joten ainakin kintut saivat vähän viilennystä. Manu meni kuuliaisesti aina kierroksen lätäkössä ja välillä jopa örisi kuin pieni virtahepo. Taisipa sekin tykätä tästä rennommasta tavasta viettää kesäiltaa. Lyhyt pyörähdys maastossa ja kahluupaikalla sujui kivasti, ja tallille sai palata hyvillä mielin. Kesä! Mitä sitä muutakaan sanomaan.

Estekurssin 2. päivä: askeleiden säätämistä

Estekurssin toisena päivänä ehdittiin treenata niin askeleen säätämistä kuin laukanvaihtoja hypyissä. Ratsukoita oli edelleen neljä, ja minä menin tietysti jälleen Manulla. Alkuverryttelyssä pyrin taas saamaan Manun hereille, mutta pysymään lyhyenä. Yritystä oli, mutta taidot tahtoivat loppua kesken. Manu oli kuitenkin mukavasti hereillä, ja kun sain tehtyä pyynnöt selvästi, totteli Manu kohtuullisesti.

Askeleen säätämistä teimme ravissa pidemmillä ja lyhyemmillä väleillä olleilla puomeilla sekä laukassa kolmen esteen suoralla linjalla niiden välien ollessa muistaakseni 13 metriä. Ravissa Manu kolisutteli puomeja aikansa, kunnes sain sen uskomaan ja menemään sopivassa tahdissa. Meille oli vähemmän yllättäen paljon helpompaa vähän pidentää askelta kuin yrittää lyhentää sitä. Niinpä pidennystehtävät menivät aika vaivatta, kun taas lyhennystehtävillä sain opetella asioita kerta toisen jälkeen.

Laukka-askeleen säätämisessä oli taasen tutut ongelmat: Manu oli joko pitkä ja löysä tai pitkä ja kipittävä. Sovitapa siinä sitten vaadittuja neljää askelta väleihin, kun hevonen tuntuu joko hyytyvän tai kipittävän alta. Saimme tahkota kolmen esteen suoraa linjaa melkoisesti ennen kuin saimme edes sinnepäin olleita suorituksia. Löysyys oli tällä kertaa pahempi ongelma, sillä välillä Manu meinasi hyytyä naurettavan pienen esteen aikana. Sen seurauksena terävyys oli ihan hukassa, vaikka välit menivätkin neljällä askeleella. Tänäänkin sain huokailla moneen otteeseen sitä, kuinka lyhyen, mutta terävän hevosen taikominen esiin on omalla osaamisellani kamalan vaikeaa.

Ehdimme tulla vielä pari minirataa. Ensimmäinen niistä sisälsi pystyn, jolta jatkettiin kaarevalla tiellä toiselle, lävistäjällä olleelle pystylle, jolla pyrittiin vaihtamaan laukka oikeasta vasemmaksi. Siitä jatkettiin vielä toiselle lävistäjäpystylle, jolla pyrittiin saamaan laukka taas takaisin oikeaksi. Toisella kierroksella mentiin sama alku ja jatkettiin vielä kolmen pystyn suora linja perään. Kolmannella kerralla puolestaan tultiin kaareva linja, siitä suora linja ja vielä yksittäinen lävistäjäpysty. Jokaisella tehtävällä vaivasivat samat ongelmat: kaikki laukat eivät aina vaihtuneet ja mukaan mahtui löysiä hyppyjä. Parhaimmat hetket olivat kolmen esteen suoralla linjalla, jossa Manu säilytti tahdin ja hyppäsi jokaisen esteen aika maltillisesti, mutta etenevästi. Muuten tahdissa oli paljon petraamisen varaa, mutta en vain saanut ratsastettua tasaista menoa.



Sellaista tälläkin kertaa. Joka tapauksessa Manussa oikein kivaa on se, että se kyllä menee esteistä yli eikä hötkyile ylimääräisiä. Toki hyppäsimme taas sen mittapuulla aivan mitättömiä esteitä, joten rimakauhu ei päässyt heräämään laisinkaan. Jos jotain positiivista haen taas, niin jos joskus opin ratsastamaan Manua esteillä paremmin, tiedän taas oppineeni paljon enemmän. Sitä päivää odotellessa.

Videoista kiitos Noralle!