Leirin viidennen tunnin sai valita maaston ja kouluväännön väliltä. Koska jokaisen oli käytävä edes kerran maastossa, nappasin oman vuoroni näin keskiviikon ratsastukset aloittavaksi kerraksi. Ratsutoiveeksi pistin sellaisen ratsun, jolla voisi mennä myös maastoesteitä. Tällä kertaa arpaonni sattui viime vuoden Ypäjän esteleirin suosikkini kohdalle: Stikkan. Tätä ruunaa olikin jo ollut vähän ikävä ja oli kiva päästä sen selkään tälläkin leirillä. Keli oli kaukana hyvästä, sillä alle kymmenen minuutin päästä lähdöstä olin kastunut jo litimäräksi. Onneksi plussa-asteita oli riittävästi, niin ei tullut kylmä.
Opettajan lisäksi maastoon lähti kuusi ratsukkoa. Me Stikkanin kanssa olimme heti opettajan ja vetohevosen takana. Lenkki sujui rauhallisesti ja taisi olla aika lyhyt kilometreissä mitattuna. Onneksi pääsimme tekemään pikkuisia "tehtäviä" matkan aikana. Menimme niin vesilammikon läpi kaikissa askellajeissa kuin kiipeilimme mäkeä ylös ja menimme ylämäki-alamäkireitin pariin otteeseen. Ne olivat kivoja, mutta suosikkini oli tietysti vesilammikon läpi laukkaaminen. Stikkan meni koko reissun oikein järkevästi, mitä nyt vähän tuijotti paria maastoestettä. Lyhyessä laukkapätkässä Stikkan oli tasaisen varma ja hallittavissa, jolloin menosta sai vain nauttia.
Tunti hurahti nopeaa, kuten yleensä ratsailla, ja niin palasimme takaisin tallille. Olin aivan uitettu, mutta iloinen virne pysyi silti mukana. Reissun täytyy olla onnistunut, jos sateesta huolimatta on hymy huulilla. Oli ihana päästä menemään edes yksi tunti Stikkanilla. Olihan se yhtä kiva ja ihana suomenhevosruuna kuin muistinkin.
