maanantai 29. huhtikuuta 2013

Vaihtoja kerrakseen

Tallinmäen maanantain tunnilla oli mukavasti vuorossa esteitä. Ratsunikin arvasin oikein eli Jettihän sieltä tuli. Alkuverryttelyssä saimme mennä käynnissä ja ravissa aika itsenäisesti. Pyörittelin niin voltteja kuin tein temponmuutoksia ja opettajan vinkistä vielä vähän väistöjä. Volteilla Jetti pyrki painamaan hieman sisälle etenkin oikeassa kierroksessa, mutta meni muutoin tuttuun tyyliinsä. Väistöjä tein ravissa, ja ne sujuivat aika kivasti edelleen. Temponmuutokset pyrin pitämään lyhyinä, jotta olisin saanut Jetin olemaan kuulolla ja odottamaan, mitä seuraavaksi pyydän. Rauhallisempi ravi onnistuikin kivasti, ja pääsimme siitä vähän reippaampaan askellukseen kohtuullisesti. Menossa olisi saanut olla vielä vähän enemmän terävyyttä silti.

Laukassa verryttelimme ensin omaan tahtiimme ennen kuin hyppäsimme muutaman kerran yksittäisen kavaletin (ratapiirroksen este numero 1). Kuviona oli tulla kavaletin yli kertaalleen ympyrällä ja vaihtaa sitten toisella ylityksellä suuntaa. Sitten taas pyöräytettiin ympyrä kavaletin yli ennen kuin alettiin vaihdella suuntaa jokaisella hypyllä. Jetti liikkui ihan kohtuullisesti, joten pääsimme kavaletista aina ilman kummempia ongelmia yli. Oikea laukka vaihtui poikkeuksetta joka kerta vasemmaksi, mutta vasemmasta oikeaan laukkaan vaihtaminen ei sujunutkaan niin kivasti, vaan Jetti tarjosi ristilaukkaa. Etupää vaihtoi aina oikein, mutta jostain syystä takapää ei ehtinyt hypyssä mukaan, vaan tuli muutaman askeleen jälkeen perästä. Opettaja neuvoi olemaan tekemättä vaihdosta isoa numeroa, vaan antamaan enemmänkin Jetille vain tilaa vaihtaa. Tämä vinkki auttoi, kun en ollut itse ennakkoon häseltämässä, vaan maltoin ratsastaa reitin ja olla itse ajattelemassa menoa oikealle. Näin Jettikin huomasi, minne menemme ja saattoi vaihtaa laukan kerralla vasemmasta oikeaan.

Sitten tulimmekin viereisen radan esteet 1-5 kahteen kertaan. Lähdimme matkaan oikeassa laukassa ylittäen ykkösesteenä olleen kavaletin. Laukka vaihtui tässä molemmilla kierroksilla vasemmaksi, sen kanssa kun ei ollut ongelmaa. Kakkosokserille pääsimme ihan hyvin muutoin, mutta laukka oli vähän hidasta. Tie kolmoselle tuli ratsastettua ehkä turhan jyrkästi, jolloin vauhti pääsi sammumaan. Sen ja onnettoman johtamishäseltämiseni seurauksena Jetti laskeutui molemmilla kierroksilla ristilaukassa alas. Ensimmäisellä kerralla ehdin korjata sen lennosta, toisella kertaa piti pyöräyttää voltti, jotta ei tarvinnut pilata etenemistä ristilaukalla. Nelosokseri ylittyi ihan hyvin, ja laukkakin vaihtui siinä oikeasta vasemmaksi. Viitoskavaletilla saimme kuin saimmekin vasemman laukan oikeaksi, kun saatoin hieman pelata tiellä, ottaa vaihdon rennommin ja antaa Jetin tajuta uusi suunta ja vaihtaa laukka itse. Suurin ongelma molemmilla radoilla oli se, ettei laukka ollut kovin aktiivista, jolloin meno oli hieman matelemista ja sitä myöten ei kovin sujuvaa. Estekorkeus oli maksimissaan 60 senttiä.

Lopuksi tulimme vielä kahdesti miniradan esteillä 6-8. Nyt lähdimme matkaan oikeassa laukassa ylittäen kuutosokserin. Sen ylitys meni ok, ja Jetti vaihtoi oikean laukan kiltisti vasemmaksi. Siitä jatkoimme seiskaokserille, ja yritin välissä nohittaa Jettiä vähän liikkumaan, kun olin antanut sen uinahtaa vuoroa odottaessamme. Mitään hurjaa heräämistä ei tosin tapahtunut, mutta seiskankin yli pääsimme ihan hyvin. Nyt tie kahdeksikolle oli piirun verran parempi, mutta niin vain katalasti vasen laukka ei vieläkään vaihtunut puhtaasti oikeaksi, vaan edelleen Jetti meni hetken ristilaukassa ennen kuin vaihtoi. Pah! Tässä vaiheessa muistin, että oma tiedottamiseni oikealle vaihdon saamiseksi on aina ollut puutteellista. Yleisimmin sen takia, ettei oikea pohkeeni ole toiminnut, jolloin en ole uskaltanut johtaa riittävästi, jottei hevonen kaadu heti hypyn jälkeen oikealle. Jetin kanssa tätä ongelmaa ei tosin ilmennyt, joten tällä kertaa jokin muu meni vikaan.

Saimme tulla Jetin kanssa samat kolme estettä vielä uudelleen. Opettaja nosti esteet noin 75 senttiin, ja jopas ne kehtasivat näyttää isoilta. Opettaja neuvoi herättämään Jetin nyt kunnolla, jolloin nohitinkin sen pitkän sivun alusta liikkeelle. Kaarteessa ennen ensimmäistä hyppyä sitten tasapainotin ja annoin Jetin edetä. Kuutosokseri ylittyi edelleen hyvin, mitä nyt jännitin itse sitä ja unohdin pitää pohkeet tuntumalla, jolloin ne heilahtivat taakse. Jetti vaihtoi laukan hyvin ja innostui esteen jälkeen etenemään. Tasapainotin taas hieman kaarteessa, ja jatkoimme seiskalle. Nyt laukka rullasi hyvin, ja Jetti ponnisti hyvästä kohtaa ylittäen toisenkin okserin hienosti. Kaarteessa kahdeksikolle laukka pääsi aavistuksen verran sammumaan, mutta esteen bongatessaan Jetti reipastui hyvin. Sain katsottua askeleet, jolloin pääsin hyppyyn mukaan ja ennen kaikkea ehdin rentoutua. Jettikin vaihtoi viimein puhtaasti vasemman laukan oikeaksi, jes!

Loppuravit ja -käynnit menimme peltolenkin kautta. Se oli hyvä nollaus hyppelyille. Itseä jäi harmittamaan oman mukautumisen kehnous noilla vähän isommilla esteillä. Pohkeet pääsivät heilahtelemaan taakse ja pyrin suoristautumaan hypyn jälkeen aivan liian aikaisin. Kenties olen mennyt taas sen verran niitä pienempiä, että hätäilen edelleen näiden "isompien" korkeuksien kanssa. Sitten olen taas unohtanut sen, että odotan hypyn rauhassa loppuun. Positiivista oli kuitenkin se, että Jetti heräsi liikkumaan paljon paremmin, kun esteet nousivat hieman eikä sille hypyt saati omiaan puuhaillut kuski tuottaneet ongelmaa. Sentään toinen meistä hanskasi homman toisen vähän ihmetellessä menoa. Onneksi tämäkin vaiva on sellainen, josta todennäköisesti pääsee eroon yksinkertaisesti treenaamalla.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Itsenäisesti sitä sun tätä

Lauantaina kävin ratsastamassa itsenäisesti toisen kerran Jetin. Varsinaista ideaa päivän treenille ei ollut, mikä osoittautui vähän huonoksi lähtökohdaksi. Koska mitään kunnon suunnitelmaa ei tullut mieleen, päädyin sitten tekemään sitä sun tätä ilman, että oikein osasin jäädä hinkkaamaan mitään. Alkuverryttelyn tein alta pois kaikissa askellajeissa. Ravissa Jetti sai mennä alkuun omaan tahtiinsa, kunnes vähän pyysin sitä heräämään. Laukassa hyödynsin kevyttä istuntaa ja sitten vielä tein muutamat laukanvaihdot lävistäjällä. Sitten siirryinkin ensimmäisen sillisalaattini osan pariin.

Tein pohkeenväistöjä hetken aikaa käynnissä ja ravissa väistättämällä aina keskihalkaisijalta uralle. Jetti väisti mukavan helposti, mutta käynnissä tahti tahtoi kärsiä. Yritin muistaa ratsastaa samalla eteen kuin myös väistöä, ettei ratsu valitsi vain jompaakumpaa. Ratkaisu ei ihan toiminut niin kuin olin ajatellut. Ravissa tahti säilyikin paljon paremmin eikä siinä tarvinnut kiinnittää siihen niin paljoa huomiota. Väistöt vasemmalle tuntuivat sujuvan hieman oikealle väistättämistä helpommin, mikä sai aprikoimaan, vaikuttiko puolieroihin hevosen mahdollisen jäykkyyden lisäksi oma vinouteni. Se ainakin selittäisi hyvin sen, miten parin erinkin hevosen kanssa väistöt tiettyyn suuntaan ovat tihkaampia. Muutoin väistöissä sain kiinnittää huomiota siihen, että pidin myös hevosen ulkopuolen hanskassa.

Välikäyntien jälkeen mietiskelin seuraavaa puuhaa ja päätin sananmukaisesti huristella läpi kouluohjelman helppo B:0 2009. Mitään järkeviä tavoitteita en ohjelman läpiratsastamiselle asettanut, vaan tahdoin vain jotain selvää puuhaa hetkeksi. Keskiaskellajeissa emme Jetin kanssa loistaneet, kun en ollut niitä alle treenannut enkä tainnut saada vaadittuakaan niitä kovin oikein. Voltit niin ravissa kuin laukassa olivat ihan ok eivätkä ainakaan valuneet liian suuriksi. Kolmikaarisella kiemurauralla kiemurat olivat hyvin eri paria keskenään, kun väistelin samalla kentällä olleita esteitä ja puomeja. Asetukset tahtoivat jäädä saamatta, kun huristelun lisäksi olin tainnut pistää itselleni matkustaja-asetuksen päälle. Lävistäjällä ravista käyntiin siirtyminen sujui kivasti, mutta aktiivisuuden puuttuessa enemmänkin raahauduimme takaisin raviin kuin nostimme sen. Pysähtyminen sujui ongelmitta, mutta peruutuksen kanssa oli vaikeuksia. Ensin Jetti ei lähtenyt peruuttamaan ja sitten lähtiessään nakkasi takaosaansa oikealle. En tainnut muistaa pitää pohkeitani tuntumalla, kun pyysin hevosta peruuttamaan, jolloin sillä oli mahdollisuus lähteä vinosti liikkeelle. Lopputervehdyksenkin pysähdys onnistui kivasti. Siirtyminen alaspäin tuntuukin olevan Jetille sangen helppoa.

Seuraavaksi työstin hetken aikaa laukanvaihtoja. Ensin tein parit täyskaarrot pitkän sivun lopusta vaihtaen laukan aina ennen uralle palaamista. Jetti kääntyi hyvin ja vaihtoikin, kun sain avut rennosti läpi. Tämän jälkeen menin kolmikaarista kiemurauraa vaihtaen laukan aina suoristuspätkässä. Jetti vaihtoi edelleen ihan ok, mutta en malttanut itse ratsastaa kuviota kovin huolellisesti. Niinpä laukanvaihdoissa Jetti pääsi aina vähän ennakkoon lähtemään uuteen kaarrokseen, jolloin kuvio oli vähintään sangen mielenkiintoisen muotoinen. Joka tapauksessa laukat vaihtuivat enkä huomannut kummempaa eroa siinä, vaihdettiinko oikeasta vasempaan vai toisinpäin. Jatkossa voisin opetella tekemään vaihdot paremmin suorana pysyen, jotta kuviot eivät hankaloituisi vaihtojen aikana turhaan.

Lopuksi otin vielä muutamia siirtymiä niin käynnistä pysähdyksiin ja takaisin kuin käynnistä raviin ja takaisin. Edelleen siirtymät alaspäin sujuivat helposti. Jetti kuunteli istuntalla hidastamista todella hyvin eikä ohjaa juuri tarvinnut käyttää. Sen sijaan siirtymät ylöspäin olivat ponnettomia samoin kuin minäkin taisin olla. Pienellä hinkkauksella Jetti alkoi siirtyä käynnistä raviin hieman tarmokkaammin, mutta energiaa nostossa olisi saanut olla paljon enemmän. Olisi pitänyt jaksaa terävöittää oma ratsastustani, mutta olin vähän huithapelina liikkeellä tällä kertaa. Päätin sitten tämän huomion takia hylätä kentällä vääntämisen ja korvata sen ajan käymällä loppukäynnit peltolenkin kautta. Jetti tykkäsi vähän tuijotella matkalla kaikkea, mutta ei sentään antanut minkään asian pelottaa sitä oikeasti. Niinpä pääsimme lenkin rauhassa tallille, ja Jetti pääsi takaisin tarhaan päiväheinille. Näinä humputtelukertoina ei auta muu kuin todeta, ettei aina tarvitse vääntää hiki hatussa ja että kaikki satulassa vietetty aika on vain hyvästä.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Väistöjä ja vastalaukkaa

Ennakkoaavistukseni perjantain pienryhmätunnin ratsusta osui nappiin, ja lähdin tunnille Hilanterin kanssa toisen kerran samalle viikkoa. Ratsukoita oli ilahduttavasti vain kolme, joten ainakin oli tilaa ja enemmän opettajan huomiota käytettävissä. Tunnin treeniaiheina olivat pohkeenväistöt käynnissä ja ravissa sekä vastalaukka.

Pohkeenväistön kuviona oli tulla lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle jatkaen sitä hetki suoraan. Sen jälkeen siirryttiin pohkeenväistöön ja väistätettiin ratsu takaisin uralle. Käynnissä meno oli kahden vaihtoehdon arpapeliä: joko Hilanteri ei ottanut väistöaskeltakaan, vaan meni mutkalle tai otti väistöaskelia, mutta arpoi jokaista askelta hitaasti ja huolellisesti. Opettaja muistutti olemaan nakkaamatta väistättävää pohjetta liian taakse ja huolehtimaan ulkopuolesta, jotta Hilanteri ei voisi pullahtaa sieltä karkuun. Hidasteluun ohjeksi tuli ratsastaa vuoropohkein niin, että väistättävän pohkeen lisäksi toinen pohje ratsasti eteen. Lisäksi opettaja kehotti tarkistamaan, ettei väistöä tekemätön jalkani estänyt Hilanteria väistämästä, vaan sen piti antaa reilusti tilaa unohtamatta silti pysyä alapohkeesta kiinni hevosen kyljessä. Yritin ratkoa tahmeuden ongelmaa noilla kaikilla, mutta loppujen lopuksi taisin silti jäädä aina puristamaan Hilanteria jostain kohti, ja se reagoi matelemalla. Vaikeampi näistä kahdesta muutenkin hankalasta suunnasta oli kuitenkin väistö oikealle. Käynnissä taisimme saada muutamia hassuja askeleita kohdilleen, mutta aktiivisuutta niiden aikana ei ollut juuri nimeksikään, vaikka kuinka yritin ratkoa ongelmaa. Väistöt vasemmalle sujuivat ihan vain aavistuksen verran helpommin, mutta tahmailu jatkui silti siinäkin.

Ravissa pahin tahmailu katosi, joskaan menoa ei hyvällä tahdollakaan voinut sanoa aktiiviseksi. Sen lisäksi haasteeksi tuli saada väistöaskeleita. Ulkopuolelta sai tehdä pieniä pidätteitä aika aktiivisesti, jotta Hilanteri malttoi odottaa etuosallaan niin, että takaosa ehti mukaan. Yritin paikoin tehdä taas niin vähän pohkeilla ja ohjalla kuin saatoin, ja huomasin Hilanterin kuuntelevan istuntaani. En kuitenkaan osannut käyttää sitä niin, että pyyntöni olisivat olleet ratsulle selkeitä, joten jouduin aina palaamaan ohjien ja pohkeiden käyttöön. Niiden käyttämisessä ei minusta ole mitään väärää, mutta niiden varaankaan ei saisi jättää koko ratsastusta. Lopulta kaiken nihkeilyn ja mutkittelun jälkeen saimme muutamia hyviä hetkiä väistöissä vasemmalle. Opettajakin tuumasi kertaalleen, että askel pysyi väistöjen aikana mukavan pitkänä. Hilanteri ei myöskään niinä kertoina sammunut kokonaan ja sai lisäksi palasensa kohdilleen ja meni pätkän väistöä pyöreänäkin. Niin vain pienet onnistumisen hetken kuittasivat muun tehtävän ajan vaivanneet hankaluudet. Kuten opettajakin tuumasi, osaa Hilanteri sekä väistää että liikkua mainiosti yhtä aikaa, mutta omalla ratsastuksellani näemmä pääsin aina korkeintaan yhteen kerralla.

Ensimmäisen ja toisen väistöosuuden jälkeen otimme keskiympyrällä laukkaa. Hilanteri sai palikat aika ajoin kohdilleen, kun sain aktivoitua laukan sekä käännettyä sitä kunnolla ulkoa. Pohkeita sai käyttää taas aika reilusti, sillä varsinkin alussa laukka oli vähän kulmikasta eikä lähtenyt pyörimään kunnolla. Välillä huomasin laskeneeni kädet ihan liian alas. Siinä vaiheessa, kun käytän ohjaa, päästän käteni valumaan alas. Tämä tapahtuu aika huomaamatta, kunnes yhtäkkiä bongaan käteni satulan etukaaresta ja nostan ne taas hetkeksi ylös. Pohkeiden pitäminen tuntumalla osoittautui jälleen kinkkiseksi, mistä seurasi oman istunnan tasapainottomuus. Niinä hetkinä, kun sain Hilanterin palikat kohdilleen ja sen laukkaamaan rennon pyöreänä, lässähdin itse. Hilanteri oli silmänräpäyksessä menossa mukana, ja hyvin kasatut palikat sinkoilivat pitkin poikin. Harmittelinkin opettajalle, kuinka oma istuntani ei pysy jämäkkänä eikä Hilanteri senkään takia voi jäädä laukkaamaan pyöreänä tuntumalla. Jotenkin en vain saanut vakautettua itseäni satulaan niin, että olisin voinut jäädä siihen tasaisesti. Muutaman askeleen ajan sain paketin pysymään kasassa, ja meno oli sangen kivaa, mutta sitten jokin antoi periksi, ja taas palattiin lähtöpisteeseen.

Vastalaukkakuviona oli nostaa pitkän sivun alusta hieman uralta sisempänä suuntaan nähden vastalaukka. Sitä jatkettiin hieman yli pitkän sivun puolivälin, jolloin lähdettiin loivasti kaartamaan aikaistettua lyhyttä sivua. Tavoitteena oli lopulta päästä menemään kaarre kokonaan laukassa, jolloin siihen tuli se varsinainen vastalaukkaosuus. Tehtävän sai sitten päättää toiselle uralle. Aluksi opettaja neuvoi tarkkailemaan hevosta vastalaukkakaarteen alkaessa ja pyrkimään itse siirtämään se raviin ennen kuin ratsu itse ehtisi pudottaa. Siitä piti sitten kerta kerralta päästä ratsastamaan pidemmälle. Tehtävä aloitettiin nostamalla oikeassa kierroksessa vasen laukka. Hilanteri nosti hienosti joka kerta toivotun laukan, mutta oli alussa aika kiireinen. Keskityin huomaamaan, milloin sen tasapaino alkoi pettää kaarteen alkaessa, jolloin siirsin sen itse raviin. Kerran tai pari Hilanteri ehti pudottaa itse raville. Lopulta sain tuettua menoa sen verran, että pääsimme jo kaarteen puoliksi ja lopulta kokonaan toiselle uralle saakka. Meno vaati aika paljon tukemista, mutta toisaalta Hilanteri tuntui tajuavan homman idean ja pyrki pitämään pyydetyn laukan raville rikkomisen sijasta. Vasemmassa kierroksessa nostettu oikea laukka sujuikin sitten hyvin aika nopeasti. Siinä Hilanteri tuntui voivan pitää tasapainonsa helposti ja loivassa kaarteessa ei oikeastaan tuntenut selkään, että menimme vastalaukkaa. Kaarre onnistuikin kokonaan nopeammin kuin toisessa suunnassa, ja olinkin hurjan tyytyväinen. Toki Hilanteria sai edelleen tukea, mutta enää se ei tuntunut olevan niin epätasapainossa saati kiihdyttävän korjatakseen menoa. Sen sijaan vauhti oli kohtuullisen tasainen, ja Hilanteri meni kaarteen melkein kuin olisi myötälaukassa ollut.

Loppuraveissa Hilanterilla olikin jo hyvin energiaa. Opettaja kehotti käyttämään sitä hyväksi ja hakemaan Hilanteri pelkän juoksemisen sijasta takaisin kuulolle. Ympyröiden avulla sain Hilanteria taas malttamaan hieman ilman, että aktiivisuus kuitenkaan katosi. Opettaja pisti meidät tulemaan vielä muutamia lävistäjiä askeleenpidennystä tavoitellen. Parista ensimmäisestä yrityksestä tuli opettajalta kommenttia, että päästin ohjalla Hilanterin turhan pitkäksi ja että minun pitäisi uskaltaa pitää rohkeasti tuntuma. Pari uusintayritystä tuotti lopulta tulosta, kun tohdin pitää ohjat paremmin käsissäni ja pyysin samalla Hilanteria liikkumaan. Aiemman pelkän vauhdin lisäyksen sijasta Hilanteri jopa pyöristyi hakiessaan pidempää askelta. Itselleni on vain vaikeaa löytää se keskitie siitä, milloin ohjat ovat oikeasti tuntumalla eivätkä liian löysät tai liian tiukat. Loppukäynnit kävimme käppäilemässä maastossa, missä olikin kivaa ilta-auringon paistaessa. Hyvä päätös mukavalle tunnille.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Koulua, puomeja ja hyppyjä

Torstai alkaa näemmä hiljalleen muotoutua epävirallisesti viikon toiseksi Tallinmäen tunnikseni. Tällä kertaa neljän ratsukon tunnille sain Akun, josta olin vähän salaa haaveillutkin. Tunnilla ehdimme vääntää hieman niin koulua, puomeja kuin hypätäkin lopuksi. Mukava sekametelisoppa siis. Alkuverryttelyssä tulimme ympyrän kaarella olleita kolmea puomia (ratapiirroksen kohta 1) ensin ravissa ja sitten laukassa. Ravissa Akua sai hieman viritellä, jotta askel alkoi sujua vähän reippaammin, mutta kummempaa nohitusta siihen ei tarvittu. Oikeassa kierroksessa tie puomeille tuli kohtuullisen helposti, mutta vasemmassa kierroksessa Aku yritti hieman painaa sisälle, jolloin päädyimme muutaman kerran ylittämään puomit vähän sisäreunaa hipoen. Laukassa puomit ylittyivät alun kolisteluiden jälkeen hyvin, kun tajusin hakea tilaa Akun laukka-askeleelle menemällä puomit hieman enemmän ulkoreunasta.

Tunnin koulutehtävänä oli loiva kiemuraura käynnissä ja ravissa. Toisella pitkällä sivulla puolestaan sai tehdä tarpeen mukaan siirtymiä käyntiin ja raviin tai peräti pysähdyksiin. Lisäksi kiemuran keskelle pyöräytettiin aina ravissa voltti. Käynnissä kiemuraura sujui ilman suurempia ongelmia. Hieman asetus tuppasi jäämään vajaaksi vasemmalle, kun en saanut pyyntöjäni läpi. Tällä kertaa jopa yritin käyttää sisäpohjetta, mutta jokin siinä ei vain osannut hommaansa. Opettaja muistutti pitämään ulko-ohjan hyvin tuntumalla, jotta Aku voisi jäädä sen tuelle. Taisin elää tällä kertaa vähän molemmilla ohjilla, kun koetin houkutella Akua antamaan vasemmallekin periksi. Ravissa elämä kiemurauralla ei kummentunut. Oikealle pyöräytetyt voltit sujuivat aika kivasti, kun taas sain edelleen työskennellä enemmän vasemmalle tehdyillä volteilla. Enkä taaskaan muistanut juuri kiinnittää huomiota painoni valumiseen vasemmalle. Miten se onkin niin vaikea muistaa muualla kuin tässä koneen äärellä? Ravissa sai pyöräytellä myös kiemurauran alkuun ja loppuun tarvittaessa voltit. Hyödynsin tätä etenkin vasemmassa kierroksessa, jolloin lähtö kiemurauralle valui paikoin huonoksi, kun sisäpohkeeni ei saanut Akua pysymään oikealla reitillä. Toisella pitkällä sivulla tehdyt siirtymät sujuivat kohtuullisesti. En jostain syytä jaksanut alkaa panostaa niihin kummemmin, joten siirsin Akun aina käyntiin ja takaisin raviin. Käyntiin siirtyminen oli vähän töksähtävä, mutta raviin päästiin aina aika helposti.

Kun koulu- ja puomiosuus oli käsitelty, pääsimme siirtymään ristikoille. Ensimmäisenä tehtävänä oli harjoitella laukanvaihtoja tulemalla vasemmassa laukassa ensin ratapiirroksen este 7, jossa laukka pyrittiin vaihtamaan oikeaksi ja jatkamaan siitä ympyrä oikealle ennen kuin suunnattiin esteelle 6 yrittäen vaihtaa myös siinä laukka, tällä kertaa takaisin vasemmaksi. Parilla ensimmäisellä kerralla Aku ei vaihtanut vasenta laukkaa oikeaksi, vaan tein vaihdoin ympyrällä ravin kautta. Sen sijaan kuutosesteelle Aku imi hienosti ja roiskaisi sen jopa hieman turhan kaukaa, mutta joka tapauksessa laukan vaihtaen. Kolmannella yrittämällä Aku innostui jo ensimmäisestä esteestä niin, että hyppäsi taas vähän kauempaa vaihtaen laukan. Jäin riemuitsemaan onnistumista, jolloin unohdin ohjata, ja Aku päätti yrittää jatkaa suoraan kuutosesteelle. Heräsin liian myöhään ja ohjasin Akun oikealta ohi. Ärsytti, että piti mennä pilaamaan hyvin alkanut työ ja ennen kaikkea näyttämään hevoselle, kuinka esteestä voi myös mennä ohi. Palasimme vikkelästi tehtävän alkuun, jolloin saimme tultua viimein koko tehtävän siten, että ensimmäisessä hypyssä vasen laukka vaihtui oikeaksi, ympyrä meni asiallisesti, ja toisella esteellä oikea laukka vaihtui takaisin vasemmaksi.

Lopuksi tulimme viereisen radan vielä kertaalleen. Mukana oli niin ristikoita kuin puomeja. Matkaan lähdettiin vasemmasta laukasta tulemalla kolme laukkapuomia. Aku oli seisonut tovin enkä tajunnut viritellä sitä, joten rymysimme puomit ravissa. Otin sitten omin lupineni uuden aloituksen, jolloin tulimme puomit asiallisesti laukassa pysyen. Kakkosen ja kolmosen suora linja piti tulla kuudella askeleella, johon Aku pystyi ongelmitta. Kolmosen jälkeen siirryttiin raviin ja tultiin neloskohdan kolme ravipuomia. Aku vähän yritti hyytyä, mutta pienellä kannustuksella jatkoi asiallista ravia. Ravipuomien jälkeen nostimme oikean laukan ja tulimme laukkapuomit nyt toisesta suunnasta. Tällä kertaa niissä ei ollut onneksi mitään ongelmaa, ja jatkoimme kuutosen yli. Aku oli hienosti hereillä, imi esteelle ja vipsautti oikean laukan vasemmaksi. Jatkoimme vasenta laukkaa seiskalle, ja ehdin vähän jännittää, vaihtuukohan laukka sillä. Aku ei puolestaan moisia murehtinut, vaan vaihtoi vasemman laukan oikeaksi kuin vanha tekijä. Kaarsimme oikeassa laukassa ennen kuutosestettä uralle ja siitä vielä puomin numero 8 ja ristikon numero 9 suoralle linjalle. Nyt väli piti päästä viidellä askeleella, ja pienellä nohituksella ja tilan antamisella Aku porhalsi välin toivotusti. Se kuitenkin joutui harppaamaan puomin yli isolla askeleella, jolloin se vaihtoi välin ajaksi laukan vasemmaksi. Aku oli silti hyvin hereillä ja korjasi itse laukan ristikolla takaisin oikeaksi. Aku tuntui tykkäävän, kun välissä oli jotain pientä hypättävääkin. Se myös pysyi kivasti radan ajan kuulolla.



Loppuraveissa pyörittelin ympyröitä ja houkuttelin Akua antamaan vähän periksi. Muutamina hetkinä sain pyynnöt läpi, ja Aku pyöristyikin kevyeksi, mutta sitten unohdin jatkaa ratsastusta, ja pakka levisi taas käsiin. Aku oli kyllä mukavan nopea hoksaamaan tunnin aikana, mikä tehtävien juju oli. Parannettavaksi jäi sisäpohkeen ratsastaminen läpi sekä hevosen saaminen asettumaan rehellisesti. Toisaalta en olisi malttanut keskittyä koko tuntia kouluvääntöön, joten onneksi oli tällainen sopiva yhdistelmä kaikkea. Sisäinen kouluratsastajani on tällä hetkellä nurkassa mököttämässä, joten esteintoilijani on saanut rauhassa ottaa vallan. Ehkä näin on ihan hyvä, sillä onhan kevään toiset estekisat tasan kahden viikon päästä.

Videoista kiitos Tiinalle!

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Palikat paikoin kohdillaan

Keskiviikon vakiotunnilleni sain Hilanterin. Ilahduin ratsuarpajaisten tuloksesta, jolloin koulutuntikaan ei enää tuntunut niin tylsältä. Myönnän kyllä haaveilleeni puomi-, kavaletti- tai estetunnista etenkin, kun helatorstain estekisat alkavat siintää jo lähellä. Tunnin oikea opettaja oli poissa, joten opettajana oli normaalisti perjantait ja lauantait vetävä opettaja. Tunnin päätehtävinä olivat pohkeenväistö käynnissä sekä laukan työstäminen keskiympyrällä. Ravia mentiin vain alkuverryttelyssä omatoimisesti hetken aikaa samoin kuin loppuverryttelyssä. Muutoin pysyimme koko tunnin samalla kuviolla käyntiä ja laukkaa työstäen.

Käynnissä sain houkuteltua Hilanterin kohtuullisesti aina hetkittäin oikeinpäin, mutta pienoista haparointia oli ilmassa. Hilanteri ei ollut ihan niin reipas kuin joskus, mutta ei onneksi paha tervakaviokaan. Ravissa sain työstää pidempään ennen kuin sain Hilanteria takaisin kuulolle. Aiemmilta kerroilta muistin sen, että keskittymällä kunnolla ulkoapuihin, saisi Hilanteri itsensä helpommin järjestykseen. Oikeassa kierroksessa ravi alkoi sujua ihan mukavasti, mutta vasemmalle kesti vähän pidempään. Sitten muistin hyödyntää välillä vasta-asetusta apuna, jolloin sain Hilanterin pois nojaamasta sisälavalle ja kantamaan itsensä sieltä paremmin. Yritin myös kovasti pitää pohkeet hevosen kyljissä tuntumalla ja avata lonkkia, etten voisi jäädä puristamaan hevosta polvillani. Hilanterin kanssa tästä asiasta saa olla hyvin tarkka, sillä se reagoi pahimmillaan puristavaan ratsastajaan alkamalla jumia hyvin tehokkaasti. 

Verryttelyn jälkeen siirryimme päätehtävään. Kuviona oli kääntyä lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle, mennä hetki suoraan ja sitten mennä pohkeenväistöä käynnissä uralle. Sinne päästyä nostettiin myötälaukka ja työstettiin laukkaa kierroksen tai parin ajan keskiympyrällä, kunnes siirryttiin ravin kautta tai suoraan käyntiin ja aloitettiin tehtävä alusta. Tehtävää tultiin ensin tekemällä pohkeenväistö oikealle ja menemällä keskiympyrällä vasenta laukkaa. Kun sitä oli hinkattu tarpeeksi, vaihdettiin suuntaa eli väistöt tehtiin vasemmalle ja keskiympyrällä työstettiin oikeaa laukkaa. Pohkeenväistöt osoittautuivat meille aika kinkkisiksi. Hilanteri joko ei lähtenyt väistämään kunnolla tai jos otti ristiaskeleita, hyytyi tahti liki kokonaan. Etenkin väistöt oikealle tuntuivat vaikeammilta. Vasemmalle tehtyinä väistöt helpottuivat, mutta vain aavistuksen. Arvelin jo selässä istuessani, että säädän ja puserran liikaa, mutta luulin valaistuvani kaiken sen keskellä ja onnistuvani siten väistöissä paremmin. Niin ei tosin käynyt, vaan menimme väistöt Hilanterin kanssa vähän pitkin hampain. Välillä ymmärsin tehdä mahdollisimman vähän kädellä ja yrittää panostaa istuntaan. Kun sain yhtään tästä ajatuksesta kiinni, otti Hilanteri askeleen tai pari vähän paremmin. Sitten sorruinkin jo tuuppaamaan tai säätämään jotain ylimääräistä, jolloin Hilanteri lakkasi kuuntelemasta ristiriitaisia apujani ja hyytyi. Enpä muista, milloin viimeksi olisi ollut yhtä nihkeitä väistöaskelia. Koska tehtävää mentiin koko tunti alku- ja loppuverryttelyjen lisäksi, tahdoin hetkittäin jo kyllästyä. Etenkin kun en osannut muuttaa ratsastustani siihen suuntaan, että väistöt olisivat parantuneet.

Laukkatehtävässä ensimmäisenä purtavana pähkinänä oli Hilanterin aktivoiminen liikkumaan. Laukat nousivat kyllä, mutta aktiivisuus ja kunnon askeleen rullaaminen olivat hukassa. Opettaja neuvoi ottamaan raipan ulkokäteen ja pienillä merkeillä tahdittamaan Hilanterin ulkotakajalkaa töihin. Vinkki auttoikin mukavasti, ja kun Hilanteri alkoi lämmetä, ei säännöllistä tahdittamista tarvittu. Molemmissa laukoissa sai olla tarkkana siitä, että Hilanteri kääntyi ulkoavuilla eikä päässyt pullahtamaan siltä puolen ulos. Pullahtamista tapahtui etenkin silloin, kun jäin halailemaan sisäohjaa ihaillen asetusta enkä ratsastanut enää hevosen ulkopuolta. Opettaja muistutti ratsastamaan pohkeilla aktiivisesti, jotta Hilanteri myös säilyttäisi laukan pyörivyyden. Loppujen lopuksi aloin hahmottaa, mistä ja miten Hilanteria piti pyytää, jotta se sai järjesteltyä omat palikkansa kohdilleen ja saattoi pyöristyä tuntumalle pysyen kevyenä, mutta silti takaosalla työskennellen. Paras huomio oli se, että ensin tyydyin siihen, että Hilanteri niksautti kaulansa nätin pyöreäksi. En tajunnut oikeastaan tässä mitään outoa ennen kuin Hilanteri itse vaihtoi ylimääräisen vaihteen päälle ja keveni rehellisesti ilman, että katosi tuntumalta. Niinä hetkinä laukka rullasi ilman hoputusta, Hilanteri pysyi oikeinpäin, ja saatoin itsekin istua paljon rauhallisemmin kyydissä. Kovin pitkiä pätkiä Hilanteri ei jaksanut pitää itseään oikeinpäin, mutta varsin makeita hetkiä se ehti kuitenkin tarjota. Opettajaltakin tuli kehuja siitä, kuinka hienosti Hilanteri paikoin liikkui.

Loppuraveissa Hilanteri päätteli varmaan, että mitä enemmän kipittää, sitä nopeammin aika kuluu. Niinpä se tahtoi vähän viilettää omiaan, jolloin turvauduin ympyröiden apuun. Houkuttelin niiden avulla Hilanteria ensinnäkin rauhoittamaan tahtia ja toiseksi kulkemaan enemmän oikeinpäin. Oikeassa kierroksessa Hilanterin sai kohtuullisesti kulkemaan toivotusti, mutta vasemmalle sain taas työstää enemmän. Ilmeisesti tämä suunta oli sekä minulle että Hilanterille haastavampi. Kentes jäin miettimään siinä liikaa asettamista enkä ratsastanut niin hyvin ulkopohkeella. Sinnikkään yrittämisen tuloksena Hilanteri kuitenkin antoi siihenkin suuntaan vähän periksi, jolloin pääsimme siirtymään yhteisymmärryksessä käyntiin. Oli mukavaa saada työstää laukkaa näin paljon ja kaikeksi onneksi siihen mahtuikin useampia hyviä hetkiä. Opettajakin tuumasi tunnin aikana, että kun Hilanterin saa oikeinpäin, tietää tehneensä selässä asioita paljon oikein. Hilanterihan osaa siis kulkea hyvinkin oikeinpäin, mutta sitä varten ratsastajan on saatava ratsun palikat kohdilleen, jotta se onnistuu. Itse asiassa huomasin vasta nyt, ettei Hilanteri tuntunut tunnin aikana juuri yhtään siltä, että siinä olisi sen sata liikkuvaa osaa. Olen joskus naureskellut sitä, kuinka Hilanteri tuntuu osaavan sojottaa turvalla yhteen, kaulalla toiseen, keskivartalolla kolmanteen ja vieläpä takapäällä neljänteen suuntaan unohtamatta kaikkia muita matkalle mahtuvia mutkia. Ehkäpä tohdin ajatella, että olemme Hilanterin kanssa molemmat taas oppineet vähän enemmän siitä, miten kannattaa liikkua ja miten toivottuun tulokseen päästään.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Ei painamista, mutta vähän hötkyilyä

Esteitä, ihanaa! Näin tuumasin maanantaina, kun Tallinmäen neljän ratsukon tunnin aiheeksi selvisi nuo ihanat esteet. Sain valita ratsuni Uunon ja Melban väliltä ja aiheen kuultuani otin epäröimättä Uunon. Melbassakaan ei ole mitään vikaa, mutta Uunon kanssa olen yleensä ehtinyt ajatella enemmän esteiden välissä. Pitkästä aikaa ratsuni oli jo valmiiksi edellistunnilla, joten odottavan aika meinasi melkein käydä pitkäksi.

Alkuverryttelystä alkaen Uuno oli oma reipas itsensä. Välillä jopa sen verran reipas, etteivät pidätteeni menneet läpi kunnolla. Verryttelyssä tulimme ensin ympyrän kaarelle laitettuja kolmea puomia ravissa ja sitten myöhemmin laukassa. Uuno tuntui aluksi jäykältä molempiin suuntiin, joten sihtailumme puomeille ei osunut aina kohdilleen, ja niin välit menivät puomeja kolistellen. Kun sain raviin tasaisuutta, pääsimme puomit keskikohdasta ylittäen hyvin ilman kavioiden kopsahtelua niihin. Laukassa Uuno yritti porheltaa kuuntelematta yhtään minua, vaan keskittymällä matkimaan muita jo kyseisessä askellajissa olevia hevosia. Sain toppuutella sitä aika tovin ennen kuin se malttoi lotkauttaa korvaansa. Laukassa se lopulta tasoittui ihan mukavasti, ja kun sain taas reitin puomeille kuntoon, ylittyivät ne aika hyvin. Omaksi onnistumisekseni uskallan väittää sen, että sain säädeltyä laukkaa ajoissa, jolloin minun ei tarvinnut enää puomeilla nypeltää ylimääräistä. Vähän tosin rauhoitin menoa äänellä, ettei Uuno yrittänyt korvata tasapainoa tai askeleen mahdollista venyttämistä kiirehtimisellä.

Harjoittelimme laukan säätämistä vielä noin 20 metrin suoralla linjalla (ratapiirroksen esteet 2 ja 3) ensin puomeina ja sitten pieninä esteinä. Väliin piti mahduttaa ensin kuusi ja sitten viisi askelta. Kuusi askelta saimme muutaman töpeksinnän jälkeen onnistumaan, mutta ennen sitä olin jarrutellut menoa liikaa, jolloin väli ei ollut sujuva. Kun tajusin Uunon normaalin laukan riittävän hyvin kuuteen askeleeseen, ymmärsin rentoutua ja olla puristelematta hevosta pakettiin. Viisi askelta ei sitten meinannutkaan yltää väliin. Luulin antaneeni Uunolle tilaa venyttää laukkaa, mutta ilmeisesti jarruttelin jotenkin sitä. Niinpä parilla kerralla pistimme viiden sijasta väliin edelleen kuusi askelta. Sitten tajusin ratsastaa vähän eteen ennen ensimmäistä estettä ja olla tukena välin ajan, jolloin Uuno venytti viiteen. Arvioni mukaan jäimme vieläkin vähän turhan kauas toisesta esteestä, mutta Uuno oli silti reipas hypätessään hieman kauempaa.

Seuraavaksi tulimme tehtävän, joka alkoi kolmen ravipuomin ylittämisellä vasemmasta kierroksesta, jonka jälkeen nostettiin oikea laukka ja ylitettiin aiemmassa tehtävässä olleet kolme puomia laukaten ja hypättiin vielä yksittäiset lävistäjien suuntaisesti olleet pystyt. Uuno oli hyvin innoissaan, sillä ravin sijasta se tarjosi laukkaa. Jouduin pyöräyttämään muutaman ympyrän ennen kuin sain innokkaan ratsuni uskomaan, että tehtävä alkaa ravilla. Ravipuomit ylittyivät silti hyvin, ja oikea laukka nousi vaivatta. Tie laukkapuomeille pääsi Uunon pienoisen puskemisen takia valumaan vähän turhan sisäreunaan, mutta Uuno selvitti puomit onneksi siitä huolimatta. Koska puomeilla ei tullut ongelmaa, pääsimme hyppäämään vielä yksittäiset pystyt suoraan. Uuno oli reippaasti menossa eikä epäröinyt puomien jälkeen tulleelle esteelle, vaan loikkasi sen yli innokkaasti vaihtaen laukan. Toinenkin pysty ylittyi ihan mukavasti, ja taas Uuno yllätti minut tietämällä itse, että laukka kannattaa vaihtaa hypyssä. Toisella yrittämällä sain Uunon tuotua nopeammin ravissa tehtävälle eikä uusia ongelmia tullut. Mukava harjoitus, sillä siinä sai keskittyä hyvin puomeilla ennen hyppyjä.  

Lopuksi tulimme kahdesti viereisen radan, jonka maksimikorkeus oli 60 senttiä. Ensimmäisellä kierroksella rata meni muuten mukavasti, ja Uuno vaihtoi aivan oma-aloitteisesti laukat esteillä, mutta mukaan mahtui muutamia turhan lähelle estettä valuneita hyppyjä. En tajunnut niiden jälkeen aktivoida Uunoa, jotta laukka rullaisi eikä tällaisia pääsisi sattumaan. Ensimmäisen yrityksen jälkeen opettaja muistutti, että huonon hypyn jälkeen pitää ratsastaa, jottei vahinko seuraa tulevaan hyppyyn. Toisella yrittämällä ratsastin keskittyneemmin, sillä en halunnut lisää huonoja hyppyjä. Seurauksena oli kuitenkin ehkä enemmän se, että ajoin Uunoa turhan paljon hetkittäin. Vauhtia oli hieman ensimmäistä kierrosta enemmän, mutta samalla huonommat hypyt jäivät pois. Olisi silti ollut kivempi ratsastaa rennosti ja aktiivisesti. Laukatkin vaihtuivat muuten, mutta seiskaesteeltä laskeuduimme vasemmassa laukassa, jonka korjasin ravin kautta.

Olipa ihanaa hypätä taas! Uuno oli tällä kertaa ehkä hieman rauhattomampi kuin yleensä, mutta onneksi silti kohtuullisesti ohjattavissa. Opettaja hoksautti vielä, että oikealle painaminenkaan ei näyttänyt vaivaavan niin paljon kuin joskus aiemmin. Töitä sen eteen sai kyllä tehdä enkä ihan joka hetki onnistunut, mutta Uuno tuntui jo valmiiksi menevän itsekin paremmin. Ponnistuspaikkojen näkeminen oli puolestaan vähän hukassa, ja muutamina kertoina lähdinkin itse hyppyyn ennen hevosta. Nämä olivat juuri niitä kertoja, kun tulimme liian lähelle estettä. Kaiketi olin jälleen arka käyttämään ja pitämään pohkeita oikein, kun Uunolla oli virtaa muutoinkin. Saisin pian luvan oppia sen, että pohkeella voi ja pitääkin tarvittaessa ratsastaa, vaikka hevonen olisi jo valmiiksi menossa.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Hävettävän huonoa ratsastusta

Koulukisat olivat ja menivät, ja ratsastin todella hävettävän huonosti. Sääliksi kävi kisaratsuani eli Lorea ja kaikkia niitä, jotka joutuivat näkemään suoritukseni. Jännitin niin, ettei mitään rajaa eikä se jäänyt Lorelta huomaamatta, joka peilasi tarkkaan kaikki minun jäykistelyni omaan menoonsa. Tuomari oli hyvin armollinen, kun se silti päästi meidät 54 prosentilla läpi ohjelmasta helppo B:0 2009. Olin kisoja edeltäneen kahden treenikerran pohjalta myöntänyt itselleni, että kisat voisivat mennä aika mönkään, mutta en uskonut, että ihan näin pahasti. Sijoituksemme olikin luonnollisesti luokan viimeinen.

Lore meni ennen minua toisella kuskilla helpon C:n tutustumisluokan kouluohjelman. Kuski tuumasi suorituksen jälkeen, ettei Lore tuntunut yhtään samalta kuin aiemmissa kisoissa, vaan oli jännittynyt. Olin sihteerinä kyseisessä luokassa, joten ehdin katsoa hyvin vähän ratsukon menoa kirjoittaessani tuomarin kommentteja arvostelupaperiin. Ehdin nähdä sen verran, että Lore ei säntäillyt, vaikka olikin muutoin vähän pää pystyssä ja tepasteli lyhyin askelin. Kun pääsin itse verryttelemään, oli Lore edelleen aika jännittynyt minusta itsestäni nyt puhumattakaan. Onneksi Nora saapui juuri paikalle ja auttoi vähän rentoutumaan sekä virkistämään muistiani radan kulusta. Verryttelyssä uskalsin testata kaikki askellajit samoin kuin peruutuksen. Lore liikkui lyhyellä askeleella aika täpäkästi, mutta kuunteli pidätteet. Pienetkin istuntani heilahdukset tosin tarkoittivat sille vauhdin lisäämistä. En jäänyt värkkäämään mitään ylimääräistä, vaan nopeasti asiat testattuani jäin kävelemään ja yritin muistaa hengittää. Jännitti jotenkin ihan tajuttoman paljon. Ei vain estekisoissa ole samanlaista tutinaa. Lähtövuoromme olikin heti toisena, joten en onneksi ehtinyt pitkään hermoilla.

Radalla ehdin käydä ravaamassa tuomarin ohi kauhistellen sitä, kuinka pinkeinä olimme Loren kanssa yhdessä. Sitten siirsinkin käyntiin ja aloin suunnata ohjelman aloitusta kohti. Tuomari vihelsikin sopivasti pilliin, jolloin ehdin vielä ravata hetken ennen aloitusta. Tervehdykseen pääsimme aika kivasti, ja Lore pysähtyi hyvin nykimättä ohjia. Siitä saimmekin numeroksi seiskan, joka oli ainoa laatuaan arvostelupaperissa. Lore palasi raviin vähän nykäisten, ja siitäpä ne ongelmat alkoivatkin. Jos selittäisin jokaisen kohdan erikseen, tulisi tästä vähintään Taru sormusten herrasta -mittainen trilogia, jonka elokuvaversiossa olisi kolmen osan sijasta kolmekymmentä. Niinpä niputan ongelmat hyvin tiivisti yhteen: Loren ja minun jännittyneisyys, huono istuntani ja hidas, kova käteni, jonka seurauksena ohjastuntuma ei pysynyt tasaisena. Lore protestoi huonoa istuntaani kipittämällä ja kulkemalla paikoin pää kattoa kurkotellen ja kovaa ja armottoman hidasta kättäni vastustelemalla sen otteita kunnolla. Jännittyneisyys aiheutti molemmissa sen, että teimme asiat levottomasti vailla rentoutta, jolloin koko yleisfiilis oli vahvasti miinuksella. Molemmat taisivat vain toivoa, että kunpa tämä olisi pian ohi.

Vähiten hirveimmät hetket radasta tulivat volteille, kun jouduimme molemmat keskittymään kääntymiseen. Lore kyllä kipitti etenkin laukassa, mutta oli silti vielä ohjattavissa. Tuomari tosin kommentoi menoa jännittyneeksi ja toivoi parempaa taivutusta runkoon. Pohkeitahan en tyhmänä uskaltanut käyttää kunnolla, sillä Lore halusi tulkita ne vain kiihdytyskäskyiksi. Olisinpa vain tajunnut ratsastaa verryttelyssä pidätteet rennon tehokkaasti läpi samoin kuin pohkeet tarkoittamaan muutakin kuin kaasua. Keskikäyntiosio oli ainoa, jossa molemmat taisimme hetken aikaa nollata tilannetta. Siis heti, kun olin saanut Loren käyntiin pisteen jo hyvän tovin sitten ohittaneena. Tuomari tosin toivoi edelleen menoon enemmän rentoutta. Ensimmäistä laukannostoa en osannut jännittää, olihan Lore treeneissä enemmänkin ampaissut laukkaan kuin hidastellut. Nyt sitten istuntani sekoitti pakan eikä Lore nostanutkaan oikeaa laukkaa ajoissa. Hämäännyin hiiteen ja pyysin sitten nostoa kannusten avittamana. Videolta kuuluu ja näkyy erittäin hyvin kohta, jossa käytän niitä. Lore ei tykännyt ratkaisustani yhtään. Niinpä se ampaisi matkaan ja oli holtiton ensimmäisen voltin ajan. Holtittomuus jatkui koko laukkatehtävän ajan, ja esittipä Lore lävistäjän lopussa vielä laukan vaihtamisen etupäällä.

Peruutus oli yksittäisistä osioista myös yksi kauheimmista. Lore kyllä pysähtyi, mutta peruutuksessa poikittikin niin railakkaasti vasemmalle, että nolotti! Koetin oikaista sitä vasemmalla pohkeellani, mutta eipä se enää onnistunut. Tuomari antoi kohdasta numeroksi 5,5, mikä oli kyllä taas turhan yläkanttiin. Kommenttina oli vain, että jännittyy. Poikituksesta ei sanakaan, vaikka sitä ei kyllä voinut olla näkemättä. Vasen laukka nousi onneksi aika helposti, mutta jäin arpomaan selkään, tuliko nyt varmasti toivottu laukka. Sorruin myös kurkkimaan sitä, kun meno tuntui niin oudolta. Olihan se Lore onneksi vasemmassa laukassa, ja tuomari antoi nostosta kuitenkin kuutosen. Valuimme kuitenkin heti noston jälkeen uralta sisemmäs, joten tuomari oli taas turhan armollinen. Voltti meni ihmetellessä, ja keskilaukassa oli kuitenkin vähän yritystä, vaikka reitti oli mikä oli. Pääsimme myös hienosti laukassa lävistäjän loppuun, joskaan emme esittäneet harjoituslaukkaa ja ohitimme pisteen laukassa ennen kuin sain Loren raviin. Lopputervehdykseen suuntasimme edelleen vähän sinne ja tänne nytkähdellen, mutta Lore kuitenkin lopulta seisahtui tasajaloin, jes!

Tuomari kirjoitti arvostelupaperiin Loresta, että hieno hevonen. Kehu lämmitti mieltä, vaikka se ei tosiaan ollut ansiotani. Oli kiva tajuta, ettei huono ratsastukseni sentään peittänyt sitä asiaa, että Lore on näpsäkkä ratsu. Muutoin tuomari kommentoi, että kaahausta oli hieman ilmassa, ja että Lore oli kovin kättä vasten. Samalla hän toivoi, että ilmeisesti  pitäisi olla paremmin tuntumalla läpi. En ollut ihan varma viimeisestä, kun en yhdestä kohdasta saanut täysin selvää. Radan jälkeen poistuin helpottuneena, mutta hyvin nolostuneena. Ei sen näin pitänyt mennä, mutta menipä silti. Jännittäen hain arvostelupaperini ja helpotuin, kun näin meidän kuitenkin saaneen hyväksytyn tuloksen. Eihän 54 prosenttiin voi olla tyytyväinen, mutta suoritukseemme nähden tulos oli hyvin armollinen. Saa nähdä, miten käy tämän vuoden tavoitteeni, jonka saavuttaakseni minun pitäisi saada B:n kouluohjelmasta yli 60 prosenttia, hah!



Lorea suorituksemme jälkeen rapsutellessa tuumailinkin, että ehkei kouluvääntö kisoissa ole meidän juttumme. Lore palasi omaksi rennoksi itsekseen eikä näyttänyt traumatisoituneen ainakaan kovin selvästi koettelemuksesta kanssani. Suoritus tuntui selkään vielä noin kymmenen kertaa kauheammalta kuin mitä se videolla näyttää. En voinut olla paikoin nauramatta itselleni, kun heiluin ja roikotin ohjia paikoin kuin olisin palannut alkeistasolle. Videolla voi myös huomata, kuinka paikoin ilmeilen aika näyttävästi. Taisin tehdä suurimman virheeni siinä, että luovuin yrittämisestä aika nopeasti. Ajattelin vain, että kunhan pysymme kouluaitojen sisällä ja saamme suunnilleen esitettyä jokaisen kohdan. Aina pitäisi muistaa ja jaksaa yrittää! Se on ehkä tärkein oppi tältä kisakerralta. Niin ja myös se, ettei häpeään näemmä kuole, vaikka siltä tuntuisi. Toivottavasti ei myöskään siihen, että julkaisen itseäni vielä kertaalleen nöyryyttäkseni kisavideon blogissakin. Myönnän kyllä hetken aikaa miettineeni, että teen poikkeuksen ja jätän videon arkistoon pölyttymään. Mutta ei sentään. Ratsastus on tällaista: joskus onnistuu, joskus menee ihan kohtalaisesti ja joskus taas näin niin kuin tänään. Blogista kehtasin vielä tarkastella tilastojani Loren kanssa. Saldona oli ennen kisoja 36 ratsastuskertaa, joista 17 puhtaasti koulua. Tällä treeni- ja jännittämismäärällä näemmä päästään tällaiseen tulokseen. Mutta ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä kisoja!

Videosta kiitos Noralle! Kuvat on napattu videolta.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kun tuntipolle laukkaratsuksi ryhtyi

Perjantain pienryhmätunnille esittämäni toive Loresta meni mukavasti läpi. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja treeniaiheina oli osia sunnuntain helpon B:n kouluohjelmasta. Lore tuli tunnille jälleen tallista enkä huomannut tarkistaa, oliko se mennyt jo jotain alle. Tosin jos suojien kuraisuudesta saattoi sen päätellä, niin oli. Mietiskelin ennen satulaan nousemista, että tällä kertaa saisin löytää sen keskiviikon tunnilla kadoksissa olleen jarrun. Alkuverryttelyssä saimme mennä käynnissä ja ravissa aika itsenäisesti. Testailin aluksi pysähtymistä kiinnittäen huomiota siihen, etten nakkaa pohkeitani irti pidätteitä tehdessäni. Lore pysähtyikin aika kivasti, kun omat palikkani olivat paikoillaan. Ympyröillä Lore pyöristyi hyvin, mutta tahtoi hieman hidastaa tahtia. Vasen kierros tuntui tällä kertaa vaikeammalta, kun sisäpohkeeni ei meinannut mennä läpi. Niinpä asetus jäi puolitiehen, ja Lore pääsi valumaan sisemmäs ympyrää pienentäen. Käytin sitten asettamista ulos apuna, jolloin sain sisälapaa haltuuni. Sen jälkeen sisäpohkeeni ymmärsi taas vähän toimia, ja asetuskin löytyi hitusen paremmin.

Ravissa jatkoimme verryttelyä samaan tapaan. Lore tykkäsi siirtyä normaalista ravista helposti kipitykseen, jolloin sain alkaa kertailla pidätteiden ottamista. Yritin vakauttaa istuntaani, jotta sen epätasapainoisuus ei saisi Lorea juoksemaan alta pois. Hetkittäin sain pohkeeni hevosen kylkiin kiinni ja vakautettua istumistani harjoitusravissa, jolloin Lorekin tasoittui. Sitten jokin osa ponnahti pois paikoiltaan, ja taas Lorea vietiin. Ympyröillä Loren sai tasoittumaan suoralla uralla etenemistä helpommin. Sen sijaan vasemmassa kierroksessa tehdyillä volteilla asetus jäi taas puolitiehen, mistä opettajakin huomautti. Ohjeena oli tietysti ratsastaa sisäpohje kunnolla läpi, vaikka kertaalleen muistuttamalla jämäkämmin, että sen pohkeen läpi ei muuten tulla. Unohdinpa ihan täysin korjata siinä kierroksessa vasemmalle valuvaa istuntaani! Eipä ihme, että Lore valui ympyröillä sisemmäs, kun painonikin kenotti valmiiksi siihen suuntaan. Testasin myös muutamat siirtymät käyntiin ja takaisin raviin. Pidätteet olisivat voineet mennä paremmin läpi, sillä Lore siirtyi käyntiin selvästi ensin hidastamalla ravia ja vasta sitten valumalla käyntiin. Sen sijaan siirtymät takaisin raviin sujuivat aika hyvin. Jännittyneesti tosin, mutta silti aika energisesti.

Alkuverryttelyn jälkeen siirryimme tulemaan keskihalkaisijaa siinä itse tarpeelliseksi kokemia siirtymiä harjoitellen. Keskityin eniten tulemaan keskihalkaisijalle ravissa ja tekemään kouluohjelmasta tutun pysähdyksen tervehdystä varten. Kokeilin myös tulla halkaisijalle käynnissä ja siirtyä raviin samoin kuin tulla ravissa ja siirtyä käyntiin. Taisin tehdä myös kertaalleen sekoituksen, jossa oli siirtymät niin käyntiin, raviin kuin pysähdykseen. Peileistä pystyin tarkistamaan näppärästi, kulkiko Lore halkaisijalla suorana. Bongasinkin nopeasti, että se tykkäsi jäädä kenottamaan turpa oikealla. Suoristaminen onnistui kuitenkin helposti. Muutaman kerran sain valmisteltua siirtymisen ravista pysähdyksiin niin, että Lore seisahtui miltei tasajaloin. Se ei kuitenkaan vieläkään juuri arvostanut näitä siirtymisiä, sillä esitimme myös paljon venyviä liukumapysähdyksiä. Pysähdyksistä takaisin raviin siirtyminen onnistui parin käyntiaskeleen kautta, mutta kunnon aktiivinen paluu raviin ei onnistunut. Käynnistä ravi nousikin helpommin ja siitä oli myös vähän yksinkertaisempaa saada kunnon pysähdys aikaiseksi. Positiivista oli kuitenkin se, että Lore jäi pysähdyksen jälkeen seisomaan rauhassa eikä tepastellut tai yrittänyt kiskoa ohjia minulta.

Laukkakuvioita mentiin helpon B:n kouluohjelman kaltaisesti. Oikea laukka nostettiin lyhyen sivun keskeltä ja pitkän sivun keskeltä pyöräytettiin kymmenen metrin voltti. Sen jälkeen jatkettiin uraa myöten niin kauan, että pitkän sivun loppupuolella siirryimme raviin ja jatkoimme tehtävän aloittaneelle lyhyelle sivulle. Vasen laukka nostettiin puolestaan pitkän sivun alkupuolelta, jonka jälkeen pyöräytettiin taas pitkän sivun keskelle kymmenen metrin voltti. Sen jälkeen jatkettiin uraa myöten, siirrettiin hevoset hieman ennen pitkän sivun loppumista raviin ja ratsastettiin lyhyelle sivulle. Lävistäjiä emme siis treenanneet, mutta en osannut huolehtia niistä. Sen sijaan sain huolehtia moninverroin siitä, kuunteleeko Lore minua vai pyyhältääkö laukassa oman mielensä mukaan. Nostot niin käynnistä kuin ravista olivat edelleen aika ampuvia, vaikka yritin tehdä noston niin kevyesti kuin osasin. Lorella oli myös virtaa, joten se pinkaisi saman tien turhan reippaaseen laukkaan.

Volteille käännyimme melkoisen holtittomasti. Volttien aikana asetusten ja taivutusten avulla Lore rauhoittui kohtuullisesti, ja opettaja tuumasikin, että alkuvauhdista huolimatta Lore kääntyi voltilla hyvin. Voltin jälkeen sen sijaan Lorella napsahti taas kaasu pohjaan eikä pidätteeni juuri auttaneet mitään. Iski melkoinen epätoivo, kun tajusin, ettei ratsu kuuntele juuri minkään vertaa, vaan porhaltaa menemään, koska laukkaaminen ilmeisesti on vain niin kivaa. Opettaja kehotti tiivistämään omaa istuntaa mahdollisimman kiinni satulaan, olemaan menemättä omalla ylävartalolla mukaan ja tekemään tasaisesti pidätteitä ja kiittämään heti pienestäkin rauhoittumisesta. Yritin ja yritin, mutta istuntani hajoili, ja Lore säntäili oman mielensä mukaan. Tuskaisaa! En tajua, mitä ihmettä on tapahtunut, kun nyt jo kahtena peräkkäisenä kertana Lore on kiihdytellyt ilman, että saan sitä kuulolle. Tällainen ei enteile yhtään hyvää kisoja ajatellen, ellei tavoitteenani ole mennä rata läpi tuhatta ja sataa. Opettaja pisti meidät myös laukkaamaan reilummin ympyrällä, jotta Lore saisi purettua virtaansa. Muutamat kierrokset eivät hyydyttäneet laukkaratsun uralle mielivää Lorea, vaan sillä riitti paukkuja tunnin loppuun saakka pöristellä menemään turhan reippaasti. Niinpä siirtymiset raviin olivat kaukana toimivista ja paikoin eivät edes onnistuneet heti, vaan valuivat hyvin kauas pisteestä. Huoh.

Loppuraveissa sinnittelin sen verran, että sain Loren lopulta palaamaan kuulolle ja ravaamaan rauhallisemmin. Kovasti sillä oli vieläkin menohaluja eikä sitä juuri napannut tepsutella pientä, sievää ravia. Lopulta se kuitenkin uskoi, ja saatoimme kokeilla lävistäjillä muutamia keskiraveja. Ne lähtivät aika kivasti, kun päästin Loren menemään sen enempää pyytämättä. Paluu harjoitusraviin oli taas vähän niin ja näin. Kyllähän Lore hidasti hieman, mutta jännittyen ja vastaan hieman hangoitellen. Tunnin päättyessä olo oli aika pitkälti lohduton. Opettajakin tuumasi, ettei ole hetkeen nähnyt Lorea noin energisenä. Onhan se hyvä, ettei hevosta tarvitse puskea liikkumaan, mutta kyllä se jarrujenkin puute vähän vaikeuttaa elämää. Ajatus sunnuntain koulukisoista tuntuikin hyvin naurettavalta, sillä otteeni Loreen tuntui olevan pahemman kerran hukassa. Kysyin vielä verryttelyvinkit opettajalta kisaa varten. Mikäli Lore on yhtä pömelinä kuin tällä kertaa, kannattaisi tavoitella enemmän rentoa fiilistä humputellen menemään ja kontrollia askellajin sisällä siirtymiä tehden. Näin Lore ei keräisi ylimääräistä virtaa, jos sen saisi uskomaan, että tässä vain ratsastellaan rennosti. Jos taas Lore on tasainen oma itsensä, voi sen kanssa verrytellä mieleen tulevia asioita tehden aivan normaalisti. Huh, huh. Saa nähdä, miten ensimmäinen kouluratamme menee. Toivottavasti pysymme aitojen oikealla puolella eikä Lore lähde ihan lentoon. Siinä onkin tavoitetta kerrakseen kaltaiselleni kuskille, jolla on ratti ja jarru paikoin tämän ratsun kanssa hukassa.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Menoa ja meininkiä

Torstain Tallinmäen tunti mentiin edelleen inhan harmaassa ja sateisessa kelissä. Lämpöasteita oli sentään +6. Onneksi tajusin taas pukeutua sadetta pitäviin kamppeisiin ja testata ensimmäistä kertaa kumiset ratsastussaappaani. Niinpä sade ei haitannut taaskaan. Ratsukseni sain Pokun, ja ratsukoita oli Tallinmäen tunniksi "hurjan" paljon eli viisi. Noin puolet tunnista mentiin koulua ja puolet hypättiin. Kenttä kun on viimein sulanut kesäkuntoon, jes!

Alkuverryttelyssä opettaja kertasi istuntaan liittyviä asioita ja tarkasteli menoamme. Liekö johtunut kumisten saappaiden ja märkien hevosen kylkien pitävästä yhdistelmästä vai mistä, mutta pohkeeni pysyivät ravissakin hyvin tuntumalla. Muistin ajatella hengitystä siten, että se auttoi pitämään oman ylävartalon paketissa ja huolehdin siitä, etten päästänyt selkääni notkolle. Samalla ehdin vielä miettiä rintakehän tuomista aavistuksen verran eteen, jolloin opettajalta tulikin hyväksyntä istunnalleni. Pokun harjoitusravikin oli aika miellyttävää istua etenkin, kun pappa ei ollut päässyt ihan vielä hereille. Siinä kuitenkin huomasi selvästi sen, kuinka jalkani pyrkivät irtoamaan kyljistä ja lepattamaan. Selkäni puolestaan yritti kompensoida kaikkea notkolla. Ihmeen paljon sain pidettyä itseäni kasassa, mutta kaiken säädön ohella istunnasta taisi jäädä puuttumaan rentous.

Tunnin kouluvääntökuviona oli tulla toisella pitkällä sivulla joko sulkuväistöä tai -taivutusta. Tehtävää tultiin lyhyesti niin käynnissä kuin ravissa. Vasen kierros osoittautui helpommaksi. Tein ensin aina sulkuväistön, jotta sain testattua pohkeen läpimenon. Siitä olikin helppo tulla seuraavalla kerralla sulkutaivutuksessa. Tällä kertaa maltoin olla vääntämättä hevosta ihan mutkalle, vaikka sainkin tarkistella ahkerammin, menihän pyyntöni läpi. Ravissa tahti hieman hyytyi, mutta ei onneksi kovin paljon. Oikea kierros olikin sitten niin vaikeaa, niin vaikeaa. Pokun vasen kylki on armottomasti oikeaan verrattuna jäykempi, joten pelkän rehellisen asetuksen saaminen oli työlästä. Pyörittelin sitten voltteja, joiden aikana koetin jumpata Pokua antamaan periksi, en tosin kovin onnistuneesti. Niinpä ongelmaksi muodostuikin puutteellinen asetus ja taivutus, vaikka takapää kulkikin siellä, missä piti. Opettaja neuvoi tekemään pieniä puristeluita sisäohjalla, jotta Poku irtoaisi siitä eikä tarrautuisi kiinni. Pari sinnepäin mennyttä askelta taisimme saada aikaan, mutta tahti kärsi, ja Poku hangoitteli hyvin vastaan. Olen aiemminkin törmännyt samaan ongelmaan Pokun kanssa, mutta en näemmä vieläkään ole valaistunut siinä, miten papan jäykän puolen saa vetreäksi. Ehkä se vaatisi kunnon jumppaamista heti alkutunnista alkaen eikä yhtäkkiä täydellistä suoriutumista odottaen.

Sitten pääsimmekin ensin puomi- ja estetehtävien pariin. Ensin tulimme kahden puomin suoraa linjaa, jonka väliin piti saada ensin kuusi ja sitten viisi askelta. Kuuden askeleen saaminen vasemmassa kierroksessa oli hölmön hankalaa, sillä Poku pääsi pudottelemaan kesken kaiken raville. Saimme monta sakkokierrosta ennen kuin tajusin pitää pohkeet tuntumalla, hevosen kuulolla ja päästä välin kuudella askeleella. Oikeassa kierroksessa kuusi askelta menikin helposti tämän säätämisen jälkeen. Seuraavaksi väli mentiin viidellä askeleella molemmista suunnista. Poku alkoi innostua, ja esitimme välin kertaalleen noin neljällä ja puolella askeleella. Olin itse ihan innoissani, kun Poku alkoi imea jo puomeille, joten unohdin olla kovin tarkka askelmääristä. Opettaja oli kuitenkin hereillä ja pisti meidät tulemaan välin vielä asiallisesti viidellä askeleella.

Tulimme vielä kertaalleen radan noin 50 sentin korkeudessa. Poku oli suorastaan liekeissä ja ampaisi innolla menemään. Ykkösen ja kakkosen linjan taisimme lentää vahingossa neljällä askeleella, ja saatoin vain nauraa ääneen. Kolmoselle sain vähän tasapainotettua menoa, jolloin pääsimme sille järkevästi. Poku hyppäsi senkin hyvin esteelle imien, mutta unohdin johtaa. Niinpä vaihdoimme laukan nopeasti ravin kautta. Kaikessa innostuksissamme emme ratsastaneet järkevästi tietä nelosesteelle, vaan kurvasimme sille ykkösen ja nelosen välistä. Onneksi Poku oli todellakin hereillä ja kääntyi, jolloin vähän terävämpi kaarre ei hidastanut sen menoa. Nelosen se hyppäsi edelleen reippaasti ja kauhoi todella hyvällä ratatempolla (ehkä jopa hitusen liioitellen) viitosta kohti. Tässä vaiheessa tunsin viimeistään, että ratsu tiesi tarkalleen, mitä oli tekemässä eikä juuri kaivannut neuvoja minulta. Meno ei silti itselle tuntunut holtittomalta, vaan siltä, että hevonen todellakin nautti menosta. Niinpä viitosestekin ylittyi tuosta noin vain, ja pääsimme maaliin. Jos rata olisi kellotettu, olisimme varmaan olleet viiden ratsukon joukosta ainakin toiseksi nopeimpia. Tietenkään muut eivät edes ratsastaneet aikaa enkä minäkään. Poku vain päätti, että nyt muuten mennään eikä meinata. Radan jälkeen kiittelin ratsua kovasti ja nauroin hyväntahtoisesti sen innolle. Oli aivan ihanaa nähdä, kuinka Pokun esteratsupuoli heräsi toden teolla ja kuinka se porhalsi menemään korvat tötterössä esteeltä toiselle. Ihan kuin se olisi sanonut, että pidä kuski kiinni, nyt nimittäin minä hanskaan tämän homman. Ihana pappa! Saimme vielä ottaa kolmosesteen erikseen, jotta ratsastaisimme sen jälkeen järkevämmin ykkösesteen oikealta puolelta. Yksittäisenä mentyä reitin hallinta onnistuikin hyvin eikä tuottanut ongelmaa.

Loppuraveissa Poku vielä tarjosi laukkaa, sen verran innoissaan se oli. Pyörittelimme koko kentän kokoista kahdeksikkoa, jonka aikana harjoitusravia hyödyntäen sain Pokun taas vähän malttamaan. Nyt se tarjosi pyöreämpääkin menoa helpommin, jolloin sain houkuteltua sen venyttämään ohjan perässä. Hiljalleen se huomasi itsekin, että tunti alkoi päättyä ja palasi takaisin kiltin ja rauhallisen tuntipollen rooliin. Hyppelyt näyttivät tehneen sille kyllä hyvää, kun se pääsi revittelemään kunnolla. Tarjosihan Poku tosiaan muutamat pukitkin, kun komensin sitä laukan alkupuolella. Mutta eipä tarvinnut komentaa enää sen jälkeen, kun Poku sai kierroksensa kohdilleen. Kerrassaan mahtavia hetkiä tällä tunnilla, lisää tällaista!

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Suunnitelmat uusiksi

Aina ei suju niin kuin Strömssössä. Sunnuntain koulukisoihin toivomani Pera-reppana joutui sairaslomalle yskän takia, ja niinpä osallistun kisoihin Lorella. Kaikkea sitä. Kieltämättä harmistuin hieman, mutta onneksi olin jo huvikseni miettinyt, että joskus voisin kokeilla koulukisoja Loren kanssa. Kaikeksi onneksi opettajat jakoivat sen minulle kisaratsukseni, ja sain mennä Lorella keskiviikon tunnillani. Ratsukoita oli seitsemän, ja tunnilla harjoiteltiin toiveiden mukaisesti osia kouluohjelmasta helppo B:0 2009.

Tunnin aluksi haimme hevosiin tuntumaa pyörittelemällä käynnissä ja ravissa pääty-ympyröitä ja tekemällä peruutuksia. Käynnissä Lore liikkui hyvin ja aika rentona. Ympyröillä opettaja neuvoi hakemaan hevosta kääntymään koko keholla yhtenäisesti eikä monena eri palasena. Oikeassa kierroksessa sain huolehtia siitä, ettei Lore valunut sisälle ympyrää pienentäen ja vasemmassa kierroksessa puolestaan siitä, että Lore myös kääntyi ulkoa kunnolla. Ravissa Lore tahtoi olla kiireinen, mutta ympyröillä sitä sai rauhoitettua aika hyvin. Suorien osuuksien alkaessa se taas yritti hieman kipittää. Pidätteissä huomasin nakkaavani pohkeeni irti hevosen kyljistä, jolloin Lore lisäsi vauhtia. Kun sain pidettyä pohkeet tuntumalla, menivät pidätteet paremmin läpi. Peruutukset sen sijaan olivat kinkkisiä. Lore otti miniaskeleita ja nekin pitkään harkiten. Opettaja ohjeisti peruuttamaan niin kauan, että Lore antaa aina periksi. Sekin tapahtui kyllä, mutta vaati aikaa. Välillä Lore myös lähti poikittamaan peruutuksessa ja sitä korjatessa pyrki eteenpäin sen sijaan, että olisi jatkanut peruutusta suorempana.

Ravissa saimme harjoitella siirtymisiä käyntiin ja takaisin. Kouluohjelmassa on siirtyminen lävistäjällä harjoitusravista käyntiin kolmen askeleen ajaksi. Keskityin muutaman pidemmän käyntisiirtymisen jälkeen treenaamaan juuri tätä. Pidätteet menivät edelleen aika heikosti läpi eikä Lore siirtynyt ravista ihan niissä kohdissa käyntiin kuin olin suunnitellut. Muutamina kertoina se jopa jäi tarjoamaan miniravia mieluummin kuin vaihtoi käyntiin. Arvelen siirtymisvalmisteluni olleen puutteelliset ja taisin antaa myöten ennen kuin ratsu oli ymmärtänyt minut täysin. Niinpä tuloksena oli käynnin sijasta kutistettu raviaskellus. Käyntiin pääsemisen jälkeen askel oli kuitenkin hyvin vetävää, ja Lore siirtyi siitä kohtuullisen helposti takaisin raviin. Arvelin siis, että mikäli olen itse kisaradalla hereillä, saamme siirtymän tehtyä ihan asiallisesti.

Laukassa treenasimme samat osuudet kuin kouluohjelmassa on. Oikean laukan nostimme lyhyen sivun keskeltä, pyöräytimme pitkän sivun keskeltä kymmenen metrin voltin ja tulimme vielä laukkalävistäjän esittäen sen aikana keskilaukkaa, jonka jälkeen palasimme harjoituslaukan kautta uralle päästyämme raviin ja teimme lopuksi siirtymän lyhyen sivun keskellä pysähdyksiin ja neljän askeleen peruutuksen. Oikea laukka nousi joka kerta, mutta hieman ampuen. Kulma meni vähän niin ja näin, kun Lore säntäsi menemään. Voltilla yritin saada menoon tasapainoa, mutta oikea laukka on edelleen Lorella vähän kehnommin pyörivä. Lävistäjälle pääsimme vähän hatarasti, mutta Lore pidensi askelta hienosti. Ongelmana oli vain se, ettei se tullut keskilaukkaa muistuttaneesta menosta helposti takaisin. Joka tapauksessa pääsimme joka kerta laukassa hyvin lävistän perille asti ennen kuin siirryimme raviin. Lore oli kuitenkin innostunut hommasta niin, ettei ravi ollut hallittua, jolloin siirtyminen pysähdykseen valui pitkäksi. Lore ei myöskään ilahtunut peruutuksesta, vaan jäkitti vastaan. Mietin jo mielessäni, kuinka jumittuisimme radalla kinastelemaan pelkästä peruutuksesta. Hätistin kuitenkin ikävät ajatukset pois ja keskityin opettajan avulla hakemaan Loren kuulolle ja peruuttamaan. Toiston myötä harjoitus ei juuri parantunut, ja opettaja neuvoi ajattelemaan kisaradalla normaalia laukkaa hieman lyhyemmäksi ja esittämään keskilaukan jopa mieluummin normaalina laukkana. Ihan vain sen takia, ettei koko rata mene pilalle Loren innostuessa oikeasta keskilaukasta liikaa.

Vasemman laukan kuviona oli nostaa kouluohjelman mukaisesti laukka vähän pitkän sivun alun jälkeen. Sen jälkeen pyöräytettiin toinen kymmenen metrin voltin pitkän sivun keskelle ja ratsastettiin toinenkin lävistäjä keskilaukkaa osan siitä esittäen. Lore oli täpinöissään ja ampaisi taas riehakkaasti laukkaan, vaikka tein pyynnön silkkihansikkain. Vasen laukka on kuitenkin Lorella parempi, joten ainakaan oma istuntani ei hajoillut niin pahasti. En kuitenkaan saanut Lorea malttamaan, joten meno oli hieman kaahaamista. Voltti selvittiin pystyssä pysyen, mutta melkoisen epätasapainoisesti. Laukkalävistäjällä en pyytänyt Lorea enää niin selvästi eteen, vaan annoin sille tilaa vähän pidentää askelta. Jälleen pääsimme lävistäjän loppuun hyvin ennen siirtymistä raviin. Se ei kuitenkaan vieläkään ollut hallinnassa, joten meno oli holtitonta. Toisella yrittämällä jarruttelin selvästi Lorea koko matkan lävistäjälle, jolloin tulimme sen paljon asiallisemmin. Ravikin oli piirun verran paremmin hanskassa, mutta vielä kaukana tasaisesta.

Loppuraveissa saimme testata vielä keskiravia. Oikeassa kierroksessa lävistäjälle tehty keskiravi lähti mielestäni aika kivasti. Lorelle tarvitsi antaa vain hieman tilaa, jolloin se pidensi askelta hyvin. Se tuli myös mukavasti takaisin harjoitusraviin. Sen sijaan keskiravi vasemmassa kierroksessa ei lähtenytkään niin sujuvasti. Mikä lie ollut syynä, mutta edes pohkeilla avustaminen ei saanut Lorea venyttämään askelta. Opettaja muistutti huolehtimaan keskiravissa omasta istunnasta, etten turhaan suorista käsiäni ja nojaudu liikaa taakse. Keventäessäni ravia Lore yritti taas kipittää, jolloin pyörittelin vielä sen aikaa ympyröitä, että se malttoi rauhoittua ja vähän rentoutua. Sen jälkeen pääsinkin siirtymään käyntiin ja hyppäsin kävelyttämään kisaratsuni maasta käsin.

Vaikka tunti meni vähän niin ja näin ja vaikka minua lähinnä naurattaa tuleva kisakoitoksemme, en voinut olla rapsuttelematta Lorea ja lepertelemättä sille. Jostain syystä se on kuitenkin hapannaama- ja kipityshetkistään huolimatta varsin sympaattinen kaveri. Minulla ei ole mitään hajua, miten se käyttäytyy koulukisoissa eli hyytyykö se, innostuuko vai pysyykö peräti omana itsenään, mutta en jaksa stressata siitä. Tavoitteenani on saada hyväksytty tulos ja toivottavasti osaan ratsastaa Lorea kisajännityksestäni huolimatta sen verran, ettei ratsuni luule meidän olevan esteradalla ja sinkaise meitä kouluaitojen yli. Ennen kisoja on vielä luvassa yksi treeni Loren kanssa, kun toivoin sitä perjantain pienryhmätunnille. Jospa sen tunnin aikana pääsisin itseni kanssa sellaiseen zen-fiilikseen, että se tarttuu sopivasti myös Loreen.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Lits, läts

Tänään kävin kolmen vartin käyntimaaston Easyn kanssa. Laiskuus iski, joten turvauduin videolle höpöttämiseen sen sijaan, että olisin kirjoittanut tänne pari hassua riviä.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Istuntatreeniä pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa kaipasin maneesia Tallinmäelle, kun suuntasin viikon ensimmäiselle tunnilleni. Lämpöasteita oli mukavat +4, mutta harmaaseen pilvimattoon verhoutunut taivas pudotteli tasaiseen tahtiin tihkusadetta tulemaan. Onneksi tajusin pukea vettä pitävät vaatteet päälle, niin ei se sade loppujen lopuksi menoa häirinnyt. Ratsukseni sain Jetin, ja tunnin pääaiheena oli istunnan syynäys.

Alkuverryttelyssä saimme keventää kahden askeleen ajan ylhäällä pysyen ja istua yhden askeleen alas niin käynnissä kuin ravissa. Tämä sujui aika kivasti, ja muistin itse tarkastella sitä, että ylävartaloni pysyy hyvin paikoillaan ja pohkeeni hevosen kyljissä tuntumalla. Muutamia kertoja tunsin jalkojeni pääsevän heilahtamaan, jolloin paluu satulaan ei sujunutkaan niin helposti. Tämä taas johtui siitä, etten ollutkaan saanut pidettyä pohkeitani tuntumalla, jolloin irrallaan heiluvina ne eivät tarjonneet tukea lainkaan. Muutoin olin aika tyytyväinen menoon ja kuvittelinkin oppineeni taas jotain. Istunnan syynääminen oli kuitenkin vasta aluillaan, joten hihkuin hieman liian aikaisin.

Opettaja tarkasteli ratsastajien istunnan lisäksi pohkeiden paikkaa. Istunnassani sain ohjeeksi ajatella vatsaan vähän ryttyä, jotta en olisi liian takakenossa. Eli sama korjaus kuin yleensä aina, jotta saisin alaselässä majailevan notkon pois. Lisäksi neuvona oli tuoda rintakehää aavistus eteenpäin, kun vatsaa sisälle vetäessä nojasin jälleen vähän taaemmas. Käynnissä asennon korjaaminen onnistui aika hyvin, vaikka itsestä tuntui, että olin etukenossa. Ravissa asento pääsi horjahtamaan hetkittäin, mutta sinnikkäällä yrittämisellä aloin saada pidettyä itseäni oikeinpäin. Jetti oli ihmeen reippaana itsekseen, jolloin sitä ei juuri tarvinnut nohitella liikkumaan. Laukassa sen sijaan oli vaikeinta saada pidettyä ylävartalo oikein ilman, että aloin soutaa liikkeen mukana. Opettaja neuvoi ajattelemaan sinnikkäästi satulaan liimautumista. Yritin ja yritin, mutta tuskallisesti huomasin valuvani vanhaan asentoon tai kenottavani oudosti samalla soutaen. Jetti keksi sitten vielä alkaa taas puskea vasempaan kierrokseen, jolloin keskittymiseni karkaili hevosen hallintaan sen sijaan, että olisin pystynyt keskittymään istuntani parsimiseen. Oikeaan kierrokseen aloin lopulta saada istuntaa vietyä vähän parempaan suuntaan, mutta lopullinen loksahtaminen oikeinpäin jäi saavuttamatta. Hirmuisen hankalaa tuo istuminen!

Pohkeista tuumattiin sen verran, että kääntämällä takareisiä paremmin satulaan kiinni, saa polvet irti puristamasta ja samalla alapohkeen paremmin hevosen kylkeen tuntumalle. Ohje oli tuttu, ja pyrinkin sitä toteuttamaan usein ratsastaessani, mutta joko olen liian jäykkä tai sitten vain käännän jalkojani väärin. Liian usein nimittäin etenkin harjoitusravissa pohkeeni lepattavat menemään kaukana hevosen kyljistä. Käynnissä pohkeet oli taas helppo saada oikein tuntumalle. Harjoitusravissa asiaa sai ajatella paljon keskittyneemmin, mutta sen avulla sainkin hetkittäin jalkani paikoilleen. Laukassa jalkani pysyvät pääsääntöisesti paremmin kiinni kyljissä, mutta tällä kertaa korjatessani samalla istuntaa, huomasin ylävartalon soutamisen aiheuttavan myös sen, että pohkeeni pääsevät hevosen kyljistä irti. Taas oli liian monta palikkaa aseteltavaksi, jolloin aina jokin kohta pääsi repsahtamaan toisen vähän parantuessa.

Lopuksi tulimme vielä lyhkäisesti sulkutaivutuksia toisella pitkällä sivulla käynnissä ja ravissa. Vasemmassa kierroksessa Jetti ei tahtonut asettua kunnolla, vaan jäi vänkäämään vähän vastaan. Jos sainkin asetusta läpi, yritti Jetti sitten pullahtaa sisältä karkuun. Lopulta sain sisäjalan tolpaksi, jolloin muutamat hetket Jetti huomasi, mitä olimme tekemässä ja kulki aika siivosti. Oikea kierros oli kuitenkin paljon helpompi. Siinä Jetti asettui helposti, ja muutaman kerran loksahti paremmin pyöreäksikin sulkutaivutuksen aikana. Pariin kertaan käynnissä liioittelin poikitusta, mistä opettaja huomauttikin, mutta sen jälkeen osasin tehdä sen huomattavasti maltillisemmin. Sulkutaivutusta vasempaan kierrokseen olisi tehnyt kyllä mieli hinkata oikein ajan kanssa, kun se oli niin karmean hankalaa muka. Opettaja hoksautteli pitämään oma ratsastus rentona ja antamaan Jetin tajuta, mitä halusin. Sorruin siis välillä vähän häseltämään, mikä ei ainakaan edesauttanut Jetin pyyntöjeni tulkkausta. Molempiin suuntiin saimme kuitenkin lopulta sekä käynnissä että ravissa muutamat hyvät hetket ilman, että säädin ylimääräistä, joten saatoin olla tunnin lopputehtävään ihan tyytyväinen. Ainahan sitä parannettavaa silti olisi. Loppuraveissa Jetti lönkytteli rennosti ohjan perässä venyttäen, joten ainakin siinä tehtävässä olimme molemmat kartalla. Siihen olikin hyvä päättää tunti ja suunnata tihkusateesta kotiin.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kehitystä havaittavissa?

Perjantain pienryhmätunnille olin toivonut ennakkoon Lorea, ja toiveeni meni läpi. Halusin testata sen kaiken varalta ennen koulukisoja, vaikka lopulta laitoinkin ratsutoiveekseni tuttuun tapaan Peran. Aiemmin viikolla kuulin, että Lore oli opetellut pukittelemaankin, joten jännitin tuntia hieman. Karsinassa Lore oli hitusen vähemmän lohikäärme kuin yleensä, mutta varustin sen silti varalta sidottuna. Sitten maneesissa keskittymiseni herpaantui satulavyötä kiristäessä, ja Lore pääsi nipistämään minua käsivarresta. On se keskittymiskyky sitten lyhyt. Ärähdin sen verran topakasti, ettei Lore enää uudelleen moista temppua kokeillut. Ratsukoita tunnilla oli neljä ja treeniaiheina volttien ratsastaminen ja pohkeenväistö.

Tunnin kuviona oli ratsastaa jokaiseen kulmaan pienet voltit. Pitkien sivujen alusta puolestaan lähdettiin pohkeenväistöön ja keskihalkaisijalle pääsemisen jälkeen suoristettiin ja palattiin väistöllä takaisin uralle. Aluksi tehtävää tultiin kokonaan käynnissä, sitten voltit ravaten ja väistöt käynnissä mennen ja lopulta kokonaan ravissa. Laukassa puolestaan väistöt unohdettiin kokonaan. Kuviona oli pyöräyttää ensimmäisen lyhyen sivun kulma ravissa, nostaa laukka lyhyen sivun keskeltä, pyöräyttää voltti tai pari, jonka jälkeen siirtyä raviin ja ratsastaa vielä toisen kulman voltti. Pitkillä sivuilla sai tehdä sitä, minkä laukkatehtävää varten näki tarpeellisena.

Käynnissä Lore liikkui sekä voltit että väistöt aika mukavasti. Pääosin Lore kulki päänsä kanssa tasaisena ja pyöristyikin hyvin tuntumalle. Väistöissä se jännittyi hieman aluksi, mutta kun keskityin rentouttamaan käsiäni, helpottui Lorenkin meno. Väistöissä Lore oli mukavan herkkänä ja toimikin sangen pienillä avuilla. Varsinaista puolieroa en väistöjen osalta tuntenut, vaan ne menivät aika tasaisesti molempiin suuntiin. Volteilla sain opettajan kehoituksesta miettiä oman rintakehän kääntämistä paremmin menosuuntaan samoin kuin pitää pohkeet tuntumalla hevosen kyljissä. Käynnissä korjaukset oli aika helppo tehdä, ja Lore palkitsi kulkemalla rennommin pyöreänä.

Ravissa Lore päätti alkaa kiihdytellä etenkin, jos suora aukeni sen edessä. Harjoitusravissa istuminen olikin paikoin vähän työlästä, ja opettaja muistutteli pitämään pohkeita edelleen paremmin tuntumalla. Neuvona oli olla painamatta kantapäitä niin vahvasti alas, vaan enemmän viemään jalkoja taaemmas. Neuvon toteuttaminen onnistui aina hetkittäin, mutta monena kertana huomasin jalkojeni vispaavan harmillisesti. Volteilla sain keskittyä ratsastamaan Loren ulkopuolta selkeämmin, jotta en vääntänyt sitä sisäohjalla mutkalle. Volttien aikana kuitenkin saimme Loren kanssa järjesteltyä molemmat itsemme niin, että paikoin meno oli sangen tasaisasta ja jopa rentoa. Samaa ei tosin voi sanoa väistöosuuksista. Kun Lore lähti niiden aikana kipittämään, jäin liikaa ohjaan kiinni, ja Lore jännittyi siitä. Niinpä väistöissä esitimme hirviravia ja kaikenlaista muuta jäykistelyä. Sinällään väistättävä pohje meni edelleen läpi, mutta Loren etupää ei pysynytkään hanskassa, jolloin sorruin ratsastamaan liikaa ohjalla. Oikea ratkaisu olisi ollut jarruttaa menoa istunnalla, jolloin ohja olisi saanut olla rauhassa ja Lore sitä myöten pysyä rennompana. Mutta eipä riittänyt taidot tuohon tällä kertaa.

Laukkakuviossa Lore yritti aluksi ennakoida ja intoutui kipittämään. Onneksi ennen laukannostoa oli aina ratsastettavana ravivoltti, jonka aikana sain Loren malttamaan. Laukat nousivat hieman ampaisten, mutta eipähän ollut epäröintiä. Opettaja toivoi parempaa asetusta niskasta eikä niinkään koko kaulasta. Tähän auttoi ulkopuolen kontrollointi samalla, kun sisäpohkeella pidin hevosen voltilla. Vasen laukka tuntui Lorella kehittyneen huimasti, siinä oli jopa kiva istua. Laukassa emme esittäneet ihan virallista pyöreää menoa, mutta väitän, että aika paljon sinnepäin menomme kuitenkin oli. Lore kuunteli hyvin ja malttoi mennä rauhassa ampaisevan noston jälkeen. Hetkittäin meno oli ihanan vaivatonta, ja mietin tosissani, että kenties Loren kanssa pitäisi jotkin koulukisatkin startata. Siirtyminen laukasta raviin sujui myös ihan kivasti, ja toinen kulmavoltti auttoi saamaan ratsun viimeistään kontrolliin. Oikea laukka olikin sitten oma lukunsa. Se oli Lorelle vaikeampi suunta, mikä näkyi aika kulmikkaana laukkana. Lore ei myöskään mielellään asettunut oikealle, jolloin työstin asiaa pitkien sivujen aikana käynnissä avotaivutusten avulla. Volteilla sisäpohjetta pääsi myös käyttämään paremmin ja välillä myös vasta-asetusta. Suunta oli huomattavasti vaikeampi, mutta lopulta hinkkauksella saimme siihenkin ihan kivoja hetkiä. Lore ainakin yritti, ja minä toivottavasti yritin olla selkeä pyynnöissäni.

Loppuraveissa saimme pyöritellä vapaasti ja halutessamme tehdä muutamia keskiravipätkiä. Päätin huristella Loren kanssa keskiravikokeilut lävistäjille. Pari ensimmäistä ei oikein lähtenyt, kun niitä ennen Lore oli kipittänyt ja ollut kuuntelematta minua. Opettajalta tuli vinkkiä antaa keskiravissa hieman Lorelle tilaa ohjalla, sillä sen vinkkaran rakenteen vuoksi (Loren etu- ja takaosa ovat aivan eriparia) on vain hyväksyttävä, että sen keskiravi ei lähde ylä-, vaan alamäkeen. Tämän neuvon ja paremman valmistelun avulla saimme ihan hyvät pätkät keskiraviakin. Lore lähti pienen tilan ohjasta saadessaan venyttämään askelta vähän rennommin, ja maltoin antaa sen tehdä työn. Lävistäjän jälkeen Lore myös antoi ottaa kiinni helposti, jolloin ero näiden kahden ravin välillä oli helpommin havaittavissa. Keskiravin jälkeen hain Loren vielä rennoksi tavallisessa ravissa, kunnes siirryin käyntiin ja pomppasin satulasta menemään loppukäynnit maasta talutellen. Tulipa siinä myös rapsuteltua ja leperreltyä enemmän ja vähemmän tuulella käyvälle ruunalle. Onhan se paikoitellen vähän häijy ainakin karsinassa, mutta ratsastaessa näemmä osaa olla varsin miellyttäväkin. Oli ihan outoa tunnin aikana huomata, kuinka sain korjattua sekä omaa että hevosen menoa. En tietenkään koko aikaa, mutta useana eri hetkenä. Lore myös vastasi korjauspyyntöihini usein hyvin, ja meno parani. Kaikkea sitä, tätäkö se ratsastaminen taas olikaan?

torstai 11. huhtikuuta 2013

Kumman helpot laukkalävistäjät

Ei olisi taas keli yhtään paremmin voinut suosia viikon toista Tallinmäen tuntiani. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, ja lämpöasteita oli pari. Niinpä tarkenin ratsastaa pitkähihaisessa ja fleecehupparissa ja meinasipa vielä tulla paikoin kuuma. Kevät tulee, ihanaa! Tämän kauniin päivän tunnin menin Jetillä, ja aiheena olivat pohkeenväistö sekä toiveeni mukaan laukkalävistäjät.

Alkuverryttelyssä tulimme ravissa koko kentän kokoista kahdeksikkoa, jossa suuntaa vaihdettiin lävistäjällä. Annoin Jetin ravailla rauhassa ja lämmetä siinä hiljalleen. Vasemmassa kierroksessa Jetti puski taas hieman enemmän kuin viimeksi ja vaati paikoin napakoita korjauksia, että malttoi mennä toivotusti. Oikea kierros ei tuottanut pulmia, kuten ei yleensäkään. Teimme myös verryttelynä muutamia siirtymiä ravin sisällä, jotta hevosen alkaisivat virittyä töihin. Jetti lyhensi aika hyvin, mutta ei niinkään pidentänyt. Toki tunti oli vielä aluillaan eikä mitään oikeaa keskiravia edes odotettu, mutta olisin toivonut hieman selvemmän reagoinnin pohkeeseen. Tietenkin olisi auttanut, jos olisin ratsastanut niin, että Jetti myös reagoi, mutta taisin jäädä vähän haaveilemaan.

Ensimmäisenä varsinaisena tehtävänä oli pohkeenväistö keskihalkaisijalla siten, että sen aikana takaosaa väistätettiin hetken aikaa vasemmalle, sitten oikealle. Eli ikään kuin keikuteltiin hevosen takaosaa puolelta toiselle lyhyissä pätkissä. Väistöt sujuivat Jetin kanssa niin kuin normaalistikin eli aika helposti niin käynnissä kuin ravissa. Jos helpompi suunta pitäisi valita, sanoisin väistön oikealle onnistuneen paremmin. Siihen suuntaan Jetti meni oikeastaan ihan ongelmitta, kun taas väistössä vasemmalle yritti hitusen verran vääntyä mutkalle. Menimme väistöjä tällä kertaa suoralla hevosella. Ravissa Jetti tuli väistöt käyntiä vähän paremmin. Olen alkanut arvella, että minun kanssani Jetin huonoin askellaji on nimenomaan käynti. En saa siihen riittävää aktiivisuutta, jolloin se jää vähän hiippailemiseksi. Ravissa sen sijaan Jetti jo liikkuu itse, joskin rauhallisesti, mutta kuitenkin.

Toisena tehtävänä tulimme ensin ravilävistäjiä ja sitten laukkalävistäjiä. Lävistäjän loppupuolella sai ajatella apuna pohkeenväistöä, jotta hevosen sai tuotua hyvin perille asti. Ravissa ei ollut muuta ongelmaa kuin se, että oikeasta kierroksesta vasempaan lävistäjän kautta vaihtaessa Jetti pääsi aavistuksen verran menemään mutkalle. En saanut uutta asetusta läpi niin nätisti kuin olisin halunnut, jolloin lävistäjältä uralle pääsemisen jälkeen vastaan tullut kulma ei mennyt kauhean ketterästi. Sinällään tuo ei yllättänyt, sillä vasempaan kierrokseen minulla onkin Jetin kanssa enemmän ongelmia kiitos puoliteholla toimivan sisäpohkeeni. Videolta (alempana nähtävissä) tarkistettuna jalkani vispaavat harjoitusravissa todella tökerösti. En näemmä saa ollenkaan pidettyä niitä tuntumalla hevosen kyljissä, vaan annan niiden heilua ilmassa.

Laukkalävistäjätkin sujuivat ihmeen kivuttomasti, vaikka arvelin Jetin esittävän taas vaihtotaitojaan, mutta ei. Jetti puksutti laukassa tasaisesti lävistäjän ja palasi uralle ongelmitta. Ainoa pulma oli se, etten saanut valmisteltua siirtymistä raviin aina kunnolla, jolloin Jetti humpsahti kulman läpi vastalaukassa, hups. Tulipahan taas huomattua, kuinka vastalaukka ei ole sille ongelma, kun en itse siitä moista tee. Näiden kertojen jälkeen kiinnitin paremmin huomiota siirtymisen valmisteluun, jolloin pääsimme laukassa perille lävistäjän loputtua ja saimme siirryttyä hyvin raviinkin. Ihmeen vaivatonta kerta kaikkiaan. Videolta bongasin puolestaan pohkeiden pysyvän paremmin paikoillaan, mutta varpaani sojottavat ulos, ja ylävartaloni soutaa menemään. Pah.



Loppuraveissa testasimme vielä vähän keskiravin kaltaista menoa. Opettaja neuvoi keräämään Jetin ravin vieterille ja päästämään siitä sitten venyttämään askelta. Aluksi Jetti kipitti eikä kerännyt ravia lyhyemmäksi ennen kuin olin pyöritellyt muutamia ympyröitä avuksi. Sen jälkeen lyhentäminen onnistui, mutta keskiravin kaltaisessa hetkessä nakkasin ohjat löysälle. Opettaja muistutti, että parempi pitää ne ohjat tuntumalla, sillä hevosen toivotaan lähtevän keskiraviinkin tuntumalla pysyen. Toistojen myötä ohjat alkoivat pysyä hyppysissä, ja Jettikin pääsi tehtävästä kartalle. Pari viimeistä yritystä olivat aika kivoja, vaikka energisyyttä olisi varmasti saanut olla enemmän. Ero kuitenkin tavallisen ja keskiravin välillä oli havaittavissa. Parasta oli tietysti se, että Jetti lähti itse aktiivisesti lyhyemmän ravin jälkeen etenemään. Ihan kuin ratsu olisi hieman imenyt kohti isompaa ravia. Se oli hauska tunne, viimein ratsureimani heräsi. Lopuksi sitten annoimmekin ratsujen venyttää ohjan perässä, ja tunti oli siinä. Olisipa laukkalävistäjät aina näin helppoja, niin mikäpä niitä olisi niin tunnilla kuin koulukisoissa puksutella menemään.

Videoista kiitos Tiinalle!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Suoruuden taika

Keskiviikon kahdeksan ratsukon tunnille sain pitkästä aikaa Hilanterin. Fiilistelin etukäteen, sillä Hilanteri on tallin suosikkihevoseni. Ihanan omapäinen ja omapäisen ihana suomenhevosruuna on onnistuneesti sulattanut ainakin tämän heppatytön sydämen. Tunti taisi olla päivän ainoa Hilanterille, joten ainakin sen puolesta sillä oli vielä paukkuja tarjottavaksi. Tunnin treeniaiheina olivat volttien ratsastaminen sekä keskiaskellajit tulevia koulukisoja silmällä pitäen. Niissä muuten on minun kisa-aikanani ensimmäistä kertaa eri tuomari, joten jännä nähdä, poikkeavatko pisteet aiemmasta menosta.

Koko tunnin ajan kuviona oli pyöräyttää toiselle pitkälle sivulle kymmenen metrin voltti ja toiselle pitkälle sivulle ratsastaa keskiaskellajia kahden tötterön välisen matkan ajan. Opettaja hoksautti myös ratsastamaan kulmat huolella. Käynnissä Hilanteri liikkui aluksi reippaasti, kunnes aloin vaatia sitä enemmän oikeinpäin. Sitten herra keksikin vääntyillä vaikka millaisiin asentoihin ja hidastaa tahtia. Seuraava kikka olikin taas reipastua ja olla kuuntelematta, mitä vaadin. Opettaja neuvoi voltilla kääntämään selvästi Hilanterin etuosaa ulkopohkeella, jotta hevonen suoristuisi. Asetuksen saaminen tässä oli hieman haastavaa, sillä joko sitä ei ollut lainkaan tai sitten ihan liikaa. Sisäpohkeella tukeminen, ulkopohkeella kääntäminen ja ulko-ohjan hyvä säilytys tuntumalla auttoivat lopulta, ja Hilanteri alkoi pyöristyä tasaisemmaksi. Keskikäynti oli aika vaatimatonta, kun nakkasin ohjat tahattomasti pois tuntumalta, ja Hilanteri pääsi leviämään taas nurinkurin. Opettaja muistutti ratsastamaan Hilanteria paremmin oikeinpäin ennen kuin olisi järkevää yrittääkään keskikäyntiä. Tämä neuvo auttoi, mutta kovin väläyttäviä keskikäyntiaskelia en silti onnistunut saamaan.

Ravissa Hilanteri aloitti kipittämällä. Pyyntöni eivät tahtoneet mennä perille, kun Hilanteri tuntui juoksevan niitä karkuun. Hyvähän se oli, että ruunassa oli virtaa, mutta kuuliaisuuden kanssa olikin sitten niin ja näin. Opettaja neuvoikin tasapainottamaan menoa, jotta siinä olisi jotain tolkkua. Lopulta aloin opettajan neuvojen myötä tajuta, että Hilanteri piti saada kunnolla suoraksi ja sitten säilyttää ulkopuolen tuki, jolloin ratsukin sai itsensä oikeinpäin. Meno muuttui paremmaksi, ja volteillakin Hilanteri oli paljon helpommin hallittavissa. Keskiravin kaltaista taisimme esittää niinä kertoina, kun en nakannut ohjia pois tuntumalta ja maltoin ratsastaa Hilanterin ensin paremmin suoraksi ja kuulolle ennen kuin yritin mitään. Hilanteri teki töitä kyllä hienosti, vaikka yritti välillä palata aikaisempaan kipitysvaiheeseen. Nyt se kuitenkin tuli kuulolle paljon helpommin eikä jäänyt tarjoilemaan muita vaihtoehtoja kovin pitkäksi aikaa.

Lopuksi teimme samaa työskentelyä vielä laukassa. Ensin siitä ei meinannut tulla mitään, kun Hilanteri tuntui tarvitsevan vauhtia voidaakseen mennä eteenpäin. Kuuliaisuus katosi samalla, joten tuntui, että Hilanteri meni, ja minä vain tyydyin matkustamaan. Ympyröiden avulla ja edelleen erityisesti ulkopuoleen ja suoruuteen huomiota kiinnittämällä Hilanteri alkoi notkistella itseään oikeinpäin. Ja kun palaset sattuivat kohdilleen, loksahti Hilanteri nätisti pyöreäksi, ja laukan tahti rauhoittui samalla ilman aktiivisuuden katoamista. Tuntuipa hienolta! Volteilla esitimme välillä niin ihan hallittuja liikkeitä kuin niitä vähemmän kunnollisia pyörähdyksiä. Pienemmällä reitillä laukkaaminen söi Hilanterin aktiivisuutta, ja mikäli jäin nyppimään sisäohjaa, vinksahti Hilanteri väärinpäin homman levitessä käsiin. Opettaja neuvoi välillä ajattelemaan jopa asettamista ulos, jotta saisin ulkopuolen paremmin hallintaan. Se auttoi, ja esitimme lopulta kuitenkin aika asiallisia voltteja. Keskilaukka vei kuitenkin tässä askellajissa voiton. Pariin kertaan sain Hilanterin lähtemään keskilaukkaan kauniin pyöreänä ja ilman hätäilyä. En nakannut ohjia pois, vaan pidin tuntuman ja pyysin pohkeella liikettä eteen. Hilanteri lähti mielestäni sangen hienosti, ja kehuinkin sitä urakalla. Takaisin harjoituslaukkaan palaamisesta ei sitten puhutakaan, se kun ei meiltä kovin selvästi luonnistunut ilman, että pakka hajosi.

Loppuraveissa hain vielä Hilanterin kuulolle ja annoin sen venyttää ohjan perässä. Ennen tuntia tekemäni ennakkofiilistely ei mennyt kyllä hukkaan. Tuntiin mahtui sen verran monta hyvää hetkeä, että olin mielissäni. Hilanteri yritti kovasti ja suoriutuikin hienosti, kun sain itseni ja pyyntöni kohdilleen. Pari kertaa Hilanteri mietti jäkittämiskohtausta, mutta olin tällä kertaa uskottava ja sain komennettua ratsun takaisin liikkeelle. Aiemmin en edes haaveillut siitä, että saisin Hilanteria oikeinpäin, mutta nyt yhteen tuntiinkin mahtuu useampia sellaisia hetkiä. Kai sitä on jotain oppinut tai sitten tähdet ja kuu sattuvat vain toisinaan olemaan oikeassa asennossa. Kumpi lie, mutta Hilanterin kanssa on ilo mennä.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kouluvääntöä ja pään tuuletusta

Tiistaina kutsu kävi Easyn luo, ja ohjeena oli liikuttaa hevonen kunnolla. Päätin tehdä ensin kentällä hieman kouluvääntöä ja sitten suunnata maastoon purkaamaan ylimääräistä virtaa, kun tamma oli ollut edellispäivän kevyemmällä liikutuksella. Alkuverryttelyn jälkeen päätin tehdä pohkeenväistöä pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle. Käynnissä tehdyissä väistöissä tahti hieman hiipui, ja Easy pääsi vähän pullahtamaan väistöä karkuun. Huomasinkin keskittyneeni väistöapuihin liikaa, kun tamma väisti jo valmiiksi kevyemmillä avuilla. Pieni tarkistus omien apujen voimakkuuteen auttoi estämään pullahdusta, mutta tahti ei päässyt paranemaan kunnolla. Olisi pitänyt osata ratsastaa sillä ei-väistättäneellä pohkeella, mutta se tykkäsi hyytyä.

Ravissa väistöt muuttuivatkin jostain syystä helpommiksi. Tahti ei juuri kärsinyt niiden aikana, ja Easy väisti todella helposti liki painoavuilla. Sain tosin edelleen olla tarkkana, etten itse unohtanut pitää väistön vastakkaista puolta kurissa, sillä muutoin tamma kyllä painoi sieltä ulos. Pienet puolipidätteet siltä puolen samoin kuin pohkeen pitäminen tuntumalla auttoivat kummasti, ja niin raviväistöt tuntuivat sujuvan ihmeen helposti. Suoristushetkissä ei tullut käynnissä saati ravissa ongelmia, vaan Easy lopetti väistön hyvin ja jatkoi mukisematta suoraan. Lyhyelle sivulle käännyttäessä sai tosin ratsastaa sisäpohkeella aktiivisemmin, jotta ratsu ei kääntynyt turhan jyrkästi, vaan malttoi mennä pyöristetyn kulman asiallisemmin.

Kentän kunto arvelutti sen verran, että päädyin ottamaan vain muutamat laukannostot käynnistä suoralla pätkällä keskempänä kenttää. Nostin laukkoja vuorotellen, ja Easy nosti jokaisella kerralla pyytämäni laukan. Nostoissa tosin ei ollut rauhallisuudesta tietoakaan, sillä Easy ampaisi aina nopeasti laukkaan. En tiedä, oliko valmisteluni sitten puutteellinen vai annoinko avut jotenkin niin, että Easy päätti reagoida pikaisesti. Itse laukka oli kuitenkin aika rauhallista ja pääsimme lyhyen sivun tullessa vastaan siirtymään ilman kummempia ongelmia ravin kautta käyntiin. Laukannostojen jälkeen Easy alkoikin tarjoilla itse ravia, joten sekin sai menovaihteen paremmin päälle. Laukannostoja olisi ehkä pitänyt hinkata paremmin, jotta ne olisivat olleet tasaisempia ja rauhallisempia, mutta maasto alkoi jo kutsua tässä vaiheessa.

Maastossa menimme hyvän matkan reipasta ravia. Easy eteni mainiosti korvat tötteröllä kuunnellen ja katsellen kaikkea. Etenkin lumen alta paljastuvat maastoesteet olivat sen mielestä hurjan jänniä. Easyllähän kisataan kenttää, joten onhan se niitä kapistuksia hyvinkin nähnyt, mutta ilmeisesti talven jälkeen ne ovat taas hetken aikaa ihan outoja. Maastolenkiltä löytyi pari kohtaa, joissa saatoin hyvillä mielin laukata. Easy laukkasi mukavan rauhallisesti, jolloin saatoin mennä pidemmän pätkän itsekin rentoutuen. Toisella laukkapätkällä Easy alkoi jo itse ehdotella raviin siirtymistä, jolloin arvelin lenkin tehneen tehtävänsä. Rentojen loppuravien ja pitkien loppukäyntien jälkeen palasimme takaisin tallille. Hyvä ratsastus, parempi mieli.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Malta olla tekemättä liikaa

Kevään tulo alkaa viimein vaikuttaa myös ulkokenttien kuntoon. Niinpä Tallinmäen viikon ensimmäisellä tunnillani mentiinkin kiltisti koulua. Oudointa oli se, ettei minua edes harmittanut. Seuraavaksi varmaan julistan esteratsastuksen olevan ihan puppua ja vannon kouluratsastuksen nimeen. Hah, ei pelkoa. Epäilemättä ensi viikon sunnuntaina (21.4.) olevilla seuran koulukisoilla on jotain tekemistä sen kanssa, että haluan muka vähän vääntää kouluakin. Ratsukseni sain Jetin, ja tunnin tehtävinä olivat pohkeenväistö, vastalaukka ja laukanvaihto.

Alkuverryttelyn jälkeen teimme ensin käynnissä ja sitten ravissa pohkeenväistöä pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle, jonka jälkeen ratsastettiin suoraan ja palattiin toisen pitkän sivun kautta tehtävän alkuun. Koska Jetti väistää yleensä hyvin helposti, kehotti opettaja kiinnittämään huomiota siihen, että tahti säilyy väistönkin aikana. Käynnissä ensimmäisissä väistöissä Jetti pääsi hidastamaan ja vähän mutkittelemaan, jolloin opettaja muistutti säilyttämään tahdin. Seuraavissa yrityksissä keskityin paremmin pitämään Jetin liikkeellä, sillä väistöapuihin ei tarvinnut kiinnittää niin paljon huomiota, kun Jetti väisti kevyesti. Meno paranikin huomattavasti, kun en antanut Jetin hidastella. Väistö sujui edelleen kevyesti, ja Jetti tuntui rentoutuvan työn pariin. Ravissakin väistöt sujuivat ihmeen helposti tahdin kummemmin muuttumatta. Harjoitusravissa istuminen ei onneksi tuottanut ongelmaa, joten olin tyytyväinen. Pienenä miinuksena oli se, etten aina huomannut valmistella väistön lopettamista selvästi, sillä joissain suoristushetkissä Jetti yritti jatkaa väistön suuntaan etenemistä. 

Laukassa tehtävänä oli ensin tulla pohkeenväistön kuvio eli pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle. Lyhyelle sivulle päästyä jatkettiin laukan suuntaan uudelleen tehtävän alkuun. Varsinaista väistöä ei tarvinnut tehdä, mutta sitä sai ajatella apuna. Tämä tehtävä sujui ihan hyvin. Sitten tehtävää vaikeutettiin siten, että laukkaa jatkettiin lävistäjää myöten lähemmäs toista pitkää sivua, jonka jälkeen ratsastettiin vastalaukassa pääty loivaa ympyrän kaarta seuraten. Kun päädystä selvittiin ja päästiin toiselle pitkälle sivulle, sai laukan vaihtaa askeleessa ja tehdä saman homman toiseen suuntaan. Aluksi tehtävästä ei meinannut tulla mitään, sillä Jetti huomasi nopeasti, että suunta oli vaihtumassa ja vaihtoi itse laukan lennosta.

Opettaja neuvoi säilyttämään halutun laukan avut paikoillaan ja olemaan tekemättä mitään ylimääräistä. Huomasin itse alkavani säätää kaikkea mahdollista, kun tunsin Jetin valmistautuvan laukanvaihtoon. Se ei tietenkään auttanut, vaan Jetti luuli häsellykseni nimenomaan tarkoittavan, että nyt piti tehdä jotain, ja niin se aina vaihtoi. Lopulta aloin saada pidettyä pohkeeni paremmin kiinni ja siten kerrottua niillä Jetille, että haluan edelleen sen saman vanhan laukan säilyvän. Etenkin vanhalla ulkopohkeella pienten merkkien antaminen auttoi, ja lopulta Jetti alkoi säilyttää vastalaukan kaarteenkin ajan, ja pääsimme toiselle pitkälle sivulle vaihtamaan laukan lennosta. Tehtävä oli kyllä hurjan kinkkinen, sillä vaihtoja väärissä kohdissa mahtui luvattoman monta, mutta toisaalta onnistumiset saivat todella hyvälle mielelle. Jetin kanssa asiaa olikin hyvä opetella, sillä se kyllä sakotti ylimääräisestä näpertämisestä vaihtamalla laukan ominpäin.

Loppuraveissa ratsujen annettiin venyttää eteen ja alas. Jetti jäi kuikuilemaan välillä omiaan eikä malttanut venyttää, mutta pienellä houkuttelemisella se taas muisti palata töihin. Jälleen tuli mentyä ihmeen kiva koulutunti, apua. Tosin parempi näin kuin sellainen koulutunti, jossa kaikki menee päin prinkkalaa, ja savu nousee korvista. Jetti on kyllä koulussakin mukava ratsu, kunhan sen saa vain ensin houkuteltua liikkumaan. Se myös opettaa rennompaa ratsastusta, sillä ylimääräisestä häseltämisestä se vain jännittyy eikä meno ainakaan parane. Vastalaukkoja olisikin kiva treenata toistekin, niin pääsisi taas opettelemaan oman olemisen kontrollointia. Toisaalta kun pitäisi tehdä jotain, mutta sitten toisaalta ei saisi tehdä liikaa. Siinäpä onkin tekeminen, että nuo kaksi saa tasapainoon.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kohtuullista ratsastamista kisoissa

Sävy sävyyn Uljaan Mustan kanssa.
Seuran kisakausi starttasi tuttuun tapaan sunnuntaina estekisoilla. Luokkina oli 40, 50-60 ja 70 senttiä, joista valitsin 70 sentin Peran kanssa. Arvosteluna oli 367.1. Luokkamme oli jaettu a- ja b-osiin siten, että a oli avoin tallin hevosilla kisaaville seuran jäsenille ja b puolestaan seuran jäsenille. Kisaajia oli vähän, sillä a-luokassa meni neljä ja b-luokassa kolme. Pera meni ennen minua kahdesti 50-60 sentin. Ensimmäisestä suorituksesta tuli hylsy ratsastajan pudottua matkasta, ja toisella suorituksella Pera pudotti harmillisesti perusradan viimeisen esteen. Pera näytti myös ajoittain olevan vähän täpinöissään, jolloin sain omaan tutinaani lisäkierroksia. Loppujen lopuksi ratamme meni järkevästi, ja uusinnassa uskalsin hieman suoristaa mutkia, jolloin saimme puhtaan tuloksen toiselta vaiheelta ajalla 28.05 ja siten sinivalkoisen ruusukkeen. Toiseksi tulleen aika oli 32.28, ja b-luokassa voittaneen aika toiselta vaiheelta 32.46.

Verryttelyssä testasin aika nopeasti, että Pera kääntyy, jarruttaa ja kaasuttaa. Kaikki toimi, joten pääsimme tulemaan verryttelyhyppynä portilla varustettua estettä numero 5 vasemmassa laukassa. Hyppäsimme sen kahdesti, ja molemmat hypyt olivat onnistuneita. Sain laskettua paikan oikein, ja Pera lähti niin kuin arvelin. Sen jälkeen tulimme oikeassa kierroksessa okseriestettä numero 2. Ensimmäinen hyppy jäi vähän kauas, mutta Pera lähti pyynnöstäni siitä. Toisella yrittämällä maltoin ratsastaa vähän rennommin enkä puskenut Peraa, jolloin tulimme paljon parempaan paikkaan. Pera ei vaikuttanut enää niin jännittyneeltä, ja maltoin jopa itsekin alkaa hengittää, jolloin siirryimme hetkeksi odottamaan lähtövuoroa, joka oli a-luokan viimeisenä eli neljäntenä. Luokan aloitti Kaisa Eetulla, joka ratsasti hyvän ja siistin puhtaan suorituksen ja nappasi sillä luokan tsemppipalkinnon.

Radalla ykkösesteelle lähdettiin vasemmassa laukassa. Muistutin itseäni pitämään pohkeet kiinni ja ratsastamaan. Ykköseste ylittyikin hyvin, mutta laukka ei vaihtunut. Voin tunnustaa, etten uhrannut sille edes ajatusta. Kahden askeleen jälkeen hypystä Pera vaihtoi etupään oikeaan laukkaan, ja takapään vaihdossa Pera kompastui hieman, mutta sai itsensä kokonaan toivottuun laukkaan. Kakkosokserille ratsastin hyvin järkevän tien, mutta laukka löystyi hieman. Pera tuli aika lähelle estettä, mutta hyppäsi silti hyvin yli. Kakkos- ja kolmosesteen väli oli 20,5 metriä, jonka Pera meni kuudella askeleella. Nelosokserille sain edelleen tultua hyvällä tiellä, mutta unohdin myödätä riittävästi Peralle. Se kuitenkin vaihtoi sillä esteellä laukan oikeasta vasempaan. Ennen viitosporttiestettä ehti pidemmän matkan takia hengähtää hieman. Pera eteni sen hyvin enkä itsekään nukahtanut kesken kaiken. Esteen ylityksessä ei ollut ongelmia, vaan radan kinkkisin kohta oli edessä. Tie viitoselta kuutoselle vaati hieman malttia ratsastaa viitosen jälkeen suoraan, mutta muistamaan kääntää ajoissa. Peralla oli ainakin takajalat vipsahtaneet oikeaan laukkaan, joten kaarteessa tuli pieni töksähdys ratsun järjestellessä kaviot oikeaan järjestykseen. Siitä huolimatta pääsimme kääntymään aika kivasti ja suuntaamaan perusradan viimeiselle esteelle. Kuutosella Pera kopsautti etukavionsa minulle mysteeriksi jääneestä syystä puomiin, mutta kaikeksi onneksi niin kevyesti, ettei tullut pudotusta. Kuutosen jälkeen Pera vaihtoi vasemman laukan itse oikeaksi.

Ihanat ilmeet, on se vakavaa puuhaa tuo esteratsastus! :)
Toisen vaiheen ensimmäiselle esteelle eli seiskalle ylsimme viidellä askeleella. Päädyin kannustamaan Peraa vähän viime tipassa äänellä, mutta se kuitenkin lähti laine-esteelle rohkeasti hieman kauempaa. Käänsin esteen jälkeen hitusen myöhässä, mikä tulikin Peralle pienenä yllätyksenä. Se kuitenkin kääntyi kiltisti, ja saatoin kurvata kasiesteelle läheltä kymppiokseria. Kasi ylittyi hyvin, ja pääsin taas kääntämään seuraavalle esteelle kolmos- ja kuutosesteiden välistä. Pera vaihtoi kasilla hyvin laukan oikeaksi, ja sain ennen ysiestettä ratsastettua kuitenkin kaksi askelta suoraan. Kymppiesteellä aloin kääntää jo hypyssä, mikä tuli harmillisesti taas Peralle yllätyksenä. Tuloksena oli vähän töksähtävä hyppy, kun taas unohdin antaa kädellä tilaa. Noloa! Pera urheasti kuitenkin huomasi vaihtaa oikean laukan vasemmaksi. Tästä kiskaisustani johtuen en päässyt kääntymään riittävän terävästi, vaan Pera ehti mennä hetken suoraan esteen jälkeen. Kannustin lopulta kaarteessa äänellä aika paljon, jotta saisimme siinä korvattua mokani takia menetettyä aikaa. Annoin Peran edetä ja luotin siihen, että se selvittää vielä viimeisen esteen niin kuin se hienosti tekikin. Oma istuntani sen sijaan pääsi valahtamaan vastoin kaikkia tapojani oikealle, jolloin Peran jatkaessa vähän vasemmalle, horjahdin ja yritin pudota Peran oikealta puolelta alas. Jalustimet karkasivat, ja päädyin halailemaan Peran kaulaa. Onneksi uljas ratsuni pysähtyi itsekseen seinän avittamana, jolloin naureskellen sain kammettua itseni takaisin järkevämpään asentoon. Putoaminen ei olisi onneksi vaikuttanut enää suoritukseen, sillä olimme jo ylittäneet maalilinjan.



Sellainen kisapäivä tänään. On varmasti selvää, että olen hurjan tyytyväinen Peraan. Vaikka aluksi jäykistelin jännityksestä, oli Pera ihanan varma. Verryttelyyn tai radalle ei mahtunut yhtään hyppyä, joka olisi pahemmin yllättänyt. Vaikka kaikki laukat eivät esteellä vaihtuneetkaan, järjesteli Pera lopulta itsensä aina myötälaukkaan ilman, että meno kärsi kummemmin. Kuutosesteellä sattunut puomin kolautus jäi toki mietityttämään, mutta onneksi se ei pudonnut. Omassa ratsastuksessani olisin saanut myödätä paremmin ja tiedottaa toisella vaiheella tiukemmat käännökset Peralle rutkasti paremmin. Videolta katsottuna toisen vaiheen laukka ei ollut niin reipasta kuin se selkään tuntui, mutta riittipä se tällä kertaa. Tyytyväinen olen erityisesti siihen, että muistin ratsastaa ja kontrolloida Peraa, jolloin se toimikin moitteetta ja ihanan helposti. Olen todennut tämän ennenkin, mutta on se vain niin hieno hevonen. Tuomari totesi palkintojenjaossa, että molemmat vaiheet oli siististi ratsastettu. Itsehän tietysti löytää aina kritisoitavaa omasta menostaan. Joka tapauksessa oli kiva päästä Peran kanssa johtamaan kunniakierrosta, jolla se laukkasikin sangen rauhassa. Taisipa sekin huomata, että päivän kisakarkelot olivat ohi. Saa nähdä, rohkenenko kokeilla seuran kevään toisissa estekisoissa mennä Peran kanssa 70-80 sentin radan. Sillehän se ei ole mikään ongelma, kunhan vain sen kuski on koko ajan kartalla. Onneksi tässä on aikaa treenata.

Videosta ja ensimmäisestä kuvasta kiitos Alekseille, muista kuvista kiitos Noora-Marialle!