Ennakkoaavistukseni perjantain pienryhmätunnin ratsusta osui nappiin, ja lähdin tunnille Hilanterin kanssa toisen kerran samalle viikkoa. Ratsukoita oli ilahduttavasti vain kolme, joten ainakin oli tilaa ja enemmän opettajan huomiota käytettävissä. Tunnin treeniaiheina olivat pohkeenväistöt käynnissä ja ravissa sekä vastalaukka.
Pohkeenväistön kuviona oli tulla lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle jatkaen sitä hetki suoraan. Sen jälkeen siirryttiin pohkeenväistöön ja väistätettiin ratsu takaisin uralle. Käynnissä meno oli kahden vaihtoehdon arpapeliä: joko Hilanteri ei ottanut väistöaskeltakaan, vaan meni mutkalle tai otti väistöaskelia, mutta arpoi jokaista askelta hitaasti ja huolellisesti. Opettaja muistutti olemaan nakkaamatta väistättävää pohjetta liian taakse ja huolehtimaan ulkopuolesta, jotta Hilanteri ei voisi pullahtaa sieltä karkuun. Hidasteluun ohjeksi tuli ratsastaa vuoropohkein niin, että väistättävän pohkeen lisäksi toinen pohje ratsasti eteen. Lisäksi opettaja kehotti tarkistamaan, ettei väistöä tekemätön jalkani estänyt Hilanteria väistämästä, vaan sen piti antaa reilusti tilaa unohtamatta silti pysyä alapohkeesta kiinni hevosen kyljessä. Yritin ratkoa tahmeuden ongelmaa noilla kaikilla, mutta loppujen lopuksi taisin silti jäädä aina puristamaan Hilanteria jostain kohti, ja se reagoi matelemalla. Vaikeampi näistä kahdesta muutenkin hankalasta suunnasta oli kuitenkin väistö oikealle. Käynnissä taisimme saada muutamia hassuja askeleita kohdilleen, mutta aktiivisuutta niiden aikana ei ollut juuri nimeksikään, vaikka kuinka yritin ratkoa ongelmaa. Väistöt vasemmalle sujuivat ihan vain aavistuksen verran helpommin, mutta tahmailu jatkui silti siinäkin.
Ravissa pahin tahmailu katosi, joskaan menoa ei hyvällä tahdollakaan voinut sanoa aktiiviseksi. Sen lisäksi haasteeksi tuli saada väistöaskeleita. Ulkopuolelta sai tehdä pieniä pidätteitä aika aktiivisesti, jotta Hilanteri malttoi odottaa etuosallaan niin, että takaosa ehti mukaan. Yritin paikoin tehdä taas niin vähän pohkeilla ja ohjalla kuin saatoin, ja huomasin Hilanterin kuuntelevan istuntaani. En kuitenkaan osannut käyttää sitä niin, että pyyntöni olisivat olleet ratsulle selkeitä, joten jouduin aina palaamaan ohjien ja pohkeiden käyttöön. Niiden käyttämisessä ei minusta ole mitään väärää, mutta niiden varaankaan ei saisi jättää koko ratsastusta. Lopulta kaiken nihkeilyn ja mutkittelun jälkeen saimme muutamia hyviä hetkiä väistöissä vasemmalle. Opettajakin tuumasi kertaalleen, että askel pysyi väistöjen aikana mukavan pitkänä. Hilanteri ei myöskään niinä kertoina sammunut kokonaan ja sai lisäksi palasensa kohdilleen ja meni pätkän väistöä pyöreänäkin. Niin vain pienet onnistumisen hetken kuittasivat muun tehtävän ajan vaivanneet hankaluudet. Kuten opettajakin tuumasi, osaa Hilanteri sekä väistää että liikkua mainiosti yhtä aikaa, mutta omalla ratsastuksellani näemmä pääsin aina korkeintaan yhteen kerralla.
Ensimmäisen ja toisen väistöosuuden jälkeen otimme keskiympyrällä laukkaa. Hilanteri sai palikat aika ajoin kohdilleen, kun sain aktivoitua laukan sekä käännettyä sitä kunnolla ulkoa. Pohkeita sai käyttää taas aika reilusti, sillä varsinkin alussa laukka oli vähän kulmikasta eikä lähtenyt pyörimään kunnolla. Välillä huomasin laskeneeni kädet ihan liian alas. Siinä vaiheessa, kun käytän ohjaa, päästän käteni valumaan alas. Tämä tapahtuu aika huomaamatta, kunnes yhtäkkiä bongaan käteni satulan etukaaresta ja nostan ne taas hetkeksi ylös. Pohkeiden pitäminen tuntumalla osoittautui jälleen kinkkiseksi, mistä seurasi oman istunnan tasapainottomuus. Niinä hetkinä, kun sain Hilanterin palikat kohdilleen ja sen laukkaamaan rennon pyöreänä, lässähdin itse. Hilanteri oli silmänräpäyksessä menossa mukana, ja hyvin kasatut palikat sinkoilivat pitkin poikin. Harmittelinkin opettajalle, kuinka oma istuntani ei pysy jämäkkänä eikä Hilanteri senkään takia voi jäädä laukkaamaan pyöreänä tuntumalla. Jotenkin en vain saanut vakautettua itseäni satulaan niin, että olisin voinut jäädä siihen tasaisesti. Muutaman askeleen ajan sain paketin pysymään kasassa, ja meno oli sangen kivaa, mutta sitten jokin antoi periksi, ja taas palattiin lähtöpisteeseen.
Vastalaukkakuviona oli nostaa pitkän sivun alusta hieman uralta sisempänä suuntaan nähden vastalaukka. Sitä jatkettiin hieman yli pitkän sivun puolivälin, jolloin lähdettiin loivasti kaartamaan aikaistettua lyhyttä sivua. Tavoitteena oli lopulta päästä menemään kaarre kokonaan laukassa, jolloin siihen tuli se varsinainen vastalaukkaosuus. Tehtävän sai sitten päättää toiselle uralle. Aluksi opettaja neuvoi tarkkailemaan hevosta vastalaukkakaarteen alkaessa ja pyrkimään itse siirtämään se raviin ennen kuin ratsu itse ehtisi pudottaa. Siitä piti sitten kerta kerralta päästä ratsastamaan pidemmälle. Tehtävä aloitettiin nostamalla oikeassa kierroksessa vasen laukka. Hilanteri nosti hienosti joka kerta toivotun laukan, mutta oli alussa aika kiireinen. Keskityin huomaamaan, milloin sen tasapaino alkoi pettää kaarteen alkaessa, jolloin siirsin sen itse raviin. Kerran tai pari Hilanteri ehti pudottaa itse raville. Lopulta sain tuettua menoa sen verran, että pääsimme jo kaarteen puoliksi ja lopulta kokonaan toiselle uralle saakka. Meno vaati aika paljon tukemista, mutta toisaalta Hilanteri tuntui tajuavan homman idean ja pyrki pitämään pyydetyn laukan raville rikkomisen sijasta. Vasemmassa kierroksessa nostettu oikea laukka sujuikin sitten hyvin aika nopeasti. Siinä Hilanteri tuntui voivan pitää tasapainonsa helposti ja loivassa kaarteessa ei oikeastaan tuntenut selkään, että menimme vastalaukkaa. Kaarre onnistuikin kokonaan nopeammin kuin toisessa suunnassa, ja olinkin hurjan tyytyväinen. Toki Hilanteria sai edelleen tukea, mutta enää se ei tuntunut olevan niin epätasapainossa saati kiihdyttävän korjatakseen menoa. Sen sijaan vauhti oli kohtuullisen tasainen, ja Hilanteri meni kaarteen melkein kuin olisi myötälaukassa ollut.
Loppuraveissa Hilanterilla olikin jo hyvin energiaa. Opettaja kehotti käyttämään sitä hyväksi ja hakemaan Hilanteri pelkän juoksemisen sijasta takaisin kuulolle. Ympyröiden avulla sain Hilanteria taas malttamaan hieman ilman, että aktiivisuus kuitenkaan katosi. Opettaja pisti meidät tulemaan vielä muutamia lävistäjiä askeleenpidennystä tavoitellen. Parista ensimmäisestä yrityksestä tuli opettajalta kommenttia, että päästin ohjalla Hilanterin turhan pitkäksi ja että minun pitäisi uskaltaa pitää rohkeasti tuntuma. Pari uusintayritystä tuotti lopulta tulosta, kun tohdin pitää ohjat paremmin käsissäni ja pyysin samalla Hilanteria liikkumaan. Aiemman pelkän vauhdin lisäyksen sijasta Hilanteri jopa pyöristyi hakiessaan pidempää askelta. Itselleni on vain vaikeaa löytää se keskitie siitä, milloin ohjat ovat oikeasti tuntumalla eivätkä liian löysät tai liian tiukat. Loppukäynnit kävimme käppäilemässä maastossa, missä olikin kivaa ilta-auringon paistaessa. Hyvä päätös mukavalle tunnille.
