Viikon toinen Tallinmäen tuntini oli sovittu jo etukäteen koulutunniksi, joten taputtelin ryttyistä mielikuvitussilinteriä päähäni ja valmistauduin tulevaan. Ratsuksi sain Melban, jolla en ole tainnut mennä ihan hetkeen. Olisin voinut vaihtaa myös tunnin toisen ja samalla lisäkseni ainoan ratsastajan kanssa hevoset päikseen, jolloin olisin mennyt Jetillä, mutta Melba houkutti tällä kertaa enemmän. Treeniaiheina olivat avo- ja sulkutaivutukset rennosti tehtyinä sekä siirtymät.
Alkuverryttelynä menimme kenttää kahdeksikkona, jossa suuntaa vaihdettiin lävistäjällä. Melba liikkui ihan kohtalaisesti, mutta paikoin sitä sai hieman nohittaa. Ravissa se kuitenkin alkoi liikkua itse kohtuullisesti, jolloin pääsin miettimään asettamistakin. Aluksi asettaminen molemmissa suunnissa tuntui hankalalta, vaikka yritin ratsastaa sisäpohjetta läpi ja kikkailla ohjalla sopivasti. Hankalammalta suunnalta alkoi tuntua vasen kierros, jossa Melba tuntui valuvan sisälle, mikäli yritin yhtään asettaa. Sisäpohkeeni taisi siis nukahtaa. Riittävän ravailun jälkeen tulimme samaa kuviota myös laukassa. Suunnanvaihdossa piti malttaa laukata lävistäjällä riittävän lähelle uutta pitkää sivua ennen kuin yritti laukanvaihtoa lennosta. Melban kanssa saimme alun kankeuden jälkeen oikean laukan vaihtumaan helposti vasempaan, mutta vasemmasta oikeaan vaihtaminen ei meinannut onnistua millään. Mikäli pyysin vaihtoa vähän topakammin, nakkasi Melba takamustaan protestina. Sen lisäksi se pääsi lävistäjällä puskemaan railakkaasti oikealle, jolloin jouduin kontrolloimaan sitä enkä ehtinyt edes valmistella vaihtoa kunnolla. Lopulta vähän ilmavamman takaosan kautta Melba vaihtoi vasemmankin laukan oikeaan lennosta, ja pääsin kiittämään sitä kunnolla. Liekö tämä vaihtosuunta ollut sillekin vaikeampi vai vaikeutinko sitä sitten oman istuntani pulmilla.
Verryttelyn jälkeen pääsimme tahkoamaan avoja ja sulkuja pitkällä sivulla ensin käynnissä ja sitten ravissa. Kuviona oli mennä alkuosa pitkästä sivusta sulkutaivutusta, sitten suoristaa ja loppupätkä tulla avotaivutusta. Opettaja korosti, että tällä kertaa tavoitteena ei ollut mennä oppikirjamaisesti tismalleen oikein, vaan enemmänkin puolihuolimattomasti, jotta saadaan rentoja suorituksia. Myöskään kerralla ei tarvinnut onnistua, vaan vähitellen sai parantaa suoritusta hevosen lämmetessä ja päästessä tehtävästä jujulle. Aluksi jäin ähräämään turhan paljon ja unohdin rentouden tavoittelun. Opettajan vinkistä huomasin alkaa yrittää rentoutua, jolloin Melbakin tuntui kuuntelevan paremmin. Sulkutaivutus oikeassa kierroksessa oli vaikea, sillä Melba ei millään meinannut antaa periksi ja asettua oikealle, vaan piti päänsä tiukasti joko suorassa tai vähän vasemmalle painaen. Meno ei tietysti parantunut ravissakaan, vaikka koetin kyllä muuallakin hakea asetusta läpi paremmalla menestyksellä. Sen sijaan oikean kierroksen avotaivutus sujui aika kivasti. Melba pysyi avotaivutuksessa ilman, että yritti valua minnekään ja toimi muutenkin ihanan paljon helpommin.
Vasemmassa kierroksessa sulkutaivutuksen asetuksen saaminen ei ollut enää ongelma, vaan takaosan pitäminen sisempänä. Melba tuntui jäykältä, joten maltoin aloittaa aika varovaisesti. Taisin tosin jäädä pidemmäksi aikaa varovaiseksi, kun takapää ei meinannut siirtyä etuosan edestä juuri yhtään. Käynnissä ongelma oli nopeampi ratkaista, mutta ravissa minulta kesti tovi ennen kuin tajusin kontrolloida ravin ensin rauhallisemmaksi ennen kuin yritin muuta. Avotaivutuksessa jäin ensin näpertämään liikaa ohjilla, jolloin Melba pääsi pullahtamaan aina karkuun. Lopulta aloin tajuta, miten voin ratsastaa avoja enemmän pohkeillani, ja meno parani todella mainiosti. Melba jäi avotaivutukseen aika kivasti eikä sitä tarvinnut näperrellä. Opettajakin kehui, kuinka hyvin huomasin korjausta vaativat asiat. Kommentoin siihen, että mikäli ähräsin ohjilla, tiesin tekeväni asioita väärin. Kun taas ratsastin pohkeilla, ei ongelmia juuri edes tullutkaan. Ei käynnissä eikä ravissa, jes!
Taivutukset saivat Melbaa kulkemaan mukavasti oikeinpäin paikoitellen, joskin pitkillä sivuilla se tahtoi vähän nousta hyvästä muodosta ylös. Opettaja neuvoi käyttämään asetuksia myös silloin apuna, jotta Melban saisi taas oikeinpäin. Lopuksi otimme vielä käynti-ravi-käyntisiirtymisiä. Käynti piti ratsastaa lyhyeksi ja teräväksi, jotta ravi lähtisi sujuvasti ja ravi puolestaan piti lyhentää napakaksi, jotta siitä oli helppo siirtyä käyntiin. Alaspäin tehtävät siirtymiset ovat Melban lempijuttuja, joten ravista pääsimme aika mukavastikin käyntiin aktiivisuus säilyttäen. Aluksi käynnistä raviin siirtymisissä sain nohitella, mutta hiljalleen Melba alkoi huomata tehtävän idean ja toimi paljon paremmin. Tässä vaiheessa en enää roikkunut ohjissakaan, ja oli ilo huomata, kuinka näpsäkästi Melba kuunteli istuntaa, ja paikoitellen pohkeenikin osasivat toimia hyvin. Siirtymisharjoituksista olen tykännyt aina, mutta kyllä tämä kerta kiilasi helposti top viitoseen.
Tunnin päätteeksi olin ihan ihmeissäni: miten kummassa koulutunti saattoi olla näin kiva? Ilmeisesti meillä sattui Melban kanssa kemiat suunnilleen kohtaamaan tällä kertaa, jolloin alun pieniä protestipukkeja lukuun ottamatta menimme aika rennosti. Suurin yllätys oli se, kuinka pohkeeni pitkästä aikaa toimivat sittenkin! Viilattavaa olisi varmasti ollut vaikka kuinka paljon, mutta jossain määrin sain säilytettyä ratsastuksessani sopivan rentouden, jonka myös Melba sisäisti samalla. Lisäksi tehtävät tuntuivat sopivan Melballe hyvin, ja se suoriutui niistä kivasti, kun osasin pyytää. Laukkaa olisi tietysti voinut työstää enemmän, sillä se tuntui tällä kertaa heikoimmalta askellajilta. Toisaalta oli kiva mennä nyt niissä askellajeissa, jotka onnistuivat ja siten saada kiva fiilis tunnista kotiin vietäväksi.
