Keskiviikon kahdeksan ratsukon tunnille sain pitkästä aikaa Hilanterin. Fiilistelin etukäteen, sillä Hilanteri on tallin suosikkihevoseni. Ihanan omapäinen ja omapäisen ihana suomenhevosruuna on onnistuneesti sulattanut ainakin tämän heppatytön sydämen. Tunti taisi olla päivän ainoa Hilanterille, joten ainakin sen puolesta sillä oli vielä paukkuja tarjottavaksi. Tunnin treeniaiheina olivat volttien ratsastaminen sekä keskiaskellajit tulevia koulukisoja silmällä pitäen. Niissä muuten on minun kisa-aikanani ensimmäistä kertaa eri tuomari, joten jännä nähdä, poikkeavatko pisteet aiemmasta menosta.
Koko tunnin ajan kuviona oli pyöräyttää toiselle pitkälle sivulle kymmenen metrin voltti ja toiselle pitkälle sivulle ratsastaa keskiaskellajia kahden tötterön välisen matkan ajan. Opettaja hoksautti myös ratsastamaan kulmat huolella. Käynnissä Hilanteri liikkui aluksi reippaasti, kunnes aloin vaatia sitä enemmän oikeinpäin. Sitten herra keksikin vääntyillä vaikka millaisiin asentoihin ja hidastaa tahtia. Seuraava kikka olikin taas reipastua ja olla kuuntelematta, mitä vaadin. Opettaja neuvoi voltilla kääntämään selvästi Hilanterin etuosaa ulkopohkeella, jotta hevonen suoristuisi. Asetuksen saaminen tässä oli hieman haastavaa, sillä joko sitä ei ollut lainkaan tai sitten ihan liikaa. Sisäpohkeella tukeminen, ulkopohkeella kääntäminen ja ulko-ohjan hyvä säilytys tuntumalla auttoivat lopulta, ja Hilanteri alkoi pyöristyä tasaisemmaksi. Keskikäynti oli aika vaatimatonta, kun nakkasin ohjat tahattomasti pois tuntumalta, ja Hilanteri pääsi leviämään taas nurinkurin. Opettaja muistutti ratsastamaan Hilanteria paremmin oikeinpäin ennen kuin olisi järkevää yrittääkään keskikäyntiä. Tämä neuvo auttoi, mutta kovin väläyttäviä keskikäyntiaskelia en silti onnistunut saamaan.
Ravissa Hilanteri aloitti kipittämällä. Pyyntöni eivät tahtoneet mennä perille, kun Hilanteri tuntui juoksevan niitä karkuun. Hyvähän se oli, että ruunassa oli virtaa, mutta kuuliaisuuden kanssa olikin sitten niin ja näin. Opettaja neuvoikin tasapainottamaan menoa, jotta siinä olisi jotain tolkkua. Lopulta aloin opettajan neuvojen myötä tajuta, että Hilanteri piti saada kunnolla suoraksi ja sitten säilyttää ulkopuolen tuki, jolloin ratsukin sai itsensä oikeinpäin. Meno muuttui paremmaksi, ja volteillakin Hilanteri oli paljon helpommin hallittavissa. Keskiravin kaltaista taisimme esittää niinä kertoina, kun en nakannut ohjia pois tuntumalta ja maltoin ratsastaa Hilanterin ensin paremmin suoraksi ja kuulolle ennen kuin yritin mitään. Hilanteri teki töitä kyllä hienosti, vaikka yritti välillä palata aikaisempaan kipitysvaiheeseen. Nyt se kuitenkin tuli kuulolle paljon helpommin eikä jäänyt tarjoilemaan muita vaihtoehtoja kovin pitkäksi aikaa.
Lopuksi teimme samaa työskentelyä vielä laukassa. Ensin siitä ei meinannut tulla mitään, kun Hilanteri tuntui tarvitsevan vauhtia voidaakseen mennä eteenpäin. Kuuliaisuus katosi samalla, joten tuntui, että Hilanteri meni, ja minä vain tyydyin matkustamaan. Ympyröiden avulla ja edelleen erityisesti ulkopuoleen ja suoruuteen huomiota kiinnittämällä Hilanteri alkoi notkistella itseään oikeinpäin. Ja kun palaset sattuivat kohdilleen, loksahti Hilanteri nätisti pyöreäksi, ja laukan tahti rauhoittui samalla ilman aktiivisuuden katoamista. Tuntuipa hienolta! Volteilla esitimme välillä niin ihan hallittuja liikkeitä kuin niitä vähemmän kunnollisia pyörähdyksiä. Pienemmällä reitillä laukkaaminen söi Hilanterin aktiivisuutta, ja mikäli jäin nyppimään sisäohjaa, vinksahti Hilanteri väärinpäin homman levitessä käsiin. Opettaja neuvoi välillä ajattelemaan jopa asettamista ulos, jotta saisin ulkopuolen paremmin hallintaan. Se auttoi, ja esitimme lopulta kuitenkin aika asiallisia voltteja. Keskilaukka vei kuitenkin tässä askellajissa voiton. Pariin kertaan sain Hilanterin lähtemään keskilaukkaan kauniin pyöreänä ja ilman hätäilyä. En nakannut ohjia pois, vaan pidin tuntuman ja pyysin pohkeella liikettä eteen. Hilanteri lähti mielestäni sangen hienosti, ja kehuinkin sitä urakalla. Takaisin harjoituslaukkaan palaamisesta ei sitten puhutakaan, se kun ei meiltä kovin selvästi luonnistunut ilman, että pakka hajosi.
Loppuraveissa hain vielä Hilanterin kuulolle ja annoin sen venyttää ohjan perässä. Ennen tuntia tekemäni ennakkofiilistely ei mennyt kyllä hukkaan. Tuntiin mahtui sen verran monta hyvää hetkeä, että olin mielissäni. Hilanteri yritti kovasti ja suoriutuikin hienosti, kun sain itseni ja pyyntöni kohdilleen. Pari kertaa Hilanteri mietti jäkittämiskohtausta, mutta olin tällä kertaa uskottava ja sain komennettua ratsun takaisin liikkeelle. Aiemmin en edes haaveillut siitä, että saisin Hilanteria oikeinpäin, mutta nyt yhteen tuntiinkin mahtuu useampia sellaisia hetkiä. Kai sitä on jotain oppinut tai sitten tähdet ja kuu sattuvat vain toisinaan olemaan oikeassa asennossa. Kumpi lie, mutta Hilanterin kanssa on ilo mennä.
