torstai 29. kesäkuuta 2017

Peruutuksista puomeille

Torstaina menin viidenneksi ratsastajaksi tunnille, jolla oli sekä koulua että puomeja. Ratsukseni sain Tupun. Tunnilla ehdimme treenata askeleen lyhentämistä ja pidentämistä sekä pyöreyden hakemista peruutusten avulla.

Aloitimme lyhentämällä ja pidentämällä askelta käynnissä ja ravissa. Aluksi turvauduin liikaa ohjaan, kun Tupu ei ensin joko ymmärtänyt istuntajarrutuksiani tai sitten en vain saanut käytettyä istuntaa oikein. Hiljalleen pidätteet alkoivat mennä läpi istunnalla, ja Tupu reagoi niihin hyvin. Erityisesti ravissa Tupu tuli lyhyempään askeleeseen aika kivasti. Tällä kertaa en kuitenkaan saanut lyhennyksiä niin hyvin läpi, että Tupu olisi lähtenyt pidentämään askelta vain päästämällä. Nyt jouduin käyttämään pohkeita apuna.

Seuraavaksi haeskelimme hevosia pyöreämmiksi peruutusten avulla. Ideana oli saada hevonen peruuttamaan pyöristyen. Peruutuksiin lähdimme käynnistä tehtyjen pysähdysten kautta. Sain Tupua pyöristettyä käynnissä aina pätkittäin, mutta se katosi aina pysähdyksissä. Niissä Tupu nosti aina päänsä. Yritin pähkäillä, mitä tein pysähdyksissä väärin, mutta en keksinyt syytä. Jonkinlainen tahaton istunnalla puristaminen lienee lähellä oikeaa vastausta. Peruutuksiin Tupu lähti ensin ihan tomerasti, mutta ei oikeinpäin. Sain peruutella melkoisen monta askelta ennen kuin Tupu antoi vähän periksi, ja pääsin kiittämään sitä. En saanut tehtävää toimimaan niin kuin se olisi pitänyt, vaan pyöreimmät hetket tulivat ihan käynnissä työskennellen. Peruutukset alkoivat toistojen myötä myös tökkiä, ja Tupu alkoi nihkeillä niitä vastaan. Kaipa se kyllästyi tai sitten aloin itse säätää niissä liikaa.

Sitten siirrymmekin puomien pariin. Molemmilla pitkillä sivuilla oli kaksi samanmittaista kahden puomin suoraa linjaa. Ensimmäiselle linjalle pyrittiin saamaan askel tai pari enemmän kuin toisena olleelle linjalle. Vasemmassa laukassa naputtelimme Tupun kanssa tehtävän tasaisen varmasti kuudella ja neljällä askeleella ilman pulmia. Intoilin itse ehkä vähän liikaa neljän askeleen kanssa. Se ei vaatinutkaan niin hulvatonta laukkaa kuin ensin kuvittelin. Kuusi askelta löytyi, mutta selvästi jarruttelemalla. Oikeassa laukassa neljä askelta meni edelleen näppärästi. Kuuden askeleen väli meinasi alkaa käydä ahtaaksi Tupun innostuessa. Sain tuoda sen aika lyhyessä laukassa ensimmäiselle puomille ja muistaa jarruttaa topakasti heti sen jälkeen. Tehtävälle tuli kertaalleen ravirikko, kun apinoin ohjissa pohkeet unohtaen. Oikeassa laukassa Tupu pääsi vähän painamaan sisälle, minkä arvelen aiheuttaneen hankaluuden lyhentää laukkaa.

Loppuravissa hurauttelimme vielä kahdeksikkoa. Sain Tupun tarjoamaan kivan rentoja pätkiä tällä kertaa melkeinpä enemmän vasemmalle tehdyillä ympyröillä, vaikka yleensä oikea kierros toimii paremmin. Nyt se kierros jäi kuitenkin jotenkin puutteelliseksi. Ei Tupu siinä mitenkään hirveillyt, mutta ei kyllä aivan kunnolla loksahtanutkaan. Loppukäynneissä Tupu taasen oli molempiin suuntiin oikein kiva ja pehmeä. Tunnin peruutustehtävä osoittautui odotettua kinkkisemmäksi, mutta puomitehtävä taas sujui yllättäen ihan hyvin. Olin arvellut, että Tupu villiintyy reippaammasta laukasta enkä saa sitä enää rauhallisempaan laukkaan. Vaan olinpa mukavasti väärässä. Tällaisissa asioissa ei yllättäen haittaa veikata vähän pieleen. Pessimisti ei pety, mutta toisaalta optimisti osaa aina vain ilahtua lisää.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Hyvällä tavalla vastoin odotuksia

Maanantain tunnilla oli koulua viiden ratsukon voimin. Olin toivonut ratsukseni pitkästä aikaa Masan, ja toive meni läpi. Nyt sen kanssa tuli vasta seitsemäs kerta, ja viimeksi olen mennyt sillä joulukuussa. Tunnilla pääsimme treenaamaan kulmia pohkeenväistöjä apuna käyttäen.

Alkuverryttelyssä työstimme kaikissa askellajeissa vähän lyhyempää ja pidempää askelta. Masa tarjosi kohtuullista muotoa, mutta tuppasi vähän sukeltelemaan kuolaimen alle ja sitä myöten valumaan etupainoiseksi. Keskityin sitten kantamaan käsiäni ja istumaan satulassa takapenkkiajatuksella. Masa teki lyhennykset ja pidennykset hieman vaatimattomasti. En halunnut pusertaa sitä, jotta sen liike ei kadonnut kokonaan. Olinhan ennen tuntia leimannut Masan kuntopyöräksi, jonka kanssa hommia saisi huhkia hiki kypärässä. Vaan olinpa mukavasti väärässä. Vaikka Masa ei mikään liitokavio ollutkaan, alkoi se vähän heräillä tekemään muutoksia askeleeseen niin käynnissä kuin ravissa. Lyhennykset olisin saanut ratsastaa tarkemmin, jotta Masa olisi lähtenyt niistä enemmän itsestään pidentämään askelta. Nyt lyhennys ei mennyt aivan läpi, jolloin sain ratsastaa Masan pidennykseen pohkeella. Laukassa Masaa sai vähän nohitella, mutta kohtuullistakin liikettä alkoi löytyä. Pontevuutta olisi saanut lyhyemmässä laukassa olla edelleen enemmän.

Verryttelyn jälkeen siirryimme tunnin pääkuviolle eli kulmien ratsastamiseen pohkeenväistöjä apuna käyttäen. Ideana oli ratsastaa kulma tavallisesti, mutta tehdä heti sen jälkeen pari askelta pohkeenväistöä uralta keskemmäs. Näin hevosia suoristettiin estämällä niiden mahdolliset aikeet valua ulos. Tehtävää tulimme kaikissa askellajeissa, joskin laukassa teimme pohkeenväistöt vain pitkät sivut aloittavien kulmien jälkeen. Masa teki väistöt molempiin suuntiin kivasti. Jos helpompi suunta pitäisi sanoa, niin kaipa se oli väistäminen oikealle. Väistöt vasemmalle lähtivät myös, mutta niissä en saanut Masaa asettumaan niin selvästi. Varsinainen väistö siihenkään suuntaan ei tuottanut ongelmia, ja Masa oli sangen kevyt väistätettävä. Välillä sain jopa varoa väistättämästä liian isosti, jotta Masa ei lähtenyt väistöön takaosa edellä. Kulmat sujuivatkin aika mukavasti, ja sain enemmänkin kiinnittää huomiota siihen, että Masa eteni käynnissä ja ravissa. Välillä se tuppasi jäämään haaveilemaan, mutta reipastui kyllä pyynnöstä. Ainakin toviksi.

Laukassa saimme kiinnittää vielä enemmän huomiota siihen, että ratsastimme erityisesti lyhyillä sivuilla koko tilan emmekä kurvanneet liian aikaisin. Tämä onnistuikin meiltä Masan kanssa molemmissa suunnissa mukavasti. Vasemmassa laukassa sai ehkä vähän enemmän vartioida sitä, ettei Masa katkaissut kulmaa omin lupineen. Muutoin Masa väisti laukassakin asiallisesti, ja meno oli sangen helppoa. Masa keräsi kyllä tällä tunnilla pisteet kotiin. Vaikka se ei liidellytkään, oli se kaukana tervakaviosta. Eteneminen oli ihan kohtuullista, ja ennen kaikkea Masa antoi ratsastaa itseään oikein mukavasti ja teki pyydetyt asiat tunnollisesti.

Loppuravissa pyörittelimme vielä koko kentän kahdeksikkoa. Huolehdin vielä Masan hyvään raviin, jota se tarjosikin aika helposti. Sitten annoinkin Masan venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Olipa kiva tunti ja ennen kaikkea kiva Masa! Ihan turhaan maalailin piruja seinille ennen tuntia. Ei Masa ollut yhtään niin tahmea kuin muistelin ja kuvittelin. Kyllä sitä sai vähän nohitella, mutta ei mitenkään mahdottomasti. Toki sitä olisi saanut prässätä enemmän, mutta toisaalta nyt onnistuin olemaan pusertamatta ja punkematta, mikä varmasti sai Masan pysymään liikkeellä. Tunnista ja ratsusta jäi oikein kiva mieli. Pitääpä toivoa, että samanlaisen Masan kyytiin pääsee toistekin.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Aikaa ajatella ja korjata

Sunnuntaille tarjolle tuli estetunti ja olihan sille osallistuttava. Ratsukoita oli yhteensä kolme, ja ratsukseni sain Gian. Alkuverryttelyssä kävin askellajit itsenäisesti läpi. Pyrin ratsastamaan Giaa alusta alkaen vähän pyöreämpää menoa tavoitellen. Onnistuin saamaan sellaista matalahkoa pyöreyttä, mutta en saanut viriteltyä Giaa ryhdikkään pyöreäksi. Giaa sai myös hieman nohitella, mutta laukassa meno alkoi jo sujua.

Tunnilla hyppäsimme muutamat yksittäiset tehtävät, kunnes tulimme niiden pohjalta kasatun radan kahdesti. Yksittäisinä tehtävinä tulimme ympyrällä pystyä, kaarevia linjoja kahdeksikolla ja askeleen sarjaa. Tehtävät menivät hyvin, ja laukanvaihdot onnistuivat joko suoraan hypyissä tai lennosta pian hypyn jälkeen. Muuten sain kiinnittää huomiota siihen, että ratsastin Giaa myös ennen ja jälkeen esteitä. Gia kun pääsi vaivihkaa vähän pitenemään, jolloin ponnistuspaikat ajautuivat hieman lähelle. Tsemppasin myös käsien rentouden kanssa.

Lopuksi hyppäsimme noin 70 sentin radan kahdesti: kahden pystyn suora linja, okserin ja pystyn kaareva linja, askeleen sarja sekä pystyn ja kavaletin kaareva linja. Ensimmäiselle kierrokselle lähdimme aavistuksen hitaassa laukassa. Tämä aiheutti kaksi liian lähelle tullutta ponnistuspaikkaa, joista Gia joutui melkein kiipeämään hyppyihin. Hyvää oli kuitenkin se, että tajusin noiden tilanteiden jälkeen ratsastaa laukkaa hieman eteen, jotta eteneminen löytyi taas emmekä jääneet himmailemaan liikaa. Laukanvaihdot tulivat jälleen joko suoraan hypyissä tai nopeasti lennosta niiden jälkeen korjaten.

Toiselle kierrokselle tajusin lähteä selvän korjausajatuksen kanssa: Giaa pitäisi muistaa ratsastaa pohkeella, mutta olla päästämättä edestä pitkäksi. Lisäksi päätin yrittää muistaa tehdä radan aikana pieniä tarkistuksia, että Gia pysyi kuulolla. Rata menikin nyt tasaisemmin, vaikka aloitin sen häröilemällä suoran linjan ykköseltä kakkoselle. Yritin tulla sen nyt toivotusti viidellä, kun ensimmäisellä kierroksella laitoimme siihen kuusi. Ponnistuspaikka ykköselle ajautui kuitenkin hieman liian lähelle enkä saanut Giaa venyttämään, vaikka pyysin sitä hypyn jälkeen eteen. Saimme kuitenkin rytmistä kiinni, ja väli meni kuudella askeleella ihan ok. Tämän jälkeen tsemppasin paremmin, ja loppurata sujui asiallisesti. Kivaa oli se, kuinka ehdin ajatella ennen estettä sekä tehdä tarvittavia korjauksia heti hypyn jälkeen. En jäänyt siis miettimään pelkästään tulevaa hyppyä, vaan muistin ratsastaa esteiden välissä. Mukava onnistuminen, sillä joskus tuntuu, ettei radalla ehdi ja muista edes hengittää.

Loppuun saimme tulla vielä suoran linjan nyt viimein sillä viidellä askeleella. Yksittäisenä tehtävänä sain keskittyä vain siihen, jolloin hain Gian heti sopivaan laukkaan. Ponnistuspaikka ykköselle tuli nyt hyvään kohtaan, ja pienen kannustuksen kera Gia meni välin kepoisasti viidellä askeleella. Siihen päättyivät tunnin hyppelyt, ja loppukäynnit kävimme käppäilemässä peltolenkin kautta. Tunnin jälkeen oli taas ilo huomata se, etten ollut jännittänyt tunnin aikana ollenkaan. Sen sijaan tunsin olevani tutuilla vesillä ja kaiken huipuksi nautin hommasta. Gian kanssa on kyllä ilo hypätä. Se on niin konkari siinä hommassa, että kuskikin voi kuvitella osaavansa jotain.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Matkalla oikeaan suuntaan

Myös sunnuntaina kävin ratsastamassa Tupun itsenäisesti. Sateinen aamu muuttui sopivasti poutaiseksi tallille päästyäni, ja aiemmin kuivaksi ja pölyäväksi päässyt kenttä oli oikein hyvässä kunnossa. Olosuhteet treenille olivat kohdillaan. Treeniaiheitakin olin miettinyt etukäteen: luvassa oli loivia kiemuroita, kolmikaarisia kiemurauria sekä ympyröitä asetuksia ja tasaisuutta niillä hakien.

Aloitin työstämällä tovin käynnissä ja ravissa loivia kiemuroita sekä S:n muotoista vaihtouraa, jota tahkosin kahdeksikkona. Sillä kuviolla pyrin muistamaan volttien välissä olleen suoristuksen. Jatkoin edelleen Tupun pehmittelyä erityisesti vasemmalle sekä oman istuntani pitämistä paremmin suorassa ja niin sanotusti takajalkojen päällä. Tupu malttoi molemmilla tehtävillä hyvin. Kaarteet ja voltit vasemmalle tuntuivat sujuvan vähän edelliskertaa pehmeämmin. Kaarteissa ja volteilla oikealle yritin taas muistaa pitää ulko-ohjan tuntumalla ja tarvittaessa vähän suoristamaan sillä, mikäli Tupu yritti kenottaa oikealle liikaa. Vasenta asetusta hakiessani käytin taas apuna sitä, että annoin ulko-ohjasta tarvittaessa aina vähän periksi. Oikea käteni on vahvempi käteni, ja se tykkää monesti roikkua ohjassa ihan omin lupineen. Vasen käteni puolestaan on heikompi ja tuppaa toisinaan unohtamaan, että silläkin olisi oma tonttinsa hoidettavana. Siksipä ehkä oikea kierros on asetusten suhteen minulle helpompi. Osaan ottaa ja päästää sisäkädelläni, kun taas vasen käteni sisäkätenä on hidas.

Seuraavaksi tulimme ravissa kolmikaarista kiemurauraa, jonka suoristuskohtiin tein askeleen lyhennyksiä. Alussa sain haeskella lyhennyksissä Tupua kuulolle lähinnä muistamalla käyttää istuntaa enemmän. Sen jälkeen Tupu hoksasi tehtävän idean aika hyvin. Niinpä sen sai useimmiten lyhentämään askelta istunnalla jarruttamalla. Tein lyhennystä aina sen ajan, että Tupu selvästi hyväksyi sen eikä yrittänyt hiippailla itse menemään. Läpi menneiden lyhennysten jälkeen Tupu palasi sujuvampaan raviin ihan vain päästämällä. Siitä olikin hyvä tarkistaa, oliko lyhennys mennyt läpi vai ei. Kivaa tehtävällä oli se, kuinka helposti Tupu parhaimmillaan teki lyhennyksiä ja kuinka tasaisesti se palasi siitä vähän isompaan raviin. Mitään kovin suuria muutoksia en ravin sisällä tehnyt, mutta vähän kuitenkin.

Laukassa päädyin testaamaan loivia kiemuroita. Oikeassa laukassa Tupu lähti loivalle kiemuralle käännyttäessä kiihdyttämään. Sen seurauksena Tupun tasapaino petti keskikaarteessa, mistä seurasi pudotus raville. Tupu tarjosi siinä sitten vastineeksi kaarteeseen nähden myötäistä laukkaa eli varsinaiseen kierrokseen nähden väärää. Tajusin pitää Tupun paremmin hyppysissä kiemuralle lähdettäessä, niin se ei päässyt vyörymään sille. Tämän jälkeen kuvio sujuikin paremmin. Vasemmassa laukassa Tupu ei rikkonut kertaakaan raville, mutta pieni vastalaukkakaarre tässä suunnassa tuntui ehkä hieman hankalammalta kuin oikeassa laukassa. Tupu kuitenkin malttoi siinä paremmin eikä syöksynyt kiemuralle. Kiemuroiden päätteeksi työstin muutaman kierroksen verran laukkaa molempiin suuntiin pääty-ympyrällä. Oikea laukka sujui hyvin, mutta sitäkin enemmän ilahdutti vasen laukka, jossa Tupu tarjosi rentoja ja pyöreitä hetkiä. Olisin ehkä kaivannut pientä pontevuutta lisää, mutta olin tyytyväinen tasaisuuteen.

Loppuravissa hain vielä tasaisuutta pyörittelemällä ympyröitä molempiin suuntiin. Laukan jälkeen Tupu oli ensin hieman kiireinen, mutta alkoi tasoittua siitä. Loppuun saimme asiallisia ravipätkiä molempiin suuntiin, ja huomasin myös vasemman kierroksen sujuvan aika kivasti. Loppukäynnissä Tupu oli jälleen ihanan kevyt ja ryhdikäs ihan itsestään. Siihenpä oli kiva päättää treeni. Tunnissa hyvää oli se, että kuvittelen istuneeni itse nyt vähän suorempana. Se toivottavasti vinkkasi Tupullekin siitä, mitä olimme tänään hakemassa. Muutenkin Tupu oli tänään selvästi tasaisempi. Tupun kanssa on kyllä kiva etsiä yhteistä säveltä. Minusta vähän tuntuu tai ainakin toivon kovasti, että olemme askel kerrallaan matkalla oikeaan suuntaan.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Havaintoja hiihtämisestä

Lauantain estetunnin jälkeen ratsastin vielä Tupun itsenäisesti. En tehnyt mitään tiukkaa treenisuunnitelmaa, vaan päätin tehdä vähän sitä sun tätä. Se sisälsi tänään asetusten työstöä ympyröillä ja kolmikaarisella kiemurauralla sekä muutamia pohkeenväistöjä ja siirtymisiä peruutuksen ja ravin välillä.

Keskityin pyörittelemään aika paljon ympyröitä vasemmalle. Se suunta minulla on useimpien hevosten kanssa hankalampi, kiitos vinkkarallaan olevan kroppani. Keskityinkin suoristamaan itseäni vasemmalta keskemmäs satulaa. Erityisesti oli taas kamala huomata, miten ylävartaloni oikein kiertyy oikealle. Istuntakorjausten ohella asettelin Tupua sinnikkäästi vasemmalle. Korjasin myös tarvittaessa sen etuosaa vähän vasemmalle, jos minusta tuntui, että se pyrki liikaa oikealle. Aktiivisempi eli oikea käteni tykkäsi tällä kertaa roikkua ulko-ohjassa kiinni, jolloin vasemmalle asettaessa aloin reilusti antaa sieltä tilaa. Näin en päässyt apinoimaan kahdessa ohjassa, ja Tupu ehkä tajusi paremmin, minne sen halusin ohjaa seuraavan. Korjaukset tuottivatkin aina välillä tulosta, ja sain Tupua vähän pehmenemään ja asettumaan vasemmalle paremmin. Oikeassa kierroksessa asettamisen kanssa sai olla jopa vähän varovainen, ettei Tupu liioitellut sen kanssa. Ulko-ohja pitikin tässä suunnassa muistaa pitää tasaisella tuntumalla.

Pohkeenväistöjä tein lyhyesti niin käynnissä kuin ravissa uralta keskemmäs ja takaisin. Tupu väisti mukavan helposti, mutta pyöreydestä ei väistöissä ollut tietoakaan. Paikoin pyysin väistöä liian korostetusti, jolloin Tupu lähti väistöön takaosa edellä. Välillä taisin myös tuupata Tupua itse liikaa eteen, kun askeleet muuttuivat kesken kaiken kiireisiksi. Tupu malttoi väistöissä kyllä kivasti, kun en itse säheltänyt kovasti.

Laukkaa pyöräytin lyhyesti molempiin suuntiin keskiympyrällä. Tällä kertaa laukat olivat ihan ok. Yleensä helposti sujuva oikea laukka jäi tänään vähän tavalliseksi. Vasemmassa laukassa oli ehkä pientä petrausta tavalliseen nähden, mutta ei mitään kovin mullistavaa. Laukassa kuitenkin huomasin sen, kuinka me molemmat lähdimme valumaan etupainoisiksi. Kun tämä tapahtui, katosi laukasta rytmi, ja Tupu alkoi ikään kuin hiihtää kiireisesti ja vähän vyöryen. Tämän huomion jälkeen jatkoin ympyrän työstöä yrittäen viedä meitä molempia enemmän takajaloille. Kun sain itseni ja sitä myöten Tupunkin vähän enemmän pois makoilemasta etukenosta, tasoittui laukka paremmaksi.

Takaosaa edelleen miettien testasin muutamat peruutukset, joista pyrin pääsemään raviin mahdollisimman nopeasti. Tupu teki peruutukset aluksi mukavan kevyesti. En saanut sitä tosin niissä pyöristymään ja viemään painoa selvästi taakse. Mutta peruutukset tulivat pienin avuin. Raviin pääsimme niistä kohtuullisesti. Tupu hoksasi tehtävän jujun eikä juuri tarjonnut käyntiaskelia ennen raviin pääsemistä. Siirtymiset ravista pysähdykseen taas venyivät hieman. En tosin niitä alkanut edes kummemmin viilata, olihan minulla tunnetusti kiire jo päästä peruuttamaan. Toistot eivät tässä tehtävässä auttaneet, vaan Tupu tuntui vähän tylsistyvän niiden myötä. Niinpä peruutukset alkoivat hiljalleen sujua vähemmän nohevasti. Onneksi tajusin hinkkaavani asiaa turhaan ja sain lopetettua tehtävän ennen kuin Tupu kyllästyi täysin. Miksihän sitä aina pitää sortua hinkkaamiseen, kun oikeasti muutama hyvä toisto riittäisi vallan hyvin?

Loppuravissa pyörittelin vielä ympyröitä molempiin suuntiin ja yritin löytää hyvää, pyöreähköä ravia. Tässä kohdassa huomasin saman kuin laukassa: könötimme molemmat jälleen etukenossa. Tupussa tämä könötys näkyi taas kiireisenä hiihtämisenä. Sain taas alkaa vinssata meitä molempia suoremmaksi. Pidin Tupun tietoisesti aika rauhallisessa ravissa, sillä muutoin se pääsi valumaan aina etupainoiseksi, mikä aiheutti lisää hiihtämistä. Ihan täysin en saanut meitä kursittua ravissa kokoon, mutta loppukäynnissä jokin loksahti paikoilleen. Niin vain Tupu käveli pontevasti, mutta itseään edestä pyöreähkönä kantaen. Molempiin suuntiin vieläpä! Selkään meno ainakin tuntui hyvältä, olisipa kiva ollut nähdä se peilistä. Tähän fiilikseen olikin hyvä päättää treeni ja jäädä pohtimaan, millä keinolla saisin samanlaista toimivuutta sekä nopeammin että kaikkiin askellajeihin.

Kertauksen hyvä anti

Lauantaina vuorossa oli estetunti. Ratsukseni sain Paven ja tunnin jaoin ylellisesti vain toisen ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan viime keskiviikolta tuttua jumppasarjaa, jolla oli kolme ravipuomia, kolme innaripystyä sekä askeleen välein esteet, jotka lähtivät ristikoista ja muuttuivat lopulta pystyksi ja okseriksi. Välit olivat edelleen tarkoituksella hieman lyhyet, jotta hevoset joutuivat jumppaamaan enemmän eivätkä voineet mennä hyppyjä laakana.

Alkuverryttelyssä ravailimme ensin itsenäisesti. Annoin Paven ravata alussa ihan vain ajatuksella etenemisestä enkä puuttunut sen tarjoamaan hirvimuotoon. Ährään tunnetusti liikaa ohjalla ja unohdan ne pohkeet, joten päätin kokeilla lähteä liikkeille pohkeista ja ottaa ohjat peliin myöhemmin. Pave liikkuikin ihan kohtuullisesti, vaikkakin väärinpäin. Kun lähdin hakemaan samaa liikettä tuntuman kanssa, yritti Pave heti hidastaa. Enemmän siis pohjetta, vähemmän ohjaa, vaikkakin tuntuma silti pitäen. Siinäpä minulle opettelemista. Laukassa tulimme kolmikaarista kiemurauraa, jonka suoristuskohdissa oli kavaletit. Päätin tulla tehtävää kevyessä istunnassa ja testata, liikkuisiko Pave siten paremmin. Ja kyllähän se liikkui. Ponnistuspaikat löytyivät mukavasti, ja Pave nappasi joka ikisen laukan kavaletilla oikein. Jes! Olenhan minä tiennyt, että Pave on hyvä vaihtamaan, mutta enpä silti aina saa sitä niitä vaihtoja tekemään. Vaan nytpä sattui kaikki kohdilleen.

Sitten siirryimme jumppasarjan pariin. Lähestymiset teimme ravissa, ja muistin viime kerran perusteella tulla tehtävälle pyöreässä ravissa. Olimme tainneet Paven kanssa molemmat haudutella viime kerran oppeja, sillä tänään tehtävä sujui alusta alkaen aika kivasti. Niin ravipuomit kuin innaripystyt sujuivat kerta toisen jälkeen asiallisesti. Välillä sain kannustaa Pavea hieman äänellä, jotta se ponnisti jokaisen esteen hyvin, mutta isoja rohkaisuja se ei tarvinnut. Kertaalleen okserin tultua mukaan Pave ei aivan jaksanut nostaa jalkojaan ja rymisteli, mutta pysyi onneksi pystyssä ja oppi virheestä. Tämän rymistelyn jälkeen se korjasi hienosti ja tuli jumppasarjan nyt jalat hypyissä hyvin nostaen. Koska Pave hanskasi lähestymisen ja esteet itse hyvin, minulle jäi kaivattua aikaa miettiä omaa mukautumistani. Pohkeet pysyivätkin paremmin tuntumalla eivätkä jalkani siten heilahdelleet hypyissä niin pahasti kuin joskus. Opettaja hoksautti myös myötäämään hieman selvemmin, ja tätäkin asiaa ehdin hypyissä korjata. Vähän ehkä meni liioittelun puolelle, mutta ainakin tuli muutosta. Siitä on hyvä hakea sitä kultaista keskitietä.

Loppukäynnit hoituivat peltolenkin kautta. Olipa kiva tunti! Oli niin mukava huomata, miten samalla viikolla hankaluuksia tuottanut tehtävä sujui nyt niin paljon paremmin. Kertaus on opintojen äiti. Jumppasarjan okseri nousi 80 senttiin, ja se oli omalle päälle aivan hyvä korkeus. Olisimme saaneet tulla isompanakin, mutta päätin, että tuo korkeus riittää meille tällä kertaa. Ei pidä haukata liian isoa palasta kerralla. Pave oli muutenkin tehnyt hommansa niin hyvin, etten hennonnut vaatia siltä enää enempää. Me vedimme tänään hyvin, hyvä me!

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kangasreitit viimein korkattu

Koska perjantaina ei ollut kouluvalmennusta, oli se passeli päivä maastoreissulle. Lähdimme kahden ratsukon voimin korkkaamaan viimein tälle kesälle kangasreitit. Ratsunani oli Gia.

Tallustelimme kankaille tietä ja vesireittiä myöten. Hurauttelimme ala- ja yläpoluilla rauhalliset laukkapätkät. Toisessa laukkapätkässä Gia olisi halunnut vissiin mennä lujempaa, mutta malttoi hyvin. Kotimatkan taitoimme metsäosuudella vielä vähän ravaten, kunnes siirryimme kokonaan käyntiin loppumatkaksi.

Tallille menimme puskareitin kautta laitumen vierestä. Ruunalauma innostui meistä hiiteen ja rallitteli laitumella tovin laukassa. Gia meni vielä yllyttämään poikia hörisemällä niille kannustavasti. Hassut höhlät. Hyttysistä alkaa olla jo vähän kiusaa, mutta niistä huolimatta reissu oli jälleen kerran oikein mukava.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Elviira, kaikkien itsetuntobuustia janoavien sankari

Hillu tallilla joka päivä -viikkoni jatkui torstaina koulutunnilla. Ratsulistaa lukiessani ilahduin valtavasti, sillä minulle oli merkitty Elviira. Se tekee nykyisin tunteja harvakseltaan, joten sen kyytiin pääseminen on erityisen kivaa. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä viisi, ja pääsimme treenaamaan avotaivutuksia.

Käynnissä ja ravissa tehdyn alkuverryttelyn jälkeen siirryimme avotaivutustehtävälle. Kuviona oli pyöräyttää pitkän sivun alkuun voltti, jonka jälkeen jatkettiin puolet sivusta avotaivutuksessa. Puolivälissä suoristettiin ja tehtiin avotaivutus toiseen suuntaan. Toinen pitkä sivu meni saman kaavan mukaan. Teimme avotaivutuksia niin käynnissä kuin ravissa.

Elviiran kanssa pääsin tekemään sitä, mistä viime kirjoituksessa haaveilin: säätämään omaa istuntaani ja apujeni käyttöä. Avotaivutukset oikealle onnistuivat mukavan helposti. Osasin olla ähertämättä liikoja ja enemmänkin vain istua. Avotaivutukset vasemmalle taas vaativat minulta enemmän pohdintaa. Oma kroppani ei niin vain taipunutkaan siihen suuntaan enkä saanut istuttua saati vaikutettua oikein. Elviira ei tajunnut pyyntöjäni siinä suunnassa niin helposti, vaan tyyräsi takaosaansa sisälle. Minulla menikin hyvä tovi siihen, että sain hahmoteltua omaa olemistani avotaivutuksessa vasemmalle. Jotenkin pohkeeni tekivät siinä ihan mitä sattuu. Lopulta tajusin, että jotenkin hämärästi tuuppasin Elviiran takaosan pohkeella liirailemaan. Avut piti antaa paljon pienemmin samoin kuin ajatella avotaivutus paljon pienempänä liikkeenä kuin mitä siihen saakka olin tehnyt. Tämä pieni valaistuminen auttoi korjaamaan vaikuttamistani. Kun jätin pohkeilla ähertämisen vähemmälle, sain Elviiran tajuamaan avotaivutuksen vasemmallekin paremmin. Olipa kiva hoksaus! Avotaivutustehtävässä todella kivaa oli myös se, kuinka asiallisia pätkiä saimme myös ravissa. Elviira oli todellakin juuri oikeanlainen opetusmestari minulle tähän tehtävään.

Kun teimme avotaivutuksia ravissa, lisäsimme tehtävälle laukkaa. Se nostettiin pitkän sivun päättävästä kulmasta. Toinen pitkä sivu jatkettiin laukassa pari volttia sille pyöräyttäen. Laukannostot ravista sujuivat erityisesti oikeassa kierroksessa mukavan tasaisesti. Muutenkin laukka pyöri hyvin, Elviira oli kuulolla, ja selässä saatoin fiilistellä ratsastamisen helppoutta. Vasemmassa kierroksessa Elviira alkoi vähän ennakoida laukkoja, mutta malttoi aika helposti. Vasemmassa laukassa minulla oli vähän enemmän tekemistä istumisen kanssa, mutta muistelin Elviiran laukan olleen pahempaa kuin mitä se oli. Vasempaankin laukkaan löytyi mukavan rentoa menoa, ja taas sain istua selässä ja ihmetellä lajin ihanuutta.

Olipa tosissaan kiva tehdä avotaivutuksia Elviiran kanssa. Juuri tätä kaipasin! Opetusmestaria, joka osaa auttaa minua ratsastamaan paremmin. Elviiran kanssa tunti oli ihanan vaivaton. Elviira eteni hyvin, pysyi kuulolla ja tuntumalla sekä oli kevyt ja mutkaton ratsastaa. Mikäpä siinä oli istua kyydissä, kantaa käsiä ja yrittää omalta osalta palkita hevosen toimivuus olemalla mahdollisimman hiljaa. Elviira tarjosi ihanan itsetuntobuustin, joka tuli tarpeeseen. Sen kanssa saa kyllä niin makeita onnistumisen tunteita, että jos voisin, kloonaisin koko tallin täyteen elviiroita.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Hyppyjumppaa

Keskiviikkona olin neljäs ratsastaja estetunnilla, jonka aiheena oli jumppasarja. Ratsukseni sain Paven. Sille tekeekin hyvää jumpata esteillä, sillä se tykkää vähän roikottaa jalkojaan ja tehdä laakeita hyppyjä.

Alkuverryttelyssä ravasimme ja laukkasimme lyhyen sivun suuntaisesti olleita puomeja. Pavea sai vähän herätellä, mutta liikkui se lopulta ihan ok. Ravissa puomit menivät kohtuullisesti. Laukassa hukkasin paikoin ponnistuspaikkoja, mutta Pave hoiti useimpina kertoina tonttinsa ja sovitteli askeleet rikkomatta raville. Teimme puomeilla myös suunnanmuutoksia laukassa. Taisimme saada kertaalleen molempiin suuntiin puhtaat vaihdot. Pari kertaa taas sain Paven korjaamaan ristilaukan kokonaan vasempaan laukkaan. Ristilaukan korjaus oikeaan laukkaan ei onnistunut. Paven kanssa näitä vaihtoja voisi harjoitella enemmänkin. Se vaihtaa kohtuullisen näppärästi, kunhan laukka vain sujuu.

Sitten siirryimme jumppasarjan pariin. Kokonaisuudessaan sillä oli kolme ravipuomia, kolme innaripystyä sekä pysty ja okseri askeleen väleillä. Askeleen päässä olleet pysty ja okseri tulivat loppupäässä vasta mukaan. Koska tunnilla oli myös kaksi ponia, olivat niin innari- kuin askeleen välit vähän lyhyempiä. Hevoset pääsivät siis jumppaamaan kunnolla kinttujaan nostelemalla. Tehtävälle tultiin ravissa.

Tehtävän haastavin osuus oli tulla jumppasarjalle tarmokkaassa, mutta lyhyessä ravissa. Alkuun esitimme hirvimönkimisravia, joka aiheutti sangen kamalia kompasteluita esteille. Urheasti Pave kuitenkin loikki aina jokaisen yli, vaikka itse jo pelkäsin, että teemme kuperkeikan. Opettaja vinkkasi sitten hakemaan Pave pyöreään raviin ja tulemaan samalla meiningillä lähestyminen. Tämä kikka otti ja auttoi. Pontevuutta ei niinkään tullut lisää, mutta Paven oli helpompi selvittää puomit ja hypyt, kun se oli vähän enemmän oikeinpäin eikä aivan väärään suuntaan jännittynyt. Neuvon jälkeen tehtävä alkoikin sujua. Oma mukautuminen oli vähän puutteellinen, sillä aiempien kompastelujen jälkeen innaripystyt vähän jännittivät. Pave kuitenkin tsemppasi kierros kierrokselta ja selvitti tehtävän aina vähän paremmin. Lopussa okseri nousi 80 senttiin, ja loikimme senkin kierroksen asiallisesti maaliin. Siihen loppuivatkin tunnin hyppyjumpat.

Loppuravissa hain vielä Paven venyttämään ohjan perässä. Jumppa oli tainnut vähän notkistaa sitä, sillä ravi rullasi alkutuntia paremmin. Olen kyllä aina tykännyt jumppasarjoista, sillä niissä yleensä ehtii miettiä omaa mukautumista. Tänään tosin piti vähän miettiä (ja huolehtia) hevosenkin puolesta. Kompuroinnit kuitenkin opettivat Pavea, ja kaikeksi onneksi se alkoi tajuta tehtävän idean ja nostella jalkojaan paremmin. Kerrassaan hyödyllinen tehtävä.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Volteilta avo- ja sulkutaivutuksiin

Tiistaina lyöttäydyin koulutunnin neljänneksi ratsastajaksi. Ratsuksi sain Paven, ja pääsimme treenaamaan avo- ja sulkutaivutuksia käynnissä ja ravissa.

Alkuverryttelyssä haimme käynnissä ja ravissa askelta aina hetkittäin vähän lyhyemmäksi. Tavoitteena oli säilyttää aktiivisuus myös lyhyemmässä askeleessa. Sain tehtyä pidätteitä myös istuntaa hyväksi käyttäen, ja Pave kuuntelikin sitä aika hyvin. Käynnissä aktiivisuus ei aivan tyystin kadonnut lyhennyksissä, mutta ravissa niin pääsi käymään. En oikein saanut rytmitettyä apujani ja omaa kevennystäni siten, että olisin saanut Paven pysymään napakkana myös lyhyemmässä askeleessa. Harjoitusravissa istuminen auttoi lyhennyksessä, mutta pakkani ei pitänyt riittävän hyvin, että olisin saanut siinä vielä aktiivisuuden säilymään.

Verryttelyn jälkeen siirryimme pitkille sivuille tehtyjen avo- ja sulkutaivutusten pariin. Tulimme niitä niin käynnissä kuin ravissa. Pitkän sivun alkuun pyöräytimme voltin, jonka avulla valmistelimme avotaivutuksen. Sitä menimme noin puolet pitkästä sivusta, kunnes pyöräytimme uuden voltin, joka toimi sulkutaivutuksen valmisteluapuna. Sulkutaivutusta menimmekin sitten pitkän sivun loppuun.

Tiesin avojen ja sulkujen tuottavan meille pulmia, mutta onneksi saimme työstää niitä ensin käynnissä. Vasen kierros oli sekä avojen että sulkujen kannalta hankala, mutta erityisesti sulkujen. Pave ei halunnut asettua ja taipua vasemmalle, vaan punki vasemman lavan aina palloksi vääntäytyen kenottamaan oikealle. Ähersin, puhersin ja rehellisesti sanottua myös sadattelin sulkutaivutusten kamalaa hankaluutta. Asiaa ei auttanut se, etten saanut taiteltua itseänikään oikeaan asentoon, joten mitenpä olisin voinut vaatia moista hevoseltakaan. Avotaivutukset vasemmalle olivat myös hankalampia, mutta niissä saimme aina muutamia askelia sinnepäin. Edelleen pulmana oli se, ettei Pave mielellään antanut periksi oikealta puolelta ja lähtenyt asettumaan ja taipumaan vasemmalle.

Oikeassa kierroksessa molemmat liikkeet olivat hieman helpompia. Erityisesti avotaivutuksissa oli jo paremmin ideaa, jopa ravissa. Vaikka ravissa liikkeiden sujuminen hankaloitui odotetusti, kun en saanut istuttua kunnolla alas. Sulkutaivutuksen kaltaisiin hetkiin löytyi myös vähän jujua, vaikka Paven takaosa tuppasikin liimautumaan paikoin tiukasti etuosan kanssa samalle reitille. Tässä kierroksessa sain omaa kroppaani kuitenkin taiteltua enemmän oikein, mikä varmasti auttoi hevostakin hahmottamaan, mitä oikein siltä halusin.

Lopuksi otimme lyhyesti laukkaa pääty-ympyröillä molempiin suuntiin. Avot ja sulut olivat kaikessa hankaluudessaan tainneet vähän jumpata Pavea, sillä laukka pyöri ihan kohtuullisesti. Vasemmalle Pave ei tosin vieläkään halunnut antaa kunnolla periksi, mutta muutoin se laukka rullasi oikeaa paremmin. Annoimme hevosten venyttää vielä laukassa ohjan perässä eteen ja alas, minkä Pave teki asiallisesti.

Tunnin tehtävä oli kyllä ihanan kamala. Tuntuu, että olen ihan taas hukassa avo- ja sulkutaivutusten kanssa. Ehkäpä minun pitäisi mennä niitä niin notkealla ja ymmärtäväisellä hevosella, joka tekisi ne puolittain ajatuksesta. Kenties siten voisin hakea omaa istuntaani ja apujani kohdilleen. Joko niitä robottihevosia saa halvalla kotikäyttöön?

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Puolipidätteiden parissa

Maanantain koulutunnilla pääsimme treenaamaan puolipidätteitä. Ratsukoita oli yhteensä neljä, ja ratsukseni sain Tupun.

Lähdimme tekemään puolipidätteitä ensin käynnissä: kerran lyhyen sivun ja kahdesti pitkän sivun aikana. Aloitimme oikeassa kierroksessa. Yritin tehdä puolipidätteet istuntaa unohtamatta, sillä helposti ajaudun vain ottamaan pidätteen ohjalla. Tällöin varsinainen puolipidäte ei toteudu, sillä pelkän ohjasotteen kanssa vain jarrutan hevosta. Tupu oli käynnissä mukavasti kuulolla, ja puolipidätteet menivät aika mukavasti läpi. Aktiivisuus ei kadonnut niissä, vaan Tupu parhaimpina hetkinä ryhdistäytyi ja vähän myös lyheni. Onnistuneen puolipidätteen jälkeen olikin helppo palata tavalliseen käyntiin.

Vaihdoimme kierroksen vasempaan ja aloimme tehdä puolipidätteitä ravissa. Vasemman kierroksen ja ravin hankaluus paljastui heti. Tupu ei malttanut yhtään niin hyvin kuin käynnissä enkä saanut sitä pysymään suorana. Se pääsi valumaan sisälle sekä vähän oikomaan kaarteissa. Lisäsimme tehtävään myös siirtymiset ravin ja käynnin välillä. Sinällään saimme tehtyä nämä siirtymiset, mutta pyöreys oli niistä kaukana. Saatoin saada Tupun käynnissä parempaan suuntaan, mutta ravissa tamma oli jo pullahtanut pois muodosta. Yritin hahmotella, miten voisin "pidellä" hevosen läpi siirtymisen oikeinpäin, mutta en keksinyt ratkaisua. Veikkaanpa, että puutteellinen pohjeratsastus ja sen heijastuminen Tupun takajalkojen toimintaan oli syypää pulmiin.

Hyödynsimme puolipidätteitä vielä laukannostoissa. Tehtävällä laukka nostettiin lyhyeltä sivulta ravista käyntiin tehdyn siirtymisen jälkeen. Pitkä sivu laukattiin tavallisesti, jonka jälkeen pyöräytettiin pari pääty-ympyrää. Sen jälkeen siirryttiin raviin, jatkettiin pitkälle sivulle ja tehtiin sen keskelle yksi siirtyminen käyntiin, kunnes tehtävä alkoi uudelleen. Oikeassa kierroksessa elämä oli aika mutkatonta. Tupu nosti laukat käynnistä oikein asiallisesti, ja pääty-ympyrät sujuivat hyvin. Niiden aikana hahmottelimme myös muutamia lyhyempiä askeleita. Ne tuottivat vähän vaivaa, kun Tupu rikkoi niissä välillä raville. Vasemmassa kierroksessa olikin odotetusti hankalampaa. Tupu puski sisälle enkä saanut naputeltua sitä kantamaan itseään sisäpuolelta. Niinpä pääty-ympyröillä reitin säilyttämisen kanssa sai tehdä melkoisesti hommia. Samalla oma istuntani alkoi levitä, ja opettaja muistutteli minua istumaan niin niissä vähän lyhyemmissä kuin pidemmissä askelissa. Tuppasin keikahtamaan etukenoon könöttämään, jos en muistanut pitää itseäni kasassa.

Loppuravissa hurauttelimme vielä koko kenttää muutaman kerran kahdeksikkona. Oikeaan kierrokseen meno oli aika kivaakin, mutta vasempaan ei vieläkään. Selvä puoliero vaivasi yhä. Oikea kierros sujui kuitenkin sen verran kivasti, että siitä jäi hyvä mieli. Totesinkin opettajalle, että voisin mennä Tupulla vain oikeassa kierroksessa. Siinä homma sentään toimii kohtuullisesti. Millähän ilveellä saisin itseni ja sitä kautta myös Tupun toimimaan myös vasemmassa kierroksessa? Siinäpä pohdittavaa.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Koulusatulan kera maastossa

Sunnuntaina lyöttäydyin viidenneksi ratsastajaksi maastolenkille. Ratsukseni sain Gian, penkiksi ensimmäistä kertaa maastoon koulusatulan. Ennakoin kamaluuksia, mutta kyllähän siinä onneksi istui. Mitä nyt vähän jäykistellen.

Lenkkimme kulki tietä pitkin lentokenttäreitille, sieltä jälleen tietä pitkin kuntopolulle ja lopulta kangas-, vesipolku- ja metsäreittien kautta takaisin tallille. Laukkaosuuden otimme kuntopolulle, jossa pääsimmekin etenemään sujuvasti.

Kangaspolulla olisi saanut pomppia kolmen pienen puunrungon yli, mutta päätin mamoilla ja jättää välistä. Reipas laukkapätkä oli tarjonnut minulle jo sopivan annoksen vauhdin huumaa. Loppumatkan taitoimmekin käynnissä, ja mikäpä siinä oli lintujen laulaessa ja auringon paistaessa istuskella oikein hyvän maastohevosen kyydissä.

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Huh ja puh

Lauantaina ratsastin Paven itsenäisesti. +20 asteen aurinkoinen keli oli tainnut viedä meistä molemmista puhdin. Tai ainakin kovin työläästi kouluvääntö kentällä meni. Treeniaiheiksi otin käynnissä tehdyt pohkeenväistöt sekä kolmikaarisen kiemurauran ravissa ja laukassa.

Pohkeenväistöt maalasin jo ennakkoon hankaliksi. Olipa ihanaa olla oikeassa, hah. Tein väistöt keskihalkaisijalta uralle. Väistöt oikealle olivat hitusen helpompia kuin väistöt vasemmalle. Molemmissa suunnissa eteneminen hyytyi tosin liki kokonaan. Paven mielestä apuni tarkoittivat joko eteen menemistä tai hyvin hitaasti sivulle, mutta ei kumpaakaan pontevasti. Väistöt vasemmalle takkusivat, kun Pave pullahti vasemman lavan kautta karkuun. Yritin saada lavan kiinni ja antaa etuosan johtaa selvemmin, mutta pullahduksia tuli silti harmillisen paljon. Väistöt oikealle onneksi olivat tosiaan juuri sen hitusen helpompia. Niissä Paven sai väistämään selvemmin, vaikka eteneminen ei päätä huimannut. Pave tuntui muutenkin olevan aika hitaalla tuulella. Sitä sai nohitella paikoin ihan kunnolla.

Kolmikaarista kiemurauraa tulin ravissa ja laukassa. Ravissa suurin osa huomiosta meni taas siihen, että Pave ylipäänsä liikkui. Se kun laiskotteli aika lahjakkaasti. Kaarteet oikealle olivat kohtuullisia, vasemmalle Pavea sai jumpata enemmän. Suoristuskohdissa sähläsin aina jotain, sillä kaarteissa tullut pyöreys pääsi usein katoamaan niissä. Etenemisen puute sai tehtävän tuntumaan jotenkin tosi työläältä. Huhkin ja puhkuin selässä vailla kunnon reaktiota Pavelta. Kaipa jäin sitten puristamaan ja punkemaan niin paljon, ettei Pavelle tullut mieleenkään reipastua. Tai sitten menimme molemmat pahasti puolivaloilla.

Laukassa tehty kolmikaarinen kiemuraura sujui ihan mukavasti. Vasemmassa laukassa Pave pääsi kerran pudottamaan vastalaukkakaarteen aikana raville, mutta säilytti muut kerrat toivotun laukan. Vastalaukat sen kanssa eivät olekaan olleet suurempi ongelma. Hiottavaa niissä toki on, mutta Pave ei onneksi näe niissä kummempaa pulmaa. Vasemmassa laukassa sain jopa kaarteissa oikealle myötäasetuksen. Oikeassa laukassa asetus vasemmalle ei mennyt niin helposti läpi, mutta vähän kuitenkin siihen suuntaan. Tehtävää oli kiva tulla, kun se ei aiheuttanut sen kummempia pulmia.

Loppuravissa hurruuttelin vielä kolmikaarista kiemurauraa pidemmällä ohjalla. Pave venytti ohjan perässä ja pysyi matalammalla kaulalla aika rentona. Kas kummaa, tunnin alussa ilmenneet pyöreyden katoamiset kiemurauran suoristuskohdissa eivät vaivanneet enää. Enpä tainnut päästä värkkäämään ohjilla omiani, jolloin Pavenkaan ei tarvinnut jännittyä. Tunnin treenit päättyivät siis aika leppoisiin tunnelmiin. Itse ratsastus oli kyllä melkoista puurtamista. En saanut Pavea oikein hereille, jolloin se jäi pahemman kerran puoliteholle. Kenties lämpimät päivät vaativat vielä totuttelua. Niin hevoselle kuin kuskille.

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Suoruutta nostoon ja laukkaan

Tiistaina lyöttäydyin koulutunnin neljänneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain taas Laren. Tunnilla pääsimme treenaamaan oikein ajan kanssa ravista tehtyjen laukannostojen sekä itse laukan suoruutta.

Alkuverryttelyssä kävimme kaikki askellajit läpi. Päätyihin pyöräytimme ympyrät, jotka raviverryttelyn aikana menimme laukassa. Alkutunnin aikana pohdiskelin, miten Laren saisi tasaiseksi ja vähän pyöristymään. Vastauksen juurta tuntui löytyvän riittävän rauhallisesta tahdista ja sitä kautta löytyvästä tasapainosta. Jos Lare pääsi niin sanotusti hiihtämään, piteni se samalla eikä pysynyt alla, vaan meni menojaan. Pääty-ympyrän laukoissa palasia loksahteli oikeampaan suuntaan, ja Lare tarjosi tasaisempia ja vähän pyöreämpiä hetkiä.

Verryttelyn jälkeen siirryimme tahkoamaan tunnin pääkuviota, jolla vierähtikin valtaosa ajasta. Pitkän sivun loppuun pyöräytimme ravissa voltin, jonka jälkeen tulimme keskihalkaisijalle. Suunnilleen sen puolessa välissä valmistelimme aina haluamamme laukan ja pyrimme pysymään sekä nostossa että laukassa riittävän suorana. Voltit olivat hyvä paikka saada Lare aina kuulolle, jos se oli hieman laukan jälkeisessä kipityksessä. Tasainen kääntäminen jarrutti vauhtia sopivasti, jolloin raviin löytyi tasapainoa. Lare alkoi tehtävän edetessä tarjota volteilla pätkiä pyöreämpää ravia.

Keskihalkaisijalle tehdyissä nostoissa ensimmäinen asia oli tulla niihin rauhassa sekä suoraan. Lare pääsi hieman kiemurtelemaan, mikäli en saanut pidettyä sitä molempien pohkeiden välissä. Yleisimmin Lare haki tilaa vasemmalta ennen nostoa. Sain siis vartioida sitä vasemmalla pohkeella vähän enemmän. Oikeaa pohjetta unohtamatta, sillä muutoin ruuna huomasi siellä olevan vapaata tilaa. Laukannostot lähtivät kohtuullisen kivasti, vaikka Lare pääsi hieman nakkaamaan takaosaa niissä vinoon. Lare kuunteli kuitenkin pyynnöt hyvin ja nosti aina pyydetyn laukan. Noston jälkeen muutamina kertoina Lare pääsi ottamaan pienen koukkauksen oikealle ennen kuin taas muistin molempien pohkeiden roolin suoraan ratsastamisessa. Tämän jälkeen kiemurtelut oikealle vähenivät, ja pääsimme parsimaan taas pientä valumista vasemmalle. Toistot auttoivat, ja loppuun saimme muutamia asiallisia nostoja samoin kuin kohtuullisen suoraa laukkaa.

Keskihalkaisijalla nostettu laukka otettiin pois pitkän sivun alussa raviin palaten. Jossain vaiheessa tehtävälle tuli mukaan ratsastaa ravissa pitkä sivu avotaivutuksessa. Tätä osuutta ei tosin opettaja seurannut, joten avotaivutusten sujuminen jäi vähän hämärän peittoon. Kuvittelen, että otimme oikeita askelia aina välillä, mutta arvelen meidän myös menneen kaula linkussa avotaivutusta muistuttamattakaan. Avotaivutuksen kaltainen liike auttoi kuitenkin rauhoittamaan Laren ravia samaan tapaan kuin voltit. Kun annoin Larelle muuta puuhaa kuin vain eteenpäin menemisen, keskittyi se paremmin ja malttoi.

Loppuravissa hurauttelimme vielä kenttää isona kahdeksikkona. Keskityin edelleen malttamiseen, ja Lare kuuntelikin aika mukavasti. Saimme molempiin suuntiin mukavan rentoja ja pyöreitä pätkiä, kun tahti pysyi riittävän rauhallisena. Olipa kiva hoksia jo tunnin alussa, mikä asia saattaisi auttaa ja vieläpä saada toteutettua sitä vähän. Lare on kyllä tämän kolmannen testikerran perusteella mukava kaveri. Ei mikään laiskajaakko, mutta ei myöskään päätön kipittäjä. Tasainen ja kiltti ruuna. Eipä haittaisi yhtään, vaikka ratsuvalikoimaan pulpahtaisi jostain samankaltainen, joskin ehkä vähän isompi kaveri.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Askelten sovittamisen kinkkisyys

Maanantain tunnilla meitä oli vain kolme ja pääsimme puomien ja kavalettien pariin. Ratsukseni sain toista kertaa Laren, tunteja toisinaan tekevän yksityisen suomenhevosruunan.

Aloitimme koulutyöskentelyllä ratsastamalla käynnissä ja ravissa toisen pitkän sivun sahakuviolla. Kulmasta käänsimme lävistäjälle, liki keskihalkaisijaa käänsimme terävästi takaisin uraa kohti ja toistimme saman kuvion vielä toisen kerran pitkän sivun aikana. Käynnissä oli vielä hyvin aikaa kääntää, mutta ravissa saikin olla paljon tarkempi ja nopeampi. Muutama käännös valuikin liian pitkäksi, kun haahuilin enkä ollut riittävän nopea valmistelemaan uutta käännöstä. Kun olin tarkempi, sujui kuvio ja kääntyminen hyvin.

Laukassa ratsastimme päätyihin neliöt. Toisessa päädyssä menimme samalla yhden puomin yli. Tälläkin tehtävällä ideana oli kääntää kulmat terävästi ja nopeasti. Laukassa matka taittui käyntiä ja ravia joutuisammin, joten hitaat reaktioni saivat kulmistamme vähän vaihtelevia. Lare kyllä kääntyi aina, kun sitä ehdin pyytää. Sinällään kulmat neliöillä olivat ok, mutta olisi niitä terävämmiksikin saanut. Oikeassa laukassa sain suoristaa tarkemmin, sillä muutoin Lare pääsi vähän valumaan ulos.

Seuraavaksi ravailimme molemmilla lävistäjillä olleita kolmen puomin suoria linjoja. Lare vähän tohotti, mutta selvitti puomit isompia kolistelematta. Lävistäjille käännyttäessä sai käyttää edelleen ajatusta terävämmästä kulmasta. Tämä auttoi suoristamaan tehtävälle. Hiljalleen kääntämisen sijasta terävä käännös sai myös muistamaan suoristamisen. Tehtävä sujuikin mukavasti, vaikka välillä annoin Laren kipittää vähän turhaan.

Lopuksi tulimme laukassa samaiset lävistäjät siten, että niille tultiin oikeassa laukassa kaarevalla linjalla yksittäiseltä puomilta ja vasemmassa laukassa yksittäiseltä kavaletilta. Samalla keskimmäinen puomeista nousi kavaletiksi molemmilla lävistäjillä. Tehtävän kinkkisin osuus oli löytää oikea askelmäärä kaarevalle linjalle. Lare innostui hommasta huomattuaan, että siinä pääsee vähän hyppäämään. Niinpä se pääsi hieman intoilemaan aina puomeja ja kavaletteja kohti. Minun olisi pitänyt ottaa pidätteet nopeasti läpi ja jatkaa ratsastusta siitä, mutta jäin koko ajan vähän jarru päälle. Niinpä laukkaan ei löytynyt tasaista rullaavuutta, jolloin ei löytynyt oikeita askeliakaan. Pari kertaa pääsimme kaarevan linjan asiallisesti, mutta useimpina kertoina tollottelin väliä pohtien, millä ihmeen askelmäärällä siihen olisi pitänyt sopia. Nyt ei vain ottanut askel sopiakseen. Lare oli kuitenkin niin menossa, ettei sitä haitannut vähän huonot lähestymiset, vaan se hyppäsi aina yhtä iloisesti. Laukkojakin se nappaili hypyissä oikein, mutta saimme myös korjata muutamia ravin kautta.

Loppukäynnit kävimme peltolenkin kautta, kun menin toivomaan asiaa. Larella oli kyllä virkistävää mennä. Sitä ei tarvinnut kyllä nohitella liikkumaan. Sen sijaan minun olisi pitänyt hoksia, miten saan sen malttamaan sopivasti. Sillä tavalla olisivat ne oikeat askelmäärätkin voineet löytyä kaareville linjoille. Vaan onneksi oli vain kavalettikorkuisia esteitä, niin ne selvittiin vähemmän näteillä ponnistuspaikoilla. Hassuhan se Lare oli kaikessa innokkuudessaan. Enhän minä suomenhevosia osaa moisesta paheksua, sehän vähän kuin kuuluu niiden persoonallisuuteen. Kuskin ratsastus- ja vaikuttamistaidoista voidaankin puhua sitten joskus toiste, hah.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Väistöjä, vaihtoja ja peltolenkki

Estetunnin jälkeen ratsastin vielä Gian itsenäisesti. Kunnon treeniaiheita ei tullut mieleen, joten päädyin humputtelemaan. Mukaan nakkelin vähän pohkeenväistöjä ja laukanvaihtoja.

Pohkeenväistöjä tein kaikissa askellajeissa kevyesti. Käynnissä ja ravissa väistättelin sekä uralta keskemmäs ja takaisin että keskihalkaisijalla takaosaa vuorotellen molempiin suuntiin väistättäen. Uralta pois ja sille takaisin tehdyt väistöt menivät mukavasti. Gia väisti kevyesti, ja sain viilata omia apujani vähemmän alleviivaaviksi. Myös takaosan keikutus puolelta toiselle onnistui ihan kohtuudella. Siinä sain tosin vähän varmistella enemmän, ettei Gia mennyt mutkalle, vaan otti väistöaskeleita rehellisemmin. Laukassa tein väistöjä uralta sisemmäs ja takaisin, ja ne onnistuivat myös asiallisesti.

Laukkatyöskentelyssä tein vaihtoja niin kolmikaarisen kiemurauran kuin täyskaartojen avulla. Kiemurauralla vaihdot vasemmasta laukasta oikeaan tuntuivat helpommilta. Vaihdoissa oikeasta vasempaan en saanut Giaa suoristumaan riittävästi, vaan se jäi vähän vinoksi. Niinpä vaihdossa tuli ensin selvä hidastus, kun Gia tajusi vaihtopyynnön ja järjesteli itsensä siten, että saattoi tehdä sen. Mukaan mahtui pari vaihtoa, joissa etu- ja takaosa vaihtoivat eri aikaan. Muutoin kuvittelen meidän tehneen pääosin puhtaita vaihtoja, vaan saatanpa olla väärässäkin. Täyskaarron tie auttoi Giaa hoksaamaan, että edessä oli vaihto, joten ne sujuivat myös asiallisesti.

Lopuksi laukkailin vielä molempiin suuntiin muutamat pitkät sivut kevyessä istunnassa ja Gialle etenemisluvan antaen. Gia tuntui innostuvan hommasta, mutta palasi aina lyhyiden sivujen ajaksi rauhallisempaan laukkaan. Pitkän sivun auetessa se kuitenkin lähti vain istuntaa keventämällä pidentämään askelta. Taisipa Gia tykätä siitä, että pääsi menemään vähän isommin.

Loppukäyntejä en jaksanut jäädä matelemaan kentälle, vaan lähdimme kiertämään tutun peltolenkin. Gia eteni muutoin oikein rennosti, mutta vähän risukkoisempi kohta sai sen kuulemaan jotain omiaan. Kehtasipa se muka säikähtääkin yhden pyörähdyksen verran, mutta kääntyi kiltisti takaisin oikeaan suuntaan. Jännemmästä paikasta pääsimme ohi, kun yksinkertaisesti ratsastin Giaa ja pysyin sen tukena enkä vain matkustellut. Arvelinkin, että Gia on oikein järkevä kaveri tutuilla reiteillä myös ilman kaveria. Vaikka treenikerta menikin humputellen, oli Gialla kiva mennä. Maastoon olisi kyllä tehnyt mieli, joten täytyypä sovitella se pian kalenteriin.

Kiva hyppytunti

Lauantaina lyöttäydyin estetunnille, jolla ratsukoita oli loppujen lopuksi vain kaksi. Vaihdoin ratsuni myös lennosta. Alun perin minulla piti olla Tupu, mutta nappasin kuitenkin Paven. Tunnilla teimme niin laukanvaihtoja kavaleteilla kuin hyppäsimme suoraa ja kaarevaa linjaa.

Alkuverryttelyssä ravasimme suoran ja kaarevan linjan puomeja. Pave tuntui hieman hitaalta ja tykkäsi hirveillä. Nohittelin sitä, mutta en saanut sitä kovin hereille. Puomien yli pääsimme kyllä, mutta hieman kolistellen. Tajusin kuitenkin olla tuuppaamatta Pavea enää puomeilla, vaan yritin herätellä sen aina ennen ja jälkeen. En halunnut häiritä sen työrauhaa tuuppaamalla vielä puomien aikana.

Yksittäistä kavalettia tulimme kahdeksikolla vaihdellen sillä laukkoja. Ponnistuspaikat tulivat kivasti, vaikka laukka oli hieman uneliasta. Pave kuitenkin nappaili liki kaikki laukat oikein. Pari kertaa se laskeutui ristilaukassa, mutta korjasi itse. Kertaalleen yksi ristilaukka piti korjata ravin kautta. Olipa kiva, miten helposti laukat vaihtuivat tällä kertaa.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa laukassa suoraa linjaa, jolla oli innarivälein kolme puomia ja hiljalleen nouseva ristikko. Välit olivat lyhyehköt ja ideana oli saada hevosia vähän lyhentämään ja nostamaan jalkoja. Laukan piti olla siis pontevaa, mutta lyhyttä. Sen hakeminen olikin hankalaa, kuten aina aiemminkin. Saan parhaimmillani lähinnä lyhyttä ja ponnetonta laukkaa. Puomit kuitenkin tekivät tehtävänsä, ja Pave tajusi aina itsekin, ettei niitä voinut vain jolkotella. Mukaan mahtui muutamia hyppyjä, jotka tuntuivat selkään kivan pyöreiltä. Pave joutui siis vähän nousemaan sen sijaan, että se olisi hypännyt laakana. Tehtävällä hyvää oli se, että ehdin miettiä myös omaa mukautumistani sekä yrittää pitää pohkeet hypyissä tuntumalla, jolloin jalkani eivät aina heilahtaneet niin kamalasti.

Tämän jälkeen tulimme ensin oikeassa ja sitten vasemmassa laukassa kaarevalla linjalla olleita puomeja ja pystyjä. Oikeassa laukassa tultuna ensin oli kaksi pystyä ja sitten kolme puomia. Pystyjen sekä pystyn ja ensimmäisen puomin välit olivat yhdeksän metriä, ja tulimme ne kahdella askeleella. Oikeassa laukassa oli ensin hieman hakemista tien ja laukan kanssa, että sain ne sopivaksi. Meinasimme ensin jäädä kahdella askeleella jopa liian kauas, vaikka kuvittelin välin tosi ahtaaksi. Homma parani kuitenkin, kun yritin taas miettiä sitä lyhyttä, mutta kuitenkin pontevaa laukkaa sekä kääntää tehtävällä sopivasti. Vasemmassa laukassa tie löytyi kivasti, ja tehtävä sujui aika hyvin. Kertaalleen tosin ponnistuspaikka ensimmäiselle puomille ei sattunut ollenkaan kohdille, ja Pave joutui harppomaan. Se ponnisti ensimmäiselle pystylle kauempaa, ja jäin matkasta. Perunasäkkeilystäni huolimatta Pave selvitti pystyjen välin kahdella askeleella ja hyppäsi toisenkin pystyn, vaikka ohjat roikkuivat pitkänä, ja minä olin kaikkea muuta kuin menossa esteen yli. Olin jo varautunut ohimenoon ja oikeastaan antanutkin sille luvan tapahtuma, mutta niin vain Pave päätti tehdä tehtävän kiltisti loppuun.

Yhdistelimme tehtävät ja kavaletin yhdeksi kokonaisuudeksi. Vasemmassa laukassa kaarevan linjan puomit ja pystyt, siitä suora linja, kavaletilla laukanvaihto ja sama kavaletti toisesta suunnasta laukanvaihdolla. Kaareva linja meni ihan asiallisesti, kun osuimme heti ensimmäiselle puomille hyvin. Suoralla linjalla tajusin olla posottamatta ja yritin pitää Paven lyhyemmässä laukassa. Se meni myös ihan hyvin. Kavaletille oli pidempi pätkä, jonka aikana Pave pääsi vähän punkemaan vasemmalle. Tulimme kavaletille vähän oikaisten, mutta laukka vaihtui siinä kuitenkin toivotusti oikeaan. Jäljellä oli enää kavaletti oikeassa laukassa vaihdon kera. Sekin onnistui, ja näin pääsimme päättämään tunnin hyppelyt onnistuneeseen laukanvaihtoon kavaletilla.

Hyppelyiden päätyttyä tajusin todella ilahduttavan asian: minua ei ollut pelottanut tai kunnolla edes jännittänyt kertaakaan tunnin aikana. Vau! Yleensä kehtaan tutista ainakin vähän. Sanoinkin opettajalle, että tehtävät olivat hyviä juuri siksi, että ne pistivät miettimään välien ratsastusta ja laukan säätämistä, jolloin aikaa ei jäänyt tuijottaa estettä ja kauhistella sitä. Juuri oikeanlaista treeniä minulle. Olipa tunnin aikana pysty hilautunut hurjaan 80 senttiin enkä edes sitä ehtinyt kauhistella. Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä, että olen taas menossa hyppelyiden suhteen oikeaan suuntaan eli siihen, että alan taas enemmän tykätä hypätä kuin jännittää ja vältellä sitä.