keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Avotaivutuksia tai sen kaltaisia

Tälle kertaa olin jopa suunnitellut treenikuvioita Veronan varalle, nimittäin avotaivutuksia. Satuin kuitenkin tallille huonoon aikaan, sillä käynnissä oli juuri yhden ratsukon estevalmennus. Muuten pysyin ratsukon jaloista poissa, mutta esteet veivät maneesista melkoisesti tilaa. Alkukäynnit ja -ravit humputtelin vikkelää alta pois. Veronassa oli taas virtaa, ja jarrut tuppasivat olemaan jo tässä vaiheessa hukassa.

Avotaivutuksia jouduin aluksi tekemään ilman peilien apua, mikä tuotti vähän vaikeuksia tajuta, milloin hevonen teki pyydetysti. En pysty vielä istunnalla tuntemaan avotaivutuksia, joten epäilen, että valtaosa yrityksistä oli enemmänkin asetuksia hevosen kulkiessa muuten normaalisti. Lopulta pääsin kurkkimaan menoa peileistäkin. Käynnissä saimme muutamia hyviä hetkiä, kun sain avut kohdilleen. Niinä hetkinä Verona myös pyöristyi mukavasti ja oli kuulolla. Huomasin kuitenkin tekeväni korjauksia liian hätiköiden, jolloin meno oli välissä melkoista mutkittelua. Välillä sössin avut niin epämääräisesti, että hevonen reagoi siirtämällä takaosaansa. Olin ilmeisesti enemmän sulkutaivutusmaailmoissa, kun etupään kontrollointi unohtui aina välillä.

Ravissa homma meni enemmänkin kinasteluksi siitä, kipitetäänkö nyt vai ei. Veronalla oli virtaa, ja se tykkäsi olla kuuntelematta pidätteitäni. Koetin hakea hevosta kuulolle stoppailemalla ja tekemällä peruutuksia, jos se yritti päättää itse menosta. Ilmeisesti tämä harjoitus ei ollut kuuliaisuutta kasvattava, sillä aina liikkeelle päästyään hevonen unohti läksytykseni. Kun sain hevosen tyyrättyä jotenkin avotaivutusta muistuttavaan menoon, malttoi se ravatakin rauhallisemmin. Peilistä tarkasteltuna saimme muutamat askeleet avotaivutusta tehtyä ravissakin, mutta oma pakettini hajoili aina sen verran, ettei sujuvasta menosta ollut toivetta.

Loppuun pyörittelin vielä käyntiympyröitä hakien hevosta rennommaksi ja rauhallisemmaksi. Tällä kertaa ohjien ja pohkeiden yhteistyö sujui vähän normaalia paremmin, ja pätkittäin sain Veronan myötäämään mukavasti. Miinusta tosin siitä, että meno ei ollut kauhean energistä. Unohdin siis ratsastaa takaa eteen ja keskityin mitä ilmeisimmin miettimään vain sitä etupäätä. Laukkaa ei tosiaan tällä kertaakaan otettu muutamaa ympyrää enempää, sillä homma oli niinäkin kertoina siinä ja siinä, että se lipsahtaisi hevosen päätettäväksi. Hivenen turhauttavaa luovuttaa taas, mutta odottelen sitä valaistumista jarrutustaidon suhteen. Ehkä vielä jokin päivä saan muutamia ahaa-elämyksiä tätä asiaa auttamaan.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Sillisalaatin parissa

Väsymyksen takia ja kirkkaan treeniaiheen ollessa hukassa päädyin ratsastamaan Veronan melkoisella sillisalaattitarjonnalla eli otin vähän sitä sun tätä ilman, että jäin kunnolla treenaamaan mitään. Tamma oli reippaalla tuulella alusta alkaen ja kulki alkukäynnit mukavan pitkällä askeleella. Ravikin nousi näpsäkästi, mutta hidastamisen kanssa pitikin vähän neuvotella.

Päätin käyttää tämän energian hyväksi väistöissä käynnissä ja ravissa. Välillä väistätin pitkältä sivulta lävistäjälle ja siitä takaisin. Välillä taas muutaman askeleen pitkältä sivulta keskemmäs, siitä takaisin ja sama uudelleen. Hetkittäin väistöt lähtivät mukavasti eikä vauhtikaan ihan pahiten hiipunut. Ulkopuolelta sai tosin ottaa pidätteitä, ettei Verona koettanut pullahtaa sieltä karkuun. Ravissa pidätteitä sai ottaa vielä vähän enemmän, jotta tamma kuunteli väistättävää pohjetta vauhdin lisäämisen sijaan. Oma vinkkara istuntani vaikeutti taas väistöä oikealle enkä vieläkään ollut kauhean vetreä korjatakseni sitä kunnolla.

Väistöt olivat oikeastaan ainoa asia, joita tein vähän pidempään. Muuten ujutin väliin siirtymiä, peruutuksia ja asetuksia. Alaspäin tehdyt siirtymät eivät oikein sujuneet, mutta raviin päästiin käynnistä ja peruutuksesta kohtuullisesti parin käyntiaskeleen kautta. Peruutukset puolestaan menivät hitusen sutjakammin kuin aikaisemmin, mutta aina kolmannen askeleen jälkeen meno hyytyi. En ollut niin paljoa hereillä, että olisin tajunnut siinä kohdassa tekemäni virheen ja korjannut sen. Jälkikäteen voisin analysoida, etten ollut myötäämisen kanssa hereillä. Siitä johtuen hevonen ei välttämättä ollut tuossa kohtaa enää varma, tekikö se pyydetysti vai ei.

Tallivihkosta olinkin jo ennakkoon lukenut, että Veronalla on taas ollut virtaa laukassa. Saman asian olin tosin jo käytännössä kokenutkin muutamilla viime kerroilla. Laukkanostoihin tamma vastasi reippaasti, joten jäin pääty-ympyrälle laukkaamaan. Vähänkään suoraa nähdessään tamma yritti kiihdyttää, joten kääntämistä sai taas harjoitella. Koetin pidättää, myödätä ja rauhoittaa menoa äänellä, mutta kovin suurta tulosta ei syntynyt. Niinpä pari kierrosta edes suunnilleen hallittua laukkaa riitti, ja jätin asian sikseen. Jarrutustaitoni tämän hevosen kanssa ovat täysin hukassa. Ymmärrän vallan hyvin, että ohjiin kiinni jääminen ja oman istunnan jännittyminen ja sitä kautta satulasta irtoaminen eivät auta tippaakaan, päinvastoin, mutta toistaiseksi en osaa itse ratkoa tätä ongelmaa yhtään enempää. Rentous ja määrätietoisuus olisivat tarpeen, mutta nyt ne katoavat siinä hetkessä, kun tamma lakkaa kuuntelemasta melkein mitään.

Loppuraveissa koetin saada Veronaa maltillisempaan menoon ja venyttämään ohjan perässä. Hetkittäin se malttoikin mennä letkeämpää ravia ja antaa myöten, mutta jälleen ne pahamaineiset suorat nostivat sen pään ja lisäsivät kavioihin vauhtia. Oma puhti oli pahasti hyytynyt, joten useimpina noina hetkinä katselin menoa matkustajan paikalta. Jos jollain on hyviä treenejä siihen, miten hevosen kuuliaisuutta parannetaan, niin vinkatkaa toki. Muutamat kuuliaisuussulkeiset tekisivät varmasti sekä minulle että hevoselle enemmän kuin hyvää.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Ensimmäiset koulukisat sinivalkoisella tuloksella

Ensimmäiset koulukisani ovat takana, ja otsikostakin voi päätellä sisäisen kouluratsastajani näyttävän esteminälleni pitkää nenää. Ihme ja kumma kyllä en nähnyt kisoja edeltävänä yönä yhtään painajaista, joskin heräsin kolmea varttia ennen herätyskelloa. Luottavaisin mielin maalailin tietenkin synkkiä pilviä taivaalle ajattelemalla, että unista puuttuneet painajaiset käyvät sitten ohjelman aikana toteen. Kaikeksi onneksi olin väärässä ja nyt olen ratsastanut hienon Peran kanssa hyväksytysti 130,5 pisteellä eli 65,25 prosentilla kouluohjelman helppo C:1 2000.

Verryttelemään pääsin siinä vaiheessa, kun minua ennen oli vielä neljä ratsastajaa. Ehdin katsoa Peran aikaisemman ratsastajan radan, ja heppaparka tykkäsi vähän kyttäillä etenkin tuomaripäätyä. Verkka mentiin maneesissa kouluradan jättämässä tilassa. En ollut kaikessa muussa hosumisessa suunnitellut kunnolla, mitä asioita pitäisi testata ennen omaa vuoroa. Kokeilin kuitenkin saada Peraa liikkumaan vähän paremmin itse, saada sitä antamaan myöten, seisomaan pysähdykset hyvin sekä peruuttamaan ja siirtymään raviin. Lisäksi pyörittelin vähän aikaa laukkaa ja koetin saada oman istunnan pysymään siirtymisissä takaisin raviin kasassa.

Pera tarjosi mieluusti hitaampaa menoa enkä saanut sitä rehellisesti aktiivisemmaksi. Etenkin peruutuksesta raviin siirryttiin aika nihkeästi. Peruutukset menivät muutaman töksähtävän jälkeen ihan hyvin, mutta olivat kaukana siitä pöllöenergian siivittämästä vauhdista. Laukat onneksi nousivat molempiin suuntiin hyvin, mutta oma istuntani oli taas hakusessa siirtymisessä raviin. Suurimmaksi mietinnäksi verryttelyn pohjalta jäi se, saisinko Peran menemään koko radan suunnilleen siedettävää ravia vai tulisiko menosta epätasaista. Toisena pysähdys, peruutus ja siirtymä raviin mietitytti nihkeyden takia ja itseäni tehtävänä arvelutti laukkalävistäjät ja siirtymät raviin.

Oma vuoroni tuli sopivasti, sillä en arvellut saavani enää hevosesta kummempaa irti. Ehdin kaikeksi onneksi ravailla koko kouluradan ympäri kertaalleen ja huomata, että tuomaripääty ja koulukirjaimet pistivät hevosen kyttäämään. Kehuin hevosta niinä hetkinä, kun se unohti kyttäämisen ja rentoutui ihan hitusenkaan. Lopulta jäin pyörimään yhteen kohtaan odottaen tuomarin vihellystä. Lopulta se tuli ja lähdin matkaan tulevaa ohjelmaa mielessäni kertaillen.

 

Pysähdys ja tervehdys onnistuivat ihan hyvin. Ravi nousi siitä muutaman käyntiaskeleen jälkeen, ja pääsimme tekemään askeleen pidennyksen lävistäjälle. Mielestäni se meni ihan mukavasti, mutta tuomarilta oli tullut aiheellinen kommentti: lähtee hyvin, hyytyy loppua kohti. Keskityin ilmeisesti liikaa jo siirtymään harjoitusraviin. Olisin kuitenkin voinut tehdä selvemmän eron askeleen pidennyksen ja harjoitusravin välille. Oma istuntani pysyi kasassa ihan siedettävästi. Kiemuraura meni epätasaisesti, kun unohdin hevosen ja keskityin vain kiemurtelemaan. Tuomarilta tuli noottia siitä, että ensimmäinen ja kolmas kaarre olivat pienehköjä, kun taas toinen kaarre oli iso. Suorittamiseen keskittyminen vie kummasti huolellisuudelta mahdollisuuden.

Askeleen pidennys keventämättä uraa seuraten jäi vaatimattomaksi, kun istuntani tuntui huteralta. Pysähdys tuli vähän töksähtäen ja luulen, että olimme paikoillamme yli neljä sekuntia. Peruutus ei lähtenyt ihan ensimmäisestä pyynnöstä, mutta ilmeisesti apuni olivat sen verran huomaamattomat, että tuomari arvioi peruuttamisen sujuvaksi. Toinen lävistäjällä tehty askeleen pidennys meni minusta edelleen ok, mutta tuomari toivoi menoa vielä rohkeammin eteen. Kai se keventäminen toi jonkinlaisen harhakuvitelman siitä, että tämähän menee sutjakasti. Laukannostot molempiin suuntiin onnistuivat hyvin, ja tuomarilta tuli oikean nostosta kehu energisyydestä, mutta toive runsaammasta ylämäkeen nostamisesta. Keskiympyrät sujuivat molempiin suuntiin kivasti, ja olin erityisen tyytyväinen siihen, että tiet niissä olivat hyvät.

Ensimmäisen laukkalävistäjän lopussa en ollut tarkka, ja Pera pudotti liian aikaisin raville. Toisessa puolestaan pääsin hitusen paremmin, mutta istunta vähän levisi, ja pompsahdin selässä. Loppuun tehty ravivoltti meni muuten ok, mutta Peran takaosa jäi sisemmäs. Tätä en itse tajunnut, mutta onneksi tuomari oli sen näkemässä. Muistin ratsastaa tervehdyksen oikeaan kohtaan, ja Pera pysähtyi helposti. Tuomari hoksautti hevosen jääneen oikealle asettuneeksi, mutta pysähdyksen olleen muuten suora ja täsmällinen.

Ja niin ensimmäinen kouluohjelmani oli ohi. Taputin Peraa kiitollisena siitä, että vaikka se radallakin vielä vähän tuijotteli, oli se muutoin riittävästi kuulolla. Olisin toki saanut ratsastaa sitä enemmän rennoksi, mutta tässä vaiheessa oma keskittyminen meni vain seuraavien kohtien muistamiseen ja välillä siihen heräämiseen, että minullahan on hevonenkin matkassa. Yleisvaikutelmaksi opettaja oli kirjannut kommentteina seuraavasti: siisti, tasainen kokonaisuus. Toivoisin vielä lisää tarkkuutta, pientä hienosäätöä teihin. Hyvät taivutukset kulmissa ja kaarevilla urilla.

Huomiot olivat aiheellisia etenkin koskien teiden ratsastamista. Taivutusten onnistumisesta olin iloinen, sillä joskus tahdon tehdä ne vähän puolihuolimattomasti. Pakko sanoa, että sinivalkoinen ruusuke tuli yllätyksenä, mutta todella iloisena sellaisena. Ainoana jäi harmittamaan se, että Pera oli siirtynyt jo uuden kuskin alle enkä päässyt vastaanottamaan ensimmäistä voittoruusukettani hevosen kanssa saati päässyt kunniakierrokselle. Mutta onpahan jatkoon tavoitetta: saada vielä joskus sinivalkoinen ruusuke niin, että pääsee nauttimaan siitä yhdessä hevosen kanssa. Tämä oli sisäisen kouluratsastajani päivä, ja ehkäpä se pääsee vielä pistämään silinteriään ojoon ja yrittämään toistekin. Kuvasta päätellen minä ja Pera suuntaamme ajatukset jo tulevaisuuteen.


Tässä vielä tuomarin arvostelut katsottavaksi. Jospa siitä jotain selvää saa, vaikka ryppyisen paperin kuvaaminen olikin hieman huono ajatus.








Videosta kiitos Noralle ja kuvasta kiitos Kaisalle!

lauantai 26. marraskuuta 2011

Niin mönkään kuin vain voi

Siinäpäs otsikossa onkin kauniisti tiivistetty, miten tämän aamun itsenäinen ratsastukseni Peran kanssa meni. Tarkoituksenani oli siis kertailla helpon C:n kouluohjelmaa huomisia kisoja ajatellen, mutta kaikki tuntui olevan ajatusta vastaan. Ensinnäkin maneesissa oli menossa valmennus, jossa treenattiin myöskin samoihin kisoihin. Sain siis pyöriä liki koko tunnin ovipäädyssä pienessä tilassa. Sekään ei olisi ollut niin paha, mutta Pera-reppanan pasmat menivät sekaisin kovasta tuulesta ja lepattaneista ovista, joita piti säikkyä, pyörähdellä karkuun ja tuijotella koko tunti.

Kaiken huipuksi Peraa myös ahdisti olla ihan ilman omia kavereita maneesissa, joten se kiljui säännöllisin väliajoin ja tepasteli varsin malttamattomana. Edes paikalla olleet kaksi muuta hevosta eivät rauhoittaneet tätä kiljuhanhea. Tuloksena oli häseltävä hevonen ja hermostunut kuski, jolloin lähtökohdat olivat ihan pielessä. Inhottavaa, kun oma asenne pääsee valahtamaan miinukselle, niin sitä ei sieltä hevillä nosteta.

Kaiken häseltämisen ohella yritin kuitenkin ensin treenailla ohjelman asioita palasissa. Testailin sitten peruutuksia, pysähdyksiä, lisäyksiä ja ympyröitä. Pysähdykset menivät suurimman osan kerroista pieleen, kun Pera ei malttanut seistä, vaan pyöri miten halusi. Peruutukset sen sijaan olivat todella tarmokkaita eli viimein löysin hevosen, joka käytti pöllöenergiansa hyödyksi tässä tehtävässä. Raviin siirtyminen peruutuksesta ei kuitenkaan sujunutkaan enää niin kivasti, vaan valui enemmän hipsimiseksi. Lisäykset keventäen sujuivat puolestaan ihan ok, mutta keventämättä olikin vaikeampaa. Oma istuntani tahtoi levitä kunnolla, jolloin en tohtinut pyytää kunnon lisäystä.

Istuntaongelmiin törmäsin kunnolla myös siirtymisissä laukasta takaisin raviin. Pompsahtelin kyydissä melkoisen hirvittävästi ja kauhistelin jo ennakkoon, kuinka kehnot pisteet saan istunnasta. Tajusin sentään, että asiaa parantaakseni minun tulisi ottaa Pera lyhyempään laukkaan ennen siirtymistä, mutta hevosen ollessa virittynyt omille taajuuksilleen ei ajatuksen toteuttaminen onnistunut. Samalla huomasin, että alaspäin tehdyissä siirtymisissä jalkani karkasivat eteen. Positiivista oli kuitenkin se, että laukat nousivat kohtuullisen hyvin. Tosin ohjastuntuma olisi saanut olla tasaisempi. Laukassa puolestaan oli vähän turhan paljon virtaa hetkittäin, mutta toivon sen johtuneen pelottavasta tuulesta ja hermostuneisuudesta, jotka molemmat toivottavasti ovat huomenna vähempänä. Ympyröiden pyörittelyt onnistuivat ihan hyvin samoin kuin laukkalävistäjät. Pera ei yrittänyt pudottaa niiden aikana raville saati vaihtaa, joten elättelen toiveita, että kykenen huomennakin ratsastamaan ne kohtuullisesti.

Ehdin ratsastaa radan kertaalleen läpi. Samat ongelmat kulkivat tiiviisti mukana eli hevonen ei kuunnellut, kyttäsi ovipäätyä, pysähdyksistä ei tullut oikein mitään ja oma istuntani levisi sen minkä ehti. Saatoin vain toivoa, että näin kenraaliharjoituksessa on ihan hyvä käydä kaikki virheet läpi, jotta niitä ei tarvitsisi oikeassa suorituksessa tehdä. Tämä kerta oli kyllä ehdottomasti huonoin kouluvääntökerta Peran kanssa ikinä. Jos en saa Peraan otetta silloin, kun se on rauhassa, on toivotonta saada siitä hitustakaan hallintaan hermostuneena. Eikä tilannetta auta se, että hermostun itsekin ja alan säheltää tuplasti.

Kaikeksi onneksi tuntiin mahtui muutamia hetkiä, kun Pera kulki minua jopa ainakin toisella korvalla kuunnellen mukavan pyöreänä. Rentoutta nyt ei kauheasti ollut, mutta sentään muutama pätkä muistutti siitä, miksi tämän hevosen olin koulukisoihin valinnut. Rehellisyyden nimissä olisin kyllä käynyt viivaamassa nimeni kisalistasta yli, jos se tässä vaiheessa olisi vielä ollut mahdollista. Tämä ratsastus ei rauhoittanut mieltäni, mutta pitää yrittää kasata huomenna kaikki keskittymisen rippeet, jotta saan kuitenkin edes hyväksytyn tuloksen C:stä. Sen jälkeen onkin hyvä eläköityä koulukisapuolelta.

torstai 24. marraskuuta 2011

Sujumista ja tökkimistä

Viime kerran estevalmennuksessa jäi turhan epävarma olo Peran kanssa, joten tällä kertaa esteratsunani toimi Poku. Alkuverkassa keskityin siihen, että hevonen liikkuu pyynnöstäni. Poku yritti ainakin vähän, sillä reippaamman käynnin pyynnöstä se nosti aina ravin. Olin muka tyytyväinen, vaikka oikeasti minun olisi pitänyt vaatia käynti reippaammaksi raville karkaamisen sijaan. Laukassa painalsin muutamat pitkät sivut reippaammin ja kuvittelin, että pollehan on ihan hereillä. Harmi vain, että esteet nähtyään Poku tahtoi välissä hyytyä, välissä kiihdyttää kuskia juuri kuuntelematta.

Yksittäisissä hyppytehtävissä harjoiteltiin pääosin kääntämistä ja laukanvaihtamista. Meillä meni aika vaihtelevasti. Välillä sain Pokua liikkumaan, jolloin laukat vaihtuivat, ja hypyt olivat helppoja. Sitten taas oli hetkiä, kun en meinannut saada hevosta ollenkaan hereille ennen estettä, jolloin muutamia kertoja Poku joko stoppasi sen eteen tai jopa väisti sen. Oma kunto oli taas kunnolla koetuksella, mutta sykemittari kertoi silti tunnin aikana palaneen vaivaiset 259 kcal. Tuntui kyllä moninkertaisesti rankemmalta. Ilmesesti viime ajan kuntoilut ovat tepsineet, sillä alkusyksystä estetunnilla sykemittari paukutteli helposti yli 350 kcalin lukemia.

Radalla tunnin kääntämisajatus pysyi vahvasti mukana. Ykköselle lähdettiin oikeassa laukassa ja sen aikana koetettiin saada laukka vasemmaksi. Siitä kakkoselle ja taas laukanvaihtoyritys oikeaksi, josta kolmosen yli ja laukka vasemmaksi. Sen jälkeen neloselle ja laukka oikeaksi, jonka jälkeen viitosen ja kuutosen väliin muistaakseni viidestä kuuteen askelta. Tästä seiskan yli, laukka vasemmaksi ja kasisarja yhdellä laukka-askeleella ja ysikavaletille kolme tai neljä askelta. Ongelmat radalla olivat joko vauhdin puute tai sitten hevosen kiihdyttäminen ja samalla mahdottoman pitkäksi venyminen. Myönnän, että usutin hevosen mieluummin pitkään, vauhdikkaaseen laukkaan, sillä sen avulla tiesin saavani sen miniesteistä (korkeus maksimissaan 60 cm) yli paremmin kuin hyytyneellä humputtelulla.

Niinä kertoina, kun Poku itse vähän syttyi ja imi esteelle, vaihtuivat laukatkin hyvin. Muutamia kertoja piti tehdä vaihdot ravin kautta, kun olimme tulleet löysänä esteelle. Käännöskohdat tuottivat ongelmia, sillä ne veivät pienenkin vauhdin pois enkä jostain syystä onnistunut saamaan hevosta uudelleen kunnolla liikkeelle ennen seuraavaa pidempää suoraa. Onnistuneimmat kohdat radalla olivat viitosen ja kuutosen sekä kasisarjan ja ysin välit. Sain Pokun etenemään, joskin pitkänä, jolloin leiskautimme välit pienemmillä askelmäärillä sujuvasti.

Pokun kanssa plussaa on se, ettei sen kyydissä tarvitse pelätä yhtään. Se kyllä osaa myös pysähtyä esteen eteen tai väistää sen, mutta se varoittaa asiasta niin hyvissä ajoin, että yleensä itsekin tietää kiellon tulevan muutamien askelien päästä. Poku ei myöskään ole kovin hyvä mutkittelemaan tai venkoilemaan, joten siitäkään ei tarvitse huolehtia. Opettaja kertoikin, että nuorempanakin Pokua sai usuttaa laukkaamaan kunnolla eli iästä ei ainakaan tämän hevosen hidastelut johdu. Toinen haaste tämän hevosen kohdalla on samalla se, että kun sen saa liikkeelle kunnolla, pitäisi se osata keriä vähän lyhyemmäksi, jotta hypyistä tulee hyvän pyöreitä.

Tunnin aikana myönnän nakelleeni hanskojani tiskiin aika monet kerrat. Samalla iski epätoivo, kun tajusin, ettei tallissa tällä hetkellä ole yhtään esteratsua, jota osaisin ratsastaa. Useita en saa liikkumaan kunnolla ja loput puolestaan liikkuvat liikaakin enkä saa niihin otetta. Sisäinen kouluratsastajani yritti supattaa, että vaihdapas nämä estehömpötykset kunnon kouluvääntöön, mutta toistaiseksi en haluaisi kuunnella sitä silinterihörhöä. Yksi ratkaisu olisi keksiä, miten saan Peran taas hyppysiini, jolloin ongelma olisi ratkaisu. Tämä olisi hyvä vaihto sen sijaan, että keskityn uikuttamaan sitä, kuinka hevonen vie ja minä vikisen. Toisaalta Peran kanssa olen alkanut jännittää hyppäämistä, mikä taas pahentaa tilannetta. No, sunnuntaina sisäinen kouluratsastajani pääsee testaamaan elämänsä ensimmäiset koulukisat. Saa nähdä, kuoriutuuko minusta sitten kouluratsastuksen nimeen vannova ratsastaja vai pompinko silinterin lyttyyn katkaistun esteraippani viereen.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Jumppaa käynnissä

Veronan jalka yritti jälleen kerran oireilla, joten sain toiveeksi ratsastella hevosen liikkumisen mukaan ja jumpaten. Niinpä pääsin viimein käyttämään iDing-blogista bongaamaani harjoitusta, joka samaisesta paikasta lainatussa kuvassa näyttää seuraavalta.

Kuva: sweetdingo.wordpress.com
Luvassa oli siis väistöjä ympyrällä ja lävistäjällä eli kerrassaan mainio jumppaharjoitus. Laiskuuksissani jätin satulan matkasta ja pehmitin Veronan selkää taittelemalla huovasta pehmustetta takaliston alle. Tuloksena oli hitusen kivempaa menoa, mutta oma tasapainoni oli jäänyt matkasta. Niinpä hinkkasin väistökuviota vain käynnissä.

Takapään siirtäminen ulos tuotti minulle alussa hahmotusvaikeuksia. Joko pullautin koko hevosen jollain ihmeellä ulommas tai sitten väänsin pollen kaulan mutkalle ilman, että takapää teki mitään. Lopulta ymmärsin alkaa hallita ulkopuolta samalla, kun pyysin takaosaa ulommas. Verona hoksasi tehtävän jujun mukavan nopeasti, ja kun osasin pyytää oikein, keveni ja pehmeni hevonen varsin mukavasti.

Kun aloin tajuta apujen käytöstä jotain, aloin saada itseäni myös järjestykseen. Tuloksena oli omasta mielestäni hyvin työskennellyt hevonen, jota osasin kiittää useissa toimineissa hetkissä. Miinusta tosin siitä, että välillä meno meni aika hiippailuksi. Toisaalta järkeilin tekeväni asian mieluummin hitaasti kuin hutiloiden. Tosin liikkeen vaikutus ei liene silloin niin tehokas, ainakin jos järkeilee asian toimivan samoin kuin itse löysäilisi jumpassa.

Väistöt lävistäjillä menivät myös aika kivasti. Yritin muistaa korjata omaa istuntaani, mikä oli toki oikealle tehdyissä väistöissä jälleen haastavampaa. Huomasin, että tällä kertaa ilman satulaa olikin vaikeampi saada hilattua painoa vasemmalta keskemmäs. Syytä en tosin tähän keksinyt, joten kunnon korjaustapa jäi löytymättä. Väistöissä meno hiipui, mutta peileistä tarkasteltuna Verona otti monia hyviä askelia. Ilman satulaa menosta oli sen verran hyötyä, että takajalkojen liikkeen tunsi selkään paljon paremmin.

Kokeilin myös muutamat pätkät sulkutaivutuksia niin pitkille sivuille kuin ympyrällä tehtynä. Aluksi asetuksen pitäminen oikein ei tahtonut onnistua, mutta hiljalleen opin pyytämään ja hellittämään oikein, jolloin Veronakin ymmärsi tarkoitukseni. Väistöjen ansiosta takapään kontrollointi onnistui aika kivasti. Välillä tosin jäin omiin maailmoihini, jolloin joko etu- tai takapää lipsahti karkuun. Kun sain keskittymisen taas kohdilleen, meni Verona hyviä pätkiä sulkutaivutusta mukavan pyöreänä.

Loppuun juoksutin tammaa vielä hetken tarkkaillakseni, varooko se vielä vasenta etustaan. Käyntitehtävissä kun en ollut huomannut mitään outoa. Ravissa kuitenkin pitkään tuijotettuani tuumin, että kyllä se vähän varoo jalkaansa. Sitä ei tosin herkästi olisi uskonut, sillä Verona kiihdytteli ravissa mielissään. Päätin sitten pyytää vielä pätkät laukkaa, josta tamma ilahtui. Laukassa en huomannut ongelmaa, vaan tamma meni reippaasti hommasta nauttien. Siitä raviin palatessa taas tulin tulokseen, ettei hevonen kulkenut ihan priimana. Pää ei tosin nyökkäillyt tällä kertaa, vaan enemmänkin toinen puoli näytti vähän jäykemmältä. Kummia nuo hevoset, jos ne mahdollisesti kipeästä jalasta huolimatta kirmaavat mielissään menemään. Eläinlääkärikin oli tutkinut jalkaa aikaisemmin eikä ollut löytänyt mitään, joten jospa siellä olisi vain jokin jumppaamisen avulla katoava jumi.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Takaisin perusteisiin

Veronan edelliskerran laukkakaahailut harmittivat vielä tänään sen verran, että päätin tehdä tamman kanssa kunnolla perusratsastusta vaatien asiat mahdollisimman hyvin läpi. Ensimmäisenä aloitin siitä, ettei tamma tapansa mukaan yrittänyt lähteä hiippailemaan heti, kun pääsin selkään ja yritin säätää jalustimia. Tovi siihen meni, mutta lopulta tamma seisoi kaikessa rauhassa, kunnes hyvän odottelun jälkeen pyysin sen matkaan. Tein näitä stoppitestejä alkukäyntien aikana ja ilokseni tamma malttoi melkein joka kerralla jäädä kiltisti paikalleen.

Tämän jälkeen aloin pyöritellä ympyröitä käynnissä hakien asetuksia ajatuksen kanssa läpi. Oikeassa kierroksessa muistin pitää huolta myös ulkopuolesta ja vasemmassa kierroksessa puolestaan korjasin omaa istuntaani säännöllisemmin. Ohjat pysyivät tänään ihmeen hyvin käsissäni ilman, että jäin niihin roikkumaan. Tajusin pitkästä aikaa sen, mitä rentoutuminen tuntumalla tarkoittaa omasta näkökulmastani. Ohjia ei siis tarvitse nakata löysäksi kiittääkseen hevosta, vaan käden rentouttaminen ohjia silti pidellen toimii, yllätys. Oikealle asetukset alkoivat mennä mielestäni kohtuullisen kivasti läpi, ja alkoipa Verona antaa myötenkin. Vasemmalle sain samoja hyviä tuloksia, kun onnistuin korjaamaan oman istuntani niin, etten ollut kovin pahasti valumassa sisäpuolelle.

Ravissa työstöön menikin pidempi hetki, sillä alussa jouduimme käymään hevosen kanssa keskusteluja vauhdista. Oma keskittyminen ei pystynyt siihen, että hevonen olisi mennyt reippaasti, joten otin tietoisesti rauhallisemman tahdin. Siinä saatoin taas alkaa pyytää asetuksia samalla tarkkaillen, mitä kohtaa hevosessa pitäisi korjata. Oikea alkoi sujua taas vikkelämmin, kun taas vasen oli hankalahko. Näemmä ravissa oman istunnan korjaaminen ei olekaan niin vaivatonta. Lopulta tajusin harjoitusravin auttavan asiaa hieman, jolloin asetukset vasemmallekin alkoivat luonnistua vähän paremmin. Raviinkin onneksi mahtui muutamia rentoja, pyöreitä hetkiä, jolloin ratsastaminen tuntui taas ihmeen helpolta. Itselleni raskin antaa plussaa siitä, että hetkittäin sain pidettyä oman pakan kasassa ja annoin hevosen tehdä asioita rauhassa.

Pyöreistä, hyvistä hetkistä innostuneena kokeilin, saisinko tehtyä käynti-ravi-käyntisiirtymiä hevosen tuntumalla pitäen. Ilmeisesti valmisteluni olivat onnettomat, sillä raviin päästiin siirtymään vähän ponnettomasti ja pää ylös nousten. Kun taas ravissa onnistuin saamaan hevosen vähän antamaan myöten, niin muutamat siirtymät käyntiin onnistuivat ihan ok. Tosin siirtymis-sanan käyttö on vähän liioiteltua, enemmän taisimme hiiviskellä ja hyytyä kuin rehellisesti tehdä oikeita siirtymiä.

Tässä vaiheessa päätin, että on aika ottaa revanssi eilisestä laukkamatsista, jonka hävisin kirkkaasti. Tein muutamia pysähdyksiä ja peruutuksia tarkastellen, että hevonen on kuulolla. Sitten rauhallinen laukannosto, jonka jälkeen minulla ei taas paljon ollut sanottavaa. Verona laukkasi siis jälleen turhan reippaasti, joten päädyin pääty-ympyröille pyörimään. Koetin istua jämäkästi, ottaa ohjilla pidätteitä ja muistaa myös päästää sekä rauhoittaa äänellä. Tällä kertaa tammalla ei mennyt hernettä nenään, vaikka muutamat pidätteet olivatkin jo aika selviä. Muutamia hetkiä sain tamman uskomaan, että myös rauhallisemmin voi mennä, mutta niistä selvittyään se ehdotteli taas liian reipasta menoa. Olisi siis pitänyt ehtiä keksiä hyvinä hetkinä asiat, jotka teen oikein ja keskittyä niihin, jolloin parannusta olisi varmaan tullut. Ajatukseni ei vain juossut niin vikkelää, joten hevonen pääsi taas päättämään. Molempiin suuntiin lopetin hetkeen, jossa kuvittelin ainakin hiuksenhienosti olevani määräysvallassa, mutta hyvää mieltä ei tästäkään kokeilusta saanut, pah.

Laukan jälkeen Veronalla oli taas virtaa ravissakin. Ei muuta kuin pysähdykset ja peruutukset peliin, kunnes hevonen rauhoittui. Jännää tosin oli se, ettei peruutuksessa vieläkään ollut virtaa. Toki energian suuntaaminen taaksepäin on haastavampaa, mutta jotkut pöllöilyhevoset ovat kyllä esittäneet tarmokkaita peruutuksiakin tällaisissa tapauksissa. Toisaalta Verona ei tuntunut kovin arvostavan peruuttamishommia, jolloin se nollautui nopeammin toivomaani tilaan.

Loppuraveissa tavoitteenani saada rentoa menoa mieluusti pitkiä pätkiä pyöreänä. Tässäkin vaiheessa kävimme taas neuvotteluita siitä, kuuluuko vielä kipittää vai ei. Hiljalleen Verona taas ymmärsi, että rauhallisestikin voi mennä. Sen seurauksena asetukset alkoivat taas mennä läpi, ja hevonen pyöristyi hetkittäin mukavan kevyeksi tuntumalla ainakin suunnilleen pysyen. Vaikka otin taas lahjakkaasti tappion laukkaosuudessa, jäi tunnista muilta osin eilistä parempi fiilis. Tällä kertaa jaksoin keskittyä normaalia paremmin, pohkeeni olivat toiminnassa, ja käteni ymmärsivät tehdä muutakin kuin roikkua kiinni ohjissa. Kaiken lisäksi muistin tarkkailla myös sitä, miten hevonen kulkee ja miten sitä tulisi korjata. Sisäinen kouluratsastajani oli siis noussut tänään oikealla jalalla, ja pieniksikin jääneet onnistumiset maistuivat varsin hyvältä. Vielä kun osaisin virittäytyä tähän jämäkkään ratsastusmoodiin useammin kuin silloin tällöin.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Kertausta kouluohjelmasta

Luvassa on jälleen kerran koulukisojen treenaamiseen liittyvä postaus, kun h-hetki on peräti viikon ja päivän päässä. Tällä kertaa ratsuna oli tosin Verona, mutta treeniaiheet noudattelivat samoja asioita kuin aikaisemminkin. Tehtävinä olivat siis kiemuraura, pysähdykset ja peruutukset sekä askeleen pidennykset.

Aloitin kolmikaarisen kiemurauran käynnissä ja olin ihmeen skarppina tarkkailemassa hevosen menoa ja pyytämässä sitä asetuksiin kunnolla. Verona liikkui mukavasti itse, jolloin ehdin kiinnittää myös huomiotani oman istuntani korjaamiseen. Käynnissä kiemuraura menikin aika kivasti, ja Verona jopa välissä antoi myöten ja kulki hetkiä pyöreämpänä. Hankalammalta puolelta tuntui tuttuun tapaan vasen, jossa yritin vielä enemmän miettiä omaa istuntaani. Käynnissä ajatukseni ja niiden toteuttaminen onnistuivat, mutta ravissa Verona tahtoi mieluusti kipittää turhan reippaasti, jolloin oma keskittyminen rakoili.

Ravissa Veronaa sai pidätellä kiemurauran suoristuskohdissa melkoisesti, sillä muutoin se mielsi ne kohdat kiihdyttämiselle sopiviksi. Lopulta tajusin istahtaa harjoitusraviin, jolloin sain tammaa paremmin kuulolle. Asetukset vasemmalle kuitenkin olivat jälleen kurjempia esityksiä. Koetin ottaa hommaa haltuun tekemällä kohottavia pidätteitä vasemmalla ohjalla samalla, kun yritin aktivoida sisäpohjetta toimimaan. Vasen jalkani oli kuitenkin päättänyt keskittyä olemaan lähinnä koriste-esine, joten jäin turhan paljon ohjan varaan. Lisäksi minun olisi pitänyt jaksaa kiinnittää huomiota vielä enemmän oman istunnan korjaamiseen.

Kiemurauran jälkeen tein ravista pysähdyksen, peruutuksen ja takaisin raviin palaamisen. Veronalle tuotti vaikeuksia malttaa seistä paikallaan. Tuloksena oli se, etten oikein pääsyt rentoutumaan, kun jouduin sen neljän sekunnin ajan vartioimaan, ettei hevonen lähde hiippailemaan eteenpäin. Pidätteet olisi pitänyt siis saada paremmin läpi, jolloin hevonen olisi myös ymmärtänyt seistä paikallaan rennosti. Peruutuspyynnön tamma nappasi ihan hyvin, mutta itse toteutus olikin vähän hitaanpuoleinen. Yleensä sain pyydetty kolme askelta ja neljättä sain jo maanitella. Jäinköhän sitten liikaa vaatimaan, jolloin hevonen puolestaan ei ollut aivan varma, tekikö se peruuttaessaan oikein? Tämä teoria ainakin selittäisi sen, miksi peruuttamiset olivat vähän tihkaita. Peruutuksesta päästiin raviin kohtalaisesti, mutta ainahan sitä tarmokkuutta olisi saanut olla hitusen enemmän.

Seuraavaksi ajattelin treenailla laukkaa keskiympyröillä ja lävistäjillä. Suunnitelmani kuitenkin muuttuivat, kun Veronalla oli pitkästä aikaa reipas kaahotuspäivä. Ensimmäisestä nostosta alkaen tamma painalsi menemään turhan reippaasti eivätkä pidätteet oikein toimineet. Kertaalleen se jopa protestoi pidätteitäni kunnon päänheilutusshow'lla, jolloin arvelin olevan parempi nollata tilanne ennen kuin tamma keksisi kokeilla karistaa kuskinsa matkasta. Rauhoitin tilanteen käynnin kautta ja kokeilin, josko vasen laukka rullaisi rauhallisemmin. Ei valitettavasti. Keskiympyrälläkin tamma keräsi vauhtia, joten aloitin pidäterumban uudelleen ja koetin rauhoitella äänellä. Kun tamma vähän hiljensi ja kuunteli, siirryin kiltisti raviin ja käyntiin. Oma varmuuteni ei riittänyt testaamaan sitä, kuuntelisiko tamma näin reippaana minua vai ei.

Päätin sitten ratsastaa kisoihin tulevan ohjelman muutoin läpi, mutta jättää laukkaosuudet tekemättä. Tällä kertaa olin hieman tarkempi valmistelemaan asiat samoin kuin ratsastamaan kulmatkin vähän paremmalla ajatuksella. Kiemuraura samoin kuin pysähdys, peruutus ja siirtyminen raviin menivät ihan ok. Sen sijaan askeleen pidennykset lävistäjillä olivat enemmänkin kaahotusta kuin hallittua pidentämistä. Verona hoksii vikkelästi, missä kohti saa mennä reippaammin ja hyödyntää sen, ettei kuski ole hereillä. Uralla tehty askeleen pidennys oli hallitumpi, mutta samalla vaatimattomampi. Ravissa tehdyt laukkakohdat menivät muuten hyvin, mutta lävistäjillä sain olla tarkkana, ettei tamma kuvitellut saavansa kipittää taas.

Yleisfiilis suorituksesta jäi pakkasen puolelle. Ratsastukseni oli kaukana rennosta, sillä jouduin jarruttelemaan hevosta monessa kohtaa. Ympyröillä sentään yritin muistaa rentoutua, jolloin Veronakin antoi vähän myöten. Avainsanana taitaisi olla saada hevonen kuuntelemaan alusta asti, jolloin suorituksen aikana ei tarvitsisi alkaa neuvotella siitä, mitä tehdään ja kumman ehdoilla. Nyt menen enemmänkin pätkä kerrallaan näitä asioita samalla käsitellen.

Loppuun pyöritellyillä ympyröillä sain kuitenkin vähän paremman mielen, kun jaksoin skarpata taas hitusen. Pyysin asetuksia tarkemmin, ja jopa sisäpohkeeni toimivat hetkittäin molempiin suuntiin. Tuloksena Verona rentoutui vähän rauhallisempaan raviin ja pyöristyikin aina hetkittäin. Venyttipä tamma vielä lopuksi mukavasti ohjan perässä, jonka jälkeen olikin hyvä siirtyä loppukäynteihin ja päättää tämän kerran treenailut.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Kouluradan harjoittelua osissa

Olin toivonut perjantain tunnille Peraa, mutta nimeni olikin rustattu Aten kohdalle. En ollut kauhean tyytyväinen, mutta ajattelin, että jospa itsekin valaistuisin tämän hevosen kanssa edelliskertaa enemmän. Ratsastajia tunnilla oli kuusi, joten sain näppärästi hihkuttua, että treenaillaan koulukisoihin tulevaa helpon C:n ohjelmaa. Opettajalla oli samat ajatukset mielessä, ja koska kukaan muu porukasta ei osallistu kisoihin, sain treenailla mukavasti kaikki ohjelmaan kuuluvat liikkeet.

Ensimmäisenä aloitettiin kolmikaarisesta kiemuraurasta käynnissä ja ravissa. Maneesi oli rajattu suunnilleen kouluradan kokoon, mutta kirjaimet eivät luonnollisesti olleet oikeilla paikoilla. Niinpä kuviossa sai pyöritellä päätään, mikäli mieli yhtään tehdä tasaista kiemurauraa. Onneksi opettaja oli merkkinä yhdessä kohdassa, joten ainakin sen sai ratsastettua suunnilleen oikein. Kiemurauralla minun ja Aten vaikeudeksi koitui asettaminen vasemmalle, tai oikeastaan sen puute. Polle ei millään halunnut asettua siihen suuntaan, vaan oli jäykkä ja singahti pientenkin yritysten jälkeen päänsä kanssa hitusen oikealle. Niinpä kaaret tähän suuntaan olivat vailla asetusta tai sitten selvästi havaittavaa kinastelua hevosen kanssa. Asetus oikealle sujuikin tämän johdosta varsin helposti, mutta ongelmana oli hevosen pullahtaminen vasemmalta karkuun. Lopulta tajusin hallita oikealle asettaessa myös hevosen ulkopuolta, jolloin sain Aten käynnissä ja ravissa muutamia kertoja menemään tämän kaarteen hyvin ja suoristuskohdat kohtuullisen kivasti. Helppoa ei kyllä ollut ja kiukutti melkoisesti, kun en osannut vaatia pohkeita tai asetuksia vaikeaan suuntaan millään läpi.

Tämän jälkeen siirryttiin tekemään ravista neljän sekunnin pysähdys ja siitä neljän askeleen peruutus, josta siirryttiin taas raviin. Tehtävä tehtiin kääntymällä pitkältä sivulta keskihalkaisijalle valitsemastaan kohdasta. Opettaja ohjeisti ottamaan hevosia ajoissa vähän lyhyemmälle askeleelle, jolloin pysähtymisen pitäisi sujua paremmin. Unohdin tämän aluksi, jolloin pysähtymiset valuivat Aten kanssa tai olivat turhan näkyviä sellaisia. Käyntiaskeliakin taisi moneen mahtua mukaan, kunnes skarppasin ja sain pari toimivaa pysähdystä. Atte seisoi paikallaan ihan kivasti, ja peruutukset alkoivat sujua muutamien haparoivien yritysten jälkeen. Kauhean energisiksi en niitä saanut, mikä taas vaikeutti takaisin raviin siirtymistä. Jos en väärin muista, emme saaneet yhtään kunnon siirtymistä peruutuksesta raviin, vaan väliin mahtui aina pari käyntiaskelta. Ei hyvä.

Sitten vuorossa olikin jo laukkakuvio. Aluksi nostimme lyhyeltä sivulta laukan ja teimme keskiympyrän, molempiin suuntiin toki. Ensimmäiset laukkanostot ravista olivat aika haparoivia. Olin jälleen unohtanut valmistella hevosen niihin. Lopulta laukka nousi, mutta ei kauhean hillitysti ja hallitusti. Keskiympyrät sujuivat kohtuullisen kivasti, kun opettaja seisoi merkkipaaluna. Plussaa siitä, ettei Atte kauheasti puskenut laukkaympyrällä kumpaankaan suuntaan, ja pysyin myös itse hereillä ohjaamassa hevosta. Tämän kuvion jälkeen kokeiltiin vielä lyhyeltä sivulta nostetussa laukassa lävistäjän meno niin, että harjoitusraviin ehditään siirtyä kouluohjelman mukaisesti. Pari kertaa Atte pudotti laukan pois hyvissä ajoin ennen palaamista uralle, kun en muistanut olla tukena. Muut kerrat päästiin laukassa, mutta valitsin tien muutamia kertoja kehnosti, sillä sitä piti korjata melkoisesti kesken lävistäjän. Raville Atte siirtyi hyvin, mutta olisin saanut olla tarkemmin ottamassa sitä hallitumpaan menoon.

Loppuun treenattiin vielä alkutervehdyksessä tarvittavaa ravista tehtyä pysähdystä ja hetken seisomista, siitä siirtymistä raviin ja pitkälle sivulle tehtyä askeleen pidennystä harjoitusravissa. Pääsimme Aten kanssa kohtalaisen suoraan tervehdykseen, ja pysähdyksetkin menivät ihan ok. Muutamia kertoja opettaja sanoi hevosen jäävän vähän kenottamaan vasemmalle, johon osasin jopa tehdä muina kertoina korjauksia jo ravatessa tervehdykseen. Askeleen pidennyksissä päästin Aten enemmänkin kipittämään kuin pidentämään. Oma istuntani tahtoi myös levitä tässä vaiheessa jonkin verran. Opettajalta tuli kommentti onnistuneimmista suorituksista, että ihan hyvin meni, vaikka Aten pidennys ei kuulemma huima olekaan. Sentään siinä oli jokin ero, joten siihen saattoi olla suunnilleen tyytyväinen.

Lopputunnista aloin olla jo melkoisen epätoivoinen asetusten saamiseksi vasemmalle. Voivottelin asiaa opettajalle, joka mukavasti pisti koko poppoon tekemään loppuverkan vasempaan kierrokseen ravissa. Ohjeina tuli viedä sisäkättä lähemmäs kaulaa ja ottaa tarvittaessa kohottavia pidätteitä. Samalla sisäpohkeen piti pyytää hevosta väistämään ulommas. Alku oli melkoista kinastelua, kun minä yritin vaatia, ja Atte puolestaan järjestelmällisesti ei tajunnut pyyntöjäni. Harmistuin melkoisesti ja yritin keskittää kiukkupuuskani sisäpohkeen aktivointiin. Aika heikoin tuloksin, vaikka hetkittäin sain sisäpohkeella hevosta vähän väistämään. Tässä vaiheessa olin toki autuaasti unohtanut, että vasemmassa kierroksessa istuntani valuu vasemmalle, mikä varmasti aiheutti jälleen miljoonannen kerran nämä samat ongelmat. Hiljalleen jankutukseni alkoi tehota, ja Atte vähän pehmeni muutamat kerrat. Niinä hetkinä tajusin vähän hellittää, jolloin Atte venytti hetken ajan ohjan perässä.

Pakko myöntää, että Atte on melkoinen mysteeri minulle vielä. Plussaa siinä on se, että kyllähän se liikkuu itse, mutta minun hyppysissäni näemmä valitsee reipastumisen mieluummin kuin asian maltillisen toteuttamisen. Oikeastaan luulen, että olen itse Aten kanssa liikkeellä sillä hoplaa-asenteella, jolloin itsekin teen tehtävät enemmän sinnepäin kuin ajatuksella huolellisesti. Onpahan kuitenkin taas yksi hevospähkinä ratkottavaksi, ja kenties vielä jokin päivä alan saada niitä ahaa-elämyksiä tämänkin hevosen kanssa. Siinähän kun ei luonnollisesti ole vikaa, mutta minun mukautumiskyvyssäni on senkin edestä.

torstai 17. marraskuuta 2011

Ajattelua, mutta ei toteuttamista

Kolmen ratsastuksettoman päivän jälkeen oli aika hypätä taas Peran kyytiin estevalmennuksessa. Mietiskelin jo ennen tuntia viime kertojen ongelmia eli lähinnä sitä, kuinka olen hukannut hyvän tuntuman tästä hevosesta. Välähtipä mielessä myös ajatus, että ratsun vaihto taas hetkeksi voisi olla paikallaan. Opettajaltakin ehdin ennen treenien alkua toivoa, että tunnilla keskityttäisiin yhteen tai maksimissaan kahteen asiaan, sillä oma pakkani näyttäisi leviävän välittömästi, jos ajateltavaa on tuota enemmän.

Tasaisempaa ja hallitumpaa menoa toivoessani jätin myös yleensä käyttämäni kannukset pois. Ajattelin tällä tavoin ehkäistä sitä, etten tahattomasti osu niillä hevoseen ja sitä kautta virittele pollea ihan vääriin taajuuksiin. Alkuverkassa olikin sitten tuttuun tapaan vähän hitausongelmaa, mutta keskityin tekemään siirtymiä ja pysäytyksiä. Välillä ne sujuivat kivasti, välillä taas Pera ei olisi malttanut seistä ja odottaa. Muutoin verkkasimme kolmen puomin suoraa ravissa ja laukassa. Yritin tunnustella hevosta ja reagoida ja hellittää tarpeen mukaan. Omasta mielestäni olin ilahduttavan skarppina huomaamaan, jos Pera yritti kiihdyttää ennen puomia tai jos se puolestaan vähän hidasti. Koetin noina hetkinä joko pidättää ajoissa ja rentoutua tai sitten tukea pohkeilla tasaisemman menon toivossa. Ilmeisesti hereillä olo auttoi hieman, sillä pääosin verryttelytehtävät menivät hyvin.

Lopulta hypimme palasina treenatun radan kokonaan läpi. Radalle lähdettiin oikeassa laukassa ylittäen ykkösokseri, suunnaten siitä kakkosportille ja edeten muistaakseni noin kuuden tai seitsemän laukka-askeleen päässä olleelle pystylle. Siitä kaarrettiin sopivasti nelospystylle ja yritettiin päästä viitosportille kolmella laukka-askeleella. Lopuksi vielä kuutosokseri, seiskapysty ja kahdeksikkokavaletti. Ei siis teoriassa yhtään hullumpi rata, sillä laukka tarvitsi saada vaihdettua vain kerran ja muun ajan saattoi käyttää sujuvan laukan ja hyvien teiden valitsemiseen. Käytännössä toheloin sen verran lahjakkaasti, että saimme sakkokierroksia sekä koko radan uusimisen että ongelmaksi koituneille esteille 4-8.

Radan keskeisimmäksi ongelmaksi muodostui tuttu asia eli tasaisen ja sujuvan laukan puuttuminen. Opettajalta tuli noottia tästä asiasta monet kerrat, vaikka hetkittäin luulin parantaneeni menoa. Tarkemmin ajateltuna tajusin, että meno oli ihan ok esteillä 1-3, mutta nelosen töpeksin jännittämällä jo viitosporttia, jolle Pera oli hidastellut aikaisemmin kiitos minun vaikutukseni. Päästin laukan sammumaan aina ennen nelosta, jolloin väliin hurahti neljää askelta. Lopulta opettaja alkoi ajoissa huudella, että hyppäisin nelosen vähän enemmän vasemmalta, jolloin lyhyempi kaarre mahdollistaisi kolmen laukan ratsastamisen. Tätäkin piti treenata hetki, sillä vaikka muka sihtasin vähän vasemmalle nelosella, unohdin kääntää viitoselle, jolloin valuimme taas neljän laukan menoon. Viitosen jälkeen puolestaan annoin Peran pyörähtää sen verran tiukasti vasemmalle, ettei kuutoselle lähestyminen enää onnistunut. En käsitä, miten olin niin hukassa hevoseen vaikuttamisen kanssa, että tein kerta toisen jälkeen samoja virheitä samoille esteille. Ilmeisesti viime aikojen toheloinnilla aiheutetut kiellot ovat saaneet luottamustani Peraan järkähtämään taas sen verran, että nynnyilen mieluummin ja valmistaudun kieltoon kuin ratsastaisin rohkeasti.

Lopulta saimme Peran kanssa mentyä radan esteet 4-8 kahdeksan siten, että hevonen kulki suunnilleen sujuvasti, nelosen ja viitosen väliin riitti kolme askelta, ja pääsimme kuutoselle, vaikka ei nyt kauhean hyvällä tiellä. Onnistuimme myös mahduttamaan kuutosen, seiskan ja kasin väleihin toivotut kolme askelta ja pysyin kaikki hypyt hyvin matkassa. Hitaassa menossa kun meillä oli Peran kanssa ollut useampia erimielisyyksiä siitä, hypätäänkö läheltä vai kaukaa. Minä olisin mennyt kauempaa, kun Pera taas otti lisäaskeleen, jolloin kuski ja ratsu lähtivät kumpikin omia aikojaan hyppyyn. Ei kovin nättiä, mutta Pera sai joka kerta isot kiitokset siitä, ettei kieltänyt. Aihetta olisi kyllä ollut, sillä tuskin meno epävarman kuskin kanssa oli sillekään kauhean kivaa.

Tunnin jälkeen murehdin opettajalle ongelmaani. Hän sanoi tietävänsä, miltä tuntuu mennä hevosella, johon ei tunnu saavan otetta, jolloin meno tuntuu vähän huteralta. Hänen lääkkeensä ongelmaan on se, että vaikeuksia tuottavaa asiaa tahkotaan kerta toisen jälkeen uudelleen, estepuolella aloittaen matalista korkeuksista, kunnes homma toimii niin kuin pitääkin. Päädyin sitten siihen tulokseen, että pyysin ensi viikon valmennukseen Pokua. Opettaja sanoikin aikoneensa ehdottaa sitä jo tälle kertaa, mutta se oli kiireessä jäänyt tekemättä. En tajua, mitä tässä parin kuukauden aikana on tapahtunut, sillä alkusyksystä minulla oli ainakin omasta mielestäni tosi hyvä ote Peraan, ja selvitimme estetehtäviä hyvin ja sujuvasti. Nyt puolestaan minusta tuntuu, että sekä minä että Pera olemme ihan eri maailmoissa, vaikka kuinka yritän ajatella ottavani sitä kuulolle ja minun hallintaani. Jopa radalla pääni sisäinen kommentaattori selosti tilannetta kertoen, mitä pitäisi tehdä, mutta näemmä ajatukset jäivät pahemman kerran toteuttamatta. Mitään kun ei kuitenkaan näyttänyt ulkoisesti tapahtuvan, jolloin meno oli kaukana sujuvasta ja helposta.

Olen piiskannut itseäni tästä asiasta melkoisesti, joten jos nyt jotain positiivista haen tästä tunnista, niin ainakaan ei tullut kieltoja, se ainoa laukanvaihto radalla onnistui käsittääkseni joka kerta, ja muutaman kerran sain vielä vihiä siitä vanhasta hyvästä menosta, jossa olemme Peran kanssa suorittamassa rataa yhdessä. Ensi kerralla minun tuskin tarvitsee huolehtia liian reippaasta menosta, vaan voin päinvastoin palata miettimään Pokun kanssa sitä, miten hevosen saa liikkumaan ja ylittämään esteet. Ehkä sitä kautta myös opin taas vaikuttamaan hevoseen siten, että se on kuulolla ja reagoi pyyntöihini toivotusti.

Ps. Rustasin nimeni koulukisojen listaan. Jännäksi menee, sillä olin Peralle kolmas kuski. Toivottavasti neljättä ei enää tule, sillä muuten kuskit valitaan arpomalla. Pistin kyllä Jussin varasijalle, mutta kovasti toivon saavani mennä ykkösvaihtoehdollani.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Kouluradan harjoittelua kisoja varten

Parin viikon päästä sunnuntaina olisi vuorossa ensimmäiset koulukisani, jos en ala nynnyillä ja jätä ilmoittautumatta. Tavoitteena on kuitenkin rohkaistua ratsastamaan helpon C:n ohjelma. Sen takia suuntasin tallin opettajan luo, hyppäsin Jetin kyytiin ja aloin tahkota kouluohjelmaa helppo C:1 2000.


Tässäpä itse ohjelma, jota olen itse asiassa aikaisemmin treenaillut Veronan kanssa. Tällä kertaa vedimme radan lopuksi kertaalleen läpi ja muun tunnin harjoittelimme sen palasia omina kokonaisuuksinaan. Ensimmäisenä aloimme tahkota kolmikaarista kiemurauraa aluksi käynnissä ja sitten ravissa. Meno oli alussa vähän hidasta ja kiemurauralla hyytymistä tapahtui vielä enemmän. Opettajalta hoksautti, että kun keskityn kuvion ratsastamiseen, unohdan tarkkailla hevosen etenemistä. Jätimme kiemurauran hetkeksi ja teimme uralla hevosen hakemista lyhyempään, mutta tarmokkaaseen askeleeseen, josta rentouttamalla oli tavoite saada hevonen liikkumaan itse eteen.

Tätä asiaa pitikin treenailla enemmän, sillä en saanut Jettiä alussa lyhyelle ja ponnekkaalle askeleelle eikä muutosta ei oikein tapahtunut. Hiljalleen tajusin pitää ohjat kunnolla tuntumalla ja tarvittaessa pienillä raipannapsutuksille pitää takapään polkemassa. Tuloksena Jetti rentoutui pidempään askeleeseen vähän helpommin, kun vain maltoin tehdä valmistelun huolella. Tämän jälkeen treenasimme vielä hetken kiemurauraa, joka alkoi kulkea paremmin. Asetus oikealle olisi kuitenkin saanut olla paljon selvempi, mutta jotenkin en saanut ohjasotteita saati pohjetta kunnolla sille puolelle läpi.

Seuraavana tehtävänä oli harjoitella askeleen pidennyksiä lävistäjillä. Opettaja neuvoi ottamaan aiemmin treenattua lyhyempää ravia ja päästämään hevonen lävistäjälle pidempään raviin, jonka jälkeen saattoi vielä pyytää lisää. Alkuun tein aika vaatimattomia pidennyksiä, kun en jotenkin tohtinut pyytää. Noottia tuli myös siitä, että pidennyksissä ohjastuntumani löystyi, jolloin hevonenkin piteni. Lopulta sain kuitenkin ihan mukavia pidennyksiä lävistäjille, mutta enteilin varsinaiselle radalle ongelmia, sillä pidennyksiin tarvitsin sekä ääntä että vähän raippaakin.

Laukkaa treenattiin vielä ennen rataa nostamalla se aina lyhyeltä sivulta ja pyöräyttämällä keskiympyrät sekä lävistäjät. Laukka oli vähän ponnetonta ja vinkiksi tuli ajatella liki esteradan laukkaa. Jettiä sai vaatia melkoisesti, että sain sujuvampaa menoa. Ympyrät ja lävistäjä menivät ihan hyvin, mutta oma istunta levisi kunnolla laukasta raviin siirtymisen jälkeen. Olisi siis pitänyt osata ottaa laukkaa etukäteen lyhyemmäksi, jotta sen jälkeinen ravi ei olisi ollut niin isoa ja sitä kautta pompottavaa.

Loppuun yhdisteltiin treenatut kohdat radaksi. Pysähdys ja tervehdys sujuivat hyvin, mutta raviin siirtyminen olisi saanut tapahtua nopeammin. Ensimmäinen askeleen pidennys oli hivenen ponneton, mutta sentään siitä oli kohtalaisen helppo istua takaisin harjoitusraviin. Kiemurauralla keskityin taas liikaa kuvioon, jolloin meno vähän hyytyi. Asetus oikealle oli edelleen myös vähän hukassa. Uraa myöten harjoitusravissa tehdyllä askeleen pidennyksessä oma istunta levisi taas inhottavasti. Pysähdys lyhyen sivun keskelle onnistui ihan ok eikä Jetille tuottanut vaikeutta seisoa neljää sekuntia. Peruutus olisi voinut olla paljon sujuvampi samoin kuin siirtyminen siitä raviin. Toinen askeleen pidennys lävistäjällä oli ehkä hitusen parempi, mutta ei siitä kyllä pisteitä olisi ropissut.

Töpeksin sitten kunnolla ja yrittäessäni nostaa lyhyen sivun keskeltä laukkaa, niin päädyimmekin kouluradalta ulos. Hups. Ei muuta kuin takaisin radalle ja uusi yritys. Nyt laukka nousi, mutta meno oli ponnetonta eikä parantunut keskiympyrän saati lävistäjän aikana. Vasemman laukan nostamisessa turvauduin raippaan, jolloin se nousi ok, mutta ei siinäkään ollut oikein potkua. Lävistäjällä laukatessa päästin myös Jetin pudottamaan raville turhan aikaisin ja pahensin menoa vielä hytkymällä kyydissä hirveästi. Sain itseäni hitusen kasaan, jolloin sain pyöräytetty vielä pitkän sivun keskelle voltin ja päästyä radan lopputervehdykseen.

Pitää toivoa, että on vain hyvä tehdä kaiken maailman mokat tässä harjoitteluvaiheessa, jotta niitä ei tarvitsisi tehdä kisatilanteessa. Tässä vain huomaa todella hyvin sen, että oma keskittyminen menee vielä aivan liian paljon reittien miettimiseen, jolloin jätän itse ratsastamisen aika huomiotta. Tuloksena on laiskaa menoa, huonoja kulmia ja epäonnistuneita siirtymiä. Plussaa kuitenkin siitä, että muistin radan. Laiha lohtu, mutta onpahan edes se. Sorruin myös radalla käyttämään muutamia kertoja ääntä ja raippaa. Toiseen voin sortua kisoissakin, mutta onneksi ei sentään ole raippaa mukana. Pitää nyt toivoa, että kisakutsu tulee pian, jotta ehdin takoa ohjelman kunnolla päähäni. Silloin saatan radalla välillä jopa muistaa, että minullahan on hevonenkin ratsastettavana.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Tallin uusimman ratsun kyydissä

Mielessäni toivoin perjantain tunnille Mantaa tai Jussia. En kuitenkaan pistänyt pahaksi, kun näin nimeni tallin uusimman ratsun 13-vuotiaan Ataraksin eli Aten kohdalla. Jos en väärin muista, on ruuna ainakin aikanaan ollut heA-tasoinen ja esteillä siltä on sujunut 70-80 senttiä. Ennen tallille tuloa se oli ollut hyvin kevyessä käytössä, joten pollen kunto on tällä hetkellä hieman heikko. Atte on kuitenkin reipas tapaus, joka tosin väsyessään korvaa keskittymisen kiihdyttelyllä. Tunnin teki jännemmäksi se, että kouluväännön sijasta luvassa oli puomeja.

Kahden puomin suoraa lähdettiin tahkoamaan jo alussa, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Atte liikkui ihan kivasti itse, mutta asetukset eivät tahtoneet mennä läpi. Opettaja tapitti hevosen jalkoja tovin, kunnes tuumasi, ettei ole ennen nähnyt edestä yhtä ahdasliikkeistä hevosta. Tämä piti tarkistaa peilistä ja toden totta, Aten etujalat menivät samaa uraa vuorotellen kumpainenkin toisen edelle astuen. Aika hassun näköistä menoa. Puomit menivät ok, kunhan sain hevosen kuuntelemaan väliin tehdyt pysähdykset käynnistä ja siirtymät käyntiin ravista. Vähän Atte tosin tahtoi katsoa puomia ja hidastaa, mutta koetin tsempata sitä aina tasaisemmin niistä yli.

Laukassa puomien väliin haluttiin viisi askelta. Parit ensimmäiset yrityksemme menivät mönkään, kun Atte pudotti ennen ensimmäistä puomia raville. Yritin ajatella, etten päästä hevosta venymään ja tuen pohkeilla. Lopulta maiskutusta ja pientä raipanmerkkiä apuna käyttäen pääsimme laukassa puomit. Väliin tosin hurahti sekalaisesti neljää ja viittä askelta eli laukka ei ollut oikein hallinnassa. Hoksin myös välissä jääväni ähertämään ihan liikaa sen sijaan, että olisin antanut hevoselle työrauhan. Tämän huomattuani onnistuin pari kertaa rentoutumaan ajoissa, jolloin Atte meni puomit ihan kivasti. Olisin silti toivonut itselle kykyä kontrolloida menoa, etten olisi jäänyt vain matkustelijaksi.

Tämän jälkeen opettaja pisti meidät treenaamaan oikean laukan saamista sekä laukanvaihtoja kavaletin ja miniristikon avulla. Ravista piti saada nousemaan kavaletilla oikea laukka ja miniristikolla puolestaan oikea laukka piti saada vasemmaksi. Ensimmäisellä kerralla Atte järkyttyi kavaletista ja liirasi vasemmalta ohi. Sentään se nosti siinä rytäkässä sen toivotun oikean laukan. Sitten sainkin Aten kavaletille, ja välillä saimmekin oikean laukan toivotusti, vaikka polle lähti hyppyyn vähän ihme kohdista. Vääriäkin laukkoja saatiin, mutta Atte teki vaihdon ravin kautta aika vikkelästi. Oikea laukka vaihtui vasemmaksi helpommin. Opettaja kehotti tulemaan reippaasti, ja mehän tottelimme. Pari kertaa Atte lähti liian kaukaa hyppyyn, ja siihen valmistautumattomana rytkähdin matkassa. Kiitin hevosta kuitenkin heti siitä, ettei vetänyt hernepeltoa turpaansa mätkähtelevästä kuskista. Tulipahan taas mukavasti harjoiteltua lähestymisiä ja johtamisia.

Loppuraveissa mentiinkin molempiin kierroksiin pääty-ympyröitä pyöritellen ja pitkillä sivuilla hetken vasta-asetuksia tehden. Atte tahtoi kipittää ravia niin, että kopse kävi kavioiden napsuessa toisiaan vastaan. Siitä alkoikin melkoinen pidäterumba, kun polle tahtoi väistämättä vähän käydä etupainoiseksi ja olla piittaamatta jarrutteluistani. Harjoitusraviin istuminen ja tomakoiden pidätteiden ja myötäysten yhdistelmä tuotti aina hetkittäin tulosta, ja välillä saatoin antaa Atelle ohjaakin, jonka perässä venyttää. Sitten se saikin taas kipinän ja jolkotti reipasta ravia minusta piittaamatta.

Atesta jäi ensimmäisen kerran perusteella melkoisen tyypillinen suomenhevosratsun fiilis: etupainoinen, välillä vähän jyrä, mutta selväpäinen ja hyvää tarkoittava. Selästä käsin 13-vuotias polle tuntui kuitenkin lähinnä nuorukaiselta, jonka koulutus olisi ollut vielä vaiheessa. Tunti otti Aten kunnon päälle melkoisesti, ja polle puuskutti pitkään ja hikosi kunnolla. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla, että se saa kuntoa kohoamaan ja pääsee näyttämään, että kyllä siltä helpon A:n asiat taipuvat.

torstai 10. marraskuuta 2011

Puusilmäinen kuski

Koska en ollut älynnyt toivoa estevalmennukseen hevosta, pikaharjasin tallilla sekä Peran että Pokun. Arvelin, että arpaonneni sattuu jompaankumpaan, ja ilahduttavasti opettaja oli pistänyt minulle Peran. Mietiskelin, että nyt valmennuksessa voisin olla tarkempi siitä, että hevonen on hyppysissäni, ettei se päätä, milloin kaahataan, milloin hidastetaan ja milloin vieläpä kolautellaan puomeja alas. Ajatus oli kaunis, mutta toteutus jäi valitettavasti aika puolitiehen.

Alkuverkat mentiiin itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Pera oli aika laiskahko ja tykkäsi myös kiemurrella. Koetin nohittaa hevosta liikkumaan kunnolla, mutta pyyntöni ohitettiin parin reippaamman askeleen jälkeen hitailuun palaamalla. Ympyrät ja voltit oikealle sentään menivät ihan ok, mutta vasemmalle en saanut asetusta läpi eikä sisäpohkeeni toiminut, jolloin Pera puski siitä läpi. Muistin kyllä istuntaongelmani, mutta korjauskeinot siihen olivat vähissä. En saanut väännettyä itseäni oikein, joten rytkötin varmasti kunnolla vasemmalle painaen, mikä taas aiheutti hevoselle ongelmia. Lisäksi olen koko viikon venynyt ja vatkunut laiskuuden kourissa, jolloin oma puhti tahtoi loppua jo alkuverkan aikana.



Radalle päästyämme en sitten muistanut yhtään ottaa opiksi aiemmin harjoitellusta kohdista, vaan toistin samat mokat uudelleen. Pah. Rata aloitettiin siis oikeassa kierroksessa, ykkösesteellä koetettiin saada laukka vasemmaksi, siitä kakkosen ja kolmosen väliin viisi askelta ja sarjan väliin yksi askel. Siitä sitten neloskavaletille ja laukka takaisin oikeaksi. Lopuksi viitosena ollut vesimatollinen minipysty, viisi laukkaa, okserin yli ja rata oli siinä. Korkeuksilla ei pelattu onneksi tällä kertaa, vaan maksimikorkeus taisi olla 60 senttiä. Vesimatto ei onneksi Peraa pelottanut, mutta Hessu-reppanalla oli senkin edestä ongelmia. Sen kuski oli kuitenkin jämäkkänä ja lopputunnista Hessu meni vesiesteen kuin vettä vain. Olipas sanaleikki.

Radan keskeisin ongelma oli se, etten yhtään tajunnut, milloin hevonen laukkasi hyvin, milloin se jarrutteli turhaan ja milloin puolestaan venyi ja oli liian reipas. Välillä sentään kävin hereillä ja yritin vaikuttaa hevoseen, mutta en saanut koko tunnin aikana kunnolla otetta Perasta. Jotenkin tuntui, että pidätteeni olivat liian jämäkkiä ja päästämiseni taas liian löysiä. Tuloksena oli hevonen, joka ei oikeastaan ollut kuulolla, vaan meni vähän oman mielensä mukaan. Ei yhtään hyvä asia. Radalle mahtui huonoja kaarteita, minun jäämistä jälkeen hypyissä ja vieläpä kieltokin, jossa tietenkin rytkähdin kaulalle. Opettaja pisti meidät kertaamaan koko radan uudelleen, ja tällä kertaa sain mentyä esteet 1-4 hyvin, mutta viitoselle tuli huono kaarre, askelia tuli yksi liikaa ja kuutosen jälkeen Pera vielä ampaisi tiukasti oikealle. Saimme vielä kaksi sakkokierrosta esteillä 5 ja 6, joiden välin sain mentyä viidellä askeleella, mutta vasta toisella kerralla vietyä hevosen suunnilleen suorana peilille ja pysäytettyä. Satulassa miten sattuu roikkuen tosin, sillä jostain syystä jään noina hetkinä ilmaan heilumaan.

Tunnista jäi melkoisen kehno fiilis. Vaikka pääsimmekin joitain esteitä ja välejä, kuten piti ja vieläpä hyvässä yhteisymmärryksessä, mahtui tuntiin liian paljon häseltämistä. Kenties minun pitäisi vääntää hyvä tovi koulua estetunnin aluksi, jotta ensinnäkin itse olen hereillä selässä ja toiseksi saan hevosen kuuntelemaan minua paremmin. Nyt jätin aika paljon Peran päätettäväksi, jolloin se teki omat ratkaisunsa, joista en joka hetki ollut ihan samaa mieltä. Tässä vaiheessa ei pitäisi enää tulla yllätyksenä, että ratsastajankin pitää tehdä siellä selässä töitä. Näemmä kuitenkin osaan unohtaa sen melkoisen tehokkaasti. Hillitty ja hallittu tyyli oli kyllä tällä kertaa niin kaukana menostani, että jos olisin mennyt kisat näin, olisi pistesaldo mennyt nolosti miinuksen puolelle.

Nyt tuntuu siltä, että tarvitsisin paljon toistoja pienillä esteillä siten, että ensin opin sen sujuvan, mutta ei ihan ratatempoisen menon. Kun hanskaisin sen, voisin alkaa opetella asioita uudelleen reippaammassa tahdissa. Yhden tunnin aikana mennään ymmärrettävästi nopeammalla tahdilla, jolloin ongelmat tahtovat minunlaisen kuskin kanssa vain kasaantua vauhdin lisääntyessä sen sijaan, että ne ratkeaisivat. Tänään tuntui hetkittäin siltä, että homma saattaa lähteä kunnolla hanskasta, mikä oli vähän pelottava ajatus. Tällaista ei saisi tulla enää, joten toivottavasti maltan herätä ensi viikon valmennuksessa viimeistään.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Laukanvaihtoja kerrakseen

Maanantain iloksi ujuttauduin taas tallin opettajan luo kahden ratsukon tunnille. Olin toivonut Aadaa ja myös pääsin tällä odottavalla tammalla ratsastamaan. Tunnin tehtävinä olivat kolmikaarinen kiemuraura kaikissa askellajeissa ja keskihalkaisijan aikana tehdyt laukanvaihdot.

Kolmikaarista kiemurauraa mentiin hetki ensin käynnissä. Aadaa sai hieman pyydellä liikkumaan reippaammin, mutta kohtuullisen nopeasti se alkoi työskennellä paremmin. Kiemurauran asetukset sujuivat todella helposti tamman helpommalle puolelle eli oikealle. Vasemmalle sen sijaan asetuspyynnöt eivät oikein tahtoneet mennä läpi, vaan pyynnöistäni tamma vain pyöristi kaulaansa asettumatta kuitenkaan. Opettaja vinkkasi siirtämään sisäpohjetta edemmäs ja pyytämään sillä hevosen etupäätä ulommas, kun se tahtoi valua aina sisemmäs. Välillä sain viimein asetusta vasemmallekin läpi, mutta aika vaativana siinä sai olla.

Ravissa kiemurauraan ei tullut tuota vasemmalle asettamisen hankaluutta kummempaa. Aadan harjoitusravissa oli helppo istua, ja se meni pätkittäin mukavan rennosti ja pehmeästi. Asetukset oikealle sujuivat jälleen vaivatta ja olin tyytyväinen, kun osasin itse rentoutua ja myödätä niinä hetkinä kohtuullisen hyvin. Hetkittäin ehdin jo miettiä, että tällä hevosella voisi olla varsin kiva mennä koulukisoissa. Ravissakin Aada pysyi mukavia hetkiä pyöreänä ja edestä kevyenä. Ratsastaminen tuntui välillä jopa ihmeellisen helpolta ja ennen kaikkea vaivattomalta. Taas näitä ahaa-elämyksiä siitä, miltä ratsastuksen ilmeisesti pitäisi oikeasti tuntua huhkimisen ja puhkumisen sijasta.

Käynnin ja ravin jälkeen kiemurauraa lähdettiin tahkoamaan laukassa. Opettaja ohjeisti pyöräyttämään aina ympyröitä väliin, jotta saisi tarpeen mukaan sekä itsensä että hevosen kasattua uuden kaaren ratsastamista ja laukanvaihtoa ajatellen. Pyöräytin alkuun muutamia laukkaympyröitä vasemmalle, jotta sain Aadan laukkaamaan sujuvammin. Tammalla kesti alussa hetken, että laukka lähti rullaamaan, sitä ennen meno oli aika kulmikasta. Vaihdot kiemurauran suoristuskohdissa taisivat onnistua joka kerta. Miinusta tosin minulle siitä, etten joka hetki ottanut hevosta lyhyemmäksi ennen vaihtoa, jolloin Aada vaihtoi vähän nakaten takapäätään turhan ylös. Tuloksena oli oman istuntani pettäminen ja nytkähdys aina vaihdossa eteenpäin. Opettaja vinkkasikin ottamaan hevosta lyhyemmäksi ennen ja jälkeen vaihdon, jotta meno ei turhaan kiihdy ja vaihdot vähän tasoittuvat. Lopulta kiemurauraa pääsi tulemaan ilman ympyröitä laukat edelleen toivotusti lennosta vaihtuen. Kun tajusin ottaa pidätteet oikein, vaihtoi Aada paljon tasaisemmin eikä oma istunta valahtanut niin pahasti.

Kiemurauran jälkeen opettaja pisti meidän vielä tekemään laukanvaihtoja keskihalkaisijalla. Ohjeena oli edelleen ottaa hevosta lyhyemmäksi vaihtojen ajaksi, jotta meno olisi hallitumpaa ja tasaisempaa. Muutamia kertoja vinkkarallaan ollut istuntani aiheutti sen, etten saanutkaan enää oikeaa laukkaa vasemmaksi, vaan apuna piti käyttää kaarretta. Aada myös alkoi vähän innostua ja tykkäsi vaihdon jälkeen vähän kiihdyttää. Pitkällä sivulla kiemurauran alkuun palatessa tammaa sai jo pidätellä tosissaan, kun se tykkäsi ravissa kipittää melkoisesti. Viimein tajusin alkaa jo vaikuttaa hevoseen ja lopputulemana taisi olla neljä laukanvaihtoa keskihalkaisijan aikana. Opettajalta tuli kehu, että meno näytti tässä vaiheessa aika sujuvalta ja hallitulta. On sanomattakin selvää, että sisäinen kouluratsastajani myhäili ja korjasi silinteriään paremmin.

Loppuraveissa Aada oli ihan kipitysfiilareissa. Opettaja kehotti nakkaamaan ohjat pitkäksi ja antamaan tamman höyryämällä tajuta, että hitaampaakin voi mennä. Tein työtä käskettyä, mutta Aadalla ei oikein sytyttänyt, että kukaan ei vaadi sitä menemään reippaasti. Aloin sitten rauhoitella menoa äänellä, taputtamalla ja lopulta istunnan ja ohjan yhteistyöllä. Hiljalleen tamma muisti, että on olemassa rauhallisempi ravi ja alkoi lopulta mennä rauhassa. Tunti oli kyllä mukava, vaikka välillä meno tuntui turhankin helpolta. Olisin ehkä kaivannut vähän enemmän piiskausta, jotta olisin saanut istuntaani ja vasemman pohkeen käyttöä paremmaksi. Aadan pisteet kuitenkin nousivat jälleen, sillä se teki kyllä kaiken, mitä kuski vain osasi siltä pyytää.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Estekisoista 28 tyylipistettä ja harmittavat 4 virhepistettä

Liki 3,5 vuoden tauon jälkeen oli taas syytä mennä estekisoihin, joissa oli tyyliarvostelu. Hevosena oli tuttuun tapaan Pera, ja lähdin tavoittelemaan puhdasta, sujuvaa rataa sekä odottamaan mielenkiinnolla tuomarin kommentteja. Starttasin luokan 50-60 cm, sillä 70-80 sentin luokan esteillä tyyli olisi voinut jäädä kokonaan matkastakin vielä tässä vaiheessa. Luokassani oli 10 osallistujaa, ja oma lähtövuoroni oli kolmantena. Menin ensimmäistä kertaa Peralla niin, ettei se ollut mennyt alle yhtään luokkaa.

Verkassa Pera käyttäytyi ihan hyvin. Jarrut ja ratti olivat matkassa samoin kuin kaasu. Verkkahyppyjä sai ottaa yhteensä kolme: yhden kerran pienemmälle pystylle, sitten se sama korotettuna ja lopuksi ainakin kuskia arveluttanut muurilaatikko. Pystyt menivät hyvin, mutta muurille tultaessa Pera vähän kiemursi. Tajusin pitää pohkeet lähellä, jolloin se kuitenkin ylitti sen mutkitta. Hyppyjen välillä Pera oli vähän turhan reipas, jolloin sain ottaa pidätteitä jonkin verran. Toisaalta olin tyytyväinen siihen, että hevonen liikkui itse. Jatkossa pitää kuitenkin alkaa erottaa, milloin hevonen on aktiivinen ja laukkaa pyydettynä reippaasti siitä, että hevonen on jännittynyt ja vähän kaahottaa.

Tässä taas jonkinlainen näkemys kisaradasta. Tyyliarvostelun ollessa kyseessä ei menty kuin perusrata eli esteet 1-7. Homma alkoi vasemmassa kierroksessa ykköspystyn yli, laukka oikeaksi ja kakkosokserin yli. Siitä vasen laukka ja hevosportillisen kolmospystyn ja nelosokserin väliin hevosesta riippuen viisi tai kuusi laukkaa. Sen jälkeen vasemmassa laukassa viitosokserin yli, laukka oikeaksi ja lyhyelle sivulle ennen kuutospystyn hyppäämistä. Lopuksi muurilaatikollinen seiskapysty, ja rata oli siinä. Rata sinällään oli aika mukava, kun siinä oli vain kolme laukanvaihtoa eikä kovin hurjia teitä tarvinnut ratsastaa, kun ajalla ei ollut merkitystä. Verkkahyppuinä otetut esteet kuusi ja seitsemän olivat aika passeleita, kun toisella sai treenata kääntämistä ja toisella erikoisemman esteen ylittämistä.

Radalle lähdettiin vähän epäröivin askelin. Pera kyttäsi matkalla ensimmäiselle esteelle sekä muuria että peilipäässä käyttämättömänä ollutta noppaa. Tie ykkösesteelle oli kuitenkin hyvä, ja myös laukka vaihtui siinä. Kakkoselle tultiin vähän turhan lähelle, ja laukka jäi vaihtumatta. Eteen tullut kaarre ja pyyntöni saivat kuitenkin Peran vaihtamaan myötälaukan lennosta. Jäin kakkosen jälkeen taas omiin maailmoihin enkä vahtinut laukkaa, niin kolmoselle tultiin myös vähän lähelle. Meno vähän hyytyi ja pistimme väliin kuusi askelta. Viitoselle mentäessä jäin seinän vierelle vähän turhan kauaksi aikaa, jolloin käännös esteelle tuli Peralle hieman yllätyksenä. Hevonen pääsi myös venähtämään pitkäksi, jolloin sen takaset kolauttivat puomin alas. Pera tosin kolautteli kahden muunkin kuskin ratsastamana yhden puomin alas. Kuutonen hypättiin hieman liikaa vasemmalta, jolloin viimeiselle eli seiskalle piti tehdä korjauskäännöstä. En kuitenkaan korjannut tarpeeksi, vaan seiskan tulimme myöskin vasemmalle painuneena.


Tyylipisteitä tuli 30, mutta yksi harmittava pudotus rokotti kaksi pistettä, jolloin kokonaissaldo oli 28 pistettä. Istunnasta esteiden välillä ja vaikuttamisesta hevoseen sain viitosen, minkä oletan tulleen enemmän vaikuttamisesta. Koska Pera kyttäili vähän, puski se pohkeestani muutamat kerrat läpi. Istunnasta esteillä sain pisteitä kuusi, ja vahvuudeksi tuomari oli merkinnyt katseen. Tästä olin iloinen, sillä vielä jokin aika sitten tykkäsin joko tuijotella maata tai sitten estettä. Omasta mielestäni myös istunta pysyi radan kasassa ihan hyvin ja olen iloinen siitä, ettei yhtään rytkähdystä päässyt sattumaan. Heikkoudeksi oli merkitty käsi ja ohjeena muistaa myödätä. Tästä olin vähän ihmeissäni, kunnes tuomari selvensi seuraavansa myötäystä myös muualla kuin esteellä. Tunnustan jääneeni vähän kiinni ohjaan niinä hetkinä, kun Pera kyttäili ja puski. Esteillä kuvittelisin myödänneeni ihan ok.

Oikeista teistä ja lähestymisestä napsahti seitsemän kommentilla, että hyvät tiet, mutta lähestymiset pitäisi olla tarkempia. Muutamia kertoja tultimme liian lähelle ja lopussa vielä liirattiin esteen keskikohdasta karkuun. Tempon, tasapainon ja rytmin tuomari pisteytti kuutoseksi kommentoiden, että rauhallisempaa laukkaa. Pätkittäin Pera kyllä meni vähän omaan tahtiinsa, mutta ei tuo nyt videolta katsottuna ihan niin vikkelää menoa ollut. Pisteitä yleisvaikutelmasta saatiin kuusi, joka sanallisesti tarkoittaa tyydyttävää. Ei kovin kiva arvosana. Sijoitukseni oli jaettu neljäs sija kahden muun kanssa kymmenen ratsukon joukossa.

Olin kuitenkin Peraan tosi tyytyväinen, ja rataamme mahtui myös hyviä hetkiä. Erityisen iloinen olin siitä, että Pera mutkitteli vain kerran ja senkin verkassa, mutta muutoin tuli esteille siten, että saatoin luottaa sen hyppäävän. Koetin myös välillä rauhoittaa Peraa äänellä, mutta en näemmä saanut mainittavaa tulosta. Jatkossa pitää opetella olemaan kunnolla hereillä, vaikuttamaan ajoissa, tarkkailemaan, että hevonen tekee pyydetysti sekä myötäämään mahdollisimman usein oikeina hetkinä, niin menon pitäisi kyllä parantua.

Videosta kiitos Noralle! Käykäähän lukaisemassa, miten hyvin Noran ja Tellun kisapäivä sujui.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Kivaa kouluvääntöä

Koska halusin saada tuntumaa Peraan ennen sunnuntain kisoja, kehtasin toivoa sitä perjantainkin tunnille. Toive meni läpi, ja pääsin taas lätkäisemään ruttuisen mielikuvitussilinterihattuni päähän ja vääntämään koulua tämän Uljaan Mustan kanssa. Pera oli sopivasti ollut edellisellä tunnilla, joten se oli lämmitelty valmiiksi.

Tunnin treenikuviona oli pohkeenväistöt uraa seuraten. Aluksi kuvio aloitettiin pitkän sivun alusta pysähtymällä. Siitä takapää siirrettiin sisemmäs pois uralta ja etuosa jäi uralle. Siitä jatkettiin väistöä sen verran, että se sujui hyvin. Sitten jatkettiin suoraan ja pyöräytettiin muutamat voltit, kunnes nostettiin ravi ja ravattiin loppumatka takaisin alkuun. Käynnissä kuvio meni todella mukavasti. Pera oli herkkänä, ja väistöt sujuivat aika helposti. Hitusen sain korjata menoa, kun Pera tahtoi taipua liikaa kaulasta pelkän asetuksen sijasta. Kun sain itseni kasaan, väisti Pera taas hyvin.

Seuraavaksi kuviota tultiin jo ravissa. Pysähdys ja takapään väistätys erikseen jätettiin pois ja väistön lisäksi nostettiin puolestaan myötälaukka. Aluksi Pera tahtoi kipittää väistön läpi sen tekemisen sijaan, kunnes älysin pyytää sitä pienempään raviin. Väistöt lähtivät tässäkin varsin sutjakkaasti ilman, että vauhti kuitenkaan katosi kokonaan. Opettajalta tuli kehuja väistöistä, ja sisäinen kouluratsastaja myhäili tyytyväisenä. Saimme myös muutamia helposti nousseita laukannostoja, mutta mukaan mahtui myös muutamia parin kiihdytetyn raviaskeleen kautta mentyjä siirtymiä. Tajusin nyt sitten ovelasti, etten noina hetkinä valmistellut laukannostoa kunnolla, vaan yhtäkkiä väistöavut vaihtuivatkin laukka-avuiksi. Laukassa Peralla oli mukavasti virtaa, jolloin laukka rullasi vaivatta, mutta ei kuitenkaan ollut kaahottamista.

Loppuun otettiin vielä ensin käynnissä, sitten ravissa kolmikaarista kiemurauraa, jossa sai myös tarpeen vaatiessa jäädä pyörittelemään ympyröitä. Käynnissä Pera meni mukavan pehmeänä ja pyöreänä pitkiä hetkiä ja oli todella helppo ratsastettava. Olin itse tyytyväinen siihen, että käynnissä olin valppaana käden kanssa ja väittäisin, että osasin myödätä tällä kertaa hyvin sen mukaan, milloin hevonen sen ansaitsi. Ravissa Pera vähän alkoi tehdä päänsä kanssa ylös, alas, ylös, alas -liikettä, mutta rauhoittui hiljalleen paremmin pyöreämmäksi. Jaksoin myös keskittyä siihen, että sinnikkäästi pään yrittäessä nousta ylös tein puolipidätettä ja pyysin vähän pohkeilla eteen. Pera ymmärsi vinkkini ja antoi taas myöten. Oikea kierros oli paljon helpompi, vasemmalle oma istunta väänsi menoa vähän vaikeammaksi, mutta pätkittäin sain onneksi sitä korjattua, ja Pera palkitsi sen toimimalla taas varsin mukavasti.

Tämän kerran tunti oli jotenkin poikkeuksellisen kiva. Pera toimi pätkittäin mallikkaan kevyesti, ja sain hihkua mielessäni. Jospa meillä sunnuntaina olisi yhtä rento ja hyvä fiilis, niin pääsisimme sen kisaradan hyvällä tyylillä ja puhtaasti läpi. Kerään tosin vähän jännitystä siitä, että tällä kertaa minä menen Peralla sen ensimmäisen radan. Aikaisemmin onni on ollut myötä, ja Pera on ehtinyt mennä alle yhden radan. Ei auta muu kuin keskittyä kunnolla, niin eiköhän hevonenkin tee oman osuutensa hyvin.

torstai 3. marraskuuta 2011

Estekisoihin valmistautumista

Estevalmennukseen olin toivonut opettajalta Peraa sunnuntain tyyliarvostelulla mentäviä kisoja ajatellen. Toive meni onneksi läpi ja pääsin pienoisen tauon jälkeen taas hyppelemään tutuimmalla hevosella. Alkuverkka mentiin itsenäisesti ravaillen. Pera oli vähän laiskahko ja tuijotteli katsomopäätyä melkoisesti. Verkkahyppyinä oli ravilähestymisellä mentyä ristikkoa sekä lyhyellä laukalla otettuja välejä. Hypyt menivät ihan ok, kunhan alkulöysyys ja sitä seurannut turha kiiruhtaminen muuttuivat tasaisemmaksi menoksi. Plussaa tuli kuitenkin siitä, että Peran meno oli niin tuttua, ettei tässä vaiheessa tullut mitään mukautumisongelmia esteillä. Oli kotoisa olo, kun tiesi, miten hevonen menee.

Tässäpä sitten jo rata. Ensimmäisellä kierroksella maksimikorkeus oli 60 cm ja toisella puolestaan 70 cm. Hyvää treeniä siis sunnuntaita ajatellen, jolloin menen valtavan 50-60 sentin radan. Radalla ei ollut mitään erikoisesteitä ja ainoastaan kaksi okseria. Neloseste oli puolestaan kavaletti, ja muut olivat peruspystyjä.

Ensimmäiselle kierrokselle lähdin vähän hoplaa-asenteella. Kaasuttelin hyvän matkan ennen ykköstä, jolloin tuloksena oli epäsopivat askeleet esteelle. Ajattelin Peran survovan vielä yhden miniaskeleen, mutta polle stoppasikin esteelle. Onneksi niin kiltisti, ettei selässä pysyminen ollut ongelma. Toisella kerralla mentiinkin jo yli, mutta hoplaa-meininki tahtoi jatkua. Oikeasti kuvittelin pyytäväni hevosta kunnon ratatempoon, mutta oikeasti päästin hevosen valahtamaan pitkäksi ja unohdin itse ratsastaa. Kakkonen, kolmonen ja nelonen ylittyivät ok, ja laukka vaihtui toivotusti. Nelosen jälkeen en ollut hereillä, vaan valuin uralle ja jouduin kääntämään enemmän päästäkseni viitoselle ja kuutoselle suoraan. Väli meni ok samoin kuin seiska, mutta sitten kasista mentiin vasemmalta ohi. Uusi lähestyminen ja yli mentiin samoin kuin vielä ysistä. Opettajalta tuli kommentti, että radalla vauhtia oli liikaa, joka myös aiheutti virheet. Harmitti hitusen, kun olin sokeana vain humputellut menemään.

Toisella kierroksella päätin olla enemmän hereillä, kun esteitäkin oli korotettu hitusen. Sainkin Peraan parempaa tuntumaa, jolloin rata meni viime kertaa paljon paremmin. Oma keskittyminen kuitenkin horjui, mikä sitten meni aiheuttamaan radan ainoat häsellykset. Seiskalta lähtien ajattelin vain ja ainoastaan sitä, että kasistahan mennään tällä kertaa kerralla yli. Ennen estettä tuli miniaskel ja jäin vähän hypystä nykäisten Peraa hieman suusta. Laukka jäi vaihtumatta, joten humputtelimme lyhyen lähestymisen vastalaukassa. Tunsin sen kyllä, mutta ei siinä enää ehtinyt vaihtoja alkaa yrittää. Kehuin kuitenkin Peraa valtavasti heti nykäisyn jälkeen, että hevonen ylipäänsä jatkoi kavaletille. Jännä, miten kaikki muu ratsastaminen unohtui, kun jäin vain miettimään sitä, että tästä mennään yli. Oma ajatus pitäisi olla enemmän yli ja eteenpäin kuin pelkästään yli tai eteenpäin.

Vaikka treeniin mahtuikin muutamia mokia, joista rokotettaisiin kisoissa pahasti, olin silti pääosin tyytyväinen. Pera oli kuitenkin menossa pääsääntöisesti kaikesta yli ja olisi varmasti mennytkin, jos olisin itse ollut hereillä. Jätin hevosta vähän turhan paljon yksin, sillä aikaisempiin estevalkkahevosiin verrattuna Peraan voi luottaa paljon enemmän. Taisin kuitenkin tyrkätä sille välillä pääosan menovastuusta, ja se oli puolestaan sitä mieltä, ettei ala yksin näitä hommia tahkota. Pitää toivoa, että Peralla on sopivasti menohaluja myös sunnuntaina ja ettei se jää katselemaan erikoisempia esteitä tällä kertaa. Sitten kun vielä muistaisin itse myös ratsastaa, niin saisi taas toivottavasti hyvän mielen tulokseksi kisoita.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Avotaivutusten treenailua

Koska viime viikolla tahkosimme Veronan kanssa sulkutaivutuksia, ajattelin tällä kertaa ottaa hieman avotaivutuksia. Alkuverkaksi hain tamman pitkällä ohjalla reippaaseen käyntiin. Verona liikkui aika mukavasti itse, joten päätin testailla vielä siirtymiä. Yritin keskittyä siihen, että pitäisin oman pakkani kasassa käynti-ravi-käyntisiirtymisissä, ja ettei hevonen venähtäisi ihan kilometrin mittaiseksi niiden aikana. Siirtymisissä raviin sain muutamia kivoja hetkiä, mutta takaisin käyntiin siirtymisessä oma pakka levähti aina. En keksinyt, miten olisin pitänyt itseni jämäkkänä, joten siihen suuntaan ei niin kivoja onnistumisia tullut. Verona tosin siirtyi aika helposti käyntiin istunnan avulla, mutta tahtoi aina venähtää turhan paljon. Olisi pitänyt siis osata pitää ohjat tuntumalla, mutta tykkäsin nakella niitä näemmä miten sattuu.

Avotaivutuksia tein käynnissä peilistä menoa tarkkaillen. Aluksi en saanut Veronaa tajuamaan asetusta enempää siitä, mitä yritin pyytää. Hetken ajan mietin sitten istuntaa ja käytin pohkeita, jolloin meno alkoi muistuttaa hieman avotaivutusta. Avotaivutukset sujuivat helpommin oikealle, mutta silloinkin tamma tahtoi liirailla taivutuksesta suoraksi. En siis saanut kauhean vakaata avotaivutusta, vaan menoa sai tarkkailla koko ajan.

Vasemmalle tehty avotaivutus oli haastavaa. Pelkästään asetuksen pyytäminen sai hevosen valahtamaan sisälle eli sisäpohkeeni taisi unohtaa olla olemassa. Tajusinpa tässä juuri myös, että en muistanut korjata tässä kohtaa istuntaani. Muualla kyllä vähän mietin sitä, mutta näemmä tehtävää suorittaessa se pääsi unohtumaan. Enpä sitten enää ihmettele tätä pullahdusilmiötä, kun itse olin valahtanut painollani vasemmalle. No, tästä huolimatta sain lopulta muutamat järkevät askeleet aikaiseksi. Taisin tosin roikkua ohjissa taas monen kerran edestä, mutta Verona sieti menoni aika hyvin ja hetkittäin jopa pyöristyi taivutusten aikana kivasti.

Laukassa en tehnyt mitään muuta kuin koetin rauhoittaa hevosen rennompaan menoon. Veronalla oli taas vähän kierroksia ja puskeminen molempiin suuntiin vähän paheni. Yritin sitten saada asetuksia läpi, estää hevosta sisäpohkeella kääntymästä ja saada sitten rennompaa menoa. Metsään meni valtaosan ajasta, mutta sentään muutama ympyrä meni kohtalaisesti ja raviinkin päästiin ilman mahdottomia jarrutusmatkoja. Pitäisi etsiskellä tehokkaita laukkatreenikuvioita, joiden kanssa voisi alkaa kuvitella tuonkin askellajin ottamista haltuun.

Loppuraveissa keskityin hakemaan viimein sitä rauhallisempaa menoa ja pyöreämpää hevosta. Ympyröillä ja kulmissa meno oli ihan ok, mutta suorien alussa Verona yritti vähän kiihdyttää. Harjoitusravissa istuminen ja jokaiseen kiihdytysyritykseen reagointi alkoivat kuitenkin auttaa, ja polle rentoutui ravailemaan paremmin. Käynnissä tamma venytti hienosti ohjan perässä eteen alas, jolloin treenit saatiin mukavasti pakettiin.