Sujumista ja tökkimistä

Viime kerran estevalmennuksessa jäi turhan epävarma olo Peran kanssa, joten tällä kertaa esteratsunani toimi Poku. Alkuverkassa keskityin siihen, että hevonen liikkuu pyynnöstäni. Poku yritti ainakin vähän, sillä reippaamman käynnin pyynnöstä se nosti aina ravin. Olin muka tyytyväinen, vaikka oikeasti minun olisi pitänyt vaatia käynti reippaammaksi raville karkaamisen sijaan. Laukassa painalsin muutamat pitkät sivut reippaammin ja kuvittelin, että pollehan on ihan hereillä. Harmi vain, että esteet nähtyään Poku tahtoi välissä hyytyä, välissä kiihdyttää kuskia juuri kuuntelematta.

Yksittäisissä hyppytehtävissä harjoiteltiin pääosin kääntämistä ja laukanvaihtamista. Meillä meni aika vaihtelevasti. Välillä sain Pokua liikkumaan, jolloin laukat vaihtuivat, ja hypyt olivat helppoja. Sitten taas oli hetkiä, kun en meinannut saada hevosta ollenkaan hereille ennen estettä, jolloin muutamia kertoja Poku joko stoppasi sen eteen tai jopa väisti sen. Oma kunto oli taas kunnolla koetuksella, mutta sykemittari kertoi silti tunnin aikana palaneen vaivaiset 259 kcal. Tuntui kyllä moninkertaisesti rankemmalta. Ilmesesti viime ajan kuntoilut ovat tepsineet, sillä alkusyksystä estetunnilla sykemittari paukutteli helposti yli 350 kcalin lukemia.

Radalla tunnin kääntämisajatus pysyi vahvasti mukana. Ykköselle lähdettiin oikeassa laukassa ja sen aikana koetettiin saada laukka vasemmaksi. Siitä kakkoselle ja taas laukanvaihtoyritys oikeaksi, josta kolmosen yli ja laukka vasemmaksi. Sen jälkeen neloselle ja laukka oikeaksi, jonka jälkeen viitosen ja kuutosen väliin muistaakseni viidestä kuuteen askelta. Tästä seiskan yli, laukka vasemmaksi ja kasisarja yhdellä laukka-askeleella ja ysikavaletille kolme tai neljä askelta. Ongelmat radalla olivat joko vauhdin puute tai sitten hevosen kiihdyttäminen ja samalla mahdottoman pitkäksi venyminen. Myönnän, että usutin hevosen mieluummin pitkään, vauhdikkaaseen laukkaan, sillä sen avulla tiesin saavani sen miniesteistä (korkeus maksimissaan 60 cm) yli paremmin kuin hyytyneellä humputtelulla.

Niinä kertoina, kun Poku itse vähän syttyi ja imi esteelle, vaihtuivat laukatkin hyvin. Muutamia kertoja piti tehdä vaihdot ravin kautta, kun olimme tulleet löysänä esteelle. Käännöskohdat tuottivat ongelmia, sillä ne veivät pienenkin vauhdin pois enkä jostain syystä onnistunut saamaan hevosta uudelleen kunnolla liikkeelle ennen seuraavaa pidempää suoraa. Onnistuneimmat kohdat radalla olivat viitosen ja kuutosen sekä kasisarjan ja ysin välit. Sain Pokun etenemään, joskin pitkänä, jolloin leiskautimme välit pienemmillä askelmäärillä sujuvasti.

Pokun kanssa plussaa on se, ettei sen kyydissä tarvitse pelätä yhtään. Se kyllä osaa myös pysähtyä esteen eteen tai väistää sen, mutta se varoittaa asiasta niin hyvissä ajoin, että yleensä itsekin tietää kiellon tulevan muutamien askelien päästä. Poku ei myöskään ole kovin hyvä mutkittelemaan tai venkoilemaan, joten siitäkään ei tarvitse huolehtia. Opettaja kertoikin, että nuorempanakin Pokua sai usuttaa laukkaamaan kunnolla eli iästä ei ainakaan tämän hevosen hidastelut johdu. Toinen haaste tämän hevosen kohdalla on samalla se, että kun sen saa liikkeelle kunnolla, pitäisi se osata keriä vähän lyhyemmäksi, jotta hypyistä tulee hyvän pyöreitä.

Tunnin aikana myönnän nakelleeni hanskojani tiskiin aika monet kerrat. Samalla iski epätoivo, kun tajusin, ettei tallissa tällä hetkellä ole yhtään esteratsua, jota osaisin ratsastaa. Useita en saa liikkumaan kunnolla ja loput puolestaan liikkuvat liikaakin enkä saa niihin otetta. Sisäinen kouluratsastajani yritti supattaa, että vaihdapas nämä estehömpötykset kunnon kouluvääntöön, mutta toistaiseksi en haluaisi kuunnella sitä silinterihörhöä. Yksi ratkaisu olisi keksiä, miten saan Peran taas hyppysiini, jolloin ongelma olisi ratkaisu. Tämä olisi hyvä vaihto sen sijaan, että keskityn uikuttamaan sitä, kuinka hevonen vie ja minä vikisen. Toisaalta Peran kanssa olen alkanut jännittää hyppäämistä, mikä taas pahentaa tilannetta. No, sunnuntaina sisäinen kouluratsastajani pääsee testaamaan elämänsä ensimmäiset koulukisat. Saa nähdä, kuoriutuuko minusta sitten kouluratsastuksen nimeen vannova ratsastaja vai pompinko silinterin lyttyyn katkaistun esteraippani viereen.