sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Virheitä vieraissa

80 sentin radalla. © Eeva
Sunnuntaina kello herätti 5.05. Huh! Onneksi se tarkoitti sitä, että edessä oli Pegasos Riding Teamin seuraestekisat Haapavedellä. Olin ilmoittautunut sinne Jetin kanssa molempiin seuraluokkiin eli 70 ja 80 senttiin. Arvosteluna molemmissa oli 367.1. Talliltamme lähti kisoihin myös kolme muuta ratsukkoa, joista Kaisa ja Vake oli tietysti yksi.





70 sentin rata oli asiallinen, joten en stressannut siitä kummempia. Verkassa Jetti oli vähän unessa ja keksi pällistellä maneesin toista päätyä ja etenkin sivuovea, josta yksi ihminen pelmahti sisään ilman mitään ennakkovaroitusta. Otin itsenäisesti muutamat hypyt ristikolle, pystylle ja okserille. Ne sujuivat ihan ok, kun sain Jetin keskittymään. Opettaja pyörähti vielä katsomassa yhden pystyhypyn. Komennuksena tuli herättää Jetti kunnolla, kun vähän mummoilimme. Jetti toimi topakammin ratsastettuna kivasti, ja pysty ylittyi vaivatta. Se riitti verryttelyksemme, ja siirryimme kentän liepeille odottamaan vuoroamme.

70 sentin radalle lähdimme liikkeelle oikeassa laukassa. Jetti laukkasi ihan mukavasti, ja ykkönen ylittyi hyvin Jetin vaihtaessa laukan siinä toivotusti vasempaan. Pidempi tie kakkoselle sujui yllättävän tasaisesti eikä tahti hyytynyt. Sen ansiosta kakkonenkin ylittyi helposti. Kolmosena ollut pysty jatkoi aiempien esteiden tyyliä eli ylittyi vaivatta. Hypyn jälkeen Jetti oli tasan yhden askeleen ristilaukassa, kunnes korjasi takapäänsäkin oikeaan laukkaan. Neloselle tuli ratsastettua hieman liian lyhyt tie, jolloin viimeinen askel ennen hyppyä oli mini. Jetti kuitenkin nosti kavionsa esteestä yli, ja matka jatkui. Viitosen kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Kuutosen lähestymisessä hätäilin turhaan vauhdin hyytymistä ja sorruin vähän tuuppaamaan. Sain kuitenkin rauhoituttua ajoissa, jolloin Jetti sai hypätä kuutosen hyvin. Luvassa oli enää perusradan viimeinen este eli seiska. Maltoin ratsastaa kohtuullisen tien, jolloin seiskakin ylittyi puhtaasti, ja pääsimme jatkamaan uusintaan.

Kasille kurvasin kolmos- ja viitosesteiden välistä, kuten olin suunnitellut. Harmikseni en sitten kertonut reittivalintaa Jetille selvästi, sillä se hetken luuli meidän hyppäävän viitosen hullulla tiellä ja teki töksähdyksen. Horjahdin selässä hieman, mutta sain jatkettua ratsastusta nopeasti. Videon kuvaaja luuli Jetin kieltäytyneen hypättävänä olevalle esteelle, jolloin kamera lakkasi hetkeksi seuraamasta. Tässä välissä hyppäsimme kasin aiemmasta erheestä huolimatta hyvin. Ysille tuli vähän jarruttava hyppy, kun tiessä tuli oikaistua. Kympille olin aikonut ratsastaa hieman isomman tien, mutta ahneus iski viime hetkellä, ja käänsin paljon ajateltua tiukemmin. Ehdin vielä ajatella tehneeni samanlaisen tien kerran kotikisoissa epäonnistuneesti ennen kuin olimme esteellä. Niinhän siinä sitten kävi, että sama tie epäonnistui uudelleen, ja Jetti otti kympiltä puomin mukaansa. Sain jatkettua rataa, vaikka pudotus harmitti. Onneksi edessä oli enää viimeinen este eli yksitoista. Sille tulimme hyvin, ja pääsimme radan puhtaasti loppuun.

Radan jälkeen toiseksi viimeisen esteen pudotus harmitti paljon. Eniten harmitusta aiheutti se, että radalla tajusin tekeväni väärän ratkaisun oikaisemalla tiessä niin paljon. Miksi en saanut tehtyä oikeaa ratkaisua? Olin jo radan tutustumisessa ajatellut, ettei tie sovi meille. Mutta niin vain ahneus iski ja tällä kertaa kostautui. Tietysti sijoituksista kisatessa on otettava riskejä, mutta joskus pitäisi myös osata arvioida, onko riski ottamisen arvoinen. Loppujen lopuksi radalla tuli vain kolme virheetöntä suoritusta, jolloin olimme Jetin kanssa neljänsiä muistaakseni 18 ratsukon luokassa ja saimme punaisen ruusukkeen. Kaisa ja Vake puolestaan nappasivat viidennen sijan ja keltaisen ruusukkeen, joten pääsimme yhdessä palkintojenjakoon. Samalla kuulin ratsastaneeni nopeimman ajan, mutta virhearvioni vei meiltä sinivalkoisen ruusukkeen. Siinäpä itselle miettimistä jatkoon. Hassua kuitenkin, miten rata keräsikin niin paljon virhepisteellisiä suorituksia, vaikka se ei ollut vaikea. Ehkä muutkin ratsastajat sortuivat pieneen huolimattomuuteen, joka kostautui turhina virhepisteinä. 

80 sentin rata vaikutti myös kivalta. Vähän siinä oli enemmän kieputusta ja askeleen sarja, mutta muuten se vaikutti ihan asialliselta. Verryttelyssä Jetti oli vähän omissa maailmoissaan. Tietysti se ehti kyttäillä ja olla hidas, mutta lopulta sain ratsastettua asialliset hypyt ristikolle, pystylle ja okserille. Sain jopa vähän tehdä pieniä pidätteitä pystyltä suoraan okserille jatketussa lähestymisessä, mikä oli todella positiivista. Tästä oli hyvä siirtyä odottamaan omaa vuoroa.

80 sentin este 3. © Eeva
80 sentin radalle lähtiessämme usutin Jettiä liikkeelle. Se reagoi ihan hyvin, jolloin yritin rauhoittua ja antaa laukan sujua. Ykkönen ylittyi ihan ok, vaikka askel ennen hyppyä oli vähän jarruttava. Laukka vaihtui siinä oikeasta vasemmaksi. Kakkoselle tie oli ihan hyvä, mutta jotain meni silti pieleen. Jetti nimittäin keksi jo paria askelta ennen estettä, ettei muuten varmana hyppää. Niinpä ruuna livahti vasemmalta esteen ohi. Tämä tuli taas vaihteeksi puskista, joten en ollut kartalla enkä ehtinyt tehdä mitään. Sain kuitenkin kasattua itseni nopeasti, ja matka jatkui vikkelästi. Uudella lähestymisellä Jetti vähän häselsi alussa, mutta sain sen ihme kyllä keskittymään.  Niinpä Jetti hyppäsi kakkosen aivan kuin siinä ei koskaan olisi ollut mitään, hassu ruuna. Kakkosella laukka myös vaihtui hypyssä oikeaksi. Tajusin tämän jälkeen ratsastaa päättäväisemmin, sillä olen enemmän kuin kerran joutunut kokemaan sen, kun Jetti jää haakuroimaan omiaan, ja loppurata menee harakoille. Kolmoselle pääsimme kääntymään ihan ok, mutta huomasin askeleiden sopivan huonosti. Ratkaisin tilanteen pyytämällä Jettiä napakasti eteen, ja se suostui lähtemään hyppyyn hieman kauempaa. Laukka vaihtui tässä hypyssä jo vasempaan, vaikka oikeassa olisi saanut jatkaa.

80 sentin este 6a. © Eeva
Neloselle tullessamme valuimme hieman vasempaan reunaan, mutta se ei onneksi sekoittanut pakkaa. Jetti hyppäsi sen kiltisti ja säilytti laukan toivotusti vasempana. Viitonen ylittyi ilman mitään ongelmia. Sen jälkeen Jetti laskeutui ristilaukassa, mutta korjasi jo parin askeleen päästä itsensä kokonaan vasempaan laukkaan. Edessä oli hieman jännäämäni sarja. Ratsastin sille itsekseni oikein järkevän tien, ja Jetti laukkasi sitä kohti hyvin. Niinpä selvitimme askeleen välin tosi nätisti, ei pelkoakaan kahdesta miniaskeleesta. B-osan jälkeen Jetti oli myös hienosti oikeassa laukassa. Kaarre ilmeisesti pääsi vähän sotkemaan rytmiä, jolloin lähestyminen perusradan viimeiselle ei ollut paras mahdollinen. Jetti otti ennen hyppyä minimmän askeleen, mutta ei epäröinyt, vaan hyppäsi viimeisenkin esteen. Näin olimme maalissa perusradalta neljän virhepisteen kanssa. Tietysti harmitti, mutta ohimeno tuli niin puskista, etten osannut ennustaa sitä saati valmistautua siihen. Näitä sattuu.



Jetin kaksi puolta: Käikky ja Lentsikka.
Yleisfiilis kisoista jäi helposti plussan puolelle, vaikka virhepisteelliset radat eivät tietysti ole suosikkejani. 70 sentin radassa kivaa oli se, että tiukemmat tiet onnistuivat sitä toiseksi viimeistä lukuun ottamatta. 80 sentissä olin puolestaan tyytyväinen siihen, että sain kasattua itseni ohimenon jälkeen nopeasti ja ratsastettua loput radasta riittävän napakasti, niin Jetti ei päässyt enää tekemään omia ratkaisujaan. Jatkossa pitää vain opetella vähän ennakoimaan tällaisia tilanteita. Veikkaan, että saatan hyppyä edeltävien rauhoitettujen kolmen askeleen aikana heittäytyä enemmän passiiviseksi, jolloin Jetille jää aikaa miettiä omiaan. Täytyy siis opetella pysymään tuntumalla, mutta samalla hevoselle työrauhan antaen. Siinäpä opeteltavaa. Kisapäivä kaikkine sattumuksineen toi jälleen tärkeää kokemusta, joten aamuherääminen oli hyvinkin sen arvoista.

70 sentin videosta kiitos Riikalle ja 80 sentin videosta kiitos Kaisalle! Kuvista kiitos Eevalle! Ratapiirroksista kiitos Annulle! Kuvakoosteen otokset napattu videolta.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Tasapainoton ilman satulaa

Lauantaina kävin ratsastamassa Jetin leppoisasti, jotta ratsu olisi liikutettu myös kisaa edeltävänä päivänä. Opettaja oli ehdottanut ilman satulaa menemistä, ja tartuin ideaan muitta mutkitta. Ilman satulaa meneminen on minulle yleensä rentoilua, vaikka helppoa se ei ole. Siksipä oli aika taas testata, miten istunta pitäisi ilman pelastusrengasta eli satulaa.

Ratsastin noin puoli tuntia, jonka aikana en tehnyt mitään ihmeellistä. Kävin vain askellajit läpi ja yritin pysyä kyydissä. Jetti oli taas sitä mieltä, että toinen pääty oli iso hui, joten jäin suosiolla pyörimään siitä kauemmas. Pyörittelin ympyröitä ja haeskelin Jettiä liikkumaan samalla, kun yritin keksiä tavan saada itseni istumaan rennosti ja tasapainossa. Ilman satulaa huomasin helposti, kuinka jalkani kipristyivät eteen ja ylös, ja polveni yrittivät puristua Jettiin kiinni. Näiden lisäksi vasen kylkeni painui ruttuun vieden minut kenottamaan vasemmalle, kun taas ylävartalollani kippasin taaksepäin. Huh, mikä vikalista! Vaadipa siinä sitten hevosta liikkumaan oikein, kun itse on kunnon ongelmakimppu selässä.

Vaikka mieleni teki nynnyillä, otin ympyrällä lyhyet pätkät laukkaa. Istunnan ongelmat näkyivät siinä pahiten, ja Jetti suostui laukkaamaan vain mummovauhdilla. Varmaan ihan hyvä, muuten olisin keikauttanut itseni aika todennäköisesti kyydistä. Ravissa sain vähän kiinni paremmasta istunnasta, mutta aika ajoin pakka levisi tehden minusta perunasäkin. Jetti otti ilon irti epätasapainoisesta ratsastajastaan ja hiippaili hyvin taloudellista mateluravia. Loppuratsastuksen aikana sain pysyttyä paikoin sen verran vakaana, että sain Jetin vähän parempaan raviin. Aika paljon korjaamista olisi silti ollut etenkin omassa rentoudessa. 

Puoli tuntia hurahti nopeasti. Onhan se opettavaista, vaikkakin hieman ikävää huomata, kuinka paljon sillä satulalla paikkaa perusvirheitä. Saisin sisällyttää ratsastuksiini säännöllisemmin joko ilman satulaa tai ainakin ilman jalustimia menemistä. Veikkaan, että satulassa istuminen helpottuisi kummasti, kun oppisin hallitsemaan kroppaani edes vähän ilman sen antamaa tukea.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Kerrassaan kivaa

Perjantaina suuntasin Jetin ja viiden muun ratsukon kanssa Tallinmäen maastoon. Kelinä oli tuulinen ja pilvinen +10 astetta, mutta onneksi metsäpoluilla oli tyynempää. Käppäilimme ja ravailimme alkumatkan, kunnes pääsimme kankaille. Siellä jakauduimme kahdeksi porukaksi: lyhyemmän ja pidemmän matkan laukkaajiin. Me Jetin kanssa olimme pidemmän matkan porukassa. Otimmekin kaksi rauhallista, mutta pitkää laukkapätkää kankaita myöten. Jetti käyttäytyi niin asiallisesti, että olin ihan mielissäni. Ei tietoakaan kyttäilystä, kiihdyttelystä tai muustakaan ylimääräisestä pömelöinnistä. Kerrassaan ja yksinkertaisesti vain kivaa ja rentoa. Jes! Loppumatkasta ravasimme tovin, kunnes siirryimme käppäilemään tallin pihalle saakka.

Maastolenkin jälkeen kävin vielä Jetin kanssa kentällä opettajan ohjauksessa ottamassa muutamat hypyt sunnuntain Haapaveden estekisoja ajatellen. Ensin tulimme vasemmassa laukassa pystyn, vaihdoimme siinä laukan oikeaksi, jatkoimme siitä toisen pystyn yli jälleen laukanvaihdon tällä kertaa vasempaan tehden ja hurautimme vielä lävistäjällä olleen okserin yli. Esteet olivat noin 60-senttisiä. Pikkurata sujui muuten hyvin, mutta Jetti oli vähän hitaana. Seuraavaksi samat esteet tultiin vielä uudelleen sekä lisättiin mukaan askeleen sarja. Nyt esteet olivat noin 80-senttisiä. Tälle miniradalle sain viriteltyä Jetin etenemään hieman paremmin, jolloin hypyt olivat ihan ok. Tämä riittikin meille, ja sain taputella Jetin hyväksi.



Tällainen kerta tuli kyllä niin tarpeeseen, etten osaa edes sanoa. On se vain mukavaa, kun ei tarvitse jännittää, vaan saa ottaa rennosti, ja asiat sujuvat helposti. Tällaista se ratsastaminen tosissaan parhaillaan on. Lisää siis tällaista, kiitos!

Videoista kiitos Kaisalle!

torstai 25. syyskuuta 2014

Vauhtia ja kurvailua

Torstain Tallinmäen estetunnille olin toivonut etukäteen Hilimaa, sillä suunnittelen meneväni myös sillä Jetin lisäksi Tallinmäen tulevissa harjoitusestekisoissa. Jetti sai näin minusta vapaan torstain, ja minä puolestaan pääsin taas vähän treenaamaan Hilimalla. Ratsukoita tunnilla oli neljä.

Alkuverryttelyssä halusin keskittyä siihen, ettei Hilima kipittäisi, vaan kuuntelisi myös pidätteet ja etenisi riittävän tasaisesti. Lyhyet sivut sujuivatkin ravissa mukavasti, mutta pitkien sivujen alussa tamma pyrki vähän kiihdyttämään. Yritin pitää istunnan jämäkkänä ja tehdä pidätteet ilman vetokisaan päätymistä. Toistuvat puolipidätteet niitä seuranneiden hellittämisten kanssa auttoivat kummasti. Hilima tasoittui kohtuullisen nopeasti myös niinä hetkinä, kun se oli yrittänyt lähteä kipittämään. Teimme ravissa myös pohkeenväistöjä keskemmältä takaisin uralle. Hilima tahtoi kiristää tahtia niiden aikana, joten olisin saanut rauhoitella sitä enemmän. Väistöaskeleitakin mahtui mukaan, mutta olisin toivonut vähän rauhallisempaa tahtia ja enemmän ajatuksella otettuja ristiaskeleita.

Laukassa tulimme molemmista suunnista kahden kavaletin 20 metrin suoraa linjaa. Väli piti ensin tulla kuudella askeleella, sitten seitsemällä. Meidän alkumme oli hieman rämpimistä, kun Hiliman laukka ei alkanut pyöriä kunnolla, ja päästin sen kaatumaan omille teilleen. Niinpä alussa rämmimme vähän epämääräisessä laukassa ja vielä epämääräisimmillä teillä kohti kavaletteja. Molemmat askelmäärät löytyivät kuitenkin kohtuullisen helposti, kun sain oltua Hiliman tukena, mutta en päällepäsmäröinyt liikaa. Ajatella, joskus vähempi on enempi.

Sitten tulimme seuraavan tehtävän: oikeassa kierroksessa kavaletin yli, uudelleen samalle kavaletille, jossa laukanvaihto vasempaan. Sitten taas toisella ympyrällä vasemmassa laukassa kerran kavaletin yli, sitten toisella kerralla samalla kavaletilla laukanvaihto oikeaan. Meitä vaivasi taas teiden asiallisen ratsastamisen puute, kun en muka saanut Hiliman kurvailuja estettyä. Opettaja neuvoi menemään sujuvaa laukkaa, jolloin ohjattavuus helpottuisi. Tämä kikka auttoi kummasti, ja sujuvammassa laukassa Hilima ei pyrkinyt yhtään niin pahasti omille teilleen. Oikeaa laukkaa emme saaneet kavaletilla vaihtumaan vasemmaksi, mutta vasen laukka vaihtui oikeaksi. Kiva tehtävä, joka paljasti hyvin puutteeni ohjauksessa. Omasta mielestäni sain kuitenkin johdettua ja vinkattua uudesta suunnasta järkevästi molemmilla kavaleteilla, mutta nyt onnistumiset jäivät vain toiseen suuntaan.

Lopuksi tulimme vielä lyhyen radan, joka oli minulle ja Hilimalle ensin noin 50-senttinen, sitten noin 60-senttinen. Ensimmäinen yritys ei lähtenyt kovin vahvasti, kun kurvasimme oikeassa laukassa päättömästi ykköselle. Korjasin laukan vasemmaksi ja sitten hyppäsin väärän esteen, hups. Ei muuta kuin homma alusta. Nyt ykkönen meni vähän paremmin, mutta laukan sai korjata ravin kautta vasemmaksi. Kakkoselle tuli taas oikotie, kun Hilima vain lähti kaatumaan enkä muka saanut vaikutettua yhtään. Laukan sain korjata taas ravin kautta oikeaksi. Kolmonen ylittyi ihan hyvin, joskin laukankorjaus meni ravin kautta. Neloselle tulimme ihan naurettavalla tiellä vaihteeksi, mutta Hilima hyppäsi kiltisti. Laukankorjaus taas, jonka jälkeen matka jatkui viitosena olleelle sarjalle. Hilima pääsi punkemaan pahasti lähestymisessä oikealle, mutta arvelin meidän mahtuvan vielä esteelle. Viime hetkellä huomasin, ettei mitään järkeä, jolloin stoppasimme viitosen a-osalle. Uusi lähestyminen, joka oli vain hitusen parempi kuin ensimmäinen, mutta tällä kertaa pääsimme niin a- kuin b-osan yli.

Toinen kierros meni vähän sujuvammin, ja pääsimme jokaisen esteen kerralla yli. Tiet olivat hieman parempia kuin ensimmäisellä kierroksella, mutta niitä olisi voinut ratsastaa vieläkin paremmin. Minulla on aina tyypillisesti kiire esteelle, joten en sitten tälläkään kerralla malttanut keskittyä kunnolla ratsastamaan tiet rauhassa. Mietinkin tunnin lopuksi, että jos saisin Hiliman energian ja Jetin ohjattavuuden yhdistettyä, niin johan olisi hyvä paketti kasassa. Vaikka tunti ei ollutkaan ihan mutkatonta, oli Hilimalla silti kiva hypätä. Se on rehellinen ja yritteliäs kaveri, jota oppisin mieluusti ratsastamaan paremminkin.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Jännittäviä väistöjä

Keskiviikkona B-tunti ja oma valmennusryhmän tuntini yhdistettiin, ja ratsukoita oli tunnilla peräti yhdeksän. Pahempia ruuhkia ei kuitenkaan ihme kyllä tullut. Koulutunnin teemana olivat pohkeenväistöt. Ratsukseni sain Loren, joka jatkoi tunnille suoraan edelliseltä.

Käynnissä ja ravissa väistöjä tehtiin pitkille sivuille, joiden alkuun pyöräytettiin kymmenen metrin voltti. Volteilla kiinnitin huomiota siihen, etten saanut Lorea aina rehellisesti asettumaan, vaan väänsin sen sijaan kaulan mutkalle. Ulkopuolen tuki oli paikoin olematon, mutta sain ainakin yritettyä korjata asiaa. Välillä sainkin ulkopuolta kontrolliin, jolloin Lore ei ollut enää niin mutkalla. Käyntiväistöt sujuivat ihan mukavasti, kun tajusin olla vaatimatta liian jyrkkää väistöä. Lore säilytti väistöissä tahdin ja tarjosi paikoin aika mukavan rentoa etenemistä. Ainoastaan asetuksen saaminen oikealle tuotti hieman pulmia. Lore tykkäsi pullottaa kaulastaan vasemmalle eikä hevillä suostunut suoristumaan tai asettumaan toivotusti. Kokeilin tähän vaikka mitä ratkaisuja, mutta kunnon onnistuminen jäi saamatta.

Seuraavaksi väistöt tehtiin samalla kuviolla harjoitusravissa. Lore ei arvostanut tehtävää enää ollenkaan, vaan jännittyi todella pahasti. Opettaja neuvoi pyytämään väistöä silti rohkeasti ja palkitsemaan runsaasti kehuen lyhyetkin hyvät hetket, jotta Lore oppisi hiljalleen rentoutumaan tehtävän aikana. Väistöjä tehdessä huomasin itsekin jännittyväni ajoittain, mikä varmasti pahensi Loren kipittämistä. Yritin pyytää väistöjä täsmällisesti, mutta riittävän vaatimattomasti, jotta saisimme vähän parempia hetkiä. Meno oli paikoin aika vaikeaa, mutta välillä Lore väläytti aina paremman hetken. Kiitin ja kehuin sitä kovasti, jotta meno paranisi entisestään. Kovin montaa hyvää raviväistöaskelta emme tunnin aikana saaneet tehtyä, mutta oli opettavaista yrittää säätää apuja herkästi jännittyvälle ratsulle sopivaksi ja olla riittävän nopea palkitsemaan.

Ensimmäisenä laukkatehtävänä oli tehdä pitkällä sivulla pieni pätkä käyntiväistöä, jonka jälkeen suoristettiin ja nostettiin kierroksen mukaisesti vasen laukka. Laukassa pyöräytimme pääty-ympyrän, laukkasimme toisen pitkän sivun ja pyöräytimme vielä toisen pääty-ympyrän, kunnes tehtävä alkoi taas alusta. Käyntiväistöt sujuivat edelleen ihan hyvin. Laukannostoissa Lore oli vähän malttamaton, sillä näki kavereiden jo laukkaavan. Sain sen malttamaan kohtuullisesti nostoissa, mutta varsinaisessa laukassa se pääsi puolestaan säätelemään vauhtia enemmän. Vasen laukka on yleensä Lorella parempi, mutta tällä kertaa se oli jotenkin vaikeaa istuttavaa. Opettaja neuvoi kiinnittämään huomiota Loren suoruuteen, sillä ruuna tykkäsi edetä vähän kierona. Ympyröillä pyrinkin hakemaan Loren ulko-ohjan tuntumalle ja laukkaamaan rauhassa. Vaikeaahan se oli, kun en meinannut saada istuttua kunnolla matkassa, mutta välillä sain vähän parempia hetkiä. Pitkällä sivulla Lore pääsi melkein aina kiihdyttämään, kun en muka osannut säilyttää tahtia.

Oikeaa laukkaa työstimme koko ajan liikkeellä pysyen ja pääty-ympyröitä pyöritellen. Oikea laukka oli vielä vasempaa haastavampi istua, ja oman mausteensa siihen toi Loren päänheiluttelu. Opettaja neuvoi antamaan Loren välillä mennä vähän matalammassa muodossa, jonka jälkeen sitä saattoi taas hakea vähän lyhyemmäksi. Oikeassakin kierroksessa saimme muutamia asiallisia pätkiä, mutta oli se selvästi vaikeampaa. Onhan se vähän hankala sanoa hevoselle, että menepä sinä kunnolla, niin minä heilun ja huojun täällä selässä. Olisin tarvinnut paljon vahvempaa keskivartalon tukea, mutta nyt en saanut niksauteltua itseäni oikeinpäin.

Loppuraveissa Lorella oli tunnin teeman mukaisesti vähän kiire. Sitä sai toppuutella melkoisesti eikä se juuri tykännyt mennä rauhallisemmin kovin pitkää matkaa. Lopulta istuin alas harjoitusraviin, jossa sain Loren paremmin odottamaan. Annoin sen lopulta venyttää ohjan perässä, minkä se teki kohtuullisesti. Vielä loppukäynneissäkin Lore olisi mieluusti harpponut kiireisin askelin, jolloin sain ratsastaa sitä rauhallisemmaksi melkein joka kolmannen askeleen jälkeen. Kai ruuna oli laskeskellut pääsevänsä nopeammin iltaheinien pariin, jos se liikkuu reippaasti. Oli taas opettavaista saada kertaus siitä, kuinka hukassa olen reippaampien hevosten kanssa. Tasaisen tahdin löytäminen on kyllä kinkkistä, mutta jospa vielä joskus senkin taidon oppisin.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Tölttäämässä syksyisissä maisemissa

Mitäpä muuta heppahöperö ostaa ystävälleen lahjaksi kuin jotain hevosiin liittyvää? Tämän seurauksena suuntasin maanantaina ystäväni kanssa Moilasen tilalle Yli-Iihin kahden tunnin issikkamaastoon. Ratsukseni sain uuden tuttavuuden, 2005 syntyneen tamman Snekkja frá Hannulan eli tuttujen kesken Snekka. Tilan sivuilla Snekan kuvaillaan olevan utelias ja aina valmis uusin seikkailuihin. Lauman johtajatamma on virkeä ratsastaa ja menee mieluummin liitopassia muiden laukatessa. Korkeutta Snekalla on noin 135 senttiä. Ystäväni puolestaan sai Api-ruunan ja piti perää meidän Snekan kanssa ollessa vetäjän takana.

Keli oli reissulle kohdillaan, sillä vaikka tuuli oli vähän viileä, paistoi aurinko siniseltä taivaalta. Ruska oli kaunis, joten issikan selässä oli mukava istua ja katsella maisemia. Reissu mentiin ystäväni vähäisen ratsastuskokemuksen vuoksi rauhallisesti, mutta pääsimme tölttämään mukavia pätkiä. Snekka tosin heittäytyi välillä raville, mutta palasi pyynnöillä takaisin tölttiin. Vauhtia tammasta olisi varmasti irronnut enemmän, sen verran sitä tuntui harmittavan jarrutteluni. Töltissä oli kyllä kiva istua, voisin ottaa moisen askellajin Jetillekin.

Reissu sujui hyvin, vaikka viileä ilta tarttuikin loppureissusta mukaan. Onneksi olin muutoin pukeutunut järkevästi, mutta sormia tahtoi vähän nipistellä paluumatkalla. Onneksi Snekan tuuhean harjaan oli hyvä ujuttaa sormet lämpenemään. Issikkamaasto oli kyllä täydellinen päätös maanantaille. Ystäväkin näytti olevan Apin selässä melkoinen hangon keksi, joten lahja näytti olevan mieleinen. Se ei nyt onneksi tullut ihan yllätyksenä, ovathan nuo hevoset melkoisen kivoja kavereita.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Asiallisesti sujuneet koulukisat

Sunnuntaina oli vuorossa O-Rin seurakoulukisat, joihin olin ilmoittautunut Manulla B-merkin kouluohjelmaan. Kisatreenit Manun kanssa olivat menneet kipittäen ja omaa päätäni seinään paukuttaen, joten olin tavallistakin enemmän tutinoissani kisa-aamuna. Manulla ei mennyt kukaan muu, joten sain laittaa ratsukon kuntoon ja verrytellä sen aivan mieleni mukaisesti.

Kentällä tehdyssä verryttelyssä tavoitteeni oli löytää jarrut. Manu oli ihan reippaana, mutta otti pidätteet kohtuullisesti vastaan. Yritin hakea sitä rennommaksi ja pyöreämmäksi, missä onnistuin välillä. Verryttelyssä vaikeimmalta tuntuivat käyntipohkeenväistöt, joita en ole kauheasti Manun kanssa treenannut. Vauhti hyytyi melkoisesti eikä Manu lähtenyt helposti rehelliseen väistöön. En saanut juuri onnistumisia, kun en keksinyt, miten olisin muuttanut ratsastustani. Ravissa pyörittelin ympyröitä ja hain pyöreyttä, laukassa taas halusin rauhallisuutta. Laukassa otin myös parit lävistäjät, jotka onnistuivat hyvin, ja Manu tuli lävistäjät aika kivasti perille asti. Siirryin maneesin verryttelyalueelle siinä vaiheessa, kun vuorooni oli kahden ratsukon verran. Maneesissa sai vain kävellä, joten tarkistelin siinä vain reagoinnin pohkeisiin sekä testailin asetuksia ja väistöjä. Oman vuoroni koittaessa kävin pyörimässä hetken tuomaripäädyssä ja jäin sitten ravaamaan rauhallista etenemistä hakien. Oma jännitykseni heijastui Manuun, mutta minulle sopivalla tavalla. Ratsu nimittäin vähän tasoittui eikä enää hötkyillyt nimeksikään.

Alkutervehdykseen yritin tulla suorana, mutta loppua kohti Manu pääsi vähän kiemurtelemaan. Ensimmäinen kymmenen metrin voltti oli kuvioltaan asiallinen, mutta tuomari toivoi pyöreämpää muotoa. Keskihalkaisijalla sain haettua asetuksen vasemmalle ennen toista kymmenen metrin volttia, taivutus tosin jäi puutteelliseksi. Lävistäjälle tehty temponlisäys ravissa jäi vaisuksi, kun en uskaltanut pyytää enempää pelätessäni Manun villiintyvän. Tuomari toivoikin menoa enemmän eteen sekä jälleen pyöreämpää muotoa.

Ensimmäinen käynnissä tehty pohkeenväistö vasemmalle oli yhtä nihkeä kuin verryttelyssä. Tuomari olisi halunnut nähdä selkeämmät väistöaskeleet niin kuin minäkin. En vain valaistunut asiassa ohjelmankaan aikana, joten esityksemme oli hyvin puolittainen. Suunnanvaihto kaarrolla radan poikki oli aika asiallinen, vaikka tuomarin toiveen mukaan kulmien taivutukset olisivat saaneet olla pehmeämmät. Käyntiväistö oikealle meni samoin kuin ensimmäinenkin eli tahmaillen. Tuomari peräänkuulutti ristiaskeleita jälleen. Olin kuitenkin hurjan onnellinen siitä, että väistöt olivat ohi.

Oikea laukka nousi käynnistä aikalailla pisteestä, mutta hieman valuen. Keskiympyrä oli asiallinen, mutta laukka olisi saanut olla tarmokkaampi. Laukkalävistäjän pääsimme paremmin kuin olisin kuvitellut, vaikka toki Manu pääsi siirtymään raville vähän liian aikaisin. Vasen laukka nousi ravissa tehdyn pääty-ympyrän I-kirjaimesta samaan tapaan kuin oikea laukka aiemmin eli aika oikeassa kohdassa, mutta vähän ponnettomasti. Laukassa lävistäjälle tehdyssä temponlisäyksessä rohkenin pyytää Manua vähän eteen, jolloin eroa tuli aiemmin esittämäämme laukkaan. Pääsimme toisen lävistäjän loppupuolelle myös paremmin kuin ensimmäisessä. Raviin siirryimme tosin vähän töksähtäen ja hötkyilimme kohti lopputervehdystä. Tuomari moitti siinä kiemurtelusta, mutta olin vain tyytyväinen, ettei Manu kipittänyt. Pysähdykseen tulimme parin käyntiaskeleen kautta, mutta Manu seisahtui lopulta ja odotti lopputervehdyksen rauhassa. Ohjelmamme oli siinä, ja saatoin taas hengittää.



Tuomari kommentoi suoritustamme seuraavasti: ”Siistiä ja tarkkaa ratsastusta! Hevonen saisi liikkua vielä selkeämmin takaa eteen kohti tuntumaa, jotta saisit sen kantamaan itsensä vielä tasaisemmin pyöreämmässä muodossa!” Pisteitä saimme 140,5 eli prosenteissa se oli 61,087. Tällä tuloksella sijoituksemme oli 9/14. Itse olin suoritukseemme tyytyväinen, sillä se meni tasaisemmin kuin olin uskaltanut toivoa. Oli kerrassaan ihanaa mennä hevosella, joka ei kytännyt radalla mitään. Tuomarin kommentit olivat myös aiheelliset. Annoin Manun mennä melkoisen pitkänä ja vähän löysänä. En osaa vielä ratsastaa sitä lyhyeksi ja teräväksi, mutta tämän kokemuksen perusteella haluaisin kyllä oppia. Manun kanssa nimittäin voisi olla kiva mennä koulukisat toistekin. Taputin myös itseäni selkään siitä, että osasin rentoutua vähän jo ohjelman alussa, kun huomasin Manun olevan kohtuullisen rauhallinen. Niinpä en suorituksen aikana säheltänyt pahemmin, vaan osasin ottaa tehtävät yksitellen vastaan. Tällaisella mielellä oli kiva mennä ohjelma läpi. Kiva kokemus, joka tuli tarpeeseen.

Videosta kiitos Alekseille!

lauantai 20. syyskuuta 2014

Pähkäilyä puomeilla

Myös lauantaina ratsastin Jetin itsenäisesti. Koulua en halunnut ajatellakaan, joten nakkelin kentällä valmiina olleet esteet puomeiksi ja päätin hurruutella niitä. Puomeja oli yhteensä neljä. Yksi oli yksittäisenä lävistäjällä ja kolme muuta siten, että niiden yli pääsi kerralla tai kahdelle niille saattoi ratsastaa kaarevia teitä. Alkukäynnit kävimme kävelemässä pellolla, joten kentälle päästyämme saatoimme siirtyä heti ravityöskentelyn pariin.

Ravityöskentelyssä pyrin ylittämään puomit tasaisesti ja keskeltä. Kuulostaa helpolta, vaan vielä mitä. Eniten sain huolehtia tahdin säilymisestä, sillä etenkin alussa Jetti pääsi turhaan hidastamaan puomeille. Yritin hakea ravin rullaamaan ajoissa, jotta minun ei tarvitsisi viime hetkillä puuttua menoon. Tämä onnistui välillä, mutta sitten taas vauhti pääsi hyytymään. Aloinko kuitenkin tiedostamattani pusertaa Jettiä kohti puomia? Vaikea sanoa. Yritin kyllä olla rento, mutta saatoin tietysti välillä lipsahtaa matkustajaksi. Onneksi toistojen avulla tehtävä alkoi rullata paremmin, ja pääsimme puomien yli kohtuullisesti ja riittävän suorana.

Laukkatyöskentelyssä hain samaa tasaisuutta sekä kokeilin saada laukkoja vaihtumaan puomeilla. Alussa tasaisuus oli hukassa, ja Jetti pääsi pudottamaan välillä raville. Laukka ei tahtonut pyöriä kunnolla, mikä sai minut tuuppaamaan hevosta puomia kohti. Jetti ei tietysti tästä tykännyt ja jarrutteli vastaan. Samalla huomasin päästäväni Jetin turhan pitkäksi, mikä ei ainakaan auttanut. Hiljalleen laukka alkoi pyöriä paremmin, ja Jetti pysyi lyhyempänä, mutta sellainen kunnon syttyminen jäi puuttumaan. Jotenkin meno vain jäi lopulta valjuksi, vaikka laukka säilyi puomeilla. Tietynlainen terävyys puuttui enkä saanut sitä ratsastettua Jetistä irti.

Laukanvaihtoyritykset puomeilla olivat onnettomia. En ilmeisesti saanut tuotua Jettiä puomeille riittävän suorana, jolloin vaihdotkaan eivät onnistuneet. Tulipahan sitten treenattua melkoisesti vaihtoja lennosta. Ne onneksi onnistuivat aika kivasti emmekä rämpineet vasta- tai ristilaukkoja muistaakseni kertaakaan. Suoruuden muistaminen olisi kuitenkin tärkeää, sillä esteilläkin menoa helpottaisi kummasti, jos hypyistä pääsisi laskeutumaan aina toivotussa laukassa. Tällä hetkellä saamme jossain hypyissä laukat vaihtumaan oikein, mutta turhan usein laskeudumme joko väärässä laukassa alas tai mikä pahempaa, rämmimme tovin ristilaukassakin.

Loppuraveissa hain Jettiin yksinkertaisesti liikettä. Se oli vertynyt tunnin tehtävissä mukavasti, jolloin se tarjosi parempaa ravia. Patistelin sitä silti antamaan vielä vähän pontevampaa menoa ja venyttämään ohjan perässä. Paikoin se tekikin pyydetyn mainiosti. Välillä huomio karkasi jonnekin muualle, jolloin sain houkutella sen taas tehtävien pariin. Puomeja oli kiva mennä, ja näinkin yksinkertaiselta kuulostanut tehtävä oli tällä kertaa riittävän kinkkinen. Saisin kyllä useamminkin mennä puomeja Jetin kanssa. Niillä on kuitenkin hyvä harjoitella juuri esimerkiksi tasaisuuden säilyttämistä ilman, että tarvitsee miettiä ponnistuspaikkoja tai hyppyihin mukautumista. Erittäin hyödyllistä siis.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Tahmaisen itsenäistä

Perjantaina ratsastin Jetin itsenäisesti. Olin ensin ajatellut puomitehtäviä, mutta laiskuus voitti. Päädyin sitten vääntämään koulua sillisalaattimeiningillä. Tunteroisen aikana ratsastin siirtymiä, ympyröitä, vastalaukannostoja, laukkalävistäjiä ja laukanvaihtoja.

Alkuverryttelyssä tein muutamia siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin. Yritin olla avuissani riittävän nopea ja napakka, jotta Jetti heräisi hommiin. Jetti oli hieman nihkeillyt edelliskerralla ja tuntui jatkavan tälläkin kertaa samalla linjalla. Pohkeeni eivät tuntuneet valtaosan ajasta tarkoittavan juuri mitään, vaikka kovasti muka yritin uskotella niiden olevan ihan merkitykselliset. Alaspäin pääsimme toki siirtymään aina vaivatta. Siirtyminen ylöspäin tahtoi olla aika tahmeaa ja ponnetonta. Ratkaisua en keksinyt ja taisin luovuttaa liian helposti.

Ravissa työstin ympyrällä sitä, että saisin Jetin asettumaan rennosti sekä vielä etenemään. Siinä olikin melkoinen työ! En tiedä mikä ruunaa vaivasi, mutta eteneminen ei maistunut sille oikein nimeksikään. Taisin tuttuun tapaani sortua sitten puskemaan, mikä jarrutti Jettiä entisestään. Sinnikkäästi kuitenkin työstin ympyröitä, jotta saisin pidettyä ulko-ohjan kädessä enkä nakkaisi sitä aina menemään. Välillä saimme ihan kohtuullisia hetkiä, jotka olisivat parantuneet hyviksi yksinkertaisesti eteenpäinpyrkimyksen avulla.

Vastalaukannostoja tein pitkän sivun alusta. Jetti nosti laukat kertaa lukuun ottamatta oikein. Pontevuutta ei ollut löytynyt tyhjästä, mutta ainakin apuni olivat selkeät. Yksi väärä nosto tuli oikeassa kierroksessa, jossa pyrin siis nostamaan vasemman laukan. Taisin tehdä pyynnön sen verran pikaisesti ja valmistelematta, että Jetti osasi tulkata minun haluavan laukkaa, mutta ei sen tarkemmin. Kiltisti se kuitenkin totteli laukkapyyntöni, mutta tarjosi kierrokseen nähden myötäistä. Jetin kanssa on kiva treenata näitä asioita, sillä se kuuntelee pyynnöt yleensä tarkasti. Se ei turhaan hötkyile, jolloin se ei ole säntäämässä laukkaan ja tarjoa sitä, mitä kulloinkin keksii. Jotain iloa rauhassa asioihin suhtautuvasta ratsusta.

Laukassa ratsastin vielä muutamia laukkalävistäjiä jatkaen uralle pääsemisen jälkeen vielä pari askelta suoraan. Jetti ei ehdottanut kertaakaan laukanvaihtoa ja toimi oikeassa laukassa tehdyillä lävistäjillä kivasti. Sen sijaan lävistäjät vasemmassa laukassa olivat ensin vaikeita, sillä en meinannut saada Jettiä uralle lävistäjän lopussa. Jetti lähti liiraamaan oikealle, kun minä yritin tyyrätä sitä vasemmalle. Oikea pohje ei siis aivan tahtonut mennä läpi eikä asiaa parantanut vasemmassa ohjassa roikkuminen. Lopulta tajusin hakea pohjetta paremmin töihin ja ajatella lävistäjän loppupuolta pohkeenväistömäisenä tehtävänä. Tämän avulla sain tuotua Jetin paremmin uralle, vaikka tämä suunta pysyikin selvästi vaikeampana.

Lopuksi tein vielä laukassa muutamia vaihtoja. Kuviona oli niin iso kahdeksikko kuin lävistäjät. Laukka vaihtui muutamia kertoina ihan mallikkaasti, mutta pari kertaa Jetti arveli minun haluavan vastalaukkaa. Niinpä puksutimme kertaalleen melkein kokonaisia ympyröitä vastalaukassa. Jetti ei lähtenyt vaihtamaan laukkaa, vaikka kuinka pyysin, jolloin saatoin vain nauraa selässä. Ruunareppana! Jos olisi ollut peili käytettävissä, olisin varmasti nähnyt Jetillä sen totisen ilmeen, jonka se ottaa arvellessaan kuskin pyytävän vaikeita juttuja. Niin tomerasti se puksutti vastalaukkaa menemään. Hassua, miten asiasta tehtynä tällaiset oikeat vastalaukkahetket ovat vaikeita, mutta sattumalta tehtynä sujuvat näin helposti. Syynä on varmasti osittain se, etten itse tehnyt asiasta numeroa. Päinvastoin, en tehnyt asian eteen mitään ylimääräistä ainakaan. Niinpä en päässyt häseltämään enkä sotkemaan, vaikka toki alkuperäinen tehtävä eli laukanvaihto menikin puihin. Päätin tehtävän vielä onnistuneisiin vaihtoihin, jotta en jättänyt sitä ihan kesken.

Loppuraveissa Jetti oli vähän alkutuntia parempi, mutta ei se vieläkään kovin tarmokasta menoa tarjonnut. Humputtelin kuitenkin rennosti menemään ja pääsin päättämään itsenäisen tunnin riittävän leppoisasti. Jetin ratsastaminen kävi taas kunnon työstä, sillä se ei toviin ole ollut ihan näin nukuksissa. Omat avut pitää kyllä laittaa tarkistukseen samoin kuin niiden rehellinen läpimeno. Sieltä voi hyvinkin löytyä syy uneliaaseen ratsuun.

torstai 18. syyskuuta 2014

Ote hieman hukassa

Torstain Tallinmäen tunnilla toivoin luvassa olevan esteitä. Niin onneksi olikin, joten olin mielissäni. Minun ja Jetin lisäksi tunnilla oli kolme muuta ratsukkoa. Saimme ensin verrytellä käynnissä ja ravissa, kunnes pääsimme siirtymään hyppytehtäviin.

Alkuverryttelyn menimme käynnissä ja ravissa ympyrän suurentamisen parissa työskennellen. Ensin aloitimme pieneltä voltilta, jota suurennettiin spiraalimaisesti väistöaskelien avulla, kunnes lopulta oltiin isolla pääty-ympyrällä. Tehtävässä sain keskittyä mukavasti ulkopuolen hallintaan ja riittävän suoruuden säilyttämiseen. Jetti oli tänään vähän tihkaalla tuulella ja pyrki matelemaan niin käynnissä kuin ravissa. Ympyrätyöskentely ei yllättäen reipastuttanut sitä, vaan vei vauhtia entisestään. Vaikeammalta suunnalta tuntui tällä kertaa oikea kierros. En tuntunut saavan siinä väistöaskelia niin helposti kuin olisin halunnut. Jostain syystä ulkopuolen tukikin tahtoi olla hukassa. Veikkaan asettaneeni Jettiä liikaa ja unohtaneeni sopivan suoruuden, mikä aiheutti pulmia. Ravissa tuli lopulta muutamia kivoja pätkiä, joissa Jetti tuntui olevan kunnolla tuntumalla ja vähän lyhyempänä.

Laukassa verryttelimme ensin oikeassa kierroksessa hetken ihan koko uraa laukaten, kunnes tulimme muutaman kerran kolmen kavaletin innarin. Jetti keskittyi laukassa kyttäilemään kaikkea muka pelottavaa eikä oikein malttanut liikkua ja kuunnella minua. Niinpä tulimme ensimmäisen kerran innarikavaletit niin laiskasti, että Jetti vaihtoi kesken kaiken raville ja rämpi tehtävän lopun siten. Tämän jälkeen sain Jetin pysymään laukassa, mutta se vaihtoi tehtävällä laukan turhaan vasemmaksi. Korjasin niinä kertoina laukan oikeaksi lennosta.

Sitten tulimme vasemmassa laukassa innarikavaletit, jatkoimme siitä vasemmalle lähteneen, noin viiden askeleen kaarevan linjan päässä olleelle pystylle, jossa laukka vaihdettiin oikeaksi. Siitä tulimme taas innarikavaletit ja ratsastimme vuorostaan oikealle lähteneen kaarevan linjan, joka taisi olla askeleen verran toista pidempi. Kaarevat linjat samoin kuin Jetin aktiivisuus olivat hukassa. Askelia väleihin tuli vaihtelevasti viittä ja kuutta. Innarikavaletit sentään menivät ihan asiallisesti, ja saimme vaihdettua laukkoja oikeissa kohdissa. Jetti tuntui välillä hieman innostuvan hyppäämisestä, mutta toisessa hetkessä sen mielenkiinto olikin jossain muualla. Itsestä tuntui, että pienen hyppytauon aikana ote oli päässyt herpaantumaan.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa kierroksessa kolmen esteen jumppasarjaa askeleen väleillä ja ponnistuspuomilla varustettuna. Jetti oli edelleen vähän unten mailla, jolloin poniväli ei tuottanut meille ongelmia, vaan kävi välillä jopa pitkäksi. Huvittavan noloa. Ensimmäisellä kierroksella esteet olivat pystyjä, muilla kierroksilla kolmantena ollut pysty muuttui okseriksi. Tehtävä meni muutoin hyvin, mutta Jetti olisi tietysti saanut olla aktiivisempi. Laukka säilyi kuitenkin tehtävän ajan vasempana. Oma mukautumiseni oli ihan ok, kun esteet eivät nousseet noin 75 senttiä korkeammaksi. Olisin kuitenkin voinut vielä vähän viilata tätä asiaa, mutta siirryimme kuitenkin toiseen tehtävään.

Kaisalle kiitos tästä!
Lopuksi tulimme vielä pienen radan. Aloitimme hyppäämällä aiemmin innarikavalettien sarjasta yksittäisen kavaletin ja jatkoimme siitä kaarevan linjan vasemmalle. Siitä tulimme taas yksittäisen kavaletin ja jatkoimme kaarevan linjan oikealle. Siitä matka jatkui yksittäiselle lävistäjäokserille, jossa laukka vaihdettiin oikeaan ja kaarrettiin vielä kertaalleen yksittäisen kavaletin yli. Jetti liikkui pääsääntöisesti ok, mutta rytmi oli silti vähän hukassa. Niinpä Jetti pääsi ottamaan miniaskelia, kun minä taas olin lähdössä niitä ennen. Laukat saatiin kuitenkin vaihdettua joko hypyssä tai lennosta sen jälkeen korjaten. Suorituksemme oli vähän ruosteinen. Korkeus ei sentään kauhistuttanut, sillä esteet olivat noin 70–75 sentin tuntumassa. Harmitti vain oma säntäily hyppyihin liian aikaisin. Ote nyt vain sattui olemaan hieman hukassa.

Tällainen tunti tällä kertaa. Illat alkavat hämärtyä siihen malliin, että tällä tunnilla valot olivat ensimmäistä kertaa päällä. Hämärtyvä ilta sai Jetin tietysti vähän vilkuilemaan tavallista enemmän ympärilleen. Eiköhän ruuna toivottavasti hiljalleen taas totu valojen heittämiin varjoihin, niin on yksi asia vähemmän tunnilla mietittäväksi.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Pienen hetken suuri ilo

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla pääsimme hinkkaamaan hartaasti koulua tulevien kisojen takia. Ratsukseni sain Manun, jolla olen kisoihin menossa. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja treenasimme niin siirtymiä, ympyröitä kuin laukkalävistäjiä. Tunnin aikana keskityin käsiini ja pyrin olemaan niillä rento, mutta en löysä ja jämäkkä, mutta en kiskova. Siinäpä tasapainoiltavaa. Samalla keskityin hakemaan Manua edestä kevyemmäksi.

Aluksi ratsastimme niin ympyröitä kuin teimme pitkille sivuille siirtymisiä käyntiin ja keskihalkaisijalle kääntymisen jälkeen pysähdyksiä. Manun kanssa mikään siirtymä ei oikeastaan toiminut, kun en saanut ratsastettua oikein. Siirtymiset alaspäin olivat kättä vasten ja vaativat jarrutusmatkan. Siirtymät ylöspäin taas olivat valuvia ja vaativat puolestaan pienen kaasutusmatkan. Pysähdyksiin tulimme ja niistä lähdimme liikkeelle samalla tavalla. Terävyys, lyhyys ja aktiivisuus puuttuivat, vaikka yritin herkistellä niin omia apujani kuin hevosta. Mainittavaa parannusta ei valitettavasti tullut.

Teimme myös siirtymiä ravista laukkaan ja takaisin. Siirtymisissä raviin sai käyttää apuna ympyröitä, jotta laukkaa sai lyhennettyä. Manu tahtoi kiirehtiä, jolloin nostot olivat ampaisevia. Siirtymät alaspäin olivat myös aika onnettomia. En saanut lyhennettyä Manua, jolloin putosimme raville. Kertaalleen satuimme opettajan valvomalle ympyrälle niin, että sain hyviä täsmäneuvoja. Opettaja ohjeisti pitämään Manun suorana ulko-ohjan avulla ja tekemään sillä pidätteitä sekä vartioimaan sisäpohkeella, että laukka säilyi lyhennyksestä huolimatta. Aivan taikaiskusta Manu yhtäkkiä suoristui, lyhensi laukkaa ja rauhoittui. Hitsit, että tuntui hyvältä selkään! Pääsimme siirtymään tästä raviin kohtuullisesti, ja ravissakin Manu tarjosi vielä kokonaisen pitkän sivun ajan tasaista, rentoa ja pyöreää ravia. Aivan mahtavaa! Sitten tuo kaikki katosi yhtä nopeasti kuin oli tullut, ja jäin ihmettelemään tapahtunutta.

Ensimmäinen lävistäjän sisältänyt laukkakuvio oli nostaa harjoitusravista pääty-ympyrällä I:stä vasen laukka. Sen jälkeen ympyrä jatkettiin loppuun ja ratsastettiin laukkalävistäjä. Manulla oli ravissa vähä kiire, jolloin laukannostot eivät olleet kovin tasaisia. Ensimmäisellä yrittämällä Manu ignoorasi täysin pyyntöni ja vain kiihdytti ravia. Tämän jälkeen nostot onnistuivat, mutta olivat turhan ryykääviä. Ensimmäinen laukkalävistäjä meni myös ihan hänekseen, sillä Manu onnistui kiemurtelemaan omille teilleen. Se ei tuntunut yhtään tajuavan, minne sen halusin, joten päätti itse tiensä. Toisella kerralla pääsimme aika asiallisesti lävistäjän, kun huolehdin suoruudesta. Laukan jälkeinen ravi vain oli liian kiireistä.

Toinen laukkakuvio oli nostaa käynnissä lyhyen sivun keskeltä oikea laukka, laukata keskiympyrä ja sitten vielä lävistäjä. Laukannostot käynnistä olivat ihan ok, kun sain Manun malttamaan. Keskiympyrällä Manu yritti hurjastella, mutta paikoin sain hillittyä sitä tasaisempaan laukkaan. Laukkalävistäjä sen sijaan oli kinkkinen emmekä onnistuneet siinä kertaakaan. Olin juuri ennen tuntia ajatellut, että laukkaa nihkeästi vaihtavalla Manulla lävistäjien pitäisi olla aika helpot. Pah! Ruuna keksi lävistäjillä suunnan vaihtuvan, jolloin se pudotti ajoissa raville ja nosti myötälaukan, tässä tapauksessa siis vasemman. En osannut ennakoida tätä ollenkaan, kun se tuli niin puun takaa. Manu selvästi tiesi, että lävistäjä olisi pitänyt mennä laukassa, mutta ei vain huomannut, ettei laukanvaihto ollut osa tehtävää. Hassua, miten toinen suunta onnistui vaivatta ja tämä toinen taas ei millään.

Loppuraveissa sain keskittyä toppuuttelemaan Manua. Se malttoi tunnin paremmin ehkä kuin esimerkiksi viimeksi, mutta kyllä se silti tahtoi vähän jäädä hinkumaan kipittämisen perään. Pidätteet menivät paikoin läpi, paikoin kaikuivat kuuroille korville. Istunnan jämäköittäminen auttaisi varmasti, sillä nyt taidan hillua irti satulasta etenkin noina hetkinä, kun yritän jarruttaa. Tunnin lyhyt onnistuminen auttoi kuitenkin jättämään fiilikset plussan puolelle. Olisi tietysti kiva ollut voida toteuttaa sama toisen kerran tunnin aikana, mutta siinä en nyt onnistunut. Suoruus on kuitenkin se juttu, mihin Manun kanssa saan kiinnittää huomiota. Tähän pitää muistaa keskittyä myös koulukisaverryttelyssä. Sen lisäksi saan vain toivoa, että kisat menevät edes kohtuullisesti. Iik.

lauantai 13. syyskuuta 2014

B- ja A-merkki harjoituskoulukisoissa

Mutristelija ja siristelijä.
Tallinmäen toiset harjoituskoulukisat koittivat lopulta lauantaina. Olin ilmoittautunut Jetin kanssa sekä B- että A-merkin kouluohjelmiin. B:n luokassa osallistujia oli 10, A:ssa juuri ja juuri kolme, kun opettaja naureskeli uhrautuneensa ja ilmoittautuneensa mukaan, jotta luokka saatiin pystyyn. Tänä päivänä tuli myös täyteen tasan 200 ratsastuskertaa Jetillä, vau!

Ennen ensimmäistä starttiani eli B:n ohjelmaa ehdin verrytellä aika mukavasti. Kävin niin pellolla ravailemassa kuin otin muutamia tehtäviä pikkukentällä. En halunnut ratsastaa mitään kohtaa ohjelmasta, vaan halusin testata, että Jetti reagoi riittävästi niin kaasuun kuin jarruun sekä ohjautuu toivotusti. Otin muutamia peruutuksia myös sekä parit käyntiväistöt, etteivät ne tulisi radalla ratsulle muka yllätyksenä. Jetti liikkui aika kivasti, jolloin lähdin radalle ihan luottavaisin mielin.

B-merkin radalla jännitin itsekseni aika maltillisesti. Tervehdykseen tulimme ihan asiallisesti, mutta paluu raviin olisi tietysti saanut olla aktiivisempi. Ensimmäinen kymmenen metrin voltti oikealle sujui aika mukavasti, tuomari tosin neuvoi kantamaan kädet paremmin. Keskihalkaisijalta tehty kymmenen metrin voltti vasemmalle tuntui vähän muotopuolelta, mutta oli muutoin ihan ok. Voltin jälkeen muistin olla tovin rauhassa, kun Jetti tuntui liikkuvan ihan asiallisesti. En halunnut viedä sen iloa liikkua tuuppimalla sitä tarpeettomasti joka käänteessä. Lävistäjälle tehty temponlisäys ravissa erottui kyllä perusravista, mutta oli vaatimaton. Istuntani hajosi, ja toivoin vain koko ajan lävistäjän loppumista. Käynnissä tehty pohkeenväistö vasemmalle oli tihkas, mutta muuten asiallinen. Kaarto radan poikki sujui täsmällisesti, ja pääsimme käynnissä tehtyyn pohkeenväistöön oikealle. Vaikeampi suunta sujui radallakin heikommin, ja tuomari toivoi selkeämpiä ristiaskeleita.

Oikea laukka nousi mukavasti käynnistä, mutta sorruin varmistelemaan ja tuuppaamaan. Keskiympyrä oli ihan ok, ja pääsimme laukkalävistäjälle. Jetti meni lävistäjän aika asiallisesti eikä tuntunut ennakoivan vaihtoa tai pudottamista raville. Ohjelmasta eniten jännitin vasemman laukan nostoa pääty-ympyrällä I:ssä. Jetti tuntui ensin jättävän laukannostoapuni huomiotta, jolloin pyysin napakammin, ja laukka onneksi nousi myötäisenä. Lävistäjälle tehty temponlisäys laukassa erottui taas peruslaukasta, mutta oli vähän huolimattomasti valmisteltu ja päätetty. Lopputervehdykseen Jetti ravasi hyvin, mutta olimme hieman linjalta poissa. Muuten saimme päätettyä ohjelman ihan hyvin, ja ensimmäinen ratamme oli siinä.

Tuomari kommentoi suoritustamme seuraavasti: ”Erittäin kaunista + tasapainoista ratsastusta. Hieman lyhyemmät ohjat -> kädet kannettuina vierekkäin.” Pisteytys oli aikaisempienkin harjoituskoulukisojen mukaisesti hyvin kilttiä, jolloin saimme 178 pistettä eli prosenteissa 77,391. Tällä tuloksella nappasimme Jetin kanssa voiton kymmenen ratsukon luokassa. Hieno, Jetti!

B:n jälkeen sain odotella pienen tovin ennen kuin A:n luokka pääsi alkamaan. Kävin taas pellolla vähän kävelemässä sekä pikkukentällä tekemässä muutamia tehtäviä. Tällä kertaa testasin raviväistöt sekä vastalaukannostot. Molemmat lähtivät aika kivasti, raviväistöt olivat itse asiassa aika tosi kivoja. Niissä oli energiaa, mutta se ei ollut kiireistä, vaan väistöaskeleet olivat sujuvia. Hitsit, tuollaisia kun saisi esitettyä radallakin! A:n ohjelma kuitenkin jännitti selvästi B:tä enemmän, ja kertasin kertaamasta päästyäni ohjelmaa ja pelkäsin joko unohtavani tai sekoittavani sen B:hen. Niinpä kouluaitojen sisälle päästyäni olin puolittain hepuleissani. Minusta tuntui, että unohtaisin ohjelman hetkenä minä hyvänsä. Jännitin jostain syystä ihan älyttömästi, mikä sai minut yliratsastamaan. Ei hyvä. Lopulta tuomari vihelsi pilliin, ja aloitimme suorituksen.

Alkutervehdykseen tulimme poissa linjalta ja sen jälkeen jatkoimme hieman hidastellen. Oikealle tehty kymmenen metrin voltti oli ok, mutta S:n muotoinen vaihtoura ja voltti vasemmalle aika epämääräisiä ja kaatuvia. Ensimmäinen raviväistö vasemmalle lähti asiallisesti, mutta kuten tuomarikin kommentoi, liian kiireisesti. Minua huoletti Jetin mahdollinen hyytyminen, jolloin tuuppasin liikaa. Keskiravi ei irronnut juuri mitenkään, ja istuntani oli ihan levällään. Toinen raviväistö oikealle lähti huonosti liikkeelle, kun keskityin taas liikaa etenemiseen, en ristiaskeliin. Tuomari kommentoikin takaosan jäävän väistössä. I:ssä tehty neljän askeleen peruutus lähti hieman vinoon, mutta oli muuten ok. Käynnistä tehty vasemman laukan nostaminen oikeassa kierroksessa sen sijaan sujui helposti. Myös myötälaukan nostaminen C:stä onnistui. Kymmenen metrin voltti oikealle oli ok, kun taas keskilaukassa tehty keskiympyrä oli muotopuoli. Keskittymiseni herpaantui jälleen hevosen pitämiseen liikkeessä liikaakin varmistellen. Keskilaukan jälkeen en saanut tehtyä eroa tavalliseen laukkaan, vaan jäimme vähän puolivälimalliin humputtelemaan.

Lävistäjälle tehty toinen keskiravi oli ensimmäisen kaltainen eli vaatimaton. Oikea laukka nousi vasemmassa kierroksessa käynnistä mukavasti. Vasen laukka nousi L:ssä ihan ok, mutta kymmenen metrin voltti oli hätäinen ja kaatuva, kuten tuomari kommentoi. Keskiympyrä keskilaukassa oli hieman haahuileva, ja sen jälkeen unohdin myös palata selkeämpään harjoituslaukkaan. Lävistäjä harjoituslaukassa sujui jälleen tuupaten, kun mahdollinen vaihto ja liian aikainen pudotus raville jännittivät. Jetti pääsikin pudottamaan raville, kun keskityin jännittämään, en niinkään ratsastamaan. Lopputervehdykseen pääsimme asiallisesti, jonka jälkeen uskalsin taas vähän hengittää.

A:n rata oli B:hen verrattuna ratsastukseltani selvästi heikompi. Jännitin niin mahdottomasti enkä saanut estettyä sen vaikutusta ratsastukseeni, mikä tietysti oli harmillista. Jetti kesti kuitenkin säätöni ihailtavasti, vaikka kieltämättä ajoin sen melko hätäiseksi ja kiireiseksi, jolloin rentous oli tipotiessään. Tuomari kommentoi esitystämme seuraavasti: ”Hyvä kokonaisuus. Malta valmistella, ajoittain hieman kiireinen.” Kiltin harjoituskoulukisa-arvioinnin ansiosta saimme pisteitä 183,5 eli prosentteja 67,963. Kolmen ratsukon luokassa tällä tuloksella olimme keskikastia sijoittuen toiseksi.






Huh, kisapäivä oli siinä! Jännittäminen jäi kaivelemaan hampaankoloon, mutta eiköhän noita harjoituskoulukisoja ole jatkossakin luvassa. Treenillähän se tämäkin vaiva taitaa ainakin vähän haihtua. Vielä kun oppisin säätämään ratsastustani ohjelman aikana enkä menemään tietyillä asetuksilla ja harmittelemaan jälkikäteen. Vaan kokemusta tämäkin eikä onneksi mitään kovin kamalaa kuitenkaan.

B-merkin videosta ja kuvasta kiitos Teijalle, A-merkin videosta kiitos Kaisalle!

perjantai 12. syyskuuta 2014

Mikä muu muka kuin maasto

Perjantaina suuntasimme jälleen Tallinmäen maastoon. Matkaan lähti viisi ratsukkoa, ja me Jetin kanssa olimme jonossa kolmantena. Tänään muuten oli Jetin synttäripäivä, ja ruunalle napsahti mittariin 14 vuotta. Synttärisankaria piti tietysti muistaa milläs muullakaan kuin porkkanalla.

Tällä kertaa menimme alkupään vähän eri reittejä, mikä oli mukavaa vaihtelua. Laukkapätkiä otimme kolme. Kaksi ensimmäistä sujui ihan mukavasti, mutta kolmannessa pätkässä yksi ratsu nakkasi ilopukin, joka sai Jetin vähän ryykäämään, mikä taas villitsi Jetin takana tulleen ratsun nakkaamaan myös ilopukin spurtin kanssa. Seurauksena oli, että sen ratsun ratsastaja muksahti maahan, mutta onneksi mitään vakavampaa ei sattunut. Loppumatkan menimmekin kiltisti ravaten ja sitten käppäillen. Hevosetkin käyttäytyivät nyt asiallisesti, onneksi. Tuota pientä hetkeä lukuun ottamatta reissu oli mukava ja leppoisa. Kuten olen aiemmin todennutkin, kyllä maasto sopii vain niin mainiosti viikonlopun aloitukseksi.

torstai 11. syyskuuta 2014

Kouluväännön palkintona hyppyjä

Torstain Tallinmäen tunnilla arvelin luvassa olevan koulua, sillä tallin harjoituskoulukisat väijyivät jo parin hassun päivän päässä. Sinällään olisi ollut ihan aiheellista meillä Jetin kanssa vääntää koulua, mutta en voinut olla komppaamatta toista tuntilaista, joka toivoi joka käänteessä hyppyjä tunnin lopuksi. Viimein toiveemme menivät läpi, ja niin pääsimme vääntämään vähän koulua kuin hieman hyppäämään. Jes!

Alkuverryttelyjen jälkeen ratsastimme kenttää periaatteessa kahtena isona neliönä. Kulmat ratsastimme vähän takaosakäännösmäisesti ja teimme niiden jälkeen heti muutamia väistöaskelia uralta sisemmäs. Tarkoituksena oli saada hevosten takajalat töihin ja sitä myöten pyöreämpää menoa. Tehtävää tulimme niin käynnissä kuin ravissa. Jetin kanssa tehtävä sujui ihan ok, kun muistin olla napakka, mutta en jäädä pyytämään ylimääräistä. Kulmat alkoivat onnistua kohtuullisesti, mutta välillä sen jälkeen lähteneet väistöt menivät ehkä hieman kaatuen. Unohdin pitää tuen myös ei-väistävällä puolella, mikä aiheutti tämän ongelman. Välillä taas en saanut suoristettua Jettiä väistöstä, kun apuni jäivät liiaksi päälle. Parempi ratkaisu olisi ollut ratsastaa vähän herkemmin kuulostellen apujen tarvetta kuin vahtia ja varmistella jokainen askel erikseen. Välillä Jetti tuntui kuitenkin löytävän takajalkojaan ja kulki paikoin aika kivasti. Mukavaa tehtävässä oli se, ettei se ravissakaan tuntunut kohtuuttoman vaikealta. Toki muutamia kulmia meni välillä vähän oikoen, kun en muka kerinnyt valmistella ajoissa. Kun taas olin kartalla, sujuivat kulmat ihan hyvin.

Näiden kouluvääntöjen jälkeen pääsimme pienten, noin 50 sentin hyppyjen pariin viilaamaan tekniikkaa. Alkuun tulimme ympyröillä yksittäisiä kavaletteja, joille osuminen oli välillä vähän niin ja näin. Lopulta sain tien ja laukan kuntoon, jolloin meno parani heti. Tämän jälkeen tulimme ympyrällä kaksi ristikkoa viiden askeleen välillä ja jatkoimme siitä vielä ylittäen ensimmäisen ristikon ja jatkamalla suoralla linjalla olleen toisen esteen yli. Samaa tehtävää tulimme myös toisessa kierroksessa. Ensin ympyrän tie oli hukassa, kunnes tajusin käyttää tilaa, ja Jetti mahtui väliin viidellä askeleella. Suora linja sen sijaan sujui kivasti, ja saimme molemmissa suunnissa vaihdettua laukat suoran linjan toisella esteellä. Jes!

Kaisalle kiitos tästä!
Lopuksi tulimme vielä kertaalleen viereisen kuvan mukaisen radan. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa ylittäen ympyrällä yksittäinen kavaletti, jonka pääsimme Jetin kanssa ihan ok. Matka jatkui ympyrällä hypätyille ristikoille, jotka sujuivat myös ihan hyvin. Suora linja 4–5 sujui vähän ristilaukan ryydittämänä ja viitosen jälkeen tulleet töksähtävän hetken siivittämänä. Jetti kun oli aivan varma, että päädyssä vaani jokin juuri sitä. Matka kuitenkin jatkui toiselle pääty-ympyrälle, jonka kavaletti meni rämpien. Saimme uusia sen onneksi heti, jolloin tie oli kunnossa, ja ylitys meni paremmin. Siitä tulimme isommalla ympyrällä kaksi estettä. Ne sujuivat onneksi asiallisesti, ja matka jatkui esteiden 9–10 suoralle linjalle. Taisimme taas käydä ristilaukassa, mutta kympin jälkeen olimme onneksi oikeassa laukassa. Loppuun pyöräytimme vielä yhden ympyrän yksittäisen kavaletin yli, ja tehtävä oli siinä. Kivaa! Tehtävä oli hauska juuri siksi, että siinä oli sopivasti kääntämistä ja suoraan menemistä. Samalla sai miettiä sitä, miten rytmi säilyi eri kohdissa. Viilattavaa olisi ollut, mutta kokonaisuudessaan meno oli kuitenkin ihan ok. Näitä matalia korkeuksia on niin kiva hypätä, kun voi keskittyä kunnolla tekemiseen, ei vain korkeuden jännittämiseen. Talvella varmaan pääsemme treenaamaan tekniikkaa enemmänkin, mistä olen aika innoissani jo nyt.

Tämä tunti toimi minulle ihan hyvänä valmisteluna harjoituskoulukisoja varten. En olisi jaksanutkaan vääntää koko tuntia koulua, joten oli kiva vähän irroitella hyppyjen parissa. Lisäksi jaksoin keskittyä alun koulupuoleen vähän paremmin, kun tiesin tulossa olevan muutamia hyppyjä vähän kuin palkintona. Voisikohan sinne kouluradallekin sijoitella muutamia kavaletteja virkistykseksi? Kummasti kasvaisi minunkin intoni käydä koulukisoissa. Näillä treeneillä kuitenkin mennään ja toivotaan, että kisat sujuvat mukavasti. 

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Helmasynnin tunti

Keskiviikon B-tunti ja oma valmennusryhmän tuntini yhdistettiin taas. Ratsukoita oli kahdeksan, mikä ei pääosin haitannut, kun luvassa oli koulua. Ratsukseni sain Manun, jota kaikessa hulluudessani olen kaavaillut tulevien koulukisojen ratsukseni. Tunnin aiheena olivat voltit, joita sitten ratsastettiinkin ajatuksella läpi tunnin kaikissa askellajeissa.

Voltteja tehtiin niin pitkien sivujen keskelle kuin keskihalkaisijalta vasemmalle pyöräyttäen. Kummempia muita kuvioita tunnin aikana ei ollut, joten saimme todellakin tehotreenin volttien ratsastamisesta. Suurimmat ongelmat olivat käteni ja pakkomielteeni yrittää ratsastaa vain ohjalla. Manu tarvitsee toki selvän tuntuman sekä lyhyemmän raamin, mutta ei niitä yllättäen ratsasteta ohjissa roikkumalla. Manu, monen muun valmiiksi etupainoisen hevosen tavoin, sen sijaan alkaa välittömästi kanssani vetokisaan, jonka näytän häviävän kerta toisen jälkeen. Milloinhan oppisin sen olevan kannattamatonta ja tekisin muita ratkaisuja?

Opettaja muistutti pitämään asetuksissa Manun kaulan suorempana ja yrittämään saada sen niskaa vähän ylemmäs ja sitä myöten etuosaa kevenemään. Pyöristyessään Manu pyrkikin huijaamaan ja niksauttamaan kaulansa nätisti, mutta samalla etuosalle painoa hivuttaen. Kohottavat pidätteet ja pohkeilla ratsastaminen auttoivat siinä, että sain Manua kannattelemaan itseään vähän edestä. Hirveän helposti kuitenkin tyydyin pelkkään pyöreyteen enkä kiinnittänyt huomiota hevosen etupainoisuuteen. Ennen laukkaa tehdyssä ravissa Manu kuitenkin tarjosi muutamia ryhdikkäämpiä hetkiä, jolloin ravissa oli sekä helppo istua että ohjata ratsua, kun kumpikaan ei roikkunut ohjissa.

Laukkaosuudessa homma taas lähti käsistä. Manu olisi halunnut kipittää, minä en. Aloimme taas vetokisaan, kun en yksinkertaisesti osannut ratkaista tilannetta muuten. Manu sai myös onnettoman istuntani hajoamaan kerta toisen jälkeen, jolloin en saanut jarrutettu ja tasoitettua menoa senkään avulla. Oikeassa laukassa sain ehkä vähän parempia hetkiä, kun taas vasemmassa laukassa Manu ei juuri kuunnellut minua. Ärsytti melkoisesti, sillä tiedän sen osaavan lyhentää laukkaa hyvin, mutta kun omat taidot eivät riitä. Yritin hokea itselleni, että istu alas ja rentouta kädet, mutta sekunnin päästä tuosta olin jo irti satulasta apinoimassa ohjissa. Voi huoh! Epäonnistumiset veivät huumorintajuni rippeet mennessä, ja lopputunnin menin aika pitkälti suu mutrussa.

Loppuraveissa Manu kipitti jälleen, yllätys! Sain napattua ohjat viimein sopivalle pituudelle, ja opettaja neuvoi ratsastamaan loppuravit yrittäen saada Manua siihen raamiin rennoksi. Välillä tämä onnistui, välillä taas todellakaan ei. Lopulta päätin jättää kevennyksen väliin ja istuin harjoitusraviin, jossa sain vähän paremmin otetta Manuun. Aika kaukana olimme silti rennosta ja pyöreästä ratsukosta. Manu olisi halunnut kiirehtiä, minä taas olisin halunnut puolittain parkua selässä. Hilpeää menoa siis. Loppukäyntien aikana juttelin opettajan kanssa, ja hän totesi Manun vaativan kunnon ratsastamista toimiakseen. Lisäksi hän kommentoi, että käteni jäävät pitämään liian pitkäksi aikaa ja myötäykset teen liian isosti. Alkutunnista ennen laukkaa sain vähän ajatusta rennommasta ja pehmeämmästä kädestä, mutta laukassa ja sen jälkeen ajatus oli haihtunut. Tiedän kyllä tämän helmasyntini, mutta vanhoista tavoista on vaikea päästä eroon. Lähtisiköhän se ratsastamalla? Ehkä, pitää kokeilla.

Vaikka tunti meni pitkälti päin honkia, ja mieli oli sen jälkeen aika synkkä, rustasin itseni Manun kanssa koulukisojen listaan. Olen jo pitkään mainostanut sitä, ettei Peran kanssa ole järkeä käydä säikkymässä vihreitä miehiä radalla ja mennä se läpi pingoittuneena, joten pistetään uusi ratsu alle. Päätöstä helpotti kummasti myös se, että Peraa oli jo toivottu täydet kolme kertaa. Kohtalo? Tietysti. Jos nyt jotain positiivista haetaan, niin ainakin kisasuorituksemme on sitten nopeasti ohi, jos Manu innostuu kipittämään. Onneksi, todellakin onneksi on vielä yksi treeni ennen kisoja. Jospa saisin silloin vähän ajatusta siitä, millä fiiliksellä ja ratsastuksella selviydymme Manun kanssa kisoista kohtuullisesti.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Väärällä jalalla liikkeellä

Lauantaina suuntasin Jetin kanssa ensin seitsemän muun ratsukon kanssa Tallinmäen kevyeen käynti-ravimaastoon, jonka jälkeen väänsin kentällä vielä tovin koulua. Maasto meni mukavasti ja toimi mainiona lämmittelynä kouluvääntöä varten. Ennakkoon olin päättänyt ratsastaa A-merkin kouluohjelman läpi. Lähinnä ohjelman kertaamiseksi kuin tiukan asiallisesti sitä hinkuttaen.

Ennen kouluohjelman läpiratsastusta hurruuttelin vähän ravia ja laukkaa. Jetti ei tainnut olla kovin mielissään joutumisesta maastolenkin jälkeen vielä töihin, vaan tuppasi hyytymään. Sainkin herätellä Jettiä melkoisesti hommiin, kun se vähän haahuili omiaan. Otin muutamia vaihtoja, jotka sujuivat vähän hitaasti, mutta lopulta onnistuen. Lopuksi ratsastin vielä laukkaa reippaammaksi, ja Jetti heräsi hieman, mutta ei ihan kunnolla. Päätin kuitenkin ratsastaa ohjelman läpi, kun Jetti oli kuitenkin edes puoliksi hereillä.

Ohjelman suurin ongelma oli äkäinen kuski, ja heti toisena pulmana tuli haahuileva ratsu. Jetti tosiaan ei ollut ihan kiinnostunut siitä, mitä sille yritin kertoa, mistä pahastuin heti kättelyssä. Niinpä häselsin ohjelman hernepelto nenässäni, kun Jetti kyttäsi toista päätyä ja jäi tuijottelemaan kaukana pellolla mennyttä ratsukkoa. Ratsastapa siinä sitten järkevästi, kun huumorintaju ei ole mukana, vaan pieleen menevät asiat vain tympivät. Kouluohjelman keskeisin ongelma oli puutteellinen eteenpäinpyrkimys. En saanut Jettiä aktiiviseksi, vaan hiippailimme radan läpi. Jäin silti tuuppaamaan ja puskemaan, mikä pahensi menoa entisestään. Jos radasta jotain hyvää pitäisi sanoa, niin ainakin teimme siinä olleet tehtävät. Olin aivan väärällä jalalla ratsastamassa kouluohjelmaa, jolloin siitä ei luonnollisesti hyvää voinut tullakaan. Olisi pitänyt tajuta ottaa nollaushetki, mutta nyt mentiin kunnolla häseltäen.

Ohjelman jälkeen uusin nopeasti ravista tehdyn pysähdyksen ja siitä tehdyn peruutuksen sekä laukkalävistäjän vasemmassa laukassa. Ne tökkivät ohjelmassa pahiten, joten halusin päättää ratsastuksen kuitenkin vähän parempiin hetkiin. Nyt erikseen tehtyinä kohdat onnistuivat ihan ok. Aiemmin Jetti ei lähtenyt peruuttamaan nätisti, vaan vastusteli, ja laukkalävistäjä meni mutkitellen ja vielä laukanvaihtoon päättyen. Onneksi tajusin korjata nämä asiat, niin kouluväännöstä ja etenkin omasta herneilystä ei jäänyt niin synkkä mieli kuin olisi voinut.

Olipas se taas ratsastus, mutta onneksi maastoreissu oli oikeasti kiva. Sängystä ei saisi nousta väärällä jalalla ja vielä vähemmän sinne satulaan pitäisi moisen kanssa kiivetä. Oli taas opettavaista kantapään kautta huomata, että mikäli minua juilii, niin asiat vain vaikeutuvat. Zen-fiilistä siis enemmän kehiin! Onneksi ehdin ennen harjoituskoulukisoja ratsastaa Jetin ainakin kerran. Silloin saan luvan olla rennommin mielin liikkeillä, niin jospa treenit sujuisivat vähän helpommin.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Ajatukset A:n asioissa

Perjantaina kävin ratsastamassa pitkästä aikaa Jetin itsenäisesti. Ensin ajattelin mennä puomeja, kunnes päädyinkin treenaamaan A-merkin kouluohjelman osia. Siitä valikoin treenattavaksi ravissa tehdyt pohkeenväistöt, peruutukset sekä käynnistä nostetut vastalaukat.

Alkuverryttelyssä tein käynti-ravi-käyntisiirtymiä tavoitellen Jettiä reagoimaan pohjepyyntöihin nopeasti. Toistojen myötä reaktiot paranivat, mutta olisin varmasti vieläkin saanut vaatia Jettiä paremmin hereille. Ainakin siirtymät alaspäin onnistuivat mukisematta, joten sentään toinen suunta toimi. Siirtymäiloittelun jälkeen otin myös laukkaa, jossa tein muutamia laukanvaihtoja. Laukka ei rullannut kovin sujuvasti, mutta vaihdot menivät pääosin kivasti. Tein niitä muutaman kerran myös kolmikaarisella kiemurauralla. Tehtävä sujui aika kivasti ilman, että heiluin satulassa tai annoin Jetin ampaista heti vaihdon jälkeen uuteen suuntaan. Vaihtojen jälkeen hain vielä uraa myöten vähän isompaa laukkaa, jota löytyi noin puolittain. Oma istuntani levisi taas sen verran, etten saanut oltua hiljaa satulassa, kun pyysin Jettiä isompaan laukkaan. Se varmasti osaltaan hyydytti Jetin intoa edetä paremmin.

Raviväistöissä keskityin siihen, että Jetti sekä väistää että liikkuu. Jokin oli alkuverkassa mennyt oikein, sillä Jetillä oli aika mukava ravi. Välillä jopa niin hyvä, ettei se malttanut juuri väistää, vaan kiihdytti vauhtia. Tämä oli meidän tapauksessamme positiivinen ongelma, sillä jarruthan Jetiltä yleensä löytyvät rutkasti helpommin kuin kaasu. Niinpä sain kerrankin alkaa vähän toppuutella Jettiä, jotta se malttoi ottaa väistöaskeleet. Väistöt oikealle alkoivat löytyä odotetusti helpommin, kun taas väistöissä vasemmalle oli enemmän työstettävää. Sain kontrolloida niissä ulkopuolta melkoisesti, että sain Jetin pidettyä riittävän suorana. Sitten sain huolehtia siitä, että takaosa tuli mukana, mutta ei kiilannut etuosan ohi. Kolmanneksi sain varmistaa, että Jetti myös lopulta otti ne väistöaskeleet eikä vain vääntäytynyt mutkalle ja kipittänyt menemään. Lopulta sain molempiin suuntiin asiallisia väistöhetkiä, joissa tahti säilyi tosi kivasti. Tällaisia olisi mukava esittää radallakin, sillä nämä eivät ainakaan olleet ponnettomia.

Peruutuksia otin aika lyhyesti ja tein ne ravista ja siihen takaisin palaten. Pysähdykset onnistuivat kivasti, mutta peruutukset lähtivät aluksi vähän laahustaen. Ihan kirjaimellisesti, sillä Jetti ei juuri vaivautunut nostamaan kavioitaan, vaan veti niillä jäljet maahan. Samoin peruutuksesta siirtyminen raviin vei aluksi aina tovin. Jatkoin sinnikkäästi tehtävän parissa, jonka avulla Jettikin alkoi herätä hommaan paremmin. Peruutukset paranivat lopulta kohtuullisiksi. Pientä viilattavaa oli suoruudessa, sillä välillä Jetti pääsi poikittamaan hieman vasemmalle. Siirtymät raviin olisivat parantuneet varmasti pidemmän hiomisen jälkeen, sillä tässä vaiheessa Jetti alkoi löytää takaosaansa ja tuntui siltä, että olisi oikeilla pyynnöillä ponnistanut raviin hyvin. En vain osannut pyytää asiaa niin selkeästi, että olisin saanut siirtymistä niin toimivia. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että tunsin, mitä takaosa teki tai jätti tekemättä.

Vastalaukan nostamista harjoittelin pitkillä sivuilla. Halusin aidan tuen vähän vaikeuttamaan asiaa, jotta tietäisin, teinkö pyynnöt selvästi. Tein nostoja molempiin suuntiin ja muistaakseni pari kertaa Jetti nosti myötälaukan pyytämäni vastalaukan sijasta. Noina hetkinä siirsin sen nopeasti käyntiin ja valmistelin noston huolellisemmin, jolloin Jetti nosti pyytämäni laukan. En malttanut olla kokeilematta vielä muutamia lävistäjiä, joiden loputtua jatkoin vielä tovin pitkää sivua vastalaukassa. Nämä onnistuivat siltä osin hyvin, ettei Jetti yrittänyt vaihtaa laukkaa. Vasemmassa laukassa tosin oli taas vähän vaikeuksia päästä uralle saakka, kun Jetti pyrki olemaan menemättä sinne. Pohkeenväistöajatus auttoi, mutta jäin säätämään liikaa ohjilla, jolloin Jetti harasi vastaan ja yritti punkea juuri vastakkaiseen suuntaan. Sain onneksi vähän korjattua tätä, jolloin saimme järkevämpiä esityksiä tehtyä.

Loppuraveissa pyörittelin ympyröitä, tarkastin asetusten toimivuutta ja pyrin saamaan Jetin liikkumaan riittävästi. Tämä onnistui aika kivasti, ja Jetti tarjosi taas kohtuullisen rullaavaa ravia. Harjoitusravissa istuminen alkoi poltella mukavasti vatsalihaksia, joten taisin jopa yrittää korjata omaa istuntaani oikein. Ympyrätkin sujuivat aika kivasti, vasemmalle tehtyjä sain luonnollisesti hioa vähän enemmän, mutta väitän löytäneeni tähänkin suuntaan hyviä hetkiä. Seuraavaksi saisin alkaa hioa omaa istuntaani tässä selvästi paremmassa ravissa, jotta en omilla keikkumisillani veisi Jetiltä intoa liikkua hyvin. Siinäpä onkin melkoisesti savottaa.

torstai 4. syyskuuta 2014

Koulukiemuroiden työstöä

Torstain Tallinmäen tunnilla oli odotetusti kouluvääntöä, kun tallin harjoituskoulukisat alkavat siintää näköpiirissä. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja pääsimme Jetin kanssa treenaamaan mukavasti B-merkin kouluohjelman tehtäviä. Tunnin aikana treenasimme kymmenen metrin voltteja, pohkeenväistöjä käynnissä, laukkalävistäjiä ja keskilaukkoja sekä ratsastimme kouluohjelman kertaalleen läpi.

Kymmenen metrin voltteja teimme ravissa pitkällä sivulla ja keskihalkaisijalla. Jetti liikkui aina ennen voltteja kivasti, mutta jotenkin näpräsin energian aina volteilta pois. Voltit oikealle olivat aika kivoja, vasemmalle sain hakea rehellisemmän asetuksen ilman, että Jetti lähti pienentämään volttia. Välillä sain aika kivoja pätkiä, kun olin riittävän nopea korjauksen ja rentouden tasapainossa. Volttien kokoa olisi toki voinut hioa vielä, mutta eivät ne onneksi ihan muotopuolia olleet.

Pohkeenväistöt käynnissä olivat helpompia oikealle. Väistöissä vasemmalle sain olla tarkkana, ettei Jetti pullahtanut vasemmalta karkuun. Tahti tahtoi välillä hyytyä väistöissä, jos unohdin huolehtia siitä. Pyrin pyytämään väistöä riittävän kevyesti, jotta Jetti ei alkaisi keskittyä siihen liikaa ja unohtaisi edetä ihan kokonaan. Omassa ratsastuksessa saisi rentous säilyä paremmin tehtävien aikana, sillä varmasti omat jäykistelyni hyydyttävät hevostakin. Väistöjen jälkeinen suoristaminen onneksi onnistui ihan asiallisesti.

Laukkalävistäjiä treenasimme siten, että lävistäjän lopussa tuli päästä uralle ja jatkaa siitä tovi vielä vastalaukassa. Tällä varmistettiin se, etteivät hevoset alkaisi tarjota vaihtoja lävistäjän loppupuolella. Yllätyksekseni saimme tultua jokaisen lävistäjän toivotussa laukassa pysyen. Pari kertaa Jetti tosin pääsi vähän punkemaan omille teilleen, jolloin emme päässeet ihan perille asti, mutta laukka sentään säilyi. Tehtävässä auttoi kummasti pohkeenväistömäinen ratsastus lävistäjän loppupuolella. Kertaalleen vasemmassa laukassa tunsin Jetin valmistautuvan laukanvaihtoon, mutta en ihme kyllä panikoinut. Lähinnä vain tiivistin säilytettävän laukan pohjeapuja, jolloin Jetti pääsi lävistäjän loppuun ja jatkoi vielä tovin vastalaukkaa.

Vielä ennen ohjelman läpiratsastusta otimme muutamia keskilaukkapätkiä pitkille sivuille. Lyhyt sivu ja kulma toimi mukavasti laukan säätöapuna vähän lyhyemmäksi, jolloin ero kahden eri laukan välillä oli vähän näkyvämpi. Huolehdin kohtuullisen hyvin Jetin suoristamisesta ennen kuin pyysin siltä enemmän laukkaa. Tässä vaiheessa tuntia Jettiä vastasi pohjeapuihin aika hyvin, jolloin saimme aika kivoja keskilaukkahetkiä. Jetti tuntui ponnistavan kohtuullisesti takaosalla eikä vain tihentänyt askeleitaan. Siirtyminen takaisin harjoituslaukkaan onnistui myös, mutta olisi varmasti saanut olla vähän sujuvampi. Nyt siirtymät olivat ehkä enemmän sellaisia hieman äkkinäisiä vailla kunnon pehmeyttä.

Lopuksi ratsastimme ohjelman kokonaisuudessaan. Ravivoltit tuli tehtyä vähän huolimattomasti, ja Jetti pääsi hyytymään niissä. Keskiravipätkässä oli yritystä, mutta oma istuntani petti, jolloin Jettikin jarrutti. Väistöissä hyytyminen oli edelleen päivän sana, mutta askeleet tulivat kohtuullisen oikein. Oikea laukka nousi vähän pisteen jälkeen ja tahtoi olla ponnetonta. Vasen laukka puolestaan ei noussut, vaan Jetti tarjosi oikeaa. Korjasin nopeasti ravin kautta vasempaan, mutta armotta myöhässä. Itse laukka oli ponnetonta, vaikka yritin aktivoida Jettiä liikkumaan. Niinpä laukkalävistäjät olivat melkoista punkemista, kun Jetti alkoi jarrutella ajoissa ennen niiden loppumista. Keskilaukka toisella lävistäjällä oli vaatimaton. Lopputervehdykseen pääsimme kuitenkin vähän paremmassa ravissa kuin mitä olimme ohjelman aikana muutoin esittäneet.

Tunnin treeni oli hyödyllistä, vaikka ohjelma menikin vähän tihkaasti. Ratsastin tiet turhan huolimattomasti ja välillä panikoiduin siitä, ettei Jetti liikkunut kunnolla. Sen seurauksena aloin pusertaa ja tuupata, mikä hyydytti Jettiä entisestään. Rentous, kunpa sen saisi säilytettyä joka tilanteessa! Samoin kuin sen energisyyden. Hyödyllistä treeniä oli taas, vaikkakin jälleen paikoin hieman kinkkistä.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Sopivan jännää

Keskiviikon valmennusryhmä ja sitä edeltävä B-tunti yhdistettiin, jolloin ratsukoita tunnilla oli kahdeksan, mikä tuntui isohkolta pienempiin ryhmiin jo tottuneena. Ratsukseni sain Lennin ja ajattelin koulutunnin sen kanssa olevan mielenkiintoinen kokemus. Alkukäyntien aikana kuitenkin selvisi, että luvassa oli esteitä. Klumps. Jätin Lennin toviksi opettajan huomaan ja kävin hakemassa turvaliivin päälle. Ajatus tulevista hypyistä jännitti, sillä olen mennyt Lennillä vain kuudesti, joista kahdella kerralla on ollut hyppelyitä. Silloin ruuna on tahtonut olla aika lentävä tapaus, mikä saa kaltaiseni arkajalan varpailleen. Päätin kuitenkin kerätä päättäväisyyteni rippeet ja suhtautua tuntiin luottavaisin mielin.

Alkuverryttelyssä menimme ensin omatoimisesti tovin käyntiä ennen kuin siirryimme ravaamaan ja ylittämään puomeja. Käynnissä Lenni tahtoi olla aika tahmea eivätkä pohkeeni tuntuneet tarkoittavan juuri mitään. Yritin herkistellä sitä, mutta ruuna ei ihan syttynyt hommaan. Ravissa Lenni onneksi liikkui itse paremmin. Toiselta pitkältä sivulta saimme lähteä loivamme kiemurauralle, joka oli höystetty puomeilla. Lenni ylitti puomit muutoin ihan kivasti, mutta tahtoi hieman hyytyä niiden aikana. Pyrin ratsastamaan ravin ajoissa riittäväksi, jotta enää puomeilla ei tarvitsisi säätää. Tämä toimi paikoin, mutta välillä herpaannuin puomeille tultaessa, jolloin Lennikin pääsi hidastamaan.

Ensimmäisenä hyppytehtävänä oli tulla vasemmassa kierroksessa ristikko. Ensimmäisen kerran se hypättiin ympyrällä, jonka jälkeen se ylitettiin toisen kerran ja jatkettiin noin 6–7 askeleen suora linja pystylle. Sama tehtävä tultiin myös toisinpäin vasemmassa kierroksessa, mutta siten, että molemmat esteet olivat pystyjä. Ympyrähypyt menivät hyvin, ja Lenni säilytti niissä toivotun laukan. Se myös hyppäsi maltilla eikä kiihdytellyt. Sen sijaan suoralla linjalla Lenni pääsi vähän ampaisemaan, joten sain toppuutella sitä välissä. Opin nopeasti sen, ettei Lennin kanssa parane alkaa arpoa sitä, lähteekö hevonen nyt vai myöhemmin. Lenni kun huomaa tämän välittömästi ja tulkitsee kuskin arpomisen lähtöpyyntönä. Niinpä muutamina kertoina Lenni pääsi ampaisemaan hyppyyn kauempaa, vaikka en tietoisesti kannustanut sitä, vaan lähinnä mietin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Opettaja hoksautti ratsastamaan myös linjan välissä, jotta Lenni ei tekisi omia ratkaisujaan.

Tämän jälkeen tunnin toisena tehtävänä tulimme seuraavan kuvion: lävistäjäpysty, jossa vaihdettiin laukka ja tehtiin vastakaarto. Sen jälkeen laukattiin toinen pitkä sivu ja tultiin toinen lävistäjäpysty samaan tapaan vaihdon ja vastakaarron kanssa. Tehtävää tultiin molemmista kierroksista. Lävistäjäpystyt menivät kohtuullisen mukavasti, kun maltoin itse enkä arponut Lennin ratkaisuja. Pari kertaa tosin sorruin siihen, jolloin Lenni ampaisi hyppyyn hieman liian kaukaa. Laukat kuitenkin vaihtuivat molempiin suuntiin yhtä kertaa vaille oikein. Silloinkin Lenni taisi laskeutua vasemman laukan sijaan ristilaukassa alas, mutta korjasi itsensä myötälaukkaan ennen kuin ehdin puuttua asiaan. Pieniä ampaisuja mahtui hyppyjen jälkeen, mutta muuten Lenni teki tehtävän mukavan tolkusti. Opettaja kehuikin, kuinka rennoin ja luottavaisin mielin Lenni meni noin 60–70 sentin esteet.

Tunnin hyppelyt olivatkin siinä, sillä kahdeksan ratsukon tunnilla aikaa hurahti ymmärrettävästi oman vuoron odotteluun. Tunti oli muutoin kiva ja opettavainen. Lennin kanssa oppisin varmasti odottamaan hyppyä ja malttamaan. Tunnin aikana huomasin myös sen, että olisin saanut olla hypyn jälkeen nopeammin tasapainossa, niin olisin saanut ehkä hillittyä hieman Lennin pieniä ampaisuja. Lennistä jäi kuitenkin positiivinen fiilis, sillä se ei epäröinyt yhtään hyppyä, vaan eteni esteille sopivan innokkaasti ja varmasti. Voisin näillä korkeuksilla hypätä Lennin kanssa toistekin, sillä ruuna on erilaisempi hyppääjä kuin vakioratsuni, jolloin voisin oppia sen kanssa paljon uutta ja hyödyllistä.