Puikulana puomeilla

Keskiviikon tunnille sain toisen kerran putkeen Hessun, mikäpä siinä. Ratsukoita tunnilla oli kahdeksan, ja pääsimme tahkoamaan niin käyntiväistöjä kuin puomeja. Käyntiväistöt teimme pitkälle sivulle etuosan uralla pitäen. Väistön jälkeen suoristettiin ja siirryttiin ensin raviin. Siinä pyöräytimme kahden minikavaletin yli pääty-ympyrän, jatkoimme neljän puomin suoran linjan sekä pyöräytimme vielä toisen pääty-ympyrän yksittäisen puomin yli. Tulimme ravissa tehdyn osuuden myös laukassa.

Käyntiväistöissä ongelmana oli Hessun hyytyminen ja pullahtaminen väistön vastakkaiselta puolelta. Lopulta tajusin alkaa ajatella liikettä hieman avotaivutusmaisesti, jolloin sain otetta myös väistön vastakkaiseen puoleen. Tahtipulmaa en saanut korjattua, mutta pullahtamisen minimoiminen ilahdutti kuitenkin. Väistöt vasemmalle tuntuivat tänään helpommilta kuin väistöt oikealle. Ehdin jopa välillä miettiä omaa istuntaani, kunhan se ensin oli kiertynyt selvästi mutkalle. Mutta sainpahan tehtyä siihenkin vähän muutoksia, mikä varmasti helpotti Hessun elämää.

Ravipuomit sujuivat arvattavasti eli hieman hiippaillen. Yritin saada Hessua hereille ja tahdikkaammaksi, vaan menomme oli sangen epätasaista. Hessu oli pitkä puikula enkä saanut sitä juuri kerittyä lyhyemmäksi. Sen moottori pitäisi saada ensin kunnolla käyntiin ennen kuin lyhentämisestä voi oikeastaan edes haaveilla. Kun moottori ei käynnistynyt, sai toiveet hevosen pienestäkin lyhentymisestä unohtaa sitä myöten. Tajusin kuitenkin yrittää rentoutua aina, kun Hessu vähänkin liikkui itse. Sinällään saimme tultua ainakin suoraa puomilinjaa ihan kohtuullisesti. Ympyröillä vauhdin katoaminen näkyi ja tuntui eniten yhdessä sen kanssa, etteivät ulkopuolen apuni olleet ihan terävimmillään.

Laukassa minikavalettien väliin pistettiin ensin kaksi askelta, sitten kolme. Suoralla puomilinjalla laukkaa piti taas saada lyhennettyä niin, että väleihin meni aina yksi askel. Kuten arvata saattaa, meille molemmat tehtävät tuottivat pulmia. Aluksi en meinannut saada Hessua venyttämään minikavalettien väliä kahdella askeleella, vaan se joko pudotti raville tai survoi kolmea. Kun taas sain sen onnistumaan, oli paluu kolmeen askeleeseen muka vaikeaa. Tietä sai suurentaa selvästi ennen kuin sain taas kolme askelta survottua väliin. Puomilinja oli myös kinkkinen. Koska Hessun moottori ei ollut käynnissä, ei hevosen lyhentämisestä tullut oikein mitään. Jäin pitelemään liikaa ohjalla ja unohdin useimmiten pohkeet matkasta, jolloin esitimme linjalle mielenkiintoisia rämpimisiä. Muutaman kerran sain Hessun hitusen lyhenemään, jolloin saimme pistettyä puomilinjan väleihin ne toivotut askeleet kohtalaisesti. Meno ei kuitenkaan ollut kovin rentoa ja jäin varmistelemaan liikaa, mikä teki etenemisestä hieman tönkköä.

Loppuraveissa yritin vielä keräillä Hessua lyhyemmäksi ja pontevammaksi. Sinällään se liikkui ihan ok, mutta en vieläkään valaistunut siinä, miten sitä keritään kasaan. Jospa vielä pääsisin siitä kärryille, sillä sitä kautta Hessun liikkuminenkin varmasti paranee. Toistaiseksi se on vielä mysteeri, vaan eipähän tule liian helppoja tunteja. Vaikka joskus kyllä kaipaisin niitäkin sen kanssa.

Toiveratsulla tahkoamassa

Ennen keskiviikon toista tuntia totesin ääneen, että tahtoisin sille tunnille Epperin tai Hessun. Sattumien kautta tunnin alkuperäinen ratsuni oli vaihtunut, ja ratsukseni tuli kukapa muukaan kuin Hessu. Hah! Tunnilla oli vain neljä ratsukkoa, joten pääsimme tehosyyniin. Tunnin aiheena olivat pohkeenväistöt sekä hieman yllättäen laukanvaihdot puomeilla. Sellaisia ei ole kyllä toviin tullut tällä tallilla treenattua.

Ensimmäisenä teimme pohkeenväistöjä käynnissä siten, että käänsimme lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle ja teimme pohkeenväistöä uralle edeten. Siitä käänsimme maneesin poikki ja ylitimme samalla kaksi puomia ja tulimme tehtävän toisesta suunnasta. Teimme väistöjä myös ravissa uralla pysyen puomit suunnanvaihdoksessa edelleen mukana pitäen. Lopulta tehtävä muuttui siten, että väistöt tehtiin oman valinnan mukaan käynnissä tai ravissa pitkää sivua myöten. Suorituksen jälkeen nostettiin laukka ja tultiin puomit laukanvaihtoa niillä yrittäen. Väistöt tosin jätettiin aika pian pois ja keskityttiin hakemaan vaihtoja.

Pohkeenväistöt käynnissä menivät ihan ok, joskin ulkopuolen kontrolli olisi saanut olla parempi. Muutoin Hessu vain pullahti ulkolavan kautta karkuun ja jätti väistöaskeleet tekemättä. Käynnissä sain korjailtua palikoita kohdilleen, ja saimme asiallisempia väistöpätkiä. Ravissa uralla tehdyt väistöt olivat yksinkertaisesti kamalia. Väistön vastakkaisen puolen kontrollointi ei ottanut ollenkaan onnistuakseen, jolloin Hessu meni tehtävän valtaosan kerroista lapa edellä liiraten. Hoh! Jäin nyhräämään liikaa väistättävän puolen kanssa, jolloin en enää saanut otettu sen vastakkaisesta puolesta. Väistöt kehtasivat olla ihan naurettavan vaikeita ja sekös keljutti. Hessu-parka, se joutui kyllä tulkkaamaan kuskin ihmeellisiä höseltämisiä ihan urakalla. Pisteet sille siitä, kuinka viilipyttynä se arveli apujeni merkitystä ja teki vastineeksi aina jotain. Vaikka sitten sen kylkimyyryn. Sainpahan hyvin alleviivattuna taas huomata sen, ettei Hessu ainakaan osaa lukea ajatuksia, vaan pyynnöt on tehtävä sille selkeästi.

Laukanvaihdot puomeilla eivät myöskään olleet bravuurimme. Myönnän, että hämmennyin itse tehtävästä ja ajattelin, että eihän me Hessun kanssa tällaisia voida osata. En oikein itse uskonut, että Hessu vaihtaisi laukkoja helposti puomeilla, mikä varmasti vei parhaimman terän omasta yrittämisestä. Yritin saada Hessun aina aktiiviseen laukkaan, mutta sorruin hätyyttämään sitä liikaa. Niinpä tulimme puomeille pitkänä tavarajunana, mikä ei ollenkaan auttanut. Yritin antaa selkeitä vaihtoapuja, vaan eivätpä ne kovin selkeitä olleet. Meidän paras yritelmämme oli raviaskeleen kautta tehty vaihto, joten kovin suurta hurraamista tehtävässä ei ollut. Jotenkin fiilis oli koko ajan liian hätäinen, ja oma usko loppui jo ennen kuin tehtävä oli alkanut. Ei hyvä yhdistelmä, joten tulos oli siinä mielessä arvattavissa. Mieluusti treenaisin kyllä muillakin hevosilla laukanvaihtoja, mutta toistaikseksi tarvitsisin sellaisia idioottivarmoja tehtäviä, joissa hevosellekin käy selväksi, että tarkoituksena on tehdä vaihto. Tämä ei ollut ihan niin helppo tehtävä, joten sepä meni vähän metsään tällä kertaa.

Tunti meni vähän höpsösti kaiken kaikkiaan. Väistöt olivat kimurantteja, ja laukanvaihdot vähintäänkin vaikeita. Hessu silti yllätti taas pienen tauon jälkeen. Eihän se ole yhtään niin laiska kuin muistelin. Eihän se toki mikään duracellpupukaan ole, mutta kyllä sen saa liikkeelle. Se tosin pitäisi myös saada kerittyä niin paljon lyhyemmäksi, jotta sitä olisi helpompi ratsastaa. Nyt se tahtoo mennä siinä tavarajunapituudessa, mikä tekee monesta tehtävästä hankalampaa. Vaan onpahan taas yksi pähkinä purtavaksi.

Kuntolaitteen selässä

Torstaina kävin korvaamassa väliin jäävän kerran koulutunnilla. Uumoilin ratsuarpajaisten tuloksen aivan oikein: Hessuhan sieltä tuli. Mikäpä siinä. Saisin ainakin ratsastaa eikä matkustelusta olisi juuri puhetta. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja päätreeniaiheena oli pohkeenväistö. Hessu jatkoi tunnille suoraan maastoreissulta, mikä ei sinällään näkynyt ruunan vireystilassa suuntaan tai toiseen.

Teimme pohkeenväistön käynnissä pitkällä sivulla siten, että etuosa pysyi uralla, mutta takaosa väistätettiin uran ulkopuolelle. Väistöissä sain huolehtia Hessun ensin vähän lyhyempään käyntiin, jotta sain takapäänkin mukaan. Samalla sain korjata istuntaani jonkin verran suoremmaksi ja kyljistä jämäkämmäksi, jotta se ei jarruttanut Hessun menoa. Pohkeen lisäksi sain muistutella raipalla, jotta Hessu lähti ottamaan rehellisempiä väistöaskelia. Kun sain Hessun etu- ja takaosan hanskaan sekä oman istuntani kohtuulliseksi, saimme esitettyä muutamia aika kivoja käyntiväistöjä. Niiden aikana Hessu lyheni itse ja ryhdistäytyi, jolloin se oli kevyt ja pyöreähkö edestä. Tässä muodossa takaosakin pysyi mukana paremmin, ja väistöaskeleet tulivat sujuvammin. Tehtävä teki kyllä Hessun kaltaiselle pitkulalle hyvää, tämä pitää muistaa jatkossakin.

Väistöjen ulkopuolella työstimme ravia ja laukkaa niin suoralla uralla kuin ympyröillä. Molemmissa askellajeissa sain yrittää hakea Hessua lyhyeksi ja aktiiviseksi. Ravissa löytyikin muutamia hyviä hetkiä, kun tahti säily eikä Hessu yrittänyt venyä tavarajunaksi. Toki aktiivisuutta ja pontevuutta olisi saanut olla rutkasti enemmän, mutta olimme kuitenkin vähän jäljillä siitä, miten moisiin voisi päästä. Oikea laukka tuntui tänään hassulta. Ihan kuin Hessu olisi ollut liukumäki, kun se tuntui olevan tavallistakin enemmän etuosansa päällä. Satulassa istuessa tuntui koko ajan, että lähden valumaan hevosen kaulalle. Yritin kyllä nohitella ja ryhdistää Hessua, vaan ilman mainittavaa lopputulosta. Vasen laukka sen sijaan toimi paremmin. Hessu tuntui olevan paremmin tasapainossa, jolloin istuminenkin helpottui. Lisäksi se pysyi paremmin tuntumalla ja tarjosi muutamia tasaisia hetkiä. Toki sitä eteenpäinpyrkimystä olisi saanut olla, mutta vasen laukka oli silti selvästi oikeaa parempi. Siinä pääsi vähän rentoutumaan, kun aivan jokaista askelta ei tarvinnut työstää erikseen.

Loppuraveissa löytyi taas sangen asiallista ravia, jossa Hessu kantoi itseään paremmin. Tahti oli kiva, ja nyt Hessu jopa paikoin liikkui itse. Tällaisen Hessun kanssa olisi kiva päästä aloittamaan tunti, kun nyt siitä pääsee nauttimaan vasta ison työn jälkeen. Vaan olenpa silti iloinen, että saamme Hessun kanssa sentään tässä vaiheessa parempaa menoa. On se enemmän kuin joskus aiemmin, kun en saanut ruunasta askeltakaan kunnolla irti. Kai olen sitten oppinut jotain, mikä on tietysti hyvä juttu. Opettajalle tuumasinkin, että voin mennä Hessulla aina silloin tällöin. Saa nähdä, tulenko katumaan tätä toteamusta. Vaan enpähän päästä itseäni ihan aina helpolla. Hessunkin kanssa voi oppia paljon, kunhan vain huumorintaju ja pinna jaksavat venyä sopivasti.

Hop, Hessu!

Keskiviikon tunnilla oli luvassa puomeja ja kavaletteja. Itse asiassa tunti oli aika hyvä kertaus edellispäivän estekurssin annista. Ratsukseni sain Hessun, jonka kanssa emme olekaan taas vuoteen törmänneet. Olikin hauska päästä sen selkään. Se kun on yksi niitä ratsuja, joita osaan kaikista vähiten tältä tallilta ratsastaa. Siksi onkin hyvä testata, olenko oppinut tauon aikana mitään eli toisin sanoen osaanko ratsastaa sitä yhtään paremmin.

Tunnin aikana tulimme puomeja ympyrällä ja suoralla linjalla niin ravissa kuin laukassa sekä laukassa ympyrällä puomeja jatkaen kahden ristikon suoralle linjalle. Tiesin, että minun pitäisi saada ratsastettua Hessu lyhyeksi ja teräväksi. Sillä on luonnostaan pitkä laukka, joten sinällään se ei tarvitse vauhtia. Sitäkin enemmän Hessu tarvitsee takajalkojen päällä olemista ja itsensä kantamista.

Ravipuomit menivät vähän niin ja näin. Ympyrällä Hessu pääsi liirailemaan sekä hyytymään. Suoralla linjalla se eteni suunnilleen, mutta jäin silti vähän hätyyttelemään sitä, jolloin meno ei ollut kovin rentoa. Opettaja muistuttikin antamaan Hessullekin vähän vastuuta työnteosta. Suoralle linjalle sain sitten maltettua, ja muutaman kerran se menikin asiallisesti. Ympyrällä puomien tahkoaminen ei sen sijaan juuri parantunut. En ilmeisesti ottanut ulkoapuja niin hyvin käyttöön, että Hessu olisi alkanut kääntyä paremmin etenemisen säilyttäen.

Vähemmän yllättäen ympyrätyöskentely ei parantunut laukassa. Sen sijaan laukkaan sain hieman otetta eli lähinnä kerittyä Hessua vähän lyhyemmäksi. Ensin olin toki yrittänyt saada siitä liikettä irti, mikä johti vain entistä pidempään hevoseen. Tämän jälkeen tajusin alkaa keriä Hessua lyhyemmäksi sietäen vähän hitaalta tuntuneen laukan. Kun Hessua sai hitusenkaan lyhyemmäksi ja edes aavistuksen takajalkojen päälle, tuntui laukka paremmalta. Toki sitä olisi saanut prässätä vaikka kuinka paljon, mutta ero pitkään Hessuun oli selvä. Niinpä kahden ristikon suora linja menikin aika kivasti, ja saimme tultua sen asiallisesti viidellä askeleella. En kyllä aluksi uskonut pitkälaukkaisen Hessun siihen mahtuvan, vaan niin se vain pisti askeleet väliin. Eikä se sinällään tuottanut edes ongelmia. Laukka oli helppo pitää toivotunlaisena, jolloin pienet ristikot ylittyivät ongelmitta.

Tunti hurahti vikkelästi ohi, mutta yllättävän kivaa oli. Siitäkin huolimatta, että sain nohitella Hessua liikkumaan enemmän kuin yhtään toista hevosta hyvään toviin. Tiesin kyllä, että ohjat piti pitää kädessä, kun pyysi eteen, vaan jotenkin me molemmat Hessun kanssa venyimme ja vanuimme. Vaan laukassa saimme lopulta parempia hetkiä, jotka tuntuivat siltä, että olimme menossa yhtä aikaa ja ilman kummempaa kiirettä tai pahinta matelua. Se olisi varmasti hyvä lähtökohta, josta alkaa muokata laukkaa paremmaksi. Tämän tunnin jälkeen en voinut liidellä pilvissä sen suhteen, että olisin yhtäkkiä oppinut ratsastamaan Hessua täydellisesti. Mutta tuntiin mahtui hyviä hetkiä, joita ei välttämättä aiemmin Hessun kanssa ole ollut. Ne ilahduttivat ja motivoivat, joten seuraavallakin kerralla kiipeän ihan mielelläni Hessun kyytiin jatkamaan tästä.

Pitkä tauon jälkeen iloinen yllätys

Mahduin taas keskiviikon tunnille kahdeksanneksi ratsastajaksi, mikä oli hyvä, sillä juhannuksen takia sunnuntain tuntia ei olisi edes ollut. Ratsukseni tuli pieni yllätys: Hessu. Blogi paljasti, että viimeksi olen mennyt tällä ruunalla marraskuussa 2012, huh! Vaikka Hessu ei koskaan ole kuulunut suosikkeihini, olin tällä kertaa poikkeuksellisen innokas kiipeämään sen selkään. Se jatkoi suoraan aiemmalta tunnilta, joten ainakin se oli jo ehtinyt liikkua itsensä lämpimäksi. Tunnin treeniaiheina olivat loivat kiemuraurat sekä laukannostot käynnistä.

Sain heti alkajaisiksi vinkin, että Hessu kannattaa ratsastaa ensin lyhyeksi ja hakea vasta sitten eteenpäinpyrkimystä. Sen tiesin myös aiemmasta, että mitä enemmän Hessua jää pusertamaan, sitä hitaammaksi se muuttuu. Niinpä osasin alusta asti välttää mahdollisia junnaushetkiä ja olla riittävän napakka pyytämään terävämmin nyhertämisen sijaan. Loivia kiemurauria ratsastimme niin käynnissä kuin ravissa. Hessu liikkui käynnissä ihan ok, mutta tahtoi olla pitkä kuin nälkävuosi. Annoin ohjien lipua kerta toisen jälkeen salakavalasti pitkiksi, kun jäin miettimään liikkeellä pysymistä. Sain aina toistuvasti kerätä ohjia lyhyemmäksi ja samalla yrittää saada hevosta lyhenemään samalla. Helppoahan se ei ollut, mutta hetkittäin sain ajatuksesta vahvasti kiinni, ja Hessu lyheni hieman. Sen seurauksen askeleeseenkin tuli vähän enemmän pontevuutta. Ravissa työstäminen oli vaikeampaa. Hessu jäi humputteluraviin, ja kun pyysin liikettä, pääsi se taas valumaan pitkäksi. Olipa hirveän vaikea pitää ohjat lyhyenä! Melkoista tasapainoilua oli oppia pitämään ohjat käsissä niin, ettei niissä ollut vetoa, vaan ainoastaan tasainen tuntuma.

Kiemuraurailun jälkeen verryttelimme tovin vasemmassa laukassa pääty-ympyröitä pyöritellen. Hessu laukkasi itsekseen ihan kohtuullisesti, mutta valui aina vain pidemmäksi. Oli melkoinen työ saada jämäköitettyä oma istunta niin, etten valunut Hessun mukana, vaan sain pysyttyä satulassa paremmin. Opettaja muistutti lyhentämään hevosta ja ratsastamaan sitten takajalkoja hommiin. Vasemmassa kierroksessa vasta-asetus auttoi kummasti suoristamaan Hessua, jolloin sitä saattoi paremmin yrittää lyhentää. Hessu tarjosi muutamia hyviä hetkiä, kun muistin ajatella niskaa korkeimmaksi kohdaksi enkä antanut Hessun valahtaa pyöreällä kaulalla huijaten etupainoiseksi.

Seuraavaksi siirryimme käynnistä tehtyjen laukannostojen pariin. Kuviona oli tulla keskihalkaisijaa pitkin ja valmistella haluamansa laukan nosto vähän ennen lyhyelle sivulle tuloa. Opettaja neuvoi hakemaan lyhyttä, terävää käyntiä kuin kovin pitkää ja reipasta. Keskityinkin työstämään lyhyttä ja terävyyttä etenkin keskihalkaisijan aikana. Kinkkistähän se oli edelleen, mutta loppujen lopuksi saimme muutamat sellaiset nostot, joissa oli kovasti oikeaa ideaa. Nostot itsessään olivat vähän hitaita ja ponnettomia, mutta jokaisella kerralla Hessu tiesi, kumpaa laukkaa tarkoitin. Opettaja muistutti olemaan ylävartalolla rauhassa, etten lähtisi sillä tyrkkäämään ja seilaamaan. Parhaimmat onnistumisen fiilikset sain tehtävässä siitä, kun tunnistin vähän, milloin Hessu vähän lyheni ja oli kuulolla laukannostoa varten.

Oikeaa laukkaa emme työstäneet erikseen ja muutenkin laukkapätkät nostotehtävässä jäivät lyhyiksi, kun noston jälkeen laukattiin vain pitkän sivun puoleen väliin. Olisin toivonut vielä oikean laukan työstöä koko uraa hyödyntäen, mutta ehkä ensi kerralla. Loppuraveissa Hessulla oli menemisen eikä meinaamisen meininki päällä, jolloin pääsin mukavasti vielä treenaamaan lyhentämistä. Sain taas ajatuksesta kiinni, ja hetkittäin Hessu vähän lyheni ja ryhdistyi. Tunnin parhaimmat fiilikset jäivät siitä, ettei Hessu ollut lähellekään niin laiska kuin muistin, en jäänyt pusertamaan ja jumittamaan hevosta ja tunsin vieläpä hyviä hetkiä satulaan asti. Kaiken lisäksi sain työskenneltyä aika kivasti sekä ohjia että pohkeita käyttäen enkä jäänyt vain toisen kimppuun. Vaikka Hessu pääsikin menemään valtaosan tunnista pitkänä puikulana, pienet hyvät hetket ilahduttivat valtavasti. Siksipä kehtasin ääneenkin tuumata, että voisin hyvin mennä Hessulla joskus toistekin. Kaikkea sitä toivookin, mutta ihanaa, että itselle vähän hankalampien hevosten kohdalla jaksaa yrittää.

Takaisin esteille

Putoamiseni jälkeen yritin päästä mahdollisimman nopeasti estetunnille. Viimein lauantaina sattui olemaan sopivalla estetunnilla tilaa, joten lyöttäydyin C-B-tunnille kahdeksanneksi ratsastajaksi. Opettajalta toivoin kaken varalta mahdollisimman varmaa hevosta, sillä putoamisen jälkeen esteet voisivat vähän jännittää. Opettaja jakoi sitten minulle Hessun, mikä aiheutti vähän hilpeyttä. Se kun on tunnetusti sangen rauhallinen tapaus, joten sen kyydistä putoamiseen tarvittaisiin joko kunnon erikoiseste tai melkoisen huono tuuri. Onneksi tunnin aiheena oli jumppasarja ihan tavallisista puomeista ja tolpista kasattuna, joten putoamisen mahdollisuus kutistui paljon. Hyvä näin, sillä kasvoni ovat vielä melkoisen hurja näky.

Hessu jatkoi suoraan edeltävältä tunnilta, jolla se oli päässyt laiskottelemaan melkoisesti. Ennen tuntia ehdin epäillä, etten osaisi ratsastaa Hessusta reipasta menijää ja olin aika pitkälti oikeassa. Alkuverryttelyssä teimme siirtymiä käynnistä pysähdykseen ja takaisin sekä käynnistä raviin ja takaisin. Hessua sai aluksi muistutella kävelemään, ja samalla sain keskittyä siihen, etten päästäisi sitä valumaan pitkäksi. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä Hessu yritti parhaansa ja monesti onnistuikin venyttämään itseään vaivihkaa pidemmäksi. Ohjat pääsivät salakavalasti lipumaan käsistäni, ja niin Hessu oli venynyt tavarajunaksi. Lopulta Hessu alkoi nostaa ravit ihan kohtuullisesti, mutta pysähdykset olivat tuskaisia. Hessu hiippaili sinnikkäästi eteenpäin eikä hevillä suostunut pysähtymään. Yritin kyllä tiivistää omaa istuntaa, ottaa pidätteitä ja pitää oman vartaloni paikoillaan, mutta mikään näistä vihjeistä ei riittänyt Hessulle. Lopulta huomasin, että ratsu suostui pysähtymään käännyttäessä pitkältä sivulta keskihalkaisijalle, joten hyödynsin sitä. Huijasin ratsuraukkaa luulemaan, että tunti oli loppumaisillaan, jolloin se seisahtuikin kiltisti paikoilleen. Verryttelylaukassa hurruuttelimme muutaman kerran maneesia ympäri. Hessu laukkasi ihan hyvin, kun päädyin käyttämään kevyttä istuntaa apunani.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme suoralla linjalla olleita puomeja kevyessä istunnassa ja sen jälkeen toisesta päästä nostettuja puomeja laukassa. Ravissa Hessu yritti välillä hyytyä, mutta reipastui kohtalaisesti pyydettäessä. Opettaja hoksautti pitämään ohjat lyhyenä myös kevyessä istunnassa, ettei Hessu pääsisi pitkäksi ja matalaksi. Oma kevyt istuntani tuntui ravissa huteralta, ja huomasinkin tarraavani polvillani hevoseen kiinni. Pohkeet eivät siis osanneet jäädä tuntumalle, vaan korvasin sen puutteen polvillani. Hiljalleen opin rentouttamaan polvia, jolloin Hessukin tuntui liikkuvan vähän paremmin itse. Puomeilla Hessu pääsi myös hieman valumaan ulos, mistä tuli opettajalta noottia. Virhe oli helppo korjata, kun vain muistin ratsastaa hevosen suoraan ulkoapuja hyödyntäen. Laukassa ei varsinaisesti tullut mitään kummempaa ongelmaa, vaan Hessu liikkui, kun osasin pyytää oikein ja annoin sen tehdä työt rauhassa.

Vasemmalla on kiva olla, on oikean puolen rasitus nolla.

Sitten aloimme hyppiä molemmista suunnista jumppasarjaa, johon mahtui vaihtelevasti pystyjä, ristikoita ja kavaletteja niin innareina kuin yhden ja kolmen laukka-askeleen välein. Hessu alkoi nostaa laukkaa tässä vaiheessa ihan mukavasti, mutta siihen sai hakea aluksi aktiivisuutta. Käytin edelleen hyödykseni kevyttä istuntaa, jotta en jäisi vahingossakaan istunnallani jarruttamaan. Minulla oli edelleen ongelmia kevyen istuntani kanssa, ja opettaja huomauttikin minua olemaan istumatta niin raskaasti takaisin satulaan ja ajattelemaan enemmän kevyessä istunnassa pysymistä. Toistojen myötä istunta vähän parani, mutta tuntui silti jotenkin jäykältä. Hessua sai vielä alussa tsempata liikkumaan, sillä pitkällä laukalla se kyllä ylsi pidemmätkin välit hyvin, mutta tahtoi silti valua vähän hitaaksi. Toisena ongelmana oli se, että jostain syystä Hessu vaihtoi molempiin suuntiin laukkoja väärään. Muutamia kertoja taisimme pysyä toivotussa laukassa koko tehtävän, mutta monta kertaa sain viimeisen hypyn jälkeen korjata Hessun ravin kautta takaisin myötälaukkaan. Saimmepa kertaalleen pudotuksen pystyltä, kun mitä ilmeisemmin häiritsin Hessun hyppäämistä istumalla liian aikaisin takaisin satulaan.

Lopuksi opettaja venytti jumppasarjan välit pitkälaukkaiselle Hessulle paremmin sopiviksi ja nosti viimeisen pystyn ehkä 60-65 senttiin. Hessu oli alkanut innostua hyppäämisestä ja liikkui reippaasti itse eteen. Esteet olivat muutoin tunnin aikana pysyneet hyvin maltillisesti jossain 50 sentin tuntumassa. Jumppasarjassa oli tosiaan ristikko, yhden laukan väli kavaletille, siitä yhdellä laukalla pystylle, jonka jälkeen kolmen laukan päässä odotti innarina pysty ja kavaletti. Tunnin viimeinen jumppasarja tuntui menevän kohdilleen. Hessu nosti hyvin laukan ja hyppäsi jumppasarjan ongelmitta. Selässä oleminen tuntui kerrankin helpolta, kun Hessun ei tarvinnut kummemmin sovitella itseään väleihin, vaan se saattoi mennä jumppasarjan rennosti.

Tähän oli hyvä päättää estetunti ja samalla huomata, etten jännittänyt saati pelännyt hetkeäkään tunnin aikana. Sen sijaan nautin hommasta ihan yhtä paljon kuin aina ennenkin. Jes! Opettajalle tuuminkin tunnin lopuksi, että vaikka alkutunti olikin tahmailua, oli lopputunti varsin kivaa. Videoista huomasin oman kurjan vasemmalle kenottavan istuntani lisäksi myös sen, että Hessu hyppeli esteitä korvat tötteröllä. Taisipa sekin siis tykätä puuhasta.

Videoista kiitos Noralle!

Laiskaa lyhennystä, liitävää pidennystä

Lauantaina päädyin korvaamaan välistä jäänyttä kertaa B-tunnille. Ratsukseni sattui Hessu, joka on sijalla 2. listassani tallin hankalimmista ratsuista. Kaikeksi onneksi tunnin aiheena olivat puomit, ja liitelin vielä Pokun kanssa saamieni pienten onnistumisten kyydissä, niin suhtauduin tulevaan tuntiin optimistisesti.

Tunnin tehtävien idea oli askeleen lyhentäminen ja pidentäminen puomien avulla. Ensiksi tulimme suoralla olleita kahta neljän puomin kohtaa käynnissä. Ensimmäisillä neljällä puomilla piti lyhentää käyntiaskel todella lyhyeksi, mutta aktiivisuus säilyttäen. Toisella puomikohdalla taas mentiin enemmän normaalia käyntiä. Tehtävää tultiin myös nostamalla lyhyen käynnin jälkeen ravi ja lopulta kokonaan ravissa ensin lyhentäen, sitten pidentäen. Hessulla on luonnostaan pitkä, joskin ei kovin vetälä askel. Sitä saikin lyhentää sekä käynnissä että ravissa melkoisesti, jotta puomit ylittyivät hyvin ilman kavioiden kopsumista niihin.

Opettaja vinkkasi yrittämään pitää Hessu lyhyessäkin askeleessa aktiivisena, mikä oli vähän haastavaa. Pääsinpähän taas treenaamaan pohkeilla ratsastamista oikein urakalla. Kokonaan ravissa tultuna lyhennys sujui paremmin ilman, että hevonen sammui kokonaan. Sen sijaan askeleen pidentäminen tuotti puolestaan vähän vaikeuksia. Saimmekin pari ekstrakierrosta pidemmillä puomiväleillä, jotta ratsu oikeasti alkaisi pidentää. Hessua sai herätellä melkoisesti, mutta pääsimme kuitenkin siedettävästi ravipuomit pidentäenkin.

Kun puomeja oli tahkottu riittävästi sekä käynnissä että ravissa, oli laukan vuoro. Puomeja oli edelleen neljä ja väleihin piti saada yksi laukka-askel ensin lyhyessä, sitten pidemmässä laukassa. Parhaimmillaan lyhyimmän ja pisimmän puomivälin ero oli 1,5 metriä, joten pääsimme jonkin verran jo säätelemään askeleen pituutta. Lyhyen laukan kanssa ei ollut mitään muuta ongelmaa kuin se, että siitä oli aktiivisuus kaukana. Hessu kuitenkin pysyi laukassa puomien ajan paria kömmähdystä lukuun ottamatta, kun askel ei sopinut ensimmäiselle puomille. Niinä kertoina Hessu ehti pudottaa raville, ja ylitimme puomit vähän miten sattuu. Lyhennyksissä olisin saanut olla tarmokkaampi vaatimaan Hessua liikkumaan lyhyempänä. Nyt tuppasin päästämään sen aina venymään kilometrin mittaiseksi, joten ei ihme, ettei hevonen yrittänyt itse tsempata. Vaihtoehdoiksi kun tarjosin työtä vaativaa lyhyenä pysymistä tai sitten pitkänä löntystelyä. Olisin itsekin varmasti valinnut helpomman tien.

Pidennykset menivät kaikeksi ihmetyksekseni pääosin hyvin. Hessu lähti reippaaseen laukkaan aika helposti, kunhan sille oli ensin kertonut olevan tosissaan. Alussa innostuin liikaa itse laukkaamisesta enkä muistanut kontrolloida sitä ollenkaan. Tuloksena oli huono lähestyminen ensimmäiselle puomille, jolloin Hessu joutui lähtemään liian kaukaa, jolloin laukka vaihtui. Kun tajusin alkaa ratsastaa hevosen puomille paremmin, sujui tehtävä melkein kuin leikiten. Puomit melkein jopa kävivät ahtaiksi sen sijaan, että olisimme päässeet niistä juuri ja juuri yli. Olin todella mielissäni ja kehuinkin Hessua kovasti aina, jotta se jaksaisi reippailla tehtävät loppuun. Oli jännä huomata, miten Hessukin osaa laukata energisesti, jos sen vain osaa siltä oikein pyytää. Pakko kyllä myöntää, etten tiedä, miten tässä onnistuin. Ehkä sillä oli tällä kertaa enemmän virtaa enkä jäänyt itse puskemaan ja roikkumaan niin pahasti kuin yleensä.

Menossamme Hessun kanssa olisi ollut toki vaikka ja mitä viilattavaa, kuten hevosen saaminen oikeasti muuksi kuin kilometrin mittaiseksi pötkyläksi jasekä energisyyden säilyttäminen jokaisessa askellajissa myös lyhennyksissä. Saimme kuitenkin tehtävät tehtyä valtaosan ajasta oikein, jolloin olin hyvin tyytyväinen jo siihen. Hienoviilaukselle on aina paikkansa, mutta tällä tunnilla nautin siitä, että Hessu kuitenkin jollain tapaa kuunteli pidätteeni sekä pyyntöni kulkea reippaammin, ainakin laukassa. Vielä en taida olla valmis vääntämään koulua kovin tosissaan tämän ratsun kanssa, mutta puomitunnille voin mennä sen kanssa ihan mieluusti toistekin.

Kuvista kiitos Noora-Marialle!

Kouluvääntö plää, hyppääminen jee

Perjantain tunnille sain reilun viiden kuukauden tauon jälkeen Hessun ja rehellisyyden nimissä on sanottava, etten ollut kovin mielissäni. Hessu on minulle yksi tallin hankalimmista ratsastettavista Tapsan ohella, sillä en saa noista kumpaakaan liikkumaan itse eteen tippaakaan. Sen sijaan Hessu venyy vaivihkaa sadan kilometrin mittaiseksi ja raahustaa eteenpäin kuin sen kaviot olisi liimattu maahan. Kaikeksi onneksi opettaja oli valinnut tunnin aiheeksi kevyesti koulua ja sitten pieniä esteitä.

Tällä kertaa päätin, etten päästä Hessua venymään mahdottoman pitkäksi, vaan pyrkisin pitämään sen järkevän mittaisena. Helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka kuinka yritin olla topakkana ja pitää itseni paketissa, sai Hessu aina jotenkin hivutetta itselleen enemmän ohjaa, ja taas huomasin hevosen pään karanneen kauas edelle. Olin kuitenkin aika tomera pyytämään hevosta liikkumaan, mikä selvästi kiukutti sitä. Sainpa pari takajalanpotkaisuakin mielenosoituksena, kun käskin Hessua liikkumaan raipan avustuksella. Mielenilmaisut loppuivat siihen, kun se huomasi protestoinnin olevan turhaa. Sitä reippautta ei silti muutamaa harvaa pätkää enempää löytynyt.

Kouluväännön kuviona oli nopeasti tehdyt sulkutaivutukset käynnissä. Pitkän sivun aluksi kulmaan pyöräytettiin voltti, jonka jälkeen pitkää sivua jatkettiin noin kolmannes sulkutaivutuksessa. Vasen kierros sujui ihmeen kivasti, vaikka en saanut voltilla asetuksia kovin kummoisesti läpi. Sulkutaivutukseen Hessu oli kuitenkin helppo saada eikä sitä tarvinnut kummemmin korjailla. Opettajalta tuli kehu siitä, että Hessu säilytti sulussakin tahdin kivasti. Omasta mielestäni menimme silti auttamattoman hitaasti. Sulkuja vasemmalle ei tarvinnut tulla muistaakseni kuin pari kolme kertaa, kunnes opettaja oli tyytyväinen. Oikeaan kierrokseen sulut olivat vaikeampia. Hessu tahtoi jätää takaosan uralle enkä ihan päässyt jyvälle, millä korjauksella olisin saanut sen pysymään paremmin kohdillaan. Tulin sitten tehneeksi vähän turhan paljon kaikkea yhden sulkutaivutuksen aikana, johon Hessu reagoi alkamalla madella. Kun maltoin vähän rauhoittua ja korjata asioita yksi kerrallaan, saimme siedettävän hetken. Tähänkin suuntaan taisi riittää pari kolme kertaa.

Sulkujen jälkeen hevosia työstettiin myös hetket ravissa ennen kuin palattiin kuvion alkuun. Yritin pyöritellä ympyröitä ja hakea asetuksia läpi. Sisäpohkeeni oli jopa kohtalaisesti matkassa, mutta toisaalta huomasin roikkuvani sisäohjassa. Onnistumisia ei siis tullut, mutta hetkittäin Hessu jopa liikkui itse, silloinkin tosin vaivihkaa itselleen enemmän ohjastilaa haalien. Välillä ennen palaamista sulkutaivutuskuvioon työstin hevosta myös käynnissä. Siinä sain sen rentoutumaan päästä ilman, että se yritti ahmia itselleen lisää pituutta. Takapää kuitenkin sammui enkä keksinyt sitä yhdistelmää, jolla olisin saanut sen pysymään rentona, mutta työskentelemään takaa. Itsestä tuntui vähän siltä, että olin ottanut karsinasta puolikkaan hevosen mukaan ja jättänyt sen takapään eli moottorin matkasta.

Hyvin kevyt kouluvääntö loppui tähän, ja pääsimme hyppäämään pieniä, maksimissaan 50 senttiä olleita esteitä. Ennen rataa hyppäsimme kahden esteen linjan ensimmäistä estettä pysäyttäen hevosen ennen toista ja sitten koko linjaa pysäyttäen ratsu puolestaan päätyyn mennessä. Hessu innostui hyppäämisestä heti ensimmäisen esteen huomattuaan ja jopa imi sille. Pysähdykset onnistuivat, vaikka jarrutusmatka olikin vähän pitkä innostuneen hevosen takia. Olin kuitenkin itse vain mielissäni, sillä sain pitkästä aikaa keskittyä ohjaamiseen ja hyppyyn mukautumiseen sen sijaan, että koetan koko ajan pitää hevosen myös liikkeessä. Hessun hypyt olivat mukavan helppoja mukautua, mutta kerran tai pari ajattelin lähteä hyppyyn kauempaa, mutta ratsuni ei ollut samaa mieltä. Onneksi sukeltelut eivät nyt niin kamalia olleet, mutta tulipahan taas hyvä muistutus siitä, että parempi ratkaisu on odottaa vielä askel.

 

Loppuun hypätty rata mukaili estevalmennuksen rataa pienillä muutoksilla. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa ylittäen ensimmäinen kahden esteen linja. Laukkoja taisi mennä väliin viisi ongelmitta. Hessu oli alusta alkaen pääosin itse hereillä, joten kolmoselle päästiin sutjakasti, ja muistin myös johtaa. Laukka vaihtui helposti, ja Hessu eteni taas itse. Nelosen ja viitosen linja meni neljällä askeleella helposti. Kuutoselle kaartaminen onnistui myös, ja laukka vaihtui jälleen helposti. Seiskalle tuli tehtyä hyvä, mutta hitusen turhan iso tie. Laukkakin taisi vaihtua vielä loppuun. Olipa kerrassaan vaivaton rata, ja olinkin melkoinen auringonpaiste sen jälkeen.

Hessu taisi ajatella tämän tunnin osalta samaa kuin minä. Senkin mielestä kouluvääntö oli ihan tylsää, mutta esteitä voisi tahkota enemmänkin. Opettaja sanoi tosin, että Hessulla on ollut viime aikoina estepuolellakin huonompi kausi, mutta jospa ratsu olisi taas virkistymässä. Hessulla olisi muutoin todella mukava mennä esteitä, mutta se tahtoo jännittää erikoisesteitä turhan paljon. Esimerkiksi vesimatto on sille varma surmanloukku, johon se ei ala luottaa edes onnistuneiden ylitysten jälkeen. Niinpä kisa-ajatukset saa sen kanssa unohtaa, sillä radalle tulee yleensä aina jokin tavallisesta kaksi tolppaa ja kaksi puomia -viritelmästä poikkeava este. Tunti oli kuitenkin varsin mukava ja voisinpa joskus perusestetunnilla pääseväni tämän ratsun kyytiin uudelleen.

Hitaasti, mutta varmasti esteiden yli

Ilmeisesti opettajakin on salakavalasti ryhtynyt personal trainerikseni, sillä lyöttäytyessäni ylimääräiselle estetunnille sunnuntaina oli pollekseni pistetty Hessu. Toivoin sitten ennen tuntia, ettei opettaja keksi viritellä mitään erikoisempia esteitä, sillä tälle pollelle esimerkiksi sata kertaa nähty portti voi sillä 101. kerralla olla pikkuisia hevospoloja ahmiva hirviö. Toisekseen jäin miettimään, että tunnista saattaisi tulla ihan kiva, jos vain saisin Hessun liikkumaan.

Alkuverkka mentiin ravissa ja laukassa itsenäisesti. Tunti oli käsittääkseni Hessun ensimmäinen ja sen kyllä huomasi. Se hiippaili kaikessa rauhassa menemään ja keskittyi kauhistelemaan peilipäädyssä majaillutta noppaestettä. Onneksi se oli syrjässä eikä mukana radalla. Yritin hoputtaa Hessua liikkeelle, mutta tuloksena sain vain punaiset posket ja puuskuttamisen. Tiedän, ettei hevosen edestä pitäisi huhkia, mutta omat taidot loppuvat näiden tahmakavioiden kanssa. Raippa tai kannukset eivät myöskään saaneet pollea sen kummemmin liikkumaan, joten oman kunnon loppuessa luovutin verkassa. Jäin toivomaan, että jospa Hessu esteen bongatessaan viitsisi ottaa sitten muutaman reippaamman askeleen.

Ennen radan hyppäämistä ehdimme ottaa alle hieman laukan säätämistä, kääntämistä ja hyppyyn mukautumista. Hessu hyppäsi kaiken mukisematta, mutta meno oli melkoisen tahmeaa. Oma kuntoni loppui kerta toisen jälkeen kesken, kun yritin nohittaa hevosta liikkumaan. Hessu tsemppasi muutaman kerran ja eteni kohtuudella, mutta mistään tasaisesta ja sujuvasta menosta ei ollut toiveitakaan tällä tunnilla.

Liioiteltu myötäys, missä muka?

Ympyrällä hypätyllä esteellä opettaja tarkkaili kuskien mukautumista hyppyyn. Korkeimmillaan este taisi olla 75 tai 80 senttiä. Tällä kertaa minulle tuli noottia siitä, että nakkaan kädet turhan suoraksi eteen. Niinpä sain ottaa seuraavien hyppyjen aikana harjan puolivälistä kiinni, jotta oppisin käsien oikean kohdan. Tämä auttoi hahmottamaan sopivaa kohtaa, ja tajusinkin kurottaneeni käsien kanssa turhankin pitkälle. Liioittelen tässä mieluummin kuin riskeeraan ja kiskaisen hevosta suusta. Muuten oma paketti pysyi ihan kivasti kasassa, mutta oikean jalustimen kanssa oli taas vaikeuksia. Kertaalleen se jäi matkasta, mutta eihän sitä jalustimella hypätä, joten en jaksanut keskeyttää lähestymistä sen takia. Hessun hypyssä pysyi mukavasti mukana ilman sitäkin.

Ilmeet - esteratsastuksen suola.

Sitten päästiin radan pariin. Yritin taas ensimmäisellä kierroksella hoputtaa Hessun ennen ensimmäistä estettä kunnon laukkaan, mutta toiveeksi jäi. Ykköselle tultiin vasemmassa laukassa, ja se kuitenkin hitaasta tahdista huolimatta ylittyi ihan ok. Sen jälkeen oli hyvä tsempata pollea, joka vähän laukkasikin, jolloin kakkosen ja kolmosen linja oli ok. Sitten meno taas sammahti, jolloin neloselle tuli miniaskel ennen hyppyä ja siitä laskeuduttiin väärässä laukassa. Ravin kautta uusi, edelleen hidas laukka ja viitosesta yli. Kuutoselle tuli myös kaartaa melkoisen tiukasti, jolloin vauhti taas pääsi sammumaan. Laukka ei vaihtunut, kun kaikki omasta keskittymisestä meni hevosen liikkumisesta murehtimiseen.

Rata kuitenkin saatiin suoritettu, ja opettajalta tuli kommenttia siitä, että Hessu on Peraan verrattuna yllättäen vaikeampi saada kunnon laukkaan. Jos siltä onnistuu saamaan sen pidemmän, hyvän laukan, tulisi sitä myös osata vähän keriä kasaan, jotta askeleet sopivat esteille eikä niitä miniaskeleita pääse tulemaan. Minulla on kuitenkin se ongelma, etten osaa tehdä lyhentäviä puolipidätteitä etenkään hitaammilla hevosilla, vaan ne menevät turhan jarruttaviksi, jolloin meno sammuu.

Toivotussa laukassa alas, vaan ei kovin kauniisti.

Uusintaradaksi otettiin esteet A-C. A-esteelle lähdettiin oikeassa laukassa, ja tällä kertaa sain johdettua sen verran, että Hessu vipsautti esteellä toivotusti vasemman laukan. Siitä oli helppo kaartaa viitosen sisäpuolelta seuraavalle esteelle, joka ylittyi myös ihan ok. Tuosta ratapiirroksesta poiketen C-estettä oli käännetty vähän lävistäjämäisesti vinoon. Tarkoituksena oli hypätä se siten, että saisi mahdollisimman paljon tilaa, jotta tiukahko käännös oikealle onnistuisi. En saanut Hessulta sujuvaa laukkaa, jolloin unohdin kaiken maailman johtamiset ja kääntämiset. Saimme sitten tulla useampia uusintayrityksiä, kunnes kolmannella vai neljännellä kerralla tajusin hypätä esteen vielä vähän enemmän vinoon ja johtaa kunnolla. Tällä kertaa saimme toivotun oikean laukan, vaikka meno sammuikin tiukkaan kaarteeseen. Se ei enää haitannut, sillä tehtävän pointti oli kääntäminen ja laukan vaihtuminen.

Tunti vilahti taas turhan vikkelää ohi, vaikka ehdimmekin hypellä viiden ratsukon voimin aika mukavasti. Hessu saa plussaa siitä, ettei se mutkitellut tai muutenkaan antanut olettaa, että jättäisi esteet hyppäämättä. Hidas, ponneton meno kuitenkin nostaa kieltojen riskiä, joten saisin oppia ratsastamaan näitä tervakavioisempia tapauksia reippaammiksi. Hessun hyppy oli kuitenkin helppo, ja paria kertaa lukuun ottamatta tiesin, mistä se lähtee ponnistamaan. Olisin kuitenkin toivonut paljon sujuvampaa menoa, jolloin olisin paremmin voinut keskittyä kertomaan hevoselle, mihin suuntaan mennään seuraavaksi ja kumpi laukka olisi suotavin valinta. Tulipahan kuitenkin aherrettua itsekin, sillä sykemittari väitti kaloreita palaneen tämän treenin aikana 508.

Kuvista kiitos Petralle!

Puolen tunnin ajan ojasta allikkoon

Puolen vuoden tauko Hessusta ei ollut luonnollisesti tehnyt hyvää niin sanotulle yhteistyöllemme. Sitä tosin ei juuri koskaan ole ollutkaan, joten sinällään tauon aikana emme olleet menettäneetkään mitään. Tunnin treeninä oli askeleen lyhentäminen ja ajatus kokoamisesta sen avulla. Hessun kanssa suurin ongelmani on kyvyttömyyteni saada sitä liikkumaan oikeasti ja toisekseen yhtään lyhentämään sen kilometrirunkoa.

Alkuverkkana humputeltiin ravit ja laukat ilman suurempaa tavoitetta. Tarkoituksena oli vain saada hevonen liikkumaan itse rennosti eteen. Jo ravissa huhkin itseni uuvuksiin, kun Hessu ei millään halunnut mennä köpöttelyravia lujempaa. Arvelin ongelmaksi sen, että jään ähertämään ja pahimmassa tapauksessa pusertamaan selkään, jolloin hevosen viimeinenkin liikkumishalu katoaa. Yritin tosin liikkumispyyntöjen jälkeen aina rentoutua, mutta ilmeisesti en onnistunut siinä tai sitten pyyntö ei alun perinkään mennyt läpi. Laukassa tihkas meno jatkui, ja hätäkeinona otin pitkille sivuille kevyen istunnan ja yritin usuttaa hevosta siinä laukkaan. Hieno ajatus, mutta toteutus käytännön tasolla melkoisen pyöreä nolla.

Askeleen lyhentäminen tehtiin aina kulmiin. Ensin aloitettiin käynnissä. Yritin saada Hessua liikkumaan muualla vähän reippaammin, mutta meno oli edelleen tahmeaa. Askeleen lyhentämisessä hevonen puolestaan muuttui vieläkin raskaammaksi edestä ja lyhentämisestä tuli vähän kinastelua. Jäin varmasti liikaa ohjaan kiinni, johon Hessu reagoi painamalla vastaan. Kokeilin sitten saada tuntuman kunnolla ulko-ohjalle ja pistää sisäpohkeeni töihin. Melkoisesti sain tehdä hommia ennen kuin Hessu antoi yhtään periksi. Parisen kertaa hevonen pyöristyi paremmin ja keveni ilahduttavasti edestä. Mutta koska meno oli hiippailua, venähti Hessu vikkelästi takaisin pitkäksi ja etupainoiseksi kulkijaksi. Vähitellen sain lyhennystä vähän tehtyä, mutta takapää ei ollut kovin aktiivisena, jolloin palautuminen normaaliin käyntiin oli onnetonta.

Seuraavaksi siirryttiin ottamaan lyhyestä käynnistä lyhyt ravi. Arvata saattaa, että ponnettoman menon takia ravi ei meinannut nousta, vaan Hessu jäi mieluummin hiippailemaan käyntiä. Lopulta ravikin irtosi, mutta niinä hetkinä hevonen venytti itsensä taas pitkäksi ja ne pikkuriikkisetkin onnistumiset käynnissä katosivat. Ravikaan ei kauheasti kulkenut, joten sinällään hevonen oli helppo saada hitaaseen menoon, mutta peilistä tarkastettuna askel ei varsinaisesti ollut lyhyt. Tahti vain oli hidas.

Ravissa kuitenkin aloin kiinnittää huomiota, että pollen pää nyökähti aina välillä vasemmalle. Satulaan en sitä tuntenut, mutta menoa kytätessä nyökähdys toistui ravissa kerta toisen jälkeen hieman. Kysyin sitten asiasta opettajalta, joka pisti meidät ravaamaan suoraan harjoitusravissa. Polle liikkui melkoisen hitaasti, ja jonkin aikaa menoa tuijotellessa opettaja sanoi, ettei se onnu kunnolla, mutta ei ole priimaakaan. Hän myös kertoi, että Hessu ei ottanut oikealla jalalla yhtä pitkää askelta ravissa kuin vasemmalla, vaan ikään kuin pudotti jalan maahan kesken kaiken. Vastaavaa menoa hän ei ollut aiemmin Hessulta nähnyt ja kertoipa myös pollen muutenkin liikkuneen aika haluttomasti viime aikoina. Tämä riitti siihen, että päätin mieluummin jättää tunnin kesken kuin mahdollisesti pahentaa tilannetta. Tutkiskelin vielä karsinassa Hessun jalat, mutta mitään minun silmiini näkyvää en niissä huomannut. Toivottavasti sillä oli vain jonkinlainen pieni jumi, joka menee itsestään ohi.

Puolen tunnin ratsastus oli kyllä melkoista sähellystä minulta. Osa Hessun nahkeudusta saattoi hyvin johtua jalasta, joten jäin harmittelemaan, etten huomannut sitä aiemmin. Toisaalta puolikin tuntia riitti siihen, että tajusin olevani vieläkin kehno ratsastamaan Hessua oikein. Ehkäpä voisin taas pitää puolen vuoden tuumaustauon ennen kuin yritän uudelleen. Tai sitten voisin valaistua ja oppia ratsastamaan.

Väliin avotaivutusta, väliin vain avuttomuutta

Perjantain tunnin veti sunnuntaiopettaja, ja pollena oli puolestaan Hessu. Voivottelin valintaa, sillä kuten blogia lukeneet tietävät varsin hyvin, me olemme kaukana sujuvasta ratsukosta. Tyydyin kuitenkin kohtalooni maalaillen kauhukuvia valmiiksi mielessäni, sillä tervakavioinen polle oli saanut huilia koko päivän, mikä tämän tapauksessa tarkoittaa yleensä kavioiden juuttumista maahan entistä pahemmin.

Tunnin treeninä oli avotaivutus pitkillä sivuilla ensin käynnissä, sitten ravissa ja pitkän sivun puoliväliin pyöreytettiin voltti. Näiden jälkeen hevonen pistettiin ravissa avotaivutukseen pitkän sivun puoliväliin mennessä ja siitä sitten nostettiin puolestaan laukka. Lopuksi vielä laukkailtiin ympäri maneesia hakien hevosta suoraksi.

Käynnissä homma sujui kivasti. Hessu kulki kivan pyöreänä, kun se yleensä oikein venyttää itsensä pitkäksi vetkulaksi. Vauhtia ei ollut oikein erityisemmin, mutta ei ruuna onneksi ollut pahimmalla tervakaviotuulella. Avotaivutukset onnistuivat paremmin vasempaan kierrokseen. Siinä oikeastaan tarvitsi vain siirtää etuosa sisemmäs ja pyydellä sisäpohkeella vauhtia. Hessu teki avotaivutuksen kiltisti, pyöristyen ja ennen kaikkea helposti. Oikealle meno oli piirun verran takkuisempaa, mutta silti kohtuullisen helppoa. Ehdin jo miettiä, onko Hessu vaihdettu toiseen hevoseen, mutta kyllä se sama polle oli allani.

Ravissa palauduttiinkin jo enemmän maanpinnalle. Hessu ei hevillä halunnut taipua, vaan tarjosi mieluusti pelkkää pään siirtämistä sisemmäs. Etenkin jo käynnissä vähän pulmaa tuottanut oikea kierros paheni ravissa entisestään. En oikein keksinyt hyvää ratkaisua siihen, miten olisin saanut avotaivutuksen kunnolla tehtyä ravissa. Niinä hetkinä, kun sain hevosta oikeinpäin, menivät muutamat askeleet kivasti. Sitten polle puskikin sisälle suorana ja siinäpä sitä taas oltiin, lähtöpisteessä. Opettaja yritti avustaa opastamalla, että ulkopuoli haltuun, sisältä rennommaksi. Kuski ei vain saanut palasia kohdilleen, joten ravissa tyydyttiin aina muutamaan hyvään tai sinnepäin menevään askeleeseen per sivu.

Raviväännön jälkeen kuvioon lisättiin myös laukannosto, kun hevonen oli saatu aseteltua oikein. Pulmat avoväistön saamisessa eivät kauheasti ratkenneet vieläkään, mutta pistin hevosta kuitenkin niin oikeinpäin kuin vain sain ja nostelin laukkoja. Opettaja ohjeisti nostamaan laukan enemmän istunnalla ja sisäpohkeella sekä varomaan oman painon jättämistä ulkopuolelle, jolloin hevonen saattaisi nostaa sen perusteella väärän laukan. Näinpä tietenkin tein, jolloin Hessu nosti parit kerrat väärät laukat. Kun taas muistin istuakin järkevästi, nosti Hessu kiitoksena parit todella helpot laukat. Ne nousivat oikeastaan vain istunnalla ja sisäohjan myötäämisellä. Ne olivat kyllä mukavan sujuvia nostoja, joista olin hyvin tyytyväinen.

Laukassa suoruuden hakemiseen en saanut kauheasti vinkkiä, mutta kuitenkin sen verran, että ulkopuolta piti taas vahtia. Hessu siis jäi vähän asettuneeksi sisällepäin. Opettaja myös ohjeisti pyytämään sisäpohkeella tahdikkaasti Hessua käyttämään sisäpuoltakin enemmän. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että sain Hessua liikkumaan paremmin kuin yleensä. Lisäksi polle oli kytännyt peilipäätyä ja ottipa sitten parin laukka-askeleen lähdönkin sieltä. Sen jälkeen laukka rullasi niin helposti, että kuskia hymyilytti. Olipahan pollen säikähtämisestä jotain apua kuitenkin.

Tunti oli alun epäilyistä huolimatta aika kiva. Pollea sai kyllä tahdittaa liikkumisen kanssa, mutta ei lähellekään niin paljoa kuin yleensä. Kuskilla ei edes loppunut kunto kesken, mikä on jo tämän hevosen kanssa saavutus. Mukavaa, että edes joskus tähdet ovat oikeassa asennossa siten, että ratsastelut näiden vähemmän dream team -pariksi sopivien hevosten kanssa jättävät ihan hyvän mielen.

Esteitä tahmakaviolla

Perjantain puomitunti sattui osumaan hyvin, sillä sunnuntain tunnilla vuorossa oli esteitä. Pollena oli Hessu, joten arvelin tunnin kuluvan joko säikähdellen tai vauhtia anellen. Jälkimmäinen veikkaus osui oikeaan.

Alkulämmittelyissä Hessu oli tuttu, tahmea itsensä. Pohje ei tarkoittanut mitään, raippa ehkä vielä vähemmän ja matkaa taitettiin kaula pitkänä. Pätkittäin sain polleen vähän vauhtia, ehkä noin parin askeleen ajaksi, mutta sitten ruuna taas hyytyi tahmakavioineen maneesin pohjaan kiinni. Hessu kyllä kulkee, jos se on samalla aaltopituudela kuskin kanssa, mutta me emme sitä ole tosiaankaan. Päinvastoin. Eri planeetoilta suorastaan.

Ensimmäinen puomitehtävä oli kahden kavaletin väli, johon piti ensin saada seitsemän askelta, sitten niin monta kuin vain mahdollista. Verkkalaukka oli sujunut törkeän tahmeasti, ja kuski puuskutti jo tässä vaiheessa. Kuten arvata saattaa, pari ensimmäistä kierrosta Hessu valutteli seitsemän askeleen väliin jos ei kokonaan yhtä askelta liikaa, niin sitten ainakin raville pudottaen tai puolikkaan laukka-askeleen lisäten. Opettaja komensi menemään maneesin kertaalleen ympäri kevyessä istunnassa, jotta polleen saataisiin virtaa. Eipä se siitä kauheasti lähtenyt liikkumaan, mutta kuitenkin sen verran, että saimme kahdesti seitsemän askelta survottua väliin. Tämän perusteella olisi voinut luulla, että askelten lisääminen väliin olisi helppo nakki. No ei tietenkään, kuskihan ei uskaltanut hidastaa juuri, koska pelkäsi pollen pudottavan raville. Saimme kuitenkin hyvät kahdeksan askelta, opettajalta kiitosta tuli siitä, että vauhti pysyi alusta loppuun tasaisen hallittuna.

Sitten siirryttiinkin jo ristikon ja pystyn innarille. Kaikki lähestymiset tehtiin ravissa ja tarkoituksena oli saada hyvä lähestyminen ja myödätä sopivasti. Hessu kulki ravissakin tahmeasti ja tahtoi aina ajautua oikealle. Opettajalta tulikin palautetta, että hevonen pitäisi saada tulemaan lyhyenä, mutta aktiivisena. Helpommin sanottu kuin tehty. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että sain korjattua Hessua takaisin suoremmas enkä juuri nimeksikään tuijotellut estettä, vaan pidin katseen suunnattuna eteen. Hessun hypyt olivat myös helppoja mukautua, esteillähän ei tainnut olla 50 senttiä enempää korkeutta.

Lopuksi pystyn jälkeen pistettiin vielä okseri kahden laukan päähän. Opettaja ohjeisti tekemään ristikolle automaattimyötäyksen eli periaatteessa vain rentouttamaan kädet. Pystylle puolestaan sai jo vähän tuoda käsiä eteen ja okserilla puolestaan myötäys sai olla kunnolla reilu. Hessu raahusti taas laiskasti ravissa esteelle, mutta ylitti ne ihan hyvin. Eka kierroksella lässähdin taas ennen aikojani okserilla istumaan satulaan, mikä harmitti vietävästi. Myötääminen ja katse olivat kuitenkin onnistuneet. Toisella kierroksella tsemppasin paremmin ja tadaa, okserihypystä tuli vallan mainio, myötäys, katse ja istunta pelittivät kaikki. Opettajakin totesi, että Hessu heräsi hommaan vasta nyt ja alkoi nostella jalkojaankin esteiden yli. Olihan se aikakin, siinä oli nimittäin mennyt juuri tunnin viimeinen hyppy.

Tunnista jäi aika tuskainen maku. Hessua sai taas komennella melkoisesti eikä toivottua reaktiota silti oikein saanut. En vain osaa ratsastaa tätä hevosta millään, en näemmä edes esteillä. Hypätessähän Hessu on periaatteessa oikein kiva, sillä on ponnua isommillekin esteille ja hypyt ovat helppoja olla mukana. Mutta se vauhti tai siis sen puute. Ei tule kovin varma olo hypätä hevosella, joka liikkuu puoliteholla. Väistämättä sitä alkaa miettiä, että puoliteholla liikkuminen voi aiheuttaa myös kieltoja. Ja sitten taas kuskia epäilyttää hypätä sen verran, ettei pollekaan hommassa taida olla kovin mukana. Mutta kuten opettaja sanoi, Hessulle pitäisi varmaan laittaa isompaa estettä eteen, niin senkin mielenkiinto heräisi. Tämän kuskin taidot tosin loppuvat varmasti niillä korkeuksilla, joten pitää toivoa, että jatkossa estetunneille valikoituu hevosia, joiden kanssa hommat sujuvat paremmin yhteistyössä.

Uusi ratsastusvuosi käynnistyi

Kumman nopeaa joulutauko ratsastuksesta hurahti. Uuden ratsastusvuoden ensimmäiseksi ratsuksi oli arpa valinnut minulle Hessun. Tunnin aiheena oli puolestaan pohkeenväistöä sekä ihan perinteisesti että sulkutaivutuksen kaltaisesti.

Tunti aloitettiin tekemällä yhdelle pitkälle sivulle uran myötäistä pohkeenväistöä ja menemällä toinen pitkä sivu ravissa. Hessu oli tahmea, mutta kun muistin hallita sisäpuolta ja koputella ulkopuolelle pohkeella, lähti Hessu väistämään mukavasti. Se myös pyöristyi hienosti, mutta vauhti tahtoi sammua koko ajan. Opettaja kehotti naputtelemaan polleen vauhtia sisäpuolelta, mutta pohkeeni ei tarkoittanut valtaosan ajasta Hessulle mitään muuta kuin ärsyttävää kosketusta kylkeen. Pätkittäin sain herraan kuitenkin vähän vauhtia, jolloin väistö sujui paljon paremmin, ja myös pyöreys säilyi. Hessu oli mukava ratsastaa, kun se pyöristyi eikä painanut niin paljon ohjille. Vielä kun keksisin, miten sen moottori käynnistetään, olisi se oikein mainio ratsu.

Sitten siirryttiinkin tahkoamaan pohkeenväistöä sulkutaivutuksen kaltaisesti. Lyhyen sivun alkuun pyöräytettiin voltti ja siitä lähdettiin asetus aina menosuuntaan viemään hevosta pohkeenväistön avulla keskihalkaisijaa kohti. Tehtävä ei ollut helppo käynnissä, mutta onnistuimme siinä kuitenkin ravia paljon paremmin. Käynnissä ongelmana oli saada Hessu pysymään asetuksessa ja silti väistää takapäällä. Opettaja kehotti ottamaan etupää kunnolla lyhyelle askeleelle ja raipan avustuksella laittaa takapää väistöön. Pätkittäin onnistuimme, mutta vaikeaa se oli. Ravissa homma meni höpöksi, sillä Hessu ei tahtonut ottaa pidätteitäni yhtään vastaan, jolloin hommasta ei tullut mitään. En osaa yhtään sanoa, mikä meni vikaan. Ehkä jäin puristamaan ja vetämään liikaa, ehkä istuntani antoi pohjeapuihin verrattuna jotain ihan muuta sanomaa.

Loppupuolella sulkutaivutuksen kaltaisen väistön jälkeen nostettiin myös laukka. En osannut istua yhtään Hessun laukassa, ja sekään ei paljoa jaksanut ponnistaa. Tuloksena oli vähän kummallista puolilaukkaa, jota en osannut parantaa. Loppuraveissa opettaja otti meidät ympyrälle, ja kehotti asettamaan ja samalla pyytämään takapäätä liikkeelle. Muutamina hetkinä sainkin Hessun liikkumaan mukavan reippaasti, ja opettajakin vaikutti tyytyväiseltä.

Tunti ei ollut niin kauhea kuin alussa ehdin murehtia. Eihän Hessu ollut reipas saati mitään sinnepäinkään, mutta käynnissä ja välillä ravissa saimme hyviä pyöreitä ja rentoja hetkiä. Kuten opettaja tuumasi, kulki Hessu tunnilla mukavassa muodossa, mutta takapää olisi saanut olla liikkeessä mukana. Siinäpä onkin mysteeri ratkaistavaksi: miten saada Hessu liikkumaan reippaasti?

Rentoutta ja pyöreyttä hakemassa

Tuntien aiheet näyttävät pysyvän samoina meni melkein mille tunnille tahansa. Kävin korvaamassa väliin jäävän perjantain tunnin näin tiistaina, ja aihe oli yllättäen hevosen pyöristäminen ja rentouttaminen myötä- ja vasta-asetusten avulla. Hevosena piti alun perin olla herra Hilanteri, mutta reppana ontui etujalkaansa, joten hevonen vaihtui lennosta Hessuun.

Ensimmäisenä kuviona oli mennä uralla ja ottaa myötä- ja vasta-asetuksia. Pitkän sivun keskeltä sai sitten pyöräyttää keskiympyrän aloittamalla vasta-asetuksessa. Opettaja korosti sitä, että jokaisen pyynnön jälkeen olisi myötäys, jotta hevonen alkaisi rentoutua. Hessu kulki kohtuullisen hyvin ja otti asetukset jokseenkin hyvin vastaan. Ongelmaksi muodostui se, että kun pyöreyspyyntö meni läpi, Hessu hidasti kulkuaan. Toisin sanoen se teki helvit. Yritin nohitella takapäätä liikkeelle noina hetkinä, mutta tämä tervakavio on edelleen kaasun suhteen melkoinen  mysteeri. Saimme kuitenkin käynnissä ja myös ravissa muutamia mukavia pätkiä.

Tämän jälkeen opettaja kiinnitti huomiota siihen, että valtaosa oikaisi kulmat vähän turhankin reilulla kädellä. Sen jälkeen saimmekin treenata kunnollisia kulmia ravissa. Oikeaan kierrokseen meni ihan kivasti, mutta vasemmassa kierroksessa polle oikoi enkä saanut sisäpohkeen pyyntöjä kunnolla läpi. Opettajalta tuli palautetta siitä, että jäin sisäohjaan kiinni enkä myödännyt ulkopuolelta riittävästi. Hevosta ei pitäisi siis jäädä pitelemään pyöreänä, vaan hevosen on itse kannettava päänsä.

Lopuksi otimme samalla kunnon kulma -ajatuksella laukkaa. Aiempien harjoitusten aikana oli ilmeisesti jotain jäänyt mieleen, sillä saimme aika mukavia kulmia ja ennen kaikkea lyhyille sivuille toimivat suoristukset ennen uutta kulmaa. Kun Hessu laukkasi suoraan, tuntui laukka taas ponnekkaalta ja jotenkin helposti hallittavalta. Tuota tunnetta pitäisi saada lisää, jotta sitä oppisi vaatimaan useammin.

Ei ollut ollenkaan ikävin tunti Hessun kanssa, vaikkemme oikein tulekaan toimeen. Olihan se vähän laiskahko, mutta hetkelliset pyöreysonnistumiset saivat hyvälle tuulelle. Ehkäpä me vielä joskus päästään vaikka edes hetkittäin samalle aaltopituudelle. Onpahan jotain, jota varten treenata.

Luovuttamista

Pitäisi lähteä opettelemaan jotain itsensä tsemppaamista ja motivointia. Se saattaisi auttaa niinä kertoina, kun pollearpajaisissa sattuu sellainen hevonen, jonka kanssa tahtoo luovuttaa jo ennen kuin on kiivennyt selkään. Tosin yritin kyllä tsempata itseäni nähdessäni, että sunnuntain tunnille oli hevosekseni pistetty Hessu. Kaikesta tsemppauksesta huolimatta minuun jäi kytemään epäonnistumisen pelko, joka tietenkin toteutui tunnilla.

Tunti aloitettiin kolmikaarisella kiemurauralla ravissa. Tarkoituksena oli saada hevosia ravaamaan rennosti ja pyöreänä. Yritin saada Hessun kavioihin vipinää, mutta suurin ongelmani on se vauhdin puute. Tällä kertaa valitsin kehumistaktiikan. Jokaisesta läpimenneestä reippauspyynnöstä yritin muistaa ja ennen kaikkea ehtiä kehua. Ilmeisesti en onnistunut tässä taktiikassa kovin hyvin, sillä sain kaivettua hevosesta tunnin aikana vain muutamia eteneviä pätkiä. Näin ollen kiemuraura meni myös vauhtia pumpaten, jolloin kaikki pyöreyden tavoittelu ja järkevien reittien valinta. En yhtään tajua, miten Hessun saa liikkumaan vapaaehtoisesti reippaasti. Vinkkejä tähän suuntaan, kiitos.

Tämän jälkeen siirryttiin jo laukkapuuhiin. Pitkältä sivulta käännettiin tietyistä kohdista kentän keskelle ja keskikohdasta nostettiin laukka. Opettaja ohjeisti nostamaan laukan vain sisäpuolen pohjeapua käyttäen ja antamaan sisäohjalla myöten heti, kun laukka nousee. Hessu kieltäytyi uskomasta parit ensimmäiset yritykseni nostaa laukka, mutta lopulta raippanapsautuksella ohjeistettuna nosti laukan. Muut kerrat nousivat kohtuullisen kivuttomasti, ja olen iloinen siitä, että sain nostettua laukat sisäpohkeella. Mutta reippaus? Sitä ei nähtykään. Jos hetkeksikään yritin rentoutua, Hessu kuvitteli sen tarkoittavan vapaata menoa ja pudotti ravin. Kraah.

Toisen suunnan laukat tehtiin siten, että pitkältä sivulta nostettiin laukka ja käännettiin jossain kohden kentän poikki ja pudotetiin raville keskikohdassa. Laukat nousivat edelleen sisäpohkeen avulla ja yllättäen laiskahko polle pudotti raville näppärästi. Tässä oli varmasti tunnin suurin onnistuminen. Sain Hessun vaihtamaan laukan raviin suunnilleen ajattelemalla kyseistä askellajia ja vähän istunnalla jarruttaen. Tästä plussaa. Parannettavaa olisi ollut ravin eteenpäinpyrkimyksessä. Unohdin ratsastaa heti sen jälkeen, kun vaadittu kohta oli suoritettu.

Tunnin aikana ei paljon suu kääntynyt hymyyn. Tuntui, että kaikki voimani kuluivat siihen, että yritin saada hevosta liikkumaan edes siedettävästi. Siinä ei sitten enää kauheasti riittänyt virtaa mihinkään muuhun. On vähän toivotonta lähteä yrittämään jotain haastavampaa, jos hevonen ei edes liiku kunnolla. Hessu on Tapsan ohella tallin vaikeimmista hevosista minulle. En vain käsitä niiden ajatusmaailmaa ollenkaan enkä jotenkin osaa ratsastaa niitä niin, että ne tajuaisit aikeeni tai että haluaisivat toteuttaa niitä. Haluaisin vain luovuttaa ja olla ratsastamatta näitä hevosia, mutta sillä tavalla ei taida oppia. Täytyy vain yrittää opetella yhä vain.

Liiku, etene, kulje, mene!

Tuntuipa neljän päivän ratsastustauko taas pitkältä. Helvi-reppana teloi jalkansa pari viikkoa sitten johonkin, jonka takia liikuttelut on jätetty väliin. Nyt kuitenkin viikonlopun kunniaksi sai kipaista tallille ja kiivetä vähän harmitellen Hessun selkään. Kuten olen aiemminkin todennut, ei Hessun ja minun välille tunnu koskaan löytyvän kunnollista yhteisymmärrystä. Sen pätkiä kyllä toisinaan, mutta ei ehkä riittävästi kummankaan mielestä.

Tällä kertaa askeleen hallinta oli tunnin aiheena. Tätä lähdettiin tekemään ensin ihan käynnissä ja ravissa. Hessu teki lyhennykset taas kohtuullisen kivasti, mutta pidennykset olivat onnettomia. Jostain syystä eteenpäin komentava apuni ei vain näissä kohdin merkinnyt Hessulle mitään. Tämän jälkeen testasimme askeleen tasaisuutta humputtelemalla kahden suoralla olevan puomin yli sekä pyöräyttämällä lyhyeltä sivulta voltti, joka sisälsi yhdessä kohdassa olevat neljä puomia. Tämän jälkeen pyöräytettiin vielä ravista samassa kohdassa pienempi voltti. Tämä tehtävä meni ihan kivasti, kunhan sain heräteltyä Hessun ennen puomeja. Muuten sen vauhti hiipui ja se kolisteli kavionsa puomeihin.

Seuraavaksi siirryttiin laukkaan. Aikaisemmalta tehtävältä tuttu suora linja kahdella puomilla piti mennä viidellä askeleella. Hessu nosti kyllä laukan, mutta raahustaen. Muistutin sitten raipalla, josta polle palkitsi pukilla ja päättömällä kaahotuksella. Tämän seurauksena viiden askeleen väli hurahti pari kolme kertaa neljällä tai neljällä ja puolella. Lopulta sain laukkaa kurottua vähän kasaan, jolloin viisi askelta löytyi. Tosiaan vähän kommunikaatiopulaa meillä Hessun kanssa.

Jotta tunti ei ihan liian helpoksi olisi jäänyt (huomatkaa sarkastisuus), hurautettiin aiemmin ravissa mennyt puomit ja pienempi voltti laukassa sekä jatkettiin vielä viiden askeleen suora. Ensimmäisellä kerralla Hessu löntysteli neljän puomin kaarteeseen ja valui ulos. Pienempi voltti meni yhtä onnettomasti, mutta plussaa edes siitä, että laukka säilyi. Viiden askeleen suoralla laukka tosin putosi kuskin liiallisen jarruttamisen takia. Toisella kerralla ja jatkossa muistin jo ratsastaa, jolloin Hessu laukkasi kivasti puomit sekä pienemmän voltin ja pysyi myös viidessä askeleessa vaaditusti. Sentään jotain onnistumista tällekin tunnille.

Lopuksi mentiin ravissa viiden kaaren kiemurauraa. koetin asetella ja taivutella Hessua rennoksi, mutta polle ei ottanut korviinsakaan moista asiaa. Tunnin aikana en muutoinkaan saanut ratsastettua hevosta kunnolla pyöreäksi. Käynnissä onnistui pätkittäin samoin kuin ravissa, mutta ei niitä montaa hetkeä kerennyt tulla. Pörräävät ötökät tahtoivat myös viedä hevoselta keskittymiskyvyn rippeet pois. Yritin tunnin ajan nohittaa Hessua kulkemaan reippaasti, jotta sen oma moottori olisi käynnistynyt, ja se olisi ollut helpompi ratsastaa pyöreäksi. En kuitenkaan löytänyt sitä starttinappia, joten tunti kului aina pari sekuntia vauhdista nauttien ja sitten taas lisää kerjätessä.

Onnistuneissa kohdilla kyllä taas ilman mitään ongelmia tunnustin itselleni, ettei hevosessa ole se vika, vaan minussa. Joidenkin ratsastajien ja hevosten kemiat eivät vain kohtaa. Opettaja itse tunnusti aikoinaan, ettei hänellä ja herra Hilanterilla suju sävelet yksiin. Toisaalta olisi kiva osata ratsastaa kaikkia hevosia, mutta toisaalta on myös kivaa, että joidenkin hevosten kanssa on samalla aaltopituudella ilman kummempia selittelyjä. Taitoa vai tuuria tuo aaltopituus? Sen kun tietäisi.

Raskaspäinen polle

Hessu + minä = ei hyvä, ei todellakaan hyvä. Viikon mittainen ratsastustaukoni päättyi, kun sunnuntai koitti ja arpaonni oli lätkäissyt minulle Hessun. Nätti polle, menee monilla tosi hienosti ja näin, mutta me emme vain osaa tehdä yhteistyötä keskenämme.

Tunnilla treenailtiin siirtymiä mahdollisimman vähän ohjalla vaikuttaen sekä vastataivutusta suoralla käynnissä ja ravissa. Hessu oli tuttuun tapaan hidas hiippailija, joka ei piitannut reipastua. Siirtymät ravista käyntiin menivät ihan kivasti ilman ohjassa roikkumista, mutta käynnistä en saanut takaisin raviin nätisti. Oli pakko turvautua napakampiin apuihin ja vielä raipalla muistuttamiseen.

Yritin alusta asti ratsastaa Hessua kulkemaan oikeinpäin, mutta menestyminen ei ollut kovin hurrattavaa. Opettaja kyllä tuumasi, että kyllä se keskivertoisen hyvin menee, mutta kunhan se vielä työskentelisi selällään, olisivat palaset kohdillaan. Tunnin yritin, mutta ehei.

Vastataivuttaminen tökki pahemman kerran etenkin vasemmassa kierroksessa. Hessu käänsi vain päätään, mutta muutoin jatkoi suorana uraa myöten. Pidäte sisäpuolelle ei mennyt läpi ollenkaan ja turhauduin pahemman kerran. Harmistuin vielä enemmän, kun hevonen sinnikkäästi painoi lähes koko tunnin ohjille.Oikeassa kierroksessa Hessu oli onneksi vähän paremmin ratsastettavissa vastataivutuksessa, mutta ei sekään kovin hyvin mennyt. Jälleen pidätteet eivät menneet läpi, vaan jouduin kerta toisen jälkeen muistuttamaan vahvemmin, että hei, kuuntele. Ja Hessuhan kuunteli, mutta vain jos sille päälle sattui.

Ravissa tehtyjen vastataivutusten jälkeen nostettiin lopulta laukka. Alkulaukat olivat nihkeää menoa, mutta jostain onnistuin kaivamaan esiin vähän reippaammin etenevän hevosen. Pätkittäin sain Hessua pyöristymään kohtuullisen kivasti laukassakin, jolloin se jaksoi itse kantaa päänsä ja sai kuskin vähän paremmalle mielelle.

Yleisfiilis tunnista oli kootusti ja rakentavasti plää. Miksi en osaa ratsastaa tätä hevosta, mitä teen väärin, miten opin oikean tavan ratsastaa oikein? Kyllähän Hessu varmaan vähän paremmin kulki oikeinpäin kuin monilla aikaisemmilla kerroilla, mutta se ei ollut yhtään helppoa saati yhteisymmärryksessä tehtyä. Ehkä jumiudun liikaa vaatimaan sen sijaan, että myötäisin. Se selittäisi sen, miksi hevonen jää puskemaan vastaan. Sekään ei anna periksi, kun minä en anna. Jälleen opettavainen kerta. Ehkäpä sitä parin kuukauden päästä ratsastaisi tätäkin hevosta kuitenkin edes piirun verran paremmin.

Työläämpää tuntumaa

Tämän viikon lauantain tunti jää välistä, joten pitihän tunti käydä korvaamassa näin keskiviikkona. Minut oli tosin unohdettu listasta ja pollearpajaisissa kävi lopulta hieman kehno tuuri, kun sain Hessun. Myönnän heti aluksi, ettei hevosessa ole vikaa, vaan nimenomaan kuskissa. En osaa ratsastaa Hessulla enkä saa sitä liikkumaan kovin vapaaehtoisesti. Tiedän kyllä, että se osaa kulkea oikein hienosti.

Aiheena oli tiistailta tuttua tuntumalle ratsastamista. Tällä kertaa sitä hinkattiin vain käynti- ja ravivolteilla. Koko tunnin aikana siis asettelimme, taivuttelimme ja olimme valmiina myötäämään ja rentoutumaan, kun hevonen loksahteli oikeinpäin. Opettaja muistutti tänäänkin siitä, kuinka muotoa pitää vaihdella aina siitä lyhyemmästä niin pitkäksi kuin hevonen vain menee tuntumalla pysyen.

Tällä tunnilla tuli kyllä tehtyä töitä. Tähän verrattuna eilinen oli sujui kuin vettä vain. En tajua, millä keinolla Hessun saa liikkumaan. Turhauduin tunnin aikana moneen kertaan siitä, että saadakseen hevosen kulkemaan oikeinpäin, tulisi se saada liikkumaan takapäästä tuntumaa kohden. Mutta mitä sitten, kun siellä takapäässä ei tunnu olevan mitään liikettä? Puhisin ja puuskutin, kun yritin aktivoida hevosta liikkumaan. Välillä onnistuin, useamman kerran en. Asetin, taivutin, hoputin, myötäsin ja välillä sain tulosta aikaan. Opettaja kuitenkin toivoi, että saisin Hessun rehellisemmin muotoon, mutta en vain osannut. Argh!

Onneksi tuntiin mahtui muutamia lyhyitä onnistumisia, vaikka nytkin vielä harmittaa, kuinka valtaosan ajasta ratsastin huonosti. Hyviin hetkiin kuului se, kun sain ravissa muutamia kertoja Hessun venyttämään itseään pidemmälle pysyen nätisti tuntumalla ja kuinka kahdeksikkoa ravatessa polle pysyi aika kivasti kuulolla ja pyöreänä myös silloin, kun vaihdoin suuntaa. 

Tunnilla oma osaamattomuus otti todella paljon päähän. Ok, sain kyllä ratsastettua Hessua ehkä ensimmäistä kertaa oikeinpäin, mutta miten se saattoi olla näin vaikeaa? Ihmettelen edelleen sitä, kuinka jollain hevosilla tietyt asiat sujuvat niin kepoisasti ja kivasti ja kuinka taas toisilla se on suu mutrussa vääntämistä. Tässä on selvä ero esimerkiksi juuri Jussin ja Hessun välillä. Minulla ei vain ole sitä kaasujalkaa, jolloin laiskempien hevosten kanssa koko tunti tuppaa tuhraantumaan siihen, että yritän saada niitä liikkeelle. Silloin kaikki muu harjoittelu jää taka-alalle, kun taas oman moottorin kanssa kulkevan hevosen kanssa ehdin ajatella vähän muutakin.

Huomiselle on luvattu rapeat +32 astetta. Pitää koettaa rientää ratsastamaan tänään 19 vuoden ikään ehtinyt tamma heti aamusta, kun asteet eivät ole ihan noin korkealla vielä.

Ihan hyvin se meni - vai?

Jälleen yksi ekstratunti. En ottanut huomiselle tuntia, joten voin kuvitella, kuinka vieroitusoireet iskevät päälle. Nyt keskiviikon tunnille minulle oli arvottu Hessu. Mutristelin suutani urakalla, sillä minulla ja Hessulla ei ihan sävelet satu yksiin. En saa sitä liikkumaan reippaasti, vaan se lähinnä venyttää itsensä sellaiseksi pitkulaksi, että kyytiin mahtuisi useampi ratsastaja. En kuitenkaan kehdannut alkaa purnata arpaonnestani, vaan päätin yrittää saada kemioita ruunan kanssa kohdilleen.

Tunnin aiheena oli pohkeenväistö kaikissa askellajeissa. Kuviona oli ratsastaa toisen lyhyen sivun kautta täyskaarto, josta tulla pitkälle sivulle pohkeenväistössä. Kun väistössä pääsi pitkälle sivulle, siitä pyöräytettiin voltti ja humputeltiin alas eteen -ajatuksella toisen lyhyen ja pitkän sivun kautta tekemään sama kuvio toiselle puolelle.

Itse pohkeenväistö meni ihan kivasti ja pienillä avuilla. Mutta se reippaus, eteenpäinpyrkimys, vauhti tai mikä tahansa noiden sukulainen oli pahasti hukassa. Pohkeet, raippa, kannus, ääni eikä edes päätön hötkyily ei saanut pollea liikkumaan kuin ehkä kahden askeleen verran reippaammin eteenpäin.

Ravissa ongelmaksi tuli se, etten kyennyt jostain syystä tuntemaan, kun Hessu väisti ihan asiallisesti. Opettaja kehuessa hämmennyin, kun olin koko ajan luullut, ettei hevonen tee väistöä kunnolla. Olisi ehkä pitänyt istua harjoitusravissa, jotta olisin tuntenut tämän. Hävetti kyllä, kun olin jälleen sortunut häseltämään ja sekoittamaan hevosen päätä, vaikka toinen yritti ja tekikin työtä käskettyä.

Laukassa väistöt tehtiin pitkällä sivulla portaittain. Tavoitteena oli saada pitkälle sivulle mahtumaan kahdesta kolmeen portaittaista väistöä niin, että viimeisen jälkeen ehti vielä ratsastaa hyvin suoraan. Tässä tehtävässä onnistuimme löytämään Hessun kanssa yhteistä säveltä oikeaan kierrokseen. Asetus pysyi laukan puolella ja pienellä pohjepyynnöllä Hessu harppasi nätisti parit askeleet sivummalle ja jatkoi siitä ongelmitta suoraan. Vasemmassa kierroksessa kuski söhelsi siten, ettei asetus tahtonut pysyä laukan puolella. Mutta Hessu väisti tässäkin nätisti. Laukassa pollesta tosiaan löytyi sitä reippautta. Kävi taas kunnon liikunnasta yrittää mukautua Hessun laukkaan. Siinä ei tosiaan voi istua kuin keinutuolissa, vaan siinä pitää tehdä töitä, jotta pääsee mukautumaan sen pitkään askeleeseen.

Loppuravit tehtiin tutulla lävistäjän mukaisella pohkeenväistöllä. Tässä oli taas vaikeuksia tuntea, väistääkö hevonen vai ei. Opettajan kommenteista päätellen väisti ihan kivasti. Lopuksi vielä ravailimme kahdeksikkoa yrittäen saada hevosta venyttämään kaulaansa alas eteen pysyen silti tuntumalla. Paremminkin olisi voinut mennä, mutta kyllä Hessu aina sisäohjan ja -pohkeen toimiessa asettui, rentoutui ja ohjaa saadessaan venytti tuntumaa kohden.

Tunnista jäi vähän sellainen plää-fiilis, mutta minkäs teet, kun kuski ei vain osaa. Välillä haaveilen siitä, että voisi kurkata esimerkiksi viiden vuoden päähän. Jos sitä sitten olisi kehittynyt verran, että sen voimalla jaksaisi tahkota niitä vähän kehnompia kertoja. Vaikka ainahan sitä jotain oppii ja toivottavasti myös parantaa aiemmasta.

Kiertelyä ja kaartelua

Kenttäkausi on virallisesti avattu. Ei siis kenttäratsastuskausi, vaan kentällä ratsastaminen. Heposena oli Hessu, aiheena asettamista ja hieman siirtymiä sekä pyöreyden ja tuntuman hakemista.

Alkulämmittelyt humputeltiin käynnissä ja ravissa tehden lyhennyksiä, joista siirryttiin pidempään askeleeseen pääosin rentouttamalla. Tavoitteena oli saada hevosta hieman kokoamaan lyhennyksissä itseään ja pidennyksissä puolestaan pyöristämään ja tulemaan kuolaimelle rennompana. Hessu otti lyhennykset ihan hyvin vastaan, mutta pidennyksissä en tuntunut saavan toivottua tulosta. Muutoinkin tämä polle juoksee aakeena laakeena allani enkä ole keksinyt vielä, millä sen niputtaisi paremmin pakettiin. Taidolla vai?

Asetuksia haettiin tahkoamalla vasta- ja täyskaartoja käynnissä ja ravissa. Meno oli aika tahmeaa enkä saanut asetuksia kovin hyvin kaivettua Hessusta. Haloo, saisinko sisäpohkeen ja käsien yhteistyölle? Laukassa kuviosta hurautettiin täyskaarto eli hetkellisesti mentiin vastalaukkaa. Tässä Hessu sentään oli oikein näpsäkkä, joskaan ei reipas. Mutta laukka kuitenkin säilyi aika tiukan kaarteen ajan ja pysyi yllä mutkattomasti. Kunhan kuski vielä oppi täyskaarron kunnon reitin, sujui harjoitus leikiten. Tästä pisteet kotiin!

Tunti oli aika mukavaa menoa aiheen puolesta. Eteenpäinpyrkimystä olisi saanut olla roimasti lisää, mutta laukkakaarrokset toivat oikein mukavan fiiliksen. Eli sopivasti ehkäpä kaikkea tällä tunnilla: niin parannettavaa kuin onnistumisiakin.