Pitäisi lähteä opettelemaan jotain itsensä tsemppaamista ja motivointia. Se saattaisi auttaa niinä kertoina, kun pollearpajaisissa sattuu sellainen hevonen, jonka kanssa tahtoo luovuttaa jo ennen kuin on kiivennyt selkään. Tosin yritin kyllä tsempata itseäni nähdessäni, että sunnuntain tunnille oli hevosekseni pistetty Hessu. Kaikesta tsemppauksesta huolimatta minuun jäi kytemään epäonnistumisen pelko, joka tietenkin toteutui tunnilla.
Tunti aloitettiin kolmikaarisella kiemurauralla ravissa. Tarkoituksena oli saada hevosia ravaamaan rennosti ja pyöreänä. Yritin saada Hessun kavioihin vipinää, mutta suurin ongelmani on se vauhdin puute. Tällä kertaa valitsin kehumistaktiikan. Jokaisesta läpimenneestä reippauspyynnöstä yritin muistaa ja ennen kaikkea ehtiä kehua. Ilmeisesti en onnistunut tässä taktiikassa kovin hyvin, sillä sain kaivettua hevosesta tunnin aikana vain muutamia eteneviä pätkiä. Näin ollen kiemuraura meni myös vauhtia pumpaten, jolloin kaikki pyöreyden tavoittelu ja järkevien reittien valinta. En yhtään tajua, miten Hessun saa liikkumaan vapaaehtoisesti reippaasti. Vinkkejä tähän suuntaan, kiitos.
Tämän jälkeen siirryttiin jo laukkapuuhiin. Pitkältä sivulta käännettiin tietyistä kohdista kentän keskelle ja keskikohdasta nostettiin laukka. Opettaja ohjeisti nostamaan laukan vain sisäpuolen pohjeapua käyttäen ja antamaan sisäohjalla myöten heti, kun laukka nousee. Hessu kieltäytyi uskomasta parit ensimmäiset yritykseni nostaa laukka, mutta lopulta raippanapsautuksella ohjeistettuna nosti laukan. Muut kerrat nousivat kohtuullisen kivuttomasti, ja olen iloinen siitä, että sain nostettua laukat sisäpohkeella. Mutta reippaus? Sitä ei nähtykään. Jos hetkeksikään yritin rentoutua, Hessu kuvitteli sen tarkoittavan vapaata menoa ja pudotti ravin. Kraah.
Toisen suunnan laukat tehtiin siten, että pitkältä sivulta nostettiin laukka ja käännettiin jossain kohden kentän poikki ja pudotetiin raville keskikohdassa. Laukat nousivat edelleen sisäpohkeen avulla ja yllättäen laiskahko polle pudotti raville näppärästi. Tässä oli varmasti tunnin suurin onnistuminen. Sain Hessun vaihtamaan laukan raviin suunnilleen ajattelemalla kyseistä askellajia ja vähän istunnalla jarruttaen. Tästä plussaa. Parannettavaa olisi ollut ravin eteenpäinpyrkimyksessä. Unohdin ratsastaa heti sen jälkeen, kun vaadittu kohta oli suoritettu.
Tunnin aikana ei paljon suu kääntynyt hymyyn. Tuntui, että kaikki voimani kuluivat siihen, että yritin saada hevosta liikkumaan edes siedettävästi. Siinä ei sitten enää kauheasti riittänyt virtaa mihinkään muuhun. On vähän toivotonta lähteä yrittämään jotain haastavampaa, jos hevonen ei edes liiku kunnolla. Hessu on Tapsan ohella tallin vaikeimmista hevosista minulle. En vain käsitä niiden ajatusmaailmaa ollenkaan enkä jotenkin osaa ratsastaa niitä niin, että ne tajuaisit aikeeni tai että haluaisivat toteuttaa niitä. Haluaisin vain luovuttaa ja olla ratsastamatta näitä hevosia, mutta sillä tavalla ei taida oppia. Täytyy vain yrittää opetella yhä vain.
