Korvasin heti lauantaina perjantain väliin jääneen tunnin, ja sattuipa sille mukava aihe: esteet. Sen sijaan heppavalinta oli perin kummallinen, sillä minulle oli laitettu Mortti. Edellisestä kerrasta olikin kulunut jo kaksi kuukautta, ja tämä kerta taisi itse asiassa olla ensimmäinen estetunti tällä pollella. Ilmeisesti opettaja ei ollut laittanut hevosta minulle, sillä meidät nähdessään hän totesi ääneen, että vai Morttikin on paikalla.
Tunti aloitettiin tekemällä käynnissä ja ravissa temponvaihteluita. Mortti hidasti ihan kivasti ja pienen nohituksen jälkeen myös vauhtia löytyi. Kuski ei vain tahtonut saada istuntaansa kuosiin. Joko jalat heiluivat minne sattuu tai sitten tuntui, että satula valui jonnekin. Vyön tarkistamisen jälkeen meno jatkui aikalailla yhtä huterana, kunnes aloin saada vähän paremmin otetta hommaan. Jotenkin oli outoa mennä Mortilla, kun se myös kuuluu näiden kapoisten heppojen joukkoon. Orpo olo, kun omat pohkeet eivät voikaan levätä kevyesti hevosen kylkiä vasten, vaan ne jäävät haromaan vähän ilmaa.
Tempotreenien jälkeen lähdettiin humputtelemaan ravissa puomin, kavaletin ja puomin yli. Opettaja komensi pitämään katseet eteenpäin ja korjaili tehtävää ylittävien asentoa tarpeen mukaan. Meille ei tullut korjauskommentteja tällä kertaa. Sitten sama homma mentiin laukassa, mutta alkuun pyöräytettiin kierros tai kaksi ympyrällä. Tässäpä kävikin niin, että Mortti otti ohjat omiin kavioihinsa ja kolme kertaa puski ympyrältä läpi ja laukkasi suoraan. Minä typeränä yritin sisäohjassa roikkua, jolloin polle vain laukkasi karkuun pää vinossa. Opettaja komensikin ottamaan hevonen haltuun ulkoavuilla, jopa vähän ulos asettaen. Tottelin tätä ja raipalla vielä vartioin, ettei hevonen lähde omille teilleen. Samalla tajusin alkaa katsoa menosuuntaan, jolloin Mortti meni kuin vettä vain. Arvelisin tässä kohtaa, että heikunkeikun-istuntani oli osasyy pollen tempauksiin. Istunta käski ihan minne sattuu, pohkeet toista ja kädet varmaan kolmatta, jolloin Mortti sai tarpeekseen.
Sitten päästiinkin jo hyppäämään kahden esteen suora. Väliin piti laittaa hevosesta riippuen viisi tai kuusi askelta. Ensimmäinen kierros meillä meni viidellä ja puolella askeleella. On se kumma, miten sitä ei ensimmäisellä kerralla ikinä älyä alkaa ratsastaa. Tuntuu, että aina pitää epäonnistua kerta ennen kuin tajuaa tehdä jotain. Opettaja käski minun valita viiden tai kuuden askeleen väliltä ja vähän nynnynä otin sen kuusi. Se kannatti, sillä kuudella askeleella esteet ylittyivät nätisti ja ponnistuspaikat osuivat kohdilleen. Minulle tosin tuli yhdellä kertaa palautetta siitä, että lähden sukeltelemaan. Ei hyvä, onneksi sain vähän korjattua menoa.
Tämän jälkeen hypättiinkin jo rata. Ensin kahden esteen suora vasemmassa laukassa, seinän kautta lävistäjän lähellä ollut kavaletti, laukka oikeaksi, toinen lävistäjää mukaileva pysty, laukka vasemmaksi ja pitkän sivun suuntaisesti ollut kavaletti. Meillä rata meni Mortin kanssa muuten hyvin, mutta en saanut itse pyydettyä laukanvaihtoa. Sen sijaan Mortti vaihtoi sen itse niinä kertoina, kun se lähti ponnistamaan kavaletille kauempaa kuin olin ajatellut. Plussaa siitä, että tempo oli se samainen, jota oli aikaisemmin treenattu eikä vauhti kummemmin kasvanut tai hiipunut sen aikana. Toinen kierros ei myöskään tuonut mitään uusia ongelmia.
Mortti tuntui ihan hyvältä hyppääjältä, mutta jotenkin se oli liian pieni minulle. Vähän sellainen haparoiva meno, kun istuntakin tuntui olevan hyvin kehno, mutta sentään hypyt olivat sellaisia, joihin oli helppo mennä mukaan. Esteiden korkeudella ei pelattu tällä kertaa, sillä kaikki esteet olivat maksimissaan 50 senttiä. Hyvä homma, sillä aina on vähän jännää pelkästään hypätä ensi kertaa jonkin hevosen kanssa.
