Mistä tietää alkaneensa muka ratsastaa niin, että haluaa kehittyä? Siitä, kun istuntatunti ei aiheuta nyrpistystä, vaan pienen hihkaisun. Näin kävi minulle tiistain ekstratunnilla, jolle olin ennakkoon toivonut Peraa tai Jussia. Onneksi arpaonni sattui ensimmäisen kohdalle, sillä Peran askeleet ovat hivenen helpompia mukailtavia kuin Jussin.
Tunti aloitettiin avaamalla lonkkia nousemalla satulassa seisomaan jalustinten varaan ja istumalla takaisin ilman, että lysähtää taakse. Tätä tehtiin käynnissä ja ravissa. Opettaja ohjeisti suoristautumaan kunnolla ja jos asento oli hutera, olivat jalat liian edessä. Alussa en löytänyt millään oikeaa asentoa, vaan humpsahdin aina tasapainon pettäessä satulaan. Lopulta aloin hahmottaa, että jalkoja tosiaan sai viedä taaksepäin ja että suoristautumalla sai niiden tuen alle. Niinpä meno ravissakin oli kohtuullisen hallittua. Sitten myös tätä asentoa hyödyntäen vaihdettiin kevennystä ja pyrittiin laskeutumaan satulaan kevyesti, ikään kuin sitä vain pyyhkäisten. Tämä onnistui muutaman kierroksen jälkeen mukavasti, ja opettajakin kehui istunnan olevan tukeva. Ei lysähdyksiä ja horjahteluja siis enää tässä, vaan lämmittäviä onnistumisia.
Tämän jälkeen siirryttiin harjoitusravin treenaukseen. Opettaja muistutti, että ravissa istuinluut tekevät samankaltaista liikettä kuin jalat, jotka polkevat pyörää taaksepäin. Jos kuulostaa vaikealta hahmottaa, niin on se haastavaa toteuttaakin. Olennaista oli myös saada pohkeet pysymään paikoillaan ja pitää painopiste alhaalla. Alussa luulin tekeväni ihan hyvin, kun en pomppinut kummemmin ja kädetkin pysyivät paikoillaan. Mutta sitten alkoikin sataa korjausneuvoja ja hyvä niin, ei sitä itsekseen oikein opi.
Ensinnäkin valuin koko ajan satulan takakaarta kohti. Opettaja neuvoi "kiskomaan" reisien sisäosia ulommas, jotta ne painautuisivat tiukemmin hevosta vasten. Tätä en osaa paremmin selittää, koettakaa kuvitella asiaa. Tämän jälkeen jalustimia korjattiin vähän syvemmälle jalkaan, jotta pohkeet eivät koko ajan pyrkisi niin eteenpäin, kun kantapää pääsee painumaan liikaa alaspäin. Sitten vielä ohjeena tuli estää selän kyömyyntyminen tuomalla vatsaa enemmän eteen ja hengittämällä sen alaosalla. Tähän vielä lopuksi yhdistettiin painopisteen tuominen mahdollisimman alas sekä hartioiden rentouttaminen.
Huh, melkoiset korjaukset siis eli jälleen kerran istuntani on päin mäntyä. Yritin toteuttaa tätä pitkää mantraa parhaani mukaan, mutta onhan se vaikea oppia istumaan oikein, kun on saanut taas mennä monet kerrat miten sattuu. Välillä tuntui, että sain hommaa paremmin hanskaan. Vaikka täydellistä asentoa ei tunnin aikana löytynytkään, olin tyytyväinen siihen, että sain omasta mielestäni pohkeitani paremmin kuriin ja että käteni pysyivät hyvässä kulmassa ja ranteet suorina.
Sitten tunti päättyikin. Ei siis edes ehditty laukata, mutta mielenkiintoni säilyi silti. Muistan niin monet aiemmat kerrat, kun olen harmitellut tunnin kuluvan tylsään istuntatreeniin. Nyt vain toivoin, että istunnan opettelun voisi ottaa osaksi koulu-, puomi- ja estetreenien täyttämää tuntirytmiä. Täytyy kyllä lähteä jollekin istuntakurssille, hyviä vinkkejä otetaan vastaan.
