keskiviikko 31. elokuuta 2011

Väistöistä siirtymiin

Tällä kertaa Veronan ratsastukseen olin napannut mukaan myös vähän normaalia enemmän tarmoa. Alkuverkan kävin kävelemässä ulkona ja kipuilimme kentän viereistä pientä mäkeä muutamia kertoja ylös ja alas. Veronassa oli virtaa, sillä polle nousi ylämäen muutamia kertoja ravissakin ylös. Alkuverkan jälkeen siirryin sitten maneesin ja hahnmottelin mielessäni treenailevani väistöjä, siirtymiä sekä asetuksia ulko-ohja muistaen.

Väistöt tein pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle ja siitä taas takaisin pitkälle sivulle. Väistöt oikealle lähtivät helpommin. Sain pidettyä itseni paketissa enkä jäänyt tuttuun tapaan sisäohjaan kiinni. Lisäksi muistin hallita ulkopuolenkin, jolloin Verona väisti mukavan helposti. Väistöt vasemmalle sujuivat myös kohtalaisesti, mutta niissä sai olla korjaamassa karkaavaa ulkopuolta huomattavan useasti. Jostain syystä vasen puoleni ei osannut hallita hevosen menoa, jolloin tamma pääsi lipumaan sieltä ulos. Välissä sain tässäkin suunnassa ulkopuolen hallintaan, jolloin peilistä tarkastettuna väistö sujui ihan hyvin.

Väistöistä takaisin pitkälle uralle palattua nostin ravin ja hain siihen hyvää, etenevää menoa samalla asetellen. Verona liikkui pitkästä aikaa itse mukavan reippaasti, jolloin pyöreyttäkin löytyi paljon helpommin. Huomasin kuitenkin, että etenkin vasempaan kierrokseen jätän sisäpohkeen käytön aika onnettomaksi. Yritän siis ratsastaa jälleen liikaa ohjilla. Oikeassa kierroksessa sisäpohje pääsee käyttöön vähän useammin, muta vasemmalle sen käyttö on jotenkin vaikeaa. Ihan kuin se ei oikein taipuisi vaaditusti. Ilmeisesti olisi syytä venytellä. Jännä kuitenkin, miten pohkeenkäyttö vasemmalla jalalla on vaikeaa, kun taas oikea jalka tykkää kipristyä ylöspäin antaen kantapään nousta.

Seuraavaksi otin sitten siirtymiä. Aloitin käynti-seis-käyntikuviolla, jonka jälkeen testasin siirtymät ravista pysähdyksiin ja takaisin raviin. Tällä kertaa yritin myös huolehtia, että Verona lähtee liikkeelle reippaasti laahustamisen sijaan. Molemmat kuviot sujuivat aika kivasti. Ravi-seis-ravikuvioon olin tyytyväisempi, sillä sekä pysähdys että liikkeelle lähteminen sujuivat kohtuullisesti ilman, että väliin sujahti kovin montaa käyntiaskelta. Tai näin ainakin luulen, sillä olen aikaisemminkin törmännyt siihen, etten tunne niitä käyntiaskelia siirtymien välissä. Oli kuitenkin mukava huomata, että Verona oli kuulolla molempiin suuntiin siirtymisissä.

Otin sitten vielä laukkaa ympyrällä ja koetin saada järkeviä siirtymiä raviin. Veronalla oli virtaa laukassa normaalia enemmän, mutta se malttoi kuitenkin pysyä hyppysissä. Pitää kyllä alkaa ottaa tuota laukkatreeniä enemmän, jotta pääsisi siinäkin työstämään. Rauhalliseen raviin siirtymiset nimittäin kestivät melkoisen ajan eikä sitä rauhallisuuttakaan aina löytynyt ennen kuin oli vähän rauhoiteltu mieltä käynnissä. Omassa istunnassa on myös jotain häikkää tuossa laukassa, joten liinassa treenaaminen tulisi tarpeeseen.

Loppuraveissa ja -käynneissä hain tammaa rentoon menoon ja houkuttelin antamaan myöten. Verona totteli ilahduttavasti, ja saimme mukavia pyöreitä hetkiä. Käynnissä testasin vielä eteen alas -ajatusta, ja Verona venytti hienosti pysyen silti tuntumalla. Olisipa ollut vain kiva tietää, mitä muutin ratsastuksessa, kun sain näitä hetkiä helpommin aikaan kuin monena muuna kertana.

tiistai 30. elokuuta 2011

Kiemurauran kertailua

Tiistaina sai taas töiden jälkeen kipaista ratsastamaan Veronan. Tamman jalka oli lakannut oikuttelemasta, joten pääsimme treenailemaan pitkästä aikaa paremmin. Treeniaiheeksi valikoin maanantailta tutun kiemurauran ratsastamisen. Alkuverkat kävin tekemässä pellolla mukavassa auringonpaisteessa. Kylläpä vain on kiva, kun kentän ja maneesin lisäksi on myös pelto käytettävissä. Vielä kun pääsisi viilettämään sitä pitkin reippaassa, mutta hallitussa laukassa. Sitä päivää odotellessa siis treenaillaan muuta.

Aluksi menin kolmikaarista kiemurauraa käynnissä tehden suoristuskohtiin aina pysähdykset. Verona pysähtyi alusta asti aika kivasti enkä edes jäänyt ohjiin kiinni. Tamma myös siirtyi käyntiin ihan ok, vaikka ainahan sitä ponnekkuutta voisi olla enemmän. Kaarteissa yritin keskittyä siihen, että pidän ulko-ohjan tuntumalla ja haen sisäpohjetta läpi. Hetkittäin onnistuin näissä, ja Verona pyöristyi hieman. Pyöreys kuitenkin katosi aina aika nopeasti enkä vieläkään keksinut, miksi. Verona oli kuitenkin kohtuullisen helppo asetella molempiin suuntiin.

Ravissa tein puolestaan suoristushetkinä siirtymiset käyntiin. Jälleen siirtyminen alaspäin sujui kivasti, mutta siirtyminen takaisin raviin olisi voinut olla reippaampi. Ravissa asetukset alkoivat kärsiä, sillä ilmeisesti sisäpohkeeni lakkasi toimimasta ja unohdin myös sen ulko-ohjan. Miten voi olla näin vaikeaa? Sen kun tietäisi. Menin kuviota pätkiä harjoitusravissa yrittäen taas treenailla sitä, että pohkeet pysyvät oikeilla paikoilla. Hetkittäin oli ihan tukeva asento, kunnes taas menin ilmeisesti työntämään jalkoja liikaa eteen, jolloin istunta hajosi ja mukautuminen liikkeisiin oli vaikeampaa.

Otin sitten vielä kokeeksi muutamat pääty-ympyrät laukkaa. Vasemmalle laukka nousi helposti, ja Verona meni ihan rauhallisesti. Oma istunta tosin ei pitänyt, vaan tunnui liukuvan satulassa edestakaisin. Oikeassa kierroksessa laukannostosta tamma tarjosi puskemista sisälle. En keksinyt, miksi se niin teki, mutta aikamme keskusteltua sain oikeankin laukan nousemaan. Sekin rullasi mukavan rauhallisesti.

Lopuksi pyörittelin vielä ympyröitä keskittyen taas ulko-ohjaan ja sisäpohkeeseen. Hetkittäin Verona taas pyöristyi, mutta samalla ravi vähän hyytyi. Pitäisi olla tarkempi sen kanssa, että pidän hevosen liikkeellä myös silloin, kun pyydän sitä pyöristymään. Huomasin taas sen, että kaipaan entistä enemmän apua siihen, että osaan korjata hevosta oikealla hetkellä oikein. Toisinaan kun tuntuu, että korjauksen tekee auttamattomasti myöhässä tai sitten vielä korjaa väärin. Oli kuitenkin mukava kerta, kun kaikki askellajit olivat pitkästä aikaa käytössä.

maanantai 29. elokuuta 2011

Asiat nimeltä ulko-ohja ja sisäpohje

Hurjan kolmen kokonaisen hevosettoman päivän jälkeen pääsin taas onneksi ratsastamaan. Vuorossa oli toinen kerta Virpitalleilla, ja hevoseksi olin tällä kertaa saanut seitsemänvuotiaan Eldorado II:n eli Elmon. Tallin sivuilla Elmon kerrotaan olevan noin 165-senttinen ja koulutustasoltaan helppo A ja rataesteillä 110 cm. Ilahduttavasti tunnilla oli vain kuusi ratsukkoa ja tällä kertaa menimme myös maneesia isommalla ulkokentällä.

Treeniaiheena oli kolmikaarinen kiemuraura. Alkuverkat saimme mennä kohtuullisen itsenäisesti opettajan tarkkaillessa menoa ja korjaillen. Elmo liikkui ihan hyvin itse, mutta ravailu oikeaan kierrokseen oli melkoisen vaikeaa. Elmo ei oikein millään tahtonut asettua oikealle, vaan tuntui Pokun kaltaiselta rautakangelta siihen suuntaan. Opettaja hoksautti, etten veisi asettaessa sisäkättä harjan yli, vaan että ajattelisin enemmän johtamista. Niin ja komentona tuli saada sisäpohje läpi, jotta asettuminen ja ennen kaikkea taipuminen voisi onnistua. Sisäpohkeeni ei halunnut tehdä juuri yhteistyötä, joten liirailimme sitten vähän miten sattuu. Välillä tuntuu, etten saa sisäpohjetta käytettyä ollenkaan nostamatta kantapäätä ylös. Liian pitkät jalustimet vai liian jäykät jalat? Verryttelylaukassa Elmo laukkasi pätkittäin mukavasti ja keveni edestä. Laukka oli siis aika kivaa istua mukana eikä ympyrätkään olleet ihan niin kauheita kuin ravissa.

Aluksi kolmikaarinen kiemuraura tahkottiin läpi käynnissä tehden suoristuskohtiin aina pysähdykset. Kuviota mentiin koko tunti aloittaen vasemmasta kierroksesta. Asetukset olivat vähän meillä mitä sattuu välillä, ja ulko-ohjan olemattoman tuen kadotessa Elmo liirasi lähes poikkeuksetta ulos. Tämä korostui etenkin kaartaessa oikealle. Elmo oli siis varsin opettavainen tapaus tässä kohtaa. Pysäytykset onnistuivat mukavasti samoin kuin liikkeelle lähtemiset. Hetkittäin sain käynnissä ilmeisesti sisäpohjetta vähän toimimaan samoin kuin ulkoapuja, jolloin Elmo antoi vähän myöten. Varsinaiset pyöristymishetket taisivat silti jäädä muutamiin hassuihin kertoihin.

Ravissa kuvion suoristushetkinä tehtiin siirtymiset käyntiin, mutta muutoin mentiin samalla ajatuksella. Elmon ravi ei ollut kauheinta, joten harjoitusravissa istuminen ei rikkonut keskittymistä täysin. Sen sijaan ehdin jopa välillä ajatella, etten puskisi jalkojani eteen, vaan yritin ajatella varpaita ja polvia enemmän maata kohti. Hetkittäin luulin myös saavani taas vihiä siitä, kuinka jalat pitäisi olla. Siirtymät itse kuviolla meillä meni mukavasti, ja opettajalta tuli kehuja. Sen sijaan ulko-ohjan ja sisäpohkeen yhteistyö oli vielä hakusessa, joten aina välillä sain Elmoa oikeinpäin ja seuraavassa hetkessä olimmekin jo liiraamassa. Opettaja yritti hoksauttaa, että se sisäpohje kannattaisi ratsastaa läpi, mutta enpä sitten älynnyt kysyä tarkempaa neuvoa. Kuvion käyntiinsiirtymät vaihdettiin vielä lisäyksiin. Oma istunta vähän hajoili näissä, josta tulikin opettajalta noottia. Hän sitten ohjeisti lisäämään sen verran kuin mitä istuntani kestää. Kun tajusin tämän enkä jäänyt ohjaan kiinni, lisäsi Elmo ihan nätisti sen hitusen, jota siltä tohdin pyytää.

Lopuksi kuvioon otettiin vielä mukaan laukannosto toisessa suoristuskohdassa eli tässä tapauksessa nostettiin vasen laukka. Laukka nousi hyvin ja aika kevyesti, mutta Elmo alkoi pian ennakoida. Pari kertaa nostoa edeltänyt kaarre meni vähän häseltämiseksi, ja polle nosti laukan itse. Kun sitten tajusin taas ratsastaa, odotti Elmo laukkapyyntöä paljon paremmin. Vasemmassa laukassa ongelmaksi tahtoi sitten tulla taas kerran ulko-ohjan tuen puutteesta johtuen liiraaminen ulos. Vaikea ymmärtää, miten en ollut vielä tunnin loppupuolellakaan päässyt sen ohjan kanssa sinuiksi. Elmo kuitenkin laukkasi väliin ihan hyviä pätkiä ja lyhensi laukkaakin aika hyvin. Niinä hetkinä se taas keveni edestä mukavasti ja tuntui varsin kivalta. Vielä kun itse olisin osannut ottaa sen molempien ohjien tuelle paremmin, niin laukassa meno olisi parantunut varmasti enemmän.

Loppuraveissa yritin vielä saada sisäpohjettani ja ulko-ohjaa toimimaan ja hetkittäin ne tekivätkin yhteistyötä. Niinä hetkinä Elmo viimein pyöristyi kivasti ja tuli jotenkin helpommin ratsastettavaksi. Opettajakin ehti nähdä menoa ja oli tyytyväinen menoomme. Mutta hyvät hetket katosivat yhtä nopeasti kuin mitä aloin taas halailla sisäohjaa. Tunti oli jälleen mukavaa perusratsastusta, jolle on kyllä itsellä tarve. Elmo oli tosi hyvä opetusmestari erityisesti ulko-ohjan kanssa. Se näytti hyvin, että saahan siellä sisäohjassa roikkua, mutta se tarkoittaa sitä, että polle livahtaa ulkoa karkuun. Polle ansaitsi kehut myös siitä, että liikkui omalla moottorilla ja mennä puksutti tasaisesti. Vielä kun kuski olisi yhtä tasainen ja looginen omissa pyynnöissään.

torstai 25. elokuuta 2011

Esteitä kohtuullisen sujuvasti

Torstai on kyllä nykyisin heppailupäivistä parhain tallin estevalmennuksen takia. Tällä kertaa meitä oli myös maksimin eli viiden ratsastajan sijasta vain neljä. Menin Peralla tuttuun tapaan ja kuulinkin, ettei valmennuksessa tarvitse vaihtaa hevosta, ellei halua. Sanoinkin opettajalle, että jatkan enemmän kuin mieluusti hyppelyitä Peran kanssa. Tarkoituksena kun olisi startata Peran kanssa syksyn kisoissa 70 sentin rata, jos sellainen vain tulee tarjolle.

Alkuverkan saimme mennä tällä kertaa itsenäisesti. Pera oli taas käynnissä ja ravissa vähän laiska, lieköhän tämä siitä johtuvaa, että valmennus on aina hevosille ensimmäinen tunti sille päivää. Pyörittelin ravissa ympyröitä ja testailin kaasua ja jarrua. Kaasukin löytyi, kunhan pyysi vain tomerasti. Jarrut puolestaan olivat juuri sopivasti toiminnassa. Verryttelylaukkakin rullasi ihan hyvin, mitä nyt oma istunta siinä oli vähän kummallista. Jotenkin hytkyin mukana, joten päätin pidentää jalustimia yhdellä reiällä. Tämä auttoi jonkin verran, mutta jokin oli nyt istunnassa alussa vinkkurassa. En sitten laukatessa voinut vastustaa kiusausta ja kokeilin oikeasta laukasta kaarteen avulla vaihtaa lennosta vasempaan laukkaan. Vaihto ihme kyllä onnistui, vaikka kovin sujuva se ei ollut. Hevosta saisi varmaankin jumpata ja lämmitellä paremmin, jotta vaihdotkin olisivat helpompia.

Ensimmäisenä hyppynä oli ristikon ja pystyn suora, johon opettaja toivoi vähän lyhyempää kuutta askelta. Minulla oli vissiin jäänyt vauhti maastoestekurssilta päälle, kun hurautimme sen välin viidellä. Opettaja ei kuitenkaan pistänyt meitä ottamaan uusiksi, kun tunnin tehtävänä ei ollut laukan säätäminen. Seuraavaksi mentiin kavaletin ja okserin suora, joka oli sen verran pitkä, ettei siihen tarvinnut alkaa sovitella askelia. En nyt edes muista, monta siihen meni. Ensimmäisellä kierroksella otin Peran jostain syystä vähän lyhyemmäksi, jolloin väli ei ollut niin sujuva. Opettajan hoksautuksesta toisella kierroksella älysin pyytää Peran toimivampaan laukkaan, jolloin meno oli parempaa.

Tämän jälkeen testasimme kääntymistä sarjan toisen pystyn avulla. Ensin hypättävälle esteelle kurvattiin oikeassa laukassa läheltä sarjan toista pystyä ja vaihdettiin laukka vasemmaksi. Siitä taas samalla tavalla esteelle ja laukka oikeaksi. Alussa arvelin, että pistän kääntymiset ihan liian isoiksi, mutta Pera oli helposti ohjattavissa ja menimme kahdeksikon ihan kivasti. Oli mukava huomata, että hevonen menee hyvin, kunhan vain itse keskittyy. Johtamiset esteillä olivat toki aika isoja, mutta halusin varmistaa myötälaukan jo esteellä enkä jättää sitä hypyn jälkeen vaihdettavaksi.


Kääntötreenin jälkeen pääsimme hyppäämään kavaletin oikeassa laukassa, esteellä vasemmaksi vaihtaen ja siitä vielä pysty. Pera laukkasi hyvin, mutta jäin itse säheltämään ennen kavalettia jotain, jolloin siihen ei tullut kauhean hyvä tie. Laukkakin vaihtui vasta esteen jälkeen, ja kiitos vaihdosta kuului hevoselle. Pystylle tultaessa tie vähän venähti, mutta yli päästiin sujuvasti. Psst! Ei kait tuossa videon pysäytyskuvassa ole kantapäät yhtään liioitellusti painettu alas, huh.

 

Seuraavaksi testattiin kaarevan linjan hyppääminen, kun reitti oli aiemmin hypätyn pystyn yli kaartaen kohti porttiestettä. Pera laukkasi tässä vaiheessa jo varsin mukavasti, joten saatoin keskittyä olemaan itse rauhassa. Tievalinta pystyltä portille onnistui hyvin, mutta portin jälkeen lähdin kaartamaan aivan liian aikaisin oikealle. Opettajalta tuli korjaustoiveena, että jatkaisimme pidempään suoraan, ja toisella kierroksella tämäkin toteutui. Taisipa vain olla kaarteessa hetken aikaa väärä laukka, kun sen verran kummalta Peran laukka tuntui. Tätä kuviota maustettiin vielä jatkamalla portin jälkeen aiemmin ristikon ja pystyn, nyt kahden pystyn muodostaneelle suoralle. Tie kolmanteen hyppyyn tuli hyvin ja välikin meni sujuvasti, sen sijaan humpsautin toisen pystyn jälkeen taas aivan liian aikaisin oikealle. Mikähän uusintaratameininki minulle iskee noissa hyppyjen jälkeisissä käänteissä?

Tämän tehtävän jälkeen otettiin taas kääntäminen mietittäväksi. Jälleen tultiin aiemmasta tehtävästä tuttu suora ja siitä käännettiin sarjalle. Käännös ei ollut tiukimmasta päästä, mutta kyllä siinä sai olla tarkkana. Ja niinpä keskittymiskykyni haihatellessa jossain meni ensimmäinen kääntyminen sarjalle vähän liikaa vasemmalle liiraten. Nyt voin jo reippaasti myöntää, että taidan unohtaa pohkeet esteillä muun kuin vauhdin pyytäjän tehtävässä. Niinpä annan hevosen kaartaa halutessaan minne vain ja yritän korkeintaan ohjalla korjata menoa. Silloin tuloksena on kaula mutkalla laukkaava hevonen, joka kuitenkin ehtii livahtaa aikomaansa suuntaan. Eli saisin pitää tarkemmin pohkeet lähellä ja olla estämässä näitä liirailuja.

 

Lopuksi päästiin hyppäämään rata: kavaletilta okserille oikeassa laukassa, siitä keskihalkaisijalla ollut kavaletti vaihtaen laukka vasempaan, siitä kaarevalla linjalla olleet pysty ja portti, josta pystyjen muodostama suora ja lopuksi vielä sarja. Kaikki meni mielestäni ihan hyvin kaarevalle linjalle saakka. Siinä ajauduin oikeasta kääntökohdasta melkoisen paljon ulos. Matka kuitenkin jarkui portille, jolle tie oli hyvä ja hevonen laukkasi, mutta jostain syystä puomi kolahti alas. Neljä virhepistettä siis matkaan. Kaarre kahden pystyn suoralle oli aika reilu, mutta ihan hyvää vaihtelua niille äkkikäännöksilleni. Suoran jälkeen sain myös vähän paremmin käännyttyä sarjalle, joka ylittyi varsin mallikkaasti. Olin itse tosi tyytyväinen rataan, vaikka pudotus vähän harmitti. Kerrankin meno oli pääosin sujuvaa enkä mennyt jarruttelemaan hevosta turhaan ja siten aiheuttamaan töksähtäviä hyppyjä.

 

Tunti meni kyllä ihan liian vikkelästi ohi. Olisin mieluusti hypellyt vielä jotain uusintana, mutta aika loppui kesken. Opettaja tuumasi, että jos aikaa olisi ollut eikä hevosilla olisi ollut enempää tunteja edessä, olisin saanut tulla radan vähän korotettuna. Nyt radan isoimmat esteet olivat turvallisesti 70 sentin tuntumassa. Opettaja oli myös tyytyväinen siihen, että tällä kertaa uskalsin ratsastaa reippaasti. Ilmeisesti maastoestekurssi oli onnistuneesti häivyttänyt ratalaukan pelottavuutta. Onhan se kuitenkin sen verran hitaampaa siellä aitojen sisällä kuin metsässä viilettäen. Pera ansaitsi tunnista jälleen monet rapsutukset ja oli kiva huomata videolta, että kyllä sekin korvat hörössä siellä viiletti. Joten eiköhän hyppely maistunut sekä kuskille että hevoselle.

Kiitos videoista tuntia seuranneelle tytölle!

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Heikkoudet paljastava hevonen

Koska perjantain tunti jää reissun takia välistä, huilasin maastoestekurssin jälkeen tunteroisen ja menin oman tallin tunnille. Ratsukoita oli tunnilla ilahduttavasti vain kuusi, mutta minut oli alun perin unohdettu listasta. Valittavien lista ei ollut parhaimmasta päästä. Niinpä sitten kipusin Pokun selkään ja toivoin, etteivät tunnit tehtävät olisi liian vaikeita.

Tunti aloitettiin käynnissä asettamalla ympyrällä ulos ja väistättämällä takapäätäkin ulommas. Opettaja ohjeisti ottamaan käyntiä lyhyemmäksi, jotta takapään saisi siirtymään toivotusti. Tässä vaiheessa oikea kierros sujui vasenta paremmin, ja siinä sain takapäätäkin hetkittäin ulommas. Vasemmassa kierroksessa sisäpohkeeni lakkasi tarkoittamasta mitään ja asetuksenkin kanssa sai neuvotella melkoisesti. Arvelisin tässä vaiheessa, että painoni valahti liikaa sisäpuolelle, jolloin hevosella oli vaikea sekä asettua että siirtää takapäätä ulommas. Ravissa takapäät ei tarvinnut siirtää ihan niin näkyvästi, vaan enemmän korostui hevosen suoruus tarpeen mukaan myötä- ja vasta-asetuksilla haettuna. Tässä vaiheessa vasen kierros muuttui helpommaksi, kun taas oikea kierros oli melkoista rautakangen taivutteluyritystä. Poku puski sisemmäs, vaikka yritin koputella sisäpohkeella jotain reaktiota aikaan. Asetin myös ulos, jolloin meno vähän parani, mutta jäin kuitenkin liikaa sisäohjaan kiinni, jolloin puskeminen jäi taas päälle. Mitään hurjaa parannusta en tässä kierroksessa saanut tehtyä koko tunnin aikana.

Tunnin varsinaisena treeninä olivat etu- ja takaosakäännökset. Kuviona oli kääntyä pitkän sivun keskikohdasta keskelle etuosakäännöksellä, mennä suoraan ja toisen pitkän sivun lähestyessä vaihtaa suuntaa takaosakäännöksellä. Opettaja hoksautti jälleen, että hevoset kannattaa ottaa lyhyempään käyntiin käännösten ajaksi. Meillä paremmin sujuivat etuosakäännökset oikealle ja takaosakäännökset vasemmalle. Tosin kauheasti ei niissä ollut kehumista, sillä Pokua sai nohittaa ottamaan askeleita melkoisesti. Jostain syystä pohkeillani ei ollut paljoa merkitystä ruunalle. Opettaja muistutti myös asettamaan hevosta käännösten aikana, kun lahjakkaasti unohdin sen alussa. En oikein vieläkään tiedä, mikä tässä kuviossa meni pieleen.

Etuosakäännökset vasemmalle ja takaosakäännökset oikealle olivat melkoisen takkuisia. Tai no etuosakäännöksen sai suunnilleen sujumaan, mutta takaosakäännös oli kuin tervassa kahlausta. Jostain syystä Pokun takapää jäi miltei kokonaan paikoilleen, ja etuosakin raahusti hitaasti pyydettyyn suuntaan. Opettaja ohjeisti pitämään painoa selvästi oikealla puolella, mutta tämänkään vinkin seuraaminen ei juuri parantanut tulosta. Missä vika? Sen kun tietäisi.

Kuvioon lisättiin myös aina toisen käännöksen jälkeen eli uuden pitkän sivun keskikohtaan päästyä laukannosto. Alussa Poku oli melkoinen tervakavio, mutta kunnon nohituksella laukka alkoi pyöriä vasempaan kierrokseen jo ihan mallikkaasti. Siis vauhdin puolesta, pyöreydestä tai mistään myötäämisestä ei ollut tietoakaan. Sen sijaan oikea kierros oli melkoisen kamala. Poku puski sisään ja jos yritin korjata sitä jotenkin, hidasti se tahmaiseen laukkaan tai pudotti raville. Yritin antaa sisäohjalla tilaa ja vähän asettaa ulos, ja hetkittäin Poku laukkasi hitusen paremmin. Mutta pian polle olikin taas mutkalla puskemassa sisään, jolloin sai taas ottaa kaiken alusta siinä kuitenkaan kauheasti onnistumatta.

Loppuravissa opettaja halusi nähdä hevosia vähän pidemmällä ohjalla kuitenkin tuntumalla ollen. Ohjeena oli käyttää apuna samaa kuin alkuverkassa eli vasta-asetuksia ja takapään siirtoja ulommas. Poku ravasi nyt vähän reippaammin, mutta pyöreyttä ei löytynyt vieläkään, vaikka kuinka koetin houkutella. Ei se onneksi pää katossakaan juossut, mutta olisin toivonut jonkinlaista myötäystä hevosenkin puolelta. Vasempaan meno oli taas ihan ok, mutta oikealle puskettiin harmittavasti vieläkin. Olisipa ollut kiva saada tukiopetusta kädestä tai miksipä ei pohkeesta pitäen, että olisin saanut jotain vihiä Pokun ratsastamisesta oikeassa kierroksessa.

Tästä kerrasta jäi vähän sellainen höh-fiilis, kun ei oikein mikään tunnin tehtävistä mennyt nappiin. Kuten tunnin alussa vähän arvelinkin, oli tämä sellainen tasoittava, paluu maanpinnalle -henkinen kerta. Opettajallekin tuumasin, että Poku on oiva hevonen paljastamaan heikkouteni eli kyvyttömyyden saada hevosta liikkumaan kunnolla itse ja pohkeiden toimimattomuus. Opettavainenhan tämä ruuna on, kunhan vain malttaisin kuunnella sitä ja ennen kaikkea ymmärtää.

Maastoestekurssin päivä 2: kannusta hevosta, älä häsellä

Maastokurssin toisen ja samalla viimeisen päivän ratsuna oli odotetusti Kari. Kentällä käynnissä ja alkuravissa maastossa Kari oli melkein laiska. Verryttelylaukassa polle meni rauhassa, pari kertaa yritti reipastua itse, mutta kuunteli pidätteet hyvin. Yhtään sivuloikkaa tai kaahotushetkeä ei tullut, joten olin huomattavasti edelliskertaa rauhallisemmalla mielellä.

Ensimmäiset hypyt otettiin eiliseltä tutulle risuesteelle ja uutena sitä seuranneella koivupinolla. Liikkeelle lähdettiin oikeassa kierroksessa ja esteet tultiin kahdesti kerralla. Lähdimme Karin kanssa rauhallisesti liikkeelle, sillä en halunnut sen ampaisevan omille teilleen, kun esteelle piti kaartaa oikealle. Hypyt menivät ihan ok, joskin Kari vähän oikoi ja kiihdytti koivupinoa kohti. Olin itse hypyissä ainakin eilistä paremmin mukana, mutta olisi niissä ollut korjattavaa.


Toisena hyppynä mentiin uutta pöytäestettä ja tuttua rengasestettä. Hevosille näytettiin pöytäeste, jota Kari vähän katseli. Sen seurauksena se pyyhkäisikin kolmesti esteestä ohi, kunnes opettaja komensi ottamaan lähestymisen ravissa ja vahtimaan raipan avustuksella vasenta puolta, jonne Kari oli aiemmat kerrat karannut. Tällä keinolla ruuna saatiin esteestä yli, ja matka saattoi jatkua. Rengaseste ylittyi ihan ok, ja pysyin itsekin tänään matkassa paremmin kuin eilen.


Kolmantena otettiin uusi laatikkoeste, joka tultiin samalla kertaa kahdesti yli. Kaikki hevoset kielsivät esteelle, joka ilmeisesti oli niille vähän epämääräinen möykky. Kari kielsi kahdesti, kunnes se rohkeni ylittää esteen. Toisesta suunnasta se kumartui juuri ennen hyppyä katsomaan vielä pelottavaa estettä, jolloin luulin sen kieltävän. Se kuitenkin lähti hyppyyn, kuski tietenkin myöhässä. Kehuin ruunaa vuolaasti, jottei sille jäisi paha mieli kuskin mokista. Jäin miettimään, että olisikohan tuonkin esteen näyttäminen hevosille etukäteen vähentänyt kieltojen määrää. Kenties. Opettaja kuitenkin neuvoi, että hevosen epäröidessä on kuskin oltava itse mahdollisimman rauhallinen ja liikkumaton. Estettä jännittävää hevosta ei kannata ajaa vielä lujempaan laukkaan, vaan ottaa mieluummin vähän lyhyempi laukka ja olla kannustavana menossa esteestä yli.

Lopuksi otettiin vielä neljän hypyn rata. Ensimmäisenä oli pöytäeste, siitä eiliseltä tutun laukkapätkän jälkeen tukkieste, pieni mäki ylös ja alas, siitä rengasesteelle ja viimeisenä eilisestä tuttu risueste. Pöytäeste päästiin vähän takellellen yli, josta matka jatkui tukille. Opettaja ohjeisti antamaan hevosen laukata nyt rennommin. Sitten Kari huomasi tukin ja lähti kiihdyttämään. Olin sitten herran haltuun -asenteella, josta huolimatta esteestä mentiin yli. Sen jälkeen polle tarjosi pukin, mutta onneksi vastaan tullut pieni mäki sai sen taas hetkeksi kuulolle. Suoran avautuessa rengasestettä kohti sai polle taas virtapiikin. Opettaja huuteli ottamaan pidätteitä ja muutaman onnistuessa käski antamaan hevosen mennä. Vauhti tuntui itsestä kovalta, mutta esteen yli mentiin sujuvasti. Sitten Kari taas ampaisi eivätkä pidätteet tehonneet. Risuesteestä mentiin sitten jarrujen ja kuskin ohjauskyvyttömyyden takia kahdesti oikealta ohi. Sitten sain ottaa ravilähestymisen, jonka Kari muutti liian aikaisin laukaksi. Nyt sain kuitenkin tuntua hevosen kohtalaisesti esteelle, joten yli mentiin. Ja siinä olikin se maastoestekurssi.

 
Video paljasti, että vauhti oli ihan ok ja pukki olikin iso loikka.

Millaisia johtopäätelmiä tästä voisi vetää? Ainakin sen, että maastoesteet eivät toistaiseksi ole minua varten. Vaikka kuulemma noin 80 sentin tuntumassa olleet esteet itsessään eivät hirvittäneet, oli esteiden välien ratsastaminen minulle liian vaikeaa näin reippaalla hevosella. Tai korjataanpa: liian huonolla jarrutuskyvylläni. Opettaja tuumasi, että osa tehtävistä tuntui jännittävän minua, jolloin homma meni vähän säheltämiseksi. Siksi hän suosittelikin, että jos haluan vielä hypellä maastoesteitä, on peruskurssi parempi ratkaisu. Samaa mieltä olen, mutta ahneus iski tämän kurssin kohdalla. En vain pystynyt luottamaan Kariin kunnolla, että olisin voinut rentoutua. Sen sijaan odotin koko ajan, milloin polle keksii seuraavan hurvittelunsa. Oikeasti nuo ajatukset olisi pitänyt sysätä pois ja keskittyä täysillä ratsastamiseen. Silloin hevonenkin olisi varmasti ollut enemmän kuulolla.

Videoista kiitos Pihla-kuvaajalle!

tiistai 23. elokuuta 2011

Maastoestekurssin päivä 1: pukki, sivuloikka ja äkkilähtö

Jossain hetken huumassa olin ilmoittautunut Aaltokankaan ratsutallin maastoesteiden jatkokurssille. Yritin mennä aiemmalle alkeiskurssille, mutta se ehti täyttyä. Hetkellisen ratsastusitsetuntoboostin iskettyä rustasin nimeni sitten tuohon toiselle kurssille perusteluna, että pysyihän sen vaatimustaso samana kuin alkeiskurssin: hevosen hallinta maastossa ja rataesteillä 60 cm. Niinpä sitten kipusin tänään Katarasin eli Kari-ruunan kyytiin. Tallin sivuilla kerrotaan, että tämä kuusivuotias, noin 168-senttinen ruuna on rauhallinen nuoruudestaan huolimatta ja sopii kaiken tasoisille ratsastajille. Koulupuolella pollen taso on helppo B ja estepuolen taso määritellään siten, että hyppää pieniä esteitä.

Alkuverkkana ravasimme ja laukkasimme maastossa jonkinlaisen matkan. Karin ravi oli alussa vähän haastavaa keventää, hytkyin jotenkin epämääräisesti mukana, ja jalustimetkin tuntuivat huonoilta. Polle kuitenkin kuunteli pidätteitäni kohtuullisesti ja ravasi muutoin ihan ok. Laukkapätkä lähti ihan hyvin ja aika rauhallisesti, ja siinä oli ihan helppoa olla mukana. Loppupätkästä Kari sitten otti muutamia sivuloikkia. Liekö sitten ärsyyntynyt toisen perässä laukkaamisesta vai mitä, mutta nämä äkkinäiset loikat vähän järkyttivät omaa mieltäni. Aloin tietysti heti ajatella, että mitä muuta heppa keksii, kun laukkaan lisätään vielä esteet.

Ensimmäisenä hyppäsimme kaksi estettä lähtemällä ensin ravissa, nostamalla vähän myöhemmin laukan ja suunnaten siitä ensimmäiseen hyppyyn. Ei mitään muistikuvaa, millainen este oli kyseessä. Sen jälkeen oli kuitenkin tarkoitus olla vasemmassa laukassa ja kaartaa hyvin vasemmalle toiselle esteelle. Oli vähän jännittävää mennä, kun reitti ei ollut täysin tuttu. Kari ravasi kuitenkin alun hyvin ja laukkakin nousi. Ensimmäiselle esteelle tultiin vähän töksähtäen, mutta sitten Kari ottikin äkkilähdöt eikä ollut toivoakaan osua oikealle esteelle. Pidätteet eivät menneet läpi ja kävimme puskassa jarruttamassa. Toisella yrittämällä mentiin yhtä mönkään. Pyysin sitten ravilähestymisen, jolla pääsimme toisenkin esteen yli. Ei kovin hyvä aloitus etenkään, kun jarrutteluiden epäonnistuessa teimme muutamat puskaretket.

Tältä näyttää matkustaminen.

Toiseksi hyppäsimme ensimmäisenä saman esteen kuin aikaisemmalla kerralla, siitä rengasesteen yli, pidempi pätkää laukkaa mennen pienen mäen ja tullen toista reittiä myöten takaisin lähtöpaikalle, josta vielä ylitettiin vielä sama este kuin ensimmäisten hyppyjen toinen este. Opettaja ohjeisti antamaan hevosen laukata sen sijaan, että jännityksissäni haen sitä koko ajan pienempään laukkaan. Ensimmäinen hyppy taisi mennä suunnilleen, mutta rengasesteellä jäin hypystä matkasta ja jotenkin oudosti pysyin matkassa, vaikka rumasti meninkin. Sentään noina hetkinä sain tarrattua harjasta vähän kiinni, niin en kiskonut hevosta suusta. Yritin sitten pitkän laukkapätkän aikana rauhoittua, ja Kari laukkasikin ihan tyynesti. Opettajalta tuli kuitenkin taas ennen viimeistä estettä kommenttia, että anna hevosen laukata. Jään siis tosi helposti jarruttamaan, kun pelottaa. Siitä huolimatta mentiin onneksi viimeinenkin este yli, tyylistä tai sujuvuudesta ei kannata puhua.


Kolmanneksi lähdettiin liikkeelle hyppäämällä rengaseste, laukkaamalla taas pitkä pätkä ja toisena hyppynä oli risuaita, jonka opettaja kehotti hyppäämään mahdollisimman keskeltä eli matalimmasta risukohdasta. Jälleen kerran tyrin rengasesteen, en vain tajua, miksi. Niin no, ehkä se sujumaton laukka teki sen. Mutta samaa humputustahan olin tullut aikaisemminkin, niin olisi ollut kiva jo tässä vaiheessa tajuta se hyppykohta, mutta ei. Laukkapätkä meni ok ja risuaitakin ihan jees. Kari tosin vähän taisi lähteä vetämään reunaa kohti, mutta yli mentiin. Sitten pitikin taas neuvotella, hidastetaanko vai ei. Opettaja hoksauttikin, että irtoan jarrutteluhetkinä satulasta, jolloin tuntuma hevoseen katoaa. Teoriassa tajuan, että pitäisi pysyä lähellä hevosta, mutta käytännössä lähden jarruttaessa huitelemaan.

Neljänneksi hypättiin sitten tuttu risuaita oikeassa laukassa, sen jälkeen jarruteltiin ja käännyttiin takaisin tulosuuntaan kapeammalle rengasesteelle. Opettaja hoksautti olemaan tarkkoja, että hevonen tulee rengasesteelle suoraan eikä yritä livahtaa siitä ohi. Risuaita ylittyi taas siedettävästi ja jarrutteluun meni aikansa. Sitten pääsimme suuntaamaan rengasesteelle. Lähestymisessä Kari venkoili vähän, mutta sain sen juuri ennen estettä sen verran suoraksi, että yli mentiin. Pöljänä kehuin hevosta heti esteen jälkeen päästäen ohjat turhan löysälle. Karihan käytti tilanteen hyväksi ja ampaisi taas laukkaan. Melkoinen matka meni taas ennen kuin heppa otti jarrutuspidätteeni läpi. Mitenhän saisin liimattua itseni sinne satulaan, etten aina irtoa siitä jarruttaessa?

 

Lopuksi otettiin vielä neljän hypyn rata. Vai voiko sitä sanoa maastossa radaksi? No, kuitenkin. Ensimmäisenä oli kapea rengaseste, siitä aikaisempi laukkapätkä toiseen suuntaan, jonka varrella hypättiin tukkieste. Siitä sitten toinen rengaseste toiseen suuntaan ja lopuksi vielä risueste. Kapeampi rengaseste ylittyi taas ihan hyvin, ja nyt muistin jatkaa ratsastusta. Opettaja huikkasi, että paras lähestyminen tukille tulee, kun pysyy laukkapätkässä oikeassa reunassa. Bongasin sitten tukin aivan liian myöhään, joten laukkasin ohi. Kari nakkasi tässä vaiheessa pukin ihan tyhjästä. Onneksi vain yhden, joten saatoin jatkaa. Laukkapätkän päästyäni suuntasin rengasesteelle, mutta opettaja stoppautti menon ja käski ottaa tukkikohdan uudelleen, tällä kertaa esteen myös ylittäen. Nyt tajusin esteen sijainnin ja tukin yli päästiin. Rengasesteellä opettaja huuteli taas, että antaisin hevosen laukata ja että kannustaisin myös vähän. Yli mentiin tästäkin ja muistin taas rauhoittua esteen jälkeen, jolloin risuaitakin ylittyi ihan ok.

Mitä ensimmäisestä päivästä jäi käteen? Ainakin varmuus siitä, että kunhan selviän vielä toisesta kurssin päivästä, pysyn taas kiltisti ainakin sen vuoden poissa maastoesteiltä. Tai sitten niille eksyessäni otan sellaisen hevosen, joka on ennemminkin patalaiska kuin pukkeja, sivuloikkia ja äkkilähtöjä tarjoava tapaus. Tosin patalaiskan kanssa varmaan tökkäisimme ihmettelemään maailmaa esteiden eteen. Eniten ärsytti oma pelko ja kuinka sitä ei osannut hallita. Oli vain hieman huolestuttavaa, kun hevonen lähti menemään eivätkä pidätteet tarkoittaneet mitään. Opettaja kuitenkin korosti, ettei Kari keksi näitä vinkeitä ilkeyttään, vaan innostuu päästessään hyppäämään. Minunkaltaiselleni nynnylle ei vain ollut kivaa, että heppa keksi omia virityksiä.

Kari saa plussaa siitä, että kun itse pysyin suunnilleen kasassa ja este oli näytetty ruunalle selvästi, ylitti se sen kummemmin epäröimättä. Toki tultiin aika usein esteen lähelle, mutta Kari ei missään vaiheessa antanut olettaa, että ei olisi hyppäämässä. Kun olisin vain tajunnut ratsastaa ne esteiden välit, olisi meno ollut varmasti sujuvampaa. Mutta kun pelotti. Opettajakin antoi tunnin lopussa palautetta siitä, että jarruttelin hevosta liikaa peloissani. Toiseksi hän kommentoi, että Karin kaltaisella hevosella olisi hyppyjen jälkeen saanut jäädä vähän kevyempään istuntaan. Ei tietenkään noina äkkilähtöhetkinä, vaan juuri silloin, kun kaikki oli kunnossa. Vähän kevennetty istunta olisi varmasti myös auttanut lähtemään hyppyihin paremmin mukaan. Nyt tahdoin mieluummin valita sen liikkeen takana olemisen jännitykseni lievittämiseksi. Onneksi kuitenkin sain aina välillä joko myödättyä itse tai ainakin tarrattua pelastukseksi harjasta kiinni, ettei hevoselle jäisi paha maku hyppäämisestä kiskovan kuskin kanssa. Mutta eipä tullut tuijotettua hyppyjen aikana esteiden korkeutta, kun keskittyminen meni joko hetkellisesti ratsastamiseen tai sitten jännittämiseen. Eivät ne esteet kauhean isoja tainneet edes ollakaan ja hyvä niin.

Toisenlaisen näkökulman Karin kanssa maastoesteiden hyppäämiseen voi lukea Noran blogista.

Kiitos videoista Hanna-kuvaajalle sekä tietysti Noralle videokameran tuomisesta mukaan.

maanantai 22. elokuuta 2011

Hauska tutustua, ulkoavut!

Kiitos Noran bongauksen, löysin itseni maanantaina vielä Veronankin jälkeen tallilta. Tällä kertaa kyseessä oli Virpitallit, ja tuntina sennujen C-B. Ratsukseni sain 13-vuotiaan Silwerin, joka tallin sivujen mukaan on helpon A:n ja rataesteillä 110 cm:n tasoinen. Tunnille oli hassusti sattunut kaikki kokeilijat kerralla, ja ratsukoita oli ilahduttavasti vain viisi. Ihan hyväkin näin, sillä maneesissa viisikin tahtoi välillä olla liikaa. Jännä nähdä, miten sinne änkeää kahdeksan ratsukkoa kerralla.

Alkuravit tehtiin aika nopeasti, olisikohan käyntiä pitkin ohjin ehditty mennä paria kierrosta enempää. Yleensä en arvosta tätä, sillä tykkään tutustua uuteen hevoseen ensin ohjastuntumalla käynnissä. Silwer oli kuitenkin kohtuullisen mutkattoman oloinen, joten tällä kertaa näin nopea siirtymä ei häirinnyt. Silweriä sai aikalailla nohittaa liikkumaan, sillä se tykkäsi tarjota laiskempaa menoa. Se asettui kuitenkin ihan kivasti ja jopa pyöristyi alkuvaiheessa aina hetkittäin. Vasempaan kierrokseen tosin huomasi, että polle puski ihan hyvin sisälle, joten olin taas unohtanut ratsastaa sisäpohkeen läpi. Oikeassa kierroksessa meno oli helpompaa. Liekö vasen jalkani sitten toiminut vai puskikohan hevonen sitten vain vähemmän.

Tunnin treeninä oli hevosen pitäminen suorassa ja takaosakäännösmäisesti kääntäminen. Pitkän sivun suuntaisesti laitettujen tötsien välistä piti mennä mahdollisimman suoralla hevosella ja siitä taas kääntää kunnolla ulkoavuilla hevonen taas menemään toisien ja vielä kolmansien tötsien välistä. Alussa olin vähän käynnissä ulalla kuviosta enkä tajunnut ulkoapujen päälle oikein mitään. Sitten kuulin viimein sen takaosakäännösmaininnan, jolloin hahmotin kuvion paremmin. Hiljalleen aloin hahmottaa ulkoapujen käyttöä, mutta opettaja ohjeisti kääntämään niillä vielä reilummin. Tässä auttoi se, että otti hevosta vähän lyhyempään käyntiin. Näin opettajan sanoja toistellen saattoi tuntea paremmin takapään liikkeet. Silwer meni mieluusti hitaasti, jolloin sain ajan kanssa pyytää kääntymisen keskittyen ulkoapuun.

Kun kuviota alettiin tahkota ravissa, sain opettajalta noottia liian kiireisestä ravista. Taidan olla melkoinen puusilmä tämän kanssa, sillä minusta me menimme juuri ja juuri siedettävää ravia. Pyysin sitten hevosta taas vähän hitaampaan menoon, jolloin käännösten teko totta kai oli vähän helpompaa, kun oli aikaa ajatella enemmän. Ravissa pääsin opettajan syyniin siinä, kun annoin hevosen pullahtaa ulkopuolelta karkuun. Sain tukiopetusta kädestä pitäen ja nyt sain pienen valaistumisen ulko-ohjan käytöstä. Sen tarkoituksena on tosiaan pitää hevosen ulkopuoli linjassa suorana eikä yrittää nykiä jonnekin tai puolestaan antaa mielettömästi perille.

Opettajan näyttäessä ohjista pitäen ulko-ohjan tukea, pyöristyi Silwer välittömästi. Minulla meno oli ollut enemmän sitä, että hevonen pyöristyy, nostaa päänsä, miettii pyöristymistä, ei pyöristykään ja sitten taas kaksi askelta pyöristyy. Asetusta opettaja käski ottaa hitusen, mutta keskittyä nyt ulkopuoleen enemmän. Kun pääsin vähän jäljille tästä, meni Silwer muutamia pätkiä mainion pyöreänä ja kevyenä. Polle oli opettavainen, sillä aina ulko-ohjan tuntuman kadotessa, nosti se päänsä ja tuli edestä raskaammaksi. Ravissa mukavaa oli se, että vaikka Silwer onkin 170-senttinen, oli sen kyydissä helppo istua myös harjoitusravissa.

Lopuksi otettiin vielä vähän laukkaa. Ensin saimme hurautella molempiin suuntiin ja tunnustella, miten polle kulki. Olin vissiin jättänyt laukka-avut kotiin, sillä Silwer ei alussa tahtonut tajuta tippaakaan, että yritin nostaa laukan. Sen sijaan sain ravia ja muutamia pukkeja, kun napsautin raipalla puhtia nostoyritykseen. Sitten sorruin ja ravista hoputin hevosen laukkaan. Silwerhän sitten pudotti laukkaa muutamia kertoja, kunnes sain viimein sanottua sille, että nyt muuten laukkaat. Sitten polle liikkuikin ihan kivasti oikeassa kierroksessa, ja opettajalta tuli kehu, että istun hyvin kyydissä.

Vasempaan laukka nousi paremmin, kun annoin avut korostetusti. Tässä kierroksessa jatkui tuttu puskeminen enkä saanut sitä kunnolla korjattua. Yritin kyllä ajatella ulko-ohjaa ja sisäpohjetta, mutta liekö ne jääneet sitten ajatuksen tasolle. Opettaja huuteli lyhentelemään laukkaa, mutta lyhennysyrityksestäni Silwer siirtyi raviin. Opettaja ohjeisti pitämään pohkeet tuntumalla, mutta siitäkin huolimatta meno oli vähän hankalaa. Pari lyhyempää askelta saimme, mutta aika säätämistä se oli. Olisi pitänyt saada hevosen takapää kunnolla töihin, että lyhentäminenkin olisi onnistunut.

Vaikka hankaliakin hetkiä mahtui tuntiin, oli Silweriä kuitenkin valtaosan ajasta kiva ratsastaa. Tämä kerta taitaa mahtua yhteen parhaimmista sen suhteen, miten hyvin uuden hevosen kanssa meni. Silwer vaikutti välillä vähän laiskanpulskealta pullaponilta, välillä taas reippaalta ja osaavalta hevoselta. Epäilen tosin, että vaikeampia kuvioita tahkottaessa kyvyttömyyteni ratsastaa hevosta liikkumaan kunnolla ja rakkauteni sisäohjaan tuottaisivat ongelmia tämän ruunan kanssa. Toisaalta se olisi hyvä opettaja minulle näissä asiossa. Ehkäpä pääsen vielä kiipeämään Silwerin kyytiin uudelleen.

Niin siis mitkä ulkoavut?

Koska Veronalla oli luvassa rokotus liikutuksen jälkeen, otimme aika kevyen treenailun. Aloitin käynti-seis-käyntisiirtymillä, joissa koetin keskittyä omaan istuntaani etenkin pysähdyksen aikana. Koetin ajatella istuntaani vähän painavammaksi ja tuota auttaakseni hengitin aina ulos pysähdystä pyytäesssä. Parin kerran jälkeen Verona alkoi pysähtyä aika hyvin ilman, että olisin ollut ohjissa roikkumassa. Vaikka pysähdys sujui kivasti, oli tammalle taas aluksi haastavaa jaksaa myös seistä eikä hiippailla itsekseen eteenpäin. Muutamia kertoja saimmekin ihan hyvät pysähdykset, joissa tamma myös seisoi rauhassa paikoillaan. Käyntiin siirtyminen sujui myös, mutta olisin kaivannut siihen vähän enemmän eteenpäinpyrkimystä.

Seuraavaksi pyörittelin sitten ympyröitä koettaen saada hevosta hyväksymään asetukset ja pyöristymään. Tässä huomasin taas sen, kuinka unohdan pitää hevosen ulkopuolen hallinnassa. Etenkin vasemmassa kierroksessa huomasi, kuinka tamma hipsi ulkoa karkuun, kun itse olin niin haltioissani sisäohjalla asettamisesta. Hain sitten vastapainoksi muutamia vasta-asetuksia, jotka vähän auttoivat muistamaan ulkopuolen hallinnan. Hetkittäin Verona myös pyöristyi, mutta karkasi sieltä aika nopeasti pois. Tässä jäikin askarruttamaan pitkään vaivannut kysymys: mitä teen väärin niinä hetkinä, kun pyöreys katoaa tai miten saisin sen pyöreyden palautettua takaisin? Kaikki gurut saavat jakaa viisautensa tämän kysymyksen suhteen.

Testailin myös muutamat pohkeenväistöt. Oikea pohje ja istunta pelasivat tänään paremmin, ja niiden avulla saimmekin ihan kivoja väistöpätkiä, joissa en väännellyt hevosta mutkalle tai kiskonut sisäohjasta. Eteenpäinpyrkimystä toki olisi saanut olla enemmän, mutta olin kuitenkin omaan suoritukseeni tyytyväinen. Kerrankin maltoin olla häseltämättä. Väistö oikealle olikin taas vähän haastavampi. Jostain syystä päästin Veronan puskemaan väistön ohi tajuamatta puuttua asiaan kunnolla. Niin, mitenkäs niiden ulkoapujen käyttö?

Tässä vaiheessa testailin sitten ravia, joka tuntui sujuvan ihan hyvin. Pyörittelin ympyröitä, joilla Verona alkoi jopa pyöristyä ihan nätisti. Itse ravi oli mukavan letkeää, liekö sitten tulosta hevosen antamisesta hieman myöten? Toki sisäinen kouluratsastajani kimitti, että löysää ravia, aktiivisuutta lisää, mutta vallassa ollut raipatirai-ratsastajani viis veisasi, vaikka hiljaa myönsikin kouluratsastajan olevan oikeassa. Pyysin sitten pätkät vähän vauhdikkaampaa ravia, jota kyllä tuli, mutta helposti tamma vaihtoi taas letkeän vaihteen päälle.

Lopuksi pyörittelin vielä ympyröitä ja hain tammaa taas vähän rennommaksi. Homma toimi ihan kivasti hetkittäin, mutta niin se pää vain nousi aina herkästi ylös. Ilmeisesti olisin saanut ratsastaa pohkeilla enemmän ja vahtia, että se takapääkin herää töihin. Omistajalta tosin kuulin, että tamma tahtoo olla kesäisin hieman laiskempi tapaus, mikä kyllä selittää monta ihmettelyn hetkeä. Saa nähdä, kerääkö Verona sitten syksyksi tai talveksi niin paljon energiaa, että laukkaamisen treenailu on taas aloitettava alusta. Toivottavasti ei, alkaisin mieluusti mahdollisimman pian treenailemaan ihan kunnon ajatuksen ja ehkäpä myös valmentajan seurassa.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Tasapainon puutetta ilman satulaa

Sunnuntaifiiliksissä jätin satulan pois, kun suuntasin Veronan kanssa maneesiin treenailemaan kevyesti. Viime kerralla ilman satulaa meno ei juuri järkyttänyt mieltäni, mutta nyt pelkästään käynnissä rennosti istuminen tuntui hankalalta. Nyt tosin istuin satulahuovan päällä, olisiko se voinut vaikuttaa? Ehkäpä ratsastushousujen paikat ottivat hevosen paljaaseen selkään sitten vähän paremmin kiinni kuin tuo tämänkertainen viritelmäni. Jotenkin oli koko ajan olo, että valun johonkin suuntaan.

Treenailin sitten käynnissä samaa kuviota kuin viime opetustunnilla eli menin avotaivutuksen kaltaisesti pitkän sivun lopussa, valmistelin sillä voltin, pyöräytin sen ja käännyin toisen pitkän sivun keskeltä lyhyelle sivulle, väistätin uudella sisäpohkeella muutaman askeleen ja taas kuvio uudelleen toisin päin. Avon kaltaiset kohdat menivät oikealle vähän paremmin, vasemmalle kaula vain kääntyi, mutta jalat tahtoivat pysyä paikoillaan. Oman painoni liikkuminen minne sattuu tuskin auttoi asiaa.

Sen sijaan muutamat pohkeenväistöaskeleet olivat mukavan helppoja, ja Verona teki ne kevyesti. Tästä jäikin askarruttamaan se, miksi keikkuva istuntani ei pilannut väistöjä, kun se vaikutti niin selvästi avomaisiin kohtiin? Vastaus voisi olla se, että väistöjä on tullut tehtyä sen verran, ettei niissä juuri tarvi arpoa. Avot sen sijaan ovat vielä vähän mystisiä, joten niissä sitten tulee häsellettyä liikaakin.

Seuraavaksi päätin ottaa takaosakäännöksiä ajatuksen kanssa, kun ne viime kerralla Veronan kanssa treenatessa menivät vähän höpöksi. Pysäytin hevosen ja pyysin askel kerrallaan etupäätä liikkumaan ja otin pidätteitä, mikäli takapää yritti lähteä harppomaan samalla. Verona oli mukavasti kuulolla, joten saimme tehtyä aina pätkittäin hyviä askeleita ilman takapään lähtemistä liikaa mukaan. Oli kiva huomata, että jaksoin itse keskittyä antamaan selviä apuja, ja tamma kuunteli yrittäen ymmärtää. Loppuun sitten kokeilin muutamat kerrat hitaasta käynnistä tehdä käännöksiä, mutta niinä hetkinä takapää tahtoi vähän karata omille teilleen. Tästä huolimatta käännökset olivat parempia kuin viimeksi.

Lopuksi sitten vielä ravailin. Annoin Veronan mennä letkeämpää ravia, kun yritin hakea itseäni jotenkin järkevään asentoon. Huomasin jälleen, kuinka harjoitusravissa pusken jalkani todella eteen. Jostain syystä se vähän auttaa pysymään mukana, mutta sitten vähänkään reippaammassa menossa pakka hajoaa siitä huolimatta vai pitäisikö sanoa siitä johtuen. Selästä käsin letkeä ravi tuntui ihan hyvältä, ja välillä Verona jopa koetti tarjota itse reippaampaa menoa. Pyörittelin vielä muutaman ympyrän, kunnes päätin lakata kiusaamasta hevosta hytkymiselläni ja hyppäsin alas.

Pistin hevosen vielä juoksutusliinaan tarkkaillakseni ravia. Tamma ravasi rennon oloisesti, joten tohdin kokeilla parit pätkät laukkaa. Laukka nousi helposti ja näytti rullaavan rennosti. Laukan jälkeen Veronan ravatessa näytti, että tamma vähän nyykähti vasemmalle. Pää ei nyökännyt, mutta omaan silmään näytti silti siltä, että ravi ei vieläkään ole ihan ok. Nyykähdys taisi sitten olla sen verran pieni, etten kyennyt tuntemaan sitä selästä käsin. Loppukävelytyksissä tamma liikkui taas kuin ei mitään, ja jalatkin tuntuivat jälleen kerran normaaleilta. Mystisiä juttuja nuo hevosten jalkavaivat.

perjantai 19. elokuuta 2011

Kolmas kerta jotain sanoo

Perjantain tunnilla pollearpajaisissa oli sattunut kolmannen kerran peräkkäin kouluvääntötunnille Lore. Mikäpä siinä, vaikka edelliskerran epäonnistumiset kolkuttelivat takaraivossa. Optimistipuoleni kuitenkin tuumasi, että nytpä olisi taas muutama uusi vinkki matkassa, joilla kokeilla saada pollea toimimaan paremmin.

Alkukäyntien jälkeen aloitettiin seuraavanlaisella kuviolla: reilua kymmentä metriä ennen pitkän sivun loppumista mentiin hivenen avotaivutusmaisesti ja kulman jälkeen ratsastettiin voltti. Avotaivutusmaisuus oli tosiaan valmistelevana apuna tälle voltille. Voltin jälkeen jatkettiin toisen pitkän sivun keskelle asti normaalisti, kunnes siitä käännyttiin keskelle, väistättettiin muutama askel aina käännöksen suuntaan eli vasemmassa kierroksessa käännyttynä vasemmalle ja sama toisinpäin oikeassa kierroksessa. Siitä taas jatkettiin vastakkaiseen suuntaan ja tehtiin samat asiat toisinpäin. Tavoitteena oli saada hevonen kulkemaan pyöreänä.

Käynnissä kuvio meni ihan hyvin. Alussa tosin väänsin Lorea turhan mutkalle avonkaltaiseen menoon, mutta opettajan hoksautuksesta älysin korjata menoa. Lore pyöristyi hetkittäin ihan kivasti, mutta kauhean kauaa se ei säilynyt. Polle kuitenkin kulki pääosin koko ajan normaaliasentoa hitusen pyöreämpänä, joten olin ihan tyytyväinen. Vasemmalle tehtynä kuvio oli vaikeampaa. Lore koetti järkeään jatkuvasti puskea sisemmäs eikä sisäpohkeeni korjaus tuntunut oikein auttavan. En kuitenkaan tajunnut tarkistaa istuntaani, joten ihan hyvin olen voinut olla koko ajan valuneena oikealle. Kuvion väistöt menivät myös ihan jees, mitä nyt Lore välissä yritti tarjota väistön sijaan vauhtia, mutta pysyi kuitenkin mukavasti korjauspyynnön jälkeen kuulolla.

Ravissa käynnissä ilmenneet ongelmat korostuivat entisestään. Hetkittäin Lore vähän rentoutui ja antoi myöten, mutta vasemmalle meno oli melkoista mutkittelua. Lore puski sisälle, ja minä koetin tuoda sitä takaisin uralle, jolloin ylikorjasin, ja hevonen aina vähän valui ulos. Väistöissä Lore tarjosi hanakammin vauhtia, mutta pidätteillä saatiin tehtyä jonkinlaiset väistöt. Lore ei kuitenkaan onneksi kaahaillut, joten istuminen harjoitusravissa oli hivenen helpompaa. Koetin pitää koko ajan mielessä viime kerran ohjeet, etten painaisi kantapäätä turhan alas, jolloin jalka lipuisi liian eteen. Sen sijaan koetin ajatella polvea ja varpaita enemmän maata kohti, kantapäätä toki nostamatta. Hetkittäin sain aina vähän vihiä oikeasta asennosta, jolloin hevonenkin tuntui kulkevan hivenen rennommin.

Laukkatehtävässä kuviota muutettiin siten, että pitkän sivun puolivälistä käännyttiin ravissa keskelle, nostettiin tulosuunnan vastainen laukka ja hurautettiin laukkaa lyhyen sivun loppuun. Siinä pyöräytettiin voltti, jonka aikana hevonen siirrettiin lyhyehköön raviin ja taas kuvio alusta toiseen suuntaan. Laukannostot ravissa onnistuivat kohtuullisen kevyesti. Ainoat harmit olivat muutamat väärät laukat ja parit hevosen ennakoinnit. Väärien laukkojen jälkeen aloin tehdä nostot vähän liioitellen, jotta polle ei tarjoaisi väärää laukkaa. Opettajalta tuli kehu siitä, että tultiin suoraan hyvin ennen kuin käännyttiin uuteen suuntaan. Alussa olin toki kurvannut vähän ennen aikaisesti, mutta ihmeen nopeasti korjasin virheen. Lore myös vähän yritti itse päättää nostohetkeä, kun alkoi oppia kuvion. Kun taas muistin ratsastaa, pysyi se myös ravissa pyyntööni asti. Lore myös lyhensi aika hienosti laukkaa voltilla ja pääsimme siirtymään aika kivasti raviin ilman kaahottamista.

Loppuraveissa otettiin sitten eteen alas -ajattelua vasemmassa kierroksessa. Tästä ei kauheasti tullut mitään, sillä vasen kierros oli edelleen tahmeampi. Lore halusi valua sisälle, ja minä koetin estellä sitä. Kunpa olisin tajunnut ratsastaessa tarkistaa istunnan, mutta jostain syystä ei käynyt mielessäkään. Kauheasti en siis pollea saanut venyttämään eteen alas, mikä jäi vähän harmittamaan. Siksipä hain pollen vielä käynnissä oikeaan kierrokseen pyöreämmäksi ennen kuin annoin pitkät ohjat.

Kolmas perättäinen kerta Loren kanssa jätti hyvän mielen, koska Lore tarjosi mukavat hetket laukkanostoissa ja raviin siirtymisessä. Eikä se edes kertaakaan narskutellut hampaita tunnin aikana. Muutenkin se tuntui vähän kuitenkin rennomalta verrattuna viime kertaan. Ehkäpä ajatukseni yrittää korjata omaa istuntaa ravissa auttoi hitusen tai sitten ruunalla oli vain enemmän raipatirai-asennetta mukana. Jostain syystä alan mieltyä tähän polleen koulupuolella, vaikka satulaan noustessa en osaakaan arvella, meneekö sillä kertaa kaikki putkeen vai tuleeko kinastelua kaikesta. Ehkä siinä piilee tämän hevosen mielenkiintoisuus.

torstai 18. elokuuta 2011

Korkeushypyistä uusintaradan käännöksiin

Kiitos joustavalle työpaikalleni, sillä pääsin kuitenkin osallistumaan estevalmennukseen, vaikka se siirtyikin alkamaan jo kolmelta. Ratsunani oli jälleen Pera ja jos olen oikein käsittänyt, samalla hevosella mennään aina kolmisen kertaa, kunnes vaihdetaan. Toisaalta olisi kyllä kehittävämpää mennä yhdellä ja samalla, kun sen oppisi tuntemaan paremmin ja voisi keskittyä omien vikojen korjailuun hevosta enemmän. Toisaalta taas erilaisilla hevosilla hyppääminen kehittää myös. Molemmassa on siis puolensa.

Nyt kuitenkin tämänkertaiseen hyppelyyn. Pera oli alussa melkoisen tahmea eikä se raipasta oikein ottanut paria reippaampaa askelta enempää. Kaipasin siis kannuksia, mutta tiesin niiden olevan turhia, kunhan päästään hyppelemään. Oli kuitenkin vähän työlästä alkuverkata hevosta, joka löntystelee rauhassa menemään. Alkuverkassa opettaja pisti meidät pyörittelemään ympyröitä ja voltteja hakien hevosia asettumaan ja säilyttämään sama tahti myös käännösten aikana. Pera kuitenkin asettui ihan kivasti, vaikka vauhtia sai pyydellä tasaisin väliajoin lisää. Laukassa verkattiin hakien hyvin etenevää normaalia laukkaa. Tässä vaiheessa Pera jo onneksi vähän jaksoi liikkua itse, mutta keskittyi vielä kyttäilemään sekä peili- että ovipäätyä. Ei se onneksi kummastakaan mitään sätkyjä saanut, mutta se mieluusti oikaisi päätyjä.

Ensimmäiset hypyt otettiin innarin tyyppisesti rakennetun maapuomin, pienen pystyn ja kavaletin muodostaneelle loivalle kaarelle. Aluksi tultiin oikealta, jolloin romppeiden järjestys oli juuri mainittu. Este oli kasattu peilipäädyn lähelle, joten Pera mieluusti pyrki menemään tehtävän aika oikeasta reunasta. Ensimmäinen kierros meni taas takellellen, ja opettaja ohjeisti ottamaan sujuvamman laukan. Pera laukkasi sitten nätisti, mutta itselle tuotti päänvaivaa, miten esteen jälkeen pitäisi tulla kavaletille. Jotenkin istanhdin taas turhan tukevasti satulaan, jolloin pienikin kavaletti tuntui haastavalta. Lopulta tajusin olla jämähtämättä satulaan, jolloin este meni hyvin samoin kuin kavaletti. Vasemmasta kierroksesta ylitettiinkin vastaisessa järjestyksessä eli kavaletti, este, maapuomi. Tämä menikin jo vähän paremmin, kun olin saanut istuntaa järkevämmäksi ja muistin peräti myös myödätä.

Seuraavaksi otettiin vielä kolmen esteen hypyt siten, että lähdettiin oikeasas kierroksessa hypäten pysty, siitä kaartaen vähän lävistäjän myötäisesti olevan pystyn yli laukka vaihtaen vasempaan ja siitä vielä toinen lävistäjän kaltaisesti ollut okseri ja laukka oikeaan. Ensimmäisellä kierroksella oli meno oli muuten hyvä, mutta oikaisin liikaa, kun oikeasti olisi pitänyt kiertää yksi este ennen kaartamista viimeiselle hypylle. Toisella kierroksella sain reitin kuntoon, ja homma oli sujuvaa. Tällä kertaa kokeilin tietoisesti vaihtaa laukkaa, jos se hypyssä jäi vaihtumatta. Liekö sitten ollut vastaan tuleva kaarre vai apuni, mutta Pera vaihtoi lennosta. Kauhean sujuvia lennosta tehdyt vaihdot eivät tosin olleet, mutta vaihtuivatpa laukat kuitenkin.


Lopuksi hypättiin viereisen kaltainen rata. Ensimmäisen kierroksen suurin moka oli se, etten pyytänyt hevosta reippaaksi alusta alkaen. Niinpä opettajan mukaan Pera teki enemmän hitaita korkeushyppyjä kuin sutjakkaita ylityksiä. Pari huonompaa hyppyyn lähtöä tuli myös tästä johtuen. Huomasin myös, että jos pitää valita liian läheltä tai kaukaa hyppääminen, niin otan aina tuon liian kauaa -vaihtoehdon. Pera ei tosin kuuntele minua asiassa, vaan valitsee itse sen lähemmän vaihtoehdon.

Toisella kierroksella sitten vissiin luulin olevani estekisojen uusintaradalla, sillä tein melkoisen tiukkoja kaarteita etenkin kolmoselta neloselle ja kuutoselta seiskalle. Pera kuitenkin laukkasi reippaasti, joten meno oli siinä mielessä parantunut. Itseä ärsytti kuitenkin, kun yksi korjattu virhe piti korvata toisella. Tulipa kuitenkin nähtyä, että Pera kääntyy aika kivasti tarpeen vaatiessa. Jos esteet olisivat olleet isompia, olisi matka noilla kurveilla tosin voinut tyssätä. Tähän mennessä esteet olivat turvallisella korkeudella eli olisikohan 60 senttiä ollut korkein. Opettaja kommentoi suoritusta sillä, että tulipahan ensimmäisen kierroksen virhe korjattua, vaikka tiet olivatkin melkoisia.

Tehtävän hyvin suorittaneille opettaja pisti vielä bonuksena esteet 1-5 korotettuna niin, että ainakin yksi ellei kaksikin estettä oli 80 senttiä ja muut jotain 60-70 senttiä. Esteet näyttivät vähän pelottavilta, joten salaa onnittelin itseäni, etten pääsisi menemään niitä. Liekö opettaja lukenut ajatukset, sillä hetken päästä hän tuumasi, että loputkin voivat halutessaan tulla tämän pätkän. Enkä sitten kyllä kieltäytynyt, sillä halusin loppuun aikaisempaa kurvailua paremman ratsastuksen. Oman vuoron koettaessa päätin viimein keskittyä kunnolla. Niinpä komensin Peran hyvään laukkaan ja lähdin ratsastamaan ajatuksen kanssa. Rata menikin vallan mainiosti. Pera meni sujuvaa laukkaa, jolloin hyppypaikat olivat selviä, ja lähdin hyppyyn hyvin mukaan. Laukat vaihtuivat esteiden päällä ja tietkin esteille pysyivät nätteinä. Kaikista parasta oli huomata, että ajatuksen ja hyvän laukan kanssa ratsastettuna ei se 80 sentin estekään ollut yhtään pelottava. Opettajaltakin tuli kehu hyvästä suorituksesta, ja loistin varmasti leveän hymyn kera Peraa taputellessa kiitokseksi.

Tällä kertaa parasta oli se, etten jännittänyt pahemmin. Osasin myös paremmin pyytää Peraa laukkaamaan, jolloin pääosin saimme hyviä hyppyjä. Lisäksi muutamat laukanvaihdot lennosta olivat mukava bonus. Parannettavaa on siinä, etten yritä valita hyppypaikkaa liian kaukaa ja että pystyisin tarkkailemaan hevosen vauhtia alusta asti ja vaikuttamaan ajoissa. Kunpa olisin saanut muutaman hyppypätkän videolle tai kuviksi, niin olisi voinut vielä analysoida tunnin kulkua tarkemmin.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Kevyttä jumppailua

Keskiviikkona oli vuorossa Veronan ratsastus. Koska tamman jalka tuntui vieläkin arpovan vointiaan, päätin ratsastella kevyemmin hevosen menoa silmällä pitäen ja vähän myös jumpaten. Menin myös valtaosan ajasta käynnissä.

Ensimmäisenä tein viime ratsastuskerralta tuttua hevosen asettamista ja taivuttamista ympyrällä pyöreyden saamiseksi sekä oman istunnan käyttäminen ja rentouttaminen oikeina aikoina. Veronaa ei ollut kauhean helppo saada rentoutumaan saati pyöristymään, vaikka yritin saada jälleen kerran pohkeeni töihin. Tein kuitenkin ympyröillä asetuksia ja taivutteluita sinnikkäästi, ja välillä tamma vähän antoi myöten. Nyt vasta sitten tajusin, että jäin liikaa miettimään sisäpuolen apuja ja ulko-ohjan tuki taisi olla olematon. Tällä kertaa en kuitenkaan roikkunut sisäohjassa, joten jotain hyvää sentään. Oman istunnan kontrollointi oli aika haastavaa. Sillä kun tuntuu olevan oma elämä, johon keskittymiskykyni ei näemmä kykene puuttumaan. Aika paljon sai ajatella nimenomaan sitä istuntaa, että siihen sai jonkinlaisen hyvän muutoksen.

Tämän jälkeen lähdin tekemään pohkeenväistöjä. Verona tuppasi olemaan melkoisen nihkeä, mikä on tältä tammalta vähän outoa. Yleensä sitä joutuu jarruttelemaan paljon enemmän kuin hoputtamaan eteenpäin. Väistöissä keskityin pitämään hevosta kohtuullisen suorana enkä antanut itseni tökkiä hevosen takapäätä johtamaan. Kun tajusin hallita ulkopuolta, pystyin vähän rentoutumaan sisältä. Pätkittäin Verona tarjosikin aika hyviä väistöaskelia, mutta karkasi kyllä tehtävästä, jos oma keskittyminen herpaantui. Olisin kuitenkin kaivannut väistöön vähän enemmän tarmokkuutta, mutta sitä ei ollut nyt matkassa kannuksista huolimatta.

Väistöjen jälkeen kokeilin jumpata erityisesti etupäätä tekemällä takaosakäännöksiä. Nämä menivät lahjakkaasti pieleen. Tamma kyllä kääntyi, mutta niin teki takapääkin turhan isoilla askelluksilla. Hyvät neuvot olisivat olleet tarpeen, sillä en keksinyt yhtään, miten olisin saanut takapään pienemmälle askeleelle. Ai miten niin hevosessa on muutakin kuin etuosa? En jaksanut kuitenkaan jäädä harmittelemaan tätä, vaan päätin vielä testailla avotaivutuksia. Peilien todistamana selvisi, että oikealle avot onnistuivat vasempaa paremmin. Oikealle tehtynä avot olivat kohtuullisen vaivattomia, vaikka ihan matkustajaksi ei pystynyt heittäytymään. Parannuksena tässä olisi tietysti ollut hevosen aktiivisempi liikunta. Vasemmalle tehtynä avot olivat aika pulmallisia. Hevosen takaosa tahtoi aina harpata etuosan kanssa uralle, ja sain tarjoilla apuja vaikka miten, että hevonen pysyi edes muutaman askeleen varsinaisessa avotaivutuksessa. Äkkiseltään väittäisin, että vasemmalle menin vääntämään hevosen liian vinkkuralle ja painoni oli tuttuun tapaan liikaa sisäpuolella.

Loppuun päätin testata vielä ravia. Pyörittelin siinä jälleen ympyröitä asetellen ja yritin hakea tammaa pyöreäksi ja rennoksi. Ravissakin meno oli paikoin tahmeaa, ja vaikka tamma ei näyttänyt varovan jalkaansa tai nyökkäävän, ei se silti tuntunut täysin normaalilta. Ravissa hain vielä tammaa vähän pyöristymään ja hetkittäin onnistuinkin. Olisin silti toivonut, että olisin saanut pyöreyttä säilytettyä pidempiä hetkiä. Nyt tamma aina välillä väläytti kivan pätkän, mutta olikin jo seuraavassa hetkessä taas pää ylhäällä. Ilmeisesti pohkeeni olisivat saaneet olla aktiivisempia, jotta liike olisi lähtenyt paremmin takapäästä. Liikutuksen jälkeen tarkistin vielä jalat, jotka tuntuivat ihan normaaleilta. Jospa tahmeus sitten johtui siitä, että kuski ei vain muistanut ratsastaa kunnolla ja antoi periksi liian helposti.

tiistai 16. elokuuta 2011

Käynnissä jee, muutoin buu

En sitten malttanut olla tallilta poissa näin tiistainakaan, joten lyöttäydyin oman tallin viimeiselle tunnille mukaan. Pollearpajaisissa kohdalleni sattui Lore, jota on ilmeisesti alettu kutsua jostain syystä taas Kukkikseksi. Tai sitten vain käsitin väärin. Joka tapauksessa tunnin treeniaiheena oli asettelut ja taivuttelut tavoitteena saada hevonen rennoksi ja pyöristymään. Kuskien puolestaan piti ajatella omaa istuntaa ja osata olla sen kanssa tarpeen mukaan aktiivinen tai passiivinen.

Tehtävän toteuttaminen aloitettiin käynnissä pyöritellen ympyröitä. Lore oli jälleen käynnissä aika kiva niin kuin viime kerralla. Se kulki itse sopivan reippaasti eteenpäin ja otti asetukset aika hyvin vastaan. Pyöreyttäkin alkoi hiljalleen löytyä mukavasti. Omassa ratsastuksessa olin tyytyväinen siihen, että muistin välillä olla istunnallani passiivinen eli en jäänyt häseltämään turhaan. Taisin käynnissä jopa muistaa ratsastaa pohkeilla enemmän kuin ohjilla, mikä oli aika hyvä saavutus minulta. Opettajalta tuli kehua siitä, että Lore kulki mukavan tahdikkaasti. Käynnissä siis homma sujui aika mukavasti, mutta sittenpä alkoikin alamäki.

Ravissa jatkettiin samalla kaavalla: lisää ympyröitä, asetteluita ja taivutteluita. En yhtään käsitä, mitä tapahtui, mutta Lore muuttui hankalaksi saada rentoutumaan tai edes myötäämään. Välillä sain hevosen päätä vähän alemmas, mutta varsinaisesta pyöreydestä ei ollut toivettakaan. Yritin käyttää pohkeita tehokkaammin, sillä ajattelin jääneeni ohjiin kiinni. Pohkeet eivät auttaneet, sillä Lore mieluusti otti ne vain vauhtiapuna ja lähti kipittämään. Tästä sitten lumipalloefektin kaltaisesti lakkasivat pidätteeni tarkoittamasta hevoselle mitään, ja soppa alkoi olla aika valmis. Ohjasotteet saivat hevosen jännittymään ja pohjeavut kipittämään. Yritin kovasti tajuta, mitä ihmettä tapahtuu, mutta aivonystyrät eivät olleet terävimmillään. Lisäksi istuntani harjoitusravissa oli taas melkoista höykytystä, kun en saanut pollea yhtään pyöristymään, jolloin ravi olisi pehmennyt hieman.

Aikani menoa ihmetellen pyysin opettajalta neuvoa. Hän kertoi pohkeeni valuvan eteen niinä hetkinä, kun painoin kantapään liian alas. Tämän seurauksena jalka pääsi suoristumaan, jolloin puolestaan istuinluut irtosivat satulasta. Opettaja ohjeisti ajattelemaan polvea ikään kuin enemmän maata kohti samoin kuin varpaita. Näin paino ei olisi niin vahvasti jalustimella, vaan enemmän istuinluilla. Neuvo tuntui kaikin puolin järkevältä, mutta sen toteuttaminen olikin toinen juttu. Olen nyt vahvasti intoutunut painamaan kantapäätä alas, joten ajatus pienestäkin varpaiden painamisesta alas tuntuu vaikealta. Yritin sitten muutamat pätkät saada jalkojani uuteen asentoon, mutta yllättäen tällä kertaa ei tullut asiassa valaistumista.

Kuvassa on taas oikea hevonen, mutta ratsastajana en ole minä. Sen sijaan uskon meidän laukkapätkien menneen aikalailla näin. Hevosen pää korkealla, kuskin mieli matalalla.

Lopuksi otettiin laukkapätkiä ravista. Tavoitteena oli laukassakin saada hevonen rennoksi ja pyöreäksi. Olin vielä treenailemassa pohkeiden asentoa, kun muut jo aloittelivat laukkapätkiä. Lorella alkoi tässä vaiheessa viimeinenkin keskittymiskyky kuskiin loppua, ja se kipitti laukkaavista kavereistaan innostuneena ja nostipa itsestään parit laukatkin. Jarrutteluni eivät juuri tehonneet, ja oma osaamattomuus nakersi aika pahasti. Siinä sitten koetin saada aina muutaman hallitun raviaskeleen, josta siirtyä laukkaan. Lorehan kyllä nosti laukan, mutta aika ampaisemalla. Hallituista nostoista ei siis oikein voinut puhua. Laukassakin ruuna kauhoi menemään ja töitä sai tehdä melkoisesti, että sen sai vähän rauhoittumaan. Opettaja ohjeisti, että yrittäisin taas istua syvemmälle satulaan ja jarruttaa istunnalla enemmän ohjien sijaan. Lisäksi ylävartaloa ja lantiota olisi pitänyt saada liikkumattomammaksi. Muutamien askelien ajan sain neuvot toteutettua, ja Lorekin laukkasi piirun verran rennommin, mutta sitten oma pakka taas hajosi, ja hevosen keskittyminen katosi samantien.

Tunnin palautteena sain opettajalta sen, että kunpa Loren käynnissä nähty hyvä meno olisi jatkunut myös muissa askellajeissa. Niinpä, samaa toivoin minäkin. On kuitenkin mukava huomata, että Lore ei ole enää alkutunnista niin jännittynyt, vaan on kohtalaisen helppo saada vähän pyöristymään. Ennen koko tuntikin saattoi hurahtaa helposti siten, että polle jäkittää pää taivaita kurotellen. Tunti jäi kuitenkin käynnin onnistumisista huolimatta harmittamaan. Oma pakka oli niin sekaisin, että meno meni häseltämiseksi, mikä näkyi hevosessa välittömästi. Lore oli siis jälleen kerran opettavaisesti ratsastajansa peili. Vielä kun olisin älynnyt tämän ajoissa ja alkanut korjata tilannetta aktiivisemmin. Ehkä ensi kerralla sitten.

maanantai 15. elokuuta 2011

Päänvaivaamista

Koska hepaton sunnuntai oli tuntunut kauhean pitkältä, päätin olla pitämättä hepatonta maanantaita. Soittelin oman tallin ollessa kiinni Aaltikselle ja kaikeksi onneksi mahduin tunnille. Pienen alkuhäslingin jälkeen selvisi, että menen tallin tuoreella tulokkaalla eli Assilianilla. Assi on kuusivuotias, noin 160-senttinen tamma, joka on helppo B -tasoinen koulupuolella ja rataesteillä selviytyy ainakin 80 sentistä.

Voitte muuten lukaista myös Noran blogista ensimmäisen kerran fiilikset tästä hevosesta.

Tunnin aiheena oli siirtymiä. Harmittelin taas, kun alkukäynneissä ei juuri ehtinyt kuulostella hevosta ennen kuin piti jo alkaa verkata ravissa. Assi oli mukavan reipas, mutta tahtoi elää omaa elämäänsä päänsä kanssa. Välillä se nykäisi sen alas, sitten taas ylös ja kruunasi koko homman venyttämällä sitä eteen. Oma istuntani petti aika lahjakkaasti näinä hetkinä muutamaa kertaa lukuun ottamatta. Parit kerrat sain tamman vähän pyöristymään, mutta sitten ihan tyhjästä se keksi taas viskata päänsä johonkin suuntaan.

Koska en alkuraveissakaan kauheasti saanut sitä hyppysiini, heti perään tehdyt laukkailut olivat kerrassaan surkuhupaisia. Aluksi Assi ei halunnut ymmärtää laukka-apuja, vaan sen sijaan tamma kiihdytti vauhtiaan. Tulipas sitten esitettyä taas huonoa ratsastusta, kun nostamisen sijaan ajoin hevosen laukkaan. Yritin myös kevyellä raipannapautuksella saada laukka-avun perille, mutta tammalla meni herne tästä nokkaan, ja se pisti pienen pukin vastalauseena. Opettajalta tuli ohjeena nostaa kaarteessa laukka. Tämä ei kauheasti helpottanut, mutta kun aloin tehdä laukka-avut hyvin korostetusti, alkoi sekin askellaji löytyä vähän paremmin. Itse laukka oli ihan hyvää ja rullaavaa. Mitä nyt muutamia raville pudottamisia tuli, mutta kuski taisi silloin jäädä vain matkustelemaan.










Siirtymäkuvio meni siten, että ravista siirryttiin lyhyelle sivulle käyntiin, pitkän sivun alusta takaisin raviin ja pienen treenin jälkeen myös pitkien sivujen keskikohdassa käyntiin. Kuviota maustettiin myös pysähtymisillä pitkien sivujen keskikohdassa ja lopulta lyhyille sivuille tehdyillä laukkanostoilla. Käynti-ravi-käyntisiirtymissä sain noottia opettajalta siitä, että Assi jännittyy nostoissa ja lähtee kipittämään. Kuulemma piti osata olla nukuksissa niinä hetkinä. Tulkitsin tuon siten, että istun mahdollisimman rauhassa, valmistelen siirtymät ja annan kevyet avut. Assi ei näistä yritelmistä huolimatta halunnut alkaa kovin rennoksi, vaan kevyet avut eivät tuntuneet riittävän ja välillä käyntiin piti jarrutella tovi. Muutamia kertoja sain ihan kohtalaiset siirtymät, mutta en tietenkään tajunnut ajatella, mitä silloin tein oikein. Pysähdyksissä Assi loisti pari kertaa sen verran, että seisahtui kohtalaisen nopeasti ja jäi rauhassa odottamaan seuraavaa pyyntöä. Kuvissa voidaankin kauhistella hevosen niskan tuijottelemista ja pohkeiden paikkaa.


Laukkasiirtymät tuottivat taas alussa päänvaivaa. Assi tahtoi kipitellä ravissa turhan reippaasti, jolloin jäin jotenkin sätkimään kyytiin vailla järkevää kykyä vaikuttaa hevoseen. Välillä sain hevosta vähän rauhallisempaan raviin, jolloin saatoin yrittää antaa laukka-avut selkeästi. Jos en väärin muista, nousivat laukat oikeassa kierroksessa vasenta paremmin. Syytä tähän en osaa sanoa. Laukasta raviin siirtyminen vaati myös jarruttelumatkaa, vaikka ei tamma mitenkään yli-intoillut laukassa. Kuski vaan ei osannut. Laukkasiirtymiä saatiin kuitenkin muutamat ihan järkevätkin, jolloin yritin muistaa kehua hevosta.

Siinäpä sitten oli tunnin tehtävät. Loppuraveissa yritin vielä saada tammaa vähän rentoutumaan päänsä kanssa sen sijaan, että se viskoisi sitä. Hetkittäin onnistuin, kunnes tamma taas keksi jonkin päänvaivaamisliikkeen ja unohti kuskin. En oikein käsittänyt, mitä noina hetkinä olisi pitänyt korjauksena tehdä. Olisi ehkä pitänyt kysyä. Tunnin alussa oli kyllä olo, että minä ja alle seitsenvuotiaat hevoset ei kyllä sovita yhteen. Omat jarrut olivat jääneet kotiin ja ilmeisesti myös hermot. Moneen otteeseen sain puhista itselleni, että otapas nyt rauhallisemmin. Sentään sen tajusin, että oma hermostuminen ei paranna tilannetta. Ehkä niinä kertoina nuo onnistumisetkin tulivat, kun muistin hengittää ja olla täsmälliseksi.

Assi tuntui kuitenkin muutoin ihan järkevältä hevoselta. Se ei vaikuttanut kovin vinolta tai ei ainakaan puskenut ympyröillä kummemmin. Se myös kääntyi näppärästi ja osasi liikkua ihan itse. Tämän kokemuksen perusteella tamma ei päässyt suosikkilistani kärkipäähän, mutta ehkä ensimmäisen ratsastuskokemuksen perusteella ei kannata lopullista tuomiota vielä antaa. Tamma on kuitenkin tallilla tuore tapaus, joten silläkin kestää oma aikansa kotiutua. Ehkäpä sitä vielä jokin kerta pääsisi testaamaan tätä hevosta uudelleen.

Kuvista ja videosta kiitos Noralle!

lauantai 13. elokuuta 2011

Tölttiä, hanaa ja maisemia

Nyt on sitten tullut ratsastettua islanninhevosellakin. Tämän haaveen toteuttajana toimi Moilasen tila Yli-Iissä. Perille päästyämme saimme sumplia keskenämme ratsut vetohevosen valinnan jälkeen jäljelle jääneistä. Olin jo nettisivujen esittelytekstin perusteella ihastunut Threnna fra Oddgeirsholumiin eli tutummin Thrennaan. Sivujen mukaan tämä 13-vuotias tamma on niin kiltti, että vaikka maapallo räjähtäisi, seisoisi se kiltisti paikoillaan. Ratsuna tammaa kehutaan reippaaksi, mutta tottelevaiseksi. Threnna on myös tallin suurin issikka mittavalla 140 sentin säkäkorkeudella. Tamma hallitsee perusaskellajien lisäksi töltin, mutta ei passia.

Hevosten laiton jälkeen olikin aika suunnata neljän tunnin maastovaellukselle. Alussa piti kulkea pienoinen matka asfalttia myöten ennen kuin pääsi hiekkateille ja metsäpoluille. Tykkäsin kyllä reitistä, vaikka taisimme pari kertaa mennä reittejä edestakaisin. Matkalle mahtui kangasmetsää, hiekkateitä, hakkuualueita ja jopa suonreunaa. Kelikin onneksi suosi, sillä noin puolen tunnin eväshetken aikana tihuutti vähän vettä, mutta muutoin oli aurinkoista tai pilvistä.

Töltin saamiseksi vetäjä ohjeisti istumaan hyvin hevosen takajaloille ja pyytämään siitä normaalisti reippaaseempaan menoon. Jos polle tarjoaisi ravia, pitäisi vain pidätteillä pyytää se tölttäämään. Threnna tölttäsi pääosin hyvin ja olipa kyydissä lysti istua. Välillä tamma kuitenkin vaihtoi raville, mutta kaikeksi onneksi aika sukkelaan sen sai pyydettyä takaisin tölttiin. Siinä askellajissa kyllä saattoi rentoutua ja katsella maisemia. Issikat kun olivat hyvää pataa keskenään ja tölttäsivät kaikessa rauhassa possujunassa menemään.

Vaelluksen jännimpiä hetkiä ovat laukkapätkät sekä välille sattuneet ojien ylitykset. Osa hevosista vähän ponnisti niiden yli, mutta Threnna kerta toisen jälkeen onnistui kömpimään niistä yli ilman pientä hyppäystä. Se ei tosin omaa menoani haitannut, könötin selässä kuin 160 sentin esteen ylityksessä. Kivaa siis oli. Lisäksi laukkapätkissä mentiin aika vauhdilla. Parissa ensimmäisessä pätkässä nynnyilin ja annoin reippaampien mennä ohi. Viimeisessä laukkapätkässä vissiin naksahti vauhtivaihde päälle, ja Threnna kilttinä hevosena pisti kaviota toiseen eteen, kun pyysin. Tulipahan vähän kaasuteltua laukassa eikä menokaan enää pelottanut. Threnna eteni sen verran varmasti ja turvallisesti, että oli ihan virkistävää vähän päästellä menemään.

Nelituntinen reissu hujahti kyllä aika joutuisasti ohi. Eikä issikan selässä onneksi ollut edes niin kauhean jättiläisolo, vaikka toki ne pohkeet haroivat ilmaa. Threnna antoi kuitenkin mahtavan ensikosketuksen islanninhevosiin, joten enköhän vielä toistekin löydä itseni moisen kyydistä.

Sitten vielä tällainen blogin loppukevennys. Sovitaan, että videon tarkoituksena on havainnollistaa 178-senttisen ratsastajan ja 140-senttisen issikan kokoeroa sen sijaan, että näytetään, kuinka blondi laittaa hevoselle loimea. Huom! Kuvauksissa ei vahingoitettu yhtään issikkaa.



Kuvasta kiitos Tiina-vetäjälle ja videokameran mukaan ottamisesta ja videosta kiitos Noralle.

perjantai 12. elokuuta 2011

Kokoamisen alkeita avotaivutuksen avulla

Perjantain tunnin teema oli samoilla linjoilla keskiviikon tunnin kanssa. Luvassa oli siis kokoamisen harjoittelua, mutta tällä kertaa avotaivutusten avulla. Opettaja oli alun perin jakanut minulle polleksi Kaapon, mutta jostain syystä nimeni oli pyyhitty sen jälkeen listasta. Sain sitten valita muutamasta vaihtoehdosta itselleni ratsun ja tehtävän kuultuani valitsin Jussi-herran. Jussi oli tehnyt jo tunnin alle, joten se oli alusta alkaen kohtuullisen helppo saada pyöristymään aina hetkeksi. Yritin myös alusta alkaen kiinnittää huomiota siihen, että tekisin pohkeillanikin töitä, sillä tahdon unohtaa ne muutoin liian helposti.

Treenikuviona oli tehdä pitkälle sivulle avotaivutusta, mutta sen ei tarvinnut olla ihan oppikirjanmukaista. Sen sijaan avotaivutuksen avulla hevosta haettiin lyhyelle, mutta ponnistavalle askeelle. Tavoitteena oli saada hevosen takajalat kunnolla töihin, jolloin takapää ottaisi enemmän painoa ja etupää kevenisi. Kuviota tahkottiin ensin käynnissä hyvän tovin ja sitten ravissa.


Vasemmassa kierroksessa meno oli yllättävän helppoa sekä käynnissä että ravissa. Jussi meni avotaivutuksen kaltaista menoa aika mukavasti, pyöristyi ja sain lyhennettyä askeltakin alun mietinnän jälkeen ihan hyvin. Oli aika yllätys, että oikeassa kierroksessa sain pidettyä painoakin paremmin oikealla puolella. Yleensä kun tuppaan aina valumaan vasemmalle puolelle. Koska homma sujui kivasti, opettaja kehotti hakemaan hevosta vielä vähän lyhyemmäksi ja saamaan vielä parempaa liikettä takapäähän. Yritin toteuttaa tätä ja väliin opettajalta tuli kehua. Itse huomasin, että pitäisi oppia tuntemaan paremmin, milloin takapää liikkuu pyydetysti. Vielä en tätä tuntemisen jaloa taitoa ole sisäistänyt, joten osan tuntee, osan arvaa.


Oikea kierros olikin sitten ilmeisesti sekä kuskille että hevoselle haastavampi. Olisikohan ollut kyse Jussin jäykemmästä puolesta? Jostain syystä en saanut avoja kovin nätisti menemään, ja Jussi tahtoi jännittyä ja mutkitella niissä. Kenties aiemmin hyvin oikealle puolelle toiminut painoapuni oli jäänyt roikkumaan sinne tässäkin vaiheessa. Taisin myös olla ihastunut ohjaan taas ja unohtaa pohkeet. Pätkittäin sain Jussia aina oikeinpäin, mutta silloin takapää tahtoi vähän sammua. Opettaja ohjeisti antamaan pieniä merkkejä hevosen takaselälle ylhäältä päin, jotta se alkaisi koukistaa takajalkojaan enemmän. En ilmeisesti osannut antaa tätä raippa-apua oikein, kun Jussi ei oikein reagoinut.


Kun sain Jussia vähän oikeinpäin, opettaja hoksautti sen tahtovan painua vähän turhan alas. Ohjeeksi tuli saada päätä hieman ylemmäs. Pyysin pohkeilla takapäätä vähän etenemään ja samalla otin pidätteitä edestä. Tämä auttoi ihan hyvin, ja Jussi nosti päätään vähän ylemmäs. Kun avoja ja lyhentämistä oli tahkottu aikansa, sai lyhyen raviin sijaan ottaa rennompia hetkiä, jos hevonen pysyi oikeinpäin. Jussi oli aika mukavasti kuulolla ja saimme ravailla rennosti hyviä pätkiä.

Viimeisenä tehtävänä testattiin puolestaan laukan lyhentämistä. Aluksi laukka nostettiin lyhyestä ravista, sitten käynnistä. Laukasta puolestaan siirryttiin ensin takaisin raviin, sitten suoraan käyntiin. Laukka nostettiin pitkän sivun alusta ja noin puoleen väliin laukattiin normaalia laukkaa, sen jälkeen lyhennettiin niin paljon kuin lähti. Jussi nosti laukat pääosin hyvin, mitä nyt katsojakommenttina kuulin menneeni muutamat kerrat vastalaukkaa. En yhtään huomannut, koska mentiin suoralla. Hups. Itse lyhentäminen onnistui ihan ok, enemmänkin olisi toki voinut ottaa lyhyemmäksi, mutta askellajin pysyminen yllä askarrutti, joten en tohtinut. Siirtymä rauhalliseen raviin oli myös kohtalaisen helppo tehdä.

Sen sijaan laukasta käyntiin siirtymiset eivät onnistuneet minulta, vaikka hevonen kyllä on hyvä niissä. Jostain syystä väliin tuli aina ravia, vaikka kuinka muka yritin lyhentää laukkaa ja olla jämäkästi pyytämässä käyntiä. En ehtinyt tajua, mitä kummaa tein väärin enkä vieläkään ole asiassa valaistunut. Jännitinkö itseni irti satulasta vai mitä? Opettaja pisti meidät muutamalle sakkokierrokselle, joista viimeinen oli ehkä paras, vaikka kaukana hyvästä. Siihenkin siirtymiseen hurahti vähän ravia, vaikka muka tsemppasin ja yritin keskittyä. Olisipa ollut kiva kuulla, mitä teen tuossa väärin. Nyt jäi vähän kaivelemaan.


Loppuraveissa opettaja halusi hevosten kulkevan rennosti ratsastajiensa alla kiiruhtamatta ja pyöreänä. Jussi oli tässä vaiheessa varsin mukava ja kevyt ratsastettava. Pyöreys pysyi yllä aika hyvin ja parhaat hetket olivat niitä, kun Jussi ravasi pyöreän rennosti vailla mitään kiirehtimistä. Sen sijaan ruuna meni tasaisesti pyydettyä tehtävää ja tuntui juuri siltä, että se odottaa vain seuraavaa pyyntöäni. Oli kyllä kerrassaan mukava tunne. Olisin voinut humputella sitä ravia pitkät pätkät, mutta tunti valitettavasti loppui. Jussi-herra sai kyllä tämän kuskin tosi hyvällä mielelle. On se vain hieno hevonen.

Kuvista ja videoista kiitos Noralle!

torstai 11. elokuuta 2011

Koulukurssin päätös väistätellen

Aaltiksen viisipäiväinen koulukurssi olikin nelipäiväinen, sillä nettiin oli livahtanut väärä päättymispäivämäärä. No, pitäisihän se tietää, ettei kaikkea nettiin kirjoitettua pidä uskoa. Pääsimme kuitenkin kurssin viimeisen päivän kunniaksi tekemään muuta kuin perusratsastusta, ja treeninä olikin pohkeenväistö pääosin ravissa. Ratsunani oli mukavasti kolmannen kerran Essi.

Alkuverkka meni tuttuun tapaan ravaillen ja opettajan ohjeita kuunnellen. Essi oli mennyt jo yhden tunnin alle (itse asiassa sellaisella ratsastajalla, joka on joskus tätäkin blogia lukenut, terveisiä siis!) ja kulki sillä tunnilla hienosti. Kuskin vaihdoksesta se ei tosin tainnut tykätä, sillä alkuverkassa saimme käydä neuvotteluita siitä, kuljetaanko nyt pää taivasta kohti vai vähän pyöreämpänä. Jostain syystä Essiä oli tänään vaikeampi saada rennoksi, ja nyt asiaa ajateltuani pohkeeni olivat tänään heikommalla käytössä. Opettajalta tuli tuttu kommentti pohkeista ja nyt videolta tsekattuna ne tosiaan ovat aika hirveästi. Harmi vaan, että olen saanut useat vuodet humputella omalla tallilla pohje liian edessä, niin korjaaminen on moninverroin hankalampaa.

Verkan jälkeen päästiinkin siirtymään pohkeenväistöön. Kuviona oli typistää lyhyttä sivua hieman kääntymällä halkaisijalle ja jatkamalla siitä muutamia metrejä suoraan. Siitä sitten väistätettiin takaisin pitkän sivun uralle, mieluusti sopivissa ajoin ennen sen loppumista. Väistöjä tehtiin vain parit kerrat käynnissä ennen raviin siirtymistä. Käynnissä meno oli ihan ok, kunhan muistin oikeasti pyytää pohkeella ja pitää ulkolavan hallussa. Keskittymiseni oli kuitenkin taas hukkateillä, mikä kostautui mallikkaasti raviväistöissä.

Raviväistöissä suurimmat ongelmat olivat etenkin ulkolavan karkaaminen omille teilleen, hevosen pään meneminen vinkkuralle ja kuskin hetkittäiset kyvyttömyydet saada pidätteitä tai pohkeita läpi. Nämä ongelmat ilmenivät siinä, että väistö loppui ja muuttui puskemiseksi tai koko väistöä ei ollutkaan. Sain Essiä aina vähän rentoutumaan ennen väistöä, mutta väistöissä se jäkitti aika tehokkaasti päällään. Taisin koko tunnin aikana kerran saada sen loksahtamaan opettajan sanojen mukaan peräänantoon väistössä, jolloin tamma olikin hieno ratsastettava. Muina kertoina hevonen jännittyi enkä tiennyt, mitä tehdä.

Opettajalta tuli noottia ja korjausapua aika tehokkaasti, mikä oli vain hyväksi. Ainakin tuli yritettyä kunnolla eikä vain pyöriteltyä vähän sinnepäin. Hiljalleen alkoin bongata raviväistöjen ongelmia ja sain aina hetkittäin tehtyä korjauksia. Olin tosi tyytyväinen siihen ja opettajaltakin tuli kehu siitä, että korjaukset olivat aivan oikeita. Essi kyllä väisti hienosti, kun sain itseni kasaan ja hevosen tukevammin kahdelle ohjalle. Mukaan kyllä mahtui niitä järkyttäviä yritelmiä, mutta tulipahan tasapainoteltua sen kivan ja vähemmän kivan ratsastuksen välillä.

Lopuksi kuvioon lisättiin vielä väistöstä laukannosto. Tässäkin tasapainoilu onnistumisen ja pieleen menemisen välillä jatkui. Jostain syystä Essi tykkäsi kipittää, jolloin väistöt tahtoivat mennä plörinäksi. Opettajaltakin tuli noottia, että välillä hevonen vei minua ihan noin vain. Essi vaati aika tukevat pidätteet ennen kuin se yhtään malttoi rauhoittua väistöön. Pidätteiden mennessä läpi homma helpottui huomattavasti. En vain käsitä, miten en aikaisemmin alkanut ratsastaa pidätteitä tehokkaammin. Ilmeisesti pelkäsin vauhdin hiipuvan sitten kokonaan, mikä oli kyllä aika turha pelko tämän tamman kanssa. Väistön jälkeen onnistuin myös muutamia kertoja ajamaan hevosen laukkaan, hups. Sitten taas muistin ratsastaa noston, ja Essi palkitsi sen sujuvalla siirtymisellä laukkaan. Pääty-ympyrällä sain Essiä myös rentoutumaan hieman laukassakin, mistä olin toki iloinen.

Loppuravissa hain sitten tammaa vielä pyöristämään itseään. Vasen kierros oli aika työläs, mutta oikea sujui kohtalaisen helposti. Vaikka tänään emme pollen kanssa olleetkaan ihan niin paljoa samoilla aaltopituuksilla kuin edelliskerralla, jäi ratsastus silti vahvasti plussan puolelle. Nyt ei vaikeuksistakaan huolimatta tullut sitä oloa, ettei osaa ratsastaa yhtään, sillä asioita sai aina kuitenkin vähän korjattua. Essi pitää siis paikkansa suosikkinani tähän mennessä kokeilemieni Aaltis-hepojen listalla. Kunhan saisin itseni pysymään aina tunnin kasassa, saattaisi tämä tamma väläytellä vaikka kuinka hienoja hetkiä. Ennen moista ilmestystä on kuitenkin treenattava jälleen kerran lisää ja vielä vähän enemmän.