Kun olin selvinnyt tiistain ensimmäisen tunnin aikana Jussin kanssa saaduista onnistumisen huuruista, siirryin seuraavalle tunnille Peran selkään. Treeniaihekin vaihtui, sillä vuorossa oli puomeja. Olipa kyllä jännä vaihtaa pitkästä aikaa lennosta hevonen toiseen. Jussi ja Pera kyllä poikkesivat kuin yö ja päivä. Siinä, missä Jussilla oli sopivasti muotoja ja suoruutta, oli Pera kapoisempi ja luikerteleva. Tunnin alussa menikin hetki, että opin mukautumaan Peran liikkeeseen ja sain sen kulkemaan vähemmän kiemurrellen.
Tunnin aluksi verkattiin ravissa menemällä kahden puomin suoraa tasaisesti molemmista suunnista. Puomien jälkeen siirryttiin käyntiin lyhyttä sivua kohti ja vasta sitten käännyttiin. Pera oli mukavasti kuulolla, joten puomit menivät tasaisesti, ja ravi vaihtui käyntiin ongelmitta ja kohtuullisen suorasti myös.
Tämän jälkeen askellaji vaihdettiinkin jo laukkaan. Nyt ravissa ylitettyjen puomien väliin tuli laukassa ensin saada seitsemän askelta, sitten kuusi. Kiitos aiemman tunnin, kuskikin oli jo hereillä ja muisti vaikuttaa hevoseen. Tämän tuloksena saimme Peran kanssa lyhyen, mutta etenevän laukan, joten puomien väliin tuli vaaditut seitsemän askelta kahteen kertaan. Ei ongelmia, vaan päinvastoin: helppoa ja kivaa. Kuuden askeleen saaminen väliin ei myöskään ollut ongelma. Peralle tämä tarkoitti aikalailla normaalia laukkaa, joten väli hurahti tässäkin askelmäärässä sujuvasti. Puomien jälkeen piti myös saada hevonen käyntiin ennen kääntymistä, ja onneksi tässäkään ei ollut pulmia. Pera vaihtoi askellajin näpsäkästi käyntiin.
Sitten siirryttiinkin kolmen kavaletin suoralle. Ensin väleihin piti laittaa neljä, sitten kolme askelta. Tässä harjoituksessa tuli tunnin ainoa virhe. Ensimmäisellä kierroksella aloittavalle kavaletille tuli vähän turhan pitkä hypähtävä askel, joten väli kutistui ja neljän askeleen sijasta siihen meni kolme. Sain tosin korjattua mokani jo toisessa välissä, johon tulivat vaaditut neljä askelta. Tajusin jopa mokani: päästin hevosen liian pitkäksi ennen ensimmäistä kavalettia, jolloin se toki venytti askeleensa. Ei pitäisi mennä nukahtamaan kesken kaiken siellä satulassa. Onneksi toisella kierroksella olin taas hereillä, ja Pera selvitti välit hienosti neljällä askeleella.
Lopuksi samalle kavalettisuoralle otettiin vielä kolmen askeleen välit. Opettaja ohjeisti kaikkia tsemppaamaan niin, että homma saadaan ensimmäisellä kerralla tehtyä oikein. Innostuin sitten vähän ja spurttasimme Peran kanssa oikein kunnolla. Kyllähän ne välit menivät kolmella ihan helposti, ehkä jopa vähän liiankin vauhdikkaasti. :) Hyvää kuitenkin tässä vähän reippaammassakin tahdissa oli se, kuinka Pera oli kuitenkin kuulossa ja välit eivät silti käyneet ahtaaksi. Eikä kuskia edes hirvittänyt vauhti, lähinnä vain hymyilytti. Eri asia olisi varmasti ollut, jos kavaletin sijasta edessä olisikin odottanut este.
Tunnin lopuksi hain vielä Peraa ravissa pyöreäksi tuntumalle. Polle totteli ihan mukavasti, mutta aina pyöristyessään malttoi hetken ja sitten pää taas olikin ylhäällä. Loppukäynneissä vielä työstin asiaa, ja lopulta Pera toistuvien korjausteni jälkeen alkoi rehellisesti pysyä pyöreänä ja rentona. Siihen lakkasikin aiemmin koetut kiemurtelut ja hevonen suoristui työskentelemään. Hieno tunne, hieno hevonen. Edelleen lisää tällaista ja paljon, kiitos!
tiistai 30. marraskuuta 2010
Sujuvaa menoa väistellen ja pyöristellen
Päätin sitten korvata väliin jäävät perjantain ja sunnuntain tunnit suoriltaan tiistaina kahdella peräkkäisellä tunnilla. Olin myös toivonut Jussia tai Peraa, ja molemmat toiveet toteutuivat. Ensimmäisen tunnin aloitin Jussilla. Treeniaiheena oli kouluvääntö pohkeenväistön avulla etsittävän pyöreyden kanssa.
Kuviona koko tunnin ajan pysyi seuraava: pitkän sivun alusta tehtiin lyhyillä askelilla pohkeenväistö keskihalkaisijalle, siitä voltti ja loppupätkä suoraan toiselle pitkälle sivulle siirtyen ja sama uudelleen. Pohkeenväistössä sekä volteilla pyrittiin saamaan hevonen rennosti ulkopuolen avuille. Kuviota mentiin käynnissä sekä harjoitusravissa.
Käynnissä kuvio sujui mukavasti. Jussi oli ollut jo aikaisemmalla tunnilla, joten moottori oli mukavasti lämmennyt, ja hevonen oli kuulolla. Pohkeenväistössä pidätteitä sai tosin ottaa useampia ennen kuin Jussi löysi lyhyet askeleet ja alkoi väistää paremmin. Opettaja hoksautti tässä kohden tekemään pidätteitä ulko-ohjalla ja pitämään sisäohja enemmänkin rentona. Näin hevosta saataisiin paremmin ulkoapujen tuelle. Hiljalleen homma alkoi sujua oikein mukavasti, ja Jussi pyöristyi mukavasti pysyen rentona pitkiä pätkiä. Jos jokin keikautti pollen pään taas ylös, palautui se mukavasti puolipidätteillä takaisin pyöreäksi. Oli jälleen kerran tosi hieno tunne ratsastaa pyöreää, aika rentoa ja ennen kaikkea kuulolla olevaa hevosta, joka keskittyy työntekoon. Jotenkin niin helppoa ja vaivatonta.
Harjoitusravissa menikin hetki, että osasin istua edes kohtuullisesti matkassa enkä pomppinut miten sattuu. Kuviohan pysyi samana, joten tavoitteenani oli saada oma istunta kuosiin, kädet aloilleen ja sitten vasta alkaa vaikuttaa hevoseen. Kun sain itseni kasaan, toimi Jussi taas kuin pala unelmaa. Pyöreänä se hyrskytti tasaiseen tahtiin väistöt ja voltit sekä palautui aika helposti puolipidätteillä takaisin kuulolle. Kuski sai taas kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että väistöissä ulkopuoli kuuntelee pidätteitä ja että askeleet pysyvät lyhyinä. Kun nämä onnistuivat, oli ratsukko jälleen nätisti hallinnassa. Opettajaltakin tuli muutamia kehuja menosta, joten kuski virnuili ihan syystä.
Laukkaa ei tunnnin aikana ehditty ottaa, mikä vähän harmitti. Tunnin aikana oli kuitenkin työstetty pyöreyttä ja rentoutta niin paljon, että olisi ollut mukava nähdä työn tuloksia myös laukassa. Uskoisin, että laukka olisi ollut oikein toimivaa, sillä Jussi oli keskittynyt ja kuunnellut koko tunnin ajan pyyntöjäni herkällä korvalla ja toteuttanut niitä oikein mallikkaasti.
Kyllä se on pakko myöntää, että tuo pitkäkorvainen ruuna on kerrassaan hurmannut minut kouluväännössä. Sen kanssa ratsastus on jotenkin niin mutkatonta ja onnistuessaan käsittämättömän sujuvaa. Tuntuu, että minun tarvitsee vain istua selässä ja pyytää kerran, niin hevonen tottelee parhaan taitonsa mukaan. Tällaista ratsastamisen todellakin pitää olla. Niin rentoa kuin yhteistyössä tehtyä, jotta ratsastajan lisäksi myös hevoselle jää hyvä mieli.
Kuviona koko tunnin ajan pysyi seuraava: pitkän sivun alusta tehtiin lyhyillä askelilla pohkeenväistö keskihalkaisijalle, siitä voltti ja loppupätkä suoraan toiselle pitkälle sivulle siirtyen ja sama uudelleen. Pohkeenväistössä sekä volteilla pyrittiin saamaan hevonen rennosti ulkopuolen avuille. Kuviota mentiin käynnissä sekä harjoitusravissa.
Käynnissä kuvio sujui mukavasti. Jussi oli ollut jo aikaisemmalla tunnilla, joten moottori oli mukavasti lämmennyt, ja hevonen oli kuulolla. Pohkeenväistössä pidätteitä sai tosin ottaa useampia ennen kuin Jussi löysi lyhyet askeleet ja alkoi väistää paremmin. Opettaja hoksautti tässä kohden tekemään pidätteitä ulko-ohjalla ja pitämään sisäohja enemmänkin rentona. Näin hevosta saataisiin paremmin ulkoapujen tuelle. Hiljalleen homma alkoi sujua oikein mukavasti, ja Jussi pyöristyi mukavasti pysyen rentona pitkiä pätkiä. Jos jokin keikautti pollen pään taas ylös, palautui se mukavasti puolipidätteillä takaisin pyöreäksi. Oli jälleen kerran tosi hieno tunne ratsastaa pyöreää, aika rentoa ja ennen kaikkea kuulolla olevaa hevosta, joka keskittyy työntekoon. Jotenkin niin helppoa ja vaivatonta.
Harjoitusravissa menikin hetki, että osasin istua edes kohtuullisesti matkassa enkä pomppinut miten sattuu. Kuviohan pysyi samana, joten tavoitteenani oli saada oma istunta kuosiin, kädet aloilleen ja sitten vasta alkaa vaikuttaa hevoseen. Kun sain itseni kasaan, toimi Jussi taas kuin pala unelmaa. Pyöreänä se hyrskytti tasaiseen tahtiin väistöt ja voltit sekä palautui aika helposti puolipidätteillä takaisin kuulolle. Kuski sai taas kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että väistöissä ulkopuoli kuuntelee pidätteitä ja että askeleet pysyvät lyhyinä. Kun nämä onnistuivat, oli ratsukko jälleen nätisti hallinnassa. Opettajaltakin tuli muutamia kehuja menosta, joten kuski virnuili ihan syystä.
Laukkaa ei tunnnin aikana ehditty ottaa, mikä vähän harmitti. Tunnin aikana oli kuitenkin työstetty pyöreyttä ja rentoutta niin paljon, että olisi ollut mukava nähdä työn tuloksia myös laukassa. Uskoisin, että laukka olisi ollut oikein toimivaa, sillä Jussi oli keskittynyt ja kuunnellut koko tunnin ajan pyyntöjäni herkällä korvalla ja toteuttanut niitä oikein mallikkaasti.
Kyllä se on pakko myöntää, että tuo pitkäkorvainen ruuna on kerrassaan hurmannut minut kouluväännössä. Sen kanssa ratsastus on jotenkin niin mutkatonta ja onnistuessaan käsittämättömän sujuvaa. Tuntuu, että minun tarvitsee vain istua selässä ja pyytää kerran, niin hevonen tottelee parhaan taitonsa mukaan. Tällaista ratsastamisen todellakin pitää olla. Niin rentoa kuin yhteistyössä tehtyä, jotta ratsastajan lisäksi myös hevoselle jää hyvä mieli.
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Opettelua
Sunnuntain tunnille sain kolmannen kerran Loren. Koska viime kerta oli mennyt aika kivasti, odottelin tuntia hyvillä mielin. Pakko kyllä myöntää, että tunnin treeniaiheiksi valitut pohkeenväistö ja avotaivutus vähän askarruttivat.
Tunti aloitettiin lämmittelemällä ravissa ympyröitä pyöritellen. Lore tahtoi kipittää vähän turhan reippaasti, mutta malttoi lopulta jäädä kuuntelemaan pyyntöjäni. Oikeaan kierrokseen ympyrät ja voltit menivät ihan kivasti, ja polle jopa rentoutui niiden aikana. Vasemmassa kierroksessa homma meni puskemiseksi eikä onneton sisäpohkeeni saanut pollea kuriin. Yritin taas ratsastaa liikaa ohjilla, mistä polle harmistui ja narskutteli hampaitaan osoittaakseen tämän selvästi minulle.
Lämmittelyiden jälkeen siirryttiin treenikuviolle. Pitkän sivun alusta väistätettiin keskihalkaisijaa kohtia asettaen vasemmassa kierroksessa oikealle ja oikeassa kierroksessa luonnollisesti vasemmalle. Väistöä tehtiin sen verran, että päästiin halkaisijalle. Sen jälkeen jatkettiin suoraan ja kaarrettiin lyhyen sivun kautta toiselle pitkälle sivulle, joka tuli kulkea avotaivutuksessa. Kuviota tahkottiin käynnissä ja ravissa, lopulta väistön jälkeen nostettiin laukka ja hurruuteltiin siinä parit ympyrät.
Vasemmassa kierroksessa pohkeenväistö onnistui jotenkuten. Lore tosin tahtoi monet kerrat tulkita ulkopohkeeni väistätyspyynnön vauhtimerkiksi ja jos kuuntelikin pohjetta oikein, karkasi asetus omille teilleen. Tätä tapahtui eniten ravissa. Käynnissä onnistuin hallitsemaan itseni, jolloin Lore saattoi tajuta pyyntöni. Ravissa homma oli vähän sähellystä, jolloin polleraukka ei voinut olla täysin varma, mitä kuski yrittää pyytää.
Oikeassa kierroksessa sen sijaan väistö oli käynnissä liki mahdotonta. Opettaja neuvoi kokeilemaan painon siirtämistä selvästi väistön suuntaan, jotta polle voisi siitä käsittää homman. Yritin tätä ratkaisuakin, mutta käynnissä pohkeeni ei tarkoittanut Lorelle mitään väistämiseen liittyvääkään. Opettaja ohjeistikin vaihtamaan askellajin raviin ja kokeilemaan väistöä hyvin loivana ja ilman suurempia vaatimuksia. Tässä tuli muutama sinnepäin menevä onnistuminen, kun Lore poimi ravissa pohjepyyntöni oikein ja otti aina välissä väistäviä askeleita. Helppoa se ei kyllä ollut, ja olisin saanut olla sata kertaa herkempi palkitsemaan hevosen oikeista ratkaisuista.
Avotaivutuksista me emme kauheasti haaveilleet. Opettaja sanoi, että Loren kanssa riittää avotaivuksen kaltainen harjoittelu eli lähinnä myötäasetuksen säilyttäminen pitkän sivun ajan. Tämä onnistui pätkittäin ihan hyvin, ja Lore antoi vähän myöten ja pyöristyikin pätkittäin.
Yleisfiilis tunnista oli vähän kaksijakoinen. Toisaalta oli kiva saada hevonen ymmärtämään, mitä halusin, mutta toisaalta huoletti, että opetin sitä väärin. Lore on tosiaan siitä mukava, että vaikka se välillä vähän ärsyyntyykin epäselviin pyyntöihin, se toteuttaa selvät pyynnöt oikein näpsäkästi. Hieno hevonen, kunhan kuski osaisi vähän paremmin.
Tunti aloitettiin lämmittelemällä ravissa ympyröitä pyöritellen. Lore tahtoi kipittää vähän turhan reippaasti, mutta malttoi lopulta jäädä kuuntelemaan pyyntöjäni. Oikeaan kierrokseen ympyrät ja voltit menivät ihan kivasti, ja polle jopa rentoutui niiden aikana. Vasemmassa kierroksessa homma meni puskemiseksi eikä onneton sisäpohkeeni saanut pollea kuriin. Yritin taas ratsastaa liikaa ohjilla, mistä polle harmistui ja narskutteli hampaitaan osoittaakseen tämän selvästi minulle.
Lämmittelyiden jälkeen siirryttiin treenikuviolle. Pitkän sivun alusta väistätettiin keskihalkaisijaa kohtia asettaen vasemmassa kierroksessa oikealle ja oikeassa kierroksessa luonnollisesti vasemmalle. Väistöä tehtiin sen verran, että päästiin halkaisijalle. Sen jälkeen jatkettiin suoraan ja kaarrettiin lyhyen sivun kautta toiselle pitkälle sivulle, joka tuli kulkea avotaivutuksessa. Kuviota tahkottiin käynnissä ja ravissa, lopulta väistön jälkeen nostettiin laukka ja hurruuteltiin siinä parit ympyrät.
Vasemmassa kierroksessa pohkeenväistö onnistui jotenkuten. Lore tosin tahtoi monet kerrat tulkita ulkopohkeeni väistätyspyynnön vauhtimerkiksi ja jos kuuntelikin pohjetta oikein, karkasi asetus omille teilleen. Tätä tapahtui eniten ravissa. Käynnissä onnistuin hallitsemaan itseni, jolloin Lore saattoi tajuta pyyntöni. Ravissa homma oli vähän sähellystä, jolloin polleraukka ei voinut olla täysin varma, mitä kuski yrittää pyytää.
Oikeassa kierroksessa sen sijaan väistö oli käynnissä liki mahdotonta. Opettaja neuvoi kokeilemaan painon siirtämistä selvästi väistön suuntaan, jotta polle voisi siitä käsittää homman. Yritin tätä ratkaisuakin, mutta käynnissä pohkeeni ei tarkoittanut Lorelle mitään väistämiseen liittyvääkään. Opettaja ohjeistikin vaihtamaan askellajin raviin ja kokeilemaan väistöä hyvin loivana ja ilman suurempia vaatimuksia. Tässä tuli muutama sinnepäin menevä onnistuminen, kun Lore poimi ravissa pohjepyyntöni oikein ja otti aina välissä väistäviä askeleita. Helppoa se ei kyllä ollut, ja olisin saanut olla sata kertaa herkempi palkitsemaan hevosen oikeista ratkaisuista.
Avotaivutuksista me emme kauheasti haaveilleet. Opettaja sanoi, että Loren kanssa riittää avotaivuksen kaltainen harjoittelu eli lähinnä myötäasetuksen säilyttäminen pitkän sivun ajan. Tämä onnistui pätkittäin ihan hyvin, ja Lore antoi vähän myöten ja pyöristyikin pätkittäin.
Yleisfiilis tunnista oli vähän kaksijakoinen. Toisaalta oli kiva saada hevonen ymmärtämään, mitä halusin, mutta toisaalta huoletti, että opetin sitä väärin. Lore on tosiaan siitä mukava, että vaikka se välillä vähän ärsyyntyykin epäselviin pyyntöihin, se toteuttaa selvät pyynnöt oikein näpsäkästi. Hieno hevonen, kunhan kuski osaisi vähän paremmin.
torstai 25. marraskuuta 2010
Köpöttelyä ja yksi äkkilähtö
Tänä torstaina väsytti taas, joten suuntasin Helvin kanssa peltolenkille. Tamma oli mukavan reippaana ja harppoi pitkiä askelia. Peltolenkillä käveleskelimme suurimman osan ja pari pätkää otimme ravia.
Ottihan polle tosin yhdet omat laukkalähdöt, kun jo hyvissä ajoin havaittu hiihtäjä olikin superpelottava tapaus ja sitä piti päästä karkuun. Ihme kyllä istunta piti ja huomasin vain hölköttelyravin vaihtuneen kunnon laukkakirmaukseen. Ensin pidätteet eivät menneet yhtään läpi, mutta jämäkämmin vaadittuna polle päätti, että nyt voi jo totella.
Loppuköpöttely meni onneksi ihan rauhallisesti ja tallille päästiin hyvillä mielin.
Ottihan polle tosin yhdet omat laukkalähdöt, kun jo hyvissä ajoin havaittu hiihtäjä olikin superpelottava tapaus ja sitä piti päästä karkuun. Ihme kyllä istunta piti ja huomasin vain hölköttelyravin vaihtuneen kunnon laukkakirmaukseen. Ensin pidätteet eivät menneet yhtään läpi, mutta jämäkämmin vaadittuna polle päätti, että nyt voi jo totella.
Loppuköpöttely meni onneksi ihan rauhallisesti ja tallille päästiin hyvillä mielin.
tiistai 23. marraskuuta 2010
Rentoutta ja pyöreyttä hakemassa
Tuntien aiheet näyttävät pysyvän samoina meni melkein mille tunnille tahansa. Kävin korvaamassa väliin jäävän perjantain tunnin näin tiistaina, ja aihe oli yllättäen hevosen pyöristäminen ja rentouttaminen myötä- ja vasta-asetusten avulla. Hevosena piti alun perin olla herra Hilanteri, mutta reppana ontui etujalkaansa, joten hevonen vaihtui lennosta Hessuun.
Ensimmäisenä kuviona oli mennä uralla ja ottaa myötä- ja vasta-asetuksia. Pitkän sivun keskeltä sai sitten pyöräyttää keskiympyrän aloittamalla vasta-asetuksessa. Opettaja korosti sitä, että jokaisen pyynnön jälkeen olisi myötäys, jotta hevonen alkaisi rentoutua. Hessu kulki kohtuullisen hyvin ja otti asetukset jokseenkin hyvin vastaan. Ongelmaksi muodostui se, että kun pyöreyspyyntö meni läpi, Hessu hidasti kulkuaan. Toisin sanoen se teki helvit. Yritin nohitella takapäätä liikkeelle noina hetkinä, mutta tämä tervakavio on edelleen kaasun suhteen melkoinen mysteeri. Saimme kuitenkin käynnissä ja myös ravissa muutamia mukavia pätkiä.
Tämän jälkeen opettaja kiinnitti huomiota siihen, että valtaosa oikaisi kulmat vähän turhankin reilulla kädellä. Sen jälkeen saimmekin treenata kunnollisia kulmia ravissa. Oikeaan kierrokseen meni ihan kivasti, mutta vasemmassa kierroksessa polle oikoi enkä saanut sisäpohkeen pyyntöjä kunnolla läpi. Opettajalta tuli palautetta siitä, että jäin sisäohjaan kiinni enkä myödännyt ulkopuolelta riittävästi. Hevosta ei pitäisi siis jäädä pitelemään pyöreänä, vaan hevosen on itse kannettava päänsä.
Lopuksi otimme samalla kunnon kulma -ajatuksella laukkaa. Aiempien harjoitusten aikana oli ilmeisesti jotain jäänyt mieleen, sillä saimme aika mukavia kulmia ja ennen kaikkea lyhyille sivuille toimivat suoristukset ennen uutta kulmaa. Kun Hessu laukkasi suoraan, tuntui laukka taas ponnekkaalta ja jotenkin helposti hallittavalta. Tuota tunnetta pitäisi saada lisää, jotta sitä oppisi vaatimaan useammin.
Ei ollut ollenkaan ikävin tunti Hessun kanssa, vaikkemme oikein tulekaan toimeen. Olihan se vähän laiskahko, mutta hetkelliset pyöreysonnistumiset saivat hyvälle tuulelle. Ehkäpä me vielä joskus päästään vaikka edes hetkittäin samalle aaltopituudelle. Onpahan jotain, jota varten treenata.
Ensimmäisenä kuviona oli mennä uralla ja ottaa myötä- ja vasta-asetuksia. Pitkän sivun keskeltä sai sitten pyöräyttää keskiympyrän aloittamalla vasta-asetuksessa. Opettaja korosti sitä, että jokaisen pyynnön jälkeen olisi myötäys, jotta hevonen alkaisi rentoutua. Hessu kulki kohtuullisen hyvin ja otti asetukset jokseenkin hyvin vastaan. Ongelmaksi muodostui se, että kun pyöreyspyyntö meni läpi, Hessu hidasti kulkuaan. Toisin sanoen se teki helvit. Yritin nohitella takapäätä liikkeelle noina hetkinä, mutta tämä tervakavio on edelleen kaasun suhteen melkoinen mysteeri. Saimme kuitenkin käynnissä ja myös ravissa muutamia mukavia pätkiä.
Tämän jälkeen opettaja kiinnitti huomiota siihen, että valtaosa oikaisi kulmat vähän turhankin reilulla kädellä. Sen jälkeen saimmekin treenata kunnollisia kulmia ravissa. Oikeaan kierrokseen meni ihan kivasti, mutta vasemmassa kierroksessa polle oikoi enkä saanut sisäpohkeen pyyntöjä kunnolla läpi. Opettajalta tuli palautetta siitä, että jäin sisäohjaan kiinni enkä myödännyt ulkopuolelta riittävästi. Hevosta ei pitäisi siis jäädä pitelemään pyöreänä, vaan hevosen on itse kannettava päänsä.
Lopuksi otimme samalla kunnon kulma -ajatuksella laukkaa. Aiempien harjoitusten aikana oli ilmeisesti jotain jäänyt mieleen, sillä saimme aika mukavia kulmia ja ennen kaikkea lyhyille sivuille toimivat suoristukset ennen uutta kulmaa. Kun Hessu laukkasi suoraan, tuntui laukka taas ponnekkaalta ja jotenkin helposti hallittavalta. Tuota tunnetta pitäisi saada lisää, jotta sitä oppisi vaatimaan useammin.
Ei ollut ollenkaan ikävin tunti Hessun kanssa, vaikkemme oikein tulekaan toimeen. Olihan se vähän laiskahko, mutta hetkelliset pyöreysonnistumiset saivat hyvälle tuulelle. Ehkäpä me vielä joskus päästään vaikka edes hetkittäin samalle aaltopituudelle. Onpahan jotain, jota varten treenata.
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Onnistumisia esteillä
Estetreenit jatkuivat toisen viikon peräkkäin, mikä oli oikein mukava juttu. Opettaja oli myös laittanut minulle Peran uudelleen, jotta voisin hyödyntää viime kerralla saamiani korjausvinkkejä.
Lämmittelyiden jälkeen opettaja laittoi meidät hyppimään kahden pienen ristikon muodostaman innarin. Tarkoituksena oli saada hevonen suorana keskelle estettä ja sitten vain mukautua pieniin hyppyihin. Harjoitusta taidettiin tulla kolme kertaa, joista kaksi ekaa tahtoivat mennä siten, että Pera valui ulospäin. Yllättäen olin taas unohtanut ulkopuolen hallinnan, mutta kolmannella kerralla sain vähän tsempattua, ja hypyt menivät paremmin. Miten voinkin aina unohtaa ulkopuolen hallinnan? Varmaan siksi, että minulla on vieläkin se asenne, että "este edessä, nyt ei voi enää tehdä mitään, herran haltuun". Ei kovin fiksu ajatusmalli, pitää alkaa päästä pois siitä.
Seuraavaksi innarin lisäksi laitettiin vielä pysty. Esteiden väliin piti tulla kolme laukka-askelta, mikä onnistui Peran kanssa ihan hyvin. Opettaja kuitenkin korosti, että innari piti mennä tasaisesti mieli päästä kolmella askeleella väli pystylle. Eka kierros meni ihan hyvin, vaikka Pera taas yritti ajautua ulos. Toisella kierroksella kuski oli varmaan nukahtanut, sillä päästi hevosen valumaan pitkäksi ja vetkulaksi. Tuloksena minihypyt innarilla, jonka jälkeen askeleet eivät passanneet pystylle, ja Pera kielsi. Hevonen teki ihan oikean ratkaisun, ja tässä tilanteessa olin onnellinen siitä, ettei kielto horjuttanut tasapainoa pahemmin. Eli en ainakaan ollut sukeltamassa hyppyyn, joten onnistuin kuitenkin jossain.
Samoja kuvioita hypättiin myös toiseen suuntaan eikä niissä tullut mitään uusia ongelmia. Loppuhyppyjen ajaksi opettaja kokosi vielä okseriksi muuttuneen pystyn jälkeen innarin. Estekorkeudet taisivat tällä kertaa olla korkeimmillaan okserissa 70-75 senttiä. Tavoite oli edelleen sama: tasainen, suora hevonen, hyvä myötäys etenkin okserilla. Parit ekat hypyt otin taas kuten aikaisemmin, liian löysästi. Pera tuli innarille laiskasti, jolloin askeleet eivät sopineet hyvin, ja hevonen lähti hyppyyn liian läheltä estettä. Noina hetkinä pääsin vielä lähtöön mukaan, mutta kuitenkin sen verran viiveellä, että alastulo kärsi.
Tätä ongelmaa korjatakseen opettaja ohjeisti tarvittaessa pyytämään vauhtia innarin ja okserin välissä, ja se keino auttoikin todella hyvin. Sain myös kaivettua ennen innaria ponnekkaampaa laukkaa ilman hevosen valumista pitkäksi, jolloin saimme tunnit parhaimmat onnistumiset. Pera suuntasi mukavan suorana innareille, hyppeli ne vaivatta minun seuratessa mukana, tuli okserille hyvässä temmossa, lähti hyppyyn ajattelemastani kohdasta ja minä pysyin koko okserin ajan hypyssä mukana. En siis läsähtänyt kesken kaiken istuntaan, vaan oikeasti olin hypyssä mukana! Okserin jälkeen oli vielä edessä innari, joka aikaisemman onnistumisen siivittämänä meni kuin vettä vain. Saimme vielä toisen yhtä hyvän onnistumisen samalla kuviolla, ja siihen oli oikein hyvä lopettaa.
Ei liene epäilystä, että noiden hyppyjen jälkeen kuskin hymy ylsi korvasta korvaan, ja Pera sai miljoonat rapsutukset. Onnistumisista tulee niin hyvä fiilis, aivan huippu olo. Auttaa niin paljon jatkossa, kun saa aina tuntea, miltä oikein mennyt hyppy tuntuu (se muuten tuntuu vaivattomalta, tasaiselta ja sujuvalta). Sitä tunnetta voi sitten kaivella esiin seuraavalla kerralla. Näinä hetkinä sitä taas uskoo siihen, että kyllä sitä vielä joskus oppii paremmaksi.
Lämmittelyiden jälkeen opettaja laittoi meidät hyppimään kahden pienen ristikon muodostaman innarin. Tarkoituksena oli saada hevonen suorana keskelle estettä ja sitten vain mukautua pieniin hyppyihin. Harjoitusta taidettiin tulla kolme kertaa, joista kaksi ekaa tahtoivat mennä siten, että Pera valui ulospäin. Yllättäen olin taas unohtanut ulkopuolen hallinnan, mutta kolmannella kerralla sain vähän tsempattua, ja hypyt menivät paremmin. Miten voinkin aina unohtaa ulkopuolen hallinnan? Varmaan siksi, että minulla on vieläkin se asenne, että "este edessä, nyt ei voi enää tehdä mitään, herran haltuun". Ei kovin fiksu ajatusmalli, pitää alkaa päästä pois siitä.
Seuraavaksi innarin lisäksi laitettiin vielä pysty. Esteiden väliin piti tulla kolme laukka-askelta, mikä onnistui Peran kanssa ihan hyvin. Opettaja kuitenkin korosti, että innari piti mennä tasaisesti mieli päästä kolmella askeleella väli pystylle. Eka kierros meni ihan hyvin, vaikka Pera taas yritti ajautua ulos. Toisella kierroksella kuski oli varmaan nukahtanut, sillä päästi hevosen valumaan pitkäksi ja vetkulaksi. Tuloksena minihypyt innarilla, jonka jälkeen askeleet eivät passanneet pystylle, ja Pera kielsi. Hevonen teki ihan oikean ratkaisun, ja tässä tilanteessa olin onnellinen siitä, ettei kielto horjuttanut tasapainoa pahemmin. Eli en ainakaan ollut sukeltamassa hyppyyn, joten onnistuin kuitenkin jossain.
Samoja kuvioita hypättiin myös toiseen suuntaan eikä niissä tullut mitään uusia ongelmia. Loppuhyppyjen ajaksi opettaja kokosi vielä okseriksi muuttuneen pystyn jälkeen innarin. Estekorkeudet taisivat tällä kertaa olla korkeimmillaan okserissa 70-75 senttiä. Tavoite oli edelleen sama: tasainen, suora hevonen, hyvä myötäys etenkin okserilla. Parit ekat hypyt otin taas kuten aikaisemmin, liian löysästi. Pera tuli innarille laiskasti, jolloin askeleet eivät sopineet hyvin, ja hevonen lähti hyppyyn liian läheltä estettä. Noina hetkinä pääsin vielä lähtöön mukaan, mutta kuitenkin sen verran viiveellä, että alastulo kärsi.
Tätä ongelmaa korjatakseen opettaja ohjeisti tarvittaessa pyytämään vauhtia innarin ja okserin välissä, ja se keino auttoikin todella hyvin. Sain myös kaivettua ennen innaria ponnekkaampaa laukkaa ilman hevosen valumista pitkäksi, jolloin saimme tunnit parhaimmat onnistumiset. Pera suuntasi mukavan suorana innareille, hyppeli ne vaivatta minun seuratessa mukana, tuli okserille hyvässä temmossa, lähti hyppyyn ajattelemastani kohdasta ja minä pysyin koko okserin ajan hypyssä mukana. En siis läsähtänyt kesken kaiken istuntaan, vaan oikeasti olin hypyssä mukana! Okserin jälkeen oli vielä edessä innari, joka aikaisemman onnistumisen siivittämänä meni kuin vettä vain. Saimme vielä toisen yhtä hyvän onnistumisen samalla kuviolla, ja siihen oli oikein hyvä lopettaa.
Ei liene epäilystä, että noiden hyppyjen jälkeen kuskin hymy ylsi korvasta korvaan, ja Pera sai miljoonat rapsutukset. Onnistumisista tulee niin hyvä fiilis, aivan huippu olo. Auttaa niin paljon jatkossa, kun saa aina tuntea, miltä oikein mennyt hyppy tuntuu (se muuten tuntuu vaivattomalta, tasaiselta ja sujuvalta). Sitä tunnetta voi sitten kaivella esiin seuraavalla kerralla. Näinä hetkinä sitä taas uskoo siihen, että kyllä sitä vielä joskus oppii paremmaksi.
perjantai 19. marraskuuta 2010
Rento ja oikeinpäin kulkeva hevonen
Otsikko kertookin kaiken tämän tunnin aiheesta. Tätä tavoitetta sain yrittää soveltaa Morttiin. Hapannaama näytti taas mutristeluilmeitään karsinassa, mutta sieti varustamisen, kun viimein ymmärsi minun huseeraavan vieressä ilmeistä riippumatta.
Ensimmäinen kuvio oli mennä lyhyeltä sivulta syvälle kulmaan ja lähteä siitä pohkeenväistöön muutaman metrin keskemmäs. Siitä puolestaan pyöräytettiin aina pitkän sivun kautta voltti ja loppupätkä kuljettiin suoraan. Tarkoituksena oli saada hevonen avuille ja käyttämään takapäätä. Voltilla sai tarvittaessa myös vasta-asetuksella hakea hevosta ulkopuolen avuille.
Meillä pohkeenväistöt lähtivät ihan kivasti. Mortti väisti kohtuullisen hyvin ja alkoi vähän miettiä, josko sitä pyöristyisi. Volteilla pyytelin myös asetuksia reippaasti, jolloin polle pätkittäin pyöristyi. Mutta se myötääminen oli taas turhan monta kertaa joko myöhässä tai sitten liian pieni. Opettaja hoksautteli siitä ahkerasti, ja lopulta aloin älytä reagoimaan ajoissa ja oikein. Mortti palkitsi tämän pysymällä paremmin pyöreänä ja kulkemalla mukavan rennosti.
Ravissa kuvio pysyi samana, mutta tehtävä vaikeutui askellajin vuoksi. Aina vauhdin lisääntyessä minulle tulee vaikeuksia saada pyynnöt oikein. Ilmeisesti hytkyn siellä menossa sen verran, etteivät apuni ole tarpeeksi selviä, jotta polle ne tajuaisi. Muutamien höpösti menneiden kierrosten jälkeen aloin taas saada pohkeenväistön kuriin (ja huolehdin jopa ulkopuolesta, hurraa!), jonka jälkeen volttikin meni aika kivasti. Kun siis muistin asettaa ja myödätä, en vain pyytää. Tässä vaiheessa opettajaltakin tuli kehuja siitä, että Mortti kulki oikeinpäin ja rennosti.
Laukassa sitten haettiin pienillä vasta-asetuksilla tarkistusta siihen, että hevonen kulkisi suorana. Pitkien ja lyhyiden sivujen keskelle tehtiin aina pieni tasapainotus aavistuksella vasta-asetusta ja pyrittiin tuntemaan istunnalla, mitä tapahtui. Mortti otti pienet pyynnöt vasta-asetuksesta laukassa mukavasti onkeensa ja jopa pyöristyi muutamaan otteeseen. Noina tasapainotushetkinä laukan ponnistus tuntui vähän vahvistuvan ja laukan mukailu jotenkin helpottuvan. Liekö nuo oikeita tuntemuksia, mutta kyllä tasapainotettu laukka oli selvästi parempaa kuin ilman sitä menneet pätkät. Täytyypä kokeilla muillakin tunneilla tätä keinoa. Ja muutenkin muistaa se, että hevosella on kuin onkin se ulkopuoli. Tahdon jäädä nyhräämään liian monesti sen sisäpuolen kanssa, jolloin ulkopuoli saattaa mennä missä tahansa.
Tunti Mortin kanssa oli itse asiassa mukava, ainakin tässä treenissä. Mortista tuntui kuoriutuvan taas ihan uusia ja oikein hyviä puolia esiin. Mukava huomata, että oma taitotaso on siitä alkeis-jatkoajasta vähän parantunut, kun hevoset liikkuvat ihan eri tavalla kuin ennen. Ainakin välillä.
Ensimmäinen kuvio oli mennä lyhyeltä sivulta syvälle kulmaan ja lähteä siitä pohkeenväistöön muutaman metrin keskemmäs. Siitä puolestaan pyöräytettiin aina pitkän sivun kautta voltti ja loppupätkä kuljettiin suoraan. Tarkoituksena oli saada hevonen avuille ja käyttämään takapäätä. Voltilla sai tarvittaessa myös vasta-asetuksella hakea hevosta ulkopuolen avuille.
Meillä pohkeenväistöt lähtivät ihan kivasti. Mortti väisti kohtuullisen hyvin ja alkoi vähän miettiä, josko sitä pyöristyisi. Volteilla pyytelin myös asetuksia reippaasti, jolloin polle pätkittäin pyöristyi. Mutta se myötääminen oli taas turhan monta kertaa joko myöhässä tai sitten liian pieni. Opettaja hoksautteli siitä ahkerasti, ja lopulta aloin älytä reagoimaan ajoissa ja oikein. Mortti palkitsi tämän pysymällä paremmin pyöreänä ja kulkemalla mukavan rennosti.
Ravissa kuvio pysyi samana, mutta tehtävä vaikeutui askellajin vuoksi. Aina vauhdin lisääntyessä minulle tulee vaikeuksia saada pyynnöt oikein. Ilmeisesti hytkyn siellä menossa sen verran, etteivät apuni ole tarpeeksi selviä, jotta polle ne tajuaisi. Muutamien höpösti menneiden kierrosten jälkeen aloin taas saada pohkeenväistön kuriin (ja huolehdin jopa ulkopuolesta, hurraa!), jonka jälkeen volttikin meni aika kivasti. Kun siis muistin asettaa ja myödätä, en vain pyytää. Tässä vaiheessa opettajaltakin tuli kehuja siitä, että Mortti kulki oikeinpäin ja rennosti.
Laukassa sitten haettiin pienillä vasta-asetuksilla tarkistusta siihen, että hevonen kulkisi suorana. Pitkien ja lyhyiden sivujen keskelle tehtiin aina pieni tasapainotus aavistuksella vasta-asetusta ja pyrittiin tuntemaan istunnalla, mitä tapahtui. Mortti otti pienet pyynnöt vasta-asetuksesta laukassa mukavasti onkeensa ja jopa pyöristyi muutamaan otteeseen. Noina tasapainotushetkinä laukan ponnistus tuntui vähän vahvistuvan ja laukan mukailu jotenkin helpottuvan. Liekö nuo oikeita tuntemuksia, mutta kyllä tasapainotettu laukka oli selvästi parempaa kuin ilman sitä menneet pätkät. Täytyypä kokeilla muillakin tunneilla tätä keinoa. Ja muutenkin muistaa se, että hevosella on kuin onkin se ulkopuoli. Tahdon jäädä nyhräämään liian monesti sen sisäpuolen kanssa, jolloin ulkopuoli saattaa mennä missä tahansa.
Tunti Mortin kanssa oli itse asiassa mukava, ainakin tässä treenissä. Mortista tuntui kuoriutuvan taas ihan uusia ja oikein hyviä puolia esiin. Mukava huomata, että oma taitotaso on siitä alkeis-jatkoajasta vähän parantunut, kun hevoset liikkuvat ihan eri tavalla kuin ennen. Ainakin välillä.
torstai 18. marraskuuta 2010
Vähän sitä ja tätä
Olinpa sitten unohtanut taas kerran tarkistaa maneesin varaustilanteen ja eiköhän siellä tietenkin ollut valmennukset. Kerkesin onneksi vähän aikaa Helvin kanssa puuhailla ennen kuin piti lähteä muiden jaloista pois. Aiheina oli pikaisesti vasta- ja myötäasetusten kautta pyöreyden hakemista käynnissä sekä lyhyet pätkät laukkaa sekä ravihumputtelua.
Vasta- ja myötäasetusten kautta löytyi muutamia pätkiä pyöreyttä, mutta hyvin nihkeästi. Unohdin olla tarkkaavainen ja palkita Helvin joka myötäyksestä, joten se osaltaan vaikeutti harjoituksen onnistumista. Tammakaan ei ollut ihan terävimmällä työmotivaatiolla liikkeellä, vaan tuijotteli mieluummin pelottavia valkoisia laatikoita ja mökkiestettä. Suurin ongelma treenissä oli kuitenkin se, että kun asetukset menivät läpi ja tamma pyöristyi, muuttui takapää taas vieläkin hitaammaksi. Eli tamma taas kerran vain pyöristi nätisti, mutta piti painon tiukasti edessä. Yritin noina hetkinä hoputtaa takapäätä liikkeelle, mutta aika laihoin tuloksin.
Väliin otin ravia ja laukkaa. Ravissa tamma humputteli oman mielensä mukaan, ja laukka oli ponnetonta. Kuskilla ja pollella oli sitten jotain yhteistä: kumpikin oli vähän väsyneitä. Lopuksi vielä loppukäynneissä kokeilin väistöjä. Ne Helvi teki ihan kivasti, kun muistin huolehtia ulkopuolen menosta myös enkä jäänyt vain keskittymään väistätettävään puoleen.
Tällainen kerta tänä torstaina. Pitää muistaa katsella noita maneesin varausilmoituksia, niin ei tulisi ihan näin pätkittyjä harjoituksia. Toisaalta onhan se ihan hyvä ottaa välillä rennosti, eikös vain.
Vasta- ja myötäasetusten kautta löytyi muutamia pätkiä pyöreyttä, mutta hyvin nihkeästi. Unohdin olla tarkkaavainen ja palkita Helvin joka myötäyksestä, joten se osaltaan vaikeutti harjoituksen onnistumista. Tammakaan ei ollut ihan terävimmällä työmotivaatiolla liikkeellä, vaan tuijotteli mieluummin pelottavia valkoisia laatikoita ja mökkiestettä. Suurin ongelma treenissä oli kuitenkin se, että kun asetukset menivät läpi ja tamma pyöristyi, muuttui takapää taas vieläkin hitaammaksi. Eli tamma taas kerran vain pyöristi nätisti, mutta piti painon tiukasti edessä. Yritin noina hetkinä hoputtaa takapäätä liikkeelle, mutta aika laihoin tuloksin.
Väliin otin ravia ja laukkaa. Ravissa tamma humputteli oman mielensä mukaan, ja laukka oli ponnetonta. Kuskilla ja pollella oli sitten jotain yhteistä: kumpikin oli vähän väsyneitä. Lopuksi vielä loppukäynneissä kokeilin väistöjä. Ne Helvi teki ihan kivasti, kun muistin huolehtia ulkopuolen menosta myös enkä jäänyt vain keskittymään väistätettävään puoleen.
Tällainen kerta tänä torstaina. Pitää muistaa katsella noita maneesin varausilmoituksia, niin ei tulisi ihan näin pätkittyjä harjoituksia. Toisaalta onhan se ihan hyvä ottaa välillä rennosti, eikös vain.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Istuntatreeniä esteillä
Odotettu estetunti, pollena Pera ja treeninä istuntaa jumppasarjalla ja välien hallintaa. Kaikin puolin mukava kokonaisuus. Tunti aloitettiin omatoimisella lämmittelyllä ravissa ympyröitä pyöritellen. Lisäksi kuvioon lisättiin suoralla olevat puomit, joilla piti säilyttää tasainen meno. Pera liikkui ihan kivasti ja pätkittäin mukavan pyöreästi, ja myös puomit sujuivat mukavan tasaisesti. Harjoitusta vielä muutettiin sen verran, että toiseen suuntaan mennessä puomien jälkeen nostettiin laukka, jossa pyöriteltiin myös ympyröitä. Ihan kivaa menoa, ei valitettavaa.
Sitten kolmen esteen suoralta eka ja viimeinen nostettiin ristikoiksi. Ensin väliin piti saada kolme askelta, sitten neljä. Kolme meni Peran kanssa kuin vettä vain, tasaista ja sain laskettua laukat ennen hyppyä oikein, jolloin mukautuminenkin toimi. Neljä askelta saatiin myös vaaditusti väliin, mutta tahtoi väli jäädä pikkaisen ahtaaksi. Opettaja ohjeisti ottamaan ensimmäisen hypyn pienenä, jotta väliin mahtuisi askeleet paremmin. Yritin toteuttaa tätä, mutta jotenkin päästin Peran aina venymään pitkäksi. Kumma homma, miten ajattelen ensimmäisen hypyn koittaessa, että tässä se oli, enää en voi vaikuttaa. Vaikka onhan siinä vielä se väli, jossa ehtii työskennellä. Pitää alkaa kiinnittää huomiota tähän ongelmaan kyllä.
Tämän jälkeen päästiinkin treenaamaan enemmän esteelle lähestymistä ja opettaja alkoi kiinnittää enemmän huomiota istuntaan. Alussa apuna oli puomi ennen ja jälkeen ensimmäisen esteen ja lopulta jumppa täydentyi, kun kaikki kolme estettä nostettiin. Loppuhypyissä viimeinen este oli myös tekaistu okseriksi. Harjoituksen tarkoituksena oli saada hevonen tasaiseksi ja kuski pysymään hypyissä hyvin. Minulle ja Peralle opettaja hoksautti kaksi asiaa.
Ensimmäisenä tuli Peran vauhti. Pari kertaa nynnyilin ja otin liian rauhalliset lähestymiset, jolloin Pera pyrki ajautumaan ulos, venyi ja hyppäsi sitten vähän mistä sattuu. Opettaja neuvoi ottamaan kunnolla takapään hommaan mukaan ja esteillä tarvittaessa johtamaan vasemmalle, kun hevonen pyrki ajautumaan oikealle ja tarvittaessa hyppyjen välillä muistuttaa pohkeilla. Lopulta uskalsin ottaa ennen estettä varmistuksen siitä, että hevonen on kuulolla ja etenee pyynnöstä. Silloin hypyt olivat helppoja ja sujuvia.
Toisena tuli kuskin asento. Muuten hyvä, mutta hyppyjen välillä tahdoin suoristua liikaa, jolloin lähteminen toiseen hyppyyn saattoi kärsiä, mikäli hevonen lähtikin yllättävästä kohdasta. Tämä vaivahan on tuttu kesältä, kun otin parit yksityisestetunnit. Jotenkin unohdan välissä seurata hypyn loppuun ja istahdan omia aikojani satulaan. Tätä sai etenkin treenata okserilla. Pariin kertaa jopa kuiskailin itselle hypyn aikana, että et istu, et istu vielä. Ja se toimi. Pari hyppyä lähti siten, että ennakoin hypyn lopun ihan liian aikaisin ja istuin, mutta lopulta aloin pysyä hypyssä paremmin mukana ja maltoin odottaa rauhassa sitä, milloin voi taas istahtaa takaisin kyytiin. Opettaja hoksautti kiinnittämään tähän jatkossa huomiota, mutta kehui myös sitä, että istunta parantui loppua kohden hyvin.
Jumppasarja on kyllä huippu treeni istuntaa ajatellen. Siinä tarvitsee huolehtia vain hevosen liikkumisesta ja itsestä eikä tarvitse miettiä reittejä tai laukanvaihtoja. Perassa on hyvää se, että valtaosan ajasta olen samalla kartalla sen kanssa siitä, mistä kohtaa lähdetään ponnistamaan. Mutta kun päästän sen pitkäksi, hypyt tulevat vähän yllätyksenä. Täytyy siis jatkossa muistaa, että myödätä saa, mutta se ei tarkoita sitä, että hevoselle annetaan loputon ohja käytettäväksi.
Esteiden korkeus oli myös hyvä istuntatreeniä ajatellen. Lopussa jumppasarjalla taisi ekat esteet olla 70-senttisiä ja okserin korkeampi puomi 80-senttinen. Olin tunnissa todella tyytyväinen siitä, että istunta parani joka hypyltä eikä mitään valtavaisan mahdottomia ongelmia ollut. Päinvastoin. Hyppääminen Peran kanssa oli mukavaa ja isommilla esteillä sai kunnolla opetella olemaan hypyssä mukana. Juuri sitähän olen toivonut. Ehkei se 70 sentin kisarata olekaan enää ensi keväänä yhtään mahdoton ajatus.
Sitten kolmen esteen suoralta eka ja viimeinen nostettiin ristikoiksi. Ensin väliin piti saada kolme askelta, sitten neljä. Kolme meni Peran kanssa kuin vettä vain, tasaista ja sain laskettua laukat ennen hyppyä oikein, jolloin mukautuminenkin toimi. Neljä askelta saatiin myös vaaditusti väliin, mutta tahtoi väli jäädä pikkaisen ahtaaksi. Opettaja ohjeisti ottamaan ensimmäisen hypyn pienenä, jotta väliin mahtuisi askeleet paremmin. Yritin toteuttaa tätä, mutta jotenkin päästin Peran aina venymään pitkäksi. Kumma homma, miten ajattelen ensimmäisen hypyn koittaessa, että tässä se oli, enää en voi vaikuttaa. Vaikka onhan siinä vielä se väli, jossa ehtii työskennellä. Pitää alkaa kiinnittää huomiota tähän ongelmaan kyllä.
Tämän jälkeen päästiinkin treenaamaan enemmän esteelle lähestymistä ja opettaja alkoi kiinnittää enemmän huomiota istuntaan. Alussa apuna oli puomi ennen ja jälkeen ensimmäisen esteen ja lopulta jumppa täydentyi, kun kaikki kolme estettä nostettiin. Loppuhypyissä viimeinen este oli myös tekaistu okseriksi. Harjoituksen tarkoituksena oli saada hevonen tasaiseksi ja kuski pysymään hypyissä hyvin. Minulle ja Peralle opettaja hoksautti kaksi asiaa.
Ensimmäisenä tuli Peran vauhti. Pari kertaa nynnyilin ja otin liian rauhalliset lähestymiset, jolloin Pera pyrki ajautumaan ulos, venyi ja hyppäsi sitten vähän mistä sattuu. Opettaja neuvoi ottamaan kunnolla takapään hommaan mukaan ja esteillä tarvittaessa johtamaan vasemmalle, kun hevonen pyrki ajautumaan oikealle ja tarvittaessa hyppyjen välillä muistuttaa pohkeilla. Lopulta uskalsin ottaa ennen estettä varmistuksen siitä, että hevonen on kuulolla ja etenee pyynnöstä. Silloin hypyt olivat helppoja ja sujuvia.
Toisena tuli kuskin asento. Muuten hyvä, mutta hyppyjen välillä tahdoin suoristua liikaa, jolloin lähteminen toiseen hyppyyn saattoi kärsiä, mikäli hevonen lähtikin yllättävästä kohdasta. Tämä vaivahan on tuttu kesältä, kun otin parit yksityisestetunnit. Jotenkin unohdan välissä seurata hypyn loppuun ja istahdan omia aikojani satulaan. Tätä sai etenkin treenata okserilla. Pariin kertaa jopa kuiskailin itselle hypyn aikana, että et istu, et istu vielä. Ja se toimi. Pari hyppyä lähti siten, että ennakoin hypyn lopun ihan liian aikaisin ja istuin, mutta lopulta aloin pysyä hypyssä paremmin mukana ja maltoin odottaa rauhassa sitä, milloin voi taas istahtaa takaisin kyytiin. Opettaja hoksautti kiinnittämään tähän jatkossa huomiota, mutta kehui myös sitä, että istunta parantui loppua kohden hyvin.
Jumppasarja on kyllä huippu treeni istuntaa ajatellen. Siinä tarvitsee huolehtia vain hevosen liikkumisesta ja itsestä eikä tarvitse miettiä reittejä tai laukanvaihtoja. Perassa on hyvää se, että valtaosan ajasta olen samalla kartalla sen kanssa siitä, mistä kohtaa lähdetään ponnistamaan. Mutta kun päästän sen pitkäksi, hypyt tulevat vähän yllätyksenä. Täytyy siis jatkossa muistaa, että myödätä saa, mutta se ei tarkoita sitä, että hevoselle annetaan loputon ohja käytettäväksi.
Esteiden korkeus oli myös hyvä istuntatreeniä ajatellen. Lopussa jumppasarjalla taisi ekat esteet olla 70-senttisiä ja okserin korkeampi puomi 80-senttinen. Olin tunnissa todella tyytyväinen siitä, että istunta parani joka hypyltä eikä mitään valtavaisan mahdottomia ongelmia ollut. Päinvastoin. Hyppääminen Peran kanssa oli mukavaa ja isommilla esteillä sai kunnolla opetella olemaan hypyssä mukana. Juuri sitähän olen toivonut. Ehkei se 70 sentin kisarata olekaan enää ensi keväänä yhtään mahdoton ajatus.
perjantai 12. marraskuuta 2010
Pollen ja kuskin yhteinen oppitunti
Vaikka työviikon päätteeksi oli nuutunut olo ja olisin ehkä mieluummin kaivautunut peiton alle kuin lähtenyt tallille, palkitsi ratsastustunti tällä kertaa oikein mukavasti. Hevoseksi oli pistetty Flower eli nykyisin Lore, jota vähän epäilin alussa. Olinhan juuri lukenut aina yhtä luotettavasta Hevostalli.netistä sen, kuinka kyseinen polle oli juossut itsensä seinään, kaatunut ja runnonut ratsastajan jalan siinä hötäkässä. Myöhemmin tosin selvisi, ettei polle pöljyyksissään seinään juossut, vaan hevosta oli yritetty jarruttaa sen avulla, mutta maneesin pehmeä kohta koitui tasapainon kohtaloksi.
Tunnin aiheena oli jälleen kerran pyöreyden ja muodon hakemista. Opettaja ohjeisti heti alussa minua siitä, että Lorelle harjoitus on todennäköisesti taas ihan uutta ja että sitä pitäisi ratsastaa kunnolla myödäten ja kehuen. Otin kerrankin opin onkeeni ja keskityin myötäämään ja yritin muistaa näinä hetkinä myös rentoutua. Kuviona oli lähteä keskiympyrälle pitkältä sivulta vasta-asetuksessa, ja vaihtaa se myötäasetukseksi, kun hevonen hyväksyy avun ja pyöristyy. Sitten toisen sivun kautta taas vasta-asetus samalla metodilla.
Alussa Lorea ei olisi voinut kiinnostaa vähempää. Asetuspyynnöissä se nosti niskaansa ja ravisteli päätään. Pyysin vähän tarmokkaammin sekä myötäsin ja kehuin äänellä ja rapsutuksella pienimmätkin yritykset. Nopeasti polle hoksasi homman jujun ja alkoi hitaasti, mutta varmasti kuunnella asetuspyyntöjäni ja ennen kaikkea pyöristyä. Keskityin itse siihen, että rentoutuisin myötäyshetkellä ja että muistaisin kiittää jokaisesta yrityksestä.
Käynnissä kuvio alkoi sujua mukavasti. Lore muisti vasta-asetusta pyytäessäni, että pyöristymällä pyyntö vaihtyy myötäiseksi ja teki työtä käskettyä. Kyllä se pää aina välillä sieltä pyöreydestä katosi, mutta saipahan kuski taas keskittyä kertaamaan avut. Opettajalta tuli kannustavaa palautetta ja myös kehuja, joten oli kiva tuntea, että osaahan tässä jotain oikeinkin tehdä.
Ravissa Lore tahtoi puolestaan ensin vain kipittää menemään. Kun taas muistin vasta-asetuksissa huolehtia myös ulkopuolesta, alkoi polle taas kuunnella ja pyöristyä varsin mukavasti. Jo tässä vaiheessa tuntia oli olo, että sekä kuski että hevonen opettelevat yhdessä ja palasten loksahtaessa kohdilleen myös siinä onnistuvat. Tästä tuli tosi hyvä fiilis ja tuntia jatkoi mielellään.
Sitten kuviota muutettiin hieman siten, että pitkät sivut mentiin vähän avotaivutusmaisesti, ainakin myötäasetusta pitäen ja lyhyen sivun lähestyessä siirryttiin vasta-asetukseen ja tehtiin voltti. Vasta-asetuksen sai vaihtaa myötäasetukseksi heti, kun hevonen antoi myöten ensimmäiselle pyynnölle. Alussa Lore hangoitteli myötäasetusta vastaan pitkällä sivulla, mutta palkitsemalla sen pienistä onnistumisista se alkoi halukkaammin hakeutua pyydettyyn muotoon. Ensimmäisellä vasta-asetuksella aloitetulla voltilla puolestaan taas unohdin asian nimeltä hevosen ulkopuoli, josta opettaja antoikin palautetta. Sen jälkeen muistin taas huolehtia myös ulkopuolesta, jolloin Lore taas malttoi asettua työskentelemään paljon paremmin. Tässä vaiheessa asetukset menivät muutenkin jo aiemmin tehtyjen treenien ansiosta läpi paljon helpommin, ja Lore tuntui liikkuvan kohtuullisen letkeästi.
Lopuksi otettiin vielä ensimmäistä kuviota eli keskiympyrää hyödyntäen laukkaa. Muuten mentiin tavallisesti, mutta keskiympyrällä ajateltiin pätkittäin vähän asettamista ulospäin. Lore lähti laukkaa vauhdikkaasti ja tykkäsi moneen kertaan valita vastalaukan. Kun sain sen oikeaan laukkaan, oli istunnassa puolestaan ongelmia. Jotenkin tämän hevosen laukka on vielä näin toisellakin kerralla aika pomppuisaa, en vain päässyt rytmistä yhtään kiinni. Laukassa Lore oli kuitenkin reippaudesta huolimatta ohjattavissa ja sain sen kulkemaan suunnilleen tasapainoisesti, vaikken ihan yhtä pyöreästi kuin käynnissä ja ravissa. Parin hyvän pätkän jälkeen molempiin suuntiin siirryttiinkin jo loppukäynteihin.
Loppukäyntien aikana ehdin vielä kysellä opettajalta, olinko kuvitellut itse kaikki hyvät pätkät, joita mielestäni tuli mukavan monta yhden tunnin ajalle. Etenkin kun Lore oli ratsunani vasta toista kertaa. Polle on kyllä tosiaan siitä ajasta kehittynyt. Se ei enää narskutellut hampaitaan ja kulki mukavan tasaisesti, tuntui myös kuuntelevan istuntaa aika kivasti. Opettajan palaute tunnista oli hyvää: olin osannut ratsastaa hevosta hyvin ja tuloksena oli hänen mukaansa valtaosan ajasta oikeinpäin kulkenut hevonen. Toki opettajakin tuumasi, että kyllähän Lore välillä katosi pyöreydestä, mutta muutoin opetta oli tyytyväinen menoomme. Oli mukava saada kannustavaa palautetta ja myös muutama kehukin. Ne lämmittävät mieltä ja auttavat jaksamaan taas parit kehnommatkin kerrat.
Tunnin aiheena oli jälleen kerran pyöreyden ja muodon hakemista. Opettaja ohjeisti heti alussa minua siitä, että Lorelle harjoitus on todennäköisesti taas ihan uutta ja että sitä pitäisi ratsastaa kunnolla myödäten ja kehuen. Otin kerrankin opin onkeeni ja keskityin myötäämään ja yritin muistaa näinä hetkinä myös rentoutua. Kuviona oli lähteä keskiympyrälle pitkältä sivulta vasta-asetuksessa, ja vaihtaa se myötäasetukseksi, kun hevonen hyväksyy avun ja pyöristyy. Sitten toisen sivun kautta taas vasta-asetus samalla metodilla.
Alussa Lorea ei olisi voinut kiinnostaa vähempää. Asetuspyynnöissä se nosti niskaansa ja ravisteli päätään. Pyysin vähän tarmokkaammin sekä myötäsin ja kehuin äänellä ja rapsutuksella pienimmätkin yritykset. Nopeasti polle hoksasi homman jujun ja alkoi hitaasti, mutta varmasti kuunnella asetuspyyntöjäni ja ennen kaikkea pyöristyä. Keskityin itse siihen, että rentoutuisin myötäyshetkellä ja että muistaisin kiittää jokaisesta yrityksestä.
Käynnissä kuvio alkoi sujua mukavasti. Lore muisti vasta-asetusta pyytäessäni, että pyöristymällä pyyntö vaihtyy myötäiseksi ja teki työtä käskettyä. Kyllä se pää aina välillä sieltä pyöreydestä katosi, mutta saipahan kuski taas keskittyä kertaamaan avut. Opettajalta tuli kannustavaa palautetta ja myös kehuja, joten oli kiva tuntea, että osaahan tässä jotain oikeinkin tehdä.
Ravissa Lore tahtoi puolestaan ensin vain kipittää menemään. Kun taas muistin vasta-asetuksissa huolehtia myös ulkopuolesta, alkoi polle taas kuunnella ja pyöristyä varsin mukavasti. Jo tässä vaiheessa tuntia oli olo, että sekä kuski että hevonen opettelevat yhdessä ja palasten loksahtaessa kohdilleen myös siinä onnistuvat. Tästä tuli tosi hyvä fiilis ja tuntia jatkoi mielellään.
Sitten kuviota muutettiin hieman siten, että pitkät sivut mentiin vähän avotaivutusmaisesti, ainakin myötäasetusta pitäen ja lyhyen sivun lähestyessä siirryttiin vasta-asetukseen ja tehtiin voltti. Vasta-asetuksen sai vaihtaa myötäasetukseksi heti, kun hevonen antoi myöten ensimmäiselle pyynnölle. Alussa Lore hangoitteli myötäasetusta vastaan pitkällä sivulla, mutta palkitsemalla sen pienistä onnistumisista se alkoi halukkaammin hakeutua pyydettyyn muotoon. Ensimmäisellä vasta-asetuksella aloitetulla voltilla puolestaan taas unohdin asian nimeltä hevosen ulkopuoli, josta opettaja antoikin palautetta. Sen jälkeen muistin taas huolehtia myös ulkopuolesta, jolloin Lore taas malttoi asettua työskentelemään paljon paremmin. Tässä vaiheessa asetukset menivät muutenkin jo aiemmin tehtyjen treenien ansiosta läpi paljon helpommin, ja Lore tuntui liikkuvan kohtuullisen letkeästi.
Lopuksi otettiin vielä ensimmäistä kuviota eli keskiympyrää hyödyntäen laukkaa. Muuten mentiin tavallisesti, mutta keskiympyrällä ajateltiin pätkittäin vähän asettamista ulospäin. Lore lähti laukkaa vauhdikkaasti ja tykkäsi moneen kertaan valita vastalaukan. Kun sain sen oikeaan laukkaan, oli istunnassa puolestaan ongelmia. Jotenkin tämän hevosen laukka on vielä näin toisellakin kerralla aika pomppuisaa, en vain päässyt rytmistä yhtään kiinni. Laukassa Lore oli kuitenkin reippaudesta huolimatta ohjattavissa ja sain sen kulkemaan suunnilleen tasapainoisesti, vaikken ihan yhtä pyöreästi kuin käynnissä ja ravissa. Parin hyvän pätkän jälkeen molempiin suuntiin siirryttiinkin jo loppukäynteihin.
Loppukäyntien aikana ehdin vielä kysellä opettajalta, olinko kuvitellut itse kaikki hyvät pätkät, joita mielestäni tuli mukavan monta yhden tunnin ajalle. Etenkin kun Lore oli ratsunani vasta toista kertaa. Polle on kyllä tosiaan siitä ajasta kehittynyt. Se ei enää narskutellut hampaitaan ja kulki mukavan tasaisesti, tuntui myös kuuntelevan istuntaa aika kivasti. Opettajan palaute tunnista oli hyvää: olin osannut ratsastaa hevosta hyvin ja tuloksena oli hänen mukaansa valtaosan ajasta oikeinpäin kulkenut hevonen. Toki opettajakin tuumasi, että kyllähän Lore välillä katosi pyöreydestä, mutta muutoin opetta oli tyytyväinen menoomme. Oli mukava saada kannustavaa palautetta ja myös muutama kehukin. Ne lämmittävät mieltä ja auttavat jaksamaan taas parit kehnommatkin kerrat.
torstai 11. marraskuuta 2010
Köpöttelyä ja yksi ojareissu
Helvi oli huilaillut muutaman päivän, joten omistajan toiveesta suuntasin maastoköpöttelyyn. Ei siis mitään kauhean jännää kerrottavaa. Ravipätkiä saatiin vain parit hassut tiellä, muuten mentiin käyntiä. Meinasi kuskille tulla vilu, milloinhan sitä tajuaa alkaa pukeutua kelin mukaan?
Tulihan sitä toki tehtyä yksi ojareissukin. Kun köpöttelimme tietä myöten, meidät ohitti roska-auto. Helvi vähän katseli sen perään, mutta ei hötkyillyt muuten. Siksipä sen arvannut seuraavaa. Kun roska-auto puolestaan tuli meitä vastaan, oli se tammalle ihan liikaa. Jarrut päälle, peruuttamista ja pelastus, ojaa kohti! Oja oli vielä sellainen aika viettävä, ja pelkäsin jo vähän, että nyt mennään kumoon. Jollain tasapainolla Helvi kuitenkin poukkuroi siellä pystyssä ja pääsi vielä lumisesta reunamasta huolimatta takaisin tielle.
En käsitä, mikä juttu pollella on noita kuorma-autoja kohtaan. Joskus se ei piittaa niistä, toisinaan ottaa juuri tuolloiset light-version pömelit. Onneksi tamma kuitenkin rauhoittui ojan koluamisen jälkeen nopeasti, joten saatoimme köpötellä loppumatkan ihan rauhassa.
Sepä siitä kerrasta lyhyesti ja ytimekkäästi. Huomenna pääsee taas hakemaan uusia virikkeitä kouluväännön parista.
Tulihan sitä toki tehtyä yksi ojareissukin. Kun köpöttelimme tietä myöten, meidät ohitti roska-auto. Helvi vähän katseli sen perään, mutta ei hötkyillyt muuten. Siksipä sen arvannut seuraavaa. Kun roska-auto puolestaan tuli meitä vastaan, oli se tammalle ihan liikaa. Jarrut päälle, peruuttamista ja pelastus, ojaa kohti! Oja oli vielä sellainen aika viettävä, ja pelkäsin jo vähän, että nyt mennään kumoon. Jollain tasapainolla Helvi kuitenkin poukkuroi siellä pystyssä ja pääsi vielä lumisesta reunamasta huolimatta takaisin tielle.
En käsitä, mikä juttu pollella on noita kuorma-autoja kohtaan. Joskus se ei piittaa niistä, toisinaan ottaa juuri tuolloiset light-version pömelit. Onneksi tamma kuitenkin rauhoittui ojan koluamisen jälkeen nopeasti, joten saatoimme köpötellä loppumatkan ihan rauhassa.
Sepä siitä kerrasta lyhyesti ja ytimekkäästi. Huomenna pääsee taas hakemaan uusia virikkeitä kouluväännön parista.
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Pyöristymistreeniä asetusten avulla
Perjantaituntini opettaja oli tuuraamassa sunnuntaiopettajaa, joten estetunti jätettiin välistä ja korvattiin kouluväännöllä. Polleni oli norjalaisherra nimeltään Rappen, treeninä pyöristymisen asetusten avulla.
Ensimmäisenä tehtävänä oli pyöritellä päätyihin sekä keskelle ympyrät, joiden aikana ensin asetettiin ulos, sitten sisälle ja myödättiin. Tarkoituksena oli saada hevonen ulkoapujen tuelle ja näin pyöristymään. Käynnissä homma sujui hyvin, kunhan muistin oikeasti vaatia ulkoasetukset läpi. Niin ja myös pyytää reilusti asettumaan oikealle. Ratsastelen aina alussa silkkihansikkain hevosia, jolloin asioiden läpivienti kestää yllättäen pidempään. Pitäisi opetella olemaan jämäkkä, mutta reilu. Kun onnistuin näissä, Rappen pyöristyi todella mukavasti ja malttoi pysyä siellä aina kerta kerralta vähän pidempään.
Kun ravissa tuli vauhtia, karsiutui kuskin osaaminen heti. Pätkittäin sain Rappenin tällä samalla tehtäväkuviolla pyöristymään, mutta pyöreyden kadotessa hevosta ei niin vain ratsastettukaan takaisin oikeaan asentoon. Jotenkin hukkasin palaset aina, kenotin miten sattuu ja otin asetukset ilmeisen epämääräisesti. Ravissa oli vain tuplasti vaikeampaa saada pyöreyttä aikaiseksi, vaikka tein ne tismalleen samoilla avuilla kuin käynnissä. Tai siis ilmeisesti luulin tekeväni samoin, mutta kuten polle kertoi, en silti tainnut tehdä. Opettaja huomauttikin, että päästin ympyröillä hevosen taas luisumaan eli olin jälleen unohtanut hallita ulkopuolta. Uah.
Harjoitusta jalostettiin sitten siten, että pitkää sivua mentiin noin puoliväliin vähän avotaivutuksen kaltaisesti, jonka jälkeen suoristettiin, otettiin asetus ulos ja lähdettiin voltille. Viimeistän puolivälissä volttia piti asetus vaihtaa myötäiseksi ja jatkaa mahdollisimman pyöreänä toista pitkää sivua kohti, jossa harjoitus tehtiin uudelleen. Ensin mokasin menemällä avotaivutuksen kaltaisen liikkeen enemmän väistönä. Keskityin sitten enemmän siihen asetukseen, jolloin Rappen kulki hienosti. Kun rohkenin myös pyytää asetuksen ulos reippaasti ja siirtää sen myötäiseksi sutjakasti, pysyi polle mukavasti pyöreänä pätkittäin. Opettaja tosin huomautti, että olin alkanut kenottaa ulospäin, joten sisäpuolta piti vähän korjailla töihin mukaan.
Laukkaa ei tuntiin mahtunut jälleen kerran. Tällä kertaa se vähän harmitti, sillä olisi ollut mukava nähdä, miten se askellaji olisi tämän uurastuksen jälkeen kulkenut. Jostain syystä raviharjoituksissa en päässyt kärrylle siitä, miksi siinä askellajissa hommat eivät sujuneet niin hyvin kuin käynnissä. Rappen otti käynnissä pyöristymispyynnöt tosi helpolla vastaan ja palasi pyöristyneeksi pienillä avuilla nopeasti.
Ravissa tuli kyllä pätkittäisiä onnistumisia, mutta paljon suuremmalla työllä. Jännitynkö itse liikaa, istunko jotenkin niin vinossa, ettei polle voi toteuttaa pyyntöjäni, koska se joutuu koko ajan korjaamaan epätasapainoani, enkö vain osaa myödätä ravissa yhtä hyvin kuin käynnissä? Keksi itse lisää kysymyksiä, hah. Vastauksia olisi kiva saada. Loppukäynneissä vielä testailin hommaa, ja Rappen kulki kuin unelma. Nätisti, pyöreästi, aktiivisesti ja palasi aina pätkittäisten pään nostojen jälkeen takaisin pyöreäksi. Onhan se kuitenkin jo vähän eteenpäin, että sentään käynnissä osaa tehdä oikein. Sitä voi sitten ajan kanssa oppia ehkä jopa sen ravissa, joskus sitten tulevaisuudessa myös laukassa.
Ensimmäisenä tehtävänä oli pyöritellä päätyihin sekä keskelle ympyrät, joiden aikana ensin asetettiin ulos, sitten sisälle ja myödättiin. Tarkoituksena oli saada hevonen ulkoapujen tuelle ja näin pyöristymään. Käynnissä homma sujui hyvin, kunhan muistin oikeasti vaatia ulkoasetukset läpi. Niin ja myös pyytää reilusti asettumaan oikealle. Ratsastelen aina alussa silkkihansikkain hevosia, jolloin asioiden läpivienti kestää yllättäen pidempään. Pitäisi opetella olemaan jämäkkä, mutta reilu. Kun onnistuin näissä, Rappen pyöristyi todella mukavasti ja malttoi pysyä siellä aina kerta kerralta vähän pidempään.
Kun ravissa tuli vauhtia, karsiutui kuskin osaaminen heti. Pätkittäin sain Rappenin tällä samalla tehtäväkuviolla pyöristymään, mutta pyöreyden kadotessa hevosta ei niin vain ratsastettukaan takaisin oikeaan asentoon. Jotenkin hukkasin palaset aina, kenotin miten sattuu ja otin asetukset ilmeisen epämääräisesti. Ravissa oli vain tuplasti vaikeampaa saada pyöreyttä aikaiseksi, vaikka tein ne tismalleen samoilla avuilla kuin käynnissä. Tai siis ilmeisesti luulin tekeväni samoin, mutta kuten polle kertoi, en silti tainnut tehdä. Opettaja huomauttikin, että päästin ympyröillä hevosen taas luisumaan eli olin jälleen unohtanut hallita ulkopuolta. Uah.
Harjoitusta jalostettiin sitten siten, että pitkää sivua mentiin noin puoliväliin vähän avotaivutuksen kaltaisesti, jonka jälkeen suoristettiin, otettiin asetus ulos ja lähdettiin voltille. Viimeistän puolivälissä volttia piti asetus vaihtaa myötäiseksi ja jatkaa mahdollisimman pyöreänä toista pitkää sivua kohti, jossa harjoitus tehtiin uudelleen. Ensin mokasin menemällä avotaivutuksen kaltaisen liikkeen enemmän väistönä. Keskityin sitten enemmän siihen asetukseen, jolloin Rappen kulki hienosti. Kun rohkenin myös pyytää asetuksen ulos reippaasti ja siirtää sen myötäiseksi sutjakasti, pysyi polle mukavasti pyöreänä pätkittäin. Opettaja tosin huomautti, että olin alkanut kenottaa ulospäin, joten sisäpuolta piti vähän korjailla töihin mukaan.
Laukkaa ei tuntiin mahtunut jälleen kerran. Tällä kertaa se vähän harmitti, sillä olisi ollut mukava nähdä, miten se askellaji olisi tämän uurastuksen jälkeen kulkenut. Jostain syystä raviharjoituksissa en päässyt kärrylle siitä, miksi siinä askellajissa hommat eivät sujuneet niin hyvin kuin käynnissä. Rappen otti käynnissä pyöristymispyynnöt tosi helpolla vastaan ja palasi pyöristyneeksi pienillä avuilla nopeasti.
Ravissa tuli kyllä pätkittäisiä onnistumisia, mutta paljon suuremmalla työllä. Jännitynkö itse liikaa, istunko jotenkin niin vinossa, ettei polle voi toteuttaa pyyntöjäni, koska se joutuu koko ajan korjaamaan epätasapainoani, enkö vain osaa myödätä ravissa yhtä hyvin kuin käynnissä? Keksi itse lisää kysymyksiä, hah. Vastauksia olisi kiva saada. Loppukäynneissä vielä testailin hommaa, ja Rappen kulki kuin unelma. Nätisti, pyöreästi, aktiivisesti ja palasi aina pätkittäisten pään nostojen jälkeen takaisin pyöreäksi. Onhan se kuitenkin jo vähän eteenpäin, että sentään käynnissä osaa tehdä oikein. Sitä voi sitten ajan kanssa oppia ehkä jopa sen ravissa, joskus sitten tulevaisuudessa myös laukassa.
lauantai 6. marraskuuta 2010
Ne pohkeet, ne hankalat pohkeet
Oma tunti perjantaina jäi menojen vuoksi välistä, mutta onneksi pääsin korvaamaan heti lauantaina. Pollena oli mukavasti Jussi, ja aiheena oli siirtymiä istunnan avulla ja pohkeenväistöä.
Ravilämmittelyiden jälkeen siirryttiin tekemään siirtymiä ravista käyntiin siten, että vaikuttaminen tapahtui niin paljon istunnalla kuin mahdollista. Opettaja ohjeisti myös olemaan alussa maltillinen, sillä hevoset eivät välttämättä ole hetkeen joutuneet kuuntelemaan istuntaa. Aloitin siis maltillisesti, jännitin vatsalihakset ja lakkasin myötäämästä liikettä. Sitten odotin. Odotin vähän lisää. Ja odotin. Mutta ei, Jussi vain humputti ravia. Missä meni vikaan? Kun jännitin vatsalihakset, jännitin samalla istuntani irti satulasta.
Opettaja neuvoi, että istunnan pitäisi tiivistyä entisestään eikä päinvastoin. Samalla hän huomautti pohkeistani, jotka pysähdystä yrittäessä työntyivät eteen ja irtosivat hevosen kyljistä. Ei ihme, ettei Jussi saanut poimittua ohjettani, kun se ei ollut oikein, ei edes sinnepäinkään. Yritin tiivistää istuntaani ajattelemalla, että uloshengityksen aikana painun satulaa kohti enkä enää myötäile liikettä. Liekö tämä vai monta jo aiemmin tehtyä ohjapysäytystä tehnyt tehtävänsä, mutta Jussi alkoi viimein pysähtyä nätimmin. Pohkeillani tuntuu vain olevan oma elämänsä, johon ne eivät minun neuvojani kaipaa. Etenkin oikea jalka lähtee seikkailemaan ihan omille teilleen monesti.
Seuraavaksi siirryttiin tekemään pohkeenväistöä harjoitusravissa pitkää sivua seuraten. Oikeassa kierroksessa siis ulkopohje napsutteli takapään vähän uralta keskemmäs ja sisäpuoli koetti huolehtia siitä, ettei hevonen karkaa sieltä. Vasemmassa kierroksessa totta kai muuten sama, mutta pyytävä pohje vaihtui. Aluksi annoin Jussin etupään taas humputella pyynnöistäni karkuun, kunnes opettajan korjauksella tajusin alkaa pidättää etupäätä, jonka jälkeen vasta pyytämään takapäätä väistämään. Näinä hetkinä sain onnistuneita ja rentoja väistöjä, mutta kun taas jäin ajatuksiini, juoksi hevonen alta pois. Kumma homma, miten sen toisen puolen vartiointi aina unohtuu. Keskityn aivan liikaa siihen varsinaiseen työstettävään puoleen, jolloin unohdan, että minulla on allani kokonainen, ei vain puolikas hevonen.
Pohkeenväistöjen päätteeksi nostettiin myös aina laukka ja pyöräytettiin pääty-ympyrä. Jussi nosti monet kerrat todella ponnekkaat laukat, ja istuntani oli tässä askellajissa selvästi parempi. Sen sijaan unohdin taas askellajin vaihtuessa vahtia vuorostaan hevonen ulkopuolta, jolloin polle tahtoi suurennella ympyröitään oman mielen mukaan. Onneksi muistihetkillä polle oli helppo korjata pienillä ulkopuolen avuilla takaisin kuulolle ja paremmalle ympyrälle. Laukoissa ei muutoin ollut ongelmaa.
Lopuksi humputeltiinkin loppuravit, ja tunti oli siinä. Opettaja kyseli fiiliksiä tunnista, ja tunnustin kärsiväni hyvin pahoista pohjeongelmista. Hän tuumasi pohkeiden pitämisen olevan tällä hevosella vielä vähän hankalampaa, sillä satula laittaa ratsastajan istumaan melkein kuin tuolissa. Opettaja myös hoksautti vielä, että jatkossa pitäisi muistaa Jussin kanssa juuri se ulkopuolen kontrolli, jolloin meno paranisi. Vaikka korjattavaakin oli, kehui opettaja muutamien väistöpätkien menneen hyvin. Onpahan taas asioita, joihin alkaa kiinnittää vähän enemmän huomiota. Ikuinen toive on vain se, että joskus saisi edes yhden asian pysyvästi pois korjattavien listalta. Ehkäpä vielä joskus.
Ravilämmittelyiden jälkeen siirryttiin tekemään siirtymiä ravista käyntiin siten, että vaikuttaminen tapahtui niin paljon istunnalla kuin mahdollista. Opettaja ohjeisti myös olemaan alussa maltillinen, sillä hevoset eivät välttämättä ole hetkeen joutuneet kuuntelemaan istuntaa. Aloitin siis maltillisesti, jännitin vatsalihakset ja lakkasin myötäämästä liikettä. Sitten odotin. Odotin vähän lisää. Ja odotin. Mutta ei, Jussi vain humputti ravia. Missä meni vikaan? Kun jännitin vatsalihakset, jännitin samalla istuntani irti satulasta.
Opettaja neuvoi, että istunnan pitäisi tiivistyä entisestään eikä päinvastoin. Samalla hän huomautti pohkeistani, jotka pysähdystä yrittäessä työntyivät eteen ja irtosivat hevosen kyljistä. Ei ihme, ettei Jussi saanut poimittua ohjettani, kun se ei ollut oikein, ei edes sinnepäinkään. Yritin tiivistää istuntaani ajattelemalla, että uloshengityksen aikana painun satulaa kohti enkä enää myötäile liikettä. Liekö tämä vai monta jo aiemmin tehtyä ohjapysäytystä tehnyt tehtävänsä, mutta Jussi alkoi viimein pysähtyä nätimmin. Pohkeillani tuntuu vain olevan oma elämänsä, johon ne eivät minun neuvojani kaipaa. Etenkin oikea jalka lähtee seikkailemaan ihan omille teilleen monesti.
Seuraavaksi siirryttiin tekemään pohkeenväistöä harjoitusravissa pitkää sivua seuraten. Oikeassa kierroksessa siis ulkopohje napsutteli takapään vähän uralta keskemmäs ja sisäpuoli koetti huolehtia siitä, ettei hevonen karkaa sieltä. Vasemmassa kierroksessa totta kai muuten sama, mutta pyytävä pohje vaihtui. Aluksi annoin Jussin etupään taas humputella pyynnöistäni karkuun, kunnes opettajan korjauksella tajusin alkaa pidättää etupäätä, jonka jälkeen vasta pyytämään takapäätä väistämään. Näinä hetkinä sain onnistuneita ja rentoja väistöjä, mutta kun taas jäin ajatuksiini, juoksi hevonen alta pois. Kumma homma, miten sen toisen puolen vartiointi aina unohtuu. Keskityn aivan liikaa siihen varsinaiseen työstettävään puoleen, jolloin unohdan, että minulla on allani kokonainen, ei vain puolikas hevonen.
Pohkeenväistöjen päätteeksi nostettiin myös aina laukka ja pyöräytettiin pääty-ympyrä. Jussi nosti monet kerrat todella ponnekkaat laukat, ja istuntani oli tässä askellajissa selvästi parempi. Sen sijaan unohdin taas askellajin vaihtuessa vahtia vuorostaan hevonen ulkopuolta, jolloin polle tahtoi suurennella ympyröitään oman mielen mukaan. Onneksi muistihetkillä polle oli helppo korjata pienillä ulkopuolen avuilla takaisin kuulolle ja paremmalle ympyrälle. Laukoissa ei muutoin ollut ongelmaa.
Lopuksi humputeltiinkin loppuravit, ja tunti oli siinä. Opettaja kyseli fiiliksiä tunnista, ja tunnustin kärsiväni hyvin pahoista pohjeongelmista. Hän tuumasi pohkeiden pitämisen olevan tällä hevosella vielä vähän hankalampaa, sillä satula laittaa ratsastajan istumaan melkein kuin tuolissa. Opettaja myös hoksautti vielä, että jatkossa pitäisi muistaa Jussin kanssa juuri se ulkopuolen kontrolli, jolloin meno paranisi. Vaikka korjattavaakin oli, kehui opettaja muutamien väistöpätkien menneen hyvin. Onpahan taas asioita, joihin alkaa kiinnittää vähän enemmän huomiota. Ikuinen toive on vain se, että joskus saisi edes yhden asian pysyvästi pois korjattavien listalta. Ehkäpä vielä joskus.
torstai 4. marraskuuta 2010
Siirtymisten harjoittelua
Kyllähän tämä pimeys on ankeaa. Onneksi on heijastimet ja siedettävä matka maneesille. Tänään otin treeniksi Helvin kanssa siirtymät ja samalla yritin palautella mieleen istuntakurssin korjauksia. Pohkeet sain korjattua aina pätkittäin ainakin vähän oikeaan suuntaan, ja kädet pysyivät tällä kertaa paljon kapeammalla eivätkä levinneet miten sattuu.
Siirtymät aloitin käynti-ravi-käyntikuviolla. Aluksi Helviä sai herätellä paljon, sillä ravi nousi hyvin hitaasti raahustaen. Käyntiin tamma siirtyi hyvin helposti, jopa muutamaan kertaan niinä hetkinä, kun vasta aloin miettiä pysähtymispaikkaa. Minun on täytynyt noina hetkinä jännittyä sen verran, että polle on halunnut tulkita sen pysähtymiseksi. Onpa taas opeteltavaa tuon rentouden kanssa, vaikka kyllähän tämä pelkällä ajatuksella hevosen ratsastaminen olisi huippua. Harmi vain, että meillä Helvin kanssa se sujuu vain hidastamisen suhteen, ja silloinkin tamma taitaa itse päättää asiasta.
Kun lopulta sain Helvin uskomaan pohkeitani, alkoivat ravitkin nousta vähän paremmin. Tamma tarjoili taas pyöreää päätä, mutta samalla hidasti menoaan selvästi. Eli se taas yritti keplotella töistä näyttämällä nätiltä, vaikka tosiasiassa se ei työskennellyt takaa ollenkaan. Näinä muka pyöreinä hetkinä tehostin pohjeapuani ja pyysin tammaa pyöristymisen lisäksi etenemään. Muutamat pätkät tamma sai virtaa takapäähänsä ja kulki ihan hienosti.
Käynti-laukka-käyntikuviot toimivat alkuhitauksien jälkeen aina laukkaa kohti kohtuullisesti. Sen sijaan laukasta käyntiin siirtymiset eivät sujuneet kertaakaan. Jokaiseen siirtymään tuli raviaskeleita. Mokasin homman siinä, etten osannut ottaa laukkaa riittävän hitaaksi ennen siirtymispyyntöä käyntiin. Tajusin tämän virheen jo ratsastaessa, mutta pienetkin hidastuspyynnöt laukassa tarkoittivat Helville tällä kertaa ravia. Olisi pitänyt pitää pohkeet tuntumalla ja vähitellen ottaa istuntaa pysäyttämällä laukkaa kiinni, mutta tällä kertaa meni näin.
Kyllähän tämä hurja kolmen kokonaiset ratsastuksettoman päivän tauko tuntui kauhealta viime viikon seitsemän hepastelun rinnalla. Huominenkin oman tallin tunti jää väliin, mutta onneksi sitten voi käydä tallilla lauantain ja sunnuntain. Kyllähän tähän hommaan vain hurahtaa. Jotkut tuhlaavat vaatteisiin, minä pistän rahani hevosiin.
Siirtymät aloitin käynti-ravi-käyntikuviolla. Aluksi Helviä sai herätellä paljon, sillä ravi nousi hyvin hitaasti raahustaen. Käyntiin tamma siirtyi hyvin helposti, jopa muutamaan kertaan niinä hetkinä, kun vasta aloin miettiä pysähtymispaikkaa. Minun on täytynyt noina hetkinä jännittyä sen verran, että polle on halunnut tulkita sen pysähtymiseksi. Onpa taas opeteltavaa tuon rentouden kanssa, vaikka kyllähän tämä pelkällä ajatuksella hevosen ratsastaminen olisi huippua. Harmi vain, että meillä Helvin kanssa se sujuu vain hidastamisen suhteen, ja silloinkin tamma taitaa itse päättää asiasta.
Kun lopulta sain Helvin uskomaan pohkeitani, alkoivat ravitkin nousta vähän paremmin. Tamma tarjoili taas pyöreää päätä, mutta samalla hidasti menoaan selvästi. Eli se taas yritti keplotella töistä näyttämällä nätiltä, vaikka tosiasiassa se ei työskennellyt takaa ollenkaan. Näinä muka pyöreinä hetkinä tehostin pohjeapuani ja pyysin tammaa pyöristymisen lisäksi etenemään. Muutamat pätkät tamma sai virtaa takapäähänsä ja kulki ihan hienosti.
Käynti-laukka-käyntikuviot toimivat alkuhitauksien jälkeen aina laukkaa kohti kohtuullisesti. Sen sijaan laukasta käyntiin siirtymiset eivät sujuneet kertaakaan. Jokaiseen siirtymään tuli raviaskeleita. Mokasin homman siinä, etten osannut ottaa laukkaa riittävän hitaaksi ennen siirtymispyyntöä käyntiin. Tajusin tämän virheen jo ratsastaessa, mutta pienetkin hidastuspyynnöt laukassa tarkoittivat Helville tällä kertaa ravia. Olisi pitänyt pitää pohkeet tuntumalla ja vähitellen ottaa istuntaa pysäyttämällä laukkaa kiinni, mutta tällä kertaa meni näin.
Kyllähän tämä hurja kolmen kokonaiset ratsastuksettoman päivän tauko tuntui kauhealta viime viikon seitsemän hepastelun rinnalla. Huominenkin oman tallin tunti jää väliin, mutta onneksi sitten voi käydä tallilla lauantain ja sunnuntain. Kyllähän tähän hommaan vain hurahtaa. Jotkut tuhlaavat vaatteisiin, minä pistän rahani hevosiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)