tiistai 30. lokakuuta 2012

Pohkeita vielä enemmän

Halusin päästä Aapon kanssa tekemäni ilmalennon jälkeen pian takaisin satulaan, etten keksisi kehitellä mitään pelkoja. Onnekseni mahduin oman tallin C-tunnin kahdeksanneksi ratsastajaksi vääntämään koulua. Tuntipaikkaani varmistellessa opettaja sattui vastaamaan tallipuhelimeen hevosia jakaessaan. En keksinyt suoralta kädeltä hevostoivetta, vaan halusin jonkun reippaan. Opettaja olikin jakanut minulle pienen tauon jälkeen Jussin. Karsinassa Jussi oli vähän kumma, kun koetti pakoilla minua nurkkaan piiloon. Ilmeisesti halloween-naamarini oli sillekin liikaa. Sain kuitenkin humman varustettua, ja lopulta se jopa lakkasi pelkäämästä kummalta näyttänyttä ratsastajaansa. Tunnin aiheena oli kääntäminen, jota tehtiin tarkoilla kulmilla sekä ympyröillä.

Käynnissä ja ravissa ratsastimme kulmat vähän hevosta kooten ja ensiksi vasta-asetuksessa. Kun hevonen oli kontrollissa eikä pyrkinyt oikaisemaan kulmaa, sai asetuksen vaihtaa myötäiseksi. Lisäksi sai pyöritellä noin kymmenen metrin voltteja sekä keskiympyröitä. Vasempaan kierrokseen meno tuntui kivalta. Jussi asettui kivasti, joskin vaati melkoisesti pohkeita liikkuakseen eikä hiippaillakseen. Kokoamisen kaltaisen liikkeen tein aluksi hutiloiden, josta tulikin opettajalta noottia. Sitten huomasin, ettei Jussi ihan helpolla halunnut ottaa pidätteitäni vastaan, vaan käveli tai ravasi niistä läpi. Otin sitten muutamia pysäytyksiä parantaakseni asiaa, mitä ei tietenkään tapahtunut. Jostain syystä pysäytykset menivät enemmän vetokilpailuksi. Sitten huomasin alkaa ottaa useita pieniä pidätteitä, joita vastaan Jussi ei voinut jäädä punkemaan. Ne ja oman istunnan kasaaminen mahdollisimman pysäyttäväksi auttoivat saamaan Jussin askelta lyhenemään ilman, että aktiivisuus katosi. Oikeaan kierrokseen meno olikin monin verroin hankalampaa, kun en saanut Jussia asettumaan sinne, ja se halusi kovasti puskea sisemmäs. Koetin koputella pohkeella hevosta kantamaan itsensä samoin kuin tehdä kohottavia pidätteitä viestini tueksi, mutta meno ei juuri parantunut tässä suunnassa edes koko tunnin aikana.

Laukkatehtävänä oli nostaa käynnistä laukka lyhyen sivun keskeltä, pyöräyttää keskiympyrä ja siirtyä toisella lyhyellä sivulla ravin kautta käyntiin. Jussi nosti laukat molempiin suuntiin ihanan kevyesti. Pienenpieni merkki sisäpohkeella riitti, ja hevonen olikin jo laukassa. Ensimmäisessä laukassa mielessä vilahti hetken aikaa ajatus, että meneepä ratsu liian lujaa ja apua, pidätteet eivät toimi. Sitten onneksi tajusin meneväni ihan normaalia vauhtia ja saavani Jussin kyllä pysähtymään. Näemmä pieni mörkö tippumisestani yritti häilyä mielen perukoilla. Laukassa ongelmaksi tuli se, että Jussi tuntui kiiruhtavan omia menojaan minun yrittäessäni pysyä perässä. Opettaja neuvoi molemmissa kierroksissa pitämään vasenta pohjetta vähän taaempana, jotta Jussin vasemman puolen saisi pidettyä oikealla paikallaan.

Laukassa tuli lisäksi ohjeeksi saada pohkeilla Jussia muhkeammaksi keskivartalosta, ettei se vain tarjoaisi pitkää, matalaa menoa. Lisäksi opettaja tuumasi, että minun tuli saada notko pois alaselästä, istua paremmin lantion päällä, saada vasen kylki jämäkäksi, kantaa vasen käsi sekä vielä pistää omat alavatsalihakset hommiin. Huh! Jos kuulosti rankalta, niin käytännössä se oli tuskaisaa. Tiedän kyllä istuntani vaativan työtä, mutta kaikkien korjattavien asioiden lista masensi taas melkoisesti. Yritin siinä sitten taiteilla parhaani mukaan, mutta taisin saada aina vain yhden tai maksimissaan kaksi asiaa sinnepäin parin muun mennessä niiden edestä päin honkia. Muutamia askelia saimme Jussin kanssa kohdilleen, jolloin laukka muuttui mukavan kevyeksi hetken ajaksi. Niinä hetkinä taisin saada hevosen etuosan takaosan moottorin eteen ja samalla pidettyä ratsun sen verran lyhyenä, ettei se päässyt leikkimään pikajunaa. Hetket eivät kuitenkaan kestäneet kauaa, sillä jokin pala pullahti aina omille teilleen ja Jussi sen mukana.

Tallin toisen opettajan tunneilla hyvää on juuri se, kuinka tarkkoja havaintoja hän tekee istunnasta. Korjauksia kyllä satelee, mutta niiden tekeminen onnistuneesti tuntuu olevan joskus vähintään mahdotonta. Opettaja tuumasikin yleisesti, että esimerkiksi joogan tai pilateksen harrastaminen auttaa kummasti ratsastuksessa. Jos ei nimittäin tiedä seistessään, miten oma kroppa on, miten sitä tietäisi senkään vertaa hevosen selässä. Tunti meni kaikkinensa luokkaan ihan ok, sillä kovin väläyttäviä pätkiä mukaan ei mahtunut. Huomasinpa taas sen, kuinka paljon enemmän minun pitäisi jaksaa käyttää pohjetta, jotta saan hevosen liikkumaan kunnolla. Jussinkin kanssa jäin hetkittäin näpertelemään ohjien kanssa, jolloin se esitti hirveä ja jopa jännittyi paikoin. Kun taas sain pidettyä tuntuman ja ratsastin jaloilla enemmän, teki Jussikin töitä paljon keskittyneemmin. Kinttuni eivät vain tahtoneet jaksaa pysyä hommissa koko tuntia, joten niinpä menommekin oli tällä kertaa varsin vaihtelevaa.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Ilmalento Apollo VI:lla

Jos uskoisin selviin merkkeihin, tulkitsisin tämän päivän estekisakokemukseni tarkoittavan, että minun on syytä jatkossa pysyä kiltisti oman seurani estekisoissa. Ilmoittauduimme tosiaan molemmat Noran kanssa ABC Ratsastajien estekisojen 60 sentin luokkaan Aapolla. Luokkaan oli ilmoittautunut 18 lähtijää, mutta kisapaikalle saapui 14. Aapolla oli ilmeisesti alkutalvea rinnassa, sillä jo aamulla tarhaan vietäessä se oli hyppinyt onnesta pörheänä pystyyn. Sisälle ruuna tuli kuitenkin ihan maltillisesti eikä karsinassakaan ollut aikaisempaa kummallisempi.

Koska Kaisa oli ihanasti auttamassa Aapon kanssa, kävimme Noran kanssa tutustumassa rataan yhdessä. Rata vaikutti mutkattomalta. Linjojen välit olivat 24 metriä eikä yksikään este ollut puomeja ja tolppia kummempi. Uusinnassa oli neljä estettä, ja löysimme Noran kanssa vain kasille vähän tiukemman tien. Luokan arvosteluna oli tosiaan 367.1, joten uusinnassa olisi pitänyt ratsastaa tiukkojen teiden sijasta vain reippaasti, jos ajasta halusi kisata.

Minun vuoroni oli ensin ja olin luokan toisessa verryttelyryhmässä. Pääsin kävelemään ja ravailemaan Aapon kanssa maneesiin, kun ensimmäinen kisaaja starttasi. Aapo ei olisi malttanut pysyä paikoillaan, vaikka Norakin oli sitä pitelemässä. Lopulta saimme satulavyön ja jalustimet säädettyä, ja saatoin alkaa verrytellä. Opettaja oli mukavasti neuvomassa ja neuvoi taivuttelemaan kunnolla ja ratsastamaan molemmat pohkeet läpi. Pyörimme aika pitkään oikeassa kierroksessa, johon pohkeeni tuntui menevän läpi. Aapo liikkui kivasti ja välillä jopa pyöreästi eikä asetusten saaminen ollut homma eikä mikään. Ravissa Aapo yritti ensin olla kuuntelematta pohkeita, mutta alkoi toimia ajan kanssa paremmin. Vasen kierros oli selvästi hankalampi eikä pohkeeni tuntunut aluksi tarkoittavan mitään, mutta hiljalleen meno parani hieman, kun muistin pitää ulko-ohjan tuntumalla. Annoin Aapon kävellä hetken aikaa pitkällä ohjalla, kunnes tuli meidän verkkaryhmämme aika suunnata esteradalle hyppäämään.

Kas näin, asetusyritys molempiin suuntiin yhtä aikaa!
Heti radalle päästyämme Aapo nosti itsekseen laukan ja lähti menemään. Pidätteet eivät menneet läpi, jolloin käytin seinää apuna jarrutuksessa. Sen jälkeen Aapolla ilmeisesti hirtti ajatus menemisestä eikä meinaamisesta kiinni, jolloin pidätteet menivät vielä vähemmän ja oikeastaan eivät ollenkaan läpi. Opettaja käski asettamaan hevosta reilusti ja pyöräyttämään voltin, mikäli se yritti lähteä kaahottamaan. Niinpä teimme tätä. Aapo tarjosi tässä välissä muutamat pukitkin, mutta sen verran maltilliset, että pysyin kyydissä. Kun en saanut toteutettua opettajan vinkkejä kunnolla, siirryimme käyntiin ja annoimme muiden hyppiä ensin. Tämä vähän rauhoitti menoa, ja koetin puhallella omat jännitykset vähemmäksi, ilmeisen heikosti onnistuen. Kun muut olivat hypänneet verkkaesteen (este numero 1) oikealta, tulimme sitä Aapon kanssa kahdesti. Ensimmäisellä yrittämällä Aapo pudotti raville enkä saanut sitä ennen estettä enää laukalle. Esteeltä se sentään nosti laukan, mutta unohti taas pidätteet. Toinen hyppy onnistui laukassa ihan ok.

Aapo asiallisena käyntiverkassa.
Vasemmassa kierroksessa annoin taas muiden hypätä rauhassa verkkaesteen, joka oli ratapiirroksen este numero 2. Opettaja neuvoi ottamaan pidätteet kunnolla läpi, ettei ratsu pääsisi kiihdyttelemään. Aapo tuntui kivalta, ja hyppy okserille oli mielestäni ihan ok. Sen jälkeen huomasin, että ratsu ajattelee kiihdyttämistä ja aioin alkaa ottaa kiinni. Olin pahasti myöhässä. Aapo ehti alkaa nakella pieniä pukkeja, joista jo ensimmäinen sai tasapainoni horjahtamaan. Niinpä en enää kestänyt toista pukkia, vaan mätkähdin etujalkojen vierestä alas. Tässä hulinassa ehdin lyödä oikean puolen kasvoistani ilmeisesti Aapon pään kanssa yhteen. Ihme ja kumma kyllä mihinkään muualle ei sattunut, ei edes mätkähdys maahan. Olin nopeasti putoamisen jälkeen tilanteen tasalla ja nappasin viereeni ihmettelemään tullutta Aapoa suitsista kiinni, kun kuulin jonkun huutavan ottamaan ratsu kiinni. Tässäkään vaiheessa ei kolottanut muualta, mutta poskessa alkoi tuntua pientä jomotusta.

Ravikin onnistui todistetusti.
Pian ympärillä olikin ihmisiä kyselemässä vointia, ja opettaja tarkisti, haluaisinko vielä mennä. Olin epäillyt ikävintä jo ennen suunnanvaihdosta, joten päätin jättää leikin tällä kertaa kesken. Siitä pääsikin Nora kyytiin, kun itse lähdin katsojana olleen lääkärin tarkistettavaksi. Sain kasvoilleni kylmäkallen pyyhkeeseen käärittynä. Pääsin onnekseni katsomaan, kun Nora pisti Aapon kuriin ja ratsasti hienon nollasuorituksen ollen näin seitsemäs ratsastaja kolmestatoista startanneesta kisaajasta. Hienoa, Nora! Opettajalta oli tullut kommentti mennä rata rauhassa, joten voitosta ei päässyt enää kisaamaan. Tärkeintä oli saada ratsu taas kuriin ja tasainen suoritus päätteeksi. Hassua, miten videolta katsottuna meno näyttää rauhalliselta, vaikka selkään se tuntui kaikelta muulta. Ehkä nuo olivat ne pari ainoaa hetkeä, kun Aapo vähän kuunteli aran kuskinsa pyyntöjä.


Ei siis mennyt ihan kuin suunnitelmissa nämä kisat. Jostain syystä ei silti juuri harmita, vaikka selässäoloaikani jäi varmaan alle varttiin ja pulitin tästä kivistävästä kokemuksesta 30 euroa. Istuntani ja tasapainoni eivät tosiaan vieläkään kestä pukkeja, vaan rytkähdän heti kättelyssä etupainoiseksi. Siitä on tänäänkin todistetusti hyvin lyhyt matka maahan. Nyt jälkikäteen tietysti olisi ollut kiva päästä hyppäämään rata, mutta en olisi millään saanut Aapoa kuriin. Rata olisi ollut siis vielä hirveämpi ja turvattomampi kuin mitä verryttelymme. Opettajallekin tuli aivan puun takaa Aapon käytös, mutta hevosen puolustukseksi on sanottava, että ne olivat sen ensimmäiset kisat tällä tallilla. Kai sitäkin jännitti eikä minun jännitykseni juuri pelastanut tilannetta. Tulipahan sentään yritettyä käydä muualla kisaamassa ja tuskin annan tämän kokemuksen kuitenkaan minua pelottaa kokonaan pois muiden kisoista. Ehkä myös opin nojaamaan jonnekin muualle kuin eteen, kun hevonen pukittaa. Lääkärilläkin kävin vilauttamassa vähän myöhässä tullutta halloween-naamaria eikä mikään onneksi ollut mennyt kunnolla rikki. Ensi kerralla paremmin, eikö niin?

Loppuun vielä aiheellinen varoitus kaikille ratsujen selkään uskaltaville. Muistakaa pysyä kiltisti siellä hevosen selässä tai jos on aivan kertakaikkisen pakko laskeutua hallitsemattomasti kyydistä, niin älkää siinä vaiheessa ottako millään ruumiinosallanne kosketusta hevoseen. Muuten pahimmassa tapauksessa saatte yhtä päheän naamarin, jolla pelotella vastaantulijoita myös halloweenin jälkeen. Naamarilla onnistuu myös leikkiä poskensa ruokaa täyteen ahtanutta hamsteria ennen kuin kasvot malttavat palautua ennalleen. Niin ja käyttäkää sitä turvaliiviä. Minullakin oli se päällä hupparin alla.


 
Kuvista ja videoista kiitos Noralle ja Kaisalle!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Kolmas kerta ja sen totuudet

Päätin lähteä vielä kolmannen kerran tälle viikolle testaamaan, miten ratsastus sujuisi. Mahtuin lauantain C-B-tunnille ja sain toiveeni mukaisesti Peran. Tunnilla oli kahdeksan ratsastajaa ja puomit olivat aiheena. Pera oli jo valmiiksi aiemmalla tunnilla, joten toivoin, että se jaksaisi samoilla virroilla puksutella toisen tunnin perään. Tämän viikon muut tunnit olivat alkaneet niin, että Pera tuli tallista parin tunnin huilitauolta eikä silloin tuntunut kovin reippaalta.

Alkuverkan saimme mennä itsekseen käynnissä ja ravissa opettajan ohjeiden mukaan voltteja pyöritellen. Pera vaati melkoisesti nohittelua, että alkoi liikkua yhtään itse. Asetukset eivät tahtoneet mennä kumpaankaan suuntaan kunnolla läpi, ja meno tuntui sangen töksähtävältä. Opettaja hoksauttikin vaatimaan Peraa asettumaan kunnolla, mutta jostain syystä yritykseni jäivät tuloksettomiksi. Itse asiassa tämän viikon tunneista ensimmäinen oli hyvä, toinen ihan ok ja tämä kolmas puolestaan alkoi jo alusta asti tuntua aika nahkealta. Taisin myös antaa turhan vikkelästi periksi, sillä koko tunnin aikana ei juuri parempaan suuntaan päästy.

Ensimmäisenä puomikuviona oli tulla kuvan mukaisesti puomeja kahdeksikolla. Kaikki tulivat yhtä aikaa, mikä aiheutti välillä aina jarrutteluita käyntiin, kun liian moni oli vaihtamassa suuntaa yhtä aikaa. Kuviota mentiin aluksi hetki käynnissä, kunnes sitä tehtiin pidempään ravissa. Opettaja hoksautti pitämään Peran paremmin suorana, ettei se vain kääntäisi päätään haluttuun suuntaan ja puskisi muutoin ulos. Helpommalta kierrokselta tuntui oikea, sillä vasemmassa kierroksessa askeleet eivät tuntuneet millään menevän sujuvasti. Pera tosin kolisteli molempiin suuntiin kavioitaan puomeihin. Suoristukset ympyrää vaihdettaessa onnistuivat kohtuullisesti, mutta huomasin tiedottavani hevoselle aika myöhään uuden suunnan. Olisin myös saanut ratsastaa suoran hetken jo vanhalta ympyrältä tullessani paljon paremmin.

Laukassa tulimme ensin kaksi ratsukkoa kerrallaan yksittäistä puomiympyrää rauhassa molemmista suunnista. Jälleen oikea kierros oli hitusen parempi, mutta molempiin suuntiin sai tehdä melkoisesti töitä. Opettaja neuvoi tulemaan Peran kanssa aktiivisesti, mutta ei kuitenkaan pitkänä. Ohjauksena oli epäkunnossa, jolloin Pera pääsi liiraamaan oman mielensä mukaan puomeilla eivätkä askeleet oikein sattuneet kohdille. Opettaja komensi jälleen kerran minut kantamaan oman vasemman puolen paljon paremmin, mutta kumman vaikeaa se oli. Vasemmassa kierroksessa puomeille alkoi tulla ihmeellisiä nytkähdysaskelia, jotka johtuivat siitä, etteivät Peran takajalat tahtoneet enää mahtua puomiväleihin. Opettaja ohjeisti ratsastamaan hieman ulompaa, mutta sama laukka säilyttäen. Ongelman korjaamiseen meni muutama kierros, mutta lopulta sain reitin vähän paremmin kohdilleen, jolloin Pera pääsi puomit sutjakammin. Ihmeen työlästä silti oli.

Lopuksi tulimme yksitellen laukassa koko kahdeksikkoa suoristuskohdassa aina ravin kautta laukka vaihtaen. Meno ei todellakaan parantunut, vaikka oikea kierros alkoi sujua paremmin. Sen sijaan vasemmassa kierroksessa askeleet eivät mahtuneet, ja syyksi löytyi se, että Pera pääsi valumaan ensimmäisen puomin jälkeen ulos. Esitimme näillä puomeilla vaikka millaisia loikkia ja ravisekamelskoja ennen kuin opettaja sai ohjeistettua minut ratsastamaan keskittyneemmin. Suorituksemme parhaillaankin jäi kauas sujuvasta, mutta sentään pääsimme molemmat kierrokset ainakin kertaalleen läpi siedettävästi. Tämän kuvion ainoat pienet onnistumiset olivat siinä, että uusi laukka nousi nopeasti parin raviaskeleen jälkeen. Ihannetilanteessa olisin tietysti päässyt vaihtelemaan laukat lennosta, mutta Pera ei vielä ihan täysin niitä hanskaa, kuskista nyt puhumattakaan. Siksipä yksi haaveeni onkin päästä opettelemaan Peran kanssa laukanvaihtoja lennosta aloittaen esimerkiksi kavaletin avulla ja siitä hiljalleen puomien kautta siihen pisteeseen, että ratsu vaihtaa pelkästä merkistä.

Tunnin jälkeen tuumasin opettajalle tunnin menneen aika kehnosti. Ilmeisesti kaksi kertaa viikossa Peran kanssa on ihan sopiva määrä, kun tällainen maaginen kolmas kerta menee sitten puihin. En tiedä, mikä ihme oli tällä kertaa niin vaikeaa, ettei se helpottanut edes tunnin loppupuolella. Jotenkin tuntuu, ettei Pera ehkä ole enää niin reipas ja automaatti kuin aikoinaan. Tai sitten olen vain keksinyt jälleen kymmenkunta uutta virhettä istuntaani ja apuihini, jotka estävät hevosta liikkumasta kunnolla. Oli syy mikä hyvänsä, siitä olisi kiva päästä eroon. Mikähän asiaan auttaisikaan? Ai niin, se treenaus. Onneksi sitä on luvassa.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Ravilähestymisiä sekä innareita

Perjantain pienryhmätunnin aiheena oli mukavasti esteet. Tunnille oli samalla tullut ensimmäistä kertaa maksimimäärä eli kuusi ratsastajaa, joista Kaisa Eetun kanssa oli yksi. Olin ehtinyt jo keskiviikon tunnin jälkeen toivoa Peraa ja toiveeni kaikeksi onneksi toteutui. Olen hiljalleen taas opettelemassa hyppäämään Peran kanssa, joten treeni, jos mikä on silloin paikallaan. Enemmän ja vähemmän realistisena tavoitteenani on tohtia mennä sillä kaiken mennessä hyvin ensi kevään estekisoissakin.

Alkuverkassa lähdimme ripeasti jo käynnin jälkeen laukkaamaan. Opettaja kehotti menemään este- tai kevyen istunnan kaltaisesti, ja itse valitsin kevyen istunnan. Pera nihkeili taas alussa käynnissä eikä tahtonut liikkua reippaasti. Niinpä laukassa päästelin reippaammin menemään, jolloin opettaja komensi tasapainottamaan kulmiin, etteivät ne mene kaahottamalla. Unohdin autuaasti ajatella mitään asettamisia sun muita, joten opettajan kommentti oli paikallaan. Niinpä otin pitkät sivut vähän reippaammin ja lyhyille sivuille pyysin Peraa vähän takaisin ja koetin ratsastaa kulmat vähän enemmän ajatuksella. Pera alkoi liikkua laukassa aika mukavasti, joten arvelin tällaisen alkuverkan sopivan sille hyvin.

Hevosten lämmittelyn jälkeen tulimme suoralla linjalla olleita ravipuomeja. Opettaja kertoi välien olevan Peralle lyhyet eli raviakin saisi ottaa lyhyemmäksi aktiivisuus silti säilyttäen. Pera otti pidätteet aika hyvin vastaan eikä juuri kolistellut puomeja. Sen sijaan se pääsi taas menemään turpa oikealle venksottaen, mistä opettaja hoksauttikin. Kun sain Peran turvan suoremmaksi, unohdin vartioida loppuja hevosesta. Niinpä puomilinjalla Pera pääsi kuitenkin valumaan oikealle loppua kohti. Tämän jälkeen pääsimme ottamaan minulle kinkkisiä ravilähestymisiä ensin yhdelle ristikolle, sitten kahden ristikon innarina. Näiden jälkeen piti vielä pysähtyä ennen C:tä. Tällä kertaa ravilähestymiset menivät hieman paremmin, kun muistin pitää pohkeet tuntumalla enkä hätäillyt itse minnekään. Kertaalleen Pera jopa ennakoi ja nosti ponnistuspuomilla laukan, mutta mieluummin näin kuin niin, että hevonen kompuroi puoliunessa tehtävän läpi. Pysähdykset tehtävien jälkeen onnistuivat myös, mutta hienoisella jarrutusmatkalla.
 
Seuraavaksi tehtävään lisättiin ravilähestymisellä tehtyjen innariristikoiden jälkeen jatkaminen hevosen valitseman laukan mukaisesti joko oikealle tai vasemmalle pystylle, jossa pyrittiin vaihtamaan laukka. Lopussa toinen innaristikko muuttui pystyksi ja lisäksi tuli vielä innaripysty eli luvassa oli kolmen esteen innari, jolloin lähestymisen sai tehdä laukassa. En tunnistanut laukkaa muutoin kuin kurkkaamalla hevosen lapoja. Pera tuntui suosivat enemmän oikeaa laukkaa, mutta pääsimme myös vasemmallekin muutamia kertoja. Itseä häiritsi se, etten tuntenut laukkaa suoralla ilman katsomista. Kaarteessa sen toki olisi tuntenut, mutta siinä tapauksessa väärän ollessa kyseessä olisi ollut ongelmia. Laukanvaihdot pystyillä onnistuivat helposti, kun vasen laukka vaihdettiin oikeaan. Sen sijaan oikean laukan vaihto vasempaan ei onnistunut kertaakaan. Pera ilmeisesti tykkää oikeasta laukasta enemmän, ja kaiken lisäksi annoin sen jäädä edelleen turpansa kanssa oikealle. Yritin kyllä johtaa, vähän hätäisesti tosin, mutta sekään ei auttanut. Niinpä vaihto tuli tehtyä etupään osalta laukassa, takapään osalta parin raviaskeleen kautta. Hassua sinällään, että yleensä istuntaa herkästi kuunteleva Pera ei tässä kohtaa piittaa vasemmalle valuneesta istunnastani, joka suorastaan vaatii vasenta laukkaa. Pera näemmä sai tasapainotettua kenottamiseni omalla kenottamisellaan, jolloin se pääsi valitsemaan mieleisensä laukan.

Loppuun tulimme vielä viiden esteen jumppasarjan, jossa innareina olivat kaksi ristikkoa ja pystyä sekä viimeinen este yhden laukka-askeleen välillä. Jumppasarjan jälkeen haettiin kontrollia vielä siirtämällä hevoset käyntiin. Opettaja sääti Peralle lopuksi välit sille paremmin sopivaksi, jotta Pera pääsisi kerrankin hyppäämään normaalisti. Yleensähän se joutuu lyhentämään itseään, kun välit tehdään tunnin lyhytlaukkaisten hevosten mukaan. En ole aikoihin mennyt neljän esteen innaria, joten koko ajan tuntui, että istun hypyissä miten sattuu. Jotenkin hypyt tulivat niin peräkkäin, etten osannut rytmittää itseäni kovin hyvin mukaan. Videolta katsottuna meno ei näytä niin pahalta, mutta silmiin pistää liian aikainen suoristauminen viimeisellä esteellä, aika olematon myötäys innareilla samoin kuin painoni selvä valuminen vasemmalle. Huomasin myös kuvanauhaa tarkistellessani, että hölmönä yritän innareiden aikana käydä istumassa satulassa. Ei ihme, että meno tuntui vaikealta, kun tuossa olisi ollut parempi pysyä selvästi koko ajan esteistunnassa. Istuntaongelmaani korjatakseen opettaja huuteli kenottamaan oikealle, jolloin olisin vasta päässyt suoraksi. Pera puksutti jumppasarjan tasaisesti ongelmitta, kun se sai kerrankin mennä omaa laukkaansa. Kehtasin kinuta jumppasarjan viimeistä pystyä 80 senttiin, ja opettaja nostikin sen 85 senttiin. Pera hyppäsi senkin yli vaivatta.

 

Innostuin tosiaan kerrankin kahden kuvaajan ollessa paikalla laittamaan samoja hyppyjä eri suunnista. Vasemmalle kenotuksen bongaa kauniisti edestä ja takaa kuvatuissa pätkissä ja käsieni myötäämättömyyden puolestaan sivulta otetuissa otoksissa. Korjaamista siis olisi vaikka millä mitalla, mutta milloinpa tässä lajissa valmiiksi tulisi. Positiivista tunnissa oli kuitenkin se, että Pera meni kaikesta yli eikä kertaakaan tuntunut siltä, että se arpoo ratkaisuaan. Toki esteet olivat sen verran pieniä, että se olisi mennyt niistä yli vaikka häntä edellä, mikä varmasti auttoi asiaa. Toisaalta tällaiset tunnit auttavat parantamaan luottamustani siihen, että Perakin menee esteistä yli, kunhan itsekin olen samoilla ajatuksilla liikkeellä. Ehkei tavoitteeni Peran kanssa kisaamisesta olekaan ihan tuulesta temmattu, vaikka treeniä tarvitsenkin sen kanssa vielä melkoisesti.

Videoista kiitos Alekseille ja Noralle!

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Pulmia ravilähestymisissä

Viikon ensimmäinen tunti omalla tallilla hurahti esteiden parissa. Mahduin mukaan B-tunnin kahdeksanneksi ratsastajaksi, ja opettaja oli mukavasti laittanut minulle Peran. Se oli ehtinyt mennä jo yhden tunnin päivän alussa ja oli saanut huilata parisen tuntia karsinassa. Tunnin treeninä oli muutaman yksittäisen tehtävän jälkeen parin radan ratsastus.

Alkuverkassa lähdimme ravailemaan sekä vapaasti että toisessa päädyssä ympyrällä kahden puomin ylittäen. Tavoitteena oli saada etenevä ravi, jolloin puomit ylittyisivät sujuvasti. Pera oli vähän nukuksissa ja vaati alussa patistelua liikkumiseen. Puomit ylittyivät pääosin hyvin ilman tahdin muutosta, mutta kavioita Pera ei jaksanut nostella, vaan kolautteli ne puomeihin liki joka kerta. Opettaja hoksautti varmistamaan, ettei Peran ulkopuoli pääse puomeilla pullahtamaan ulos. Puomeja tultiin myös laukassa, jolloin pullahtaminen ulos oikealle korostui entisestään. Perahan tykkää kulkea muutenkin turpa oikealla, joten asian ei olisi pitänyt olla yllätys. Jotenkin vain unohdin sen samoin kuin asian kunnollisen korjaamisen.

Tehtävinä ennen ratoja tulimme ristikkoa (este 4) ja kavaletteja (esteet 1a ja 1b) oikeassa kierroksessa sekä yhden laukka-askeleen sarjaa (esteet A1 ja A2) ravilähestymisellä samoin oikeassa kierroksessa. Ristikolle sain pari kertaa laukka-askeleet laskettua, mutta sitten taas pari kertaa yritin puskea Peraa kauempaa hyppyyn siinä onnistumatta. Ihanaa, kun ratsu ei lähde uhraamaan itseään, vaan ottaa sinnikkäästi vielä sen yhden askeleen, jota minä en malta odottaa. Kavaleteille päästiin ihan kohtuullisesti kuitenkin. Eniten pulmia koko tunnilla tuotti sarja, johon tultiin ravilähestymisellä. En osaa yhtään mukautua menoon silloin, vaan kaikki tuntuu tulevan yllätyksenä. Lisäksi päänvaivaa tuotti se, milloin Pera oli riittävän aktiivinen ja napakka, jotta sarja ylittyi hyvin. Esitimme sekä puolinukuksissa että liian täpinöissään hypätyt sarjat. Opettaja kommentoi Peran jäävän asettuneeksi oikealle, jolloin se pitäisi saada suoraksi. Samalla piti huolehtia siitä, että se pysyy lyhyenä, mutta aktiivisena. Laukka nousi kuitenkin ensimmäisestä hypystä, mutta toisen hypyn jälkeen taisimme vain kerran laskeutua myötälaukassa. Muutoin esitimme joko kokonaan väärän laukan tai sitten ristilaukan. Pera järjesteli etujalkansa sutjakasti myötälaukkaan, kun taas takajalat seurasivat pienen ravimukelluksen jälkeen.

Loppuun ehdimme hypätä radat 1a-4 sekä A1-E. Korkeus pysyi maltillisesti maksimissaan 60 sentissä, jos siinäkään. Ensimmäinen kierros alkoi sillä, etteivät askeleet sattuneet kavaletille, jolloin Pera pudotti raville. Uusintayritys auttoi ja kavaletit ylittyivät paremmin laukassa. Kakkosokserille tuli hyvä lähestyminen ja väliin meni sutjakat neljä askelta. Kolmosen jälkeen Peran etupää oli oikeassa laukassa ja takapää tuli mukaan parin raviaskeleen avulla. Neloselle tultiin hitusen liian pitkänä, mutta silti ihan asiallisesti. Toinen kierros esteillä A1-E lähti ravilähestymisellä, joka tällä kertaa onnistui ihan hyvin. Laukkakin oli toivotusti vasen eli saatoimme jatkaa okserille. Pera imi esteelle hyvin, jolloin opettaja ohjeisti tasapainottamaan menoa välissä. Kuulin kyllä ohjeen, mutta en ehtinyt toteuttaa. Niinpä neljä askelta jäi todella lyhyeksi, ja Pera hyppäsi linjan pystyn hyvin läheltä. Jotenkin kummasti päädyimme kuitenkin toivotusti oikeaan laukkaan, ja sain menon tasapainotettua ennen viimeistä pystyä, jolloin siihen tuli hyvä hyppy.

Peran kanssa oli jälleen kiva hypätä, sillä se ei lähde mukaan kummallisiin vinkeisiini, kuten liian kaukaa hyppäämiseen. Muuten se menee kohtuullisesti itse, jolloin ei tarvitse joka hetki olla puskemassa hevosta liikkumaan. Petrattavaa olisi ollut siinä, että olisin osannut säilyttää radoilla menon tasaisena, kun nyt tahtoi tulla välillä uneksivaa, välillä taas turhankin pitkää menoa. Pera kuitenkin hyppäsi pienet esteet epäröimättä, jolloin saatoin olla huoletta kyydissä. Kehtasinpa vielä viikonloppuopettajaa laittamaan ratsun perjantain estetunnille, jos vain muistaa. Peran kanssa voisin oppia taas paljon uutta hyppäämisessä nyt, kun taas tohdin sillä mennä esteitä ilman suurempia jännityksiä. Tämän viikon estehyppelyt sattuvat myös sopivaan aikaan, sillä sunnuntaina olisi tarkoitus kisata ensimmäistä kertaa oman tallin ulkopuolella. Suuntaamme nimittäin Noran kanssa ABC-Ratsastajien järjestämiin estekisoihin. Treenin vähäisyyden takia hyppään Aapolla 60 sentin radan. Jännää päästä kisaamaan muuallakin kuin omalla tutulla tallilla. Toivottavasti kisat menevät mukavasti.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Testissä Keravan ratsastuskoulu

Sen sijaan, että olisimme Noran kanssa tyytyneet HIHS-viikonloppuna pelkkien katselijoiden rooliin, suuntasimme lauantaina ennen näytöstä Keravan ratsastuskoulun viiden ratsastajan koulutunnille. Talli yllätti minut pienoisella vanhanaikaisuudella, sillä karsinat olivat pieniä ja osa hevosista majaili vielä pilttuissa. Ratsumme selvisi näppärästi ilmoitustaululta, ja ystävällisen kanssatuntilaisen avulla myös tavarat löytyivät helposti. Ratsuksi sain 2004 syntyneen Wichita-tamman, joka leikki hetken alun harjauksessa kiukkuista lohikäärmettä, kunnes kyllästyi. Tammalla on ollut imppari, jonka seurauksena sen takajalat keräävät nestettä, joka laskee liikutuksen avulla. Ehdinkin kauhistella varusteidenlaitossa tamman tukkijalkoja ennen kuin asia selvisi. Tallin sivuilla tammasta kerrotaan sen verran, että se on laadukas ja sillä on kilpailtu kaikissa lajeissa aluetasolla. Kapasiteettia sillä on 120-130 sentin luokkiin. Tammaa kehutaan myös mukavaksi ja herkäksi ratsastaa sekä kiltiksi hoitaa.

Tallin maneesissa pyörii yleensä yhtä aikaa hevos- ja ponitunnit, mutta nyt toinen puolisko oli remontissa, joten vain yksi ryhmä mahtui kerralla tunnille. Tunnin taso jäi vähän epäselväksi, mutta varovaisen arvion mukaan se saattoi olla jotain C:n tasoa. Tunnilla ehdittiin treenata askeleen lyhentämistä ja pidentämistä, siirtymiä sekä kolmikaarista kiemurauraa. Alkukäynneissä Wichita liikkui mukavasti itse, mutta oli aika häseltävä päänsä kanssa. Mieleen tuli heti Pera, joka alkaa mutkitella heti, jos sillä on liikaa aikaa. Hiljalleen tamma alkoi vähän malttaa ja kulkea vähän tasaisemmin pyöreänä. Pitkät sivut ratsastettiin käynnissä askelta pidentäen ja lyhyet sivut puolestaan selvästi lyhentäen. Lyhennys oli haastavaa, sillä Wichita olisi mieluusti harpponut menemään. Sitä sai pidätellä aika toistuvasti ennen kuin se alkoi yhtään uskoa. Pidennyksessä ei oikeastaan tarvinnut ajatella muuta kuin rentona olemista, niin tamma kyllä meni liki itsestään. Opettaja tosin huomautti pitämään tahdin tasaisena.

Ravissa pyörittelimme päätyihin ympyröitä. Opettaja patisteli hakemaan Wichitalle asetukset selvästi läpi, kun jäin taas puolitiehen pyyntöjeni kanssa. Kommenttia tuli myös siitä, että hetkittäin tamma kipitti turhan reipasta ravia. Itse olin vain tyytyväinen, että ratsu liikkui. Wichitan helpomman suunnan olisi pitänyt kuulemma olla oikea, mutta en juuri huomannut eroa. Asetuksia oli hieman vaikea saada läpi ilman, että tamma yritti puskea ulkoa karkuun. Ulkopohkeeni ei siis juuri ollut hereillä, kun näin pääsi käymään. Hiljalleen aloin itsekin huomata, kuinka vauhtia lisäämällä ratsu yritti päästä tehtävistä helpolla. Sitten sainkin taas alkaa neuvotella sen kanssa, kuljetaanko nyt minun vai sen mielen mukaan. Tässä vaiheessa huomasin, että Wichitahan muistutti kovasti aikaisempaa vuokrahevostani Veronaa. Vauhtia kyllä piisaa, mutta ei kuskin, vaan hevosen oman halun mukaan. Muutamia hetkiä ravissa onnistui niin, että Wichita pysyi pyytämässäni vauhdissa ja vähän jopa asettui, mutta kovin tasapainoista menoa ei tullut. Ehdimme myös laukana muutamia kierroksia pääty-ympyrällä oikeassa laukassa. Taannuin taas alkeisratsastajaksi, kun en millään meinannut saada nostettua laukkaa. En tajua, mitä ihmettä tein väärin. Opettaja neuvoi ottamaan selvän pidätteen ennen nostoa, mutta siitäkin huolimatta Wichita tarjosi ensin kiitoravia ennen kuin nosti laukan. Kun lopulta sain laukan, oli meno parempaa, mutta en juuri päässyt vaikuttamaan siinä, kun pelkäsin tamman pudottavan taas raville.

Tämän jälkeen tahkosimme kolmikaarista kiemurauraa molemmista suunnista. Sen lisäksi, että tulimme sitä kokonaan ravissa, teimme myös siirtymiä suoristuskohdissa käyntiin ja lopulta myös keskimmäisen kaaren laukassa. Wichitan harjoitusravi oli kohtuullista istua, mutta vielä helpommaksi se olisi muuttunut, mikäli olisin saanut sen kulkemaan pyöreämpänä. Siirtymät käyntiin suoristuskohdissa onnistuivat aika kivasti ja ravikin nousi helposti. Olisin saanut tehdä asetukset paljon selvemmin, mutta enpä ehtinyt niiden kohdalla valaistua tunnin aikana. Tunnin parhaimmat onnistumiset tulivat kiemurauralla, jossa nostimme keskimmäiselle kaarelle ravista oikean laukan ja siirryimme toisessa suorituksessa takaisin raviin. Wichita nosti laukan todella nätisti ja laukkasi kaarteen rauhassa täsmällisesti. Meno oli mukavan helppoa, ja opettajalta tulikin kehuja suorituksestamme. Wichita ei edes innostunut kipittämään, vaikka olisin arvellut laukan aiheuttavan lisähöyryjä raviin. Enpä silti vieläkään tajunnut, mitä nyt tein oikein, kun laukka nousi huomattavasti pääty-ympyrän yrityksiä paremmin.

Lopuksi kääntyilimme vielä ravissa pitkältä sivulta keskelle ja siirryimme keskihalkaisijan kohdalla käyntiin ja nostimme parin askeleen jälkeen uudelleen ravin. Wichita oli tässäkin tehtävässä aika kiva, sillä siirtymät sekä käyntiin että takaisin raviin onnistuivat aika suorina. Tamma ei edes yrittänyt oikaista siirtymisessä raviin, vaan ravasi kiltisi seinää kohti ennen kuin käänsin sen. Loppuraveissa koetin houkutella sitä pyöristymään enemmän, mutta kovin hyvin yritykseni eivät onnistuneet. Tunnin lopuksi opettaja kyseli mietteitäni, ja tuumasin, että reipas hevonen, jolla huomaa hyvin pohkeiden tarkoituksen. Olin sen verran valaistunut tamman kipityshetkissä, että pidätteet menivät paremmin läpi, jos pohkeet pysyivät samalla tuntumalla. Jos pohkeet olivat irti, lähti tamma vetokisaan. Tunnin aikana huomasinkin, kuinka pohkeeni olivat kerta toisen jälkeen irti tuntumasta, mikä vaikeutti menoa kummasti. Tunnista ei jäänyt siis kovin superfiilistä, mutta eipähän ainakaan tarvinnut patistella hevosta liikkumaan. 42 euron tuntihinta oli kuitenkin hitusen suolainen, mutta testimielessä käynti oli sen arvoinen. Onneksi ainakin toistaiseksi täällä pohjoisempana saa hevostella paljon halvemmalla.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Ole mukana

Keskiviikon ratsastusannos täyttyi Heli Pensonin luona toisella koulutunnilla. Tällä kertaa pääsimme Noran kanssa testaamaan ihan normaalin tunnin, sillä ratsukoita oli enimmäismäärä eli viisi. Ratsukseni sain Pinnin, jolla olenkin mennyt jo kertaalleen koulua. Tunnin taso oli C-B ja aiheena oli vastalaukka. Alkuverkan saimme mennä tuttuun tapaan omaan tahtiin. Koetin muistaa rentoutua, sillä Pinni on hyvin herkkä ratsastajan pienillekin merkeille, olivat ne tarkoitettuja tai tahattomia. Yritys jäi tosin heti alkutunnista ajatuksen tasolle, sillä Pinni oli hyvin herkkänä. Pieninkin virhe sai sen hidastamaan käynnissä ja ravissa puolestaan pudottamaan käyntiin. Aloin sitten keskittyä siihen, että saan pidettyä pohkeen tuntumalla ilman, että puserran yhtään polvilla. Tämä alkoi auttaa, ja Pinni malttoi ravata eikä enää tulkinnut koko ajan minun pyytävän hidastamista. Pyörittelin sitten ravissa ja lopulta laukassa ympyröitä keskittyen hitusen enemmän vasempaan kierrokseen, jossa Pinni jätti turpansa mieluusti oikealle aivan kuin Pera. Opettaja neuvoi ottamaan kohottavia pidätteitä sisäohjasta ja myötäämään ulkoa, jotta Pinni malttaisi kääntää turpansakin oikeaan suuntaan. Tämä auttoi, mutta en saanut Pinniä jäämään helposti asetukseen, vaan ilman sitä sen turpa singahti jälleen väärään paikkaan.

Alkuverkan jälkeen siirryimme tunnin päätehtävään eli vastalaukkaan. Kuvio oli yksinkertainen: oikeassa kierroksessa nostettiin pitkältä sivulta vasen laukka ja vasemmassa kierroksessa taasen oikea laukka. Sitten uraa mentiin vastalaukassa ja pyöräytettiin ainakin peilipäätyyn ympyrä, halutessaan myös toiselle lyhyelle sivulle. Vastalaukkaharjoitus tuntui kivalta, sillä yleensä vastalaukka on onnistunut ainakin alun hankaluuksien jälkeen ihan hyvin. Nyt tosin sain kunnolla makua siitä, miten vaikeaa ratsastaminen voi olla, jos ei hallitse itseään ja alla on herkkä hevonen. Molempiin suuntiin vaivasi tismalleen samat ongelmat. En nimittäin meinannut saada Pinniä ollenkaan laukkaan. Se tarjosi kerta toisen jälkeen joko ravia tai sitten yhden laukka-askeleen, jonka jälkeen pudotti raviin. Siirryin sinnikkäästi aina uudelleen käyntiin ja koetin valmistella nostoa paremmin. Mutta ei, jokin meni pahasti aina vain pieleen. Opettaja neuvoi pitämään sisäohjan paremmin tuntumalla ja pitämään painon takajaloilla. Yritin toteuttaa tätä, mutta jokin istunnassa sanoi Pinnille jotain aivan muuta eikä edistystä meinannut tapahtua. Keljutus vain kasvoi ja sitä myöten keskittyminen herpaantui entisestään. Oli ikävä huomata, kuinka huonosti oma istunta on hallinnassa.

Kun sain lopulta Pinnin hetkittäin laukkaan, jouduin varmistelemaan menoa koko ajan. En saanut kertaakaan sellaista tunnetta, että Pinni olisi mennyt vastalaukkaa vaivattomasti, vaikka sitä tässä haettiin. Opettaja korostikin meille kaikille, että kyseessä oli vain vastalaukkaa, ei rakettitiedettä. Ympyröille taisimme päästä alle viisi kertaa ja niistä yksikään ei onnistunut kunnolla. Alku lähti kohtuullisesti, mutta aina puolivälin jälkeen Pinni pääsi pudottamaan raville. Loppujen lopuksi aavistuksen helpommalta tuntui mennä oikeaa laukkaa vasempaan kierrokseen. Laukkaa en päässyt tosin työstämään, sillä kaikki osaaminen meni tällä kertaa ylipäänsä laukan säilyttämiseen. Opettaja oli varoittanut jo ennakkoon Pinnin vaihtavan herkästi, mikäli kokee siihen tarvetta. Niinpä se esittikin ristilaukkapätkiä kaarteissa, kun en itse lopulta pysynyt tasapainossa. Itsestä outoa oli se, miten vastalaukka ei sujunut oikeaankaan kierrokseen, sillä painonihan on luontaisesti hieman vasemmalla. Sehän puolestaan osaltaan tuki hevosen pysymistä vasemmassa laukassa, vaikka ihanteena on toki tasapainoinen istunta myös vastalaukassa.

Loppuraveissa koetin keskittyä vielä siihen, että saisin molempiin suuntiin vähän rennompaa ja hitusen pyöreämpää menoa. Oikea kierros onnistui ihan kohtuullisesti, mutta vasen jäi vielä vähän kesken. Pinni kun edelleen tykkäsi viipottaa siinä kierroksessa turpa oikealle osoittaen. Tunnin lopussa piti tuumata opettajalle, että en minä ihan näin huono yleensä ole vastalaukkatehtävissä. Hän kommentoi siihen, että Pinnin herkkyyden takia tehtävä saattoikin olla hankalampi. Niin kuin olikin. Tunnin aikana kuulinkin opettajalta usein, kuinka minun pitäisi pystyä olemaan Pinnin mukana eikä jättää sitä yksin tai ajautua matkustajaksi. Pinni kuulemma reagoi tällaiseen kuskiin siten, että jää myös odottamaan ja jopa hidastaa. Niin kuin tunnin aikana moneen otteeseen kävikin. Pinnihän olisi sangen mahtava opettaja tasapainon ja rentouden suhteen, mutta toistaiseksi poukkoileva istuntani kaipaa vielä rutkasti parantamista ennen kuin voin kuvitellakaan ratsastavani rennosti ja helposti Pinniä.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Pyöreämpää hyppäämistä

Koska tuleva viikonloppu menee ihka ensimmäistä kertaa HIHS-reissulla, kävin näin tiistaina korvaamassa väliin jäävän tuntini. Mahduin näppärästi aikuisten C/B-tunnille, jossa oli mukana lisäkseni viisi ratsukkoa ja aiheina esteitä. Ratsukseni sain Peran, jonka kanssa olenkin ajatellut rohjeta taas hyppäämäänkin enemmän. Kasasimme opettajan ohjeiden mukaan kolmen esteen jumppasarjan sekä yhden yksittäisen esteen.

Alkuverkassa tulimme jumppasarjaa vielä pelkkinä puomeina. Niiden aikana oli tarkoitus pysyä kevyessä istunnassa. Pera liikkui aika mukavasti, jolloin sain keskittyä enemmän itseeni. Opettaja kommentoi ajattelemaan enemmän sekä takamusta että jalkoja taakse. Etenkin vasen jalkani tahtoi jäädä sinnikkäästi eteen, vaikka koetin sitä siirtää. Opettajan mukaan oikea jalka oli paremmin oikealla paikalla automaattisesti. Lisäksi opettaja neuvoi saamaan enemmän kulmaa lonkkaan, mikä ei ihan auennut minulle. Tai sitten olin vain niin jäykkä, etten saanut paikkoja väännettyä toivotusti. Kuvioon lisättiin myös laukannosto ja toisen pitkän sivun laukkaaminen kevyessä istunnassa. Laukka nousi aika helposti, ja kevyt istunta piti laukassa ravia paremmin. Opettaja hoksautti vasemman jalkani heiluvan kevyessä istunnassa. Huomasin tämän itse vasta hoksautuksen jälkeen, jolloin osasin kiinnittää siihen huomiota. Sen korjaaminen oli kuitenkin vaikeaa, kun taas oikea jalka pysyi nätisti paikoillaan. Mahtaako vino istuntani aiheuttaa sen, että vasen puoleni kiertyy enemmän irti hevosesta, jolloin jalallanikin on enemmän mahdollisuuksia heilua vapaana? Molempia jalkoja en saanut pysymään hallitusti paikoillaan, vaikka yritinkin. Opettaja kommentoi satulan käyvän pieneksi pitkien reisieni takia, mikä ei varmasti ainakaan auttanut korjaamaan asiaa.

Seuraavaksi tulimme yksittäistä ristikkoa ja myöhemmin pystyksi korotettua estettä tavoitteena saada laskettua kolme viimeistä laukka-askelta ennen hyppyä. Pera liikkui pääosin hyvin, mutta se pääsi vähän turhan pitkäksi. Kun laukka oli pidempää, en enää nähnytkään hyppypaikkaa kunnolla. Niinpä tulin hihkaisseeksi kaksi, kun huomasin kolmannen laukka-askeleen jo ehtineen mennä ja pari kertaa yritin saada Peran hyppäämään kauempaa, johon se ei fiksusti suostunut. Ei ollut siis taitoa tässä laskennassa mukana, vaan tuuria enemmänkin. Yleensä olen kyllä saanut Peran laukan laskettua, mutta liekö meno sitten ollut niin venyvää tällä kertaa, etten enää pysynyt kärryillä. Puomitunnin aiheeksi haluaisinkin askeleiden laskemisen, sillä sitä ei ole tullut treenattua kunnolla aikoihin.

Lopuksi pääsimme hyppäämään jumppasarjaa ensin ristikkona ja pystynä, sitten kahtena pystynä ja lopulta kahtena pystynä ja okserina. Väleihin pistettiin yksi laukka-askel ja tavoitteena oli saada hevoset hyppäämään pyöreänä, ei laakeana. Pera heräsi tässä vaiheessa mukavasti ja alkoi liikkua laukassa hyvin itse. Opettaja neuvoi hakemaan Peraa lyhyeen, mutta aktiiviseen laukkaan, jotta se hyppäisi pyöreänä eivätkä välit kävisi ahtaiksi. Lyhentäminen ei onnistunutkaan ihan noin vain, sillä joko menetin aktiivisuuden tai sitten mitään ei tapahtunut. Niinpä välillä jumppasarjalle tuli laakeita hyppyjä ja välit meinasivat käydä ahtaaksi. Lopulta aloin tohtia pitää Peraa edestä pohkeet kuitenkin tuntumalla säilyttäen, jolloin pääsimme ensimmäiseen hyppyyn paremmin. Rauhoitin menoa vielä hyppyjen aikana vähän äänellä, joka tuntui tehoavan Peraan. Meno parani kummasti, kun muistin hallita menoa matkustamisen sijaan. Lopuksi opettaja lupasi meidän hypätä vähän isomman, ja pyysin okserin 80 senttiin. Enpä ole aikoihin Peralla hypännyt edes sen kokoista, mutta jumppasarjan turvin uskalsin sitä koettaa. Pera tuli jumppasarjalle näppärästi nytkin, jolloin hypyt lähtivät kivasti ja etenkin okserin hyppy oli pehmeä. Itselläni tosin iski vähän kiire suoristautumisen kanssa, jolloin en ollut ihan tyytyväinen suoritukseeni. Hevoseen olin kuitenkin senkin edestä.

Tunnin lopuksi opettaja tuumasi menon parantuneen hiljalleen ja Peran alkaneen hypätä vähän pyöreämmin, kun se pienemmillä esteillä helposti kasaa itseään ja hyppää vähän laakeammin. Opettaja myös haaveili, että Peralle saisi joskus rakennettua sellaiset jumppasarjan, jossa se pääsee kunnolla venymään ja parantamaan hyppyä. Tämän tunnin perusteella aloinkin haaveilla hyppäämisestä Peralla useammin. Sehän oli tosiaan aikoinaan estetykkini, kunnes putoamisen jälkeen aloin jännittää liikaa. Lopulta jännitykseni johti siihen, että Perastakin tuli epävarma, jolloin jätin hyppäämisen sillä vähemmälle. Ehkä olisin nyt saanut vähän itseluottamusta takaisin, jotta pääsisin treenaamaan uudelleen sen kanssa. Onhan Pera tallin parhaimpia hyppääjiä, jolle tunneilla hypättävät esteet eivät ole mitään. Ehkäpä ensi keväänä uskallan osallistua Peran kanssa estekisoihinkin. Ainakin tässä on hyvin aikaa harjoitella.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Jouhevaa, mutta jännittynyttä menoa

Nyt on sitten toiset helpon B:n koulukisat tahkottu hyväksytyllä suorituksella. Joko sitä uskaltaa alkaa kuvailla itseään helpon B:n tasoiseksi ratsastajaksi vai milloin moinen rajapyykki ylittyy virallisesti? Kisaratsunani oli siis Pera ja ohjelmana helppo B:0 2009. Osallistujia samassa luokassa oli kahdeksan, jotka kaikki olivat O-Rin jäseniä. Kaisakin oli samassa luokassa Jussin kanssa, ja myös Nora ratsasti kisojen toisessa luokassa saman radan ensimmäistä kertaa kouluradalla olleella ratsullaan. Ennen minua Pera ehti mennä alle C:n kouluohjelman ja kertaalleen tämän B:n, jossa se nappasikin toisen kuskinsa kanssa ansaitun voiton. Meidän suorituksemme riitti 148 pisteeseen eli 59,2 prosenttiin, jolla tulimme viidenneksi kahdeksan osallistujan luokassa. Paransin tulostani K.N. Specialiin verrattuna hieman, sillä siitä sain viimeksi 58,8 prosenttia. Sen takia olen hieman tyytyväinen, vaikka aina olisin voinut olla rennompi enkä puskea Peraa ihan niin jännittyneeksi kuin nyt tein.

Koska Pera oli mennyt alle jo kaksi rataa, yritin olla uuvuttamatta sitä liikaa ennen omaa vuoroani. Kentällä kokeilin muutamia asetteluita sekä siirtymiä sekä ratsastin ohjelman pienoiskoossa kertaalleen läpi. Maneesissa puolestaan testasin vähän lisää laukkaa ja siirtymiä alas. Pera oli kohtuullisesti kuulolla, mutta edelleen siirtymät ylöspäin olivat hitaita, etenkin pysähdyksistä lähdettäessä. Peruutuksistakin katosi myös treeneissä koettu hyvä energia. Jos olisin älynnyt, olisin hionut vielä siirtymiä askeleen sisällä paremmin, sillä ne menivät jälleen radalla aika mönkään. Jännitin varmasti selässä sen verran, että puskin ja pusersin paljon turhaa. Ennen radalle siirtymistä ja vielä ennen tuomarin puhallusta pilliin hoin mielessäni, että pidä vasen puoli hanskassa, anna pari askelta aikaa ennen keskiaskellajeja ja ratsasta tiet huolellisesti. Sitten olikin aika aloittaa suoritus, ja jännitys oli melkoinen. Jostain syystä pelotti todella paljon, että unohdan radan jossain vaiheessa. Kun pääsin radalle, kiersin vikkelää tuomaripäädyn, jota Pera oli jo ensimmäisen kuskinsa kanssa hieman säikähtänyt. Kokeilin myös vähän laukkaa, kunnes jäin odottamaan lähtömerkkiä, joka tulikin pian.

Keskihalkaisijalle käännyttäessä yritin muistaa pitää Peran liikkeellä ja suorassa. Pysähtyminen onnistui kohtalaisesti, mutta Pera teki tyypilliset eli kiskaisi ohjista itselleen tilaa, jolloin vähän horjahdin. Ottaessani ohjia molempiin käsiin tervehdyksen jälkeen Pera yritti lähteä omia aikojaan liikkeelle, jolloin pidätin sitä seurauksena töksähdys. Raviin päästiin muutaman käyntiaskeleen jälkeen. Ensimmäinen keskiravi tehtiin lävistäjälle ja yritin muistaa ratsastaa rohkeasti eteen. Pera lähti venyttämään ihan hyvin, mutta tuomari kommentoi tahdin kiihtyvän. Muistan jääneeni hoputtamaan Peraa koko lävistäjän ajan sen sijaan, että olisin luottanut sen pysyvän liikkeessä muutoinkin. Ravivoltilla yritin kääntää tällä kertaa täsmällisemmin, sillä aiemmin olen saanut kommenttia liian isoista volteista. Pera kääntyikin, mutta en pitänyt pohkeita riittävästi tuntumalla, jolloin ympyrä vähän aaltoili. Toisen keskiravin aloitin tuomarin mielestä liian myöhään, kun taas itse onnittelin malttaneeni odottaa muutaman askeleen ennen pyyntöä eteen. Tuomarin kulmaa lähestyminen jännitti myös Peraa, joka ei jäänyt tuomarilta huomaamatta. Toisen ravivoltin ratsastin muka keskittyneesti, mutta kuvio oli kaukana voltista.

Kolmikaarisella kiemurauralla yritin pitää mielessä taivuttamisen ja asettamisen rauhallisesti, jotta Pera ei jännittyisi. Siinä sitten unohdin katsoa reittiä tarkemmin, jolloin toinen suoristus jäi vähän puolitiehen Peran puskiessa vasemmalle. Tuomari ei tätä kuitenkaan nähnyt, sillä kommentiksi tuli sujuva, mutta vaatimukseksi huolellisemmat taivutukset. Lävistäjäle kääntyminen jännitti hieman, sillä pelkäsin Peran kuvittelevan siihen keskiravin samoin kuin kahdelle aikaisemmalle. Se ei kuitenkaan hätäillyt, vaan siirtyi I:ssä helposti käyntiin. Esitimme kuitenkin noin neljä askelta käyntiä vaaditun kolmen sijaan. Puskin Peraa tässä vaiheessa toiveena saada se nopeasti raviin, josta tuomari tuomitsikin menon aiheellisesti jännittyneeksi. Keskikäyntiin siirtyminen onnistui kohtuullisesti, mutta sorruin taas koko keskikäynnin ajan hoputtamaan Peraa liikkumaan. Kohta olisi mennyt paremmin, jos olisin antanut Peralle hieman ohjaa ja pitänyt pohkeet tuntumalle. Nyt tuomari tuumasi suorituksestamme, että tahti vaihteli.

Keskikäynnistä aloin valmistella laukannostoa L:stä niin innokkaasti, että Pera yritti siirtyä raviin. Laukka kuitenkin nousi ihan hyvin pisteestä, joskin tuomari olisi halunnut nähdä noston selvimmin tehtynä takaosalle. Pitkän sivun keskelle pyöräytetty voltti oli mukavan täsmällinen enkä haihatellut sitä liian suureksi. Kuten treeneissäkin, voltin loppupuoli oli alkuosaa vähän parempi. Sitten vuorossa oli keskilaukka, jossa halusin onnistua parhaiten. Annoin Peralle muutaman askeleen aikaa, kunnes pyysin sitä keskilaukkaan. Se sujui hyvin, ja tuomarikin kommentoi sitä rohkeaksi. Harmikseni aloin jännittää lähestyvää uraa niin paljon, että harjoituslaukkaan ja siitä raviin siirtyminen jäi tekemättä, kun Pera pääsi pudottamaan monta metriä ennen uraa jo raviin. Harmitti melkoisesti, mutta ohjelmaa piti vain jatkaa. Pysähdys tuli vähän niiaamisen kautta vähän hätäisesti tehtynä, jolloin Pera ottikin sen jälkeen yhden askeleen vielä eteen. Peruutus ei lähtenyt heti, vaan meni hetki odottaessa. Kaiken lisäksi unohdin pitää vasemman pohkeen estämässä hevosen valumista, jolloin Pera peruuttikin karmeasti vasemmalle poikittaen. Ennen raviin pääsemistä väliin tuli harmittavasti käyntiaskelia.

Vasemmassa laukannostossa intoilin hieman, mutta Pera oli hyvin kuulolla ja nosti sen kummemmin häiriintymättä. Voltilla se jopa rentoutui hieman, mutta en taaskaan muistanut ratsastaa volttia kunnolla. Tuomarin mukaan siitä tuli soikea, mutta silti tahdikas. Toisen keskilaukkalävistäjän lähestyessä halusin petrata aiemman mokani kuntoon. Itse keskilaukka rullasi mielestäni mukavasti, mutta taas päästin Peran pudottamaan raville ennen harjoituslaukkaa ja siitä hallitusti raviin siirtymistä. Keljutti melkoisesti, mutta mitä jäin jännäämään ja sitä kautta varmasti pusertamaan ja jarruttamaan istunnallani ennen aikojani. Ohjelma oli kuitenkin loppupuolella, joten tsemppasin vielä vähän. Keskihalkaisijalle pääsimme kääntymään suorana ja pysähtyminen onnistui hyvin. Tervehdykseni oli aika pikainen, mutta Pera malttoi olla kiskomatta. Rata oli siinä ja kaiken kaikkiaan poistuin radalta Peraa taputellen kohtuullisen tyytyväisenä.


Tuomarin kommentit radastamme olivat seuraavat: Jouhevaa menoa monin paikoin! Hieman jännittynyt yleisvaikutelma. Lisää huolellisuutta teihin & taivutuksiin. Kun katsoin videolta suorituksen, pieni harmitukseni lieveni hieman. Vaikka video paljastikin karusti kehnot tiet, oli meno pääosin jännittyneisyydestä huolimatta siedettävää. Pääosin pisteet olivat viittä ja puolta sekä kuutta, mutta mahtui paperiin sentään kaksi seiskaakin, jotka tulivat vasemmasta harjoituslaukasta sekä pysähdyksestä ja tervehdyksestä. Eniten jäi harmittamaan Peran laukan pudotukset raviin ennen aikojaan, sillä harjoituksissa olin osannut ratsastaa sen hyvin keskilaukasta harjoituslaukkaan ja siitä raviin. Koulukisat vain jännittävät vielä niin paljon, että istuntani jarruttaa itsekseen aika paljon. Lisäksi näemmä vaikka kuinka yritän keskittyä teiden ratsastamiseen, muut asiat vievät radalla huomioni niistä. Siinä onkin kaksi asiaa parannettavaksi ennen marraskuun ja samalla seuran viimeisiä tämän vuoden koulukisoja varten. En kuitenkaan unohtanut rataa, Pera ei tällä kertaa säikähtänyt näkyvästi ja sain paremman tuloksen kuin aiemmista kisoista, joten noihin asioihin saa olla tyytyväinen.

Videosta kiitos Alekseille!

lauantai 13. lokakuuta 2012

Ei mainittavaa parannusta

Perjantain tunnin jälkeen halusin vielä yhden treenin Peran kanssa alle ennen sunnuntain koulukisoja. Niinpä sovittelin itseni C-tunnille yhdeksänneksi ratsastajaksi ja sain vieläpä kisaratsuni alle. Tunnilla pääsin treenaamaan mukavasti muun muassa pysähtymisiä ravista samoin kuin siirtymistä siitä takaisin raviin, laukan nostamista käynnistä sekä keskilaukkaa.

Alkuverkassa yritin muistaa perjantain tunnin opit eli Peran vasemman puolen kontrollointi sekä aktiivisuuden säilyttämisen. Pera oli kuitenkin muissa mietteissä enkä juuri saanut sitä heräämään. Kyllähän se liikkui ja kääntyi, mutta pyöreys ja rentous olivat aika kaukana. Ilmeisesti omat paineet kisoja edeltävänä päivänä olivat jo sen verran kovat, että oma rauha oli kaukana ja häselsin vain enemmän. Päätin myös jättää alkuverkan jälkeen raipan pois nähdäkseni, miten tunti sujuisi sen jälkeen.

Ensimmäisenä kisojen kannalta mainiona tehtävänä käänsimme lyhyeltä sivulta ravissa keskihalkaisijalle, jolle teimme kaksi pysähdystä ja siirtymistä takaisin raviin. Muutamat kerrat valmistelin pysähdyksen ilman, että muutuin matkustajaksi, jolloin Pera seisahtui kevyesti ja helposti. Siirtymät raviin eivät kuitenkaan lähteneet vieläkään hyvin, vaan käyntiaskelia mahtui mukaan turhauttavan monta. Tässä vaiheessa raippa olisi voinut olla paikallaan, mutta toisaalta Pera vain jännittyy ja hypähtää pienestäkin raipanmerkistä, jolloin se tuskin olisi auttanut kovin paljoa. Ilmeisesti pysähdyksissä lössähdin sen verran, että Pera päätteli tehtävän päättyvän siihen, jolloin siirtyminen raviin tuli sille vähän nurkan takaa. Pera kuitenkin pysyi keskihalkaisijalla kohtalaisen suorana, mistä olinkin aika tyytyväinen.

Toinen kisojen kannalta hyvä tehtävä oli laukan nostaminen lyhyen sivun keskeltä käynnistä, voltin pyöräyttäminen kulmaan ja siitä lävistäjän ratsastaminen keskilaukassa. Laukat nousivat välillä hyvin, mutta tarvittava ponnekkuus oli vähän hakoteillä. Voltilla keskityin miettimään, että hevonen asettuisi eikä punkisi minnekään suuntaan. Lävistäjälle lähtiessä muistin antaa parin askeleen rauhan ennen kuin pyysin Peraa keskilaukkaan. Muutama keskilaukka onnistui aika hyvin, ja opettaja tuumasi niitä kelpaavan esitellä myös kisoissa. Pääsimme myös kivasti lävistäjän loppuun harjoituslaukassa ennen siirtymistä raviin ja siitä käyntiin.

Edellispäivän harjoitusravissa istuminen oli saanut selkäni vähän jumiin, joten tällä kertaa en paljoa harjoitusravissa istunut. En halunnut jumittaa selkääni täysin kisoihin, joten keventelin aika paljon. Arvelin, ettei istuntani kummene yhden tunnin aikana, joten tohdin valita kevyen ravin. Vaikka Pera oli kuulolla tälläkin tunnilla, en saanut siitä ihan samanlaista otetta kuin perjantaina. Tunnin jälkeen vähän tuntui, että tämän treenin olisi voinut jättää tekemättäkin, mutta toisaalta tulipahan yhden tunnin verran oltua miettimättä ihan niin ahkerasti kisoja, kun sai keskittyä ratsastamiseen. Ihan varmimmilla mielin en lähtenyt tallilta kotiin, mutta onneksi tunti ei mennyt niin puihin kuin olisi voinut, vaikkakaan mainittavaa parannustakaan menoomme ei tullut.

Tavoitteena lyhyt ja terävä laukka

Lauantaina suuntasimme jälleen Noran kanssa Heli Pensonin luo esteiden pariin. Pupen sijaan pyysin itselleni kauniin värisen Apollo VI -ruunan. 2000 syntynyt ja 166-senttinen Aapo on entisessä elämässään kisannut estepuolella 110 senttiä, joten meidän treeneissämme siltä ei kapasiteetti loppuisi kesken. Saimme hetken ajan verrytellä itsekseen. Aapo tuntui liikkuvan ihan hyvin, mutta ei eikä ihan itsekseen. Kummempaa puskemista pohkeita vastaan en huomannut, mutta vasempaan kierrokseen Aapo oli hieman jäykempi.

Sitten pääsimmekin tulemaan ympyrän kaarella olleita matalia kavaletteja. Olipa se hankalaa! Milloin raviaskel ei sopinut, milloin päästin Aapon valumaan ulos tai sisemmäs ja kaiken huipuksi en pysynyt kunnolla kevyessä istunnassa. Ympyrän jälkeen tultiin vielä puomeja suoralla linjalla ja väleihin olisi pitänyt mennä neljä ja kaksi raviaskelta, mutta esitimme milloin mitäkin. Jotenkin herpaannuin taas hetki ennen tehtävää ja jätin hevosen ratkaisemaan asian yksin. Myös suora linja mentiin kevyessä istunnassa, joka olikin helpompi pitää verrattuna ympyrän kaaren kavaletteihin. En saanut ratsastettua pohkeita läpi, mikä heijastui suoraan ympyrällä siihen, etten saanut Alpoa pysymään oikealla reitillä. Laskimme myös lähestymisiä ääneen ja jostain syystä hoksin aina, kun kolmanneksi viimeinen askel ennen hyppyä oli mennyt ja heräsin laskemaan vasta laukat kaksi, yksi ja hyppy.

Hiljalleen kavaletit nousivat pystyyn samoin kuin suoran linjan puomit pieniksi esteiksi. Kavaleteilla meno oli edelleen aika haparoivaa eikä homma juuri parantunut suoralla linjalla. Annoin Aapon mennä hölkynkölkyn-laukkaa pitkänä ja jättäydyin matkustajaksi, jolloin se joutui itse ratkaisemaan asiat. Sen vastaus ongelmiin oli roikaisu kaukaa hyppyyn. Opettaja komensi ottamaan lyhyempää ja terävämpää laukkaa, jotta ponnistuspaikka olisi parempi. Meno tasottui hieman esteiden noustessa jonnekin 60-70 senttiin, mutta meno oli vielä kaukana toimivasta. Aapossa oli kuitenin kivaa se, että se puksutti tasaisesti kohti estettä, ei juuri hidastellut tai kiihdytellyt ja meni varmasti yli. Sen kanssa ei tarvinnut neuvotella ihan jokaisesta askeleesta. Suoran linjan jumppasarjalla toinen väli oli innari ja toinen yhden askeleen mittainen. Taisin kertaalleen lähteä sukeltamaan omia aikojani hyppyyn, kun hevonen teki viisaan ratkaisun ja otti vielä yhden askeleen, mutta muutoin hillitsin taipumukseni aika kivasti.

Opettajalta tuli välipalautteena muistutus pitää pohkeet kiinni samoin kuin hakea edelleen sitä lyhyttä, terävää laukkaa. Eli Aapon keula ylös ja takajalat hommiin. Kun sain tämän toteutettua, muuttui Aapo varsin helpoksi ratsastaa. Kavaleteille tulimme hyvin, pysyin irti penkistä ja hypyt olivat helppoja seurata. Jumppasarjalle tulimme myös hyvään paikkaan ja mukautuminen hyppyihin tuli luonnostaan. Tässä vaiheessa huomasin myös, kuinka mukavan pehmeä hyppy Aapolla onkaan. Sitten ongelmaksi alkoi todella muodostua jumppasarjojen jälkeiset väärät laukat molempiin suuntiin. Oikean laukan vaihtumisen vasemmalle ymmärsin oman painoni valumisen takia, mutta vasemman laukan vaihtuminen oikeaksi tuli ihan yllätyksenä. Lopulta päätin ottaa nopeamman korjaustavan eli johtamisen avuksi, sillä en millään olisi yhden tunnin aikana valaistunut oman painoni tasapainottamisesta. Syytä kuitenkin olisi, kuten Aapo kerta toisen jälkeen väärässä laukassa laskeutuen osoittikin.

Viimeisillä kierroksilla jumppasarjan esteet korottuivat aina kierroksen jälkeen niin, että viimeisellä kierroksella viimeinen pysty oli metrin. Vähän jännitti, mutta tohdin luottaa Aapoon tässä vaiheessa. Se liikkui jo vähän paremmin, jolloin sain hieman ajateltua takapäätä hommiin etupäätä vartioiden. Niinpä tulimme ensimmäiselle pystylle hyvin, jonka jälkeen innarina ollut toinenkin ylittyi hyvin. Yhden askeleen väli sujui edelleen kivasti ja metrin este ylittyi oman kokemukseni mukaan ihan kivasti. Käsi myötäsi eikä pohkeet tuntuneet heilahtavan kovin taakse. Kenties muistin pitää ne ensimmäisen kerran koko tunnin aikana kunnolla tuntumalla.

Olin tunnin alussa hihkunut mielessäni, että jumppasarjalla olisi ihanan helppoa. Vaan eipä ollut. Tai itse jumppasarja alkoi loppua kohti mennä ihan hyvin, mutta kavalettitehtävä tuotti kyllä pulmia pitkän aikaa. Opettaja kuitenkin tuumasi, että paransimme loppua kohti selvästi eikä meno hänen silmiinsä näyttänyt niin vaikealta kuin mitä olimme ehkä ääneen murehtineet. Aaposta jäi hyvä fiilis. Sekään ei ollut aivan automaatti, mutta helpommin minun ratsastettavissani Puppeen verrattuna. Mutta edelleen saan tehdä rutkasti töitä sen eteen, että saan hevosen siihen kuuluisaan terävään ja lyhyeen laukkaan. Tähän asti olen tainnut keskittyä aivan muihin asioihin enkä ole juuri huolehtinut tuosta asiasta. Ei siis ihme, että hevoset ovat stoppailleet ennen estettä tai roikaisseet miten sattuu, kun olen tuonut ne vaikka mitenpäin tehtävälle. Jäänpä siis haaveilemaan seuraavasta estetunnista Aapon kanssa.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Vasen, vasen ja vielä kerran vasen

Perjantain pienryhmätunnilla oli ilahduttavasti lisäkseni vain toinen ratsukko ja toiveeni Perasta oli mennyt läpi, joten kisatreenille oli hyvät mahdollisuudet. Alkuverkkaa lähdimme tekemään puomien avulla käynnissä ravissa. Tavoitteena oli saada askelta venymään puomien avulla. Tämä vaati ensin vähän yrittämistä, sillä en saanut Peraa ennen puomeja jo sopivaan askeleeseen, jolloin jouduin pyytämään sitä liikkumaan vielä puomien aikana. Opettaja ohjeistikin hakemaan hevoset ajoissa liikkumaan kunnolla, jolloin puomit ylittyisivät vaivatta. Ravissa ongelmana oli se, että Pera jäi liian kauas ensimmäisestä puomista, jolloin se joutui harppaamaan, ja loput puomit menivät epätasaisesti. Lopulta aloin saada Peraa liikkeeseen ajoissa ja tuotua ensimmäiselle puomille hyvin, jolloin se nosteli jalkansa näppärästi yli.

Seuraavaksi lähdimme tekemään ensin ravissa ja sitten lauakssa pitkälle sivulle kolme volttia mahdollisimman hyvin kääntäen. Muutaman yrityksen jälkeen opettaja hoksautti valmistelemaan lähdön paremmin, ettei voltti tulisi Peralle yllätyksenä. Samalla ohjeeksi tuli huolehtia sekä omasta että hevosen vasemmasta puolesta, jotta paketti pysyisi kasassa. Hetkittäin sain pidettyä oman istunnan melkein suorana ja vahdittua Peran vasenta puolta, jolloin voltit menivät kivasti ja hetkittäin pyöreänä. Laukassa vasemman puolen kontrollointi korostui entisestään, sillä Pera viipotti mieluusti joko turpa oikealle kurkotellen tai pahimmoilleen vasemmalle valuen. Opettaja neuvoi hakemaan vähän rauhallisempaa laukkaa, jota Pera ehtisi ottaa askeleet eikä kiiruhtaisi tehtäävä nopeasti läpi. Tahdin rauhoittaminen auttoi kummasti ja hetkittäin meno sujui aika kivastikin. Kunhan siis muistin huolehtia omasta istunnastani ja hevosen vasemmasta puolesta. Miinusta tosin siitä, että annoin volttien valua naurettavan isoiksi monena kertana, kun koulukisoja ajatellen olisi ollut parempi tähdätä niihin noin kymmenen metrin voltteihin.

Kuvion osaksi tulivat myös siirtymät raviin ja käyntiin sekä ravista seis ja peruutus. Pera siirtyi alas kohtalaisen helposti, mutta esimerkiksi käynti hyytyi. Opettaja neuvoikin ratsastamaan heti isompaa käyntiä, ettei ratsu jäisi vain hiippailemaan. Peruutukset onnistuivat hetkittäin, mutta mukaan mahtui myös tahmaampia yrityksiä, joissa päästin Peran vielä poikittamaan. Tiesin kyllä jo etukäteen, että se voi nakata takapäätään peruutuksessa ulos, mutta enpä vaivautunut miettimään tätä peruutusta pyytäessä. Sen sijaan peruutuksesta raviin siirtyminen ei sujunut kertaakaan hyvin, vaan väliin mahtui turhan monta käyntiaskelta. Tunnin aikana en ehtinyt valaistua sen suhteen, miten Peran saa siirtymään napakasti raviin. Kenties tomerampi pohjepyyntö tai eteenpäinpyrkimyksen säilyttäminen myös peruutuksen aikana olisivat auttaneet, mutta toteutuksen tasolle en niitä osannut viedä. Teimme myös laukkanostoja käynnistä, jotka sujuivat välillä ihan ok, mutta koulurataa ajatellen terävyyttä olisi saanut olla enemmän. Mutta eipä se laukka voikaan nousta sutjakasti hitaasta käynnistä, jota kuski ei viitsi korjata aktiivisemmaksi.

Tunnin aikana ehdimme treenata myös keskilaukkaa. Opettaja neuvoi antamaan Peralle pari askelta lävistäjälle käännyttäess aikaa ennen kuin pyytäisin keskilaukkaa. Muutamia kertoja en tohtinut pyytää riittävästi, jolloin meno oli kaukana keskilaukasta. Pari kertaa sitten pyysin turhan tomerasti, ja Pera lähti matkaan ampaisten ja hätiköiden. Pienellä keskittymisellä saimme pari järkevää keskilaukkaa, joissa Pera lähti venyttämään askelta rauhassa ja palasi myös harjoituslaukkaan asiallisesti ennen siirtymistä raviin. Pääsimme koko lävistäjän laukassa noina hetkinä eikä Pera vaikuttanutkaan sitä, että yrittäisi pudottaa kesken kaiken raville.

Loppuraveissa saimme pyöritellä oman päämme mukaan asioita. Ratsastin kolmikaarista kiemurauraa, jossa opettaja tuumasi rauhoittamaan taas menoa hieman ja tekemään asetukset selvästi. Pera pyrki jälleen menemään turpa oikealla, joten sitä sai tosissaan houkutella asettumaan vasemmalle niin, ettei turpa ollut omilla teillään. Opettaja myös neuvoi tekemään asetuksen vaihdot mahdollisimman rauhallisesti, ettei Pera jännity turhaan niiden takia. Huomasinkin olleeni niissä aika vikkelä, jolloin Pera menetti aina pienenkin pyöreyden ja nosti päänsä ylös. Loppuun otimme myös muutamat keskiravit, jotka lähtivät aika maltillisesti. Oma istunta hajosi aika tehokkaasti ja annoin Peran viipottaa taas turpa oikealla. Kevennyksen kanssa saimme kohtalaisen keskiravin, mutta siihen se sitten jäikin. Yllättäen istuntatreeni olisi taas niin paikallaan.


Tunnista keskeisempänä jäi mieleen Peran vasemman puolen kontrollointi. Niin ja tietysti oman istunnan korjaaminen pois vasemmalta. Huomasin myös, kuinka helposti unohdan hoksauttaa volteille käännyttäessä hevoselle asiasta. Yhtäkkiä alan vain kääntää ilman, että olen vinkannut asiasta hevoselle. Keskittyessäni toiseen asiaan unohdin taas valmistella yhden. Hups. Treenistä jäi kuitenkin kohtalaisen hyvä mieli, vaikka pienelle ja isommallekin hienosäädölle olisi kyllä vielä tarvetta.

Videoista kiitos Noralle!

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kinkkiset keskiaskellajit

Keskiviikkona tuppauduin A-tunnille mukaan toiveenani saada harjoitella Peran kanssa sunnuntain koulukisoihin. Harmikseni Pera oli ehditty napata jo toiselle kuskille, jolloin sain alleni Rappenin. Tunnin aiheita olivat kulmien ja volttien ratsastamiset sekä keskiaskellajien treenaus. Myös Kaisa oli tunnilla treenaamassa kisaratsunsa kanssa.

Tehtävien pariin lähdettiin ratsastamalla kulmat selvästi normaaliuraa sisempää. Opettaja kehotti huolehtimaan ulkoavuilla kääntämisestä ja asettamaan sisältä kevyesti. Rappen lähti pyöristymään alusta alkaen aika kivasti ja otti kääntävät avut hyvin vastaan. Kulmista tuli yllättävän hyviä, mutta volteilla tahdoin unohtaa keskittyä tien säilyttämiseen. Välillä Rappen pääsikin vähän valumaan sisälle, kun en muistanut sisäpohkeella pitää sitä oikealla reitillä. Hetkittäin taas unohdin ulko-ohjan tuen, jolloin Rappen nosti päänsä ylös. Ravissa uusia ongelmia ei tullut, mutta opettaja kehotti muistamaan pitää Rappen aktiivisessa ravissa. Tuppasin jättämään sen hiippailemaan, jolloin se vähän jännittyi eikä tullut avuille niin helposti. Kun pyysin tarmokkaampaa menoa ohjat tuntumalla säilyttäen, pyöristyi Rappen välittömästi ja tarjosi mukavaa ravia. Opettaja hoksautti myös huolehtimaan, etten valuisi itse vasemmalle. Helmasyntini roikkui siis taas sinnikkäästi mukana ja sen korjaaminen oli työlästä. Kun sain itseäni suoremmaksi, näkyi se välittömästi ryhdistäytyvänä Rappenina.

Pitkille sivuille teimme voltin pyöräytyksen jälkeen hetket keskikäyntiä ja -ravia. Käynnissä itse asiassa unohdin työstää mitään keskiaskellajien kaltaista, hups. Ravissa kuitenkin yritin miettiä pitäväni etupään lyhyenä, kun pyysin takapäähän liikettä. Muutamia kertoja Rappen pysyi pyöreänä pyytäessäni sitä eteen, jolloin keskiravi tuntui onnistuvan suunnilleen. Mmuina hetkinä sain Rappenin vain jännittymään, kun nyin ohjia ja hoputin epämääräisesti pohkeella. Unohdan helposti sen, ettei keskiravissa haeta vauhtia, vaan askeleen venymistä tahti säilyttäen.

Sitten siirryimme laukkatehtävän pariin. Oikeassa kierroksessa laukka nostettiin käynnissä lyhyen sivun keskeltä. Sen jälkeen pyöräytettiin kulmaan voltti, valmisteltiin keskilaukka pitkälle sivulle ja ajoissa ennen toista kulmaa lyhennettiin harjoituslaukkaan ja pyöräytettiin voltti, jonka jälkeen sai siirtyä raviin. Vasemmassa kierroksessa laukka nostettiin myös lyhyen sivun keskeltä, mutta tällä kertaa ravissa. Muuten kuvio meni samalla tavoin. Aloin ilmeisesti säätää liikaa, sillä laukat eivät nousseet käynnistä saati ravista kovin hyvin. Kenties valmistelut jäivät puolitiehen, ja Rappen koki, että laukkapyyntö tuli ihan tyhjästä. Laukka itsessään lähti pyörimään kuitenkin ihan kohtuullisesti, mutta silti aika jännittyneesti. Keskilaukoissa tein sen virheen, että ajoin Rappenia nopeampaan laukkaan askeleen venyttämisen sijasta. Siksipä esitimmekin harjoituslaukkaan palaamisen sijaan pudotuksia raville tai sitten jätimme palaamisen kokonaan tekemättä. Toisella voltilla menoa sai vähän hillittyä, ja muutaman kerran Rappen löysi tasapainon ja laukkasi pyöreänä. Opettaja neuvoikin olemaan pyytämättä niin reipasta laukkaa, vaan keskittymään siihen, että antaa Rappenin hitaasti venyttää. Laukan säätely ei ole Rappenille helpoin asia, joten oman osaamattomuuteni kanssa soppa oli aika valmis. Loppujen lopuksi saimme pari hillitympää keskilaukan kaltaista menoa, jolloin myös siirtyminen harjoituslaukkaan onnistui kohtuullisesti. Kouluradalla pisteitä ei tosin olisi ropissut tuosta, mutta meidän menoksemme se oli riittävää.

Loppuun otimme vielä parit keskiravit lävistäjää pitkin. Jatkoin hätäilevää linjaani niissäkin, jolloin keskiravi meni enemmän kipitykseksi. Loppuun sain maltettua hieman, jolloin muistin pitää ohjat tuntumalla ja hiljalleen pyytää Rappenia venyttämään askelta. Loppuraveissa annoin Rapen venyttää ohjan perässä, minkä se tekikin aivan kivasti. Tunnin jälkeen oli vähän sekalainen fiilis. Toisaalta Rappen oli tänään paljon tasaisempi ja kulki helpommin pyöreänä, mutta sitten itse sorruin rikkomaan hetket häseltämällä. Olin myös kovasti toivonut ehtiväni treenata Peran kanssa kisoja varten pari kertaa, mutta tällä hetkellä vaikuttaa, että hyvä, jos kerran ehdin sen selässä käydä. Toki olen mennyt sillä paljon, mutta pari viimeistä kertaa on hurahtanut puomi- ja estetunneilla. Jospa kuitenkin saisin sen kanssa alle hyvän tunnin, jonka perusteella voin lähteä kouluradalle kohtuullisen tasaisin mielin.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Mitä yksinkertaisempaa, sen vaikeampaa

Viiden hengen tallitestauspoppomme suuntasi tiistaina Äimäraution ratsastuskeskukseen meitä varten järjestetylle tunnille. Mukana olivat tietysti Nora ja Kaisa. Keskusta on siis palannut pyörittämään tauon jälkeen Jaana Aitta, jonka tunnilla saatan olla kerran käynyt. Muisti ei tosin riitä varmistamaan tätä arvelua todeksi. Opettaja olisi antanut meidän valita hevoset, mutta koska emme niistä hänen lyhyitä esittelyjä enempää tienneet, sai hän nakittaa meille ratsut. Itse sain 2000 syntyneet True Tigerin eli Turon, joka oli ulkonäöltään tuttu, sillä oli aikanaan asunut Koivikon ratsutilalla. Varustaessa musta ja tähtipäinen ruuna oli muuten asiallisesti, mutta vasenta takasta ei antanut puhdistettavaksi. Kuulemma heppa metkuilee asiasta säännöllisesti. Satulavyön kiristyksestä ei tykännyt, mutta tyytyi mulkoilemaan happamasti. Säkäkorkeudeksi arvioisin äkkiseltään ehkä 170 cm, joka voin olla vähän turhan ylimitoitettu. Turo kuitenkin tuntui selästä käsin kookkaalta ja tällä kertaa pitkät kinttuni eivät jääneet haparoimaan ilmaa.

Aluksi aloitimme nopealla istunnan kertauksella. Opettajalta tuli mukavan paljon teoriaa koko ajan, mutta ihan kaikki ei millään ehtinyt tallentua muistiin. Emme saaneet istunnasta henkilökohtaisia korjauksia, vaan opettaja kävi läpi pääpiirteet. Siinä ei tullut itselle mitään uutta, lähinnä vain tuttujen ongelmien huomaamista. Jalustimet karkaavat siksi, että ratsastaja yrittää pitää painonsa niillä sen sijaan, että istuisi istuinluidensa päällä. Tuttu virhe, tunnustan. Opettaja kertoi myös, että kuten Kyra, hänkin herkistää hevoset aluksi kuuntelemaan istuntaa. Sitä vastaan hevoset eivät kuulemma voi puskea samoin kuin esimerkiksi pohjetta vasten. Sitten pääsimme testaamaan, miten hevoset pysähtyvät pitkin ohjin pelkästään oman liikkeen stoppaamalla, mutta ei siis jännittymällä. En saanut itseäni pysäytettyä oikein mitenkään niin, että Turo olisi sen ymmärtänyt. Opettaja neuvoi käyttämään ohjia apuna muutamat kerrat, jotta Turo heräisi kuuntelemaan myös istuntaa. Kovin hyvin tässä ei onnistuttu. Kertaalleen Turo tosin stoppasi, mutta senkin varmaan enemmän omasta tahdostaan kuin pyynnöstäni. Testailimme myös kääntämistä omaa lantiota kääntämällä. Turo kääntyili sangen helposti, mutta oma lantio tuntui jäykkääkin jäykemmältä. Ihan kuin joku olisi jälleen kerran lusmuillut venyttelyistä.

Verkkaravissa saimme mennä aika oman mielen mukaan hevosia pyöreämmäksi houkutellen. Muoto sai olla aika vapaa, minkä seurauksena Turo sukelteli välillä komeasti kuolaimen alle. Se ei kuitenkaan haitannut, kuten opettaja tuumasi, sillä tässä vaiheessa hevosia piti vain saada lämpimämmäksi. Myöhemmin ehtisi hioa hevosta kulkemaan paremmassa muodossa. Turo oli ravissa mukavan reipas, kunnes alkoi ottaa tilanteesta hyödyn irti eli jyräsi käteni läpi. Opettaja toppuutteli menoa ja kehotti ottamaan ulko-ohjasta pumppaavia pidätteitä eikä kannattelemaan sillä hevosen etupäätä. Aluksi ratsastin taas kuin lasihevosta konsanaan, jolloin Turo ei juuri kuunnellut hissutteluitani. Opettaja pistikin meidät peruuttamaan, kunnes sain Turon kevenemään edestä. Hiljalleen aloin rohjeta ratsastaa vähän keskittyneemmin, jolloin pidätteetkin alkoivat mennä läpi. Niinä hetkinä Turo kulki paremmin rentona ja kevyenä niinkin kookkaaksi hevoseksi.

Sitten porukka jaettiin kahtia ja siirryttiin ympyröille. Opettajan mukaan noin 95 prosenttia hevosista kulkee etuosa ulos puskien ja takaosa sisälle valuen. Niinpä päädyimme treenaamaan ympyröillä hevosen takapään väistätyksillä sisäjalan parempaa astumista rungon alle ja sitä kautta hevosen suoraksi saamista. Vaikeammaksi puoleksi osoittautui yllättäen oikea kierros. Turo liiraili lahjakkaasti ulos karkuun, kun en muistanut tehdä mitään ulko-ohjalla. Tällä kertaa jopa unohdin asettaa hevosta vähän sisällekin eli en roikkunut sisäohjassakaan, johan on ihme! Opettaja muistutti käyttämään lantiota apuna käännöksessä, mutta minulla se tuntui kramppaavan paikoilleen. Välillä huomasin yrittäväni saada takaosaa sisälle, kun oma istuntani vinksotti ihan päinvastaiseen suuntaan. Ei siis ihme, että Turo oli hukassa ajoittain siitä, mitä yritin siltä pyytää. Vasempaan kierrokseen meno vähän parani, mutta oma istuntani oli kaukana hyvästä ja toimivasta. Ravissa meno tietysti mutkistui, kun vauhti kasvoi. Turo myös tykkäsi jälleen juosta ohjista läpi, kun sen annoin tehdä niin. Pidätteet tulivat ainakin tällä tunnilla tutuksi pitkästä aikaa. Kivaa oli tietysti, että oli reipas hevonen alla, mutta jarrutuskyvyttömyys harmitti jälleen kerran. Mukaan mahtui sentään muutamia pätkiä, joissa Turo malttoi kuunnella pyyntöjäni ja meni aika kivasti.

Lopuksi otimme vielä laukkaa ympyrällä. Tästä tulikin kinkkisin tehtävä. Laukka ei meinannut nousta kunnolla ja sain yrittää nostoja monen monta kertaa, sillä kaiken huipuksi päästin Turon pudottamaan nousseen laukan tuosta noin vain. En ole yhtään tietoinen siitä, mitä kummaa tein väärin. Lopulta laukka alkoi nousta, mutta vaati melkoisen alleviivatut laukka-avut. Todennäköisintä on, että istuntani oli niin mutkalla, ettei tämä tuntihevosen arjesta kaukana ollut ratsu tajunnut enää mitään yrityksistäni. Itse laukka taas tuntui varsin villiltä. Välillä tuntui, että kävin puoli metriä irti satulasta ennen kuin laskeuduin taas takaisin. Omat pasmat menivät lahjakkaasti sekaisin, mikä varmasti pisti Turon pudottamaan vähän väliä raville. Sain mennä melkoisen monta kierrosta, että suunnilleen pystyin istumaan laukassa. Jalustin tuppasi myös karkaamaan oikeasta jalasta, jolloin koetin vahvistaa keskivartaloa ja ajatella istuvani niiden istuinluiden päällä. Harmikseni vain keskikroppani ei halunnut löytää tarvittuja lihaksia eikä meno juuri parantunut. Kaiken kruunasi se, että Turo alkoi valua tehokkaasti kerta toisen jälkeen ympyrältä ulos. Ulkopuolen pidätteet eivät auttaneet eikä liioin se, että yritin ulkopohkeella estää hevosen aikeet. Välillä tuli melkoisen turhautunut olo, kun muka yritin kaikkea, mutta mikään ei auttanut. Opettajalta en tainnut saada tähän asiaan korjausvinkkejä tai sitten en vain niitä kuullut. Muutaman laukka-askeleen verran Turo kulki hyvin, mutta sitten jokin taas häiritsi sen menoa, jolloin se esitti kumman kulmikasta laukkaa takapäällään tai pudotteli raville. Tällä kertaa laukka oli vaikein askellaji, jossa ei juuri onnistumisia saatu, harmi vain.

Loppuraveissa tehtäväksi tuli venyttää hevosia eteen ja alas. Turo kipitti jälleen riemuissaan menemään eikä juuri malttanut jäädä venymään. Muutamia kertoja se tajusi, mitä siltä pyysin ja venytti hienosti. Sitten se taas muisti tykkäävänsä edetä reippaasti pää ylhäällä. En siis saanut hevosta kovin hyvin kuuntelemaan minua, kun muun maailman tapahtumat kiinnostivat enemmän. Vaikka tunti (itse asiassa 1,5 tuntia vierähti satulassa) oli jälleen kerran sitä ah niin ihanaa perusratsastusta, oli se sitäkin vaikeampaa. Välillä tunnuin taantuvan alkeisratsastajaksi, kun en saanut laukkaa nousemaan ja muutaman askeleen verran taas liihottelin hienosti liikkuvan ratsun alla. Olimme siis kaukana tasapainoisesta menosta, mutta sentään tuntiin mahtui niitä hyviäkin hetkiä, loppujen lopuksi siis. Turoa ei voi moittia reippauden puutteesta ja jotenkin aloin haaveilla, että sillä voisi olla kiva kokeilla hypätä joskus. Mikäli se siis on estekäytössä ja mikäli vielä toiste samalle tallille päädyn.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Satakieli ja tahmakavio

Perjantain pienryhmätunnille olin toivonut suullisesti opettajalta Peraa tai sitten jotain hänen mielestään minulle koulukisoihin soveltuvaa ratsua. Kun pääsin kurkkaamaan hevoslistaa, pyörittelin silmiäni ja päätin uskoa, että opettaja oli vain yksinkertaisesti unohtanut toiveeni. Minulle oli nimittäin merkitty Poku. Hevosessahan ei ole vikaa, sillä koulutustasoltaan se on helppo A, jolloin yksi helpon B:n kouluohjelman pitäisi taittua tuosta noin vain. Mutta itse en vain vielä osaa ratsastaa Pokua niin, että saisimme ohjelmasta hyväksytyn tuloksen. Sen sijaan esittäisimme tahmaista menoa ja kuskin päämäärätöntä soutamista ja huopaamista. Sen takia en sillä tohdi kisoihin vielä, sillä tarvitsen alleni helpommin ratsastettavan hevosen. Tai ainakin sellaisen, joka liikkuu helpommin itse. Myös Kaisa oli tunnilla treenamassa kisoihin Jussilla.

Ensimmäisenä tehtävänä oli ratsastaa nelikulmaista kahdeksikkoa. Käynnissä Poku tykkäsi taas tahmailla, ja olin melkoinen satakieli, kun koetin hoputtaa sitä liikkumaan myös ääniapujen avulla. Opettaja neuvoi ratsastamaan Poku nopeisiin askeliin, jotta se ei laahaisi jalkojaan, vaan jaksaisi nostella niitä irti maasta. Kulmien ratsastamiset menivät kohtalaisesti käynnissä, sillä ehdin valmistella ne hyvin. Valitettavasti vain meno takkuuntui niiden aikana melkoisesti. Kivaa oli se, että Poku kuunteli kääntävät avut eikä puolieroja tuntunut kumpaankaan suuntaan.

Kuviota jalostettiin tekemällä toinen kahdeksikon puoli ravissa ja toinen käynnissä sekä lopulta kokonaan ravissa suoristuskohdassa muutaman käyntiaskeleen kanssa. Siirtymä käynnistä raviin tehtiin suunnan vaihtoa edeltäneen suoristuksen aikana. Poku nosti hyvin nihkeästi ravia, ja tarvitsin liki jokaiseen nostoon raipan avun. Ravissakin Poku tarjosi mieluusti mönkimistä, jolloin sain hoputella sitä melkoisesti liikkumaan. Kulmat tuntuivat sujuvan ravissakin ihan kohtalaisesti, kun muistin kääntää kunnolla ulkoavuilla sisäohjassa roikkumisen sijaan. Välillä Poku innostui myös esittämään ihan oikeaakin ravia, joskin aika säästeliäästi. Siirtymät ravista käyntiin sujuivat vailla mitään ongelmaa, sillä Poku vaihtoi mieluusti helpompaan askellajiin. Opettajalta tuli kiva kehu siitä, kuinka sain hyvin kevyellä ohjasotteella hevosen siirtymään käyntiin. Poku kuunteli alaspäin siirtymisessä istunnan tässä vaiheessa niin hyvin, että sen tosiaan sai hyvin kevyesti käyntiin.

Sitten kuvioon lisättiin myös käynnistä nostettu laukka kahdeksikon toiselle puolelle, kun toiselle puoliskolle siirryttiin vaihtamalla laukka raviin ja ratsastamalla kulma, kunnes sai siirtyä käyntiin. Oikeat laukanostot sujuivat ihmeen hyvin, vaikka takapää ei lähtenyt kovin hyvin käyntiin. Laukassa Poku nojasi melkoisesti sisälle ja tarrautui ohjaan, jolloin opettaja neuvoi siirtämään pohjetta selvästi edemmäs ja pyytämään Pokua kantamaan oman lapansa itse. Muutamia ympyröitä sai pyöritellä ennen kuin pyyntö meni yhtään perille, mutta se kyllä auttoi aina hetkiseksi. Sitten Poku päätti jälleen testata, voisinko mahdollisesti kantaa sen sisäpuolen ohjan avulla. Saimme kuitenkin oikeaan laukkaan mukavia, pyöreitä hetkiä, jolloin Pokukin jaksoi hetkellisesti kantaa itsensä. Laukasta Poku innostui sen verran, että siirtymät raviin olivat aika pitkälti hirveitä. En tajunnut valmistella siirtymiä kunnolla, jolloin Poku vain lässähti kipittävään raviin. Sen seurauksena uuteen suuntaan lähtenyt kulma meni aika plörinäksi. Vasen laukka ei puolestaan meinannut pyöriä aluksi ollenkaan. Raipalla sai olla nohittamassa eikä sekään meinannut auttaa. Opettaja neuvoi pyytämään ulkopohkeella ulkotakajalkaa töihin, jotta meno paranisi. Muutamia pyyntöjä sain läpi, mutta oikea laukka vei tänään kirkkaasti voiton. Siirtymät vasemmasta laukasta raviin olivat pääosin melkoisia vyörymisiä heti oikealle, mutta sinnikkäällä yrittämisellä sain pari kelvollisempaa hetkeä.

Lopuksi otimme vielä askeleenpidennyksiä lävistäjille ravissa. Poku oli täpinöissään ja esitti kiitoraviaan aluksi. Nyt sitä sai puolestaan toppuutella ennen kuin se malttoi alkaa kulkea rauhallisemmin. Opettaja neuvoi pitämään Pokun etupään lyhyempänä ja pyytämään sitten oikealla pohkeella askelta pidentymään. Oikea pohje sen takia, että Poku mieluusti puskee siihen suuntaan. Aluksi en tohtinut pitää edestä Pokua kiinni, sillä arvelin sen tuhoavan viimeisetkin pidennysyritykset. Opettajan avustuksella sain tsempattua ja pyydettyä Pokuun liikettä, jolloin se opettajan mukaan pidensikin parit kerrat aika kivasti. Itseä harmitti, kun en tuntenut eroa satulaan niin, että olisin itse huomannut nuo hetket. Positiivista oli kuitenkin se, että Poku esitti lopulta hyväksyttävää pidennystä kipityksen sijasta.


Tunnin jälkeen oli ihmeen hyvä fiilis, vaikka treeni ei nyt ihan nappiin mennytkään. Ihmettelin opettajalle Pokun yhtäkkistä painamista oikealle, ja hän arveli, että se on parin alemman tason tunnin aikana saanut taas nojailla miten sattuu. Suoristamistreenit olisivat olleet tänään siis paikallaan, jotta Poku olisi kunnolla taas muistanut, että sen tulee kantaa itseään. Opettajalta tuli tunnin aikana aiheellista palautetta siitä, että minun tulisi uskaltaa pitää hevonen edestä lyhyenä ja sen jälkeen vaatia takapää liikkeelle. Vinkkinä tuli myös siirtää pohkeita vähän taaemmas, jotta saisin ne paremmin tuntumalle. Jalkani kun tahtovat valua välillä turhan eteen. Tämän kerran perusteella en tosin ole ihan heti Pokun kanssa koulukisoihin ilmoittautumassa, mutta jatkan mieluusti sen kanssa treenejä tunneilla. Hassua, miten vasta muutama kuukausi sitten Poku oli kouluratsulistani häntäpäässä, mutta on nyt muutaman tunnin perusteella parantanut asemiaan hurjasti. Ehkä se kaiken tahmakavioisuuden alla on kuuliainen ja haluaa miellyttää, jos vain kuski osaa sanoa sille asiat oikein.

Videoista kiitos Alekseille!

tiistai 2. lokakuuta 2012

Kovin vaikeat puomit

Tiistaina lyöttäydyin C-tason puomitunnille mukaan. Toivoin mielessäni jotain yllätävämpää ratsuvalintaa, ja opettaja olikin onnistunut. Sain pitkästä aikaa mennä tallin lempihevosellani eli Hilanterilla. Vaikka meillä onkin mennyt sukset aina silloin tällöin ristiin tämän joskus itsepäisenkin ruunan kanssa, en vain osaa olla tykkäämättä siitä. Se ei turhaan yritä miellyttää ratsastajaansa, vaan kertoo kyllä, mikäli satulassa istuja häseltää omiaan.

Alkuverryttelyssä tulimme ympyrän kaarelle vähän tiuhemmin ja hieman väljemmin laitettuja puomeja ravissa. Lyhyemmällä väleillä olleilla puomeilla Hilanteri meni ihan hyvin, kunhan muistin pitää sen liikkeessä. Meno tahtoi vähän hidastua ennen ensimmäistä puomia, ellen ollut tarkkana. Väljemmin olleilla puomeilla kunnon aktiivisuuden puute näkyi ja kuului, kun Hilanteri pisti väleihin liian monta raviaskelta ja kopsautteli jalkansa kaiken lisäksi puomeihin. Opettaja neuvoi kääntämään puomeilla tasaisesti ja huolehtimaan jälleen siitä, ettei Hilanterin saati minun ulkopuoli pääsyt lössähtämään. Tarvitsimme aika monta toistoa, jotta nämä puomit alkoivat mennä oikein. Lisäksi tulimme vielä kolmen puomin linjaa, jossa tärkeintä oli tasaisuus. Hilanteri hoiti tämän helposti, sillä se melkein jopa innostui ravaamaan aktiivisemmin puomeja kohti.

Ravityöstön jälkeen siirryimme tekemään aiemmin yksittäiden tehdyt tehtävät kokonaisuutena laukaten. Eli ensin tultiin ympyrätehtävät, joiden päätteeksi vielä suora linja. Alkukierroksilla molempiin suuntiin Hilanteri tahtoi pudottaa laukan turhankin helposti. Yritin kaikin keinoin olla puristumatta satulaan polvillani, sillä Hilanteri protestoi helposti tuollaista vastaan. En kuitenkaan saanut laukkaa kunnolla rullaamaan, jolloin Hilanterilla oli aikaa vääntää itseään jos jonkinmoiselle mutkalle. Sen seurauksena sekä yksittäinen puomi soikiolla että kolme puomia ympyrällä ylittyivät hyvin kehnosti ja epätasaisesti. Suoralle linjalle puolestaan esitimme neljää ja kolmea ja puolikasta askelta ennen kuin aloin heräillä. Hilanterin kanssa olen hieman huono komentamaan, sillä ruuna on hyvin näppärä vetämään herneen turpaansa, mikäli kokee tulleensa komennetuksi aiheetta. Niinpä ratsu ehti mennä oman mielensä mukaan useampia kierroksia, kun mietiskelin, miten saisin sen toimimaan. Lukuisten toistojen jälkeen saimme vihdoin ja viimein ympyrät onnistumaan siedettävästi. Yllättäen avainsanoina olivat tiiviisti tuntumalla olleet pohkeet ja hevosen pitäminen riittävän suorana. Hilanterikin alkoi vihdoin lämmetä laukkaamiseen, jolloin se vähän innostui suorasta puomilinjasta ja laukkasi välit helposti kolmella askeleella. Tehtävien aikana opettaja huomautteli vähän kaikille, ettei tässä pitäisi olla mitään vaikeaa. Pelkkiä ympyröitähän kun oli kyse tehdä. Silti jostain kumman syystä ne maassa maanneet puomit onnistuivat sekoittamaan oman pakkani niin, että homma tuntui hetkittäin varsin vaikealta.

Lopuksi tulimme vielä kertaalleen suoran puomilinjan, sillä opettaja halusi nähdä kaikkien hevosten pääsevän puomien välit kolmella askeleella. Hilanterille homma ei enää tässä vaiheessa ollut mikään juttu, joten se hurruutteli tehtävän kerralla läpi. Opettajakin ehti tuumata, että sen kuin annan Hilanterin mennä, niin homma onnistuu. Ja niinhän siinä kävi. Loppuraveissa koetin vielä asetella ja taivutella ratsua pyöristymään, minkä se tekikin hetkittäin. Takapää tosin sammui noina hetkinä melkoisesti, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, että sain hevosta vähän myötäämään niskasta. Muun tunnin se oli onnistuneesti kulkenut kaula pitkällä. Tunnin jälkeen aloin toivoa taas nuorennuskonetta, jonne pistäisin tämän hevosen mieluusti. Jospa ehtisin vielä joskus yrittää vääntää kouluakin sen kanssa. Muistelen, että joskus oli myös aikoja, kun tulimme toimeen varsin kivasti.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Revanssi sarjan kanssa

Kisoista jäi kismittämään mokani sarjalla, joten niitä oli pakko päästä treenaamaan uudelleen. Niinpä kyselin, josko Tallinmäellä olisi maanantaille tilaa ja mahduinkin kahden ratsukon tunnille. Aiheeksi toivoin tosiaan sarjan ratsastamista auttavia tehtäviä sekä ratsuksi lyhytlaukkaisinta hevosta, joka sattui olemaan Nasse.

Ensimmäisenä ravasimme lävistäjän suuntaisesti olleita puomeja (ratapiirroksesta esteiden 4a ja 4b kohta) molemmista suunnista. Aluksi Nasse vähän hidasti ja laittoi väleihin useampia jalkoja, kunnes sain tsempattua sen ylittämään puomit tasaisemmin. Kuulemma sillä ei juuri entisessä kodissaan ole menty useamman puomin rykelmiä saati jumppasarjoja, joten ne ovat sille opettelua vielä. Sitten opettaja nosti pari puomia kavaletiksi ja lisäsi perään vielä ristikon, ja nyt tehtävä tultiin laukassa. Tällä kertaa unohdin pitää Nassen suorana, jolloin se pääsi sukaisemaan oikealta ohi. Paremmalla suoristuksella ja reippautta pyytämällä Nasse meni tehtävän aika kivasti. Itselle teki hyvää se, etten voinut luottaa hevosen pelastavan minua, vaan jouduin keskittymään ja olemaan hevosen tukena. Kummasti sitä pysyi hereillä, kun tiesi tämän asian. Jatkossa pitäisi siis osata ajatella, etten voi jättää niitä konkareitakaan yksin, sillä nekään tuskin nauttivan hommien tekemisestä itsekseen.

Sitten tehtävä muutettiin pelkäksi sarjaksi kavaletin ja ristikon ja sittemmin pystyn kanssa (esteet 4a ja 4b). Nasse meni pääsääntöisesti hyvin aina, kun muistin ratsastaa. Muistin jopa pitää pohkeet paremmin tuntumalla, jolloin laukkakin pysyi paremmin aktiivisena. Muutamia kertoja tosin arvioidan laukan väärin, jolloin sarjan väliin tullut yksi askel meinasi jäädä lyhyeksi. Nasse kuitenkin venytti ihan kivasti, jos ehdin sitä siltä ajoissa pyytää. Seuraavaksi hyppäsimme pariin kertaan kahden esteen linjan (2a ja 3) kuudella askeleella. Ensimmäinen kerta meni nappiin, mutta toisella kerralla Nasse pääsi vähän venymään, jolloin askelia tuli noin viisi ja puoli. En muka yhtään huomannut satulaan, milloin laukka pääsi venähtämään.


Lopuksi tulimme vielä kaksi yhden laukka-askeleen välin sarjan sisältävän pienen radan, jonka esteet olivat maksimissaan 60 senttiä. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa vaihtaen laukka ykkösellä vasemmaksi. Olin lähtenyt liikkeelle tuttuun tapaani ponnettomassa laukassa, jolloin se ei vaihtunut esteellä. Nasse ei halunnut hevillä luopua laukastaan, joten jarruttelut menivät turhan pitkälle. Viime tipassa ennen kakkossarjaa sain myötälaukan, mutta lähestyminen meni hänekseen. Rämpimällä menimme kuitenkin sarjan yli ja saimme vaaditut neljä askelta sarjan b-osalta kolmosesteelle. Nelossarja meni ihan hyvin, mutta sitten kaarre viitoselle söi laukkaa, jolloin hyppy sille oli aika onneton. Toisella yrittämällä petrasin menoa paremmin nelossarjan jälkeiselle ajalle, mutta sitten se kaarre koitui edelleen laukan kohtaloksi. Nyt taisimme vilahtaa esteestä vasemmasta ohi, kun en ohjanntu tarkasti. Pyöräytyksellä ja uuden vauhdin hakemisella pääsimme esteestä yli, mutta ei kovin sutjakkaasti. Niinpä sain sakkokierrokseksi tulla nelossarjan ja viitosen vielä uudelleen. Nasse vähän protestoi komentoani laukata kunnolla ja tarjosi pienen pukinkin. Matka jatkui siitä huolimatta, mutta omat pasmat olivat taas vähän sekaisin. Siitä seurauksena vielä sopiva sakkokierros viitoselle. Hukkasin oikean jalustimeni jossain vaiheessa, mutta pienellä esteellä tohdin hypätä ilman sitäkin. Tasapaino vähän petti tosin, mutta yli päästiin paremmin kuitenkin.

Vinkahtanut jalka ja blingblingiä.
Opettaja kommentoi, että laukka pääsi hyytymään radan aikana muutamia kertoja. Itsekin sentään huomasin hyytymisen, mutta jostain syystä en saanut patisteltua hevosta liikkumaan kunnolla uudelleen. Oma keskittyminen valui sitten johonkin muuhun. Sakkokierroksilla sain vähän tsempattua, mutta edelleen tasaisuus oli aika kaukana. Ennen ensimmäistä hyppyä pitäisi saada hevonen laukkaamaan aktiivisesti ja sitten keskittyä säilyttämään se yli esteiden ja läpi kaarteiden. Nyt ratsastus muistutti vähän potkurilla liikkumista, kun jouduin aina tasaisin väliajoin nohittamaan hevosta liikkumaan uudemman kerran aiemman pyynnön hiljalleen hiipuessa. Nassen kanssa näitä asioita voisi silti treenata uudelleen, sillä se opettaa minua ainakin pitämään pohkeet tuntumalla ja keskittymään suoruuteen. Niin ja tietysti opettelemaan sen aktiivisen laukan saamista ja säilyttämistä.

Kuvista kiitos Riikalle!