Ravilähestymisiä sekä innareita

Perjantain pienryhmätunnin aiheena oli mukavasti esteet. Tunnille oli samalla tullut ensimmäistä kertaa maksimimäärä eli kuusi ratsastajaa, joista Kaisa Eetun kanssa oli yksi. Olin ehtinyt jo keskiviikon tunnin jälkeen toivoa Peraa ja toiveeni kaikeksi onneksi toteutui. Olen hiljalleen taas opettelemassa hyppäämään Peran kanssa, joten treeni, jos mikä on silloin paikallaan. Enemmän ja vähemmän realistisena tavoitteenani on tohtia mennä sillä kaiken mennessä hyvin ensi kevään estekisoissakin.

Alkuverkassa lähdimme ripeasti jo käynnin jälkeen laukkaamaan. Opettaja kehotti menemään este- tai kevyen istunnan kaltaisesti, ja itse valitsin kevyen istunnan. Pera nihkeili taas alussa käynnissä eikä tahtonut liikkua reippaasti. Niinpä laukassa päästelin reippaammin menemään, jolloin opettaja komensi tasapainottamaan kulmiin, etteivät ne mene kaahottamalla. Unohdin autuaasti ajatella mitään asettamisia sun muita, joten opettajan kommentti oli paikallaan. Niinpä otin pitkät sivut vähän reippaammin ja lyhyille sivuille pyysin Peraa vähän takaisin ja koetin ratsastaa kulmat vähän enemmän ajatuksella. Pera alkoi liikkua laukassa aika mukavasti, joten arvelin tällaisen alkuverkan sopivan sille hyvin.

Hevosten lämmittelyn jälkeen tulimme suoralla linjalla olleita ravipuomeja. Opettaja kertoi välien olevan Peralle lyhyet eli raviakin saisi ottaa lyhyemmäksi aktiivisuus silti säilyttäen. Pera otti pidätteet aika hyvin vastaan eikä juuri kolistellut puomeja. Sen sijaan se pääsi taas menemään turpa oikealle venksottaen, mistä opettaja hoksauttikin. Kun sain Peran turvan suoremmaksi, unohdin vartioida loppuja hevosesta. Niinpä puomilinjalla Pera pääsi kuitenkin valumaan oikealle loppua kohti. Tämän jälkeen pääsimme ottamaan minulle kinkkisiä ravilähestymisiä ensin yhdelle ristikolle, sitten kahden ristikon innarina. Näiden jälkeen piti vielä pysähtyä ennen C:tä. Tällä kertaa ravilähestymiset menivät hieman paremmin, kun muistin pitää pohkeet tuntumalla enkä hätäillyt itse minnekään. Kertaalleen Pera jopa ennakoi ja nosti ponnistuspuomilla laukan, mutta mieluummin näin kuin niin, että hevonen kompuroi puoliunessa tehtävän läpi. Pysähdykset tehtävien jälkeen onnistuivat myös, mutta hienoisella jarrutusmatkalla.

 

Seuraavaksi tehtävään lisättiin ravilähestymisellä tehtyjen innariristikoiden jälkeen jatkaminen hevosen valitseman laukan mukaisesti joko oikealle tai vasemmalle pystylle, jossa pyrittiin vaihtamaan laukka. Lopussa toinen innaristikko muuttui pystyksi ja lisäksi tuli vielä innaripysty eli luvassa oli kolmen esteen innari, jolloin lähestymisen sai tehdä laukassa. En tunnistanut laukkaa muutoin kuin kurkkaamalla hevosen lapoja. Pera tuntui suosivat enemmän oikeaa laukkaa, mutta pääsimme myös vasemmallekin muutamia kertoja. Itseä häiritsi se, etten tuntenut laukkaa suoralla ilman katsomista. Kaarteessa sen toki olisi tuntenut, mutta siinä tapauksessa väärän ollessa kyseessä olisi ollut ongelmia. Laukanvaihdot pystyillä onnistuivat helposti, kun vasen laukka vaihdettiin oikeaan. Sen sijaan oikean laukan vaihto vasempaan ei onnistunut kertaakaan. Pera ilmeisesti tykkää oikeasta laukasta enemmän, ja kaiken lisäksi annoin sen jäädä edelleen turpansa kanssa oikealle. Yritin kyllä johtaa, vähän hätäisesti tosin, mutta sekään ei auttanut. Niinpä vaihto tuli tehtyä etupään osalta laukassa, takapään osalta parin raviaskeleen kautta. Hassua sinällään, että yleensä istuntaa herkästi kuunteleva Pera ei tässä kohtaa piittaa vasemmalle valuneesta istunnastani, joka suorastaan vaatii vasenta laukkaa. Pera näemmä sai tasapainotettua kenottamiseni omalla kenottamisellaan, jolloin se pääsi valitsemaan mieleisensä laukan.

Loppuun tulimme vielä viiden esteen jumppasarjan, jossa innareina olivat kaksi ristikkoa ja pystyä sekä viimeinen este yhden laukka-askeleen välillä. Jumppasarjan jälkeen haettiin kontrollia vielä siirtämällä hevoset käyntiin. Opettaja sääti Peralle lopuksi välit sille paremmin sopivaksi, jotta Pera pääsisi kerrankin hyppäämään normaalisti. Yleensähän se joutuu lyhentämään itseään, kun välit tehdään tunnin lyhytlaukkaisten hevosten mukaan. En ole aikoihin mennyt neljän esteen innaria, joten koko ajan tuntui, että istun hypyissä miten sattuu. Jotenkin hypyt tulivat niin peräkkäin, etten osannut rytmittää itseäni kovin hyvin mukaan. Videolta katsottuna meno ei näytä niin pahalta, mutta silmiin pistää liian aikainen suoristauminen viimeisellä esteellä, aika olematon myötäys innareilla samoin kuin painoni selvä valuminen vasemmalle. Huomasin myös kuvanauhaa tarkistellessani, että hölmönä yritän innareiden aikana käydä istumassa satulassa. Ei ihme, että meno tuntui vaikealta, kun tuossa olisi ollut parempi pysyä selvästi koko ajan esteistunnassa. Istuntaongelmaani korjatakseen opettaja huuteli kenottamaan oikealle, jolloin olisin vasta päässyt suoraksi. Pera puksutti jumppasarjan tasaisesti ongelmitta, kun se sai kerrankin mennä omaa laukkaansa. Kehtasin kinuta jumppasarjan viimeistä pystyä 80 senttiin, ja opettaja nostikin sen 85 senttiin. Pera hyppäsi senkin yli vaivatta.

 

Innostuin tosiaan kerrankin kahden kuvaajan ollessa paikalla laittamaan samoja hyppyjä eri suunnista. Vasemmalle kenotuksen bongaa kauniisti edestä ja takaa kuvatuissa pätkissä ja käsieni myötäämättömyyden puolestaan sivulta otetuissa otoksissa. Korjaamista siis olisi vaikka millä mitalla, mutta milloinpa tässä lajissa valmiiksi tulisi. Positiivista tunnissa oli kuitenkin se, että Pera meni kaikesta yli eikä kertaakaan tuntunut siltä, että se arpoo ratkaisuaan. Toki esteet olivat sen verran pieniä, että se olisi mennyt niistä yli vaikka häntä edellä, mikä varmasti auttoi asiaa. Toisaalta tällaiset tunnit auttavat parantamaan luottamustani siihen, että Perakin menee esteistä yli, kunhan itsekin olen samoilla ajatuksilla liikkeellä. Ehkei tavoitteeni Peran kanssa kisaamisesta olekaan ihan tuulesta temmattu, vaikka treeniä tarvitsenkin sen kanssa vielä melkoisesti.

Videoista kiitos Alekseille ja Noralle!