Tiistaina lyöttäydyin C-tason puomitunnille mukaan. Toivoin mielessäni jotain yllätävämpää ratsuvalintaa, ja opettaja olikin onnistunut. Sain pitkästä aikaa mennä tallin lempihevosellani eli
Hilanterilla.
Vaikka meillä onkin mennyt sukset aina silloin tällöin ristiin tämän joskus itsepäisenkin ruunan kanssa, en vain osaa olla tykkäämättä siitä. Se ei turhaan yritä miellyttää ratsastajaansa, vaan kertoo kyllä, mikäli satulassa istuja häseltää omiaan.
Alkuverryttelyssä tulimme ympyrän kaarelle vähän tiuhemmin ja hieman väljemmin laitettuja puomeja ravissa. Lyhyemmällä väleillä olleilla puomeilla Hilanteri meni ihan hyvin, kunhan muistin pitää sen liikkeessä. Meno tahtoi vähän hidastua ennen ensimmäistä puomia, ellen ollut tarkkana. Väljemmin olleilla puomeilla kunnon aktiivisuuden puute näkyi ja kuului, kun Hilanteri pisti väleihin liian monta raviaskelta ja kopsautteli jalkansa kaiken lisäksi puomeihin. Opettaja neuvoi kääntämään puomeilla tasaisesti ja huolehtimaan jälleen siitä, ettei Hilanterin saati minun ulkopuoli pääsyt lössähtämään. Tarvitsimme aika monta toistoa, jotta nämä puomit alkoivat mennä oikein. Lisäksi tulimme vielä kolmen puomin linjaa, jossa tärkeintä oli tasaisuus. Hilanteri hoiti tämän helposti, sillä se melkein jopa innostui ravaamaan aktiivisemmin puomeja kohti.
Ravityöstön jälkeen siirryimme tekemään aiemmin yksittäiden tehdyt tehtävät kokonaisuutena laukaten. Eli ensin tultiin ympyrätehtävät, joiden päätteeksi vielä suora linja. Alkukierroksilla molempiin suuntiin Hilanteri tahtoi pudottaa laukan turhankin helposti. Yritin kaikin keinoin olla puristumatta satulaan polvillani, sillä Hilanteri protestoi helposti tuollaista vastaan. En kuitenkaan saanut laukkaa kunnolla rullaamaan, jolloin Hilanterilla oli aikaa vääntää itseään jos jonkinmoiselle mutkalle. Sen seurauksena sekä yksittäinen puomi soikiolla että kolme puomia ympyrällä ylittyivät hyvin kehnosti ja epätasaisesti. Suoralle linjalle puolestaan esitimme neljää ja kolmea ja puolikasta askelta ennen kuin aloin heräillä. Hilanterin kanssa olen hieman huono komentamaan, sillä ruuna on hyvin näppärä vetämään herneen turpaansa, mikäli kokee tulleensa komennetuksi aiheetta. Niinpä ratsu ehti mennä oman mielensä mukaan useampia kierroksia, kun mietiskelin, miten saisin sen toimimaan. Lukuisten toistojen jälkeen saimme vihdoin ja viimein ympyrät onnistumaan siedettävästi. Yllättäen avainsanoina olivat tiiviisti tuntumalla olleet pohkeet ja hevosen pitäminen riittävän suorana. Hilanterikin alkoi vihdoin lämmetä laukkaamiseen, jolloin se vähän innostui suorasta puomilinjasta ja laukkasi välit helposti kolmella askeleella. Tehtävien aikana opettaja huomautteli vähän kaikille, ettei tässä pitäisi olla mitään vaikeaa. Pelkkiä ympyröitähän kun oli kyse tehdä. Silti jostain kumman syystä ne maassa maanneet puomit onnistuivat sekoittamaan oman pakkani niin, että homma tuntui hetkittäin varsin vaikealta.
Lopuksi tulimme vielä kertaalleen suoran puomilinjan, sillä opettaja halusi nähdä kaikkien hevosten pääsevän puomien välit kolmella askeleella. Hilanterille homma ei enää tässä vaiheessa ollut mikään juttu, joten se hurruutteli tehtävän kerralla läpi. Opettajakin ehti tuumata, että sen kuin annan Hilanterin mennä, niin homma onnistuu. Ja niinhän siinä kävi. Loppuraveissa koetin vielä asetella ja taivutella ratsua pyöristymään, minkä se tekikin hetkittäin. Takapää tosin sammui noina hetkinä melkoisesti, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, että sain hevosta vähän myötäämään niskasta. Muun tunnin se oli onnistuneesti kulkenut kaula pitkällä. Tunnin jälkeen aloin toivoa taas nuorennuskonetta, jonne pistäisin tämän hevosen mieluusti. Jospa ehtisin vielä joskus yrittää vääntää kouluakin sen kanssa. Muistelen, että joskus oli myös aikoja, kun tulimme toimeen varsin kivasti.
