sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kankien pauloissa

Sunnuntaille olimme sopineet kolmen ratsukon kankitunnin tallin entisen opettajan syynissä. Ratsunani oli Pera ja kavereilla Jussi ja Rappen, jonka menosta voi lukea Noran blogista. Tunnin aiheena olivat siirtymät, voltit, sulkutaivutus sekä myötä- ja vasta-asetukset.

Tunti aloitettiin menemällä pääty-ympyrällä ensin siirtymiä käynnistä pysähdyksiin ja takaisin ja sen jälkeen käynnistä raviin ja takaisin. Opettaja ohjeisti, että siirtymien pitäisi onnistua rennosti ilman, että hevonen jännittyy niinä hetkinä. Yritin keskittyä siihen, että tekisin siirtymän mahdollisimman paljon istunnalla. En onnistunut saamaan itseäni niin hyvin kasaan, joten tarvitsin myös ohjan apua. Opettajalta tulikin kommenttia, että siirtymisissä tuntumani pääsi aina löystymään. Mielestäni käytin ohjaa kuitenkin vähemmän kuin yleensä, mutta silti sain Peran jännittymään siirtymisissä alaspäin. Pysähdykset kuitenkin onnistuivat ilman, että Pera yritti tepastella eteenpäin. Siirtymät ylöspäin puolestaan vaativat vähän nohittelua. Hehkuttamisen arvoisia siirtymiä en saanut, mutta onneksi ne vähän hinkatessa paranivat.

Tämän jälkeen siirryttiin pyörittelemään ravissa pääty-ympyrälle pienempiä voltteja. Opettajalta tuli kommenttia, että Pera tykkäsi kulkea vasen etuosa jatkuvasti vähän ulompana. Korjausvinkkinä oli pyytää vasemmalla pohkeella ulkojalkaa töihin, jottei sillä olisi aikaa valua ulos. Yritin kovasti työskennellä pohkeellani, mutta vaikealta tuntui. Sitten opettaja vinkkasi ottamaan lisäavuksi asettamisen ulos. Tämän ja jonkinlaisen pohjetyöskentelyn tuloksena Pera alkoi olla hieman suorempi. Ympyrän sisälle tehdyt pienemmän voltit menivät hetkittäin aika kivasti, kun opettajan johdolla olin saanut Peraan vähän aktiivisuutta. Pera kulki myös hyviä aikoja pyöreänä, joiden aikana juuri nämä voltitkin tuntuivat mutkattoman helpoilta.

Seuraavaksi päästiinkin tekemään keskihalkaisijalla noin 40 metrin matkalla sulkutaivutuksia molemmille puolille ensin käynnissä, sitten ravissa. Sulkutaivutus oikealle sujui melkein kuin itsestään. Sen sijaan vasempaan suuntaan tehtynä vaikeuksia tuli sekä hevoselle että minulle. Ongelmana oli, että joko etupää luikahti karkuun takapään pysyessä paikoillaan tai että en saanut mitään kontrollia etupäähän takapään singotessa muualle. Opettaja kehotti viemään vasemmalle tehdyssä sulkutaivutuksessa vasenta pohjetta vähän edemmäs ja hyvin tukemaan hevosta. Tällä tavoin sain painoani oikein ja samalla estettyä etupään mahdollisen pullahtamisen. Oman istunnan kanssa oli melkoista työstöä ennen kuin sain yhtään annettua Peralle selviä viestejä. Kun maltoin tehdä sulkutaivutuksen vasemmalle pala kerrallaan hitaasti, taipui hevonenkin lopulta muutamiin aika hyviinkin pätkiin alun ongelmat huomioiden.

Laukkaa puolestaan työstettiin kukin ratsukko omalla ympyrällä, jossa otettiin väliin vasta-asetuksia sekä pyöräytettiin pienempiä voltteja myötäasetuksessa. Opettajalta tuli kommenttia, että polveni saisivat olla rennommin ja että etunojassa kenottamisen sijaan istuisin ryhdikkäämmin. Näitä asioita miettimällä laukkatehtävässä tuli monta makeaa hetkeä. Vasta-asetuksissa etenkin oikeassa kierroksessa sain Peraa taas vähän suoremmaksi ja myötasetukseen palatessa laukka rullasi mukavan pehmeästi hevosen ollessa pyöreä. Voltit lähtivät myös pääosin hyvin, ja Pera meni nekin kummemmin laukkaa sammuttamatta.

Hetkittäin Pera taisi mennä rehellisesti pyöreänä itseään kantaen, sillä ne kohdat olivat uskomattoman kevyitä ja helppoja. Oma istunta tuntui olevan hyvin kasassa ja hevonen energisenä, jolloin ei oikeastaan tarvinnut muuta tehdä kuin antaa vain mennä. Suuntaa vaihtaessa tosin taannuin hetkeksi alkeistuntilaiseksi, kun en jostain syystä meinannut saada Peraa laukkaamaan. Muutamat kerrat Pera nosti laukkapyynnöstäni kootun laukan muutaman askeleen ajaksi, kunnes pudotti raville. Opettaja kommentoi käteni jäävän jarruttamaan, joten nostossa piti muistaa ajatella myös nopeaa myötäystä. Lopulta sai laukan uuteenkin suuntaan ja pääsin taas nauttimaan hyvistä hetkistä. Tässä taisi tulla myös elämäni parhaimmat laukkahetket tehtyä. Olin aika fiiliksissä tästä, kuten arvata saattaa.

Kaiken kaikkiaan vaikka tunnin aikana saikin välillä työstää ja säätää, meni tämä tunti ensimmäiseen kankikertaani Peran kanssa verrattuna paljon paremmin. Silloin esimerkiksi laukassa työstäminen tuntui paljon vaikeammalta, kun taas nyt Pera meni hienosti ja ennen kaikkea rennosti ainakin omasta mielestäni pitkiäkin pätkiä. Kankien kanssa Pera tuntui jälleen myös niin paljon helpommalta kuin nivelillä. Niiden kanssa siinä hevosessa tuntuu olevan satoja liikkuvia osia, kun taas kankien kanssa niistä putoaa ainakin puolet pois.

Kysyin vielä tunnin loppuun opettajalta kommentteja menosta. Istuntani oli kuulemma hyvä, mutta käteni tahtoivat elää omaa elämäänsä milloin liian alhaalla, milloin liian ylhäällä ja milloin ties minne seikkailemassa. Saisin keskittyä jatkossa hakemaan tasaista kättä, joka pysyy sellaisena tehtävästä riippumatta. Opettajalta tuli myös kehu siitä, että sain korjattua Peran kanssa ilmenneitä ongelmia aika hyvin. Tunnista ja näistä kommenteista jäikin todella hyvä mieli, jolla toivottavasti pärjää taas monet vaikeammat tunnit.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Etuosakäännöksistä kokoamisalkeiden kautta vaihtoihin

Otsikkoon on niputettu vähemmän mielikuvituksellisesti perjantain tunnin sisältö. Tunnilla oli ilahduttavasti vain kaksi muuta ratsukkoa lisäkseni. Heti Peran kyytiin päästyäni hihkuin opettajalle, että laukanvaihtotreenit olisivat paikallaan. Olin vikkelänä ehtinyt huomata, että kaikki tunnin ratsut vaihtavat laukan ainakin jotenkin lennosta. Toiveeni meni mukavasti läpi, mutta ensin keskityttiin treenaamaan etuosakäännöksiä ja harjoittelemaan kokoamisen alkeita.

Etuosakäännökset tehtiin jakamalla maneesi kahdeksi neliöksi, joiden kulmat ratsastettiin etuosakäännöksien avulla. Aluksi käännökset tehtiin pysähdyksen kautta, kunnes ne mentiin koko ajan käynnissä pysyen ja lopuksi vielä kokonaan ravissa. Käynnissä pysähdyksen kanssa tehtyä helpommalta suunnalta tuntui oikea kierros. Vasempaan mennessä Pera ennakoi ja pyörähti itse aina uuteen suuntaan. En käsittänyt, mitä tein väärin, kun en saanut hevosta pysymään alussa edes paikoillaan tässä suunnassa. Vähän topakammin pyydettynä hevonen malttoi lopulta seistä, jolloin etuosakäännökset sai tehtyä. Kokonaan käynnissä tehtyinä käännökset menivät ihan hyvin, kun muistin jarruttaa käyntiä, jolloin sain pohjeavunkin läpi.

Ravissa tehdyissä etuosakäännöksissä Pera tykkäsi vähän pullahtaa ulkoa karkuun. Opettaja kehotti ottamaan ravia selvemmin lyhyemmäksi ja jarruttamaan menoa ulkopuolelta sisäpohjetta tarvittaessa raipalla avustaen. Ulkopuolta sai vartioida aika jämäkästi, jotta Pera uskoi olla pullahtamatta. Raippaa puolestaan tarvitsi käyttää vain todella kevyesti sisäpohkeen taakse, niin johan takajalat muistivat tehtävänsä. Huomasin myös, että oma vauhtisokeuteni hankaloitti tehtävää, sillä en ottanut ravia moniin kulmiin tarpeeksi kiinni. Ravissakin paremmat onnistumisen tulivat oikeaan kierrokseen, minkä selitän taas vinkkaralla istunnallani. Etuosakäännösten tekemistä vasemmassa kierroksessa tuskin helpotti se, että painoni oli varmasti enemmän vasemmalla.

Kokoamisen alkeita harjoiteltiin uraa myöten hakemalla hevosia aina muutamien askelien ajan lyhyemmäksi, mutta napakaksi. Ohjeena oli ajatella ohjia hetkittäin sivuohjamaisesti pysymään paikoillaan, kun taas pohkeet pyytäisivät hevosta pysymään silti aktiivisena. Kokoamistreenit ovat jostain syystä ihmeen hankalia minulle. Selässä ollessani pääsin analysoinnissani siihen saakka, että koska en ole ratsastanut hevosta liikkumaan rehellisesti koko tunnin aikana, on eteenpäinpyrkimys kokoamisen kannalta riittämätöntä. Niinpä monet pätkät menimme Peran kanssa hitaasti taapertaen vailla energisyyttä. Pyöreyttä Pera kyllä tarjosi, mutta samalla sen takaosa sammui melkoisesti. Lyhentämisen jälkeen en saanut sitä liikkumaan rennosti itse eteen venyttäen, mikä kieli lyhennysten epäonnistumisista.

Ravissa puolestaan meni onneksi vähän paremmin, kun Pera liikkui siinä itse paljon paremmin. Yhden pätkän ajan luulen saaneeni tuntumaa siitä, miltä kootumpi ravi tuntuu. Siinä hetkessä sain Peraa lyhyemmäksi ja pohjemerkeillä ja äänellä avustaen energia säilyi. Peran ravi tuntui tahdikkaalta ja jotenkin ilmavammalta. Laukassa puolestaan sainkin Peran lyhyeen laukkaa, mutta se oli aika kaukana sujuvasta. Menosta tuli töksähtävää, joten taisin rajoittaa liikaa, jolloin eteenpäinpyrkimys sammui, ja hevonen ponnisteli säilyttääkseen laukan. Pari kertaa lyhensinkin niin tomakasti, että Pera siirtyi raviin ja kertaalleen suoraan käyntiinkin. Pitäisi opetella hahmottamaan, että hevonen voi olla lyhyt, mutta silti energinen. Tässä vaiheessa ymmärrän näemmä vain pitkän ja reippaan hevosen.

Tunnin loppuun saimme kokeilla vielä laukanvaihtamista lennosta. Kuviona oli ratsastaa puolikas ympyrä päätyyn ja suunnata siitä lyhyellä lävistäjällä uuteen suuntaan. Opettaja ohjeisti, että näillä hevosilla laukka saisi olla aika energistä, jotta vaihdot onnistuisivat. Nohitin sitten Peraa etenemään, mikä onnistui hyvin. Oikeassa kierroksessa homma ei sujunut kunnolla. Vauhtia oli, mutta Pera sinnikkäästi vaihtoi ensin etupäänsä ja vasta parin askeleen päästä takapäänsä. Paras onnistuminen oli, kun sain vaihdon tehtyä siten, että etupää vaihtoi takapään seuratessa seuraavan askeleen aikana.

Vasempaan kierrokseen Peralla oli jo hyvinkin virtaa. Se tykkäsi lähteä kaasuttelemaan lävistäjällä, jolloin se ei juuri kuunnellut pyyntöjäni. Niinpä tuloksena oli juuri noita etu- ja takapään vaihtoja eri aikaan sekä pidempiä pätkiä ristilaukkaa. Opettaja ohjeisti hakemaan hevosta lyhyemmäksi. Tsemppasin sitten viimein ja äänellä rauhoittelemalla Pera pysyi paremmin lävistäjälläkin hyppysissä. Vauhti pääsi kuitenkin pitkää sivua lähestyttäessä vähän kiihtymään, mutta tällä kertaa hevonen oli vielä kuulolla ja saimme loppuun puhtaan laukanvaihdon. Ei ole vaikea arvata, kuinka tyytyväinen olin.

Tämän tunnin jälkeen odotan innolla, milloin seuraavan kerran pääsen taas treenailemaan Peralla laukanvaihtoja. Estevalmennuksessa olen jo tovin seuraillut, kuinka se pahimmassa tapauksessa vaihtaa etupäänsä ja ravinsekaisella menolla vipsauttaa takapäänsäkin paria askelta myöhemmin oikein. Olisi kiva saada se niin hyvin jumpattua ja kuulolle, että puhtaat vaihdot alkaisivat onnistua. Juttelinkin opettajalle, että olihan tämä huomattavasti vaikeampaa kuin esimerkiksi Jetin kanssa. Hän kuitenkin tuumasi, että pari vuotta sitten Jettikin vaihtoi vielä Peran tyyliin epäpuhtaasti tai vauhtia kasvattamalla. Eli lisää treeniä vaan, niin eiköhän Perastakin saada sutjakka vaihtelija. Etenkin jos kuski oppii olemaan selkeä pyynnöissään.

torstai 26. tammikuuta 2012

Positiivisesti yllättänyt ratsu

Torstain estevalmennukseen olin toivonut opettajalta Potteria, sillä Lore-reppana oli jalkansa takia vielä sairaslomalla. Opettaja oli kuitenkin tahollaan miettinyt minulle mahdollisimman varmaa hevosta, ja niinpä kipusin Epperin selkään. Valinta oli melkoisen yllättävä, mutta toisaalta en enteillyt pahaa. Mitä Epperiä olen estetunneilla nähnyt, niin se menee kyllä esteiden yli, kunhan sen saa liikkumaan. Ottamassani kuvassa Epper on eri kuskin kanssa tallin kisojen luokassa 50-60 cm.

Alkuverkan aloitin itsenäisesti, kun opettajaa ei heti kuulunut. Yritin saada asetuksia läpi ja pitää Epperin liikkeessä myös niiden aikana. Melkoisen nihkeää oli, mutta toisaalta en tainnut jaksaa vaatia edes kunnolla. Sitten yritin saada ratsua aktiivisemmaksi tekemällä käynti-ravi-käyntisiirtymiä. Käyntiin hevonen siirtyi tosi kivasti, mutta ravi nousi raahustaen. Raipalla nohitettuna meno sentään vähän parani. Muutamat pysähdykset menivät myös tosi helposti. Opettajan saapuessa paikalle verkkasimme kahdella ympyrän kaarella olleella puomilla ensin ravissa, sitten laukassa. Ravissa puomit menivät helposti, ja minulle tuli kommenttia keventää vähän enemmän eteen. Tahdon joskus keventäessä jäädä liikkeen taakse, joten kommentti tuli tarpeeseen. Laukassakin Epper ylitti puomit ihan hyvin, mutta pudotti raville pari kertaa, kun askeleet eivät sattuneet kohdilleen.

Ennen rataa hyppelimme kavaletin, pystyn ja kavaletin jumppaa sekä kaarevaa linjaa. Jumpassa ongelmaksi muodostui se, että Epper tahtoi hyytyä juuri hetkeä ennen ensimmäistä hyppyä, jolloin yli mentiin vähän kömpelösti. Yritin saada hevosen kunnon laukkaan hyvissä ajoin ennen estettä ja välillä onnistuinkin, mutta Epper silti vähän jarrutti juuri ennen estettä. Koetin sitten olla skarppina rohkaisemassa hevosta, mutta olin melkoisen hidas kannustamaan oikeassa kohdassa. Jumpan pysty käväisi parin hypyn verran tolppien merkintöjen mukaan 80 sentissä. Epper meni kiltisti senkin yli eikä kuskia hirvittänyt pätkääkään. Kaarevalla linjalla ongelmana oli se, etten saanut hevosesta irti hyvää laukkaa, jotta laukat olisivat vaihtuneet hypyissä. Onnistumisen tai pari taisin lopulta saada tässäkin.


Tämän kertainen pidempi rata oli mukava hallintatehtävä kaarevilla linjoillaan. Estekorkeudet olivat maksimissaan 60-65 senttiä. Rata tultiin ensimmäisellä kerralla hypäten vain esteet 1-7 ja toisella kierroksella puolestaan kaikki. Ensimmäisen kierroksen ongelmana oli sama hevosen hyytyminen juuri ennen hyppyä. Koetin kovasti saada Epperiin virtaa, mutta ilmeisesti jäin kuitenkin aina matkustamaan liikaa, minkä se huomasi heti ja reagoi hidastamalla. Kaarevalla linjalla 3-5 sattui vielä niin, että Epper lähtikin nelosesteelle kauempaa, johon en ollut valmistautunut. Tuloksena löysät ohjat, mutta siitä huolimatta päästiin viitosenkin yli. Olisi taas opittava olemaan hereillä sen verran, että tällaiset asiat eivät pääsisi yllättämään ihan niin paljoa. Jokaisesta esteestä pääsimme kuitenkin yli eikä Epper kertaakaan yrittänyt olla hyppäämättä tai väistää estettä.

Toisella kierroksella ei tullut uusia ongelmia, vaan päinvastoin sain Epperin etenemään vähän paremmin. Tuloksena oli paljon sujuvampia hyppyjä ja laukatkin vaihtuivat pääosin esteillä, kerran jopa lennosta. Vaikka patistinkin melkoisen tomerasti Epperiä liikkumaan, muistin jopa rauhoittua niinä hetkinä, kun hevonen laukkasi kunnolla. Tästä onnistumisesta tuli itselle tosi hyvä mieli, sillä jään usein ajamaan hevosta turhaan tajuamatta rentoutua. Toiseen kierrokseen olin siis paljon tyytyväisempi samoin kuin opettaja. Hän tuumasi Epperin passaavan minulle eteenajoviettini takia, sillä se juuri tarvitsee sitä liikkuakseen. Täytyy kuitenkin Epperinkin kanssa löytää se kaasutuksen jälkeinen rullausvaihde, ettei hevonen kyllästy jatkuvasti selässä säätävään kuskiin.

Loppuun hyppäsimme vielä kaksi kertaa vasemmassa kierroksessa suoran linjan, jolla oli esteet 8 ja 5. Tavoitteena oli vain saada rullaava, hyvä laukka, jotta linja menee näpsäkästi. Epper oli tässä vaiheessa jo mukavasti hereillä, joten linja meni meillä mukavasti. Tunnin viimeisessä tehtävässä osui moni asia nappiin: hevonen liikkui, olin itse menossa mukana, katse pysyi eteenpäin, hyppypaikka oli molemmille selvä ja kaiken huipuksi oma istuntani ja käteni toimivat mukavasti. Tähän oli hyvä päättää tunti, ja onnistumisten hurmassa pyysin Epperiä seuraavaankin valmennukseen. Oli kyllä kiva, että jokerikortti paljastui aika mukavaksi esteratsuksi.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Yliratsastaja esteillä

Vihdoin ja viimein meillä oli perjantain tunnilla esteitä. Olin jo torstain estevalmennuksessa mennyt toivomaan Potteria, ja toive meni onneksi läpi. En muista hypänneeni tällä hevosella kertaakaan, mutta sivusta seuranneena siitä on jäänyt hyvä kuva. Potter ylittää esteet kiltisti, mutta tykkää helposti jäädä lyhyeen laukkaan, jos sille ei muistuta sen olevan ihan hevonen, ei poni. Tunnin tehtävät pysyivät puolestaan samoina kuin estevalmennuksessa.

Alkuverkassa testailimme kevyttä istuntaa ravissa. Potterilla on aika pomppuisa ravi, joten istuntani oli melkoisen hataraa. Keskittymiseni oli päättänyt jäädä matkasta, joten hihitin selässä enemmän kuin yritin saada tasapainoisempaa menoa. Ennen hyppelyitä menimme myös kahden puomin suoraa linjaa ensin ravissa. Puomien välissä piti ehtiä käydä käynnissä samoin kuin siirtyä käyntiin lyhyen sivun koittaessa. Potter meni tämän näpsäkästi ilman ongelmia. Linja tultiin myös laukassa ja väliin piti saada hevosesta riippuen viisi tai kuusi askelta. Yritin kovasti saada viisi askelta, mutta kuusi tuli kerta toisen jälkeen.

Kun linjan puomit nostettiin lopulta pieniksi pystyiksi, taisin kertaalleen saada väliin viisi askelta. Potterin ponnistuspaikat oli helppo nähdä, joten hyppyihin mukautuminen meni koko tunnin aikana pääsääntöisesti hyvin. Mitä nyt muutamat kerrat innoissani ajattelin, että lähdetäänpä vähän kauempaa, josta hevonen ei kuitenkaan ollut samaa mieltä. Ärsyttävää, että olen turhankin hyvin oppinut tavan yrittää mieluummin hyppäämistä liian kaukaa kuin maltillisesti vielä yhtä askelta odottaen.

Ennen rataa kokeilimme myös laukanvaihtoja lävistäjillä olleilla esteillä. Vasemmalle saimme laukat vaihtumaan, mutta heikompi puoleni eli oikea oli taas hyvin vaikea. En ollut tajunnut pistää oikeaa puoltani jo alkuverkassa toimimaan, joten se oli tekemättä yhtään mitään noina hetkinä. Jouduimme sitten vaihtelemaan vasemmat laukat oikeaan ravin kautta, kerran tai pari taisi vaihtua lennosta. Voisin ottaa ihan kokonaisen tunnin ratsastettavaksi sillä mielellä, että oikea puoleni alkaisi viimein toimia. Ilmeisesti ongelmat johtuvat oikean puoleni toimimattomuuden lisäksi siitä, että painoni jää vahvasti vasemmalle, jolloin hevosen on vaikea vaihtaa laukkaa. Tätä taas en muista monena hetkenä miettiä, ellei siitä huomauteta erikseen.

Radan estekorkeus oli enimmillään 60 senttiä ja ehdimme tulla radan kahdesti. Ensimmäisellä kierroksella rata meni muuten ok, mutta hetkittäin kaikesta yliratsastuksestani huolimatta vauhti vähän hyytyi, jolloin laukat jäivät vaihtumatta. Ykköselle spurttasin, jolloin se ja myös kakkonen ylittyivät ok. Kolmoselle tultiin liian oikealta, jolloin laukka jäi vaihtumatta. Vaihto tehtiin joko ravista tai lennosta, en enää muista. Koska tie kolmoselle oli ollut kehno, valuimme pahasti neloselta ohi. Mutkan kautta sain Potterin kuitenkin suunnilleen esteelle, jonka se ylitti kiltisti. Nelosen ja viitosen väli meni kuudella, vaikka olin itse jo hyppäämässä viiden laukan jälkeen. Kuutosella saatiin laukka vaihtumaan, seiskalla ei, mutta sain vaihdettua ravin kautta myötälaukan ja pääsimme kasin ja ysin yli ihan hyvin.

En ollut kauhean tyytyväinen rataan, sillä se oli melkoisen kaukana tasaisesta menosta. Toiselle kierrokselle lähtiessä yritin keskittyä siihen, että saisin sujuvan laukan heti alusta ja antaisin hevosen sitten tehdä työnsä. Toinen kierros oli hitusen parempi, mutta edelleen laukanvaihdot oikealle jäivät onnistumatta. Tiet olivat kuitenkin paremmat ja välillä muistin jopa antaa hevosen laukata häseltämättä itse niin kuin ensimmäisellä kierroksella. Välillä taas sorruin ajamaan hevosta liikaa eteen, vaikka se liikkui valmiiksi jo ihan ok.

Toiselta tuntilaiselta tuli aiheellisesti kommenttia siitä, että Potter oli välissä näyttänyt hätääntyneenä miettivän, että minähän menen jo, kuinka kovaa oikein pitää päästä. Sorruin siis lahkakkaasti yliratsastamaan. Tämä taas johtui siitä, etten jännittänyt Potterin kanssa hitustakaan. Kun en jännitä, unohdan keskittyä ja ajan hevosta päättömästi eteen. En tajua, miksi minun pitää sössiä juuri ne kerrat, kun kerrankin ei jännittäisi ja voisin keskittyä tekemään parempia suorituksia. Ilmeisesti puusilmäisyyteni iski jälleen, kun en monin paikoin tajunnut hevosen liikkuvan jo hyvin. Opettajalta tuli kehu siitä, että menimme reippaasti, mutta samalla hoksautus siitä, että sorruin paikoin yliratsastamaan.

Tunti oli kuitenkin mukava, vaikka oman kaasun hirttäminen kiinni jäikin harmittamaan. Toisaalta, eipähän ollut käsijarrusta tietoakaan. Harmi vain, että menen ääripäästä toiseen sen kuuluisan kultaisen keskitien sijasta. Potter oli kuitenkin sen verran mukava, että jos Lore ei ole ensi viikon estevalmennukseen mennessä toipunut, niin pyydän uusintayritystä Potterin kanssa. Olisi kiva päästä korjaamaan tämän kerran virheet, sillä ajatuksella ratsastettuna tehtävien pitäisi sujua tämän hevosen kanssa varsin vaivatta ja sellaisille kokemuksille olisi hyvinkin tarvetta.

torstai 19. tammikuuta 2012

Jarrusta viis, kun kaasukaan ei toimi

Aloitin tämän päivän estevalmennukseen valmistautumisen hokemalla itselleni anna hevosen laukata -mantraa. Oli valmiiksi päättänyt, että nyt unohdan kaikki jarruttelut ja annan Loren edetä hyvässä laukassa. Valitettavasti suunnitelmani ei koskaan päässyt toteutukseen asti, sillä tunnin alussa huomasin Loren varovan etujalkaansa. Ei muuta kuin vauhdilla talliin hevosta vaihtamaan. Vaihtoehtoina olivat Jussi ja Poku, ja päädyin tuttuun ja turvalliseen eli Pokuun. Harmitti vietävästi, mutta eipä tuollaiselle mitään voi. Onneksi sain apua, niin olin uuden ratsun selässä sentään jo silloin, kun tuntia oli ehtinyt kulua vartti.

Seuraavaksi pari videota tunnin aikaisemmista harjoituksista ennen varsinaista rataa.

Suora linja viidellä askeleella.

Matkustava kuski, esteen väistävä ratsu. Laukat kuitenkin vaihtuivat hypyissä.

Siirryn suoraan rataselostukseen, sillä esitin siinä koko tunnin ajan ja aina muinakin kertoina vaivanneet ongelmani Pokun kanssa. Nämä ovat, jos joku ei jostain syystä tiedä, seuraavat asiat: vauhdin puute, kuskin kyvyttömyys ratsastaa hevosta, puskeminen ja vauhdin sammuminen kokonaan. 

Rata oli siis suunnilleen piirroksen mukainen. Ei mikään mahdoton, kun korkeudetkin pysyivät maltillisesti korkeintaan 50 sentissä. Ratsastimme radan jäljellä olevan vähäisen ajan takia vain kerran. Oma ratani ei lähtenyt liikkeelle kovin hyvin. Olin ehtinyt seisoskella jo sen verran, että Poku oli puolinukuksissa. Tuloksena oli kielto ensimmäiselle esteelle, kun vauhti loppui kesken. Toisella yrittämällä päästiin yli, mutta melkoisen vaivalloisesti. Ykkösen ja kakkosen väli päästiin kuitenkin toivotusti viidellä askeleella. Kolmoselle tultaessa Poku valui oikealle, mutta sentään saatiin laukka vaihtumaan. Tie neloselle olisi voinut olla paljon parempi, ja vauhti hyytyi jälleen vähän. Väliin saatiin kuitenkint toivotut viisi askelta. Oma ajatus ei ollut seuraavassa esteessä, sillä Poku luuli meidän jatkavan vasemmalle. Pari raviaskelta väliin, jonka jälkeen matka jatkui oikealle. Vauhtia sai taas anella lisää ja viimein kuutoselle tultaessa Poku vähän heräsi ja imi itse esteelle. Laukka vahtui ja seiskallekin päästiin. Annoin hevosen taas puskea oikealle, jolloin en enää saanut vaihdettua laukkaa ja kaartimme esteen jälkeen liian tiukasti oikealle. En siis enää ehtinyt vaihtaa ajoissa laukkaa, joten menimme kasista ohi. Uusi yritys siis, ja viimein hevonen heräsi kunnolla. Kasi ja ysi menivät vauhdikkaasti neljällä askeleella, ja rata oli siinä.

  Tältä se rata sitten näytti.

Loren jälkeen Poku oli jälleen melkoisen vaikea ratsastettava. Puskemista etenkin oikealle en saanut koko tunnin aikana kuriin saati kunnollista ja pysyvää vauhtia. Kivaa oli kuitenkin se, että hetkittäin Poku innostui hommasta ja reipastui estettä kohti. Mutta nämä muutamat hyvät hetket eivät pelastaneet siltä, että pitkät pätkät meni kuskin soutaessa ja puhistessa hevoselle, joka humputteli vähän sinnepäin. Vilahtipa Poku myös ennen rataa tehdyissä harjoituksissa kuutoseltakin kahdesti vasemmalta ohi. Pohkeeni oli niinä hetkinä jälleen lomalla.

Jotain positiivista tunnista kaivamalla kaivan, niin ainakin voin sanoa, että Pokun hyppykohdat oli muistaakseni yhtä kertaa laskematta helppo tietää, käteni muistivat myödätä paremmin ja katse pysyi monina hetkinä eteenpäin. Tykkäisin edelleen hypätä tällä ratsulla, jos vain tajuaisin, miten sen saa liikkumaan. Sain kuulla opettajalta, joka siis omisti Pokun ennen sen tuloa tallille, että maneesiverkat estekisoissa eivät olleet Pokun juttu. Paljon parempi oli päästä maastoon tai edes kentälle päästelemään kunnolla, jotta hevonen alkoi liikkua itse. Pokuhan on aikoinaan suoriutunut metrin radasta, joten kyllä sillä olisi taitoa, mutta jaksamista vissiin ajoittain liian vähän. Nyt pitää vain toivoa, että Loren jalassa ei ole mitään kummempaa, jotta pääsisin ensi viikolla toteuttamaan henkisestä käsijarrusta sopivasti irti päästämistä.

Videoista kiitos Noralle!

lauantai 14. tammikuuta 2012

Onnistumisia isommilla esteillä

Pitkän ja hartaan suunnittelun tuloksena pääsimme lauantaina viimein Noran kanssa ratsastamaan Heli Pensonin tunnille ABC Ratsutalleille. Kaikeksi onneksi meille kahdelle pidetyn tunnin aiheeksi onnistui ottaa esteet, vaikka vähän jännitin tuntia viime aikaisten estepuolen mokailujeni takia. Hevossumplinnan jälkeen ratsukseni tuli Pubentsik eli Puppe. Tämä 7-vuotias ruuna on säkäkorkeudeltaan 162-senttinen rauhallinen tapaus, jonka koulutustasoa ei ole tarkemmin ilmoitettu, mutta nettisivujen mukaan kaikki hevoset ovat tasoltaan vähintään helppo A ja rataesteillä 80 cm.

Opettaja kertoi Pupesta sen, että on tasainen menijä, joka kuitenkin reagoi päänheilutuksella epätasaiseen tuntumaan tai istuntaan. Alkukäynneissä sain nohittaa hevosta liikkumaan, sillä se mieluusti jäi hitailemaan. Vasemmalle puolelle asetukset menivät heikommin läpi eikä sisäpohkeeni tuntunut tarkoittavan mitään. Vasemmassa kierroksessa myös monesti tunsin, kuinka vasen ohja oli ihan tyhjä enkä keksinyt ratkaisua, miten olisin saanut hevosen tasaisesti molempien ohjien tuntumalle. Alkuravissa opettaja puolestaan komensi ratsastamaan hevosta liikkumaan enemmän, sillä se jatkoi hitailuaan. Ohjeeksi tuli myös tehdä ulko-ohjalla nostavia pidätteitä ja pyytää pohkeilla eteen, jos hevonen tahtoi valua turhan alas. Puppe pyöristyi hetkittäin, mutta vilahti myös nopeasti turhan alas.

Verryttelylaukassa sain taas palautetta liian hitaasta laukasta, jolloin yritin saada hevoseen liikettä hetkittäin onnistuen. Vasen laukka ei ensin meinannut nousta, joten muistutin raipalla. Tuloksena pari takajalan potkaisua ja sitten vasta laukka. Näitä protesteja sain samaan suuntaan tunnin aikana vielä parit lisää. Mikä lie mättänyt, sitä en keksinyt myöskään. Laukassa opettaja ohjeisti myös pitämään hevosen pään ylhäällä, jottei se painuisi etupainoiseksi. Opettaja tsekkasi myös kevyen istunnan ja kommenttina tuli vetää hartioita taaksepäin, jotta olisin ylävartalosta suorempi. Täytyy jatkossa miettiä taas, kuinka pahasti olen kumarassa, kun luulen olevani suorassa. Muuten kevyt istunta tuntui itsestä hyvältä ja siinä oli helppo olla. Vaikuttavana tekijänä taisi hyvin olla oikea estesatula yleissatulan sijasta.


Hyppelyt aloitimme ratapiirroksessa näkyvältä suoralta linjalta, jonka väliin oli tarkoitus saada kolme sujuvaa laukka-askelta. Aloitimme vasemmassa kierroksessa, ja jostain syystä olin taas alussa kyvytön saamaan rullaavaa laukkaa. Niinpä väliin meni joko neljä askelta tai hevonen ponkaisi hyppyyn kaukaa, johon en ollut valmistautunut. Muutamien huonojen kertojen jälkeen tajusin pyytää parempaa laukkaa, jolloin saimme väliin paremmin sujuneet kolme askelta. Oikeassa kierroksessa olin paremmin hereillä ja saimme mentyä linjan kivasti. Opettajalta tuli kommenttia siitä, että menen hyppyyn mukaan kuin pieni pysty olisi metrin este ja saisin myödätä enemmän. Pupen hyppytyyli oli kuitenkin hyvä ja yleensä sain laskettua laukat esteelle, jolloin lähdimme molemmat hyppyyn samaan aikaan.

Tämän jälkeen harjoittelimme laukanvaihtoja esteillä 3 ja 6 tosin piirroksesta poiketen eri suuntiin hypäten. Kuutoselle tultiin oikeassa laukassa ja se hypättiin ensin päinvastaisesta suunnasta ja siitä jatkettiin kolmoselle vasemmassa laukassa, kunnes esteellä laukka vaihdettiin oikeaksi. Ihme ja kumma kyllä tällä kertaa vasemmat laukat sain vaihtumaan oikeaksi, mutta oikeasta laukasta ei tullut alussa vaihtoja vasempaan. Opettaja kertoi syyksi sen, että vaikka johdin kyllä, oli painoni hypyssä yhä oikealla puolella. Ohjeena oli katsoa paljon selkeämmin katsomoa kohti vasemmalle ja tuoda painoa samalla sille puolelle. Lopulta taisimme saada tämänkin laukan oikein, mutta kaarsimme esteen jälkeen vähän liian pikaisesti vasemmalle. Korjausvinkkinä oli ottaa ulkopuoli haltuun, jolloin hevonen ei lähtisi johtamisen jälkeen painumaan liikaa.

Lopuksi hyppäsimme koko radan. Ensimmäisellä kierroksella estekorkeudet olivat jotain 70 sentin tienoilla ja toisella kierroksella 80-85 senttiä. Pakko myöntää, että hieman jännitti, mutta halu päästä hyppäämään isompaa onneksi nujersi jännityksen. Ensimmäinen kierros meni ihan ok. Vasen laukka nousi taas parin takasen potkun jälkeen, mutta jälleen jäin matkustamaan ja vauhti vähän hyytyi linjalle. Kolmella päästiin, mutta ei kauhean sujuvasti. Kolmoselle tuli vähän höpö tie, kun ratsastin kaarteessa vähän turhan pitkälle. Laukka ei muistaakseni vaihtunut, vaan ravin kautta piti vaihtaa. Kaarteessa opettaja huuteli ottamaan taas vähän laukkaa ja hevosen päätä ylös. Linja meni tähän suuntaan vähän paremmin ja ellen väärin muista, saimme myös laukan vaihdettua kuutosella.

Toiselle kierrokselle ohjeeksi tuli mennä sitä kuuluisaa sujuvampaa laukkaa koko radan läpi. Uusia ongelmia ei onneksi tullut ja paras onnistuminen tuli esteille 4 ja 5, kun laukka oli hyvä, tiesin hevosen hyppykohdan ja olin mukana kaikin puolin oikeaan aikaan. 85 sentin este ei siinä vaiheessa tällaiselle nynnylle tuntunut miltään, kun kaikki palaset olivat kohdillaan ja Puppe liidätti meidät kepoisasti sen yli. Sisäinen esteratsastajani tanssi ilon ripaskaa kouluratsastajani silinterin päällä ja pakkohan siinä oli vain hymyillä. Puppe toimi kivasti enkä koko radan aikana ehtinyt miettiä, että apua, onpas siinä iso este edessä. Sen sijaan yritin vain hokea itselleni, että anna hevosen laukata, myötää ja nauti.

Tunnin loppuun tuli siis varsin hyvältä maistunut onnistuminen. Opettajalta uutena bongauksena tuli tuo hartioideni painuminen kevyessä istunnassa kumaraan, mutta muuten kommentit olivat vanhoja tuttuja: myötääminen ja sujuvan laukan puute. Vaikka Puppe olikin vähän enemmän eteenpäin ratsastettava hevonen, ei se kuitenkaan ollut varsinaisesti laiska eikä yhtä kertaa lukuun ottamatta venkoillut estettä lähestyen. Tuo yksi kerta sattui laukanvaihtoharjoitukseen, kun lähestyimme kolmosestettä toisesta suunnasta. Siinä Puppe koetti valua oikealle ohittamaan esteen, mutta sain sen kuitenkin ohjattua esteen yli. Pupen hyppyihin oli helppo mukautua, ja erityisen tyytyväinen olin siihen, etten sukeltanut tunnin aikana eivätkä pohkeeni heilahtaneet taakse. Katse oli pääosin kunnossa ja hiljalleen kätenikin muistivat alkaa myödätä. Paras anti oli huomata, ettei se 80 senttiä tämän tunnin perusteella olekaan mahdoton tavoite keväälle. Olin siis tuntiin enemmän kuin tyytyväinen ja nyt toivottavasti uudella innolla jaksan alkaa korjata estevalmennuksessakin virheitäni.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Aherrusta volteilla

Perjantain tunnille toivoin mielessäni kovasti Jussia, mutta arpaonni oli sattunut Mortin kohdalle. Sisäinen kouluratsastajani heräsi ennen tuntia henkiin ja päätti, että tällä tunnilla Mortti pistetään töihin. Tunnin aiheena oli hevosen asettaminen ja taivuttaminen epäsuoria ohjasotteita tarvittaessa käyttäen sekä jälleen ympyrälle laitettujen kavaletin ja puomien avulla tasaisuuden ja sujuvuuden hakemista.

Kuviona oli tehdä jokaiseen kulmaan voltti, jonka aikana hevosta asetettiin ja taivutettiin normaalisti. Tavoitteena oli saada hevosta pyöreämmäksi ja avut tietysti läpi. Meille helpommaksi suunnaksi osoittautui vasen, sillä oikealle Mortti ei tahtinut antaa kunnolla periksi. Voltin alussa sain tehdä epäsuoria ohjasotteita sekä olla sisäpohkeella tarkkana, ettei hevonen yrittänyt puskea sisemmäs. Puolivälissä volttia, jossa ei ollut enää lyhyttä sivua tai pitkän sivun seiniä tukena, sai puolestaan tuoda ulkokättä lähemmäs hevosen kaulaa ja ajatella johtamista sisäkädellä ulkopohkeella kääntäen. Muuten Mortti yritti puolestaan valua ulos. Tehtävässä oli oikein hyvää se, että kerrankin sain käytettyä käsiä yhdessä sen sijaan, että yritin säheltää niillä suunnilleen eri suuntiin. Lisäksi pohkeeni pääsivät kunnolla töihin, kun Mortti ahkerasti yritti joko vähän puskea sisemmäs tai valua ulommas.

Käynnissä sain itseäni kasattua sen verran, että Mortti pyöristyi, mutta ravissa ei tällä kuviolla kauheasti samaa löytynyt. Opettaja ohjeisti kaikkia, että jos voltilla löytynyt pyöreys katoaa pitkän sivun alassa, niin silloin tulee ohjat ajatella vähän sivuohjamaisesti paikoilleen niitä vähän puristellen ja pohkeilla puolestaan ratsastaa hevosta takaa eteen. Käynnissä sain tämän ohjeen toimimaa, mutta jäin vieläkin liikaa ihastelemaan hevosen päätä, kun takapää tahtoi sammua pyöreyshetkinä. Ravissa en saanut takapäähän senkään verran liikettä, joten pyöreydet jäivät muutamia hassuja hetkiä lukuun ottamassa haaveeksi. Kuviota mentiin myös kahden kulman verran myös laukassa. Saimme tehtyä parin kokeilukerran jälkeen ihan mukavat voltit, ja muutamat hetket Mortti lyhensi laukkaa siten, että aktiivisuuskin säilyi.

Tunnin loppuun otettiin estevalmennuksesta tuttu puomikuvio eli ympyrän toisella puolella oli yksi kavaletti ja toisella kolme puomia rykelmässä. Aluksi tehtävää mentiin ravissa ja sitten laukassa, molemmissa askellajeissa oli tavoitteena saada sujuvaa, tasaista menoa. Ravissa kuvioa meni meillä mukavasti, kunhan sain uskoteltua Mortille, että nyt pitää liikkua. Laukassa saimme käydä uudelleen tämän liikkumiskeskustelun, jota käydessä Mortti joko loikkasi hurjan kaukaa kavaletille tai pudotti kesken kaiken raville. Lopulta sain Mortin parempaan laukkaan, jolloin tehtävä sujui vaivatta. Oman vuoron odotteluaikoina työstin toisessa päässä ravia tarkoituksena saada hevonen viimein pyöristymään. Ihan helpolla se ei onnistunut, mutta kaikeksi onneksi sain molempiin suuntiin viimein asetuksia paremmin läpi, jolloin Mortti pyöristyi. Miinuksena tosin se, että edelleen takapää tahtoi vähän jäädä matkasta. Hetkittäin sain kuitenkin pyöreänä hetkenä kaivettua vielä liikettäkin hevosesta, jolloin se meni varsin mukavasti.

Tunti oli ihan kiva, vaikka olisin toivonut osaavani ratsastaa Mortin aktiivisemmaksi. Tästä hevosesta irtoaa kyllä hienoa liikettä, mutta minulla on vielä se kaasupoljin hukassa. Olin kuitenkin tyytyväinen laukkatehtävien onnistumiseen pienten alkuvaikeuksien jälkeen samoin kuin siihen, että sain ravissakin hevosta antamaan työskentelyn jälkeen vähän myöten. Oli myös hauska huomata, että puomitehtävä pienen kavaletin kera oli Mortin mieleen. Alkutahmeuden jälkeen pollelta irtosi oikein mukavaa laukkaa ja tehtävältä poistumisen jälkeen ravikin oli varsin lennokasta. Kiva nähdä, että hevosetkin ainakin välillä tykkäävät tuntien tehtävistä.

torstai 12. tammikuuta 2012

Henkinen käsijarru päällä

Ensiksi on hyvä todeta, että ratsastuksessa on ihan suotavaa olla kaasun ja ratin lisäksi mukana myös se jarru. Mutta siinä vaiheessa, kun se jarru pysyy liki koko estevalmennuksen ajan päällä, on jossain menty pahasti vikaan. Näin kävi jälleen kerran, kun henkinen käsijarruni otti vallan minusta, ja Lore-reppana joutui kestämään hidastelevaa kuskia.

Alkuverkassa ylittelimme kolmea puomia ja yhtä kavalettia ympyrällä. Tehtävä meni hetkittäin sujuvasti, mutta sitten aloin sukellella laukassa kavaletille ihan omia aikojani. Ärsyttää vietävästi, että vieläkin valitsen itse mieluummin sen hyppäämisen liian kaukaa, kun taas hevonen tekee paremman ratkaisun ja ottaa vielä sen yhden askeleen. Opettajalta tuli ohje antaa laukan sujua päästämättä hevosta pitkäksi. Kun sain hevosen vähän lyhyemmäksi laukassa, kavaletti ylittyi sutjakasti samoin kuin puomit. Käsijarrun lisäksi minulla näyttäisi tuo puusilmäisyys tekevän paluuta.

Harjoittelimme myös laukanvaihtoja esteillä. Vaihto oikeasta vasempaan sujui helposti, mutta vasemmasta oikeaan ei. Ongelmaksi vasemman laukan vaihtamisessa oikeaksi tuli se, ettei oikea pohkeeni saanut pidettyä hevosta suorassa. Jo ennen estettä aloimme vähän valua oikealle ja esteen ylitimme selvästi oikeasta reunasta. Johtamista en tainnut oikein saada tehtyä ja jos sain sinnepäinkään, se pahensi hevosen kirmaamista tiukasti esteeltä oikealle. Tähän varmaan auttaisi se, että ratsastaisin alkuverkassa oikeankin pohkeeni toimimaan, jolloin voisin luottaa sen hoitavan homman noissa kohdissa. Taisimme saada yhden kerran laukan vaihtumaan vasemmasta oikeaan, mutta esteen jälkeinen tie oli edelleen kehno, kun valuimme liikaa oikealle. Laukanvaihtoesteet olivat tosiaan ratapiirroksen esteet 1 ja 4. Ykkönen tosin mentiin piirroksesta poiketen toiseen suuntaan.

Lopuksi tuttuun tapaan hyppäsimme radan, jonka korkeimmat esteet olivat 70 senttiä. Meidän ratamme ei lähtenyt kauhean hyvin liikkeelle, sillä heti ensimmäisellä esteellä sähläsin laukanvaihto-ongelmani kanssa. Eihän se mihinkään vaihtunut, vaan ravin kautta sain vähän turhan myöhään oikean laukan. Hitaus kostautui kakkos- ja kolmosesteillä, jotka ylittyivät vauhdin puutteen takia töksähdellen. Nelosella sain laukan vasemmaksi, mutta kaarteessa hyydyimme, jolloin viitonen ja kuutossarja menivät rämpien. Minä sukeltelin ja Lore pelasti ylittämällä esteet hitaastakin laukasta. Lore ansaitsi suuret kiitokset rähmäkäpäläisen kuskin pelastamisesta useasti tällä tunnilla. Jos itse olisin ollut ratsu, olisin kieltänyt tuohon sarjalle, kun vauhdin puute ja kuskin epäröinti olisivat häirinneet omaa menoani liikaa.

Saimme radalle kaksi sakkokierrosta. Toisen yrityksen aikana sain vääriä laukkoja pari kappaletta enemmän niitä itse tajuamatta, jolloin laukka ei pyörinyt ja esteet ylittyivät jälleen töksähdellen. Kolmannelle yritykselle opettaja ohjeisti ottamaan kerralla sujuvan laukan ja matkustamaan enemmän. Tähän asti olin jäänyt vähän liikaa itse säätämään (lue: jarruttelemaan), ja opettaja sanoikin, että saisin antaa hevosen laukata. No, sain radan aikana ehkä muutamien askelien ajan sitä rentoa, etenevää tunnetta, mutta sitten taas bongasin esteen ja ilmeisesti panikoin. Tällä kertaa kuitenkin töpeksin hitusen vähemmän, jolloin pääsimme piirun verran paremmin. Sujuvuus oli edelleen kaukana, mutta enpähän sukeltanut niin pahasti eikä Lore joutunut joka estettä rämpimään minilaukassa yli. En kuitenkaan ollut tyytyväinen rataan, mutta aika loppui kesken. Toisaalta olin taas luovuttanut niin pahasti, etten varmasti olisi saanut yhtään parempaa tulosta. Hyvä ratkaisu olisi ollut vaihtaa kuskia sen verran, että Lore olisi saanut yhden hyvän pätkän radasta loppuun.

Loppukäyntien aikana murehdin opettajalle henkistä käsijarruani, jonka ilmaantumista en käsitä. Samalla harmittelin, ettei tämän kevään tavoitteeni 70-80 sentin hyvästä radasta taida tällä menolla toteutua. Opettajalta tuli hyvää tsemppausta, sillä hän sanoi itsekin kärsineensä samasta aikanaan. Ratkaisuna on yksinkertaisesti uskallettava mennä kerralla sitä sujuvaa laukkaa. Vaikka mieli haluaa uskotella hitaassa laukassa olevan turvallisempaa, niin estepuolella ongelmat yleensä alkavat sen takia. Nyt olisi hyvä ottaa kunnon kuuri maksimissaan 50 sentin esteitä, joita ylitellessä alkaisin hakea uskallusta ja tuntumaa siihen etenevään ja hallittuun laukkaan, jossa myös ne vähän korkeammat ylittyvät vaivatta. Jotta tästä kirjoituksesta ei tulisi ihan kauheaa valitusta, niin mainitaan kuitenkin pari hyvää asiaa loppuun. Suurin hyvä asia oli toki Lore, kuten aiemmin sitä jo hehkutin. Se kesti kuskin mokat hienosti eikä kertaakaan yrittänyt kieltää tai väistää estettä. Kuskille sitten armopisteet siitä, että kädet myötäsivät tällä kertaa paremmin ja katsekin oli monina hetkinä oikeaan suuntaan. Toivottavasti ensi estevalmennuksessa saamme vähän enemmän onnistumisia.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Takaosan parissa työskentelyä

Pienen tauon jälkeen sain taas käytyä tuntiopettajamme omalla tallilla opissa kahden ratsukon tunnilla. Hevoseksi sain Jetin, ja tunnin aiheena oli takapään siirtäminen ja siten hevosen saaminen kevyeksi. Samalla kertaa tuli huomattua, kuinka kyvytön näemmä olen pukeutumaan oikein, kun ratsastus tapahtuu ulkona kentällä. Tunnin alussa jäätyivät sormet, vaikka pakkasta oli vaivaiset -8 astetta. Kun sain ne lämpimäksi, alkoivat varpaat jäätyä. Onneksi ratsastaessa tuli lopulta sen verran lämmin, että ainoastaan varpaat vähän muistuttelivat parempien kenkien perään.

Ensimmäisenä lähdimme tekemään takapään väistätystä ulommas ratsastamalla kentän päädyt puoliympyrämaisesti, jonka aikana väistätystä tehtiin (kuvassa muut kuin mustat kohdat). Puoliympyrä muuttui pitkällä sivulla normaaliksi kulman ratsastamiseksi kentän poikki ja siitä taas vaihdettiin suuntaan toiselle puoliympyrälle tekemään samaa. Jetti siirsi takaosaansa hyvin helposti ja itse asiassa menin pyytämään välillä liikaakin, jolloin ratsu meinasi siirtää itsensä pitkän sivun myötäiseksi. Tajusin aika nopeaa, että pienempikin siirto riittää ja homma palasi nätimmäksi. Olisin kuitenkin saanut olla tarkempi ulkopuolen kanssa, sillä vaikka nyt käytin jopa pohjetta, niin unohdin sitten vastapainoksi kaiken muun. Ravissa sain keskittyä siihen, että pyyntöni tulkittiin takapään siirtämiseksi, ei vauhdin lisäämiseksi. Puolipidätteet auttoivat tähän kummasti, kun hevonen osasi niiden jälkeen odottaa jotain muuta pyyntöä. Olen taas alkanut lipsua puolipidätteiden teosta ja niiden sijaan vain ihmettelen, miksi hevonen ei lue ajatuksiani.

Tämän jälkeen takapään väistätystä hiottiin vielä kahdeksikolla. Suuntaa vaihdettaessa suoristettiin huolellisesti ennen kahdeksikon toiselle puolelle lähdettäessä ja takapäätä väistätettiin sen ajan ulommas. Parhaimmat onnistumiset tulivat oikeassa kierroksessa, kunhan opettaja oli vaatinut vähän enemmän siirtoa. Tässä kierroksessa muistin jopa hetkittäin pitää ulkopuolenkin kontrollissa ja pyytää sisäpohkeella takapäätä ulommas. Ravissakin saatiin aika kivoja hetkiä, jolloin Jetti pyöristyikin ja muuttui mukavan kevyeksi ilman. Vasemmassa kierroksessa könötin tuttuun tapaan painoni kanssa sisäpuolella, jolloin minulla oli vaikeuksia saada apujani selviksi. Homma ei siis sujunut siihen kierrokseen ihan niin nätisti, vaan välissä Jetti jopa liirasi kokonaan ulos. Ongelma korostui etenkin ravissa, mutta hieman tahtia hidastamalla sain Jettiä taas väistämään takaosaa. En kyllä tajunnut yhtään selässä ollessani korjata istuntaa, mikä olisi varmasti auttanut vielä enemmän.

Lopuksi palasimme vielä tuon ylhäällä olevan kuvan kaltaiseen harjoitukseen laukassa. Muutoksena tosin se, ettei laukassa tehty väistöjä, vaan pyrittiin nauttimaan aiempien harjoitusten tuloksesta: kevyestä ja kuulolla olevasta hevosesta. Kuvio tehtiin siis kokonaan laukassa ja suuntaa vaihdettiin tuossa suoristuspätkässä laukka lennosta vaihtaen. Jetti oli koko tunnin ajan tykännyt vähän kyttäillä milloin mitäkin. Täytyihän sen valtavan alueen valaistun kentän ulkopuolella olla varmasti täynnä kaikkia pieniä hevospoloja ahmivia hirviöitä. Säikähtipä ratsu kertaalleen myös itsensä ja toisen ratsun varjoakin, onneksi vain paikallaan vähän vavahtaen. Tässä vaiheessa kuvan mukaan vasemmassa päädyssä tehdystä laukasta ei tahtonut tulla mitään, kun Jetti puski puoliympyrältä kunnolla sisään. Oikeassa päädyssä heppa sentään vähän malttoi mennä nätimmin, mutta oli silti vähän muissa maailmoissa. Yritin sitten saada hevosen huomion pyytämällä sitä enemmän eteenpäin. Tuloksena oli vauhdikkaammin laukkaava ratsu, joka ei vieläkään kuunnellut ratsastajaansa. Ei hyvä. Meno huononi tästä myös sillä, ettei Jetti tuntunut oikein kevyeltä ja kaikista vähiten yhtään kuulolla olevalta. Niinpä puoliympyrät eivät olleet kauhean nättejä saati helppoja. Laukanvaihdot suuntaa vaihdettaessa sen sijaan onnistuivat muuten hyvin, mutta päästin hevosen aina vaihdon yhteydessä puskemaan jo uuteen suuntaan, vaikka tarkoituksena oli päästä vielä vaihdonkin jälkeen hetki suoraan. Oma keskittyminen menee näemmä vieläkin liikaa vaihtamiseen, vaikka siinä ei paljoa tarvitse tehdä. Niinpä en saanut kauhean nätisti puskemista kuriin, mutta pari hitusen hallitumpaa pätkää saimme lopulta tehtyä.

Opettaja otti meidät vielä lopuksi syyniin, kun huomasi hevosen olevan omissa maailmoissaan. Tahkosimme kuviota ensin ravissa läpi, kunnes Jetti alkoi rentoutua eikä enää kipittänyt kaikkea kuunnellen. Hevosen rauhoittaminen onnistui sillä, että keskittyin itse olemaan mahdollisimman rento ja ennen kaikkea ratsastamaan muina miehinä tehtävää hevosta pienimmästäkin syystä kehuen. Vähitellen Jetti alkoi ravata rennommin ja lakkasi tuijottelemasta. Opettaja neuvoi siirtymään laukkaan rennosti ilman, että muuttaisin omassa ratsastuksessani mitään. Laukka nousikin kohtuullisen rennosti. Alussa Jetti oli taas vähän pinkeämpi tapaus, mutta hiljalleen itseäni rauhoittamalla ja hevoselle jutellessa se alkoi rentoutua. Niinpä saimme loppuun vielä muutamat rauhallisemmat laukat ja vaihdot, jolloin opettajakin oli tyytyväinen menoomme.

Tunnista jäi vähän harmitus siitä, etten osaa muuttaa omaa ratsastustani hevosen mukaan. Enemmän tuntuu, että yritän ratsastaa kaikkia hevosia samalla tavalla ja olen vähän hukassa, kun ne eivät välttämättä toimikaan. Nytkin Jetin kohdalla olisi pitänyt osata olla jämäkkä, mutta rauhallinen. Sen sijaan komensin ja vaadin vailla mitään rentoutta, mikä ei todistetusti rauhoittanut tätä hevosta. Tunti oli kuitenkin mukava, sillä treeniaihe oli mieluinen ja tällä kertaa keskityttiin yhteen asiaan koko tunnin ajan.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Aaltopituudet paremmin kohdillaan

Perjantain tunnille minulle oli pistetty Hilanteri, ja viime kerran laukkahankaluuksien jäljiltä vähän voivottelin tuuriani. Kokeilin sitten rapsuttelemalla ja positiivisella mantralla hokea hevoselle, että kun pääset tunnille, sinusta kuoriutuu vaativien koululuokkien kisatykki, jolla on oma moottori. Liekö tämä vai juuri ennen maneesiin suuntaamista tallin entisen opettajan tuumaus hevoselle mennä hienosti auttanut, sillä tunti meni itse asiassa kerrassaan mukavasti. Hihkuin heti maneesiin päästyäni, että voisimmeko mennä osittain puomeja. Toive meni läpi, kun kukaan neljästä muusta ratsukosta ei sitä ainakaan ääneen vastustanut.

Ensimmäisenä tehtävänä oli mennä pohkeenväistöä pitkältä sivulta vähän keskemmäs, siitä hetki suoraan, kunnes palattiin uralle väistättäen. Aluksi tehtävää mentiin hetki käynnissä, kunnes sitä jatkettiin harjoitusravissa. Hilanterin kanssa minulla on yleensä ongelmana se, että hevosessa tuntuu olevan noin sata ja yksi liikkuvaa osaa, josta en saa kiinni yhdestäkään. Nytkin huomasin, etten tainnut koko tunnin aikana saada muutamaa lyhyttä hetkeä lukuun ottamatta hevosta kunnolla molemmille ohjille saati pohkeiden väliin, vaan jossain oli aina vähän löysää. Tällä kertaa Hilanteri oli kaikeksi onneksi kuitenkin jättänyt ainakin kymmenen liikkuvaa osaansa talliin, sillä se oli itsekseen kohtuullisen mutkaton.

Pohkeenväistöt oikealle sujuivat sekä käynnissä että ravissa aika kivasti. Kevyet pohjemerkit ja oman vartalon suuntaaminen väistön suuntaan saivat hevosen väistämään helposti. Huomasin kuitenkin, että hevosen etupää tahtoi välillä tehdä ihan omia kuvioitaan, jolloin koetin hakea sitä paremmin ulko-ohjan tuelle. Välillä taas valaistuin sen suhteen, että pohkeiden käyttö auttaa korjaamaan asioita paljon paremmin kuin ohjilla säätäminen, jolloin Hilanteri menikin paremmin. Vasemmalle pohkeenväistöt tahtoivat takkuilla. Joko itse kiskoin Hilanterin etupäästä mutkalle tai se esitti vääntymistaitojaan, mutta välillä esitimme väistöä lapa edellä seikkaillen. Sitten ymmärsin taas käyttää väistättävää pohjetta aktiivisemmin ja pitää vähän enemmän hevosta suorana, jolloin Hilanteri väisti paremmin. Vasempaan suuntaan hevosta sai myös vähän nohittaa liikkumaan, joten ilmeisesti se oli sen jäykempi puoli.

Väistöpuuhia jatkettiin tekemällä koko maneesista kaksi neliötä. Katsomopäädyssä mentiin oikeassa kierroksessa ja peilipäädyssä vasemmassa. Tarkoituksena oli ratsastaa kulmat niihin hyvin taivuttaen ja heti uuden sivun avautuessa eli periaatteessa vielä kulmaa ratsastaessa väistättää hevosta muutama askel sisemmäs ja jatkaa siitä suoraan kohti uutta kulmaa. Tehtävää harjoiteltiin lyhyesti käynnissä ja sen jälkeen sekä ravissa että laukassa. Oikea kierros sujui meillä taas paremmin. Hilanteri oli mukavasti kuulolla, jolloin kulmat menivät hyvin samoin kuin väistöaskeleet sekä käynnissä että ravissa. Mitään uutta ongelmaa ei tullut, joten tehtävää oli mukava tehdä, ja opettajaltakin tuli positiivista palautetta menostamme. Vasemmassa kierroksessa piti aluksi vaatia vähän tarmokkaammin ennen kuin Hilanteri lähti väistämään helpommin. Sen jälkeen väistöt tähänkin suuntaan muuttuivat alkutuntia helpommiksi.

Laukassa ei tarvinnut onneksi tällä kertaa kinastella niin paljon kuin viimeksi. Muutamat kerrat Hilanteri toki kyseenalaisti laukkaamisen ja pudotti raville, mutta muuten se meni laukkaosuudetkin kivasti. Väistötehtävässä oikeassa kierroksessa ei ollut muuta ongelmaa kuin se, että väistön jälkeen olisin saanut mennä hetken paremmin suoraan ennen uutta kulmaa. Nyt en joka hetki korjannut hevosta kunnolla, vaan se hetkittäin jatkoi lipumista sisemmäs. Vasemmassa kierroksessa puolestaan tulivat nuo pudotukset raville, kun en saanut väistöapuja läpi, ja hevonen päätti tehdä omia ratkaisujaan. Opettajalta tulikin hoksautus, että minun tulisi käyttää selvemmin pohkeita eikä vain yrittää ohjilla. Pohkeiden käytöstä olin saanut jo aiemmin tunnilla ahaa-elämyksen, mutta näemmä en osannut soveltaa sitä enää laukassa. Lopulta saimme vasemmallekin ihan kohtuullisia väistöaskelia, jolloin tehtävä ei jäänyt kaihertamaan.

Puomitehtävänä oli estevalmennuksesta tuttu kuvio. Siihen tutustuttiin ensin lyhyesti ravissa menemällä siis ensimmäisenä pienempi ympyrä yhden puomin yli ja siitä sitten isommalle, kahden puomin ympyrälle. Vasempaan kierrokseen tehtävä meni itse asiassa paremmin. Kertaalleen Hilanterilla meni askeleet sekaisin ja se pudotti raville, mutta muut kerrat saimme laukan säilymään hyvänä, käännökset onnistumaan ja kahden puomin väliin helposti sujuvat neljä askelta. Oikeaan kierrokseen puolestaan tuli vaikeuksia kahden puomin kohdassa. Toin Hilanterin muutamia kertoja huonosti puomille, jolloin se harppasi sille kauempaa, mikä tuli minulle aina yllätyksenä. Sitten tajusin ylittää ensimmäisen puomin vähän oikeaa reunaa lähempää, jolloin väliin menikin vain kolme, mutta kuitenkin hyvin sujuvaa askelta.

Tunnista jäi todella hyvä mieli, vaikka ongelmiakin oli. Loppuraveissa tuli myös lisää syytä hymyyn, kun tehdyillä loivilla kiemuraurilla sain Hilanteria vähän pyöristymään ja venyttämään vähän ohjan perässä. Tällä kertaa aaltopituutemme olivat hitusen lähempänä toisiaan, jolloin muistin taas, miksi aikanaan tähän hevoseen tykästyin. Parhaina hetkinä tunnilla Hilanteri oli mukavan kevyt ja herkkä avuille, jolloin ratsastamisen tuntui taas helpolta. Noissa ongelmakohdissa saatoin myös hyvin syytellä itseäni etenkin, kun alla oli jo hyviä hetkiä. Vielä kun osaisin tajuta ongelman heti, jolloin menoa saisi parannettua muutenkin kuin täältä näppäimistön takaa. Tallin entisen opettajan mukaan niin Tapsaa kuin Hilanteria ratsastetaan asenteella. Tällä tunnilla minulla oli jo mukana sentään se a-kirjain sanasta.

torstai 5. tammikuuta 2012

Mitä yksinkertaisempaa, sen hankalampaa

Otsikko tiivistää hyvin tämänkertaisen estevalmennuksen, jossa hyppelin jälleen Lorella. Sen nimi tosin on ilmeisesti jälleen vaihtunut jostain syystä Kukkikseksi, mutta en vielä ole tottunut siihen. Mennään siis Lorella ainakin vielä. Tällä kertaa valmennuksessa ei hypätty rataa, vaan otettiin useampia pieniä pätkiä. Alkuverkka mentiin itsenäisesti. Laukassa Lore tykkäsi puskea molempiin suuntiin, mutta vasemmalle vielä hitusen enemmän. Lorea sai myös hieman pyytää etenemään välillä, sillä se jäi mieluusti vähän hitaammaksi.

Tunnin tehtävät olivat varsin yksinkertaisen kuuloisia. Mukana oli muun muassa kolmen esteen jumppasarja yhden laukka-askeleen välillä, kolmen esteen linja ratsastettuna siten, että keskimmäiseltä esteeltä käännyttiin ympyrälle, jonka aikana ylitettiin toinen este sekä tietysti linjan toinen ja vielä lopuksi se kolmas este. Linjaa hypättiin myös lopuksi ihan vain suoraan. Näillä tehtävillä ja oikeastaan koko tunnin aikana hevonen meni ihan kivasti, mitä nyt välillä tarvitsi muistutusta liikkumisesta, mutta oma mukautumiseni hyppyihin oli taas pahemman kerran kadoksissa.

Kolmen esteen jumppasarjalla huomasin, että jäin tiukasti pitämään kädet paikoillaan myötäämisen sijaan. Opettajalta tuli myös noottia siitä, että sukellan taas ylävartalolla liikaa. Onneksi esteet olivat niin pieniä, ettei tuo myötäämättömyys aiheuttanut ongelmia, mutta ikävää, jos käteni alkavat taas keksiä paikalleen jämähtämisen. Jumppasarjalla myös keskityin liikaa matkustamaan, kun Lore muutamat kerrat lähti lipumaan jo ensimmäisen esteen kohdalla vasemmalle. Opettaja laittoi meille pari sakkokierrosta, kunnes saimme mentyä jumpan paremmin suoraan.

Kolmen esteen linja yhdellä ympyrällä olleella lisäesteelle höystettynä meni muuten mukavasti, mutta pari kertaa Lore vipsautti väliin vastalaukan oikeassa kierroksessa. Näinä kertoina en ollut päässyt hyppyyn mukaan, jolloin pieninkin ajatus johtamisesta oli jäänyt matkasta. Muuten keskimmäiseltä esteeltä kääntyminen ympyrällä olleelle toiselle esteelle sujui aika mukavasti. Tunnilla oli aiemminkin treenattu ympyrällä hyppäämistä, joka myöskin oli mennyt kivasti. Tästä saimme tunnin parhaimmat onnistumisen, kun kerrankin kääntyminen ja hyppääminen sujuivat ja vieläpä samassa tehtävässä.

Loppuun hypättiin vielä tuttu kolmen esteen linja täysin suoraan. Ensimmäisellä kierroksella olin jälleen nukahtanut, ja Lore pisti väleihin neljä askelta. Opettaja käski jättämään yhdet askeleet pois eli väleihin piti mennä enää kolme askelta. Vinkkinä tuli, ettei hevosta oikeastaan tarvinnut hoputtaa tähän vauhtiin, vaan pikemminkin antaa sen vain laukata. Olin siis jäänyt jälleen ratsastelemaan käsijarru päällä. Kun uskalsin olla vähän rennommin, meni Lore linjan nätisti vaadituilla askelilla ja ennen kaikkea niin sujuvasti, että itsekin tiesin, missä mennään ja mistä hypätään. Pitäisi vihdoin uskoa, että sujuvaan menoon tarvitaan hyvä laukka. Hidastelemalla tulee vain enemmän ongelmia.

Tästä kerrasta jäi itselle vähän harmitus siitä, että olen unohtanut myötäämisen, sukeltelen taas ylävartalollani ja vieläpä jätän näkemättä hyppykohtia. Lore sentään keräsi pisteet koti eikä tällä kertaa yrittänytkään kiertää yhtään estettä ja meni muutenkin pientä hitautta huomioimatta kivasti. Koska polle oli mukavana, kehtasin pyytää sitä ensi viikollekin. Lore on ainakin näillä meidän turvallisilla, maksimissaan 60 sentin korkeuksilla luotettavan oloinen tapaus. Suunnittelenkin jo, että alan leipoa siitä itselleni Pera II:sta. Ilman siis niitä epäluottamuslauseita, joita välillemme on alkanut ilmestyä. Ensi viikolla onkin kolmas estevalmennus Lorella, joten ehkäpä se kerta kertoo sen kuuluisan totuuden.