Estekurssin jälkeen ehdin olla parisen tuntia tallilta pois, kunnes oli aika suunnata omalle tallille. Olimme haaveilleet kaverin kanssa kankitunnista, joten pyysimme opettajalta tuntia meille niiden kanssa. Opettaja oli ehdottanut, että hyvät pollet olisivat Pera ja Jussi, jolloin jako meidän kesken meni luonnollisesti niin, että Uljas Musta eli Pera oli minun ratsuni.
Tunti aloitettiin menemällä ympyrällä myötä- ja vasta-asetuksia tarpeen mukaan sekä käynnissä että ravissa. Olin saanut vinkiksi olla alussa kevyt kankien kanssa, ettei Pera jännittyisi niistä liikaa. Taisin sitten välissä olla vähän turhankin olemattoman tuntuman kanssa liikenteessä, sillä välillä tuntui, ettei ohjien päässä ollut hevosta lainkaan. Kanget myös vähän jarruttivat Peran menoa, joten sain pohkeilla yrittää pitää hevosta liikkeellä. Pera pyöristyi aina hetkittäin mukavasti, kun sain ulko-ohjalle tukea ja sisäpohkeen töihin. Opettaja ohjeisti hakemaan ulko-ohjaan tuntumaa vasta-asetuksilla ja sen löytyessä vaihtamaan asetuksen myötäiseksi. Saimme muutamia hyviä hetkiä, joissa Pera pysyi kohtuullisesti rehellisen pyöreänä ja kulki ihan kivasti.
Tämän jälkeen lähdimme hakemaan vähän kootumpaa menoa tekemällä sulkutaivutuksia pitkillä sivuilla. Viime kerran sulkutaivutuksista on taas vierähtänyt hetki, joten sain vähän aikaa miettiä, miten homma taas menikään. Lopulta aloin tajuta ja osata antaa Peralle oikeanlaisia apuja. Hetkittäin sain Peran sulkutaivutukseen kohtuullisesti ja kun sain pidettyä itseni kasassa, meni Pera sulkua ihan kivasti ja jopa pätkittäin vähän kooten.
Ongelmaksi tosin muodostui se, että meno tahtoi hyytyä hetkittäin melkoisesti. Opettaja ohjeisti pyytämään vaikka vuorotellen pohkeilla, jotta hevonen pitäisi takapäänsä liikkeellä. Vauhtia ei haettu, vaan sitä, että jalat polkevat alle. Oikea kierros tuntui itselle helpommalta. Vasemmassa kierroksessa oma istunta oli ilmeisen vinkkuralla, kun Pera ei tahtonut tajuta, mihin asentoon sitä yritin pyytää. Siinä vaikeuksia tuotti pitää asetus oikein ja silti saada takaosaa sisemmäs. Muutamia kertoja sain korjattua menoa, joten tämäkään suunta ei jäänyt harmittamaan.
Sulkutaivutuksen loppuun lisättiin laukannostot, ja laukkaa sai mennä muutaman kierroksen verran pääty-ympyrällä. Aluksi en osannut laukassa vaikuttaa, kun ajattelin pilaavani kaiken häseltämällä kädellä liikaa. Opettaja ohjeisti pitämään Peran kohtuullisen suorana, sillä liiallisen myötäasetuksen kanssa se vain valuisi ulkoa karkuun. Yritin keskittyä ulkoapuihin, mutta opettaja hoksautti kyynärkulman katoamisesta ja siitä, että lisäksi painoin ulkokättä alas. Kun sain kättä hetkittäin oikein ja pyytelin ulkopohkeella hevosen ulkojalkaa töihin, sain Peran loksahtamaan laukassakin hetkittäin kivan pyöreäksi. Olihan se mukavan tuntuista, taisin niinä hetkinä hymyillä vain ja unohtaa ratsastaa. Mutta kun kokemus oli niin hieno. Hevonen tuntui jotenkin samaan aikaan niin jämäkältä, mutta niin kevyeltä.
Vasen kierros oli taas haastavampaa. Opettaja ohjeisti istumaan mahdollisimman jämäkästi siten, ettei ylävartalo soutaisi niin paljoa matkassa. Kun yritin toteuttaa tätä, pudotti Pera pari kertaa laukan raville. Ilmeisesti sitten jännitin koko kropan, vaikka vain ylävartaloa olisi pitänyt hallita. Oma kehonhallinta vaatii siis melkoisesti viilausta. Vasemmassa laukassa Peran meno oli myös vähän takkuisempaa, jolloin opettaja kehotti hakemaan pohkeilla jälleen ei niinkään vauhtia, vaan ponnekkuutta. Omassa istunnassa oli melkoisesti työstämistä, mutta parit kerrat Pera antoi vähän myöten, joten saatiin tähänkin suuntaan onnistuminen.
Loppuraveissa haettiin rentoa, pyöreää ravia. En tiedä, olinko vääntänyt itseni sitten ihan vinkkuralle vai mikä oli, mutta Pera ei antanut enää niin helposti periksi. Liekö hevonen sitten jo vähän väsynyt, kun oli kuitenkin työskennellyt tunnin aikana aika mukavasti. Vasempaan kierrokseen saatiin vain aavistuksen verran rennompaa menoa eikä oikealle tullut kovin paljoa häikäisevämpiä hetkiä. Tunnista jäi kuitenkin todella kiva fiilis. Pera tuntui jotenkin tasaisemmalta, kun se ei elänyt päänsä kanssa niin kuin yleensä pyöristyen, nostaen pään taas ylös ja toistaen tätä kuviota satunnaisin väliajoin. Hevosessa ei myöskään tuntunut olevan ihan niin montaa tuhatta liikkuvaa osaa kuin yleensä. Lisäksi laukassa saadut todella kivat hetket nostivat tunnin pisteet kattoon. Aina ei tarvitse osata kaikkea, sillä huomatut ongelmat ja niiden korjaukset oikein vähissäkin määrin saavat iloiseksi. Lisäksi opettajalta sai huomiota melkoisen määrän, kun tunnin jakoi vain toisen ratsastajan kanssa.
Videoista kiitos Noralle!
