torstai 31. joulukuuta 2009

Tasaista menoa

Joululoman jälkeen pääsi taas satulaan ja polleksi oli arvottu Manta. Kiva tamma, josta pidän kyllä. Tunnin aiheena oli myös näppärästi väistätykset, ja tamma on niissä aika mainio.

Pienillä ympyröillä siis asetettiin hieman sisäänpäin ja pyydettiin takaosaa aina muutaman askeleen verran kulkemaan uran ulkopuolella. Tätä tehtiin käynnissä ja ravissa sekä tarvittaessa laukassa.

Käynnissä väistätys meni nätisti. Tunsin helposti, kun Manta lähti väistämään ja saatoin vain istuskella kyydissä. Ravissa puolestaan unohdin kontrolloida ulkopuolta ja se tietenkin kostautui. Manta yritti livistää työn tekemisestä, mutta palautui taas kuulolle, kun oikeasti muistin hidastaa ulkopuolelta sekä etupäätä. Sain myös välissä pollea ottamaan kipitysaskelia pidempiä askelia, joka on ihan hyvä saavutus tämän pollen kanssa.

Laukassa tuli suurimmat onnistumiset. Yleensä saan Mantan viskomaan päätä hermostuneena, mutta nyt pienillä asetuksilla ja sisäohjan myötäämisellä hevonen laukkasi tasaisen kuuliaisesti allani. Se oli hieno fiilis verrattuna moniin Mantan raivohetkiin. Pitäisi vain osata olla vielä tarkempi sen suhteen, milloin hevosta pitää komentaa, milloin myödätä.

Oli mukava palata taas loman jälkeen ratsastamaan. Lauantaina olisi luvassa taas seuraava kerta. Saa nähdä, katkeaako Kaapo-putkeni nyt vai ei.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Hetkellistä suorassa istumista

Tuttu ja turvallinen lauantaitunti Kaapon kanssa. Aiheena oli kääntäminen ilman sisäohjassa roikkumista. Mukava ja haasteellinen aihe, sillä sisäohja tuntuu joskus tämän kuskin parhaalta kaverilta, vaikka ei sillä pitkälle pötki.

Tätä treenattiin salmiakkikuviolla, jossa kärkikohdissa käännettiin tiukemmin ja kahdessa muussa kohdassa vähän loivemmin. Käännöksissä asetettiin hieman ulos ja ulkopohje pyysi kääntymään terävästi. Tätä mentiinkin kaikissa askellajeissa niihin sopivasti muokaten.

Käynnissä homma sujui, kunhan tosiaan muistin pyytää asiaa kunnolla. Ravissa säilytettiin vain yksi terävä kulma, muutoin otettiin myötä asetus ja pyöräytettiin toisen terävän kulman paikalle voltti. Myötäasetus oli kuskilla taas hukassa. En käsitä, miten se oikeasti voi olla niin käsittämättömän vaikeaa. Opettaja ohjeisti jälleen kääntymään hevosen mukana ja tarpeen vaatiessa nappaamaan Kaapon martingaalin kaulahihnasta kiinni. Näillä avuilla asetusta välillä löytyi, välillä taas ei. Terävä kulma puolestaan sujui ihan kivasti.

Laukassa kuvio kulki kuten ravissa. Meitä oli tosiaan kolme yhtä rataa kiertämässä, joten välillä olin muiden heppojen hännissä roikkumassa, kun ne tahtoivat jäädä Kaapon reippaaman askelluksen jalkoihin. Ai jarrut, ovatko ne jotain syötävää? Terävä käännös onnistui, kun otin oikeasti reippaasti sen ulko-ohjan käteen ja ulkopohkeella napsutin Kaapolle viestiä. Opettaja tuumasikin, että minun täytyy reippaammin uskaltaa komentaa unohtamatta kuitenkaan myötäystä. Myönnän, että joissain tapauksissa käsittelen heppoja kuin ne olisivat lasia ja Kaapo on jostain syystä yksi näistä.

Laukassa koin kuitenkin tunnin suurimman onnistumisen. Istuin paljon paremmin suorassa ja takajalkojen päällä kuin suunnilleen yhtenäkään muuna Kaapo-kertana. Siitä palkintona hevonen kulkikin nätimmin, vaikka asetukset tahtoivat olla välissä hukassa. Mutta terävissä käännöksissä oli kiva tuntea, kuinka polle kokoaa laukkaansa hetkellisesti ja tottelee pyyntöäni onnistuneesti.

Mukava tunti tällä pollella ja pidän siitä joka kerta enemmän. Vaikka en aina osaakaan, on Kaapolla ratsastaminen palkitsevaa pienimmissäkin hyvissä hetkissä. Opettaja oli myös ihan tyytyväinen tuntiini. Tuumasi vielä, että Kaapo pysyi hyvin nahoissaan siihen nähden, että sen kaura-annosta on suurennettu. Kuulemma viikolla se oli höyryillyt ihan hyvin sen takia. Sanoin opettajalle, että hyvä vain, että kertoi sen näin tunnin jälkeen. Se oli samaa mieltä. Olisin onnistunut jäykistymään pelosta ja siitähän Kaapo olisi innostunut. :)

Nyt sitten taukoa ratsastuksestakin tulee pieni joulutauko. Mutta uusin innoin ja toivein takaisin satulaan taas myöhemmin.

Lämpöistä joulua muillekin hevostelijoille!

perjantai 18. joulukuuta 2009

Satulatonta menoa

Joululoma alkoi, ja päätin sen kunniaksi ottaa Helvin kanssa rennosti. Ja vieläpä ilman satulaa! Mistä lie moisen päähänpiston saanut, mutta se oli toteutettava. Olenkohan viimeksi mennyt viime vai toissa kesänä ilman satulaa?

Tallin pellolle olikin muotoutunut sopiva rinkula, jossa saattoi humputella rauhassa. Oli villin tuntoista mennä ilman satulaa, mutta kyllähän siellä kyydissä käynnissä keikkui. Jotenkin tuntui niin paljon helpommalta vaikuttaa hevoseen pohkeillakin, kun niitä saattoi liikutella vailla rajoituksia. Tuntui myös siltä, että hevonen tunsi apuni herkemmin kuin satulan kanssa. Näin se mielikuvitus laukkaa, kun kokeilee jotain asiaa pitkästä aikaa. :)

Käynnissä tein asetuksia, pysähdyksiä ja peruutuksia. Helvi meni ihan kivasti, joskin sen mielenkiinto tahtoi karata kaikkien muiden asioiden tuijotteluun, mutta välissä se toimi allani lämpimän mukavasti. Päätin myös kokeilla vähän ravia, mutta voi sitä istunnan huonoutta. Ei siellä kauaa kehdannut pomppia, joten siirryin takaisin raviin. Pitihän sitä tietenkin kokeilla vielä laukkaa ja hui kauhea, se oli jännää! En tohtinut ottaa kuin muutamia laukka-askelia, sillä tiesin istuntani pettävän täysin ja niinhän se teki. Olisi kiva oppia myös satulattomaan menoon, jos sen tietäisi parantavan myös satulallista ratsastusta.

Satulaton meno oli kivaa vaihtelua enkä jaksanut pingottaa juuri. Lopuksi kävimme kävelemässä maneesireittiä vähän matkaa ja palasimme takaisin. Mukava luminen talvi-ilta ja ympäristöstään kiinnostunut polle. Se oli mukava yhdistelmä. Taisipa tässä olla tämän vuoden viimeinen kerta Helvin kanssa. Minulla ei valitettavasti ollut Helville mitään syötävää ennakkojoululahjaa, mutta rapsuttelin pollea niin kauan, että se alkoi uneliaasti nuokkua. Ehkäpä se kelpasi tammalle.

Huomenna olisi sitten viimeinen tunti tallilla ennen joulua. Saisinpa jonkin kivan, reippaan ja yhteistyöhaluisen pollen, jotta molemmille jäisi hyvä fiilis. Peukut pystyyn ja sormet ristiin sitä varten.

torstai 17. joulukuuta 2009

Shchuuschuuhophopargh!

Otsikko kuvastaa mukavasti tunnin menon. Puomitunti ja minulle oli pitkästä aikaa jaettu Tapsa. Juuri se polle, joka esittelee upeaa liitoravia, mutta tarhassa. Voin kertoa, ettei seitsemän kuukauden tauko kyseisestä hepasta ole ainakaan parantanut yhteistyötämme.

Tunti aloitettiin vapaalla lämmittelyllä. Tapsa oli tuttu oma itsensä eli käyntivauhti oli hiipivää. Yllätyin tosin siitä, että polle reagoi pyyntöihin ja eteni välissä ihan normaalisti. Mutta kuten aina, Tapsan spurtit ovat muutamien askelien mittaisia ja sen jälkeen polle taas palasi hiippailemaan. Ravissa sama meininki jatkui ja kuskille alkoi yllättäen tulla lämmin kaikesta siitä huhkinnasta. Laukkalämmittelyssä yllätyksenä tuli Tapsan laukka, johon mukautuminen vei aikaa. Alussa pompin ihan oudosti kyydissä mukana eivätkä jalustimet tuntuneet olevan hyvin yhtä pidempänä saati yhtä lyhyempänä. Laukka pysyi kyllä suunnilleen yllä, mutta ei se kyllä ollut eteenpäinpyrkimystä nähnyt enkä keksinyt, millä ilveellä hevosen saa liikkumaan.

Kuusi puomia oli aseteltu ellipsin muotoon ja pyrkimyksenä oli tietenkin saada sujuva ravi ja hyvä reitti. Tapsahan nyykähteli puomien kohdalla ja vaati paljon saada se säilyttämään tasaisinen ravi. Löytyihän sitä välillä, mutta vauhti oli edelleen kateissa. Jospa Tapsassa onkin vain yksi vaihde, muissa hevosessa kolme? Harmikseni olen nähnyt tämän pollen menevän oikein hienosti, joten taas kerran vika löytyy täältä näppäimistön puolelta.

Tämän jälkeen sama homma lähdettiin menemään laukassa. Voi sitä tuskien ja hien taivalta! Eihän sitä sujuvaa laukkaa löytynyt kuin pätkittäin ja lopun ajan kuski vietti vaikka miten yrittäen saada pollea liikkumaan. Kuntohan siinä loppui ja tauot toisten mennessä olivat paikallaan. Enpä muista, milloin viimeksi olisi näin pahasti pistänyt hengästyttämään. En tosin ollut ainoa, sillä Hilanteri oli päättänyt olla tykkäämättä kuskistaan ja sehän näkyi siinä, ettei se kavio kulkenut oikein minnekään. Pusken Tapsan selkään kaikki ne, jotka eivät usko ratsastuksen menevän kuntoilusta. Onneksi kaiken puskemisen lomaan mahtui onnistumisia. Välillä kolmen laukka-askeleen puomivälit menivät ihan kivasti, kun reitit sai tähdättyä kohdilleen.

Lopuksi opettaja pisti meidät tutulle kahden puomin suoralle, johon normaalilla laukalla upposi kuusi askelta (Tapsalla tähänkin sai tsempata). Askelmääriksi tuli totta kai viisi ja me Tapsan kanssa saatiin seitsemän ja jopa kahdeksan komennukset. Viiden askeleen väli meni tietenkin kuudella ja vasta toisella kerralla käytin kaiken äänirepertuaani ja raipan muistuttamassa asiasta ja jotain tapahtui. Tapsa heräsi ja alkoi liikkua! Olin ihan fiiliksissä ja väli meni näppärästi viidellä. Hieno polle! Seitsemän askeleen välissä ei ollut mitään ongelmaa, kunhan istuskeli ja polle teki työnsä.

Opettaja innostui prässäämään Tapsaa vielä ja saimme tosiaan sen kahdeksan askeleen välin suoritettavaksi. Kaksi ensimmäistä kertaa taisi mennä sillä seitsemällä. Opettaja ohjeisti pitämään pohkeet lähellä, istumaan vähän taaksepäin ja vain menemään. Ihme tapahtui toistamiseen. Tapsa lyhensi laukkaa, mutta eteni silti ja väliin meni toivotut kahdeksan askelta. Todella odotettu kiitos työstä ja polle saikin paljon rapsutuksia tästä hyvästä. Tästä huomaa sen, kuinka oma väärä asennoituminen näkyy pollessa. Miksipä se yrittäisi, jos kuskikin tuntuu ajattelevan, että ei tästä mitään tulee? Oikea asennoituminen onkin taas yksi asia opeteltavien listalle, joka tuntuu vain kasvavan entisestään.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Istunnan keveähköä työstämistä

Olipas pitkästä aikaa vähän istuntatreeniäkin ja pollena oli Hessu. Tunnin yleisteemana oli rentouden hakeminen kaikissa askellajeissa. Tätä lähdettiin metsästämään ensin käynnissä. Hevosen liike sai pistää kuskinkin liikkumaan, mutta ei ylilyöden tai vastaan jännittäen. Olen tosiaan huomannut sen, että jännitän jalkojani todella paljon. Välillä rentoa istuntaa löytyi, välillä polvet olivat taas napsaisseet polleraukan puristuksiinsa.

Ravissa puolestaan yritettiin istua kyydissä ilman keventämistä. Ilman jalustimia meni vähän paremmin, mutta auta armias, millainen pomppiminen seurasi jalustimien laitosta takaisin. Pari askelta meni niidenkin kanssa aina kohdalleen, mutta sitten jalat muistivat olevansa olemassa ja jännittyivät. Pah.

Laukassa humpuuteltiin tutusti sisäkäsi ensin vapaasti roikkuen ja lyhyillä sivuilla aina ylös nostettuna. Oli jännä huomata, kuinka kaarteissa sisäkäden pitäminen ylhäällä jostain syystä tasapainotti istuntaa. Käden rentouttaminen alas onnistui myös ihan hyvin. En ihan onnistunut istumaan nappiin Hessun laukassa, mutta kaipa se kokonaisvaltaisesti meni ihan kivasti. Opettaja kehui kaikkia tuntilaisia sanoen, ettei kellään ole mitään suuria virheitä istunnassa. Kiva homma, mutta treenattavaa olisi silti ja valtaisasti. Lisätäänpä tämäkin sinne yksityistuntitoiveiden listalle.

Lopuksi ravailimme viisikaarista kiemurauraa. Harjoitusravissa Hessu liikkui tahmeasti eivätkä asetuksetkaan tahtoneet mennä kohdille. Sen sijaan polle halusi punkea oman mielensä mukaan. Vaihdoin kevyeeseen raviin ja vähän yritin muistella käden ja pohkeen yhteistyötä. Palkintona hepasta löytyi vähän enemmän virtaa ja myös asetukset menivät hitusen paremmin. Suurin onnistuminen tässä oli siinä, että jopa kaarteet menivät lopuksi letkeässä ravissa sen sijaan, että heppa olisi jarrutellut matkansa niihin.

Istuntaharjoittelu oli mukavaa vaihtelua. Siitähän monet asiat lähtevät, joten se olisi kiva hallita kunnolla. Helvillä voisi alkaa treenailla istuntaa, sillä kun sen ravissa pysyy mukisematta, ovat istuinluut aika hyvin hallinnassa.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Hieman kaikkea, jopa onnistumista

Kaapo, myös siis Paavona tunnettu, se pollelistalla komeili nimeni kohdalla. Ei harmittanut yhtään, sillä kyseisellä pollella ratsastamaan oppiminen on alkanut houkutella oikein kunnolla. Tunnin treeninä olikin mukavasti vähän kaikkea: asettamista, pohkeenväistöä sekä siirtymiä.

Tunti alkoikin pohkeenväistöä pitkää sivua myöten. Etupää pidettiin uralla ja takapää väistätettiin uran sisäpuolelle. Kaapoa vähän puistatutti ajatus ja se keskittyikin aluksi päänravisteluun mieluummin. Mutta opettajalta saadut kertausohjeet auttoivat ja kun sisäohja muisti tarvittaessa pidättää ja ulkopohje naputella, niin lähtihän se Kaapokin väistämään. Meni pätkiä myös oikein nätisti ilman, että apuja tarvitsi toistella. Opettaja antoikin Kaapon ratsastamiseen näppärän ohjeen: sille asiat kerrotaan tavutettuna, jotta ne menevät perille. Onhan se jo viisivuotias, mutta silläkin on vielä oppimista.

Tämän jälkeen siirryttiin ravailemaan ja asettamaan. Lyhyeltä sivulta lähdettiin keskihalkaisijalle, siitä vasemmalle ympyrä, takaisin keskihalkaisijalle, päädystä oikealle ja pitkältä sivulta ympyrä vasemmalle. Asettaminen oli taas kuskilta hukassa. Kädet halusivat liihotella ihan omiin suuntiinsa ja jalat roikkuivat hyödyttöminä mukana. Nyt ohjeeksi tuli kiinnittää huomiota siihen, että myös oma vartalo kääntyy hevosen mukana. Eli esimerkiksi vasemmassa kierroksessa oma vasen olkapää kiertyisi vähän, jolloin myös sen puolen jalka olisi helpompi pitää oikeassa kohdassa muistuttamassa hevoselle, että tänne ei kaaduta.

Kun kädet ja jalat olivat yhteistyössä, kulki Kaapokin mukavasti ja jopa pyöristyi. Kun meno taas meni vaikeaksi, opettaja ohjeisti pitämään ulkokädellä martingaalin remmistä kiinni ja asettamaan sisäkädellä. Näin yksi tuntuma pysyi koko ajan tasaisena ja Kaapo saattoi tukeutua siihen. Tämähän auttoi taas, kun kuski muisti tehdä jaloillaankin töitä ja polle meni paikoitellen näppärästi.

Sitten tehtiinkin vähän raviin lisäystä sekä siirtymiset käyntiin. Kaapolla ravin lisääminen sujui näppärästi, kun muistin pitää hevosen suoralla. Parasta pollessa oli se, että lisääminen tapahtui juuri toivotusti: ei kauheaa kaahotusta, vaan tasaisesti pidempää askelta. Käyntiin vaihtaminenkin sujui kohtalaisesti, menohaluja pollella oli taas tuttuun malliin.

Lopuksi otettiin vielä laukkailua ilman kummempia tehtäviä. Kaapohan mennä humputteli tuttuun tyyliin vauhdikkaasti ja kaarteissa tuntui kuin olisin ollut puoliksi kaatumassa. Pohkeeni oli siis taas unohtanut toimia ja polle meni oman makunsa mukaan. Opettaja poimikin meidät taas tarkkailtavaksi ja pisti pääty-ympyrälle. Ensimmäisenä ohjeena oli pitää itsensä kunnolla takajalkojen päällä, ettei Kaapo pääse vetämään oman mielensä mukaan. Tämän jälkeen taas sisäpohkeelle hommia ja oman vartalon kiertoa sopivasti kaarteiden mukaan. Kun nämä palaset loksahtivat minussa paikoilleen, näkyi vaikutus hevosessakin. Olisihan se voinut paremminkin mennä, mutta ihan riittävän hyvin täksi kerraksi.

Tunnista jäi hyvä fiilis ja opettajan kommentti tiivistääkin kaiken olennaisen: ei yhtään hullumpaa.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Asettaminen jatkuu

Päätin jatkaa keskiviikon oppeja myös Helvin kanssa. Ensin humputtelin vähän ravia rennoin ohjin ja polle hölkyttelikin oman mielensä mukaan menemään. Sitten siirryin käynnissä kahdeksikolla ja aloin treenailla taas asettamisen saloja. Ensin tietenkin maltillisesti ja pollen alkaessa vetreytyä vaadin enemmän.

Tällä kertaa yritin kiinnittää huomiota siihen, että käteni eivät sinkoile minne sattuu ja että sisäpohkeeni tekisi töitä tarvittaessa. Vasemmalle asettaminen oli alusta asti helppoa, kun taas oikealle Helvi tahtoi vähän puskea lapa edellä. Kun jalkani keksi olemassaolonsa syyn ja kädet malttoivat olla oikealla paikalla, korjaantui tämäkin ongelma. Jostain ihmeestä johtuen palaset loksahtelivat kohdalleen ja minulla oli pitkiä hetkiä alla pyöreänä kulkeva hevonen, joka asettui hyvin ja piti itse asetustaan aika paljon. Epäilemättä oma leukani viisti maata myöten, kun tämän asian tajusin. Mutta oli kieltämättä huippua saada suora positiivinen palaute onnistuneista pyynnöistä.

Onnistumisesta ihastuneena köpöttelin käynnissä vielä avo- ja sulkutaivutuksen kaltaisesti pitkää sivua myöten. Muutamat kerrat menivät ihan kivasti, kun muistin jarruttaa etujalkoja ja pyytää pohkeella takaosaa liikkumaan oikein.

Laukassa oli toiveena löytää pyöristymistä, mutta sitä ei mainittavasti löytynyt harmillisesti. Helvi tosin pitkästä aikaa esitteli kaahotuspuoltaan, mutta malttoi kyllä mennä ihan asiallisestikin. Laukat nousivat tällä kertaa kohtuullisen vaivattomasti, joskin meno olisi saanut olla vähän enemmän eteenpäinpyrkivää. Laukan onnistumiset tulivat kuitenkin siinä, että laukka pyöri jopa pienemmillä ympyröillä sekä tiukemmissa käännöksissä ihan kivasti.

Rento kerta oli tänään Helvin kanssa. Tällaisia siis lisää, kiitos.

torstai 3. joulukuuta 2009

Asia nimeltä asettaminen

Keskiviikon tunti, pollena Jussi. Liekö opettaja tuuminut, että parempi pistää minut sileällä hakemaan estetunnilla kadonnutta varmuutta pollen kanssa, kun oli sen minulle jakanut. En kyllä sitä vastustanut, sileällä Jussi on ihan kiva.

Olenkin aiemmin kirjoitellut, kuinka kaipaisin kunnon treenausta asettamiseen. Nyt tämä kirjallinen toiveeni oli lennähtänyt sattumalta tunnin aiheeksi. Treeni aloitettiin menemällä kukin omalle kahdeksikolleen, jota tahkottiin käynnissä. Jussi oli jälleen tahmeahko, mutta viitsi vähän pyynnöstä reipastua, joskin vain hetkellisesti. Käynnissä oli huippua saada kunnolla keskittyä asettamiseen. Jostain syystä asettamisessa sisäkäteni menee vihdoin vähän oikeampaan suuntaan, mutta ulkokäteni puolestaan lähtee myös kaulasta pois. Ei toisin sanoen yritän asettaa hevosta niin, että käteni pyytävät kummaltakin puolelta, mutta eri suuntaan. Ei kuulosta hyvältä. Välillä käteni tajusivat tehdä yhteistyötä ja jopa pohkeeni liittyi työhön, joten Jussi asettui nätisti.

Ravissa siirryttiin isolle kahdeksikolle, jossa olennaista oli suoristaa kunnolla ennen suunnanvaihtoa. Ravissa käteni ja pohkeeni eivät halunneet oikein tehdä yhteistyötä. Välillä kuitenkin tajusin pitää Jussin sisäpuolen hallinnassa, kun se ravissa tahtoi puskea ympyrän pienemmäksi. Jännä, miten vaikeaa oikeasti on hallita sekä jalat että kädet yhtä aikaa.

Näiden jälkeen otettiin hommaan vielä vähän enemmän hevosen venyttämistä. Käynnissä pidettiin myötäasetus ja ensin laitettiin takapää kulkemaan vähän ympyrän ulkopuolella. Tämä oli aika haastavaa. Jussi halusi mieluummin puskea lava edellä, mutta tarpeeksi etujalkoja jarruttamalla ja sisäpohkeella naputtelemalla homma onnistui paremmin. Seuraavaksi sitten jumpattiinkin toiseen suuntaan eli takapäätä ympyrän sisäpuolelle. Tämän Jussi tuntui hallitsevan paljon paremmin, mutta minulla oli jossain määrin vaikeuksia tuntea, milloin hevonen totteli pyyntöäni. Pari kertaa polle kuitenkin taivutti itseään nätisti.

Sitten otettiinkin vielä lopuksi lyhyet laukat. Takaisin isolle kahdeksikolle, joissa suoristuskohdissa ennen suunnanvaihtoa nostettiin laukka, mentiin muutama askel suoraan ja siitä ympyrälle. Muutamia nostoja meni mönkään, mutta onneksi palkinnoksi pari käynnistä otettua laukkanostoa lähtivät kivasti ja suoraan sekä kaartuivat ympyrälle sujuvasti.

Tunti oli todella mielenkiintoinen ja haastava. Vaikka vauhdilla ei juuri pelattu, säilyi oma kiinnostus asiaan todella hyvin. Jussi palkitsi pyyntöjäni välillä pyöristymällä vähän. Harmiksi aavistuksin pyöristymisestä tahtoi kadota niinä hetkinä, kun pyysin sitä liikkumaan reippaammin. Tasaisessa ravissa hevonen tosin taas keskittyi vähän paremmin työskentelemään. Jussista ei kyllä ole kovin suurta moitittavaa sileällä, kunhan sitä osaa käsitellä. Tämä tunti meni ihan mukavasti, joten ehkäpä Jussin kanssa voi jatkossakin treenailla sileällä. Esteille en ihan heti sillä kyllä mieli, valitettavasti arkajalkuuteni on pysyvää sorttia.

Tallilla huvitti taas huomata, kuinka hevosista saa kasattua kunnon ukkojen köörin: Tapsa, Tommi, Jukka, Jussi ja voipa porukkaan liittää myös Kaapon, sillä viikonloppuopettajan tunnilla kuulee varmasti useammin kuin kerran pollea kutsuttavan Paavoksi. :)

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Voi polle-raukkaa

Lauantain tunti ja ihanainen Kaapo-nuorukainen. Kolmas kerta tällä pollella ja vaikka kuski ei osaa juuri yhtään ratsastaa tätä hevosta, on sen kanssa silti todella mukava mennä. Pitäisi kysäistä viikonloppuopettajalta, josko tämä voisi pitää yhden yksityistunnin minulle ja juuri Kaapolle aiheesta asettaminen ja vauhdin hallinta. Tulisi tarpeeseen ja sen myötä kuski ehkä vähän paremmin osaisi mennä nuorukaisella.

Tunnin aiheena oli myötä- ja vasta-asettaminen. Näitä tehtiin kolmella ympyrällä käynnissä, ravissa ja laukassa. Oikea kierros takkusi pahasti, vasen oli hitusen verran parempi. Kuviohan meni niin, että aluksi pääty-ympyrät olivat myötäasetuksessa ja keskiympyrä vasta-asetuksessa. Vasta-asetus meni oikeassa kierroksessa piirun verran paremmin kuin myötäasetus, mutta kyllä siinä oli ollut paljon työstettävää. Viikonloppuopettajaa tuurannut viikko-ope muistutti tästä asiasta kyllä, mutta kuski tuntui olevan avuton. Olisin ehkä kaivannut tarkempia pollekohtaisia apuja enemmän. Kaapon puolesta harmitti kyllä, kun se pyrki tekemään asiat oikein, mutta huonoja apuja antanut kuski ei osannut auttaa hevosta kunnolla.

Ravissahan Kaapo tuttuun tapaan liikkui oikein reippaasti ja kuskilla katosivat taas jarrut. Pääty-ympyrät pienennettiin, jolloin ne oikein ratsastettuina hidastivat hevosta sopivasti, jotta asetukset saatiin kohdille. Muutamat ympyrät menivät nätisti ravissakin, mutta välissä polle karkasi hyppysistä ja sitten mentiinkin valtavaa ympyrää.

Kuuden muun ratsukon kanssa maneesi alkaa tuntua kumman ahtaalta hevosella, jonka laukassa ei toistaiseksi ole säätämisen varaa. Niinpä monet ympyräyritykset piti jättää välistä, sillä muut pollet olisivat jääneet jalkoihin. Muistan vielä aiempia tunteja, kun Kaapolle annettiin etuajo-oikeus, mutta kenties se aika alkaa olla ohi ja kuskin pitäisi kyetä pitämään hevonen hyppysissä. Laukassa kuitenkin tuli muutamia onnistumisia ja esimerkiksi vasta-asetus meni aika kivastikin ajoittain. Kaapo pyrkii helposti kaatumaan laukassa omaan suuntaansa, joten olisi hyvin tärkeää osata pitää molemmat ohjat ja pohkeet töissä, jotta tällä tavoin tukisi hevosen pyrkimystä kulkea kuitenkin oikeinpäin.

Pari onnistumista tuli myös aiemmassa harjoituksessa, jossa ravista tehdyn pääty-ympyrän jälkeen ratsastettiin kulmaan ja asetus seinään päin nostettiin tavallaan vastalaukka. Kaapo oli, että ok, nyt mennään ja niin nousi oikea laukka. Mielenkiintoista oli myös se, ettei Kaapoa vaivannut lähestyvä lyhyt sivu, vaan kertaalleen porskuttelimme vastalaukassa senkin kaarteen. Useimmat muut tuntipollet järkyttyvät moisesta ajatuksesta ja vaihtavat raville viimeistään itse, jos kuski ei muista pyytää.

Tunnin jälkeen oli kyllä osittain hyvä fiilis, mutta toisaalta alkoi huolettaa. Opettaja varmaan pian huomaa, ettei minulle Kaapoa todellakaan kannata antaa. Onhan se tietenkin niin, että nuori hevonen kaipaa oikeasti osaavan kuskin selkään, mutta toisaalta se on harmi. Haluaisin oikeasti oppia ratsastamaan tuota hevosta, sillä vika on niin satulassa istujassa, ei hevosessa. Mutta toisaalta en halua sitäkään, että Kaapo oppii asioita väärin, kun kuski ei täysin osaa. No, tähän varmasti auttaa vain se, että treenaa, treenaa ja treenaa vielä vähän päälle. Eli yksityistunnista haaveilemaan vain.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Peltoilua

Helveilyä heti aamusta. Sää näytti lupaavalta ja aamuaurinko pilkisti pilven takaa, joten päätin vaihtaa maneesin peltojen reunoilla kävelyyn ja ravailuun. Oli kieltämättä ainakin kuskille virkistävää katsella muutakin kuin maneesin seinää. Helvi myös liikkui vähän innokkaammin kuin maneesissa, joskin keksi muutamia kertoja säikkyä asioita. Pellon varrella oli parikin paikkaa, josta pienen sillan ylittämällä olisi päässyt metsään. Reitti houkutteli hurjasti, mutta koska en tiennyt Helvin reagointia siltaan, jätin testaamatta.

Harmiksi peltoa ei kauhean paljon ollut käveltäväksi, joten kävin vielä maneesilla laukkailemassa. Siitä hetkestä alkaen, kun aloimme suunnata maneesille, Helvi muuttui täysin. Jokainen asia oli pelottava, askel ei tahtonut kulkea ja pollea ei vain huvittanut. Meno ei parantunut maneesiin päästyämme. Siellä jokainen este, tolppa ja sanko oli todella pelottavia ja niitä piti hypähdellä karkuun. Laukannostot myös olivat niin takkuisia, että huh. Tällä kertaa myös kiinnitin huomiota siihen, että laukannostossa raipalla muistuttaessa Helvi vetäisi korvat tiiviisti niskaa myöten. Sitä ei todellakaan huvittanut, ei sitten yhtään. Sain kuitenkin laukkaa vähän pyörimään, mutta en kyllä tarmokkaasti. Sen sijaan käynnissä ja ravissa Helvi löysi palasensa kohdilleen ja kulki nätin pyöreänä.

Helvihän aloitti jo jokin aikaa sitten luimistelun ja puru-uhittelun satuloidessa. Tästä en ole piitannut, mutta kun kävin tarhassa oikomassa loimea, uhittelu oli jo asteen pahempaa. Helvi napsutteli ilmaa siihen malliin, että päätin nähdä parhaaksi kiskaista loimen suoraksi vauhdilla ja häipyä. Käytös on minulle ihan uutta ja outoa. En muista Helvin aiemmin tehneen mitään tuollaista, mutta nyt kuukauden tai parin aikana siitä on kuoriutunut kiukkuinen tamma. Onhan se voinut oppia, että minun ja toisen vuokraajan läsnäollessa kärsii kärttyillä ja on ehkä voittanutkin sillä jotain. Toinen vuokraaja lopettaa tosiaan ja omistaja kysyi, mikäli voisin ottaa lisäpäivän. Mietin asiaa pitkään ja tulin siihen tulokseen, etten voi ottaa toista päivää. Kerran viikossa voin mennä itsenäisesti ilman, että alan oppia valtavasti omalaatuisia ratsastustapoja. Lisäksi Helvin kärttyisyys kuorii minusta pelokkaan kuskin, mikä ei ole hyvä asia.

Tänään taas koulua tallilla. Jospa saisin alleni vaikkapa Mantan, niin saisin taas testailla sitä, osaanko ratsastaa sen tamman oikeinpäin, lakkaamaan päänviskelyn ja tekemään oikeasti töitä.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Liikaa jännitystä

Keskiviikko ja taas esteitä, mikäs sen mukavampaa. Iloa tosin vähän hyydytti se, että polleksi oli valikoitunut Jussi. Vaikka olinkin mennyt pollella jo pari kertaa, ei varmuuten sen kohdalla riittänyt ihan esteille asti. Niinpä se varmuuden puute kostautuikin tunnilla, moneen kertaan.

Alussa alkulämmittelyn tehtiin itsekseen. Tein siirtymisiä sekä pyörittelin ympyröitä. Jussi liikkui ihan kivasti, joskin välillä kaipasi vähän muistutusta. Laukkalämmittely tehtiin tekemällä puomin avulla ympyrä ja jatkamalla suora väli toiselle puomille. Alussa askeleet eivät ihan menneet kuuteen, mutta pienellä tsempillä sain pidetty laukan kurissa ja mahdutettua ne vaaditut askeleet väliin. Viisi meni ihan kuin vettä vain.

Aiemmalla tunnilla oli tosiaan hepat ottaneet säikkylähtöjä ja kun Jussin kyydissä oli vielä ratsastaja, joka oli noussut selkään yli 30 vuoden tauon jälkeen, oli polle päässyt virittäytymään ihan omille taajuuksilleen. Estetunti sai lisämaustetta siitä, että Jussi lähti hyvin monta kertaa käsistäni säikähtäen jotain ja minä hädissäni ptruuta huutelemassa selässä. Voin sanoa, että putoaminen oli monta kertaa lähellä, mutta jollain ihme rutistuksella pysyin selässä ja onneksi Jussi teki vain muutamien metrien kestoisia lähtöjä. Jos se ei olisi pysähtynyt, olisin hyvinkin ollut kahmimassa maneesin pohjaa suuhuni. Arvaamattomuus pollessa nosti heti pelkoni täysillä pintaan eikä lopputunnista tahtonut tulla mitään. Jussi lähti käsistä ihan sileällä ja kykeni vielä hypyssäkin tulemaan alas niin vinosti, että kuski todellakin oli menossa eri suuntaan. Ilmeisesti sille oli liikaa olla aika tyhjässä maneesissa (kaverina vain kaksi muuta pollea) ja voimakkaan tuuleen aiheuttama oven lepatus.

Lopussa hyppäsimme (muut hyppäsivät, minä yritin) sellaisen esteradan, joka alkoi pääty-ympyrällä olevalla esteellä, joka hypättiin kaksi kertaa. Muut sujuvasti, minä töksähdellen ja Jussin tehdessä säikkylaukkojaan. No, jollain ilveellä pääsin esteen kahdesti ja suuntasin kahden esteen suoralle. Ensimmäinen meni kutakuinkin, mutta toista kohti ratsastaessa polle yritti väistää ja hypättyään teki tiukan pyörähdyksen vasemmalle. Kuski ihaili maailmaa kaulalla roikkuen ja toivoen, että se hidastaa nopeasti. Tästä hypystä olisi pitänyt jatkaa päätyä kohden ja hypätä lävistäjän suuntaisesti oleva este. Joo ei. En saanut Jussia yksinkertaisesti jatkamaan esteeltä päätyä kohti, jossa se pelottava ovi oli. Opettaja armahti ja antoi minun nostaa laukka vasta pelottavan oven jälkeen, josta jatkettiin taas tuolle suoran ensimmäiselle esteelle ja hypättiin se ensimmäinen este kahdesti. Se meni ihan ok, joskin en enää uskaltanut pyytää Jussia liikkumaan niin aktiivisesti, että hypyt olisivat olleet sulavia, ei ihmeellisiä pomppuja.

Tällä tunnilla taas pelotti ja tosissaan. Sehän ei tietenkään ole hyvä asia, sillä hevonen aistii sen varmasti eikä se rauhoita ainakaan sitä. Onneksi Jussi oli kohtuullisen helppo saada hallintaan säikähdyspyrähdyksestä, mutta kyllä ne lähdöt koettelivat istuntaa pahemman kerran. Jos jotain positiivista haetaan, niin tällä tunnilla istuin kyllä todellakin enemmän takajaloilla kuin suunnilleen koskaan. Esteillekin tultaessa en kuvitellut sukeltavani, vaan kykenin odottamaan hevosen hyppyä. Tämähän tuli toki pelkäämisestä, ei niinkään osaamisesta, mutta sentään kiinnitin asiaan huomiota. Opettaja ohjeisti pistämään hevosen heti tekemään jotain, kun sen saa säikähdyksen jäljiltä hallintaan. Tämä siksi, ettei se oppisi saavansa olla rauhassa moisen jälkeen. Tässä vaiheessa hakkasi kyllä pahasti itsesuojeluvaistoa vastaan pyytää hevosta liikkumaan rivakasti, kun se juuri oli yrittänyt lähteä käsistä. Mutta ravailua vain, ja hevonenkin vähän rauhoittui.

Harmi, ettei tunnista tullut kovin kiva, kun sykkeetkin huitelivat taivaissa. Sain sentään opettajalta vähän kehua siitä, että hoidin säikähtämistilanteita ihan hyvin. Itse olen iloinen myös siitä, että pysyin kyydissä ja sain hypättyä radan loput esteet, vaikka pelko oli jossain määrin voiton puolella. Sanoin kyllä opettajalle, että nyt alkaa uskallus loppua, mutta onneksi se laittoi minut hyppäämään loput esteet vähän helpommasta kohdasta. Pelko kun voisi jäädä pahemman kerran päälle, jos lopettaisi kesken.

Nyt lähdenkin katsomaan, mitä Helvi tykkää normaalia aikaisemmasta ratsastelusta.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Viisivuotiaan kyydissä

Lauantain estetunti ja pelosta kankea kuski. Pollelistaa piti tuijotella pitkään ja hartaasti, kun nimeni kohdalla oli Kaapo toisen kerran koskaan. Osaltaan olin iloinen. Tarkoittihan se sitä, että opettajan mielestä meillä meni viime kerralla sem verran hyvin, että pollen saattoi hyvin mielin laittaa minulle esteillekin. Pelko puolestaan nousi siitä, että viimeksi en kyennyt pitelemään pollea minun tahdissani edes sileällä, joten esteet siihen lisättynä vaikuttivat tarjoavan aineksia katastrofiin.

Mutta jestas, että olin onneksi väärässä pahemman kerran! Toki Kaapolla oli virtaa ja se halusi nostella laukkansa ihan omaan tahtiin, mutta esteillä se oli itse herra järkevyys. Kuviona aloitimme tosiaan keskihalkaisijalla olevalla esteellä, joka hypättiin suunnanvaihtokuviolla. Eli oikeassa laukassa hypättiin vasemmalle ja toisinpäin. Ohjeena oli ottaa ohjat käsiin ja pyytää takapäätä liikkumaan. Aiemmin samaa kuviota sekä pääty-ympyröillä olleita puomeja mentiin ravissa, myöhemmin nämä siis nousivat esteiksi, kuten keskikohdankin tapaus.

Takaisin itse hyppelyyn, alkukuviot saa nyt unohtaa. Vaihdot menivät aina nappiin niinä kertoina, kun kuski piti itsensä oikeassa asennossa ja tätä myöten myös pollen. Lisäksi kun ohjat pysyivät tuntumalla ja takapäätä pyysi liikkumaan, meni kaikki sujuvasti. Muutamia kertoja löysin itseni makoilemasta pollen kaulalla, mutta onneksi lopputuntia kohti aloin pysyä jo paremmassa asennossa. Vieläkin vissiin kuvittelen meneväni niitä 160 sentin esteitä.

Suunnanvaihtoesteen jälkeen lähdettiinkin pomppimaan kaikkia kolmea estettä kerralla sekä lopuksi vielä suunnanvaihtoesteen neljäntenä. Kerran kuskille sattui kömmähdys ja liian korostetulla ohjauksella Kaapo tottelevasti kirmasi esteen ohi. Minun pitäisi todella oppia rajoittamaan apujeni voimakkuutta miettien sillä hetkellä alla olevaa pollea. Onhan apujen käyttö ihan erilaista esimerkiksi Tapsan ja juuri Kaapon välillä. Muutoin ratahyppelyt menivät oikein kivasti. Ihan joka kerralla laukka ei vaihtunut, mutta kun kuski oli kartalla yhdessä pollen kanssa, laukat vaihtuivat näpsäkästi, reitti pysyi hyvänä ja laukka rullasi. Kaapossa parhainta oli se, että se todellakin oli järkevä esteillä. Se humputteli tasaista laukkaa, ei spurtannut esteelle tai jarrutellut ennen sitä. Ihanan tasainen ja varma! Yhdellä kerralla laukka vaihtui myös sileällä, kiitos hienon hevosen.

Oli ihan huippua, kun alkutunnin pelko vaihtui taas nauttimiseksi. Tätä sen esteiden hyppäämisen pitää olla. Liian monta kertaa tunneilla on pelottanut ihan liikaa eikä lempiasiasta ole voinut enää pitää. Nyt tämä nuori viisivuotias hevonen tarjosi minulle todella upean tunnin. Vuodatin kyllä hevoselle kaikki kiitokset opettajan kysyessä tunnin sujumista. Häneltä tuli myös kommenttina aika pitkälti samaa kuin viimeksi, että ei yhtään hullummin. Tunnista jäi ihan mahtava fiilis, nytkin vielä hymyilyttää. :) Ei muuta voi sanoa kuin sen, että tästä hevosesta kuoriutuu vielä todella hieno tapaus, sillä jo nyt se on kerrassaan mainio.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Aika kiva tamma

Helveilyä jälleen kerran. Lueskelin toisen vuokraajan merkkaukset vihkosta ja siellä olikin yllättävää tekstiä. Helvi oli laukassa vetäissyt valtaisat pukit ja ratsastaja oli löytänyt itsensä ensimmäistä kertaa maasta sen hevosen kanssa. Mistä lie Helvi moisen rodeohetken löytänyt, mutta pelkäsin pahoin, että onnistuisin itsekin kaivamaan pollesta sen puolen esille.

Maneesissa oli menossa yksityistunti, joten kohteliaasti hiippailin pienemmällä alueella Helvin kanssa alkuverkkana. Kunnon asetukset, pysähdyksiä, peruutuksia sekä väistätyksiä käynnissä. Asettuminen sujui ihmeen hyvin samoin kuin pohkeenväistöt, joissa tamma hyvin pienillä avuilla teki aika jyrkkääkin väistöä. Vauhtia ei tosin ollut, mutta se ei liene yllätys tässä vaiheessa enää kenellekään.

Alkupyörittelyiden jälkeen lähdin ravailemaan. Vauhtia ei taaskaan ollut, joten tein jonkin verran siirtymisiä. Niiden pitäisi vähän paremmin aktivoida pollea kuin tasainen humputtelu. Sain kaivettua muutamia reippaampia pätkiä, mutta ei mitään oikeasti vauhdikasta ollenkaan.

Tämän jälkeen siirryin taas lempiaiheeseeni eli siirtymiin. Pysähdyksestä raviin mahdollisimman nopeasti ja ravista taas seis. Ei lähelläkään täydellistä, mutta paljon paremmin kuin pitkään aikaan. Yleensä ravista Helvi on jäänyt vaappumaan eteenpäin, mutta tällä kertaa pysähdyskin löytyi aika näppärästi muutaman käyntiaskeleen jälkeen.

Lempikuvioni eli seis-peruutus-laukka-asetelma sujui oikein kivasti. Peruuttamisessa tosin neuvottelimme Helvin kanssa muutamaankin otteeseen sitä, tarvitseeko tehtävää suorittaa vai ei. Sain tahtoni onneksi läpi. Helvi tekee peruuttamisen juuri hyvin laukannostoa ajatellen. Se vie painoaan takajaloille, joilloin laukan tulisi nousta keveämmin. Niinhän se muutamia kertoja tekikin. Oli hienoa tuntea, kuinka hevosen paino on hieman selvemmin takana ja kuinka kevyesti laukka nousi sen takia. Toinen tunnin ilon hetkistä oli laukasta käyntiin siirtyminen. Muutamat siirtymiset menivät mainiosti nappiin ja hehkutin tammaa taputellen.

Lopuksi koetin vielä säädellä laukkaa, mutta kovin merkittävää eroa en lyhennyksen tai pidennyksen kanssa onnistunut saamaan. Mutta se ei onneksi latistanut hyvää mieltä. Pukkipelkojen sijaan sain mukavan tunnin tamman kanssa. Tämä piristi kyllä mieltä niiden muutaman tervakahlauksen jälkeen.

Huomenna esteitä tunnilla, jännää. Jospa polleksi tulisi tasainen ja varma, kuten vaikkapa Poku.

torstai 19. marraskuuta 2009

Jarrut hukassa jälleen kerran

Puomitunti ja Rappen. Olipas kiva päästä reippaamman pollen kyytiin Helvin tahmakavioiden jälkeen. Puomeilla tehtiinkin taas kivoja harjoituksia.

Alkuhumputtelujen jälkeen siirryttiin neljän puomin suoralle, joka ratsastettiin ylittämällä ensimmäinen puomi keskeltä, mutta vinosti. Tästä kiepsautettiin ympyrä ja taas toisen puomin yli vinosti keskeltä ja loput puomit samalla tavalla. Todella mukava treeni kokeilla tiukempaa kääntämistä ja sitä, että saa ohjattua hevosen kunnolla puomille oikeaan kohtaan. Rappen kanssa tämä meni ihan kivasti ilman suurempia ongelmia.

Puomeja mentiin myös ihan normaalisti ravissa yli humputellen eikä niissä ollut sen kummempaa pulmaa. Sen sijaan laukassa vinosti puomin keskeltä mennessä Rappen pyrki puskemaan omaan suuntaansa, jolloin tie ei ollut yhtään oivallinen. Tämä yllättäen korjautui sillä, että kuski muisti pitää molemmat kätensä ja jalkansa hommissa.

Laukassa treenattiin tuttuun tapaan myös 17 metrin puomien väliä eri askelmäärillä. Kuskihan ei osannut yhtään mitään, sillä en saanut Rappea taipumaan kuuden askeleen laukkaan millään opilla aluksi. Joko koko homma plörähti raville tai polle kiskoi välin viidellä. Kuutta askelta haettiin tekemällä puomien väliin stopit muutamaan kertaan. Kuuden askeleen väli onnistui juuri ja juuri kerran. Sen sijaan viiden ja neljän askeleen väleissä ei ollut mitään ongelmaa. Siitä kun vain vähän painoi kaasua ja antoi mennä.

Aika kinkkinen tilanne, kun kuskilla ei ole hitaiden hevosten kanssa kaasua, mutta toisaalta ei reippaiden kanssa jarrua. Tympeää hommaa, mutta onpahan taas yksi asia, johon keskittyä jatkossa entistä enemmän.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Hiipivä polle, piilotettu ratsastustaito

Maanantaille tuli ekstrakerta Helveilyä, kun omistaja ei päässytkään. Vaikka pyyntö ratsastelemaan tulikin samana päivänä, en malttanut jättää sitä väliin. Niinpä tieni vei tallille.

Kuten aina, alku oli taas niin tuskaisaa, hidasta ja ponnetonta, että alkoi ottaa oikeasti päähän. Miksi en saa hevosta liikkumaan? En hyvällä enkä pahalla. En maanittelemalla, rukoilemalla, lahjomalla, kiristämällä enkä uhkaamalla. Ai, mitä? Siis taitoako siihen tarvitaan? No se selittää paljon jo. Mutta oikeasti, millä konsteilla hevosen saa liikkumaan muutoinkin kuin loppuraveissa? Mietin jo puhkuessani selässä, että kiitti, mulle riitti. Mutta ei luonne anna vielä myöten. Ihan vielä, ei kyllä paljoa puutu.

Jatkoin hommaa siirtymisillä. Voin kyllä ylitsevuotavasti kehua Helvin taitoa siirtyä aina hitaampaan askellajiin, mutta niistä nopeammista en hyvää sanaa valitettavasti päässyt sanomaan. Laukannostot ensimmäisillä kerroilla menivät myös ihan tappeluksi. Tammaa ei huvittanut, joten joko se yritti karata tilanteesta ravaamalla tai nosti laukan noin puoleksitoista askeleeksi ja pudotti. Huhhei. Lopulta tapeltuamme aikamme, sain erävoiton ja tamma laukkasi. Hiphei.

Koska vauhtia ei ollu luvassa, päätin tehdä tuttuja väistöjä pitkää sivua myöten. Ensin pää seinää kohden ja siitä suoristus ja vuorostaan takapää seinää kohden. Helvi väisti kohtuullisen näppärästi, mutta takapää seinää kohden sujui kehnommin. Kuskissa oletettavasti vika. Kenotan selässä minne sattuu ja annan ulkopuolen karata hyppysistäni.

Tämän jälkeen päätin, että nyt taas laukataan. Tällä kertaa tamma oli kohtalaisesti samaa mieltä asiasta. Pitkältä sivulta siirryin vähän keskemmäs ja palasin takaisin uralle. Vähän kiemurauramaisesti enemmän kuin väistättäen ja Helvi meni tämän oikein mukavasti. Myös pääty-ympyröille riitti vauhtia ja niitäkin tuli pyöriteltyä muutamia. Ei kyllä kovin pyöreästi tässä vaiheessa.

Tämän jälkeen Helvi löysi reippautensa ja ravi oli mukavan etenevää. Tamma tosin juoksi altani pois sen sijaan, että olisi ollut allani. Siitä miinuksia, mutta pidin silti menosta. Tästä oli hyvä lähteä hakemaan ympyrällä asetusta ja niinpäs sekin löytyi monta kertaa helpommin. Lisäksi tamma pyöristyi nyt paljon helpommin. Tästä tuli niin onnistumisen fiilis, etten malttanut olla kokeilematta samaa laukassa. Kannatti, sillä ympyrät menivät laukassakin aika nätisti ja se sama pyöristyminen löytyi ajoittain niilläkin.

Tallille kävellessä mietin tosissani, että pitäisi koettaa vaihtaa jokin arkipäivä ennen perjantaina yhden kerran ja selvittää, saisinko viikonloppuopettajan käymään neuvomassa minua. Hän käy pitämässä toiselle vuokraajalle tunteja, joten hän tuntisi pollen ja voisi neuvoa minua enemmän. Se olisi hyödyksi, sillä nyt alkaa tuntua liian usein, että koko ratsastus tämän tamman kanssa on sellaista tervassa kahlaamista, ettei siitä kumpikaan enää nauti. Se ei ole hyvä merkki, joten sen eteen on tehtävä töitä, jotta tilanne paranisi.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Ei yhtään hullumpaa

Uusien heppojen taival jatkuu. Piti oikein pollearvonnan tuloksen kuultua raksuttaa hetki, jonka jälkeen suusta pääsi lausahdus "oho". Polleksi puomitunnille oli valittu Kafar eli Kaapo.

Kaapo on käynyt ahkerasti lauantain tunneilla ja sivusta seuranneena olen tuumannut, että kivalta vaikuttaa, mutta minun käsissäni se ei varmaan pysyisi. Pollella kun on menohaluja oikein kiitettävästi ja kuskilla puolestaan puuttuvat jarrut. Vähän tietenkin tästä lähtökohdasta hermostutti nousta satulaan, mutta olihan se kokeiltava. Kaapo oli muuten oikein sutjakka tapaus, jalat saivat vähän hakea, että pollen kyljet löytyivät.

Ensin liikkeelle lähdettiin muutamien pysähdysten treenailulla. Tämä ei lähtenyt kovin hyvin, kun eihän kuski ollut saada pollea seisahtumaan. Ohjeena oli pysyä tiiviisti satulassa kiinni, pidätteitä ja totta kai myötäystä. Tulihan sitä muutamat pysähdykset saatuakin. Tämän jälkeen lähdettiin ravailemaan ja pyörittelemään ympyröitä. Asettumisesta ei ollut tietoakaan. Tuli olo, että olenkohan koskaan ikinä ratsastanutkaan, kun mikään ei tuntunut sujuvat. Opettaja ohjeisti naputtelemaan sisäpohkeella tomerasti, jotta Kaapo ottaisi vihjeen onkeensa. Pätkittäin homma toimikin, mutta muutoin olisi voinut mennä monta kertaa paremmin.

Tästä lähdettinkin ympyrälle, joka oli muodostettu neljän puomin avulla. Tarkoitus oli saada sujuvat reitit ylittäen puomit keskeltä. Asettuminen oli taas hukassa, mutta tiet tulivat kohtuullisesti. Asettaminen on kyllä jotain ihan käsittämättömän vaikeaa minulle. Alan oikeasti kypsytellä ajatusta asetusyksityistunnista ehkäpä Pokun kanssa. Siinä olisi kivasti haastetta ja yksikin onnistuminen palkitsisi tunnin edestä.

Takaisin tuntiin kuitenkin. Ravipuomien jälkeen sama homma lähdettiin tekemään laukassa. Vasemmassa laukassa minulla ei ollut mitään kontrollia hommaan kyllä. Kaapolle laukka oli vaikeampi, joten se mieluusti kaatui vasemmalle ja olisin onnistunut laukkapirueteissa todennäköisesti paremmin kuin niiden puomien ylityksessä. En käsitä, miten sisäpuoleni aina unohtaa toimia noissa tilanteissa ja oikein annan hevoselle tilaa mennä niin kuin se itse haluaa. Muutamat puomit ylittyivät kohtalaisesti ja sitten vaihdettiin suuntaa.

Opettaja oli jo tunnin alussa sanonut, että Kaapo saattaa alkaa intoilla, mikäli joutuu odottamaan. Pitkällä ohjalla se kävelikin ihan maltillisesti, mutta auta armias, kun otin ohjat taas tuntumalle. "Joko saa mennä, jokojokojoko, entä nyt?" Näin polle varmasti mietti, kun nosteli omaan tahtiinsa raveja ja oli kuuro kuskin pidätteille. On oikeasti hyvä, että hevosella itselläänkin on eteenpäinpyrkimystä, mutta huono, jos kuski ei osaa jarruttaa. Muutamat seinäavut piti ottaa, jotta sain pollen pysähtymään. Mutta oikea laukka sujuikin monin verroin vasenta paremmin. Puomit ylittyivät aika kivasti ja jopa oikeasta kohdasta. Muutamaa kertaan laukka putoili raville, mutta Kaapo nosti sen kyllä takaisin ja matka saattoi jatkua. Oikean laukan kierrosten jälkeen oli vaikea muistaa, että vasen laukka oli ihan kauheaa takkuilua.

Kaaposta jäi kyllä ihan hyvä mieli ja hermoilin ehkä liikaa ennen tuntia. Olin sivusta seuranneena oppinut sen, että jos Kaapo kaahottaa oman mielensä mukaan, kannattaa antaa vähän löysää ohjaa ja taputella sitä kaulalle. Siitä se rauhoittuu ja on taas paremmin kuulolla. Niinpä minut näkikin useaan otteeseen taputtelemassa molemmin käsin Kaapoa kaulalle tunnin aikana. :) Polle oli tosiaan sutjakka tapaus ja ehkäpä sen kyydissä oppisi olemaankin. Tai sitten polle voisi vähän muodostua täyteläisemmäksi, jotta tämäkin kuski löytäisi pohkeilleen oikeat paikat helpommin.

Kiva tunti, hieno hevonen. Opettajakin tunnin lopussa tuumasi, ettei meillä Kaapon kanssa mennyt yhtään hullummin lainkaan. Opettaja kävi vielä kertomassa sen, että estevalmennuksessa Kaapon kanssa käydessä se ylitti erikoisesteetkin siinä, missä muut jo kisanneet pollet kielsivät niiden eteen. Minulle jäi sellainen fiilis tästä pollesta, että ajan kanssa siitä tulee oikein mainio tapaus. Sillä oli halua tehdä töitä eikä se ottanut ylimääräistä paniikkia mistään. Nuo kaksi asiaa ovat hyviä ominaisuuksia hevosessa.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Jussista Helviin

Tiivistänpä keskiviikon ja tämän perjantain, sillä jos taas alan lipsua päivittämisessä, joudun tiivistelemään useiden kertojen antia. Se ei yllättäen toimi, joten naputtelenpa nämä kaksi kertaa nyt alta pois keskittyen suurimpaan ahaa-elämykseen tai sitten voi ei -ajatuksiin.

Keskiviikkona oman tallin tunti ja revanssi Jussin kanssa. Taivun nyt kutsumaan pollea tuoksi, kun nimi oli johdonmukaisesti kaikkialla. Olin tietenkin alussa heti, että jepjep, tappelua luvassa, mutta sitten pari samaa tuntilaista ohjeisti, että tomerasti vain. Niinpä otin sen asenteen ja Jussistahan kuoriutui ihan kiva polle.

Tunnin aiheena oli avo- ja sulkutaivutusten kaltaisia liikkeitä sekä myötä- ja vasta-asettamista. Vasta-asettamisia tehtiin ympyrällä ja käynnissa ja ravissa ne menivät Jussin kanssa kivasti. Laukassa ei ollut kauheasti puhettamaan moisesta, mutta onneksi tällä kertaa pelkkä ajatus muusta kuin myötäasetuksesta riitti.

Avo- ja sulkutaivutuksen kaltaiset liikkeet menivät myös kohtalaisesti. Koen sulkutaivutuksen huomattavasti vaikeammaksi, mutta opettaja sitten tuumasi kaikkien menevän tätä paljon paremmin kuin avoa. Jussi ei edes alkanut hermoilla, vaikka näitä jauhettiin ihan riittävästi. Ehkäpä kuskilla oli ripaus tomeruutta mukana?

Jussista jäi hyvä fiilis tämän kerran pohjalta. Ehkäpä yhteistyö alkaa sujua tästä eteenpäinkin.

Tänään kävin taas Helveilemässä. Odotin viime viikon kaltaista matelua, mutta onneksi tamma oli jo reippaampi. Päätin ottaa kevyen treenailun, josta jäisi hyvä mieli. Aiheina siis siirtymät. Tunnin alussa Helvi kyllä mateli tuttuun tapaansa ja kiemurtelukin oli ilmeisesti tämän tamman omassa harjoittelulistassa vuorossa.

Ravaillessa aloin patistella tammaa liikkumaan ja kyllähän se välissä etenikin kivasti. Kokeilin muutamia kertoja lisäyksiä lävistäjälle, mutta ei ne nyt niin hyvin lähteneet kuin olisin toivonut. Kyllä se askel vähän piteni, mutta ei hurrattavasti.

Sen sijaan suurin treenin anti oli seis-peruutus-laukkakuvio. Tamma peruutti juuri toivotusti tuoden painoaan takajaloille ja tämän ansioista muutamat laukat nousivat ilahduttavan näppärästi. Laukka muutoinkin rullasi kohtuullisen kivasti. Ei kaikkein energisimmin, mutta viime viikosta huomattavasti parantuneena.

Loppuraveissa Helvillä oli taas virtaa, vaikka muille jakaa. Hyödynsin tätä pohkeenväistöillä, jotka menivät näppärästi eikä vauhtikaan hiipunut lähellekään yhtä paljon kuin tavallisesti. Tästä tunnista jäi hyvä mieli. Tehtiin meille (lue: kuskille, koska tammahan osaa varmasti) vähän haastavia juttuja ja onnistuttiinkin. Siitä oli hyvä lähteä talsimaan talvi-iltaan kohti kotitallia.

Huomenna olisi puomitunti, joka onkin ihanan toivottua vaihtelua.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Otuksen kyydissä

Arpaonni oli tällä kertaa valinnut minulle tallin uusimman tuntipollen eli Pupun/Jussin/Puten/Otuksen. Pudzickhan polle on oikealta nimeltään, mutta sen lempinimi Pupu ei ilmeisesti maistunut nykyisen tallin suuhun ja nyt sitä nimitellään vähän miksi sattuu. Taisi Otus olla useimmiten lauantaiopettajan suusta kuultu tunnin aikana. Mutta sitten itse tuntiin. Taidan pitäytyä nyt Pupussa kuitenkin jonkin aikaa.

On todella jännää ratsastaa uutta hevosta, kun ei yhtään tiedä, miten se kulkee, millaisilla avuilla ja mitä vinkeitä sillä voi olla mielessä. Olin nähnyt Pupun menoa pari kertaa muiden ratsastamana ja se vaikutti ihan kivalta peruspollelta.

Alkukäynneissä se ei kyllä vakuuttanut, sillä se mateli kuin Tapsa konsanaan. Reippaamman vauhdin pyyntö tehosi onneksi kohtuullisen helposti. Verryttelyravissa se tarjosi taas lyhyttä köpöttelyä, kunnes opettaja komensi kuskin tekemään siellä selässä jotain. Niinpä taas pyytämällä tomerammin löytyi myös vähän reippaampi ravi. Parasta oli se huomio, että kun vauhtia kerran pyysi, se yleensä pysyi pidemmänkin aikaa päällä. Ei nyt tietenkään koko aikaa, mutta ei ollut sellaista kolmen askeleen spurttia, josta olisi taas voinut rymähtää mateluvaihteelle. Kuski ei myöskään osannut asettaa tätä pollea, joten kulmat menivät oikoen. Kuski-ressukka, sen tässä pitäisi käydä ravailemassa ja asettumassa itse ensin, että oppisi oikeasti jutut.

Tunnin treeninä oli pohkeenväistö ja vähän sulkutaivutuksen kaltainen liike. Pohkeenväistöön lähdettiin pitkällä sivulla tuomalla takapää ensin uran sisäpuolelle ja siitä väistättäen. Tästä sitten muunnettiin menoa sulkutaivutuksen kaltaiseksi eli unohdettiin varsinainen väistättäminen, pyydettiin tähän asti suorana ollut hevosta asettumaan ja taipumaan menosuuntaan.

Pohkeenväistön Pupu teki ihan kelvollisesti, se vähän protestoi hommaa vastaan, mutta teki kyllä. Mutta sulkutaivutuksessa se osoitti muutaman kerran jälkeen, että sille riittää asia just nyt ja enempään se ei ala. Yritin saada sulkutaivutusta onnistumaan, mutta polle joko seisahti, otti omia askeleitaan eteen ja taakse sekä hypähteli mielensä mukaan. Siitä tosiaan huomasi, ettei homma napannut yhtään ja minähän kauhistuin samantien ja olin varmaan ihan tikkuna selässä. Ajattelin tietenkin heti, että voi ei, en osaa mitään ja hevonen hermostuu siitäkin. Opettaja kyllä tuumasi, että aiemmalla tallilla sillä oli ollut samanlaista käyttäytymistä havaittavissa, kun se sai omasta mielestään tarpeeksi treenistä.

Sulkutaivutukset onnistuivat pariin kertaan ihan kivasti. Loput yritykset menivät mönkään, kun polle osoitti mieltään ja kuski hätääntyi selässä. Ei kovin hyvä yhdistelmä kyllä. Jäi harmittamaan, etten osannut komentaa hevosta tomerasti töihin, vaan annoin sen komennella minua liiankin onnistuneesti.

Tunnista jäi tuon parin toimineen sulkutaivutuksen lisäksi hyvä mieli Pupun laukan nostoista. Se nosti aika vaivattomasti käynnistä kulkevan laukan, joskin huhhei, se oli aika isoa moista. Kyllähän siihen varmasti tottuu, mutta ei tallilla ole toista vastaavanlaista laukkaa kulkevaa pollea. Laukassa se kulki kohtuullisesti, kääntyi ympyrälle ihan hyvin ja totteli myös pidättäviä apuja. Vauhtia en tällä kertaa tohtinut kummemmin kokeilla.

Pupusta jäi tuosta mielenosoituksesta huolimatta ihan hyvä peruspollen näkemys. Lisäbonuksena polle saa kiitosta siitä, että se tuntui kulkevan kohtuullisesti oikeinpäin ja välillä pyöristelevän itseään. Allekirjoitan kyllä ihan hyvin tuon linkittämän sivun lauseen siitä, että Pupusta saa hienon näköisen kouluhevosen, kun vain ratsastaja osaa.

Takaisin arkeen osa 2

Jaahas, nyt sitten on huonoa ratsastustaitoa jaettu oikein urakalla. Kun Hiltsun kanssa ei keskiviikkona toiminut oikein mikään, ei kyllä Helvinkään kanssa perjantaina. Lueskelin omistajien ja toisen vuokraajan muutamat kerrat vihkosta ja siellä oli samaa kerrottu: hevosella ei ole liikkumishalua näkynyt.

Maneesille siis testaamaan, oliko polle vieläkin samoilla linjoilla. Taas kävi tuuri, sillä sain treenata kolmisen varttia ainoastaan toisen ratsukon kanssa ja vasta lopussa pelmahti kolme muuta. Päätin keskittyä kunnon lämmittelyyn, jotta liikkuminen ei ainakaan sen puutteesta katoaisi. Hölkkäilyä ja vähän tarmokkaampaa (hahhah, tätä sai kyllä kaivella) ravailua sekä isoja ympyröitä. Ravailu oli normaalia tihkaampaa ja jos jotain positiivista löytyy, niin siirtymät käyntiin olivat upeita. Ehdin ehkä päässä ajatella tavun "käyn-", kun polle oli jo siinä askellajissa. No, onhan tätä koettu ennenkin, joten en sen kummemmin ihmetellyt. Lisäksi ravailussa keskityin tarmokkaan ravin etsimiseen ja sainkin muutamia ihan hyviä kierroksia kumpaankin suuntaan.

Sitten laukkakuviot. Joo ei, sanoi polle ja oli ymmärtämättä, mitä moinen askellaji on. Tätä ei ole tapahtunut aikoihin kyllä. Yleensä ensimmäisen pyynnön jälkeen Helvi on tajunnut, että nyt kuskia kuunnellaan ainakin noston verran, mutta ei nyt. Kauheaa vängerrystä vastaan ja hyvin ponneton nosto laukkaan ja pudotus raville. Jollain ihmeellä sain laukan nousemaan, mutta ei se kyllä kulkenut. Seurasin peilistä ja tunnustelin kyydissä, josko pollen kintuissa olisi pulmaa, mutten kyllä huomannut mitään kummempaa. Toivottavasti polle reipastuu levolla eikä kyseessä ole mitään vakavampaa.

Lämmittelyn jälkeen päätin väistätellä. Tein samaa kuviota kuin omalla tunnilla ja helpompi suunta eli pää seinää kohti meni tietenkin helposti. Vauhti vain katosi täysin sekä käynnissä että ravissa. Väistöissä ei ollut edes vänkäystä, vaan polle teki ihan kiltisti näitä asioita, kun kuski osasi antaa selvät avut. Pitäisi vain kiinnittää huomiota siihen, ettei vauhti karsiutuisi noin paljoa pois.

Tämän jälkeen päätin kokeilla taas, kuinka laukka kulkisi. No, ei mainittavaa parannusta aikaisempaan paitsi sen verran, että kun laukan sai nousemaan, se myös pysyi. Ei aktiivisesti, mutta kuitenkin. Sain myös muuten ensimmäisen pukin Helviltä ikinä, kun pyysin napakammin laukkanostoa. Se viesti jo vähän sitä, että ei tällä tammalla huvita tämä homma yhtään. Sain pyöriteltyä myös pääty-ympyrät, joiden aikana tamma pyöristyi ehkä noin promillen verran, mutta sekin tuntui suurelta palkinnolta koko tunnin taso huomioiden.

Loppuraveissa tamma kaikesta huolimatta kirmaili niin tyytyväisenä ja vauhdilla, että epäilyni katosivat niiden tarmokkaiden kaivoiden töminään. Tamma tunnistaa kyllä loppuravit ja niiden aikana kulkee niin reippaasti, että koko tunnin aikana moisesta saa vain haaveilla. Jospa ensi viikolla olisi tarmoa hevosessakin enemmän.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Takaisin arkeen osa 1

Niinhän se menee, että kun sujuu hyvin, tulee palauttava kerta nopeasti. Koska lauantai meni superkivasti, oli keskiviikkona vähän erilaiset tuulet. Pollena ikisuosikkini Hilanteri, treeninä hieman väistätystä sekä siirtymisiä.

Tunti aloitettiin suoraan väistöissä. Tarkoituksena oli tsekata, että polle tottelee pohkekäskyä ja se riitti. Käynnissä siis lyhyen sivun kulma katkaisten pitkälle sivulle, väistätystä, suoristus, hevosen kääntö sisäpuolelle ja siitä väistätystä. Ensimmäinen väistöpätkä meni ihan hyvin ja Hiltsu väisti oikein nätisti ja kevyesti. Toisessa väistöpätkässä kuskilla oli vähän taas vaikeuksia, mutta kyllä aina pari askelta meni nappiin.

Tämän jälkeen siirryttiinkin jo siirtymiin. Tietyissä kohdissa käynnistä seis, takaisin käyntiin ja raviin ja taas seis. Toisella kierroksella ei ravista käyntiin tai pysähdykseen. Meni ihan kivasti, tietenkin ravista seis meni tepasteluksi, mutta ei nyt ihan mittavissa määrin.

Sitten laukka mukaan. Tästähän ne tutut Hiltsun vikuroinnit alkoivat. "Laukka? Mikä se on, jotain syötävää? Ai ei, no sitten en osaa moista juttua." Piti siis nostaa käynnistä laukka ja toisekseen parin peruutusaskeleen jälkeen myös. Juu ei. Hiltsu unohti myös, kuinka peruutetaan ja kuski oli ihan onneton. Ei mikään pyyntö mennyt läpi kiltisti pyydettynä eikä aluksi edes muistutuksen kanssa. Hilanteri on maailman paras hevonen, myös itsepäisyydessä. Mutta kaikki tappelu palkittiin pariin kertaan, sillä Hilanteri peruutti nätisti tuoden painoaan nimenomaan takapäälle, josta oli ihan näppärä nostaa laukka. Ei mitenkään täysin unelmasti, mutta yllättävän hienosti. En kyllä ehtinyt tajuta, mitä tein noissa vikurointikohdissa väärin, mutta harmitti pirusti. Olisi kiva saada polle ojennukseen, kun se alkaa osoittaa mieltään.

Kun pollen myös sai laukkaan, en saanut sitä kulkemaan yhtään järkevästi. Pienikin asetuspyyntö tai suoristusyritys tarkoitti stoppia sillä kertaa ja eihän siitä mitään tullut. Ärh!

Mutta tällaisia kertoja sattuu aina matkan varrelle. Ne kasvattavat luonnetta, toivottavasti enemmän kuskin kuin hevosen.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Mahtava Manta

Lauantai ja tallin tunti. Pollena Manta, treeninä siirtymiset. Lupaavat asetelmat koulutunnille. Lisäksi muistin jo ennen satulaan istumista kerrata mielessä, miten Mantaa pitäisikään ratsastaa, jotta se tekisi muuta kuin raivoaisi päänviskelyn kera. Siitä ja opettajan avustuksesta olikin valtavasti apua.

Lämmittely tehtiin ravailemalla ja pyörittelemällä vapaamuotoisia kuvioita. Manta hillitsi itsensä ihan kivasti ja minä istuin mukana köpöttelemässä. Olin ihan tyytyväinen hommaan, kunnes Manta alkoi keskittyä vähän enemmän päänsä mielenkiintoisiin heittelykuvioihin. Siinä vaiheessa opettaja muistutti napakasta ohjastuntumasta, joka Mantalla toimii parhaiten täysin paikallaan: ei erityisempää myötäystä, muttei myöskään tiukennusta. Tätä olin jo ajatellut ennen tuntia, mutta yllättäen vanha ongelmani ohjasotteen lepsuudesta ilmeni juuri tässä.

Ohjat uudelleen tuntumalle napakammin ja meno jatkui. Tällä kertaa opettaja komensi minut pääty-ympyrälle. Selvät ohjeet olivat ohjat käteen ja hevoselle liikettä. Jos Manta yrittäisi rikkoa laukalle, nopeasti korjaus ja jälleen etenevää ravia pyyntöön. Ja kuinkas kävikään, allani ollut päänviskelyään aloittava tamma rauhoittui ja alkoi oikeasti liikkua hienosti! Vaihdot suuntiin tehtiin lävistäjän kautta, jossa tehtiin myös lisäys. Opettajan ympyräläksytyksen jälkeinen lisäys menikin oikein mainiosti. Hitsit, että tykkään tästä tammasta, kun saan sen tekemään töitä yhdessä minun kanssani, ei yksin päänsä kanssa.

Tässä vaiheessa älysin pitää ne ohjat käsissäni ja Manta rauhoittui huomattavasti ja työskenteli oikein mukavasti. Lämmittelyn jälkeen teimme siirtymiskuviota siten, että käynnistä seis, pysähdyksestä raviin ja jälleen seis. Mantaa on ilo ratsastaa, kun se kuuntelee istuntaa. Vatsalihaksia (tai niitä muistuttavilla jutuilla) sen sai pysähtymään ja ravikin nousi todella kevyesti. Ravista seis olikin haastavampi. Ratsastin pysähdyksen taas kuin olisin käsitellyt lasia, joten Mantahan yritti ryömiä matkaa eteenpäin pysähdyksen sijasta. Opettaja muistutti, että polle tarvitsee napakan avun, koska sillä on menohalua ja liian aikainen myötäys ei pysäytä sitä, vaan kannustaa etenemään. Löytyihän se pysähdyskin lopulta.

Laukkatreeni lähti lyhyen sivun puolivälistä käynnissä, pitkän sivun keskeltä iso ympyrä ja ennen pitkän sivun loppumista mahdollisimman nopeasti käyntiin. Manta alkoi tässä vaiheessa hyvin malttamattomaksi ja vuoron odottaminen oli haastavaa. Tätä pulmaa en kunnolla saanut ratkaistua, mutta onnistumiset itse harjoituksessa palkitsivat. Laukka ja ympyrä meni kivasti ja entäs siirtyminen käyntiin? Sehän meni monta monituista kertaa nappiin! Manta ei riidellyt vastaan ja pudotti hyvin nopeasti käyntiin. Olin ihan yllättynyt. Yleensä menohaluisen pollen kanssa siirtyminen menee pitkän ravailun höpötykseksi ennen oikeaa askellajia, mutta ei tämä polle. Opettajakin mainitsi, että siirtymä meni todella nappiin ja mikäs Naantalin aurinko se Mantan selässä näiden kehujen jälkeen istuikaan? :)

On huippua, kun kerrankin ehtii ajatella sen kerran hevosen ratsastamista ja saada vielä asioita tunnilla onnistumaan kunnolla. Olisi kiva voida ottaa uusintayritys heti keskiviikkona Mantan kanssa, mutta saa nähdä, mikä polle sen kerran arpajaisista kohdalle sattuu. Olisihan se ihan kiva testata tallin uusinta tulokasta, Pupua. Mutta keskiviikkona se selviää, minkä pollen kanssa sillä kertaa saa testata taitojaan ja tuuriaan.

Kohtuullisen sujuvia vastalaukkapätkiä

Helveilyä jälleen kerran. Heppa oli vähän höpönä eikä millään olisi halunnu seistä harjattavana maltillisesti. Niin, onhan se kauheaa vielä kylmästä tarhasta kavereiden luota lämpimään talliin seisomaan yksin jonkun höpön ihmisen kanssa.

Maneesiin mahtui vuorostaan oikein mainiosti. Tunnin kuvioksi maalailin asettamista, lyhennyksiä ja lisäyksiä sekä pätkät vastalaukkaa. Asettamisesta saisin mennä sinne yksityistunnille. En vain yksinkertaisesti tunnu osaavan asettaa ja pitää hevosta siinä. Yleensä saan pään oikein, mutta sitten hevonen puskee oman mielensä mukaan minne haluaa. Kuulostaa ihan siltä, että kuski ei vain osaa. Voisipa kerran tuntea hevosen nahoissa sen, millaista on kantaa tällaista ratsastajaa. Luulen, että kokemus valaisisi niin paljon, että omia ongelmia alkaisi oikeasti paikata. Uskon tosiaan, että tiedostettujen ongelmien lisäksi löytyy vielä läjä toistaiseksi täysin tuntemattomia pähkinöitä purtavaksi.

Ravissa pyörittelin myös vähän ympyröitä ja yritin saada toimivia asetuksia. Eipä tästä oikein mitään tullut, Helvi puski ympyrät vaikka minkä muotoisiksi eikä kuski osannut korjata. Haloo pohkeeni, oletko siellä? Seuraavaksi siirryin lyhennyksiin ja lisäyksiin. Sain muutamia oikein kivoja lyhennyspätkiä kunnon tipuravilla, mutta silti eteenpäin menevästi. Pidennyksissä en kovin onnistunut. Pitkän askeleen sijasta sain vauhtia, ei hyvä.

Laukassa humputtelin muutamia kierroksia vain ympäri maneesia ja väliin ujutin muutamia isoja ympyröitä. Mikä lie sattunut kohdilleen, mutta taivas sentään, minun allani laukkasi mukavasti pyöristynyt hevonen! Eikä edes ainoastaan ympyröiden aikana, vaan myös pätkittäin suorilla. Siinä tuli tunnin suurin onnistumisen tunne, vaikken rehellisesti sanottuna ollutkaan varma, olinko saanut sen itse aikaan vai päättikö polle itse laukkailla oikein. Uskon kuitenkin, että oma rentous heijastuu suoraan hevoseen. Ehkäpä sillä oli pikkuriikkinen osa tuossa asiassa.

Vastalaukkaa tein oman tunnin kaltaisesti. Eli myötälaukassa lävistäjälle ja aluksi vain muutama askel lävistäjän lopussa vastalaukkaa. Pidin kaarteen loivana eikä Helville tämä ollut ongelma. Tästä innostuneena päätin ottaa vähän enemmän haastetta ja mennä myös lävistäjän päättävän kulmankin vastalaukassa. Loivensin kaarretta entisestään ja Helvi meni todella mainiosti ilman mitään ongelmia. Yhden ainoan kerran se pudotti raville, mutta olin siinä kohden ottanut vähän liian tiukan reitin. Tämä pääsikin tunnin toiseksi kivaksi onnistumiseksi.

Loppuraveissa Helvi oli tuttuun tapaansa juuri siinä vireessä, että treeni olisi pitänyt aloittaa vasta sitten. Olisipa kiva saada opetusta Helvin kanssa sellaiselta, joka sen pollen jo valmiiksi tuntee. Voisin saada vähän vinkkejä siihen, millaisia apuja tämä polle tottelee ja ehkä yhteistyömme helpottuisi sitäkin kautta.

torstai 29. lokakuuta 2009

Katse oikeassa suunnassa

Estetuntipollekseni oli jostain syystä opettajan merkkauksen jälkeen valikoitunut Hessu. Tohdin olla taas reipas ja kysyä, josko voisin kuitenkin saada Pokun. Onneksi pollet olivat molemmat menneet vain yhden tunnin, joten sain kuin sainkin tämän estesuosikkini.

Lämmittelyt hoidettiin viikon takaiseen tapaan. Löysin ohjin ravailua ja laukkalämmittelyssäkin ohjastuntuma pidettiin kevyenä. Tämän jälkeen otettiin pääty-ympyrä puomien maustamana ja toisella pitkällä sivulla laukan lyhennystä, toisella pidennystä.

Pääty-ympyrällä Poku tahtoi hyytyä puomien edessä enkä tainnut löytää sitä lyhyempää laukkaakaan. Ikuisongelmani iski siis jälleen: joko ei ole kaasua tai sitten jarrua. Vauhtia sain kyllä, mutta uskon, että Pokusta olisi irronnut helposti vielä enemmänkin, en vain osannut kannustaa sitä moiseen menoon.

Lämmittelyhypyt otettiin menemällä vähän lävistäjämäisesti pitkältä uralta pientä pystyä kohden. Poku meni muuten kivasti, mutta päästin sitä luisumaan esteen sivulle ja vanhat pelot kieltäytymisestä yrittivät nousta pinnalle. Mutta tätä asiaa skarppaamalla suoriuduttiin muista ihan hyvin. Pokussa hauskaa onkin se imu, joka sen laukkaan tulee, kun se tajuaa pääsevänsä hyppäämään. On mukava mennä esteitä hevosella, joka myös pitää siitä.

Seuraavaksi hypättiin jo rataa. Ensin kavaletin ja kahden pystyn muodostama jumppa, viiden askeleen väli pystylle, siitä kiertäen lävistäjällä hypätyn pystyn ja tullen tuon jumppasarjan viimeisen esteen edestä säilyttäen laukan tahdin. Tämän hypyn jälkeen oikealle ja taas se toisella puolella lävistäjän kautta hypätyn portin yli.

Rata sujui muuten aika kivasti, mutta portille tulevasta tiestä tuli liian pieni pyörähdys, joten sain uusia sen vielä. Kuskille tarkempi ajatus reitistä ja kas, niin Pokukin vain meni niin kuin pyysin ja lähestyminen oli paljon parempi.

Meitä oli tunnilla vain neljä, joten hyppäämään ehti oikein mukavasti. Tunnin suurin anti itselle oli se, kun moneen kertaa tajusin katsovani oikeasti tulevaa estettä, en tuijottavani juuri hypättävää. Muistin myös osan ajasta kantaa kädet ja istuntakin taisi olla enemmän kohdillaan kuin pariin kertaan.

Pidän kyllä valtavasti Pokulla hyppäämisestä. Sen kanssa ei silti tule ihan täysin luotettua (mikä on varmasti ihan fiksua), mutta sen into hypätä yhdistettynä oikeisin apuihin tarjoaa kyllä uskomattoman hienoja onnistumisia. Vähän houkuttelisi pyytää Pokun kanssa jollekin päivällä yksityisestetunti. Olisi todennäköisesti aivan huippua, kuten oli silloin viimeksikin.

No, nyt olisi taas kaksi koulukertaa ja yksi puomeilu ennen seuraava estehyppelyä. Taidan silloinkin pitäytyä tässä uudessa ihastuksessani, jos vain mahdollista.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Herra loppasuun kyydissä

Päivän toinen ratsastustunti ja polleksi sattui oikein mukavasti Rappen. Tunnin treeninä oli asettamiset, pienet pätkät vastalaukkaa ja pidennykset. Aika kivaa oli siis tarjolla.

Tunti aloitettiin humputtelemalla käynnissä ja ravissa vapaasti kiemuroita pitkälle sivulle. Rapessa kivaa on se, että se yleensä kulkee itse reippaasti ja asettuu helpolla. Sain tosin opettajalta kommenttia, että Rappeakin pitää tohtia käskeä asettumaan kunnolla, ei vain sinne päin. Kun näin teki, löysi polle pyöristymistä välittömästi. Mitenhän sitä aina ratsastaakin tiettyjä hevosia kuin ne voisivat särkyä käsiin?

Tämän jälkeen siirryttiin laukkakuvioon. Pitkän sivun lopusta nostettiin laukka, tehtiin pääty-ympyrä ja siitä laukattiin toisen pitkän sivun alkuun ja lähdettiin lävistäjälle. Tarkoituksena oli saada toisen pitkän sivun loppuun asti laukkaa parin askeleen verran, jolloin hevonen siis menisi hetken vastalaukassa. Vasemmassa laukassa en saanut tätä onnistumaan kuin pari kertaa. En ilmeisesti tukenut Rappenia tarpeeksi ja se ehti monesti pudottaa laukan raville. Harmi. Mutta oikeassa laukassa homma rullasi kuin etukäteen suunniteltuna! Laukka pysyi tasaisena pienen vastalaukan ajankin ja Rappen siirtyi raville vasta pyynnöstä. Olin oikein tyytyväinen, kun hevonen yritti ja taisin jopa itse osata antaa oikeita apuja sen yrittämisen tueksi.

Tämän jälkeen jatkettiin ravissa lävistäjien kanssa. Nyt tarkoituksena olisi saada lävistäjän aikana pidennys ja pitkän sivun loppuun päästessä ottaa ravi taas normaalisti haltuun. Jälleen kuski keksi vaikeuksia juuri vasempaan kierrokseen. Pyysin lisäystä ilmeisen liian tarmokkaasti ja Rappen tulkitsi sen laukkapyynnöksi. Opettaja korjasi puuhaani korostamalla, että hevosen tulee olla suora, sillä asettuneena se voi tulkita lisäyspyynnön laukaksi. Mutta jälleen vasemmassa kierroksessa lisäykset onnistuivat aika mainiosti.

Yksi kinkkisimpiä ongelmiani tällä hetkellä on ohjastuntuma. Yleensä humputtelen menemään liian löysillä ohjilla, joten ei ihme, etteivät asiat toimi oletetusti. Olisi kyllä kiva ottaa yksityistunti aiheella asettaminen ja ohjasote. Tulisi kyllä tarpeeseen.

Ps. näin hupaisaa unta. Siinä olin odottamassa ensi viikon estetuntia, joka olikin muuttunut hieman. Ratsukot hyppäsivät ihan käsittämättömän korkeita esteitä ja yhden sellaisen valtavan muurinkin, varmaan kolmisen metriä korkeutta. Sen jälkeen piti vielä suorittaa koulurata. Olin ihan paniikissa. Mietin, ettei Poku kyllä ihan noin korkeita esteitä suorita enkä ole ehtinyt edes opetella sitä koulurataa. Opettaja tosin taisi sitten tuumata, etten edes saisi hypätä. Lisäksi jokin tallin valkoisista polleista oli muuttunut ulkoisesti ja taidoiltaan Miltoniksi. :)

Asetusta hakemassa

Tänään tuleekin tuplapostaus, kun aamupäivästä kävin ratsastamassa Helvin ja parin tunnin päästä pitäisi pyrähtää oman tallin tunnille. Kertoillaanpas Helvi tässä odottelun kuluksi.

Maneesiin mahtui kerrankin suhteellisen kivasti. Aloin lämmittelemällä samoin kuin keskiviikon tunnilla eli Helvi sai mennä ravia omaa vauhtiaan ja pyörittelin hyvin summittaisia ympyröitä välissä. Tämän jälkeen otin ohjat tuntumalle ja lähdin käynnissä etsimään asetuksia volteille. Nehän olivatkin hyvin piilossa. Välissä Helvi myöntyi, tuli asetuksen mukaisesti, kunnes taas omin lupineen suoristi itsensä ja meni menojaan.

Mitä tein väärin? Vähän veikkaan sitä, että kun hevonen tulee asetukseen, unohdan joko ulko-ohjan tai sitten pudotan liian reippaasti asettavasta ohjasta tuntumaa pois, jolloin hevonen ei ilmeisesti koe mielellääksi jäädä siihenkään. Enkä usko, että jalkani aivan täysin toimi käteni kanssa yhteen. Kas kummaa. Stoppasin homman hetkeksi ja pysäytin pollen odottelemaan. Tässä vaiheessa kokeilin, kuinka Helvi reagoi paikoillaan ohjasotteisiini. Pienillä houkutuksille se tulikin ohjan mukana, mutta en vain saanut tätä jalostettua itse hommaan liikkeessä.

Asetuskaivamisten jälkeen humputtelin muutamia väistöjä käynnissä ja ravissa. Kyllähän Helvi väisti, mutta vauhti kyllä katosi kerralla niinä hetkinä. Pitäisi oppia pyytämään kahta asiaa kerralla, ei vain yhtä.

Laukassa pyörittelin ympyröitä ja Helvi laukkasin oikein hienosti parit pienemmätkin ympyrät eikä edes ehdotellut ravia niiden kohdalle (muutamiin muihin kohtiin se kyllä päätti ihan itse valita askellajinsa, mutta ei puhuta tästä). Pitkällä sivulla myös väistätin hieman laukassa keskemmäs kenttää ja se meni hienosti. Erityisen iloinen olin siitä, ettei Helvi yrittänyt puskea takaisin uralle, vaan laukkasi lyhyttä päätyä kohtaan suoraan. Ei siis ihan höpö ratsastus täysin.

Jatkossa täytyy muistaa ottaa kyllä loimi maneesille mukaan. Helvillä alkaa tulla jo talvikarvaa ja maneesin lämpimämmässä ilmassa se yllättäen hikoilee ja puolestaan paluumatkalla höyryää. Lämmintä ylle sekä heposelle että kuskille, sillä sairastaminen on ihan tylsää.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Potkua Potteriin

Puomitunti, Potter ja treeninä laukanhallinta. Tunti aloitettiin rennolla lämmittelyllä. Käynnissä mentiin aika löysin ohjein ja kevyesti pyydettiin asetuksia volteille. Ravissa puolestaan jatkettiin löysin ohjin ja pyöriteltiin kevyitä voltteja samalla teemalla kuin käynnissä.

Tämän jälkeen siirryttiinkin puomeille. Ensin otettiin peruslaukalla väli, johon pistettiin seitsemän askelta. Sehän meni Potterilla mainiosti. Sitten väliin saikin sijoittaa kahdeksan tai yhdeksän askelta, miten parhaaksi näki. Potterilla kahdeksan meni kivasti ja kuulemma yhdeksänkin olisi ollut helppo. En ihan täysin kunnolla saanut yhdeksää, olisikohan se kerran mennyt suunnilleen. Jännä homma, miten laukan lyhentäminen tuntuu useimmiten olevan niin vaikeaa.

Pidennyksessä puolestaan lähdettiin tavoittelemaan seitsemää tai kuutta askelta. Lisätehtävänä oli se, että päädyissä kaarrettiin kahden puomin suoralle. Seitsemällä välit menivät kohtuullisesti. Tuppaan aina nostamaan jonkin laukkavauhdin ja jäämään siihen. Unohdan tarkkailla, millä vauhdilla hevonen lähtee, onko se sopiva ja tekemään tarvittavia muutoksia tehtävänkin aikana. Tähän saisi kiinnittää huomiota enemmän jatkossakin. Lisäksi pitäisi muistaa tasapainottaa meno kaarteessa, mutta ei missään nimessä hidastaa. Taas uutta kertausta vanhan päälle.

Olin vähän pelkuri ja toivoin tunnin lopuksi ensi viikon estetunnille pollea. Arvaattekos sen kauraturvan, jota toivoin? Aivan, pisteet sille, joka lausui nimen Poku. Se on toistaiseksi ansainnut luottamukseni esteillä, mutta se ei ole automaatti. Mietin jo nyt, jos sen saan, että sopivaa tempoa koko ajan, ei matelua ja niin ne laukatkin vaihtuvat oikein ja esteet menevät sujuvasti. Saa nähdä, kuinka viikon päästä käy. :)

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Kuinka saisi päänviskelyn kuriin?

Lauantain tunti ja pollena Manta. Ihan hyvä fiilis siinä mielessä, ettei vauhtia tarvitsisi olla pyytämässä, joskin vauhdinhallinnalle voisi tulla kysyntää.

Tunnin treeninä oli kiemurakaaret. Ensin tehtiin kahden kiemuran kaarta ja asetettiin aina suunnan mukaisesti. Manta meni ihan kivasti ja kykeni hillitsemään päänviskelyraivonsa alussa ihan hyvin. Manta oli kevyt houkutella asettumaan ja se myös pysyi pyydetysti aika kivasti.

Kolmikaarisessa kiemuraurassa tehtiin suoristuskohdissa siirtymät ravista käyntiin ja takaisin. Mantaa alkoi moinen temppuilu hermostuttaa ja niin se pää lähti lentoon. En vielä käsitä, miten tätä pollea pitäisi käsitellä, jotta se pää pysyisi aloillaan. Yritin pitää tuntumaan, istua jämäkästi ja pyytää hevosta tekemään niin kuin pyydetään. Kyllähän se tekikin, mutta päänviskelyn kruunaamana. Asetuskohdissa huomasin, että tuppaan itse kallistumaan asetuksen suuntaan. Tähän täytyisi taas kiinnittää huomiota, jotten keiku jatkuvasti satulassa vinossa ja huononna samalla hevosenkin tasapainoa.

Laukkaharjoitus otettiin ympyrällä. Tavoitteena oli tunnustella hevosen laukkaa ja tehdä sen mukaisesti ratkaisuja. Mantan laukassa oli ainoa hiomisen vara se, että tahti pysyi kolmena eikä valunut neljäksi. Manta tosin tarjosi pari pukkiakin kiitoksena siitä, kun pyysin sitä laukkaamaan oikeasti, ei vain viskelemään päätään ja jalkojaan miten sattuu. Päänviskely asettui aina välillä ja viimein kuski tajusi yhden seikan siihen: istuminen kunnolla Mantan takajalkojen päällä pitäen ne ohjatkin oikeasti kädessä! Muutamat kierrokset menivät oikein näppärästi tällä vinkillä.

Manta on edelleen kiva ratsastettava koulupuolella, jos vain tuon päänviskelyn saisi tosiaan kuriin. Herkkä ja reipas hevonen on kiva ja tätähän Manta juuri on.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Höpöä köpötystä

Olipas aika höpö Helveily-kerta. Luminen maa kerrytti Helvin kavioihin tierat, joita jouduin puukepakolla kaivertamaan irti, kun totta kai unohdin kaviokoukun matkasti. Enkä edes yhden kerran, vaan kolmesti matkalla!

Maneesille päästyäni harmistuin, kun siellä treenasi jo valmiiksi useampi ratsukko. En millään päässyt kiinni heidän harjoituksistaan ja koko aika meni siihen, kun pyörittelin päätäni ja koetin pysyä muiden jaloista poissa. Ohjatulla tunnilla sentään tietää, mitä muut tekevät, mutta vapaasti mennessä ei voi kuin arvata.

Ratsastelin kuitenkin vähän väistöjä ja asettamisia käynnissä ja ravissa. Helvi oli tuttu oma vauhditon itsensä, mutta tuntui vähän kannattelevan itseään. Se oli oikein positiivista huomata. Väistöjä tein keskihalkaisijalla ja koetin saada Helviä siirtämään takaosaansa pois etuosan jatkaessa kuviteltua suoraa linjaa. Välissä sujui, välissä kuski unohti avut.

Laukassa vain humputtelin menemään ja pyöräyttelin ympyröitä. Helvi laukkasi aika mukavan pehmeästi. Harmi vain, etten osannut ottaa omaa tilaani ja keskittyä pyöreyden hakemiseen. Laukan jälkeen Helvi tosin löysi upean, eteenpäinpyrkivän ravinsa ja minua harmitti kovasti, sillä sitä olisi ollut mukava työstää enemmän. Mutta tilaa ja aikaa oli enää rajoitetusti, joten tunti sai luvan päättyä siihen.

Menomatkalla varauduin jo tierojen lukuisaan poistoon, mutta kas kummaa. Maneesin muhjut kavioissa estikin tierojen kerääntymisen ja matka taittui kivasti. Tallilla sitten nekin liat kavioista pois ja polletoveri karsinaan iltapalalle.

Onko muuten mitään kauniimpaa kuin valkoinen maa, hiljainen lumisade ja hevonen vierellä?

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Huippua menoa!

Olipas kerrassaan kiva tunti, kun alla oli nuorekas herra nimeltä Rappe. Tunnin aiheena oli asettaminen sekä pienet pätkät vastalaukkaa.

Asettamisen saloihin perehdyttiin ajattelemalla pääty-ympyrää enemmän kuusi- tai kahdeksankulmiona. Eli hevosta ei koko ajan pidetty asettuneena, vaan aina tasaisin väliajoin pyydettiin asettumaan, muut ajat annettiin kulkea suorassa. Rappe on kiitollinen ratsastettava, että kunhan kuski pitää ohjat käsissä ja rentoutuu, tekee polle saman perässä. Siksipä ympyröille asetukset menivät hienosti, kuski muisti pitää kätensä oikeissa kohdin sekä myödätä ja kas kummaa, alla oli nätisti asettuva ja jopa ajoittain pyöristyvä hevonen sekä käynnissä että ravissa! Jännä, miten Rapen kanssa nämä asetukset ovat niin selvää kauraa, mutta sitten taas jollain Mortilla ei onnistu millään. Kuskin, hevosen vai näiden kahden yhteistyön puuttuvuuden syy?

Vastalaukkaa lähdettiin miettimään hyvin kevyesti. Varsinaista vastalaukkaa ei menty, mutta kierrokseen nähden nostettiin "väärä" laukka, jota mentiin pitkän sivun loppuun, siirryttiin raviin, nostettiin myötälaukka ja tehtiin ympyrä, kunnes taas käynnistä homma alusta. Nostot sujuivat ihan hyvin. Pidin Rappen kauempana seinästä, jottei se ennakoisi laukkaa tottumusten mukaan ja annoin yliselvät avut varmuuden vuoksi.

Tämän jälkeen lyhyeltä sivulta katkaistiin kulma ja suunnattiin pitkää sivua kohden vinosti, mutta hevonen suorassa. Tästä nostettiin vasen laukka ja hurruuteltiin taas pieni matka. Tässä kohden kuski töpeksi. Yritin nostaa laukkaa hevonen vinossa ja sehän ei yllättäen onnistunut. Hevonen suoraksi, selvemmät avut ja kas, niin nousi pyydetty laukka. Vielä olisi saanut keskittyä siihen paremmin, että laukka nousee suoraan käynnistä ilman raviaskelia. Mutta hyvin nousi ne muutamat kerrat, kuten piti.

Rappesta jäi tosi hyvä fiilis. Esteillä se ei ole suosikkini, mutta koulussa sillä on kiva mennä. Eteenpäinpyrkivyys ja herkkyys tekevät siitä oikein mieluisan ratsun. On mukava voida keskittyä omien apujen ja myötäysten huomioimiseen ennemmin kuin siihen, että ylipäänsä saa hevosen liikuttelemaan jalkojaan. Rappe vei pisteet kotiin ja ansaitsi ahkeroinnistaan leipäpalasen, jonka otti vastaan tietenkin höristen. :)

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Asettamisen treeniä

Talli tuntuu aina ihan vieraalta, kun siellä käy muulloin kuin omien tuntien aikana. Nyt sunnuntainakin käytävät vilisivät vieraita kasvoja, sentään hepat ja opettaja olivat edelleen samat vanhat. :)

Hevosena oli edelleen maailman paras polle eli Hilanteri ja treeninä asettaminen unohtamatta suoruutta muissa kohdin. Suoruuden hakeminen aloitettiin menemällä keskihalkaisijaa myöten ja tarkkailemalla, että hevonen pysyy suorana. Hiltsullahan on toisinaan taipumuksena kyetä kulkemaan niin monesta kohdasta vinkkaralla, ettei kuski pysy laskuissa mukana. Ongelmahan ratkeaa sillä, että laittaa pollen kulkemaan reippaasti, jottei sillä jää aikaa mennä mutkalle.

Hilanteri suoritti tehtävää oikein mallikkaasti ja ravisiirroissa oli mukavasti kuulolla. Keskihalkaisijan lopussa ja käännyttäessä se hivenen puski oman mielensä mukaan, mutta jämäkillä sisäavuilla sekin asia ratkesi.

Tämän jälkeen keskihalkaisijalta lähdettiin tekemään voltti, jossa pyrittiin saamaan asetus kunnolliseksi ja hevosta pyöreämmäksi. Kuskilla oli aina välillä ohjat oikein hyppysissä ja herra Hilanteri palkitsi sen nätillä asettumisella ja jopa ajoittaisella pyöristymisellä.

Ravihumputtelun jälkeen tehtävään lisättiin laukannosto, kun voltilta palattiin keskihalkaisijalle. Laukka nousi hivenen laiskasti, mutta kulki muuten kohtalaisesti, jos unohdetaan lyhyen sivun rämpiminen, asetuksen olo missä sattuu ja volteille lähdön takkuilut. Unohdin vain laukassa jälleen kerran pitää ohjat käsissäni ja istua tukevasti Hilanterin takajalkojen päällä. Siitä seurauksena oli etupainoinen kömpijä, joka sai itse valita asennon, johon päänsä lätkäisi.

Tunnista jäi silti todella hyvä fiilis. Aiemmin Hilanteri on pitänyt päänsä valtaosan tunnista, joten käynnin ja ravin onnistumiset palkitsivat todella paljon. Eikä sitä kaikkea voi hallita kerralla, joten pieni pala kerrallaan.

Ei se väistö ollut pohjetta nähnytkään

Hessu ja pohkeenväistöä. Tämähän tiesi taas jaloistaan tietämättömälle kuskille pulmia. Tuntia aloiteltiin siirtymisillä ja Hessu kulki tapansa mukaan vähän tahmeasti. Nousihan se ravi, muttei sitä hyvälläkään tahdolla voinut väittää eteenpäinpyrkiväksi.

Väistöt lähdettiin tekemään katkaisemalla lyhyen ja pitkän sivun kulma ja saapumalla siis jo valmiiksi pitkälle sivulle vinossa. Siitä sitten väistätystä noin puoleen väliin, suoristus ja raville. Käynnissä tämä sujui Hessun kanssa kohtalaisesti. Muistin jarrutella etupäätä, jotta takapää pysyisi mukana. Ravissa sen sijaan kuski luuli väistävänsä, hevonen taas luuli kuskin pyytävän normaalia ravia. En käsitä, miksi jalkani ja käteni eivät osaa tehdä ainakaan Hessun kanssa pohkeenväistöä oikein. Saan takapään aina lipsahtamaan takaisin uralle ja siinäpä se väistätys menee pipariksi. Sitten taas joillain hevosilla väistöt onnistuvat ihan näppärästi ravissa. Yksityistunti tästä minulle, kiitos.

Treenasimme tunnilla myös keskihalkaisijalla itse valitun laukan nostoa. Hessu muistaakseni tykkää tarjota vasenta laukkaa mieluummin, joten muutamat oikean laukan nostot menivät höpöiksi. Korjauksena asetusta enemmän haluttuun suuntaan ja todella selvät pohjeavut ja tadaa, pyydetty laukka nousi. Jännää, miten sitä kuvittelee voivansa ratsastaa kaikkia hevosia samalla tavalla. Siksipä kaikki treenit eivät voikaan onnistua kaikilla yhtä hyvin, jos kuski ei osaa mukautua hevoseen. Tätäpä täytyy miettiä tämän päivän tunnilla, jolla korvaan eilisen perumani tunnin.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Käsien ja jalkojen yhteistyö kateissa

Käsittämättömän pitkä tauko. Olen piiskannut itseäni kyllä ahkerasti laiskottelusta kirjoittamisen suhteen ja viimein raipalla sivallus tuotti tulosta. En yllättäen ala kerrata tässä menneitä kertoja, sillä siitä tulisi megapostaus, joten annan niiden suosiolla vajota unholaan. Tiivistettynä voi tietenkin sanoa, että välillä on tullut oikein hyvä fiilis, välillä taas fiilis on vajonnut kentän mutaan.

Lauantaista aloittelen jälleen säännöllisemmän kertauskirjoittelun. Polleksi valikoitui Mortti ja treeninä oli ympyrällä asettamista käynnissä, ravissa ja laukassa. Tiivistettynä: hidasta tönkkömenoa eikä kuski osannut taas yhtään mitään.

En tajua, miksi esimerkiksi oikeassa kierroksessa käteni ei tajua asetuksessa mennä pois siitä kaulasta ja miksi vasen ei voi pysyä nätisti paikoillaan? Ei, oikea käteni haluaa puskea jostain syystä kaulan väärälle puolelle ja vasen lähtee sitä karkuun. Järjetöntä. Tämän ongelman takia koko treeni meni ihan päin puuta enkä saanut Morttia yllättäen ristiriitaisilla avuillani tekemään pyydetysti. Kraah!

Mitä hyvää? Välillä ympyrällä laukkapätkät menivät toivotun pontevasti, mutta asetus oli jälleen kerran hukassa. Ehkä 1,5 kertaa sain homman suoritettua oikein, mutta se ei oikein riittänyt hyvään fiilikseen. Miltä kuulostaisi yksityistunti tästä aiheesta? Ei yhtään hullummalta.

Ei kovin hyvä aloitus tälle kirjoittamiselle, mutta kuten opettaja tuumasi tunnin lopuksi, joskus on näitä päiviä ja joskus taas meneekin paremmin. Sitä parempaa kertaa odotellessa jälleen.

torstai 13. elokuuta 2009

Hyppelyitä, puolipidätteitä ja istuntaa

Taas on iskenyt laiskuus ja nyt täytyy niputtaa taas muutamia ratsastuksia yhteen kirjoitukseen. Tuttuun tapaan lähdetään liikkeelle aikajärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan.

Lauantai 8.7.

Tallin tunti ja hevosena Manta. Tunnilla oli luvassa esteitä, joten olin vähän kauhuissani. Mantan kipittely ja jarrutustaitojeni puute ei koskaan ole sileälläkään kovin hyvä asia, joten harvemmin esteillä.

Tunnin tuoreinta antia taisi olla johtavalla ohjalla kääntäminen. Eli nyt sai "roikkua" sisäohjassa ja hevosen reagoidessa myödättiin todella reippaasti. Manta huomasi jujun ja homma toimi. Itsellä tuo esteillä ohjaaminen on toisinaan hyvin hukassa. Siksi oikein hyvä treeni.

Tätä lähdettiin treenaamaan sitten ympyrällä, johon oli tehty sopivasti kolme pystyä. Molemmissa kierroksissa mentiin ja tavoitteena oli ensimmäisellä kerralla saada väleihin viisi laukka-askelta, toisella kierroksella neljä. Viisi meni kohtalaisesti, joskin Manta teki töksähdyshyppelyitä.

Neljän väli ei sujunut kuin ensimmäisen ja toisen esteen välissä. Mikä lie ollut vikana, mutta eniten epäilen kuskin arkajalkaisuutta. Välillä nimittäin tuntui, ettei minulla enää vauhdissa ollut kontrollia, vaan keskityin jännittämään liikaa. Sittenpä ne vauhdikkaammat pätkät tuntuivat oikein kivoilta, kun jännitykseltä kykeni keskittymään ja ohjaamaan.

Tunti oli mukavan vauhdikas ja aiheeltaan oikein kiva. Hyppäämistä alkaa ollakin jo ikävä, joskin ehkä vähän tasaisemmalla hevosella kuin Manta.

Tiistai 11.8.

Koska lauantain tunti on pitänyt perua, änkesin taas tiistain aikuis-B:lle mukaan. Aiheena oli puolipidäte sekä avo- ja sulkutaivutuksia mukailevat liikkeet. Heppana tällä kertaa Rappen.

Tunnin alussa opettaja kysyi, kuinka moni muistaa käyttää puolipidätteet aina. Vain muutama käsi nousi pystyyn. Seuraavaksi hän kysyi, kuka käyttää niitä useimmiten. Tässä kohtaa saatoin jo viitata. Olen yrittänyt keskittyä nykyisin enemmän siihen, että kerron puolipidätteellä hevoselle, että pian pyydän siltä jotain. Muuten pyyntöni tulevat hevosen näkökulmasta ihan tyhjästä, jolloin reagointi ei kuskin mielestä ole riittävän nopea, vaikka vika on toki pyytäjässä.

Rappea oli kiva ratsastaa. Reipas ja kohtuullisen helposti oikeinpäin kulkevana voi keskittyä istumaan kyydissä ja vaikuttamaan pienin elein. Puolipidätteet taisivat toimia ainakin kohtalaisesti. Rappen teki niiden jälkeen asiat toivotusti ja ryhdistäytyi niiden aikana. Vielä pitäisi keskittyä siihen, ettei puolipidäte kestä niin kauan, että hevonen luulee sitä jarruttavaksi avuksi kokonaan.

Avo- ja sulkutaivutuksen kaltaisia liikkeitä treenailtiin pitkän sivun suuntaisesti keskihalkaisijaa kulkien. Sille lähdettiin tekemällä lyhyen sivun alkuun voltti, josta siirryttiin keskihalkaisijalle sulkutaivutukseen. Siitä suoristus ja ennen kääntymistä lyhyelle sivulle mentiin pätkä avotaivutuksessa. Sulku onnistui mainiosti ja opettaja kehotti jopa tekemään vähän loivemmin. Avotaivutuksessa kuski oli aluksi hukassa, mutta muistamisen jälkeen Rappenkin sai oikeat ohjeet ja toimi mukavasti.

Lopussa herkuttelimme vielä pienellä pystyn hyppäämisellä. Sitä mentiin ilman jalustimia ja loppuun kruunauksena silmät kiinni. Oli todella mahtavaa mennä silmät kiinni. Ikinä aiemmin ei ole tullut tätä kokeiltua (vahingossa suljettuja silmiä ei lasketa). Pystylle tultaessa oli ponnistuspuomi apuna, joten siinä kohden silmät suljettuina tunsi kohdan ja tiesi, että hevonen hyppää pian. Mukautuminen oli helppoa ja ennen kaikkea miellyttävää. Kerrankin en koettanut sukellella tai muuten ennakoida hevosen tekemisiä. Onneksi Rappeen saattoi luottaa sen suhteen, että se hyppäisi. Hyvin meni ja mukavaa oli!

Rappella oli mukava humputella tämän tunnin treeniä. Eteenpäinpyrkimys yhdistettynä herkkyyteen on vain hyvin mainio asia.

Keskiviikko 12.8.

Pollena Poku, treeninä kevyttä istuntaharjoittelua sekä tiistain avo- ja sulkutaivutusta. Tykkään Pokusta todella paljon esteillä, mutta kouluväännössä en tahdo saada sitä liikkumaan. Sen laukkakin tahtoo olla sitä, että etupää on oikeassa askellajissa, mutta takapää on jäänyt junnaamaan raville. Se tuntuu tympeältä ja energiaa menee paljon siihen, että muistuttaa pollea liikuttamaan niitä kaikkia jalkoja. Mutta onneksi Poku ei ole nähnytkään Hessun tai Tapsan tervakavioilua, joten taidanpa pitää suuni supussa Pokun laiskuudesta.

Istunnassa keskityttiin rentouden hakemiseen. Hengitys ja aktiivinen rentouttaminen olivat avainsanoja. Tätä treenailtiin esimerkiksi roikottamalla toista kättä vapaana eri askellajien aikana ja puolestaan nostamalla käsi kokonaan ylös.

Rentouden hakeminen aktiivisesti onkin kinkkisempi juttu. Tiedän hyvin kuinka usein jään ähertämään selkään jotain ihan omaa, vaikka oikeasti pitäisi vain istua ja antaa hevosen tehdä pyydettyä. Lisäksi oikea puoleni tahtoo ajoittain jännittyä ja huonontaa koko istuntaa samalla.

Poku liikkui kohtalaisesti käynnissä ja ravissa, mutta laukassa istuntaan keskittyminen rakoili, kun täytyi komentaa takapäätäkin liikkeelle. Muutoin rentous onnistui ajoittain ihan kivasti ja kuskikin tajusi, kuinka paljon helpompaa ja hevosellekin mukavampaa olisi, jos ratsastaja olisi toivotusti rento.

Avo- ja sulkutaivutukset eivät menneet yhtä kivasti kuin Rappenilla, mutta kuskiahan tästä saa syyttää. Edelleen mysteeri siitä, miksi toisella hevosella treeni kuin treeni menee hyvin ja toisella ei, vaivasi. Onko toinen hevonen parempi vai tekeekö se kaikkensa tajutakseen kuskin pyynnön?

Sulkutaivutus meni avoa vähän paremmin, mutta liian usein takapää oikaisi itsensä ja niin sitä humputeltiin suorassa keskihalkaisijalla. Avossa en puolestaan tahtonut saada taivutusta kunnolla tehtyä ja niinpä sekin meni vähän mönkään.

Tunnin istuntatreeni oli kyllä parhainta antia. Se on paljon sanottu, sillä yleensä inhoan yli kaiken istuntatreenausta. Nyt se oli miellyttävää, sillä keskityttiin yleisasiaan, ei yhden jalan tai käden asennon hinkkaukseen. Jostain syystä miellyin myös Pokuun tällä tunnilla, vaikka se ei ihmeitä esitellytkään. Kaipa se mukavan letkeä ravi ja pienestä pyynnöstä reipastuminen auttoivat sen laukka-ravitahmeudenkin yli. Edelleen myönnän: Pokussa ei juuri ole vikaa, kuskissa senkin edestä.

lauantai 8. elokuuta 2009

Hop, hop, hopsansaa

Helveilyä. Eilen oli sen verran lämmin päivä, että ajattelin tamman olevan valmiiksi ihan naatti, mutta onneksi Helvi oli normaali enemmän ja vähemmän reipas itsensä. Suuntasin maneesille ja bongasin kentältä myös useamman ratsukon estetreenit. Olisi ollut mielenkiintoista katsoa kyllä, sillä esteet olivat mukavan korkealla ja ratsukot näyttivät hienoilta. Mutta ei, maneesiin ja treenaamaan.

Helvin omistaja toivoi, että tammalle muistettaisiin hakea sitä eteenpäinpyrkimystäkin. Otin sen aiheekseni, sillä Helvin kanssa lannistun hyvin usein, kun en vain saa sitä liikkumaan. Ensin kuitenkin aloitin asettamalla kulmat kunnolla, jotta Helvi muistaisi vähän hakeutua tuntumalle ja pyöristyä. Pätkittäin meni ihan kivasti, pätkittäin ei. Muistaakseni oikea kierros oli vasempaa helpompi.

Tämän jälkeen ravailin ja pyysin kunnolla liikettä. Eihän sitä täysin löytynyt, mutta tuli kyllä sellaisia pätkiä ravia, johon saattoi olla ihan tyytyväinen. Samalla nostelin muutamat laukat, jotka kulkivat kuten ennenkin.

Sitten oman tunnin treeniä eli pohkeenväistöä uralta sisemmäs ja takaisin muutamia kertoja pitkän sivun aikana. Tässä Helvi yleensä hyytyy, joten keskityin väistön lisäksi siihen, että se myös liikkuisi. Tammaa taisi vähän tuskastuttaa ja se pyrki tekemään jommankumman, kunnes huomasi, että haluan molemmat. Ei mitään päätä huimaavaa käyntiä ja väistöä, mutta aiempaa reippaampaa. Ravissa sen sijaan tuli jo mukavasti liikkuvaa väistöä.

Laukassa tein myös saman kuin väistössä eli ensin uralta sisemmäs ja takaisin. Helvi teki nämä kivasti, ei mitään ongelmaa. Tämän jälkeen pyörittelin vielä laukkaympyröitä, joissa pyrin asettamaan kunnolla. Avut menivät ilmeisesti ajoittain ihan kohdilleen, sillä tammahan pyöristeli itseään ja laukkasi myös suoralla pätkiä oikein mukavasti.

Ei siis yhtään huono treeni. Täytyy vain alkaa tsempata kunnolla ja vaatia Helviäkin liikkumaan kunnolla. Tällä hetkellä loppuravit ovat sellaisia, joissa se liikkuu tarmokkaasti eteen, mutta silloin se on tunnin treeniä ajatellen harmillisen myöhäistä. Tästä alkaakin kuskin armoton ongelmanratkaisu: miten saada tamma liikkumaan noin jo tunnin alkupuolella?

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Lisää onnistumisen askeleita

Hiiohoi, se on viikon ensimmäinen ratsastus putkessa ja oikein kivasti meni. Pollena Pera ja aiheena tyypillisesti kouluvääntö.

Tunnin alussa otin ohjat reippaasti käsiin ja muistin ajoittain jopa pitää niitä tuntumalla. Sitten pyytelin Peraa liikkumaan reippaasti ja asettelin kulmiin sekä volteille. Välissä löytyi hiven pyöreyttäkin, mutta minun olisi pitänyt muistaa huolehtia myös takaosan liikkeestä. Itsenäinen lämmittely käsitti voltteja, pysäytyksiä ja peruutuksia sekä siirtymiä. Pera kuunteli oikein hyvin ja lämmittely sujui mukavasti.

Sitten ensimmäinen harjoitus: lyhyen sivun loppuun voltti, siitä pitkälle sivulle, väistätystä uran sisäpuolelle pätkissä ja väliin aina huolellinen suoristus. Pera oli edelleen hyvin kuulolla ja väistätykset sujuivat kohtuullisesti. Ainoa probleema oli se, että tahdoin välissä unohtaa pitää hevosen pään myös suorana. Tämä ongelma toki korjaantui muistamalla, että minulla on kuin onkin kaksi ohjaa ja niitä molempia voi käyttää. Sama treeni tehtiin myös ravissa ja edelleen homma sujui aika mallikkaasti.

Olen nyt löytämässä oikeanlaista mielentilaa, jolla on hyvä ratsastaa eteenpäin pyrkiviä hevosia, kuten juuri Manta ja Pera. Uskallan nykyisin pitää ohjat tosiaan käsissäni, istua ryhdikkäästi ja jopa kyynärkulma on paranemaan päin. Tämä fiilis täytyisi osata kaivaa aina ratsastuksen alussa esiin. Se antaa paljon tarmoa tehdä asiat kunnolla ja huolellisesti ja yleensä kiitoksena hevonen tottelee mainiosti.

Käynti- ja raviväistätysten jälkeen lämmiteltiin vähän laukkaa. Tarmokkaasta käynnistä nostettiin mahdollisimman sujuva laukka, hetken laukkailun jälkeen raville ja se hallintaan, jonka jälkeen käyntiin ja sama alusta. Nostot sujuivat myös hyvin, samoin siirtymiset ravin kautta käyntiin. Pera ei kummemmin laiskotellut tai kiirehtinyt. Lisäksi laukka nousi todella kevyesti sisäpohkeen pienellä pyynnöllä. Huippua!

Laukkalämmittelyn jälkeen sama askellaji sovellettiin väistötreeniin. Pitkältä sivulta väistätettiin vähän uran sisäpuolelle ja siitä taas puolestaan takaisin uralle. Perahan laukkasi ja väistöi kivasti ja kuski muisti tuijotella muutakin kuin hevosen niskaa.

Oma tarmokkuus palkitsi myös. Kahdesti Pera yritti alkaa kiemurrella, mutta napakka pyyntö eteenpäin sai hevosen suoristumaan ja taas kuulolle. Yleensä olen onnistunut itse hermostumaan noissa tilanteissa ja hevonen on tuplannut kiemurtelunsa. Kunpa tämä sama fiilis jatkuisi perjantaina Helvin kanssa. Epäilen tosin vähän, sillä Helvin kanssa pitää keskittyä sen eteenpäinpyrkimyksen hakemiseen.

Tunti meni mielestäni oikein hyvin ja Peran pisteet kouluväännössä nousivat jälleen. Se on oikein mukava ja herkkä hevonen. Sillä on ilo ratsastaa, kun osaa antaa avut oikein ja pitää hevosen suorana sekä liikkeessä. Lisää tällaista, kiitos.

lauantai 1. elokuuta 2009

Hetkellistä osaamista

Viikon toinen oma tunti opetuksessa ja hevoseksi oli sattunut Manta. Ajattelin tietysti heti, että voi ei. Tunnilla olisi luvassa vain kipitystä ja kaahailua. Onneksi satuin olemaan suuremmaksi osaksi väärässä.

Tunti aloiteltiin leppoisasti tekemällä käynnissä ja ravissa lisäyksiä ja lyhennyksiä. Manta pysyi kuulolla aika kivasti ja lisäyksetkin onnistuivat, kunhan muistin pitää hevosen suorana ja ohjat kädessä.

Tämän jälkeen otettiin treeniin lisäksi kaksi puomia, jotka olivat lyhyen sivun lähellä kentän pitkän sivun suuntaisesti toisissaan kiinni. Lyhyen sivun keskikohdasta lähdettiin ensin pienemmälle voltille lyhyemmässä ravissa ja saavuttaessa uudelleen lyhyen sivun keskelle pyydettiin lisäystä raviin ja mentiin isompi voltti. Lyhennys sujui kivasti ja pidennykset myös, kunhan muistin pyytää takajalkojen lisäksi etujalkoihin liikettä, ettei Manta koettaisi oikoa ja kaatua miten sattuu.

Tämän jälkeen mentiin pienempi voltti ravissa ja isommalle nostettiin laukka. Parit kierrokset näin ja sitten siirryttiin laukan lisäyksiin ja lyhennyksiin. Olin vähän kauhuissani, sillä tähän asti muilla tunneilla olen löytänyt Mantasta vain kipitystä ja päätöntä laukkaa. Mutta niinpä siinä kävi, että kun kuski muisti istua kunnolla tuoden painoa Mantan takajalkoja kohti ja pyytää lisäystä, se myös tuli. Lyhennys onnistui myös, kun paino oli edelleen oikeassa kohdassa ja sisäpohje muistuttamassa, että tänne ei kaaduta ja niitä jalkoja liikutellaan. Manta oli mennyt tähän saakka aika kivasti. Päätä se ehti välissä viskoa, mutta muutoin oli kyllä yksi parhaista kerroista ikinä sillä hevosella. Laukassa tosin tuli yksi kunnon tappelukohtaus siitä, kumpi määrää ja mihin suuntaan. Olin ilahtunut siitä, kuinka jämäkästi kerroin pollelle, että vaikka nyt kerran pääsit punkemaan omaan suuntasi, toiste et sitä tee. Eikä tehnytkään, vaan laukkasi tehtävän oikein.

Loppuraveissa opettaja vielä pyysi ottamaan Mantan kanssa pidennykset pitkille sivuille. Ohjeet olivat selvät: polle suoraksi ja tarkkana, ettei oikea käsi jää vetämään. Siitä sitten vain pyyntöä pidennykseen ja Mantahan lähti nätisti.

Tunnista jäi todella hyvä fiilis. Koko ratsastuksen ajan keskityin mielestäni todella hyvin ja muistutin itseänikin tyypillisistä virheistäni ja pyrin korjaamaan niitä. Manta teki töitä todella maltillisesti ja ihastuin tähän tammaan pitkästä aikaa lisää. Parasta oli tietenkin opettajan kehu laukkakohdissa siitä, kuinka raivo-Manta hillitsee raivonsa jopa siinä askellajissa mukavasti. Manta on hieno hevonen ja toivon, että jatkossakin sillä mennessäni tavoitan tämän saman "minä osaan" -fiiliksen, joka tänään oli sattunut mukaan tunnille.

Ai niin, oli unohtua. Talvituntilistoja tehdään parhaillaan ja opettaja on antanut suosituksensa tuntilaisille siitä, millä tasolla talvi kannattaisi tahkota. Jos en ihan väärin nimeni kohdalta katsonut tai jos opettaja ei ole sekoittanut minua johonkin toiseen, siirryn talvitunneilla B-tasolle. Hitsit, tuostakin tuli todella hyvä fiilis. Minähän olen siis oppinutkin jotain! :)