sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Vasemmalle sujui, oikealle ei

Sunnuntain tunti hurahti esteiden parissa, ja ratsuna oli Poku. Toinen tuntilainen tarjoutui auliisti vaihtamaan pollea, mutta Poku vei kuitenkin Hessusta voiton. Mieluummin menen oikealle jyräävällä hevosella kuin vähän säikkyvällä tapauksella. Omat hermot eivät vielä kestä lisäjännitystä.

Kun pollet oli verkattu pyörittelemällä ravissa ympyröitä päätypuomien yli, siirryttiin hyppelyihin. Aluksi hurautettiin pääty-ympyrä ensin puomin, myöhemmin kavaletin yli ja jatkettiin siitä kahden ristikon suoralle. Myöhemmin ristikot nousivat pystyiksi, ja lopussa toinen okseriksi. Toisen esteen jälkeen pyöräytettiin vielä toinen pääty-ympyrä, jolla oli myös alussa puomi, myöhemmin kavaletti. Sama kuvio tehtiin oikeassa ja vasemmassa kierroksessa.

Oikeaan kierrokseen meno pääty-ympyrällä oli hirveää. En saanut Pokua tottelemaan sisäpohjetta, joten se puski sisälle, ja lähestymiset puomille/kavaletille olivat sitten kehnoja. Siitä päästiin kuitenkin aina yli, jonka jälkeen piti yrittää usuttaa pollea vauhtiin ja samalla komentaa pysymään suorana eikä liiraamaan oikealle. Ensimmäisessä lähestymisessä Poku imaisi oikein kunnolla esteelle, jolloin tultiin liian lähelle, ja hyppy oli töksähtävä. Väliin piti saada viisi askelta, ja nehän saatiin, mutta ei niin sujuvasti huonon alun takia. Kahdella muulla kerralla pääty-ympyrällä ei tapahtunut parannusta, mutta sain Pokun hyvin ekalle esteelle, jolloin toinen sujui ongelmitta. Mutta sitten polle puski taas oikealle eikä kuski ehtinyt korjata. Piti siis ravin kautta katsoa suunta puomille/kavaletille ja jatkaa siitä. Mutta kaikeksi onneksi oikea kierros otettiin alta pois, niin ei jäänyt paha maku suuhun.

Vasempaan kierrokseen ei ollut puskemisongelmaa, vaan lähinnä vauhtia olisi saanut olla enemmän alussa. Poku vain nyrpisteli puomille ja kavaletille eikä viitsinyt laukata pääty-ympyrällä juuri nimeksikään. Mutta kun se bongasi esteen edessään, kuskin tarvitsi vain pitää itsensä kasassa ja antaa hevosen tehdä hommat taidolla. Poku on juuri tuosta esteelle imemisestä ja ainakin sen omasta mielestä taitojensakin puolesta kiva estehevonen. Kunhan kuski vain osaisi kontrolloida oikeaa puolta ja saada vauhtia myös ilman esteitä. Vasemmalle homma meni kivasti ja suoralla olleiden esteiden väliin piti saada neljä askelta. Ei mitään ongelmaa. Poku teki hommat hyvin, ja kuski oli sangen tyytyväinen selässä.

Lopuksi otettiin vielä oikeassa kierroksessa kavaletilla suunnanmuutos vasempaan ja siitä sitten okseri-pystysuora. Kaarre kavaletille oli taas huono, sillä koko tunnin aikana en ollut saanut sisäpohjetta Pokulle selväksi. Laukka jäi vaihtumatta, mutta vasen laukka nousi onneksi nopeasti ravista. Tästä eteenpäin ei ollut mitään ongelmaa. Poku oli syttynyt kunnolla ja oli mielissään. Okseri ylittyi nätisti samoin kuin pysty perässä. Kuskin istunnassa ei ollut ongelmaa, kädet myötäsivät ja katse pysyi eteenpäin. Hiphei näistä onnistumisista.

Tunnista jäi hyvä maku suuhun, vaikka alussa oikealle puskeminen ja vauhdin puute tahtoivatkin nyppiä. Tuntuu, että olen tullut Pokun kanssa esteillä kunnolla takapakkia tai sitten aika on vain kullannut muistot muista hyppykerroista. Poku saa pisteet siitä, että se itsekin luottaa omiin taitoihinsa, tykkää hommasta ja innostuu esteistä. Vielä kun saisin oikean kierroksen kuntoon ja vauhdin omiin nimiini, olisi Poku minulle mitä mainioin hyppelykaveri.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Väliin avotaivutusta, väliin vain avuttomuutta

Perjantain tunnin veti sunnuntaiopettaja, ja pollena oli puolestaan Hessu. Voivottelin valintaa, sillä kuten blogia lukeneet tietävät varsin hyvin, me olemme kaukana sujuvasta ratsukosta. Tyydyin kuitenkin kohtalooni maalaillen kauhukuvia valmiiksi mielessäni, sillä tervakavioinen polle oli saanut huilia koko päivän, mikä tämän tapauksessa tarkoittaa yleensä kavioiden juuttumista maahan entistä pahemmin.

Tunnin treeninä oli avotaivutus pitkillä sivuilla ensin käynnissä, sitten ravissa ja pitkän sivun puoliväliin pyöreytettiin voltti. Näiden jälkeen hevonen pistettiin ravissa avotaivutukseen pitkän sivun puoliväliin mennessä ja siitä sitten nostettiin puolestaan laukka. Lopuksi vielä laukkailtiin ympäri maneesia hakien hevosta suoraksi.

Käynnissä homma sujui kivasti. Hessu kulki kivan pyöreänä, kun se yleensä oikein venyttää itsensä pitkäksi vetkulaksi. Vauhtia ei ollut oikein erityisemmin, mutta ei ruuna onneksi ollut pahimmalla tervakaviotuulella. Avotaivutukset onnistuivat paremmin vasempaan kierrokseen. Siinä oikeastaan tarvitsi vain siirtää etuosa sisemmäs ja pyydellä sisäpohkeella vauhtia. Hessu teki avotaivutuksen kiltisti, pyöristyen ja ennen kaikkea helposti. Oikealle meno oli piirun verran takkuisempaa, mutta silti kohtuullisen helppoa. Ehdin jo miettiä, onko Hessu vaihdettu toiseen hevoseen, mutta kyllä se sama polle oli allani.

Ravissa palauduttiinkin jo enemmän maanpinnalle. Hessu ei hevillä halunnut taipua, vaan tarjosi mieluusti pelkkää pään siirtämistä sisemmäs. Etenkin jo käynnissä vähän pulmaa tuottanut oikea kierros paheni ravissa entisestään. En oikein keksinyt hyvää ratkaisua siihen, miten olisin saanut avotaivutuksen kunnolla tehtyä ravissa. Niinä hetkinä, kun sain hevosta oikeinpäin, menivät muutamat askeleet kivasti. Sitten polle puskikin sisälle suorana ja siinäpä sitä taas oltiin, lähtöpisteessä. Opettaja yritti avustaa opastamalla, että ulkopuoli haltuun, sisältä rennommaksi. Kuski ei vain saanut palasia kohdilleen, joten ravissa tyydyttiin aina muutamaan hyvään tai sinnepäin menevään askeleeseen per sivu.

Raviväännön jälkeen kuvioon lisättiin myös laukannosto, kun hevonen oli saatu aseteltua oikein. Pulmat avoväistön saamisessa eivät kauheasti ratkenneet vieläkään, mutta pistin hevosta kuitenkin niin oikeinpäin kuin vain sain ja nostelin laukkoja. Opettaja ohjeisti nostamaan laukan enemmän istunnalla ja sisäpohkeella sekä varomaan oman painon jättämistä ulkopuolelle, jolloin hevonen saattaisi nostaa sen perusteella väärän laukan. Näinpä tietenkin tein, jolloin Hessu nosti parit kerrat väärät laukat. Kun taas muistin istuakin järkevästi, nosti Hessu kiitoksena parit todella helpot laukat. Ne nousivat oikeastaan vain istunnalla ja sisäohjan myötäämisellä. Ne olivat kyllä mukavan sujuvia nostoja, joista olin hyvin tyytyväinen.

Laukassa suoruuden hakemiseen en saanut kauheasti vinkkiä, mutta kuitenkin sen verran, että ulkopuolta piti taas vahtia. Hessu siis jäi vähän asettuneeksi sisällepäin. Opettaja myös ohjeisti pyytämään sisäpohkeella tahdikkaasti Hessua käyttämään sisäpuoltakin enemmän. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että sain Hessua liikkumaan paremmin kuin yleensä. Lisäksi polle oli kytännyt peilipäätyä ja ottipa sitten parin laukka-askeleen lähdönkin sieltä. Sen jälkeen laukka rullasi niin helposti, että kuskia hymyilytti. Olipahan pollen säikähtämisestä jotain apua kuitenkin.

Tunti oli alun epäilyistä huolimatta aika kiva. Pollea sai kyllä tahdittaa liikkumisen kanssa, mutta ei lähellekään niin paljoa kuin yleensä. Kuskilla ei edes loppunut kunto kesken, mikä on jo tämän hevosen kanssa saavutus. Mukavaa, että edes joskus tähdet ovat oikeassa asennossa siten, että ratsastelut näiden vähemmän dream team -pariksi sopivien hevosten kanssa jättävät ihan hyvän mielen.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Ylikierroksilla

Minusta alkaa tulla supertylsä Helvin kanssa. Maastoa, maastoa ja sitten villiintymishetkellä vielä vähän maastoa. Mutta jos aivot eivät käy millään kierroksella, on maasto sekä pollen että kuskin kannalta paras vaihtoehto. Harmi vain, että en muistanut kertoa Helville päivän teemana olevan tyhjää lyövä pää. Se nimittäin kävi kierroksilla minunkin puolestani.

Jo alkumetreillä tamma käveli reippaasti, mutta vaikutti ihan omalta, lupsakalta itseltään. Mutta sepä rentous tökkäsi kuin seinään tamman huomattua lunta lapiollaan heittävä ihminen. Se kyllä tasan tarkkaan ehti nähdä sen, mutta silti se valitsi ratkaisukseen silmänräpäyksessä tehdyn hännän ympäri pyörähdyksen ja laukan takaisin tallia kohti. Kuski puolestaan oli pöljyyksissään istunut ihan lunkisti kyydissä, mutta ihme ja kumma pysyi satulassa tamman vedettyä suunta omiin nimiinsä. Jäi siinä tosin jalustin matkasta samoin kuin ohjat, mutta ilmeisesti rentous palkitsi sen, että mätkähdin vain lähemmäs satulaa enkä huilannut alas saakka. Meni hetki ennen kuin tamma suostui pudottamaan raville ja ravista sai vielä maanitella käyntiä tovin. Heräsipä se puolinukuksissa ollut kuskikin sitten.

En suostunut lyömään hanskoja tiskiin, vaan pidin tammaa asetteluilla ja pienillä väistöillä työn parissa. Välillä keino tepsi, ja tamma rentoutui, mutta äkkiäpä se taas keksi uuden kytättävän. Loppureissu menikin siinä, että tamma kipitti pää pystyssä, säikähti paikallaan värähtäen ja kipitti vähän lisää. Hain tammaa aina keskittymään, mutta niin ne pienet hetket aina katosivat. Ehjin nahoin kuitenkin päästiin reissusta takaisin. Ei tullut tällä kertaa mielenrauhaa, mutta virkeyttä sitäkin enemmän.

Ps. Hyviä uutisia Veronan suunnalta. Tamma kävi klinikalla, ja diagnoosina oli kinnerjänteen ylöosan kiinnityskohdan venähdys. Tamma sai tulehduskipulääkkeet ja parin viikon kävelytyksen jälkeen sen pitäisi olla taas entisensä. Tässä ajassa onkin ehtinyt jo vähän tulla ikävä tätä toista muoria.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Maastosta mielenrauhaa

Suuntasin jälleen maastoon korvatessani torstaina väliin jäävän Helveilyn näin keskiviikkona. Tosin maneesilla oli käsitykseni mukaan jonkinlaista valmennusta, joten siksikin maasto oli ihan hyvä valinta.

Helvi oli alussa vähän laiskahko, kunnes se keksi alkaa pälyillä kaikkea ja säikähdellä, mikäli mikään antoi vähänkään siihen aihetta. Sen jälkeen allani kipittikin pää pystyssä kulkeva tamma, joka ei juuri ennen nokan kääntymistä kotitallia kohti muistanut, että kyydissä olevaa kuskia pitäisi kuunnella.

Otin sopiviin kohtiin myös hieman pohkeenväistöä. Alun muistuttelun jälkeen meni ihan kivasti, mutta pyöreyttä en pälyilyn takia saanut pollesta kaivettua. Olinpa tosin myös keikahtaa kyydistä, kun tamma ratkaisi pienen hangen kahlaamisen ottamalla ihmeellisiä loikkia moneen suuntaan. Onneksi Helvi teki loikat sen verran maltillisesti, että jalustimensa hukannut ja kaulaa halaileva kuski sai hilattua itsensä tukevampaan asentoon ennen lumipenkkaan tutustumista.

Kun tamman turpa osoitti jo kotitallia kohti, muisti se minunkin olemassaolon. Loppupätkä mentiinkin rauhallista ravia ja siitä sitten vielä käyntiä. Aika leppoisa kerta kaikkinensa, juuri sopivaa vastapainoa kiireiselle työpäivälle.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Opintojen äidin parissa

Sainpas korvattua vielä väliin jäävän perjantain lisäksi myös sunnuntain näin ennakkoon. Änkesin mukaan tiistain C/B-tunnille, jossa riittikin porukkaa yhdeksän ratsukon verran. Pollenani oli Jussi, treeninä portaittaiset pohkeenväistöt. Aihe oli siis sama kuin perjantain tunnilla tahkottu kuvio.

Alkulämmittelyiksi pyörittelimme päätyihin ja keskelle ympyröitä ravissa. Hevosta piti saada pyöreämmäksi, ja apuina olivat sisäpohje ja ulko-ohja. Sisäohjan piti puolestaan pysyä asetusta pyytäen nätisti paikallaan, jolloin hevoset kuulemma paremmin ottavat asetuksen vastaan. Jussihan pyöristyi kivasti, kunhan muistin huolehtia takapään liikkeestä myös. Oikea kierros tahtoi olla jähmeämpi, ja asetusten saamiseksi sai koputella sisäpohkeella ajatuksen kanssa. Tajusin myös, että monesti laitan hevosen noin puoliksi oikeinpäin ja sitten unohdan sen kokonaan. Ei ihme, että hevosen pyöreys katoaa, jos se lakkaa kesken työn saamasta ohjeita.

Portaittainen pohkeenväistö aloitettiin ensin käynnissä, sitten ravissa. Käynnissä homma oli helppoa. Jussi väisti kevyesti, ja etupää johti menoa toivotusti. Tosin suoristuksissa sai olla tarkka, sillä muuten polle jatkoi mieluusti puolittaista väistöä edelleen. Jäin miettimään näissä kohdin, jäänkö jotenkin pyytämään väistöä vielä, sillä liki joka kerta sai korjata ulkopuolelta, että Jussi pysyisi suorassa. Ehkä jään istumaan vinkkaraan? Lisää mysteerejä ratkottavaksi.

Ravissa puolestaan menin taas puoliteholla. Laittelin Jussin vähän sinnepäin ja annoin mennä, mutta onneksi opettaja oli tarkkana. Häneltä tuli noottia siitä, että Jussi osaa väistää paljon tehokkaammin, joten laitapa se niin tekemään. Keskityin sitten ottamaan etupäätä vähän hitaammaksi ja pyytämään pohkeella Jussia astumaan syvemmälle rungon alle. Kun olin itse hommasta kartalla, Jussi palkitsi sen väistämättä oikein hienosti. Mitenhän sitä oppisi pysymään hereillä tunnin ajan? Nyt näyttää siltä, että ainakin puolet ajasta menee haihatellessa, kun aikaa voisi käyttää huomattavastikin tehokkaammin.

Lopuksi samaa homma tehtiin myös laukassa. Oikeaan kierrokseen homma toimi edelleen hyvin. Olin erityisen tyytyväinen siihen, että sain asetuksen pysymään laukan suuntaisena. Yleensä onnistun pistämään sen aina vasta-asetukseksi, mutta tällä kertaa jokin toimi. Jussi otti muutamat väistölaukka-askeleet helposti eikä suoristumisessa tarvinnut tehdä niin paljon hommia kuin aikaisemmin. Kenties polle oli ymmärtänyt homman jujun eikä viitsinyt enää niin paljon puskea. Tosin lyhyttä sivua lähestyttäessä polle olisi mieluusti kaartanut jo reippaasti aiemmin, muta opettajan hoksautuksella kiinnitin siihen huomiota, ja nekin kohdat saatiin ratsastettua järkevästi.

Vasemmassa kierroksessa tehtävä sujui myös hyvin. Mitä nyt Jussi kyttäsi peilipäädyn ovea ja otti parit maltilliset laukkapoistumiset ennakkovaroittamatta. Onneksi polle lähti niin varoittamatta, etten ehtinyt jännittyä ja ehkäpä siksi pysyin myös hyvin satulassa. Jussi otti myös vähän kierroksia tämän jälkeen, joten sain melkoisesti uskotella sille, että minä olen edelleen se, joka painaa kaasua ja jarruttaakin, jos siltä tuntuu. Opettaja ohjeisti säikähdysten jälkeen ratsastamaan peilipäätyyn mennyt pitkä sivu tekemällä koko ajan voltteja. Näin Jussin huomio pysyisi työskentelyssä eikä se ehtisi kyttäillä mitään. Ohje toimi mainiosti, ja jo ensimmäisellä kerralla säikähdyksen jälkeen Jussi meni päädyn oikein nätisti.

Tunnin arvostelu voisi olla ihan kiva. Jussi toimi pääsääntöisesti mukavasti, mutta on meillä ollut parempiakin kertoja. Treeniaihe oli opettava, ja sitä tahkosi mielellään. Huomisen jälkeen tuleekin sitten pahimmassa tapauksessa peräti viikon ja päivän mittainen ratsastustauko, apua. Verona-reppanan jalka tosiaan oireilee vielä, mutta maanantaina siihen saadaan toivottavasti selkoa hyvällä tuloksella.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Muutamia onnistuneita askelia

Sunnuntain tunti oli melkein kuin perjantain kertaus. Ratsuna oli Lore, ja treeniaiheena pohkeenväistö sekä lisäykset ravissa ja laukassa.

Pohkeenväistöä tehtiin lävistäjää seuraten ja asetus pidettiin väistättävän pohkeen puolella. Opetta kehotti huolehtimaan siitä, ettei polle luista väistöstä puskemalla ulkolapa edellä. Pohkeenväistö oli perjantaista työläämpää, ehkä siksi, että sitä tehtiin pitkä pätkä kerralla. Lore kyllä yritti, mutta välillä sitä hermostutti kovasti. Opettaja kehotti hakemaan jokaisen vähänkin sinnepäin olevan hyvän hetken ja rentoutumaan, jotta hevonenkin uskaltaa huokaista. Kun sain Lorea ensinnäkin rentoutumaan ja toiseksi olemaan puskematta ulos, saimme muutamia oikein hyviä askelia.

Tämän jälkeen hyvästä väistökohdasta koetettiin saada nostettua ravi ja jatkettua väistöä. Tästä ei tullut oikein mitään. Jos sainkin Loren aseteltua hyvin väistöön, vei raviin siirtyminen kaiken tehdyn työn. Ilmeisesti minulla levisi pakka sen verran käsiin, ettei Lorekaan voinut pysyä kasassa. No, aina ei voi onnistua. Sillä on mentävä.

Ravissa homma oli käyntiä haastavampaa. Lore tahtoi tulkita sisäpohkeeni vauhtimerkiksi, mutta kun rohkenin pidättää etenkin ulkopuolta tarpeeksi, saatiin taas vähän sinnepäin olevia väistöä. Opettaja kehotti ottamaan vähän loivempaa väistöä, jotta hevonen saisi jalkansa järjestykseen ja rohkenisi venyttää sitä enemmän runkonsa alle. Muutamat hyvät askeleet saatiin tähänkin suuntaan. Työläästi, mutta erittäin palkitsevasti.

Sitten treeniaihe vaihdettiin pitkille sivuille tehtyihin lisäyksiin ravissa ja käynnissä. Ravissa lisäykset lähtivät aika nätisti, vaikka parit kerrat Lore rikkoi laukalle. Noina kertoina huomasin, että olin antanut etupään mennä ihan miten sattuu, jolloin pohjepyynnöstä hevonen toki vaihtoi laukalle. Kun ymmärsin kontrolloida etupäätä tarpeen mukaan, Lore lisäsi hienosti. Näistä hetkistä olin kovin tyytyväinen. Myös hitaampaan raviin siirtyminen onnistui kohtuullisesti, vaikka Lore olisi mieluusti huristellut vauhdikkaammassa ravissa koko ajan.

Laukassa siirtymä ei ollutkaan enää ihan niin hallittua. Lisäys oikeaan kierrokseen tehtynä toki lähti kivasti, mutta siitäpä ei niin vain siirryttykään enää hitaampaan laukkaan. Yritin istua syvemmälle satulaan ja hidastaa äänelläkin, mutta polle vain humpuutteli menemään. Ei mitään päätöntä menoa, mutta selvästi hevosen hallitsemaa, ei minun. Oli vähän harmi, sillä lisäys oli niin kiva ja kohtuullisen rauhallinen, mutta siitä eteenpäin homma ei ollut enää minun nimissäni. Pitäisi opetella myös hidastamaan järkevästi näillä vähän reippaammilla hevosilla.

Vasempaan kierrokseen ei tehty lisäyksiä, vaan siirryttiin ympyrälle työstämään hevosia suoraksi ja rennoksi. Lorella oli vauhti ja sisälle kaatuminen päällä. Vaikka miten yritin hidastaa ja koputella sisäpohkeella hevosta suoremmaksi, mitään ei tapahtunut. Ei oikeastaan yhtään mitään. Kuskilta alkoi kunto ja usko loppua, kun mitään ei tapahtunut. Harmillista, että tunti päättyi vähän kehnommin, mutta onneksi opettajalta tuli kannustavaa loppupalautetta. Kuulemma olimme onnistuneet esittelemään muutamia oikein hyviä askeleita, joista olin tosi tyytyväinen. Kyllä muutama onnistunutkin hetki palkitsee.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Kaahailua kavaleteilla

Mitäpä muuta sitä perjantai-iltana voisi tehdä kuin jäädä hetkellisen päähänpiston seurauksena estetunnille heti oman tunnin perään? Tunnilla oli roimasti tilaa, joten en malttanut olla kysymättä, josko mukaan mahtuisi. Ja mahtuihan sinne, ja pollelistasta pääsin valkkamaan ratsuksi Pokun. Kunnon esteiden sijasta hyppelimme peruskavaletteja ja piirun verran siitä korotettuja. Olisikohan korkeus ollut sitten noin 50 cm enimmillään.

Tunti aloitettiin hyppäämällä yhtä kavalettia joko aina kerran tai sitten pyöräyttämällä ympyrän kahdesti. Pokun laukka oli tahmeaa ja oikean kierroksen ollessa kyseessä se puski valtavasti sisään. Lähestyminen kaarteessa olevalle kavaletille oli kauhea. En saanut sisäpohjetta läpi, joten kavaletille tultiin sammuneessa laukassa vähän mistä kohti sattuu. Törmäsin myös pitkästä aikaa sukeltamistaitooni. Lähdin hyppyyn siitä kohdin, mistä reippaasti etenevä hevonen olisi lähtenyt. Mutta koska Poku oli puoliunessa, se hyppäsi vasta hetken päästä minun oletuksestani. Ei pitäisi ennakoida, tässä taas opetus siitä.

Samaa kavaletti hurauteltiin vielä vasemmassa laukassa. Mukaan otettiin myös toinen kavaletti, jolle kaarrettiin pitkältä sivulta kohtuullisen jyrkästi. Vasemmalle laukka eteni jo paremmin ja helpommin ohjattavana. Siksipä tiukempi kaarrekin onnistui ihan hyvin, vaikka laukka vähän hyytyikin siinä. Poku kuitenkin bongasi kavaletin ja spurttasi aina sitä kohti. On kivaa hypätä hevosella, joka pitää itsekin puuhasta. Harmi vain, että Poku laahustaa muina hetkinä, kun estettä ei ole näkyvillä. Tai kuskin vika se itse asiassa on, kun ei saa hevosta liikkeelle muuten kuin estettä päin ohjatessa.

Tämän jälkeen siirryttiin kolmen kavaletin suoralle. Oikeassa kierroksessa piti saada kolme ja neljä askelta ja vasemmassa toki askeleet toisinpäin. Oikeassa kierroksessa lähestymiset olivat puskemisen takia hirveitä. Laukka sitten sammui niiden takia ja parit kerrat rymysimme kavaletin yli ravissa ja laukka nousi vasta sen jälkeen. Yhden kerran taisin saada oikeat askelmäärät oikeassa kierroksessa, muuten meni höpöksi. En vain saanut pollen puskemista kuriin millään opilla, jolloin lähestymiset menivät mönkään. Vasemmassa kierroksessa ensimmäinen väli meni hyvin, mutta taisin jäädä sitten jarruttamaan hevosta, sillä kolmannen kavaletin hyppyyn tuli alussa töksäytyksiä. Sitten tajusin pyytää kaasua jo toisen kavaletin kohdalla, jolloin homma sujui jälleen helposti, ja opettajakin oli tyytyväinen.

Sitten kokeiltiinkin kaarevalla uralla olevia kavalatteja, joiden väliin piti saada viisi askelta ja oikea laukka vaihtumaan vasemmalle. Poku taas laahusti, mutta tajutessaan kavaletin olevan kulkureitillä, se tsemppasi hienosti. Näinpä se imi esteelle ja sitä kautta saimme laukat vaihtumaan ongelmitta. Eikä näinä kertoina tarvinnut sukellella, sillä olimme samassa rytmissä hevosen kanssa. Jälleen mukavan vaivatonta, kun oli samassa pisteessä etenemässä hevosen kanssa.

Lopuksi hypättiin pieni rata. Oikeassa kierroksessa kaarrettiin lyhyeltä sivulta kavaletille, koetettiin vaihtaa laukka, suunnattiin kolmen kavaletin suoralle, kaarevan uran kavaletit laukanvaihdolla, siitä oikeassa laukassa ihan tunnin alussa hypätty kavaletti ja lopuksi vielä radan aloittanut kavaletti. Poku heräsi juuri ja juuri ennen ensimmäistä kavalettia, jolloin laukka oli sammunut pahemman kerran, mutta yli mentiin kuitenkin. Laukka ei myöskään vaihtunut, vaan piti käydä ravissa. Siinä vaiheessa Poku muisti jälleen olevansa esteradalla ja pisti kaasua pesään. Opettaja huuteli ottamaan hevosta kontrolliin ennen suoraa. Se menikin oikein mukavasti. Kaarevan tien kavaleteille Poku otti vauhdin omiin nimiinsä ja siitäpä seurasi ongelmia. Toisen kavaletin jälkeen olisi pitänyt kaartaa aika tiukasti toiseen hyppyyn, mutta koska hevonen ei ollut kuulolla, mentiin sitä komeasti ohi. Opettaja käski takaisin kaarevan kavalettireitin alkuun, mutta kuski ei viitsinyt herätä vieläkään. Tällä kertaa yritin ohjata Pokun hyppäämään kavaletin hullussa kulmassa, jolloin polle stoppasi eteen. Onneksi niin pehmeästi, ettei ollut vaikea pysyä kyydissä. Otin sitten ympyrän ja paremalla lähestymisellä pääsimme yli ja loppumatka viimeiselle kavaletille sujui kohtalaisesti. Melkoista rämpimistä paikoitellen, mutta niin siinä käy, kun kuski alkaa nukkua kesken kaiken. Opettaja pisti meidän uusimaan radan. Nyt meni vähän paremmin, joskaan laukka ei vaihtunut vaadituissa kohdissa. Mutta saimme kuitenkin hypeltyä kaikki esteet yhdellä kerralla, ja vauhti oli enemmän minun hallinnassani.

Tunti oli muutamista hutiloinneista huolimatta kiva. Plussaa minulle siitä, että katse pysyi monina kertoina oikeaan suuntaan eikä pelottanut oikeastaan yhtään. Ei edes niinä hetkinä, kun vauhti oli Pokun kavioissa, sillä tiesin hevosen menevän kavaleteista yli ellen tee jotain todella väärää. Ja niinhän Poku menikin, aika onnessaan myös. Parannettavaa olisi ollut siinä, etten olisi saanut jäädä matkustelemaan, vaan olisi pitänyt ottaa homma keskittymisen kanssa kotiin. Mutta jotenkin siinä vauhdin hurmassa se tahtoi unohtua. Mukavaa oli ja tunti auttoi ratkaisemaan sen, ettei Poku ole estekisapolleni. Ei ainakaan niin kauaa, kun en saa sitä kääntymään niin kuin haluan ja kaasuttamaan myös ilman esteitä. Kuskilla on vielä opittavaa ennen kuin voi startata tämän herran kanssa mitään kisoja.

Istuntatreenistä väistöihin

Innostuinpa sitten perjantain kunniaksi jäämään vielä omaa tuntiani seuranneelle estetunnille. Mutta käydäänpä ensin se oma tunti läpi, sitten vasta estekaahailut.

Koulutunnille minulle oli pistetty Lore. Tunnin aluksi kertailtiin kevyesti istuntaa. Ensin hyvää asentoa etsittiin nakkaamalla jalat satulan eteen ja tunnustelemalla, miten selkä asettuu siinä. Sama tunne piti viedä takaisin normaaliin istuntaan. Lisäksi nousimme jalustimilla seisomaan ja venytimme lonkkia vetreämmäksi, jotta jalat asettuisivat oikealle kohdalle. Pääosin istuntani saatiin kohdilleen näillä harjoituksilla, mutta selälläni oli vähän taipumusta mennä notkolle. Tuntui hullunkuriselta saada se oikeaan asentoon, sillä niinä hetkinä tuntui kuin olisin ollut ihan mutkalla. Vaikka olo ei ihan täysin tukevalta tuntunut, oli se jotenkin siinä istuessa oli kuitenkin jotenkin jämäkämpi olo, aivan kuin olisi ollut hevosta lähempänä.

Kun istunta oli saatu kuntoon paikoillaan, testattiin sen pysymistä käynnissä, ravissa ja laukassa. Käynnissä meni ihan hyvin. Loren ravi on hieman korkeaa, joten alussa meni tovi ennen kuin aloin pysyä kyydissä. Korjattu asento auttoi tässä, vaikka edelleen tuntui kuin olisin istunut ihan liian edessä. Myönnän kyllä, että tahdon liukua aina halailemaa sitä takakaarta, joten ei ihme, että oikea paikka tuntui vähän vieraalta. Loren laukka puolestaan on jotain ihan outoa. Yritin keskittyä ajattelemaan sitä, että liikkeestä huolimatta pysyn lähellä satulaa enkä lähde pomppimaan irti siitä. Opettajalta tuli korjauskehotuksena siirtää pohjetta ihan piirun verran eteen, mistä olin positiivisesti yllättynyt. Olenhan aiemmin saanut kommenttia siitä, että pohkeeni on aivan liian edessä. Kun sain hahmoteltua taas Loren laukkaa, pääsin istumaan siihen siedettävän kivasti.

Tämän jälkeen ehdimme vielä treenailla väistöjä käynnissä, ravissa ja laukassa. Väistöt taitavat olla Lorelle vieläkin vähän hankalia eikä se esimerkiksi astu väistävällä jalalla kovin syvälle rungon alle. Mutt askel kerrallaan, niin eivätköhän väistötkin aukea ruunalle. Väistöissä sain olla tarkka siinä, että otin pollen kuulolle ja lyhyemmälle askeleelle, jotta väistöt lähtivät etenemään pitkältä sivulta keskemmäs. Lore tahtoi myös helposti lähteä puskemaan lapa edellä, joten portaittain tehtyyn väistöön kuuluneet suoristukset vaativat myös korjausta ulkopuolelta.

Ravissa väistöt vaativat vielä enemmän keskittymistä. Lore olisi mieluusti korvannut väistön vauhdilla, mutta sinnikkäällä jarruttelulla saatiin muutamia hyviä hetkiä. Laukassa vauhtia oli paikoin liikaakin, jolloin opettaja kehotti tekemään väistöä enemmän istunnalla kuin pohkeella, jonka polle halusi tulkita ainoastaan vauhtimerkiksi. Lore tekikin väistöt aika kivasti, kun painoapua vei väistön suuntaan.

Tunti ei ollut yhtään hullumpi. Oli mukava pitkästä aikaa saada istuntaoppia ja oli kiva huomata, että hetkittäins itä istui ihan oikeinpäin. Väistötkin olivat aika kivoja, ja Lore yritti tehdä asiat niin hyvin kuin osasi. Mitä nyt välissä kaasutteli, kun se tuntui siitä mielekkäämmältä vaihtoehdolta. Tunti hurahti nopeasti, ja se on aina merkki mielenkiintoisesta sisällöstä.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Eihän siitä käveleskelystä tarpeeksi saa

Työpäivä oli sen verran raskas, etteivät aivoni jaksaneet taipua mihinkään koulukiemura-ajatukseen, joten suuntasin Helvin kanssa maastoon. Harjauksessa ja varustettaessa tamma oli taas kuin sitruunan syönyt. Tällä kertaa pystyin vähän vakuuttavammin jatkamaan puuhaani, mutta etupään lähellä piti jo vähän katsella. Tamma kun tehosti kiukustaan kertomista sillä, että yritti näykkäillä toistuvasti. En käsitä, mikä tammaa riivaa noina hetkinä. Sitten kun kamppeet ovat päällä, se rauhoittuu normaalimmaksi itsekseen. Mutta sitä ennen se on kuin teini-ikäinen kakara, jota kiukuttaa tasan kaikki.

Lopulta kuitenkin pääsimme sinne käppäilemään. Nollakeli pisti lumen tietenkin tarttumaan kavioihin, mutta onneksi ne lähtivät myös aika hyvin irti. Niiden takia päädyin kuitenkin pitäytymään käynnissä. Helvissä oli hyvin virtaa, se jopa nosteli itsekseen pariin kertaan ravit ja kahlasi pienessä hangessa todella terhakkaasti eteenpäin. Piti sitten ihan ajatuksen kanssa ottaa pysähdyksiä, ettei tamma luulisi, että kuskia saa viedä miten haluaa.

Näin sitten meni viiden peräkkäinen hevostelupäivä. Huomenna olisi sitten kuudes edessä ja onneksi ratsailla opetuksen kera, niin pääsee itsekin vähän jumppaamaan aivoja.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Käveleskelyä osa 4

Näiden mielenkiinnottomien otsikoiden sarja jatkuu vielä tämän kirjoituksen verran. Veronan kanssa siis luvassa oli jälleen kävelyä. Aamutallin tehnyt oli pistänyt yleisvihkoon tietoa, että Verona oli könkännyt pahemmin aamulla tarhamatkalla. Hakiessani sen sieltä pois oikea etunen näytti vähän siltä, että olisi ollut hitusen turvonnut. Jalka olikin lämpimämpi kuin vasen, mutta ei mitään aristusta, ja painon tamma jakoi edelleen tasan kaikille jaloilleen.

Soittelin kuitenkin tilanteesta omistajalle, ja saimme ohjeeksi käydä testailemassa kävelyä. Verona käveli edelleen reippaasti, mutta nyt kävelyssä huomasi vähän epäpuhtautta. Kävimme sitten tallustelemassa rauhallisesti pienen matkan. Tamma oli edelleen myös kiinnostunut ympäristöstä ja nappaili havuja syötäväkseen. Keljua, että eläimet pyrkivät peittämään vaivansa viimeiseen asti. Siinä suhteessa ne saisivat osata vinkata heti alkuvaiheessa, että nyt jokin on vialla. Käppäilyn jälkeen kylmäsin jalan tuttuun tapaan.

Pitää nyt toivoa, että tästä takapakista huolimatta jalassa ei olisi mitään vakavampaa. Inhottavia tuollaiset vaivat, niin ihmisillä kuin eläimillä.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Käveleskelyä osa 3

Ei mitään uutta Veronan kanssa. Kävimme puolen tunnin kävelyn taluttaen, ja tamma liikkui reippaasti ja tutkiskeli kaikkea. Säikähti myös häkissään räksyttänytta pystykorvaa, vaikka oli jo tovin ehtinyt sitä tuijottaa. Reissun jälkeen kylmäsin tamman jalat, kuten muinakin kertoina.

Kumma homma, miten tuolla tallilla viihtyy. Nytkin laittelin iltaruoat kaikessa rauhassa ja kirjoitin vihkoon tekemisistä. Työpäivän päätteeksi on kyllä rentouttavaa puuhata kaukana tietokoneista ja etenkin eläimien parissa. Niin ne otukset vain rentouttavat ja vievät ajatukset kauas stressaavista asioita.

Ps. Päätin jänistää tallin 20.3. järjestettävistä koulukisoista, mutta jos sitä rohkenisi osallistua estekisoihin 10.4.? Siellä olisi valittavana 50-60 sentin rata, jota ei tarvitsisi jännittää niin paljoa. Voisi keskittyä hyvään suoritukseen ja ehkä jopa nauttia hyppelystä. Kisapollena olisi hyvin suurella todennäköisyydellä Pera. Toisaalta myös Poku houkuttelisi, mutta se ei taida herätä ennen luokan viimeistä estettä, jolloin raahustaisimme luokan hidastetulla tahdilla läpi. Onhan tässä tosin aikaa mietiskellä valintaa ja ehkä jopa käydä pari ylimääräistä hyppykertaakin.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Käveleskelyä osa 2

Tänään Veronan kanssa oli luvassa jälleen käveleskelyä. Koska eilen oli mennyt hyvin, puin toiveikkaana satulan ja suitset tammalle. Harjausvaiheessa tsekattuna oikea etunen ei tuntunut yhtään vasenta kummemmalta eikä tamma aristellut sitä vieläkään. Tarkkailin myös sitä, miten tamma seisoo. Paino näytti olevan tasaisesti kaikilla jaloilla eikä se lepuuttanut oikeaa tai muitakaan jalkojaan niin, että olisi pistänyt silmään.

Tämän jälkeen oli hyvä lähteä käppäilemään maneesiin. Verona liikkui halukkaasti pitkää askelta. Kävelimme rauhassa monta kierrosta lämmittelynä, ja niiden aikana tutkiskelin jalkoja ja koetin nähdä, jos se varoisi niitä. Mitään ei näkynyt, joten päätin testailla käyntiä selästä käsin. Sama meno jatkui, ja tamma kulki ihan hyvin. Yritin silmät kiinni tuntea myös, jos askelluksessa olisi jotain outoa. Eipä minun olemattomalla asiantuntemuksella mitään tuntunut. Olin selässä ehkä kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen hyppäsin alas ja kävelytin vielä maasta.

Tutkiskelin jalat uudelleen ratsastuksen jälkeen. Nyt molemmat etuset olivat hieman lämpimät. Edelleenkään ei mitään aristusta, mutta kylmäsin jalat kuitenkin. Tamma jaksoi myös oikein hienosti seistä pesupaikalla. Tosin ehtipä se säikäyttää minut sillä, kun siltä tuli muutamat pienet verinorot sieraimesta. Onneksi tallissa oli eläinlääkäri paikalla, jolta saatoin varmistaa, että hevonen on ihan ok. Veronalle jälleen kiitokset siitä, kuinka hyvin se kesti verinorojen putsailut. Tämä polle saa minut melkein jo kääntämään kelkkani sen suhteen, että tamma on mahdoton ajatus omaksi hevoseksi.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Työskentelyä ja onnistumisia

Sunnuntain hepastelut eivät tietenkään jääneet kävelylenkkiin, sillä iltapäivällä oli vuorossa oma tunti. Pollevalinta oli sattunut kohdilleen, ja suuntasimme treenien pariin Jussin kanssa. Aiheena oli takapään väistättäminen ulommas ympyrällä tavoitteena saada hevonen pyöristymään sekä laukan pidentäminen.

Homma aloitettiin ensin käynnissä. Lyhyille sivuille pyöräytettyjen ympyröiden aikana hevonen pistettiin väistämään takapäätä ulommas siten, että molemmat takajalat väistävät. Minulla kesti tovin tajuta, että etupää pitää ottaa kunnolla haltuun (etenkin ulkopuoli) ennen kuin voin kuvitellakaan pyytäväni takapäätä väistämään. Alussa menin siis loivaa väistöä, jossa lähinnä sisäjalka väisti. Opettajan ohjeistuksella opin viimein jarruttamaan etupäätä siten, että Jussin molemmat takajalat lähtivät väistämään. Näinä hetkinä hevonen pyöristyi hienosti, mutta olisin saanut olla paljon tarkempi huomaamaan myötäyshetket. Miten sitä aina voikin unohtua roikkumaan siihen ohjaan?

Pitkille sivuille puolestaan otettiin tarpeen mukaisesti myötä- tai vasta-asetuksia. Niiden avulla hevosta haettiin myös pyöreäksi, ja kun se toteutui, jatkettiin matkaa suoraan niin kauan kuin hevonen malttoi pysyä pyöreänä. Tässä kohtaa Jussi tuntui aika tahmealta. Asetuksia sai pyydellä kunnolla ennen kuin se malttoi pyöristyä. Mutta kun asetuksen oli saanut menemään toivotusti läpi, pysyi pyöreys suoraankin edetessä paljon paremmin.

Samat kuviot tehtiin myös ravissa, joskin takapään väistätystä ulommas tehtiin todella paljon lievemmin, enemmän ajatuksen tasolla. Käyntitreenit olivat menneet mukavasti perille, sillä pätkittäin Jussi loksahteli kevyesti oikeinpäin. Opettaja kuitenkin hoksautti tarkkailemaan, että hevosen etupää pysyy ohjien keskellä. Jussi tahtoikin puskea etuosallaan ulommas, jolloin sain tehdä melkoisesti töitä, että hevonen oli edes sinnepäin suorassa. En oikein keksinyt oikeita apuja tuon korjaamiseen paremmin, vaan jouduin kerta toisen jälkeen asettelemaan hevosen suoraksi. Mutta ne lyhyet suorat hetket olivat todella antoisia. Hevosta oli paljon helpompi ratsastaa, ja se myös rentoutui nopeasti ollessaan suora. Pitääkin jatkossa alkaa kiinnittää huomiota myös tähän, niiden miljoonan muun asian lisäksi.

Laukassa puolestaan teimme edelleen noin kymmenen metrin halkaisijan ympyrät ja muutamien normaalien pitkien sivujen laukkausten jälkeen lähdimme lisäämään. Jussin laukka on ehdottomasti sen paras askellaji, joten ympyrät menivät ponnekkaasti. Kunhan kuski olisi vain muistanut tarkkailla sitä etuosan suoruutta vielä paremmin. Muistin kuitenkin ajoittain laittaa pollen suoraksi ja laukasta tuli vieläkin parempaa. Opettaja neuvoikin pitkillä sivuilla ottamaan pidätteitä ulko-ohjasta, jotta hevonen ei pyrkisi puskemaan sisällepäin. Näitä ohjeita noudattaen saimme Jussin kanssa tehtyä parit sellaiset pidennykset, että oksat pois. Hevonen oli suora, kuulolla ja jopa pyöreä. Siitä vain vähän pohjetta, niin Jussi lisäsi vaivattomasti ja hallitusti. Tuntui kuin olisin jälleen istunut tuolilla, sillä laukka oli niin tasaista, helppoa, mutta silti pontevaa. Kerrassaan huippu tunne! Opettajallekin tätä kokemusta hehkutin, ja hän tuumasikin, että niinä hetkinä istuntanikin oli ollut todella hyvä. Mikäpä siinä tosiaan istua, kun hevonen toimii alla kuin unelma.

Oli mukava saada taas noin hyvät onnistumiset laukassa. Tunnilla tuli säädettyä kyllä aika paljon eikä meno ollut ihan niin pyöreän rentoa kuin parhaina hetkinä. Nuo laukan hyvät onnistumiset tosin pyyhkivät ne vähän vaivalloisemmat hetket samantien pois. Olisin mieluusti vain laukannut, laukannut ja laukannut. Niinä parhaina hetkinä siinä Jussin toimivassa laukassa olisi varmasti voinut vaikka täytellä ristikkoa ja siemailla teetä ilman että kynä olisi piirrellyt omiaan tai tee läikkynyt. Todellakin lisää tällaista, kiitos!

Käveleskelyä osa 1

Veronan kanssa aurinkoinen sunnuntai kului noin puolen tunnin käyntilenkillä maasta käsin. Tamman jalkahan oli alkanut oireilla viime maanantaina eikä se vielä eilenkään ollut täysin puhdas, joten omistajan ohjeiden mukaan otimme talutusreissun ja kylmäyksen.

Onneksi jalka oli jo eilen vaikuttanut paremmalta eikä se tänäänkään kummemmin oireillut. Verona kulki talutettaessa reippaasti pitkää askelta, mutta nätisti ja tuntui nauttivan hyvästä säästä ja muustakin kuin karsinan tai tarhan maisemien katselusta. Pitää huomenna vielä katsella, miltä jalka vaikuttaa. Sitten sen pohjalta suuntaamme joko uudelle käyntilenkille tai sitten kipuan selkään ja menemme maneesissa kevyesti käynnissä.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Tyylipuhtaus kaukana, mutta yli mentiin

Olisihan se pitänyt tietää, että estetunti koittaa heti, kun unohdan turvaliivin. Näin kävi perjantai-illan kunniaksi. Pollevalinnan nähtyäni teki mieli nakata hanskat tiskiin. Tapsa. Tarvitseeko sanoa muuta? Tällä kertaa tarvitsee, sillä onneksi ennakoiva murehtinen oli valtaosaksi turhaa.

Olin jättänyt jalkaani pidemmät kannukset, mutta nakkasin ne alkuverkan aikana pois. Jalkani eivät tahtoneet pysyä kunnolla paikoillaan, joten olisin sohinut niillä tahtomattakin hevosta. Ja Tapsan ollessa kyseessä, otin mieluummin riskin hitaudesta kuin sen, että hevonen joutuu kärsimään kuskin hallitsemattomista jaloista. Onneksi päätöstä ei juuri tarvinnut katua, sillä Tapsa liikkui ihan siedettävästi ilman niitäkin. Kunhan kuski uskoi itseensä ja kykyyn saada hevonen liikkumaan. Alkuverkassa mentiin laukassa kahta kaarevalla uralla olevaa kavalettiä, joiden väliin tuli saada kolme askelta. Mentiin parit kerrat neljällä, mutta pienellä vauhdittamisella sekä reitin muutoksella saimme hyvät kolme askelta.

Tämän jälkeen jatkettiinkin kahden aikaisemman kavaletin kautta suoralla olleille kavaletille ja pystylle. Kaarevalla uralla olleiden kavalettien väliin kolme askelta, toisen ja kolmannen kavaletin väliin viisi ja kavaletin ja pystyn väliin taas kolme. En saanut kertaakaan jokaista laukkapätkää oikeilla laukka-askelilla, mutta opettaja armahti. Yhden kerran taisin saada ekan välin hyvin nappiin, toisella kerralla ehkä suoralta linjalta yhden välin. Hyvää suorituksessamme oli kuitenkin se, että Tapsa liikkui, vaikkakin lyhyesti, ja kuski tuijotteli eteenpäin. Hypyt olivat pieniä, joten mukautumisessa ei ollut mitään ongelmaa.

Tämän jälkeen kokeiltiin kavaletin avulla laukanvaihtoa. Kavaletti oli lävistäjällä ja sille kaarrettiin vasemmassa laukassa seinän kautta ja koetettiin vaihtaa laukka oikeaan. Kaarre hyydytti Tapsan niin pahoin, etten saanut sitä enää sellaiseen laukkaan, että laukka olisi vaihtunut. Ei ollut meidän heiniämme tämä treeni, onnistumatta jäi. Onneksi sitä tahkottiin vain kaksi kertaa, niin ei jäänyt harmittamaan kummemmin.

Sitten vuorossa oli kavaletin ja ensin pystyn, sitten okserin suora yhden laukka-askeleen välillä. Tässä saikin tehdä hommia. Tapsa lähti ihan normaalisti, mutta alkoi hyytyä kavalettia lähestyessä. Siinä yhden laukka-askeleen välissä se kerkesi kieltämäänkin, mutta onneksi niin hitaasti, ettei ollut mitään ongelmia. Ei muuta kuin uusiksi kunnon nohituksella. Tällä kertaa mentiin yliin, mutta madellen. Sitten pysty muuttuikin korkeammaksi okseriksi, ja kuskia alkoi  huolettaa vielä enemmän sen yli pääseminen. Tapsapa nappasi kuskin huolen ja hidasteli entisestään. Opettaja komensi napauttamaan kavaletin jälkeen raipalla. Tein työtä käskettyä ja lisäsin myös melkoisia ääniapuja mukaan. Lopulla porukalla oli kyllä hauskaa niitä kuunnellessa.

Tunnin hauskin sattumus oli se, kun Tapsa tuli okserille niin hitaasti, että tajusin sen kieltävän ja nakkasin hanskat tiskiin. Mutta pollepa otti ja jarrutti liki pysähdyksiin, kunnes päättikin lähteä hyppyyn. Minähän olin jo muissa maailmoissa, joten hyppy tuli yllätyksenä ja lähdin Tapsan vetämänä hyppyyn. Livahti siinä yllätyksessä ponnekas ja perinteikäs kirosanakin huulilta. Kaikeksi onneksi ohjat oli sen verran löysällä, etten kiskaissut suusta pollea. Jälkikäteen nauratti, olihan se varmasti näyttänyt hullunkuriselta. Samalla oli taas arvokas oppitunnin paikka: ajatus esteen yli eikä saa luovuttaa.

Lopuksi mahdutettiin pieni rata. Aloitettiin laukanvaihtokavaletilla, mentiin yhden laukkavälin kavaletti ja okseri ja siitä jälkimmäinen kaarevan uran kavaletti sekä toinen suora. Laukka ei vaihtunut, ja Tapsa alkoi tuttuun tapaan hidastella kavaletin ja okserin suoralla. Niinpä karjaisin, opettaja karjaisi, ja lopulta Tapsa heräsi. Okseri ylittyi hienosti ja kaarevan kavaletin aloittama suora sujui oikeilla askelilla niin kevyesti ja helposti, että kuski vain hymyili kyydissä.

Tunti ei siis tosiaan ollut tyylipuhdasta nähnytkään. Ääntä tuli käytettyä aika paljon, sillä raipalla hevosta ei eteen saanut. Ääniavut olivat kuitenkin niissä kohdin, jolloin hevonen oikeasti suunnitteli omiaan eli hidastamista, mahdollisesti kieltämistä. Vaikka kaikki treenit eivät mennetkään putkeen, Tapsa kulki paljon paremmin kuin aikaisemmin. Se myös tuntui välillä itsekin muistavan, ettei hyppääminen olekaan yhtään hullumpaa puuhaa. Itsessä olin tyytyväinen siihen, että istunta pysyi hypyissä ihan hyvin, ja katsekin muisti useana kertana olla oikeaan suuntaan. Ei siis yhtään hullumpi kerta, joten hyvä mieli jäi. Tapsa ansaitsi runsaat kehut ja rapsutukset, joten eiköhän papalle jäänyt myös hyvä mieli tunnista.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Nihkeää menoa ja pukki

Suuntasimme Helvin kanssa maneesille. Ajattelin kertailla oppeja asettamisesta sisäpohkeen ja ulko-ohjan avulla. Olipa ajatus taas kadonnut tuosta aiheesta, sillä tykkäsin nykiä sisäohjasta tahtomattanikin, kun ulkokäsi puolestaan lipui suoruutta kohti. Keskittymisen jälkeen sain itseni aina hetkittäin kasaan, jolloin pystyin vaatimaan Helviäkin oikeinpäin. Käynnissä homma alkoi sujua, ja Helvi pyöristyikin ihan kivasti. Tosin takapää tahtoi sammua, joten itseni kasassa pidon lisäksi sain nohittaa tammaa liikkumaan pyöreyden kanssa.

Ravissa hommasta ei tahtonut tulla mitään. Helvi liikkui laiskasti, jolloin kaikenlainen ajatus ohjiin koskemisesta tarkoitti enemmänkin hidastamista kuin mitään. Ilmeisesti oma asento oli taas niin nurinkurin, ettei sillä paljoa asiaa parannettu. Sain kuitenkin tamman ravaamaan aika kivasti, joskin ilman pyöreyttä. Hyvää lennokkaassa ravissa oli se, ettei se kuitenkaan ollut päätöntä kaahaamista.

Ensimmäiset laukannostot olivat kyllä yhtä tuskaa. Helvi vastusti, puski sisälle ja yritti kaikkea muuta paitsi laukkaa. Vasta napakalla raipan ja kannusten yhdistelmällä sain Helvin nostamaan laukan, joskin sain parit pukit mielenilmaisuksi. Se pisti miettimään, oliko tamma kipeänä tai pahastikin jäykkänä, sillä se on tässä liki kahden vuoden uramme aikana tainnut pukittaa juuri ja juuri viitisen kertaa. Laukka kuitenkin lähti alkukankeuden jälkeen rullaamaan ihan normaalisti enkä huomannut pollessa sen kummemmin vikaa. Ilmeisesti sitä ei sitten vain huvittanut homma. Oikeassa kierroksessa tamma kuitenkin liikkui kivasti ja kohtuullisen rennosti, joten olin tyytyväinen. Tosin kuski saisi opetella pitämään oman asentonsa kasassa, sillä tuntui, että esimerkiksi ohjan pituus vaihteli joka toisen laukka-askeleen aikana.

Että tällainen kerta tänään. Ei mitenkään kauhean kiva, mutta on sitä pahempiakin kertoja ollut. Eikä aina voi mennä putkeen, joskus pitää vähän käydä pohjalla, josta voi taas ponnistaa paremmin ylöspäin. Menipä filosofiseksi.

Ps. tässä mielenkiintoinen postaus aiheeseen hienoisesti liittyen Satulahuoneen Heidiltä.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Lyhkäinen kerta

Tämän tiistain ratsastus Veronalla loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaa. Verona oli varonut eilen oikeaa etujalkaansa, joten kiinnitin siihen huomiota. Ratsastelin hyvän tovin käynnissä eikä Veronasta huomannut, että jalassa olisi ollut vikaa. Tamma oli tosin vähän normaalia hitaampi, mutta ajattelin sunnuntaisen hankitreenin vieneen siltä mehuja. Verona virkistyi hieman kävellessä, mutta ensimmäisen ravipätkän aikana tamma alkoi varoa juuri oikeaa etujalkaansa. Ei muuta kuin kuski selästä alas ja ratsastusaikeet narikkaan.

Pyysin vielä sitten toista tallilaista arvioimaan jalan tilannetta. Aavistuksen verran lämpöä ja turvotusta, mutta paino sanoilla aavistuksen verran. Pistin kuitenkin kylmägeeliä jalkaan. Samalla toivoin, että osaisin paremmin itse tutkia jalkoja ja olisin ylipäänsä paremmin perillä hevosen voinnista. Mutta tuntiratsastajana suurin riemu on ollut saada harjata ja varustaa hevonen tunnille eikä siinä ole paljoa voinnista voinut oppia. Olisipa ollut penskasta asti mahdollisuus olla tallilla apuna ja oppia siinä samalla. Nyt pitänee ottaa kirja käteen ja alkaa opiskella sen avulla. Niin ja tietysti tarkkailla muiden tekemisiä tuollaisissa tilanteissa.

Toivotaan nyt, että jalassa ei ole mitään pahempaa. Verona ei ainakaan reagoinut tunnustelun aikana, joten se ainakin antaisi olettaa, että kyse on vain pikkujutusta.