maanantai 28. huhtikuuta 2014

Ihanan kamalaa kouluratsastusta

Maanantain Tallinmäen tunnilla oli luvassa kouluvääntö tulevia tallin harjoituskoulukisoja silmällä pitäen. Tiesin tämän etukäteen, joten varustauduin pitkän raipan lisäksi kannuksilla. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja pääsimme Jetin kanssa treenaamaan niin tervehdyksiin tulemista, ravilävistäjiä, laukannostoja käynnistä pääty-ympyrällä, täyskaartoja kuin keskiravia.

Alkuverryttelyssä yritin herätellä Jettiä ja onnistuinkin paikoitellen. Jetti tuntui puskevan vasemman lavan kautta karkuun ja asettuvan vaikeasti oikealle, joten yritin jumpata sitä oikealta ja saada sitä tasaisemmin ohjille. En keksinyt mitään kunnon ratkaisua tähän, joten pulma jäi vaivaamaan läpi tunnin. Ravissa pääsimme heti istumaan alas ja harjoittelemaan lävistäjiä. Istuntani hajoili varsin mallikkaasti, mihin Jetti reagoi hidastamalla. Sitten yritin törkkiä sitä liikkumaan, ja kun se teki sen, tuhosin eteenpäinpyrkimyksen heilumalla kyydissä perunasäkin lailla. Voi huoh. Lävistäjät itsessään olivat melkoisen hätäisiä aina alkupätkästä. Lävistäjä tuli kerta toisen jälkeen hyvin nopeasti kulman jälkeen, jolloin melkein aina olin joko liian etuajassa tai sitten myöhässä. Lävistäjän loppupuoli meni sentään paremmin, kun hyödynsin vielä ajatusta väistöstä saadakseni Jetin tulemaan suorempana eikä oikaisemaan omia aikojaan.

Tervehdyksiin tuleminen sujui kohtuullisen hyvin. Tietysti ravi olisi saanut olla taas sata kertaa napakampaa, jolloin siirtymä ravista pysähdyksiin olisi ollut vähän tarmokkaampi. Jetti kuitenkin esitti pari kertaa kauniit tasajalkapysähdykset, joten ihan päin prinkkalaa homma ei mennyt. Tervehdyksestä jatkoimme käynnissä, joten siirtymät pysähdyksistä raviin jäivät testaamatta. Oli kuitenkin kiva huomata tervehdyksiin tulemisissa, kuinka parhaimmillaan pääsimme siihen mukavan suorana. Jos taas emme päässeet, tunsin yleensä aika hyvin, mihin suuntaan Jetti jäi kenottamaan. Kiva aina välillä tajuta, mitä siellä hevosessa oikein tapahtuu.

Laukannostot käynnistä lähtivät tällä kertaa jokainen oikein ja ilman kovin montaa raviaskelta. Pontevuutta ei tosin juuri ollut, ja opettajakin neuvoi hakemaan reippaampaa menoa. Ohjauksessa oli myös vähän vikaa, sillä liirailimme pääty-ympyrää vähän turhan isoksi. Kun sain ulkopuolta haltuun, oli Jetti hetken aikaa parempi laukassa sekä tietysti rutkasti helpommin ohjattavissa. Harmikseni tuppasin matkustamaan ja ihmettelemään kouluratsastuksen vaikeutta suurimman osan ajasta, jolloin meno oli myös sen mukaista. Ihastelin taas aivan liikaa sisäohjaa, kun oikeasti olisin saanut vähän hellittää siitä ja ratsastaa tuplasti ulkopohkeella. En vain tajua, mikä unohdus taas johti tähän. Oikea kierros oli joka tapauksessa tällä kertaa vasenta helpompi, mutta molemmissa suunnissa kuvio tahtoi aina suurentua turhaan. Tarkkuus ei valitettavasti ole minun juttuni, ja kouluohjelmassa sitä tarvitsisi enemmän kuin tarpeeksi.

Täyskaarroissa sain hetken aikaa miettiä kuviota ennen kuin se alkoi rullata. Sen jälkeen kuvio sujui aina, kun muistin olla turhaan tekemättä siitä liian pientä. Niin ja käyttää pohjetta estämässä sitä, ettei Jetti puolestaan päättänyt tehdä samaa. Huomasin tässä saman, minkä muulloinkin eli sen, että teen kouluohjelman kohdat monesti hätiköiden ja turhan pienessä mittakaavassa. Vaikka kouluradalla on kirjaimet auttamassa hahmottamista, tuppaan silti kiskaisemaan kuviot alimitoitettuna. Ilmeisesti minulla kiire saada kohta tehtyä ja olen vähän turhan huolimaton ratsastamaan ne tarkemmin. Malttia paljon enemmän siis!

Loppuravien aikana teimme myös vapaasti lyhyitä keskiravipätkiä. En nyt tiedä, oliko Jetin tarjoama versio virallista keskiravia, mutta ainakin siinä oli selvä ero tavalliseen raviin. Askel olisi varmasti tosin voinut venyä enemmän, sillä nyt tahti tuntui hieman kiihtyvän sen sijaan. Kivaa oli kuitenkin se, kuinka helposti Jetti lähti vähän aktiivisempaan raviin ja tuli siitä myös takaisin. Tein keskiravin kaltaiset pätkät keventäen, sillä heikunkeikun-istuntani ei ottanut vakautuakseen enkä halunnut satulassa istumisen pilaavan tehtävää. Saisin tietysti oppia istumaan alas myös tässä, sillä kouluradalla ei luonnollisesti paljoa valita, kevennetäänkö vai ei. Tunnin kivoimmat hetket sijoittuivat kuitenkin tähän loppupätkään. Muutoin fiilis oli aika ankea. Kouluratsastus on vain tavattoman vaikeaa! En millään kykene olemaan niin tarkka ja keskittynyt, että saisin tehtyä asiat täsmällisesti. Sen sijaan tuppaan vain häseltämään asiat jotenkin ja ihmettelemään lopputulosta. Höh! Mielenkiinnolla kyllä odotan, miten ensimmäiset yhteiset koulukisamme Jetin kanssa menevät.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kisarutiinia hakemassa

Sunnuntaina vuorossa oli Team Ratsurinteen harjoitus-/seuraestekisat. Luokkia oli neljä, joista korkeudet 80 ja 90 senttiä olivat seuratason luokkia, kun taas ristikko ja 60 senttiä harjoitustason. Valitsin tällä kertaa vain 60 sentin luokan enkä mitään muuta. Tällä hetkellä minun on parempi kerätä vieraskisoista Jetin kanssa onnistumisen kokemuksia turvallisilla korkeuksilla. 60 sentin luokassa oli myös sopivasti arvosteluna A.1.0 eli ajastakaan ei tarvinnut sen kummemmin huolehtia. Lähtöjä luokassa oli 17, ja lähtönumeroni oli 15.

Radan este numero 1. © Venla
Verryttelyryhmässä ratsukoita oli kuusi, mikä oli ihan sopiva määrä, vaikka kenttä ei niin suuri olekaan. Jetti oli ravissa aika tahmea, joten nohitin sitä napakammaksi. Aluksi Jetti vähän kyttäsi, mutta lopetti sen melkein kokonaan kierrettyään kentän kertaalleen molemmista suunnista. Laukassakin meno oli aluksi vähän hidasta, mutta pontevammilla pyynnöillä Jetti alkoi herätä sopivasti. Verkkahypyt otimme vasemmassa kierroksessa pystylle (ratapiirroksen este numero 3) ja okserille (este numero 2). Pystylle tuli ensin pieni hyytyminen, mutta toisella kerralla se meni hyvin, ja se riitti. Okserille otin yhden yhden hypyn, sillä se ylittyi asiallisesti. Oikeassa kierroksessa tulimme vielä kahdesti pystyn (este numero 1 vastakkaisesta suunnasta). Ensimmäinen hyppyn ajautui pohjaan, ja myöhästyin mukautumisesta, jolloin päästin ohjat kokonaan, etten kiskaisisi Jettiä suusta. Keräsin ne hypyn jälkeen takaisin ja otin lähestymisen uudelleen. Paikka ei vieläkään ollut paras mahdollinen, mutta näin sen enkä sukeltanut, vaan ehdin mukautua hyppyyn. Nämä hypyt riittivät meille, ja niin poistuimme kentältä odottamaan omaa vuoroa.

Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa ja otimme alle mukavan pitkän laukan. Jetti tuntui liikkuvan hyvin, joten yritin itse olla häiritsemättä. Ykkönen ylittyi ok, vaikkakin hieman löysästi. Tie kakkoselle pääsi valumaan ehkä hitusen liikaa oikealle, mutta siitäkin menimme yli. Sen jälkeen yritin vähän terävöittää menoa ja ratsastaa tien kolmoselle asiallisesti. Tie onnistui kohtuullisesti, mutta laukka ei ollut toivotun pontevaa. Niinpä noin 14 metrin väliin otimme neljä askelta. Se ei sinällään haitannut, mutta kieli kyllä mummoiluvaihteesta. Tulimme myös vähän lähelle nelosta, mutta Jetti selviytyi miniesteestä helposti. 

Este numero 2. Katse toimii! © Jonna
     Tie viitoselle oli toinen radan vaikeimmista kohdista. Aloitin kääntymisen ehkä hieman liian aikaisin ja turhan jyrkästi, jolloin laukka kärsi. Ennakko-odotusteni mukaisesti Jetti hyppäsi esteen vaihtaen siinä ristilaukalle. Koska tie kuutoselle oli toinen vaikeahko kohta, en edes yrittänyt alkaa säätää vaihtoa oikeaan laukkaan lennosta, vaan jarrutin Jetin raviin. Jarrutusmatka tosin venyi, ja sain nostettua oikean laukan vähän turhan myöhässä. Laukka ei pyörinyt, jolloin keskittymiseni meni siitä murehtimiseen eikä suinkaan tien ratsastamiseen. Niinpä kurvi kuutoselle eli radan viimeiselle esteelle oli aika kamala, mutta nappasin pohkeet tuntumalle, ja niin Jetti hyppäsi senkin. Tuloksena puhdas rata ja puna-valkoinen ruusuke, hurraa!

Este numero 3. Taloudellisella ilmavaralla yli. © Venla
Kisaradan jälkeen oli hyvä fiilis. 60 senttiä sentään meiltä sujuu myös vieraskisoissa. Onhan se pieni korkeus hevosta ajatellen, mutta Jetti ei ole automaatti, joka veisi minut minkä tahansa radan läpi. Siksi on parempi opetella sietämään kisajännitystä menemällä vähän pienempiä luokkia, joiden pitäisi sujua hyvin. Löysin suorituksesta tietysti myös korjattavaa: laukka olisi pitänyt säilyttää tasaisempana läpi radan, muutamat tiet olisivat voineet olla vähän asiallisempia, ja turha ristilaukka olisi ollut kiva jättää välistä kokonaan. Positiivista oli se, etten ainakaan muista sukeltaneeni kovin pahasti millekään esteelle, vaan odotin aika rauhassa. Kun korkeus ei jännittänyt, sujui rata paljon paremmin. Kuvittelen myös ratsastaneeni esteet enkä jättäneeni niitä Jetin setvittäväksi. Radan jälkeen oli hassu olo, kun tajusi, että kisapäivä oli pulkassa. Ei toista rataa jännittäväksi, vaan hevosten pakkaus vinkkaan ja paluu tallille. Tästä kerrasta jäi juuri toivottu fiilis: hyvä mieli ja asiallinen suoritus. Tällaista lisää, niin ehkä hiljalleen alan tottua myös vieraskisoihin Jetinkin kanssa.

Kuvista kiitos Venlalle ja Jonnalle!

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Koikkaloikka ja pari hyppyä

Lauantai alkoi mukavasti eli kuinkas muuten kuin tallireissulla. Ensin suuntasimme Jetin ja neljän muun ratsukon kanssa maastoon. Pääsimme ottamaan pari mainiota laukkapätkää metsäpoluilla, joilla oli aivan ihana viilettää. Jetissä oli sopivasti virtaa, ja se olisi mennyt mieluusti reippaampaakin. Ainakin sen verran, että olisi päässyt johtavan ratsun rinnalle. Se ei nyt käynyt päinsä, vaan Jetti sai tyytyä olemaan kolmantena ja paimentamaan takana tullutta pysymään omalla paikallaan.

Toisessa laukkapätkässä tuli pieni notkelma, joka vähän horjutti Jetin tasapainoa. Sen seurauksena se kiskaisi päänsä alas ja otti pari koikkaloikkaa. Jetti sai tietysti vedettyä minut mukanaan, jolloin ehdin jo hetken aikaa miettiä mahdollista maastoutumista. Sain kuitenkin nykäistyä itseni takaisin satulaan ja Jetin pään ylös, jolloin matka jatkui. Jetti vaikutti kuitenkin hieman siltä, että olisi voinut esittää vielä ekstrakoikkaloikkia, joten länttäsin takamukseni tiukasti satulaan loppulaukan ajaksi. Onneksi tämän enempää jännitystä ei mahtunut maastoreissulle, vaan loppuosuus meni rauhassa. Matkaa lenkille kertyi noin 12 kilometriä.

Tallille palattuamme kävimme vielä kentällä ottamassa parit hypyt huomisen kisoja silmällä pitäen. Oikeassa kierroksessa hyppäsimme pari kertaa yksittäisen ristikon, joka nousi sitten pystyksi. Jetti tietysti ehti hyytyä vähän, jolloin maastossa ollut energisyys oli vain hyvä muisto. Maltoin kuitenkin itse odottaa hypyt tosi hyvin, jolloin pääsimme ne ihan kohtuullisesti. Vasemmassa kierroksessa hyppäsimme kertaalleen kaksi okseria, joista ensimmäisellä vaihdettiin laukka oikeaksi ja toisella vasemmaksi. Opettaja komensi herättämään Jetin, jolloin saimme asiallisen lähestymisen ensimmäiselle esteelle. Laukka piti korjata oikeaksi hypyn jälkeen, mutta ehdin sen onneksi tehdä. Toisella okserilla oli tynnyri koristeena, mutta se ei onneksi haitannut mitään. Sain laskettua askeleet ja maltettua, jolloin toisellekin okserille tuli asiallinen hyppy, ja laukkakin vaihtui siinä vasemmaksi. Nämä hypyt riittivät kisavalmisteluina, jolloin päivän ratsastus oli siinä. Kunhan vain muistan kisoissa herättää Jetin ja odottaa itse hyppyjä, niin eiköhän se valtava 60 sentin luokka mene ihan mukavasti.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Ympyrähypyistä vinoihin hyppyihin

Keskiviikon toiselle estetunnilleni sain mukavasti Manun. Valmennusryhmän tunnilla oli kaiken huipuksi ratsukoita vain viisi, joten olosuhteet hyppelylle olivat kohdillaan. Tunnin piti viikonloppuopettaja, ja oli mukava päästä pitkästä aikaa hänen opetukseensa. Manu oli jo valmiina edellistunnilla ja näytti olevan reippaalla tuulella.

Alkuverryttelyn ravissa Manu jatkoi kipittämistä. Opettaja neuvoi ottamaan puolipidätteitä aina satulaan istuttaessa. Tämä ja pohkeiden pitäminen tuntumalla alkoivat auttaa, ja lopulta Manu siirtyi ravaamaan rennommin. Ylittelimme samalla ravissa ympyrällä olleita puomeja. Kun tie hahmottui, ja sain pidettyä Manun liikkeessä ilman turhia hidasteluita, sujui tehtävä molempiin suuntiin kivasti. Opettaja muistutti kantamaan myös ulkokäden, joka tuppasi välillä painumaan turhan alas. Puomeilla oli mukava huomata, kuinka välillä sain rentouduttua hyvin kädellä ja samalla säilytettyä pohjetuntuman. Laukassa saimme tulla minipystyjä ympyrällä sekä verrytellä muualla vapaasti vasemmassa kierroksessa. Laukka rullasi ihan ok, mutta Manu jäi vähän löysäksi ja pitkäksi.

Oikeassa laukassa tulimme muutaman kerran ympyrällä pystyjä. Koska Manu oli vähän pitkä ja löysä, olivat hypyt töksähtäviä eikä askel sopinut parhaiten. Tie oli vähän alussa hukassa, mutta kun se löytyi, meni noin 13 metrin kaareva linja pystyltä toiselle ihan hyvin neljällä askeleella. Jos Manu olisi ollut lyhyempi ja vähän terävämpi, olisi tehtävä sujunut parhaiten. Yritin kyllä ratsastaa sitä sellaiseksi, mutta arvelen jälleen kerran pohjeratsastukseni olleen puutteellista. Reippaammilla hevosilla unohdan helposti ratsastaa pohkeella, vaikka nekin tarvitsevat sitä.

Seuraavaksi tulimme pystyt ympyrällä vasemmassa kierroksessa ja jatkoimme sen jälkeen ensimmäisen esteen ja siitä suoraan toiselle lävistäjäpystylle. Suora linja oli noin 17 metriä. Ympyrä meni mukavan tasaisesti, ja pääsimme hyvin myös suoran linjan tehtävälle. Manu jopa vaihtoi laukan ensimmäisen hypyn jälkeen vasemmasta oikeaksi, joten toisella esteellä ei tarvinnut huolehtia siitäkään. Tulimme tehtävän samanlaisena myös oikeassa laukassa aloittaen. Ympyräpystyt menivät vähän löysästi, vaikka tie oli ok. Opettaja neuvoi hakemaan vähän terävyyttä Manun menoon, sillä se nosteli jalkansa laiskasti puomeja kolisuttaen. Suora linja ympyrän jälkeen sujui tasaisesti, mutta tällä kertaa en saanut laukkaa vaihdettua oikeasta vasempaan, vaan korjasin sen tehtävän jälkeen ravin kautta.

Tämän jälkeen tulimme vasemmassa laukassa suoran linjan, jonka pystyt olivat vähän vinossa. Alussa muka kehtasi hirvittää, kun hypyt näyttivät tulevan tosi vinosti. Manu kuitenkin puksutti tehtävän kivan tasaisesti, mitä nyt ensimmäisellä kerralla sovitti välin neljännen askeleen melkoisen lyhennyksen kautta. Laukkakin vaihtui ensimmäisessä hypyssä turhaan vasemmasta oikeaksi eikä korjaantunut toisessa hypyssä, vaan jouduin korjaamaan sen ravin kautta. Tulimme saman tehtävän myös oikeassa laukassa. Reitti oli edelleen kunnossa, ja väli meni kivasti neljällä askeleella eikä Manu vaihtanut tällä kertaa laukkaa turhaan kesken kaiken. Oli kiva huomata, kuinka tällaisessa tehtävässä osuin paremmin keskelle esteitä sen sijaan, että huitelin ne reunoja viistäen.

Lopuksi tulimme vielä noin 60 sentin korkeudessa olleen radan, jossa oli kymmenen hyppyä. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa. Ensimmäisenä tulimme ympyrän, jonka tie oli ok, mutta ensimmäisen hypyn jälkeen Manu oli jostain syystä ristilaukassa. Toisessa hypyssä se onneksi korjasi itsensä takaisin oikeaan laukkaan. Matka jatkui sitten lävistän suoralle linjalle. Kolmoselle tulikin sitten miniaskel vauhdin loputtua kesken. Se aiheutti myös linjalle yhden ylimääräisen askeleen, mikä sai myös neloselle hassun hypyn. Laukka ei taaskaan vaihtunut, vaan korjasin sen vasemmaksi ravin kautta. Suoran linjat vinot hypyt menivät ok muutoin, mutta niillä Manu taas vaihtui turhaan laukan oikeaksi. Ravin kautta siis korjaus. Siitä matka jatkui taas ympyrälle, joka sujui nyt mukavan tasaisesti. Lävistäjän suora linja eli radan viimeiset hypyt menivät kivasti, ja Manu oli hereillä vaihtaen toisessa hypyssä itsensä toivotusti oikeaan laukkaan.



Tunnin hyppelyt olivat siinä, ja fiilis oli aika hyvä. Manulla on kiva hypätä, sillä se on tasaisen varma menijä ainakin näillä pienillä korkeuksilla. Haasteena jatkoa varten olisi oppia ratsastamaan sekin lyhyeksi ja napakaksi sekä opetella vaihtamaan laukat jo hypyissä. Oli hauska huomata, kuinka monipuolisia tehtäviä tunnin esteet tarjosivat. Etenkin ympyrällä hyppääminen oli taas hyödyllistä, kun siinä huomasi hyvin tien ja tahdin merkityksen. Tämäkään tunti ei todellakaan vienyt intoa hypätä Manulla enemmänkin, joten toivottavasti pääsen sen kanssa treenaamaan.
 

Videoista kiitos Alekseille!

Herätys!

Myrtsi kuski, uinuva ratsu.
Keskiviikkona oli tuplaratsastuspäivä ja kaiken huipuksi esteillä. Sanomattakin oli selvää, että olin ihan mielissäni. Ensimmäinen estetunti hurahti Jetin kyydissä Tallinmäellä kahden muun ratsukon kanssa jaetulla tunnilla. Treeni tuli sopivasti, sillä opettaja kertoi minulle, että voisin lähteä halutessani mukaan tämän viikon sunnuntaina oleviin Team Ratsurinteen harjoitus-/seuraestekisoihin. Päätin katsoa, miten treeni sujuu ja tehdä päätökset sitten.

Alkuverryttelyssä pyörittelimme ensin ravissa ympyröitä, kunnes aloimme tehdä siinä ja laukassa temponvaihteluita. Siirtymiäkin sai tehdä ravissa niin halutessaan. Jetti oli vaihteeksi pahemmin tervassa kuin yleensä, mikä sai minut kiristelemään heti tunnin alkajaisiksi hampaita. Nohitin ja nohitin, mutta ratsu köpötti menemään puoliunessa.

Radan este numero 1.
Tein muutamia siirtymiä, jolloin Jetti vähän heräsi, mutta kaasu oli edelleen kadoksissa. Yritin olla napakka ja looginen, vaan jossain kohti vuoti pahasti, kun Jetti ei juuri reagoinut. Laukassa opettaja pisti meidät pääty-ympyrälle ja komensi ratsastamaan eteen ja ottamaan kiinni kolmen askeleen välein. Melkoista työtä se vaati, mutta lopulta Jetti alkoi vähän herätä ja reagoida. Olisin silti toivonut osaavani ratsastaa sen paljon herkemmäksi, vaan ei sitä tunnissa ihmeitä saa aikaan. Ei ainakaan tällä asenteella, pah.

Verryttelyn jälkeen tulimme kertaalleen muutaman kierroksen kahdeksikkoa kolmella kavaletilla. Jetti eteni ihan ok ja vaihtoi laukat keskimmäisellä kavaletilla eli tehtävä sujui ihan ok.

Radan este numero 2.
Terävyyttä ja pontevuutta olisi tietysti saanut olla lisää, mutta aloitus ei ollut hullumpi. Tämän jälkeen hyppäsimme yksittäisen okserin, jonka alla oli tynnyri (ratapiirroksen este 3). Jetti meni tämänkin esteen mukisematta yli, vaikka jarruttikin hieman sitä kohti. Seuraavaksi hyppäsimme kaarevaa linjaa (esteet 5-6). Ensimmäinen hyppy meni ok, mutta täysin yllätyksenä Jetti viurahti toisesta esteestä vasemmalta ohi. En yhtään odottanut tätä, jolloin en ehtinyt reagoida ennen kuin olimme jo ohi. Esteen alla oli kaksi heinäpaalia, jotka näemmä olivat liikaa sillä kertaa.

Ensin sukellan, sitten istun kesken kaiken. Este 3.
Toisella yrittämällä pääsimme siitäkin esteestä yli. Sen jälkeen pääsimme tehtävän ihan ok, vaikka Jetti edelleen vähän jarrutti toisella esteellä. Lopuksi hyppäsimme vielä pari kertaa yhden askeleen sarjaa (esteet 2a-2b). Se meni muuten hyvin, mutta Jetti oli aina b-osan ylitettyään ristilaukassa sen sijaan, että olisi pysynyt koko matkan oikeassa laukassa. En tajunnut tehtävän aikana yhtään johtaa, jolloin en päässyt tarkistamaan, olisiko se estänyt turhat ristilaukat.

Loppuun tulimme radan noin 70-80 sentin korkeudessa kertaalleen. Ykkönen meni ihan ok, vaikka laukka ei vaihtunut siinä vasemmasta oikeaksi. Sain sen kuitenkin korjattua pitkän lähestymisen aikana. Kakkossarja meni myös ihan kivasti, vaikka olimme taas ristilaukassa sen jälkeen. Kuvittelen Jetin ehtineen korjata sen ennen kuin kaarsimme kolmoselle. Sille tuli pieni jarrutus, mutta Jetti kuitenkin hyppäsi esteen ja vaihtoi laukan toivotusti vasempaan. Tie neloskavaletille ei ollut ihan suorin, mutta muuten sille tuli hyvä hyppy, ja laukka vaihtui oikeaksi. Viitoselle tie oli vähän turhan oikaiseva enkä saanut suoristettua ajoissa, mikä aiheutti pienen miniaskeleen. Olin vähän ennakkoon sukeltelemassa, jolloin hyppy oli töksähtävä, ja Jetti jatkoi esteen jälkeen vaihteeksi ristilaukassa. Sain sen kuitenkin ohjattua vielä kuutoselle ja olin sen verran menossa, että se hyppäsi radan viimeisenkin esteen. Edelleen tietysti ristilaukassa pysyen. Rata päästiin läpi, mutta ei se valitettavasti kauhean sujuva ollut. Oma mukautumiseni oli taas miniaskelten kautta lähteneissä hypyissä mitä sattuu enkä saanut säilytettyä tasaista tempoa läpi radan. Ikuisuusongelmat olivat taas siis riesana.

Loppuravit jolkottelimme kentällä, kunnes kävimme käppäilemässä loppukäynnit pellolla. Tunnin perusteella ilmoitin itseni ja Jetin Team Ratsurinteen kisoissa vain 60 sentin luokkaan (arvosteluna A.1.0). Ennen tuntia mietin myös 80 senttiä, mutta sitten tulin järkiini. Jännitän vieraskisoissa aivan liikaa sitä korkeutta Jetin kanssa, joten on varmasti parempi hakea kokemusta sellaisista luokista, joissa korkeus ei ole ongelma. Nyt tarvitsen rutkasti hyviä kokemuksia, niin ehkä se varmuus alkaa hiljalleen palautua, ja voin alkaa taas harkita osallistuvani vieraskisoissakin niihin maagisiin 80 sentin luokkiin.

Kuvista kiitos Riikalle!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kevyttä jumppaa

Sunnuntaina päätin mennä Jetillä kevyen treenin. Jätin satulan matkasta ja suunnittelin tekeväni niin pohkeenväistöjä kuin avo- ja sulkutaivutuksia jumppamielellä. Arvelin kevyemmän treenin pienellä jumpalla olevan juuri sopivaa sunnuntain puuhaa emmekä olekaan hetkeen jumppailleet Jetin kanssa itsenäisesti. Niinpä oli hyvinkin sen aika.

Pohkeenväistöjä tein käynnissä niin uraa seuraten kuin uralta sisemmäs ja siitä takaisin edeten. Pyrin keskittymään siihen, ettei tahti turhaan hidastu väistöissä, vaan Jetti kulkee niidenkin aikana ihan asiallisesti. Tätä sainkin sitten harjoitella tovin, sillä Jetti tykkäsi aina vähän jarruttaa väistöissä. Vähän puolihuolimattomammin tehtynä sainkin Jetin säilyttämään tahdin paremmin. Ravissa saimme muutamia ihan asiallisia väistöjä ilman, että tahti juuri kärsi. Tuppaan itse keskittymään niin tuhottoman paljon yhteen asiaan, jolloin unohdan huolehtia kaikesta muusta. Jetti reagoi tällaiseen selvästi, mutta ainakin sen kanssa on hyvä treenata tätäkin asiaa. Väistöt uralta sisemmäs ja takaisin sujuivat paremmin kuin uralla tehdyt väistöt. Jostain syystä uraväistöt olivat kinkkisiä. Itselle vaikealta niissä tuntui hallita yhtä aikaa niin etu- kuin takaosa, kun jostain syystä toisella tavalla tehdyissä väistöissä tämä ei tuntunut niin hankalalta, hassua.

Avo- ja sulkutaivutuksia tein vain käynnissä niin uralla kuin keskihalkaisijalla. Molemmissa taivutuksissa huomasin vääntäväni Jetin aluksi aivan vinkkuralle. En vieläkään tunne selästä käsin, milloin hevonen on toivotusti, vaan tuppaan jostain syystä tekemään taivutusliikkeet aina ylilyöden. Näistä kahdesta taivutuksesta sulkutaivutus tuntui tänään helpommalta, vaikka sainkin aluksi hakea palasia kohdilleen. Tahti kieltämättä kärsi molempien taivutusten aikana melkoisesti, mikä kieli selvästi siitä, että ne ovat minulle vielä sen verran vaikeita, etten pysty juuri vaikuttamaan etenemiseen niiden aikana. Sain kuitenkin mielestäni muutamia ihan asiallisia pätkiä ainakin hevosen asennon suhteen.

Avotaivutukset olivat jostain syystä tänään kinkkisiä. En tuntunut saavan Jetin etuosaan oikein kontrollia. Jos sain etuosaa yhtään siirtymään, pullahti takaosa pian perässä. Yritin sitten taiteilla pohkeitani ja ohjasotteitani niin, että olisin saanut niin etu- kuin takaosan halutusti, mutta olipa se melkoisen haastavaa. Tässä vaiheessa viimeistään olisin tarvinnut peilin tai toisen silmäparin kommentoimaan ja korjaamaan menoa, sillä omat keinot alkoivat loppua kesken. Nollasin sitten vähän tilannetta ja yritin vielä muutamia kertoja uudelleen. Ihan oppikirjamaista avotaivutusta emme varmasti saaneet aikaan, mutta varmaan kuitenkin jotain sinnepäin. Avoja ja sulkuja pitäisi kyllä päästä taas treenaamaan opetuksessa. Niin hevosen jumppaamisen kuin oman oppimisen kannalta.

Sen kummempaa en tämän tunnin aikana tehnyt. Loppuraveissa yritin saada istuntaani kohdilleen, sillä tuppasin ravissa aina nojaamaan korostetusti taaksepäin. Välillä tunsin istunnan jämäköityvän, kun sain käännettyä lantion alle ja tuotua rintakehän sen päälle, mutta jokin antoi aina periksi ja kippasin takakenoon. En ilmeisesti saanut oikeita lihaksia pitämään asentoa kasassa, vaan yritin huijata, ja tuloksena oli aina lässähdys lähtöpisteeseen. Ilman satulaa meneminen paljastaa kyllä armotta istunnan ongelmia. Nyt olin aika fiiliksissä siitä, etten kovin usein huomannut puristavani polvillani saadakseni tukea. Sen sijaan kipristin jalkojani aivan kuin ne olisivat olleet jalustimissa, mikä puolestaan jännitti muun istuntani. Kipristely taisi johtua siitä, että sillä tavalla sain tuotua pohkeita vähän lähemmäs hevosen kylkiä. Jos roikotin jalkojani rentoina, ei pohjetuntumasta ollut mitään toiveita, kun en vain taipunut toivotusti. Muuten tasapaino tahtoi olla hukassa niin kuin oli vasta ihan satulankin kanssa mennessäni. Istuntasyyni olisi taas paikallaan samoin kuin itsekuri treenata sitä myös itsenäisesti.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Siirtymiä suuntaan ja toiseen

Perjantaina kävin ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Olin aiemmin jutellut opettajan kanssa kannusten testaamisesta Jetillä mahdollisia tulevia koulukisoja silmällä pitäen ja viritinkin ne tällä kertaa jalkoihin. Ensimmäinen kerta Jetillä niiden kanssa. En odottanut niiden tekevän taikatemppuja, mutta kyllä ne vähän saivat Jettiä herkistymään pohkeelle. Tunnin suurimmaksi ongelmaksi muodostuikin istuntani, joka päätti olla heikunkeikun-fiiliksellä mukana.

Alkuverryttelyn jälkeen tein siirtymiä kaavoilla ravi-seis-peruutus-ravi sekä ravi-seis-peruutus-laukka-ravi. Peruutukset olivat ihan kohtuullisia, vaikka ei niin hyviä kuin parhaimmillaan. Jetti peruutti vasemmassa kierroksessa aika suoraan, mutta oikeassa kierroksessa pyrki vähän lähtemään takaosallaan vasemmalle. Sen sai kuitenkin korjattua pohkeella. Peruutuksesta siirtymiset raviin onnistuivat niin kuin aina eli alussa hieman hitaammin ja sitten vähän näppärämmin. Ravissa Jetti tarjosi muutamia mukavan energisiä pätkiä, mutta menoa jarrutti hajoileva istuntani. Olen ilmeisesti tottunut istumaan Jetin mummoravissa, jolloin olen pulassa oikeasti etenevässä liikkeessä. Keventämällä meno helpottui, mutta yritin sinnikkäästi myös opetella istumaan pätkiä harjoitusravissakin.

Ravi-seis-peruutus-laukka-ravikuvio meni aika pitkälti samoin kuin toinenkin siirtymätehtävä. Peruutukset olivat ok, ja toistojen myötä laukat alkoivat nousta. Ongelmana oli lähinnä oma herpaantuminen ja hitaus laukannostoissa. Joko sorruin tuuppaamaan istunnallani tai jähmetyin pitämään avut paikoillaan. Kumpikaan tapa ei tietenkään auttanut, vaan maltti ja rauhallisuus auttoivat kummasti enemmän. Jetti nosti muutaman kerran oikean laukan sen verran makeasti, että peruutuksen oli täytynyt mennä nappiin noston valmisteluna. Vasemman laukan nostot eivät olleet ihan niin sujuvia, mistä syytän jälleen kerran istuntaani. Kenotan itse valmiiksi jo vasemmalla, jolloin Jetti valuu perässä samaan suuntaan. Pitäisi muistaa erityisesti vasemmassa kierroksessa tarkistaa oman istunnan tasapainoisuus ennen kuin alan pyytää muuta. Se vain tuppaa unohtumaan turhan helposti.

Laukassa tein vielä laukanvaihtoja niin kaksi- kuin kolmikaarisella kiemurauralla. Yritin saada tultua sekä ennen että jälkeen vaihdon suoraan, mikä onnistui vähän niin ja näin. Laukat vaihtuivat ihan näppärästi oikeasta vasempaan, mutta vasemmasta oikeaan takkusi oikein kunnolla. Välillä Jetti jopa mieluummin jatkoi kaarretta vastalaukassa kuin vaihtoi myötälaukkaan. Ihmettelin tätä vähän, sillä yleensä Jetti on tykännyt korjata itsensä myötälaukkaan, vaikka osaa kyllä mennä vastalaukkaakin aika vaivattomasti. Sain muutamia kertoja nohitella ihan hyvin ennen kuin Jetti suostui vaihtamaan laukan oikeaksi. Muutamat vaihdot muistuttivat myös pientä pukin kautta vaihtoa. Jäin sitten miettimään, mahtoiko Jetti olla tavallista jäykempi vai teinkö jotain todella pahasti pieleen. Yleensä vaihdot ovat sujuneet molempiin suuntiin ihan ok. Sain kuitenkin vaihdot paranemaan vähän hankalampaankin suuntaan, mutta kunnon sulavuutta ei tällä kertaa irronnut.

Loppuun ratsastin vielä K.N. Specialin ohjelman läpi ihan vain kertauksen vuoksi. En jäänyt hifistelemään mitään, vaan halusin vain palauttaa ohjelman mieleen. Onneksi en muuten jäänyt hifistelemään, sillä olisin saanut olla loppuillan vääntämässä ohjelmaa parempaan kuosiin. Sen verran höpösti se tuli ratsastettua. Keskeisin ongelma oli oman tarkkuuden puute, sillä seilasin radan vähän miten sattuu. Kulmat olivat vaikka millaisia, loivat kiemuraurat sangen mutkikkaita ja muutenkin reittivalinnat vähän omaperäisiä. Tietenkin virallisen kouluradan puuttuessa sompailin vähän silmävaraisesti menemään, mutta tiedän kyllä hyvin olevani muutenkin vähän huithapeli ratsastamaan tiet tarkasti. Oli kuitenkin kiva huomata, että ohjelma palautui aika kivuttomasti mieleen, ja se vaikutti kaiken lisäksi mukavalta ratsastaa. Seuraavat koulukisat ovatkin reilun kahden viikon päästä, joten oli ihan hyvä aika alkaa sovitella mielikuvituskoulusilinteriä päähän ja yrittää innostua taas kouluvääntämisestäkin. Loppukäynnit menin peltolenkin kautta aluksi satulassa laiskotellen ja loput maasta taluttaen. Päivän treeni oli kiva. Kannukset eivät tehneet ihmeitä, mutta skarppasivat vähän, ja Jetti oli oma itsensä, joten kaikki palaset olivat niin kuin yleensäkin.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kinkkisiä laukanvaihtoyrityksiä

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa esteitä, jeij! Toivoin mielessäni jotain tolkkua ja taitavaa hyppääjää, vaikka arvelin saavani jonkin kuvaukseen sopimattoman. Mielessä välähti myös, että olisipa hauska hypätä pitkästä aikaa esimerkiksi Epperillä. Lopulta nimeni löytyi ratsulistalta ilahduttavasti Manun kohdalta. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja pääsimme treenaamaan niin ravipuomeja, ravilähestymisiä ponnistuspuomilla höystettynä kuin laukanvaihtoja lävistäjähypyillä.

Alkuverryttelyssä pääsimme ylittelemään suoralla linjalla kahdessa erässä olleita ravipuomeja. Tarkoitus oli saada ravi säilymään tasaisena läpi tehtävän. Aluksi Manu pääsi hidastamaan puomeille, mutta toistojen myötä alkoi ravata ne aika kivasti. Sain oltua puomeilla itse aika rento, mikä taisi auttaa. Välillä tosin rentouden sijaan unohduin matkustamaan, jolloin Manukin tuntui lössähtävän. Muuten tehtävä sujui aika mukavasti, kun muistin pitää pohkeet tuntumalla ja ottaa tarvittaessa oikeaan aikaan puolipidätteitä. Laukassa verryttelimme tovin niin uralla kuin ympyröillä ja haimme kevyttä istuntaa kohdilleen. Manu eteni ihan mukavasti, mutta olisin saanut ratsastaa sitä kantamaan itsensä edestä ja olemaan vähän lyhyempi.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa kierroksessa ravissa suoraa linjaa, jossa oli ensin ravipuomit, sitten vähän matkan päässä ponnistuspuomilla varustettu ristikko. Tällä kertaa en ihme kyllä ottanut paineita ponnistuspuomeista, vaikka yleensä annan niiden haitata omaa ratsastustani naurettavan paljon siihen nähden, että niiden pitäisi nimenomaan auttaa. Manu liikkui mukavasti eikä hätäillyt, jolloin saimme tultua tehtävän kolmeen kertaan kivan tasaisesti. Mukauduin pieneen hyppyyn sopivasti eikä missään ollut ongelmaa. Neljännellä kierroksella taisin vähän ajatella Manun menevät autopilotilla, jolloin se pääsi vähän valumaan pitkäksi eikä osunut ponnistuspuomille niin hyvin. Tuloksena oli vähän tönkömpi hyppy, jossa Manu valitsi vasemman laukan sijasta oikean. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, kuinka hyvin muut kerrat menivät. Tämän jälkeen tulimme yksittäistä estettä lävistäjällä oikeassa laukassa. Kahdella ensimmäisellä kierroksella se oli ristikko, kunnes kolmannelle kierrokselle se nostettiin pystyksi. Lähestymiset olivat ihan ok, ja Manu liikkui hyvin, mutta yhtään vaihtoa hypyssä emme saaneet tehtyä. Sorruin lopussa kokeilemaan ylijohtamistakin, mutta sekään ei auttanut. Manu ei ole laukanvaihtoautomaatti edes hypyissä, mutta asia jäi siitä huolimatta kaivelemaan.

Viimeisenä tehtävänä tulimme kahta lävistäjäestettä kahdeksikolla aloittaen vasemmasta laukasta. Alussa tehtävässä oli ponnistuspuomit apuna, kunnes lopuksi ne otettiin pois. Tehtävän aikana saimme kerran puolivahingossa vaihdettua vasemman laukan oikeaksi hypyssä, kun sain ponnistuspaikkapaniikin ja törkkäsin Manua hyppäämään kauempaa. Ruunareppanalla menivät pasmat sekaisin, ja se pisteli jalkansa ponnistuspuomille miten sattuu, ja laukka vaihtui hypyssä aika vahingossa. Manu ei tykännyt tyrkkäyksestäni yhtään ja kiihdytti vähän esteen jälkeen. Sittenpä opettaja ohjasikin meidät ympyrälle hakemaan laukkaa lyhyemmäksi. Jäin pidättämään liikaa ohjalla, jolloin Manu pudotti raville. Taas jouduimme sakkoympyrälle, jonka aikana sain oikean laukan nostettua takaisin. Toisella kerralla laukka vaihtui sujuvasti ensimmäisessä hypyssä vasemmasta oikeaksi ilman sen suurempaa säätöä. Oikeaa laukkaa emme harmillisesti saaneet vaihdettua tehtävän aikana kertaakaan hypyssä vasemmaksi, vaan se piti korjata aina ravin kautta.



Loppuraveissa Manu oli taas hetken sitä mieltä, että ravissa kuuluu kipittää vauhdilla ennen kuin sain sen uskomaan, että rauhallisempikin meno käy hyvin. Manulla oli kyllä kiva hypätä, vaikka vaihtumattomat laukat jäivätkin kaivelemaan. Muuten se oli mukavan tolkku ja tasainen, ja sen kanssa sain keskittyä miettimään hyvin omaa menoani. Tunnin onnistumiset olivat ehdottomasti ravilähestymiset ponnistuspuomilla varustettuna, sillä yleensä olen häseltänyt ne ihan höpöiksi. Manu tuntui hanskaavan oman osuutensa niin hyvin, ettei minun tarvinnut alkaa huolehtia mistään ylimääräisestä. Tuumasinkin opettajalle tunnin päätteeksi, että mieluusti hyppäisin Manulla toistekin. Onhan se tallin ratsuista osaavimpien hyppääjien joukossa, joten sillä treenaisi mielellään. Siihen on tosin moni muukin tietysti mieltynyt, mutta enköhän taas joskus pääse sillä uudelleen hyppäämään.

Videoista kiitos Alekseille!

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Pitkästä aikaa uusi ratsu testissä

Tallinmäen maanantain tunti oli hieman erilainen kuin yleensä. Pistin nimittäin Jetin tunnin ajaksi vaihtoon toiselle ratsastajalle, ja sain itselle ratsuksi uuden tuttavuuden. Kyseessä oli 2006 syntynyt suomenhevostamma Mini-Hilima eli lyhyesti vain Hilima. Tamma on monitoimitapaus, sillä ratsun hommien lisäksi siltä sujuu ravurinkin työt. Säkäkorkeudeltaan Hilima on noin 155 senttiä, mutta rungoltaan se oli juuri sopiva eikä tuntunut selästä kapoisalta. Ratsukoita tunnilla oli tosiaan vain kaksi, ja pääsimme menemään niin koulua, puomeja kuin vähän esteitäkin.

Tunti aloitettin tekemällä pieniä temponvaihteluita käynnissä ja ravissa. Opettaja kertoi heti, että Hiliman tapauksessa se tarkoitti pidätteiden ratsastamista läpi. Hilima liikkuikin heti alusta alkaen itse mukavan reippaasti, jolloin keskityin saamaan myös jarrun toimimaan. Varoin myös sitä, etten jäisi ohjaan kiinni ja saisi siten vetokisaa käyntiin. Hilima reagoi pidätteisiin mukavasti, kun tein ne selvästi ja pyrin käyttämään istuntaa mahdollisimman paljon. Ravissa ihan jokainen pidäte ei mennyt perille, mutta ympyröiden ja kulmien avulla sain tehtyä niitä paremmin. Oikeassa kierroksessa Hilima pyrki kaatumaan sisälle, ja vasemmassa kierroksessa se ei puolestaan halunnut asettua nimeksikään. Oikeaan kierrokseen sain jotain tolkkua pistämällä sisäpohkeeni töihin, mutta vasen kierros jäi vielä auki tässä vaiheessa. Muutoin Hilima vaikutti alkuverryttelyn perusteella aika kivalta.

Laukassa verryttelimme pääty-ympyrällä. Hilima laukkasi mukavan reippaasti, ja sain välillä vähän tasapainottaa menoa. Hilima reagoi laukassa pidätteisiin kohtuullisesti aina, kun muistin pyytää ne kunnolla. Tahti pääsi kyllä kiihtymään, mutta oikeilla avuilla Hilima palasi vähän rauhallisempaan menoon. Opettaja olikin kertonut, ettei Hilima vielä osaa kunnolla lyhentää tai pidentää laukkaa, mutta muutoin se on kyllä kontrolloitavissa. Pienoista puskemista ilmeni nyt molemmissa kierroksissa, mutta ei mitään maata kaatavaa. Sisäpohje olisi tietysti saanut olla paremmin töissä, mutta kohtuullisesti Hilima pysyi ympyrää muistuttavalla kuviolla.

Puomitehtävänä tulimme kahta puomia, jotka olivat ympyrän kaarella. Tehtävää tulimme molemmista suunnista ja ensimmäiset kerrat mentiin ravissa. Sen jälkeen tulimme vuorostaan muutamat kerrat molemmista suunnista laukassa. Puomien väliin meni kolme askelta. Aloitimme oikeassa kierroksessa, ja muutama yritys meni hänekseen, kun en saanut tietä kuntoon. Hilima jatkoi kuitenkin laukkaa, vaikka askel ei aina sopinut täydellisesti. Lopulta hahmotin oikean tien, jolloin Hilima meni puomit toivotusti kolmella tasaisella askeleella. Vasemmassa kierroksessa hahmotin tien nopeammin, ja pääsimme tulemaan tehtävän sujuvasti alusta alkaen. Hilima tuntui helpommalta ohjata, kun edessä oli puomeja, joille sihdata.

Puomien jälkeen tulimme muutaman kerran noin 23 metrin suoran linjan ensin kahtena ristikkona, sitten ristikkona ja pystynä. Oikeassa kierroksessa askelmääriä tuli kuusi ja seitsemän vähän riippuen siitä, miten satuimme ensimmäiselle esteelle. Hilima eteni laukassa aika tasaisesti ja sen sai vielä ennen estettä odottamaan mukavasti. Yritin itse kertaalleen nohittaa Hilimaa lähtemään kauempaa, mutta se otti rauhassa yhden askeleen vielä. Opin sen jälkeen odottamaan ja huomasin, että Hilima tulee fiksusti vähän lähemmäs sen sijaan, että ampaisisi kaukaa. Tämän havainnon jälkeen aloin nähdä ponnistuspaikat paremmin, jolloin saimme väliin kuusi sujuvaa askelta. Vasemmassa kierroksessa pääsimme helpommin oikeaan rytmiin ja saimme tultua linja kuudella askeleella. Hilima eteni edelleen tosi kivasti ja oli hyppyjenkin jälkeen kuulolla, vaikkakin innoissaan menossa.

Loppuraveissa pyörittelimme kolmikaarista kiemurauraa. Välillä opettaja komensi meidät jäämään ympyrälle vasemmassa kierroksessa ja hakemaan asetusta sille puolelle läpi. Se oli niin Hilimalle kuin minulle vaikeampi kierros, joten mitään suurta onnistumista emme saaneet. Huomasin käsieni elävän taas ihan toisistaan riippumatonta elämää, kun yritin vaikuttaa niillä. Vasen eli sisäkäsi meni minne halusi, kun taas oikea käsi lähti seilaamaan jonnekin todella kauas oikealle. Pah. Opettaja neuvoi ajattelemaan ympyrällä takaosan väistätystä, mutta pohjeapuni tahtoivat tarkoittaa Hilimalle vain vauhdin lisäämistä. Kiemuraura meni toistojen myötä vähän paremmin, vaikka asetukset olivatkin puutteellisia. Pyöritin myös oikealle muutamia ympyröitä, joiden aikana sain omat palikkani kohdilleen, ja Hilimakin vähän rentoutui.

Loppukäynnit käppäilimme peltolenkin kautta, jonka aikana ehdin ihastella Hilimaa opettajalle. Olipa se vain tolkku tapaus! Kiltisti teki kaiken, minkä ymmärsi eikä vetänyt hernepeltoa turpaansa, vaikka välillä olin epämääräinen. Tammamaisuutta ei ollut tippaakaan ainakaan tällä kertaa, onneksi. Aloin kyllä vähän haaveilla siitä, että saisin vielä joskus hypätäkin sillä. Ehkäpä saan kaupattua Jetin taas toiselle tunnin ratsastajalle, niin voin käydä nauttimassa reippaammasta menosta Hiliman kanssa. Miten se menikään? Ai niin, ruoho on ainakin välillä vähän vihreämpää siellä aidan toisella puolella.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Maastoekstra

Sunnuntaina kävin ekstrakerran Jetillä, niin sekin pääsi tälle viikkoa maastoon. Lyöttäydyin kolmen muun ratsukon mukaan, ja kävimme vähän päälle tunnin lenkin. Reitti oli vähän pidempi kuin aikaisemmin, mutta kuvittelen joskus aikaisemminkin käyneeni niillä seuduilla. Pienestä vesitihkusta huolimatta reissu oli mukava. Alussa Jetti oli tietysti sitä mieltä, ettei sillä ollut mitään kiirettä, mutta ensimmäisen laukkapätkän jälkeen sekin heräsi etenemään. Toisessa laukkapätkässä sen moottori käynnistyi kunnolla, ja pääsin taas nauttimaan sen ponnekkaasta ja rullaavasta laukasta. Olihan se taas hienoa! Ravissakin ruunan kaviot nousivat siihen tahtiin, että kentällä saan vain unelmoida samasta aktiivisuudesta. Tallille saikin palata hyvin mielin. Ratsastamisen täytyy sujua mukavasti silloin, kun pientä vesitihkua ei huomaakaan.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Takaisin tutumpaan menoon

Esteratsukko kotikisoissa. © Jatta
Lauantaina luvassa oli Tallinmäen harjoitusestekisat, joihin ilmoittauduin Jetillä 70 ja 80 senttiin. Arvosteluna molemmissa oli A.1.0. Jetti meni myös yhden radan ennen omia suorituksiani ja nappasi miniristikkoluokasta ratsastajansa kanssa puhtaan radan. Se siis oli verrytelty mukavasti alle, jolloin minun ei tarvinnut aloittaa ihan nollasta. Lisäksi kaikkien luokkien radat olivat samat, jolloin ei radankaan opettelusta tarvinnut huolehtia. Rata olikin mukavan simppeli sisältäen seitsemän hyppyä.

Molempien luokkien verryttelyt menivät pääosin kivasti. Jetti liikkui ihan ok, kun ensin herättelin sen. Muutamat hypyt ajautuivat vähän pohjaan, mutta maltoin ihmeen hyvin odottaa, ja Jetti sai tehdä osuutensa. Otimme verryttelyhyppyjä aika maltillisesti, sillä hyvät hypyt riittivät mainiosti herättämään Jetin. Verkkahypyt otettiin molemmissa luokissa oikeassa laukassa pystylle (ratapiirroksen este numero 1) ja vasemmassa laukassa okserille (este numero 4).

70 sentin radalle lähdin kohtuullisen rennoin mielin, sillä esteet olivat omaan silmään sopivalla korkeudella. Herätin Jetin kunnolla, mutta unohdin tasapainottaa. Niinpä ensimmäiselle esteelle tulimme hieman pitkänä lentäen, jolloin Jetti lähti hyppyyn kaukaa. Onneksi olin menossa mukana, niin se ei sinällään tuonut muuta pulmaa kuin ristilaukan. Sain senkin korjattua ennen kakkosta, joten matka jatkui.
 
70 sentin verryttelyssä, este numero 1. © Jatta
Kakkoselle tulimme mukavasti, ja Jetti vaihtoi siinä toivotusti oikean laukan vasempaan. Suora linja esteeltä 3 esteelle 4 meni myös hyvin ja tasaisesti viidellä askeleella, vaikka tie kolmoselle olisi saanut olla vähän suorempi. Kaarre viitoselle pääsi vähän venähtämään, ja hetken Jetti taisi katsoa toista estettä hypättäväksi. Sain onneksi kerrottua sille oikean esteen, jolle se ampaisikin taas vähän kauempaa. Laukka ei vaihtunut tässä hypyssä oikeaksi, joten menimme kaarevan linjan vasemmassa laukassa. Kuutoselle tuli pieni jarrutus, kun lensimme taas vähän pitkänä. Hypyssä Jetti nappasi oikean laukan, ja pääsimme tulemaan viimeistä estettä kohti. Tulimme sille vähän pohjaan, mutta maltoin odottaa, ja Jetti hyppäsi viimeisenkin puhtaasti. Laukka tosin vaihtui hypyssä vasemmaksi, mutta se ei enää haitannut.

70 sentin verryttelyssä, este numero 4. © Jatta
80 sentin radalle pääsimme matkaan myös ihan hyvällä etenemisellä. Unohdin tosin taas tasapainottaa, jolloin ensimmäiselle esteelle Jetti otti miniaskeleen. Ihanaa, että ruuna osaa itse katsoa paikkoja ja korjaa menoa, jos kuski on lentämässä liikaa. Laskeuduimme hypystä tietysti ristilaukassa, onhan se bravuurimme. Mutta mikä hienointa: sain sen taas korjattua oikeaksi! Kakkonen sujui mukavasti, ja laukka vaihtui siinä taas toivotusti vasemmaksi. Kolmoselle tuli pieni jarrutus, kun tie ei ollut suorin mahdollisin, mutta sain kannustettua Jettiä liikkumaan, ja pääsimme välin silti viidellä askeleella. Viitoselle sain ratsastettua paremman tien, mutta laukka pääsi vähän hyytymään. Niinpä Jetti otti taas pienemmän askeleen ennen lähtöä hyppyyn. Matka kuitenkin jatkui, ja pääsimme kaarevan linjan kuudella askeleella niin kuin piti. Kuutoselle tosin tuli kolautus, mutta puomi onneksi pysyi ylhäällä. Laukka kuitenkin vaihtui hypyssä oikeaksi, ja suuntasimme viimeistä estettä kohti. Lähestyminen sille oli ihan ok, jolloin hyppy onnistui, ja pääsimme 80 sentin radan läpi puhtaasti. Jes!




Ratojen jälkeen oli niin hyvä fiilis! Oli mukava saada onnistuneet radat etenkin kehnommin sujuneiden seuraestekisojen jälkeen. Ongelma ei siis ole siinä, että hamuaisin liian suuria luokkia, sillä kotikisoissa homma toimii ihan hyvin. Ongelma on enemmänkin siinä, että jännitän vieraskisoja vielä niin paljon, että hommat menevät höpöksi senkin takia. Ratkaisuna taitaa olla vain se, että lisää treeniä vain, ja jos haluan vieraskisoihin, niin valitsen suosiolla pienempiä luokkia, kunnes alan saada hermoni järjestykseen. Jetti oli tänään niin hieno taas, että en ihmettele, miksi välillä jaksan hakata päätäni seinään sen kanssa. Nämä hetket palkitsevat ja auttavat jaksamaan aina eteenpäin. Siinä tämän lajin suola jälleen kerran: epäonnistumisten jälkeen koittavat onnistumiset.


Kuvista ja 70 sentin ratavideosta kiitos Jatalle ja 80 sentin ratavideosta kiitos Johannalle!

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Tasaisempi treeni

Perjantaina suuntasin Tallinmäelle ratsastamaan Jetin puoli-itsenäisesti seuraavan päivän harjoitusestekisoja varten. Luonnehdin tätä ratsastusta puoli-itsenäiseksi, sillä alkukäynnit menin seurassa peltoreitillä, kun taas ravi- ja laukkaverryttelyn tein itsenäisesti. Sen jälkeen opettaja tuli paikalle, verkkautti meitä vielä vähän laukassa ja hyppyytti muutamat esteet. Loppuverryttelyn tein sitten taas itsenäisesti.

Alkukäynnit menivät hurjan näppärästi peltolenkin kautta. Jetti-reppana taisi tosin hetken aikaa luulla, että päivän treenit olivat siinä. Askel kun nousi sen verran kevyesti tallia lähestyttäessä. Askeleet nihkeytyivätkin heti, kun pistin ratsun uudelleen kohti kenttää. Voi poloista, kun tuli huijatuksi! Kentälle päästyäni aloitin heti ravityöskentelyn. Pyrin ratsastamaan napakasti, jotta Jetti heräisi hommiin. Tein siirtymiä ravista pysähdyksiin ja takaisin raviin, ja ne herättivätkin Jettiä kohtuullisesti. Ainakin pääsimme ihan asiallisesti pysähdyksistä takaisin raviin. Alaspäin tehdyt siirtymät olisin voinut valmistella huolellisemmin tosin. Laukkaa otin muutaman kierroksen alle ennen kuin prässäsin muutamat nostot peruutuksista. Aluksi oli nihkeää, mutta lopulta se laukka löytyi sieltäkin. Nostot eivät olleet oppikirjamaisen ponnekkaita, mutta Jetti teki ne omalla rauhallisella tavallaan. Olin ylipäänsä fiilareissa siitä, että laukka nousi tällaisesta harjoituksesta kuitenkin. Olen monesti ollut vaikeuksissa jo siinä, kun yritän nostaa laukkaa ihan tavallisesti käynnistä tai ravista. Tein laukassa myös muutamat vaihdot lennosta, jotka alkoivat alkunihkeilyn jälkeen sujua kivasti. Opettaja pisti meidät vielä tekemään vaihtoja kahdeksikolla, jonka suunnanvaihto tehtiin lyhyen suoran pätkän kautta. Jetti vaihteli laukat tosi näppärästi eli verryttely oli ollut kohtuullisen toimiva.

Ensin hyppäsimme vasemmasta kierroksesta pystyä ympyrällä, sitten oikeasta kierroksesta okseria ympyrällä. Pystyn hypyt menivät ihan mukavasti, kun tajusin ratsastaa tien kunnolla ja pitää Jetin liikkeellä. Vasen laukkakin taisi säilyä joka hypyssä. Oikeassa kierroksessa hukkasin tien okserille kerta toisen jälkeen, ja niin Jetti tuli huonoihin kohtiin. Kertaalleen se kielsikin esteelle, vaikka kuvittelin juuri silloin nähneeni askeleet, hah. Ongelmana oli se, että en käyttänyt tilaa riittävästi hyödyksi, vaan yritin tulla liian tiukasti esteelle. Olin kuitenkin hyvin menossa, jolloin Jetti hyppäsi esteen pari kertaa huonommastakin paikasta. Loppuun saimme onneksi yhden kelvollisen hypyn. Oikea laukka vaihtui hypyssä melkein joka kerta ristilaukalle, mikä on tyypillinen virheemme. Sain sen onneksi aina korjattua lennosta hypyn jälkeen, jolloin matka saattoi jatkua. Johtamisen unohdin täysin, sillä keskittyminen meni tien miettimiseen.

Verryttelyhyppyjen jälkeen tulimme viereisen radan kahdesti, ensin varmaan noin 60 sentin, sitten noin 80 sentin tuntumassa. Ensimmäinen ja toinen kierros olivat pitkälti samanlaisia. Saimme ykkösellä laukan vaihtumaan oikeasta vasemmaksi, ja kakkoseste ylittyi ok. Kolmosen ja nelosen suora linja taisi olla 20 metriä, ja pääsimme sen aina viidellä askeleella. Ensimmäisellä kierroksella tie viitoselle oli kamala oikoreitti, mutta kannustamalla Jetti suostui hyppäämään esteen kehnommasta tievalinnasta huolimatta. Toisella kierroksella muistin aiemman virheeni ja ratsastin tien paremmin. Molemmilla kierroksilla viitosesteellä laukka vaihtui vasemmasta ristilaukaksi, jonka korjasin aina hypyn jälkeen oikeaksi. Ratojen tempo oli ehkä hieman puutteellinen, mutta kovin pahoja hyytymisiä ei onneksi sattunut matkaan. Tiet muutoin olivat aika kunnossa eikä Jetti epäröinyt mitään estettä sen kummemmin. Radoista jäi hyvä fiilis, ja siihen oli hyvä lopettaa hyppelyt.

Loppuverryttelyssä pyörittelin muutamia kolmikaarisia kiemurauria. Asetus oikealle tuli näppärästi, mutta asetusta vasemmalle sai työstää tovin. Lopulta sain korjattua omaa olemistani, jolloin Jetti asettui vasemmallekin nätimmin. Loppukäyntien jälkeen taputtelin ratsun hyväksi ja vein sen ansaituille heinille. Tunnista mieleen jäi se, kun Jetti muutaman kerran oli selvästi itsekin menossa esteelle. Silloin sen eteneminen tuntui selvästi tasaisemmalta ja päättäväisemmältä. En jostain syystä saa innostettua Jettiä jokaiselle esteelle näin, jolloin joskus huonoimpina kertoina hevonen ei tunnu olevan matkassa ollenkaan. Noina kertoina Jetti onkin joko räpeltänyt esteen yli mitä ihmeellisemmin tai peräti stopannut tai mennyt ohi, kun este on tullut sille muka puskista. Mitenhän Jetin saa heräämään ja hakeutumaan esteille? Siinäpä taas uusi pähkinä purtavaksi. Jos Jetti kuitenkin hyppää huomisissa harjoitusestekisoissa niin kuin tänään, pitäisi niin 70 kuin 80 sentin radan mennä ihan mukavasti. Pitää vain muistaa ratsastaa itsekin, sillä kantapään kautta alan oppia, ettei Jetti tee hommia kokonaan yksin.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Peruutusten parissa

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli hyvät oltavat, kun ratsukoita oli vain viisi. Toivoin mielessäni saavani jonkin satunnaisen ratsun, ja tällä kertaa arpaonni sattui Loren kohdalle. Oma fiilis siitä oli ihan ok, joten suuntasin tunnille odottavaisin mielin. Luvassa oli koulua tavoitteena ratsastaa hevosia suoriksi.

Tunnin ensimmäisenä tehtävänä oli ratsastaa keskihalkaisijaa ensin käynnissä ja sitten ravissa. Keskihalkaisijalle pyöräytettiin myös voltit kumpaankin suuntaan. Tunnustelin Loren etenemistä ja kuvittelin paikallistaneeni sen asettuvan kyllä oikealle helposti, mutta välttelevän asettumista ja taipumista vasemmalle. Samalla huomasin, että se tykkäsi yrittää kulkea vähän turpa oikealla ja pyrki kulkemaan vasemmalle tehdyillä volteilla etuosa ulompana. Näiden huomioiden jälkeen oli mukava alkaa korjata menoa käynnissä opettajan auttaessa. Vasemmassa kierroksessa ohjeeksi tuli tuoda vähän sisäkättä lähemmäs kaulaa ja myödätä aina nopeasti Loren antaessa vähänkin periksi. Samalla piti muistaa kääntää ulko-osaa selvemmin. Oikeassa kierroksessa puolestaan tuli varoa, etten taivuttanut kaulaa liikaa ja etten kääntynyt liioitellusti mukana. Samoja palikoita sain työstää myös ravissa, ja pienet onnistumiset motivoivat jatkamaan. Aloimme saada oikealle aika kivoja voltteja. Vasemmalle tehdyt voltit olivat tietysti hankalampia, mutta hetkittäin sain niistäkin otetta. Haastavinta oli saada pidettyä ulko-ohja tuntumalla, kun samalla piti muistaa sisäohja sekä ulkopohje. Kivaa oli se, että huomasin korjattavat kohdat ja osasin ajatella, miten niitä voisi lähteä purkamaan.

Toisena tehtävänä pyöritimme pääty-ympyröitä sekä teimme pitkille sivuille käynnistä pysähdyksen, siitä peruutuksen ja sitten siirtymisen ensin raviin ja lopulta laukkaan. Pääty-ympyrät työstettiin ensin ravissa ja sitten laukassa. Peruutuksissa oli tarkoitus hevonen tekemään se suorana ja takaosaa käyttäen, jotta siirtymät ylöspäin lähtisivät helposti. Huomasin aika nopeasti, kuinka Lore pyrki menemään etupainoisena, ja yritin alkaa ratsastaa etuosaa keveämmäksi. En tosin ihan löytänyt apuja, joilla tämä olisi onnistunut, joten pysähdykset olivat vähän hitaita ja etupainoisia. Niinpä peruutuksetkaan eivät aina lähteneet helpoiten, vaan Lore ensin jäkitti vastaan ennen kuin suostui antamaan vähän periksi. Peruutuksia toistettaessa Lorea myös alkoi ärsyttää koko homma, jolloin se alkoi poikittaa ja välillä ottaa ylimääräisiä sivuaskelia. Se ei selvästi arvostanut tehtävää, vaikka opettaja muistutti sen olevan sille oikein hyvästä. Loppua kohti Lore vähän "kuumahtikin", mikä tosin vain huvitti. Saimme tunnin aikana tehtyä ihan asiallisia peruutuksia, kun muistin olla niissä hiljaa, mutta vaatia silti täsmällisesti.

Siirtymät peruutuksesta raviin ja laukkaan olivatkin oma juttunsa. Kenties en saanut valmisteltua siirtymiä kunnolla, kun monet niistä menivät vähän valuen. Parhaimmat onnistumiset tulivat siirtymisissä peruutuksesta vasempaan laukkaan. Muutaman kerran niiden aikana peruutus oli onnistunut hyvin, jolloin Lorella oli kaikki palaset kohdilleen laukannostoa varten. Oikean laukan nostaminen peruutuksesta sen sijaan meni aika höpöksi, sillä useana kertana Lore tarjosi vasenta laukkaa. Se siis tajusi, mitä askellajia pyysin, mutta joko ei keskittynyt tai sitten apuni vain vihjasivat liikaa vasempaan laukkaan eli sen suosikkilaukkaan. Siirtymiset raviin olivat laukannostoihin verrattuna kehnompia, sillä niissä ei ollut samaa aktiivisuutta. Siirtymä olikin enemmän valuminen muutaman käyntiaskeleen kautta, vaikka pyrin olemaan napakampi.

Laukkatyöskentely pääty-ympyröillä oli oma juttunsa. Loren oikea laukka on aika kamalaa istuttavaa, ja se lisäsi hommaan haastetta nakkelemalla välillä päätään. En tällä tunnilla ehtinyt tajuta, mitä se sillä protestoi. Epävakaata ohjastuntumaa? Kenties. Vasemmassa laukassa sainkin kasailtua omaa istuntaani paremmaksi, jolloin Lorekin oli tasaisempi. Oli kiva huomata, kuinka säädeltävä laukka sillä on. Se kun pyrki vähän kipittämään, niin kontrollin vuoksi lyhensin laukkaa paikoin reilummin. Esteradalla tästä ominaisuudesta on varmasti rutkasti iloa. Laukan työstäminen tahtoi tosin jäädä vähän taka-alalle, kun kiiruhdin aina uudelleen tehtävän alkuun. Oikeaa kierrosta olisi voinut viilata vielä vähän enemmän, jotta olisin saanut menoa tasaisemmaksi. Vasempaan kierrokseen tuli muutama rennompi pätkä, joista jäi hyvä mieli.

Loppuraveissa Lorella oli taas kiire kipittää. Puolipidätteet menivät hetkellisesti läpi, mutta pitkän sivun auetessa Lore halusi vähän kiihdyttää. Tämä olikin hyvää treeniä sille, että opettelen ratsastamaan pidätteitä sammuttamatta menoa kokonaan. Kun sain pohkeen ja ohjan suhteen oikein, tasoittui Lore mukavasti. Käytin kyllä apuna myös ympyröitä, joilla Lore malttoi paremmin. Tunnin treeni oli kyllä kivaa vaihtelua. En muista edes, milloin peruutuksia olisi harjoiteltu näin tiiviisti. Loren kanssa oli myös mukava mennä, ja siitä taitaa olla kuoriutumassa varsin näppärä kouluratsu. Sillä kun on sopiva eteenpäinpyrkimys ja hyvä keskittymiskyky niin halutessaan. Loren kanssa voisinkin treenata koulua jonkinlaisen pätkän ihan vain nähdäkseni, voisiko meillä olla jotain saumaa parempaankin yhteistyöhön.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Älä anna periksi

Maanantain Tallinmäen tunnilla Jetin kanssa olikin yllätyksekseni luvassa vähän hyppelyitä. En ollut varautunut siihen kisapäivän jälkeen, joten turvaliivikin jäi kotiin. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja kenttä oli mainiossa kunnossa. Kevät!

Alkuverryttelyssä teimme omaan tahtiimme temponvaihteluita ravissa. Olin ihmeen jämptillä tuulella, jolloin sain Jetin toimimaan kohtuullisesti. Tavoitteenani oli saada Jetti reagoimaan pohkeeseen nopeasti eikä vasta monen puserruksen ja puhkumisen jälkeen. Niinpä pyrin johdonmukaisesti vaatimaan reaktion ajoissa, mikä alkoi tuottaa hiljalleen tulosta. Välissä tein kontrollin vuoksi siirtymisiä käyntiin tai pysähdyksiin. Siirtymät alaspäin olivat hieman venyviä, mutta saimme muutamia näppäriä siirtymiä takaisin raviin. Ravissakin sain myös ratsastettua kivasti eteen. Askel olisi tosin saanut venyä enemmän, mutta kyllä menossa eron huomasi.

Lyhyen laukkaverryttelyn jälkeen tulimme suoraa linjaa pyöräyttäen ensimmäisen esteen yli ympyrän tai pari. Sen jälkeen 20 metrin linja tultiin kuudella askeleella, ja toinen este ylitettiin aivan tavallisesti. Tehtävä tultiin molemmista suunnista. Keskeisin ongelma oli laukan tasaisuuden säilyttäminen. Yritin ratsastaa pohkeella aktiivisesti, mutta niin vain Jetti pääsi kerta toisen jälkeen hyytymään etenkin esteelle tultaessa. Tasaisuutta ei ollut oikein nimeksikään, mikä vaikeutti myös suoran linjan ratsastamista. Niinpä esitimme sille myös seitsemää askelta toivotun kuuden sijasta. En saanut viriteltyä Jettiä liikkumaan, jolloin jokainen askel olisi pitänyt puristaa erikseen irti. En kyennyt siihen, jolloin meno oli masentavan epätasaista. Jollain ilveellä saimme kuitenkin tultua tehtävän ehkä kertaalleen suuntaansa asiallisesti.

Ennen rataa hyppäsimme vielä kertaalleen kahdeksikolla kaksi pystyä. Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa. Yritin taas herätellä Jettiä, mutta en saanut oltua napakka. Niinpä vauhti pääsi taas hyytymään estettä lähestyttäessä. Irtoavatko pohkeet, alanko puskea vai hyydynkö yksinkertaisesti ihan muuten vain? Sen kun tietäisin ja oppisin korjaamaan. Joka tapauksessa ensimmäisessä hypyssä vasen laukka ei vaihtunut oikeaksi, joten korjasin sen lennosta esteen jälkeen. Samalla sain huolehdittua etenemisestä kaarteessa, jolloin meno ei hyytynyt niin pahasti. Toiselle esteelle tulimme hieman lähelle, mutta tällä kertaa ehdin kertoa Jetille suunnanmuutoksesta, ja se vaihtoikin oikean laukan kiltisti vasempaan.

Sitten tulimme radan yhdesti noin 60 sentin korkeudessa. Lähdimme liikkeelle ihan hyvin, mutta meno pääsi sammumaan ykköstä lähestyttäessä. Sain kuitenkin Jetin vaihtamaan hypyssä laukan ja pyrin pitämään sen hereillä läpi kaarteen puolittain ääneen itselleni pohkeista mutisten. Kakkoselle tulimme töksähtäen, mutta Jetti vaihtoi siinä silti laukan hienosti vasempaan. Kolmoselle tuli ihan kohtuullinen tie, ja laukkakin vaihtui siinä, kiitos reilun johtamisen. Neloselle tie tuli vähän oikoen, jolloin askel ei sopinut, ja Jetti mönki esteen yli. Kaareva tie viitoselle oli ok, mutta laukka oli ponnetonta. Kuutoselle edetessä pyrin herättelemään Jettiä, mutta kovin mainittavaa onnistumista ei tullut. Jetti pääsi myös oikomaan kaarteessa seiskalle, mikä taas söi laukkaa. Sain kuitenkin nohitettua sitä jollain ihmeen kaupalla, ja pääsimme kuitenkin suoran linjan esteeltä 7 esteelle 8 toivotusti viidellä askeleella. Rata ei ollut paras, mutta ei pahinkaan mahdollinen. Itseä jäi kaivelemaan eniten tasaisuuden puute ja se, kuinka en millään saanut ratsastettua pohkeilla tarpeeksi.

Loppuraveissa pyörittelimme kolmi- ja kaksikaarisia uria. Jetti liikkui alussa mukavan pontevasti, mutta oman näpertelyni seurauksena hyytyi loppua kohti. Asetus oikealle onnistui kivasti, mutta vasen tökki jälleen kerran. Unohdin kääntää etuosaa vasemmalle ja sorruin vain nyppimään sisäohjasta, ei hyvä. Jetti ei kuitenkaan onneksi ihan niin railakkaasti oikonut kaarteita vasemmalle, mutta menossa olisi silti ollut melkoisesti hiomista. Loppukäynnit saimme mennä mukavasti peltolenkin kautta. Siinä samalla ehdin jutella opettajan kanssa Jetistä. Murehdin vähän sitä, kuinka kauan jaksan hakata päätä seinään, kun en yksinkertaisesti saa ratsastettua Jettiä etenemään. Opettaja tuumasi, ettei epäonnistumisille pidä antaa heti periksi, mutta ei sitä loputtomiinkaan kannata samoja virheitä toistaa. Välillä luulen osaavani ratsastaa Jettiä, kunnes taas tulee kausi, jolloin kaikki estetehtävät ovat ihan mahdottoman vaikeita. Sitten taas yhtäkkiä tulee kerta, kun asiat alkavat sujua, ja olen niin fiiliksissä. Ne hetket ovat viime aikoina tosin olleet harvemmassa, mutta muistan silti, kuinka makealta ne tuntuvat. Jetti on opetusmestari, ja tiedän, että jos opin ratsastamaan sitä, olen ottanut ison harppauksen eteenpäin. En vain rehellisesti sanottuna tiedä, opinko ratsastamaan sitä. Tietysti jokaista hevosta on osattava ratsastaa eteenpäin, mutta oppimistani helpottaisi kovasti se, jos hevonen lähtökohtaisesti pyrkisi itse hieman enemmän eteen. Kyllähän Jetti liikkuu, kun sen sanoo sille napakasti, mutta minun uskottavuuteni on välillä vähän mitä sattuu. Saa nähdä, treenit jatkukoot toistaiseksi.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kun keskittyminen katoaa kisoissa

Sunnuntaina otin suunnaksi Ylirannan ratsutilan, jossa oli Iin Hevosharrastajien seuraestekisat Jetin kanssa. Luokikseni valitsin opettajan ohjeistuksella 60 sentin (arv. A.1.0) ja 80 sentin (arv. 367.1). Kisat pidettiin maneesissa, ja luokissa oli verryttelyryhmät. Ensimmäisen luokan verryttelyryhmässä sai olla kahdeksan ratsukkoa, mikä oli aivan liikaa. Toisessa luokassa oli onneksi vain kuusi ratsukkoa verryttelytyhmässä. Ennen verryttelyitä olin kävelyttänyt Jetin hyväksi, joten maneesissa pääsi heti ravin ja laukan pariin. Itse radat vaikuttivat ihan asiallisilta, ja ainoastaan yksi tie tuntui haastavammalta.

60 sentin verryttely sujui ihan mukavasti. Opettaja oli ohjeistamassa, ja Jetti liikkui kohtuullisesti. Saimme hyppiä ensin ristikkoa, kunnes se nostettiin pystyksi, ja toisena esteenä oli puolestaan okseri. Hypyt olivat ihan ok, vaikka ajauduimme muutamiin vähän lähelle. En kuitenkaan itse hätäillyt kummempia, joten Jetti sai ylittää esteen rauhassa. Korkeus oli kuitenkin sitä luokkaa, että tiesin Jetin menevän niistä yli vaikka miten päin. Niinpä verryttely oli pulkassa kohtuullisesti, ja pääsin odottamaan omaa lähtövuoroani, joka oli 17. kaikkiaan 24 ratsukon luokassa.

60 sentin luokassa lähdimme liikenteeseen vasemmassa laukassa. Sain heräteltyä Jetin napakaksi ja muistin vielä vähän tasapainottaa menoa ennen ensimmäistä hyppyä. Ykkönen ylittyi ihan hyvin, vaikka laukan sain korjata lennosta oikeaksi. Kakkoselle tulimme ihan hyvin, jolloin matka kolmoselle jatkui sujuvasti. Kolmosen jälkeen meno tahtoi vähän hyytyä, mutta ei pahiten. Neloselle tuli hyvä tie enkä antanut Jetin kurvata heti hypyn jälkeen vasemmalle. Laukka vaihtui, ja matka jatkui viitoselle.

Radan este numero 1.
Tie viitoselle olisi voinut olla vähän suorempi, mutta kyllä valitullakin pärjättiin. Suora linja kuutoselle sujui myös hyvin, ja sitten edessä olikin radan pelottavin kohta eli tie kuutoselta seiskalle. Osasin ennakoida tulevaa, jolloin sain mentyä hypyn jälkeen suoraan ja vasta sen jälkeen käännettyä kunnolla ulkoavuilla. Laukka pääsi tässä vähän sammumaan, mutta tie pysyi asiallisena, ja Jetti pääsi hyppäämään radan viimeisenkin esteen puhtaasti. Huh, ensimmäinen rata asiallisesti suoritettuna. Opettajakin tuumasi sen jälkeen, että meno oli ollut mukavan tasaista. Tällä suorituksella nappasimme siis puna-valkoisen ruusukkeen, kun arvosteluna oli A.1.0.

Kuva 60 sentin radalta. Paha este numero 2,
jolle matka 80 sentin luokassa katkesi.
80 sentin luokan verryttely menikin sitten päin honkia. Joko jommankumman tai pahimmassa tapauksessa molempien keskittyminen pääsi katoamaan jo ennen verryttelyn alkua, mikä maksoi puhtaan suorituksen. Ennen maneesiin menoa ja senkin aikana Jetti huuteli kaverinsa perään ja viisveisasi minusta. Minä taas sorruin melkoiseen yliratsastamiseen ja ketutukseen, mikä taas lietsoi Jettiä entisestään. Pääsimme vielä verryttelyhypyissä pystyjen yli, vaikkakin mönkien, mutta ongelmat alkoivat okserilla. Askel ei sopinut, menin könöttämään kaulalle, ja Jetti kielsi viime tipassa rysäyttäen koko esteen palasiksi. Sen jälkeen esitimmekin kiellon tai kaksi, kunnes lopulta menimme pahasti mönkien yli. Opettaja pisti meidät tulemaan esteen vielä kerran, mutta meno ei parantunut. Ohjeeksi tuli herättää Jetti kunnolla, kun lähtövuoro tulisi. Oma varmuuteni oli tipotiessään enkä enää saanut saati osannut ratsastaa Jettiä keskittymään. Näillä fiiliksillä oli aika kamala lähteä radalle, vaikka pyrin kasaamaan ajatukseni ja muuttamaan jännityksen napakkuudeksi. Lähtövuoroni 18 ratsukon luokassa oli toiseksi viimeinen eli 17.

Näin möngimme 60 sentin luokan nelosesteen yli.
Oman vuoroni tullessa kuvittelin herättäneeni Jetin ja tasapainottaneeni menon niin kuin 60 sentin luokassa. Ykköselle en nähnyt ponnistuspaikkaa, mutta liimasin pohkeet kiinni ja odotin. Niinpä Jetti hyppäsi sen yli, vaikka vähän mönkien. Laukan korjasin lennosta oikeaksi ja valmistauduin radan toiseen esteeseen eli okseriin. Huomasin kaukaa, etten näe ponnistuspaikkaa, joten kuvittelen pistäneeni pohkeet tiukemmin kiinni ja ajatelleeni, että Jetti saa tehdä osuutensa ja hypätä. Vaan ei, Jetti stoppasi okserille eikä edes yrittänyt hypätä sitä. Kaiketi jännitin sitten niin selvästi radankin okseria, vaikka se oli eri kuin verryttelyssä ollut. Kiellon tultua huokaisin kerran syvään, ja otin homman alusta. Nyt ajattelin jo, että perkule, tästähän mennään yli. Laukka ei rullannut, ponnistuspaikasta ei ollut tietoakaan, ja olin varmasti hullun epävarma, jolloin seuraus oli helppo arvata: toinen kielto ja samalla hylätyksi tuleminen. Argh! Sain nollattua pääni nopeasti ja kysyin tuomarilta, saanko hypätä jonkin esteen lopuksi. Lupa tuli, ja sanoin hyppääväni ykkösen. Meno oli edelleen kamalaa, mutta sain puserrettua Jetin ykkösen yli, jonka jälkeen hyppelymme olivat siinä. Hävetti taas todella paljon ja samalla kiukutti se, kuinka oma jännitys ja keskittymisen katoaminen sotki pakan jälleen näin pahasti.

Hii-op! 60 sentin radan viimeinen este eli numero 7.
Että sellaiset kisat tällä kertaa. Opettajalle jupisin, että jatkossa kisaan vain maksimissaan 60 senttiä, kun en muuhun pysty. Opettaja kommentoi Jetin olleen omissa ajatuksissaan ihan radan alusta alkaen eikä se siten keskittynyt hyppäämiseen yhtään, ja esteet tulivat sille aina yllätyksenä. Siinäpä minulle haastetta: miten säilyttää sekä oma että hevosen keskittyminen? Olen kokenyt tämän saman haihattelun seurauksen Jetin kanssa aiemminkin enkä silloinkaan osannut toimia. Tällaista on myös vaikea treenata kotiolosuhteissa, joten ilmeisesti ainoa ratkaisu on käydä kisoissa ja mennä sellaisia luokkia, joissa oma varmuus pysyy yllä. Tai jos ei pysy, niin sitten yksinkertaisesti vain treenata sitä siinä samalla.

Kuvista kiitos Jari Piiralalle (vesileimakuville on lupa blogikäyttöön).

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Maastoa ja hyppyjä

Lauantaina Jetin kanssa oli luvassa seuraavan päivän kisoihin valmistava treeni. Tällä kertaa se oli käynti- ja ravimaasto sekä sen päälle otetut muutamat hypyt kentällä.

Maastoon lähdimme kolmen ratsukon voimin. Kävimme kiertämässä tutun lyhyemmän lenkin, jonka aikana menimme pääsääntöisesti käyntiä. Matkan varrelle otimme muutamat ravipätkät. Lenkin alkutaipaleella Jetti oli puoliunessa eikä sitä huolettanut jättää välimatkaa kavereihin. Jetti "Urhea" II pääsi kuitenkin yhdessä kohtaa reissua johtamaan letkaa, kuun muut ratsut keksivät huolestua jostain eivätkä halunneet edetä. Niinpä reipas Jetti otti hetkeksi johtopaikan ja pienen nohituksen avulla johdatteli laumakaverinsa pelottavan kohdan ohi. Loppumatka lenkistä menikin mukavasti, ja kotia kohti edetessä Jetinkin kaviot alkoivat nousta keveämmin.

Kentälle pääsemisen jälkeen Jetti sitten hyytyi. Olin kuvitellut, että maastolenkki reipastuttaisi sitä sen verran, että saisimme otettua hypyt hyvällä energialla. Mutta ei. Lyhyt ravityöskentely takkusi eikä laukkakaan alkanut rullata. Yritin nohittaa ja virittää ratsuani, mutta en saanut lietsottua edes itseäni napakaksi. Hyppyjä otimme niin ympyrällä kavaletille, kahdeksikkona pystyille kuin vielä neljän hypyn miniradan verran. Meno oli aika ponnetonta, vaikka pääsimmekin kaikesta yli. Itseäni alkoi vielä keljuttaa oma nyhertäminen, mikä ei auttanut yhtään. Olisin halunnut saada alle hyvät, reippaat hypyt, mutta kun ne eivät tapahtuneet itsestään, niin luovutin kesken kaiken. Pah! Tämä laji vaatii välillä niin paljon asennetta, ettei tosikaan. Jos oma asenne ei ole kunnossa, ei se ratsukaan loputtomiin sitä paikkaa.

Treeni ei siis mennyt ihan putkeen, mutta murheissa vellomisen sijaan päätin keskittyä siihen, että Jetti sai käydä maastossa tuulettumassa ja kuitenkin hyppäsi kerralla kaikki eteen tulleet esteet. Tietysti meno olisi voinut olla rutkasti sujuvampaa ja helpompaa, mutta joskus on parempi kaivaa ne pienetkin asiat esiin ja ajatella niistä jotain hyvää. Asenne ja asennoituminen, siinäpä taas avainsanoja tässäkin lajissa pärjäämiselle.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Ihanaa rääkkiä!

Torstaina pääsin toisen kerran Jetin kanssa Pia Lidströmin opetukseen. Tunti kehtasi jännittää, sillä Jetin kanssa olen hypännyt viimeksi yli 1,5 kuukautta sitten kunnolla. Onneksi paikka oli meille molemmille ja etenkin Jetille tuttu, ja Jetillä oli oma laumakaveri turvana ja tukena, niin en antanut pienen tauon ja jännityksen häiritä ihan niin paljon.

Alkuverryttelyssä saimme mennä tovin itseksemme. Jetti oli melkoisen tahmeana, ja menomme oli melkoista hiippailua. Siirryin aika nopeasti laukkaan, sillä arvelin saavani sen siinä parhaiten hereille. Kuinka kävi? Nukkuminen jatkui, niin hevosen kuin ilmiselvästi minunkin. Onneksi opettaja puuttui pian peliin ja alkoi prässätä meitä kunnolla. Laukassa sain tehdä tosi paljon ratsastusta eteen ja siitä lyhentämistä aktiivisuus säilyttäen. Opettaja piiskasi ja vaati sinnikkäästi lisää aina, kun herpaannuin. Hitsit, että oli ihanan rankkaa! Lopulta Jetti alkoi reagoida pohkeeseen vähän paremmin, mutta sitä sai ratsastaa edelleen melkoisesti. Opettaja muistutti vaatimaan siltä reaktio pohkeeseen ja ratsastamaan itse sinnikkäästi pohkeella. Myönnän turvautuneeni niin raippaan kuin ääneenkin, kun jaloistani yksinkertaisesti loppui puhti. Verryttelyn jälkeen sekä minä että Jetti puuskutimme siihen malliin, että kuntokuuri olisi paikallaan molemmille.

Ensimmäiset hypyt otimme ensin yksittäiselle ristikolle, sitten ympyrällä kahta ristikkoa hyppäämällä. Jetti pääsi taas hyytymään, vaikka opettaja nohitti toistuvasti vaatimaan sitä liikkeelle. Oma kunto oli tosissaan jo tässä vaiheessa koetuksella. En jotenkin tajunnut herättää Jettiä kerralla, vaan jäin nyhertämään jokaisen askeleen melkein erikseen. Hypyt olivat pääosin ok, jos ei huomioida ihania ristilaukkoja ja hyytymisiä esteelle. Tie onneksi oli kohtuullisesti kunnossa, ja pääsimme joka kerta esteen yli, vaikkakin välillä mönkien. Tauon tullessa opettaja muistutti myös ratsastamaan hetki eteen ja lopettamaan vasta sitten, jotta Jetille jäisi pyrkimys liikkua reippaasti. Unohduin tosi helposti taas köröttelemään, mutta onneksi opettaja oli supersinnikäs. Parasta opettajassa oli tuon lisäksi se, että tsemppausta tuli vähintään yhtä paljon eikä hän jättänyt pieniäkään onnistumisia huomaamatta. Ihanaa, kun opettajaa osaa sekä vaatia että kehua. Hyppäsimme lisäksi suoraa linjaa ja kaarevia teitä, kunnes tulimme koko radan kertaalleen. Näissäkin tehtävissä sain tosissani keskittyä pitämään itseni ja hevosen hereillä, jotta pääsimme etenemään. Onnistuimme kohtuullisesti, ja isoin kiitos siitä kuului opettajalle, joka ei tyytynyt puolivillaiseen menoon.

Loppuun hypätty rata taisi olla jotain noin 80 sentin tuntumassa, ja mukana oli myös yksi noin 90 sentin muurieste (hui!). Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa. Opettaja komensi herättämään Jetin, minkä sain muistutuksen jälkeen tehtyä. Ykkönen ylittyi ihan ok, joskin laukka jäi vaihtumatta. Ehdin korjata sen ravin kautta oikeaksi. Suora linja esteillä 2-4 meni ihan hyvin siten, että väleihin tuli kolme askelta. Lähestymisessä viitoselle Jetti kompastui, jolloin en saanut enää palautettua rytmiä saati tasapainoa, joten huusin ottavani ympyrän. Sen aikana ehdin taas saada menoa tasaisemmaksi, jolloin este ylittyi, ja laukkakin vaihtui siinä toivotusti. Tie kuutoselle oli asiallinen, vaikka laukka ei taaskaan vaihtunut siinä. Sen sijaan Jetti tarjosi ristilaukkaa, jota yritin korjata pois. Seiskana ollut kiinteä muurieste lähestyi uhkaavasti. Jännitin sitä liikaa muutenkin, joten huikkasin taas korjaavani laukan ympyrällä ennen kuin yrittäisinkään suunnata sille esteelle. Halusin varmistaa, että pääsemme esteelle mahdollisimman hyvin eikä rämpivä ristilaukka todellakaan sopinut kuvioon. Sain Jetin ympyrän aikana vaihtamaan kokonaan oikeaan laukkaan, jolloin pääsimme lähestymään seiskalle. Se ylittyi mukavasti, ja Jetti vaihtoi siinä laukan toivotusti vasempaan. Suora linja toiseen suuntaan meni myös ihan asiallisesti. Tie esteelle 11 ei ollut paras mahdollinen, jolloin jouduin kannustamaan Jettiä äänellä, jotta selvitimme välin toivotusti viidellä askeleella. Se sujuikin, jolloin pääsimme esteelle 12 hyvin, ja ratamme oli siinä. Loppuun otimme suoran linjan esteillä 11-12, mikä sujui nyt mukavan sujuvasti viidellä askeleella.

Tunnin jälkeen olin aika fiiliksissä. Treeni meni niin paljon paremmin kuin olisin uskaltanut toivoa. Hyppytauko, vieras paikka ja kaikki muu yhdistettynä saivat minut jännittämään, mutta Jetti oli ihanan asiallinen. Kaiken lisäksi se säikähti tasan kerran seinän vierellä ollutta puomia (kyllä, iso hui), mutta muuten oli kuin kotonaan ja vähän jopa paremminkin. Ehkä sillekin iski vieraskoreus hyvällä tavalla, vaikka onhan paikka sille entuudestaan hyvinkin tuttu. Tunnissa hienoa oli myös se, ettei Jetti stopannut saati mennyt ohi yhdestäkään esteestä, vaikka muutamissa niistä oli muuripalikoita, portteja ja vesimattoja koristeena. Kaksi ohimenoa olivat selviä, minun tekemiä valintojani ajoissa tehtynä, joten en laske niitä noiden joukkoon. Tunnin päätteeksi sainkin alkaa pohtia, lähtisinkö mukaan tulevana sunnuntaina pidettäviin Iin Hevosharrastajien seuraestekisoihin. Koska hyppelyt menivät näin hyvin ja olen vähän yllytyshullu, rustasin ilmoittautumiseni 60 ja 80 sentin luokkiin. Olihan se korkea aika käynnistää tämän vuoden kisakausi Jetinkin kanssa, ja näin yllätyksenä tulleen ilmoituksen kautta en ainakaan ehdi kovin pitkään kisoja jännittää.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kohtuullisia sulkutaivutuksia

Keskiviikon valmennusryhmän koulutunnilla oli hyvät oltavat, kun ratsukoita oli vaivaiset neljä. Ratsukseni olin toivonut mielessäni jotain ihan sattumanvaraista, ja hevoslista paljasti valinnan osuneen Jussiin. Mikäpä siinä, vaikka ei se nyt ihan villein valinta ollut. Oli kuitenkin ihan mukava päästä menemään silläkin. Tunnin päätreeniaiheena olivat sulkutaivutukset, joita harjoiteltiin käynnissä.

Alkuverryttelyssä pyörittelimme ympyröitä käynnissä ja ravissa. Tarkoituksena oli saada hevosen etuosa odottamaan ja väistättää sitten takaosaa ympyrällä ulommas. Tehtävän avulla pyrittiin saamaan hevosia avuille ja valmisteltua tunnin tulevaa päätehtävää varten. Jussi oli tunnin alussa sitä mieltä, etteivät pidätteeni tarkoita yhtään mitään. Niinpä etuosan kontrollointi oli onnetonta, kun Jussi painoi pidätteistä läpi eikä juuri suostunut malttamaan. Sorruin paikoin leikkimään vetokisaa, jonka Jussi tietysti voitti, ja sen oli hurjan helppo jäädä painamaan ohjalle. Hiljalleen tajusin tehdä nopeampia puolipidätteitä ja ratsastaa pohkeella, jolloin sain Jussin välillä ymmärtämään, mitä siltä halusin. Takaosan väistätykset olivat vaatimattomia, kun keskittyminen tahtoi huveta siihen, että sain etuosan kuriin. Vasemmassa kierroksessa sain vähän parempia hetkiä, mutta kokonaisuudessaan meno oli vain sinnepäin kunnon onnistumisen sijaan. Saisin vaatia rutkasti enemmän, mutta jostain syystä jään usein puoliteholle. Ravissa Jussi keveni melkein automaattisesti, jolloin ratsastaminen muuttui siltä osin helpommaksi. Väistöt tosin olivat edelleen aika mitättömiä, mutta ainakin hevonen alkoi vähän paremmin kantaa itseään edestä.

Sulkutaivutukset tehtiin käynnissä toiselle pitkälle sivulle kahden voltin väliin. Volteilla oli hyvin aikaa valmistella tulevaa sulkutaivutusta ennen kuin sille piti lähteä oikeasti. Tehtävään lisättiin myös laukannosto toisen voltin jälkeen, ja laukassa pyöriteltiin voltit lyhyille sivuille sekä keskiympyrä pitkälle sivulle. Sulkutaivutukset menivät aika mukavasti molempiin suuntiin. Jussia oli helppo korjailla eikä se kiirehtinyt minnekään, mutta ei tahmaillutkaan kummemmin. Jos vaikeampi kierros pitäisi sanoa, niin se olisi ollut vasen. Suurta eroa oikeaan ei ollut, mutta vasemmassa kierroksessa etuosaa sai toppuutella enemmän. Sulkutaivutuksissa kivaa oli se, kuinka helposti Jussi reagoi pieniin korjauksiin, ja kuinka se paikoin rentoutui tehtävän aikana. Se ei häseltänyt yhtään ylimääräistä, vaan antoi minulle mukavasti aikaa pyytää asiat rauhassa. Niinpä sulkutaivutuksista jäi sangen hyvä mieli. En sitten tiedä, miten ne olisivat ravissa sujuneet, joten onneksi niitä harjoiteltiin näin tauon jälkeen vain käynnissä.

Laukkatyöskentelyssä opettaja neuvoi useasti ryhdistämään Jussia, jotta se ei menisi koko ajan pitkänä ja liian matalana. Jussi reagoikin pyyntöihini lähes aina painumalla edestä matalammaksi. Varsinainen ryhdistäminen olikin haastavampaa, kun en keksinyt sopivaa jippoa kertoa Jussille asian selvästi. Temppuilin sitten pohkeiden ja ohjasotteiden kanssa, ja vahingossa Jussi sattui aina välillä ymmärtämään minua. Olisi pitänyt tarkistaa opettajalta avut tämä asian toteuttamiseksi, kun omat taidot eivät riittäneet. Vasemmassa kierroksessa sain puolestaan muistaa kääntää Jussin etuosaakin, sillä muutoin se lähti valumaan ulommas. Laukka oli muuten ihan kivaa, sillä Jussi puksutti tasaisesti menemään. Jussi on muutenkin perusluonteeltaan tasainen menijä, joka ei yleensä turhia hätkyile. Miinuspuolena tosin oma puusilmäisyyteni, sillä tällaisen hevosen kanssa ajaudun tavallistakin helpommin matkustajaksi, kun meno on niin tasaista enkä enää välttämättä huomaa, että menoa voisi parantaa.

Tunti oli kaikkinensa mukava, vaikka varmasti paremminkin olisi voinut mennä. Sulkutaivutuksista jäi parhain fiilis, muussa menossa olisi ollut työstämistä. Jussi on kyllä kivaa vaihtelua muihin ratsuihin tasaisuutensa takia eikä käy kieltäminen, että sen muhkeus helpottaa hieman jalkojeni saamista hevosen ympärille. Sen sijaan koulusatulassa istuminen tauon jälkeen oli taas pieni järkytys. Kuinka jäykkä sitä voikaan olla! Ihan kuin asia nimeltä venytteleminen olisi taas joltain ratsastajalta jäänyt unholaan. Hups.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Sileältä kavaleteille ja siitä maastoon

Tämän ratsastusviikon aloitin poikkeuksellisesti vasta tiistaina, kun sujahdin Jetin kanssa neljänneksi ratsukoksi Tallinmäen tunnille. En tiennyt ollenkaan, mitä tunnilla oli luvassa, joten saatoin vain ilahtua: vähän sileää ja vähän kavaletteja. Tällaiset sekoitustunnit ovat minulle omiaan, sillä jaksan keskittyä siihen kouluvääntöönkin, kun tiedän ikään kuin palkkiona tulevan vähän hyppelyä.

Kouluosuudessa ratsastimme huolellisia kulmia jokaisessa askellajissa. Kulmia sai ratsastaa ihan mihin kohtaa kenttää halusi, joten uralla ei tarvinnut pysyä orjallisesti. Jetti oli edellispäivän tunnilla kehdannut vähän luikerrella aloittavamman ratsastajan ollessa kyydissä eikä se epäröinyt testata minuun samaa. Niinpä alkutunti olikin aivan kamalaa kiemurtelua ja hidastelua, kun Jetti pyrki väistämään työnteon olemalla kuuro avuilleni. Pinnani venyi ja paukkui, mutta ei napsahtanut, jolloin Jetti alkoi totella vähän paremmin. Vasen kierros pysyi edelleen kinkkisempänä, kun en saanut itseäni aseteltua oikein. Oikea kierros parani hitusen, mutta viilattavaa olisi ollut paremmassa pohjeratsastamisessa. Nyt sorruin näpertelemään välillä aivan liikaa ohjalla, mikä sai Jetin hidastamaan entisestään.

Laukassa kulmia ratsastettiin vähän rennommin, mutta silti ajatusta niihin pistäen. Alkulaukka oli aivan kamalaa mönkimistä! Muistutin sitten raipalla, josta Jetti-herra veti herneitä turpaansa ja tarjosi minipukkeja. Ei muuta kuin muistutusta raipalla, kunnes Jetti tajusi pukkien olevan turhia. Inhottavaa kuitenkin, kuinka araksi heittäydyn ratsun vähän protestoidessa. Nytkin olisi tehnyt mieli jättää raippa matkasta, mutta se olisi opettanut hevosta luistamaan töistä entistä pahemmin. Laukka onneksi alkoi vertyä, kun Jetti oli saanut vähän osoittaa mieltään. Oikeassa kierroksessa kulmat olivat välillä aika asiallisia. Vasemmassa kierroksessa taas Jetti pääsi oikomaan, kun en saanut istuntaani saati sisäpohjettani töihin. Voisiko maailmasta poistaa vasemman kierroksen, jooko? Se suunta vaatii kyllä niin mahdottomasti treeniä, että huh!

Kouluväännön jälkeen humputtelimme kavaletteja. Ensin tulimme 20 metrin suoraa linjaa, johon pistettiin askelia 5, 6 ja 7. Oikeassa kierroksessa kaikki askeleet onnistuivat niin kuin oli toivottu. Vasemmassa kierroksessa taasen tuli joko töksähtelyjä heti ensimmäiselle kavaletille tai rykäisyjä liian kaukaa. Laukka pääsi aina vaihtumaan noiden takia, ja sujuvuus oli kaukana. Saimme ottaa tehtävän uusiksi muutamia kertoja ennen kuin sain toivotut askeleet tähänkin suuntaan. Mitä olenkaan jauhanut siitä vasemmasta kierrosesta? Niinpä, hullujen hommaa moinen, hah! Otimme myös hyppyjä lävistäjäkavaleteille laukanvaihtoja treenaten. Jetti vaihtoi oikean laukan vasempaan jokaisella kerralla, mutta vasemmasta oikeaan menimme joko kokonaan vaihtamatta tai sitten ristilaukan kautta. Sain kuitenkin korjattua laukat aina lennosta, ettei tarvinnut ravissa asti käyttää. Viimeisellä yrittämällä sain myös hypyssä laukan vaihtumaan tässäkin suunnassa, kun muistin johtamisen merkityksen.

Loppuverryttelyn kävimme mukavasti maastossa käppäillen. Otimme lyhyen ravipätkän, jonka jälkeen kävelimme loppumatkan tallille. Oli ihana huomata, että tunnin päättyessäkin oli vielä valoisaa. Sieltä se kevät ja ennen kaikkea kesä tulee!