torstai 31. toukokuuta 2012

Kerrankin vauhtia omasta takaa

Pienen tauon jälkeen suuntasin taas estevalmennukseen. Muita osallistujia ei ollut, joten pääsin yksityistunnille. Koska Lorella ei hypätä vieläkään, valitsin ratsukseni Epperin. Olin kertonut opettajalle haluavani istuntasyyniä jumppasarjalla, joten kasasin maneesiin kolmen esteen jumpan siten, että kaksi ensimmäistä estettä olivat innari ja toisen ja kolmannen väliin meni yksi laukka-askel. Lisäksi nakkasin lävistäjälle esteen, jolla voisi treenailla vaihtoja. Opettaja piti jumpan ennallaan, mutta vaihtoi lävistäjäesteen pariksi kavaletiksi.

Alkuverkassa Epper liikkui kohtalaisesti itse. Itse hoputin sitä enemmän, kunnes opettajalta tuli kommenttia, että ratsu liikkuu jo ihan riittävästi. Jälleen kerran olin sokea huomaamaan, milloin ratsu liikkuu hyvin, jolloin jäin turhaan ajamaan. Ei ihme, jos hevonen turhautuu yrittämään, jos vaadin koko ajan lisää, kun en tajua tarkkailla tilannetta. Alkuverkassa tulimme ympyrän kaarella olleita kahta kavalettia ravissa ja laukassa. Aluksi Epper vähän hyytyi kavaletille, kunnes sain sen liikkumaan paremmin. Niinpä kavaletit ylittyivät laukassa mukavan tasaisesti neljällä askeleella. Pari kertaa tosin askel ei sopinut ensimmäiselle kavaletille, jolloin rämmimme tehtävän ravin sekaisesti läpi. Noina kertoina Epper selvästi hidasti ennen ensimmäistä kavalettia, mutta en ehtinyt tehdä asialle mitään muuta kuin ajatella, että ups, kokeillaanpa kuitenkin. Reagointikykyä pitäisi tosissaan kehittää, jotta ehtisi vaikuttaa, kun vielä on aikaa.

Jumppasarja tehtiin ratsulle tutuksi tulemalla se pariin kertaan miniristikkona. Opettaja muutti hieman väliä lyhyemmäksi, jotta Epper pääsisi kerrankin helpolla. Aluksi se tahtoi survoa yhden laukka-askeleen väliin kaksi askelta enkä saanut sitä kunnolla liikkumaan. Pienen jumppasarjaviilauksen jälkeen ja kuskin heräämisen tuloksena Epper alkoi liikkua kerrankin täysin itse. Jumppasarja ylittyi siten varsin kepoisasti, ja olin ratsuun todella tyytyväinen. Olin murehtinut opettajalleni istuntani ongelmaksi ennen aikaista suoristautumista sekä jalustimille seisomaan nousemista. Hän tuumasi istuntani olevan kuitenkin aika hyvin kasassa, mutta otti sitten kevyen istunnan työvälineeksi. Jumpalle siis lähestyttiin hyvissa ajoin kevyessä istunnassa ja sen jälkeen pysyttiin edelleen samalla tavalla. Tämä auttoi kummasti, ja lakkasin suoristautumasta ennen aikojani. Jatkossa voinkin pitää itsellä ajatusta siitä, että pidän kevyttä istuntaa vielä vähän esteen jälkeen, jolloin satulaan istahtaminen toivottavasti vähenee kesken hypyn. Epper puksutti jumppasarjaa ihanan tasaisesti, joten itsellä oli tosi helppo keskittyä omaan menoon. Jumppasarjan kolmas este nousi lopulta 80 sentin okseriksi, joka ylittyi ilman mitään ongelmia. Sekä opettaja että minä olimme varsin tyytyväisiä, joten siirryimme kavalettitehtäviin.

Kavalettitehtävän tarkoituksena oli treenailla laukanvaihtoja. Tehtävän aikana hypättiin neljä kavalettia (ratapiirroksesta 6, 5, 1 ja 6 uudelleen) ja laukkaa vaihdettiin kolmesti. Epper liikkui edelleen itse mukavan reippaasti eteen, joten vaihdot onnistuivat näpsäkästi jo esteellä tai viimeistään lennosta vikkelästi esteen jälkeen. Oli todella mukavaa vaihtelua, kun ratsu kerrankin tuntui tykkäävän hommasta ja liikkui täysin patistelematta vauhdikkaasti. Niinpä vaihdotkin olivat sutjakoita, ja taisipa Epper itsekin korjailla niitä ennen kuin ehdin pyytää. Minkä lie virtapiikin ratsu saanut, mutta Epper kiilaisi välittömästi esteratsusuosikikseni, jos se liikkuisi aina yhtä reippaasti.

Opettaja oli neuvonut ratsastamaan ratapiirroksen kuutoskavaletin jälkeen paremmin suoraan, joten koetin keskittyä siihen. Epper oli koko tunnin vähän vilkuillut kyseisen kavaletin lähellä ollutta peilipäädyn avonaista ovea, mutta ollut reagoimatta siihen toistaiseksi. Tällä kertaa ratsu kuitenkin päätti nähdä siellä mörön ja säntäsi tiukasti kuutoskavaletilta vasemmalle, kun minä taas kiltisti jatkoin hyppyä suoraan. Siinä sitten huomasin olevani irti hevosesta ja ihmettelemässä, mitä tapahtuu. Apinarefleksini eivät toimineet, joten hetken ihmettelyn jälkeen tajusin olevani putoamassa polvilleni maahan. Hassua, kuinka nuo putoamisen tuntuvat menevän hidastuksella. Ehdin jopa ajatella, että onpas maa lähellä ja tämä ei varmaan satu. Väärin. Polvilleen putoaminen sattuu, mutta tulipahan testattua sekin. Epper puolestaan löysi villihevosensa itsestään ja kirmasi kiitolaukassa ulos maneesista. Taisipa näyttää myös varsin onnelliselta äkkinäisestä vapaudestaan. Ratsu palautettiin vikkelästi takaisin hommiin, ja kipusin kivistävin polvin takaisin kyytiin. Pakko myöntää, että hitusen jännitti, sillä tiesin, etten jaksaisi roikkua toistakaan äkkilähtöä kyydissä. Kävin näyttämässä päätyovea Epperille, joka vähän tuijotteli sitä. Sitten otettiin homma uusiksi. Nyt Epper puolestaan väisti kavaletin oikealta ovea kytäten. Ei muuta kuin tiukka käännös uudelleen kavaletille, ja tällä kertaa menimme yli. Siitä vielä tehtävän mukaisesti kavaletti uudelleen, ja vaikka Epper vähän selvästi pyrki vasemmalle, pääsimme sen yli kunnialla.

Tunnin loppuun ehdittiin hypätä vielä rata. Liikkeelle lähdettiin hyppäämällä ykkösenä ollut kavaletti oikeassa kierroksessa. Siitä jatkettiin jumppasarjalle, joka ylittyi jälleen sutjakasti. Kolmoskavaletti meni myös hyvin, joskin laukka vaihtui vasta nelosen jälkeen. Viitoskavaletti ylittyi ajatuksen kanssa, jolloin laukkakin vaihtui. Kuutoselle tulo jännitti, minkä ratsukin varmasti huomasi. Epper yritti jälleen puskea vasemmalle, mutta selvisimme kavaletin aina kunnialla kuitenkin. Toisella kierroksella rataan ei tullut uusia muutoksia, vaan homma sujui niin kuin aiemminkin. Ihmeen vaivattomasti laukat esteellä tai lennossa vaihtuen. Radan korkeus taisi olla maksimissaan yhden esteen verran se 80 senttiä, muutoin jotain 60 tuntumassa. Olin omassa ratsastuksessani tyytyväinen siihen, etten istuskellut omia aikojani ja käden ja katseen paketti toimi jälleen kivasti.

Sellainen estevalmennus tällä kertaa ja olipa se samalla viimeinen, sillä kesän lukujärjestyksessä ei kyseistä tuntia ole. Tästä kerrasta jäi putoamisen kolotusta lukuun ottamatta varsin hyvä fiilis, ja aloin jo haaveilla, että vaihdan estekurssin ratsuni Potterista takaisin Epperiin. Jos siis osaisin ennustaa, että ratsu liikkuu yhtä näppärästi sittenkin. Yritin miettiä, mitä mahdoin tehdä oikein, mutta en keksinyt kummempaa muutosta omassa ratsastuksessa. Niinpä tyydyin siihen vastaukseen, että ratsulla sattui olemaan hoksottimet säädettynä estetaajuudelle, jolloin se itsekin otti hommasta ilon irti. Kerrankin näin päin, joten hyvä vain.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Ohjien orja

Perjantain tunnille haaveilin jostain Rappenia tai Hilanteria. Ratsukseni oli kuitenkin laitettu toistamiseen Manu, josta olin ihan tyytyväinen. Nyt vuorossa olisi kokonaan koulutunti, joten pääsisin testaamaan ratsun paremmin senkin osalta. Koko tunnin kuvio oli loiva kiemuraura, jota tahkottiin kaikissa askellajeissa.

Alkukäynneissä Manu oli minun mielestäni varsin hidas ja laiska reagoimaan pohkeeseen. Jätin raipan viime kerran säpsyjen takia suosiolla pois, mutta kaipasin sitä tässä vaiheessa hitusen. Yritin samalla muistella ratsastussimulaattorin antamia korjausvinkkejä, mutta niidenkään yrittäminen ei saanut ratsua reipastumaan. Hetkittäin Manu kuitenkin vähän rentoutui edestä, mutta mukaan mahtui paljon hetkiä, kun ratsu painoi vähän ohjille. Yritin nohittaa hevosta liikkumaan takaa paremmin, jotta etupää kevenisi. Pohkeeni pyynnöt eivät vain käynnissä Manua vakuuttaneet.

Loivalla kiemurauralla opettaja halusi ratsastajien keskittyvän asettamiseen ja taivuttamiseen. Pohkeet piti pistää töihin ja ohjilla viimeistellä. Aluksi olin vähän hukassa ja ratsastin ohjilla. Käynnissä Manu mateli mielestäni edelleen, joten keskittymiseni meni häseltämiseen selässä. Opettajalta tulikin noottia, että selvempi asetus ja taivutus Manulle. Luovutin sitten vähän reippauden kanssa ja yritin saada jalkani töihin. Itselle helpommalta tuntui hakea asetusta vasemmalle. Oikealle tehtynä jalkani ei halunnut toimia ja jäin nykimään enemmän ohjasta. Jonkin ajan päästä kiemuran keskikohtaan lisättiin vielä voltti. Tässä sain Manua hetkittäin aina pyöristymään, kun oli kunnolla aikaa tehdä pyynnöt keskittyneesti. Opettaja kuitenkin hoksautti, että saisin antaa nopeammin sisältä myöden, kun hevonen tekee pyydetysti. Helmasyntini eli ohjissa roikkuminen oli tänään taas parrasvaloissa.

Ravissa Manu puolestaan halusi kipittää, mikä keljutti valtavasti. Näemmä ratsu piti käyntiä ihan höpönä askellajina ja säästi virtansa raviin. Pidätteeni eivät tahtoneet mennä läpi, ja aika nopeasti analysoin syynkin: istuntani oli levällään ja jarruttelin vain ohjalla. Manu taas oli vissiin kuullut ravureilta juttua, että ohjaa vasten on hyvä noina hetkinä painaa. Niinpä se ovelasti koulutti minua sillä, ettei ohjissa roikkumisella saa tältä hevoselta yhtään mitään hyvää takaisin. Ympyröiden pyöräytyksen lyhyille sivuille ja kunnon asettelut ja taivuttelut saivat ratsua kuitenkin rauhoittumaan. Kiemuraurakin meni muutamia kertoja nätisti, kun maltoin itse olla rauhassa enkä harmistua siitä, että kerrankin hevonen liikkui itse. Kiemurauralla pelastuksena toimivat myös voltit, joiden aikana kipittämiseksi mennyttä menoa sai vähän hallittua taas. Opettaja tosin hoksautti, että jään vieläkin sisäohjaan kiinni. Pari kertaa sain rentouduttua paremmin, jolloin Manukin pehmeni edestä. Kiva kokemus kaiken häseltämisen ohella.

Loppuun kuviolla nostettiin oikeassa kierroksessa vasen laukka ja vasemmassa kierroksessa luontevasti oikea. Muutaman voltittoman kerran jälkeen myös sen pyöräytys otettiin kuvioon mukaan. Aluksi Manu laukkasi sangen ponnettomasti ja pudotteli raville. Tunsin taantuneeni alkeisratsastajaksi, kun en aluksi meinannut saada laukkaa nousemaan ja sitten en taas hevosta säilyttämään sitä. Jälleen kaipasin raippaa, vaikka kykynsä visusti piilossa pitänyt silinterihattuinen kouluratsastajani suhisi vian olevan huterassa istunnassa ja turhassa häseltämisessä. Hiljalleen laukka alkoi kuitenkin nousta ja plussaa annoin menollemme siitä, että saimme joka kerta pyydetyn laukan nousemaan. Voltit sujuivat myös ihan kivasti, mutta etenkin niiden aikana sain nohittaa Manua laukkaamaan edelleen. Itselle helpompana suuntana pysyi edelleen asetuksen ja taivutuksen säätäminen vasemmalle. En tajua, mikä siinä oikeassa puolessa on niin haastavaa, mutta niin vain meno oli tihkaampaa ja pulmallisempaa. Ilmeisesti oma vinkkuraisuus vasemmalle tekee tuosta toisesta puolesta kaksinverroin haastavamman. Laukkaosuuksien jälkeen Manu innostui taas kipittämään ravissa eikä halunnut hevillä siirtyä käyntiin. Jarruttelin melko pontevasti, kunnes opettaja kehotti mieluummin myötäämään vähän ja hakemaan uutta asetusta heti. Niiden avulla ravista tuli rennompaa, ja Manu oli helpompi pyytä käyntiinkin. Jännä, miten sitä aina jää mieluummin kinastelemaan ja nykimään kuin yrittäisi maltilla ja rauhassa neuvotella.

Loppuraveissa Manu kuitenkin jatkoi kipitystä. Keskityin sitten pyörittelemään ympyröitä, sillä muutoin ratsu lähti kiihdyttelemään. Yritin aina rentoutua ja pyytää nätisti, jolloin ratsu malttoikin kuunnella. Kun taas itsellä vähän alkoi kismittää, huomasi Manu sen ja jännittyi uudelleen. Varsin opettavainen hevonen maltin hallitsemisen suhteen. Muutamilla ympyröillä Manu asettui nätisti ja pyöristyikin. Niinä hetkinä se tuntui varsin helpolta ja kevyeltä ratsulta, joka kuunteli mukavasti kuskia. Oli itse asiassa näin jälkikäteen aika hauska tajuta, kuinka mainio peili Manu ratsastajalleen on. Jos jään ohjiin roikkumaan, jyrää Manu muusta piittaamatta. Jos minua alkaa sapettaa ja alan häseltää, tekee Manu tismalleen samoin. Kun taas saan vähän zen-fiilistä matkaan, rentoutuu Manu ja odottaa rauhassa kuskin pyyntöjä. Tunnin aikana tosin en osannut arvostaa tätä peilileikkiä, kun en päässyt siitä vielä silloin jyvälle. Loppuun opettaja huuteli siirtymään ravista käyntiin pyöreänä. Manu teki tämän varsin kivasti, ja loppukäynneissä allani oli mukavan rento ja pyöreä ratsu. Omat sapetuksetkin olivat vähän haihtuneet, joten tästä asetelmasta olisi ollut kiva ottaa tunti uusiksi. Ehkäpä ensi kerralla muistan, miten Manun kanssa tulee paremmin juttuun.

Vielä lopuksi kerrottakoon, että starttaan ensimmäisen 70-80 sentin kisaratani ensi viikolla Epperillä. Olin siis alun perin pyytänyt Lorea, jolle tuli harmillisesti jalkavaivoja. Sitten pyysin Potteria, mutta opettajan tehdessä valinnat sain Epperin. En hoksinut kysyä syytä valintaan, mutta toisaalta olen ihan ok ratkaisun kanssa. Epperillä olen kuitenkin treenannut paljon enemmän kuin Potterilla. Jos en vain itse nukahda kesken radan ja saan Epperinkin herätettyä, on meillä ihan hyvä mahdollisuus puhtaaseen rataan. Ajasta ratsastamisesta meidän on turha haaveilla, mutta tällä korkeudella olen varsin tyytyväinen, jos vain saamme puhtaan radan. Pitää toivoa, että ehdin vielä yhdesti ennen kisoja käydä hyppäämässä Epperillä. Mieluusti vielä niin, että ennen rataa on alla samanlainen verryttely kuin mitä kisoissa ehtii ottaa. Näenpähän ennakkoon, millaiseksi ehdin ratsun silloin ratsastaa.

torstai 10. toukokuuta 2012

Kunto koetuksella, keskittyminen kateissa

Olin odottanut torstain estevalmennusta epävarmoin mielin, sillä viime kerralla Lore-reppanan jalka alkoi oikutella. Tallille päästyäni kuulion, että Lore tekee jo yhden kevyen tunnin päivässä, mutta siitä ei olisi kisaratsuksi ensi viikon mittelöihin. Niinpä rustasin kisalistaan ratsutoiveeksi Potterin. Kieltämättä harmittaa vietävästi, että kisat Loren kanssa jäävät väliin. Estevalmennukseen sain puolestaan Epperin, sillä Potterilla on siellä jo oma vakiokuski.

Kirjoituslaiskuuksissani siirryn suoraan ruotimaan kokonaisen radan, sillä tuttuun tapaan kaikki tunnin aikana nähdyt onnistumiset ja epäonnistumiset esitin myös luonnollisesti siellä. Olisipa varsin kiva oppia tekemään ne virheet harjoitteluvaiheessa ja sitten ehtiä korjata ne siten, että kokonainen rata menee tasaisemmin. Nyt tahdon vain esittää kerta toisen jälkeen samanlaista menoa ilman mainittavaa parannusta. Plussaa olisi jo sekin, että tekisin jonkin uuden virheen vanhan sijasta, mutta kuten aina, nytkin keskeisimmät ongelmani Epperin kanssa olivat vauhdin puute ja oma kyvyttömyys ratsastaa teitä huolella.


Päivän rata näytti suunnilleen tuollaiselta. Ykköselle lähdettiin vasemmassa laukassa. Esteessä oli puomin lisäksi kaariholvi (tai vastaava), mutta Epper oli kiltisti tuijottelematta sitä. Laukka ei vaihtunut esteellä, mutta kuitenkin lennosta sen jälkeen. Kakkosen ja kolmosen väliin meni meillä viisi askelta, vaikka neljää toivottiin enemmän. Sitten menin nukahtamaan ja unohdin ohjata, jolloin tulimme neloselle liian jyrkästi. Epper teki ainoan oikean ratkaisun ja ohitti esteen oikealta. Hämmennyin ja heti perään kiukustuin itselleni. Miksi en osaa pysyä edes yhden radan ajan hereillä? Kiukustuminen ei kuitenkaan tällä kertaa jalostunut tehokkaaksi ratsastamiseksi, vaan uuden lähestymisenkin jälkeen sarjalle tultaessa vauhti oli taas kerran armottoman hidasta, jolloin kahden esteen ylitys oli melkoista räpellustä. Taisimme tulla myös väärässä laukassa alas, joten survoin vaihdoin lennosta ennen viitosta. Viitonen ylittyi ok, mutta yllättävä nukkumisen tarve iski taas sen jälkeen, jolloin puolestaan kuutoselle piti ottaa uusi lähestyminen. Kuutonen oli puolestaan lainepaloista rakennettu este, jota Epper ei myöskään tuijotellut, vaan möngersi kiltisti hitaassa laukassa yli. Radan jälkeen kehtasin vielä puuskuttaa kuin pahainen junavanhus. Ensimmäisellä kierroksella en saanut Epperiin yhtään liikettä, jolloin koko rata oli tuskaista puskemista, ja keskittymiskykyni puute aiheutti nuo turhat uusintalähestymiset esteelle.

Opettajalta tuli odotetusti noottia siitä, että olimme menneet koko radan aivan liian hitaasti. Siitä seurauksena olivat ne enemmän mönkimistä kuin hyppäämistä muistuttaneet esteiden ylitykset. Itse sain myös hoksautuksen ratsastaa hevonen paremmin esteille, jolloin en tulisi tehneeksi niin kummallisia tievalintoja. Myönnän rehellisesti, että oma onneton kunto ei kestänyt Epperin nohitusta, jolloin väsyin kesken kaiken ja korvasin kaiken keskittymisen hutiloinnilla. Toiselle kierrokselle opettaja muistutti, että nyt piti liikkua.

Starttasimme toiselle kierrokselle vähän paremmin. Ykkönen meni ok, kakkosen ja kolmosen väli edelleen viidellä, mutta nyt tasaisemmin. Sarjalle laukka vähän hyytyi, mutta ylittyi kuitenkin hitusen paremmin kuin viimeksi. Edelleen laskeuduimme kuitenkin väärässä laukassa. Nohitin Epperiä vaihtamaan, mutta viitonen taisi ylittyä ristilaukassa. Kuutoselle saakka jaksoin pysyä hereillä, jolloin sekin päästiin onnellisesti yli. Helppoa ei ollut, sillä sykemittari näytti heti radan päätteeksi yli 160 lukemaa, ja puuskutin taas ihan kuin olisin käynyt maratonin hilpaisemassa alle. Opettaja oli kuitenkin vähän tyytyväisempi menoon, ja pakko myöntää, että liikuimme tällä kertaa kuitenkin vähän ensimmäistä yritystä reippaammin. Silti toistin kehnot tievalinnat aika pitkälti uudelleen, kun keskittymiskyky ei vain jostain syystä riittänyt. Opettaja oli  myös ennen radalle lähtemistä hoksauttanut katsomaan hyvissä ajoin seuraavaa estettä. Tämäkin jäi tekemättä, mikä harmitti valtavasti. Jos saisin katsottua rataa pidemmälle, voisin ehkä kyetä ratsastamaan tiet esteille edes vähän paremmin.

Loppuun saimme hypätä vielä esteet 6, 2 ja 3. Nyt ei enää tavoiteltu vauhtia, vaan vähän tiukempien teiden valitsemista. Epper tuli kuutoselle hyvin kääntyen, ja este ylittyi ihan ok. Laukka vaihtui oikeaksi muistaakseni vasta esteen jälkeen, jolloin kakkonen olikin pian vastassa. Ihan täysin en saanut siihen suoristettua, mutta onneksi este oli matala, jolloin se ylittyi. Kolmoselle pääsimme tuttuun tapaan viiden askeleen turvin, ja tunnin viimeinen tehtävä olikin siinä. Jostain syystä olen alkanut mieltyä tällaisiin tiukempien teiden harjoitteluun. Tämä johtunee siitä, että olen varsin kehno hyödyntämään perusradalla kaiken annetun tilan ja kurvailen vähän miten sattuu. Joten olen ihan onnessani, kun näissä tehtävissä saa kurvailla luvan kanssa.

 

Muutamat radan esteet olivat kisakorkeudessa eli 80 sentissä. Myötääminen ja katse toimivat tällä kertaa ihan ok, mutta pohkeeni olivat ottaneet heilurivirtaa jostain. Tunsin monen hypyn aikana, kuinka pohkeeni kävivät lennähtämässä takana. Ilmeisesti tulen jo esteelle pohkeet irti hevosesta, jolloin jaloillani on mahdollisuus tehdä mitä vain. Epper sai kuitenkin pisteet siitä, että se ylitti esteet kahta kuskin törkeistä virheistä johtunutta ohitusta huomioimatta jälleen kiltisti. Harmittaa vain, etten saa sitä innostumaan hommasta, sillä silloin se olisi varmasti yksi estesuosikeistani. Nyt Epper vain tekee oman osuutensa kummemmin niskuroimatta, mutta hommasta sen kummemmin välittämättäkään. Jospa vain voisin lainata sille edes vähän omaa hyppäysintoani, niin ties millainen estekiituri siitäkin kuoriutuisi.

Videosta kiitos Noralle! Kuvia tulossa.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Jälleen uuden ratsun kyydissä

Arpaonni sattui olemaan sitä mieltä, että oli tullut minun vuoroni kokeilla tallin uusinta ratsua eli Montoya II:sta. 8-vuotias Manu on kunnon ratsun kokoinen 170 sentin säkäkorkeudeltaan. Koulutustaso on heA ja estepuolella 110 cm. Varsin hyvä lisä siis tallin ratsuvalikoimaan. Tallin sivuilla ruunaa luonnehditaan varmaksi hyppääjäksi, joka tosin saattaa kiihdytellä. Koulupuolella ratsu on reipas ja kuuntelee istuntaa hyvin. Jos kuskin tasapaino ei pidä, ratkaisee Manu tilanteen lisäämällä vauhtia.

Ensimmäiset jännät hetket uuden ratsun kanssa koettiin jo pihalla. Punainen pakettiauto oli iso hui Manulle, jonka piti pyöriä sitä tuijottamaan. Kun pääsimme maneesiin turvaan, ihmettelin hevosen outoa takapään väistöä. Pääsin kuitenkin selkään ja aloin säätää jalustimia. Siitäpä hevonen kiskaisi itsensä ravin ja laukan sekoitukseen, ja hyvällä tuurilla roikuin mukana yhden jalustimen varassa. Kun sain ratsun pysähtymään, pyysin opettajaa pitelemään. Hän arveli kouluraipan pelottavan Manua, ja niinpä se jätettiin pois. Aikaisemmin ratsulla on kyllä ollut raipalliset ratsastajat ongelmitta, mutta tällä kertaa koettiin paremmaksi jättää se matkasta. Eikä Manu kyllä sitä tarvinnutkaan, joten turha koriste se olisi ollut.

Tunti aloitettiin käynti-ravi-käyntisiirtymillä. Tavoitteena oli mennä pari kolme askelta käyntiä ja noin kymmenisen raviaskelta, kunnes taas palattiin käyntiin. Aluksi ravipätkät olivat pitkiä, kun Manu ei meinannut haluta hidastaa. Hiljalleen äänellä rauhoittamalla Manu alkoi tasoittua, ja siirtymät paranivat huomattavasti. Tämän jälkeen saikin jatkaa koko ajan ravissa huolehtien, että meno pysyisi tasaisena. Hetkittäin Manu lähti kipittämään, mutta hiljalleen aloin oppia ennakoimaan sen verran, että osasin rauhoittaa tilanteen hetkeä ennen kuin ratsu itse keksi lähteä kipittämään. Treeni oli mukavaa keskittymisen harjoittelua itselle, sillä sokeudun helposti vauhdin kanssa ja luulen meneväni asiallisesti, kun oikeasti vauhtia on yleensä vähän liikaa.

Tämän jälkeen siirryttiin pitkälle sivulle tehtyihin pohkeenväistöihin. Yhden sivun aikana ensin väistätettiin hevosen takaosa sisemmäs etuosan pysyessä uralla ja sitten vipsautettiin puolestaan etuosa sisemmäs takaosan jäädessä uralle. Näitä pätkiä ehti ottaa yhden sivun aikana useamman. Manu väisti aika kivasti aina takapään sisemmäs, mutta itselleni tuotti hankaluuksia saada avut oikein, jotta puolestaan etuosa menisi sisempänä takaosan pysyessä uralla. Niinpä tahdoin välillä vääntää hevosta turhan paljon mutkalle etuosasta, jolloin meno oli kovin kaukana väistöstä. Lopulta tajusin hidastaa vauhtia sen verran, että ehdin ajoissa korjata etenemistä muistuttamaan enemmän väistöä. Jäin kuitenkin turhan paljon säätämään ohjan kanssa, kun pohkeet olisivat saaneet joutua töihin rutkasti enemmän.

Opettaja oli jo tunnin aluksi ehdotellut kouluväännön ja miniesteiden sekoitusta. Minullehan se uudesta ratsusta huolimatta sopi enemmän kuin hyvin. Aluksi ylittelimme kolmea puomia ympyrällä ravissa. Ne sujuivat varsin kivasti eikä kummempaa säätöä tarvinnut tehdä. Sitten samaa kuviota tultiin laukassa kevyessä istunnassa. Koulujalustimien varassa kevyt istunta oli aika hutera, mistä seurasi kuskin epätasapainoa. Manu ratkaisi tilanteen tallin sivujen luonnehdin mukaan vähän innostumalla. Lopulta sain itseni tukevampaan asentoon, jolloin tiet puomeille tulivat paremmin ja sain hevosenkin pysymään tasaisemmassa laukassa. Jatkoa varten kannattaisi lyhentää jalustimia näinkin pikaista harjoitusta varten mieluummin kuin räpeltää väärän mittaisilla jalustimilla sinnepäin.

Loppuun ehdimme hypätä neljän ristikon radan kahdesti. Olen lahjakkaasti jo unohtanut, millainen rata oli kyseessä, joten piirros jää nyt väliin. Ensimmäisellä kierroksella Manu otti vauhdin omiin nimiinsä ja paineli minun pyynnöistäni kummemmin välittämättä oman mielensä mukaan. Kaahausta meno ei ollut nähnytkään, mutta olisin kuitenkin toivonut olevani se, joka kertoo, mitä vauhtia mennään ja minkä verran. Toiselle kierrokselle opettaja ohjeisti pidättämään ja päästämään sopivassa suhteessa, jotta ratsu alkaa kuunnella. Ensimmäisellä kierroksella tahdoin jarruttaa ja sitten puolestaan nakata ohjat miten sattuu, jolloin hevonen pääsi taas venymään. Toinen kierros menikin vähän paremmin, kun olin hereillä. Manu otti pidätteet todella asiallisesti vastaan ja pysyi rauhallisessa laukassa, kun muistin myödätä, mutten nakata ohjia kokonaan pois. Toinen kierros olikin hallitumpi kokonaisuus, ja Manusta jäi sen perusteella ihan mainio esteratsun mielikuva. Voi vain olla, ettei minun puutteellisilla jarrutuskyvyilläni ihan vielä kannata haaveilla isommille esteille menosta tällä ratsulla, vaikka hyppykapasiteettia sillä olisi varsin mainiosti.

Tunnin perusteella Manusta jäi hyvä fiilis. Sillä on oma moottori, jarrut sekä sopivasti herkkyyttä. Äkkiseltään se ei tuntunut kauhean vinolta kumpaankaan suuntaan, joskin vähän tehokkaammassa kouluväännössä saattaa löytyä puolieroja helpommin. Manu säpsähti tunnin aikana pari kertaa muita ratsuja, mutta se lienee ymmärrettävää, kun sitä ei vielä ole tarhattu muiden kanssa. Muuten jään kyllä odottamaan mielenkiinnolla seuraavaa tuntia tämän ratsun kanssa.

Sitten vielä ihan muihin asioihin. Hetken hurmassa innostuin ratsastussimulaattorista ja kävin keikkumassa moisen kyydissä puolen tunnin verran. Simulaattori kertoi armotta sen, minkä jo tiesinkin: istuntani on valahtanut vasemmalle. Lisäksi pohkeeni tahtovat vähän liikkua oman mielensä mukaan, mikä puolestaan heijastuu käsiini, jotka tahdittavat pohkeiden menoa omalla heilumisellaan. Kun pääsin vähän jyvälle simulaattorista, antoi sen ohjaaja hyviä vinkkejä vinouden korjaamiseen. Minun tuli kääntää lantiotani vähän oikealta puolelta, jolloin sain korjattua vinoutta. Samalla saan huolehtia siitä, etten anna oikean kyljen painua ruttuun. Muuten ohjaajalta tuli positiivista palautetta siitä, että istuntani etenkin laukassa oli aika toimivaa eikä kaivannut kummempaa korjausta. Itse olin hurjan tyytyväinen siihen, että loppuun tehdyssä testissä sain istuntani vakautettua kohtuullisesti sekä korjattua vinouttani. Nyt enää tarvitsisin oikean hevosen, joka puksuttaa yhtä tasaisesti eteenpäin kuin tämä uljas ratsastussimulaattoriratsu teki. Tai jos saisin edes puolet videolla näkyvästä istunnastani vietyä oikean hevosen selkään, olisi sekin jo erävoitto.

 

Videosta kiitos Noralle! Hän testasi simulaattorin myös, joten lukaiskaahan hänenkin kokemuksensa.

torstai 3. toukokuuta 2012

Töitä ylitysten eteen

Torstain estevalmennusta odotin innolla, sillä opettaja oli käynyt Ypäjällä kuuntelemassa George Morrisin valmennuksia. Ratsunani oli tuttuun tapaan Lore, jonka kanssa aloitin heti itsenäisesti sisäpohkeen ratsastamisen läpi vasemmassa kierroksessa. Tähän mennessä kärsivällisyyteni ei ole riittänyt, mutta nyt käynnissä oli hyvää aikaa treenata. Niinpä koetin korjata istuntaani ja aktivoida vasenta pohjettani muistuttamaan hevosta, ettei sinne suuntaan kuulu valua. Hiljalleen meno parani, ja pääsimme siirtymään raviin. Pitkään emme sitä ehtineet mennä, sillä Lore tuntui menevän epäpuhtaasti. Pyysin opettajalta arvion ja niinhän se oli, että Lore varoi vasenta etustaan. Ei muuta kuin ratsu talliin, ja apukäsien ansiosta olin kohtuullisen pian tallista napatun Epperin kyydissä. Toivottavasti Loren jalassa ei ole mitään kummempaa, sillä muutoin estekisojen ratsuvalinta on taas katkolla.

Alkuun treenasimme puomeilla tasaisuutta sekä laukanvaihtoja. Kuviona oli pienempi ympyrä neljällä ja isompi ympyrä kahdella puomilla ja yhdellä kavaletilla. Aluksi Epper hyytyi puomeille ja rämpi niistä epätasaisesti yli. Sain hoputella ratsua ennen kuin se alkoi muistaa, että puomit voi ylittää myös sujuvasti. Tiet sentään pysyivät hyvinä pääsääntöisesti koko ajan. Laukassa pienempi ympyrä ja siinä tiiviisti olleet puomit jätettiin pois ja keskityttiin isompaan ympyrään, jossa oli puomi, kavaletti ja puomi. Oikeassa kierroksessa laukkoja puomin ja kavaletin väliin piti tulla kolme ja kavaletin ja toisen puomin väliin neljä. Aluksi meno oli taas rämpimistä, kunnes Epper vähän innostui ja laukkasi sujuvasti. 


Lopuksi aloimme vaihtaa suuntaa kavalettia hyödyntäen. Eli oikeassa kierroksella poistuttiinkin kavaletin avulla vasemmalle, kaarrettiin uudelleen ympyrän kautta kavaletille vasemmalta ja jatkettiin taasen oikealle. Epper oli näppäränä tässä ja vaihtoi jokaisen onnistuneen hypyn aikana laukan. Kertaalleen aloin kääntää liian aikaisin, jolloin menimme esteestä ohi. Tämä ei onneksi jäänyt kismittämään, sillä olin hurjan tyytyväinen siihen, että laukat vaihtuivat sutjakasti, vaikka eteneminen ei ollutkaan kaikista reippainta.



 



Tunnilla tehtiin myös näppärä laukanvaihtoharjoitus yhden pystyn avulla. Siinä myöhemmin postauksessa olevan ratapiirroksen este numero neljä hypättiin ensin oikeassa laukassa, jonka jälkeen tehtiin vastakaarto, jonka aikana vaihdettiin laukka lennosta. Sitten taas palattiin uudelleen esteelle vasemmassa laukassa ja taas vastakaarron kautta laukanvaihto ja takaisin esteelle. Epper teki tehtävän aika kivasti, mutta väliin kurvasin turhan jyrkästi. Laukat saatiin kuitenkin vaihtumaan ja esteestä päästin aina yli. Olin ihan mielissäni tehtävästä, sillä siinä sai miettiä laukanvaihtumista ja kääntämistä ilman, että olisi tarvinnut huolehtia useammasta kuin yhdestä esteestä.
 
Loppuun hypätty rata näytti seuraavalta. Ykkönen ylitettiin vasemmassa laukassa, kakkonen siitä luontevasti jatkumona. Sen jälkeen kaarrettiin oikealle ja laukattiin pitkä pätkä kolmoselle eli sarjalle. Siitä laukka vasemmaksi ja loppuun vielä nelonen. Rata taidettiin ehtiä tulla kahdesti. Pääsääntöisesti meni ihan siedettävästi, mutta sain kyllä huhkia taas ihan liikaa, että Epper pysyi liikkeessä. Tiet olivat ihan ok, ja jos en väärin muista, saimme laukatkin vaihdettua joko esteellä tai lennosta. Kaukana tosin oli se helppo meno, johon olen taas Loren kanssa ehtinyt tottua. Toisaalta teki hyvää taas, kun jouduin olemaan koko radan hereillä, jotta hevonen ei torkahtaisi kesken kaiken. Toisaalta taas huhkiminen ja puhkiminen verotti voimia, ja suoritus oli kaukana rennosta ja helposta. Opettajallekin piti puuskuttaa radan jälkeen, että olen päässyt tottumaan Loren kanssa liian hyvään.

Vielä lopuksi kuvat radan esteiltä 3a ja 3b sekä 4. Epper on näemmä herännyt kuitenkin sarjan a-osalle, kun nostaa kinttunsa varsin mallikkaasti. Kuskille puolestaan risuja sarjan b-osan vetävästä ohjasta ja nelosesteellä kevyen istunnan muuttamisesta enemmänkin kevyeksi seisonnaksi. Kaiken kaikkiaan Epperillä oli kuitenkin kiva hypätä, kun se jälleen kerran puksutti kaikesta tasaisesti yli. Saipahan taas hyvää treeniä itsellekin, kun piti huolehtia ratsun liikkumisesta. Pakko silti myöntää, että toistaiseksi kaipaan enemmän omalla moottorilla varustettuja ratsuja esteillä, sillä oma keskittymiskyky ei vain riitä ihan kaikkeen vieläkään.

Kuvista kiitos Tiialle!